terveyttä luonnosta kirja

Marjo Tourula Arja Rautio

Terveyttä LUONNOSTA

Marjo Tourula Arja Rautio


TerveyttäLUONNOSTAMarjo TourulaArja Rautio

Tekstin copyright © Marjo Tourula ja Arja Rautio

Valokuvien copyright © Veikko Virkkunen / Metsähallitus,Henriika Salmi, Marjo Tourula, Arja Rautio jaThule-instituutin kuva-arkisto

Julkaisija: Thule-instituutti Oulun yliopisto, Metsähallitus jaOulun seutu

Julkaisupaikka ja -aika: Oulu 2014

Graafinen suunnittelu: Hannele Heikkilä-Tuomaala

ISBN: 978-952-62-0374-4

NOCTURNE

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesäyön on onni omanani,kaskisavuun laaksot verhoutuu.En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Eino Leino

SISÄLTÖ1. JOHDANTO 7

2. KIRJALLISUUSKATSAUKSEN TOTEUTUS JA AINEISTO 11

3. TERVEYTTÄ LUONNOSTA 13

3.1. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet 13

3.2. Luonnon yhteys fyysiseen terveyteen 19

3.3. Luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen 27

3.4. Luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin 35

3.5. Väestöryhmien erityistarpeet 43

3.6. Terveydenhuollon interventiot 53

4. JOHTOPÄÄTÖKSET 57

LÄHTEET 61

Liite 1 72

unoilijat, kirjailijat ja taiteilijat ovat jo pitkään ja moninaisesti tuoneet esille luonnon merkityksen terveyttä ja hy-vinvointia edistävänä tekijänä. Kui-

tenkin vasta 2000-luvulla luonnon terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ovat nous-seet sekä tutkimuksen että terveyden edistä-mistyön kehittämisen kohteiksi. Tämän kirjalli-suuskatsauksen tietokantojen hakutuloksessa lähes 80 % aihetta koskevista tutkimuksista oli julkaistu 2000-luvulla.

Ihminen on sopeutunut elämään luonnos-sa noin viiden miljoonan vuoden ajan ihmi-sen historiasta, ja vain noin 2000 vuotta sit-ten alkoi sopeutuminen kaupunkiympäristöihin (ks. Yamaguchi ym. 2006). Koemme metsän ja luonnon edelleen miellyttävimpänä ympäristö-nä. Tällä hetkellä kuitenkin noin puolet maa-pallon väestöstä asuu kaupungeissa, ja arvion mukaan vuoteen 2030 mennessä kolme viides-tä henkilöstä tulee asumaan kaupunkimaisessa ympäristössä (Smith & Guarnizo 2009). Teol-listuminen ja kaupungistuminen ovat johtaneet

J O H D A N T O 7

lisääntyviin sisälläoloaikoihin. Tyypillinen ame-rikkalainen viettää arvion mukaan jopa 90 % elämästään sisätiloissa (Evans & McCoy 1998). Ihmisten lisääntynyt irtaantuminen luonnosta on noussut huolenaiheeksi, ja tilastoseurantojen mukaan luonnon virkistyskäyttö onkin olennai-sesti vähentynyt Yhdysvalloissa ja Japanissa (Pergams & Zaradic 2008). Toisaalta laajempi, 20 maata koskeva tarkastelu osoittaa ulkoilun lisääntyvän (Balmford ym. 2009), ja Suomessa ulkoilu kuuluu lähes kaikkien elämään (Sievä-nen & Neuvonen 2011).

Elinympäristön kysymykset ovat terveyden edistämisen haasteena, mikä näkyy myös kan-sallisissa kehittämislinjauksissa. Sosiaali- ja ter-veyspolitiikan strategiassa, Sosiaalisesti kestä-vä Suomi 2020, on yhtenä painoalueena ter-veyttä ja turvallisuutta tukeva elinympäristö (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010):

”Elinympäristön tila vaikuttaa ihmisten ter-veyteen ja hyvinvointiin. Ilmastonmuutos ja ekosysteemin tilan heikkeneminen kaven-

1. JOHDANTO

R

tavat hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Sosi-aalinen ja ekologinen kestävyys edellyt-tävät, että hyvä elämä voidaan turvata silloinkin, kun jaettavana ovat niukkene-vat voimavarat. Jokaisen sukupolven pi-täisi jättää perinnöksi elinkelpoisempi ym-päristö.”(Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.)

Myös Valtioneuvoston periaate-päätökseen (Sosiaali- ja ter-veysministeriö 2008) on kirjattu tavoitteeksi järjestää kansalai-sille hyvät mah-dollisuudet ar-kiliikuntaan ja esteettömät lähiliikunta-paikat kaik-kien ikä- ja väestöryhmi-en saatavil-le. Asutusalu-eiden puistot lähiluontokoh-teina sekä kau-kaisemmat kansal-lispuistot tarjoavat mahdollisuuksia sekä arkiliikuntaan että moni-puolisille luontoharras-tuksille. Jakartan (Jakar-ta Declaration 1997) ja Ottawan (Ottawa Charter for Health Promo-tion) julistukset tukevat luonnon tuottamaa hy-vinvointi- ja terveysnäkökulmaa (WHO 1986).

Terveys on täydellisen fyysisen, psyykki-sen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, ei pelkäs-

tään sairauden poissaoloa (WHO 1948), vaan myös kykyä sopeutua ja korjata eri osa-alu-eiden häiriöitä. Yksilön toimintakyky, koettu elämänlaatu ja hyvinvointi ovat terveys-käsit-teeseen sisältyviä tekijöitä. (Huber ym. 2011.) Camfieldin ja Skevingtonin (2008) mukaan hy-vinvointi ja elämänlaatu ovat hyvin lähellä toi-siaan, ja ne voidaan käytännössä katsoa tar-koittavan samaa asiaa.

Kimin (2000) typologian mukaan ympäristön ulottuvuutta voi-

daan tarkastella fyysisen, sosiaalisen ja symbo-

lisen jaottelun mu-kaisesti. Fyysisen

ympäristön aja-tellaan muodos-tuvan elävästä ja elottomasta osasta. Eloton ympäristö ja-kaantuu luon-nolliseen ym-päristöön, ku-

ten ilma, vesi ja maa, sekä

keinotekoiseen ympäristöön al-

kaen meitä ympä-röivistä vaatteistamme

ja päätyen maapalloa ym-päröiviin satelliitteihin.Fyysinen ympäristö on toimintakenttä, mutta

myös stressin ja erilaisten ärsykkeiden lähde. Monet fyysisen ympäristön elementit vaikutta-vat elämäntyyliin, aktiviteetteihin, tapoihin ja terveyteen. Sosiaalinen ympäristö muodostuu ihmisistä ja yhteisöistä, joissa yksilön odote-

Ilm

asto

n t

asa

pai

no

MAAILMANLAAJUINEN EKOSYSTEEM

I Bio

dive

rsite

etti

Luonnollis

et

elinym

pärist

öt, P

uut

LUONTOYMPÄRISTÖ Ilm

a, Vesi, M

aa, M

aaperä

t

R

akennuksset,

Paik

kaku

nn

at

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ K

adut, T

iet

Työ

skente

ly, O

sto

ksilla

käy

nti,

Liik

kuminen AKTIVITEETIT Asum

inen, Leik

kim

inen, O

ppim

inen

T

ulo

t, I

nnovo

inti

PAIKALLISTALOUS M

arkkin

at, In

vesto

inti

Sosia

alinen p

ääom

a YHTEISÖ Verko

stot

Terveys- ja hyvinvointitekijätkaupungeissamme

VÄESTÖIkä,

sukupuoli,perinnölliset

tekijät

Makrotalous, politi

ikka,

kulttuuri,

maailmanlaajuiset

voimat

Kaikilta tasoilta

lähiympäristöstä alueille

Ru

oka

valio

, Liik

unta ELÄMÄNTAPA Työ

tasapain

o

8 T E R V E Y T T Ä L U O N N O S T A

Kuvio 1. Terveyden kartta (Barton & Grant 2012).

taan toimivan tietyllä tavalla odotuksiin sidotun systeemin mukaisesti. Symbolinen ympäristö on kielen, merkitysten, tapojen, sääntöjen sekä kulttuuristen symbolien kautta vahvasti liitty-neenä sosiaalisen ja fyysisen ympäristön osa-alueisiin. (Kim 2000.) Barton ja Grant (2012, kuvio 1) jakavat ympäristön rakennettuun ym-päristöön ja luontoon. Luonnolla viitataan täs-sä katsauksessa ihmistä ympäröivään luontoon, jossa ihmistoimien näkyvät jäljet ovat vain pie-nenä osana (Kettunen 2008). Ympäristön ja ih-misen terveyden välinen vuorovaikutus on mo-nimutkainen, monien eri tekijöiden kokonaisuus.

Open – Oulun seudun puistoista elinvoimaa -hanke

Open – Oulun seudun puistoista elinvoimaa (OPEN – Oulu Parks Enjoying Nature) -hank-keen tarkoituksena on edistää terveydenhoito-, hyvinvointi- ja matkailualan palveluinnovaati-oita. Projektin tavoitteet ovat yhdenmukaiset hyvinvointiohjelmien kanssa, joissa korostetaan kansalaisten terveyden edistämistä, eriarvoi-suuden poistamista, hyvinvointia edistävien yhteistyöverkostojen luomista sekä alaan liit-tyvän osaamisen ja elinkeinoelämän kehittä-mistä. (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2008–2017, Terveys 2015 kansaterveysohjel-ma, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2012–2015). Met-sähallituksen ja Oulun kaupungin toteuttamas-sa Open-hankkeessa Oulun seudun virkistys-alueista rakennetaan yhteistyössä eri toimijoi-den kanssa yhtenäinen toimintaympäristön ja palvelukokonaisuuden muodostama verkos-to. Hankkeessa lisätään tietoisuutta luonnon tuottamista terveys- ja hyvinvointivaikutuksista sekä kehitetään siihen liittyvää osaamista.

Hankkeeseen liittyvän kirjallisuuskatsauk-sen tarkoituksena oli kerätä luontoympäris-tön tuottamien terveys- ja hyvinvointivaikutus-ten aihealuetta koskeva tutkittu tieto kattavasti yhteen ja tehdä siitä yleisluonteinen yhteen-veto ja johtopäätökset. Tavoitteena on lisä-tä ymmärrystä luonnon terveys- ja hyvinvointi-vaikutuksista ja herättää mielenkiintoa aihetta kohtaan. Kirjallisuuskatsausta on myös hyödyn-netty luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia arvioivan mittarin kehittämisessä. Tiedon tuot-taminen hyvinvointihyödyistä on tärkeää, ja hyötyjen ja kustannusten vertailulla saadaan perusteita yhteiskunnan virkistyspalveluiden tuottamiseen (Sievänen & Neuvonen 2011).

Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on yleiskatsaus ilman tiukkoja ja tarkkoja sisäänottokriteerei-tä mahdollistaen laajat aineistot. Tutkittavaa ilmiötä kuvataan luokittelemalla ilmiön omi-naisuuksia. (Salminen 2011.) Yksi kuvailevan kirjallisuuskatsauksen muodoista on integroi-va kirjallisuuskatsaus, joka mahdollistaa kirjal-lisuuden tarkastelun ja syntetisoinnin (Torraco 2005) sekä tuottaa laajemman kuvan aihet-ta käsittelevästä kirjallisuudesta systemaatti-seen kirjallisuuskatsaukseen verrattuna (Evans 2008). Se myös sallii erilaisin metodisin lähtö-kohdin tehdyt tutkimukset analyysin aineistoksi (Whittemore & Knalf 2005).

J O H D A N T O 9

atsaus toteutettiin vaiheittaisesti: tut-kimusongelman muotoilu, aineiston kerääminen, arviointi, analyysi sekä tulkinta ja tulosten esittäminen (Coo-

per 1989). Katsauksessa tarkasteltiin aikaisem-pia tutkimuksia, jotka liittyivät luontoympäris-tön tuottamiin terveys- ja hyvinvointivaikutuk-siin, ryhmiteltiin tutkimusten tuloksia sekä luotiin johtopäätöksiä tutkimus- ja kehittämistyölle. Katsauksessa haettiin vastauksia seuraaviin ky-symyksiin:

1. Millaisia ihmisten terveyttä ja hyvin-vointia edistäviä vaikutuksia luontoympä-ristö tuottaa?2. Millaisilla menetelmillä luontoympäris-tön tuottamia terveys- ja hyvinvointivai-kutuksia on mitattu?3. Mitä perusteita ja kehittämisehdotuk-sia aikaisempi tutkimus tuottaa terveyden edistämiseen?

2. KIRJALLISUUSKATSAUKSENtoteutus ja aineisto

Hurrikaanit, maanjäristykset ja muut luonnon-katastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkis-tä ahdistusta eri puolilla maailmaa (Bratman ym. 2010 kirjallisuuskatsaus). Kokonaisvaltai-nen turvallisuus, sekä psyykkinen että fyysinen, on ennakkoehto terveyden ja hyvinvoinnin saa-vuttamiselle luontoympäristöissä. Ilman psyyk-kistä turvallisuuden tunnetta elpyminen ja luon-tokokemuksen terapeuttinen vaikutus eivät ole mahdollisia (Salonen 2010).

WHO:n (2013) määritelmän mukaan ym-päristöterveys käsittelee kaikkia ihmisen ulko-puolisia fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä ja niihin liittyviä käyttäytymiseen vai-kuttavia tekijöitä. Ympäristöterveys sisältää nii-den ympäristötekijöiden määrittämisen ja hal-linnan, jotka voivat mahdollisesti vaikuttaa ter-veyteen ja suuntautua estämään sairautta ja luomaan terveyttä tukevia ympäristöjä. Ym-päristöterveyteen liitetään yleensä terveyt-tä vaarantavia riskitekijöitä, jotka liittyvät esi-merkiksi ilmansaasteisiin, ultraviolettisäteilyyn, kemikaaleihin sekä vesi- ja ruokaturvallisuu-

K

K I R J A L L I S U U S K A T S A U K S E N T O T E U T U S J A A I N E I S T O 1 1

teen. Ympäristössä voi olla monia fyysistä ter-veyttä uhkaavia tekijöitä, mutta myös koettua epämiellyttävyyttä. Ympäristöterveydestä pu-huttaessa olisi tärkeää tuoda esiin myös luon-toympäristön terveyttä edistävät vaikutukset ja laajentaa ympäristöterveyden-käsite sai-rauslähtöisestä riskien huomioimisesta terveyt-tä edistäviin ja sairauksia ehkäiseviin tekijöi-hin. Tämä kirjallisuuskatsaus kohdentuu luonnon tuottamiin myönteisiin terveys- ja hyvinvointi-vaikutuksiin jättäen riskitekijät, niiltä suojautu-misen ja eri turvallisuustekijät tarkastelun ulko-puolelle.

Green care -käsitteen alkuperä ulottuu Alankomaihin, jossa 1970-luvulla puhuttiin care farm -tiloista. Suomeen tämä käsite tuli vuonna 2008. Green care tarkoittaa väljäs-ti luonnon hyödyntämistä sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluiden tuottamisessa. Green care pitää sisällään luontoon tai maatilalle sijoit-tuvia interventioita, kuten hoivamaatalouden, eläinavusteisen terapian ja terapeuttisen puu-tarhanhoidon, joilla on selkeä tavoite ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä, ja joita koulutettu henkilökunta toteuttaa. (Soini ym. 2011.) Green care voidaan jakaa luonnon kokemuksellisuu-teen sekä vuorovaikutuksellisuuteen luontoele-menttien kanssa. Kokemuksellisuuteen sisältyy aktiivinen luonnossa liikkuminen (esimerkiksi luontoliikunta ja seikkailuterapia) sekä luonnon katselu. Vuorovaikutuksellisuus luontoelement-tien kanssa on terapeuttista puutarhanhoitoa ja eläinavusteista terapiaa (Haubenhofer ym. 2010). Kirjallisuuskatsausta ei ole kohdennet-tu varsinaisesti green care -aihealuetta käsitte-leviin tutkimuksiin, mutta katsaus sivuaa green care -käsitettä tarkasteltaessa luontoympäris-tön terveys- ja hyvinvointivaikutuksia kokemuk-sellisuuden näkökulmasta. Tarkempi kuvaus kir-

jallisuuskatsauksen toteuttamisesta löytyy liit-teestä 1.

Kirjallisuuskatsaukseen valitut tutkimukset luokiteltiin sisällön mukaisiin kategorioihin:

Ihminen on kokonaisuus, jossa kehollisuus, ta-junnallisuus ja situationaalisuus kietoutuvat toi-siinsa (Rauhala 2005) eikä ympäristöä voi-da siitä erottaa (Pinder ym. 2009). Jaottelu on siten keinotekoinen, mutta auttaa hahmot-tamaan luonnon tuottamaa moniulotteista ter-veyteen ja hyvinvointiin liittyvää tutkimuskent-tää.

1 2 T E R V E Y T T Ä L U O N N O S T A

1) terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet,2) luonnon yhteys fyysiseen terveyteen,3) luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen,4) luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin,5) väestöryhmien erityistarpeet sekä6) terveydenhuollon interventiot.

3.1. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet

o 30 vuotta sitten keskusteltiin luonnos-ta hyvinvointitekijänä sekä mahdolli-suuksista kartoittaa sitä monitieteises-ti. Esitettiin kysymyksiä: ”Millainen on konkreettisesti hyvä luonnonympäris-

tö ja miten luonnon eri tekijät vaikuttavat hy-vinvointiin?” Tutkimuksessa käytettiin Pyynikin ulkoilualueen kävijöiden haastatteluja. Mielei-sin lähivirkistysaluetyyppi sisälsi luonnontilas-sa olevia alueita, ihanteellisimmillaan metsää ja vesistöä. Metsä nähtiin sekä fyysisenä (il-man puhdistajana ja suojan antajana) että psyykkisenä (rauhoittajana) hyvinvointitekijä-nä. Ympäristön virkistyskäytön kannalta tär-keimpiä ominaisuuksia olivat luonnon sopivuus virkistyskäyttöön, kauneus ja esteettisyys sekä puhtaus, siisteys ja saasteettomuus. (Eskelinen 1979.) Vihreän luontoympäristön ilman laatua parantava ominaisuus on yksi luontoympäris-tön terveysvaikutusten taustamekanismi, joka

3. TERVEYTTÄ LUONNOSTA

on laajasti tiedostettu. Myös kaupunkipuisto-jen merkitys lämpötiloja tasaavana tekijänä on tärkeä. (Karjalainen ym. 2007, Paoletti ym. 2011, Su ym. 2011.)

Kulttuuriset tekijät ja henkilökohtaiset näke-mykset, mieltymykset ja elämäntavat vaikutta-vat käsityksiimme ympäristön ominaisuuksien arvostuksesta sekä siihen, millaisia vaatimuk-sia asetamme erilaisille viher- ja puistoalueil-le (Tyrväinen ym. 2007).

Mielipaikalla tarkoitetaan yleensä arki-ympäristön paikkaa, joka koetaan tärkeänä ja arvokkaana itselle. Mielipaikka on elvyttävä, kiehtova ja auttaa psyykkisen tasapainon saa-vuttamisessa (Korpela & Hartig 1996). Luon-toympäristöt, kuten puistot, rannat tai metsät, ovat Suomessa (Korpela & Hartig 1996, Kor-pela & Ylèn 2007) sekä myös kansainvälises-ti (Newell 1997) yleisimmin nimetty mielipai-kaksi. Mielipaikan tärkeimmiksi ominaisuuksik-si mainittiin Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa hiljaisuus, metsäinen tunne, luonto ja toimivuus (Tyrväinen ym. 2007). Simulan (2012) laadul-

T E R V E Y T T Ä J A H Y V I N V O I N T I A E D I S T Ä V Ä T L U O N N O N O M I N A I S U U D E T 1 3

J

liseen haastatteluaineistoon perustuvassa väi-töstutkimuksessa osa haastateltavista ei pitä-nyt kaupunkiluontoa luontoelämysten lähteenä. Kaupunkiluonnon ilmanlaatu koettiin huonoksi ja liikenteen taustakohina ja yleinen häly peit-tivät allensa heikoimmat luontoäänet yksipuo-listaen äänimaailmaa.

Metsän on arvioitu auttavan väsymyksestä palautumisessa kaupunkiympäristöä paremmin (Staats ym. 2003), sillä siihen sisältyvät vähäi-set ihmismäärät, hiljaisuus, liikkeiden vähyys ja hitaat muutokset. Metsän ärsykkeet ovat ennus-tettavissa, eivätkä ne ole ristiriitaisia tai moni-merkityksellisiä. (Shin ym. 2010 kirjallisuuskat-saus.) Hauru ym. (2012) tutkivat metsän ominai-suuksia elvyttävyyden näkökulmasta Helsingin kaupunkiympäristössä. Tutkimukseen osallistu-neet kokivat elvyttävimpänä ympäristönä met-sän siimeksen, josta ei ollut näköyhteyttä kau-punkimaiseen ympäristöön. Asutuksen ympä-röimää metsää pidettiin elvyttävämpänä kuin teiden ympäröimää metsää. Laajat saarek-keet metsäistä elinympäristöä tai tiheä ja moni-kerroksinen kasvillisuus, joka ehkäisi kaupunki-ympäristön näkymistä metsään, mahdollistivat paremmin elvyttävyyskokemuksien saavutta-misen. (Hauru ym. 2012.) Metsässä käynnin säännöllisyyttä edisti metsän suuri koko (noin 2 hehtaaria) (Coles & Bussey 2000) ja pie-nemmissä metsiköissä sen muoto (Coles & Bus-sey 2000, Grahn ym. 2005). Erityisesti lapsilla nämä seikat vaikuttivat huomattavasti heidän leikkeihinsä (Grahn ym. 2005). Suuremmilla luontoalueilla näyttäisi olevan merkittävämpi vaikutus terveyteen pieniin alueisiin verrattuna (Mitchell ym. 2011).

Monimuotoisia maisemia erilaisine elin-ympäristöineen, jotka sisältävät puita, vettä, si-nistä taivasta ja pilviä, pidetään miellyttävinä.

Pretty ym. (2005) näyttivät aikuisille yli 300 valokuvaa maaseudulta ja kaupunkiympäris-töistä saadakseen selville, millaisia ympäristö-jä pidetään miellyttävinä tai epämiellyttävinä. Kuvat, joissa oli mukana myös eläimiä, kuten lampaita, koettiin miellyttävinä, vaikka niissä ei ollut vettä tai taivasta. Näissä kuvissa eläi-met korvasivat vesistön ja taivaan. Tummaa tai-vasta ja ukkospilviä ei suosittu, ja vihreää mai-semaa pidettiin ruskeaan verrattuna miellyt-tävämpänä. Useat tutkittavista eivät pitäneet maaseudun maisemia koskaan epämiellyttä-vinä. Maaseudulla roskat ja hylätyt autot oli-vat väliaikainen ongelma, koska vihreä kasvil-lisuus yhdessä sinisen taivaan tai veden kanssa kumosi epämiellyttävät elementit. Rikkoontu-neet, pilaantuneet ja hylätyt kaupunkiympä-ristöjen alueet sekä kuvat, joissa oli graffite-ja, rakennustelineitä, betonielementtejä, roskia ja särkyneitä ikkunoita koettiin epämiellyttä-vinä. Kaupunkimaisemaa pilvenpiirtäjineen ja puistoineen pidettiin miellyttävänä erityisesti silloin, kun vesistöä ja sinistä taivasta oli läs-nä. Vierailu, mutta ei niinkään asuminen, arvi-oitiin tällaisessa paikassa miellyttäväksi. (Pret-ty ym. 2005.)

Ympäristön vaihtelevuudella, sekä vihrei-den että ei-vihreiden alueiden sijainnilla käve-lyetäisyydellä, on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia (Pereira ym. 2012). Ruotsalaistutki-muksessa kaupunkien luonto- ja puutarhaym-päristön laatuominaisuudet muodostuivat muun muassa rauhallisuudesta, erämaisuudesta, la-jien rikkaudesta, tilasta, oleskelupuutarhois-ta ja juhlavuudesta (Grahn ym. 2005). Asuin-alueiden lähiluonnon määrän ja virkistysarvoa lisäävien ominaisuuksien vaikutusta muun mu-assa tyytyväisyyteen tutkittiin kysely- ja GIS-paikkatietomenetelmien avulla. Mitä useampia


virkistysarvoa lisääviä ominaisuuksia luontoym-päristöissä oli, sitä tyytyväisempiä ja jossakin määrin elinvoimaisempia asuinalueella oltiin. Useita laatutekijöitä omaavia alueita saavu-tettiin kuitenkin harvemmin. (Björk ym. 2008.)

Puistojen laatutekijöitä voidaan mitata ja tutkia suhteessa fyysiseen aktiivisuuteen (Bedi-mo-Rung ym. 2005). Australiassa tehdyssä tut-kimuksessa havaittiin puistoihin tehtyjen pa-rannustöiden lisäävän vierailijoiden määrää ja vierailijoiden kävelyn sekä aktiivisuuden ta-son määrää puistoissa (Veitch ym. 2012). Luo-malla mahdollisuuksia fyysiseen aktiivisuuteen,

puistot vaikuttavat fyysistä ja psyykkistä hyvin-vointia edistävästi (Bedimo-Rung ym. 2005). Virkistysarvoltaan korkeilla lähiluontoalueil-la on osoittautunut olevan yhteys viikoittaiseen kohtalaisen fyysiseen aktiivisuuden määrään (Björk ym. 2008).

