uskonnon vapaus ja yhteiskunnan koululaitos

Uskonnon vapaus ja yhteiskunnan koululaitos

Eero Salmenkivi

Opettajankoulutuslaitos

Uskonnonvapaus, pari historiallista huomiota

Uskonnon ja omantunnon vapaus

Nykyaikainen uskonnon ja omantunnon vapaus on valistuksen lapsi, kuten yleinen oppivelvollisuus.

Yksi sen tausta on uskonpuhdistusta seurannut Länsi-Euroopan kirkkojen jakaantuminen ja siihen liittyvät uskonsodat.

Erityisen merkittävää oli niiden jälkeinen rauhanteko: hallitsijalle oikeus päättää uskonnosta → kysymys vähemmistöistä.

Valistuksen ihmis- ja kansalaisoikeuksissa uskonnon ja omantunnon vapaus keskeinen heti alkuun (Miehen ja kansalaisen oikeuksien julistus Ranskassa (1789), Itsenäisyysjulistus ja perustuslaki USA:ssa(1776─1789)).

Uskonnon vapaus korostui, koska katolinen kirkko oli merkittävä valistuksen 'vastapuoli'.

Uskonnonvapaus Suomessa

Suomessakin uskonnonvapauden ajatus esiintyi jo 1800-luvulla.

SDP:n Forssan ohjelma 1903 (“Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta … Uskonnonopetus on poistettava kouluista.”)

Autonomian aikana uskonnonvapaus kaatui aina viimeistään tsaarin vastustukseen.

Itsenäinen Suomi ja 1919 hallitusmuoto

Uskonnonvapaus toteutui lähtökohtaisesti Suomen itsenäistyttyä.

1919 hallitusmuodossa Suomen valtio todettiin uskonnollisesti neutraaliksi.

Hallitusmuodon 8 §:ssä kansalaisille taattiin uskonnonvapaus:Suomen kansalaisella on oikeus julkisesti ja yksityisesti harjoittaa uskontoa, mikäli lakia ja hyviä tapoja ei loukata, niin myös, sen mukaan kuin siitä on erikseen säädetty, vapaus luopua uskonnollisesta yhdyskunnasta, johon hän kuuluu sekä vapaus liittyä toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan.

1922 uskonnonvapauslaki

Lain valmistelua hidasti kirkollisten piirien pelko kirkon jäsenten joukkokadosta. Pelko ei toteutunut.

Tästä lähtien kuumin uskonnonvapautta koskeva kysymys on koskenut koulujen uskonnon opetusta. Uskonnonvapauslain 8 §:ssä säädettiin:"Jos uskonnonopetusta valtion tai kunnan ylläpitämässä tai avustamassa kansakoulussa, oppikoulussa tai muussa oppilaitoksessa annetaan jonkun uskontokunnan opin mukaan, on oppilas, joka kuuluu toiseen uskontokuntaan tai joka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, edusmiehen vaatimuksesta vapautettava sellaisesta uskonnonopetuksesta."

Oppivelvollisuuskoulu ja moraalikasvatus

Tradition siirtäminen

Ihminen on poliksessa elävä eläin (Aristoteles)→ poliksella on oikeus siirtää perinnettä tuleville sukupolville.

Moderni erottelu yhteiskunnan ja yhteisön välillä herättää kysymyksen, kummalle oikeus viime kädessä kuuluu tai miten vastuu pitää jakaa, esim.

kysymys tyttöjen koulutuksen tarpeellisuudesta tai amishit vs. USA ja kysymys perusopetuksen

pituudesta.

Koululaitos

Kasvatuksessa nykyaikaa luonnehtii järjestelmällinen yleisen oppivelvollisuuden määrittämä koululaitos.

Nykyaikaisen demokraattisen valtion toiminta edellyttää jonkintasoista yleissivistävää peruskoulutusta.

Aatehistoriallisesti valistuksella oli ratkaiseva rooli koululaitoksen kehityksessä.

Länsimaissa oppivelvollisuuskoulu on syntynyt kristillisen koulujärjestelmän pohjalta.

