suuri metsätraktorivuosi 1968 nalleja, lokkereita, terroja

4
NRO 18 12. 12. 2013 61 METSÄ Nalleja, Lokkereita, Terroja, Robureita ja Brunetteja Suuri metsätraktorivuosi 1968 BM-Volvo SM-460 Pikku-Nalle Suomen puut ajettiin tienvarteen tai rantaan pääasiassa hevosella ai- na 1960-luvulle saakka. Se oli var- ma keino kaikkein hankalimpiin- kin paikkoihin, tukit tulivat hevo- sen ja taitavan ajurin perässä vaik- ka pölkky kerrallaan. Savotat työl- listivät pieniä ja suurempiakin ti- loja, sotien jälkeen metsätöissä oli parhaimmillaan 300 000 miestä ja 100 000 hevosta. Hevosten määrä alkoi 50-lu- vun alusta lähtien vähentyä 10 000 eläimen vuosivauhdilla. Traktorei- ta tuli niiden tilalle aluksi suunnil- leen yksi kahta hevosta kohti, mut- ta tuontisäännöstelyn hellitettyä oltiin yhden suhteessa yh- teen. 60-luvun lopulla yh- tä traktoria kohden hä- visi melkein kolme he- vosta. Lukumäärissä oltiin tasaluvuissa joskus vuoden -68 tienoilla. Metsätraktorit alkoi- vat verkkaisesti yleistyä 60-luvun alussa, mutta vuosikymmenen lop- pua kohti tahti kiihtyi. Ensimmäinen mainit- tavampi metsätrakto- rivuosi oli 1968, jolloin valikoima kaksinker- taistui. Tuolloin esitel- tiin jo lähes nykymuo- toisia kuormatrakto- reita, uusia merkittä- viä valmistajiakin us- kaltautui kokeilemaan osaamistaan metsäko- nealalla.     Kimmo Kotta Metsäajoissa hevosilla oli mer- kittävä rooli vielä 60-luvun puoli- välissä, jolloin puiden kuljetuksis- ta 75 prosenttia oli hevosten varas- sa. Viisi vuotta aiemmin lukema oli ollut 92 prosenttia. Metsäajoon enemmän ja vähemmän varustel- lut maataloustraktorit olivat yleis- tyneet sikäli, että vuonna -65 nii- den osuus oli 16 prosenttia. Vahva muuttoliike kaupunkei- hin ja Ruotsiin alkoi huolettaa puufirmoja. Metsäteollisuus oli kasvava ala, mutta kohta ei väkeä riittäisi metsiin. Tukkien ja propsi- en punnertaminen hevosrekeen ei nuorempaa polvea enää viehättä- nyt, helppoa ei ollut traktoreiden vaijerikuormaimienkaan kanssa pelaaminen. Tilalle piti saada jo- tain kevyempää ja tehokkaampaa. Metsätraktori oli päivän sana, monelle myös kirosana. Alkuai- kojen heikohkoja metsäkoneita pidettiin varmimpana tapana omaisuutensa menettämiseen, uh- kapeli oli vasta toisella sijalla, rei- pas juopottelu kolmannella. Kokorunkojuonto jäi lyhyeksi ilmiöksi Ensimmäiset amerikkalaiset juon- totraktorit tulivat Suomeen 1962– 63. Merkkejä olivat kanadalai- nen Timberjack ja USA:n puolel- la tehty Garret Tree Farmer, jota ruotsalainen Kockum alkoi val- mistaa lisenssipohjaisena. Valmet 363-maastotraktori ennätti myös valmistua ensimmäisille apajil- le. Amerikkalaisperäiset koneet osoittautuivat kestävyydeltään sel- västi paremmiksi. Valmetit oli tehty maatalo- ustraktorin osista. Heikoimpia kohtia olivat voimansiirto ja eten- kin portaalityyppiset vähennys- pyörästöt. Timberjackin ja Tree Farmerin napavälitykset sekä muukin tekniikka olivat kokonaan ã BM-Volvo SM-870 Lisa ã BMC 245 ã BM-Volvo SM-661 Iso-Nalle ã BM-Volvo SM-668 ã BM-Volvo SM-667 Metsä-Kalle eri tähdeltä, jos kohta hintaakin oli 25 prosenttia enemmän. Vuonna -67 Suomen markki- noilla oli tarjolla viittä juontotrak- torimerkkiä; John Deere, Timber- jack, Tree Farmer, Valmet ja BM- Volvo SM-870 Liisa. Timberjackil- la oli 3 eri mallia, Valmet oli saanut suuremman 80-hevosvoimaisen nelosmoottorin myötä komean li- sänimen Terra. Juontotraktoreiden aika jäi käy- tännössä muutamaksi vuodeksi, enimmillään niillä ajettiin 10 pro- senttia Suomen puista. Entinen ta- varalajimenetelmä huomattiin pa- remmaksi, jos siitä nyt oli missään vaiheessa muuhun edes siirrytty. Juontotraktoreiden myynti hiipui 70-luvulle tultaessa. Monet ura- koitsijat joutuivat siirtymään uu- dentyyppiseen kalustoon pakon edessä, kun puufirmoilta ei enää löytynyt juontotyömaita, tai niitä ei haluttu järjestää. Jatkossa juon- totraktorikantaa hyödynnettiin metsänviljelytöissä. Perustraktorista erikoiskoneeksi Puolitelat ja vaijerikuormaaja oli- vat yleisiä varusteita metsäkäyt- töön valjastetuissa maataloustrak- toreissa. Telojen avulla selvittiin melko pahoistakin paikoista, ja vinssillä saatiin puut kauempaa- kin kyytiin. Puolitelatraktoria oli kuitenkin hankala ohjata kovassa vedossa, jarrut olivat lujilla. Kuor- main oli pahimmillaan hengen- vaarallinen laite ja sen käytössä tarvittiin aina apumies. Ruotsalainen ÖSA oli jo 50-lu- vulla jatkanut telamattoja etu- pyörienkin yli, jolloin saatiin ns. 3/4-telasto. Ohjaus toteutettiin pil- larityyliin tai traktorin ja perävau- nun välisellä hydraulisella nivelel- lä, jota sanottiin häntäohjauksek- si. Ensimmäinen tämän sortin ko- ne oli BM-Volvo Bamse, jota pide- tään myös Pohjoismaiden ensim- mäisenä varsinaisena metsätrakto- rina. Ajamisesta tuli yhden miehen työtä, kun ohjaamon katolle tai ve- toaisalle asennettiin hydraulinen kourakuormaaja. Vuonna 1964 esitelty BM-Volvo SM360 Iso-Nalle oli ensimmäinen järeä telametsätraktori. Alkuperäi- nen versio oli koottu Boxer-Volvon alustalle. Pari vuotta myöhemmin tulleessa SM660-mallissa oli suu- remman Bison-Volvon taka-akseli ja sitä seuraavassa SM661-mallis- sa jo napavälitykset. Vuodesta -66 lähtien saatavilla oli myös keveäm- pi SM460 Pikku-Nalle, joka perus- tui pitkälti Buster-Volvon tekniik- kaan. Jatkuu seuraavalla sivulla ã Massey-Ferguson Robur III