Arvioitaessa puistojen suhdetta ja merkitys-tä fyysiseen aktiivisuuteen, voidaan tarkastella neljää maantieteellistä aluetta. 1) Aktiviteetti-alueet ovat vyöhykkeitä, osia tai mahdollista-via alueita, joka ovat erityisesti suunniteltu tai yleisesti käytetty liikuntaan, kuten urheiluken-tät, polut ja leikkikentät. 2) Puistoa tukeviin alu-


eisiin sisältyvät huoltoalueet ja varusteet, jotka tekevät liikkumisen puistoissa houkuttelevaksi ja turvalliseksi erilaisille käyttäjille. Nämä alu-eet eivät suoraan edistä fyysistä aktiivisuutta, mutta kuuluvat alueen kokonaisuuteen, kuten yleiset rakennukset, suojat, majat, eväsretkialu-eet ja parkkipaikat. Puistoa tukevilla alueilla voi olla yhteyttä siihen, kuinka usein ja kuin-ka pitkään ihmiset alueella viihtyvät sekä kuin-ka aktiivisia ihmiset siellä ovat. Koska puistot ovat enemmän kuin osiensa summa, on välttä-mätöntä tarkastella myös 3) aluetta kokonai-suutena, sen kokonaisvaikutelmaa ja merkitystä,

esimerkiksi alueen esteettisyyden, koon ja mo-nimuotoisuuden näkökulmasta. Tähän yhteyteen liittyy myös tiedon keräämisen tärkeys puiston kokonaiskäytettävyydestä sekä saavutetta-vuudesta. Puiston käyttöön vaikuttavat vahvas-ti 4) puistoa ympäröivien alueiden ominaisuu-det, kuten liikenne (saavutettavuus), turmeltu-neet tai hylätyt asumukset (esteettisyys), rikol-lisuus (turvallisuus) ja asuinalueen väestölliset tekijät. (Bedimo-Rung ym. 2005.)

Alueen houkuttelevuuteen ja käyttöön vaikuttavat puistojen toiminnalliset ominaisuu-det, kunto, esteettisyys, turvallisuus, puistojen hallinta sekä saavutettavuus. Alueiden toimin-nalliset ominaisuudet johtavat erilaisiin käyt-tömuotoihin. Esimerkiksi urheilukenttiä käyttä-vät erilaiset urheiluseurat, ja luonnontilaisilla alueilla voi puolestaan olla vähäisempää lii-kuntaa vaativaa luonnon tutkiskelua. Toimin-nallisia ominaisuuksia ovat kävijöiden käytös-sä olevat puistojen varustukset (esim. valaistus, makkaranpaistopaikat, keinut) sekä järjestetyt aktiviteetit (esim. liikuntakerhot, konsertit, kil-pailut). Toiminnalliset ominaisuudet tuovat alu-eelle monipuolisuutta erilaisia tarpeita var-ten eri ajankohtina, vuoden ympäri. (Bedimo-Rung ym. 2005.)

Ihmiset hakeutuvat mielellään alueille, joi-den kunto on hyvä ja varustus ehjää ja turvallis-ta, ja välttelevät huonokuntoisia alueita. Visu-aaliset vihjeet alueella esiintyvästä perinteisiä normeja ja arvoja rikkovasta käyttäytymises-tä, kuten ympäristöön jätetyt roskat, graffitit ja huono omaisuuden ylläpito sekä häiritsevä sosi-aalinen käyttäytyminen (esimerkiksi juopottelu ja laiton pitkäaikainen oleskelu puistossa), vai-kuttavat käsitykseen alueen kunnosta. Esteetti-syys sisältää puiston erilaiset houkuttelevat ja viehättävät design-tekijät. Kauneudella ja mie-


lenkiintoisilla näkymillä, joita lumoavat maise-mat tarjoavat, voi olla hyvin voimakas fyysis-tä aktiivisuutta motivoiva vaikutus, kuten Owen ym. (2004) toteaa kirjallisuuskatsauksensa joh-topäätöksissä.

Turvallisuusnäkökohtaa voidaan tutkia hen-kilökohtaisia turvallisuudentunteita tai objek-tiivisia rikostilastoja tarkastelemalla. Ympäris-tön turvattomuus voi johtaa aktiviteettien etsi-miseen muualta kuin luonnosta. Hallinta liittyy puistojen suunnitteluun, hoitamiseen ja talou-denpitoon. Saavutettavuus on sekä alueelle pääsyä että navigointia alueen sisällä. Saata-

villa olevien puistoalueiden määrä ja jakautu-minen yhteisössä, kaikkien ihmisten oikeuden-mukainen pääsy puistoihin sekä etäisyydet ko-din ja lähimmän puiston välillä tuovat haasteita saavutettavuuteen. (Bedimo-Rung ym. 2005.)

Puistojen ja laadukkaiden ulkoilualuei-den saavutettavuudella on yhteys aikuisten lisääntyneeseen fyysiseen aktiivisuuteen usei-den tutkimusten mukaan (Giles-Corti & Dono-van 2002, Giles-Corti ym. 2005, Ellaway ym. 2005, Sugiyama ym. 2008, Björk ym. 2008, Sugiyama ym. 2010, Mahmood ym. 2012). Hollantilaisen tutkimuksen mukaan asuinpaikan


lähellä sijaitsevilla vihervirkistysalueilla oli yh-teys pyöräilyyn käytettyyn aikaan (Wendel-Vos ym. 2004) sekä australialaisessa tutkimuk-sessa kävelyn määrään (Sugiyama ym. 2008, 2010). Henkilöt, jotka havaitsivat lähiympäris-tössä paljon luontoa, kokivat fyysisen ja psyyk-kisen terveytensä paremmaksi kuin ne, jot-ka havaitsivat vähän luontoa ympärillään (Su-giyama ym. 2008). Luontoympäristöllä ja sen saavutettavuudella on havaittu olevan positii-vista yhteyttä sekä yksilön elämäntyytyväisyy-teen että yhteisön tyytyväisyyteen kaupunki-ympäristössä (Vemuri ym. 2011).

Kuntokävely on suosituimpia ulkoiluhar-rastuksia Suomessa, ja suurin osa siitä tapah-tuu lähellä kotia sijaitsevissa virkistyskohteissa (Sievänen & Neuvonen 2011). Virkistäytymistä tuottava luontoalue on mahdollista saavuttaa helposti keskimäärin 35 %:lla tutkimuksissa mu-kana olleiden EU-maiden (n=23) kansalaisella. Suomessa lähiympäristön luontovirkistysalueet ja jokamiehen oikeudet ovat erityisen tärkei-tä; noin 80 % vastaajista matkusti korkeintaan kahdeksan kilometriä päästäkseen virkistäyty-mään luontoon. (PEER 2012.) Amerikkalainen organisaatio ”The Trust for Public Land (TPL)” on käynnistänyt aloitteen, jonka tavoitteena on helposti saavutettava puisto jokaiselle per-heelle (Parks for People, Trust for Public Land 2012). Ihanteellisimmillaan viherympäristö tuli-si saavuttaa 5 minuutin kävelyllä (Coles & Ca-serio 2001) tai Sugiyaman ym. (2010) mukaan sijaita korkeintaan 1600 metrin päässä asuin-paikasta. Maaseudulla asuvat kuvasivat haas-tatteluissa olevansa etuoikeutettuja kaupunki-laisiin verrattuna päästessään helposti luon-toon (O’Brien 2005).

Tarvitaan sekä helposti saavutettavia lähi-luontokohteita että kaukaisempia luonto-


alueita, jotka mahdollistavat pidempiaikais-ta luonnossa viipymistä. Esimerkiksi opettajille tehty tutkimus osoitti toistuvaa työstressiä ko-keneiden opettajien suosivan pidempiaikaista luonnossa olemista, kun taas vähän työstressiä kokeneille riittävät lyhyet luonnon aistinautin-not, kuten lintujen viserryksen kuuleminen lä-hiluonnossa. Kauempana kotoa olevat luonto-kohteet voivat nousta tärkeämpään asemaan suuremman stressin tai kriisin aikana. (Gulwa-di 2006.) Kanadan luonnonsuojelualueilla (Pi-nery Provincial Park, Gatineau Park) esiin nou-sivat laajojen suojelualueiden moninaiset ter-veyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset. Alueella vierailu täytti vierailun motiivit ja ta-voitteet; luonnossa käynti oli positiivinen elä-mänkokemus, ja luontokontaktin arvioitiin pa-rantavan kanadalaisten elämänlaatua. (Lemi-eux ym. 2012.)

3.2. Luonnon yhteys fyysiseen terveyteen

uonto koskettaa ihmistä kaikkien ais-tien kautta. ”Se on aika-tila, jossa mieli ja ruumis yhtyvät aistikokemuk-sessa osaksi luonnon mystistä suuruut-ta. Tunne siitä, että ihminen on erotta-

maton osa aistimaansa hetkeä ja todellisuutta, keskittää ajatukset käsillä olevaan tilantee-seen.” (Simula 2012, s.129.) Pienet yksityiskoh-dat, kuten puiden lehtien värit ja puiden lävitse lankeava valo sekä metsän äänet ja hajut tuo-vat mielihyvää (O’Brien 2005).

Luonto itsessään tuottaa terveysvaikutuksia

Luontoympäristöjen kansanterveydellinen mer-kitys tulee esille kahden mekanismin kautta: puistot houkuttelevat ihmisiä viettämään suu-remman osan vapaa-ajastaan ulkona ja moti-voivat liikkumaan enemmän, mutta myös luon-toympäristö itse tuottaa terveys- ja hyvinvoin-tivaikutuksia (ks. de Vries ym. 2003). Tyrväisen (2001) kaupunkimetsän arvottamista koske-vassa tutkimuksessa luonto itsessään nousi tär-keimmäksi tekijäksi, joka nähtiin tärkeämpänä kuin liikunta. Myös muualla Pohjoismaissa teh-

L

L U O N N O N Y H T E Y S F Y Y S I S E E N T E R V E Y T E E N 1 9

tyjen tutkimusten mukaan ihmiset hakevat hil-jaisuutta ja esteettisiä elämyksiä metsämaisemis-ta (Tyrväisen 2001 mukaan Bennet ym. 1981, Grahn 1991, Jensen 1995). Luonnossa sijaitse-vissa mielipaikoissa ollaan, rentoudutaan sekä kävellään, kun taas aktiivisempi fyysinen har-joittelu voi tapahtua muissa ympäristöissä (Kor-pela & Ylén 2007). Moritan ym. (2007) ky-selytutkimuksessa vihamielisyyden ja masentu-neisuuden väheneminen metsäpäivän jälkeen ei pelkästään aiheutunut liikunnasta vaan en-nemminkin metsäympäristöstä.

Viherympäristöjen yhteys liikuntaan ja sairauksiin

Vuosittain kuolee yhä enemmän ihmisiä sydän- ja verisuonisairauksiin, joiden arvioidaan pysy-vän johtavina kuolleisuuden aiheuttajina (WHO 2012). Korkea verenpaine, kohonneet veren rasva-arvot, diabetes, epäterveellinen ruoka-valio, vähäinen liikunta, tupakointi ja epätarkoi-tuksenmukainen alkoholin käyttö ovat yleisim-piä riskitekijöitä (WHO 2011). Näistä vähäinen fyysinen liikunta aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 1.9 miljoonaa kuolemaa vuosittain (WHO 2004). Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa suojaa-vasti useisiin sairauksiin, kuten sepelvaltimo- ja verenpainetautiin, syöpään, diabetekseen ja osteoporoosiin, sekä vähentää kuolleisuutta (Pate ym. 1995, Scully ym. 1998).

Puistojen läheisyys lisää fyysistä aktiivisuut-ta (Kaczynski & Henderson 2007, Björk ym. 2008, Sugiyama ym. 2010), jolla on kansater-veydellistä merkitystä (Pretty ym. 2005). Liikun-ta laskee jo itsessään verenpainetta, kohentaa itsetuntemusta ja mielialaa, mutta luontoym-päristössä nämä terveysvaikutukset vahvistu-vat. Kokeellisessa tutkimuksessa verenpaine oli

matalampi ja mieliala parempi niillä tutkittavil-la, jotka liikuntaharjoitetta tehdessään katsoi-vat miellyttäviä luontomaisemakuvia, kuin niil-lä tutkittavilla, jotka pelkästään harjoittelivat tai harjoittelun ohessa katsoivat epämiellyttä-viä maisemakuvia (Pretty ym. 2005). Mielen-kiintoisessa luontoympäristössä juoksevat hen-kilöt juoksivat lujempaa, mutta kokivat silti sa-man verran väsymystä ja fyysisiä oireita, kuin rauhallisempaan tahtiin ikävystyttävällä urhei-luradalla juoksevat (Pennebaker & Lightner 1980). Ihmiset myös suorittivat liikuntaohjel-mansa loppuun useammin luonnossa kuin sisä-tiloissa (Pretty ym. 2007), ja fyysiseen aktii-visuuteen sitoudutaan luontoympäristöissä pi-demmiksi ajoiksi (Pennebaker & Lightner 1980, Pretty ym. 2007).

Bowlerin ym. (2010) laajassa systemaatti-sessa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin, lisää-vätkö luonnossa tapahtuneet aktiviteetit ter-veysvaikutuksia muuta ympäristöä enemmän. Katsaukseen valikoiduista tutkimuksista suu-rin osa mittasi tunteita, osa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä sekä pieni osa kardiovas-kulaarisia, hormonitasoon tai immuunijärjestel-män toimintaan liittyviä toimintoja. Objektiivi-sen kvantitatiivisen synteesin ja meta-analyysin tulokset antoivat selkeää näyttöä luontoliikun-nan tunteisiin liittyvistä positiivisista vaikutuk-sista muihin ympäristöihin verrattuna. Luonto-liikunta vähensi koettuja negatiivisia tunteita, kuten vihaa, uupumusta ja surua. Hieman näyt-töä löytyi luontoliikunnan myönteisistä vaiku-tuksista koettuun energiatasoon sekä tarkkaa-vaisuuteen. Heikointa näyttö oli fysiologisiin vasteisiin, kuten verenpaineeseen ja kortisolin tasoon, joskin analyysi perustui tältä osin muu-tamaan tutkimukseen. Tutkimuksiin osallistuneet olivat yleensä opiskelijoita, aikuisia miehiä ja


fyysisesti aktiivisia aikuisia, minkä takia tutki-mukset eivät anna luotettavaa kuvaa koko vä-estöstä. Vaikutuksia todennettiin pääosin lyhy-ellä aikavälillä, mikä nostaa esiin pitkittäistut-kimuksen ja kumulatiivisten terveysvaikutusten tutkimisen tarpeellisuuden. Aikaisemmat tutki-mustulokset osoittivat suuntaa-antavasti luon-toympäristöllä olevan suoria ja positiivisia vai-kutuksia hyvinvointiin, mutta lisätutkimuksia tar-vitaan arvioitaessa yleistä kansaterveydellistä merkitystä. (Bowler ym. 2010.)

Laajoissa, Englannissa tehdyissä väestötason kyselytutkimuksissa osoitettiin suositellun fyysi-sen aktiivisuuden määrän saavuttavan parem-min ne henkilöt, jotka asuivat eniten lähiviher-alueita sisältävillä asuinalueilla (Coombes ym. 2010, Mytton ym. 2012). Fyysisen aktiivisuu-den ja viherympäristön välinen yhteys oli voi-makkaampaa, kun analyysi rajattiin koskemaan vain kaupunkiympäristöä, jolloin yhteyttä ei näyttäisi selittävän maaseudulla asuvien fyysi-nen aktiivisuus. Yhteyttä viheralueiden ja tavan-omaisten aktiviteettien, kuten kävelyn, välillä ei kuitenkaan löytynyt, vaan yhteydet tulivat esille puutarhanhoidon ja työterveysliikunnan kautta. Viherympäristön ja fyysisen aktiivisuuden väliset yhteydet eivät välttämättä selity tavanomaisil-la henkilökohtaisilla viherympäristöjen virkistys-käytöillä. (Mytton ym. 2012.)

Eurooppalaisessa tutkimuksessa asuinym-päristön vihreiden alueiden suurempi määrä oli yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen ja vä-häisempään ylipainoon ja lihavuuteen. Vihrei-den asuinalueiden ihmiset harrastivat 3.3 ker-taa enemmän säännöllistä fyysistä harjoittelua kuin ne, jotka asuivat vähemmän viheralueita sijaitsevilla asuinalueilla. (Ellaway ym. 2005.) Laajan (60 tutkimusta) kirjallisuuskatsauksen tuloksena suurimmasta osasta aikaisempia tut-

kimuksia löydettiin positiivinen tai heikko yh-teys viherympäristön ja ylipainoisuuteen liitty-vien terveysindikaattoreiden väliltä. Joiltakin osin eri tutkimusten tulokset olivat kuitenkin ris-tiriitaisia. (Lachowycz & Jones 2011.) Tanska-laisessa kyselytutkimuksessa viherympäristön läheisyydellä oli yhteyttä vähäisempään stres-sitasoon ja pienempään ylipainon todennäköi-syyteen, mutta käyntimäärät viheralueilla ei-vät selittäneet tätä yhteyttä (Nielsen & Han-sen 2007). Englantilaisen tutkimuksen mukaan lähimpänä viheralueita asuvat henkilöt oli-vat jopa todennäköisimmin ylipainoisia (Cum-mins & Fagg 2012). Asuinalueen viherympä-ristön määrällä ei välttämättä ole suoraa yh-teyttä fyysisen aktiivisuuden määrään, eikä se siten näyttäisi selittävän kokonaan luontoym-päristön ja terveyden välistä yhteyttä (Maas ym. 2008).

Luontoympäristöllä ja sen fysikaalisilla teki-jöillä on vaikutusta verenpaineeseen. Ympäristön lämpötilalla ja erityisesti ikääntyvien verenpai-netasolla on voimakas yhteys; ulkoilman lämpö-tilan noustessa verenpaine laskee (Alperovitch ym. 2009), ja tavanomainen kylmäaltistus tal-vella, sekä jo pelkkä kasvojen jäähtyminen, nos-tavat verenpainetta (Edwards ym. 2008). Sekä metsämaiseman näkeminen (Suda ym. 2001, Lee ym. 2009) että metsän tuoksut (Miyazaki ym. 1999) vaikuttavat puolestaan verenpainet-ta laskevasti. Pelkästään luontomaiseman kat-sominen ikkunasta laski 10 minuutissa tutkimus-henkilöiden verenpainetta, kun taas ikkunatto-massa huoneessa verenpaine puolestaan nousi. Verenpaine oli myös matalampi luontoympäris-tössä käveltäessä. (Hartig ym. 2003.) Saman-kaltainen vaikutus tuli esiin katsottaessa luonto- ja kaupunkiaiheisia videoita. Luontoaiheisen, 10 minuuttia kestävän videon katselu palautti


stressistä 4–7 minuutissa, mikä näkyi muun mu-assa verenpaineen ja lihasjännityksen lasku-na. (Ulrich ym. 1991.) Myös pulssi oli alhaisem-pi luontoaiheisia videoita (Laumann ym. 2003) ja metsämaisemaa (Lee ym. 2009) katsottaes-sa verrattuna kaupunkiympäristön videoihin.

Metsäkylvyn vaikutukset

”Shinrin-yoku” on japanilainen määritelmä, joka tarkoittaa metsän tunnelman saavuttamis-ta tai ”metsäkylpyä” (forest bathing) (Tsunetsu-gu ym. 2010). Metsäkylpy on lyhyt, kiireetön metsässä käynti, josta löytyy luonnon aromate-rapian ominaisuuksia. Metsäkylpyyn mennään rentoutumaan ja virkistäytymään sekä samalla hengitetään haihtuvia antimikrobisia yhdistei-tä, puun eteerisiä öljyjä (Li 2010). Metsäkylpy on saanut lisääntynyttä huomioita ja suosiota rentoutumista lisäävän ja stressiä ehkäisevän kykynsä takia Japanissa viime vuosina (Mori-ta ym. 2007, Tsunetsugu ym. 2010).

Fysiologiset mittaustulokset osoittivat metsä-kylvyllä olevan rentouttavaa vaikutusta. Park tutkimusryhmineen (2010) tutki metsäkylvyn fy-siologisia vaikutuksia 24 japanilaisessa metsäs-sä. Koehenkilöt (n=280) joko katselivat ja istui-vat tai kävelivät metsässä. Kontrollitilanteessa he olivat kaupunkiympäristössä. Laaja kokeelli-nen tutkimus osoitti metsäympäristön edistävän matalampaa verenpainetta ja pulssia sekä kor-tisolipitoisuutta, lisääntynyttä parasympaattisen hermoston aktiivisuutta ja matalampaa sympaat-tisen hermoston aktiivisuutta kuin kaupunkiym-päristö. (Park ym. 2010.) Parasympaattisen her-moston aktiivisuus nousee, kun tunnemme olom-me rentoutuneeksi ja sympaattisen hermoston aktiivisuus puolestaan nousee stressitilanteissa. Syljen amylaasientsyymin määrä antoi viittei-

tä sympaattisen hermoston toiminnan matalam-masta tasosta metsäympäristöissä (Yamaguchi ym. 2006). Lin ym. (2008a, 2008b) tutkimukset tukivat näitä löydöksiä. Metsäkylpy vaikutti las-kevasti adrenaliinin ja noradrenaliinin pitoisuu-teen veressä. Kaupunkivierailun yhteydessä tätä vaikutusta ei havaittu.

Kortisolin määrä voi toimia biologisena in-dikaattorina kuvastamassa stressitasoa ja sen vaihtelua. Ward Thompson ym. (2012) tutki-muksen tarkoituksena oli testata, vaikuttaako asuinalueen viherympäristön määrä stressiin. Hän mittasi syljen kortisolin määrää sekä sub-jektiivista koettua stressiä ja yleistä hyvinvoin-tia kyselyjen avulla. Tulokset osoittivat merkit-tävää yhteyttä koetun stressin, päivittäisen kor-tisolin määrän ja asuinalueen viherympäristön määrän välillä. Asuinalueen viherympäristö osoittautui olevan merkittävä stressitasoon vai-kuttava tekijä. Mitä suurempi viherympäristön prosenttiosuus oli, sitä suurempi oli kortisolin lasku. Myös koettu stressitaso laski asuinalueen viherympäristön määrän lisääntyessä. (Ward Thompson ym. 2012.) Myös tilastollisesti mer-kittävää yhteyttä on löydetty työntekijöiden luontokontaktin ja stressin sekä yleisten sai-rausoireiden välillä. Luontokontakti työpäivän aikana vähensi stressiä ja sairausoireita. (Lar-go-Wightin ym. 2011.)

Stressi estää ihmisen immunologisen jär-jestelmän toimintaa. Korkea kortisolitaso voi olla yhteydessä matalaan luonnollisten tap-pajasolujen (Natural Killer) aktiviteetin tasoon (De Amici ym. 2000). Li (2006, 2007, 2008a, 2008b) selvitti tutkimusryhmiensä kanssa met-säympäristön tuottamaa ihmisten immunolo-gista järjestelmää vahvistavaa vaikutusta mit-taamalla luonnollisten tappajasolun (NK-so-lujen) aktiviteettia. Tappajasoluilla on tärkeä


puolustajan tehtävä kasvainsoluja, bakteere-ja ja virus-infektoituneita soluja vastaan. Tap-pajasolujen korkea aktiivisuustaso laskee muun muassa syövän esiintyvyyttä (Imai ym. 2000). Metsien tuottamien antimikrobisten yhdistei-den, puiden eteeristen öljyjen (phytoncides), yhteyttä ihmisten tappajasolujen aktiviteettiin ja solun sisäisten proteiinien tasoon tutkittiin tä-män tärkeän näkökohdan takia. (Li 2010.) Tut-kimus osoitti puiden eteeristen öljyjen merkit-tävästi lisäävän tappajasolujen aktiivisuutta (Li ym. 2006). Tutkimuksessa käytettiin japani-laisten puiden, kuten sentripuun, öljyä (Li ym.

2006). Grassmannin ym. (2003) tutkimus osoit-ti myös eurooppalaisen vuorimännyn öljyn si-sältävän antioksidatiivisia ominaisuuksia.

Laboratorioissa tehtyjen kokeiden lisäksi Li (2007) teki ryhmänsä kanssa tutkimuksen, jos-sa koehenkilöt osallistuivat 3 vuorokautta kes-tävään metsäkylpytutkimukseen. Tutkittavi-en (12 tervettä miestä) metsäkylpyyn sisältyi rauhallista kävelyä metsässä, jonka puut oli-vat pääosin japanilaisia setripuita, pyökke-jä ja tammeja. Verikokeet metsäkylpyä ennen ja jälkeen osoittivat huomattavan eron tappa-jasoluissa. Metsäkylpy lisäsi merkittävästi tap-


pajasolujen aktiivisuutta ja määrää sekä solun-sisäisten valkuaisaineiden (perforin, GrA, GrB, GRN) määrää. (Li ym. 2007, Li ym. 2008a, 2008b.) Metsäretken jälkeen luonnollisten tap-pajasolujen lisääntynyt aktiivisuustaso säilyi yli seitsemän vuorokautta (jopa 30) sekä miehil-lä että naisilla (Li ym. 2008a, 2008b). Myös päivän kestävällä metsäretkellä on myönteisiä vaikutuksia puolustusjärjestelmän toimintaan (Li ym. 2010). Metsättömässä ympäristöllä tällai-sia vaikutuksia ei esiinny. Puiden eteeristä öl-jyä mitattiin olevan metsien ilmassa, mutta kau-pungeissa sitä ei juurikaan havaittu olevan (Li ym. 2008b). Japanilainen sanomalehti, The Ja-pan Times, kirjoitti Li:n tutkimuksiin liittyen: ”Jo-nain päivänä lääkärin resepti stressaantuneille työntekijöille voi olla: Kävele metsissä” (The Ja-pan Times 2008).

