rajallinen vai rajaton maailma? · rajallinen vai rajaton maailma? ota kantaa! huonoimmissa...

DIALOGI YKSILÖSTÄ JA YHTEISÖSTÄ • OPETTAJAN AINEISTO78

Rajallinen vai rajatonmaailma?Ota kantaa!

Huonoimmissa talousohjelmissa otetaan huomioon vaintalous. Tämäkin lausahdus on peräisin Samuli Parosenaforismikokoelmasta Maailma on sana. Tavallaan juuritästä kriitikot ovat syyttäneet suuria talousjärjestöjä (WTO,IMF jne.): ne pitävät talouden tehokkuuden mittarina ta-loutta itseään. Osa ekonomisteista onkin sitä mieltä, ettätalouden indikaattorit osoittavat parhaiten talouden kas-vusta. Talouden tehostuessa ja kansantuotteen kasvaes-sa yleinen hyvinvointi lisääntyy. Kansantuotteen kasvus-ta tihkuu jotain myös alimman tulosentiilin väestölle.

Vasta-argumentti on, että vasta seurattaessa taloudenvaikutuksia suhteessa sosiaaliseen, poliittiseen, kulttuu-riseen ja ekologiseen todellisuuteen tiedetään, toteuttaa-ko talous tehokkaasti toivottuja päämääriä vai ei. Muunmuassa kestävän kehityksen mukaan talouden toiminta-kykyä on arvioitava talouden ulkopuolisilla mittareilla. Ta-loutta ei esimerkiksi voi pitää tehokkaana, jos se käyttääluonnonresursseja tuhlailevasti. Toivottava ei olisi myös-kään sellainen talous, joka tuottavuuden ohella kasvat-taa elintasokuilua ihmisten ja maiden välille. On myösmuistutettu siitä, ettei ole selvää, mitä kaikkea otetaanhuomioon taloudesta puhuttaessa: aivan tavallisesti epä-virallinen rahatalous sekä kaikki ilman rahaa tehtävätvaihdot ja työ jäävät talousmittareiden ulkopuolelle. Mo-nissa niin sanotuissa kehitysmaissa suurin osa taloudel-lisesta toiminnasta on virallisen bruttokansantuotteenulottumattomissa.

Rahalla ei ole isänmaata, mutta sen äidinkieli on eng-lanti. Suomessakin on noussut pieniä kansanliikkeitäpuolustamaan symboliarvoltaan tärkeinä pidettyjä suo-malaisia tuotteita (Turun sinappia, Koskenkorvaa, Valionpingviinejä), kun niiden valmistajille on ilmaantunut ulko-mainen ostaja. Mistä huoli kertoo, ja mihin se perustuu?Yleensä on vastustettu esimerkiksi määräysvallan siirty-mistä ulkomaille ja pelätty kyseisten tuotemerkkien lopet-tamista. Taustalla lienee myös ajatus, että toisessamaassa sijaitsevassa pääkonttorissa ei ymmärretä pai-kallisia perinteitä ja arvoja. Mutta mitä oikeastaan halu-taan puolustaa, kun puolustetaan kansallisia symbolei-ta? Kiinnostavaa on kaupallisten tuotemerkkien kohoami-nen kansallisiksi symboleiksi saunan ja sisun rinnalle.

Yritysten tilannetta kuvastaa, ettei esimerkiksi Nokianmaailmanlaajuinen menestys liity mitenkään suomalai-seen kulttuuriin: yli 95 prosenttia myynnistä ja yli puolethenkilöstöstä ja omistuksesta on ulkomailla, yrityskiele-nä on englanti, eivätkä Nokian tuotteet yhdisty mieliku-viin suomalaisuudesta. (Suunnittelun lähtökohtana onpäinvastoin välttää paikallisesti rajautuneita mielikuvia,

jotka haittaisivat markkinointia). Harva Nokian tuotteitakäyttävä tietää, mikä on yrityksen kotimaa. Mitä väliä siisTurun sinapillakaan on?

Toinen ja perinteikkäämpi esimerkki talouden ja kan-sallisen kulttuurin sidoksesta on ollut kansallisissa raha-yksiköissä. Oma valuutta kuului pitkään itsenäisyydenmerkkeihin. Kaikille siirtyminen euroon ei sopinutkaan, jamm. britit pitivät puntansa ja ruotsalaiset kruununsa.Valuuttaankin liitetään perinne- ja tunnearvoja. Taskustavoi kaivaa euroseteleitä ja tutkailla, millaista symboliik-kaa niihin on haluttu ikuistaa.

Yksi talouden globaalistumisen tuoma piirre on eng-lanninkielisyys. Kyse ei ole vain kaupallisesta viihde- jamediakulttuurista tai tietokoneista ja Internetistä, joidenhallitseva kieli englanti on. Esimerkiksi yhä uudet ammat-tinimikkeet vaihtuvat englanninkielisiksi. Omistussuhtei-den ja ulkomaisen kaupan vuoksi yhä useammat työteh-tävät edellyttävät englannin käyttöä. Kielellinen muutoskoskettaakin tuotemerkkejä ja valuuttoja paljon syvempiäkulttuurisia kerrostumia.

On sanottu, että ”välttävästä englannista” on tullut ai-noa maailmankieli. Opiskelijoiden keskuudesta voi ottaatilaston kielivalinnoista. Liittyminen Euroopan unioniin eiole vaikuttanut englannin ylivoimaiseen asemaan ensim-mäisenä vieraana kielenä. Pitäisikö asiasta huolestua? Vaionko vain hyvä, että jokin kieli yhdistää yli kulttuurirajojen?

Länsimaiden syrjäytyneetkin voivat liian paksusti ka-pinoidakseen. Pitkään eriarvoisuudesta puhuttiin lähinnätarkastellen yksilöitä saman yhteiskunnan puitteissa. Onkuitenkin selvää, että suurimmat eriarvoisuuteen liittyvätongelmat vallitsevat maiden ja maanosien välillä. Yksilöei voi valita syntyperäänsä, joten köyhässä maassa, rau-hattomissa oloissa, toistuvien luonnonkatastrofien alueil-la ja heikon demokratian valtiossa kasvavalla ihmisellävoi olla hyvin vähän tai ei lainkaan mahdollisuuksia vai-kuttaa omaan hyvinvointiinsa. Tilanne on toinen kuin län-simaissa, joissa vallitsee ainakin periaatteellinen mahdol-lisuuksien tasavertaisuus ja poliittinen demokratia. Tie-tenkin periaatteelliset mahdollisuudetkin ovat joskus vainnäennäisiä.

Passivoiko länsimaiden syrjäytyneitä elintaso vai ehkäsittenkin epäusko omiin mahdollisuuksiin toimia? Joskyse on elintasosta, voi jatkaa kysymällä, kuinka paljonsyrjäytyneet voisivat kurjistua, ennen kuin kapinoita syt-tyisi. Synnyttäisikö suurempi kurjistuminen yhteiskunnal-lista liikehdintää? Näin on ainakin näyttänyt käyvän histo-riassa joinain aikoina. Voisiko yhteiskunnallisia muutok-sia seurata siitä, että ihmiset kapinoisivat avoimesti jär-jestelmää vastaan – vai johtaisiko se vain lakien koventa-miseen ja poliisien lisäämiseen? Globaalisti tärkein eettis-poliittinen kysymys on kuitenkin se, ovatko ihmiset valmii-ta protestoimaan ja toimimaan myös toisten ihmisten hy-vinvoinnin vuoksi.

Nisäkkäiden tappaminen ravinnoksi on eettisesti ar-veluttavampaa kuin kalojen tai äyriäisten. Kasvissyöjis-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4478

79RAJALLINEN VAI RAJATON MAAILMA? 79

tä osa on vegaaneja, jotka eivät käytä mitään eläinkun-nan tuotteita. Osa hyväksyy eettisesti kohennetun hyöty-eläinten kasvatuksen (esim. luomumaidon, -voin ja ka-nanmunat) vaikka torjuukin lihansyönnin. Monet ovat va-likoivia lihansyöjiä, jotka eivät syö nisäkkäitä ja lintujamutta hyväksyvät vaikkapa kalat ja äyriäiset. Näkemyserottelee eläimet mm. hermoston ja tuntoisuuden, älyk-kyyden tai ruuantuotannon ekologisten vaikutusten perus-teella. Ekologisesti ajatteleva voi torjua vaikkapa kalan-kasvatuksen tai kaukaa rahtina tuotavan kalan muttahyväksyä paikallisen kalastuksen. Myös lihansyöjä voirajoittua vain luomukarjaan tai riistaan ekologisista syis-tä. On siis monia eettisiä, poliittisia, terveydellisiä ja eko-logisia kriteereitä, joiden varassa harkintaa tehdään, jajokainen piirtää rajansa jollain tavalla.

Joka tapauksessa valintojen perusteena on yhä useam-min eettinen harkinta: ruuasta on tullut uusi arvokeskus-telun areena. Arvolajeja ovat mm. ekologiset arvot, elä-män mahdollinen itseisarvo, kärsimyksen ehkäisemisel-le ja tuntevien olentojen hyvinvoinnille annettu arvo (esim.utilitarismi), terveysarvot, ruokaperinteisiin liittyvät kult-tuuriarvot jne. Toisinaan arvoista seuraa myös sosiaali-sia törmäyksiä esimerkiksi nuorten ja aikuisten välillä.Kun eettiset kysymykset tulevat hyvin lähelle arkea ja va-kiintuneita elämäntapoja kritisoidaan, se myös närkästyt-tää monia. Toisaalta ruokakeskustelu on jo kauan ja va-kiintuneesti nivoutunut etiikkaan terveysarvojen kautta(ravintoympyrä jne.) sekä monien uskontojen opeissa.Muutamat utilitaristiset eetikot ovat esittäneet, että ruu-an ajattelu terveysarvojen kautta on pohjimmiltaan egois-mia (perustumista omaan etuun) mutta eläinten oikeuk-sien tai ekologisten arvojen kautta utilitarismia (kokonais-hyvään perustumista).

Koskematon luonnonmaisema on arvokkaampi kuinkaupunkimaisema. Ympäristöestetiikka tutkii luonnolli-sen ja rakennetun ympäristön maisema-arvoja. Onko mai-semaa ilman näkijää? Entä onko arvokkuus silloin kiinnitarkastelijan näkökulmasta vai onko olemassa yleisiä kri-teereitä, joiden kautta kauneusarvoja arvioidaan? Jokatapauksessa myös subjektiivisista elämyksistä voidaankeskustella ja väitellä, esittää perusteita puolesta ja vas-taan. Onko jokin tuntemus toista perustellumpi ja paina-vampi arvoltaan?

Ehkei väite viittaakaan esteettisiin arvoihin vaan muu-hun luonnontilaisen ja rakennetun ympäristön vertailuun.Onko luonnontila joidenkin arvojen valossa rakennettuaarvokkaampi? Suomessa on mm. laki ympäristövaikutus-ten arvioinnista (YVA), joka vaatii selvittämään luonnollekoituvat seuraukset ennen suurten rakennushankkeidentoteuttamista (kuten moottoritien rakentaminen). Kysy-myksen kautta voi motivoida pohdinnan siitä, kuinkamonella eri tavalla nykyihmiset arvottavat luontoa ja senkäyttöä. Herää myös kysymys, onko (enää) olemassa kos-kematonta luontoa vai ulottuuko ihmisen toiminnan vaiku-tus kaikkialle.

Oppikirjassa mainittu Kasvun rajat -raportti herättiaikanaan maailmanlaajuista huomiota, ja Roomanklubi vakiintui instituutioksi. Klubiin kuuluu nykyisinsata jäsentä 30 eri maasta. Suomea klubissa edustavatTulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja MarkkuWilenius sekä myös tulevaisuudentutkijana tunnetuksitullut professori Pentti Malaska. Presidentti MaunoKoivisto on klubin kunniajäsen. Vuoden 2004 loka-kuussa klubi kokoontui ensimmäisen kerran Suomes-sa teemalla ”Limits to Ignorance: The Challenge ofInformed Humanity”. Klubin Suomen yhdistyksenkotisivut ovat osoitteessa www.roomanklubi.fi ja kan-sainväliset pääsivut osoitteessa www.clubofrome.org.

Tulevaisuudentutkimus on nuorimpia tieteenaloja.Monitieteisenä alana se soveltuu erinomaisesti katso-musopetuksen käyttöön, sillä ihmisen ja yhteiskunnantoiminnassa aina projisoidutaan katsomuksellisesti tu-levaisuuteen. Varhaiskristillisistä milleniaalisista odo-tuksista aivan arkisiin laskelmiin valtion tai yritystenbudjeteissa ihminen on ollut jatkuvasti tulevaa enna-koiva olento. Tulevaisuudentutkimuksen yhteys esi-merkiksi utopiapohdintoihin on ilmeinen. Aineistona(nro 67) on tieteenalalle perusteita luoneen WendellBellin näkemys siitä, millaisten indikaattorien avullatulevaisuuden mahdollisia ja todennäköisiä kehitys-kulkuja voidaan yrittää kartoittaa eli miten tulevaisuu-desta saadaan mahdollista tietoa.

Tulevaisuudentutkimusta käsitteleviä resurssejaovat esimerkiksi:– Tulevaisuuden tutkimuskeskus: www.tukkk.fi/tutu/

(ks. linkkejä)– Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia:

www.tukkk.fi/tutu/tva/– kirjallisuusluettelo sekä hyvä johdanto tulevaisuu-

dentutkimuksen menetelmiin Opetushallituksensivuilla: www.oph.fi (→ Kehittämishankkeet → En-nakointi → Ennakoinnin tietopalvelu ENSTI →Ennakoinnin välineet ja menetelmät).