Upload: others

Post on 20-Mar-2022

30 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

NRO 18 12. 12. 2013 61METSÄ60 METSÄ NRO 18 12. 12. 2013

Nalleja, Lokkereita, Terroja, Robureita ja Brunetteja

Suuri metsätraktorivuosi 1968

BM-Volvo SM-460 Pikku-Nalle

Suomen puut ajettiin tienvarteen tai rantaan pääasiassa hevosella ai-na 1960-luvulle saakka. Se oli var-ma keino kaikkein hankalimpiin-kin paikkoihin, tukit tulivat hevo-sen ja taitavan ajurin perässä vaik-ka pölkky kerrallaan. Savotat työl-listivät pieniä ja suurempiakin ti-loja, sotien jälkeen metsätöissä oli parhaimmillaan 300 000 miestä ja 100 000 hevosta.

Hevosten määrä alkoi 50-lu-vun alusta lähtien vähentyä 10 000 eläimen vuosivauhdilla. Traktorei-ta tuli niiden tilalle aluksi suunnil-leen yksi kahta hevosta kohti, mut-ta tuontisäännöstelyn hellitettyä oltiin yhden suhteessa yh-teen. 60-luvun lopulla yh-tä traktoria kohden hä-visi melkein kolme he-vosta. Lukumäärissä oltiin tasaluvuissa joskus vuoden -68 tienoilla.

Metsätraktorit alkoi-vat verkkaisesti yleistyä 60-luvun alussa, mutta vuosikymmenen lop-pua kohti tahti kiihtyi. Ensimmäinen mainit-tavampi metsätrakto-rivuosi oli 1968, jolloin valikoima kaksinker-taistui. Tuolloin esitel-tiin jo lähes nykymuo-toisia kuormatrakto-reita, uusia merkittä-viä valmistajiakin us-kaltautui kokeilemaan osaamistaan metsäko-nealalla.

   Kimmo Kotta

Metsäajoissa hevosilla oli mer-kittävä rooli vielä 60-luvun puoli-välissä, jolloin puiden kuljetuksis-ta 75 prosenttia oli hevosten varas-sa. Viisi vuotta aiemmin lukema oli ollut 92 prosenttia. Metsäajoon enemmän ja vähemmän varustel-lut maataloustraktorit olivat yleis-tyneet sikäli, että vuonna -65 nii-den osuus oli 16 prosenttia.

Vahva muuttoliike kaupunkei-hin ja Ruotsiin alkoi huolettaa puufirmoja. Metsäteollisuus oli kasvava ala, mutta kohta ei väkeä riittäisi metsiin. Tukkien ja propsi-en punnertaminen hevosrekeen ei nuorempaa polvea enää viehättä-nyt, helppoa ei ollut traktoreiden vaijerikuormaimienkaan kanssa pelaaminen. Tilalle piti saada jo-tain kevyempää ja tehokkaampaa.

