reppujakkarat testissä tärkeä - erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut....

11
22 ERÄ 1–2006 REPPUJAKKARAT Reppujakkarasta on tullut mo- nelle kalan narraajalle miltei yhtä pakollinen väline kuin kelasta ja vavasta. Eikä syyttä, sillä näppä- rämpää ratkaisua varusteiden kul- jettamiseen ei ainakaan minun mielestäni ole keksitty. Ensimmäisen ilonaiheen rep- puistuin tuottaa jo matkan aikana, olettaen, että joutuu taittamaan sen julkisilla kulkupeleillä. Istu- mapaikka löytyy kädenkääntees- sä täysinäisimmästäkin junasta, lentoterminaalista tai bussipysä- kiltä. Omimmassa ympäristössään reppujakkara on tietysti kalavesil- lä tai jahtipoluilla, mutta myös ke- säisessä rantakalastuksessa on usein mukava muksahtaa jakka- ralle jalkoja huilimaan. Yhtä hyvin voi jatkaa onkimista istualtaan,sil- lä sekä uistimen että perhon heit- täminen onnistuvat ihan helposti matalammaltakin tasolta. Saat- taapa siinä kalastuksen tehokin kohota, kun kalat eivät havaitse yhtä helposti rannalla luuraajaa. Liikkuvassa kalastuksessa on ensiarvoisen suuri apu siitä, että kaikki ylimääräiset tavarat kulke- vat selässä. Tällöin molemmat kä- det vapautuvat kalastuskäyttöön. Mitään ei tarvitse laskea maahan eikä nostaa ylös paikkaa vaihdet- taessa. Turha noutaminen sieltä sun täältä loppuu. Selässä tavarat eivät myöskään unohdu mättään Kalastus olisi kaikkein mukavinta ihan vailla taakkoja – sekä henkisiä että fyysisiä. Mutta kalareissussa pitää välttämättä raahata mukana ainakin välineitä ja saaliskin olisi kiva jotenkin kotiin kuljettaa. Paras kaveri kantopulmiin on reppujakkara. Kalastus olisi kaikkein mukavinta ihan vailla taakkoja – sekä henkisiä että fyysisiä. Mutta kalareissussa pitää välttämättä raahata mukana ainakin välineitä ja saaliskin olisi kiva jotenkin kotiin kuljettaa. Paras kaveri kantopulmiin on reppujakkara. JARI TUISKUNEN Tärkeä kalakaveri Reppujakkarat testissä Reppujakkarat testissä

Upload: others

Post on 01-Aug-2020

2 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

22 E R Ä 1 – 2 0 0 6 R E P P U J A K K A R A T

� Reppujakkarasta on tullut mo-nelle kalan narraajalle miltei yhtäpakollinen väline kuin kelasta javavasta. Eikä syyttä, sillä näppä-rämpää ratkaisua varusteiden kul-jettamiseen ei ainakaan minunmielestäni ole keksitty.

Ensimmäisen ilonaiheen rep-puistuin tuottaa jo matkan aikana,olettaen, että joutuu taittamaansen julkisilla kulkupeleillä. Istu-mapaikka löytyy kädenkääntees-sä täysinäisimmästäkin junasta,lentoterminaalista tai bussipysä-kiltä.

Omimmassa ympäristössäänreppujakkara on tietysti kalavesil-lä tai jahtipoluilla, mutta myös ke-säisessä rantakalastuksessa onusein mukava muksahtaa jakka-ralle jalkoja huilimaan.Yhtä hyvinvoi jatkaa onkimista istualtaan,sil-lä sekä uistimen että perhon heit-täminen onnistuvat ihan helpostimatalammaltakin tasolta. Saat-taapa siinä kalastuksen tehokinkohota, kun kalat eivät havaitseyhtä helposti rannalla luuraajaa.

Liikkuvassa kalastuksessa onensiarvoisen suuri apu siitä, ettäkaikki ylimääräiset tavarat kulke-vat selässä. Tällöin molemmat kä-det vapautuvat kalastuskäyttöön.Mitään ei tarvitse laskea maahaneikä nostaa ylös paikkaa vaihdet-taessa. Turha noutaminen sieltäsun täältä loppuu. Selässä tavarateivät myöskään unohdu mättään

Kalastus olisi kaikkein mukavinta ihan vailla taakkoja – sekä henkisiä että fyysisiä.Mutta kalareissussa pitää välttämättä raahata mukana ainakin välineitä ja saaliskin olisi kiva jotenkin kotiin kuljettaa.Paras kaveri kantopulmiin on reppujakkara.

Kalastus olisi kaikkein mukavinta ihan vailla taakkoja – sekä henkisiä että fyysisiä.Mutta kalareissussa pitää välttämättä raahata mukana ainakin välineitä ja saaliskin olisi kiva jotenkin kotiin kuljettaa.Paras kaveri kantopulmiin on reppujakkara.

JARI TUISKUNEN

Tärkeä kalakaveri

Reppujakkarat testissäReppujakkarat testissä

Page 2: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

23R E P P U J A K K A R A T E R Ä 1 – 2 0 0 6

Page 3: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

24 E R Ä 1 – 2 0 0 6 R E P P U J A K K A R A T

juurelle tai joudu nopsanäppistensaaliiksi.

Heittotauolla repusta on sittenhelppo napata esille eväitä tai vie-herasioita ja tutkailla niiden sisäl-töä viisas ilme kasvoillaan.

Tilaa tarvitaan

Kalastuskäytössä reppujakkaroi-den päämarkkinat ovat olleet pil-kinnässä. Ne näyttäisivätkin ole-van syrjäyttämässä perinteisiäpönttöjä.

Pöntöt ovat paljon ahtaampia jaistumatasoltaan matalampia. Nii-den kantaminen selässä ei onnis-tu, erillisiä pikkutavaralokeroitaniissä ei yleensä ole, sisällön tar-kastelu päällä istuen ei onnistu,ei-kä niillä juuri ole käyttöä pilkki-kauden ulkopuolella.

Vaikka pilkkipöntöissä on myösvahvuuksia, niin tilan ja selässäkannettavuuden puute muodos-tuvat ainakin itseni kannalta rat-kaiseviksi seikoiksi, joiden vuoksivalintani kallistuu reppujakkaroi-den puolelle.

Ellei sitten repun ja pöntön yh-distelmään, jollaisia tässä vertai-lussa on mukana neljä.

Makuni mukaisen reppujakka-ran tulee olla ennen kaikkea tilava.Omaan käyttööni kelpuutan aino-astaan suurimmat markkinoilla ole-vat mallit, joiden tilavuus on noin45–50 litraa. Käytännössä huomaapian, ettei sekään ole paljon.

Tällaiseen reppujakkaraan mah-tuu jo vähän muutakin kuin mini-

mivarustuksen perusosan kalas-tuslisä.

Itselläni normaali kesäisen päi-väkalareissun kantamus sisältääpari kolme isoa 35 x 22 x 5 cm vie-herasiaa, varakelan tai kaksi, ka-meran parine lisävarusteineen,mahdolliset sadevaatteet,eväät jajuoma/termospullon. Talvella ra-sioiden ja kelan tilalla on nippuvalmiiksi ladattuja pilkkivapojaerillisissä suojaputkissaan. Lisäksisivutaskuissa matkustaa monen-laisia pieniä kalastukseen liittyviäesineitä puukoista puntareihin.

