KahdeKsan Kaunista

Yhdeksan

hYvaa WsOY

Janet evanovich

Amerikkalainen J a n e t e v a n o v i c h

(s. 1943 New Jerseyssä) aloitti uransa rak-

kaustarinoiden kirjoittajana, mutta siir tyi

sitten lukijoiden iloksi jännityskirjailijaksi.

Nyt hän on saanut nokkelista, vauhdikkais-

ta Stephanie Plum -kirjoistaan lukuisia pal-

kintoja, ja jokainen romaani nousee vuorol-

laan USA:n myyntilistojen kärkeen.

Huumorin ja romantiikan maustamat tari-

nat on taustoitettu huolellisesti: Evanovich

opetteli ampumaan ja kiroilemaan ja joi

olutta poliisiporukoissa. New Hamsphires-

sa asuva kirjailija kuvailee itseään työhul-

luksi, jolla ei ole shoppailua ja sarjakuvien

lukemista kummempia harrastuksia. Myö-

hemmässä elämässään hän on päättänyt

tulla Mamma Mazurin eli Stephanien isoäi-

din kaltaiseksi.

heRttaseiska

Stephanie Plumin pitäisi tuoda oikeuden

eteen puolisokea mies, joka tapailee

Stephanien isoäitiä. Tehtävä kuulostaa

aivan liian helpolta, mutta vanha ket-

tu ei hevillä antaudu. Lopulta isoäitikin

kidnapataan ja Stephanie huomaa ole-

vansa keskellä omia hääjärjestelyjään.

Voiko tästä kaikesta enää selvitä?

kahdeksan kaUnista

Vanhempiensa naapurista kadonnutta

äitiä ja tytärtä metsästäessään Stepha-

nie saa ovelleen käärmeitä, autoonsa

tarantelloja, sohvalleen kahtia sahatun

miehen ja peräänsä pupujussiksi

naamioituneen stalkkerin. Tytön ympä-

rillä pyörii laumoittain miehiä – naamiot

kasvoillaan ja räjähteitä käsissään…

© A

lex

Eva

nov

ich

stephanie Plum saa pomoltaan Vinnieltä ko-

mennon jäljittää Samuel Singh, intialaismies,

josta on tullut laiton maahanmuuttaja oleskelu-

luvan päätyttyä. Juttuun kytkeytyy myös mys-

tinen Ranger, mies, joka on ennenkin pannut Stephanien

sekaisin. Hän ilmaantuu hankalalla hetkellä: Stephanie ja

hänen poliisipoikaystävänsä Joe Morelli ovat juuri muut-

taneet yhteen. Hulvaton juoni huipentuu Las Vegasissa,

jossa pelipanokset ovat korkeita eli henki herkässä.

”Enemmän naurua, enemmän sihisevää seksiä ja enem-

män hassuja seikkailuja kuin yhdessäkään aiemmassa

Stephanie Plum -jännärissä.” (Publishers Weekly)

”Ei haittaa, vaikket olisi lukenut Evanovichin muita ’nu-

merodekkareita’. Aloita tästä, se on joka tapauksessa pa-

ras tähänastisista.” (The State-lehti, Columbia)

84.2ISBN 978-951-0-38875-4

www.wsoy.fi – Päällys Mika Tuominen

WsOY

Yhdeksan hYvaa

stephanie plUm

– halUttU saalis!

Yhdeksän hYvää

evanovich

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖHelsinki

Janet evanovich

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖHelsinki

Yhdeksän hYvääsuomentanut helene Bützow

evanovich

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖHelsinki

Janet evanovich

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖHelsinki

Yhdeksän hYvääsuomentanut helene Bützow

Englanninkielinen alkuteosTo The Nines

© Evanovich, Inc. 2003

Suomenkielinen laitos © Helene Bützow ja WSOY 2012

ISBN 978-951-0-38875-4

WS Bookwell OyJuva 2012

Kirjan erinomaisesta toimitustyöstä vastaa Super-Jen! Kiitos Denise Margo Moylle kirjan nimiehdotuksesta.

Englanninkielinen alkuteosTo The Nines

© Evanovich, Inc. 2003

Suomenkielinen laitos © Helene Bützow ja WSOY 2012

ISBN 978-951-0-38875-4

WS Bookwell OyJuva 2012

Kirjan erinomaisesta toimitustyöstä vastaa Super-Jen! Kiitos Denise Margo Moylle kirjan nimiehdotuksesta.

7

1

Nimeni on Stephanie Plum ja olen syntynyt ja kas-vanut Trentonin Chambersburgissa, jossa miesten

keskeisiä aktiviteetteja ovat leivonnaisten ja possunaksu-jen mättäminen ja jenkkakahvojen kasvattaminen. Pullan ja possunaksujen mättämistä olen ollut itse todistamassa. Jenkkakahvojen kasvattaminen käy ikään kuin pikkuhiljaa. Kiitos Luojalle vähästäkin armosta.

Joe Morelli oli ensimmäinen tyyppi jonka näin omin sil-min hyvin läheltä. Morelli päätti elämäni neitsyysvaiheen ja tutustutti minut täydelliseen miesvartaloon… sileään, lihaksikkaaseen ja seksikkääseen. Siihen aikaan Morellin sitoutuminen parisuhteeseen kesti enimmillään parikym-mentä minuuttia. Olin yksi niistä tuhansista, jotka saivat ihailla Morellin avuja, kun hän veti housut ylös ja lähti kohti ovea.

Sen jälkeen Morelli on pistäytynyt elämässäni enem-män tai vähemmän säännöllisesti. Hän on kuvioissa juuri nyt, ja vuodet ovat tehneet hänelle hyvää.

Alastoman miehen takamuksen näkeminen ei siis ole minulle aivan uutta, mutta tämä nyt katsomani vei voiton kaikista. Punky Balongilla oli pylly kuin Nalle Puhilla… iso, läski ja karvainen. Murheellista kyllä yhtäläisyydet lop-puivat siihen, sillä toisin kuin Nalle Puhissa Punky Balogis-sa ei ollut mitään hellyttävää eikä söpöä.

7

1

Nimeni on Stephanie Plum ja olen syntynyt ja kas-vanut Trentonin Chambersburgissa, jossa miesten

keskeisiä aktiviteetteja ovat leivonnaisten ja possunaksu-jen mättäminen ja jenkkakahvojen kasvattaminen. Pullan ja possunaksujen mättämistä olen ollut itse todistamassa. Jenkkakahvojen kasvattaminen käy ikään kuin pikkuhiljaa. Kiitos Luojalle vähästäkin armosta.

Joe Morelli oli ensimmäinen tyyppi jonka näin omin sil-min hyvin läheltä. Morelli päätti elämäni neitsyysvaiheen ja tutustutti minut täydelliseen miesvartaloon… sileään, lihaksikkaaseen ja seksikkääseen. Siihen aikaan Morellin sitoutuminen parisuhteeseen kesti enimmillään parikym-mentä minuuttia. Olin yksi niistä tuhansista, jotka saivat ihailla Morellin avuja, kun hän veti housut ylös ja lähti kohti ovea.

Sen jälkeen Morelli on pistäytynyt elämässäni enem-män tai vähemmän säännöllisesti. Hän on kuvioissa juuri nyt, ja vuodet ovat tehneet hänelle hyvää.

Alastoman miehen takamuksen näkeminen ei siis ole minulle aivan uutta, mutta tämä nyt katsomani vei voiton kaikista. Punky Balongilla oli pylly kuin Nalle Puhilla… iso, läski ja karvainen. Murheellista kyllä yhtäläisyydet lop-puivat siihen, sillä toisin kuin Nalle Puhissa Punky Balogis-sa ei ollut mitään hellyttävää eikä söpöä.

8

Punkyn ahteri tuli minulle tutuksi, koska istuin upo-uudessa auringonkeltaisessa Ford Escapessani vastapäätä Punkyn rähjäistä taloa, ja Punky oli litistänyt ison Puh-per-suksensa toisen kerroksen ikkunaa vasten. Tilapäiskump-panini Lula oli mukana aseenkantajana, ja me tuijotimme takamusta kauhuissamme.

Punky liu’utti takapuolensa ruudun reunaan, ja Lula ja minä irvistimme ja henkäisimme yhtenä naisena yääk!

”Tyyppi taitaa tietää, että ollaan täällä”, Lula sanoi. ”Ihan kuin hän yrittäisi viestittää meille jotakin.”

Lula ja minä teemme hommia serkulleni Vincent Plu-mille, joka pyörittää takuuluottofirmaa. Vinnien toimis-to on Hamilton Avenuella, ja siinä on iso ikkuna Burgiin päin. Vincent ei ole agenttien aatelia. Ei tosin pahinta ru-pusakkiakaan. Totuus on, että hänellä voisi mennä parem-min, jos Lula ja minä emme olisi hänen ristinään. Minä et-sin lusmuja Vinnien toimeksiannosta, ja minulla on ehkä enemmän onnea kuin taitoa. Lula enimmäkseen arkistoi. Hänellä ei ole onnea eikä taitoa. Lulan vahvuus on se, että hän kestää Vinnietä. Lula on tuhti musta nainen valkoisten keijukaisten maailmassa, ja hänellä on asennetta.

Punky kääntyi ja vilkutti meille lerssillään.”Sydäntäsärkevää”, Lula sanoi. ”Mitä miesten päässä

liikkuu? Jos sinulla olisi tuollainen veltto pikku nappula, heiluttelisitko sitä kaiken kansan edessä?”