Elämäntapaan kuuluvat toistuvat metsäkyl-vyt voivat vähentää stressiin liittyvien sairauk-sien riskejä. Negatiivisilla tunteilla, kuten ma-sennuksella, ahdistuneisuudella ja vihamielisyy-dellä, on riskejä lisäävä vaikutus muun muassa sydän- ja verisuonitaudeissa sekä lisääntynees-sä kuolleisuudessa (Taylor ym. 1997). Luonnon mielipaikoissa negatiiviset tunteet muuttuvat positiivisemmiksi (Korpela & Ylén 2007), jolloin metsässä kävely voi vähentää sepelvaltimo-taudin riskitekijöitä (Morita ym. 2007). Asuin-ympäristön vaihtelevalla vihreydellä voi olla suojaavaa vaikutusta sepelvaltimotautiin ja ai-vohalvaukseen suhteen. Sairaalakäynnit sekä itse ilmoitettujen sydänsairauksien tai aivohal-vauksien määrät olivat selkeästi vähäisempiä niillä aikuisilla, joiden lähiseudulla oli enemmän vaihtelevuutta viher- ja ei-viheralueissa. Tutkijat arvioivat lisääntyneen fyysisen aktiivisuuden myös vaikuttavan tähän yhteyteen. (Pereira ym. 2012.) Metsässä kävely osoittautui laskevan

myös diabetesta sairastavien henkilöiden veren glukoosipitoisuutta tehokkaammin kuin muut ak-tiviteetit (Ohtsuka ym. 1998).

Mielipaikan vaikutukset koettuun terveyteen

Terveytensä huonommaksi kokeneet tutkittavat henkilöt ilmoittivat hyötyvänsä luonnossa sijait-sevassa mielipaikassa käynnistä eniten (Kor-pela & Ylén 2007). Luonnon yhteys koettuun terveyteen oli voimakkainta erityisesti kotiäi-deillä, ikääntyvillä ja matalassa sosioekono-


misessa asemassa olevilla henkilöillä, jotka oli-vat riippuvaisimpia ja eniten kosketuksissa lä-hiympäristöönsä (de Vries ym. 2003, Maas ym. 2006). Kansallisia tilastotietoja analysoimalla saatiin tuloksia, joiden mukaan sairastuvuus oli matalinta enemmän luontoa sijaitsevilla asuin-alueilla. Luonnon ja terveyden yhteys tuli voi-makkaimmin esiin lapsilla ja matalammassa so-sioekonomisessa asemassa olevilla henkilöillä. (Maas ym. 2009a.)

Hollantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että stressaavat elämäntilanteet olivat yhtey-dessä sairausoireisiin ja koettuun psyykkiseen terveyteen. Viherympäristöt kolmen kilometrin etäisyydellä kodista vähensivät merkittävästi stressaavia elämäntilanteita ja niiden aiheut-tamia negatiivisia terveysvaikutuksia. (van den Berg ym. 2010.) Koetun terveydentilan sekä toimintakyvyn on arvioitu paranevan luonto-ympäristöissä. Asuminen luontorikkaalla asuin-paikkakunnalla osoitti myös laajan (n=17 000) hollantilaisen epidemiologisen tutkimuksen mu-kaan vähentävän sairausoireita ja lisäävän ko-ettua terveyttä. (de Vries ym. 2003.) Lähiluon-topaikoilla todettiin olevan kansanterveydellis-tä merkitystä (de Vries ym. 2003, Maas ym. 2009a). Toisaalta yksiselitteistä johtopäätös-tä ei voi tehdä luontoympäristön läheisyyden ja terveyden lisääntymisen yhteydestä, koska on myös mahdollista, että terveet ja terveel-liset elämäntavat omaavat henkilöt valitsevat asuinalueekseen juuri luontoa sisältävän ympä-ristön (Groenewegen ym. 2006).

Luonnon monimuotoisuuden vaikutukset terveyteen

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti pi-tää sisällään elämän koko kirjon, kuten laji-

en perinnöllisen muuntelun ja runsauden sekä elinympäristöjen, geologisen ja maisematason monimuotoisuuden sekä ekosysteemien toimi-vuuden (Valtion ympäristöhallinnon verkkopal-velu 2013). Nopeasti kapeneva biodiversiteet-ti on kuvattu ihmisten toiminnasta johtuvaksi maailmanlaajuisesti vaikuttavaksi kehityssuun-naksi. Samanaikaisesti krooniset tulehdukselli-set sairaudet ovat lisääntyneet erityisesti teol-listuneissa maissa. Tulehdus on avaintekijänä astmassa, allergisissa sairauksissa, autoimmuu-nisairauksissa ja monissa syövissä. Nämä kak-si kehityssuuntaa, kapeneva biodiversiteetti ja tulehduksellisten sairauksien voimakas lisään-tyminen, voivat olla yhteydessä toisiinsa. (von Hertzen ym. 2011, Hanski ym. 2012.) Suomalai-sessa tutkimuksessa osoitettiin tutkittavien hen-kilöiden kodin lähellä olevan luontoympäris-tön monimuotoisuuden vaikuttavan iholla olevi-en bakteeriluokkien koostumukseen. Terveisiin henkilöihin verrattuna, atooppisesti herkisty-neiden henkilöiden asuinympäristön biodiver-siteetti oli kapeampi, ja heillä oli merkittäväs-ti matalampi yleinen gammaproteobakteerien moninaisuus ihollaan. (Hanski ym. 2012.)

Luontoympäristö ja väestön kuolleisuus Luontoympäristön vaikutuksesta kuolleisuuteen on näyttöä joidenkin tutkimusten mukaan. Laa-jassa kanadalaisessa kohorttitutkimuksessa seurattiin yli 35-vuotiaiden aikuisten (n=575 000) kuolleisuutta ja verrattiin sitä viheraluei-den määrään. Kuolleisuus väheni viheralueiden määrän lisääntyessä. Voimakkain vaikutus oli hengityselinsairauksien kuolleisuudessa, vaikka ilmansaasteiden vaikutus otettiin tutkimuksessa huomioon. Yhteyteen saattoivat vaikuttaa myös asuinalueen sosiodemograafiset ja elintapaan



liittyvät tekijät. (Villeneuve ym. 2012.) Saman-kaltaisiin tuloksiin päädyttiin toisessa tutkimuk-sessa, jossa kuolleisuuden osoitettiin olevan Englannissa matalampaa niillä henkilöillä, jot-ka kokivat luontoympäristön useimmin (Mitchell & Popham 2008). Myös Japanissa tehdyssä viiden vuoden seurantatutkimuksessa löydettiin yhteyksiä; asuminen alueella, jossa oli käve-lyn mahdollistavia viheralueita, vaikutti myön-teisesti ikääntyvien pitkäikäisyyteen. Eloonjää-misen todennäköisyyttä lisäsi myös tutkittavien positiivinen asenne nykyistä yhteisöään koh-taan sekä halu jatkaa siellä elämistään. (Ta-kano ym. 2002.) Kuitenkin viherympäristön ja sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden yhtey-dellä näyttäisi olevan kansallisuudesta, sosi-aalisesta ja ympäristöllisestä kontekstista riip-puvaista eroavuutta, sillä Uudessa Seelannis-sa viherympäristön ja kuolleisuuden välillä ei löytynyt yhteyttä (Richardson ym. 2010). Sa-

moin myös USA:n suurkaupunkeja (n=49) kos-kevassa tutkimuksessa yhteyttä viherympäris-tön ja kuolleisuuden (sydänsairaudet, diabe-tes, keuhkosyöpä, auto-onnettomuudet) välillä ei löytynyt. Vihreämmät kaupungit osoittautui-vat olevan laajemmalle alueelle levittäytynei-tä, jolloin niissä oli myös korkeampi riippuvuus autoista. (Richardson ym. 2012.)

Luonnon tuottamia fyysiseen terveyteen liittyviä vaikutuksia on tutkittu monin eri-laisin tutkimusmenetelmin ja -asetelmin, kuten väestötason epidemiologisiin laajoi-hin tilastoihin, solutason tutkimuksiin, ko-keellisiin tutkimuksiin sekä koettuihin vai-kutuksiin perustuen. Samansuuntaiset tut-kimustulokset vahvistavat tietoa siitä, että luontoympäristöllä on merkittävää fyysis-tä terveyttä edistävää vaikutusta.

3.3. Luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen

ugiyama ym. (2008) tutkimuksen mu-kaan asuinympäristön vihreys näytti olevan enemmän yhteydessä psyykki-seen kuin fyysiseen terveyteen. Myös

haastattelututkimuksessa haastateltavat ku-vasivat yksityiskohtaisemmin ja korostuneem-min metsän emotionaalisia ja psykologisia kuin fyysisiä vaikutuksia (O’Brien 2005).

Koemme luonnon katsomalla luontoa tai ole-malla fyysisesti luonnossa läsnä. Jo pelkästään

L U O N N O N Y H T E Y S P S Y Y K K I S E E N T E R V E Y T E E N 2 7

ikkunasta näkyvän luonnon vaikutukset psyyk-kisiin voimavaroihin ovat merkittäviä (Taulukko 3, mukaillen Gilchrist 2011). Laajan luontoai-heisen seinävalokuvan katselu (Felsten 2009) ja nauhoitettujen luontoäänien kuunteleminen (Diette ym. 2003) vähensivät stressiä (Diette ym. 2003, Felsten 2009) ja lievensivät koettua kipua sairaalaympäristössä (Diette ym. 2003). Teknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan voi kor-vata oikeaa luontoa. Kahnin ym. (2008) tutki-muksessa sydämen sykkeen tasoittuminen lie-vän stressin jälkeen oli nopeampaa niillä tut-kittavilla, jotka katselivat todellista ikkunasta

S

Taulukko 3. Ikkunasta näkyvän luonnon vaikutus psyykkisiin voimavaroihin (mukaillen Gilchrist 2011).


Tutkimus Tulokset Aineisto Terveydenhuollon konteksti Ulrich (1984) Tutkimuksessa vertailtiin leikkauksesta toipuvia

potilaita, joiden ikkunasta näkyi joko puita tai tiiliseinä. Maisemanäkymää katselevat tarvitsivat vähemmän vahvaa kipulääkettä ja kotiutuivat aikaisemmin.

46 potilasta, USA

Asuinalueen konteksti Kaplan (2001) Kotona luontonäkymä ikkunasta oli yhteydessä

korkeampaan asuinalueen tyytyväisyyteen kokonaisuudessaan ja koettuun hyvinvointiin. Puiden näkyminen ikkunasta oli yhteydessä rauhan tunteeseen, ja puiden puuttuminen yhdistettiin hermostuneisuuteen ja keskittymiskyvyn puutteeseen.

188 kerrostalon asukasta, USA

Wells (2000) Lasten keskittymiskyky parani, kun he muuttivat kotiin, jossa ikkunoista näkyi enemmän luontoa. Asunnon laatu ei selittänyt muutosta.

17 lasta, USA

Taylor ym. (2002) Tytöillä, jotka näkivät ikkunasta enemmän luontoa, oli enemmän itsehillintää. Samaa yhteyttä ei esiintynyt pojilla.

169 lasta/vanhempaa, USA

Tennessen & Cimprich (1995)

Opiskelijat, joilla näkyi enemmän luontoa ikkunasta, suoriutuivat paremmin tarkkaavaisuutta vaativista tehtävistä. Luonnolla ei ollut vaikutusta opiskelijoiden mielialaan.

72 opiskelijaa, USA

Koulukonteksti Matsuoka (2010) Korkeammat koepisteet, valmistuneiden määrä ja

opiskelijoiden aikomukset edetä opinnoissaan pidemmälle sekä matalampi rangaistavan käyttäytymisen taso yhdistettiin puiden ja pensaiden ikkunanäkymään. Laajoilla yksitoikkoisilla aukeilla (nurmikko, urheilukenttä, parkkipaikka) oli negatiivinen vaikutus. Opiskelijoiden sosioekonomiset tekijät ja etninen tausta sekä opiskelijoiden määrä ja rakennusten ikä eivät olleet selittävinä tekijöinä.

101 koulua, USA

Työpaikkakonteksti Kaplan (1993) Tutkimus 1 Toimistotyöntekijät, joilla oli luontonäkymä ikkunasta,

ilmoittivat vähemmän sairausoireita puolen vuoden sisällä ja korkeampaa työtyytyväisyyttä kuin ilman luontonäkymää olevat työntekijät.

120 toimistotyöntekijää, USA

Kaplan (1993) Tutkimus 2 Toimistotyöntekijöiden tyytyväisyys ikkunanäkymään lisääntyi luontonäkymän lisääntyessä. Tyytyväisyys ikkunanäkymään oli yhteydessä työtyytyväisyyteen, innostumiseen tehtävistä, vähäisempään turhautuneisuuteen, elämäntyytyväisyyteen ja yleiseen terveyteen.

615 toimistotyöntekijää, USA

Leather ym. (1998) Työpaikan ikkunasta näkyvä luonto suojasi työstressin negatiiviselta vaikutukselta, aikomukselta lopettaa työt. Sillä oli myös yhteyttä korkeampaan työtyytyväisyyteen sekä pientä myönteistä vaikutusta yleiseen hyvinvointiin.

100 viinin tuottajaa, Etelä-Eurooppa

Shin (2007) Metsänäkymä työpaikan ikkunasta lisäsi työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja vähensi stressiä. Henkilökohtaisilla tekijöillä (iällä, sukupuolella tai työn sisällöllä) ei ollut vaikutusta tutkimuksen tuloksiin.

931 toimistotyöntekijää, Korea

avautuvaa luontomaisemaa verrattuna niihin tutkittaviin, jotka katsoivat samaa luontomaise-maa ikkunan kokoisesta plasmaruudusta.

Luonto elvyttää

Flow-kokemukseen liittyy monia element-tejä, kuten tasapaino henkilökohtaisten taito-jen ja aktiviteettien tuomien haasteiden välil-lä, keskittyminen toiminnan tarkkaavaisuuteen, itsetietoisuuden häviäminen, tunne toiminnan ja ympäristön hallinnasta, hetkellinen huolten, rajoitteiden, ajan ja paikan häviäminen sekä

nautinnollisuus ja mielihyvä. Metsissä on pal-jon flow-kokemusta edesauttavia elementtejä, ja metsäkokemus tuottaa erityisen kokemuksen tilan, jota ei ole saavutettavissa jokapäiväises-sä arjessa. Osa ihmisistä saavuttaa luonnossa flow-kokemuksia riskejä ja vaaroja sisältävien seikkailuharrastusten kautta. (Shin ym. 2010 kirjallisuuskatsaus.)

Luonnon elvyttävyyteen liittyy kaksi keskeis-tä teoriaa. Elvyttävyys voidaan nähdä palautu-misena stressitilanteesta, jolloin ihminen reagoi hyvinvointia uhkaavissa tilanteissa fysiologises-ti, psyykkisesti ja toiminnallisesti (Ulrich 1991).


Toisaalta, kun tarkkaavaisuus ja keskittymisky-ky väsyvät, elpyminen voidaan nähdä henki-sen uupumuksen lievittymisenä miellyttävän ym-päristön vetäessä tarkkaavaisuutta puoleensa tahattomasti auttaen näin käsittelemään epä-miellyttäviä kokemuksia ja palauttamaan kes-kittymiskykyä (Kaplan & Kaplan 1989).

Koettu elvyttävyyden tunne pitää sisäl-lään paikassa syntyvän lumoutumisen, arkipäi-västä irtautumisen, johdonmukaisuuden ja ulot-tuvuuden havainnon sekä yhteensopivuuden. Lumoava ympäristö vetää tarkkaavaisuutta puoleensa tahattomasti ilman, että se vaatii ih-miseltä ponnisteluja keskittymisessä. Elvyttävä luontoympäristö tarjoaa esteettistä mielihyvää ja levollisuuden tunteen. Irtaantuminen on arjen uuvuttavista ympäristöistä siirtymistä fyysises-ti elvyttävämpiin paikkoihin ja henkisellä tasol-la psykologista pakoa jokapäiväisistä ajatuk-sista. Johdonmukaisuus on käsitys ympäristöstä järjestäytyneenä ja ymmärrettävissä olevana paikkana, jonka osat muodostavat yhtenäisen vaikutelman. Elvyttävän ympäristön voi kokea ympäröivän itseään. Se pitää sisällään tunteen ulottuvuudesta muodostaen toisaalta oman maailman, mutta samalla myös laajempaan kokonaisuuteen kuulumisen. Yhteensopivuus on ykseyden tunnetta ympäristön kanssa, tunnetta ympäristöön kuulumisesta. Ympäristö on silloin yhteensopiva omien mieltymysten ja tavoittei-den kanssa. (Kaplan & Kaplan 1989.) Koettuun terveyteen voidaan liittää elinvoimaisuutta ku-vastavat subjektiiviset energisyyden ja innok-kuuden tunteet (Ryan & Frederick 1997), jotka ovat teoreettisesti yhdistetty elvyttävyyskoke-mukseen (Nix ym. 1999).

Terveytensä heikommaksi kokeneet (Kor-pela 2003) sekä henkilöt, joilla oli enemmän raha- tai työhuolia (Korpela ym. 2008, 2010)

sekä suurempia kriisejä (Ottosson & Grahn 2008) hyötyivät emotionaalisesti eniten mie-lipaikkakäynneistä. Mielipaikkaan mennään rauhoittumaan, rentoutumaan ja hakemaan turvallisuuden tunnetta. (Korpela 2003.) Luon-to on kuvattu parhaimmaksi paikaksi kiukun purkamiseen ja murheiden käsittelyyn. Siellä voi etsiytyä omaan rauhaan ja antautua su-rulleen. (Simula 2012.) Korpela ja Ylén (2009) osoittivat tutkimuksellaan mielipaikkakäynneil-lä olevan myönteistä vaikutusta tarkkaavaisuu-teen, rentoutumiseen, ajatusten selkiytymiseen, subjektiiviseen elinvoimaisuuteen ja itseluotta-mukseen. Metsässä psyykkinen elinvoimaisuus lisääntyy (Park ym. 2010).

Mielipaikassa pidempään viipyminen ja käyntien useus voimistavat elvyttävyyskoke-musta; vierailun pidentäminen 15 minuutista 1.5 tuntiin sekä kerran viikossa tapahtuva mie-lipaikassa käynnin lisääminen 2–3 kertaa vii-kossa tapahtuvaksi vahvistavat elvyttävyysko-kemusta huomattavasti. (Korpela ym. 2008.) Kokeellinen tutkimus osoitti niiden henkilöiden, jotka kävivät vähintään kerran päivässä viiden päivän ajan mielipaikassa, kokevan merkittä-västi vahvemman elvyttävyyskokemuksen kuin henkilöiden, jotka olivat kontrolliryhmässä tai eivät käyneet mielipaikoissa ollenkaan. Ryh-mät eivät eronneet koetun pää-, selkä- tai li-haskivun määrän suhteen toisistaan. (Korpela & Ylén 2009.)

Korpelan (2003) tutkimuksen mukaan aikui-set, jotka kokivat mielialansa kielteiseksi, va-litsivat mielipaikakseen mieluiten luonnon. Eng-lantilaiseen haastattelututkimukseen osallistu-neet aikuiset kertoivat nauttivansa luonnossa ja metsässä käynneistä, koska pystyivät sil-loin irtautumaan arkipäivän paineista. He ku-vasivat saavansa usein syvempiä kokemuksia


metsissä verrattuna muihin viherympäristöi-hin. Erityisesti aikaisemmat lapsuudessa koe-tut seikkailut ja jännityksen tunteet olivat tä-hän yhteydessä (O’Brien 2005). Myös henkilöt, jotka kokivat enemmän somaattisia sairausoi-reita, kuten päänsärkyä, rinta- tai mahakipua, heikotusta tai huimausta, valitsivat mielipaikak-seen useimmin luonnon kuin ne henkilöt, joil-la oli vähemmän tai ei lainkaan sairausoireita (Korpela 2003).

Esteettinen kokemus voi saada aikaan el-vyttävän kokemuksen, tai esteettinen koke-mus voi jo itsessään olla elvyttävyyttä (Nasar 1997). Han (2010) korostaa tutkimuksessaan kuitenkin mieltymysten tärkeää merkitystä luonnonkauneutta ja elvyttävyyttä välittävä-nä tekijänä. Park puolestaan (2011) selvitti tut-kimusryhmineen kokeellisessa tutkimuksessaan Japanissa metsän fysikaalisten tekijöiden, ku-ten ilman lämpötilan, kosteuden, säteilyläm-mön ja tuulen vaikutuksia psykologisiin vastei-siin. Metsä osoittautui olevan sekä mitatuilta fysikaalisilta tekijöiltään että koetulta lämpö-mukavuudeltaan kaupunkiympäristöä suotui-sampi. Metsässä koettiin positiivisempia tuntei-ta kaupunkiympäristöön verrattuna. Metsä ko-ettiin hyvin miellyttävänä ja suotuisana sekä hyvin luonnollisena ja hengellisenä. Tunteet oli-vat selkeästi yhteydessä ympäristön fysikaali-siin tekijöihin ja koettuun lämpömukavuuteen, mikä osaltaan selittää positiivisempien tuntei-den kokemisen metsässä kaupunkiympäristöön verrattuna.

Elvyttävyyskokemuksiin liittyvät tutkimukset kohdentuvat suurelta osin kaupunkien lähiym-päristöjen luontoalueille. Colen ja Hallin (2010) tutkimus on yksi erämaihin kohdentuvista elvyt-tävyyttä mitanneista tutkimuksista. Amerikka-laisilla erämaisilla suojelualueilla (Wilderness

Area; The Alphine Lakes Wilderness ja the Three Sisters Wilderness) vieraileville (n=531), sekä päivävierailijoille että yön yli retkeilijöil-le, annettiin täytettäväksi kyselylomake, jolla kerättiin tietoa koetuista tunteista ja ympäris-tön elvyttävyydestä. Useimmat olivat kokeneet huomattavaa stressin vähenemistä ja henkistä virkistymistä. Erämainen luonto sisälsi monia el-vyttäviä ominaisuuksia. Alueella liikkuneiden muiden retkeilijöiden määrä ja alueen ruuh-kaisuus eivät merkittävästi vaikuttaneet stressin vähenemiseen, henkiseen virkistymiseen eivät-kä ympäristön elvyttävyyteen. Päiväretket vai-kuttivat stressiin ja henkiseen virkistymiseen sa-mantasoisesti kuin yön yli vietetyt retket, mutta kokemus ympäristön elvyttävyydestä oli mer-kittävästi syvempi retken pituuden lisääntyes-sä. Tutkimus osoitti erämaatyyppisen luonnon erityisen laajan kapasiteetin tuottaa elvyttä-vyyskokemuksia. (Cole & Hall 2010.)

Luontoympäristö parantaa mielialaa (Korpela & Ylén 2007, Schultz & Tabanico 2007), henkistä uupumusta ja koettua stres-siä (Korpela & Ylén 2007). Mielialaa tutkival-la mittarilla selvitettiin japanilaisen metsäym-päristön vaikutusta jännittyneisyyteen ja ahdis-tuneisuuteen, masennukseen ja alakuloisuuteen, suuttumukseen ja vihamielisyyteen, väsymyk-seen, sekavuuteen sekä elinvoimaisuuteen. Pelk-kä metsässä istuminen ja metsän katselu sekä metsässä kävely saivat merkittäviä myönteisiä vaikutuksia aikaan kaikissa mielialan osateki-jöissä kaupunkiympäristöön verrattuna. Mieli-alamittaukset osoittivat, että metsäympäristö voi lievittää psyykkistä jännittyneisyyttä, ma-sennusta, suuttumusta, väsymystä ja sekavuut-ta. (Park ym. 2010.) Mieliala muuttui voimak-kaimmin myönteiseksi luonnossa sijaitsevalla mielipaikkakäynnillä verrattuna muihin mieli-


paikkaympäristöissä käynteihin. Mielipaikkaan hakeudutaan myös mielialan ollessa neutraali tai hyvä, jolloin myönteiset tunteet säilyvät tai vahvistuvat. Kenenkään tutkittavan mielialassa ei esiintynyt muutoksia huonompaan suuntaan. (Korpela 2003.) Luonnossa koetaan enemmän positiivisia tunteita, kun taas kaupunkiympäris-tössä vihan ja aggressiivisuuden tunteet lisään-tyvät (Hartig 2003).

Luontokokemus voi parantaa kognitiivi-sia toimintoja. Luontokokemukset vaikuttavat monin tavoin kognitiiviseen toimintaan ja mie-lenterveyteen. (Shin ym. 2010, Bratman ym.

2012.) Luonnossa tarkkaavaisuutta vaativien tehtävien suorittaminen parani hieman kaupun-kiympäristöön verrattuna (Hartig ym. 2003). Bermanin ym. (2008) tutkimuksessa sekä kas-vitieteellisessä puutarhassa kävelyn että pelk-kien luontokuvien katselun jälkeen tutkittavat suoriutuivat selkeästi paremmin muisti- ja tark-kaavaisuustehtävistä kaupungissa kävelleeseen tai kaupunkikuvia katselleeseen ryhmään ver-rattuna. Luonnollisissa olosuhteissa toteutetussa kvasikokeellisessa tutkimuksessa oli puolestaan tavoitteena selvittää haastavan erämaavael-luksen vaikutuksia tunteisiin, elämäntyytyväi-syyteen sekä tarkkaavaisuuteen vertailemalla muissa, ei erämaatyyppisissä ympäristöissä lo-maileviin sekä ilman lomaa oleviin, normaalei-hin päivärutiineihin osallistuviin tutkittaviin. Erä-maisessa luonnossa patikoineiden tutkittavien tarkkaavaisuustehtävästä suoriutuminen para-ni luontokäynnin jälkeen. Samanlaista kognitii-vista suorituskyvyn paranemista ei tullut esille muissa ryhmissä. (Hartig ym. 1991.)