Uskonpuhdstuksen (ja vastauskonpuhdituksen) rooli Kirkot tyypillisesti edustamassa yhteisöä, valtiot

yhteiskuntaa, mutta: kirkoilla ja valtioilla ollut vahva yhteys

.

Katsomusopetus ja koululaitos

Kirkkojen vaikutus yleissivistävään koulutukseen on ollut valtava→ uskonto on ollut itsestään selvä oppiaine.

Valistukseen liittyvä kirkon ja valtion ero (erit. Ranska, USA) sekä 1900-luvulla sekularisoituminen ja uskonnon luonteen muuttuminen ovat muuttaneet tilannetta→ kirkon ja valtion ero sekä uskonnonvapauden vaatimus on useissa länsimaissa (esim. Alankomaat), johtanut tilanteeseen, jossa uskonto/katsomusaineet on oppiaine, jota valtio (valtakunnalliset opetussuunnitelmat) ei määrittele.

Kysymys sekulaarista etiikasta

Siveysopin (etiikan ja tapakasvatuksen) opetus ollut pitkään uskonnonopetuksen suuria kiistakysymyksiä.

1800-luvun alkupuolelle asti etiikka oli akateeminen oppiaine filosofian osa-alueena.

Moraalikasvatus – kuri, tapakasvatus ym. – olivat yleisiä sosialisaatio- ja kasvatustavoitteita, jotka kuuluivat yleiseen yhteisöön kasvamiseen, eivät oppiaineisiin.

Oppivelvollisuuskoulun synnyn yhteydessä (ajallisesti ja ajatuksellisesti ainakin Suomessa) etiikka/siveysoppi sulautettiin uskontoon.

Soinisen ehdotus

HY kasvatustiteen professorina ja opetusministerinä toiminut Mikael Soininen oli keskeinen vaikuttaja itsenäisen Suomen koululaitoksen kehittämisessä.

Hän piti koulun päätehtävänä kasvattaa hyvin käyttäytyviä kansalaisia → ehdotti kansakouluun erillistä oppiainetta siveysoppi.

Kirkolliset piirit halusivat kuitenkin, ettei etiikkaa eroteta uskonnosta: ”Olkoon kristinopin opetus siveellistä ja siveysopin opetus kristillistä.”

Laki kansakoulun järjestysmuodon perusteista (1923)

Oppilaille annetaan enemmistön tunnustuksen mukaista uskonnon opetusta ja koulun uskonnonopetuksesta vapautetuille oppilaille uskonnonhistorian ja siveysopin opetusta.

Ei erillistä siveysoppia. Ratkaisi perusrakenteen, jolla Suomessa vielä 2010-

luvulla järjestetään katsomusopetusta: Enemmistön uskontoa + muita + sekulaari

vaihtoehto

Sekulaari etiikka, taas!?

Etiikasta oppiaineena keskusteltiin taas, kun ET:stä rakennettiin uskonnottomien oppiainetta ihmisoikeusvalituksen aiheuttaneen uskontojen historian ja siveysopin tilalle 1980-luvun alussa.

Työryhmän esittämän nimen ’etiikka’ tilalle löytyi kuitenkin kompromissi, ’elämänkatsomustieto’, joka tosin usein kääntyy esim. englanniksi ’ethics’ tai ’secular ethics’.


1980- ja 1990-lukujen taitteessa uusi keskustelu etiikan ja uskonnon opetuksesta.

Tämä liittyi ’uuteen’ tiedon- ja oppimiskäsitykseen, monikulttuuristumiseen ja ’filosofia-buumiin’.

Keskustelussa oli esillä elämänkatsomustiedon tai sekulaarin etiikan opetus kaikille oppilaille, seurauksena:

1. ET ei valinnaiseksi eikä pakolliseksi, mutta se on uskonnon kanssa valinnainen lukiolaisille, jotka aloittavat lukiokoulutuksen 18 täytettyään.

2. 1994 filosofiasta tuli pakollinen lukioaine katsomusaineiden aineryhmässä ja siihen kuului syventävä etiikan kurssi.


Vuonna 2010 ensin opetusministeri Henna Virkkunen (Kok.) ja 1.6.2010 Opetus- ja kulttuuriministeriön perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista pohtinut työryhmä ehdotti taas etiikkaa perusopetuksen oppiaineeksi.