Tulevaisuusskenaarioiden käyttöä esitellään mainituil-la sivuilla monipuolisesti. Niiden ideaa kuvataan mm.seuraavasti: ” – – skenaariot ovat uskottavantuntuisia,osuvia, vaihtoehtoisia kertomuksia, jotka koskevat pi-kemminkin strategista ajattelua ja erityisesti ajattelunlaatua kuin strategista suunnittelua... Skenaariot pyr-kivät laajentamaan näkemystä rajoittuneiden ajattelu-tapojemme ja -malliemme ohi ottamalla huomioonsen, että erilaisten mahdollisten tulevaisuuksien toteu-tuminen on riippuvainen hyvin laajoista joukoista ih-misiä ja että heidän maailmankuvansa poikkeavatomastamme.”

”Skenaariot ovat vaihtoehtoisten tulevaisuudenkä-sitysten tyypiteltyjä kuvauksia, jotka on luotu käsite-kartoista tai malleista. Nämä käsitekartat ja mallit hei-jastavat erilaisia näkökulmia menneisyyden, nykyhet-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4479


ken ja tulevaisuuden kehityskulkuihin. Parhaimmil-laan skenaarioiden tulisi olla sisällöllisesti johdonmu-kaisia, uskottavia ja tunnistettavia kertomuksia, jotkatutkivat tulevaisuuteen johtavia polkuja... Siten ainoamerkityksellinen kysymys, johon skenaariot voivatvastata, ei ole se, tapahtuuko jokin asia tulevaisuudes-sa vaan se, mitä me voisimme tehdä, jos se tapahtuu.”

Tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä on monen-laisia. Skenaarioiden rakentaminen on vain yksi niis-tä, joskin hyvin suosittu. Tieteenala on kehittänyt usei-ta metodeja skenaarioiden rakentamiseen, mutta poh-jimmiltaan skenaario on yksinkertaisesti mahdollistentapahtumien horisontti: kuvaus jostakin mahdollises-ta tulevaisuuden tilanteesta sekä prosesseista, joidenkautta tästä voidaan päätyä sinne. Tässä mielessä ske-naarioiden rakentaminen on versio utopioiden ja dys-topioiden hahmottelusta. Parhaassa tapauksessa se onkeino viedä eteenpäin konkreettisia utopioita, joidentoteuttamisen edellytykset voidaan analysoida vallitse-vasta tilanteesta käsin.

Skenaarioajattelua voi hyödyntää opetuksessa monin ta-voin. Yksi vaihtoehto on antaa itsenäisen tai ryhmätyönaiheeksi jonkin skenaarion hahmotteleminen. Se voi ollahyvin yleinen (maailma/Suomi vuonna 2050/2100 jne.),tiettyyn aihepiiriin kohdennettu (sodankäynnin luonne /uskontojen tila ja merkitys / kansallisvaltioiden tilannevuonna X jne.) tai tarkkaan rajattu (esim. millaista on elä-mä opiskelijoiden omalla asuinalueella vuonna X). Tunti-keskustelun kannalta voi olla hedelmällistä antaa kaikil-le sama skenaarioaihe, jotta tuloksia voidaan vertailla.Skenaarioiden rakentelun pohjaksi voi antaa Bellin luet-telon tutkimuksen lähtökohdista tai edellyttää lisätiedonetsimistä. Tietopohjaa skenaarioille saa tietysti mistätahansa: muista oppikirjoista, mediasta, tietokirjoista,Internetistä.

Toinen vaihtoehto on etsiä valmiita skenaariokuvauk-sia opiskelijoiden tutustuttavaksi. Kullekin ryhmälle voi-daan antaa yksi sellainen ja tehtäväksi sen esittely ja us-kottavuuden arviointi muulle luokalle pidettävässä esitel-mässä. Esimerkiksi World Future Societyn nettisivulla onpienimuotoisemmin tarkasteltavaksi kiinnostavia poimin-toja tuoreista tulevaisuuden kehityssuunnista esitetyistätrendeistä, ennusteista ja ehdotuksista: www.wfs.org(etusivu → Future Survey Picks).

Globalisaatio (s. 139–143)

Globaali kokemus ja kulttuurien kohtalo(s. 141–143)

Sosiologi Ulrich Beckin näkemyksistä voi lukea enem-män perusteellisesta teoksesta Mitä on globalisaatio?Beckin sosiologista teoriaa myöhäismodernista yhteis-kunnasta käsittelevät myös kirja Riskiyhteiskunnanvastamyrkyt ja yhdessä Giddensin ja Lashin kanssakirjoitettu Nykyajan jäljillä. Globalisaation teemastalähteitä ovat esimerkiksi Väyrysen Globalisaatiokritiikkija kansalaisliikkeet (Väyryseltä on ilmestynyt myös kak-si muuta globalisaatioaiheista kirjaa) sekä Patomäen jaTeivaisen Globaali demokratia. Globalisaation histo-riasta on kirjoitettu paljon. Tuoreen näkökulman ai-heeseen tarjoaa Meiksins Woodin Pääoman imperiu-mi, jossa tarkastellaan myös teoreetikoiden ja filosofi-en panosta globaalin taloushistorian kehityksessä. Da-vid Heldin ja Anthony McGrew’n Globalisaatio onhyvä ajankohtainen katsaus ilmiön eri puoliin. Vielätiiviimpi esitys on tutkija Jussi Raumolinin artikkeli”Mitä globalisaatio on?”: www.ykliitto.fi/maapyora/raumolin.htm.

Vuosituhannen vaihde tuotti suorastaan boominkirjoja, joissa yritettiin antaa kokonaiskuva uudestamaailmanjärjestyksestä. Suurimpaan osaan tästä kir-jallisuudesta voi suhtautua varauksellisesti. Monissakirjoissa on myös poliittinen päämäärä, kuten Hun-tingtonin kirjassa Kulttuurien kamppailu ja uusi maail-manjärjestys. Huntingtonin perusväitteet sivilisaatioi-den törmäyksestä on tarkemmissa empiirisissä kat-sauksissa osoitettu epämääräiseksi populaaritieteeksi,mutta kirjalla on ollut vaikutusvaltaa. Teoksen heik-kouksia käy läpi esim. Anssi Kullberg Historiallisenyhdistyksen nettijulkaisussa www.ennenjanyt.net/(→ Historiallisia arvosteluja, kirja-arviot 2004).

Globalisaatiota tai maailman tilaa kartoittavia net-tisivuja ovat esim.– Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston global.finland

-sivut: global.finland.fi/. Sivuilta löytyy mm. hyö-dyllinen kouluille suunnattu osio (etusivulta linkkiOikopolut, kouluille). Osiosta kannattaa kokeillaerityisesti Keskellä konfliktia -kokonaisuutta, jossaon laajasti tietoa maailman konfliktialueilta sekäyleisiä informaatio-osioita (ks. esim. globalisaatio-osio, jossa on ilmiön historiaa ja esittely Tobinin ve-rosta, joka mainitaan oppikirjassakin).

– Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kattava sivus-to: www.kepa.fi.

Hyödyllisiä kansalaisjärjestöjen sivuja ovat esimerkiksi– www.oneworld.net sekä sen suomenkielinen sivus-

to maailma.net (ks. esim. Kansainvälisyyskasvatus→ Tietopaketit)

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4480


– Suomen YK-liitto: www.ykliitto.fi– Institute for Global Communications:

www.igc.apc.org.

Kulttuurien moninaisuus ja niiden elinvoimaisuudensäilyminen on erityinen globalisaatioon kuuluva kysy-mys, jota ei aina muisteta tarkastella taloudellisten japoliittisten teemojen saadessa päähuomion. Katso-musopetuksessa se on erityisen tärkeä, koska kulttuu-rit ja kulttuurien kohtaaminen ovat monin tavoin ope-tuksen ydinaluetta. Kulttuurinen rikkaus tukee katso-muksellista rikkautta, mutta erot pakottavat myös ky-symään, mitä yhteistä kosketuspintaa kulttuureilla jakatsomuksilla on yhteiselon perustaksi esim. etiikassaja yhteiskuntakäsityksissä.– Kulttuuriperinnön merkitystä maailmanlaajuisesti

pyrkii edistämään YK:n alajärjestö Unesco:portal.unesco.org/ (→ Culture). Sivujen kautta löy-tyy mm. Unescon julistus ”Universal Declaration ofCultural Diversity”.

– YK:n kehitysjärjestö UNDP on puolestaan julkais-sut vuosiraporttinaan 2004 kulttuurista vapauttatarkastelevan katsauksen Cultural Liberty inToday’s Diverse World: hdr.undp.org/ (→ HumanDevelopment Report 2004).

– Raportin yhteenveto löytyy suomeksi osoitteestawww.fi.undp.dk (→ Human Development Report2004).

Mainittu raportti käy läpi ongelmia ja haasteita. Sekäsittelee myös poliittisen vallan (valtioiden) ja kult-tuurisen moninaisuuden suhdetta, kulttuurien suhteitasekä valtioiden sisällä että niiden välillä ja kulttuurien,talouden ja kehityksen globaaleja kytkentöjä. Rapor-tissa kumotaan ”5 myyttiä”, joilla on vastustettu mo-nikulttuurisuutta, ja esitellään avaimia kestävällä taval-la monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamiseen.Näistä näkemyksistä on koottu tiivistelmä aineistoon(nro 68). Monikulttuurisuuden vastaisia viittä myyttiäraportti kritisoi seuraavasti:1) Monikulttuurisuus ei heikennä kansalaisten sitou-

tumista valtioon ja yhteisten asioiden hoitamiseen.Ihmisillä on joka tapauksessa monitahoinen identi-teetti, jonka osia ovat mm. tietyn valtion kansalaisuusja kuuluminen johonkin etniseen tai kulttuuriryh-mään. Näiden ei tarvitse olla keskinäisessä ristiriidas-sa. Monikulttuurisuuden hyväksyminen (vastakoh-tana nationalismille ja yhtenäiskulttuurin myytille)päinvastoin helpottaa niiden yhteensovittamista.

2) Monikulttuurisuus ei heikennä rauhaa ja turvallisuut-ta eikä synnytä lisää konflikteja kulttuuriryhmienvälillä. Identiteettipolitiikka on tietysti tullut osaksikonflikteja, ja kulttuurista identiteettiä käytetäänpoliittisessa retoriikassa vihamielisyyden lietson-nassa. Kuitenkin vain hyvin harvoin konfliktien

syynä ovat arvoja kulttuurierot, sillä taloudelliset,alueelliset ja yhteiskunnalliset syyt ovat tavallisem-pia. Monikulttuurisuuden hyväksyminen on päin-vastoin omiaan ehkäisemään kulttuurista funda-mentalismia, joka lietsoo kulttuurikonflikteja.

3) Monikulttuurisuus ei tarkoita sen hyväksymistä,että kulttuuriset perinteet pyhitetään ihmisoikeuk-sia tai demokratiaa tärkeämmiksi tai ne nostetaanesteeksi ihmisten (esim. miesten ja naisten) tasaver-taiselle asemalle yhteiskunnassa. Kulttuuriset perin-teet eivät ole muuttumattomia, vaan ne ovat jat-kuvassa liikkeessä. Perinteiden muuttumattomuus eiole itseisarvo. Monikulttuurisuus tuo näkyville kult-tuurien arvostukset ja tekee niistä yhteisiä moraalis-poliittisia keskustelunaiheita. Tätä kautta moni-kulttuurisuus pyrkii antamaan ihmisille lisää va-pautta ja liikkumavaraa.

4) Monikulttuurisuus ei hidasta demokratian, talou-den tai hyvinvoinnin kehitystä yhtenäiskulttuuri-seen valtioon verrattuna. On toki monia maita(esim. Afrikassa), joissa etniset ristiriidat ovat po-liittisen muutoksen esteenä, mutta juuri sellaisiamaita ei voi pitää monikulttuurisina, koska niissävallasta kamppailevat etniset ryhmät eivät suo toi-silleen yhdenveroista asemaa valtiossa. Monikult-tuurisuuden hyväksyminen on tällöin ratkaisu eikäongelma.

5) Kulttuurien välillä ei ole pysyviä eroja niiden sisäi-sen muutoskyvyn tai demokraattisuuden suhteen.Kaikissa kulttuuriperinteissä on mahdollisuus sekärajoittuneeseen ja autoritaariseen hallintoon ettäavautumiseen demokratialle ja ihmisoikeuksien to-teuttamiselle. Ei ole olemassa kulttuurista determi-nismiä, joka määräisi mihin suuntaan kulttuuripe-rinne kehittyy. Ei myöskään ole mekanismia, jossakulttuuri ohjaisi suoraan politiikan ja valtion kehi-tystä. Samat kulttuuriset ja uskonnolliset perinteetovat elinvoimaisia mitä erilaisimmissa poliittisissajärjestelmissä, joten suoraa yhteyttä kulttuurin japolitiikan välillä ei ole. On monien historiallistenyhteensattumien tuotetta, että demokratia on vah-vempaa yhtäällä kuin toisaalla. Näiden yhteensattu-mien vaikutukset voivat myös kääntyä. Jokainenkulttuuri on muuttunut läpi historian, usein pientenja satunnaisten sysäyksien voimalla, ja näin tapahtuumyös tulevaisuudessa. Kulttuurien suopeutta demo-kratialle ja ihmisoikeuksille on mahdollista tukea.