Luontosuhde psyykkistä hyvinvointia edistävänä tekijänä

Luontoharrastuksilla, lapsuuden kokemuksilla ja luonnossa yksin olemisella on yhteyttä elvyt-tävyyden kokemuksen saavuttamiseen. (Kor-pela ym. 2008.) Nisbetin ym. (2011) mukaan luontosuhde vaikuttaa psyykkiseen hyvinvoin-tiin. Psyykkinen terveys on yhteydessä ympä-ristön tilaan ja luonnossa vietettyyn aikaan. Ihmiset, joiden luontoyhteyden taso on mata-la tai jotka väliaikaisesti (esimerkiksi ankarat sääolosuhteet) eivät pääse luontoon, voivat ko-kea matalampaa hyvinvoinnintasoa. Subjektii-vinen tunne vahvasta luontosuhteesta vaikuttaa hyvinvointia edistävästi. Hyvä luontosuhde voi


toimia jopa suojaavana tekijänä muita psyyk-kistä terveyttä uhkaavia tekijöitä vastaan. Mayer ja Frantz (2004) sekä Nisbet ym. (2011) ovat kehittäneet kyselymittareita, joilla luonto-yhteyttä on mitattu. Henkilökohtainen luonto-yhteyden kokeminen on ennustavana tekijänä ekologiselle käyttäytymiselle ja kestävän kehi-tyksen valinnoille sekä myötävaikuttavana te-kijänä elämäntyytyväisyyden (Mayer & Frantz 2004) ja subjektiivisen hyvinvoinnin saavutta-miselle (Mayer & Frantz 2004, Cervinka ym. 2012). Luontoyhteys liittyy erityisesti elämän mielekkyyden kokemiseen, tunteeseen elämän

tarkoituksesta sekä osoittaa positiivista itsensä arvostamista (Cervinka ym. 2012). Luontoyhte-ys on liitetty myös useisiin henkilökohtaisiin omi-naisuuksiin, kuten mukavuuteen, tunnollisuuteen ja avoimuuteen (Nisbet ym. 2009).

Luontoliikunta edistää psyykkistä terveyttä

Barton ja Pretty (2010) yhdistivät tutkimuksen-sa meta-analyysiin aineistot kymmenestä ai-kaisemmin tehdystä tutkimuksesta, joissa oli tutkittu luontoliikunnan vaikutusta aikuisväes-tön (n=1252) itsetuntoon ja mielialaan. Tulokset


osoittivat luontoliikunnalla olevan selkeä itsetun-toa ja mielialaa parantava vaikutus. Aikaisem-pien tutkimusten mukaan hyvällä itsetunnolla on yhteyttä terveyteen, terveellisiin elämäntapoi-hin ja vähäisempään itsemurhariskiin (Torres & Fernandez 1995). Mieliala vaikuttaa päivittäi-seen elämänlaatuun, onnellisuuteen, hetken ar-vostamiseen, stressistä selviämiseen (Berger ym. 2002) ja fyysiseen terveyteen (Flory ym. 2004). Jopa lyhyt luontoliikunta vaikutti merkittäväs-ti itsetuntoon ja mielialaan; suurin muutos ilmeni viiden minuutin jälkeen liikunnan aloittamisesta. Vaikutukset vähenivät 10–60 minuutin jälkeen, mutta lisääntyivät jälleen koko päivän kestä-vän luontoliikunnan aikana. Itsetuntoon vaikut-ti parhaiten kevyt luontoliikunta. Vaikutukset vähenivät liikunnan intensiteetin lisääntyessä. Myös mielialaan vaikutti parhaiten kevyt liikun-ta, mikä laski keskitasoisessa rasituksessa, mut-ta nousi jälleen voimakkaan fyysisen liikunnan yhteydessä. Kaikki erilaiset luontoalueet vaikut-tivat positiivisesti, mutta vesistöjen läheisyydes-sä vaikutus oli voimakkainta. Luontoliikunnalla oli samankaltaisia yhteyksiä itsetuntoon ja mieli-alaan sekä miehillä että naisilla. Nuorilla yhtey-det olivat voimakkaimpia. Muutokset olivat pie-nimpiä terveillä tutkittavilla ja suurimmat psyyk-kisistä ongelmista kärsivillä henkilöillä. (Barton & Pretty 2010.)

Coonin ym. (2011) systemaattisessa kirjalli-suuskatsauksessa tarkasteltiin kokeellisia tutki-muksia (n=11), joissa vertailtiin luontoliikuntaa sisätiloissa tapahtuvaan liikuntaan ja niiden vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin. Luonto-ympäristö yhdistettiin suurempaan elvyttävyy-den tunteeseen ja energian kasvuun sekä jänni-tyksen, sekavuuden, vihan ja masennuksen vä-henemiseen. Luonnossa saavutettiin suurempi nautinto ja tyytyväisyys. Siellä koettiin myön-

teisempää sitoutumista ja halua jatkaa liikun-taa myös myöhemmin. Psyykkisen hyvinvoinnin lisääntyminen toi lisähyötyä luontoliikuntaan.

Luonto ylläpitää ja edistää psyykkistä hy-vinvointia kokonaisvaltaisesti. Luonto el-vyttää, parantaa mielialaa ja elinvoimai-suutta. Luontoliikunta vahvistaa luonto-ympäristön psyykkistä terveyttä edistäviä vaikutuksia.


L U O N N O N Y H T E Y S S O S I A A L I S E E N H Y V I N V O I N T I I N J A 3 5S O S I O E K O N O M I S I I N T E K I J Ö I H I N

3.4. Luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin

imulan (2012) tutkimuksessa haasta-teltavat kuvasivat luonnon paikaksi, jossa voi päästä omaan rauhaan ja viehättyä aistimistaan asioista. Paik-

ka, jossa voi kuulla vain luonnonääniä eikä ta-paa muita ihmisiä, mahdollistaa yksityisyyteen uppoutumisen ja onnistuneet luontokokemukset. Huomio siirtyy pois itsestä ja luonnon havain-noinnista silloin, kun kohtaa muita ihmisiä. Luon-

non kokeminen häiriintyy. Osa haastateltavista kuvasi yksin olemisen hetket parhaimmiksi. Yk-sityisyys voi olla myös perheenjäsenten tai hy-vien ystävien kesken jaettuja sanattomia, rin-nalla olemisen hetkiä, jolloin asioita tehdään yhdessä, mutta silti itsekseen. (Simula 2012.) Mielikuvamenetelmää käyttäneessä tutkimuk-sessa tarkkaavaisuuden väsymisen yhteydessä luontoa pidettiin miellyttävämpänä kaupunkiin verrattuna. Yksin, turvalliselta tuntuvassa luon-toympäristössä, saavutettiin elvyttävyyden ko-kemuksia. Toisaalta seura mahdollisti elvyttä-vyyskokemuksen saavuttamisen luonnossa luo-

S

malla turvallisuuden tunnetta. (Staats & Hartig 2004.)

Luonto tarjoaa paikan sosiaaliselle yhdessä-ololle perheen, ystävien (O’Brien 2005) sekä luonnossa liikkumiseen erikoistuneiden harras-tusyhteisöjen jäsenten kanssa. Samanhenki-syys, yhteisyys ja sosiaaliset kokemukset ovat olennainen osa harrastamista. Samanhenkisyys ilmenee välittömyytenä; toisten luonnossa liik-kujien kanssa on helppo seurustella. Luonnossa liikkuminen voi yhdistää ihmisiä yli yhteiskun-nallisten ryhmäjakojen. Erämailla kohdatut ih-miset voidaan kokea hengenheimolaisina, jol-loin erävaellus voi yhdistää samalla tavoin kuin esimerkiksi kansalaisuus. (Simula 2012.)

Sen lisäksi, että lähiseudun luontoympäris-töt mahdollistavat toisten ihmisten tapaamisen, ne myös lisäävät sosiaalisia siteitä ja yhteisöl-lisyyttä (Sullivan ym. 2004). Asuinympäristön koetun vihreyden yhteys psyykkiseen tervey-teen osoittautui Australiaan kohdentuvassa tut-kimuksessa selittyvän osittain sosiaalisella yh-tenäisyydellä (Sugiyama ym. 2008). Myös ir-lantilainen tutkimus osoitti, että lähiympäristön kävelyyn soveltuvat alueet ja puistot vaikutti-vat politiikkaan osallistumiseen, ihmisten luot-tavaisuuteen ja sosiaaliseen osallistumiseen sekä siihen, että naapurit tunsivat toisensa pa-remmin (Leyden 2003). Ihmiset tunsivat itsen-sä vähemmän yksinäisiksi ja kokivat vähemmän sosiaalisen tuen puutetta silloin, kun heidän ko-tinsa sijaitsi lähellä asuinalueen viherympäris-töä. Vähemmän yksinäisyyttä kokeneet ihmiset tunsivat itsensä myös terveemmiksi. Heillä oli vähemmän sairausoireita ja altistumista psyyk-kisille sairauksille. (Maas ym. 2009b.)

Viherympäristöillä näyttäisi olevan vaiku-tuksia rikollisuuden määrään. Kuo ja Sullivan (2001b) käyttivät poliisin rikostilastoja apu-

naan tutkiessaan rikollisuuden ja kasvillisuu-den välistä yhteyttä kaupunkialueilla. Mitä vihreämpi asuintalojen ympäristö oli, sitä vä-hemmän sekä omaisuusrikoksia että väkival-tarikoksia esiintyi. Vihreämmillä alueilla ko-ettiin vähemmän pelkoa, epäkohteliaisuutta, aggressiivisuutta ja väkivaltaista käytöstä. Toi-saalta aikaisempien tutkimusten mukaan tiheä-kasvillista kaupunkiympäristöä on pidetty vaa-rallisena (Talbot & Kaplan 1984) ja yhdistet-ty rikollisuuden pelkoon (Shaffer & Anderson 1985) erityisesti silloin, kun kasvillisuus estää näkyvyyden (Kuo ym. 1998).

Luonnossa kokemusten reflektointi helpot-tuu, mikä parhaimmillaan edistää henkilökoh-taista kasvua. Luonnossa liikkuessa pienet yk-sityiskohdat ja suuremmat kysymykset löytä-vät oikeita mittasuhteita. Tutkimusten mukaan merkittäviä elämän ongelmia, perheen sisäis-tä vihamielisyyttä ja henkistä väsymystä pys-tyivät parhaiten kohtaamaan ja käsittelemään ne asukkaat, joiden asuinalueella oli luontoym-päristöä (Kuo 2001, Kuo & Sullivan 2001a).

Miten määrittää ympäristön markkina-arvo?

Ympäristöarvoja voidaan mitata yhteismital-listamalla ne rahayksikköinä. Markkinattomien hyödykkeiden arvo, kuten luonnon virkistysar-vo, mitataan silloin samalla tavoin kuin mark-kinoilla vaihdettavien hyödykkeiden arvot. Ympäristöhyödykkeen kokonaisarvo voidaan määrittää käyttöarvon, optioarvon ja olemas-saoloarvon summasta. Käyttöarvo on hyödyk-keen käytöstä saatavaa arvoa, kuten suo-ria käyttöarvoja marjoista, sienistä ja riistasta sekä maisemista ja virkistyksestä. Optioar-vo kuvastaa mahdollisuutta käyttää ympäris-


töhyödykettä tulevaisuudessa. Luonnon moni-muotoisuus lisää hyvinvointia olemassaolollaan ilman käyttäjähyötyä, joka määrittyy olemas-saoloarvoksi. (Juutinen 2012.)

Ympäristöhyödykkeiden arvottamiseen on kehitetty monenlaisia markkinahintoihin ja kus-tannuksiin perustuvia menetelmiä, joihin luon-non monimuotoisuus ja virkistyskäyttö asetta-vat kuitenkin haasteita. Preferenssien paljas-tamisessa, kuten matkakustannusmenetelmässä ja hedonistisessa hintojen menetelmässä, ihmis-ten käyttäytyminen pyritään liittämään jonkin ympäristöresurssin määrään tai laatuun. Mat-

kakustannusmenetelmässä kohdealueelle mat-kustavien kustannukset kertovat siitä, millai-sen arvon he antavat käyntikerralle. (Juutinen 2012.) Ulkoiluaktiviteetteihin liittyy erilaisia ku-luja tuottavia tekijöitä, kuten matkustus, ruokai-lu, varustus ja erityiset välineet. Identifioimalla ja mittaamalla niistä aiheutuvat kulut, voidaan myös arvioida tiettyjen virkistysaktiviteettien arvostusta (Otto ym. 2012).

Hedonististen hintojen menetelmässä ympä-ristön laatuun liittyvien ja markkinoilla vaihdet-tavien tuotteiden hintojen kautta saadaan tie-toa ympäristön laadun arvosta. (Juutinen 2012.)


Kaupunkien vihreät luontoalueet ovat hyvin-vointia tuottavia julkisia hyödykkeitä, mikä nä-kyy muun muassa asuntojen hinnoissa. Espan-jassa Castellón kaupungissa mitattiin kolmen ympäristömuuttujan (puutarhojen ja puistojen näkymä, lähimmän luontoalueen koko, asun-non etäisyys luontoalueesta) vaikutusta asun-tojen hintaan. Ympäristötekijöistä vain etäisyy-dellä luontoalueeseen oli merkitystä; jokainen 100 metriä etäämpänä vihreästä alueesta las-ki asunnon hintaa keskimäärin 1800 €. Joh-topäätöksissä tuodaan esille useiden pienten puistojen tärkeys ja niiden merkitys kaupun-kisuunnittelussa. (Morancho 2003.) Luontoym-päristön merkitys on huomattu myös suomalai-sessa markkinoinnissa, ja tuotu se huoneistojen mainontaan ja myynnin edistämiseen; esimer-kiksi ”Asunto läheltä luontoa, hyvänolon järven-rantakoti ja luonto kotisi kynnyksellä” -iskulau-sein houkutellaan kuluttajia. Eteläsuomalaisiin kuntiin kohdistuneessa kuuma-laatuasuminen-kyselyssä asumisunelmiin liittyi juuri luonnonlä-heisyys (Kyttä & Johansson 2012).

Preferenssien ilmaisemiseen perustuvissa menetelmissä, kuten arvottamisen menetelmäs-sä ja valintakoemenetelmässä, luodaan hypo-teettiset markkinat ympäristöhyödykkeille. Vas-taajilta kysytään suoraan, kuinka paljon he ovat valmiita maksamaan esimerkiksi ympäris-tön laadun kohentumisesta. Vastaajalle voidaan esittää joko yksi valintatilanne tai useita valin-ta-asetelmia. Tavoitteena on saada yksityis-kohtaista tietoa ympäristöhyödykkeen arvon muodostavista tekijöistä. Arvottamistutkimuksia voidaan hyödyntää päätöksenteossa vertaile-malla ympäristöhyödykkeiden arvoja ja kustan-nuksia. (Juutinen 2012.) Suomessa tehdyn kau-punkimetsien arvottamistutkimuksen tavoitteena oli selvittää asenteita ja hyötyjä liittyen kau-

punkimetsien käyttöön Joensuussa ja Salossa sekä laskea niiden rahallista arvoa mittaamalla asukkaiden halukkuutta maksaa laajojen met-sävirkistysalueiden ja pienien puistojen käytös-tä. Molemmilla paikkakunnilla kaupunkimetsien nähtiin tuottavan enemmän positiivisia kuin ne-gatiivisia vaikutuksia. Enemmän kuin kaksi kol-masosaa tutkimukseen osallistuneista oli halukas maksamaan virkistysalueen käytöstä. Rahalli-nen arvo virkistysalueen hyödyistä oli selkeästi korkeampi kuin ylläpitokulut. (Tyrväinen 2001.)

Yhdysvalloissa luontoympäristön arvoa mi-tattiin arvottamalla luonnon virkistysalueil-


la käytettyä aikaa. Tutkimus osoitti Yhdysval-tojen tarjoaman luonnonvirkistyspalveluiden ja puistojen määrän olevan huomattavia ja nii-den tuottaman arvotetun ajan olevan huomat-tavasti suurempi rahassa laskettuna, kuin mitä vastaavat alueiden ylläpitoon menevät toimin-to- ja hallintakulut olivat. Puistot tuottivat las-kelmien mukaan 2.2 miljardia tuntia luontovir-kistystä, mikä ajan arvottamisen kautta rahas-sa laskettuna tarkoittaa 14 miljardia dollaria vuosittain. (Siikamäki 2011.)

Ekosysteemipalveluiksi kutsutaan hyvinvoin-tia lisääviä ekosysteemien toimintoja; ekosys-teemit tuottavat ruokaa, puhdasta ilmaa ja vet-tä, mutta myös monia virkistysmahdollisuuksia. Jokamiehenoikeudella mahdollistuva lähiluon-non virkistyskäyttö on merkittävä ekosysteemi-palvelu Suomessa. ROS (Recreation Opportu-nity Spectrum) -lähestymistapaa käyttämällä selvitettiin ekosysteemin mahdollisuuksia tuot-taa virkistyspalveluja. Viheralueet kartoitettiin, arvioitiin vierailijoiden määrä, matkustusetäi-syydet sekä laskettiin matkakulut. PEER-rapor-tin (2012) mukaan lähivirkistyskertojen ja luon-tomatkojen taloudellinen arvo kansallisella ta-solla on miljardeja euroja. Suurin käyttöpaine kohdistuu tiheästi asuttujen kaupunkien viher-alueille, mutta huomattavaa taloudellista ar-voa tuottavat myös laajoille Pohjois-Suomen luontoalueille tehtävät luontomatkat. Esimer-kiksi Metlan valtakunnallisen kyselytutkimus-aineiston (LVVI2) mukaan Pohjois-Pohjanmaan lähiluontoalueille tehtiin 47 miljoonaa käyntiä, joka on maakunnista neljänneksi korkein mää-rä. Jokamiehenoikeuksiin perustuvien lähialu-eiden käyntien arvon laskettiin Pohjois-Poh-janmaalla olevan 10000–19000 €/m2. (PEER 2012.) Laskelmissa ei ole huomioitu luonnon-ympäristön terveys- ja hyvinvointivaikutuksien

tuottamia sosiaali- ja terveyspalveluiden sääs-tettyjä kustannuksia.

Hyöty yritystoiminnassa

Valtion kansallispuistoihin ja retkeilyalueisiin sijoittama rahasumma palautuu yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin myös yritystoiminnan ja työpaikkojen lisääntyessä. Kaikkien Suomen 37 kansallispuiston kokonaistulovaikutus oli vuonna 2011 yhteensä 108,3 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutukset 1394 henkilötyövuotta. Lisäksi seitsemän retkeilyalueen kokonaistulo-vaikutus oli 14,6 miljoonaa euroa ja 189 hen-kilötyövuotta. (Metsähallitus 2012.)

Hyöty sairauksien ehkäisyssä

Säännöllinen fyysinen aktiivisuus ehkäisee kor-keaa verenpainetta, riskiä sairastua diabetek-seen ja syöpään. Ylipainoisuus, lihavuus ja vä-häinen liikkuminen on yhdistetty vakaviin ter-veydellisiin ongelmiin, kuten sydänsairauksiin, syöpään ja aivohalvaukseen, jotka ovat joh-tavia kuolleisuuden aiheuttajia. Ylipainoisuu-della, alentuneella terveydentilalla ja korkeil-la terveydenhuollon kuluilla on kiinteä yhteys. Carolinan yliopistossa Yhdysvalloissa on kehi-tetty laskuri, joka tuottaa rahallisen arvion vä-häisen liikkumisen aiheuttamista kuluista. Esi-merkiksi Iowassa liikunnan vähäisyys merkitsee 5.3 miljardin dollarin ylimääräisiä menetyk-siä työntekijöiden tuottavuudessa sekä lisään-tyneissä työntekijäkuluissa ja terveydenhuollon kuluissa. Luontoalueiden saavutettavuutta li-säämällä ja laatua parantamalla voidaan li-sätä ihmisten fyysistä aktiivisuutta luontoliikun-nan avulla ja vähentää terveydenhuollon kulu-ja merkittävästi. (Otto ym. 2012.)


Maantieteellinen epätasa-arvo ja terveyden edistäminen

Maantieteellinen epätasa-arvoisuus, joka vai-kuttaa sosioekonomiseen terveyden epätasa-arvoisuuteen, tulee esille useissa tutkimuksis-sa. Laaja englantilainen väestötason tutkimus osoitti, kuinka kuolleisuus oli suurempaa ma-talan tulotason väestöryhmässä. Eri sosioeko-nomisten väestöryhmien kuolleisuuslukujen erot olivat kuitenkin pienempiä alueilla, joissa sijait-si eniten luontoa. Kuolleisuus oli selkeästi ma-talampaa niissä ryhmissä, joissa luonnon saa-

vutettavuus oli suurinta. (Mitchell & Popham 2008.) Esimerkiksi Los Angelesin lähialueiden matalatuloisissa vähemmistöyhteisöissä sijait-sevien puistojen käyttömäärän havainnointi ja asukkaiden haastattelu osoittivat julkisten puis-toalueiden olevan merkittävänä väestön fyysi-seen aktiivisuuteen vaikuttavana voimavarana (Cohen ym. 2007). Arvion mukaan hyvä luon-non saavutettavuus voi ehkäistä 1328 kuole-maa vuosittain matalamman tulotason väestö-ryhmissä. Tutkimuksen johtopäätöksenä todet-tiin terveyttä edistävällä ympäristöllä olevan ratkaiseva merkitys terveyden epätasa-arvoi-suuden ehkäisyssä. (Mitchell & Popham 2008.) Valikoiva muuttoliike ja kerääntyminen tietyn-laisiin asuinympäristöihin voivat osittain selittää kaupunkimaisuuden ja terveyden välisiä suhtei-ta. Kaupungin keskusta voi houkutella korkean riskin omaavaa väestöä, kun puolestaan kor-kean tulotason omaavilla on mahdollisuus va-lita suotuisa elinympäristö. (Verheij ym. 2008.)

Englantilaisessa tutkimuksessa suuremmal-la viheralueiden määrällä näytti olevan yh-teyttä parempaan terveyteen, mutta toisaal-ta yhteydet vaihtelivat köyhyyden ja kaupunki-maisuuden mukaisesti. Sekä esikaupunkialueen että maaseudun korkeampien tulojen alueella tätä yhteyttä ei havaittu. Yhtenä mahdollisena selityksenä esitettiin omien puutarhojen mer-kitsevän hyvinvoinnin kannalta enemmän kuin kunnallisten viheralueiden. Suurempi viheralu-eiden määrä köyhillä esikaupunkialueilla oli yhteydessä matalampaan terveyteen, minkä ajateltiin osittain johtuvan matalammasta ylei-sestä terveydestä, mutta myös köyhien aluei-den heikkolaatuisista viheralueista. (Mitchell & Popham 2007.) Amsterdamiin kohdistuvassa tutkimuksessa ympäristöön liittyvillä tekijöillä, kuten viherympäristön laadulla, oli vaikutus-


ta vähemmistöryhmien terveyteen. Asuminen lähellä laadukkaita viheralueita ja sosiaali-nen osallistuminen olivat yhteydessä matalam-paan systoliseen verenpaineeseen sekä veren-painetaudin todennäköisyyteen tutkimukseen osallistuneilla marokkolaisilla. Tutkimuksessa tuotiin esille vähemmistöryhmien suurempi al-tistuminen monille epäsuotuisille, yleisesti hei-dän asuinalueellaan oleville ympäristötekijöil-le. (Agyemang ym. 2007.)

Sosioekonomisten väestöryhmien väliset terveyserot ovat haaste tasa-arvoon tähtää-välle terveys- ja yhteiskuntapolitiikalle Suo-

messa ja maailmalla (Prättälä ym. 2007). Vä-estötasolla on kiinnitetty vain vähän huomiota siihen, miten luontoympäristön saavutettavuus vaikuttaa sosioekonomiseen terveyden epäta-sa-arvoisuuteen, vaikka tutkimustietoa luonnon terveyttä edistävistä vaikutuksista on jo run-saasti (Mitchell & Popham 2008).

Maantieteellinen epätasa-arvoisuus nä-kyy myös amerikkalaiseen kaupunkiin kohdis-tuneessa tutkimuksessa, jossa sisä- ja ulkoliikun-tapaikat, kuten puistot ja pyöräily- sekä juoksu-reitit, kartoitettiin ja vertailtiin saatavilla olevia liikuntapaikkoja tulotasojen mukaan jaoteltui-


hin kaupunginosiin. Matalan sosioekonomisen tason alueella oli vähemmän liikuntapaikkoja, ja näistä oli pienempi osuus maksuttomia, ver-rattuna korkean sosioekonomisen tason aluei-siin. (Estabrooks ym. 2003.) Ruotsalaisen tutki-muksen mukaan välitön pääsy korkean virkis-tysarvon omaavaan luontoon oli harvinaista ja sosiaalisesti epätasa-arvoisesti jakaantunutta (Björk ym. 2008). Myös englantilaisessa GIS-paikkatietoanalyysiin perustuvassa tutkimuk-sessa viheralueiden saavutettavuus oli jakaan-tunut epätasaisesti johtuen etnisistä ja uskon-nollisista tekijöistä (Comber ym. 2008).

Terveyden edistämisen etiikassa kysymys tasa-arvosta nähdään haasteellisena ja ajan-kohtaisena terveyden edistämisen ohjaavana periaatteena ja toiminnan tavoitteena (Pieti-

lä ym. 2013). Pietilä ym. (2013) tuovat kansal-liseen ja kansainväliseen kirjallisuuteen perus-tuen yhtenä päätelmänä ja suosituksena esille terveyserojen ja terveyden sosiaalisten taus-tatekijöiden ymmärtämisen tärkeyden. Tähän liittyen on tarpeen syventää terveydenhuollon ammattilaisten, kouluttajien, hoitotyön johtajien ja tutkijoiden ymmärrystä aiheesta.

