rajatiedon yhteistyö ry - hengen ja tiedon messut 2011 - messulehti

24

Upload: rajatiedon-yhteistyoe

Post on 26-Jul-2016

321 views

Category:

Documents


15 download

DESCRIPTION

Vuoden 2011 Hengen ja Tiedon messujen teemana oli "Sydäntietoisuuteen herääminen". Voit tutustua messujen historiaan selaamalla vanhoja messulehtiä.

TRANSCRIPT

Page 1: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti
Page 2: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

2

Hengen ja tiedon messuille 2011Rajatiedon Yhteistyö järjestää tänä vuonna 29. messut. Lähes joka vuosi ne on järjestetty Helsingin suomalaisella yhteiskoululla. Tapahtumasta on kasvanut yksi maamme suurimmista rajatiedon tapahtumista. Vaikka käytävillä on toisinaan ahdasta, tunnelma messuilla on kuitenkin joka vuosi ollut hieno mahtavan yleisön ja hyvien näytteil-leasettajien ansiosta.

Messut ovat joka vuosi jokseenkin samannäköiset, koska ne sijoittuvat koululle käytössä olevien tilojen mukai-sesti. Uusia näytteilleasettajia tulee kuitenkin aina mukaan ja joitakin vanhoja jää pois. Vanhat näytteilleasettajat puolestaan laajentavat valikoimiaan ja uusiutuvat. Jotkut näytteilleasettajat ovat olleet mukana alusta asti. Kokemus on kuitenkin aina uusi.

Keskeinen osa messuja ovat luennot ja miniseminaarit. Luennoitsijoita on mahdollista tavata juhlasaliluennon jälkeen toisessa kerroksessa salin ovien välissä olevassa yhdistyksen infopisteessä. Ensimmäisessä kerroksessa ruo-kalan ja Ultra-lehden tilojen välillä toimii toinen tapaamispaikka (Miitti-Piste), joka on luennoitsijoiden sekä kaik-kien keskusteluista kiinnostuneiden messuvieraiden käytettävissä.

näytteilleasettajatMessuilta voi löytää melkein mitä tahansa rajatietoon ja henkisyyteen liittyvää. Erilaisia hoitomuotoja tarjoavia pa-rantajia messuilla on useita, kuten myös selvänäkijöitä, tarot-tulkitsijoita ja meedioita. Niin uusien kuin vanhojenkin ideologioiden ja elämänkatsomuksellisten filosofioiden esittelijöitä saapuu paikalle. Näytteilleasettajilta löytyy myös monenlaisia tuotteita: alan kirjallisuutta, luonnonmukaista kosmetiikkaa ja pesuaineita, lahjatavaroita, rentouttavaa musiikkia, henkisen kasvun lehtiä, symbolikoruja, kiviä ja kristalleja, shamaanirumpuja ja unisieppareita - kaikkea mikä liittyy tavalla tai toisella esoteerisiin ja henkisiin näkemyksiin.

Äiti Maan kunnioitus näkyy messuilla monin paikoin, täältä löytyy esimerkiksi vaihtoehtoja luontoa kuormit-taville aineille joita supermarketit pursuavat. Messuilta voi löytää kotiin kokeiltavaksi esimerkiksi pesupähkinöitä, jotka luonnon kuormittamisen sijaan ravitsevat sitä, tai kosmetiikkaa joka ei sisällä myrkyllisiä ainesosia, sekä luon-nonmukaisesti tuotettua, terveellistä ruokaa, teetä ja kahvia.

Toisinaan kuulee, kun ihmiset valittelevat messujen kaupallistumista. Valitettavasti elämme maailmassa, jossa ilman rahaa on vaikea tulla toimeen - niinpä ihmiset perustavat yrityksiä. Jokainen päättää itse, käyttääkö rahaa maksullisiin tuotteisiin tai palveluihin. Messuilta voi löytää monenlaisia kauniita esineitä, kuten kiviä ja kristalleja. Monet kokevat, että niillä voi auttaa luomaan harmonisen ympäristön, millä puolestaan voi olla positiivinen vai-kutus ihmiseen.

luennotMessujen järjestäjät valitsevat vuosittain vaihtuvan messujen teeman, joka on perustana juhlasaliohjelmalle ja mi-niseminaarien aiheille. Teema on yleinen siten, että luennoitsijat voivat sen puitteissa käsitellä monia eri aiheita. Näytteilleasettajien tietoiskuissa käsitellään muitakin asioita, eivätkä ne siten välttämättä liity messujen varsinaiseen teemaan.

Tämän vuoden teema on Sydäntietoisuuteen herääminen. Tämä voidaan nähdä avautumisena uuden ajan tietoi-suudelle - kollektiiviselle myötätunnolle ja pyyteettömälle rakkaudelle. Kun ihminen elää sydämessä, hän voi kokea ykseyden muiden kanssa, mikä tuo ulkoisista tapahtumista riippumattoman onnellisuuden. Messujen luennoitsijat käsittelevät sydäntietoisuutta monista eri näkökulmista. Teemaan voi nähdä liittyvän esimerkiksi huolenpitäminen ympäristöstä sekä omasta terveydestä ja kehosta, sielun temppelistä. Monien näkemysten mukaan kollektiivinen sy-däntietoisuuteen herääminen liittyy olennaisesti vuotta 2012 koskeviin profetioihin.

miniseminaaritMiniseminaarit pidetään toisen kerroksen luokassa 2C ja neljännessä kerroksessa, jonne pääsee oikeanpuoleisen käytävän (pääovelta katsottuna) keskivaiheilla olevia portaita pitkin. Useimpia miniseminaareja edeltää seminaarin-pitäjän luento juhlasalissa. Luennolla aiheen käsittely aloitetaan, ja miniseminaarissa sitä täydennetään.

Tänä vuonna uutta messuilla on kaikille avoin keskustelufoorumi lauantaina kello 16-18 luokassa 12. Paikalle voi tulla keskustelemaan rajatiedollisten näkemysten merkityksestä henkisyyden syventäjänä. Viime vuonna aloitetut, 50 minuutin mittaiset opetusluennot jatkuvat, ja niiden hinta on edelleen viisi euroa. Ne ovat neljännen kerroksen miniseminaariluokassa. Tänä vuonna lauantain aihe on tarot-kortit ja sunnuntain sisäisen lapsen eheytyminen.

Tunnin ja kolme varttia kestäviin seminaareihin on erillinen kymmenen euron sisäänpääsymaksu. Kaikkiin semi-naareihin voi ostaa lippuja Rajatiedon Keskuksesta, osoitteesta Uudenmaankatu 33, Helsinki 13.9.2011 alkaen tai tilata toimitettavaksi maksuennakolla numerosta (09) 612 1114 (ti-to klo 12.00 - 15.00).

messujen ravintoloitsijaEnsimmäisen kerroksen ruoka- ja kahvilapalvelun järjestää jälleen Hima & Sali. Ruoka on ekologista ja luonnon-mukaisesti tuotettua; sen vuoksi se on kasvispainotteista. Myös kolmannen kerroksen taidekahvila-basaarista löytyy kevyttä syötävää.

HuomioitavaaSekä näytteilleasettajien että messuvieraiden on hyvä varautua jo etukäteen siihen, että koulun pihalla on rajoitetusti pysäköintitilaa, jonka hinta on 3€ /päivä. Lähiympäristöstä löytyy hyvin henkilöautoille sopivia parkkipaikkoja. Ekologisemmin messuille pääsee julkisella liikenteellä: bussilla, raitiovaunulla ja junalla. Lehden infosivu kertoo, mitkä kulkuvälineet tuovat messupaikan läheisyyteen.

Koululla on kaksi naulakkoa. Näytteilleasettajien toivotaan käyttävän ensimmäisen kerroksen perällä olevaa nau-lakkoa, jotta pääsisäänkäynnin aulassa olevat tilat jäisivät messuvieraille.