– Kulttuurista diversiteettiä käsittelee laajasti Hollan-nin valtion rahoittama mutta myös englanniksikäännetty sivusto www.powerofculture.nl/uk/. Senkautta pääsee käsiksi osittain verkossa julkaistuunUnescon raporttiin ”Our Creative Diversity” kult-tuuridiversiteetistä ja -politiikasta (valitse linkitCultural diversity → Our creative diversity).

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4481


– Kulttuuriperintöopetusta voidaan pitää keskeisenäkatsomusopetuksen aihealueena. Sitä edistää Suo-men Tammi -hanke, jonka Internet-osoite onwww.edu.fi/projektit/tammi/. (Sivuilta löytyy ope-tusvihjeitä sekä tietoa hankkeen aikana julkaistuistamateriaaleista kulttuuriperintöopetusta tukemaan.)

Kielet ovat elimellisessä yhteydessä kulttuurin perustaan,joten kielten tilanne kuvaa hyvin erilaisten kulttuurien jaelämänmuotojen kohtaloa. Unescon sivuilla esitetäänglobalisaatiosta ja kulttuurien kohtaamisesta mm. seu-raavia tilastotietoja:– Maailmassa on n. 6 000 kieltä, joista monet ovat hyvin

pieniä: 96 prosenttia maailman väestöstä puhuu 4prosenttia olemassa olevista kielistä.

– Puolta maailman kielistä uhkaa näin ollen katoaminen– 90 prosenttia maailman kielistä ei ole lainkaan läsnä

Internetissä.Opiskelijoille voi antaa tehtäväksi jonkin suomen su-

kukielen tilanteen selvittämisen tai yhteisesti voidaan ku-vitella tulevaisuutta, jossa suomen kieli on kadonnut.Mikä maailmassa on muuttunut vai onko mikään? Muu-tamien filosofien kuten Martin Heideggerin ja Ludwig Witt-gensteinin mukaan kieli kantaa mukanaan kokonaista elä-mänmuotoa. Mitä opiskelijoiden mielestä tarkoittaa hei-dän väitteensä, että kieli on kulttuurin tai ajattelun ”koti”?

Oppikirjassa mainitun antropologi Sarmelan puheen-vuoro aiheesta ilmestyi 1989 kirjana nimeltä Rakenne-muutos tulevaisuuteen. Postlokaalinen kulttuuri ja Suo-mi. (Vielä kriittisempi on Sarmelan Hiidenkivi-leh-dessä julkaistu esitelmä, jonka lyhyempi versio löytyyInternetistä: www.finnica.fi/seminaari/99/luennot/sarmela.htm.)

Postlokaalisella Sarmela tarkoittaa paljolti samaakuin globaalilla, mutta hän arvottaa sen negatiivisesti.Paikallisuuden jälkeinen aika on aikaa, jolloin kulttuu-riperinteet ja elämänmuodot eivät enää ole aidosti si-doksissa mihinkään lähtökohtaan. Niiltä katoaa perus-ta ja perustelu. Sarmelan mielestä globaali, paikatonkulttuuri esim. viihdetuotannon ja digitodellisuudenverkoissa ei ole kirjaimellisestikaan mistään kotoisin.

Varsinaisessa työssään Sarmela on tullut tunnetuksisekä suomalaisten perinteiden että Kaakkois-Aasiantiettyjen alueiden tutkijana. Molemmissa paikoissahän katsoo tutkimustensa selvästi osoittavan, että mo-dernisaatio ja sen jälkeinen globalisaatio ovat heiken-täneet omaperäisten paikallisten kulttuurien elinvoi-maa. Tällöin seurauksena ei ole rikas monikulttuuri-suus vaan kulttuuriperinteiden heikkeneminen ja latistu-minen. Jotta voisi olla monikulttuurisuutta, pitää senperustalla olla vahvojen itsenäisten kulttuurien moneus,josta yhteiseen iloon voidaan kulttuurisia vaikutteitaammentaa. Nykyhetken kohtalonkysymys on, millä ta-valla tätä kulttuurista moninaisuutta voidaan tukea ja

edistää vastavoimana kaupalliselle kulttuurituotannolle.Monikulttuurisuus on kuitenkin jännitteinen käsi-

te, jota käytetään eri merkityksissä. (Ks. aineisto nro69, jossa käsitettä on jäsennelty ao. perusteella.) Yh-täältä sillä tarkoitetaan erilaisia etnisiä, kansallisia taikulttuurisia perinteitä ylläpitävien ryhmien eloa sa-massa yhteiskunnassa. Tässä merkityksessä voidaanpuhua esimerkiksi Suomen monikulttuuristumisestamaahanmuuttajien lisääntyessä. Osin puhetapa onharhaanjohtava, sillä omaksi kulttuuri- tai kieliryh-mäkseen itsensä lukevat eivät ole Suomessa uusia tu-lokkaita: saamelaiset ovat maan alkuperäiskansaa, jaromaneilla on hyvin pitkä historiansa täällä, samointietysti ruotsin- ja venäjänkielisillä vähemmistöillä.Suomalaisen kulttuurin historia ja mainitut ryhmätusein unohdetaan puhuttaessa monikulttuurisuudestatuoreena ilmiönä.

Monikulttuurisuuden toinen merkitys viittaa eri ih-misryhmien sijasta kulttuuristen vaikutteiden moninais-tumiseen. Myös tämä puhetapa johtaa usein harhaan,sillä helposti unohtuu, että suomalainen kulttuuri onollut aina moninainen. Ei ole yhtä alkuperäistä suoma-laista kulttuuria vaan sekoitus mitä erilaisimpia kult-tuurisia vaikutteita – joista on kansallisvaltion luomis-prosessissa keitetty kokoon uudenlainen soppa. Vastatuon kerrostumisen jälkeen 1900-luvulla on vallinnutvaltakulttuurin osalta jossain määrin yhtenäinen tilan-ne. Se on nyttemmin murroksessa.

Nykyisistä kulttuurivaikutteista voimakkaimpia ei-vät suinkaan ole vähemmistöinä elävien ryhmien Suo-meen tuomat kulttuuriperinteet. Pikemmin voi väit-tää, että suomalainen yhteiskunta on varsin tietämä-tön (ja välinpitämätön) vähemmistöryhmien perin-teistä. Valtakulttuuriin kohdistuvista ja sitä muuttavis-ta vaikutteista vahvimpia ovat sen sijaan Eurooppaanja Yhdysvaltoihin suuntautuva (usein englanninkieli-nen) tiede- ja sivistysvaihto, yleislänsimainen korkea-kulttuuri (taide, kaunokirjallisuus, klassinen musiikkijne.) sekä ylikansallinen kaupallinen kulttuurituotan-to, joka on paljolti angloamerikkalaista.

Vaikutteiden yhdensuuntaisuuteen voi suhtautuakriittisesti myös ilman Sarmelan pessimististä visiotakulttuurien kuolemasta. Asiaan liittyy toinenkin piir-re, joka on kohtalokas globalisaation aikakaudella:maailmankuvamme ja empatiakykymme kaventumi-nen. Vähemmistöjen tai muuten eroteltujen ihmisryh-mien syrjintä kaikkina aikoina on liittynyt näitä ryh-miä koskevaan puutteelliseen, kärjistettyyn tai valheel-liseen informaatioon. Yhtä vakavaa voi olla, ettei yk-sinkertaisesti ole mitään kulttuurista kosketusta: tietytryhmät, yhteiskunnat, perinteet ja kokonaiset maail-mankolkat pysyvät pimennossa. Media- ja populaari-kulttuuri on viestintää, jossa meille välittyy kuvia elä-mästä eri puolilla. Mitä läheisemmiksi koemme tietytkulttuurivaikutteet, sitä läheisemmiksi tunnemme nii-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4482


den alkuperänä olevat yhteiskunnat ja koemme myösemotionaalista läheisyyttä niissä eläviin ihmisiin.(Näin on riippumatta siitä, tunnemmeko todella näitäyhteiskuntia realistisesti, vai ovatko mediakulttuurissavälittyvät mielikuvat fiktiivisiä.) Ruandan, Bamin taiDarfurin tapahtumat olisivat liikuttaneet ihmisiäenemmän, jos noissa paikoissa eläviin ihmisiin olisiollut kulttuurinen yhteys. Sen sijaan länsimaissa ta-pahtuvat pienetkin katastrofit saavat valtaisasti huo-miota. Aasian tsunamistakin kantautui tietoa suosi-tuilta loma-alueilta pian reaaliaikaisesti, kun taas yli-voimaisesti pahimmin kärsineestä Indonesian Acehistakuultiin tietoja vasta neljä päivää tapahtuneen jälkeen.

Brittisanomalehti The Guardian pohti helmikuussa 2003uutisoinnin logiikkaa ja painotuksia tuolloin ajankohtaisel-la esimerkillä, jonka voi antaa opiskelijoille pohdittavaksi.Tuona helmikuisena viikonloppuna seitsemän lasta kuolilumivyöryssä Kanadassa, seitsemän afrikkalaista turvapai-kanhakijaa hukkui laivan upotessa Espanjan rannikolla jaseitsemän astronauttia menehtyi avaruussukkula Colum-bian tuhoutuessa. Mikä näistä sai ylivoimaisesti enitenuutisaikaa ja -tilaa? Mikä perustelee median valintoja?

Olennaisempaa kuin maantieteellinen etäisyys onkulttuurinen etäisyys, kuten on helppo todeta opiske-lijoiden kanssa esimerkiksi tutkimalla karttapalloamittanauhalla. Jos halutaan saada aikaan kosmopoliit-tista tunnetta, tarvitaan tutustumista muihinkin kuineuroamerikkalaiseen kulttuuriin. Ilman muiden kult-tuurien tuntemusta globaali välittäminen ei voi saadavoimaa ruohonjuuritasolla. Poliittisilla ja taloudellisil-la teoillamme vaikutamme jatkuvasti kaukaisiin ihmi-siin planeetan eri puolilla. Jotta vastuu vaikuttamisentuloksista kasvaisi, ihmisten pitäisi kiinnostua vaiku-tusten kohteina olevista ihmisistä ja kulttuureista.

Sama pätee myös eurooppalaisuuteen: ellei kulttuu-rivaihto Euroopan maiden välillä lisäänny, ei euroop-palaisuudesta voi tulla emotionaalisesti koetun identi-teetin lähdettä, eivätkä eurovaalitkaan ala kiinnostaa.Suomessa on käyty EU-debattien yhteydessä hyvinvähän keskustelua eurooppalaisen kulttuurin tai iden-titeetin merkityksestä (toisin kuin monissa muissamaissa). Kiinnostus on suuntautunut lähes yksin-omaan lyhyen aikavälin pragmaattisiin aiheisiin, talou-teen ja maatalouteen, nettosaantiin tai -maksamiseen.Missä määrin opiskelijat mieltävät itsensä ”eurooppa-laisiksi”, ja mitä se heille tarkoittaa? Onko Euroopanunioni todellakin ”yhteisö”? (Eurooppalaisen identi-teetin pohdinnasta on ilmestynyt laaja teemakokonai-suus lehdessä Niin & näin 2/2004.)

Maailman pienentyessä ja tekojemme ulottuessayhä kauemmas kansainvälistyminen ja kulttuuriensekä alueiden välinen kosketus olisivat tärkeämpiäkuin koskaan. Kansainvälisyyskasvatuksella on pitkät

perinteet, mutta aihe on koulussa sivuraiteilla. Lisäksise suuntautuu tavallisesti kielenopetuksen kautta ang-loamerikkalaisiin ja eurooppalaisiin yhteyksiin, jotensuurin osa maapallon kansoista ja kulttuureista jää hy-vin vähälle, monien nuorten kohdalla mediakulttuurinvaraan. Nykyisistä kansainvälisyyskasvatuksen aloit-teista katso esimerkiksiwww.kansainvalisyyskas-vatus.net. (Ks. myös jäljem-pänä osio ”Globaalista oikeudenmukaisuudesta” jamm. maailmankansalaisen kypsyyskokeesta.)

Kulttuuriperintöopetuksen yksi idea on, että pienet kult-tuuriset merkit (musiikki ja rytmit, arkkitehtuuri tai vaikkavain asumismuodot, ihmisten eleet ja ilmeet jne.) välittä-vät viestejä kokonaisesta elämänmuodosta. Tällöin neavaavat maailmankuvaamme jollekin uudelle. Kurssin ai-kana jokin teema voitaisiin käsitellä niveltämällä se kult-tuuriperintöopetukseen. Tällainen voisi olla esim. museo-tai muu vierailu, kirjallinen aineisto tai jonkin muun kuinangloamerikkalaisen elokuvan katsominen. Ideana ontällöin ohjeistaa opiskelijat seuraamaan jonkin tälle kurs-sille kuuluvan teeman esiintymistä annetussa aineistossa(esim. valtasuhteet, yhteisöllisyyden muodot, luontosuhdejne.). Ks. myös Dialogi 2:n opettajan aineisto, s. 54–55.

Talous (s. 143–159)

Talous edellyttää aina ihmisten välisiä suhteita. His-toriassa elinkeinojen muutos ja vuorovaikutus kulttuu-rin kanssa ovat vaikuttaneet yhteisöjen muuttumiseen,kuten opiskelijat todennäköisesti muistavat. Heitä voitoki muistuttaa metsästyksen ja keräilyn, nomadisminja karjatalouden sekä maanviljelyn historiasta ja niidenmukanaan tuomista erilaisista yhteisömuodoista. Mo-dernisaation aikaisia muutoksia käsiteltiin puolestaantoisessa pääluvussa.