Metsätraktori oli päivän sana, monelle myös kirosana. Alkuai-

kojen heikohkoja metsäkoneita pidettiin varmimpana tapana

omaisuutensa menettämiseen, uh-kapeli oli vasta toisella sijalla, rei-pas juopottelu kolmannella.

Kokorunkojuonto jäi lyhyeksi ilmiöksiEnsimmäiset amerikkalaiset juon-totraktorit tulivat Suomeen 1962–63. Merkkejä olivat kanadalai-nen Timberjack ja USA:n puolel-la tehty Garret Tree Farmer, jota ruotsalainen Kockum alkoi val-mistaa lisenssipohjaisena. Valmet 363-maastotraktori ennätti myös valmistua ensimmäisille apajil-le. Amerikkalaisperäiset koneet osoittautuivat kestävyydeltään sel-västi paremmiksi.

Valmetit oli tehty maatalo-ustraktorin osista. Heikoimpia kohtia olivat voimansiirto ja eten-kin portaalityyppiset vähennys-pyörästöt. Timberjackin ja Tree Farmerin napavälitykset sekä muukin tekniikka olivat kokonaan

ã BM-Volvo SM-870 Lisa

ã BMC 245

ã BM-Volvo SM-661 Iso-Nalle ã BM-Volvo SM-668

ã BM-Volvo SM-667 Metsä-Kalle

eri tähdeltä, jos kohta hintaakin oli 25 prosenttia enemmän.

Vuonna -67 Suomen markki-noilla oli tarjolla viittä juontotrak-torimerkkiä; John Deere, Timber-jack, Tree Farmer, Valmet ja BM-Volvo SM-870 Liisa. Timberjackil-la oli 3 eri mallia, Valmet oli saanut suuremman 80-hevosvoimaisen nelosmoottorin myötä komean li-sänimen Terra.

Juontotraktoreiden aika jäi käy-tännössä muutamaksi vuodeksi, enimmillään niillä ajettiin 10 pro-senttia Suomen puista. Entinen ta-varalajimenetelmä huomattiin pa-remmaksi, jos siitä nyt oli missään vaiheessa muuhun edes siirrytty. Juontotraktoreiden myynti hiipui 70-luvulle tultaessa. Monet ura-koitsijat joutuivat siirtymään uu-dentyyppiseen kalustoon pakon edessä, kun puufirmoilta ei enää löytynyt juontotyömaita, tai niitä ei haluttu järjestää. Jatkossa juon-totraktorikantaa hyödynnettiin metsänviljelytöissä.

Perustraktorista erikoiskoneeksiPuolitelat ja vaijerikuormaaja oli-vat yleisiä varusteita metsäkäyt-töön valjastetuissa maataloustrak-toreissa. Telojen avulla selvittiin melko pahoistakin paikoista, ja vinssillä saatiin puut kauempaa-

kin kyytiin. Puolitelatraktoria oli kuitenkin hankala ohjata kovassa vedossa, jarrut olivat lujilla. Kuor-main oli pahimmillaan hengen-vaarallinen laite ja sen käytössä tarvittiin aina apumies.

Ruotsalainen ÖSA oli jo 50-lu-vulla jatkanut telamattoja etu-pyörienkin yli, jolloin saatiin ns. 3/4-telasto. Ohjaus toteutettiin pil-larityyliin tai traktorin ja perävau-nun välisellä hydraulisella nivelel-lä, jota sanottiin häntäohjauksek-si. Ensimmäinen tämän sortin ko-ne oli BM-Volvo Bamse, jota pide-tään myös Pohjoismaiden ensim-mäisenä varsinaisena metsätrakto-rina. Ajamisesta tuli yhden miehen työtä, kun ohjaamon katolle tai ve-toaisalle asennettiin hydraulinen kourakuormaaja.

Vuonna 1964 esitelty BM-Volvo SM360 Iso-Nalle oli ensimmäinen järeä telametsätraktori. Alkuperäi-nen versio oli koottu Boxer-Volvon alustalle. Pari vuotta myöhemmin tulleessa SM660-mallissa oli suu-remman Bison-Volvon taka-akseli ja sitä seuraavassa SM661-mallis-sa jo napavälitykset. Vuodesta -66 lähtien saatavilla oli myös keveäm-pi SM460 Pikku-Nalle, joka perus-tui pitkälti Buster-Volvon tekniik-kaan.

Jatkuu seuraavalla sivulla

ã Massey-Ferguson Robur III

NRO 18 12. 12. 2013 63METSÄ62 METSÄ NRO 18 12. 12. 2013

ã Clark Ranger 666 ã County 1124

Ruotsissa varusteltiin myös sau-vaohjattuja Fiat 50C -telatrakto-reita metsäajoon. Muita telakone-merkkejä olivat Ford 5000 -pohjai-nen Teg ja MF165:een perustunut Robur, jotka molemmat koottiin Ruotsissa. Telakoneiden lumiomi-naisuudet olivat hyvät, eikä kestä-vyydessäkään ollut liiemmin on-gelmia. Korkeimmalle arvostettiin kumpikin Nalle ja seuraavaksi Teg. MF-Roburin maineessa oli enem-män säröjä. Telatraktoriaikaa jat-kui 80-luvun lopulle asti.