Toivotamme kaikille antoisaa, ajatuksia herättävää messuviikonloppua. Tervetuloa messuille!Messutoimikunta

Hengen ja tiedon messujen messuleHti 2011

Julkaisija: Rajatiedon Yhteistyö ry, PL 284, 00121 Helsinki

puh/fax 09-612 1114 (ti-to 12-15), www.rajatieto.fi

Päätoimittaja: Marko Palojärvi

Toimitus: Ari-Pekka Hyrkäs, Katja Ikonen, Helmi Koivunen,

Hanna Mäkelä, Marko Palojärvi, Juhani Pirinen

Ulkoasu ja taitto: Heli Nuotio / StellaIndigo

Kansi: Heli Nuotio / StellaIndigo

Kuvat: Tekstien kirjoittajat tai Rajatiedon Yhteistyö ry,

ellei kuvan yhteydessä ole muuta mainittu

Paino: I-print Oy, Lehtitehdas, Seinäjoki. Painos: 18 000 kpl

messuleHti 2011 sisältö

Tervetuloa messuille ................................................................ 2

Messujen esittely ..................................................................... 3

Juontaja Dj Bunuel .................................................................. 3

Konsertti ................................................................................... 3

Messuinfo ................................................................................. 4

Vesiseremonia ......................................................................... 5

Ruokailu ................................................................................... 5

Näytteilleasettajat aakkosissa ............................................... 6

Näytteilleasettajat paikoittain .......................................... 6 - 9

Näytteilleasettajien tapahtumakalenteri ............................. 9

Kartta............................................................................... 10 - 11

Messuohjelma ................................................................ 12 - 13

Sydäntietoisuus ..................................................................... 14

Sydäntietoisuudelle avautuminen ...................................... 14

Henkinen astrologia ja sydänenergiat .............................. 15

Musiikki, henkisyys ja hyvinvointi .......................................... 15

Sydäntyöpaja ........................................................................ 15

Onko se mahdollista sinulle? .............................................. 16

Tähtiportit ja niiden vaikutukset meihin .............................. 16

Meditaatio ............................................................................. 16

Oman sydämen henkinen tie ............................................. 17

Kuun vaikutus - tietoiseksi luonnon rytmeistä .................... 17

Terveisiä Äiti-Maalta ............................................................ 18

Atlantiksen nousevat energiat osana muutostamme ...... 18

Sydämen rytmi itsessämme ................................................. 18

Sisäisen lapsen eheytyminen ............................................... 19

Äiti-Maan runsauden ilmentyminen ................................... 19

Lohikäärmeen sydän - pelkojen voittamisen tärkeys ...... 20

Opi Tarot-tulkinnan perusteet .............................................. 20

Voiko rajatieto tuottaa henkilökohtaisen valaistumisen

ja pelastaa maailman? ....................................................... 21

Sinustako selvänäkijä? ......................................................... 21

Orgoniitti - miten se toimii? .................................................. 21

Tietoisuuden kehittäminen hienosyisellä

luomuravinnolla .................................................................... 22

Ajatuksia sydäntietoisuuteen heräämisestä ...................... 22

Ilmoitukset ......................................................................... 23-24

Page 3: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

3

Dj Bunuel on soittanut levyjä vuo-desta 1977. Hän teki ensim-mäisen radio-ohjelmansa vuonna 1982, toimi spiikke-rinä isoilla rockfestivaaleilla 80-luvulla mm.Giants of Rock, Nummirock ja myöhemmin Maailma Kylässä, Flow sekä Funky Elephant-tapahtumissa.

Hän on esiintynyt lukuisten muusikoiden kanssa kehittäen cd-soittimesta instrumenttia. Hän on myös tehnyt ääni-maailmoja sekä teatteriin että tanssiteoksiin.

Dj Bunuel on Fat Beat Sound Systemin perustajajäsen ja kuului XL yhtyeeseen 5 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän tekee

Dj Bunuel on tunnettu rauhalli-sesta hyväntahtoisuudestaan ja väsymättömästä lempey-destään ihmisiä ja koko luoma-kuntaa kohtaan. Omalla sa-rallaan musiikin maailmassa häntä motivoi lempeä hyvän olon aikaansaaminen kuu-lijoissa ja puhtaan energian välittäminen.

Bunuelia voi kuunnella Radio Helsingin taajuudella lauan-taisin ohjelmassa ”Kohti valoa” klo 18-20 ja sunnuntaisin ohjel-massa ”El Mundo” klo 14-16.

”Olen aina kokenut vahvasti elämän mysteerin. Musiikki on osa mysteeriä, lahja ihmisille. On ihmeellistä, kuinka yksittäiset äänet muodostavat ko-konaisuuden, joka voi nostaa kuulijan aivan uudelle kokemisen tasolle. Musiikin ja henkisyyden suhde kiinnostaa minua. Uskon, että lauluääni on upea työkalu sydäntietoisuuden avaamiseen. Laulajana haluan avautua ka-navaksi korkeimman voiman käyttöön ja välittää kuulijoille rakkautta.”

Maarit Aura

Maarit Auramezzo-sopraano

www.maaritaura.com

[email protected]

+358 45 63 97 354

Maarit on Sibelius-Akatemiasta juuri valmistuva mezzosop-raano. Hän esiintyy säännölli-sesti solistina klassisen musiikin konserteissa. Maarit Auran seu-raava suuri työrupeama on Kristina från DuvemÅla -musi-kaali Helsingin ruotsalaisessa teatterissa. Hän toimii myös musiikkitoimittajana.

Juhlasali

la klo 18:00 - 18:50

Veli Martin on opiskellut musiikkia pienestä asti, instrumentteinaan mm. piano, kitara, laulu ja tinapillit. Hän säveltää omia kappaleita ja tekee sovi-tuksia mm. kuoroille. Viime aikoina hän on alkanut tuoda musiikkia osaksi muuta henkistä työtään.

El Mundo ja Kohti Valoa oh-jelmia Radio Helsingissä sekä Jatzofreniaa YLE !:llä ja vali-koiden keikkoja.

Kuva

: Je

sse

Ha

aja

Messujen teema ”Sydäntietoisuu-teen herääminen” tuo monille esille kysymyksiä siitä mitä sydäntietoi-suus on. Sydäntietoisuuden kautta kohtaamme asioita, jotka tuntuvat ja tulevat esille meissä tunteiden ta-solla vaikuttaen samalla henkisellä tasolla.

On muistettava, että tieto siitä mitä tarvitsemme, löytyy meidän itsemme sisältä. Katsomalla ulkoi-seen maailmaan näemme vain hei-jastuksen tästä. Meillä itse kullakin on oma käsityksemme sanoista ”sydän” ja ”tietoisuus”. Vaikka suomenkieli on rikas ja monimuo-toinen, sanaa sydäntietoisuus ei löydy virallisista sanakirjoista. Mie-lestäni on kyse tiedosta, jonka tunnistamme oman sydämemme kautta. Siinä missä mieli kiinnittyy

- AvAin uutEEn MAAilMAAn

ulkoisiin tekijöihin, tieto joka innostaa ja tuntuu sydämessä koskettaa meitä sisäisesti.

Vastaanottamalla luovaa rakkauden energiaa, se avaa meille mahdolli-suuden kokea sisäisesti sen tasapainottavan ja rikastuttavan voiman. Tar-vitsemme vain avaimen sydämeemme kokeaksemme tuon hetken tässä ja nyt, sillä rakkauden energia on läsnä koko ajan. Messuilla käsittelemme monin eri tavoin niitä tekijöitä, joiden johdosta ”etsimme” eri tavoin ”avainta” eheytymiseen. Se avaa tien vastaanottamaan maailmankaikkeu-den meille tarjoamia mahdollisuuksia. ”Sydäntietoisuuteen herääminen” kuvaa tätä matkaa itseemme ja omaan tietoomme. On kuitenkin huomat-tava, että sama ”avain” ei sovi meille kaikille. Meidän on itse kohdattava nämä esteemme, joiden läpikäymiseen voimme saada apua eri ihmisten ja hoitajien kautta.

Messuilla on perinteiseen tapaan joukko rajatietoon perehtyneitä ih-misiä tarjoamassa hoitoja messuvieraille. Miniseminaareissa ja erityi-sesti messuluennoilla keskitymme sydämen avaamiseen luentojen ja harjoitusten kautta. Tule ja löydä avain uuteen maailmaan heräämällä sydäntietoisuuteen!

Marko Palojä[email protected]

Kuva

kolla

asi:

Ste

llaIn

dig

o

Page 4: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

4

MessutoiMisto

Rajatiedon Yhteistyön messutoi-misto Rajatiedon Keskuksessa (Uudenmaankatu 33) palvelee messuasioissa sekä näytteille-asettajia että messuavustajia.

ennen Messuja:

Avoinna 30. 8 - 6.10.2011 •ti-to klo 12.00 – 15.00; jolloin vapaita paik-koja voi tiedustella

Puhelin (09) 612 1772, •faksi (09) 612 1114

Käyntiosoite: •Uudenmaankatu 33, 00120 Hki

Postiosoite PL 284, 00121 Hki•

Internetissä: •[email protected] www.rajatieto.fi

Messuilla:

Pystytysaikana sisääntuloaulassaMessujen aikana 1. krs luokassa 12.

KuulutuKset ja infotaulut

Molempina päivinä kuulutetaan vain kaksi kertaa, jotta messuoh-jelma ei häiriintyisi. Päivän oh-jelma on luettavissa infotauluilta, samoin kuulutusajat.

Messulehti

Messulehden saatavuus:

Lehteä voi lukea ja •kommentoida sivuilla www.rajatieto.fi

Lehteä on saatavilta joil-•takin messujen näytteil-leasettajilta ympäri Suomea

Jakelupaikat on myös näh-•tävillä internetsivuillamme

Messulehteä voi tilata:

Syksyllä alkaen 30.8.2011 •messuihin asti Rajatiedon Keskuksesta: puh. (09) 612 1114 tai sähköpostilla: [email protected], toimisto avoinna ti-to klo 12.00 – 15.00.

17.6 -30.8.2011 väli-•senä aikana Edenin Puutarhasta, puh 044292 9808, avoinna arkisin klo 11.00 – 18.00, la suljettu.