Luonto mahdollistaa yksityisyyden, mutta tarjoaa myös paikan sosiaaliselle yhdes-säololle. Luontoympäristöllä on terveyt-tä edistävää vaikutusta ja virkistysarvoa. Maantieteellinen epätasa-arvoisuus tuo haasteita terveyden tasa-arvon edistämi-seen.


3.5. Väestöryhmien erityistarpeet

ikä motivoi ihmisiä menemään luon-toympäristöön? Kansallispuistojen ja muiden luontokohteiden kävi-jät eivät muodostaneet Metsähalli-

tuksen ja Itä-Suomen yliopiston tekemän tutki-muksen mukaan yhdenmukaista ryhmää, vaan heidät voitiin jaotella virkistysmotiivien perus-teella neljään ryhmään: sosiaaliset itsensä ke-hittäjät, henkistä hyvinvointia hakevat nostalgi-kot, kuntoilevat luontoseikkailijat ja luontosuun-tautuneet rentoutujat. (Konu & Kajala 2012.)

Paikka ei ole vain fyysinen sijainti, vaan siihen yhdistyvät myös kokemukset ja muistot (Cheng ym. 2003). Tiettyihin tuttuihin paikkoi-hin voi liittyä vahvoja tunteita, jotka lisäänty-vät aina monien käyntien yhteydessä vuosien varrella (O’Brien 2005). Ihmisten aikaisemmil-la kokemuksilla ja arvoilla on merkitystä siihen, millaiseksi henkilön paikkaidentiteetti (place identity) ja ympäristömenneisyys muodostu-vat. Yhteenkuuluvuus ympäristön kanssa edel-lyttää, että henkilökohtaiset odotukset ja ta-voitteet, joita ympäristölle asetetaan, toteutu-vat, ja toiminta on yhteensopivaa ympäristön

M

V Ä E S T Ö R Y H M I E N E R I T Y I S T A R P E E T 4 3

kanssa. Henkilökohtaisten luontoon hakeutumi-sen motiivien ja odotusten toteutuessa luonto-alueille hakeudutaan mahdollisuuksien mukaan aina uudelleen.

Elinympäristöön kohdistuvat odotukset ja tarpeet vaihtelevat eri väestöryhmien ja kult-tuurien välillä. Jokaiseen elämänkulun vai-heeseen liittyy erityisiä ominaispiirteitä, jotka määrittävät elinympäristölle asetettuja odo-tuksia ja tarpeita. (Wiik 2005.) Vaikka odo-tukset ja tarpeet vaihtelevat eri-ikäisillä, niin kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa ikä-ryhmissä vihreän ympäristön lisääntynyt mää-rä näytti lisäävän koetun terveyden määrää (Maas ym. 2006). Puistojen käytössä ja virkis-tysulkoilukäyttäytymisessä löytyy eroavuuk-sia, jotka pohjautuvat moniin väestörakenteel-lisiin ja sosiaalisiin ominaisuuksiin, kuten suku-puoleen (Richardson & Mitchell 2010), ikään, väestöryhmään, sosioekonomiseen asemaan ja asuinpaikan sijaintiin (Lee ym. 2001).

Luontoympäristö ja lapset

”Kehittävät leikkipaikat on mahdollis-ta leikkiä loppuun, metsää ei koskaan” (Marketta Kyttä).

Lapsuuden kokemukset ovat keskeisessä asemas-sa myöhemmissä luontoharrastuksissa. Luonnossa liikkumiseen voidaan sosiaalistua jo lapsuudes-sa, jolloin luontoliikunnasta voi tulla elämäntapa. (Simula 2012.) Lapsuuden metsäkokemukset nä-kyvät vielä aikuisuudessa ympäristöön kohdis-tuvissa asenteissa ja luontosuuntautuneisuudes-sa (Ward Thompson ym. 2005, Wells & Lekies 2006). Lapsuuden ”villin” luonnon kokemukset retkeilystä, patikoinnista, metsässä leikkimisestä, metsästyksestä ja kalastuksesta, mutta myös ko-

kemukset ”jalostetusta” luonnosta, kuten kukkien keräämisestä, puiden ja siementen istuttamises-ta ja kasvien hoidosta, näyttäytyivät myöhem-min aikuisuudessa myönteisinä asenteina luontoa kohtaan (Wells & Lekies 2006). Aikuiset kuva-sivat haastattelututkimuksessa lapsuuden metsä-kokemuksensa vahvoina ja positiivisina mielikuvi-tusta, seikkailua ja vapautta sisältävinä hetkinä (O’Brien 2005). Erilaisista leikki- ja virkistäyty-mispaikoista voi tulla koko elämän mittaisia, mie-lenterveyttä ja hyvinvointia edistäviä lähteitä (Milligan & Bingley 2007).

Tärkein yksittäinen ennustava tekijä sille, miten miellyttävänä metsä koetaan ja kuinka usein metsässä aikuisuudessa käydään, ovat lapsuuden kokemukset ja metsissä käyntien use-us (Ward-Thompson ym 2002). Ne nuoret, jot-ka kokivat lapsuudessa metsän turvallisena ja miellyttävänä leikkipaikkana, valitsivat metsän myös nuorena aikuisena paikaksi, missä pystyi rentoutumaan ja palautumaan stressaavista ti-lanteista (Milligan & Bingley 2007). Nykyajan lapsilla voi olla kuitenkin rajoittuneet mahdol-lisuudet tutkia ja seikkailla metsissä ilman val-vontaa, koska vanhemmat korostavat lastensa turvallisuutta ja pyrkivät suojelemaan vaaroil-ta (O’Brien 2005, Milligan & Bingley 2007). Milliganin ja Bingleyn (2007) monivaiheisessa laadullisessa tutkimuksessa mukana olleet nuo-ret kertoivat lapsuuden aikaisista metsäkoke-muksistaan. Tutkimus toi esiin strukturoimatto-mien ja vähemmän valvottujen lapsuudenleik-kien tärkeän merkityksen lapsen luottamuksen ja riskinarviointitaidon kehittymiselle.

Korpelan ym. (2002) tutkivat kaupungeis-sa asuvien suomalaislasten (8–9-vuotiaita sekä 12–13-vuotiaita) mielipaikkoihin liittyviä elvyt-tävyyskokemuksia ja itsesäätelyä strukturoidun haastattelun avulla. Kaikki tutkimukseen osal-


listuneet lapset ilmoittivat, että heillä on ole-massa mielipaikka. Urheilupaikat olivat las-ten useimmin ilmoittamia mielipaikkoja. Toisek-si suosituimpana mielipaikkaympäristönä toimi jokin asuinalueen osa, kuten kodin piha, koti tai oma huone, ja vasta tämän jälkeen tuli luonto, kuten puistot ja metsä. Monet vanhemmista ei-vät tienneet, missä heidän lapsensa mielipaik-ka sijaitsi (Korpela ym. 2002). Milliganin ja Bingleyn (2007) tutkimuksessa mukana olleista nuorista (16–21-vuotiaita) noin 25 % kertoi ha-keutuvansa metsään ollessaan pahoillaan tai stressaantunut.

Mielipaikoissa käytiin erilaisten aktiviteet-tien, kavereiden tapaamisen, kognitiivisen el-pymisen ja tunteisiin liittyvien tekijöiden sekä henkilökohtaisten syiden takia. Kognitiivinen elpyminen ja tunteiden säätely eivät vaati-neet mielipaikassa käymistä yksin; 12–13-vuo-tiaat kävivät mielipaikoissa ystäviensä kans-sa nuorempaa ikäluokkaa useammin. (Korpela ym. 2002.) Milliganin ja Bingleyn (2007) tutki-muksen nuoret kävelivät, pyöräilivät, ulkoilutti-vat koiraansa tai vain istuivat mielipaikassaan metsässä. Metsä tarjosi lapsuudessa paikan, jossa saattoi oppia ja testata fyysistä kette-


ryyttään. Tämä puolestaan edesauttoi itseluot-tamuksen ja itsenäisyyden tunteen voimistumis-ta antaen sisäistä voimaa kohdata haastavia ja stressaavia tilanteita. (Milligan & Bingley 2007.) Nuorten fyysinen aktiivisuus, erityises-ti ulkoilu, osoittautui lisäävän nuorten elämän-laatua viiden vuoden seurantatutkimuksessa (Gopinath ym. 2012).

Vaikka käveleminen saattoi olla avainele-mentti virkistäytymiseen, yhtä tärkeäksi koet-tiin myös paikka, jossa käveltiin. Metsän tera-peuttinen vaikutus perustui osittain puiden ko-koon ja ikään, mutta myös niiden turvallisuutta, suojaa ja rauhallisuutta antaviin ominaisuuk-siin. Metsän moninaisuus ja sen tarjoamat ais-tikokemukset rentouttivat. Toisaalta osa nuoris-ta koki metsän pelottavana. Tiheä metsä, va-lon puute, eläimet ja hyönteiset, hyökkäyksen kohteeksi joutuminen, onnettomuudet, likaisuus ja tartunnat mainittiin nuoria koskevassa tutki-muksessa epämukavuutta ja pelkoa aiheutta-viksi asioiksi. Sadut ja myytit metsien keijukai-sista ja hirviöistä sekä yliluonnollisista voimis-ta saattoivat luoda käsitystä metsän vaaroista lapsuudessa. (Milligan & Bingley 2007.)

Kanadassa, suojelualueilla vierailuihin liit-tyen, kysyttiin arvioita puistossa käynnin vai-kutuksista lapsen kehityksellisiin ominaisuuksiin. Merkityksellisimmät myönteiset vaikutukset ar-vioitiin tapahtuneen lapsen fyysisen kehityksen, sosiaalisen tiedon ja kyvykkyyden sekä kogni-tiivisen oppimisen ja kielen alueilla. Kyselyyn vastanneista yli 50 % arvioi jonkin lapsen ke-hityksellisistä ominaisuuksista edistyneen suoje-lualueella käynnin myötä. (Lemieux ym. 2012.) Kyselytutkimuksen mukaan luonnon läheisyys näyttäisi myös suojaavan lasta stressaavissa elämäntilanteissa (Wells & Evans 2003).

Viherympäristö ja lasten terveys

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD) on lasten yleisin keskushermostollinen vaurio, jolla voi olla huomattavia vaikutuksia lapsen koulu-menestykseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja hyvinvointiin (American Academy of Pediat-rics 2011). Kuon ja Faber Taylorin (2004) tut-kimuksessa vanhemmat havainnoivat lapsensa ADHD-oireita erilaisissa ympäristöissä ja tilan-teissa. Aktiviteetit viherympäristössä vähensi-vät selkeästi oireita, eivätkä siihen vaikuttaneet sosiaaliset kontaktit, kuten muissa ympäristöis-sä. Myöhempi kokeellinen tutkimus vahvisti tätä tulosta. Lapset pystyivät keskittymään parem-min tehtäviin käveltyään ensin 20 minuutin ajan puistossa. Muut ympäristöt eivät saaneet sa-maa myönteistä vaikutusta aikaan. Luonto voi tarjota turvallisen, edullisen ja helposti käytet-tävissä olevan mahdollisuuden ADHD-oireiden helpottamiseen. (Faber Taylor & Kuo 2009.)

Kansainvälinen tarkastelu osoittaa viheralu-eiden määrän ja laadun vaikuttavan lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja terveyteen. Ruotsalaisessa tutkimuksessa ympäristön laa-tua määrittivät muun muassa puiden ja pen-saikkojen määrä sekä maaston muodot. Kor-kealaatuisessa ulkoympäristössä vietetty aika osoittautui olevan yhteydessä useisiin 3–5-vuo-tiaiden päiväkodissa hoidossa olevien lasten terveyteen liittyviin tekijöihin, kuten hoikem-paan vartaloon, pidempiin yöuniin, parem-paan hyvinvointiin sekä korkeampaan kortiso-litasoon. Kortisolia erittyy lisämunuaisista fyy-sisessä ja psyykkisessä rasituksessa, ja tässä tutkimuksessa korkeamman kortisolitason ar-vioitiin johtuvan lisääntyneestä aktiivisuuden määrästä. Lasten aktiivisuuden taso lisääntyi laadukasta luontoa sisältävissä ympäristöissä;


askelten määrä minuuttia kohden oli suurempi, ja lapset viihtyivät ulkona pidempään. Pitkän ulkoilun jälkeen lapset nukkuivat myös pidem-mät yöunet. (Söderström ym. 2012.)

Roemmichin ym. (2006) tutkimuksessa ai-neistoa kerättiin 4–7-vuotiaiden lasten aktiivi-suudesta käyttämällä liike- ja kiihtyvyysmitta-ria, kerättiin tietoa TV:n katseluun käytetystä ajasta sekä ympäristön ominaisuuksista GIS-paikkatietomenetelmää käyttäen. Tulokset tu-kivat käsitystä siitä, miten suurempi puistojen osuus lähiympäristössä vaikutti lasten fyysis-tä aktiivisuutta lisäävästi. Myös Hollannissa (de Vries ym. 2007) ja Yhdysvalloissa (Frank ym. 2007) tehtyjen tutkimusten mukaan viheraluei-den määrä vaikutti lasten fyysiseen aktiivisuu-teen. Kävelyn määrä osoittautui kuitenkin vä-häiseksi, sillä vain 14 % 5–20-vuotiaista käve-li ainakin kerran päivässä ja vain 6 % käveli 0.5 mailia tai enemmän. (Frank ym. 2007.) Co-henin ym. (2006) tutkimuksen mukaan fyysisen aktiivisuuden määrä oli yli kaksinkertainen niil-lä nuorilla tytöillä, joiden kodista reilun puo-len kilometrin etäisyydellä sijaitsi pieniä puisto-ja, luontoalueita, kävelypolkuja ja juoksuratoja. Tähän tulokseen on voinut vaikuttaa aktiivisten perheiden asuinpaikan valinta puistojen lähei-syydestä. Puistoissa myös fyysinen aktiivisuus on paikkaan liittyvää normatiivista käyttäytymis-tä, joka voi ohjata nuoria. (Cohen ym. 2006.) Yleisellä lähiympäristön aktiivisuusystävällisellä vaikutelmalla on lasten fyysistä aktiivisuutta li-säävää merkitystä (de Vries ym. 2007).

Elämäntyylin muutos vähäistä liikuntaa si-sältäväksi on lisännyt huolta lasten terveydes-tä. Ylipainoisuus, diabetes, astma, D-vitamii-nin puute sekä tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaus-häiriöt ovat lisääntyneet. Tämän päivän lapset voivat olla ensimmäinen sukupolvi, jolla on ris-

kinä saavuttaa lyhyempi elinodote kuin aikai-semmalla sukupolvella. (Olshansky ym. 2005.) Louv (2008) käyttää käsitettä luontovajehäi-riö (nature-deficit disorder) kuvatessaan las-ten elämäntyylin muutosta vähän ulkoilua ja lii-kuntaa sisältäväksi. Lisääntyvä näyttö luonnon terveyttä edistävistä vaikutuksista antaa pe-rusteen korostaa luontoliikuntaa lasten tervey-denhuollossa (McCurdy ym. 2010 kirjallisuus-katsaus).

Luonnon tuottamiin terveysvaikutuksiin liittyvät sukupuolten väliset erot

Tutkimuksia sukupuolten välisistä eroista luon-non terveysvaikutuksiin liittyen on vähän, ja ne kohdentuvat usein naisiin (vrt. Maller ym. 2008). Espanjalaisessa tutkimuksessa raskaana olevien naisten fyysiseen terveyteen liittyvän tutkimuk-sen tavoitteena oli selvittää kodin lähellä ole-van vihreän ympäristön määrän ja henkilökoh-taisen ilmansaasteille altistumisen välisiä yhte-yksiä. Tulokset osoittivat enemmän viheralueita sisältävän asuinalueen raskaana olevien nais-ten viettävän enemmän aikaa ulkona sekä altis-tuvan vähemmän ilmansaasteille. (Dadvand ym. 2012a.) Viherympäristön läheisyydellä näyt-täisi olevan positiivista vaikutusta lasten synty-mäpainoon (Dadvand ym. 2011, Donovan ym. 2011) erityisesti niiden raskaana olevien nais-ten kohdalla, jotka ovat matalassa sosioekono-misessa asemassa (Dadvand ym. 2012b).

Yhdysvaltalaisessa haastattelututkimukses-sa naiset toivat esille erämaaretkeilyn vaikut-tavan heidän arkielämäänsä monin tavoin li-sääntyneen itseluottamuksen, muuttuneiden näkökulmien, sosiaalisten suhteiden sekä mie-len selkeytymisen kautta (Pohl ym. 2000). Myös Weselyn ja Gaarderin (2004) tutkimuk-


sen mukaan naiset saivat monia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteensä liittyviä positiivi-sia vaikutuksia luonnossa liikkumisesta, mut-ta haavoittuvuuden tunne ja pelko väkivallan kohteeksi joutumisesta rajoittivat ulkoilua. Tur-vattomuuden tunne saattoi rajoittaa ulkoilun määrää ja elvyttävien luontokokemusten saa-vuttamista (Ryan 2005, Ward Thompson ym. 2005, O’Brien 2005). Naiset halusivat liikkua muiden seurassa tai vähintäänkin koiran kans-sa, koska tunsivat olonsa epämiellyttäväksi yk-sin (O’Brien 2005). Miehet puolestaan koki-vat vähemmän pelkoa ja enemmän kiinnostus-

ta erämaaluontoa kohtaan (Mallerin ym. 2008 mukaan, Kellert & Berry 1984, Virden & Wal-ker 1999). Suomen suojelu- ja retkeilyalueita koskevat Metsähallituksen kävijätutkimukset (n = 46) osoittavat naisten ja miesten vierailevan lähes yhtä paljon Suomen suojelu- ja retkeily-alueilla. Miesten osuus kävijätutkimusten vas-taajista oli kuitenkin hieman suurempi 28:lla eri alueella. Naiset puolestaan lähiulkoilevat mie-hiä enemmän (Sievänen & Neuvonen 2011).

Helsinkiin kohdistuvassa tutkimuksessa nai-set korostivat lähiympäristön luontoalueiden virkistys- ja terveysvaikutuksia miehiä enem-män (Tyrväinen ym. 2007). Kuitenkin Iso-Britan-niassa tehdyn väestötason tutkimuksen mukaan miesten sydän- ja verisuoni- sekä hengitystie-sairauksien kuolleisuus laski asuinalueen vi-herympäristön lisääntyessä, mutta samanlaista merkittävää yhteyttä ei havaittu naisten osal-ta. Miehillä, jotka asuivat vihreimmillä asuin-alueilla, oli 5 % matalampi riski kuolla sydän- ja verisuonisairauteen ja 11 % matalampi riski kuolla hengityselinsairauteen kuin miehillä, jot-ka asuivat vähiten viherympäristöä sisältävillä asuinalueilla. (Richardson & Mitchell 2010.)

Laurén (2009) on kuvannut tutkimuksessaan suomalaisten naisten kertomuksia metsästä ar-kisen hyvinvoinnin lähteenä. Metsään liittyvällä hyvinvoinnilla tarkoitetaan ”koettua psyykkistä ja fyysistä terveyttä, hyvää oloa, onnellisuutta tai onnen tunteita edesauttavia asioita sekä nii-den kulttuurisia, jaettuja ulottuvuuksia” (Laurén 2009). Metsäkokemukset kiinnittyvät havaitse-miseen, aistimiseen, erilaisiin aktiviteetteihin ja olemisen tapoihin sekä vuorovaikutukseen tois-ten ihmisten kanssa. Metsään menemisen motii-vit ovat saattaneet elämänkulun aikana muut-tua, mutta lapsuudessa opitut tavat kulkea rauhassa, hiljaa ja luontoa kunnioittaen, ovat


säilyneet. Metsästä etsitään hiljaisuutta. Omaa sisäistä rauhaa ja levollisuutta tavoitellaan hil-jentymällä ja sulautumalla ympäröivään luon-toon, mikä nousi Laurénin tutkimuksessa yhdek-si keskeisimmäksi metsään hakeutumisen motii-viksi naisilla. Erityisesti elämän kriisivaiheissa metsän merkitys hyvinvoinnille korostuu. Hiljai-suuden lisäksi luonnonrauhan tavoitteluun sisäl-tyy symbolinen erottautuminen suorituksia vaa-tivasta yhteiskunnasta. (Laurén 2009.)

”Itsekin tehokkuutta arvostavassa työelä-män oravanpyörässä tunnen toisinaan lä-hes fyysisenä kipuna kaipuun metsän hil-jaisuuteen, Savon saloille, Kainuun kor-piin ja Lapin erämaihin.”(Nimimerkki Metsänmuistoja, n. 30 v. A05008:313, Laurén 2009)

Rauha löytyy tutusta lähimetsästä tai kaukai-sista erämaista. Naiset kuvasivat kertomuksis-saan aidoksi koetun, itselle sopivan ja hyvää oloa tuottavan metsän hiljaisena, hyväntuoksui-sena, vaihtelevamaastoisena ja pehmeäkulkui-sena, mutta ei upottavana. Vanhat, isot puut symboloivat vakautta, turvallisuutta ja suojaa sekä edustavat pysyvyyttä ja voimaa. Ikäänty-villä naisilla lähimetsien merkitys arjessa koros-tuu, mutta metsissä olemista rajoittavat fyysinen jaksamattomuus ja sairaudet. Kertomuksista nousee esille menneisyyden metsäkokemuk-set, kaipuu ja kauniit muistot. Hyvinvointia häi-ritsevinä negatiivisina tekijöinä naiset kuvasi-vat melun, metsään heitetyt jätteet sekä ihmis-ten aikaan saamat muutokset metsissä, kuten metsänhoitotöiden jäljet ja hakkuut. Menetyk-sen tunteet, koettu pettymys ja suru kohdistui-vat sekä metsän että siihen liittyvien muistojen häviämiseen. (Laurén 2009.)

Miesten kertomuksissa patikointi ja retkeily vaikeakulkuisissa olosuhteissa edustavat miehi-syyttä, vapauden tunnetta, fyysistä ja psyyk-kistä hyvää oloa. Miehet menevät metsään fyysistä kestävyyttä vaativille vaelluksille, tarkkailemaan luontoa, kalastamaan ja met-sästämään. (Laurén 2009.) Matkat erämaihin samoina vuoden aikoina voidaan nähdä jäsen-tävän miesten vuoden kiertoa (Laurénin 2009 mukaan Tuulentie 2002).

Metsästämistä harrastaa suuri joukko suo-malaisia: 8,2 % aikuisväestöstä eli 331 000 henkilöä. Nuorten keskuudessa metsästyshar-


rastus on vähentynyt, mutta muun aikuisväes-tön keskuudessa suosio on pysynyt ennallaan ja ikääntyvien keskuudessa hieman kasva-nut. Metsästys muodostaa selkeästi suurimman metsien virkistyskäyttöön liittyvien ulkoiluhar-rastusten harrastuskertojen määrän. Metsästys on edelleen vahvasti miesten harrastus, vaikka naisten metsästysharrastus on kaksinkertaistu-nut. (Sievänen & Neuvonen 2011.)

Myös kalastus on voittopuolisesti miesten harrastus, vaikka kalastus on naisten keskuu-dessa hieman kasvanut. Kalastus kuuluu suo-situimpiin harrastuksiimme, joissa luonnon-tuotteita hyödynnetään ravinnoksi. Kalastusta harrastaa 44 % väestöstä. Mato-onginta on suosituinta ja virvelöinti tai uistelu toiseksi suo-situimpia kalastusharrastuksen muotoja. Nämä ovat erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Per-hokalastus on suosituinta Pohjois-Suomessa. (Sievänen & Neuvonen 2011.) Amerikkalaisis-ta 37.4 miljoonaa henkilöä kalasti tai metsäs-ti vuonna 2011 (U.S. Fish & Wildlife service 2012). Metsästys ja kalastus ovat merkittäviä miesten ulkoiluharrastuksen muotoja ja fyysistä aktiivisuutta lisääviä tekijöitä.

Luontoympäristö ja ikääntyvät

Arvion mukaan maailmanlaajuisesti noin 24 miljoonalla ihmisellä on dementia, ja mää-rä tulee lisääntymään yli 81 miljoonaan vuo-teen 2040 mennessä (Ferri ym. 2005). Tämä tuo tarpeen lisätä muistisairaiden elämänlaa-tuun vaikuttavien tekijöiden ymmärrystä. Laa-dullisessa, grounded teoria -lähestymistapaa käyttäneessä tutkimuksessa, muistisairaiden haastatteluista nousi esiin ulkoympäristön ar-vostus sen mahdollistaessa liikunnan, raikkaan ilman hengittämisen, emotionaalisen hyvinvoin-

nin sekä vapaamuotoisen naapureiden ja ys-tävien kohtaamisen. Luontoa arvostettiin. De-mentia vähensi kuitenkin ulkoiluaktiviteetteja ja ulkoilun supistumista vain kaikkein tutuimmille lähialueille. Vieraat paikat aiheuttivat stressiä ja sekaannusta ja ulos pääsemättömyys ma-sennuksen tunnetta. (Duggan ym. 2008.)

Muistisairaat kuvasivat ulkoilun lisäävän hyvää elämänlaatua. Myönteiset vaikutuk-set voivat näkyä jopa lyhyempänä intensii-visen hoidon vaiheena (Duggan ym. 2008). Amerikkalaisessa tutkimuksessa muistisairai-den hoitokodissa vertailtiin ulkona ja sisällä to-teutetun aktiviteettiohjelman vaikutusta uneen ja käyttäytymiseen. Ulkoiluaktiviteetit lisäsivät selkeästi muistisairaiden unen pituutta ja vai-kuttivat myönteisesti kielelliseen levottomuu-teen. (Connell ym. 2007.) Luontokokemuksen mahdollistava ympäristön suunnittelu on osoit-tautunut yhdeksi tärkeäksi tekijäksi Alzheimerin tautia sairastavien hoidossa (Zeisel ym. 2003).