Arkkipiispa (Paarma) tuomitsi ajatuksen kirkolliskokouksen avajaispuheessaan (toukokuu 2010).

Opetusministeri Jukka Gustafssonin (Sdp) asettaman (2011) työryhmän ehdotuksessa etiikkaa ei enää mainittu.

Kesällä 2012 hyväksytty perusopetuksen tuntijako vahvisti entisen tilanteen, mutta:

Uskonto ja ET menettivät tunnin Yhteiskuntaoppi tuli alakouluun (2 tunnilla) ja arvo- ja

yhteisöllisyyskasvatukseen liittyvällä retoriikalla.

Uskonnon edustajat etiikasta

Silloinen arkkipiispa Jukka Paarma tuomitsi ajatuksen kirkolliskokouksen avajaispuheessaan (toukokuu 2010).”Uskontotuntien määrä sen sijaan uhkaa vähetä. Arveluttavin syy siihen näyttää olevan ajatus uskontotuntien osittaisesta korvaamisesta kaikille yhteisellä etiikalla. … periaatteessa ajatus etiikan opetuksesta, joka on irrotettu uskonnoista ja niiden arvoista, herättää kysymyksiä. Pelkkä etiikka sinänsä olisi relativistista, kuvailevaa. Sellaisena se ehkä opettaisi määrittelemään, mutta ei kasvattaisi moraaliseen kannanottoon vaan helposti kyyniseksi relativistiksi. Katsomusaineiden painopiste siirtyisi uskonnottomaan tai ateistiseen suuntaan.”

Samantapaista kantaa edusti Suomen uskonnonopettajien liitto (SUOL) kannanotossaan:” Mielestämme kaikille yhteinen etiikan kurssi ei ole hyvä ratkaisu. Jos tähän suuntaan mennään, sen on oltava esim. ”suurten uskontojen ja katsomusten etiikka ja elämänkysymykset” –tyyppinen kokonaisuus. … se olisi parempi kuin pelkkä etiikka, joka on relativistista, määrittelevää ja kuvailevaa, mutta ei ohjaa itsessään eettiseen kannanmuodostukseen tai toimintaan. Etiikka myös avaisi oven uudelle perusopetuksen oppiaineelle, filosofialle. …Kyllä eettinen ajattelu pohjautuu aina arvoihin, ja uskonnot muodostavat sen pohjavirran, jolta arvot nousevat.”

Sekulaarin etiikan vastustus

Kysymys on valtapoliittinen → argumenttien ei ole tarkoituskaan esittää tosia väitteitä, silti:

Onko tuo todella oppineiden tohtoreiden käsitys filosofisesta etiikasta?

Taustalla näyttää vahvasti olevan supernaturalistinen metaetiikka*, jota ei (kai) voi pitää (edes protestanttisella puolella) pitää kristillisen etiikan luontevimpana tulkintana?

* Moraali on tuonpuoleisen auktoriteetin antama

sääntökokoelma, johon usein liittyy sanktioita.”

Vuoden 2003 uskonnonvapauslaki ja muut voimassa olevat säädökset

2003 uskonnonvapausuudistuksen tausta

1950-luvulla ja 1960- ja 1970-lukujen taitteessa oli kirkosta eroamisen aaltoja, jotka yhdessä yleisen sekularisoitumiskehityksen kanssa ovat johtaneet keskusteluun uskonnonvapaudesta ja erityisesti koulujen uskonnonopetuksesta.

1960-luvulla lisäksi yhteiskunnan murros ja uusvasemistolaisuus merkittäviä keskustelun herättäjiä.

Kirkko ottanut itse ohjat käsiinsä (1963 lähteien, erit. 1966 komitea):

Kirkon kasteopetuksen ja koulun uskonnonopetuksen ero Peruskoulu →← uskonnonopetus -lehmänkauppa Pieniä uudistuksia (esim. kirkosta eroamisen sai ilmoittaa

myös väestörekisteriin ei aina srk:lle)→ merkittäviä uudistuksia ei tapahtunut

Kansainväliset velvoitteet

YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus ei ole sitova asiakirja.