Kuormatraktori korjaa lopullisen potinNykymuotoisen kuormatrakto-rin pohjoismainen kantaisä on Lars Bruunin vuonna -62 raken-tama Brunett VSA. Peruskoneena oli etuakseliton Boxer-Volvo, joka oli liitetty nestevetoiseen perävau-nuun hydraulisella runkonivelellä. Vuonna -65 Volvo vaihtui Fordiin, merkki muuttui Ford Brunetiksi ja punainen väri siniseksi. Kockum-

yhtymä osti Brunetin valmistus-oikeudet tammikuussa -68, jolloin merkki vaihtui kolmannen kerran kuuteen vuoteen.

BM-Volvo aloitti kuormatrak-toreiden tuotannon vuonna -64, aloitusmalli oli 2-akselinen, 60-he-vosvoimainen 350/DSR10. Perus-koneena oli jälleen Boxer-Volvo, tekniikka oli toteutettu samalla tavoin kuin Brunetissa, paitsi että taka-akselilla oli mekaaninen ve-to. Metsä-Kalleksi nimetty kone uudistui jo seuraavana vuotena, jolloin taka-akseliin tuli napavä-litykset. Taas vuotta myöhemmin tuli järeämmäksi vaihtoehdoksi 118-hevosvoimainen SM871 Met-sä-Liisa.

Seuraava Volvon kuormatrakto-rimalli oli ÖSA:n kanssa yhteistyö-nä toteutettu BM-Volvo SM668. Tässä koneessa oli vetävä teli, lu-kot kaikilla akseleilla, power-shift -vaihteisto ja napavälitykset. Jo vuoden kuluttua -69 moottoriksi vaihtui 6-sylinterinen ja 105-he-

vosvoimainen Volvo D50, uudis-tunut malli oli SM868. Tätä kuor-matraktoria monet pitkän linjan ruotsalais- ja suomalaisurakoitsijat pitävät kaikkien aikojen parhaim-pana metsätraktorina. Heidän mu-kaansa puut tulisivat ajettua, vaik-ka tuon mallin jälkeen ei olisi ta-pahtunut minkäänlaista kehitystä.

Valmet oli aloittanut kuor-matraktorikokeilunsa vuonna -64, ensimmäinen sarjaan edennyt malli oli juontotraktorista muun-neltu Terra 865 AK, jota tehtiin 15 kappaletta. Seuraava malli oli vuonna -66 esitelty pitempirun-koinen Terra 865 BK. Jatkossa saa-taville tuli rullavetoisella telillä va-rustetut Terra 865 LM ja Terra 865 Rysky. Loppuliitteet viittasivat kuormaosan valmistajiin, joita oli-vat Marttiini ja Kuljetuskone.

Tekniikaltaan tämä Valmetin ensimmäinen kuormatraktori oli täydellinen fiasko. Vakola testaili tuolloin myös metsätraktoreita ja Terran käyttöominaisuuksissa sa-

nottiin olevan runsaasti huomaut-tamista, kestävyys kommentoitiin huonoksi. Varsinaista koetusse-lostusta ei edes painettu, mikä oli harvinaista. Terran huonous ei ol-lut pelkästään Vakolan huomio, sa-maa mieltä olivat jokseenkin kaik-ki Terran omistajat. Valmetin seu-raavat mallit tehtiin onneksi koko-naan uudelta pohjalta.

Kuormatraktoreiden lumiomi-naisuudet olivat aluksi muita hei-kommat, mutta kunnollisten vetä-vien telien ja telojen myötä niiden-kin etenemiskyky korjaantui vä-hintään muiden tasolle. Kuorma-koneet ovat olleet eniten myytyjä metsäkonemalleja 70-luvun alusta lähtien.

Tarjonta tuplaantuuSuomen tuoreilla metsäkone-markkinoilla oli vuonna -67 tar-jolla 7 juontotraktoria, 2 puoli-telatraktoria, 5 telatraktoria ja 3 kuormatraktoria. Seuraavana vuo-tena juontotraktoreiden määrä oli

ã Fiskarsã Fiat 50 C

Juontotraktorit 1968Merkki Malli Valm. maa Markkinointi Moottori Vaihteet Vinssi Paino Maavara Hinta 1968,

mkHinta 2013, euroa

huom.

BM-Volvo SM-870 Lisa

Ruotsi Volvo-Auto Volvo 118 hv, 6-syl. 5+R 9 tn 8 200 kg 45 cm 95 000 140 500

Clark Ranger 664 Kanada Machinery GM 95 hv, 3-syl, 2-t 4+4R power-shift 12 tn 6 300 kg 43 cm 1.

Clark Ranger 666 Kanada Machinery GM128 hv, 4-syl, 2-t 4+4R power-shift 15 tn 7 200 kg 51 cm 1.