Eräs tapa jäsentää taloudellisia suhteita on oppikir-jassa mainittu Braudelin jako kolmeen tasoon. Jos ta-louden käsitteen ulkopuolelle jätetään ne toiminnot,joissa ihminen tekee työtä vain omien tarpeidensa jaitsesäilytyksen vuoksi, tällöin ainakin kaikki yhteisö-muodot, joissa on ollut jonkinlaista vaihdantaa ja työnja-koa, ovat jo taloutta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Filosofian historiassa ensimmäinen kokonaisesitystaloudesta on Aristoteleen teoksessa Politiikka. Senensimmäinen kirja käsittelee enimmäkseen juuri koti-taloutta ja kreikan termiä oikonomia, joka on Politiikankäännöksessä suomennettu ’tilayhteisöksi’. (Historial-lisesti tämä on osuva käännös, kuvaavampi kuin esi-merkiksi oppikirjassa käytetty ”kotitalous”, joka viittaasamaan asiaan.) Aristoteles antaa tilayhteisölle keskei-sen paikan yhteiskuntaa käsittelevässä tutkimukses-saan, koska hän katsoo sen yhteiskunnan luonnollisek-si ytimeksi, jonka ympärille kaikki muu on kehittynyt.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4483


”Päivittäisiä tarpeita varten luonnostaan muodostu-nut yhteisö on tilayhteisö, johon kuuluvia Kharondaskutsuu leipäkumppaneiksi ja kreetalainen Epimenideskotipalstalaisiksi. Ensimmäinen useampien tilojenmuodostama yhteisö, jonka tehtävänä on muidenkinkuin jokapäiväisten tarpeiden tyydyttäminen, on kylä.Luonnollisin kylä näyttäisi olevan eräänlainen tilayh-teisön siirtokunta, jonka ovat perustaneet lapset ja lap-senlapset, joita eräät kutsuvat rintamaitoveljiksi. – –

Useiden kylien muodostama täydellinen yhteisö onkaupunkivaltio, sikäli kuin se on niin sanoaksemmesaavuttanut kokonaan itseriittoisuuden rajan. Se onsyntynyt itse elämän turvaamista varten, mutta se onolemassa hyvää elämää varten. (Politiikka, s. 8. Ks.myös aineisto nro 37.) Aristoteles ei käsittele nomadi-sia yhteisömuotoja vaan pitää varsinaisen yhteiskunnanperusmallina kreikkalaista kaupunkivaltiota, polista.

Taloudenhoito tarkoittaa Aristoteleelle kaikkea val-taa, jota tilan isäntä käyttää tilallaan aviopuolisona, isä-nä, orjien omistajana ja suhteessa kiinteään ja irtai-meen omaisuuteen. Aristoteleelta voi helposti poimiatekstiotteita, jos haluaa tarkastella opiskelijoiden kans-sa varhaista filosofista näkemystä taloudesta. Omai-suuden hoitoa, kauppaa ja rikastumista käsittelevätPolitiikan ensimmäisen kirjan luvut 8–11. Niissä esi-tetään mm. Aristoteleen (ja monien aikansa kreikka-laisten) tunnettu varauksellinen näkemys rahalla ta-pahtuvan kauppavaihdon epäluonnollisuudesta ja ri-kastumisen taipumuksesta muuttua välineestä pää-määräksi. Sellaista se on ylittäessään ne ”luonnolliset”tarpeet, jotka tyydytetään tilayhteisön taloudenhoidonkautta: ”Kuten sanoimme, rikkauden hankkimistaitoaon kahta lajia, kaupankäyntiä ja taloudenhoitoa. Ta-loudenhoito on välttämätöntä ja arvostettua. Kaupan-käynti perustuu pelkkään vaihtoon ja on oikeutetustipaheksuttua. Se ei ole luonnonmukaista, vaan perus-tuu toisten hyväksikäyttöön. Täydestä syystä vihataankoronkiskontaa, koska siinä tuotto saadaan itse rahas-ta eikä siitä asiasta, jota varten raha on otettu käyttöön.Raha syntyi vaihdon välineeksi, mutta korko kasvat-taa itse rahaa. Korkoa kutsutaan rahan jälkikasvuksi,sillä kaikkien olentojen jälkeläiset ovat vanhempiensakaltaisia, ja korko on rahasta syntynyttä rahaa. Siksitämä on kaikista rikastumistavoista luonnonvastaisin.”(Politiikka, s. 23.)

Aristoteles puolustaa tilayhteisöjen omavaraista-loutta yhteiskunnan tukirankana, osin ilmeisesti vas-tustaakseen aikansa rikastuvan kauppiaskunnan (jaesim. laivanvarustajien) lisääntyvää valtaa. Nykyaikaanmennessä talous on muuttunut kuitenkin niin perus-teellisesti, että luonnollisuuden kriteerillä ei ole juurikäyttöä taloudellisessa argumentaatiossa, ja harva tu-lee miettineeksi rahatalouden tai kaupankäynnin filo-sofista oikeutusta.

Toisella tapaa aihetta voidaan viritellä esimerkiksi mietti-mällä yhdessä, mitä kaikkia sosiaalisia suhteita kuvaa-via käsitteitä talouteen liittyy. Esiin voivat nousta mm.– vaihto, kaupankäynti, markkinat– työ, työnjako– yhteistyö, kilpailu– yritys, yhdistys, osuuskunta– osakkuus, kumppanuus. (Latinan sana societas tar-

koittaa molempia ja on myös romaanisten kielten yh-teiskuntaa tarkoittavien termien kantasana.)Tämän jälkeen voidaan miettiä, millaisia mielikuvia liitäm-

me näihin käsitteisiin ja mitä käsitteet ja mielikuvat mah-dollisesti taloudesta ja elämänmuodostamme kertovat.

Talouspoliittiset aatteet: ”yhteismaantragedia” (s. 144–146)

Eräs pysyvä kiistanaihe talousteoreettisessa keskuste-lussa on liittynyt oletuksiin ihmisen perusluonteesta.Niin sanottu uusklassinen taloustiede – suuri osa ta-loustieteen valtavirrasta – on perustunut rationaalisentoimijan oletukselle, joka tunnetaan myös termillähomo economicus. Tällainen taloudellisen toimijan mal-litapaus on omaa etuaan järkevästi laskelmoiva valit-sija, joka punnitsee (tietojensa rajoissa) panos–hyöty-suhteita ja pyrkii maksimoimaan saatavansa. Oletuk-sessa on monta aspektia:– Ihmisiä tarkastellaan yksilöinä pikemminkin kuin

riippuvuussuhteissa toisiinsa.– Ihmisten oletetaan pyrkivän maksimoimaan hyötynsä.– Ihmisten välinen vuorovaikutus (talouden alueella)

hahmotetaan keskinäiseksi kilpailuksi.

Klassinen taloustiede kehittyi yhtä jalkaa utilitarisminkanssa ja läheisessä yhteydessä sopimusteorioihin.Hobbesin ja Locken näkemykset luonnontilasta jasiirtymisestä yhteiskuntasopimuksen piiriin ovat ol-leet keskeisiä taloustieteellisiäkin lähtökohtia. JohnStuart Mill on ollut sekä tärkeimpiä utilitarismin ettäkansantaloustieteen klassikoista. Luonnontilan meta-forasta kumpuavat ajatukset ihmisten välisistä kon-flikteista ja kilpailusta, yksityisomistuksesta keskeise-nä yksilöllisenä tavoitteena ja oikeutena sekä sopimus-järjestelmän välttämättömyydestä rauhan tilaa jaomistusoikeuksia takaamassa. Utilitarismi puolestaanon vaikuttanut perinteisen taloustieteen tyypillisenämoraaliteoriana juuri siksi, että siinä voidaan yksilöntavoitteellisuus nähdä hyödyn maksimoinnin kautta.

Rationaalisen toimijan oletus on ollut vahva, vaik-ka sitä ei varsinaisesti ole pystytty todentamaan esi-merkiksi historiallisissa, vertailevissa tai empiirisissätutkimuksissa. (Homo economicuksen kritiikistä ks.esim. Jan-Otto Andersonin ja Pekka Pihlannon artik-kelit Niin & näin -lehden 2/2002 talousteemassa.)

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4484


Eräs tunnettu tutkimus on perustunut peliteoreettiseenkokeeseen, jota voi testata myös opiskelijoiden kanssa.Koeasetelmaan kuuluu– kaksi osallistujaa– jaettavissa oleva todellinen panos (tutkijan lahjoittama

rahasumma, makeisia tms.).Toinen osallistujista on ehdottaja, joka voi tarjota toi-

selle 0–100 % kokonaissummasta, toinen on vastaanot-taja, joka joko hyväksyy tai hylkää tarjouksen. Jos vastaan-ottaja hyväksyy tarjouksen, molemmat saavat osuutensa,jos hylkää, kumpikaan ei saa mitään.

Jos kumpikin toimisi täydellisen taloudellisen rationaa-lisuuden mukaan, tarjoaja tarjoaisi vain hiukan yli 0 pro-senttia summasta, ja vastaanottaja hyväksyisi tarjouk-sen. Tällöin tarjoaja maksimoisi oman saatavansa ja vas-taanottaja asetetussa tilanteessa samoin (hylätessääntarjouksen hän ei saa mitään, joten olisi järkevämpääottaa edes vähän kuin ei mitään). Tästä logiikasta poike-ten monien eri kulttuurien piirissä tehdyissä tutkimuksis-sa on kuitenkin todettu, että tarjottu summa liikkuu taval-lisesti 40–50 prosentin paikkeilla.

Yhdessäkään yhteiskunnassa koehenkilöt eivät toimi-neet ainoastaan taloudellisen rationaalisuuden mukaan,mutta käyttäytymiserot korreloivat jossain määrin vallitse-van yhteiskunnan talouskäsitysten kanssa. Tästä voi pää-tellä, ettei homo economicusta universaalisti ole olemas-sa eikä talouden rakenteita voi perustaa oletuksen va-raan. Kulttuuri sen sijaan vaikuttaa siihen, millaisiksi ih-misten taloudellinen ajattelu ja arvostukset kehittyvät.Klassista liberalismia ei voi perustella sillä, millainen ih-minen on luonnostaan (kuten klassikot itse olettivat) –mutta klassisen liberalismin mukainen kapitalistinen ta-lous kehittää ihmisissä kapitalistista ajattelua.

Koe tuo esiin, miten taloudelliseen valintaan – jopaäärimmilleen yksinkertaistetuissa ja hyvin informoi-duissa tilanteissa – vaikuttavat myös muut harkinnanmuodot kuin oman edun maksimoiminen. Miksi ih-miset tarjoavat paljon enemmän, kuin olisi välttämä-töntä? Tyypillisten selitysten mukaan ihmiset toisaal-ta liittävät taloudellisiin valintoihin moraalin ja soli-daarisuuden periaatteita, vaikkei tämä olisi taloudelli-sesti kannattavinta, toisaalta ihmiset eivät usko mui-den toimivan puhtaan taloudellisen rationaalisuudenperusteella (he esim. epäilevät, että jos tarjottu summaei ole riittävä, vastaanottaja hylkää sen kateuttaan taityytymättömyyttään, koska tällöin tarjoajakaan ei saamitään).

Taustalla vaikuttaa tuttu inhimillinen oletus sosiaa-lisen toiminnan (myös talouden) vastavuoroisuudesta:ihmiset olettavat toisten toimivan heitä kohtaan (hy-vässä ja pahassa), kuten he toimivat näitä kohtaan.Koska ihmiset tietävät, etteivät he itse toimi puhtaastitaloudellista etua ajatellen, he osaavat päätellä, ettei-vät myöskään toiset toimi niin. Samalla yhteistoimin-

nan ja yhteisen edun koetaan olevan monessa tapauk-sessa yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä kuin yksityinen etuja luottamusta pidetään epäluottamusta parempana.Luottamus puolestaan syntyy yhteistoiminnasta, vas-tavuoroisuudesta ja kommunikaatiosta eli siitä, ettäihmiset voivat viestiä toisilleen, mitä haluavat, mihinpyrkivät ja mitä arvostavat. Onkin todettu, että kom-munikaation lisääminen voi olla tehokkaimpia keino-ja talouteen liittyvien yhteiskunnallisten ja ekologistenongelmien kohtaamisessa. (Tästäkin näkökulmasta voipalata aikaisempaan väitteeseen, jonka mukaan kosmo-poliittisen etiikan kehittymisessä avainasemassa olisikulttuurinen yhteys toisissa oloissa eläviin ihmisiin.)

Esimerkki rationaalisen valinnan oletuksen ongel-mista ei kerro rationaalisuuden puuttumisesta vaan sii-tä, että ihmisten todellinen rationaalisuus on laajaa jamonikriteeristä. Eikä laajennetunkaan rationaalisuu-den käsitteen avulla tavoiteta kuin osa ihmisten talou-dellisesta toiminnasta. Viime aikoina on uudelleenkiinnostuttu mm. varhaisemmista sosiologisista ja antro-pologisista tutkimuksista, joissa rationaalisen toimijanmyyttiä puretaan esimerkiksi osoittamalla tuhlauksentai lahjojen antamisen yhteisöllinen merkitys monissaheimokulttuureissa.

Taloustiede pitää kiinni oletuksesta paljolti siksi,että se kuitenkin kertoo edes jotain taloudellisen toi-minnan luonteesta (esim. yritysten toimintaa on jomahdollista ennakoida sen kautta hieman paremminkuin yksittäisten ihmisten valintoja) eikä laajempi ra-tionaalisuus ole mallinnettavissa tilastollisen ja mittaa-van tutkimuksen käyttöön – mitä valtaosa taloustie-teestä on ollut. Realistisempiakin rationaalisuudenmalleja on pyritty rakentamaan, mutta niistä tulee yh-täältä liian mutkikkaita ja toisaalta nekään eivät tavoi-ta toiminnan tilanne- ja kulttuurisidonnaisuutta.