Näiden lisäksi tilaa olisi vielä hy-vä jäädä jonkinlaiselle saaliille.

Pienemmissä repuissa pitää ai-na tinkiä jostakin. Erityisen paljonharmittaa, kun joutuu ottamaan

� Koskikalastuksessa liikutaanpaljon, joten ylimääräiset tava-rat kulkevat mukavasti selässä.Reppujakkara ei heittämistähaittaa.

� Verkkotaskut ovat käteviä siksi, että sisällön näkee yhdellä silmäyksellä.Tosin kastumisalttiitatavaroita ei niissä kannata pitää.

� Myös sisätaskut ovat reppujakkaroissa hyödyllisiä, koska niiden avulla voidaan pitää tavarat paremmin järjestyksessä. Retki Finlandillataskuja on riittävästi.

� Repparin sisätiloja jakaa väliseinä, jonka paikkaa voimuuttaa.

ylimääräisen kassin riesakseen.Sejo riittää tuhoamaan yhden rep-pujakkaran parhaista ominai-suuksista, käsien vapauttamisenkalastukseen.

Tästä syystä en suosittele pie-nikokoisen reppujakkaran hank-kimista kuin korkeintaan lapsille,joiden mukana kuljettama varus-temäärä on vähäinen.

Taskuja tarvitaan

Hyvässä reppujakkarassa on usei-ta taskuja, varsinkin ulkopuolellamutta myös sisällä. Voisi melkein-pä sanoa, että mitä enemmän, si-tä parempi. Liioilla taskuilla pilat-tua reppujakkaraa ei vielä ole tul-lut vastaan.

Kaikissa malleissa on yleensä

Page 4: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

25R E P P U J A K K A R A T E R Ä 1 – 2 0 0 6

Minne saalis?� Saaliin kuljettaminen repus-sa on hieman ongelmallista,kuntila on yleensä kortilla. Ahvenetja kuhat ovat erityisen hankalia,koska ne puhkovat terävillä sel-käpiikeillään muovipussit rikki javaluttavat limaa repun pohjallemuita tavaroita sotkemaan.

Ongelman voi ohittaa hank-kimalla niin paksuja pusseja, et-teivät piikit niihin pysty.

Itse olen kuitenkin päätynytkuljettamaan ahvensaalista re-pun ulkopuolella, jolloin sen li-kaantumiselta välttyy varmim-min. Lohikalat ja muut ”piikittö-mät” sen sijaan pääsevät rep-puun herkemmin, jos vain tilasallii.

Pilkkireissuilla vedän useim-miten perässäni pulkkaa, johonsopii suurikin ahvenpotti. Näinreppujakkara säilyy limaantu-miselta, eikä kaloja tarvitse sul-loa ahtaasti muiden tavaroidenjoukkoon.

putkimaiset sivutaskut kummal-lakin kyljellä sekä näitä leveämpitasku etuseinässä. Tavallisia ovatmyös taskut repun läpässä. RetkiFinlandissa lokeroita on sijoiteltujopa kantohihnoihin.

Taskujen koot riippuvat luon-nollisesti repun koosta. Pieneenreppuun ei yksinkertaisesti mah-du kovin suuria taskuja, ja niinpätila uhkaa jälleen kerran loppuakesken. Tosin näin saattaa käydämyös ison repun huonosti suun-nitelluissa taskuissa.

Taskut suljetaan tavallisimminpikalukolla, toisinaan myös veto-ketjulla. Pikalukko on hieman no-peampi käyttää kuin vetoketju,jo-ka eräissä malleissa tahtoo lisäksijumiutua.Vetoketju päästää myösherkästi vettä lävitseen.

Myös repun sisätaskut ovat hyö-dyllisiä. Ne ovat luonnollisestipäältä avonaisia, sillä niitä ei tar-vitse suojata. Mieluiten taskun tu-lisi olla riittävän korkealla,jotta re-pun pohjan kastuessa edes sisä-taskuihin saisi jotain tavaraa suo-jaan.

Käyttömukavuus

Yksi tärkeimmistä käyttömuka-vuuteen vaikuttavista ominai-suuksista on kantohihnasto eli seremmien sekamelska, joka jokai-sen reppujakkaran takapuolellaodottaa.

Halvimmissa malleissa olkahih-nat ovat heppoisesti pehmustet-tuja,vailla muotoilua ja usein huo-nosti ommeltuja. Yksi tavallisim-mista tuotteen roskikseen heittä-misen syistä onkin hihnan repey-tyminen irti repusta. Harva viitsiiryhtyä paikkailemaan parinkym-pin tuotetta.

Kalliimmissa malleissa olkatop-paukset ovat yleensä paremmat,ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,jolla estetään viilekkeiden luisu-minen olalta. Tämä yksityiskohtaon yllättäen myös monissa hal-pisjakkaroissa.

Rinkoista tuttu lantiovyö kuuluuparhaiten varusteltujen (Retki Fin-land, Laksen) reppujakkaroidenominaisuuksiin ja helpottaa en-tisestään kantamisen tuskaa pi-temmillä patikkataipaleilla.

Tosin lantiovyön takia repustaroikkuu entistä enemmän hihno-ja, mikä on jossain määrin kiusal-lista talvioloissa.Vetisellä jäällä lo-juviin remmeihin tuppaa jääty-mään toinen toistaan komeampiapaakkuja, jotka sitten sulavat pa-

luumatkalla auton tavaratilaan.Erilaisista remeleistä ja soljista

johtuu myös se joillakin reppu-jakkaroilla esiintyvä vaiva,että sel-kään heitettäessä hihna jumittaarepun jalasten väliin. Kun ongel-ma ilmenee lähes jokaisen suori-tuksen yhteydessä, alkaa sen ko-kea todelliseksi kiusanteoksi jaryhtyy ratkomaan sitä saksilla.Vai-va voi poistua myös remmien uu-denlaisella kiinnityksellä.

Tärkeä pikku lisävaruste on kä-sikantolenkki. Muutaman metrinmatkalla avannolta toiselle siirryt-täessä ei ole järkevää heittää rep-pua selkään, vaan se kannetaanlenkistä.

Valitettavasti kaikissa ei tätämahdollisuutta ole, tai jos on niinväärin sijoitettuna.Esimerkiksi DA-Missa lenkki on niin hankalassapaikassa istuimen alla, että se jäävarmasti käyttämättä.

Istumamukavuutta vai -epämukavuutta

Reppujakkara on helppo koeis-tahtaa kaupassa. Silloin saattaa johuomata,onko istuin auttamatto-man pienikokoinen omalle taka-puolelle, miten se on pehmustet-tu ja miten korkea/matala se on.

Istuimen leveys vaikuttaa paitsiistumismukavuuteen myös kiik-keryyteen. Kankaansäästömallis-sa jalakset ovat lähempänä toisi-aan,jolloin koko hoito saattaa luis-kahtaa alta varomattomasti istah-dettaessa.

� Savotta Venäjällä.Venekalastukseensaa ihan uuden ulottuvuuden, kunnostaa reppujakka-ran penkille ja istuu-tuu sen päälle.Kovalla kelillä on tietysti viisainta istua alempana.

Page 5: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

26 E R Ä 1 – 2 0 0 6 R E P P U J A K K A R A T

Muutama vuosi sitten tuli mark-kinoille uutuutena eräs reppujak-kara, sinänsä fiksun näköinen jakohtuullisen mukavasti suunni-teltu.Sen ongelmana oli kuitenkinepätavallisen kapea istumataso.