Luonnon tärkeyden merkitys kasvaa iän myötä (Tyrväinen ym. 2007). Elämäntarkoitusta mitanneessa saksalaisessa kyselytutkimuksessa elämän eri osa-alueet korostuivat aina tietty-nä ikäkautena. Nuoruudessa ystävät muodos-tivat tärkeimmän elämäntarkoituksen. Nuore-na aikuisena parisuhde ja keskiaikuisuudessa työ korostuivat. Eläkkeelle siirryttäessä terve-ys ja altruismi sekä iäkkäillä hengellisyys, us-konto, luontokokemukset ja eläimet muodostivat tärkeimmät elämäntarkoituksen osa-alueet. Tu-lokset mukailivat Eriksonin psykososiaalista ke-hitysteoriaa. (Fegg ym. 2007.)

Helposti arkielämässä saavutettavat lähi-puistot ja luontoalueet ovat tärkeitä iäkkäille henkilöille. Mowen ym. (2007) kyselytutkimuk-sen (yli 50-vuotiaat, n=1515) tulokset osoittivat kävelyetäisyydellä olevien puistojen positiivisen


yhteyden puistoissa käyntien tiheyteen. (Mowen ym. 2007.) Puistossa vierailivat eniten ne henki-löt, jotka kokivat ja tunnistivat saaneensa ter-veyteen, liikuntaan ja elvyttävyyteen liittyviä hyötyjä. Tietoisuus luonnon tuottamista terveys-hyödyistä lisäsi luonnossa käyntiä. Puistossa vie-railivat eniten myös korkeasti koulutetut, käve-lyetäisyyden päässä puistosta asuvat henkilöt. Puistojen lähietäisyydellä sijaitsi keski- tai kor-kean tulotason asuinalueet. (Payne ym. 2005.)

Kävelyetäisyydellä olevat puistot lisäsivät päivittäistä liikuntaa ja vaikuttivat siten koet-tuun terveyteen. Puistoissa käynnillä ja sosiaa-

lisella tuella oli suoraa vaikutusta ikääntyvien koettuun terveyteen. (Mowen ym. 2007.) Sa-mansuuntaisia tuloksia saatiin kyselymenetel-mää (Payne ym. 2005) sekä päiväkirja ja ve-renpainemittauksia (Orsega-Smith ym. 2004) käyttäneestä tutkimuskokonaisuudesta. Suu-rimmalla osalla puistoissa käyntiin (Cleveland Metroparks) yhdistyi kohtalainen tai korkea fyysisen aktiivisuuden taso. (Payne ym. 2005.) Tärkeimmät puistokäynneistä saavutetut koetut hyödyt liittyivät terveyteen (mahdollisuus lii-kuntaan ja stressistä palautumiseen). Myös ve-renpaine oli yhteydessä puistossa käytettyyn


vapaa-aikaan (käynnin useus, viipymä, fyysi-sen aktiivisuuden taso) sekä koettuihin terveys-vaikutuksiin; diastolinen verenpaine oli mata-lampi niillä henkilöillä, jotka kokivat saaneensa terveyteen liittyviä hyötyjä puistossa käynneis-tä (Orsega-Smith ym. 2004).

Ruotsalaisessa yli 60-vuotiaille (n=1402) tehdyssä kyselytutkimuksessa seurattiin virkis-tysulkoiluun liittyviä tekijöitä. Miehillä ulkoi-luaktiivisuutta lisäävinä ennustavina tekijöinä olivat kyky itsenäiseen peseytymiseen, tupa-koimattomuus ja maastokävelyn mahdollista-van paikan saavutettavuus. Naisilla puolestaan ulkoiluaktiivisuutta lisäävinä ennustavina teki-jöinä olivat kyky itsenäiseen peseytymiseen, korkeampi koulutus, maastokävelyn mahdol-listavan paikan saavutettavuus (81–87-vuoti-aiden naisten ryhmässä). Naisilla ulkoiluaktii-visuuteen olivat yhteydessä myös mahdollisuus selvitä odottamattomista kuluista, parisuhtees-sa eläminen, eläminen ilman väkivallan pelkoa sekä eläminen ilman kaatumisen pelkoa. Iäk-käillä naisilla näyttäisi siten olevan useampia ulkoilua rajoittavia tekijöitä miehiin verrattuna. (Sjögren & Stjernberg 2010.) Ulkona liikkumi-sen pelko on iäkkäillä yleistä. Rantakokon ym. (2009) tutkimuksessa 75–81vuotiaista naisista 65 % ja miehistä 29 % pelkäsi liikkua ulkona johtuen huonosta sosioekonomisesta asemasta, liikuntaelinsairauksista, hitaasta kävelynopeu-desta sekä lähialueen huonoista teistä, mäki-sestä maastosta ja meluisesta liikenteestä.

Metsäkylpy tuo ikääntyneille suoria tera-peuttisia vaikutuksia. Verenpainetautia sairas-tavat 60–75-vuotiaat tutkimukseen osallistu-neet henkilöt (n=24) jaettiin kahteen ryhmään, joista koeryhmä oli 7 vuorokautta metsässä (White Horse Mountain National Forest Park) ja kontrolliryhmä kaupunkiympäristössä Kiinas-

sa. Metsässä tutkittavien verenpaine oli selke-ästi matalampi. Sydän- ja verenkiertoelinsai-rauksiin liittyvät indikaattorit sekä negatiivis-ta mielialaa kuvaavat pistemäärät olivat myös matalammat metsässä. Ilmanlaatu oli metsässä huomattavasti parempi. Metsäympäristöllä on sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä edis-tävää vaikutusta. (Mao ym. 2012.)

Täytyy kuitenkin huomioida, että terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat yhtä aikaa monet tekijät (kuvio 1). Yksistään luonnon läsnäolo ei riitä terveyden ylläpitämiseen. Amerikkalaisen raportin mukaan maaseudulla asuvilla iäkkäil-lä henkilöillä oli korkeampi ylipainoisuuden ja vähäisen liikkumisen taso sekä matalampi ruo-katurvallisuuden taso kuin esikaupunkialueella asuvilla. Vertailu osoitti sydänsairauksien, dia-beteksen ja kaatumisten olevan maaseudul-la yleisempää. (Durazo ym. 2011.) Maaseu-dulla asuvien ikääntyvien naisten vähäisem-pi vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus ja erilaiset siihen vaikuttavat tekijät verrattuna kaupun-geissa asuviin naisiin tuo tarpeen kohdennet-tuihin interventioihin (Wilcox ym. 2000). Syy-seuraussuhteiden selkeä osoittaminen on vaike-aa. Paynen ym. (2005) tutkimuksessa puistossa käyvät henkilöt kokivat psyykkisen ja fyysisen terveytensä paremmaksi kuin henkilöt, jotka ei-vät käy puistossa. Toisaalta henkilöt, jotka ei-vät käy puistossa olivat iäkkäämpiä ja tervey-dentilaltaan heikompia. Epäselvää on, edis-tääkö puistossa käynti terveyttä vai käyvätkö terveemmät henkilöt puistoissa. Yhteys on kak-sisuuntainen. (Payne ym. 2005.)

Luonnolla on terveydellistä vaikuttavuut-ta eri-ikäisiin ihmisiin. Kokemukset luon-nosta ja sen merkitykset vaihtelevat elä-mänkulun eri vaiheissa.


3.6. Terveydenhuollon interventiot

uonnon virkistäytymistä ja elvyttä-vyyttä tuottavista vaikutuksista ei välttämättä olla tietoisia ja luonnon vaikutukset voidaan aliarvioida (Her-zog ym. 2002). Hollantilaisen tutki-

muksen tavoitteena oli selvittää, millä laajuu-della terveydenhuollon toimijat ohjaavat po-tilaitaan fyysiseen aktiivisuuteen liittyen ja mainitsevatko he luontoliikunnan lisäedut. Fyy-siseen aktiivisuuteen liittyvää ohjausta annet-tiin 26 %:ssa potilastapaamisista ja yleisim-

min silloin, kun oireet olivat epämääräisiä, eikä selkeää diagnoosia ollut. Yllättävää oli, ettei luontoa mainittu kertaakaan. (Maas & Verheij 2007.) Säännöllisen liikunnan määrää voidaan lisätä parantamalla mahdollisuuksia saavuttaa fyysistä aktiivisuutta lisääviä paikkoja sekä yhdistämällä siihen informatiivista ulottuvuutta (Kaplan & Kaplan 2011).

Luontoympäristöt ovat otollisia ympäristöjä terveyteen, hyvinvointiin ja ympäristön suoje-luun liittyvän tiedon antamiselle ja asenteisiin vaikuttamiselle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 16 puistossa järjestettiin vierailijoille terveysvies-

L

T E R V E Y D E N H U O L L O N I N T E R V E N T I O T 5 3

tintään fokusoituneita erilaisia ohjelmia. Yksi hyvää palautetta saanut projekti oli nuorille kohdistettu fyysistä aktiivisuutta edistävä ter-veysohjelma kansallispuistossa, minkä tavoit-teena oli ehkäistä ylipainoisuutta ja diabetes-ta. (Wong & Higgins 2010.)

Vaikuttamalla asenteisiin ja tapoihin tehok-kaasti sekä lisäämällä luonnon virkistyskäyt-töä terveyttä edistävänä menetelmänä, pys-tytään vaikuttamaan kansaterveyteen ja sitä kautta vähentämään huomattavasti tervey-denhuollon kuluja (Karjalainen ym. 2010). Kor-pela ym. (2008) esittävät ”mielipaikkaresepti-en” kirjoittamista terveyteen liittyvän ohjauksen yhteydessä. Ihmisiä voitaisiin ohjata etsimään mielipaikkoja arjen ympäristöistään, käy-mään mielipaikoissa säännöllisesti ja reflektoi-maan paikkakokemuksiaan, -mieltymyksiään ja -muistojaan. Vähän liikkuville ja fyysises-tä terveysohjauksesta piittaamattomille henki-löille tällainen resepti, joka suuntaa ohjauksen pois fyysisestä harjoittelusta, voisi toimia epä-suorana menetelmänä myös fyysisen aktiivisuu-den lisäämisessä. (Korpela ym. 2008.)

Erilaiset aktiviteetit ja tapahtumat voivat rohkaista sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja auttaa tutustumaan lähiympäristön luontoon (O’Brien 2005). Tutkimukset tuovat esiin ihmi-sen ja luontoympäristön monimutkaiset suh-teet, joissa erilaiset esteet voivat rajoittaa tai estää luontoon menemisen. Yhtenä esimerkki-nä siitä, miten rohkaisemalla voidaan vaikut-taa terveelliseen luontoliikuntaan osallistumi-seen metsissä, on englantilainen laaja projekti-kokonaisuus. Tulokset osoittivat, että ohjattujen aktiviteettien järjestämisellä ja osallistumiseen tukemisella voi olla ratkaiseva merkitys estei-den voittamisessa joidenkin ryhmien kohdal-la. Projektikokonaisuus (Active England Pro-

gramme) kohdistui erityisesti matalan tulotason omaaviin henkilöihin, kehitysvammaisiin, naisiin ja tyttöihin, vähemmistöryhmiin, yli 45-vuotiai-siin sekä alle 16-vuotiaisiin. Projekteissa jär-jestettiin tapahtumia, infrastruktuurin kehittä-mistä, ohjattuja aktiviteetteja luonnossa sekä parannettiin saavutettavuutta. Sosiaalisen ver-koston merkitys, sosiaalistuminen ja ryhmään kuuluminen olivat yksi merkittävä osallistujien esille nostama projektista noussut hyöty. (Mor-ris & O’Brien 2011.)

Brasiliassa puolestaan järjestettiin maksut-tomia ohjattuja liikuntatunteja puistoissa, mitkä edesauttoivat lisäämään fyysistä aktiivisuuden tasoa. Tällä nähtiin olevan merkitystä matalas-sa sosioekonomisessa asemassa oleville henki-löille ja hyvä keino fyysisen aktiivisuuden taso-erojen ehkäisyyn. (Parra ym. 2010.) Norjassa sijaitsevassa luonto-kulttuuri-terveys-keskuk-sessa (NaCuHeal centre) oli mahdollisuus osal-listua erilaisiin terveyttä edistäviin aktiviteettei-hin. Laadullisen tutkimusraportin mukaan suurin osa osallistujista kertoi heidän terveydessään, elämänlaadussaan ja toiminnassaan tapahtu-neen muutosta parempaan sekä ryhmään kuu-lumisen tunteen lisänneen pystyvyyden tunnet-ta ja itsetuntoa. (Batt-Rawden & Tellnes 2005.)

Luontoelementtiä voitaisiin paremmin hyö-dyntää terveydenhuollon konteksteissa, kuten kliinisessä hoitotyössä, lääkkeettömänä kivun-lievitysmenetelmänä. Kokeellisessa tutkimukses-sa bronkoskopia-toimenpiteeseen liittyen koe-ryhmän henkilöiden sängynpäätyyn laitettiin suuri luontokuva sekä annettiin luontoääninau-hoite kuunneltavaksi. Erityisesti vanhemmat po-tilaat ja terveydentilansa paremmaksi kuvan-neet potilaat ilmoittivat kokeneensa selkeästi vähemmän kipua kuin kontrolliryhmän potilaat. (Diette ym. 2003.) Erilaisia uusia menetelmiä


käyttäen on mahdollista myös kehittää tervey-denhuollon interventioita. GIS-paikkatietokar-toitusta käytettiin visualisoitaessa lasten ylipai-noisuuden yleisyyttä ja tunnistettaessa sen myö-tävaikuttavia tekijöitä Texasissa. Kartta osoitti ylipainoisuuden keskittymisen joillekin alueille ja esimerkiksi eri suhteessa jakaantuneet pika-ruokalat, ruokakaupat ja viherympäristöt. Kart-tatiedot kannustivat kehittämään interventioi-ta eri organisaatioiden välisenä yhteistyönä. (Sage ym. 2010.)

Myös erilaisia sairauksia poteville ryhmil-le voidaan suunnata luonnossa toteutettua, ta-

voitteellista hyvinvointia edistävää toimintaa (Annerstedt & Währborg 2011). Annerstedtin ja Währborgin (2011) systemaattisen kirjalli-suuskatsauksen mukaan on suhteellisen vähän, mutta luotettavaa näyttöä luontoavusteisen te-rapian vaikuttavuudesta ja tarkoituksenmukai-suudesta käyttää sitä kansanterveydellisesti merkityksellisenä keinona. Tarkempia luonnon ja terveyden välisiä syys-seuraussuhteita sel-keyttäviä tutkimuksia kaivattaisiin kuitenkin li-sää.

Seikkailuterapia erämaisessa luonnos-sa (Wilderness Adventure Therapy) pohjau-tuu opettamiseen luontokokemusten kautta, ja sitä on sovellettu erilaisille osallistujaryhmil-le. Shanahan ym. (2010) kirjallisuuskatsauksen mukaan ensisijaisena seikkailuterapian sovel-luksena ovat olleet syrjäytymisuhan alla olevat tai rikoksia tehneet nuoret. Seikkailuterapia osoittautui edistävän myönteisiä käyttäytymis-muutoksia ja sosiaalista sopeutumista. Aikai-sempi tutkimus toi esille monia sovelluksia, mut-ta lisäksi perusteluja uudelle mahdollisuudelle käyttää seikkailuterapiaa myös traumaatti-sen aivovamman saaneiden nuorten kuntout-tamisessa. (Shanahan ym. 2010.) Ylipainoisil-le nuorille järjestetty, ryhmiin perustuva seik-kailuterapia luonnossa, osoittautui tehokkaaksi menetelmäksi vaikuttaa ylipainoon sekä myön-teiseen minäkuvan kehittymiseen (Jelalian ym. 2006, Lloyd-Richardson ym. 2012). Vaikutuk-set olivat pitkäaikaisia näkyen kahden vuoden seurannassa (Lloyd-Richardson ym. 2012).

Kotona tapahtuva 120 minuuttia kestävä viikoittainen luontoaltistuminen toi myönteisiä vaikutuksia tarkkaavuuden elpymiseen ja kes-kittymiskykyyn rintasyöpään sairastuneilla nai-silla kokeellisen tutkimuksen mukaan (Cimprich & Ronis 2003). Psyykkisesti sairaat henkilöt ko-

T E R V E Y D E N H U O L L O N I N T E R V E N T I O T 5 5

kivat puolestaan parantavaa lohtua (the hea-ling balm effect) luontoon suuntautuneilla oh-jatuilla ja ryhmissä toteutetuilla kävelyretkillä, mikä auttoi heitä tuntemaan olonsa parem-maksi monin eri tavoin. Laadullinen, etnografis-ta ja grounded teoria -lähestymistapaa käyt-tänyt tutkimus lisäsi ymmärrystä siitä, miten oh-jattu liikunta jo itsessään fyysisen aktiivisuuden kautta, mutta myös luonnon ja sosiaalisen ym-päristön kautta, näyttäytyi myönteisenä, koko-naisvaltaisena kokemuksena. (Priest 2007.)

Toisenlaisesta näkökulmasta toteutetun amerikkalaisen projektin tavoitteena oli lisä-tä maaseudulla asuvien diabetesta sairastavi-en aikuisten fyysistä aktiivisuutta. Koska ympä-ristön olosuhteet, kuten puutteelliset kävelytiet, liikenne ja toisaalta kuljetuksen puute, liikun-taohjelmien vähäisyys, mäkisyys sekä sää, il-moitettiin liikuntaa rajoittaviksi tekijöiksi, järjes-tettiin kävelyä sisätiloissa, koulujen käytävillä

ja portaikoissa. Ryhmässä pysyttiin, koska siitä koettiin olevan apua painonhallinnassa, koles-terolin alentamisessa, diabeteksen hoitamises-sa ja kunnon kohentamisessa. Osallistujat ku-vasivat sisätilat turvalliseksi, mukavaksi, edul-liseksi ja säältä vapaaksi kävely-ympäristöksi. (Riley-Jacome ym. 2010.) Elämyksellisyydestä, rauhoittavista aistikokemuksista tai elvyttävyy-destä ei kuitenkaan ollut mainintoja.

Tietoisuutta tulisi lisätä luonnon mahdol-listamista ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä sekä hyvinvointia monipuolisesti ylläpitävistä ja edistävistä vaikutuksista, sekä jakaa siitä tietoa elin-tapaohjauksessa. Erilaisille osallistuja-ryhmille suunnatut tavoitteelliset toimin-nat luonnossa ovat hyvin perusteltavissa luonnon terveyttä ja hyvinvointia edistä-vällä vaikuttavuudella.


utkimustulokset tukevat yleisesti näke-mystä luonnon terveyttä ja hyvinvoin-tia edistävistä vaikutuksista. Kausaa-listen syy-seuraussuhteiden toden-taminen on kuitenkin vaikeaa, koska

muuttujien väliset suhteet ovat monimutkaisia. (ks. myös Lee & Maheswaran 2010.) Terveys ja hyvinvointi ovat käsitteinä laajoja. Monilla te-kijöillä on yhteisvaikutusta objektiivisesti mitat-tavaan tai subjektiiviseen koettuun terveyteen ja hyvinvointiin, ja nämä tekijät vaihtelevat elä-mänkulun eri vaiheissa. (kuvio 1.)

Tutkimustuloksia voitaisiin hyödyntää tehok-kaammin käytännön kehittämistyössä. Tarvi-taan luonnon terveyttä parantavien vaikutus-ten laajempaa tiedostamista ja vankkaa yh-teistyötä tutkijoiden, poliittisten päättäjien ja käytännön työntekijöiden välillä eri sektoreilla, erityisesti terveydenhuollon ja ympäristösekto-rin välillä. (Karjalainen ym. 2010.) Ihmisille tuli-si opettaa luontoympäristön huomioimista (Kor-pela & Ylén 2007). Eri koulutusasteen oppilai-toksien opetussuunnitelmiin tulisi lisätä tähän

4. JOHTOPÄÄTÖKSET

aiheeseen liittyviä opintokokonaisuuksia. Tie-toisuuden lisäämiseen on pyritty vastaamaan erilaisilla hankkeilla, kuten OpenAir -hankeko-konaisuudella.

Luontoympäristön monimuotoisuuden, il-maston lämpenemisen ja ihmisten terveyden sekä hyvinvoinnin väliset yhteydet ovat lisään-tyvässä määrin nousseet kansainväliseen kes-kusteluun. Yhtenä esimerkkinä tästä on Eu-rooppalainen tutkimusyhteistyöaloite (Forests, Trees, and Human Health and Well-being: COST action E39), jonka tavoitteena on lisätä tietoutta luonnonympäristön tuottamista terve-ys ja hyvinvointivaikutuksista Euroopassa ke-hittämällä yhteistyötä metsä-, terveys-, ym-päristö- ja sosiaalitieteiden tutkijoiden välil-lä. Tavoitteena on yhdistää luontomatkailuun, vapaa-aikaan ja virkistysaktiviteetteihin liitty-vää hyvinvointitutkimusta sekä rakentaa silto-ja tiedon siirtämiseen tutkimuksen, käytännön ja hallinnon välillä. (COST Action IS1204. Tou-rism, Wellbeing and Ecosystem Services (TO-beWELL) 2012.)

T

J O H T O P Ä Ä T Ö K S E T 5 7

Kirjallisuuskatsauksen pohjalta muodostettiin seuraavia johtopäätöksiä:

• Ympäristöterveyden keskustelussa tulisi huo-mioida luonnon terveyttä ja hyvinvointia edis-tävät vaikutukset, ei kohdistua ainoastaan ris-kitekijöihin.

• Luonto edistää ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja hyvinvointia. Merkittä-vämpää huomion kohdentamista luonnon vai-kutuksiin tarvitaan erityisesti terveydenhuollon ja yhdyskuntasuunnittelun organisaatioissa.

• Tietoisuutta luonnon vaikutuksista tulisi lisätä ja jakaa tietoa elintapaohjauksessa.

• Metsäkylpy edistää terveyttä! Suomesta löy-tyy runsaasti ”metsäkylpylöitä”. Ajatus on uusi Suomessa, vaikka Japanissa sen vaikutukset tunnetaan jo hyvin.

• Eri väestö- ja osallistujaryhmille suunnattu-ja luontoaktiivisuutta lisääviä menetelmiä tuli-si kehittää ja luonto huomioida eri sektoreiden toiminnassa. Erityishuomiota tarvitaan lasten ja ikääntyvien terveyden edistämistyöhön.

• Tutkimusten mukaan terveyttä edistää jo pel-kästään ikkunasta avautuva näkymä tai luonto-aiheiset kuvat. Tätä voitaisiin paremmin hyödyn-tää esimerkiksi viemällä luontoaihetta julkisiin ti-loihin, erityisesti terveydenhuollon yksiköihin.

• Monipuoliset luontoalueet lähipuistoista kau-kaisempiin erämaihin mahdollistavat monet luontoharrastukset. Jopa lyhytaikainen luonnos-sa käynti tuottaa terveyshyötyjä. Luonnon virkis-tyskäytöllä on kansanterveydellistä merkitystä.

• Terveyden tasa-arvo on yleisten strategioi-den tavoitteena. Kaikilla täytyisi olla mahdolli-suus päästä luontoon. Yhdyskuntasuunnittelulla voidaan vaikuttaa luonnon saavutettavuuteen.

• Luonnon tuottamat terveys- ja hyvinvointivai-kutukset tulisi huomioida ihmisiin kohdistuvien vaikutusten (IVA) arvioinnin yhteydessä raken-nushankkeita suunniteltaessa. Arviointia ei tulisi kohdentaa pelkästään rakennushankkeen suo-ria haitallisia vaikutuksia, kuten melua ja sa-vua kohtaan, vaan arvioida myös hankkeen ta-kia poistuvia luonnon tuottamia terveyshyötyjä.

• Terveydenhuoltolaissa velvoitetaan kuntia seuraamaan kuntalaisten terveyttä ja hyvin-vointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Tiedon kerääminen luontoympäristön vaikutuksista on perusteltua. Kirjallisuuskatsaukseen pohjautu-vaa Luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset -kyselylomaketta voidaan hyödyntää tähän tarkoitukseen. Kuntajohto tarvitsee tietoa luon-non terveysvaikutuksista päätöksentekonsa tu-eksi. Luontoympäristö voidaan huomioida säh-köisessä hyvinvointikertomuksessa.

• Tutkimukset painottuvat keski-ikäisiin aktiivi-siin henkilöihin. Tarvitaan lisää tutkimustietoa ja ymmärrystä eri-ikäisten ihmisten luontoko-kemuksista ja -vaikutuksista.

• Kaupunkiympäristön lähiluontokohteet pai-nottuvat tutkimuksissa. Lisää tutkimustietoa tarvitaan kansallispuistojen ja luonnonsuoje-lualueiden terveys- ja hyvinvointivaikutuksis-ta. Tutkimustuloksia tulisi julkaista tieteellisissä kansainvälisissä julkaisusarjoissa.


• Kokemuksiin perustuvaa subjektiivista tutki-musta sekä objektiivisesti mitattavaa tutkimus-ta luonnon terveysvaikutuksista tarvitaan lisää. Laadullisia tutkimuksia tarvitaan kuvaamaan ydinkäsitteitä ja ilmiön sisältöä syvällisemmin. Tarvitaan myös interventiotutkimuksia, jois-sa erilaisten hoidollisten väliintulevien teki-jöiden vaikuttavuutta ja kustannustehokkuut-ta mitataan. Monitieteisillä tutkimushankkeilla voidaan vastata luontoa koskevaan tiedon tar-peeseen.