Taloustiede on hyödyntänyt usein peliteoreettisiamalleja, joissa tutkitaan hyödyn jakautumista ja yksi-löllisiä valintoja rajatilanteissa. Yksi niistä on oppikir-jan ”yhteismaiden tragedia”, jonka alkuperä on tosinekologisessa ajattelussa. (Ks. myös peliteoreettisista ti-lanteista edellä.) Se on peräisin yhdysvaltalaisen Gar-rett Hardinin esseestä ”Tragedy of the Commons”(1968), jossa hän pyrki selvittämään ekologisten on-gelmien historiallista alkujuurta. Hardinin mukaanselityksenä oli yksityisomistuksen puuttuminen: ilmanyksityisomistuksen ideaa kaikki ”laitumen” (yhteistenresurssien, luonnonvarojen) käyttäjät pyrkivät vapaa-matkustajiksi ja lopputuloksena on kaikkien tappio.Aineistona (nro 70) on Olli Tammilehdon kriittinennäkemys Hardinin väitteestä. Tammilehto tuo esiinoppikirjassa mainitun historiallisen seikan: päinvas-toin kuin Hardin oletti, yhteismaita on pääsääntöises-ti käytetty säästeliäästi ja järkevästi ennen yksi-tyisomistuksen kehittymistä.

Oppikirjassa yhteismaiden tragediaa käytetään ha-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4485


vainnollistamaan arkkityyppistä näkemystä kapitalis-tisesta ja sosialistisesta taloudesta. (Kummastakaan eitietenkään ole olemassa puhdasta muotoa, vaan reaa-litaloudet ovat sekoituksia.) Tarkastelun voi yhdistääedellisen pääluvun kuvaukseen ideologioista ja niidenperusoletuksista.

Vertaus on äärimmilleen yksinkertaistettu (ja teo-riakirjallisuudessa sen käsittely on paljon mutkik-kaampaa), mutta se toimii tässä keskustelun avaajana.Sen kautta myös havaitaan, miten nykyinen, moni-mutkainen globalisoitunut talous ei vastaa klassisen li-beralismin optimitilannetta (jossa tarkastelun kohtee-na on ollut suljettu kansantalous tai paljon yksinker-taisempi kansainvälinen kauppa kuin nykyään) eikäsen paremmin ole hallittavissa keskitetyllä suunnitte-lutaloudella. Tällä hetkellä taloudellisen toiminnanvaikutuksista ei palaudu riittävästi tietoa eivätkä rik-kaimmat toimijat joudu ottamaan tietoa vakavasti:ympäristö- ja haittaverot tai palkka- ja sosiaalikustan-nukset ovat kehitysmaissa alhaiset länsimaisten yritys-ten maksukykyyn nähden. Sama pätee kuluttajiin: län-simaisille kuluttajille tuotetut tavarat ovat hyvin hal-poja, joten niitä ostettaessa hinta ei enää ole missäänsuhteessa kulutuksen ekologiseen kestävyyteen. ”Rik-kaimmat karjanomistajat” voivat ehdyttää koko laitumen.

Talousteoreettisesta kirjallisuudesta katsomusope-tuksen taustaksi sopii esimerkiksi uudehko kokoelmaMoraalitalous (toim. Kauppinen), jonka artikkeleissakoetetaan tarkastella taloutta moraalin ja politiikannäkökulmista. Verkossa ovat Helsingin yliopiston so-siologian laitoksen järjestämän laajan Talous ja yhteis-kuntateoria -luentosarjan luentotiivistelmät sekä kaik-ki luennot äänitiedostoina (yllä esitetty peliteoreetti-nen esimerkki on otettu Uskali Mäen luennosta):www.valt.helsinki.fi/sosio/tyt/ (→ Verkkoluennot).

Kriittisistä sävyistään huolimatta Weber myös ar-vosti kapitalismin ja protestanttisen eetoksen henkeä.Ne olivat mahdollistaneet maailmanhistoriassa poik-keuksellisen tuottavuuden, jolla kyettiin elättämäänenemmän ihmisiä kuin millään aikaisemmalla talous-muodolla. Näin ajatteli myös Marx, joka ei ollut talou-dellisen kasvun kriitikko, kuten toisinaan kuvitellaan.Weberin pelkona oli se, että kapitalismin ja byrokratiankylmä välineellinen järki valtaisi koko elämänmuotom-me ja ajaisi muunlaiset maailmankuvat ja -katsomuksetahtaalle. Marx puolestaan kritisoi sitä, ettei taloudelli-nen hyvinvointi jakautunut oikeudenmukaisesti.Omana aikanaan he eivät vielä voineet täysin nähdäkolmatta, yhä tärkeämmäksi noussutta huolenaihetta:talouden ekologisia vaikutuksia. Välineellisen ajattelunylivalta, syvenevä taloudellinen eriarvoisuus sekä eko-loginen tuhoisuus ovat talousjärjestelmän suurimmatongelmat.

Työyhteiskunta (s. 147–148)

Työn lopun utopia (s. 151)

Työyhteiskunta tarkoittaa palkkatyön määrittämää ta-loudellista järjestelmää, joka leimaa koko sosiaalistaelämää – ei pelkästään työtä vaan myös vapaa-aikaa,ihmiskuvaa, ikäkausia, sosiaalista verkostoa, perhettä,sosialisaatiota jne. Teollistuminen ja työn rakenne-muutos palkkatyöksi mullistivat koko vanhan Euroo-pan. Nyt myöhempi rakennemuutos, jälkiteollinenyhteiskunta ja globalisaatio ovat mullistaneet uudel-leen työelämän perustukset. Epätyypillisestä työstä ontullut tyypillistä, talouskasvun ja työllisyyden yhteys ontaittunut, ja työtä koskevat katsomukset ovat murrok-sessa. Tämä tulee vaikuttamaan radikaalisti niin yh-teiskunnan makrorakenteisiin kuin yksilöiden arjenmikrokokemuksiin.

Oman aikamme utopiattomuus kuvastuu siinä, ettävielä 1970- ja 80-luvuilla esitettiin aktiivisesti vaihto-ehtoja työyhteiskunnalle. Palkkatyön yhteiskunnannähtiin jo tuolloin olevan kriisissä, vaikka työttömyyt-tä silloisten kriisien oloissa ei ollut edes sen vertaa kuinnyt normaalitilanteessa. Nykyisin muutokseen asen-noidutaan usein alistuneesti ja hyväksyen välttämättö-myysretoriikka tai työolosuhteiden huononeminen.Työntekijöiden autonomian heikentäminen, pätkä-työläisyyden ja uudelleenkouluttautumisen leimaamajatkuva joustavuus (ei siis rakenteiden joustavuus –kuten pitäisi olla – vaan yksilöiden joustavuus), vaki-oksi muuttunut rakenteellinen työttömyys, työtahdinkiristäminen tuottavuusvaatimusten vuoksi ja ammat-tiyhdistysliikkeiden heikkeneminen ovat kaikki tulleetosaksi normaalitilannetta.

Kriitikoita syytetään kärjistämisestä ja liioittelusta.Indikaattoreiden mukaan näyttäisi kuitenkin pitävänpaikkansa, että palkkatyöläisten asema monilla aloillaon nyt keskimäärin heikompi, työtahti kovempi jatyöttömyys korkeammalla kuin 70- ja 80-luvuilla.Edellisten vuosikymmenten positiivisten ehdotusten(kansalaispalkka, negatiivinen tulovero, työn jakaminen,työajan lyhentäminen jne.) ja työyhteiskunnan jälkeis-ten mallien utooppisen hahmottelun korvasi 90-luvullapelkkä toivomus siitä, että muutostahti hidastuisi.

Aiheesta on suomeksi julkaistu runsaasti laadukastakirjallisuutta. Richard Sennettin Työn uusi järjestys onmaailmanmaineen saavuttanut moraalihistoriallinentutkimus siitä, miten työelämän murros on muuttanutihmisten persoonallisuudelle, moraalille ja sosiaalisillesuhteille asettuvia vaatimuksia. Sennettin kirja onenemmän kuin tarina työstä, se on aikalaisanalyyttinenja mukaansatempaava kuvaus nykyajan keskeisistä di-lemmoista. (Ks. myös kirjan arvio, Niin & näin -lehti4/2002.) Kirjan perussanoma on, että nykytalous rik-koo aiemman palkkatyön johdonmukaisuuden ja pit-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4486


käjänteisyyden. Tämä heijastuu ihmisten sosiaalisiinsuhteisiin (mm. jatkuvasti vaihtuvat työ- ja asuinpai-kat), oman elämän hallintaan ja luonteen kehitykseen:elämää ja arkea jäsentävä fragmentaarinen työ varaapaikan vain fragmentaariselle persoonallisuudelle jamoraalille. Elämänhallinta tulee vaikeammaksi. Jousta-vuutta ja jatkuvaa muutosta vaativa yhteiskunta hävit-tää myös pitkäjänteisyyden ja sitoutumisen eettisenmerkityksen. Muutos ei vaikuta vain tapaamme kokeatyö vaan koko moraaliimme ja elämäämme.

Suomessa Julkusen, Nätin ja Anttilan Aikanyrjäh-dys. Keskiluokka tietotyön puristuksessa raportoi tutki-muksista, joissa selvitettiin ns. tietotyötä tekevän aka-teemisen keskiluokan työaikoja ja kokemuksia työn jamuun elämän yhteensovittamisesta. Erityisen paljonhuomiota ovat saaneet työterveyslääkäri Juhani Sep-päsen Hullu työtä tekee sekä historioitsija Juha SiltalanTyöelämän huonontumisen lyhyt historia. Seppäsen väit-teistä yksi on se, että jatkuvasti kasvava kulutus ja senmuuttuminen eräänlaiseksi pakoksi ajaa ihmiset teke-mään enemmän työtä. Päädytään oravanpyörään, jo-hon kukaan ei oikeastaan haluaisi, jos pysähtyisi ky-seenalaistamaan tilannetta. Vetävästi kirjoitetussa kir-jassa Seppänen pyrkii kyseenalaistamaan monet muut-kin arkiajattelun selviöt – palkkatason määräytymises-tä kiireeseen ja työn merkitykseen ihmiselle. Siltalanteos on tutkimusaineistoihin perustuva katsaus siihen,mitä talouden ja työn murros on saanut aikaan.

Siltalan teos on hyvä esimerkki ns. yhteiskunnalli-sesta metatutkimuksesta, jossa hyödynnetään aiemmintehtyjä empiirisiä ja tilastollisia tutkimuksia. Yhteis-kuntatutkimus ei voi osoittaa välttämättömyyksiä taiehdottomia totuuksia. Yksittäiset ihmiset voivat kokeaoman työnsä täysin erilaisena kuin tilastollinen keski-arvo. Makrotasolla tutkimukset osoittavat kuitenkintendenssejä, jotka kertovat muutoksen suunnista eli sii-tä, minne keskimäärin ollaan menossa.

Työaiheen käsittelyn tueksi on ohessa kaksi muutakinaineistoa. Toinen (nro 71) on luettelo erilaisista arvoistatai merkityksistä, joita eri aikoina on yhdistetty työhön.Toinen (nro 72) on kahden tekstiotteen moniste, johon onpoimittu Marxin ja oppikirjan mainitseman André Gorzinnäkemyksiä työn tulevaisuudesta.

Gorzilta suomennetussa kirjassa Eläköön työttömyys!(s. 78–83) on myös nykyään harvinaislaatuinen yritys:Gorz on rohjennut esittää uuden utooppisen kuvauksensiitä, millainen hänen visioimansa uusi yhteiskunta voisiolla (”Yksi utopia muiden mahdollisten joukossa”). Kos-ka kuvaus on arkea ja politiikka sekoittava sekä sopivanlyhyt, sen voi helposti monistaa, ja sitä voi käyttää kurs-silla integroimaan utopian ja työn teemat. Vastaavaa ai-neistoa tarjoaa Gorzin hengenheimolaisen Ivan Illichinsuomennettu kirja Oikeus hyödylliseen työttömyyteen.

Aineiston Marx-lainauksesta näkyvät hyvin hänenajattelunsa pääpiirteet:– Kaiken lähtökohtana ovat ohittamattomat luonnon

välttämättömyydet: ihmisen on tavalla tai toisellatyydytettävä perustarpeensa (ruoka, suoja, turvalli-suus jne.).

– Näiden tarpeiden tyydyttämisen muotona on kai-kissa yhteiskunnissa ja talous- ja tuotantomuodois-sa työ, joka on näin elämän perusta.

– Välttämättömyyksien ohjaamaa työtä tehdessäänihminen jää kuitenkin epävapaaksi, koska ollessaansidottu välineelliseen ja ulkoamäärättyyn työhön,hän ei kykene toteuttamaan vapauttaan ja kehittä-mään inhimillisiä mahdollisuuksiaan.

– Työn ja talouden toteutumista ei siis pidä jättää so-keiden voimien (”markkinavoimien”) armoille, vaanse pitää ottaa rationaalisen inhimillisen suunnitte-lun piiriin (tähän kykenee omasta yhteiskunnalli-sesta asemastaan ja yhteiskunnan kehityksestä tie-toinen, yhteiskunnallistunut ihminen).

– Työ pitää suunnitella ja järjestää siten, että se parhai-ten vastaa ihmisen perusluontoa ja antaa mahdolli-suuksia toteuttaa inhimillisiä kykyjä monipuolisesti.