Lehteä voi myös noutaa edellä mainituista paikoista niiden aukioloaikoina, os. Uudenmaankatu 33, 00120 Helsinki.

Kahvilaravintolapalvelut:

hima&sali ravintola, 1. krsMessuvieraita palvelee ravintola Hima & Sali. Ammattitaitoinen henkilökunta valmistaa ja tarjoaa niin lou-nasannokset kuin kahvilatuot-teetkin ensimmäisen kerroksen messuravintolassa molempina päivinä. Ks. ruokalista seuraa-valta sivulta.

Lisäksi taidenäyttelybasaari-tilan kahvila 3. kerroksen luo-kassa 3T.

vaatesäilytyspalvelut

Messuvieraille on naulak-ko (pieni narikkamaksu) sisääntuloaulassa

Näytteilleasettajille on varattu naulakko ruokalan takana ole-valle käytävälle.Palvelun tarjoaa Polioinvalidit ry.

lapsiparKKi

Toisen kerroksen oikeanpuo-leisen käytävän päässä (ks. kartta) oleva lapsiparkki on maksuton ja tarkoitettu 3-8 v. ikäisille lapsille. Tätä nuo-remmat voivat vierailla par-kissa vain kaitsijan seurassa.

ensiapu ja pelastustiet

Messuilla päivystää ensiapu-taitoinen henkilö. Ota tarvitta-essa yhteys messutoimistoon tai infopisteisiin. Pidä pelastus ja hätäpoistumistiet vapaina ja noudata henkilökunnan oh-jeita aina poikkeustilanteissa. Tupakointi on kielletty koko koulun alueella, mukaan lukien pihaalue!

lippuhinnasto:

Yhden päivän lippu 12 €•

Yhden päivän lippu (elä-•keläiset, työttömät, opiske-lijat, varusmiehet; alennus-oikeus osoitettava) 10 €

Lastenlippu 7-12 vuotiaat 5 ۥ

Ryhmäliput (vähintään 10 •henkilöä) 10 €/päivä/hlö

Tilaa ennakkoliput nume-•rosta (09) 612 1772; ryhmänjohtaja ja auton-kuljettaja veloituksetta

Miniseminaarilippu luok-•kaan 2C (toinen krs) ja neljäs kerros 10 €/seminaari

Opetusluennot 50 min •(la ja su klo 11) 5 €

Asiakaslippu, yhden •päivän lippu 10 €

(Hinnat sisältävät 23 % alv.)•

lipunMyynti

ennakkomyynti 6.9.2011 alkaen:

Sisäänpääsyliput •Edenin Puutarhasta, Uudenmaankatu 33, 00120 Hki, puh 044292 9808, avoinna ma pe klo 11.00 – 18.00, la suljettu.

Miniseminaari ja •opetusluentoliput Rajatiedon Keskuksesta, Uudenmaankatu 33, 00120 Hki, puh (09) 612 1114, avoinna ti to klo 12.00 – 15.00. Ennakkomyynnissä vain 50 % lipuista.

Messuilla:

Sisäänpääsyliput sisään-•käynnin yhteydessä

Miniseminaari ja opetuslu-•entoliput toisessa kerrok-sessa juhlasalin ovien vä-

lissä olevassa Rajatiedon Yhteistyön infopisteessä

MessupaiKKa (+Kartta)

Messut järjestetään Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla, os. Isonnevantie 8, Etelä-Haaga, lähellä Vihdintietä. Koulun lähelle pääsee erin-omaisesti julkisia kulkuvälineitä käyttäen.

liiKenne

julKinen liiKenne

Vihdintiellä Talontien py-•säkki on lähinnä koulua. Siinä pysähtyvät Kampin metroaseman kohdalta Fredrikinkadulta lähtevät Helsingin liikennelaitoksen vuoroja ajavat bussit 39 ja 45 sekä Elielinaukiolta, päärau-tatieaseman vierestä läh-tevät Espoon bussit 23, 248, 270, 315, 324, 345, 362, 363.

Huopalahden rautatiease-•malla pysähtyvät lähijunat A, E, L, M, S ja U. Asemalta on noin kilometrin käve-lymatka messupaikalle.

Raitiovaunu 10:n pääte-•pysäkiltä on noin puolen kilometrin matka.

Helsingin seudun joukkolii-•kenteen maksullinen pal-velunumero on 0100111

Hintatiedot, aikataulut •ja linjakartat nähtä-vissäsivuillawww.ytv.fi

taKsi

Helsingin taksin voi tilata nu-•merosta 01000700 ja ennakkovarauksen nume-rosta 01000600. Numeroiden hintatiedot osoitteessa www.taksihelsinki.fi

info-pisteetkerros: 1. sisääntuloau-lassa

kerros: 2. juhlasalin ovien välissä

i

200 m

Mannerheimintie

Vihdintie

Keskusta →

←Tu

rku

1Is

onne

vant

ie

Kauppalantie

Korppaanmäen tie

Lahti 4

, Por

voo 7

Lap

inmäe

ntie

Vihdintie

Elie

l Saa

rise

n ti

e

Isonnevantie

Vanha Vierto

tie

Tunn

eliti

e

← Tam

pere 3

Kauppalantie

Huopalahdentie

Turku 1 →

Isonnevantie

Jalankulkulankulkureittejäejäreittetummanvihreällät an ähreällä

7. Ruskeasuo, kaukoliikenteen bussipysäkki Man-nerheimintie 107.

2. Vihdintiellä ellä 2. VihdintTalontien n Talontiebussipysäkki ki pysäkkiussibkeskustasta.ta.k ustases

33. Vihdintiellä Vihdint ellädTalontientalontienbussipysäkki keskustaan. 6. Ruskeasuo, kaukoliikenteen bussi-

pysäkki Mannerheimintie 168. Pankki-automaatti. Raitiovaunu 10:n pysäkki.

5. Huopalahden rautatieasemaoH utatieasemahden ra 8. Pankki-Pautomaatti, automaatTunnelitie 5.

4. Raitiovau nu10:n päätepy-säkki. Pankki-automaatti.

1

2

3 4

6

7

5

8

1. Messut. Hel-l-l-Hel- Hel-singin Suomalai-lnen Yhteiskoulu, ,Isonnevantie 8.

vapaaehtoiset Messuavustajat

Oletko kiinnostunut tule-maan messuavustajaksi? Jos kiinnostuit, niin ota yh-teys messu-toimistoomme 15.9.2011 mennessä, puh: (09) 612 1772 ti - to klo 12.00 – 15.00 tai sähkö[email protected].

Teemme yhteistyötä myös erilaisten seurojen, yhdis-tysten ym. kanssa, joten ota yhteyttä, mikäli on kiin-nostusta kerätä suurempi talkooporukka. Messuilla on tarjolla monenlaisia tehtäviä.

Kiitämme suuresti kaikkia avustajia!

autojen paiKoituspalvelu:

Koulun alueella on kohtuu-•hintainen maksullinen py-säköinti, 3e/auto/pv

Varsinkin lauantaina koulun •pihaalue on hyvin va-rattu, joten messuille kan-nattaa tulla julkisilla liiken-nevälineillä tai pysäköidä auto koulun lähialu-eelle. Pysäköinninohjaajat auttavat Sinua ja oh-jaavat liikennettä, joka on kaikkien eduksi!

Myös näytteilleasetta-•jille pysäköinti on mak-sullista messujen aikana koulun alueella. Perjantaina messujen pystytyksen ai-kana pysäköinti on maksu-tonta, samoin sunnuntaina klo 18.00 jälkeen messu-paikan purkamisen aikana.

panKKiautoMaatit

Yleisin maksutapa messuilla on käteinen. Messupaikan välit-tömässä läheisyydessä ei ole pankkiautomaattia, mikä kan-nattaa huomioida mahdol-lisia osallistumisia ja hankintoja suunnitellessa. Lähimmät ovat raitiovaunun 10 päätepysäkin lähellä Puutarhurinkuja 2:n elin-tarvikekaupan yhteydessä ja Huopalahden rautatieaseman lähellä Tunnelitie 5:n K-kaupan yhteydessä. Kolmaskin löytyy, mutta se on edellisiä kauem-pana Mannerheimintie 168:ssa.

torstaisin ja sunnuntaisinklo 18.00 – 22.00

numeroissa

(09) 643 304040 913 1038

Voit keskustella rajatie-dosta, kertoa sen synnyt-tämistä ongelmista tai vain kertoa kokemuksis-tasi.

Järjestämme myös keskusteluiltoja kerran kuukaudessa Rajatiedon Keskuksessa.

Seuraava tapaaminen on

pe 9.9.2011 klo 17.30 alkaen.

rajatiedon yhteistyö ry

etsimme päivystäjiäRajatiedon Auttavaan

Puhelimeen

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä numeroon

040 913 1038

rajatiedon yhteistyö ryrap-toimikunta

Page 5: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

5

Ruokailu Messuilla

lounasvalikoima klo 12-161. keittolounas à 6,00 €

Porkkana-juureskeittoHima&Salin luomujauhoista leivottua leipää & vegaanilevite, voi

2. salaattilounas à 7,00 €saatavilla myös mukaan kompostoituvassa boxissa!