Jakkara nökötti työhuoneenilattialla ja kaikki vieraat, jotka sat-tuivat sen ottamaan istuimekseen,lensivät välittömästi nurin jalastenlivetessä alta. Neljännen kuper-keikan jälkeen piilotin tuolin ter-veydelle vaarallisena. Jäälle sitä eiole uskaltanut viedä ollenkaan.

Istuinten pehmusteet ovat eri-laisia. Paksut toppaukset (fleece)ovat asiallisia hyvillä keleillä, mut-ta sateella ne kastuvat,eivätkä kui-vu nopeasti. Pitemmän päälle al-kaa vesi tiristä myös housuissa.Pa-ras sadekelien istumataso onAbun jakkarassa, jonka verkko-kangas päästää veden lävitse.

Istuimen korkeuteen kannattaaerityisesti pitkien kalastajien kiin-nittää huomiota. Mikään markki-noiden reppujakkaroista ei olenormaalimittaiselle aikuiselle liiankorkea, mutta monet kyllä turhanmatalia. Entistä matalammilta ne

tuntuvat, kun jalakset uppoavatsyvälle hankeen tai jääsohjoon.

Tämän testin jakkaroiden is-tuinkorkeus vaihteli välillä 38–50cm. Korkein on Laksen, matalinFladen BC26-4202.

Jakkaran ulommaisissa jalaksis-sa näkee usein pehmusteita jokotoisella tai molemmilla puolilla.Tästä ominaisuudesta hyötyvät lä-hinnä metsästäjät, sillä pehmus-teen tarkoituksena on estää aseenkolina metalliputkia vasten olallakannettaessa.

Kalastajilla vastaavanlaista ko-linan aiheuttajaa ei ole, joten peh-musteet voi halutessaan vaikkapoistaa.

Vedenpitävyys

Reppujakkaroiden vesitiiviys onyleisesti huono,sillä jo kovempi sa-de saa sisätilan varusteet kastu-

� Kalastajan ”tukikohta”odottaa.

� Retki Finlandissa on muhkeat selkäpehmusteet,muhkea lantiovyö ja jopa kännykkätasku toisessa olkaviilekkeessä.

� Master 25:n perusmallisissa olkaviilekkeissä ei ole erityisemmin pehmusteita, muotoilua tairintaremmiä.

� Rintaremmi on hyödyllinen,mutta ei tällainen kuin NordPack Ergo -reppujakkarassa,joka kuristaa kurkkua.

maan. Puhumattakaan siitä, ettäjakkara asetetaan jäälle, jossa vet-tä lainehtii muutaman sentin vah-vuudelta.

Ongelmana ovat ompeleet. Esi-merkiksi Laksenissa, Retki Finlan-dissa ja Abussa pohjaa verhoaapaksu kumimainen kangas, jokakyllä pitäisi vettä, ellei sitä pääsisitunkemaan sisälle ommelsau-moista. Eikä vuoto valitettavastiole mitään pientä tihkumista,vaankunnon lorinaa.

Saumoja voi yrittää tiivistää so-pivalla liimalla, mutta käsittelyn

Page 6: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

27R E P P U J A K K A R A T E R Ä 1 – 2 0 0 6

onnistumisesta en anna takuita.Teimme vedenpitävyystestin

ennen reppujakkaroiden ottamis-ta varsinaiseen koekäyttöön. Ase-timme reput 5 cm syvyiseen ve-teen ja otimme aikaa, kuinka kau-an sisätila pysyi kuivana.

Noin puolet repuista päästi ve-den sisään välittömästi (0 s) ja pa-raskin jo 30 sekunnin kohdalla.On-ko sillä sitten merkitystä, kastuu-ko reppu heti vai vasta puolen mi-nuutin kuluttua.

Koe antaa kuitenkin viitteitä re-pun yleisestä vesitiiviydestä esim.sateella, jolloin pohjan altistumi-nen vedelle ei ole läheskään yhtärajua kuin kokeessamme. Tällai-sessa tilanteessa 30 s reppu pysyykuivana huomattavasti pitem-pään kuin 0 s tuote.

Aivan selvä asia on, että taattuasuojaa kastumista vastaan ei mi-kään testissämme ollut reppujak-kara tarjoa. Varmimmin varusteetsaa pysymään kuivana,kun sulkeene erilliseen vedenpitävään pus-siin.Toinen vaihtoehto on käyttääselässä kannettavaa pilkkipönt-töä, joista lisää jäljempänä.

Miksei pelkkä reppu?

� Varsinkin heittokalastaja saattaamiettiä, eikö pelkkä reppu ajaisi sa-maa asiaa. Veneessä kalastettaessaei erillistä istuinta tarvitse, ja ranta-hommissakin löytyy aina tarvittaes-sa kiviä tai mättäitä takapuolen alle.

Jos pelkää persauksen kastu-mista, voi repussa kuljettaa muka-na pieneen tilaan menevää istuma-alustaa.

Reppu onkin ihan käyttökelpoi-nen ratkaisu, ellei harrasta pilkki-mistä.

Mutta yhdessä asiassa reppu-jakkara voittaa selvin numeroin.Sepysyy jalastensa ansiosta aina ryh-dikkäästi pystyssä. Reppu puoles-taan makaa mieluiten pitkin pi-tuuttaan maassa, eikä sen sisällöntarkastelu ole yhtä helppoa.

tumisen kaikki jakkarat kestivät,mutta hieman varomattomampiistahtaminen sai putket väänty-mään enemmän tai vähemmän lä-hes kaikissa, mukaan lukien testinkaksi kalleinta.

Ja voimme vakuuttaa, että ky-seessä oli vain hieman tavallista is-tahtamista varomattomampi suo-ritus, ei mikään ”jakkaroiden pääl-lä hyppiminen”.

Kokeesta selvisivät kunniallavain testivoittaja Retki Finland se-kä Nord Pack Maxi.

Ainoastaan Retki Finlandissa on sadesuojatut vetoketjut.Tosin täyttä suojaa eivät nekään taanneet.

Olkaviilekkeiden kiinnitys on monien huonostitehtyjen reppujakkaroiden heikko kohta.Savotassa kiinnitys on varmistettu kunnon ompeleilla ja niiteillä.

pöntössä elektroniikka säilyy taa-tusti kuivana vaikka minkälaises-sa myräkässä. Samoin varahans-kat, pilkkikukkarot, digivaaka jamuut kastumisarat esineet saa sin-ne tunkea huoletta.

Toinen erinomainen asia on ta-varoiden pysyminen järjestykses-sä. Kangasrepussa, jonka muotovaihtelee jatkuvasti, pilkkivavat jamuut tarvekalut myllääntyvät het-kessä yhdeksi kaaokseksi. Sen si-jaan pöntössä ei vastaavaa ongel-maa pääse helpolla syntymään.

Repparissa on pönttöjen tila-ongelmaakin saatu mukavasti hel-pottumaan erittäin tilavien tasku-jen ansiosta. 13 litran vetoisessaetutaskussa kulkee kotiin mojo-vampikin ahvensaalis, joten kalo-ja ei välttämättä tarvitse tunkea si-sälle pönttöön.