– Myös kaikkein parhaiten ihmisluontoa vastaava työon sekin vielä välttämättömyyden valtakuntaa: vält-tämättömän työn osuutta ihmisen elämässä on siispyrittävä systemaattisesti vähentämään, jotta jääyhä enemmän aikaa todelliselle vapaudelle eli itsen-sä kehittämiselle ja itseisarvoisissa tiloissa olemiselle.

– Inhimillisen hyvän tavoittelussa keskeinen ele-mentti on näin työajan lyhentäminen.

Näistä lähtökohdista osan myös Gorz hyväksyy. Hänkirjoittaa kuitenkin aikana, jolloin täystyöllisyys on ohija työn kriisi näyttää väistämättömältä. Hänen mu-kaansa muutos ei enää ole idealismia vaan pakko: onvalittava työttömyysyhteiskunnan ja vapaa-ajan yh-teiskunnan väliltä.

Lainaukset tarjoavat lähtökohdan pohtia yhä edel-leen taloudellisissa ja poliittisissa keskusteluissa pil-kahtelevia ihanteita sekä työn luonnetta. Onko idea-lismia ajatella, että ihmiset kokevat itsensä vapaiksi jasuuntautuvat itsensä kehittämiseen työaikansa ulko-puolella? Onko niin sanotusta vapaa-ajasta tullut uusivälttämättömyyksien valtakunta, joka tuottaa uusiastressaantumisen syitä: huoltaa ihmissuhteita, huoleh-tia terveydestä, harrastaa oikeita asioita, viihtyä par-haansa mukaan, olla hyvä kuluttaja ja tehdä ”kulutus-työtä” kansantalouden nostattamiseksi? (Ks. seuraavaalaluku.) Onko perusteltua, että työ on paitsi välttä-mättömyys myös elämänsisältö?

Työtä on kuitenkin monenlaista. Monet opiskelijateivät koskaan pääse toivomalleen opintouralle ja senjälkeiseen ihannetyöhönsä. Nuorille tämä on kiperim-piä omaan tulevaisuuteen, arvoihin ja ihanteisiin liit-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4487


tyviä kysymyksiä, joten sitä voi käsitellä perusteellises-tikin. Harvat asiat vaikuttavat yhtä voimakkaasti tulevai-suuteen kuin nuoruusiässä tehtävät opinto- ja ammatti-valinnat.

Onko niillä, jotka viihtyvät työssään ja kokevat senmielekkääksi, oikeus olettaa, että muutkin kokevat sa-moin? Työttömyys koetaan stigmaksi, joka on raskassekä sosiaalisesti että taloudellisesti, joten ihmiset yrit-tävät yleensä hakeutua johonkin työhön, vaikka eivätsiitä pitäisikään. (Yhä enemmän on näkyvissä se, ettätällaiseen asemaan joutuvat työmarkkinoiden syrjimätmaahanmuuttajat, jotka joutuvat vastaanottamaan vä-hiten haluttuja työtehtäviä.) Jos osa työstä on vasten-mielistä tai vastentahtoisesti tehtyä, miksi valtiolla oli-si oikeus pakottaa ihmiset tekemään työtä? Pitäisiköihmisillä olla oikeus vastikkeettomaan toimeentuloon(esim. ns. kansalaispalkka) jo siksi, että he ovat synty-neet tähän valtioon?

Mitä mieltä opiskelijat ovat työajan lyhentämisenihanteesta? Entä miten työajan lyhentämiseen yleisestiyhteiskunnassa nykyään suhtaudutaan? Viimeksi mai-nitulle keskustelulle saa empiiristä taustaa erilaisia työ-aikamalleja kartoittavasta kirjasta Julkunen & Nätti,Työn jakaminen – moraali, talous, politiikka. Kirja onhyvä katsaus työn jakamisen (ja työajan lyhentämisen)nykyaikaisiin perusteisiin ja niihin yrityksiin, joitamaailmalla tähän suuntaan on tehty, sekä esteisiin, joi-ta hanke kohtaa.

Askeetti ja hedonisti (s. 148–150)

Kansalainen vai kuluttaja? (s. 151–152)

Monet ovat skeptisiä arvioidessaan koulun mahdolli-suuksia kuluttajakasvatuksessa. Kulutustottumuksetopitaan kotona, osin jo ennen kouluikää, ystäväpiiris-sä sekä median opastuksella. Koulun yksittäiset oppi-tunnit unohtuvat nopeasti, ainakin verrattuna arjenvaikuttajien pysyvyyteen ja toistuvuuteen. Kestävintäkuluttajakasvatusta koulu kykenisi toteuttamaan erilai-sina projekteina (kierrätys, energiansäästö, reilun kau-pan tuotteet jne.), jotka ulottuisivat koko koulun arki-päivään yksittäisten oppituntien infoväläysten sijasta.

Kriittisten kuluttajien kasvattaminen on niin mit-tava tehtävä, että kovin pienillä panostuksilla ei paljoaaikaan saada. Tämän voi päätellä siitä, miten kaukanatavoitteista ollaan. Yhä edelleen enemmistö suomalai-sista kuluttajista on valmis maksamaan samasta val-misteesta enemmän mielikuvien vuoksi: merkkituot-teiden hinnat voivat olla monta kertaa korkeampiakuin täsmälleen samojen tuottajien valmistamissa sa-moissa tavaroissa, jotka on pakattu kauppaketjujenomien halpabrändien kuoriin. Kuluttaja maksaa täl-löin lisää muun muassa mainonnasta – joka saa hänetostamaan kyseisen tuotteen! Sen sijaan harva maksaa

enemmän ostaakseen eläin- tai ihmisystävällisillä me-netelmillä tuotettuja tai vähemmän luontoa kuluttaviatuotteita. Luomutuotteiden tai reilun kaupan mainos-budjetit ovat vähäiset, ja niiden kysyntä on sen mu-kaista.

Kulutuskritiikkiä on esitetty etenkin seuraavilla pe-rusteilla:– Kulutuksen kasvu on ekologinen ongelma (luonnon-

varojen ja energian liikakulutus, saasteet, jätteet).– Kulutuksen rakenteet varsinkin halpatuotannossa

ovat haitallisia köyhemmille maille (myös kulutuksenekologiset haitat kohdistuvat lopulta voimakkaimminköyhimpiin, jotka vähiten kykenevät suojautumaan).

– Kuluttaminen välineellistää tarpeita, haluja ja ihan-teita sekä sosiaalisia suhteita.

– Kulutuskulttuuri heikentää perinteisiä arvoja ja elä-mänmuotoja, ja latistaa kulttuurisia eroja ja perinteitä.

– Kuluttamisen ja valmistuotteiden keskeisyys elä-mäntavassa ja -arjessa vahingoittaa lasten persoo-nallisuuden ja luovuuden kehitystä.

Kaikista väitteistä ei tarvitse olla yhtä mieltä ajatellak-seen, että kulutukseen perustuvan elämäntavan rajoit-teita tai vaihtoehtoja olisi hyvä etsiä. Onko kuluttami-nen sitten aina ja kokonaan epäekologista ja ratkaisu-na vain elämänmuodon täydellinen muutos? Näinajattelevat nykymenon kovimmat kriitikot Pentti Lin-kolan tapaan. Ajatus kulutuskulttuurin lakkauttami-sesta ei liene realistinen. On mahdoton kuvitella, ettäsuomalaiset yhdessä palaisivat maaseudulle ja 1930–40-luvuista muistuttaviin kyläyhteisöihin tai vielä var-haisempaan aikaan omavaratalouksineen. Sen sijaanvoi kysyä, onko kulutuksen jatkuvalle kasvulle tehtävis-sä jotakin. Samoin voi miettiä, miten suuria eroja ku-lutuksen muodoissa voi olla. Valmistuotteissa on huo-mattavia eroja muun muassa– valmistustavan– luonnonvarakulutuksen ja ekologisten vaikutusten– kuljetus- ja kauppaprosessien– tuotteiden kestävyyden, korjattavuuden ja kierrätet-

tävyyden– niiden valmistuksen aikaisten työolojen välillä.

Ongelmana on, etteivät erot näyttäydy juuri miten-kään asiakkaalle, joka kykenee kaupan tarjoamien tie-tojen perusteella usein vertailemaan vain hintaa. Vaa-tii omaa aktiivisuutta selvittää enemmän tuotteidentaustoja – mihin ihmisillä ei voi olettaa olevan arjes-saan kovin paljon aikaa. Olisikin tärkeää kehittää jär-jestelmiä, joilla kaupat ja valmistajat velvoitettaisiinvälittämään enemmän vertailukelpoista informaatiotatuotteiden mukana.

Luonteva kulutusta koskeva päätelmä olisi seuraa-vanlainen: tehdään vähemmän töitä ja vietetään enem-män vapaa-aikaa mieluummin ihmisten kuin tavaroi-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4488


den parissa. Tavarakauppa on ekologisesti raskaintakulutusta. Se myös työllistää vähän verrattuna palve-luihin, joita usein tuotetaan pienyrityksissä. Esimerk-kejä löytyy arjesta. Olisi ekologisesti parempi mennäparturiin kuin ostaa hiustenleikkuulaite kotiin. Olisiekologisesti parempi mennä kuntosalille kuin ostaakuntopyörä kotiin. Tämän tajuaa jo välineiden käyttö-asteesta. Teräslaitteeseen, joka seisoo 23 ja puoli tun-tia vuorokaudesta nurkassa, on satsattu paljon luon-nonvaroja ja energiaa.

Käsitteellä ekotehokkuus (ks. oppikirjan tehtävä 7s. 181) kuvataan pyrkimystä tuottaa samalla luonnon-varojen ja energian käytöllä enemmän hyötyä. Tämätarkoittaa esimerkiksi palveluorientoitunutta taloutta:jokaisen ei ole tehokasta omistaa yksityisesti kaikkiatarvitsemiaan laitteita, vaan niiden käytön tehokkuut-ta voidaan lisätä esim. vuokra- tai osaomistuspalveluil-la. Kulutuspäätöksiin vaikuttavat toki monet asiat. Voiolla hyviä perusteita ostaa mieluummin kuntopyörä.Ekologisesti katsoen on kuitenkin ongelma, että Suo-meenkin on levinnyt kulutusrakenne, joka suosii tava-roiden runsautta ja eristäytymistä koteihin tavaroidenpariin.

Tuotteiden ekologisia vaikutuksia tutkitaan esim.MIPS-, ekologinen jalanjälki - ja ekologinen selkä-reppu -laskennoilla. Näitä ja muuta ekotehokkuuteensekä luonnonvarakulutuksen arviointiin liittyvää esi-tellään selkeästi Suomen luonnonsuojeluliiton sivuil-la: www.sll.fi (→ Toiminta → Kulutus ja jäte).

Kuluttajan oppaita löytyy lisäksi esimerkiksi seuraa-vista paikoista:– Kuluttajavirasto: www.kuluttajavirasto.fi (Ks. esim.

Opettajalle tai Kuluttajalle ja Ostajan oppaat →Eko-opas)

– Kuluta harkiten: www.rauhanpuolustajat.fi (→ Ku-luta harkiten)

– Kansalaisjärjestöjen ja kirkon Ruoka-aika-kampanja:www.ruoka-aika.net

– Reilun kaupan edistämisyhdistys:www.reilukauppa.fi

– Luonto-liiton kampanjat ja oppaat:www.luontoliitto.fi (→ Toiminta; ks. mm. Älä ostamitään -päivä ja Nuukuusviikko)

– Luterilaisen kirkon vastuuviikkojen kotisivut:www.evl.fi/kua/vastuuviikko/ (ks. ruokaostoskirja)

– Co-op American yhteen keräämiä kuluttajavalistuk-sen muotoja Yhdysvalloissa: www.coopamerica.org

– Vastamainoksia ja -kampanjoita tekevän Adbuster-sin sivut: adbusters.org/home/.

Yksityiselämässä kulutus koetaan tavallisesti vapaa-aikaan liittyväksi ilmiöksi. Tämänkin vuoksi on paikallaanpysähtyä pohtimaan työn merkityksen rinnalla vapaa-ajanmerkitystä ihmisen elämässä ja sosiaalisissa suhteissa.Yksinkertaisimmillaan voidaan esimerkiksi luetteloida

yhdessä tai ryhmissä piirteitä, jotka koetaan yhtäältä työnja toisaalta vapaa-ajan käsitteisiin kuuluviksi.

Hyvin todennäköisesti käsitteiden merkityksissä ansioi-den hankkiminen lasketaan tärkeimmäksi piirteeksi työs-sä, vapaa-ajassa taas jonkinlaisen osan saa niiden kulut-taminen. Opiskelijat myös pitänevät työtä pakkona ja va-paa-aikaa nimensä mukaisesti vapautena.

Filosofi Lauri Mehtonen kyseenalaistaa vakiintuneentulkinnan vapaudesta ja pakosta: ”Viedäkseni tarkas-telua eteenpäin teen kaksi naiivia vastakysymystä.Voimmeko millään mielekkäällä tavalla ymmärtäätyön ja vapauden liittyvän toisiinsa? – – Voimmekoymmärtää missään järkevässä mielessä joutilaisuudenolevan pakonomaista, vastakkaista vapaudelle?