Kirkas perunasalaatti, marinoituja papuja, tomaatti-sipulisalaattia, pestomarinoitua fetaa ja ruiskrutonkeja

Hima&Salin luomujauhoista leivottua leipää & vegaanilevite

3. kasvislounas à 8,00 € Linssi-pinaattipyörykät, ruohosipulikastiketta ja ohraa

Hima&Salin luomujauhoista leivottua leipää & vegaanilevite

4. kalalounas à 8,50 € Currylohta, kookos-tomaattikastike ja täysjyväriiisi

Hima&Salin luomujauhoista leivottua leipää & vegaanilevite

kahvilassa myynnissä; Luomujauhoista leivottuja korvapuusteja, täytettyjä juusto-kasvissäm-pylöitä, ja muita leivonnaisia, myymme myös reilua kahvia ja runsaan

valikoiman mm. clipper luomuteetä, luomulimuja, kivennäisvettä, mehua kannusta ja muita herkkuja

Vesiseremoniassa nautimme yhteisen hyvien ajatusten, sanojen, ru-kousten ja laulamisen voimasta. Jokainen osallistuja on merkittävä tekijä seremoniassa.

Kiitämme vettä, esitämme rukouksia ja pyhiä mantroja yhdessä vedelle. Vesi ottaa vastaan värähtelyt, informaation herkimmätkin viritykset. Ota vesipullosi mukaan. Saat sille uudenlaiset viritykset. Voitpa vaikka maistaa eron ennen ja jälkeen seremonian. Samalla kun teemme yhdessä veden se-remoniaalista hoitoa, vaikutamme oman kehomme nesteisiin, olemmehan noin 70 % vettä, kuten rakas kotimme maapallokin.

Kun ajatuksemme, tunteemme, sanamme, äänemme palvelevat hyvyyttä, auttamisenhalua, rakkautta ja kiitollisuutta, värähtely meissä muuttuu ja se vaikuttaa ulospäin erityisesti veteen ja sisäisesti itseemme. Nauru ja ilo ovat korkeavärähteistä toimintaa. Vesiseremoniaan kuuluu myös ilo, nauraminen ja syvän kiitollisuuden osoitus..

Vesiseremonian ohjaa tohtori Masuru Emoton tutkimuksista ja kirjoi-tuksista (esim. Veteen kätketyt viestit, Michael kustannus) innostunut tun-nettu ekopsykologi, kasvatustieteiden lisensiaatti Riitta Wahlström. Hän on ohjannut useita vesiseremonioita Suomessa ja ulkomailla.Riitan tavoittaa [email protected] tai www.elisanet.fi/taiga

Riitta Wahlström

Vedettäret ryhmää: vas. Jovana Castaneda, Riitta Wahl-ström, Sirpa Laiho ja Helena Nuutinen.

Kuva

: De

bb

ie K

ars

tu

Kuva

: Virp

i Ra

ipa

la-C

orm

ier

Page 6: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

6

Aatma kirjakauppa 249-255Ageac Ry – Gnostinen seura 393-394Alemany Pablo luokka 26Alnilam 218-220Aloelife Oy 3D/3-6Amritam 2E-2HAnanda Seva luokka 3S + 300-301Astrologiakeskus Ki-life Oy 3D/3-6Auringosta Itään, Kuusta Länteen 2A-2CAurinko-Maa ry. taidekahvila 3E Aurin Salonki 35/2Awonawilona 364-366 Basam Books Oy 267-269Biokustannus Oy 146-148, luokka 1BCarlström Anette 337-338Edenin Puutarha 112-113Elonpyörä Ry luokka 1B ja paikat 140-145Elämän Reppu – Riitta-Marja Gauffin 31/1Enkelimaa 214-215Enkelten Koti-koulu 2V-2XEra Nova Bookshop Oy 242-248Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys ry 28 + paikat 203-207Fineuropol Ky 226-228Finnpori Jorma Koskela 1K/2Frauenknecht Maija 236Galactic Light luokka 3HGaruda-kauppa 297-299Gauffin Riitta-Marja 31/1Glass Design Seija Auvinen 137-139Gustafsson Torbjörn luokka 35/1Hankinson Eila luokka luokka 37/5-6Happy Science Finland ry 15-17Harju Sari luokka 37/1Harmoniahuone luokka 3BHealing Rooms Finland luokka 33Health Angel 3JHelsingin Summit Lighthouse luokka 3FHR Natural Healing/Hannu Hyttinen luokka 3L/6Huhtala Tuula 367-368Humanity’s Team Finland ry. 195-196Hunajapilvi, Pilvi Mansikkaviita 387-388Hyvinvointihoitola Maria 3JIkira/Tarja Miettinen taidekahvila 3G-3IInkuto Int. Oy 114Intuitiiviset parantajat luokka 25Jalokivigalleria luokat 1H ja 3MJanron Ky 295-296Jofielin Pikku Putiikki 31/2Juvonen Pirjo 384 Kajanto Riitta luokka 37/2 Kalajoki Olli luokka 32/2Kalevan Tähti 3D/1Kaljukivi Katrin 1M/9Kanerva Reima 13-14Kansainvälinen Yhteisvapaamuurari-järjestö Le Droit Humain Suomen Liitto 339-340Karprint Oy 271-274Kaskimäki Päivi 31/1Kasvis-kalaravintola Rosmarin 3TKehokeidas/Tarja Ahonen 36/6Keitel Veli Martin 329-330Kelttikorut 925 luokka 24Keskiyönaurinko-hyvinvointipalvelut 100Kinnunen Liisa 36/1-2Kirjeopisto Via 208-210Koivula Tapani 375Komdial 307Korhonen Kaarina 355Korhonen Reino 2R-2SKorpela Inkeri 2R-2SKosonen Mirjami 232-234Kotipellontila/Terho Tapaninaho 118-121Krishna-liike 2P-2QKristiinan Matkat/ Kristiina Juvonen 37/4Kristosofinen Kirjallisuusseura ry 282-285Kustannus Oy Taivaankaari 256-259

Lahtinen Päivi 331-332Landén Arja-Liisa 391-392Laurila Tarja 32/5Lehtiranta Erkki 334-335Leivo Helena taidekahvila 3C Lietonen Timo 3A/2-3Liisan Luomu- ja Kauneustuotteet 36/1-2Liljestrand Milla 2O Loitsupaja Akanvakka 380-382Luontaisterveys-lehti 271-274Luttu Oy A1-A3 ja 2I-2MLuukkonen Raija 385-386Madalbal 398-399Mahlanen Ritva 308-309Maros Jan-Mikael 1K/1 ja 101-105Minä Olen 276-280Muhonen Jaakko 370-371Natha, Jooga- ja Tantrakoulu 1L ja 160-161Neljäs tie Suomessa 327-328Niemi Mai 3L/3-4Nordin Ull-Britt 3A/5Nouseva Aurinko 3C + 291-292Nurmi Seija luokka 3HOrgonisaatio 115-116Osuuskunta Valokoto 3D/1Parantavat Kuvat - Timo Lietonen 3A/3Perälä Marja 316-317Petit Moulin 170-171Piekkola Hannu taidekahvila 3DPuustjärvi Vieno luokka 3N Pöyhönen Anne 341-343Raili, ennustaja, selvänäkijä luokka 32/4Raipala-Cormier Virpi 337-338Rajatiedon Yhteistyö ry/messutoimisto 12Rajatiedon Yhteistyö ry/INFOPISTE ala-aula 1 krs. + juhlasalin ovien väli 2.krs Rajatiedon Auttava Puhelin,juhlasalin ovien väliReetan Ruutu 182-186Reino ja Inkeri 2R-2SReuel (Arje Sakari Silander) 383Rumpu-ukko 195-196Rusi Jaana 3L/5Ruusu-Ristin Kirjallisuusseura ry 260-265Sahari Tarja 32/1Samir 322Sarviala Ulla 237Schildt Jarna 310-311Selfcon 370-371 Shine Club 170-171Sielun Peili –lehti 271-274Silander Arje Sakari 383Skepsis ry 107-108Somsola luokka 3BSunspelt/Kari Kaipainen 109-111Suomen Astrologinen seura luokka 3GSuomen Kansanparantajaseura ry luokka 11Suomen Parapsykologinen Tutkimusseura ry. 2TSuomen Rajatieteen Instituutti 172-177Suomen Spiritualistinen Seura ry. Helsinki 377-379Suomen Terveysmaailma Oy luokka 3A/4Suomen Ufotutkijat ry. 374Suomen Urantia-seura ry 372-373Sutinen Saara taidenäyttely T21-T23SynerKi luokka 23Sähkö- ja Maasäteilyntutkijat ry 3A/1Tanhua Seppo 3D/3-6Tapahtumatila Taiga, Espoo 211-213Tarnanen Elna 32/3Tenhunen Aki ja Karen Seija 163-169Teosofinen seura ry luokka 3KThelén Stella 152-153