Punky oli pannut tanssiksi, hypähteli ympäriinsä lerssi heilahdellen, pallit pomppien.

”Helvetin helvetti”, Lula sanoi. ”Tuolla menolla se saa vielä tyrän.”

”Varmaan raskasta.”

9

”Olipa onni että kiikari unohtui. Tuota ei viitsisi katsoa turhan tarkasti.”

Minä en olisi välittänyt katsoa sitä edes kaukaa.”Silloin kun vielä huorasin, yritin kestää sitä kuvittele-

malla, että miesten värkit olivat Muppetteja”, Lula kertoi. ”Tuo tyyppi näyttää Muppettien muurahaiskarhulta. Tuo ohut karvatuppo on ihan kuin muurahaiskarhun päässä, ja tuo on se jolla muurahaiskarhu nuuhkii muurahaisen ha-jua… paitsi että Punkyn pitäisi mennä tosi lähelle, kun sillä on niin pieni kärsä. Kääpiökärsä.”

Lula oli entisessä elämässään huora. Kerran hän oli vä-hällä päästä hommassa hengestään ja päätti muuttaa kai-ken paitsi vaatevarastonsa. Edes käynti kuoleman porteilla ei saanut Lulaa luopumaan lycrasta. Nyt hänellä oli päällään tiukkaakin tiukempi vaaleanpunainen minihame ja tiikeri-kuvioinen toppi, jossa hänen tissinsä näyttivät räjähtämispis-teeseen täytetyiltä ilmapalloilta. Oli kesäkuun alku, ja näin aamupäivisin Jerseyssä ei ollut vielä tappavan kuuma, joten Lulalla oli tiikeritopin päällä keltainen angoravillapaita.

”Hetkinen”, Lula sanoi. ”Ihan kuin kulli kasvaisi.”Se sai meidät taas yökkäämään.”Jospa minä ammun sen”, Lula ehdotti.”Älä!” En missään tapauksessa halunnut kannustaa Lulaa

ottamaan Glockia esiin, vaikka toisaalta Punkyn ampuminen tuntui palvelukselta ihmiskunnalle.

”Onko meidän pakko hakea tuo tyyppi?””Jos emme nappaa häntä, minulta jää palkka saamatta.

Jos en saa rahaa, en voi maksaa vuokraa. Jos en maksa vuok-raa, minut heitetään kämpästä ulos ja joudun muuttamaan vanhempien luo.”

8

Punkyn ahteri tuli minulle tutuksi, koska istuin upo-uudessa auringonkeltaisessa Ford Escapessani vastapäätä Punkyn rähjäistä taloa, ja Punky oli litistänyt ison Puh-per-suksensa toisen kerroksen ikkunaa vasten. Tilapäiskump-panini Lula oli mukana aseenkantajana, ja me tuijotimme takamusta kauhuissamme.

Punky liu’utti takapuolensa ruudun reunaan, ja Lula ja minä irvistimme ja henkäisimme yhtenä naisena yääk!

”Tyyppi taitaa tietää, että ollaan täällä”, Lula sanoi. ”Ihan kuin hän yrittäisi viestittää meille jotakin.”

Lula ja minä teemme hommia serkulleni Vincent Plu-mille, joka pyörittää takuuluottofirmaa. Vinnien toimis-to on Hamilton Avenuella, ja siinä on iso ikkuna Burgiin päin. Vincent ei ole agenttien aatelia. Ei tosin pahinta ru-pusakkiakaan. Totuus on, että hänellä voisi mennä parem-min, jos Lula ja minä emme olisi hänen ristinään. Minä et-sin lusmuja Vinnien toimeksiannosta, ja minulla on ehkä enemmän onnea kuin taitoa. Lula enimmäkseen arkistoi. Hänellä ei ole onnea eikä taitoa. Lulan vahvuus on se, että hän kestää Vinnietä. Lula on tuhti musta nainen valkoisten keijukaisten maailmassa, ja hänellä on asennetta.

Punky kääntyi ja vilkutti meille lerssillään.”Sydäntäsärkevää”, Lula sanoi. ”Mitä miesten päässä

liikkuu? Jos sinulla olisi tuollainen veltto pikku nappula, heiluttelisitko sitä kaiken kansan edessä?”

Punky oli pannut tanssiksi, hypähteli ympäriinsä lerssi heilahdellen, pallit pomppien.

”Helvetin helvetti”, Lula sanoi. ”Tuolla menolla se saa vielä tyrän.”

”Varmaan raskasta.”

9

”Olipa onni että kiikari unohtui. Tuota ei viitsisi katsoa turhan tarkasti.”

Minä en olisi välittänyt katsoa sitä edes kaukaa.”Silloin kun vielä huorasin, yritin kestää sitä kuvittele-

malla, että miesten värkit olivat Muppetteja”, Lula kertoi. ”Tuo tyyppi näyttää Muppettien muurahaiskarhulta. Tuo ohut karvatuppo on ihan kuin muurahaiskarhun päässä, ja tuo on se jolla muurahaiskarhu nuuhkii muurahaisen ha-jua… paitsi että Punkyn pitäisi mennä tosi lähelle, kun sillä on niin pieni kärsä. Kääpiökärsä.”

Lula oli entisessä elämässään huora. Kerran hän oli vä-hällä päästä hommassa hengestään ja päätti muuttaa kai-ken paitsi vaatevarastonsa. Edes käynti kuoleman porteilla ei saanut Lulaa luopumaan lycrasta. Nyt hänellä oli päällään tiukkaakin tiukempi vaaleanpunainen minihame ja tiikeri-kuvioinen toppi, jossa hänen tissinsä näyttivät räjähtämispis-teeseen täytetyiltä ilmapalloilta. Oli kesäkuun alku, ja näin aamupäivisin Jerseyssä ei ollut vielä tappavan kuuma, joten Lulalla oli tiikeritopin päällä keltainen angoravillapaita.

”Hetkinen”, Lula sanoi. ”Ihan kuin kulli kasvaisi.”Se sai meidät taas yökkäämään.”Jospa minä ammun sen”, Lula ehdotti.”Älä!” En missään tapauksessa halunnut kannustaa Lulaa

ottamaan Glockia esiin, vaikka toisaalta Punkyn ampuminen tuntui palvelukselta ihmiskunnalle.

”Onko meidän pakko hakea tuo tyyppi?””Jos emme nappaa häntä, minulta jää palkka saamatta.

Jos en saa rahaa, en voi maksaa vuokraa. Jos en maksa vuok-raa, minut heitetään kämpästä ulos ja joudun muuttamaan vanhempien luo.”

10

”Toisin sanoen se on pakko ottaa kiinni.””Aivan pakko.””Miksi sillä on haku päällä?””Autovarkaudesta.””Ei sentään aseellisesta ryöstöstä. Tässähän viriää sellainen

toivo, että mies pitelee pikku kätösessään ainoaa asettaan… eikä se näytä kovin vaaralliselta.”

”Pitäisi varmaan mennä hakemaan se.””Ei muuta kuin liikkeelle”, Lula sanoi. ”Mennään potki-

maan Punkya persuksille. Maltan tuskin odottaa.”Käänsin avainta virtalukossa. ”Jätän sinut risteyksessä pois

niin, että voit kiertää takaovelle. Katso nyt vielä, että sinulla on walkie-talkie mukana. Ilmoitan kun menen sisään.”

”Selvä pyy.””Eikä sitten ammuskelua, ei ovien särkemistä, ei mitään

Dirty Harry -meininkiä.””Voit luottaa minuun.”Kolmen minuutin kuluttua Lula ilmoitti olevansa asemis-

sa. Parkkeerasin Escapen parin talon päähän, menin Punkyn ovelle ja soitin kelloa. Kukaan ei tullut avaamaan, joten soitin toisen kerran. Paukutin ovea nyrkillä ja huusin: ”Takuuluot-totoimistosta! Avaa ovi!”

Talon takaa kuului rähäkkää, ovi paiskattiin auki ja kiinni, ja joku karjui taas. Kutsuin Lulaa radiopuhelimella, mutta en saanut vastausta. Vähän ajan kuluttua naapuritalon ovi avau-tui, ja Lula marssi ulos.

”Anteeksi nyt kovasti”, hän huikkasi naiselle takanaan. ”Erehdyin ovesta. Sitä sattuu. Nämä vaaralliset kiinniottoti-lanteet ovat äärimmäisen stressaavia.”

Nainen mulkoili Lulaa, löi oven kiinni ja pani sen lukkoon.

11

”Taisi tulla laskuvirhe taloissa”, Lula sanoi minulle. ”Mur-tauduin sisään vähän niin kuin väärästä ovesta.”

”Sinun ei pitänyt murtautua mistään ovesta.””Ei niin, mutta kuulin sisältä liikettä. Varmaan siksi että

se oli väärä talo. Mutta missä mennään? Miksi emme ole vie-lä sisällä?”

”Punky ei ole tullut avaamaan.”Lula astahti taaksepäin ja katsoi ylös. ”Se pyllistelee tuol-

la vieläkin.”Seurasin Lulan katsetta. Hän oli oikeassa. Punky esitteli

taas persuksiaan ikkunassa.”Hei”, Lula karjui. ”Hinaa se läskiperseesi sieltä ikkunasta

alas! Tultiin hakemaan sinua oikeuteen!”Vanha mies ja vanha nainen tulivat kadun toisella puolella

olevasta kämpästä ja jäivät ovelle katsomaan.”Aiotteko ampua hänet?” vanha mies halusi tietää.”Nykyään ei oikein tahdo saada lupaa ampumiseen”, Lu-

la valisti.”Se on kyllä vahinko”, mies sanoi. ”Entä jos potkisitte oven

auki?”Lula pani käden lanteilleen ja loi mieheen et-ole-tossissa-

si-katseensa. ”Ai että potkisin oven? Näytänkö minä siltä, et-tä voisin potkia näissä kengissä? Nämä ovat kuule Via Spigat. Via Spigat jalassa ei potkita ovia. Nämä ovat huippukengät. Maksoin näistä itseni kipeäksi enkä taatusti tao niitä jonkun pellen oveen.”