Se että näillä kysymyksillä voi sukeltaa juutalais-kreikkalais-kristillisen kulttuurin syviin vesiin, paljas-tuu nopeasti kolmella huomiolla. Ensinnäkin Vanhantestamentin syntiinlankeemuksen vaikutuksia formu-loidaan seuraavasti: miehen on otsansa hiessä hankit-tava elantonsa ja naisen on kivulla synnytettävä. Kar-kotus paratiisista oli karkotusta joutilaisuudesta työ-hön. Toiseksi Uudessa testamentissa Paavali konsep-tuaalisena intellektuellina formuloi meille kaikille niintutulla tavalla: joka ei työtä tee, hänen ei syömänkäänpidä. Luonnollisesti Paavalin sana ei kohdistu niille,jotka eivät tee työtä vaan niille, joiden tehtävänä olitehdä työtä. Sivunmennen sanoen: Paavalin formu-loinnin löydämme parituhatta vuotta myöhemmin –tosin vailla lähdeviittausta – marxilais-leniniläisissäoppikirjoissa. Kolmanneksi muistakaamme historial-lisesta eilisestä erilaiset protestanttisen etiikan työnuudelleenartikuloinnit maallisen asketismin, maail-man sisäisen asketismin ja kilvoittelun alueeksi.”

Mehtosen mukaan on perusteita ajatella, että myösvapaa-ajasta on tullut kulttuuristen pakkojen aluetta.Merkittävin kulttuurinen pakko on kulutuskulttuuriinosallistuminen. Vain hyvin harva pääsee kulutuksenvälttämättömyyksien ulkopuolelle, koska kulutuskult-tuuri muokkaa vääjäämättä halujamme ja persoonalli-suuttamme syntymästämme asti. Tässä suhteessa va-paa-ajan viettämisen kulttuurinen ja sosiaalinen muu-tos on ollut radikaali.

1900-luvulle asti tavalliset huvittelumuodot olivatihmisten sosiaalista toimintaa. Kokoonnuttiin yhteenseurustelemaan, tanssimaan, esittämään näytelmiä taipelaamaan seurapelejä. Toisinaan joku kertoi tarinoitatai luki ääneen romaaneja ja novelleja. 1900-luvun alku-vuosikymmeninä tilalle alkoi tulla yhä enemmän kau-pallisia vaihtoehtoja: ravintoloita, konserttihalleja jarahapelikeskuksia. Itse esitettyjen näytelmien tilalletulivat valkokankaalle massayleisön eteen heijastetutkuvat, joiden tuottamisesta tuli 1900-luvun suurinviihdebisnes.

Samaan aikaan alkoi käsityötaidon heikkeneminen.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4489


Kaupasta ostettavat esineet olivat tietysti houkuttele-via verrattuna arkisiin käsityövalmisteisiin – vaikkameistä asia voi tuntua päinvastaiselta nyt, kun käsityötovat puolestaan muuttuneet harvinaisuudeksi ja teh-dasvalmisteisuus arkiseksi. Käsintehdyt puulelut eivätsäilyttäneet lumovoimaansa kaupan värikkään tarjon-nan rinnalla. Eksoottinen muovi aloitti maailmanval-loituksensa, jonka aikana se on sittemmin täyttänytkodit ja kaatopaikat.

Kaatopaikkojen täyttyminen kertoo jotain keskeis-tä kulutusyhteiskunnasta: valmistuotteiden käyttöikäoli alusta asti vastaavia kotitekoisia lyhyempi. Syntyikertakäyttötuotteiden luokka. Koska näiden ainekse-na käytettiin muovia, seurasi erikoinen tilanne. Tuot-teet olivat kuoreltaan kestäviä, mutta haluttavuudel-taan ja mekaanisilta osiltaan lyhytikäisiä. Kaatopai-koille kuskataan maailmassa päivittäin miljoonia ton-neja kestävää, maatumatonta ja tuhoutumatonta ma-teriaalia, koska muoti tai tekniikan kehitys on syystätai toisesta ajanut tuotteiden ohi.

Suomessa kulutuskulttuuriin siirryttiin monia muita länsimai-ta myöhemmin. Syynä tähän oli pitkään säilynyt asutus-ja elinkeinorakenteen maatalousvaltaisuus. Maaseudul-la perinteinen elämänmuoto ja esimerkiksi itse tehdyt tar-vikkeet, leikkikalut ja koristeet olivat arkipäivää paljonkaupunkeja pidempään – ja ovat osin edelleen. Muutoson ollut nopeutuvaa. Useimpien opettajien ikäluokan lap-suus poikkeaa suurestikin nykyisten lukiolaisten lapsuu-desta, ja vielä jyrkempi on ero nykylapsiin nähden. Tätäasiaa voidaan opiskelijoiden kanssa miettiä kunkin lap-suutta muistelemalla ja verraten tietoihin nykylasten elä-mästä: millaisia leikkejä ja välineitä on ollut? Miten aikaakulutettiin? Miten ajankäyttö on jakaantunut eri toimienja välineiden parissa? Mistä muutokset kertovat? Millai-sia vaikutuksia muutokset saavat aikaan lapsissa, kas-vussa ja yhteiskunnassa? Aihe on merkittävä, koska lap-suuden sosialisaatiomuotojen muutos vaikuttaa suures-ti siihen, millaisia persoonallisuustyyppejä ja sosiaalisiasuhteita tulevaisuudessa on olemassa.

Aika ajoin herää kaupallisen kulutuskulttuurin kritiik-kiin yhdistyvää nostalgista paluuta käsityökulttuurin jaihmisten vapaan yhteisöllisyyden ihanteisiin. Tyypilli-siä esimerkkejä tästä nuorison keskuudessa ovat olleet1960-luvun hippikausi Yhdysvalloissa tai 1970–80-lukujen taitteessa Euroopassa esiinnoussut vaihtoehto-kulttuurien kirjo, joka ylsi punkkulttuurista aina vih-reän liikkeen syntyyn. Näissäkin liikkeissä kulutusta jatyötä koskevat käsitykset kulkevat käsi kädessä: toisenmuuttuessa myös toinen muuttuu.

Maailma yhtiöiden vallassa?( s. 154–156)

Yhtiövallan kritiikki lisääntyi 1990-luvun aikana –yhtiöiden vallan kasvaessa. Siitä on suomennettu vii-me vuosina useita lukukelpoisia kirjoja, joista osa onmaltillisten tai jopa konservatiivisten kirjoittajien tuo-toksia. Chomskyn ja Kleinin teosten ohella voi maini-ta esimerkiksi seuraavat kirjat: saksalaisen Spiegel-lehden toimittajien Hans-Peter Martinin ja HaraldSchumannin Globalisaatioloukku sekä taloustieteenprofessorin David C. Kortenin Maailma yhtiöiden val-lassa ja sen jatko-osa Elämä kapitalismin jälkeen sekätaloustieteen professorin Michel Chossudovskyn Köy-hyyden globalisaatio. Myös sijoituskapitalismin teoree-tikot ja tukijat ovat kirjanneet epäkohtia ja kritisoineetnykytilannetta. Tunnetuimpia heistä ovat maailmanrikkaimpiin kuuluva sijoittaja George Soros (Kansain-välisen kapitalismin kriisi) ja taloustieteen nobelisti Jo-seph Stiglitz (Globalisaation epäkohdat).

Kriittinen mutta tasapainoinen ja laaja tietopakettion Jaana Airaksisen Maailmankauppaa kaikille. Se sisäl-tää paitsi kattavan kokonaiskuvan maailman talousti-lanteesta ja linkki- ja kirjallisuusvihjeitä, myös runsaastitieto-, tiivistelmä- ja tilastomateriaalia kätevinä tietois-kuina, joita voi monistaa opiskelijoille jaettavaksi.

Internet on nykyään täynnä sivuja, jotka tarkastele-vat kansainvälisen talouden ja kaupan epätasaisestijakaantunutta valtaa ja tarkkailevat jättiyritysten ja ta-lousjärjestöjen toimien vaikutuksia. Näkökulmia asiaanlöytyy useimmilta edellä tai jäljempänä luetelluilta glo-balisaatiota, taloutta tai kehitystä käsitteleviltä sivuil-ta:– Maailma.net: www.maailma.net (→ Kansainvälinen

talous)– eurooppalainen CEO, seuraa mm. Brysselissä EU:n

päätöksentekoon vaikuttavaa yrityslobbausta:www.corporateeurope.org

– Bretton Woods Project, pääasiassa brittiläisten kan-salaisjärjestöjen ja tutkijoiden projekti, jossa seura-taan Maailmanpankin ja IMF:n toimien vaikutuk-sia maailmassa: www.brettonwoodsproject.org

– brittiläinen Ethical Consumer:www.ethicalconsumer.org

– Britanniassa toimiva CorporateWatch: www.corporatewatch.org

– Yhdysvalloissa toimiva CorpWatch: www.corpwatch.org

– tunnettu yhdysvaltalainen Institute for Policy Stu-dies; tutkimuksia, joissa korporaatioiden kasvua jatoimintaa kuvataan havainnollisesti: www.ips-dc.org(→ Projects / Global Economy → esim. Top 200:The Rise of Corporate Global Power).

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4490


Viimeksi mainitun raportin luvut suhteuttavat korporaati-oita maailmatalouteen (vastaavia vertailulukuja myös kir-joissa Maailman tila ja Suomi sekä Maailmankauppaakaikille). Opiskelijoille voi antaa tehtäväksi etsiä tietoaverkkosivuja apuna käyttäen. Raporteista voi tiivistääesimerkiksi seuraavia tietoja:– Suuryritysten koko taloudellisina toimijoina on häm-

mästyttävän suuri. Noin puolet maailman 100 suurim-masta taloudesta on yrityksiä ja vain toinen puoliskovaltioita (kun verrataan yritysten liikevaihtoa ja valtioi-den kansantuotetta).

– Jos jätetään laskuista kymmenen suurinta valtionta-loutta, 200 suurimman korporaation yhteenlaskettu lii-kevaihto on suurempi kuin kaikkien muiden maailmanvaltioiden kansantuote yhteensä.

– 200 suurinta korporaatiota vastaavat yli 25 prosen-tista koko maailman yhteenlasketusta bruttokansan-tuotteesta.

– Maailman 200 suurimmasta yrityksestä noin 80 onyhdysvaltalaisia ja 40 japanilaisia.

– Kymmenen suurimman yrityksen joukossa on useitaöljy- ja autoyhtiöitä (Ford, Shell, Exxon, DaimlerChrys-ler, Toyota jne.). Liikevaihdoltaan kaikkein suurin yrityson pitkään ollut yhdysvaltalainen General Motors.

Lukujen valossa ei ole ihmeellistä, että yritysten talou-dellinen valta ja niiden vaikutusvalta poliittiseen pää-töksentekoon herättävät keskustelua. Voi miettiä, mis-tä yhtäällä kertoo ja mihin toisaalla vaikuttaa omassaelämänmuodossamme (niin ulkopolitiikassa, verotuk-sessa kuin kaupunkisuunnittelussa jne.) esimerkiksi se,että öljy- ja autoyhtiöt ovat erittäin suuria ja kansanta-louksia heiluttavia taloudellisia toimijoita. Monet yri-tykset ovat taloudellisilta voimavaroiltaan paljon suu-rempia kuin maat, joissa ne toimivat. Tämä pätee eri-tyisen hyvin Afrikkaan sekä maailman köyhimpiinmaihin. Tämä selittää myös, miksi esimerkiksi monil-la luonnonvaroja (öljy, kaivostoiminta jne.) etsivilläyrityksillä on valtaa vaikuttaa hallituksiin.

Monet länsimaiset hallitukset käyvät eräänlaistapuolustustaistelua, jossa tehdään vähitellen myönny-tyksiä sen pelossa, että yritykset siirtävät tuotantoaanmuualle. Käytännössä tämä merkitsee verotuksen (yk-silö-, yritys- ja osakeverotuksen) keventämistä, julki-sen sektorin leikkaamista ja suoraa rahallista tai lain-säädännöllistä tukea yritysten toiminnalle.

Valtionyritysten yksityistämistä tai talouden laa-jempaa vapauttamista valtion sääntelystä on yleensävaadittu talouden tehokkuuden lisäämiseksi sekä senvuoksi, että vapaat markkinat kohdentavat resurssitoptimaalisesti. Kilpailu pitää huolen siitä, että tarjontaseuraa kysyntää ja hyödykkeitä saadaan sinne, missäniitä eniten tarvitaan. Samaa perustetta käyttävät ne,joiden mielestä maailmankaupan vapauttaminen koi-tuu juuri köyhimpien eduksi.

Kokonaan ilman tarpeellisia hyödykkeitä jäävätkuitenkin ne, joilla ei ole varaa maksaa lainkaan – vaik-ka tarve juuri heidän keskuudessaan on suurin. Samal-la lisääntyneen kaupan hyötyjen jakautumiseksi kaikil-le kansalaisille edellytetään vahvaa mutta korruptoitu-matonta hallintoa, pyrkimystä taata peruspalveluitakaikille valtion toimesta, toimivaa verotusjärjestelmääja niin edelleen. Sen sijaan köyhimpien asema heikke-nee usein myös absoluuttisesti mitattuna maissa, joi-den ulkomaankauppa lisääntyy mutta tuloerot kasva-vat ja hyvinvointi kasaantuu vähäiselle eliitille. Taval-laan siis talouden vapautumisesta ja tehostumisestahyötyvät eniten ne, jotka asuvat maissa, joissa talous onsuhteellisen voimakkaasti säädeltyä ja kansalaisten jul-kiset edut ovat taattuja.

Ongelman käsittely ei ole yksinkertaista, koska onvaikeaa löytää indikaattoreita, joiden avulla selvittää,miten muutokset vaikuttavat ihmisten elinolosuhtei-siin. On selvää, ettei bruttokansantuotteen kasvu riitätämän kuvaamiseen. Lisääntynyt BKT tarkoittaa jos-kus vain sitä, että aiemmin omavaraisuudessa tai viral-lisen talouden ulkopuolella eläneitä ihmisiä siirtyybruttokansantuotteen mittareiden piiriin. Vaikka hei-dän resurssinsa ja elinolosuhteensa heikkenisivät,näyttää muutos kansantulomittarilla myönteiseltä ke-hitykseltä. Dilemmaa koettaa purkaa Olli Tammileh-don teos Yhden taalan kysymys – globalisaatio ja köyhyys-kiista. Hyviä käytännönläheisiä katsauksia arkitodelli-suuteen maailman eri puolilla on teoksessa Köyhdyte-tyt – ihmiskunnan epävirallinen enemmistö.