T:mi Anna-Liisa Väisänen 200-202T:mi Biotar 32/3T:mi Huamei/Huaying Qin 287-290aT:mi Maj Oskal 211-213Toikka Timo 191-194Tolonen Sari-Aino 222-225Tulkki Juha 100Tähtitieto/Vesiriikonen luokka 23Ultra 122-131Usma Anna-Maija taidenäyttely T24-T26Uusi Safiiri 208-210Valo Tuomas taidenäyttely 1-2Valon Sydän luokka 39 Vasra luokka 27Vegaset Oy 229-230Vesiriikonen luokka 23Viirakivi Soili 35/2Väisänen Anna-Liisa 200-202Westermark Anneli 178-181Yläkuu Kustannus 341-343Yulan Niu 1M/1 + paikat 293-294Äitimaa keskus Oy juhlasalin ovien väli 2. krs.Öhrmark Hannele 3A-B

Näytteilleasettajat aakkosissa

Näytteilleasettajat MessupaikoittaiN

1. keRRosLuokkahuoneet

11 suomen kansanparantaja-seura ryKustnimäentie 12, 85800 HaapamäkiPuh. 040 7594 126 (Kaija), 040 7594 12 (Pentti Salmela), 040 7594 120 (Sirpa)kaijajaa@dnainternet.netwww.suomenkansanparantajaseura.netKansanperinteen taitajat

12 Rajatiedon yhteistyö ry/messu-toimistoRajatiedon yhteistyö ry/Rajatiedon keskusUudenmaankatu 33, 00120 Hkipuh/faksi 09-612 1114postiosoite: PL 284, 00121 [email protected], www.rajatieto.fiUskonnollisesti, ideologisesti ja poliittisesti sitoutumaton yh-distys, joka järjestää Hengen ja Tiedon messuja Helsingissä ja Imatralla sekä pitää yllä Rajatiedon Auttavaa Puhelinta sekä rajatiedon kirjastoa.

1B elonpyörä ryVilhonvuorenkuja 20, 00500 Hkiwww.elonpyora.netKirjakauppa ja lainasto. Avoinna to klo 16-18, la klo 11-14. Suomen vanhin esotee-rinen kirjakaup-pa. Asiantuntevaa palvelua vuodesta 1970. (ks. myös 140-145)

1G Näytteilleasettajien tietoiskutLa klo 11.00 – 18.00Su klo 11.00 – 17.00Ohjelma lehden ohjelmasivuilla

1H jalokivigalleriaKauppakeskus Jumbo - VantaaKauppakeskus Espoontori - Espoon keskus, Kauppakeskus Myyrmanni - Vantaa. Jalokivien ja luonnonkivien erikoisliike: Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Lempäälä, Riihi-mäki, Humppila, Tuulos, Heinola

1K/1 jan-Mikael MarosPoikkikuja 4, 34800 Virratjanmikaelmaros@gmail.comwww.esoteerisetalkemistit.fiEsoteeristen ideoiden esille tuleminen(ks. myös 101-105)

1K/2 FiNNpoRi jorma koskelaKullaantie 22, 28260 Harjunpääpuh. 0500 329 [email protected] riimut ja Ralph Blumin kirja, kiviä, koruja ja intiaani-tuotteita. Toiminnan perustana on rehellisyys.

1L jooga- ja tantrakoulu NathaFredrikinkatu 34 A 1, 00100 HelsinkiPalomäentie 25, 33230 TamperePuh (09) 685 4488/050 452 0577

Page 7: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

7

[email protected], www.natha.fiLaaja opetus klassista joogaa ja tantraa: mm. hatha-jooga, meditaatio, Kashmirin Shivaismi, tantran viikonlop-pukurssit, jatkuva laaja tantran kurssi, shakti- ja viraryhmät.(ks. myös paikat 160-161)

1M/1 Akupunktio ja kiinalainen hoito Yulan Niupuh. 09-449 147yulan_niu@hotmail.comwww.kiinalainen.comwww.kiinalainenhoito.fiHoitomenetelminä perinteiset kiina-laiset: akupunktio, akuhieronta, kuiva-kuppaus, yrttilääkintä, ruokavaliohoito, Guasha Tervetuloa tutustumaan! (Katso myös paikat 293-294)

1M/9 Katrin KaljukiviKadaka tee 173-41, 12615 Tallinnapuh. 040-3730565/+(372)5021505

1N (1P) Näytteilleasettajien tie-toiskutla klo 11.00 – 18.00su klo 11.00 – 17.00Ohjelma lehden ohjelmasivuilla.

KäYtäväpAiKAt13-14 Reima Kanervapuh. 050 346 [email protected], www.naurujooga.netMind-Body Bridging (MBB), Tension Re-leasing Exercises (TRE), Naurujooga. Rentoutta, mielen selkeyttä, elämän-iloa.

15-17 Happy Science Finland ryKuuselantie 6, 03600 [email protected] Science on japanilainen budd-hismiin perustuva uskonnonjärjestö, jonka tehtävänä on edistää maailman ihmisten onnellisuutta.

100 Keskiyönaurinko-hyvinvointi-palvelutJuha TulkkiPaavontie 6, 94830 Kemipuh. 0400 890 [email protected] ja meditaatio cd:t.Voit tilata itsellesi tai läheisellesi henki-lökohtaisen kukkatippasekoituksen tai meditaatio cd:n.

101-105 Jan-Mikael Maros (ks. myös 1K/1)

107-108 Skepsis ry [email protected]

109-111 Sunspelt/Kari KaipainenSähkötie 2, 14500 Iittalapuh. 0500 412 [email protected] eri muodoissa: Myl-lytuotteet, pastat, näkkileivät, murot jne.

112-113 Edenin puutarhaUudenmaankatu 33, 00120 Hki044 2929 [email protected] www.edeninpuutarha.fiLuomu-pesuaineita ja hygieniatuotteita – hoitavat, hyvää tekevät, Äiti-Maata hellivät ja tukevat aineosat.

114 inkuto int. OyLapinlahdenkatu 23 A 56, 00180 Helsinkipuh. 040 751 [email protected], www.inkuto.com

115-116 Orgonisaatiopuh. 040 311 [email protected] www.orgonisaatio.fiwww.proboards.orgonisaatio.com

Tiedonjakoa Maan yleistä kehitystä ja hyvinvointia edistävistä asioista sekä Orgon-generaattoreita ympäristömme, kodin ja yksilön energioiden harmoni-soimiseen.

118-121 Kotipellontila/terho tapaninahoSonasundintie 144, 10210 Inkoo040 766 [email protected]

122-131 ULtRA-lehtiSalojärventie 36, 17950 Kylämä03-555 [email protected], www.ultra-lehti.comRajatiedon aikakauslehti ULTRA on op-paasi elämään. 12 nroa vuodessa. Osastolta myös: Rajatietokirjat, Tarot-kortteja, Henkiset elokuvat & musiikki.

137-139 Glass Design SeijaAuvinenKiesitie 3, 15540 Villähdepuh. 050 536 [email protected]äsityönä tiffany- ja sulatuslasista Enke-lienergiaa: Arkki-, chakra- ja energiaen-kelit, kosmiset säteet, korusetit, symboli- ja chakrakorut, taulut ym.

140-145 Elonpyörä ry(Ks. luokka 1B)

146-148 Biokustannus OyKirjakauppa ja Tibet ShopAbrahaminkatu 11, 00180 Helsinki(09) 637 [email protected]: elämisen taito, henkinen kasvu, buddhalaisuus, hyvinvointi, muinainen viisaus, jooga, parapsykologia. Kirjauu-tuus: Tiibetiläinen unijooga.Avoinna ma-pe klo 15-17, la klo 11-14.

152-153 Stella thelénLasitie 17, 15820 Lahti050 344 1033Edelliset elämät (ajanvaraus puheli-mitse), tarot + selvännäkö. Olet lämpi-mästi tervetullut!

160-161 Jooga- ja tantrakoulu Natha (ks. myös luokka 1L)

163-169 Aki tenhunen & Seija KarénJelmusantie 6, 01750 Vantaa050 401 [email protected] terapiakivet, fengshui-mo-dulit ja -patsaat, hierontapallot ja -kepit. Kaula- ja korvakorut sekä paljon erikois-kiviä.

170-171 Shine / petit MoulinYliskyläntie 2 C 40, 00840 Helsinki0400 533 621www.shine.noNorjalaisia, GMP-standardisoituja, luon-nonmukaisia hyvinvointituotteita ja mi-neraaliöljyttömät ihonhoitotuotteet, jo-jobaöljy, K2-vitamiini, collagen 2, coral calc, radix.

172-177 Suomen Rajatieteen ins-tituuttiPL 20, 02241 Espoopuh. (09) 884 2655 klo 12 jälk. 040 501 1242Puolueeton raja-alueen ilmiöiden tut-kimuselin. Messuilla Kirlian-kuvauksia a) koko kehosta + sormista tietokoneella, b) Polaroid-kameralla. Ota kurssiesite!