Osin sen pohjalta YK:ssa (ja muualla esim EN) on laadittu erilaisia sitovia IO-sopimuksia. Tärkeimmät ovat ehkä edelleen vuodeen 1966 KP- ja TSS-sopimukset. Suomi ratifioi molemmat ja ne tulivat voimaan 1976.

Tämä avasi tien ihmisoikeusvalituksille. Esim. 1978 Vapaa-ajattelijoiden liiton pj. Erkki Hartikainen

valitti uskontojen historian ja siveysopin OPS:n uskonnollisuudesta → vauhtia valmisteluun → elämänkatsomustiedosta uusi rinnakkaisoppiaine (1985).

ET oli (ja on ?) suunnattu nimenomaan uskontokuntiin kuulumattomille.

Perusoikeusuudistus

Kansainväliset velvoitteet edellyttivät myös perustuslain uudistamista.

Suuri perustuslakiuudistus Suomessa. Uuden lain luonne näkyy 1 §:ssäSuomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa.

Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.

Perustuslaki uskonnon ja omantunnon vapaudesta

11 § Uskonnon ja omantunnon vapausJokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

(Vrt, ei mainintaa uskonnonharjoittmaisesta 1919: Suomen kansalaisella on oikeus julkisesti ja yksityisesti harjoittaa uskontoa, mikäli lakia ja hyviä tapoja ei loukata, niin myös, sen mukaan kuin siitä on erikseen säädetty, vapaus luopua uskonnollisesta yhdyskunnasta, johon hän kuuluu sekä vapaus liittyä toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan.)

Uskonto ja vakaumus

Perusoikeuskomitean alkuperäisessä ehdotuksessa esitys kuului:Jokaisella on uskonnon ja muun vakaumuksen vapaus. Siihen sisältyy oikeus harjoittaa uskontoa ja ilmaista vakaumus...

Yksi ongelma tässä liittyy kansainvälisten termien kääntämiseen ja 'vakaumus'-sanan merkitykseen.

Kirkolliset piirit ajoivat uskonnolle erityisaseman ja esimerkiksi Juha Seppo (2003) on avoimesti puolustanut uskontojen ja vakaumusten erilaista kohtelua.

Haasteena on ihmisoikeusasiakirjojen ja perustuslain tasa-arvosäädösten ja syrjintäkiellon toteutumisen turvaaminen.

Uudistuksen polttopiste: uskonnon opetus ja uskonnon harjoittaminen

Koulun uskonnon opetus oli selvästi uskonnonvapauslain uudistamisen kiistellyin kysymys valmistelun kaikilla tasoilla.

Ydinkysymys koski sitä, onko koulun uskonnon opetus uskonnon harjoittamista.

Uskonnonharjoittamiseen ei voinut (enää) pakottaa (kirkkoon kuuluvaakaan).

Virsilaulu, rukoilu ja jumalanpalvelus (myös uskonnolliset päivänavaukset) sekä monet muut uskonnossa luontevasti opiskeltavat ovat uskonnonharjoittamista.

Tunnustuksellisuus ongelmana

Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli 1982 ottanut kantaa siihen, että tunnustuksellinen uskonnonopetus on uskonnonharjoittamista.

Silloisen perustus- ja uskonnonvapauslain muotojen takia uskonnonharjoittamiseen pakottaminen ei kuitenkaan loukannut uskonnonvapautta (!)

Perusoikeusuudistus (ja Suomen kansainväliset sitoumukset) olivat muuttaneet tilannetta ("Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen").

Kuinka säilyttää status quo?

Uskonnonopetuksen merkittävimmät taustavoimat olivat melko tyytyväisiä uskonnon opetukseen.

Myös uskonnottomista suuri osa piti omaa ET:tä hyvänä, ja useilla pienemmillä uskontoryhmillä oli myös omaa opetusta.

Perustuslakia piti kuitenkin tietysti noudattaa ja jos tunnustuksellinen uskonnon opetus oli uskonnon harjoittamista, sen täytyisi olla oppilaalle vapaaehtoista.→uudistuksessa tavoiteltiin vallitsevan rakenteellisen ratkaisun (=ev.-lut oppilaan on osallituttava ev.-lut. opetukseen) säilyttämistä siten, että uskonnonopetusta ei voisi enää tulkita uskonnonharjoittamiseksi.