Mitenkään silmiä hivelevän nä-köisiä eivät selässä tönköttävätpilkkipöntöt ole, mutta jäällä eityylipisteitä sellaisista asioista ja-ella. Sitä paitsi nämä kestävätmyös raskaampien istujien alla!

Testivoittajan helppo valinta

Tällä kerralla testivoittajan valin-ta oli sekä reppujakkaroiden ettäselässä kannettavien pilkkipönt-töjen kohdalla helppo ja täysin yk-simielinen.

Reppujakkaroista paras on Ret-ki Finland, joka uskomattomanedullisesta hinnastaan huolimat-ta pärjäsi kaikissa osakokeissa hie-nosti.Lisäksi sen varustelutaso on,jos nyt ei ihan omaa luokkaansa,niin kuitenkin testaamistammemalleista paras.

Pilkkipöntöissä yhtä selvään voit-toon yltää Arteknon Reppari, jostaei hinnan lisäksi juuri muuta mai-nittavampaa moitittavaa löydetty.

Selässä kannettavat pilkkipöntöt tulevat

Olkaviilekkeillä varustettu pilkki-pönttö ei ole mikään uusi keksin-tö,mutta viime vuosina niitä näyt-tää ilmaantuneen tavallista run-saammin. Niissä pönttö on piilo-tettu ”mittatilaustyönä”ommellunrepun sisälle. Reppukuorrutus ontuonut mukanaan paitsi selässäkannettavuuden myös tarpeellis-ta lisätilaa taskujen muodossa.

Tämän porukan lippulaiva onArteknon valmistama Reppari, jo-hon ainakin itse olen ihastunutpilkkikäytössä. Kameroita kala-reissulla mukana kuljettavana ar-vostan sitä, että tiiviissä styroksi-

Myös jalasten kanssa oli vesi-ongelmia. Muutamiin malleihinpääsi vesi sisälle joko jalasten tu-kikappaleen kiinnitysniittienrei’istä (Fladen ja Nord Pack) taikantoremmien kiinnikkeittenrei’istä (Savotta).

Sisällä putkessa vesi ruostuttaaja valuu sitten sopivalla hetkelläruskeana mönjänä milloin vaat-teille,milloin auton tavaratilaan taimuihin vähemmän suositeltaviinpaikkoihin.

Savotta-jakkarassa repun jalak-seen kiinnittävä lenkki on vain 4cm korkeudella maan pinnasta,jo-ten oikein vetisellä jäällä sen avoi-mesta reiästä menee varmasti vet-tä sisälle. Fladenin pienemmässä

simmista hajoamisen syistä onputkien vääntyminen,joka tapah-tuu lähes poikkeuksetta jalastenyhtymäkohdasta.

Tavallinen tarina: Jäälle on syn-tynyt ohut pintajääkerros lumenalle kertyneen veden ansiosta.Asetat jakkaran jäälle ja istuudut.Ohut kuori pettää, jakkaran jalak-set putoavat muutaman sentinmatkan ja tökkäävät voimalla var-sinaiseen jäähän. Putoaminen ai-heuttaa iskun, joka on monelleheikkojalkaiselle jakkaralle liikaa.Putket vääntyvät luokille ja kalas-taja suistuu selälleen.

Teimme jakkaroille rasitusko-keen, jonka suoritti testiryhmän120-kiloinen jäsen. Varovaisen is-

mallissa tukijalkojen kiinnikepul-tit ovat 5,5 cm:n ja suuremmassa6,5 cm:n korkeudella maasta, hy-vin riskirajoilla nekin.

Stormin selkätukiremmin kiin-nikekorvakkeiden hitsaus on jää-nyt vaillinaiseksi, tosin matkaamaahan on jo 13 cm.Sadevesi kui-tenkin löytää tiensä perille.

Putket lujilla

Kestävyys on monien reppujakka-roiden ongelma erityisesti isoko-koisten istujien alla. Yksi tavalli-

Käsikantolenkki on välttämä-tön silloin, kun kanto-otetta eisaa repun ja jakkaran istuinta-son reunasta.

Savotta-jakkarassa on aivanmaanrajassa tällainen lenkki,jonka rei’istä pääsee vesi put-ken sisälle. Ei hyvä.

Page 7: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

28 E R Ä 1 – 2 0 0 6 R E P P U J A K K A R A T

Retki FinlandHinta: 29,90 €Mitat: Paino 2,75 kg, tilavuus n. 40

l, istuinkorkeus 44 cmMateriaali: 600 D PolyesterTaskut: Sivuilla lämpöeristetty pul-

lotasku sekä tilavahko vetoket-jutasku, joka jakautuu kahteenosastoon. Isokokoinen, kaksi-puolisilla vetoketjuilla varustettuetutasku, joka suunniteltu mm.Trangialle sopivaksi. Sen sisälläkolme erillistä lokeroa pikkuta-varoille. Kohtuullisen tilava läp-pätasku. Repun sisäpuolella pe-räti 5 avotaskua, joihin mm. pilk-kivavat tai pienet vieherasiat so-pivat. Vasemmassa viilekkeessäkännykkätasku.Pieni tasku myöslantiovyössä.

Muut ominaisuudet:Tilava reppu,tuhdit olka- ja selkäpehmusteetsekä hyvin pehmustettu lantio-vyö, jossa paikat panoksille. Rin-taremmi. Käsikantohihna. Istuin-

kohtuullisen tilava ja harvinaisenmonipuolinen reppujakkara niinkala- kuin metsämiehenkin seu-raksi. Vedenpitävyys ja jalastenkestävyys olivat testin parasta ta-soa. Hinta uskomattoman halpatuotteen ominaisuuksiin näh-den!

� � � � 1/2

LaksenHinta: 149 €Mitat: Paino 3,00 kg, tilavuus 30 l

(ilman kylmälaukkua), istuinkor-keus 50 cm

Materiaali: Pu-pinnoitettu polyes-teri, jalakset alumiiniseosta

Taskut:2 kpl tilavaa,pikalukolla sul-jettavaa sivutaskua.Etutasku,jos-

tyivät kuten halpisjakkaroilla.Kiitämme:+ laadukkaan tuntuista rakennet-

ta+ lantiovyötä+ vedenpitävyyttä+ erillistä kylmä/lämpölaukkua+ istuintason korkeuttaMoitimme:– hintaa– putkien vääntymistä– herkästi vedellä täyttyvää kylmä-

laukkuosastoa– tilaa saisi olla enemmän

Erän suositus: Kiinassa valmistet-tu Laksen on hyvin tehty ja koh-tuullisen tilava reppujakkara,jon-ka paksut putket ovat kuitenkinhintaan nähden luvattomanheikkoa materiaalia. Kylmälauk-kuviritys on tarpeeton ja jopa hai-tallinen pilkki-istuimena käytet-täessä, mutta kesäkäytössä siitävoi olla iloa.

� � � �

Moitimme:– koppuraista materiaalia,jossa ku-

lumia jo lyhyen käytön jälkeen– putkien vääntymistä– matalahkoa ja kapeaa istumatasoa

Erän suositus: Abun XL -reppujak-kara on tilava, ryhdikäs, perus-ominaisuuksilla varustettu kala-tai metsämiehen kantolaite, jon-ka kankaan ja jalasten laatu voi-si olla parempikin.