Kockum Tree Farmer KL820

Ruotsi Kesko Ford 70 hv, 4-syl. 5+R 5 tn 5 120 kg 57 cm 66 000 97 600

Kockum KL860 Ruotsi Kesko Scania 135 hv, 4-syl. 8+2R 8 tn 8 100 kg 53 cm

Lokomo Juonto-Lokkeri

Suomi Hankkija Perkins 132 hv, 6-syl. 2+R power-shift 9 tn 8 200 kg 70 cm 112 500 166 300 1.

OTZ TDT-55 USSR Konela SMD 62 hv, 4-syl. 5+R 7 tn 8 200 kg 49 cm 65 000 96 100 2.

Timberjack 230 Kanada Ekströmin Koneliike

GM 97 hv, 3-syl, 2-t. 8+8R 9 tn 5 900 kg 60 cm 84 500 125 000

Timberjack 330 Kanada Ekströmin Koneliike

GM 97 hv, 3-syl, 2-t. 4+2R power-shift 9 tn 5 900 kg 60 cm 98 000 145 000 1.

Timberjack 404 Kanada Ekströmin Koneliike

GM 130 hv, 4-syl, 2-t. 4+2R power-shift 15 tn 60 cm 126 000 186 500 1.

Valmet Terra 865B Suomi Valmet Oy Valmet 80 hv, 4-syl 6+2R 4 tn 4 450 kg 50 cm 55 300 81 800

Valmet 880S Suomi Valmet Oy Valmet 115 hv, 4-syl. 2+R power-shift 8 tn 6 100 kg 60 cm 1.

Huom. 1. Momentinmuunnin, 2. Tela-alusta, ohjaus irrotuskytkimillä ja jarruilla

Kuormatraktorit 1968Merkki Malli Valm. maa Markkinointi Moottori Vaihteisto Paino Kantavuus Maavara Hinta 1968,

mkHinta 2013, euroa

Huom.

BM-Volvo SM-667 Ruotsi Volvo-Auto Volvo 65 hv, 3-syl 10+2R 8 700 kg 10 tn 50 cm 102 000 150 800 1.

BM-Volvo SM-668 Ruotsi Volvo-Auto Volvo 69 hv, 3-syl 4+4R power-shift

9 740 kg 8 tn 50cm 125 000 185 000 2.

BM-Volvo SM-871 Ruotsi Volvo-Auto Volvo 118 hv, 6-syl 5+5R 9 900 kg 10 tn 51cm 115 000 170 000 1.

Farmet M1 Suomi Peltosalmen Konepaja

Valmet 90 hv, 4-syl 8+2R 7 800 kg 15 tn 65 cm 78 500 116 100

Kockum Brunett KL-826 Ruotsi Ford Ford 64 hv, 4-syl 8+2R 8 100 kg 15 tn 49 cm 105 000 155 200 1.

Kockum Brunett KL-836 Ruotsi Ford Ford 128 hv, 6-syl 8+2R 8 400 kg 15 tn 53 cm

SMV Drivax Ruotsi Ekströmin Koneliike

Volvo 60 hv, 3-syl 10+2R 7 110 kg 9 tn 63 cm 104 000 154 000

Valmet Terra BK Suomi Valmet Valmet 82 hv, 4-syl 6+2R 7 500 kg 64 cm 68 500 101 500 1. ja 3.

Valmet Terra LM Suomi Valmet Valmet 82 hv, 4-syl 6+2R 8 285 kg 64 cm 81 400 120 500 3.

Valmet Terra Rysky Suomi Valmet Valmet 82 hv, 4-syl 6+2R 82 100 121 500 3.

Huom: 1. 4-akselinen, 2. momentinmuunnin, 3. turbiinikytkin

Telatraktorit 1968Merkki Malli Valm.

maaMark-kinointi

Peruskone Moottori Vaihteisto Paino Kantavuus Maavara Hinta 1968, mk

Hinta 2013, euroa

Huom.

B-M Volvo SM-460 Ruotsi Volvo-Auto Volvo Buster 400

47 hv, 3.syl 8+2R 6 040 kg 6 tn 45 cm 83 500 123 500

B-M Volvo SM-661 Ruotsi Volvo-Auto Volvo Boxer 350 65 hv, 3-syl 9+2R 9 050 kg 10 tn 47 cm 105 000 155 200

BMC 245 Ruotsi / Englanti

Kesko 2 x Nuffield 10/42

2 x 45 hv, 3-syl 10+2R 16 tn 49 cm 105 000 155 200 1.

Fiat 50C Ruotsi / Italia

Työväline Fiat OM 50 60 hv, 4-syl. 6+2R 5 350 kg 15 tn 40 cm 44 800 66 300 2.