Oman uskonnon opetus

Ratkaisun avain oli siirtyminen tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta oman uskonnon opetukseen.

Tämän ei pitänyt olla tunnustuksellista, koska se opetussuunnitelmien mukaista yhteiskunnan järjestämää toimintaa, jolla ei ole suoraa kosketusta uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Oman uskonnon opetusta puolustettiin mm. positiivisella uskonnon vapaudella.

Uskonnon harjoittamista koulun juhlissa ja uskonnon opetuksessa säätelevät ns. a-pykälät eivät tulleet lakiin.

OPH on antanut vastaavista asioista ohjeet, mutta vasta v. 2006 (ks. http://www.edu.fi/lukio/uskonto/lukiolaki.pdf jahttp://www.edu.fi/peruskoulu/uskonto/perusopetuslaki.pdf)

Muutokset perusopetus- ja lukiolaeissaUskontoa edelleen enemmistön mukaan

Perusopetuslaki 1998/628 13 § (6.6.2003/454)

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusPerusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen.

Elämänkatsomustieto koululaeissa

Perusopetuslain 628/1998 uusi 13 § (6.6.2003/454)

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huoltajan pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme.

Muut säädökset PO-laki 13 §

Vähintään kolmelle evankelis-luterilaiseen kirkkoon tai vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnon opetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta.Muuhun kuin 2 momentissa mainittuihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta, jos heidän huoltajansa sitä pyytävät.Jos oppilas kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan, oppilaan huoltaja päättää, minkä uskonnon opetukseen oppilas osallistuu.Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas voi huoltajan pyynnöstä osallistua myös sellaiseen perusopetuksen järjestäjän järjestämään uskonnon opetukseen, joka oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan.

Koonti: Säädöstilanne 1.8.2003 uskonnonvapauslain ja koululakien muutosten jälkeen

Uskontokuntaan kuuluminen määrittää oppilaan saamaa uskonnonopetusta

Evankelis–luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisasema säilyy

Opetus järjestetään enemmistön mukaan Vähemmistöjä koskee kolmen sääntö, yksikkönä

opetuksen järjestäjä (kunta)!

Säädöstilanne, jatkoa

Aiemman vapautusmuotoilun sijaan korostetaan oikeutta tiettyyn opetukseen (vrt. 1922: , ”joka kuuluu toiseen uskontokuntaan tai joka ei

kuulu mihinkään uskontokuntaan, edusmiehen vaatimuksesta vapautettava

sellaisesta uskonnonopetuksesta”

→ oppilaat ohjataan automaattisesti enemmistön (evankelis-luterilaisen) opetuksen lisäksi myös ortodoksiseen uskontoon ja ET:hen

Ortod. ja kirkkoon kuulumattomien ei tarvitse pyytää vapautusta, Huom: ainakin ET:n osalta tässä ilmeisesti rikotaan lakia melko

yleisesti (Suomen 320 kunnastan vain 11:ssa ei ole tarpeellista määrää ET-oppilaita!)

Ns. pienryhmäisten uskontojen pitää anoa omaa opetusta, mutta jos he eivät ole anoneet tai opetusta ei järjestetä, he voivat mennä myös ET:hen (enemmistön uskonnon lisäksi)


Ns. pienryhmäisten uskontojen pitää anoa omaa opetusta,

mutta jos he eivät ole anoneet tai opetusta ei järjestetä, he voivat mennä myös ET:hen (enemmistön uskonnon lisäksi)


Täydellinen vapautusmahdollisuus säilyy, korvaavana opetuksena tällöin joko:

uskonnollisen yhdyskunnan antama uskonnon opetus (kokonaisopetuksen tuntimäärä saa tällaisilla oppilailla olla muita alempi, ei numeroa, merkintä todistuksen lisätietoihin)

muu opetus (periaatteessa korvaa puuttuvan tuntimäärän, käytännössä kysymys on nimenomaan koulun velvoitteesta järjestää valvottua toimintaa)


Tavoitteena pysyvyys opetusryhmässä ja sujuvuus, vanhemmilta/lukiolaisilta voi pyytää koko lukuvuotta koskevia ilmoituksia (ks. http://www.feto.fi/ET_esimerkkilomake.htm).