J O H T O P Ä Ä T Ö K S E T 5 9

Agyemang C, van Hooijdonk C, Wendel-Vos W, Ujcic-Voortman JK, Lindeman E, Stronks K & Droomers M. 2007. Ethnic differences in the effect of environmen-tal stressors on blood pressure and hypertension in the Netherlands. BMC Public Health 7:118.

Alperovitch A, Lacombe JM, Hanon O, Dartigues JF, Ritchie K, Ducimetiere P & Tzourio C. 2009. Rela-tionship between blood pressure and outdoor tem-perature in a large sample of elderly individuals: the Three-City study. Arch Intern Med 169(1):75-80.

American Academy of Pediatrics. 2011. ADHD: Clinical practice guideline for the diagnosis, evaluation, and treatment of attention-deficit/hyperactivity disorder in children and adolescents. Pediatrics 128(5):1-17. DOI: 10.1542/peds.2011-2654.

Annerstedt M & Währborg. 2011. Nature-assisted ther-apy: Systematic review of controlled and observa-tional studies. Scandinavian Journal of Public Health 39:371-388.

Balmford A, Beresford J, Green J, Naidoo R, Walpole M & Manica A. 2009. A global perspective on trends in nature-based tourism. Plos Biology 7(6):e1000144.

Barton J. & Pretty J. 2010. What is the best dose of nature and green exercise for improving mental health? A multi-study analysis. Environ. Sci.Technol 44:3947-3955.

Barton H & Grant M. 2012. Urban planning for healthy cities: A review of the progress of the European

LÄHTEET

Healthy Cities Programme. To be published in Jour-nal of Urban Health. ISSN 1099-3460 [In Press].

Batt-Rawden KB & Tellnes G. 2005. Nature-culture-health activities as a method of rehabilitation: an evaluation of participants’ health, quality of life and function. International Journal of Rehabilitation Re-search 28:175-180.

Bedimo-Rung A, Mowen AJ & Cohen DA. 2005. The significance of parks to physical activity and pub-lic health. American Journal of Preventive Medicine 28:159-168.

Berger B, Pargman D & Weinberg RS. 2002. Founda-tions of exercise psychology, Fitness Information Technology: Morgantown.

Berman MG, Jonides J & Kaplan S. 2008. The cognitive benefits of interacting with nature. Psychological Sci-ence 19(12):1207-1212.

Björk J, Albin M, Grahn P, Jacobsson H, Ardö J, Wad-bro J, Östergren P-O & Skärbäck E. 2008. Recre-ational values of the natural environment in relation to neighbourhood satisfaction, physical activity, obe-sity and wellbeing. J Epidemiol Community Health 62:e2.

Bowler DE, Buyung-Ali LM, Knight TM & Pullin AS. 2010. A systematic review of evidence for the added ben-efits to health of exposure to natural environments. BMC Public Health 10:456.

L Ä H T E E T 6 1

Bratman GN, Hamilton JP & Daily GC. 2012. The im-pacts of nature experience on human cognitive func-tion and mental health. Annals of the New York Academy of Science. 1249:118-136.

Cervinka R, Röderer K & Hefler E. 2012. Are nature lov-ers happy? On various indicators of well-being and connectedness with nature. Journal of Health Psy-chology 17(3):379-388.

Cimprich B & Ronis DL. 2003. An environmental interven-tion to restore attention in women with newly diag-nosed breast cancer. Cancer Nursing 26(4):284-292.

Cheng A, Kruger L & Daniels S. 2003. ‘Place’ as an inte-grating concept in natural resource politics: proposi-tions for a social science research agenda. Soc. Nat. Resources 16(2):87-104.

Cohen DA, McKenzie TL, Sehgal A, Williamson S, Go-linelli D & Lurie N. 2007. Contribution of public parks to physical activity. American Journal of Public Health 97(3):509-514.

Cole DN & Hall TE. 2010. Experiencing the restorative components of wilderness environments: Does con-gestion interfere and does length of exposure mat-ter? Environment and Behavior 42(6):806-823.

Coles RW & Bussey SC. 2000. Urban forest landscapes in the UK: progressing the social agenda. Landscape and Urban Planning 52:181-188.

Coles R & Caserio M. 2001. Social criteria for the eval-uation and development of urban green spac-es. URGE-Development of Urban green spaces to improve the quality of life in cities and urban re-gions. Project deliverable 7. Saatavana http://www.urge-project.ufz.de/PDF/D7_Social_Report.pdf. [29.10.2012].

Comber A, Brunsdon C & Green E. 2008. Using GIS-based network analysis to determine urban greenspace accessibility for different ethnic and religious groups. Landscape and Urban Planning 86(1):103-114.

Connell BR, Sanford JA & Lewis D. 2007. Therapeutic effects of an outdoor activity program on nursing home residents with dementia. Journal of Housing for the Elderly 21(3-4):194-209.

Coombes E, Jones AP & Hillsdon M. 2010. The relation-ship of physical activity and overweight to objective-ly measured green space accessibility and use. So-cial Science & Medicine 70:816-822.

Coon JT, Boddy K, Stein K, Whear R, Barton J & De-pledge H. 2011. Does participating in physical activ-ity in outdoor natural environments have a greater effect on physical and mental wellbeing than phys-ical activity indoors? A systematic review. Environ-mental science & Technology 45:1761-1772.

Cooper HM. 1989. Integrating research. A guide for lit-erature reviews. 2nd ed, Sage Publications, New-bury Park, California.

COST Action E39. Forests, Trees and Human Health and Well-being. Saatavana http://www.cost.eu/do-mains_actions/fps/Actions/E39.

COST Action IS1204. Tourism, Wellbeing and Ecosystem Services (TObeWELL) 2012. Saatavana http://www.cost.eu/domains_actions/isch/Actions/IS1204.

Cummins S & Fagg J. 2012. Does greener mean thinner? Associations between neighbourhood greenspace and weight status among adults in England. Interna-tional Journal of Obesity. 36:1108-1113.

Dadvand P, de Nazelle A, Figueras F, Basagana X, Su J, Amoly E, Jerrett M, Vrijheid M, Sunyer J & Nieuwen-huijsen MJ. 2011. Green space, health inequality, and pregnancy. Environment International. 40:110-105.

Dadvand P, de Nazelle A, Triguero-Mas M, Schembari A, Cirach M, Amoly E, Figueras F, Basagana X, Ostro B & Nieuwenhuijsen M. 2012a. Surrounding green-ness and exposure to air pollution during pregnan-cy: An analysis of personal monitoring data. Environ-mental Health Perspectives 120(9):1286-1290.

Dadvand P, de Nazelle A, Figueras F, Basagana X, Su J, Amoly E, Jerrett M, Vrijheid M, Sunyer J & Nieuwen-huijsen MJ. 2012. Green space, health inequality and pregnancy. Environment International 40:110-115.

De Amici D, Gasparoni A, Chirico G, Ceriana P, Bartoli A, Ramajoli I, et al. 2000. Natural killer cell activity and delivery: possible influence of cortisol and an-esthetic agents. A study on newborn cord blood. Biol Neonate. 78(1):70–2.

de Vries S, Verheij RA, Groenewegen P & Spreeuwen-berg p. 2003. Natural environments – healthy envi-ronments? An exploratory analysis of the relation-ship between green space and health. Environment and Planning A 35(10):1717-1731.

de Vries SI, Bakker I, van Mechelen W & Hopman-Rock M. 2007. Determinants of activity-friendly neighborhoods for children: results from the SPACE study. The science of Health Promotion 21(4) supple-ment:312-316.


Diette GB, Lechtzin N, Haponik E, Devrotes A & Rubin HR. 2003. Distraction therapy with nature sights and sounds reduces pain during flexible bronchoscopy. A complementary approach to routine analgesia. Chest 123:941-948.

Donovan GH, Michael YL, Butry DT, Sullivan AD & Chase JM. 2011. Urban trees and the risk of poor birth out-comes. Health Place 17(1):390-393.

Duggan S, Blackman T, Martyr A & Van Schaik P. 2008. The impact of early dementia on outdoor life: A ‘shrinking world’? Dementia 7:191-204.

Durazo EM, Jones MR, Wallace SP, Van Arsdale J, Aydin M & Stewart C. 2011. The health status and unique health challenges of rural older adults in California. Health Policy Brief. UCLA Center for Health Policy Research.

Edwards DG, Roy MS & Prasad RY. 2008. Wave reflec-tion augments central systolic and pulse pressures during facial cooling. American Journal of Physi-ology - Heart and Circulatory Physiology 2008, 294:H2535-H2539.

Ellaway A, Macintyre S & Bonnefoy X. 2005. Graffiti, greenery, and obesity in adults: secondary analysis of European cross sectional survey. BMJ 331:611-612.

Eskelinen O. 1979. Pyynikin ulkoilualue; Tutkimus erään metsäisen ulkoilualueen luonnonympäristön hyvin-vointitekijöistä. Silva Fennica 13(2): 146-151.

Estabrooks P, Lee R & Gyurcsik N. 2003. Resources for physical activity participation: does availability and accessibility differ by neighbourhood socioeconomic status? Annals of Behavioral Medicine 25:100-104.

Evans D. 2008. Overview of Methods. Teoksessa: Re-viewing Research Evidence for Nursing Practice: Sys-tematic Reviews, 137–148. Toim. Christine Webb & Brenda Ross. Oxford: Blackwell Publishing.

Evans GW & McCoy JM. 1998. When buildings don’t work: The role of architecture in human health. Jour-nal of Environmental Psychology 18:85-94.

Faber Taylor A & Kuo FE. 2009. Children with attention deficits concentrate better after walk in the park. Journal of Attention Dissorders 12:402-409.

Fegg MJ, Kramer M, Bausewein C & Borasio GD. 2007. Meaning in life in the Federal Republic of Germany: results of a representative survey with the schedule for meaning in life evaluation (SMiLE). Health and Quality of Life Outcomes 5:59. doi:10.1186/1477-7525-5-59.

Felsten G. 2009. Where to take a study break on the college campus: An attention restoration theory perspective. Journal of Environmental Psychology 29:160-167.

Ferri CP, Prince M, Brayne C, Brodarty H, Fratiglioni L, Ganguli M, Hall K & Hasegawa K. 2005. Global prevalence of dementia: A Delphi consensus study. The Lancet 366:2112-2117.

Flory JD, Manuck SB, Matthews KA & Muldoon MF. 2004. Serotonenergic function in CNS as associat-ed with daily ratings of positive mood. Psychiatry Res 29:11-19.

Frank L, Kerr J, Chapman J & Sallis J. 2007. Urban form relationships with walk trip frequency and distance among youth. The Science of Health Promotion. 21(4) supplement.

Gilchrist K. 2011. Promoting wellbeing through envi-ronment: the role of urban forestry. Trees, people and the built environment. The ICF Urban Trees Re-search Conference Parallel session 1b: promoting green networks and human wellbeing. Saatavana: http://www.forestry.gov.uk/pdf/FCRP017.pdf/$file/FCRP017.pdf [21.11.2012].

Gopinath B, Hardy LL, Baur LA, Burlutsky G & Mitchell P. 2012. Physical activity and sedentary behavior and health-related quality of life in adolescents. Pediat-rics 130:e167-e174.

Grahn P, Stigsdotter UA & Berggren-Bärring A-M. 2005. Green structure and urban planning. Final report of COST Action C11. Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities :240-248.

Grassmann J, Hippeli S, Vollmann R & Elstner EF. 2003. Antioxidative properties of the essential oil from Pi-nus Mugo. J Agric Food Chem 51:7576-7582.

Gulwadi GB. 2006. Seeking restorative experiences: el-ementary school teachers’ choice for places that en-able coping with stress. Environment and Behavior 38(4):503-520.

Han K-T. 2010. En exploration of relationships among the responses to natural scenes: scenic beauty, pref-erence, and restoration. Environment and Behavior 42:243-270.

Hanski I, von Hertzen L, Fyhrquist N, Koskinen K, Torp-pa K, Laatikainen T, Karisola P, Auvinen P, Paulin L, Mäkelä MJ, Vartiainen E, Kosunen TU, Alenius H & Haahtela T. 2012. Environmental biodiversity, hu-man microbiota, and allergy are interrelated. Pro-

L Ä H T E E T 6 3

ceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 109(21):8334-8339.

Hartig T, Evans GW, Jamner LD, Davis DS & Gärling T. 2003. Tracking restoration in natural and urban field settings. Journal of Environmental Psychology 23:109-123.

Haubenhofer DK, Elings M, Hassink J & Hine RE. 2010. The development of green care in Western Europe-an countries. Explore 6:106-111.

Hauru K, Lehvävirta S, Korpela K & Kotze DJ. 2012. Clo-sure of view to the urban matrix has positive ef-fects on perceived restorativeness in urban forests in Helsinki, Finland. Landscape and Urban Planning 107:361-369.

Herzog TR, Chen HC & Primeau JS. 2002. Perception of the restorative potential of natural and other settings. Journal of Environmental Psychology 22:295-306.

Huber M, Knottnerus JA, Green L, van der Horst H, Ja-dad AR, Kromhout D, Leonard B, Lorig K, Loureiro MI, van der Meer JWM, Schnabel P, Smith R, van Weel C & Smid H. 2011. How should we define health? BMJ 343:d4163.

Imai K, Matsuyama S, Miyake S, Suga K & Nakachi K. 2000. Natural cytotoxic activity of peripheral-blood lymphocytes and cancer incidence: an 11-year follow-up study of a general population. Lan-cet 356:1795–1799.

The Japan Times. 2008. “Forest therapy” taking root. Researchers find that a simple stroll among trees has real benefits.

Jelalian E, Mehlenbeck R, Lloyd-Richardson EE, Birma-her V & Wing RR. 2006. ‘Adventure therapy’ com-bined with cognitive-behavioral treatment for over-weight adolescents. International Journal of Obesi-ty 30:31-39.

Juutinen A. 2012. Metsien monikäyttöä voidaan arvot-taa. Päättäjien metsäakatemian vuosikirja 2011. Heikkinen A, Hänninen H & Antila E (toim.) Suomen metsäyhdistys, Libris Oy.

Kaczynski AT & Henderson KA. 2007. Environmental Correlates of Physical Activity: A Review of Evidence about Parks and Recreation. Leis Sci 29(4):315–354.

Kahn PH. Jr, Friedman B, Gill B, Hagman J, Severson RL, Freier NG, Feldman EN, Carriére S & Stolyar A. 2008. A plasma display window?- The shifting baseline problem in a technologically mediated natural world. Journal of Environmental Psychology 28:192-199.

Kaplan R. 1993. The role of nature in the context of the workplace. Landscape and Urban Planning 26:193-201.

Kaplan R. & Kaplan S. 1989. The experience of nature. A psychological perspective. Cambridge: Cambridge University Press.

Kaplan R. 2001. The nature of the view from home – psychological benefits. Environment and Behavior 33:507-542.

Kaplan R. & Kaplan S. 2011. Well-being, reasonable-ness, and the natural environment. Applied Psychol-ogy: Health and Well-being 3(3):304-321.

Karjalainen E, Sarjala T & Raitio H. 2010. Promoting human health through forests: overview and major challenges. Environ Health Prev Med 15:1-8.

Kettunen A. 2008. Kurjenrahkan kansallispuiston kävi-jöiden virkistyskokemukset subjektiivisen hyvinvoinnin tuottajina. Pro gradu -tutkielma, Bio- ja ympäristöti-eteiden laitos, Helsingin yliopisto.

Kim HS. 2000. The nature of theoretical thinking in nurs-ing. Second edition New York: Springer Publishing Company.

Korhonen M. 2011. Evon retkeilyalueen kävijätutkimus 2010. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 153.

Korpela K & Hartig T. 1996. Restorative qualities of fa-vorite places. Journal of Environmental Psychology 16(3):221-233.

Korpela K, Kyttä M & Hartig T. 2002. Restorative ex-perience, self-regulation, and children’s place pref-erences. Journal of Environmental Psychology 22(4): 387-398.

Korpela K & Ylèn M. 2007. Perceived health is associat-ed with visiting natural favourite places in the vicini-ty. Health & Place 13:138-151.

Korpela KM, Ylén M, Tyrväinen L & Silvennoinen H. 2008. Determinants of restorative experiences in everyday favorite places. Health & Place 14:636-652.

Korpela KM & Ylén M. 2009. Effectiveness of favorite-place prescriptions. A field experiment. Am J Prev Med 36(5):435-438.

Korpela KM, Ylén M, Tyrväinen L & Silvennoinen H. 2010. Favorite green, waterside and urban environments, restorative experiences and perceived health in Fin-land. Health Promotion International 25(2):200-209.

Kuo FE, Bacaicoa M & Sullivan WC. 1998. Transform-ing inner-city landscapes: Trees, sense of safety, and preference. Environment and Behavior 30:28-59.


Kuo FE. 2001. Coping with poverty: impacts of environ-ment and attention in the inner city. Environment and Behavior 33:5-34.

Kuo FE & Sullivan WC. 2001a. Aggression and violence in the inner city: effects of environment via mental fatigue. Environment and Behavior 33:543-571.

Kuo FE & Sullivan WC. 2001b. Environment and crime in the inner city: Does vegetation reduce crime? Envi-ronment and Behavior 33(3):343-367.

Kuo FE & Taylor AF. 2004. A potential natural treat-ment for attention-deficit/hyperactivity disorder: ev-idence from a national study. Research and Practice 94(9):1580-1586.

Kyttä M & Johansson M. 2012. Kuumakuntien kyselyn tu-loksia. Mapita, yhteistyössä Erikson Oy, Etuovi.com. Saatavana http://www.eriarc.fi/laatuasuminen/asu-kaskyselyn_tulokset_20120304.pdf. [9.11.2012].

Lachowycz K & Jones AP. 2011. Greenspace and obesi-ty: a systematic review of the evidence. Obesity re-views 12:e183-e189.

Largo-Wight E, Chen WW, Dodd V & Weiler R. 2011. Healthy Workplaces: The effects of nature contact at work on employee stress and health. Public Health Reports 126:124-130.

Laukkanen R. 2010. Luontoliikunta ja terveys – kooste lu-onnon ja luontoliikunnan terveysvaikutuksista perus-tuen valikoituihin tieteellisiin tutkimuksiin. Suomen latu.

Laumann K, Gärling T & Stormark KM. 2003. Selective attention and heart rate responses to natural and ur-ban environments. Journal of Environmental Psychol-ogy 23:125-134.

Laurén K. 2009. Metsä arkisen hyvinvoinnin lähteenä naisten kertomuksissa. Alue ja ympäristö 38 (2):13-24.

Leather P, Pyrgas M, Beale D & Lawrence C. 1998. Win-dows in the workplace: sunlight, view and occupation-al stress. Environment and Behavior 30(6):739-762.

Lee J, Scott D & Floyd MF. 2001. Structural inequalities in outdoor recreation participation: a multiple hierarchy stratification perspective. J Leisure Res 33:427-449.

Lee J, Park B-J, Tsunetsugu Y, Kagawa T & Miyaza-ki Y. 2009. Restorative effects of viewing real for-est landscapes, based on a comparison with ur-ban landscapes. Scandinavian Journal of Forest Re-search 24:227-234.

Lee ACK & Maheswaran R. 2010. The health benefits of urban green spaces: a review of the evidence. Jour-nal of Public Health 33(2)212-222.

Lemieux CL, Eagles PFJ, Slocombe DS, Doherty ST, Elliott SJ & Mock SE. 2012. Human health and well-being motivations and benefits associated with protected area experiences: an opportunity for transforming policy and management in Canada. Parks The Inter-national Journal of Protected Areas and Conserva-tion 18.1:71-85.

Leyden KM. 2003. Social capital and the built environ-ment: the importance of walkable neighbourhoods. American Journal of Public Health 93(9):1546-1551.

Li Q, Nakadai A, Matsushima H, Miyazaki Y, Krensky AM, Kawada T & Morimoto K. 2006. Phytoncides (Wood Essential Oils) induce human natural killer cell activity. Immunopharmacology and Immunotoxicolo-gy 28:319-333.

Li Q, Morimoto K, Nakadai A, Inagaki H, Katsumata M, Shimizu T, et al. 2007. Forest bathing enhances human natural killer activity and expression of an-ti-cancer proteins. Int J Immunopathol Pharmacol. 20(2):3–8.

Li Q, Morimoto K, Kobayashi M, Inagaki H, Katsuma-ta M, Hirata Y, et al. 2008a. A forest bathing trip increases human natural killer activity and expres-sion of anti-cancer proteins in female subjects. J Biol Regul Homeost Agents. 22(1):45–55.

Li Q, Morimoto K, Kobayashi M, Inagaki H, Katsumata M, Hirata Y, et al. 2008b. Visiting a forest, but not a city, increases human natural killer activity and ex-pression of anti-cancer proteins. Int J Immunopathol Pharmacol. 21(1):117–27.

Li Q. Effect of forest bathing trips on human immune function. 2010. Environ Health Prev Med 15:9-17.

Li Q, Kobayashi M, Inagaki H, Hirata Y, Li YJ, Hirata K, Shimizu T, Suzuki H, Katsumata M, Wakayama Y, Kawada T, Ohira T, Matsui N, Kagawa T. 2010. A day trip to a forest park increases human natural killer activity and the expression of anti-cancer pro-teins in male subjects. J Biol Regul Homeost Agents 24(2):157-165.

Lloyd-Richardson EE, Jelalian E, Sato AF, Hart CN, Me-hlenbeck R & Wing RR. 2012. Two-year follow-up of an adolescent behavioral weight control interven-tion. Pediatrics 130:e281-e288.

Louv R. 2008. Last child in the woods. Chapel Hill (NC): Algonquin Press.

Maas J, Verheij RA, Groenewegen P, de Vries & Speeu-wenberg P. 2006. Green space, urbanity, and

L Ä H T E E T 6 5

health: how strong is the relation? J Epidemiol Health 60:587-592.

Maas J & Verheij RA. 2007. Are health benefits of phys-ical activity in natural environments used in prima-ry care by general practitioners in The Netherlands? Urban Forestry & Urban Greening 6:227-233.

Maas J, Verheij RA, Speeuwenberg P & Groenewe-gen P. 2008. Physical activity as a possible mech-anism behind the relationship between green space and health: A multilevel analysis. BMC Public Health 8:206.

Maas J, Verheij RA, de Vries S, Speeuwenberg P, Schelle-vis FG & Groenewegen P. 2009a. Morbidity is relat-ed to a green living environment. J Epidemiol Com-munity Health 63:967-973.

Maas J, van Dillen SME, Verheij RA & Groenewegen PP. 2009b. Social contacts as a possible mechanism be-hind the relation between green space and health. Health & Place 15:586-595.

Mao G-X, Cao Y-B, Lan X-G, He Z-H, Chen Z-M, Wang Y-Z, Hu X-L, Lv Y-D, Wang G-F & Yan J. 2012. Ther-apeutic effect of forest bathing on human hyperten-sion in the elderly. Journal of Cardiology (in press), http://dx.doi.org/10.1016/j.jjcc.2012.08.003.

Maller C, Townsend M, St Leger L, Henderson-Wilson C, Pryor A, Prosser L, Moore M. 2008. Healthy parks, healthy people. The health benefits of contact with nature in a park context. A review of relevant litera-ture. 2nd edition. Deakin University, Burwood, Mel-bourne. Saatavana http://parkweb.vic.gov.au/__data/assets/pdf_file/0018/313821/HPHP-deakin-literature-review.pdf. [8.10.2012].

Matsuoka RH. 2010. Student performance and high school landscapes: examining the links. Landscape and Community Health. 63:967-973.

Mayer FS & Cynthia MF. 2004. The connectedness to na-ture scale: A measure of individuals´ feeling in com-munity with nature. Journal of Environmental Psy-chology 24:503-515.

McCurdy LE, Winterbottom KE, Mehta SS, Roberts JR. 2010. Using nature and outdoor activity to improve children’s health. Curr Probl Pediatr Adolesc Health Care 5:102-117.

Mertes J & Hall J. 1996. Park, recreation, open space and greenway guidelines. Ashburn, VA: National Recreation and Park Association.

Metsähallitus. 2012. Kansallispuistojen, valtion retkeily-alueiden ja eräiden muiden suojelu- ja virkistysalue-

iden kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset vaikutukset vuonna 2011. Saatavana http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Eraasiatjaretkeily/Virk-istyskaytonsuunnittelu/suojelualueidenmerkityspai-kallistaloudelle/Documents/Ptvaikutukset2011.pdf.

Metsähallituksen kävijätutkimukset. Saatavana http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Eraasiatjaretkei-ly/Asiakastieto/Suojelujaretkeilyalueidenkavijatut-kimukset/Sivut/Suojelujaretkeilyalueidenkavijatut-kimuksetyhtenaisellatavalla.aspx.

Milligan C & Bingley A. 2007. Restorative places or scary spaces? The impact of woodland on the mental well-being of young adults. Health & Place 13:799-811.

Mitchell R & Popham F. 2007. Greenspace, urbanity and health: relationships in England. Evidence based public health policy and practice. J Epidemiol Com-munity Health 61:681-683.

Mitchell R & Popham F. 2008. Effect of exposure to nat-ural environment on health inequalities: an observa-tional population study. Lancet 372:1655-1660.

Mitchell R, Astell-Burt T & Richardson E. 2011. A compari-son of green space indicators for epidemiological re-search. J Epidemiol Community Health 65:853-858.

Miyazaki Y, MorikawaT & Yamamoto N. 1999. Effect of wooden odoriferous substances on humans. J Physiol Anthropol Appl Hum Sci 18:189.