� � � 1/2

NordPack Maxi 45 l

Hinta: 39 €Mitat: Paino 2,82 kg, tilavuus 45 l,

istuinkorkeus 46 cmHuomioita: Tilava reppu, jossa 2 si-

vutaskua,vetoketjullinen etutas-ku sekä 2 avotaskua.Taskut ulko-mitoiltaan hyvän kokoisia,muttasisätiloiltaan vaatimattomia.Verk-

ReppujakkaratReppujakkarat

taso miellyttävä, topattu. Metal-lijalaksissa pehmusteet,mutta neoli asennettu virheellisesti si-sempiin jalaksiin (vaihto käy hel-posti). Jalasten pohjassa muovi-set anturat.Reppu ei irrotettavis-sa istuimesta. Pohjassa ja selkä-osassa reilu vahvistus.

Vedenpitävyys: 30 s,vertailun pa-ras. Kaikki vetoketjut roisketiivii-tä, mutta kovalla sateella rep-puun kyllä pääsi vettä.

Jalasten kestävyys:Putket kestivät.Kiitämme:+ monipuolista ja hyvin suunnitel-

tua taskutusta+ mainioita kanto-ominaisuuksia

(lantiovyö)+ vahvaa pohjaa+ pohjan vedenpitävyyttä+ soveltuvuutta myös metsästäjän

käyttöön+ hintaaMoitimme:– nahkeita vetoketjuja

Erän suositus: Retki Finland onerinomaisen hyvin suunniteltu,

sa sekä vetoketju että pikalukol-linen läppä.Tilava vetoketjullinenläppätasku. Repun sisällä ei tas-kuja.

Muut ominaisuudet: Muotoillut japehmustetut viilekkeet, lantio-vyö ja joustava rintaremmi. Is-tuintaso lievästi pehmustettu,ommelten kestävyys varmistettuniiteillä.Selkätoppaus vahva,pin-ta verkkokangasta hengittävyy-den parantamiseksi. Pohja vah-vistettu.Reppu ja jakkara irrotet-tavissa toisistaan. Jalasten sivu-putkissa solukumitoppaukset,al-la muoviset anturat kulumisenestämiseksi. Repun pohjassa ve-toketjulla kiinnitetty ”parin kir-jolohen vetoinen” kylmälaukku,jonka voi myös irrottaa,jolloin re-pun sisätila hieman kasvaa. Va-rustuksena myös erillinen vesi-tiivis pussi.

Vedenpitävyys: 20 s, mitattu kyl-mälaukku poistettuna.Tässä vai-heessa kylmälaukun tila oli jo vet-tä täynnä.

Jalasten kestävyys: Putket vään-

Abu Reppujakkara XLHinta: 59 € (kampanjahinta 39 €)Mitat: Paino 2,71 kg, tilavuus 40 l,

istuinkorkeus 41 cmHuomioita: Yhteensä 4 kohtuulli-

sen tilavaa sivutaskua sekä isoh-ko pikalukollinen etutasku. Ei si-sä- eikä läppätaskuja.Repun suul-la lumilukko ja läpän alta esille ve-dettävä oranssi viiri, joka toimiihälytysvärinä metsästettäessä.Mukavasti pehmustetut viilek-keet, joissa korkeussäädöllä va-rustettu rintaremmi. Kiinnitysreppuun vahvistettu niiteillä. Is-tumataso kapeahko, kumimais-ta verkkokangasta. Pohja kumi-vahvistettu. Toisessa jalaksessakangasverhoilu. Reppu ja jakka-ra irrotettavissa toisistaan.

Vedenpitävyys: 2 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ tilavuutta+ istuimen materiaalia+ korkeussäädettävää rintaremmiä

kokankainen läppätasku.Sisällä 2ahdassuista verkkotaskua.Istuin-taso hyvin pehmustettu, muttaturhan kapea ja jalasten raudatpainavat pakaroita. Viilekkeet le-veät ja pehmustetut, rintaremmiturhan ylhäällä (kuristaa kaulaa,jos viilekkeet vähänkin löysällä).Käsikantolenkki puuttuu.Jalastenulommat putket pehmustettu.Ja-lasten alaosassa tapit, jotka pa-rantavat pureutuvuutta jäähän jamaastoon. Reppua ja jakkaraa eivoi irrottaa toisistaan.

Vedenpitävyys: 25 s,vertailun toi-seksi paras.

Jalasten kestävyys: Kestivät.Kiitämme:+ repun tilavuutta+ jalasten kestävyyttä+ ryhdikkyyttä+ pohjan vedenpitävyyttäMoitimme:– kapeaa istuintasoa– käsikantolenkin puutetta– taskujen ahtautta– veden tunkeutumista jalasputkiin– kuristavaa rintaremmiä

(reppujakkarat)

Re

tki F

inla

nd

La

kse

n

Ab

u R

ep

pu

jak

ka

ra X

L

Page 8: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

29R E P P U J A K K A R A T E R Ä 1 – 2 0 0 6

– viilekkeiden jumittumista jalas-ten tappien taakse

Erän suositus: NordPack Maxi 45 lon sisätiloiltaan mukavan kokoi-nen reppujakkara, josta olisi vä-hän paremmalla suunnittelullasaanut vieläkin kilpailukykyi-semmän.Nyt erityisesti kapea is-tuin, käyttökelvoton rintaremmija käsikantolenkin puute laskevatkäyttömukavuutta.Iso plussa kui-tenkin kestävistä jalaksista.

� � � 1/2

Storm WinterHinta: 29 €Mitat: Paino 2,24 kg, tilavuus 40 l,

istuinkorkeus 45 cmHuomioita: Melko tilava reppu, 4

ulkotaskua, pikalukolliset sivu-taskut, vetoketjulliset etutaskut.Sisätaskut puuttuvat.Tukevat,ve-sitiiviit läpät sekä sivutaskuissa

TatonkaFischerstuhl

Hinta: 26,84 €Mitat: paino 1,87 kg, tilavuus 25 l,

istuinkorkeus 43 cmHuomioita: Pienikokoinen, laa-

dukkaan tuntuisesta kankaastavalmistettu reppu, jossa 2 sivu-ja 2 etutaskua. Sivutaskut ja pie-nempi etutasku on tehty verk-kokankaasta. Isompi vetoketjul-linen etutasku sisältää 2 pikkulo-keroa. Vetoketjuissa hyvät veti-met. Sisätilassa ei taskuja, muttasuulla lumilukko. Istumamuka-vuus kohtuullinen. Käsikanto-hihna on, viilekkeiden pehmus-tus niukahko. Repun ja jakkaransaa irti toisistaan.

Vedenpitävyys: 10 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ hintaa+ pohjan kohtuullista vedenpitä-

vyyttä+ vetoketjujen hyviä vetimiä+ keveyttä

ketjullinen verkkotasku. Läpässäharvinaisen tilavat vetoketjutas-kut sekä ala- että yläpinnalla, li-säksi pinnalla kuminauha sade-vaatteiden yms. kiinnitykseen. Eisisätaskuja. Vahvikkeena irrotet-tava ”laatikko”,jonka jämäkät sei-nät tekevät sisätilasta todella ryh-dikkään.Tosin pohjaa ei laatikos-sa ole. Istuintaso hyvin pehmus-tettu, samoin viilekkeet, joissasäädettävä rintaremmi. Repunpohja vahvistettu ja selkämyspehmustettu.Alaselkätuki puut-tuu, mutta sitä varten jalaksissaon korvakkeet,jotka painavat ikä-västi selkää. Käsikantolenkki to-della hankalassa paikassa istui-men alla. Toisen jalaksen ylä-päässä oleva metallitanko irtosiheti kättelyssä,tosin tarpeeton seolikin. Reppu ja jakkara ei irro-tettavissa toisistaan.