178-181 Anneli WestermarkKeskuskatu 8, 04600 Mäntsälä(019) 687 2405, 044 511 [email protected] lahjatavarat, hopea-koruja aidoilla kivillä, kristallikoruja, taidetta.

182-186 Reetan Ruutu Oy

Tammitie 2, 04480 Haarajokipuh. 0400 858 [email protected] symbolikoruja, keijuja, enke-leitä, unisieppareita, kristalleja

191-194 timo toikkaPassinkuja 2 A, 09120 Karjalohjapuh. 040 522 4970Divarikirjat

195-196 Rumpu-ukko/Kai pulliRakkolantie 252, 54500 Taavettipuh. 045 677 [email protected], käsityönä tehtyjä (shamaani) rumpuja.

Humanity’s team Finland ry.info@humanitysteamfinland.netwww.humanitysteamfinland.netYhdistyksen perusajatukset kumpuavat Keskusteluja Jumalan kanssa -kirjasarjan annista; ”We Are All One, Olemme kaikki yhtä”. Neale D. Walschin ja kir-jojen ”fanikerho”.A1-A3 Luttu OyToivontie 9, 90440 Kempelepuh. 040 541 [email protected], www.luttu.fiBioharmony - eteeriset öljyt. Kasvi- ja marjauutteet. Terva- ja pihkavoiteet.(Ks. myös 2I-2M)

2. KERROSLuokkahuoneet

23/1 tähtitieto/vesiriikonenKankaanpääntie 94, 04500 Kellokoski(09) 291 7075, 0400 468 [email protected]@vesiriikonen.fiwww.tahtitieto.fi, www.vesiriikonen.fiGrander-vedenkäsittelylaitteet, FitLine-ravintotäydennyslisät, Health Angel -fo-toresonanssiterapia, kirjallisuutta, alan lehtiä. Tutustu kotisivuihimme!

23/2 Syner-Ki Kellosaarenkatu 4 A 27, 00180 Helsinkipuh. 041 510 [email protected], www.synerki.fiTohtori Beckin ITSEHOITOLAITTEET. Monroe Instituutin Hemi-Sync® MUSIIKKI ÄÄNITTEET: RENTOUTUKSEEN, KESKITTY-MISEEN, UNEEN, MEDITOINTIIN & TIETOI-SUUDEN KEHITTÄMISEEN. SUPERFOOD: Goji, Maca, Cacao

24 Kelttikorut 925Rautatienkatu 1B, 15110 Lahtipuh. 040 510 [email protected] historialliset kelttikorut, myto-logiset korut, lootuskorut joogaajille, mo-dernit designkorut sekä tatuointikirjalli-suutta.

25 intuitiiviset parantajatYhteyshenkilö vuonna 2011 on Eva Nurmi, Nummenkärjenpolku 2A, 05830 Hyvinkääpuh. 040 5032511www.intuitiivisetparantajat.fiRakkauden ja valon lähettiläät pal-veluksessanne. Osastollamme ener-giahoito- ja kanavointituokiot 30 min./ 20€, ryhmämeditaatiot 20 min/5€

26 Dr pablo Alemany puolesta Bet-terworld e.v.Betterworld e.v Vordermattenstr. 2 D-79108 Freiburg, Saksapuh. 040 195 0108 / +49(0)1704936499finland@betterworld.euwww.spontaani-parantuminen.infowww.pabloandres.euSpontaani-parantuminen, Itse-pa-rannus-satsangs: Rukouksen korkeim-masta muodosta ja antaumuksesta.

27 vasrac/o Irma VierimaaVuolukiventie 1BD 83, 00710 Helsinkipuh. 050 379 [email protected], tiibetiläinen taide, ritu-aaliesineet, suitsukkeet

28 Esko Jalkanen – Luonnonvoimat Yhdistys rySaariniemenkatu 3, 00530 Helsinkipuh (09) 587 1248, faksi (09) 726 [email protected] 28: Luokassa maksuttomia yli-aistillisia mittauksia.Paikat 203-207: Tiina Lindholmin ja Esko Jalkasen kirjallista tuotantoa, Lapin voima-aineita, varpuja ja tetraedrejä.

2C Miniseminaarit (maksullisia)La klo 11.00 – 17.00Su klo 11.00 – 15.00Ks. ohjelma sivuilla Lipunmyynti toisessa kerroksessa juhla-salin ovien välissä.

2E Lapsiparkki toisen kerroksen oikeanpuoleisen käy-tävän perällä.

KäYtäväpAiKAt200-202 t:mi Anna-Liisa väisänenMetsolantie 489, 04630 Sääksjärvi050 518 3996horus@annaliisavaisanen.netwww.annaliisavaisanen.netBioenergiahoidot ja -kurssit, Eläinkom-munikaatio ja -kurssit, kiviterapia, kauko-parannus, ratsastusterapia, energiapuh-distusta sisä- sekä ulkotiloissa, kanavointi

203-207 Esko Jalkanen – Luonnon-voimat Yhdistys ry (Ks. luokka 28)

208-210 KiRJEOpiStO viARajajoogan opetusta luonteen jalosta-miseksiOlavinkatu 34 B 22, 57130 Savonlinna.puh. 050-567 9630, (015) 273 [email protected]

UUSi SAFiiRiIntegraalihenkisyyden AikakauskirjaViitamäentie 189, PL 4, 58201 Kerimäkipuh.(015) 543 112, 040 825 5165/Sinikka [email protected]

211-213 t:mi Maj OskalIlmakuja 3 B, Olari, [email protected] Taiga, EspooMaj Laakso Tietäjä, Toiminnanjohtajapuh. 0400 449 816www.rentoutustilataiga.fiEko-Spa hoitola ja myymälä. Tilavuokra-uspalvelu, catering, kurssit ja terapiat

214-215 EnkelimaaRahakamarinkatu 6 G 81, 00240 Helsinkipuh. 040 524 [email protected], kaukohoito, meditaati-oillat, esitelmät, henkinen kirjallisuus, En-kelimaa.fi-sivut

218-220 AlnilamLönnrotinkatu 15, 00120 Helsinki(09) 6227 [email protected] ja astrologisia lahjoja, sisus-tusesineitä sekä Tikankolon enkeli- ja sa-tuhahmoja. Opastamme tunnistamaan tähtikuvioita ja lukemaan tähtikarttoja.

222-225 Sari-Aino tolonenItämerenkatu 18 B 28, 00180 Helsinki puh. 050 408 0991

sariaino.tolonen@welho.comwww.sielunkuva.fiSielunkuvamaalauksiaMehiläisvahamaalauksia

226-228 Fineuropol KyTilhentie 9, 76850 Naarajärvipuh. 0400 [email protected] ja sisustustavarat, enkeli- jafengshui tuotteet, kivikoruja, hyvin-vointituotteita

229-230 vegaset OyHelsingintie 6 A 4, 02700 Kauniainen0500 110 005RITVA.honkanen@welho,comwww.vegaset.netTony O’Connorin lumoava luonto- ja rentoutusmusiikki, Steven Halpernin healing-musiikki sekä Peter Hübnerin resonanssiterapia cd:t

232-234 Mirjami KosonenLähdehaankuja, 08700 Lohjapuh. 050 301 6450Voimaa antava Tarot-tulkinta236 Rosen-terapeutti / Maija FrauenknechtOikokatu 4, 00170 Helsinkipuh. 040 760 5708 (hoitovaraukset)[email protected], www.rosen.fiRosen-menetelmä - kosketusta ke-holle ja mielelle. Itsetuntemukseen, jännityksiin, särkyihin, kipuihin, unet-tomuuteen, rentoutumiseen.

237 Ulla SarvialaLiisankatu 19 E 17, 00170 Hki050 [email protected]

242-248 Era Nova Bookshop OyKasarmikatu 2, 00140 HelsinkiPuh (09) 632 [email protected], www.eranova.fiEtsijän keidas jo 28 vuoden ajan! Henkisen alan kirjoja ja musiikkia suunnan selkeyttämiseksi ja elämän-tarkoituksen löytämiseksi. Eteerisiä öl-jyjä, uutteita, kiviä, heilureita tykötar-peiksi. Tervetuloa!

JUHLASALiN OviEN väLiMiniseminaarilippujen myynti

Rajatiedon Yhteistyö ry/iN-FOpiStEKs. luokka 12

Rajatiedon Auttava puhelin(09) 643 304, 040 913 1038Päivystää tiistaisin klo 13.00 – 17.00, torstaisin ja sunnuntaisin klo 18.00 – 22.00. Kesä-elokuussa päivystys vain torstaisin.

äitimaa keskus OySuvantokatu 1 d, 33100 Tampere045 134 9234, 040 776 [email protected]

249-255 Aatma kirjakauppaja antikvariaattiEteläinen rautatiekatu 16, 00100 Hel-sinkipuh. (09) 693 [email protected], www.aatma.fiFilosofia, eepokset, uskonnot, teo-sofia, elämänkatsomus, psykologia, New Age, kulttuuri, myytit, uusina ja vanhoina kirjoina. Oheistuotteet, nettikauppa ja kustantamo.