Fiskars Suomi Kesko Valmet 565 52 hv, 3-syl 6+2R 12 tn 50 cm 88 000 130 100

Ford County 1124

Suomi / Englanti

Ford Ford 5000 113 hv, 6-syl 8+2R 16 tn 40 cm 85 300 126 100

Ford Teg 5000 Ruotsi / Englanti

Ford Ford 5000 64 hv, 4-syl 8+2R 5 300 kg 56 cm

Massey-Ferguson

Robur III Ruotsi / Englanti

Hankkija MF 165 62 hv, 4-syl 6+2R 6 000 kg 12 tn 49 cm 83 490 123 500

Huom: 1. Yhdistetty kahdesta vierettäisestä Nuffield 10/42-traktorista, ohjaus telojen nopeutta muuttamalla 2. Telaketjutraktorin alusta kumipyörillä ja 3/4-teloilla, ohjaus irrotuskytkimillä ja jarruilla

NRO 18 12. 12. 2013 65METSÄ64 METSÄ NRO 18 12. 12. 2013

Kockum Brunett KL-826

ã Kockum Brunett KL-836

ã Kockum KL-860ã Ford Teg 5000

ã Juonto-Lokkeri

ã Farmet M1

kasvanut lukemaan 12, telatrak-toreita oli 8 ja kuormatraktoreita täydet 10. Puolitelakoneita ei ollut yhtään, mutta ne palasivat myö-hemmin ruotuun.

Juontotraktoreissa uusia merk-kejä olivat kanadalainen Clark Ranger, suomalainen Lokkeri ja venäläinen telakone OTZ. Merk-keinä vanhoja tuttuja, mutta mal-leina uusia olivat Timberjack 330 ja 404, Valmet 880S ja Kockum Tree Farmer KL-860.

Telakoneuutuuksia olivat ruot-salainen ”tupla-Nuffi” BMC245 ja kotimainen Valmet 565:stä koottu Fiskars. MF-Robur III oli saanut ra-kenteisiinsa joitakin parannuksia ja uuden kirkkaankeltaisen värin. Ro-vaniemellä oli alettu ylipitkillä te-loilla varustettujen County-trakto-reiden kokoaminen, joiden lumio-minaisuudet olivat tuolloin ylittä-mättömät. Muutostyöt teki Marttii-nin Konepaja ja Pohjolan Auto Oy.

Kuormatraktoreissa oli eniten uutta tarjontaa. Volvon SM 667 oli saanut seurakseen isomman 4-ak-selisen SM-871:n ja telillä varuste-tun SM-668:n. Valmetin kaikki sil-loiset Terra-mallit olivat ensikertaa markkinoilla, samoin ruotsalainen SMV Drivax. Brunetin 4-akseli-sen KL-826:n lisäksi valikoimiin oli tullut telivetoinen Brunett KL-836. Kummassakin mallissa perä-veto oli edelleen hydraulinen.

Peltosalmen Konepajan teke-mä ja markkinoima Farmet M1

oli myöskin uusi tulokas. Valmet 900-traktorista, Fiskars Tukkikur-ki-kuormaimesta ja rullavetoises-ta perävaunusta yhdistelty kone oli tarkoitettu jatkettuun lähikul-jetukseen. Ajatuksena oli, että Far-metilla voisi kerätä lastin metsäs-tä ja viedä sen samalla tienvartta edemmäksi, kuten sahalle, rauta-tieasemalle tai muulle vastaavalle. Lyhemmillä maantiematkoilla piti puutavara-autojen käydä tarpeet-tomiksi.

Lokakuussa -67 toteutettu de-valvaatio oli nostanut koneiden hintoja reilusti. Juontotraktoreis-ta Timberjack 230 kallistui 30 732 markkaa (57 %), Kockum Tree Farmer KL-820:n uusi hinta oli 22 000 markkaa (49 %) suurempi. Valmet Terra 865:n hintaan koro-tus iski 19 630 markan verran, eli 55 prosenttia.

Telakoneista MF-Robur oli kal-listunut vuoden -67 hinnois-ta 56 prosenttia eli 29 990 mark-kaa, mutta siihen oli tullut joita-kin muutoksia. BM-Volvo SM460 Pikku-Nallen hintaan tuli deval-vaatiolisää 17 800 markkaa (27 %). Brunett KL-826 oli muuttunut Fordista Kockumiksi ja lisähintaa oli tullut 19 000 markkaa (22 %).

Merkkejä tulee ja menee45 vuoden takaisista metsäkone-merkeistä BMC, Fiskars ja Petros-koin Oneginin traktoritehtaalla tehty OTZ jäivät lyhyiksi pyräh-

dyksiksi. Ruotsalaisella Hultdinin konepajalla kahdesta vierekkäises-tä kolmos-Nuffieldista yhdistet-ty BMC-telakone oli toimiva lai-te, mutta huoltotoimet ja remontit olivat äärimmäisen hankalia. Suo-meen tuli pari kolme BMC:tä.

Fiskarsin telatraktoria kehitet-tiin vuosia, mutta lopulta valmis-tui vain muutamia koneita. Tuk-kikurki-kuormaaja oli aikansa parhaita, ja itse koneyksikkö liik-kui lumessa vaivattomasti, mutta Valmet 565 oli sen peruskoneeksi totaalisen alimittainen niin tehol-taan kuin voimansiirroltaan.

Tela-alustaista OTZ-juontoko-netta oli tarjoiltu Suomeen sopi-vin väliajoin aina 50-luvulta lähti-en, mutta esittelykoneita enempää tänne ei huolittu. Sitten 60-luvun lopun sitä ei ole näkynyt edes tau-lukoissa. Samaa konetta tehdään uudistettuna versiona vieläkin.