Kaikki katsoivat minuun. Minulla oli farkut, T-paita, mus-ta farkkutakki ja CAT-bootsit. CAT-bootseilla pystyy taatusti potkimaan oven auki, mutta niiden täytyy olla jonkun toisen jalassa, koska minä en osaa murtautua mihinkään potkimalla.

10

”Toisin sanoen se on pakko ottaa kiinni.””Aivan pakko.””Miksi sillä on haku päällä?””Autovarkaudesta.””Ei sentään aseellisesta ryöstöstä. Tässähän viriää sellainen

toivo, että mies pitelee pikku kätösessään ainoaa asettaan… eikä se näytä kovin vaaralliselta.”

”Pitäisi varmaan mennä hakemaan se.””Ei muuta kuin liikkeelle”, Lula sanoi. ”Mennään potki-

maan Punkya persuksille. Maltan tuskin odottaa.”Käänsin avainta virtalukossa. ”Jätän sinut risteyksessä pois

niin, että voit kiertää takaovelle. Katso nyt vielä, että sinulla on walkie-talkie mukana. Ilmoitan kun menen sisään.”

”Selvä pyy.””Eikä sitten ammuskelua, ei ovien särkemistä, ei mitään

Dirty Harry -meininkiä.””Voit luottaa minuun.”Kolmen minuutin kuluttua Lula ilmoitti olevansa asemis-

sa. Parkkeerasin Escapen parin talon päähän, menin Punkyn ovelle ja soitin kelloa. Kukaan ei tullut avaamaan, joten soitin toisen kerran. Paukutin ovea nyrkillä ja huusin: ”Takuuluot-totoimistosta! Avaa ovi!”

Talon takaa kuului rähäkkää, ovi paiskattiin auki ja kiinni, ja joku karjui taas. Kutsuin Lulaa radiopuhelimella, mutta en saanut vastausta. Vähän ajan kuluttua naapuritalon ovi avau-tui, ja Lula marssi ulos.

”Anteeksi nyt kovasti”, hän huikkasi naiselle takanaan. ”Erehdyin ovesta. Sitä sattuu. Nämä vaaralliset kiinniottoti-lanteet ovat äärimmäisen stressaavia.”

Nainen mulkoili Lulaa, löi oven kiinni ja pani sen lukkoon.

11

”Taisi tulla laskuvirhe taloissa”, Lula sanoi minulle. ”Mur-tauduin sisään vähän niin kuin väärästä ovesta.”

”Sinun ei pitänyt murtautua mistään ovesta.””Ei niin, mutta kuulin sisältä liikettä. Varmaan siksi että

se oli väärä talo. Mutta missä mennään? Miksi emme ole vie-lä sisällä?”

”Punky ei ole tullut avaamaan.”Lula astahti taaksepäin ja katsoi ylös. ”Se pyllistelee tuol-

la vieläkin.”Seurasin Lulan katsetta. Hän oli oikeassa. Punky esitteli

taas persuksiaan ikkunassa.”Hei”, Lula karjui. ”Hinaa se läskiperseesi sieltä ikkunasta

alas! Tultiin hakemaan sinua oikeuteen!”Vanha mies ja vanha nainen tulivat kadun toisella puolella

olevasta kämpästä ja jäivät ovelle katsomaan.”Aiotteko ampua hänet?” vanha mies halusi tietää.”Nykyään ei oikein tahdo saada lupaa ampumiseen”, Lu-

la valisti.”Se on kyllä vahinko”, mies sanoi. ”Entä jos potkisitte oven

auki?”Lula pani käden lanteilleen ja loi mieheen et-ole-tossissa-

si-katseensa. ”Ai että potkisin oven? Näytänkö minä siltä, et-tä voisin potkia näissä kengissä? Nämä ovat kuule Via Spigat. Via Spigat jalassa ei potkita ovia. Nämä ovat huippukengät. Maksoin näistä itseni kipeäksi enkä taatusti tao niitä jonkun pellen oveen.”

Kaikki katsoivat minuun. Minulla oli farkut, T-paita, mus-ta farkkutakki ja CAT-bootsit. CAT-bootseilla pystyy taatusti potkimaan oven auki, mutta niiden täytyy olla jonkun toisen jalassa, koska minä en osaa murtautua mihinkään potkimalla.

12

”Kuulkaa tytöt, teidän pitäisi katsoa enemmän telkkaria”, vanha mies sanoi. ”Teidän pitäisi olla niin kuin ne Charlien enkelit. Niitä tyttöjä ei pidättele mikään. Ne hajottavat oven kuin oven ihan kengistä riippumatta.”

”Vaikka ei teidän kyllä ole pakko potkia”, vanha nainen sanoi. ”Punky ei pane ovea koskaan lukkoon.”

Kokeilin ovea eikä se ollut lukossa.”Mitä hauskaa tässä enää on”, Lula sanoi tiiraillen perem-

mälle Punkyn kämppään.Jos olisimme olleet Charlien enkeleitä, olisimme painu-

neet tässä vaiheessa kyyryyn, pitäneet pyssyä kaksin käsin edessä ja etsineet Punkyn. Siitä ei olisi tullut mitään, koska minä olin jättänyt aseeni kotiin, tarkemmin sanottuna pik-kuleipäpurkkiin keittiön työtasolle, ja Lula olisi kellahtanut kumoon, jos olisi yrittänyt kyyristellä Via Spiga-korkkareis-saan.

”Hei, Punky”, minä huusin portaisiin, ”panepa vaatetta päälle ja tule alas. Jutellaan vähän.”

”Ei onnistu.””Jos et tule alas, minun täytyy lähettää Lula hakemaan.”Lulan silmät laajenivat ja hän kysyi äänettömästi: Minä

vai? Miksi minä?”Tulkaa sitten hakemaan”, Punky sanoi. ”Minulla on teil-

le yllätys.”Lula otti Glockin käsilaukusta ja antoi sen minulle. ”Sinä

saat ottaa tämän, koska menet edeltä ylös ja voit tarvita sitä. Tiedäthän, että minä vihaan yllätyksiä.”

”En halua asetta. En pidä aseista.””Ota.””En halua asetta”, sanoin uudestaan.

13

”Ota se!”Joopa joo. ”Selvä. Anna tänne.”Nousin portaita ja katsoin nurkan taakse.”Täältä tullaan, olitpa valmis tai et”, Punky rallatti. Sit-

ten hän loikkasi esiin makuuhuoneen oven takaa ja posee-rasi raajat levällään. ”Ta-ta-ta-daa.”

Punky oli apposen alasti ja liukas kuin rasvattu sika. Lula ja minä nielaisimme kuuluvasti ja peräännyimme as-kelen.

”Mitä sinulla on joka paikassa?” minä kysyin.”Vaseliinia. Päästä jalkoihin ja tuplasti poimuissa ja sy-

vennyksissä.” Punky hymyili leveästi. ”Jos aiotte viedä mi-nut, saatte painia sitä ennen.”

”Entä jos vain ammumme sinut?” Lula ehdotti.”Ette te voi. Minulla ei ole asetta.””Tehdään näin”, sanoin Lulalle. ”Pannaan Punkylle käsi-

raudat ja jalkaraudat ja kääritään huopaan, ettei auto sot-keudu tuohon rasvaan.”

”Minähän en tuohon koske”, Lula sanoi. ”Mies on ruma alaston paskiainen, ja siitä tulee iso pesulalasku. En suos-tu pilaamaan tätä toppia. En löydä ikinä uutta samanlais-ta. Aitoa tekotiikeriä. Ja taivas tietää, miten kanin kävisi.”

Ojensin käsirautoja. ”Kädet tänne.””Joudut panemaan nuo väkisin”, Punky sanoi takapuol-

taan heiluttaen. ”Tule hakemaan, söpöläinen.”Lula katsahti minuun. ”Oletko nyt ihan varma, että et

halua minun ampuvan?”Riisuin takkini ja tartuin Punkyn ranteeseen, mutta ote

lipesi heti. Kolmen yrityksen jälkeen minulla oli vaseliinia kyynärpäähän asti, ja Punky loikki ympärilläni rallattaen:

12

”Kuulkaa tytöt, teidän pitäisi katsoa enemmän telkkaria”, vanha mies sanoi. ”Teidän pitäisi olla niin kuin ne Charlien enkelit. Niitä tyttöjä ei pidättele mikään. Ne hajottavat oven kuin oven ihan kengistä riippumatta.”

”Vaikka ei teidän kyllä ole pakko potkia”, vanha nainen sanoi. ”Punky ei pane ovea koskaan lukkoon.”

Kokeilin ovea eikä se ollut lukossa.”Mitä hauskaa tässä enää on”, Lula sanoi tiiraillen perem-

mälle Punkyn kämppään.Jos olisimme olleet Charlien enkeleitä, olisimme painu-

neet tässä vaiheessa kyyryyn, pitäneet pyssyä kaksin käsin edessä ja etsineet Punkyn. Siitä ei olisi tullut mitään, koska minä olin jättänyt aseeni kotiin, tarkemmin sanottuna pik-kuleipäpurkkiin keittiön työtasolle, ja Lula olisi kellahtanut kumoon, jos olisi yrittänyt kyyristellä Via Spiga-korkkareis-saan.