Vedenpitävyys: 2 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ ryhdikkyyttä+ hyviä pehmusteita

Nord Pack Ergo 35

Hinta: 28 €Mitat: paino 2,36 kg, tilavuus 35 l,

istuinkorkeus 48 cmHuomioita: Iso etutasku ja pikalu-

kolliset sivutaskut (2 kpl). Melkokorkea mutta niukasti pehmus-tettu istuin. Repun suulla lumi-lukko. Muotoillut, hyvin topatutviilekkeet, rintaremmi liian yl-häällä.Kummankin puolen jalas-putkissa pehmusteet sekä läpäs-sä oranssi lippu metsästäjiä var-ten. Jalasten alaosassa tapit, jot-ka parantavat pureutuvuutta jää-hän ja maastoon. Reppu ja jak-kara irrotettavissa toisistaan.

Vedenpitävyys: 10 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ ryhdikkyyttä+ pohjan kohtuullista vedenpitä-

vyyttäMoitimme:– veden tunkeutumista jalasputkiin– jalasten vääntymistä

että repun päällä. Reilusti peh-mustettu istuin. Viilekkeissä rin-taremmi. Reppu valmistettu ve-sitiiviistä materiaalista, muttasaumat vuotavat.Käsikantolenk-ki puuttuu.Reppu ja jakkara ei ir-rotettavissa.

Vedenpitävyys: 0 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ vesitiiviyttä+ ryhdikkyyttä+ hyvää sisätilaa+ hintaaMoitimme:– käsikantolenkin puutetta– heikkoja jalasputkia– vahvistamatonta pohjaa

Erän suositus: Storm Winter onkonstailematon reppujakkara,jonka pisin miinus tulee käsikan-tolenkin puuttumisesta.Myös ja-lakset saattavat pettää ison istu-jan alla.

� � � 1/2

Moitimme:– ahtautta– putkien vääntymistä

Erän suositus: Tatonka Fischers-tuhl on huokeahko, mutta hy-västä kankaasta valmistettu jakohtuullisesti vettä pitävä rep-pujakkara pieniä varustemääriämukana kuljettavalle ”viikonlop-pukalastajalle”. Pienten reppu-jakkaroiden paras. Hyvä valintaaktiivisesti kalastavalle junioril-le.

� � � 1/2

DAM 9001Hinta: 64 €Mitat: Paino 2,97 kg, tilavuus 20 l,

istuinkorkeus 42 cmHuomioita: Kummallakin sivulla

taskut,joiden läpät turhan pieniä.Edessä 2 taskua,joista isompi sol-kiläpällinen, toinen ahdas veto-

+ säädettävää rintaremmiäMoitimme:– hankalaa kannettavuutta kädes-

sä– jalasten vääntymistä– sisätilan puutetta– epämiellyttävyyttä selässä– huonosti sateelta suojaavia tas-

kuläppiä

Erän suositus: DAM on poikkeuk-sellisen ryhdikäs, lähinnä pilkki-käyttöön sovelias reppujakkara,mikä johtuu irrotettavasta ”laati-kosta” repun sisällä. Vaatimatonsisätila kuitenkin vähentää senkäyttöarvoa,samoin mitättömänkokoisen käsikantolenkin sijoit-taminen aivan väärään paikkaan.Repussa on läpän ja istuimen juu-rella lyijykynän kokoinen veto-ketjutasku, jolle testaajat eivätlöytäneet järjellistä selitystä. Pa-remmalla suunnittelulla DAMis-sa olisi ainesta pitemmälle.

� � �

– kuristavaa rintaremmiä– viilekkeiden jumittumista jalas-

ten tappien taakse

Erän suositus: Nord Pack Ergo 35on konstailemattomasti tehty,kohtalaisen ryhdikäs reppujak-kara, jossa tilaa on keskinkertai-sesti. Ergo-liite nimessä ei viitan-ne ainakaan rintaremmiin, jokakuristaa kaulan kohdalta.

� � �

Nord Pack 20 L-Mini

Hinta: 24 €Mitat: Paino 1,94 kg, tilavuus 20 l,

istuinkorkeus 40 cmHuomioita: Tilava vetoketjullinen

etutasku sekä 2 verkkokankaistasivutaskua,joissa kuminyöri.Niu-kasti pehmustetut viilekkeet, eirintaremmiä, kohtalaisen peh-meä istuin.Reppu ja jakkara irro-

No

rdP

ack

Ma

xi 4

5 l

Sto

rm W

inte

r

Tato

nk

a F

isch

ers

tuh

l

Page 9: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

30 E R Ä 1 – 2 0 0 6 R E P P U J A K K A R A T

tettavissa.Vedenpitävyys: 0 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ ryhdikkyyttä+ hintaaMoitimme:– tilan puutetta– jalasten vääntymistä– mataluutta– pohjan huonoa vedenpitävyyttä

Erän suositus: Nord Pack 20 L-Mi-ni on liioista ominaisuuksista te-hokkaasti riisuttu,mutta silti ver-tailumme pienistä n. 20-litraisis-ta reppujakkaroista toiseksi pa-ras, ryhdikäs ja tukevan tuntui-nen. Ei raskassarjalaisille.

� � �

Savotta 600Hinta: 120 €Mitat: Paino 2,53 kg, tilavuus 50 l,

istuinkorkeus 42 cmHuomioita: Tilava reppu, jossa 2

isohkoa sivutaskua + 2 etutaskua.Vetoketjut sadeläpän alla ja siksitahmeasti liikkuvat.Tilava läppä-tasku, jonka vetoketjun sadeläp-pä kerää veden tehokkaasti tas-kuun sisälle. Ei sisätaskuja. Istuinfleecepehmustettu,erillinen läp-

pä käännettävissä päälle sateensattuessa. Viilekkeet kohtuulli-sesti pehmustettu,kiinnitys vah-vistettu niiteillä.Pohjan vahvistuspuuttuu,mutta mukana irrallinensuojapussi.Reppu ja jakkara irro-tettavissa toisistaan.

Vedenpitävyys: 0 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ tilavuutta+ laadukasta kangasta+ erillistä suojapussia+ 2 vuoden takuutaMoitimme:– taskujen nahkeita vetoketjuja– jalasten heikkoutta– veden pääsyä putkeen repun kiin-

nityslenkistä– pohjan huonoa vedenpitävyyttä– hintaa

Erän suositus: Suomalainen Sa-votta 600 on miellyttävän tilavareppujakkara,mutta moitelista onluvattoman pitkä.120 eurolla luu-lisi saavan huomattavasti parem-paakin jälkeä,olkoonkin että suo-malainen työ maksaa kiinalaiseenverrattuna paljon. Takuu on sen-tään 2 vuotta, mutta koskee vainraaka-aine- ja valmistusvirheitä.Esimerkiksi vääntyneet jalakseteivät kuulune tähän?

� � �

UltimateHinta: 19,90 €Mitat: Paino 1,83 kg, tilavuus 15 l,

istuinkorkeus 40 cmHuomioita: 2 sivutaskua + etutas-

ku,kaikki suhteellisen pieniä ja pi-kalukollisia.Sisällä pohjasta avointermostasku. Vaatimattomastitopatut viilekkeet, ei rintarem-miä. Käsikantohihna liian pieni,mutta hyvän kanto-otteen saajakkaran etureunasta. Repun jajakkaran saa irti toisistaan.