Mutta: poikkeaminen niistä on heille mahdollista: perustuslain ja uskonnonvapauslain uskonnon ja omantunnon vapaus = korkeampi säädös kuin käytännön sujuvuus!

Opettajan osalta siirtyminen merkitsi opettajan ja uskonnollisen yhdyskunnan välisen kytkennän katkeamista→ opettajan ei tarvitse kuulua siihen uskonnolliseen yhdyskuntaan, jonka opetusta hän antaa.

Ongelmia

1. Taustalla kysymys kirkon ja valtion suhteesta: Suuressa osassa Suomea ev.-lut. kko on edelleen ”koko kansan kirkko”, mutta esim. pääkaupunkiseudulla se on yksi uskonnollinen vaihtoehto muiden joukossa. Kirkko itse ja (sen vaikutusvallan takia) uusi lainsäädäntö keikkuu näiden vaihtoehtojen välissä → katsomusopetuksen perusta jossain määrin auki →

Koulun uskonnonopetus ei ole ihmisoikeusasiakirjojen uskontokasvatusta (so. ne eivät suojaa sitä).

Koulun uskonnolliset tilaisuudet ovat vapaaehtoisia tapahtumia, joihin oppilaita ei voi pakottaa.

Lakia rikotaan jatkúvasti

Rehtori pakotti osallistumaan joulukirkkoonKantelija arvosteli lukion rehtoria, jonka määräyksestä joulukirkkoon osallistuminen oli pakollista kaikille evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluville lukion oppilaille heidän uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta. AOA totesi, että perustuslain 11 §:ssä säädettyyn uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen ja uskonnollisiin tilaisuuksiin. Peruskoulun ja lukion uskonnonopetus on kirkkoon kuuluville velvollisuus. Sen sijaan uskonnonharjoittamiseksi katsottava toiminta on koulussa vapaaehtoista kaikille riippumatta siitä, kuuluuko henkilö kirkkoon vai ei. AOA saattoi käsityksensä rehtorin tietoon.

AOA Pajuojan päätös 11.5.2011, dnro 4812/4/10,esittelijä Piatta Skottman-Kivelä


http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/vaasan-lyseo-ja-uskonnonvapaus-1.1443610

et-opetus.fi s-postilistalla tällä viikolla:1. Vantaan kaupunki ilmoittaa korjanneensa verkkosivunsa.2. Poikamme siirtyi turussa X:n yläkouluun nyt syksyllä ja

hänet laitettiin uskonnontunnille ETn sijaan. Opettajalta saamamme tiedon mukaan opetus on tunnustuksetonta ja ryhmät on yhdistetty. Onko tämä normaali käytäntö? Itse en periaatteen vuoksi poikaa uskonnontunnille laita ennenkuin saan tarkemman tiedotuksen ja selkeän opetussuunnitelman käsiini. M.M.


3. Moikkaa.Poikamme päiväkodissa (Virtain kaupunki, X:n päiväkoti) luetaan säännöllisesti, päivittäin ruokarukous. Käytännön muuttamiseksi pitäisi kuulemma neuvotella sivistystoimen- ja/tai sosiaalitoimenjohtajan kanssa, jotta asiasta saataisiin koko kaupunkia koskeva linjaus. Se, että perheemme on uskonnoton (ja ryhmässä/ päiväkodissa on muitakin uskonnottomia lapsia) ei riitä perusteeksi.