”Hei, Punky”, minä huusin portaisiin, ”panepa vaatetta päälle ja tule alas. Jutellaan vähän.”

”Ei onnistu.””Jos et tule alas, minun täytyy lähettää Lula hakemaan.”Lulan silmät laajenivat ja hän kysyi äänettömästi: Minä

vai? Miksi minä?”Tulkaa sitten hakemaan”, Punky sanoi. ”Minulla on teil-

le yllätys.”Lula otti Glockin käsilaukusta ja antoi sen minulle. ”Sinä

saat ottaa tämän, koska menet edeltä ylös ja voit tarvita sitä. Tiedäthän, että minä vihaan yllätyksiä.”

”En halua asetta. En pidä aseista.””Ota.””En halua asetta”, sanoin uudestaan.

13

”Ota se!”Joopa joo. ”Selvä. Anna tänne.”Nousin portaita ja katsoin nurkan taakse.”Täältä tullaan, olitpa valmis tai et”, Punky rallatti. Sit-

ten hän loikkasi esiin makuuhuoneen oven takaa ja posee-rasi raajat levällään. ”Ta-ta-ta-daa.”

Punky oli apposen alasti ja liukas kuin rasvattu sika. Lula ja minä nielaisimme kuuluvasti ja peräännyimme as-kelen.

”Mitä sinulla on joka paikassa?” minä kysyin.”Vaseliinia. Päästä jalkoihin ja tuplasti poimuissa ja sy-

vennyksissä.” Punky hymyili leveästi. ”Jos aiotte viedä mi-nut, saatte painia sitä ennen.”

”Entä jos vain ammumme sinut?” Lula ehdotti.”Ette te voi. Minulla ei ole asetta.””Tehdään näin”, sanoin Lulalle. ”Pannaan Punkylle käsi-

raudat ja jalkaraudat ja kääritään huopaan, ettei auto sot-keudu tuohon rasvaan.”

”Minähän en tuohon koske”, Lula sanoi. ”Mies on ruma alaston paskiainen, ja siitä tulee iso pesulalasku. En suos-tu pilaamaan tätä toppia. En löydä ikinä uutta samanlais-ta. Aitoa tekotiikeriä. Ja taivas tietää, miten kanin kävisi.”

Ojensin käsirautoja. ”Kädet tänne.””Joudut panemaan nuo väkisin”, Punky sanoi takapuol-

taan heiluttaen. ”Tule hakemaan, söpöläinen.”Lula katsahti minuun. ”Oletko nyt ihan varma, että et

halua minun ampuvan?”Riisuin takkini ja tartuin Punkyn ranteeseen, mutta ote

lipesi heti. Kolmen yrityksen jälkeen minulla oli vaseliinia kyynärpäähän asti, ja Punky loikki ympärilläni rallattaen:

14

”Nannannaa… tässä kankku keinahtaa, Vaseliinimiestä ei kiinni saa.”

”Tyyppi puhaltaa kovat lukemat”, Lula sanoi. ”Eikä tuos-sa rasvapäässä ole kaikki ihan kohdallaan.”

”Olen viekas kuin kettu”, Punky sanoi. ”Jos ette saa mi-nua kiinni, ette voi viedä minua mihinkään. Jos ette saa mi-nua mukaan, minä en joudu vankilaan.”

”Jos en vie sinua mennessäni, en pysty maksamaan vuok-raa ja lennän ulos kämpästäni”, sanoin Punkylle, hyökkäsin kohti ja kirosin, kun hän lipsahti karkuun.

”Tämä on tosi noloa”, Lula sanoi. ”En jaksa uskoa, että yrität saada tuon rasvaisen paksukaisen kiinni.”

”Kuuluu toimenkuvaan. Ja sinä voisit auttaa! Riisuu se helvetin toppi, jos sitä täytyy niin kovasti varjella.”

”Jep, riisu toppisi, tätönen. Vaseliinia riittää sinullekin”, Punky kailotti.

Punky kääntyi selin, potkaisin häntä navakasti polvitai-peeseen, ja hän kaatui lattialle. Heittäydyin hänen päälleen ja karjuin Lulaa panemaan käsiraudat. Hän sai raudat kiinni, ja kännykkäni alkoi visertää.

Soittaja oli mummu Mazur. Kun ukki Mazur potkai-si tyhjää ja siirtyi uhkapelurien taivaaseen, mummu Mazur muutti vanhempieni luo.

”Äitisi on lukinnut itsensä kylpyhuoneeseen eikä tule ulos”, mummu sanoi. ”Hän on ollut siellä puolitoista tuntia. Johtuu vaihdevuosista. Äitisi oli tolkun ihminen, ennen kuin vaihdevuodet iskivät.”

”Ehkä hän on kylvyssä.””Niin minäkin ensin ajattelin, mutta hän ei ole koskaan

kylpenyt näin pitkään. Huusin ja hakkasin ovea ihan het-

15

ki sitten, mutta hän ei vastaa. Minusta tuntuu, että äitisi on kuollut. On varmaan saanut sydänkohtauksen ja hukkunut ammeeseen.”

”Voi taivas.””Oli nyt miten tahansa, ajattelin, että voisit tulla tänne

ja avata sen oven niin kuin silloin, kun siskosi oli siellä lu-kon takana.”

Siskoni Valerie lukittautui jouluna kylpyhuoneeseen ras-kaustesti mukanaan. Testi näytti aina vain positiivista, ja Va-lerien asemassa minäkin olisin halunnut viettää loppuelämä-ni lukon takana kylpyhuoneessa.

”Enkä minä sitä ovea avannut”, sanoin mummulle. ”Kii-pesin porraskatoksen kautta katolle ja menin sieltä ikkunas-ta sisään.”

”Teitpä niin tai näin, nyt on parasta että tulet tänne ja teet sen uudestaan. Isäsi on jossakin ja siskosi on ulkona. Voi-sin ampua lukon auki, mutta kun yritin sitä viimeksi, luoti kimposi ovennupista ja särki pöytälampun.”

”Onko se nyt varmasti hätätilanne? Minulla on täällä hommat kesken.”

”Vähän vaikea sanoa, mikä tässä talossa enää on hätä-tilanne.”

Vanhempani asuivat pienessä kolmen makuuhuoneen ja yhden kylpyhuoneen talossa, joka pullisteli saumoistaan nyt, kun siellä asuivat heidän lisäkseen mummu, hiljattain eron-nut ja viimeisillään raskaana oleva siskoni sekä hänen kaksi lastaan. Hätätilanteita ei oikein erottanut normaalielämästä.

”Pysy siellä”, sanoin mummulle. ”Olen aika lähellä ja pää-sen sinne parissa minuutissa.”

Lula katsoi Punkya. ”Mitäs tälle tehdään?”

14

”Nannannaa… tässä kankku keinahtaa, Vaseliinimiestä ei kiinni saa.”

”Tyyppi puhaltaa kovat lukemat”, Lula sanoi. ”Eikä tuos-sa rasvapäässä ole kaikki ihan kohdallaan.”

”Olen viekas kuin kettu”, Punky sanoi. ”Jos ette saa mi-nua kiinni, ette voi viedä minua mihinkään. Jos ette saa mi-nua mukaan, minä en joudu vankilaan.”

”Jos en vie sinua mennessäni, en pysty maksamaan vuok-raa ja lennän ulos kämpästäni”, sanoin Punkylle, hyökkäsin kohti ja kirosin, kun hän lipsahti karkuun.

”Tämä on tosi noloa”, Lula sanoi. ”En jaksa uskoa, että yrität saada tuon rasvaisen paksukaisen kiinni.”

”Kuuluu toimenkuvaan. Ja sinä voisit auttaa! Riisuu se helvetin toppi, jos sitä täytyy niin kovasti varjella.”

”Jep, riisu toppisi, tätönen. Vaseliinia riittää sinullekin”, Punky kailotti.

Punky kääntyi selin, potkaisin häntä navakasti polvitai-peeseen, ja hän kaatui lattialle. Heittäydyin hänen päälleen ja karjuin Lulaa panemaan käsiraudat. Hän sai raudat kiinni, ja kännykkäni alkoi visertää.

Soittaja oli mummu Mazur. Kun ukki Mazur potkai-si tyhjää ja siirtyi uhkapelurien taivaaseen, mummu Mazur muutti vanhempieni luo.

”Äitisi on lukinnut itsensä kylpyhuoneeseen eikä tule ulos”, mummu sanoi. ”Hän on ollut siellä puolitoista tuntia. Johtuu vaihdevuosista. Äitisi oli tolkun ihminen, ennen kuin vaihdevuodet iskivät.”

”Ehkä hän on kylvyssä.””Niin minäkin ensin ajattelin, mutta hän ei ole koskaan

kylpenyt näin pitkään. Huusin ja hakkasin ovea ihan het-

15

ki sitten, mutta hän ei vastaa. Minusta tuntuu, että äitisi on kuollut. On varmaan saanut sydänkohtauksen ja hukkunut ammeeseen.”

”Voi taivas.””Oli nyt miten tahansa, ajattelin, että voisit tulla tänne

ja avata sen oven niin kuin silloin, kun siskosi oli siellä lu-kon takana.”