Kaikki juontotraktorit hävisi-vät Suomen markkinoilta 70-lu-vun alkupuolella. Viimeisiä olivat Clark Rangerit, joita esiteltiin Ko-neviestin metsätraktoritaulukossa vielä vuonna -75, mutta kauppoja niistä tuskin enää tehtiin.

Volvon viimeiset telakoneet val-mistuivat vuonna -69, loistavia traktoreita tuottanut ÖSA-yhteis-työ loppui v.-74. Volvon metsäko-neura päättyi 70-luvun lopulla yh-distymiseen Valmetin kanssa.

MF-Roburin valmistus aloitet-

tiin 70-luvun alussa Rovaniemen Konepajalla, joka vastasi myös tuolloin alkaneesta Valmet Jehu-telakoneen tuotannosta. Viimeiset Jehut tehtiin 80-luvulla.

Samoin rovaniemeläinen Mart-tiiniin Konepaja varusteli viimei-set Suomeen tuodut Volvo-Nallet, jatkossa myös ruotsalaiset Ford Te-git ja osittain Countyt. Fiat 50 -te-lakoneiden myynti päättyi, mutta lyhyen aikaa 70-luvun alussa teh-tiin Sotkamossa Fiat Huusko -te-latraktoria, joka kuitenkin oli ko-konaan erityylinen kone.

Farmet-kuormatraktoreiden valmistus päättyi 70-luvun puoli-välissä. Huonomaineisten Valmet Terrojen tilalle tuli vuonna -71 kokonaan uudenlaiset 880K- ja 870CK- ja CN-mallit. Näitä trak-toreita monet urakoitsijat pitävät ensimmäisinä todella ergonomisi-na metsäkoneina.

SMV-Drivax jäi Suomessa hyvin harvinaiseksi merkiksi, sittemmin se fuusioitui Kockumiin, joka taas yhdistettiin Rauma-Repolan met-säkoneosastoon vuonna -84. ÖSA oli siirtynyt Rauma-Repolan hal-tuun kolmisen vuotta aiemmin.

Lokomon Rauma-Repola osti v.-70, Teli-Lokkeri -kuormatrakto-ri oli valmistunut edellisvuotena. Metsäkonevalmistus siirtyi Tam-pereelta Joensuuhun vuonna 1974.

Jatkuu seuraavalla sivulla

Lumikokeet Ylitorniossa 27.–29.3.1969 (Silvennoinen & Haarlaa)Merkki ja malli Vm. Tyyppi Maavara Telat/pyörät Min./

100 m

Ford County 1124 -69 tela tr. 40 cm t, 640 mm 3,81

BM-Volvo SM-660 -66 tela tr. 47 cm t, 470 mm 4,17

Fiskars 510 -67 tela tr. 50 cm t, 560 mm 4,71

Clark Ranger 666 -68 juonto tr. 51 cm p, 18,4 x 34, ketjut 5,87

MF-Robur -66 tela tr. 48 cm t, 550 mm 7,25

BM-Volvo 350 Boxer

-65 1/2 tela tr. 45 cm t, 470 mm 7,56

Timberjack 230 -65 juonto tr. 60 cm p, 18,4 x 34, ketjut 7,67

Kockum Brunett KL-826

-66 kuorma tr. 49 cm p, 23,5 x2 5, ketjut

25

Valmet Terra 865 -65 juonto tr. 50 cm p, 14.00 x 24, ketjut

70

Lumen vahvuus keskimäärin 107 cm, nousu 5 %, ei kuormaa

Koneellinen puunkuljetus1900 19511911 19521913 1920-l. 19541950 1955

Alvin Lombar-din telavetoinen höyrytraktori, USA

Lagerlöfin moottorireki, Suomi

Hugo Sand-bergin kone-savotta, Suomi

Tela-alustainen KT-12-juonto-traktori, USSR

Runko-ohjattu juon-totraktori Wagner Loggermobile, USA.ÖSA- häntäohjaus telatraktorissa, Ruotsi

4-vetoinen Blue Ox-juontotraktori, USA

ÖSA-puolitelat, Ruotsi

Cletrac-, Dinos-, Clayton- ja Holt-telaketjutrakto-reita kokeillaan, Suomi

Runko-ohjatut kuormatraktorit Iron Mule ja Go Getter, USA

1957

BM-Volvo Bamse, Ruotsi

1959

Hiab Bimbo-kourakuormaaja, Ruotsi

1961

Runko-ohjattu kuormatraktori Brunett VSA 350, Ruotsi

1962

Ensimmäinen Timberjack-juontotraktori Suomeen

1963

Valmet 363D-juontotraktori, Suomi

1964

BM-Volvo Iso-Nalle -telatrak-tori, Ruotsi

1968

Rottne Blondin -kuormatraktori, Ruotsi

1969

Teli-Lokkeri-kuormatraktori, Suomi

1971

Ponsse-kuorma-traktori, Suomi

Koneellinen puunkuljetus1900 19511911 19521913 1920-l. 19541950 1955

Alvin Lombar-din telavetoinen höyrytraktori, USA

Lagerlöfin moottorireki, Suomi

Hugo Sand-bergin kone-savotta, Suomi

Tela-alustainen KT-12-juonto-traktori, USSR

Runko-ohjattu juon-totraktori Wagner Loggermobile, USA.ÖSA- häntäohjaus telatraktorissa, Ruotsi