Yritystoiminnan muodoista ja päämääristä voidaan kes-kustella esim. siten, että opiskelijat keräävät lehdistä ai-hetta koskevia juttuja ja analysoivat niiden sisältöä. Mil-laisia tavoitteita, moraalisia velvoitteita, ihanteita tai ra-joitteita yritysten toiminnassa voi päätellä olevan juttujenperusteella?

Talouden vapauttamisen perusteena käytetty taloudentehostumisen argumentti on pohjautunut siihen, että yri-tysten katsotaan toimivan tehokkaimmin silloin, kun nevoivat tavoitella omaa itsekästä etuaan ilman valtion oh-jailua ja väliintuloja. Rationaalisen taloudellisen toimijanoletus viedään tällöin yritystasolle. Ei ole kuitenkaan yhtäyksiselitteistä yrityksen etua. Yritystä voi johtaa esimer-kiksi joko omistajien, asiakkaiden tai työntekijöiden etuaensisijaisesti tavoitellen (tai miksei myös yhteistä kollek-tiivista tai ekologista hyötyä silmällä pitäen). Myös yritys-muodot ovat tässä suhteessa erilaisia: riittää, kun vertai-lee vaikkapa yksityisyrittäjää, perheyritystä, pörssiyhtiötäja osuuskuntaa toisiinsa.

Puhdas taloudellinen harkinta ilman muita vaikuttaviatekijöitä on lähimpänä silloin, kun omistajat ja työntekijätovat erillään ja omistaminen perustuu vapaasti liikutelta-viin sijoituspääomiin, kuten pörssiyhtiöissä. Kaikissa yh-teiskunnissa myös kulttuuriset arvostukset vaikuttavat

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4491


siihen, millaista yritystoimintaa pidetään ihanteellisena,joten tästäkään syystä täysin puhdasta taloudellista ra-tionaalisuutta ei ole olemassa ilman sitä kehystäviä mo-raalisia ja poliittisia katsomuksia.

Valtionyhtiöt ovat olleet käytännön esimerkki suun-nittelutalouden ja vapaan talouden vastakkainasette-lussa käydyissä kiistoissa. Niiden yksityistämistä onvaadittu toiminnan tehostamisen tarpeella. Yksityistä-minen ja valtion vetäytyminen ovat olleet keskeinenosa uusliberalistista talouspolitiikkaa, joka eteni vauh-dilla ensin Britanniassa ja Yhdysvalloissa 1980-luvullaja levisi sittemmin muualle. Yleisradioyhtiöitä, pankki-ja vakuutuspalveluita, tele-, posti-, lento-, linja-auto- jaraideliikennettä, alkoholitehtaita, terveyspalveluita,koulutusta ja muuta mahdollista yksityistettiin.

Selvästikin johonkin on vedettävä rajoja sen suh-teen, mitä valtion kannattaa itse tuottaa ja mikä voi-daan jättää vapaille markkinoille. On helppo huoma-ta, että tietyillä aloilla valtion monopoli olisi tarpee-ton, mahdoton tai tehoton. Joillain toisilla aloilla yksi-tyistäminen voi johtaa katastrofeihin, kohonneisiinkustannuksiin ja järjestelmän sekavuuteen usean itse-näisen toimijan luodessa omaa infrastruktuuriaanpäällekkäisesti. Tunnettuja esimerkkejä ovat Britanni-an onnettomuusaltis raideliikenne ja Yhdysvaltain ter-veydenhoitojärjestelmä, joka on kansalaista kohti las-kettuna maailman kallein eikä silti pysty tarjoamaanmuiden länsimaiden veroista terveydenhuoltoa kaikil-le. Myös koulujen yksityistäminen herättää kovaa kri-tiikkiä, ja esimerkiksi posti- ja telepalveluiden tavoi-tettavuutta pidetään monissa maissa sellaisena kansa-laisoikeutena, jota ei voi kokonaan jättää markkinoi-den varaan. Monessa asiassa rajat ovat kuitenkin jat-kuvassa liikkeessä, ja esimerkiksi Suomessa keskustel-laan jatkuvasti mm. julkisen liikenteen, terveyden-huollon ja alkoholikaupan alueella siitä, kuinka paljonja missä suhteessa palveluita tuotetaan yksityisesti jajulkisesti.

Brendan Martinin teos Kenen etu? Yksityistäminenja julkisen sektorin uudistaminen tarkastelee yksityistä-mistä maailmanlaajuisesti. Suomessa teemaa on pitä-nyt puheenvuoroissaan esillä professori Raija Julku-nen. Julkusen näkemyksiin voi tutustua vaikka hänensuomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan käännekohtaa1990-luvulla tarkastelevassa teoksessaan Suunnan-muutos. 1990-luvun sosiaalipoliittinen reformi Suomes-sa. Yksi Julkusen puheenvuoroista on Internetissä:www.ennenjanyt.net/4-01/julkunen.htm.

Yksityistämisestä ja julkisista palveluista käytävää kes-kustelua voi motivoida monista näkökulmista. Se tuoesiin talouden ja politiikan suhteen: millainen toiminnanja vallan tasapaino niiden välillä on tai pitäisi olla? Kes-kustelu muistuttaa oppikirjassa aiemmin tehdystä kolmi-

jaosta valtioon, talouteen ja kansalaisyhteiskuntaan. Kan-salaiset ovat palvelujen nauttijoita, mutta tuottaako val-tio vai yksityinen talouselämä palvelut paremmin? Millai-sia keinoja kansalaisilla on vaikuttaa valtioon ja talou-teen? Miten valtio ja yritykset saavat selville kansalais-ten tarpeet?

Asiaan liittyvät myös ihmisoikeudet eli TSS-oikeuksienkattavuus ja se, miten ne taataan. Viime kädessä kaikkilaajenee pohdintoihin oikeudenmukaisuudesta ja hyvästäyhteiskunnasta. Esimerkiksi liikenteen, terveydenhuollon,alkoholikaupan ja koulutuksen esimerkkejä käyttäen voijohdattaa opiskelijat konkretisoimaan omia käsityksiääntoivottavista ja negatiivisista yhteiskunnallista kehitys-kuluista.

Globaali oikeudenmukaisuus(s. 157–159)

Koko pääluvun kannalta suositeltavin taustalukemistoon Tieto-Finlandian voittanut kirja Maailman tila jaSuomi (toim. Anu Kantola ym.). Tietoteos on onnis-tuttu kirjoittamaan poikkeuksellisen havainnolliseksija mukaansatempaavaksi, vaikka aihe on mitä vakavin.Kirjassa käsitellään kattavasti maailman tilaa mm.maailmantalouden, ympäristön, konfliktien, ihmisoi-keuksien sekä yleisten kehityskysymysten näkökul-masta. Aineistoina on runsaasti taulukoita ja tilastoja,joita voi käyttää opetuksen apuna. Lisäksi kirja opas-taa suureen määrään lisälähteitä kirjallisuudessa jaInternetissä. Hyödyllisiä ovat myös edellä mainittu JaanaAiraksisen Maailmankauppaa kaikille, samoin jo aiemminsuositeltu Juha Sihvolan Maailmankansalaisen etiikkasekä Olli Tammilehdon Maailman tilan kootut selitykset.

Oppikirjassa mainittua kiistanalaista kysymystäväestönkasvusta käsitellään monissa lähteissä. Eräs sellai-nen on Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen julkai-sema verkkokirja väestötieteestä: www.valt.helsinki.fi/sosio/vaesto/. (Kirjassa on muutamia muitakin kurssinkannalta kiinnostavia jaksoja, mutta väestökehitystäkäsittelee viimeinen eli kahdeksas luku.) Väestönkas-vu oli nopeimmillaan 1960- ja 70-luvuilla yli 2 pro-senttia vuodessa, ja se on sen jälkeen laskenut. 1980-luvulla kasvu oli keskimäärin 1,7 ja 2000-luvun alussan. 1,2 prosenttia vuodessa. Tätäkään määrää ei voi vä-hätellä. Se on lukemattomien ongelmien taustalla, jarajattujen resurssien planeetalla jo entuudestaan mo-nilukuisen ihmisväestön kasvu on ongelmallista. Eri-tyisesti paikallisilla ympäristöongelmilla ja köyhyydel-lä on usein suora suhde liian nopeaan väestönkasvuun.

Toisaalta väestönkasvun osuutta ongelmien synnyt-täjänä ei pidä myöskään paisutella. Kuten kirjassa to-detaan, ruokaongelmien syynä ei yleensä ole väestön-kasvu vaan ruoantuotannon ja -jakelun vääristymä.Kaikkein tavallisimpia tekijöitä nälänhätien taustallaovat valtioiden epädemokraattisuus ja yksisuuntaiset

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4492


valtasuhteet, joiden vallitessa kansalaisilla ei ole mah-dollisuutta saada hätäänsä kuuluville, vaikuttaa vallan-pitäjien toimintaan tai saattaa heitä vastuuseen. Mo-nesti myös kansainvälinen yhteisö on katsonut läpisormien hallintojärjestelmiä, jotka omalla toiminnal-laan aiheuttavat nälänhätiä – etenkin jos kyseessä onollut ideologinen tai taloudellinen liittolainen, tärkei-den luonnonvarojen lähde tai käänteisesti suurvaltapo-liittisesti täysin yhdentekevä valtio. (Aihetta käsitteleeFrances Moore Lappén ym. tutkimus 12 myyttiä maa-ilman nälästä sekä samojen tutkijoiden varhaisempitunnettu perusteos Ruokaa kaikille.)

Maailmanlaajuisten ongelmien (ilmastonmuutos,luonnonvarojen käyttö, saasteet) kannalta hankalintaon väestönkasvun yhdistyminen tuotannon ja kulutuk-sen kasvuun. Tämä ilmiö taas on voimakkaimmillaanlänsimaissa. On tavallista ajatella, että ongelmat ovatniin sanotussa kolmannessa maailmassa (eli kaukana),siinä missä länsimainen korkea elintaso ei ole ongel-ma vaan ihanne. Niillä, joilla on eniten valtaa, on val-taa myös määritellä, mitä pidetään ongelmana. Voi-daan jo ennakoida, että Kiinan ja Intian (sekä mm.Brasilian) mahdollinen elintason nousu tulee mullis-tamaan tapamme ajatella globaaleja ongelmia.

Näkemyksiä maailmanlaajuisesta oikeudenmukai-suudesta ja hyvinvoinnista on mahdoton irrottaa glo-baaleista valtasuhteista. Oppikirjassa luetellaan hyvinepätasaisesti jakautuneen vallan aspekteja:– teknologinen ylivoima– luonnonvarojen käytön hallinta (Myös köyhempi-

en valtioiden luonnonvarat tai vähintään luonnon-varojen käyttö eli jatkojalostus ovat useimmissa ta-pauksissa länsimaisten yritysten hallussa.)

– sotilaallinen valta, aseteknologia ja -kauppa (Yh-dysvallat on maailman suurin aseiden myyjä, senaseteollisuus vastaa yli 40 % kansainvälisestä ase-kaupasta, Venäjä on toinen suuri aseiden viejä, jatietenkin maat ovat myös suurimmat ydinasevallat.)

– median ja tietoliikennevirtojen hallinta (kulttuuri-nen globalisaatio ja kulttuurinen valta)

– taloudellinen valta ja pääomat. (Varakkailla mailla onpaitsi eniten puhdasta pääomaa, suurin bruttokan-santuote ja suurimmat yritykset, myös eniten puhe-ja päätösvaltaa kansainvälisissä rahoituslaitoksissa.)

Vielä keskittyneemmältä valta näyttää, kun katsotaan,kuka varakkaiden maiden sisällä hallitsee mainittujaresursseja ja vallan lähteitä. Myös demokraattisissa val-tioissa poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset eliitit (pi-kemmin kuin kyseisten valtioiden kansalaiset kollek-tiivisesti) voivat päättää mainittujen resurssien käytös-tä. Kun tähän yhdistetään globalisaatio eri muodois-saan ja maailmanlaajuiset riippuvuussuhteet, on ole-tettavaa, ettei yhtä paljon valtaa ole minään aikaisem-pana aikakautena keskittynyt yhtä harvoille kuin nyt.

Samalla resurssien uusjakoon olisi yhä suurempitarve. Myöskään varallisuus- ja hyvinvointierot eivätkoskaan ole olleet yhtä suuret kuin nyt. Lisääntynyttävaltaa ja resursseja ei ole kyetty käyttämään ongelmienratkaisemiseen. Länsimaisten ihmisten on jopa vaikeauskoa, että valtaisan talouskasvun aikakausi on mer-kinnyt käytännössä elinolosuhteiden taantumista mo-nin paikoin. Kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen jaapua tarvitsevien maiden on ollut vastaavalla tavallavarmasti vaikea uskoa, että valtaisasta talouskasvustahuolimatta edes yksinkertaisimpien köyhyysongelmienratkaisemisesta ei ole kyetty sopimaan.

Globaalien erojen tasoittamiseksi suunnatuistahankkeista tällä hetkellä laajin ja näy

rajallinen vai rajaton maailma? · rajallinen vai rajaton maailma? ota kantaa! huonoimmissa...

Documents