Siskoni Valerie lukittautui jouluna kylpyhuoneeseen ras-kaustesti mukanaan. Testi näytti aina vain positiivista, ja Va-lerien asemassa minäkin olisin halunnut viettää loppuelämä-ni lukon takana kylpyhuoneessa.

”Enkä minä sitä ovea avannut”, sanoin mummulle. ”Kii-pesin porraskatoksen kautta katolle ja menin sieltä ikkunas-ta sisään.”

”Teitpä niin tai näin, nyt on parasta että tulet tänne ja teet sen uudestaan. Isäsi on jossakin ja siskosi on ulkona. Voi-sin ampua lukon auki, mutta kun yritin sitä viimeksi, luoti kimposi ovennupista ja särki pöytälampun.”

”Onko se nyt varmasti hätätilanne? Minulla on täällä hommat kesken.”

”Vähän vaikea sanoa, mikä tässä talossa enää on hätä-tilanne.”

Vanhempani asuivat pienessä kolmen makuuhuoneen ja yhden kylpyhuoneen talossa, joka pullisteli saumoistaan nyt, kun siellä asuivat heidän lisäkseen mummu, hiljattain eron-nut ja viimeisillään raskaana oleva siskoni sekä hänen kaksi lastaan. Hätätilanteita ei oikein erottanut normaalielämästä.

”Pysy siellä”, sanoin mummulle. ”Olen aika lähellä ja pää-sen sinne parissa minuutissa.”

Lula katsoi Punkya. ”Mitäs tälle tehdään?”

16

”Pakko ottaa mukaan.””Paskanmarjat”, Punky sanoi. ”Minähän en tästä nouse

enkä ole lähdössä mihinkään.””Minulla ei ole aikaa jäädä tähän pelleilemään”, sanoin

Lulalle. ”Jää tänne lapsenvahdiksi, niin lähetän Vinnien nou-tamaan tuon tyypin.”

”Nyt otti ohraleipä”, Lula sanoi Punkylle. ”Olen varma, että Vinnie pitää rasvatuista paksuista pojista. Sanotaan, että hänellä on ollut suhde sorsankin kanssa. Saat taatusti hänen hormoninsa hyrräämään.”

Painelin portaita alas ja ulos autoon. Soitin Vinnielle ajo-matkan aikana ja kerroin Punkysta.

”Oletko sekaisin, mitä?” Vinnie huusi. ”En varmasti läh-de hakemaan mitään rasvaista alastonta sälliä. Minä hoidan paperityöt. En ole kentällä. Sinä olet kenttätyötekijä… tu-liko selväksi?”

”Tuli. Mene sinä sitten meille hommaamaan äiti ulos kyl-pyhuoneesta.”

”Okei sitten. Käyn noutamassa sen tyypin, mutta asiat ovat todella huonosti, jos minua aletaan pitää oikeana su-kulaisena.”

Siihen minulla ei ollut mitään sanottavaa.Mummu oli jo odottamassa, kun pysäytin auton jalka-

käytävän reunaan. ”Äitisi on siellä vieläkin”, mummu sanoi. ”Eikä vastaa eikä mitään.”

Juoksin portaat ylös ja kokeilin ovea. Lukossa. Kopu-tin. Ei vastausta. Karjuin äidille oven läpi. Ei inahdustakaan. Helvetti. Loikin alakertaan ja kävin hakemassa tikkaat auto-tallista. Panin tikapuut katosta vasten ja nousin talon takana olevalle pikku katolle, jonka kautta pääsin kylpyhuoneen ik-

17

kunan taakse. Katsoin sisään.Äiti oli ammeessa kuulokkeet korvilla ja silmät kiin-

ni, polvet pistivät vedestä kuin kaksi sileää vaaleanpunais-ta saarta. Koputin ikkunaan, äiti avasi silmät ja kirkui. Hän sieppasi pyyhkeen ja jatkoi kirkumista reilut kuusikymmen-tä sekuntia. Lopulta hän räpytteli, napsautti suunsa kiinni, osoitti käsivarsi suorana kylpyhuoneen ovea ja muodosti huulillaan sanan häivy.

Palasin katon reunalle, laskeuduin tikkaita alas, menin si-sään ja nousin yläkertaan mummu kintereilläni.

Äiti odotti kylpyhuoneen ovella pyyhe ympärillään. ”Mi-tä helvettiä kuvittelet tekeväsi?” hän huusi. ”Säikäytit minut puolikuoliaaksi. Jo on perkele. Eikö täällä saa enää edes ren-toutua kylvyssä?”

Mummu ja minä seisoimme niillä jalansijoillamme myk-kinä ja silmät selällään. Äiti ei kiroillut ikinä. Äiti oli perheen käytännöllinen ja tyynnyttävä voima. Äiti kävi kirkossa. Hän ei sanonut koskaan edes paska.

”Se johtuu muutoksesta”, mummu sanoi.”Se ei johdu mistään muutoksesta”, äiti karjui. ”Minulla

ei ole vaihdevuosia. Haluan vain olla puoli tuntia rauhassa. Onko se liikaa vaadittu? Vaivaiset puoli tuntia!”

”Olit siellä puolitoista tuntia”, mummu sanoi. ”Ajatte-lin että olet saanut sydänkohtauksen. Et vastannut mitään.”

”Kuuntelin musiikkia. En kuullut sinua. Minulla oli kuu-lokkeet.”

”Huomaan sen nyt”, mummu totesi. ”Ehkä minunkin pi-täisi kokeilla joskus.”

Äiti kumartui ja katsoi tarkemmin paitaani. ”Mitä ihmet-tä sinulla on joka paikassa? Tukassa ja paidassa ja farkuissa

16

”Pakko ottaa mukaan.””Paskanmarjat”, Punky sanoi. ”Minähän en tästä nouse

enkä ole lähdössä mihinkään.””Minulla ei ole aikaa jäädä tähän pelleilemään”, sanoin

Lulalle. ”Jää tänne lapsenvahdiksi, niin lähetän Vinnien nou-tamaan tuon tyypin.”

”Nyt otti ohraleipä”, Lula sanoi Punkylle. ”Olen varma, että Vinnie pitää rasvatuista paksuista pojista. Sanotaan, että hänellä on ollut suhde sorsankin kanssa. Saat taatusti hänen hormoninsa hyrräämään.”

Painelin portaita alas ja ulos autoon. Soitin Vinnielle ajo-matkan aikana ja kerroin Punkysta.

”Oletko sekaisin, mitä?” Vinnie huusi. ”En varmasti läh-de hakemaan mitään rasvaista alastonta sälliä. Minä hoidan paperityöt. En ole kentällä. Sinä olet kenttätyötekijä… tu-liko selväksi?”

”Tuli. Mene sinä sitten meille hommaamaan äiti ulos kyl-pyhuoneesta.”

”Okei sitten. Käyn noutamassa sen tyypin, mutta asiat ovat todella huonosti, jos minua aletaan pitää oikeana su-kulaisena.”

Siihen minulla ei ollut mitään sanottavaa.Mummu oli jo odottamassa, kun pysäytin auton jalka-

käytävän reunaan. ”Äitisi on siellä vieläkin”, mummu sanoi. ”Eikä vastaa eikä mitään.”

Juoksin portaat ylös ja kokeilin ovea. Lukossa. Kopu-tin. Ei vastausta. Karjuin äidille oven läpi. Ei inahdustakaan. Helvetti. Loikin alakertaan ja kävin hakemassa tikkaat auto-tallista. Panin tikapuut katosta vasten ja nousin talon takana olevalle pikku katolle, jonka kautta pääsin kylpyhuoneen ik-

17

kunan taakse. Katsoin sisään.Äiti oli ammeessa kuulokkeet korvilla ja silmät kiin-

ni, polvet pistivät vedestä kuin kaksi sileää vaaleanpunais-ta saarta. Koputin ikkunaan, äiti avasi silmät ja kirkui. Hän sieppasi pyyhkeen ja jatkoi kirkumista reilut kuusikymmen-tä sekuntia. Lopulta hän räpytteli, napsautti suunsa kiinni, osoitti käsivarsi suorana kylpyhuoneen ovea ja muodosti huulillaan sanan häivy.

Palasin katon reunalle, laskeuduin tikkaita alas, menin si-sään ja nousin yläkertaan mummu kintereilläni.

Äiti odotti kylpyhuoneen ovella pyyhe ympärillään. ”Mi-tä helvettiä kuvittelet tekeväsi?” hän huusi. ”Säikäytit minut puolikuoliaaksi. Jo on perkele. Eikö täällä saa enää edes ren-toutua kylvyssä?”

Mummu ja minä seisoimme niillä jalansijoillamme myk-kinä ja silmät selällään. Äiti ei kiroillut ikinä. Äiti oli perheen käytännöllinen ja tyynnyttävä voima. Äiti kävi kirkossa. Hän ei sanonut koskaan edes paska.

”Se johtuu muutoksesta”, mummu sanoi.”Se ei johdu mistään muutoksesta”, äiti karjui. ”Minulla

ei ole vaihdevuosia. Haluan vain olla puoli tuntia rauhassa. Onko se liikaa vaadittu? Vaivaiset puoli tuntia!”

”Olit siellä puolitoista tuntia”, mummu sanoi. ”Ajatte-lin että olet saanut sydänkohtauksen. Et vastannut mitään.”

”Kuuntelin musiikkia. En kuullut sinua. Minulla oli kuu-lokkeet.”

”Huomaan sen nyt”, mummu totesi. ”Ehkä minunkin pi-täisi kokeilla joskus.”