Päiväkodisssa käy myös seurakunnan työntekijä kuukausittain pitämässä "pyhäkouluhetken" (http://www.virtainseurakunta.fi/index.php/toimintaa/pyhakoulut). Lapsemme saa olla toisessa huoneessa tuokion ajan, mutta onko seurakunnan oikeutettua pitää pyhäkoulua päiväkodin/ esikoulun tiloissa ja ajalla?

ystävällisin terveisin N.N

Ongelmia

2. Yleissivistävä uskonnonopetuksen malli on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tietyssä historiallisessa tilanteessa (1960-luvulla) omaksuma käsitys uskonnonopetuksesta. Miten malli sopii muiden uskontokuntien käsityksiin

uskonnosta. Pakotetaanko heidät opettamaan uskontona jotain, joka ei heistä sitä ole tai opettavatko he uskontoa eri tavoin kuin viranomaiset edellyttävät?(Ks. esim. Aamulehti 26.8.2013)

Kun näissä uskonnoissa uskontokunnan rooli on enemmistön opetusta keskeisempi, miten mallin toimiminen taataan?

Ongelmia

3. Uskonnollisen yhdyskunnan merkittävä rooli (uskonnollinen valinta = jäsenyysvalinta). Suuri osa maahanmuuttajista (eikä ehkä

kantasuomalaisistakaan) ei ymmärrä jäsenyyttä tärkeimpänä uskonnollisena tekona.

Ongelmia (jatkuu)

4. Jos mikään ei muuttunut, mihin uskonnon harjoittaminen katosi? Opetushallituksen ohjeessa todetaan yksiselitteisesti:

"3. Uskonnon opetuksen luonneSäädösmuutosten ehkä näkyvin muutos on ilmaisun ”tunnustuksen mukainen opetus” muuttaminen ”oman uskonnon opetukseksi”. Tämä ei edellytä uskonnon opetuksen sisältöjen muutosta.”

Ongelmia (jatkuu)

5. Enemmistöä edustavat oppilaat voivat kokea itsensä syrjityksi, koska heillä ei ole valinnanvapautta. Esim. Sepon tulkinnassa kirkkoon kuuluminen on hyvin vahva kannanotto, joka sitoo ratkaisevasti henkilön katsomusta ja voidaan kysyä vastaako tämä tilannetta Suomessa. Huom. Muutos lapsen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisessa.

6. Miten uskonnonharjoituksen välttäminen käytännön opetuksessa tapahtuu? (Vrt. uimaopetus ilman, että oppilasta saa vaarantaa antamalla hänen kastua.)

Ongelmia ovat kokeneet enemmän LO- kuin AO-opettajat(opiskelijat)

Opettajan vastuu

Koska lainsäädäntötasolla (ja osin myös opetussuunnitelman perusteiden tasolla) kaikkia ongelmia ei ole ratkottu, opettajalle jää suuri vastuu:

Mikä on opettajan oman opetuksen motiivi?Sen tulee olla yhteiskunnan yleinen kasvatustehtävä ja opetussuunnitelmien mukainen opetus.

Voiko opettaja tältä pohjalta opettaa kahta eri uskontoa? Voiko opettaja tältä pohjalta opettaa jotain uskontoa ja

ET:tä? Laki sallii molemmat vaihtoehdot ja jonkin verran on

nykyään myös useampia uskontoja opettavia.

Negatiivinen ja positiivinen uskonnonvapaus

Ihmisoikeudet ja uskonnonvapaus

Koikkalainen, A. 2009. Uskonnonopetus ja ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, http://www.ihmisoikeusliitto.fi/images/pdf_files/uskonnonopetus.pdfKs. Myös Matilainen, M. 2011. Ihmisoikeuskasvatus lukiossa — outoa ja itsestään selvää. HY opettajankoulutuslaitos; Tutkimuksia 326.

1900-luvulla keskeinen asiakirja YK:n yleimaailmallinen ihmisoikeuksien julistus (1948), jonka taustalla oli II maailmansodan sotaoikeudenkäynnit (natsien 'lailliset' rikokset ihmisyyttä vastaan).

Ihmisoikeudet ja uskonnonvapaus (2)

18 artiklaJokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.

Ihmisillä ja uskontokunnilla on siis 18 §:n nojalla oikeus harjoittaa uskontoaan ja levittää sitä mm. opettamalla.

Tämä on yksi merkitys positiiviselle uskonnonvapaudelle.