Vedenpitävyys: 4 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ hintaa+ keveyttäMoitimme:– tilan puutetta– putkien heikkoutta– epämiellyttävän vinoa asentoa– maassa lojuvia pitkiä kansiläpän

kiinnitysremmejä

Erän suositus: Ultimate on huo-keiden pikkureppujen sarjaankuuluva, liioista ominaisuuksistariisuttu reppujakkara lähinnäperheen nuorison käyttöön.

� � 1/2

Ahti Iso Reppujakkara

Hinta: 19,50 €Mitat: paino 2,02 kg, tilavuus n. 50

l, istuinkorkeus 43 cmHuomioita: Sisäpuolella ei tasku-

ja. Olkaviilekkeiden toppaushintelä ja kiinnitys reppuun hu-tera (ratkeamisen oireita jo ly-hyellä käytöllä). Käsikantolenk-ki puuttuu. Istuintason pehmeätekokarva mukava kuivana,mutta todella epämiellyttävämärkänä. Repun pohjasta ja se-lästä puuttuvat vahvistukset.Reppu ja jakkara eivät irrotetta-vissa.

Vedenpitävyys: 0 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ tilavuutta+ hintaa+ kuivalla kelillä miellyttävää is-

tuintaMoitimme:– käsikantolenkin puutetta– ommelten heikkoutta– jalasputkien heikkoutta– pohjavahvistuksen puutetta– pohjan huonoa vedenpitävyyttä

Erän suositus: Iso Ahti on tilavistareppujakkaroista selvästi edulli-sin,mutta valitettavasti hinta nä-kyy myös laadussa.Kovassa käy-tössä tällaisen rikkoo todennä-

DA

M 9

00

1

No

rdP

ack

Erg

o 3

5

No

rdP

ack

20

L-M

ini

Sa

vo

tta

60

0

Ult

ima

te

Ah

ti Is

o R

ep

pu

jak

ka

ra

Page 10: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

31R E P P U J A K K A R A T E R Ä 1 – 2 0 0 6

köisesti alle vuodessa, painavakaveri jopa ensi-istunnolla.

� �

Biltema Tuolireppu

Hinta: 9,95 €Mitat: Paino 2,65 kg, tilavuus 20 l,

istuinkorkeus 43 cmHuomioita: Pehmustus sekä vii-

lekkeissä että istuimessa melkovähäinen. Erikoisuutena peh-mustettu selkänoja, joka taittuukannettaessa kasaan selkätuek-si. Voi käyttää myös ilman selkä-nojaa.Istuintason alla vapateline.Reppu ja jakkara eivät irrotetta-vissa.

Vedenpitävyys: 0 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ selkänojaa ja vapatelinettä (va-

rauksin)+ hintaaMoitimme:– tilan puutetta repussa ja taskuis-

sa– jalasten heikkoutta– huteran tuntuisia ompeleita– pohjan huonoa vedenpitävyyttä– taitetun selkätuen kastumista

märällä jäällä

Erän suositus: Biltema Tuolireppuon hauska, mutta turhan pieniti-lainen reppujakkara,joka esiintyyeniten edukseen leppoisassa ke-säkalastuskäytössä. Kipeästä se-lästä kärsiville selkää säästävävaihtoehto.Ommelten rutina vii-lekkeissä ja taipuilevat metalli-putket eivät lupaa kovin pitkääkäyttöikää suurten taakkojenkantajalle, mutta ei kai kympilläsellaista voi odottaakaan.

� �

Fladen BC23-4802

Hinta: n. 20 €Mitat: Paino 2,34 kg, tilavuus 20 l,

istuinkorkeus 45 cmHuomioita: Sisätila niukka ja asen-

to epämiellyttävän vino, helpos-ti kumoon keikahtava (saa pa-rannettua kiinnikkeet avaamal-la). Lumilukko laajentaa hätäti-lassa sisätilaa, mutta muuten lä-hinnä häiritsee. Fleeceistuin kui-vana mukava,märkänä epämiel-lyttävä.Käsikantolenkki puuttuu,mutta hyvän kanto-otteen saajakkarasta. Olkaviilekkeet ja sol-jet heppoiset.Tukiputken kiinni-tysreikien kautta vesi tunkeutuujalasputkiin helposti.

Vedenpitävyys: 0 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ hintaa+ kuivalla kelillä mukavaa istuintaMoitimme:– tilan niukkuutta– jalasputkien heikkoutta– veden tunkeutumista putkiin– pohjan huonoa vedenpitävyyttä– vinoa asentoa

Erän suositus: Fladen BC23-4802on tyypillinen halpisreppujakka-ra, joka kelpaa paremman puut-teessa pieniin varustemääriin

tyytyvälle kevytrakenteiselle ka-lastajalle.

� �

Ahti Reppujakkara

Hinta: 14,50 €Mitat: Paino 1,47 kg, tilavuus n. 15

l, istuinkorkeus 40 cm Huomioita: Istuimen ja viilekkei-

den pehmustus vaatimaton. Kä-sikantohihna puuttuu,mutta hy-vän kanto-otteen saa jakkaranetureunasta.

Vedenpitävyys: 0 sJalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ hintaa+ keveyttä (testin köykäisin)Moitimme:– tilan puutetta– jalasten heikkoutta– mataluutta– pohjan huonoa vedenpitävyyttä

Erän suositus:Ahti Reppujakkara onhalvalla teetetty perustuote.Pienikoko ja putkien heikkous tekeetästä lähinnä nuorisolle soveltu-van ensimmäisen pilkki-istuimen.

� 1/2

Fladen BC26-4202

Hinta: n. 20 €Mitat: Paino 1,84 kg, tilavuus 15 l,

istuinkorkeus 38 cmHuomioita: Sisätila niukka, asento

epämiellyttävän vino, helpostikumoon keikahtava.Viilekkeissämelko vaatimaton pehmustus,rintaremmi puuttuu.Tukiputkenkiinnityksestä vesi tunkeutuu ja-lasputkiin helposti.

Vedenpitävyys: 0 s.Jalasten kestävyys: Vääntyivät.Kiitämme:+ hintaa+ keveyttäMoitimme:– pientä tilaa– pohjan huonoa vesitiiviyttä– jalasputkien heikkoutta– veden tunkeutumista putkiin– vinoa asentoa– matalaa istuintasoa

Erän suositus: Fladen BC26-4202on edullinen, pitkän moiteluet-telon saatteekseen saanut hal-pistuote, joka soveltuu lähinnälasten kalakäyttöön.