Äiti kumartui ja katsoi tarkemmin paitaani. ”Mitä ihmet-tä sinulla on joka paikassa? Tukassa ja paidassa ja farkuissa

18

on isoja rasvatahroja. Sehän näyttää… vaseliinilta.””Olin kiinniottotilanteessa kun mummu soitti.”Äiti pyöräytti silmiään. ”En halua kuulla enempää. Tee

jotain noille tahroille heti kun pääset kotiin, tai et saa niitä ikinä pois.”

Kymmenen minuuttia myöhemmin työnsin Vinnien toi-miston oven auki. Connie Rosolli, Vinnien toimistopäällik-kö ja vahtikoira, istui kirjoituspöydän takana sanomalehti kädessään. Connie oli minua pari vuotta vanhempi, viitisen senttiä lyhyempi ja kolme kuppikokoa rintavampi. Hänellä oli päällään liekinpunainen V-aukkoinen paita, joka paljas-ti anteliaasti rintojen välin. Huulien ja kynsien väri sointui paidan väriin.

Connieta vastapäätä istui kaksi naista. Molemmat oli-vat tummaihoisia ja pukeutuneet perinteiseen intialaiseen asuun. Vanhempi nainen oli isompi kuin Lula. Lula on kiin-teä ja tiivis, kuin jättikokoinen makkara. Connien vieras oli löysää lihaa, joka pursui renkaina topin ja sarin pitkän hame-osan välistä. Pitkä, kauttaaltaan harmaajuovainen tukka oli sitaistu nutturaksi niskaan. Nuorempi nainen oli hoikka ja näytti vähän minua nuoremmalta. Alle kolmenkymmenen. Kumpikin nainen istui tuolin reunalla ja puristi käsiä sylis-sään.

”Meillä on vaikeuksia”, Connie sanoi minulle. ”Tämän päivän lehdessä on juttu Vinniestä.”

”Ei kai vain mitään sorsiin liittyvää?” minä kysyin.”Juttu koskee viisumitakuuta jonka Vinnie antoi Samuel

Singhille. Singh on täällä kolmen kuukauden työviisumilla, ja Vinnie antoi takuut siitä, että hän lähtee maasta kun vii-sumi menee umpeen. Viisumitakaus on uusi juttu, ja siksi

19

lehti tekee siitä numeron.”Connie antoi lehden minulle, ja katsoin jutussa olevaa

kuvaa. Kaksi luihun näköistä hoikkaa miestä, joilla oli taak-se nuoltu musta tukka ja leveä hymy. Intialainen Singh oli tummaihoisempi ja hentorakenteisempi kuin Vinnie. Kum-pikin näytti siltä, kuin olisi huijannut työkseen vanhusten elinikäisiä säästöjä. Vinnien ja Singhin takana oli kaksi in-tialaista naista. Lehtikuvan naiset istuivat nyt Connien pöy-dän edessä.

”Tässä on rouva Apusenja ja hänen tyttärensä Nonnie”, Connie sanoi. ”Rouva Apusenja on vuokrannut Singhille huoneen.”

Rouva Apusenja ja hänen tyttärensä tuijottivat minua tietämättä mitä tehdä tai sanoa töhnäklönteistä, joita oli tu-kassani ja vaatteissani.

”Tässä on Stephanie Plum”, Connie sanoi Apusenjoille. ”Hän on yksi toimeenpanevista työntekijöistämme. Yleensä hän ei ole noin… rasvassa.” Connie siristeli silmiään. ”Mihin piruun olet sotkenut itsesi?”

”Vaseliiniin. Balog oli voidellut itsensä sillä. Jouduin pai-nimaan sen kanssa.”

”Minusta tämä alkaa viitata seksiin”, sanoi rouva Apusen-ja. ”Olen siveellinen nainen. Haluan pysyä kaukana semmoi-sesta.” Hän painoi kädet korvilleen. ”Katsokaa. Minä peitän korvani. En kuuntele tuollaista saastaa.”

”Ei tässä ole mitään saastaa”, minä sanoin kovalla äänellä. ”Minun piti hakea yksi tyyppi, mutta hän oli voidellut itsen-sä vaseliinilla….”

”Lalalalalaa”, rouva Apusenja hoilotti.Connie ja minä pyörittelimme silmiämme.

18

on isoja rasvatahroja. Sehän näyttää… vaseliinilta.””Olin kiinniottotilanteessa kun mummu soitti.”Äiti pyöräytti silmiään. ”En halua kuulla enempää. Tee

jotain noille tahroille heti kun pääset kotiin, tai et saa niitä ikinä pois.”

Kymmenen minuuttia myöhemmin työnsin Vinnien toi-miston oven auki. Connie Rosolli, Vinnien toimistopäällik-kö ja vahtikoira, istui kirjoituspöydän takana sanomalehti kädessään. Connie oli minua pari vuotta vanhempi, viitisen senttiä lyhyempi ja kolme kuppikokoa rintavampi. Hänellä oli päällään liekinpunainen V-aukkoinen paita, joka paljas-ti anteliaasti rintojen välin. Huulien ja kynsien väri sointui paidan väriin.

Connieta vastapäätä istui kaksi naista. Molemmat oli-vat tummaihoisia ja pukeutuneet perinteiseen intialaiseen asuun. Vanhempi nainen oli isompi kuin Lula. Lula on kiin-teä ja tiivis, kuin jättikokoinen makkara. Connien vieras oli löysää lihaa, joka pursui renkaina topin ja sarin pitkän hame-osan välistä. Pitkä, kauttaaltaan harmaajuovainen tukka oli sitaistu nutturaksi niskaan. Nuorempi nainen oli hoikka ja näytti vähän minua nuoremmalta. Alle kolmenkymmenen. Kumpikin nainen istui tuolin reunalla ja puristi käsiä sylis-sään.

”Meillä on vaikeuksia”, Connie sanoi minulle. ”Tämän päivän lehdessä on juttu Vinniestä.”

”Ei kai vain mitään sorsiin liittyvää?” minä kysyin.”Juttu koskee viisumitakuuta jonka Vinnie antoi Samuel

Singhille. Singh on täällä kolmen kuukauden työviisumilla, ja Vinnie antoi takuut siitä, että hän lähtee maasta kun vii-sumi menee umpeen. Viisumitakaus on uusi juttu, ja siksi

19

lehti tekee siitä numeron.”Connie antoi lehden minulle, ja katsoin jutussa olevaa

kuvaa. Kaksi luihun näköistä hoikkaa miestä, joilla oli taak-se nuoltu musta tukka ja leveä hymy. Intialainen Singh oli tummaihoisempi ja hentorakenteisempi kuin Vinnie. Kum-pikin näytti siltä, kuin olisi huijannut työkseen vanhusten elinikäisiä säästöjä. Vinnien ja Singhin takana oli kaksi in-tialaista naista. Lehtikuvan naiset istuivat nyt Connien pöy-dän edessä.

”Tässä on rouva Apusenja ja hänen tyttärensä Nonnie”, Connie sanoi. ”Rouva Apusenja on vuokrannut Singhille huoneen.”

Rouva Apusenja ja hänen tyttärensä tuijottivat minua tietämättä mitä tehdä tai sanoa töhnäklönteistä, joita oli tu-kassani ja vaatteissani.

”Tässä on Stephanie Plum”, Connie sanoi Apusenjoille. ”Hän on yksi toimeenpanevista työntekijöistämme. Yleensä hän ei ole noin… rasvassa.” Connie siristeli silmiään. ”Mihin piruun olet sotkenut itsesi?”

”Vaseliiniin. Balog oli voidellut itsensä sillä. Jouduin pai-nimaan sen kanssa.”

”Minusta tämä alkaa viitata seksiin”, sanoi rouva Apusen-ja. ”Olen siveellinen nainen. Haluan pysyä kaukana semmoi-sesta.” Hän painoi kädet korvilleen. ”Katsokaa. Minä peitän korvani. En kuuntele tuollaista saastaa.”

”Ei tässä ole mitään saastaa”, minä sanoin kovalla äänellä. ”Minun piti hakea yksi tyyppi, mutta hän oli voidellut itsen-sä vaseliinilla….”

”Lalalalalaa”, rouva Apusenja hoilotti.Connie ja minä pyörittelimme silmiämme.

20

Nonnie veti äitinsä kädet alas. ”Kuuntele näitä ihmisiä”, hän sanoi. ”Meidän täytyy saada heiltä apua.”

Rouva Apusenja lakkasi rallattamasta ja risti käsivarret rinnalleen.

”Rouva Apusenja on täällä siksi, että Singh on kadonnut”, Connie selitti.

”Se on totta”, rouva Apusenja sanoi. ”Olemme hyvin huolissamme. Hän oli esimerkillinen nuori mies.”

Silmäilin lehtijutun läpi. Samuel Singhin takuu päättyisi viikon päästä. Vinniellä oli viikko aikaa etsiä Singh käsiinsä, tai hän joutuisi naurunalaiseksi.

”Pelkäämme, että hänelle on tapahtunut jotakin pahaa”, Nonnie sanoi. ”Hän katosi noin vain. Puff.”

Äiti nyökkäili. ”Samuel on asunut meillä sen ajan jon-ka hän on ollut täällä töissä. Minun sukuni ja Samuel Sing-hin suku ovat hyvin läheisiä Intiassa. Hyvin arvostettu suku. Nonnien ja Samuelin oli määrä mennä naimisiin. Nonnien piti matkustaa Samuelin kanssa Intiaan tapaamaan tämän isää ja äitiä. Meillä on lentoliputkin.”