Ihmisoikeudet YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa

Kansalais- ja poliittiset oikeudet (§ 1 – 21)

Taloudelliset, sivistykselliset jasosiaaliset oikeudet (§ 22 – 27)

Tasa-arvo

Kansalaisuus

Turvallisuus

Vapaus

Oikeus avioliittoon ja perheen perustamiseen (§ 16)

Toimeentulo

Opetus

Kulttuuri

Oikeus omaisuuteen (§ 17) Työ

Sanan vapaus

Kokoontumisvapaus

Ajatuksen, uskonnon ja omantunnon vapaus

Ryhmäoikeudet

(Kehitysoikeudet § 28 – 30)

Positiivinen uskonnonvapaus (2)

Mm. YK:n piirissä ovat 1900-luvun puolivälin jälkeen nousseet esiin ns. kolmannen aallon ihmisoikeudet.

Ne ovat ryhmäoikeuksia ihmisille, joiden ihmisoikeudet muutoin olisivat vaarassa, esim.

alkuperäiskansat naiset ja lapset

1900-luvun lopulla uskonnot on joskus mielletty ryhmiksi, joilla voi olla ihmisoikeuksiin kuuluvia ryhmäoikeuksia.

Joskus positiivisella uskonnonvapaudella näytetään viittaavan tällaisiin erikoisoikeuksiin (ks. esim. Seppo 2003).

Tämä on (ainakin) valtauskontojen tapauksessa hyvin ongelmallista.

Valtiot ja uskontokasvatus

Alun perin ihmisoikeuksien painotus oli yksilön suojelemisessa valtiota (tai muita vallanpitjiä) vastaan.

Varsinkin TSS-oikeuksissa mukaan tulee valtion velvoite järjestää asia, esimerkiksi maksuton alkeisopetus→ Kolmas tulkinta ”positiiviselle” vapaudelle/oikeudelle= jotain mitä yhteiskunnan tulee järjestää.

Tämä on positiivisen uskonnonvapauden tapauksessa ongelmallista, kun usein esitetään, että siihen kuuluu oikeus uskontokasvatukseen (ks. esim. Seppo 2003, 18; Schweitzer 2007).

Sopimusten mukaan kyse on kuitenkin vain vanhempien oikeudesta turvata lapsilleen oman vakaumuksensa mukainen kasvatus (ei yhteiskunnan velvoitteesta järjestää sitä).

Alkuperäinen Berlinin positiivinen ja negatiivinen oikeus/vapaus

Sir Isaiah Berlinin erottelu:

Positiivinen oikeus/vapaus Negatiivinen vapaus/oikeus

1. Itsehallinta, autonomia, Ulkopuolistenpäätöksentekokyky → esteiden ja väliintulonoikeus osallistua puuttuminen päätöksentekoon ("kyky") ("puuttumisen puuttuminen")

2. Oikeus joka pitää järjestää Oikeus tulla jätetyksi rauhaan

3. "Oikeus/vapaus johonkin" "Oikeus/vapaus jostakin"

4. Oikeus positiiviseen toimin- Oikeus välttää harjoittami- taan jollain alalla (harjoitta- seen osallistuminen minen, opettaminen jne.)

Positiivinen uskonnonvapaus ja retoriikka

Positiivisella uskonnonvapaudella on myös arkikielisiä mielleyhtymiä ja siksi sitä käytetään kirkon retoriikassa:

positiivinen = myönteinen positiivinen = uskontoa puolustava.

Esim: (www.evl.fi)”Väitöstutkimus: Kansankirkko rakentuu positiiviselle

uskonnonvapaudelle. Uutinen julkaistu 14.5.2010 Klo 8:36

…Positiivisen uskonnonvapauden korostaminen oli kirkon

vastareaktio 1960-luvun yhteiskunnalliselle radikalismille.

Siihen kuului negatiivista uskonnonvapaustulkintaa, mikä

ilmeni pyrkimyksenä riisua yhteiskunta uskonnollisista

elementeistä. ”

Uskonto ja julkisuus

Väitöksen otsikko oli "Kansankirkko, uskonnonvapaus ja valtio – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen tulkinta uskonnonvapaudesta 1963–2003" eikä väitöstekstin abstraktissa esiinny lainkaan sanaa positiivinen uskonnonvapaus.

uskonnon vapaus ja yhteiskunnan koululaitos

Documents