256-259 Kustannus Oy taivaan-kaariVaihdetie 6, 10300 Karjaataivaankaari@taivaankaari.fiwww.taivaankaari.fiKirjankustantamo. Kohti eheämpää ihmiskuvaa.

Page 8: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

8

260-265 Ruusu-Ristin Kirjallisuus-seura ryMerimiehenkatu 31, 00150 Helsinkiwww.ruusuristi.netKirjallisuusseura toimii ruusuristiaatteen levittäjänä kirjallisella alalla.267-269 Basam Books OyPL 42, 00561 Helsinkipuh./faksi (09) 757 [email protected] Books Oy on helsinkiläinen kus-tantamo, joka kustantaa korkealaa-tuista kauno- ja tietokirjallisuutta. Basam Booksin erityisaloja ovat mm. filosofia, uskonnot, henkinen kasvu ja elämäntai-tokirjallisuus.

271-274 Sielun Peili –lehti Luontaisterveys-lehti (Karprint Oy)Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmaripuh.(09) 413 97300www.sielunpeili-lehti.fi

276-280 Minä Olen Kustannus Oy /Minä Olen -lehti ja KoulutuskeskusHämeentie 68, 00550 HelsinkiPuh. (09) 278 [email protected], www.minaolen.comHenkinen kasvu – kehittyvä ymmärrysErilaisia tapahtumia ja kursseja

Minä Olen luonnonlahja-kauppaHämeentie 68, 00550 HelsinkiPuh. 09-278 2224, 09-278 [email protected] valikoima kirjoja, musiikkia, hyvin-vointituotteita.

282-285 Kristosofinen Kirjallisuus-seura ry [email protected], www.kristosofi.fi Kristosofiassa tukeudutaan sekä var-haisempien uskontojen viisauteen että Vuorisaarnan elämänohjeisiin ja esitel-lään niiden ”syvyyksiä” yleisöesitelmissä, kirjallisuudessa, aikakauslehdessä.

287-290a T:mi Huamei/Huaying QinSisukaurankaari 1 C 28, 01520 VantaaPuh 041 507 8984, 041 507 [email protected]

291-292 Nouseva Aurinko, hen-kisen uudistumisen keskus(ks. luokka 3C)

293-294 Kiina-puoti Yulan Niu09-449 147yulan_niu@hotmail.comwww.kiinalainen.comwww.kiinalainenhoito.fiAkuneuloja, moxaa, hoitoöljyä, bam-bupaperia, kortteja, tussia, siveltimiä, eri teelaatuja, kuukakkuja, makeisia, kas-vonaamioita ym. Tervetuloa ostoksille! (Ks. myös paikka 1M/1)

295-296 Janron KyJermontie 108, 21140 RymättyläPuh. 0400 788 [email protected]% luonnon deodoranttikivi ilman hai-tallisia kemikaaleja. Tehokas, turvallinen ja edullinen koko perheelle. Tukku- ja vähittäismyynti

297-299 Garuda-kauppaMestarintie 9, 06150 PorvooPuh. 050 408 [email protected] tuotteiden maahantuonti Ne-palista, myös luomukahvi ja -tee sekä pesupähkinät

2A-2C Auringosta Itään, Kuusta LänteenFredrikinkatu 19, 00120 Helsinkipuh. 09-621 7001www.auringostaitaan.fiIhana ja inspiroiva lifestyle-liike, mm. laa-dukasta luomukosmetiikkaa ja huone-tuoksuja saatavilla

2E-2H AmritamMariankatu 17, 00170 Hki0400 465 [email protected], www.amritam.fiSoivia kulhoja, koruja, musiikkia, vaat-

teita, taidetta, patsaita, kankaita yms. Intiasta ja Nepalista2I-2M Luttu OyToivontie 9, 90440 KempelePuh. 040 541 [email protected] - eteeriset öljyt, kasvi- ja marjauutteet. Terva- ja pihkavoiteet(Ks. myös A1-A3)

2O Milla Liljestrandpuh. 0500 471 [email protected] MEDICINE / TOTEEMIELÄIMETAutan löytämään henkilökohtaiset to-teemieläimet käyttäen apuna David Carsonin luomaa korttipakkaa/kirjaa. Kortit perustuvat Amerikan intiaanien le-gendoihin eri eläimistä.

2P-2Q Krishna-liike PL 139, 00181 Helsinki

2R-2S Reino ja InkeriReino. Selvänäkijä, kaukoparantaja, neuvoo, rohkaiseeInkeri. Energiahoitoa, enkelitulkintaa, kaukoparannusta

2T Suomen Parapsykologinen Tut-kimusseura ryPL 20, 02241 Espoopuh. 09 488 497 (ti klo 10-12)[email protected] tutkii parapsykologisia ilmiöitä, kuten ennaltatietämistä, selvänäköä, telepatiaa, psykokinesiaa, poltergeistia, kummittelua, mediumismia, jälleensyn-tymistä, ruumiista irtautumista, henkipa-rantamista ym.

2V-2X Enkelten Koti –koulupuh. 040 738 [email protected] energiaparantajakou-lutus, joka antaa mahdollisuuden omaan henkilökohtaiseen kasvuun ja valmiuden toimia energiaparantajana kokonaisvaltaisen ihmiskuvan pohjalta.

KOLMAS KERROSLuokkahuoneet

31/1 Elämän Reppu – Riitta-Marja GauffinKalapadontie 4 A, 33450 SiivikkalaPuh. 040 585 8615riitta-marja@elamanreppu.netwww.elamanreppu.netwww.enkelinsiivenkosketus.comKurssit, luennot, kirjalliset tulkinnat, hen-kilökohtaiset tulkinnat, Enkelin siiven kos-ketus –enkeliviestikortit ja opaskirja, ark-kienkelikortit ym. Nettikauppa

Päivi KaskimäkiOraskuja 2 D 30, 33820 TamperePuh. 040 500 [email protected]änäkijä, Maya-astrologi, henkisen kasvun kurssit, 2012NYT konferenssi Jy-väskylä lokakuussa 2011

31/2 Jofielin Pikku PutiikkiLaukontori 9, Kehräsaari, 33200 TamperePuh 0400 599 [email protected], www.jofiel.comEnkeleistä ja keijuista, intiaaneista ja sa-maaneista koostuupi valikoima. Niitä on sekä paidoissa, kirjoissa, korteissa, musii-kissa että taiteessa. Nyt myös Café Jo-fiel keittolounaineen ja salaattipöyti-neen.

32/1 Tarja SahariPuh. 040 515 1554

32/2 Olli KalajokiHopeahaka 5 O 122, 02410 Kirkkonummiwww.ollintarinaa.net (blogisivu)Selvänäkijä, meedio, entiset elämät, kurssitoiminta

32/3 Elna TarnanenT:mi BiotarPetäjävuori 30, 02540 Kylmälä0500 639 [email protected]

Suomalainen luomu, luonnonkosme-tiikka ja lisäravinteet. Ihoanalyysit, mais-tattelua, tarjouksia

32/4 Ennustaja Selvänäkijä RAILIPuh. 0700-70 1313, 2,29 €/min+pvm

32/5 Tarja LaurilaPuh. 050 523 1737Luomutuotteiden myyntiä, elämän on-gelmien kriisiapua, terveysneuvontaa ym.

33 Healing Rooms Finland ryPL 86, 02601 [email protected] Rooms tarjoaa ilmaista rukousta parantumisen puolesta kristilliseltä poh-jalta. Tule kohtaamaan Pyhä Henki!35/1 Torbjörn GustafssonJussaarenkuja 3 B 19, 00840 Hkitorbjö[email protected] avaamista, esiaskel valaistu-miseen.

35/2 Soili Viirakivi / Aurin SalonkiPoutamäentie 12, 00360 HelsinkiPuh. 044 297 9379, 09 550 563www.aurinsalonki.fiMessuilla teen Reconnective Healing hoitoa

36/1-2 Liisan Luomu- ja Kauneus-tuotteetPitkänsillanranta 15, 00530 HkiKaunismäentie 119, 05950 Hyvinkää040-5505872www.liisakinnunen.netTurvehoidot, kalevalainen jäsenkorjaus, lymfahoidot, ravintoterapia.

36/6 Kehokeidas/Tarja AhonenPuh. 040 594 [email protected]: KehoKeidas (avoimet sivut)Pk-seutu. EnergiaMeditaatio-ryhmiä, In-tuitiivista Energiahoitoa ja -hierontaa. Kanavointia. Myös kotikäyntejä ja ren-toutusryhmiä. Kysy lisää! (ks. myös paikka 395)

37/1 Sari HarjuTammistontie 22, 01520 Vantaa.Puh 050 465 [email protected] ovat voimallisia sisäisiä tiennäyt-täjiä. Tule kuulemaan lisää unien kanssa työskentelystä ja nostamaan päivän kortti (Tarot).