”Kuinka kauan Samuel on ollut kadoksissa?” Connie ky-syi.

”Viisi päivää”, Nonnie sanoi. ”Hän lähti töihin eikä tullut enää takaisin. Kysyimme työpaikalta, ja sieltä sanottiin, ettei Samuelia ollut näkynyt koko päivänä. Tulimme tänne siinä toivossa, että herra Plum auttaisi meitä löytämään hänet.”

”Oletteko katsoneet, puuttuko Samuelin huoneesta jota-kin?” minä kysyin. ”Vaatteita? Passi?”

”Kaikki näyttää olevan paikallaan.””Oletteko ilmoittaneet katoamisesta poliisille?””Emme. Pitäisikö meidän?”

21

”Ei”, Connie sanoi aavistuksen verran liian kimakasti ja valitsi Vinnien kännykkänumeron.

”Meillä on täällä pikku ongelma”, Connie sanoi Vinnielle. ”Rouva Apusenja tuli käymään. Samuel Singh on kadonnut.”

Kahdelta yöllä, jos sää on hyvä ja liikennevaloissa vihreä aalto, matka poliisiasemalta takuuluottotoimistoon kestää 20 minuuttia. Tänään Vinnieltä meni matkaan 12 minuut-tia kahdelta iltapäivällä ja pilvisessä säässä.

Ranger, Vinnien luottomies, oli tullut jo vähän aikaisem-min. Hän oli tavalliseen tapaansa mustissa. Tummanruskea tukka oli kammattu taakse ja sidottu niskaan poninhännäksi. Takki näytti epäilyttävästi Kevlarilta, ja tiesin kokemuksesta että sen sisällä oli piilossa ase. Ranger oli aina aseistautunut. Ja aina vaarallinen. Hän oli iältään kahdenkymmenenviiden ja kolmenkymmenenviiden väliltä, ja hänellä oli maitokah-vin värinen iho. Puhuttiin että Ranger oli ollut erikoisjou-koissa ennen kuin tuli Vinnien palvelukseen takuuluotto-hommiin. Hän oli oikea muskelimies ja sijoittui taitoastei-kossa Batmanin ja Rambon väliin.

Ranger ja minä vietimme kerran yön yhdessä. Nykyään olimme väkinäisissä väleissä, teimme hommia yhdessä vain pakon edessä, välttelimme kontaktia ja keskustelua joka joh-taisi taas sänkyyn. Tai siis ainakin minä välttelin uusintaa. Ranger oli oma vaitonainen ja arvoituksellinen itsensä, ei paljastanut ajatuksiaan, provosoi asenteillaan.

Hän vilkaisi minuun ennen kuin otti itselleen tuolin. ”Va-seliinia, vai?” hän kysyi.

”Minusta kyllä tuntuu, että seksiä siinä on”, sanoi rouva Apusenja. ”Eikä kukaan ole väittänyt muuta. Minusta tun-tuu, että tuo nainen on lunttu.”

20

Nonnie veti äitinsä kädet alas. ”Kuuntele näitä ihmisiä”, hän sanoi. ”Meidän täytyy saada heiltä apua.”

Rouva Apusenja lakkasi rallattamasta ja risti käsivarret rinnalleen.

”Rouva Apusenja on täällä siksi, että Singh on kadonnut”, Connie selitti.

”Se on totta”, rouva Apusenja sanoi. ”Olemme hyvin huolissamme. Hän oli esimerkillinen nuori mies.”

Silmäilin lehtijutun läpi. Samuel Singhin takuu päättyisi viikon päästä. Vinniellä oli viikko aikaa etsiä Singh käsiinsä, tai hän joutuisi naurunalaiseksi.

”Pelkäämme, että hänelle on tapahtunut jotakin pahaa”, Nonnie sanoi. ”Hän katosi noin vain. Puff.”

Äiti nyökkäili. ”Samuel on asunut meillä sen ajan jon-ka hän on ollut täällä töissä. Minun sukuni ja Samuel Sing-hin suku ovat hyvin läheisiä Intiassa. Hyvin arvostettu suku. Nonnien ja Samuelin oli määrä mennä naimisiin. Nonnien piti matkustaa Samuelin kanssa Intiaan tapaamaan tämän isää ja äitiä. Meillä on lentoliputkin.”

”Kuinka kauan Samuel on ollut kadoksissa?” Connie ky-syi.

”Viisi päivää”, Nonnie sanoi. ”Hän lähti töihin eikä tullut enää takaisin. Kysyimme työpaikalta, ja sieltä sanottiin, ettei Samuelia ollut näkynyt koko päivänä. Tulimme tänne siinä toivossa, että herra Plum auttaisi meitä löytämään hänet.”

”Oletteko katsoneet, puuttuko Samuelin huoneesta jota-kin?” minä kysyin. ”Vaatteita? Passi?”

”Kaikki näyttää olevan paikallaan.””Oletteko ilmoittaneet katoamisesta poliisille?””Emme. Pitäisikö meidän?”

21

”Ei”, Connie sanoi aavistuksen verran liian kimakasti ja valitsi Vinnien kännykkänumeron.

”Meillä on täällä pikku ongelma”, Connie sanoi Vinnielle. ”Rouva Apusenja tuli käymään. Samuel Singh on kadonnut.”

Kahdelta yöllä, jos sää on hyvä ja liikennevaloissa vihreä aalto, matka poliisiasemalta takuuluottotoimistoon kestää 20 minuuttia. Tänään Vinnieltä meni matkaan 12 minuut-tia kahdelta iltapäivällä ja pilvisessä säässä.

Ranger, Vinnien luottomies, oli tullut jo vähän aikaisem-min. Hän oli tavalliseen tapaansa mustissa. Tummanruskea tukka oli kammattu taakse ja sidottu niskaan poninhännäksi. Takki näytti epäilyttävästi Kevlarilta, ja tiesin kokemuksesta että sen sisällä oli piilossa ase. Ranger oli aina aseistautunut. Ja aina vaarallinen. Hän oli iältään kahdenkymmenenviiden ja kolmenkymmenenviiden väliltä, ja hänellä oli maitokah-vin värinen iho. Puhuttiin että Ranger oli ollut erikoisjou-koissa ennen kuin tuli Vinnien palvelukseen takuuluotto-hommiin. Hän oli oikea muskelimies ja sijoittui taitoastei-kossa Batmanin ja Rambon väliin.

Ranger ja minä vietimme kerran yön yhdessä. Nykyään olimme väkinäisissä väleissä, teimme hommia yhdessä vain pakon edessä, välttelimme kontaktia ja keskustelua joka joh-taisi taas sänkyyn. Tai siis ainakin minä välttelin uusintaa. Ranger oli oma vaitonainen ja arvoituksellinen itsensä, ei paljastanut ajatuksiaan, provosoi asenteillaan.

Hän vilkaisi minuun ennen kuin otti itselleen tuolin. ”Va-seliinia, vai?” hän kysyi.

”Minusta kyllä tuntuu, että seksiä siinä on”, sanoi rouva Apusenja. ”Eikä kukaan ole väittänyt muuta. Minusta tun-tuu, että tuo nainen on lunttu.”

22

”En ole”, minä sanoin. ”Jouduin ottamaan kiinni tyypin, joka oli yltä päältä rasvassa, ja sitä tahmaa tarttui minuun-kin.”

Takaovi lensi auki, ja Vinnie tuli tuulispäänä sisään Lula kintereillään.

”Puhu”, Vinnie sanoi Connielle.”Ei ole paljon puhuttavaa. Muistat varmaan rouva Apu-

senjan ja hänen tyttärensä Nonnien. Samuel Singh oli heillä vuokralaisena, ja heistä tehtiin se juttu viime viikolla. Nyt Singhiä ei ole näkynyt viiteen päivään.”

”Voi luoja”, Vinnie sanoi. ”Juttu valtakunnan lehdissä. Viikko aikaa. Ja nyt se sika häipyy. Miksi ei saman tien tul-lut meille syöttämään minulle rotanmyrkkyä. Se olisi ollut helpompi kuolema.”

”Ajattelimme, että takana voi olla jotakin rikollista.”Vinnie yritti olla irvistämättä. ”Vai niin. Päivitetään tie-

dot Samuel Singhistä. Millainen oli hänen arkirutiininsa?” Vinniellä oli kansio kädessään, hän selasi papereita ja mutisi lukiessaan. ”Tässä sanotaan, että hän oli töissä TriBro Techil-lä. Hän oli hommissa laadunvalvontaosastolla.”

”Arkipäivinä Samuel oli töissä puoli kahdeksasta viiteen. Illat hän oli kotona ja katsoi televisiota tai oli tietokoneel-laan. Hän oli viikonloppuisinkin melkein koko ajan tieto-koneella”, Nonnie kertoi.

”Sellaisille on joku nimikin”, rouva Apusenja sanoi. ”Se häviää aina mielestäni.”

”Nörtti”, Nonnie sanoi kaikkea muuta kuin iloisesti.”Prikulleen! Samuel oli tietokonenörtti.””Oliko hänellä ystäviä? Sukulaisia jossakin lähellä?” Vin-

nie kysyi.

23

”Hän puhui joskus joistakin työkavereista, mutta ei viet-tänyt heidän kanssa vapaa-aikaa.”

”Oliko hänellä vihollisia? Velkoja?”Nonnie pudisti kieltävästi päätään. ”Sellaisesta ei ollut

koskaan mitään puhetta.””Käyttikö hän huumeita?” Vinnie kysyi.”Ei. Ja joi alkoholia vain erikoistilaisuuksissa.””Entä rikolliset puuhat? Oliko hän sekaantunut joihinkin

hämärähommiin?””Ei varmasti.”Ranger istui hievahtamatta nurkassaan ja tarkkaili naisia.