� 1/2

Kysy lähintä myyjää

Abu: Pure Fishing Finland Oy, Helsinki, (09) 350 8080

Ahti: Kivikangas Oy, Pietarsaari, (06) 781 2900

Artekno: Artekno-Eps Oy, Kangasala, (03) 244 7645

Biltema: tilauspuhelin (02) 515 1100

DAM: Kalastuskolmio Oy, Parola, (03) 644 1220

Fladen: Fladen Fishing Ab/Kalevi Eklöv, 0500 774 688

Laksen: Finscoop ky, Hämeenlinna, (03) 688 2911

Master: Kalastuskolmio Oy, Parola, (03) 644 1220

NordPack: Nordic Sports Finland Oy, Kouvola, (05) 884 8400

Retki Finland: V.Wallenius Oy,Tampere, 0207 333 300

Savotta: Finn-Savotta Oy, Karstula, (014) 417 1400

Tatonka: Greendoor Oy, Helsinki, (09) 560 7420

Ultimate: Videmo Oy/Juha Karppinen, Nokia, 041 503 6350

Bil

tem

a T

uo

lire

pp

u

Fla

de

n B

C2

3-4

80

2

Ah

ti R

ep

pu

jak

ka

raF

lad

en

BC

26

-42

02

Page 11: Reppujakkarat testissä Tärkeä - Erä · ompeleet kestävämmät ja niiteil-lä vahvistetut. Pitkillä kävelymat-koilla kannattaa ottaa käyttöön ol-kahihnoja yhdistävä rintaremmi,

32 E R Ä 1 – 2 0 0 6 R E P P U J A K K A R A T

Artekno ReppariHinta: n. 125 €Mitat: Paino 2,71 kg,pönttö 20 l, is-

tuinkorkeus 49 cmMateriaali: Polyester 600 D -kan-

gasta, EPP-solupolypropeeniaTaskut: Edessä kaksi erittäin tilavaa

vetoketjutaskua, joista suurem-man saa laajenemaan entises-tään ympäri kulkevan vetoketjunavaamalla (max tilavuus n. 13 l).Erittäin tilava, topattu sivutaskurepun oikealla sekä styroksieris-teinen termospullotasku vasem-malla puolella. Termotaskun voimyös irrottaa.

Muut ominaisuudet: Varsinainenjakkara puuttuu, mutta istuime-na toimii tukeva pönttö repun si-sässä. Pöntön sisätila jaettavissamukana tulevalla väliseinälläkahteen osaan.Sisäreunassa uratmm. toukkapurkeille, haulikon-panoksille ja kynälampulle. Kan-si kiinnittyy pönttöön saranoillaja on suljettavissa ”tuulenpitä-västi” hihnalla. Edessä pieni auk-ko kalojen sisään työntämistävarten. Viilekkeet hyvin topattu,rintaremmi, ja reilu käsikanto-lenkki. Erilliset viilekkeet myöspöntössä, jonka voi irrottaa re-pusta ja käyttää sellaisenaan.

Kiitämme:+ tavaroiden pysymistä järjestyk-

sessä ja kuivana+ lujaa rakennetta+ erittäin tilavia taskujaMoitimme:– hintaa

Erän suositus: Reppari on näppä-rä pilkkipöntön ja reppujakkaranyhdistelmä, joka tarjoaa hyvänsuojan tavaroille kovissakin ke-leissä ja pitää ne tavallista reppuaparemmin järjestyksessä. Sisäti-lan niukkuuden korjaa erittäin ti-lava etutasku, jonne mahtuu rei-lukin kalansaalis.Hyvä valinta eri-tyisesti pilkkijälle.

� � � � �

NordPack RT Field Gear

Hinta: 65 €Mitat: Paino 3,05 kg, tilavuus 26 l,

istuinkorkeus 42 cmHuomioita: Repun sisään piilotet-

tu muoviämpäri, jossa tukeva,kahdella kuminauhalla kiinnitty-vä puinen kansi. Kannessa kala-aukko ja sen päälle taittuu kaksitopattua läppää istuinpehmus-teeksi. Repussa 3 tilavaa taskua,

joista etu- ja toinen sivutasku ja-ettu väliseinällä kahtia. Taskujenläpissä kätevä tarrakiinnitys.Poh-ja vahvistettu ja varustettu liu-kuesteillä.Topatuissa viilekkeissärintaremmi sekä heijastinnauhat,myös selkäkangas topattu. Lan-tiovyön säätövara surkean pieni.Repussa lisäksi ripustuslenkkejäpikkutarvikkeille.

Kiitämme:+ tukevaa rakennetta+ taskujen läpän tarrakiinnitystä+ selässä kantamisen mukavuuttaMoitimme:– lantiovyön säätövaraa– tavaratilan niukkuutta

Erän suositus: NordPack RT FieldGear on näppärästi suunniteltupilkkijän istuin,jossa kalat on tar-koitettu työnnettäväksi sisällehelposti pestävään muovipönt-töön.Vavat ym. varusteet sijoite-taan repun taskuihin. Muutamavapa pilkkikukkaroineen mahtuuhelposti taskuihin, mutta isom-mille tavaroille tarvitaan jo muu-ta kantolaitetta.

� � � �

Master 25Hinta: 70 €Mitat: Paino 2,25 kg, tilavuus 20 l

(etuaukon alareunan tasalle kui-tenkin vain 13 l),istuinkorkeus 46cm

Huomioita: Tukeva, lasikuituinenpilkkipönttö on piilotettu repunsisälle ja kiinnitetty tarroilla. So-lumuovilla pinnoitettu vankkakansi irrotettavissa. Repustapuuttuu kansiläppä, mutta siinäon 2 tilavaa sivu- ja 1 etutasku,jot-ka suljetaan pikalukoilla.Niukas-ti pehmustetut viilekkeet, joidenliitoskohta reppuun vahvistettuniiteillä.Käsikantolenkki on.Poh-ja vahvistettu.

Kiitämme:+ tukevaa rakennetta+ pöntön vesitiiviyttäMoitimme:– niukahkoa tilaa– kiikkeryyttä tuulessa

Erän suositus: Master 25 on näp-pärä pilkkipönttö, jonka ympä-rille vedetty reppu tuo kolmentaskun verran lisää tilaa ja mah-dollistaa selässä kantamisen. Pa-ri kolme pilkkivapaa,sohjokauhaja pilkkikukkaro täyttävät tasku-tilan, mutta jos vähillä varusteil-la pärjää, voi itse pöntön täyttääahvenilla.

� � � 1/2

Arteknon pikkujakkara

Hinta: n. 59 €Mitat: Paino 1,32 kg, pöntön tila-

vuus 13 l, istuinkorkeus 42 cmHuomioita: Repparin tyylinen rep-

puistuin,jossa jakkara korvautuurepun sisässä olevalla styroksi-pöntöllä.Kummallakin sivulla se-kä edessä melko tilavat vetoket-julliset taskut. Läppä kiinnitettyyhdellä pikalukolla.Kevyesti peh-mustetut viilekkeet,reilun kokoi-nen käsikantolenkki. Pönttömahdollista jakaa kahtia välisei-nällä (ei mukana). Etuseinässäaukko kalojen sisälle työntämi-seen. Pohjassa vahvistus. Pönttösoveltuu käytettäväksi sellaise-naan.

Kiitämme:+ tavaroiden pysymistä järjestyk-

sessä ja kuivana+ lujaa rakennetta+ keveyttäMoitimme:– tilan puutetta

Erän suositus: Arteknon pikkujak-kara on karvalakkipainos Reppa-rista ja huomattavasti pieniko-koisempi. Soveltuu etenkin pilk-kikäyttöön, kun mukana kulje-tettava onki- ym. kalusto ei olesuuri.

� � �

PönttöistuimetPönttöistuimet

(pönttöistuimet)

Art

ek

no

Re

pp

ari

No

rdP

ack

RT

Fie

ld G

ea

r

Ma

ste

r 2

5

Art

ek

no

n p

ikk

uja

kk

ara