Morancho AB. 2003. A hedonic valuation of urban green areas. Landscape and Urban Planning 66:34-41.

Morita E, Fukuda S, Nagano J, Hamajima N, Yamamo-to H, Iwai Y, Nakashima T, Ohira H & Shirakawa T. 2007. Psychological effects of forest environments on healthy adults: Shinrin-yoku (forest-air bathing, walking) as a possible method of stress reduction. Public Health 121:54-63.

Morris J & O’Brien. 2011. Encouraging healthy out-door activity amongst under-represented groups: An evaluation of the Active England woodland projects. Urban Forestry & Urban Greening 10:323-333.

Mowen A, Orsega-Smith E, Payne L, Ainsworth B & God-bey G. 2007. The role of park proximity and social support in shaping park visitation, physical activity, and perceived health among older adults. Journal of Physical activity and Health 4:167-179.

Mytton OT, Townsend N, Rutter H & Foster C. 2012. Green space and physical activity: An observational study using Health Survey for England data. Health & Place 18:1034-1041.


Nasar JL. 1998. The evaluative image of the city. Thou-sand Oaks, CA: Sage.

Newell PB. 1997. A cross-cultural examination of favour-ite places. Environment and Behavior 29:495-514.

Nielsen TS & Hansen KB. 2007. Do green areas affect health? Results from a Danish survey on the use of green areas and health indicators. Health & Place 13:839-850.

Nisbet EKL, Zelenski JM & Murphy SA. 2009. The na-ture relatedness scale: Linking individuals’ connec-tion with nature to environmental concern and be-havior. Environmental and Behavior 41(5):715-740.

Nisbet EK, Zelenski JM & Murphy SA. 2011. Happiness is in our nature: Exploring nature relatedness as a con-tributor to subjective well-being. J Happiness Stud 12:303-322.

Nix GA, Ryan RM, Manly JB & Deci EL. 1999. Revitali-zation through self-regulation: the effects of auton-omous and controlled motivation on happiness and vitality. Journal of Experimental Social Psychology 35:266-284.

O’Brien EA. 2005. Publics and woodlands in England: well-being, local identity, social learning, conflict and management. Forestry 78(4):321-336.

Ohtsuka Y, Yabunaka N & Takayama S. 1998. Shrinrin-yoku (forest-air bathing and walking) effectively de-creases blood glucose levels in diabetic patients. Int J Biometeorol. 41:125-127.

Olshansky SJ, Douglas JP, Hershow RC, Layden J, Carnes BA, Brody J, Hayflick L, Butler RN, Allison DB & Lud-wig DS. 2005. A potential decline in life expectan-cy in the United States in the 21st century. N Engl J Med 352:1138-1145.

Orsega-Smith E, Mowen AJ, Payne LL & Godbey G. 2004. The interaction of stress and park use on psy-cho-physiological health in older adults. Journal of Leisure Research 36(2):232-256.

Otto D, Tylka K & Erickson S. 2012. Economic Value of Outdoor Recreation Activities in Iowa. Saatavana http://www.card.iastate.edu/environment/items/DNR-AmenityRevised_9-25-12.pdf. [24.10.2012].

Ottosson J & Grahn P. 2008. The role of natural set-tings in crisis rehabilitation: how does the level of crisis influence the response to experiences of na-ture with regard to measures of rehabilitation? Land-scape Res. 33:51-70.

Owen N, Humpel N, Leslie E, Bauman A & Sallis JF.2004. Understanding environmental influences on walking:

Review and research agenda. Am J Prev Med 2004, 27(1):67–76.

Paoletti E, Bardelli T, Biovannini G & Pecchioli L. 2011. Air quality impact of an urban park over time. Pro-cedia Environ Sci 4:10-16.

Parra DC, McKenzie TL, Ribeiro IC, Ferreira Hino AA, Dreisinger M, Coniglio K, Munk M, Brownson RC, Pratt M, Hoehner CM & Simoes EJ. 2010. Assess-ing physical activity in public parks in Brazil us-ing systematic observation. Research and Practice 100(8):1420-1426.

Park B-J, Tsunetsugu Y, Kasetani T, Kagawa T & Miyaza-ki Y. 2010. The physiological effects of Shinrin-yoku (taking in the forest atmosphere of forest bathing): evidence from field experiments in 24 forests across Japan. Environ Health Prev Med 15:18-26.

Park B-J, Furuya K, Kasetani T, Takayama N, Kagawa T & Miyazaki Y. 2011. Relationship between psycho-logical responses and physical environments in forest settings. Landscape and Urban Planning 102:24-32.

Parks for People, Trust for Public Land. 2012. Saatavana http://www.tpl.org/what-we-do/initiatives/parks-for-people/.[29.10.2012].

Pate R, Pratt M, Blair SN, Haskell WL, Macere CA, Bouchard C, Buchner D, Ettinger W, Heath GW, King AC, Kriska A, Leon AS, Marcus BH, Morris J, Paffen-barger Jr RS, Patric K, Pollock ML, Rippe JM, Sal-lis J & Wilmore JH. 1995. Physical activity and pub-lic health: a recommendation from the Centers for Disease Control and Prevention and the American College of Sports Medicine. Journal of the American Medical Association 273:402-407.

Payne LL, Orsega-Smith E, Roy M & Godbey GC. 2005. Local park use and personal health among older adults: an exploratory study. Journal of Park and Recreation Administration 23(2):1-20.

PEER, Partnership for European Environmental Research. 2012. A spatial assessment of ecosystem services in Europe: Methods, case studies and policy anal-ysis -phase 2. Saatavana http://www.peer.eu/file-admin/user_upload/publications/PEER_report_4_phase_2_fullversion.pdf. [8.11.2012].

Pennebaker JW & Lightner JM. 1980. Competition of in-ternal and external information in an exercise set-ting. Journal of Personality and Social Psychology 39:165-174.

Pereira G, Foster S, Martin K, Christian H, Boruff BJ, Knuiman M & Giles-Corti B. 2012. The association

L Ä H T E E T 6 7

between neighborhood greenness and cardiovas-cular disease: an observational study. BMC Public Health 12:466.

Pergams ORW & Zaradic PA. 2008. Evidence for a fundamental and pervasive shift away from na-ture-based recreation. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of Ameri-ca 105(7):2295-2300.

Pinder R, Kessel A, Green J & Grundy C. 2009. Explor-ing perceptions of health and the environment: A qualitative study of Thames Chase Community for-est. Health & place 15:349-356.

Pietilä A-M, Halkoaho A, Matveinen M, Länsimies-An-tikainen H, Häggman-Laitila A & Kangasniemi M. 2013. Terveyden tasa-arvo ohjaavana periaatteena: arvotyöskentelystä toimintojen suuntaamiseen tervey-den edistämisessä. Tutkiva hoitotyö 11(1):35-43.

Pohl SL, Borrie WT, Patterson ME. 2000. Women, Wil-derness, and Everyday Life: A documentation of the connection between wilderness recreation and women’s everyday lives. Journal of Leisure Research 32(4):415-434.

Pretty J, Peacock J, Sellens M, Griffin M. 2005. The men-tal and physical outcomes of green exercise. Inter-national Journal of Environmental Health Research. 15(5):319-337.

Pretty J, Peacock J, Hine R, Sellens M, South N & Grif-fin M. 2007. Green exercise in the UK countryside: effects on health and psychological well-being, and implications for policy and planning. Journal of En-vironmental Planning and Management 50:211-231.

Priest P. 2007. The healing balm effect: using a walk-ing group to feel better. J Health Psychol 12:36-52.

Prättälä R, Koskinen S, Martelin T, Lahelma E, Sihto M & Palosuo H. 2007. Terveyserot ja niiden kaventamis-en haaste. (toim.) Palosuo H, Koskinen S, Lahelma E, Prättälä R, Martelin T, Ostamo A, Keskimäki I, Sihto M, Talala K, Hyvönen E & Linnanmäki E. Terveyden eriarvoisuus Suomessa. sosioekonomisten terveysero-jen muutokset 1980-2005. Sosiaali- ja terveysminis-teriön julkaisuja 2007:23.

Rantakokko M, Manty M, Iwarsson S, Törmäkangas T, Leinonen R, Heikkinen E, Rantanen T. 2009. Fear of moving outdoors and development of outdoor walk-ing difficulty in older people. Journal of the Ameri-can Geriatrics Society 57(4):634-640.

Rauhala L. 2005. Ihmiskäsitys ihmistyössä. 4. painos, Helsinki: Yliopistopaino.

Richardson E, Pearce J, Mitchell R, Day P & Kingham S. 2010. The association between green space and cause-specific mortality in urban New Zealand: an ecological analysis of green space utility. BMC Pub-lic Health 10:240.

Richardson EA & Mitchell R. 2010. Gender differences in relationships between urban green space and health in the United Kingdom. Social Science & Medicine 71:568-575.

Richardson EA, Mitchell R, Hartig T, de Vries S, Astell-Burt T & Frumkin H. 2012. Green cities and health: a question of scale? J Epidemiol Community Health 66:160-165.

Riley-Jacome M, Gallant MP, Fisher BD, Gotcsik FS & Strogatz DS. 2010. Enhancing community capacity to support physical activity: the development of a community-based indoor-outdoor walking program. J Primary Prevent 31:85-95.

Ryan RL. 2005. Exploring the effects of environmental experience on attachment to urban natural areas. Environment and Behavior 37:3-42.

Roemmich JN, Epstein LH, Raja S, Yin L, Robinson J & Winiewicz D. 2006. Association of access to parks and recreational facilities with the physical activity of young children. Preventive Medicine 43:437-441.

Ryan RM & Frederick C. 1997. On energy, personality, and health: subjective vitality as a dynamic reflection of well-being. Journal of Personality 65:529-565.

Sage WM, Balthazar M, Kelder S, Millea S, Pont S & Rao M. 2010. Mapping data shape community responses to childhood obesity. Health Affairs 29(3):498-502.

Salminen A. 2011. Mikä kirjallisuuskatsaus? Johdatus kir-jallisuuskatsauksen tyyppeihin ja hallintotieteellisi-in sovelluksiin. Vaasan yliopiston julkaisuja. Opetus-julkaisuja 62. Julkisjohtaminen 4. Saatavana http://www.uwasa.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-349-3.pdf. [12.9.2012].

Salonen K. 2010. Mielen luonto. Eko- ja ympäristöpsyko-logian näkökulma. Green spot, Helsinki.

Schultz PW & Tabanico JJ. 2007. Self, identity, and the natural environment: Exploring implicit connections with nature. Journal of Applied Social Psychology 37(6):1219-1247.

Scully D, Kremer J, Meade MM, Graham R & Dudgeon K. 1998. Physical exercise and psychological well-being: a critical review. British Journal of Sports and Medicine 32:111-120.


Shaffer GS & Anderson LM. 1985. Perceptions of the se-curity and attractiveness of urban parking lots. Jour-nal of Environmental Psychology 5:311-323.

Shanahan L, Mcallister L & Curtin M. 2010. Wilder-ness adventure therapy and cognitive rehabilitation: Joining forces for youth with TBI. Brain injury 23(13-14):1054-1064.

Shin WS. 2007. The influence of forest view through a window on job satisfaction and job stress. Scandina-vian Journal of Forest Research 22:248-253.

Shin WS, Yeoun PS, Yoo RW & Shin CS. 2010. Forest ex-perience and psychological health benefits: the state of the art and future prospect in Korea. Environmen-tal Health and Preventive Medicine 15:38–47.

Sievänen T. (toim.) 2010. Luontomatkailun, luonnon-tuotealan, virkistyskäytön ja metsäkulttuurin seuran-tamittarit. Saatavana http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2010/mwp152.htm.[12.9.2012].

Sievänen T. & Neuvonen M. 2011. Luonnon virkistys-käytön kysyntä 2010 ja kysynnän muutos. Sievänen T & Neuvonen M. (toim.) Luonnon virkistyskäyttö 2010. Metlan työraportteja 212. Saatavana http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2011/mwp212.htm.[29.10.2012].

Siikamäki J. 2011. Contributions of the US state park system to nature recreation. Proceedings of the Na-tional Academy of Sciences of the United States of America 108(34):14031-14036.

Silvennoinen M. 1992. Metsä vai kaupunki: Näkökulmia luontoliikunnan pedagogiikalle. Lyytinen T. & Vu-olle P. (Toim.) ihminen-luonto-liikunta. Liikunnan & kansanterveyden julkaisuja 81, Jyväskylä.

Simula M. 2012. Luonnossa liikkumisen kulttuuriset repre-sentaatiot. Diskurssianalyysi suomalaisten luonnossa liikkumista käsittelevistä haastatteluista. Studies in sport, physical education and health 182. Jyväsky-län yliopisto. Jyväskylä University Printing House, Jy-väskylä.

Sjögren K & Stjernberg L 2010. A gender perspective on factors that influence outdoor recreational physical activity among the elderly. BMC Geriatrics 10:34.

Soini K, Ilmarinen K, Yli-Viikari A & Kirveennummi A. 2011. Green care sosiaalisena innovaationa suoma-laisessa palvelujärjestelmässä. Yhteiskuntapolitiikka 76(3):320-331.

Sosiaali- ja terveysministeriö.2008. Valtioneuvoston periaatepäätös, Terveyttä edistävän liikunnan ja ra-

vinnon kehittämislinjoista. Sosiaali- ja terveysminis-teriön esitteitä 2008:10.

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2010. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia.

Smith MP & Guarnizo LE. 2009. Global mobility, shift-ing borders, and urban citizenship. Tijdschr Econ Soc Geogr 100(5):610-622.

Staats H, Kieviet A & Hartig T. 2003. Where to recover from attentional fatigue: an expectancy-value anal-ysis of environmental preference. Journal of Environ-mental Psychology 23(2):147-157.

Staats H & Hartig T. 2004. Alone or with a friend: A social context for psychological restoration and en-vironmental preferences. Journal of Environmental Psychology 24:199-211.

Su JG, Jerrett M, de Nazelle A & Wolch J. 2011. Does exposure to air pollution in urban parks have soci-oeconomic, racial, or ethnic gradients? Environ Res 111(3):319-328.

Suda R, Yamaguchi M, Hatakeyama E, Kikuchi T, Mi-yazaki Y & Sato M. 2001. Effect of visual stimulation by natural scenery on central and autonomic nervous systems. 1. In the case of good correlation between sensory evaluation and physiological response. J Physiol Anthropol Appl Hum Sci 20(5):303.

Sugiyama T, Leslie E, Giles-Corti B & Owen N. 2008. As-sociations of neighbourhood greenness with physical and mental health: do walking, social coherence and local social interaction explain the relationships? J Epidemiol Community Health 2008, 62(5):e9.

Sugiyama T, Francis J, Middleton NJ, Owen N & Giles-Corti B.2010. Associations between recreation-al walking and attractiveness, size, and proximity of neighborhood open spaces. Am J Public Health 100(9):1752.

Sullivan WC, Kuo FE & Depooter SF. 2004. The fruit of urban nature: vital neighborhood spaces. Environ Behav 36:678-700.

Söderström M, Boldemann C, Sahlin U, Mårtensson F, Raustorp A & Blennow M. 2012. The quality of the outdoor environment influences children’s health. A cross-sectional study of preschools. Acta paediatri-ca (in press).

Takano T, Nakamura K & Watanabe M. 2002. Urban residential environments and senior citizens’ lon-gevity in megacity areas: the importance of walk-able green spaces. J Epidemiol Community Health 56:913-918.

L Ä H T E E T 6 9

Talbot J & Kaplan R. 1984. Needs and fears: The re-sponse to trees and nature in the inner city. Journal of Arboriculture 10:222-228.

Taylor AF, Kuo FE & Sullivan WC. 2002. Views of nature and self-discipline: evidence from inner city children. Journal of Environmental Psychology 22:49-63.

Taylor SE, Repetti R & Seeman T. 1997. Health psycholo-gy: what is an unhealthy environment and how does it get under the skin? Annual Review of Psychology 48:411-447.

Tennessen CM & Cimprich B. 1995. Views to nature: ef-fects on attention. Journal of Environmental Psychol-ogy 15:77-85.

Torraco R J. 2005. Writing Integrative Literature Re-views: Guidelines and Examples. Human Resource Development Review 4: 3, 356–367.

Torres R & Fernandez F. 1995. Self-esteem and the value of health as determinants of adolescent health be-haviour. J Adolesc. Health Care 16:60-63.

Tsunetsugu Y, Park B-J & Miyazaki Y. 2010. Trends in re-search related to “Shinrin-yoku” (taking in the for-est atmosphere or forest bathing) in Japan. Environ Health Prev Med 15:27-37.

Tyrväinen L. 2001. Economic valuation of urban forest benefits in Finland. Journal of Environmental Man-agement. 62:75-92.

Tyrväinen L, Mäkinen K & Schipperijn J. 2007. Tools for mapping social values of urban woodlands and other green areas. Landscape and Urban Planning 79:5-19.

Yamaguchi M, Deguchi M & Miyazaki Y. 2006. The ef-fects of exercise in forest and urban environments on sympathetic nervous activity of normal young adults. The Journal of International Medical Re-search 34:152-159.

Ulrich RS. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science 224:420-421.

Ulrich RS, Simons RF, Losito BD, Fiorito E, Miles MA & Zel-son M. 1991. Stress recovery during exposure to nat-ural and urban environments. Journal of Environmen-tal Psychology 11:201-230.

U.S. Fish & Wildlife service 2012. 2011 National Sur-vey of Fishing, Hunting, and Wildlife-Associated Recreation. National Overview. Saatavana www.doi.gov/.../upload/FWS-National-Preliminary-Re-port-2011.pdf. [29.10.2012].

Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. 2013. Luon-non monimuotoisuus. Saatavana www.ymparisto.fi/luonnonmonimuotoisuus [11.1.2013].

van den Berg AE, Maas J, Verheij R & Groenewegen PP. 2010. Green space as a buffer between stress-ful life events and health. Social Science & Medicine 70:1203-1210.

Ward Thompson C, Aspinall P, Bell S & Findlay C. 2002. Openspace and social inclusion: Local woodland use in central Scotland. OPENspace Publications, Edin-burgh College of Art, Edinburgh.

Ward Thompson C, Aspinall P, Bell S & Findlay C.2005. “It Gets You Away From Everyday Life”: Local Wood-lands and Community Use—What Makes a Differ-ence? Landscape Research 30:109-146.

Ward Thompson C, Roe J, Aspinall P, Mitchell R, Clow A & Miller D. 2012. More green space is linked to stress in deprived communities: Evidence from sali-vary cortisol patterns. Landscape and Urban Plan-ning 105:221-229.

Veitch J, Ball K, Crawford D, Abbott GR, Psych GD & Salmon J. 2012. Park improvements and park activ-ity. A natural experiment. American Journal of Pre-ventative Medicine 42(6):616-619.

Wells NM. 2000. At home with nature: effects of ‘green-ness’ on children’s cognitive functioning. Environment and Behavior 32(6):775-795.

Wells NM & Evans GW. 2003. Nearby nature. A buffer of life stress among rural children. environment and Behavior 35(3):311-330.

Wells NM & Lekies KS. 2006. Nature and the life course: Pathways from childhood nature experiences to adult environmentalism. Children, Youth and Environ-ments 16:1-24.

Vemuri AW, Grove JM, Wilson MA & Burch WR. 2011. A tale of two scales: evaluating the relationship among life satisfaction, social capital, income, and the natu-ral environment at individual and neighborhood lev-els in Metropolitan Baltimore. Environment and Be-havior 43(1):3-25.

Wendel-Vos GCW, Schuit AJ, De Niet RD, Boshuizen HC, Saris WHM & Kromhout D. 2004. Factors of the physical environment associated with walking and bicycling. Med Sci Sports Exerc 36:725-730.

Verheij RA, Maas J & Groenewegen PP. 2008. Ur-ban-rural health differences and the availability of green space. European Urban and Regional Studies 15(4):307-316.

Wesely JK & Gaarder E. 2004. The gendered “nature” of the urban outdoors. Women negotiating fear of violence. Gender & Society 18(5):645-663.


Wiik M. 2005. Asukasryhmät ja elinympäristö. Selvitys väestöryhmistä ja asukastarpeista. Suomen ympäris-tö 773, Helsinki.

Wilcox S, Castro C, King AC, Housemann R & Brownson RC. 2000. Determinants of leisure time physical ac-tivity in rural compared with urban older and ethni-cally diverse women in the United States. J Epidemi-ol Community Health 54:667-672.

Villeneuve PJ, Jerret M, Su JG, Burnett RT, Chen H, Wheeler AJ & Goldberg MS. 2012. A cohort study relating urban green space with mortality in Ontar-io, Canada. Environmental Research. 115:51-58.

von Hertzen L, Hanski I & Haahtela T. 2011. Natural im-munity. Biodiversity loss and inflammatory diseases are two global megatrends that might be related. European Molecular Biology Organization Reports 12(11):1089-1093.

Whittemore R & Knalf K. 2005. The integrative review: updated methodology. Journal of Advanced Nurs-ing 52(5): 546-553.

WHO, World Health Organization. 1948. WHO defi-nition of health. Saatavana: http://www.who.int/about/definition/en/print.html [20.2.2013].

WHO, World Health Organization. 2004. World Health Report, Geneva.

WHO, World Health Organization. 2011. Global atlas on cardiovascular disease prevention and control. Editors: Mendis S, Puska P & Norrving B. Saatavana: http://www.who.int/cardiovascular_diseases/publi-cations/atlas_cvd/en/. [1.11.2012].

WHO, World Health Organization. 2012. Cardiovascu-lar diseases (CVDs), Fact sheet No317. Saatavana: http://www.who.int/mediacentre/factsheets/fs317/en/index.html. [1.11.2012].

WHO, World Health Organization. 2013. Environmental health. Saatavana: http://www.who.int/topics/envi-ronmental_health/en/ [1.2.2013].

Zeisel J, Silverstein NM, Hyde J, Levkoff S, Lawton MP & Holmes W. 2003. Environmental correlates to be-havioral health outcomes in Alzheimer’s special care units.

L Ä H T E E T 7 1

Hakutermeinä käytettiin seuraavia käsitteitä:

1. Heath / Health promotion / Health status Well-being / Wellbeing / Wellfare Quality of life Nature experience Green advantage Green time Green exercise (luontoliikunta, luonnon virkistyskäyttö) Natural treatment Green outdoor activities Nature-based recreation

– Sisäänottokriteerit: • Jokin ryhmän 1 hakusanoista esiintyy yhdessä ryhmän 2 hakusanojen kanssa otsikossa tai abstraktissa • Tieteellinen artikkeli tai alkuperäistutkimus • Englannin- tai suomenkielinen (Taulukko 1).

2. Nature Environment/ Natural environment/ Natural setting / Green environment Recreation environment Green / Green space / Green Infrastructure Countryside Outdoor Park Wildlife / Wilderness area / Hiking area Open space Garden Wilderness / Wilderness area Biodiversity Wood / Forest

Kirjallisuuskatsauksen aikarajaus ulottui 31.10.2012 saakka. Suurimman osan aineistoa käsittää tietokan-tojen systemaattisen haun kautta valikoituneet artikke-lit, mutta lisäksi mukana on huomattavasti myös manu-aalisen haun kautta löytyneitä tutkimuksia. Suurin osa kirjallisuuskatsaukseen valikoituneista tutkimuksista on kansainvälisissä tieteellisissä julkaisusarjoissa julkaistu-

Liite 1

ja tutkimusartikkeleita. Lähteinä on käytetty myös joita-kin raportteja ja katsauksia. Haku tuotti aineiston tutki-muksista, joista lähes kaikki olivat määrällisiä. Laadul-lisiin tutkimusmenetelmiin perustuvia artikkeleita löytyi hyvin vähän (n=7, Pohl ym. 2000, O’Brien 2005, Batt-Rawden & Tellnes 2005, Milligan & Bingley 2007, Priest 2007, Duggan ym. 2008, Pinder ym. 2009).


Taulukko 1. Haun kuvaus.

Tietokanta Sanahaku Hakutulos Tarkennetun haun tulos

Tarkasteluun valikoidut artikkelit ja

opinnäytetyöt Medic hyvinvoin*

terveys*elämänlaa* guality of life AND luonto* nature luonno* (asiasanojen synonyymit käytössä)

8 1

Arto hyvinvoin? terveys? elämänlaatu? AND luonto? luonno? puisto? metsä?

1029 Artikkelin tai teoksen nimen

mukaan 96

5

Linda ympäristö? OR environment? OR wood? OR forest? OR metsä? OR countryside? OR outdoor? OR parks? OR puisto? green? maaseu? luon? AND health? OR tervey? OR well-being? OR wellbeing? OR welfare? OR hyvinvoin?

7171 AND väitöskirja OR gradu 164

14 (lisäksi 4 manuaalisen haun

kautta) yhteensä 18 kotimaista gradua

Medline (Ovid)

ympäristö sanat (n = 30440)

terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät sanat (n=413449)

Otsikon ja abstraktin

mukaan 812

87

PsycInfo Englanninkieliset tieteelliset lehdet

789

2 (päällekkäisyydet poistettu)

Vaikka kirjallisuuskatsauksessa käsitellään luonnon ter-veysvaikutuksia monipuolisesti, on kaikesta olemas-sa olevasta ja jatkuvasti täydentyvästä tiedosta muka-na vain osa. Syvällinen, tiettyyn aihealueeseen menevä tarkastelu, olisi vaatinut kohdennetumpaa rajausta. Kat-

sauksessa ei esitetä yksittäisten tutkimusten vahvuuk-sia ja heikkouksia, joita jokaisessa tutkimuksessa esiin-tyy tutkimusmenetelmällisistä ja -asetelmallisista teki-jöistä johtuen.

L i i t e 1 7 3

ISBN 978-952-62-0374-4