Nonnie oli kumartunut tuolillaan eteenpäin ja oli vaivautu-nut tilanteesta. Mamma Apusenja oli puristanut huulensa tiukaksi viivaksi ja istui pää hiukan kallellaan. Hän ei selväs-tikään ollut saanut meistä hyvää kuvaa.

”Tuleeko muuta mieleen?” Vinnie kysyi.Nonnie kiemurteli tuolillaan. Hän tuijotti laukkua sylis-

sään. ”Minun pikku koirani”, hän sanoi lopulta. ”Minun pik-ku koirani on kadonnut.” Nonnie avasi laukun ja otti sieltä valokuvan. ”Sen nimi on Huu koska se on ihan valkoinen. Niin kuin kummitus. Huu katosi yhtä aikaa Samuelin kans-sa. Se oli aidatulla takapihalla ja hävisi sieltä.”

Me kaikki katsoimme Nonnien ja Huun kuvaa. Huu oli pieni cockerspanielin ja villakoiran risteytys, ja sen villavas-ta valkoisesta naamasta katsoivat mustat nappisilmät. Huu oli villacko.

Tunsin pienen piston sisälläni koiran vuoksi. Mustat nap-pisilmät toivat mieleen hamsterini Rexin. Muistin, kuinka olin joskus ollut huolissani Rexistä, ja pieni koira herätti mi-nussa samanlaista kalvavaa huolta.

22

”En ole”, minä sanoin. ”Jouduin ottamaan kiinni tyypin, joka oli yltä päältä rasvassa, ja sitä tahmaa tarttui minuun-kin.”

Takaovi lensi auki, ja Vinnie tuli tuulispäänä sisään Lula kintereillään.

”Puhu”, Vinnie sanoi Connielle.”Ei ole paljon puhuttavaa. Muistat varmaan rouva Apu-

senjan ja hänen tyttärensä Nonnien. Samuel Singh oli heillä vuokralaisena, ja heistä tehtiin se juttu viime viikolla. Nyt Singhiä ei ole näkynyt viiteen päivään.”

”Voi luoja”, Vinnie sanoi. ”Juttu valtakunnan lehdissä. Viikko aikaa. Ja nyt se sika häipyy. Miksi ei saman tien tul-lut meille syöttämään minulle rotanmyrkkyä. Se olisi ollut helpompi kuolema.”

”Ajattelimme, että takana voi olla jotakin rikollista.”Vinnie yritti olla irvistämättä. ”Vai niin. Päivitetään tie-

dot Samuel Singhistä. Millainen oli hänen arkirutiininsa?” Vinniellä oli kansio kädessään, hän selasi papereita ja mutisi lukiessaan. ”Tässä sanotaan, että hän oli töissä TriBro Techil-lä. Hän oli hommissa laadunvalvontaosastolla.”

”Arkipäivinä Samuel oli töissä puoli kahdeksasta viiteen. Illat hän oli kotona ja katsoi televisiota tai oli tietokoneel-laan. Hän oli viikonloppuisinkin melkein koko ajan tieto-koneella”, Nonnie kertoi.

”Sellaisille on joku nimikin”, rouva Apusenja sanoi. ”Se häviää aina mielestäni.”

”Nörtti”, Nonnie sanoi kaikkea muuta kuin iloisesti.”Prikulleen! Samuel oli tietokonenörtti.””Oliko hänellä ystäviä? Sukulaisia jossakin lähellä?” Vin-

nie kysyi.

23

”Hän puhui joskus joistakin työkavereista, mutta ei viet-tänyt heidän kanssa vapaa-aikaa.”

”Oliko hänellä vihollisia? Velkoja?”Nonnie pudisti kieltävästi päätään. ”Sellaisesta ei ollut

koskaan mitään puhetta.””Käyttikö hän huumeita?” Vinnie kysyi.”Ei. Ja joi alkoholia vain erikoistilaisuuksissa.””Entä rikolliset puuhat? Oliko hän sekaantunut joihinkin

hämärähommiin?””Ei varmasti.”Ranger istui hievahtamatta nurkassaan ja tarkkaili naisia.

Nonnie oli kumartunut tuolillaan eteenpäin ja oli vaivautu-nut tilanteesta. Mamma Apusenja oli puristanut huulensa tiukaksi viivaksi ja istui pää hiukan kallellaan. Hän ei selväs-tikään ollut saanut meistä hyvää kuvaa.

”Tuleeko muuta mieleen?” Vinnie kysyi.Nonnie kiemurteli tuolillaan. Hän tuijotti laukkua sylis-

sään. ”Minun pikku koirani”, hän sanoi lopulta. ”Minun pik-ku koirani on kadonnut.” Nonnie avasi laukun ja otti sieltä valokuvan. ”Sen nimi on Huu koska se on ihan valkoinen. Niin kuin kummitus. Huu katosi yhtä aikaa Samuelin kans-sa. Se oli aidatulla takapihalla ja hävisi sieltä.”

Me kaikki katsoimme Nonnien ja Huun kuvaa. Huu oli pieni cockerspanielin ja villakoiran risteytys, ja sen villavas-ta valkoisesta naamasta katsoivat mustat nappisilmät. Huu oli villacko.

Tunsin pienen piston sisälläni koiran vuoksi. Mustat nap-pisilmät toivat mieleen hamsterini Rexin. Muistin, kuinka olin joskus ollut huolissani Rexistä, ja pieni koira herätti mi-nussa samanlaista kalvavaa huolta.

24

”Tuletteko hyvin toimeen naapurien kanssa?” Vinnie ky-syi. ”Oletteko kysyneet, ovatko he nähneet koiraa?”

”Kukaan ei ole nähnyt Huuta.””Meidän täytyy lähteä”, rouva Apusenja sanoi vilkaisten

kelloaan. ”Nonnien on mentävä takaisin töihin.”Vinnie saattoi heidät ovelle ja katsoi, kuinka he kävelivät

kadun yli autolleen. ”Siinä ne nyt menevät”, Vinnie sanoi. ”Helvetin sanansaattajat.” Hän pudisteli päätään. ”Ja minul-la kun oli niin mukava päivä. Kaikki sanoivat, että näytin hyvältä kuvassa. Kaikki onnittelivat siitä, että olin tehnyt jo-takin viisumitakuuasiassa. No jaa, tulihan siitä vähän sano-mista, kun raahasin sen alastoman ja rasvatun läskin asemal-le, mutta siitä selvittiin.” Vinnie pudisti taas päätään. ”Tästä minä en selviydy. Tämä on pakko hoitaa. Minulla ei ole va-raa menettää tätä tyyppiä. Joko me löydämme hänet elävänä tai kuolleena, tai sitten pannaan pillit pussiin. Jos en pysty hoitamaan viisumitakausjuttua kunnialla kaiken julkisuuden jälkeen, joudun muuttamaan nimeni ja lähtemään Arizonan Scottsdaleen käytettyjen autojen kauppiaaksi.” Vinnie nau-litsi katseensa Rangeriin. ”Kai sinä löydät hänet, eikö niin?”

Rangerin suupielet kohosivat pari milliä. Se oli Rangerin muunnelma hymystä.

”Tulkitsen tuon myöntäväksi vastaukseksi”, Vinnie sanoi.”Tarvitsen apuvoimia”, Ranger totesi. ”Ja meidän on neu-

voteltava palkkiosta.””Hienoa. Sopii. Voit ottaa Stephanien.”Ranger porasi katseensa minuun, ja hymy levisi aavistuk-

sen verran. Sillä tavalla hymyilee mies, jolle tarjotaan yllät-täen herkkupala.

25

2

Connie antoi Rangerille paperinipun. ”Tässä on kaikki”, hän sanoi. ”Kopio takuusitoumuksesta, valokuva, taus-

tatiedot. Kysyn sairaaloista ja ruumishuoneelta ja teen täy-den selvityksen. Tiedän huomenna vähän enemmän.”

Nyt elettiin informaation aikakautta. Kirjaudu palveluun, naputtele tietokonetta, ja muutaman sekunnin kuluttua tie-to alkaa virrata… nimet sukupuusta, työhistoria, luottotie-dot, kotiosoitteet aikajärjestyksessä. Jos raha riittää ja tutkii tarpeeksi uutterasti, saattaa päästä käsiksi luottamuksellisiin potilastietoihin ja aviollisiin syrjähyppyihin.

Ranger luki Singhin paperit ja katsoi sitten minuun. ”Oletko käytettävissä?”

Connie leyhytti itseään ja Lula puri alahuultaan.Huokaisin syvään. Tästä kireydestä tulisi vielä ongelmia.

Suhteeni trentonilaiseen poliisiin Joe Morelliin oli taas voi-missaan. Joella ja minulla oli pitkä ja kummallinen histo-ria, ja todennäköisesti rakastimme toisiamme. Kumpikaan meistä ei halunnut tällä hetkellä naimisiin. Se oli yksi niistä harvoista asioista, joista olimme yhtä mieltä. Morelli inho-si työtäni, enkä minä ollut erityisen ihastunut hänen mum-miinsa. Sitä paitsi näkemyksemme Rangerin kelpoisuudesta työtoveriksi menivät pahasti ristiin. Olimme samaa mieltä siitä, että Ranger oli vaarallinen ja piirun verran poikkeava. Morelli halusi minun pysyvän kaukana hänestä. Minusta so-