jhsenior.files.wordpress.com  · web viewkun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku...

7
EP Senioripoliisit Lokakuun tapaaminen ti 15.10.2019 Lokakuun puolessa välissä hyvässä, siis kauniissa syyssäässä kokoontui kaikkiaan 43 senioripoliisia Fooninkiin kuukausitapaamiseen, jossa yhteydessä pidettiin myös yhdistyksen syyskokous. Kokouksesta on laadittu oma kokouspöytäkirjansa, mainittakoon kuitenkin, että uudeksi puheenjohtajaksi Jari Pohjoispää tilalle valittiin Paavo Rantala. Tapaamisessa esitelmän piti jäsenemme Mikko Ylikangas, joka kertoi kirjoittamistaan kirjoista eli ”Rikosmuseo kertoo” ja ”Sota-ajan rikokset -kotirintaman rötökset”. Mikko kertoi ensiksi oman elämän vaiheista ennen kuin hän pureutui muutamaan kirjojen rikoksiin ja tapahtumiin. Ylioppilaaksi tulon jälkeen oli mietittävä tulevaisuutta ja suvun miehiltä hän sai opastusta kansainvälistyvästä maailmasta ja sen tiimoilta lähetti hakemuksen yliopistoon Saksaan. Kun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli karu totuus eli asiapapereissa todettiin, että jos lähtee pois, opetuksesta joutuu maksamaan 10.000 mk. Mikon sanoin ”näin minusta tuli 10.000 markan poliisi”. Vuonna 2017 entuudestaan tuntemansa Harri Nykänen oli ottanut Mikkoon yhteyttä ja tiedustellut halukkuutta kirjoittaa kirja ”Rikosmuseo kertoo”. Muutaman päivän miettimisen jälkeen Mikko oli antanut myöntävän vastauksen, kun optimistisesti ajatellen ”tietenkin

Upload: others

Post on 25-Sep-2020

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: jhsenior.files.wordpress.com  · Web viewKun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli

EP Senioripoliisit

Lokakuun tapaaminen ti 15.10.2019

Lokakuun puolessa välissä hyvässä, siis kauniissa syyssäässä kokoontui kaikkiaan 43 senioripoliisia Fooninkiin kuukausitapaamiseen, jossa yhteydessä pidettiin myös yhdistyksen syyskokous. Kokouksesta on laadittu oma kokouspöytäkirjansa, mainittakoon kuitenkin, että uudeksi puheenjohtajaksi Jari Pohjoispää tilalle valittiin Paavo Rantala.

Tapaamisessa esitelmän piti jäsenemme Mikko Ylikangas, joka kertoi kirjoittamistaan kirjoista eli ”Rikosmuseo kertoo” ja ”Sota-ajan rikokset -kotirintaman rötökset”.

Mikko kertoi ensiksi oman elämän vaiheista ennen kuin hän pureutui muutamaan kirjojen rikoksiin ja tapahtumiin.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen oli mietittävä tulevaisuutta ja suvun miehiltä hän sai opastusta kansainvälistyvästä maailmasta ja sen tiimoilta lähetti hakemuksen yliopistoon Saksaan. Kun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli karu totuus eli asiapapereissa todettiin, että jos lähtee pois, opetuksesta joutuu maksamaan 10.000 mk.

Mikon sanoin ”näin minusta tuli 10.000 markan poliisi”.

Vuonna 2017 entuudestaan tuntemansa Harri Nykänen oli ottanut Mikkoon yhteyttä ja tiedustellut halukkuutta kirjoittaa kirja ”Rikosmuseo kertoo”. Muutaman päivän miettimisen jälkeen Mikko oli antanut myöntävän vastauksen, kun optimistisesti ajatellen ”tietenkin Rikosmuseossa on tarvittavat asiakirjat”, siis esitutkinta-aineisto ja oikeudenkäyntipöytäkirjat.

Ja yllätys yllätys, yhdestäkään tapauksesta ei ollut aineistoa museossa. Juttujen metsästäminen oli työlästä ja raskasta, kun viimeinen päätöspäivä oli ratkaisevaa aineiston hakua ajatellen.

Lisäksi jutun haku saattoi keskeytyä esim. Helsingin RO:ssa, jossa ollut 14 osastoa ja ne ovat vielä jakaantuneet useaan jaostoon. Kun juttu on siirretty jaostosta toiseen, sen jäljittäminen on saattanut keskeytyä.

Page 2: jhsenior.files.wordpress.com  · Web viewKun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli

Näiden taustojen kertomisen jälkeen Mikko nosti esiin muutaman tapauksen ”Rikosmuseo kertoo” kirjasta eli

- kirjapommi Espoossa- dynamiittimiehet ja putkipihtimurtajat- Kauhavan vallesmanni

”Sota-ajan rikokset” kirjasta Mikko esitteli seuraavia juttuja eli

- Petsamon suuri vakoilujuttu- vakoojat- Kemijärven kirkkoherra - sabotaasiryhmä Tampere

Esityksen jälkeen puheenjohtaja Jari Pohjoispää luovutti Mikolle perinteisesti EP Poliisilaulajien CD levyn.

Tämän hengenravinnon jälkeen seniorit suuntasivat Fooningin lounaspöytään, joka tälläkin kertaa vastasi odotuksia.

Kuvakoosteessa senioreita ja aivan alussa kuva Mikon kirjojen kansilehdistä sekä kuva sisällysluetteloista.

kirjoitteli Juhani Y

Page 3: jhsenior.files.wordpress.com  · Web viewKun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli
Page 4: jhsenior.files.wordpress.com  · Web viewKun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli
Page 5: jhsenior.files.wordpress.com  · Web viewKun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli
Page 6: jhsenior.files.wordpress.com  · Web viewKun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli
Page 7: jhsenior.files.wordpress.com  · Web viewKun sieltä ei kuulunut mitään, vuorossa oli haku Poliisikouluun ja myös pääsy sinne. Jossakin koulutuksen alkuvaiheessa vastaan tuli