4-vetoinen Blue Ox-juontotraktori, USA

ÖSA-puolitelat, Ruotsi

Cletrac-, Dinos-, Clayton- ja Holt-telaketjutrakto-reita kokeillaan, Suomi

Runko-ohjatut kuormatraktorit Iron Mule ja Go Getter, USA

1957

BM-Volvo Bamse, Ruotsi

1959

Hiab Bimbo-kourakuormaaja, Ruotsi

1961

Runko-ohjattu kuormatraktori Brunett VSA 350, Ruotsi

1962

Ensimmäinen Timberjack-juontotraktori Suomeen

1963

Valmet 363D-juontotraktori, Suomi

1964

BM-Volvo Iso-Nalle -telatrak-tori, Ruotsi

1968

Rottne Blondin -kuormatraktori, Ruotsi

1969

Teli-Lokkeri-kuormatraktori, Suomi

1971

Ponsse-kuorma-traktori, Suomi

NRO 18 12. 12. 201366 METSÄ NRO 18 12. 12. 2013

ã Valmet Terra 865 B

ã Valmet 880 S

ã Valmet Terra 865 LMã Timberjack 404ã SMV Drivax

Timberjack 230

Uusia vahvoja tulokkaitaMetsätraktorit ovat aina olleet suuria investointeja, 60-luvun lo-pulla halvimmankin koneen han-kintaan kului omakotitalon hin-ta, kalliimpiin tarvittiin jo kes-kikoista suurempi maatila. Alus-sa koneita ostivat metsäfirmat, mutta melko pian niitä hankkivat pelkästään urakoitsijat. Maatalo-ustraktorilla metsäajoja oli voinut tehdä sivutoimisesti, mutta nyt kallista konetta ei voinut käyttää mihinkään muuhun, sille piti löy-tyä työtä kellon ja kalenterin ym-päri. Oli sitten kokonaan eri juttu, pystyikö itse kone olemaan niin täystyöllistetty.

Vieremäläinen metsäkoneura-

koitsija Einari Vidgrén oli tus-kastunut heikkoihin 60-luvun lo-pun koneisiin. Omien sanojen-sa mukaan ”Kaekki tienestit män remonttiloehi, yhtää ei jiännä”. Niinpä käytännön ongelmat tun-teva Vidgrén kokosi Perkinsin 6-sylinterisestä moottorista, Alli-sonin voimansiirrosta ja ZF:n ak-seleista koneen, josta eivät paikat rusahdelleet. Hieman rujon nä-köinen traktori sai nimen Ponsse, kyläraitilla luuhastelleen kulku-koiran mukaan.

Alun perin oli tarkoitus tehdä traktori pelkästään omaan käyt-töön, mutta kovan kiinnostuksen takia Ponsseja tehtiin myyntiin-kin. Vaatimattomasta alusta kas-

voi eräs kaikkien aikojen menes-tyksekkäimmistä metsäkoneyri-tyksistä koko maailmassa.

Hieman samanlainen alkutari-na on toisellakin 60-luvun lopul-la tulleella metsäkonemerkillä. Ruotsalainen Börje Karlsson oli Vidgrénin tavoin käytännön mies, joka aloitti uransa vaijerinostu-reilla 50-luvun lopulla. Kymme-nisen vuotta myöhemmin esitel-tiin Elmia-näyttelyssä Ford 5000 -pohjainen kuormatraktori Rott-ne Blondin, josta tuli eniten val-mistettu ruotsalainen metsätrak-tori. Nimensä kone sai smålanti-laisen kotikylänsä Rottnen mu-kaan, Blondin oli vastakohtana Brunetille. Börje Karlssonin kuo-

lematon mainoslause oli ”Gör det i skogen med en Blondin” (tee se metsässä blondin kanssa).

Ponssen ja Rottnen lisäksi myö-hemmin tuli kymmeniä pienem-piä ja suurempia metsäkoneval-mistajia, joista osa kuihtui pois, mutta moni vaikuttaa vieläkin vahvasti. Erilaisen kuljetuskalus-ton lisäksi 60-luvun lopulla kehi-teltiin koneellista puun kaatoa ja karsintaa, johon ei alussa uskottu, mutta joka kuitenkin yleistyi 30 vuodessa 100-prosenttisen katta-vaksi menetelmäksi. Moottorisa-ha ja metsuri ovat nykyään suu-remmilla hakkuutyömailla yhtä harvinainen näky kuin puunajos-sa oleva hevonen. 

ã OTZ TDT-55

19801970 19751950 1955 1960 1965

100

90

80

70

60

50

40

30

20

10

0

Puunkorjuun koneistuminen vuosina 1950–80Osuus %Osuus %

hevonenmaataloustraktoritela- ja kuormatraktorijuontotraktori

ã Kockum Tree Farmer KL-820