37/2 Riitta Kajanto

37/4 Kristiinan MatkatKristiina JuvonenSiikajärventie 100, 02860 Espoo.Puh 040 722 6515kristiina@kristiinanmatkat.fiwww.kristiinanmatkat.fiLeppoisia matkoja Aasiaan: Ayurveda-hoitoja, patikointia, joogaa, paikallista elämää, kaunista luontoa. Matkat so-pivat myös yksin matkustavalle.

37/5-6 Eila Hankinson Käpylänkatu 3-5 C 28, 48600 KotkaPuh 0400 976 [email protected], henkiparantaja, neditaatio-opettaja,osteopaatti

39 Valon Sydän, henkisen kasvun keskus ryLundinkatu 7 C 26, 06100 PorvooPuh 050 534 4643 (varm. ark. klo 15-18)[email protected], selvänäköisiä tee-malukemuksia, tarot- ja numerologista konsultointia, TFT- ja energiahoitoja. ”Amega”-kvanttiajan itsehoito-, ravinto-lisä- ja ihonhoitotuotteet. Tutustu kurssi- ym. tarjontaamme kotisivuillamme!

3A/1 Sähkö- ja Maasäteilyntut-kijat ryLintuparvenkuja 7, 02660 Espoo040 511 [email protected]ähkö- ja Maasäteilyntutkijat tutkii ja jakaa tietoa sähkömagneettisen sä-teilyn ja maasäteilylajien haittavaikutuk-sista sekä kouluttaa uusia jäseniä.

3A/2 Homeopaatti Timo LietonenValovyöhyke vaihtoehtohoidot Heinäkatu 28, 70820 KuopioPuh 017-3635999, 050-5907641Iirisanalyysit: Silmäsi kertovat kehosi tilan. Homeopaattiset tukihoito-ohjelmat ja –valmisteet

3A/3 Parantavat Kuvat - Timo Lie-tonenParantavat kuvat avaavat kokijan luon- nonherkkyyttä ja toimivat porttina Luonnon parantavien voimien ja luon-nonhenkien maailmaan. (ks. myös 3A/2)

3A/4 Suomen Terveysmaailma OyTuruntie 8, 24100 SaloPuh 09-424 [email protected] hyvinvointia tuotteet. Hyvän olon sänky, terveystyyny, patjat ja peitto.

3A/5 Ull-Britt NordinPuh 041 458 [email protected]änäkijä, astrologi (Helsinki)Puh 0700-3-9-1737 2,29 €/min+ppmTarot-tulkinta selkeyttää elämäntilan-teesiAstrologisia tulkintoja, ajan varaus puh. 041 458 3068

3B Somsola Paasivuorenkatu 1, 00530 HelsinkiPuh 040 595 [email protected] laajimpia valikoimia kiviä, kivi-koruja, kivisisustusesineitä: energiatyös-kentelyyn, sisustukseen, taskuun, iloksi, lahjaksi. Kivikurssit, kirjat ja kurssiäänit-teet. MYÖS VERKKOKAUPPA.

Harmoniahuone, Sari McGlinnLaivalahden Puistotie 4, 00810 HelsinkiAjanvaraus/kurssipaikat Somsolastapuh. 040 595 [email protected] ja tulkintaa. Kurs-seja, hoitoja: Sisäisen hyvinvoinnin oh-jaus, regressio, intialainen jokikivihoito, reiki, sydämen liekki ja valo-olemus, ki-villä hoitaminen. Kirjat ja äänitteet.

3C Nouseva Aurinko, Henkisen uu-distumisen keskusKorppaanmäentie 6, 00300 HelsinkiPuh 09 458 4764, faksi 09 4776 [email protected], www.aurinko.fiAuravalokuvaus ja tulkinta, selvänä-köisiä minilukemuksia, ilmaisia Healing-hoitoja, oheistuotteita ja Auramed-ana-lyysejä. Avoin Healing-ilta joka tiistai klo 19! Tervetuloa tutustumaan toimin-taamme. (ks. myös 291-292)

3D/1 Kalevan Tähti (Osuuskunta Valokoto)E.J. Nyströmin polku 3 B 57, 00650 Hel-sinki, Puh 041 430 [email protected] ja -kurssit. Kalevalainen jäsenkorjaus. Energeettiset tuotteet. Nettikauppa

3D/3-6 Astrologiakeskus Ki-Life OyTiiliruukinkatu 12, 33200 TamperePuh 0400 728 [email protected] tulkinnat

Aloelife OyTiiliruukinkatu 12, 33200 TamperePuh 040 545 [email protected]/tanhuaAloevera tuotteet

3F Helsingin Summit Lighthouse ryPL 146, 00511 [email protected] Valkoisen Veljeskunnan ope-tuksia violettiliekistä, ylösnousemuksen polusta, enkeleistä, Puhutun Sanan tie-teestä. Kirjoja, kuvia, cd:itä.

3G Suomen Astrologinen seura Ruusulankatu 7, 00260 HelsinkiPuh. 046 610 2157 (pj.), 044 043 3403 (kir-

jasto)suomenastrologinenseura@gmail.comwww.suomenastrologinenseura.fiOletko kiinnostunut astrologian opiske-lusta? Tule tutustumaan S.A.S:n toimin-taan luokkaan 3G!

3H Galactic LightDr. Seija Nurmi & Andrew Gee3 Ryecroft Gardens, WorthingWest Sussex, BN12 4LP, UK+44 (0) 1903 501201, +44 (0) 7979 [email protected]@galacticlight.comwww.GalacticLight.comVoimakkaita henkisen kehityksen kurs-seja ja matkoja Egyptiin, Maltalle ja Eng-lantiin, muinaisen Atlantiksen viisauden hyödyntäminen, Atlantiksen ja Pyhän Feminiinisen energian nousu, Sufi work-shopit, Vortex terapia ja Feng Shui ast-rologia.

3K Teosofinen Seura ryVironkatu 7 C 2, 00170 Hki(09) 135 [email protected] etsijöiden vapaa foorumi, jossa tutkitaan ihmisessä ja luonnossa piileviä voimia sekä luonnon selvittä-mättömiä lakeja.

3L/3-4 Mai Niemi Eteläinen Heikelintie 12 K 20, 02700 Kau-niainen, puh 044 595 [email protected] NIEMI FINNISH FAIRYTALE: Uuden ai-kakauden vaatteet ja pukeutuminen, kristallivalokylpyhoito, Reconnective Healing energiaparannus 3L/5 Jaana RusiBoxhagener Str. 21, 10245 Berlin,Germanypuh +49 -179 - 599 [email protected], www.lucetia.euLenormand-tulkintoja yli 10 vuoden ko-kemuksella. Konkreettisia ennustuksia elävästä elämästä.

3L/6 HR Natural Healing/Hannu HyttinenTammikuja 33, 07580 Tiilää040 526 [email protected]äjähoito, Pranic Healing, reikihoito + kurssit, kaukohoidot, enkelihoitomedi-taatiot, metamorfinen terapia, jäsenkor-jaus, useanlaista hierontaa, aurakuvaus, Chakraphon-cd:t + hoidot.

3M Jalokivigalleria(ks. myös luokka 1H)

3N Kirologi Vieno PuustjärviInkiväärikuja 6 B 24, 00990 Helsinki050 566 [email protected]/vienopuustjarviKirologia on universaalinen koodijär-jestelmä ihmisen persoonallisuuteen ja elämän suuntaan. Hyvä itsetuntemus on portti onnelliseen elämään.

3T Kasvis-kalaravintola RosmarinLinnaistenkatu 6, 08100 Lohjapuh. 01-9331268Pikkuhyvää, leivonnaisia, teetä, kahvia.Tervetuloa!

3S Ananda SevaDamaskuksentie 9, 00560 [email protected],www.anandaseva.fiMeditaatio- ja joogaopetusta, henkistä ja yhteiskunnallista filosofiaa, retriittejä, yhteismeditaatiota, joogaohjaajakou-lutusta. Henkilökohtainen meditaatio-opetus on ilmaista.(ks. myös paikat 300-301)

KäYTäVäPAIKAT300-301 Ananda Seva ry (ks. luokka 3S)

307 KomdialJussaarenkuja 4 E 77, 00840 Helsinkipuh 041 522 9042Markus.silvola@komdial.comwww.komdial.comVuorovaikutuskoulutusta, kursseja, luen-

Page 9: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

9

toja, parisuhdekonsultaatiota ja sovit-telua. Tietoisuustaidot, Itsetuntemus, Te-rapeuttisuus,NVC vuorovaikutusmetodi

308-309 Ritva MahlanenKävelykatu 5 F 27, 10820 Lappohja

310-311 Jarna SchildtPuh 050 3800 543Majavankuja 3, 49210 Huutjä[email protected]: enkeleitä, kiuas-ruusuja, meriaiheisia töitä, käyttökera-miikkaa

316-317 Marja PeräläPuh 09 563 2064

322 SamirSelvänäkijä Samir katsoo tulevaisuuteen tarkasti

327-328 Neljäs tie SuomessaPL 995, 00101 Helsinkineljastiesuomessa@gmail.comwww.neljastiesuomessa.netKokoaa ja välittää tietoja Neljännen Tien toiminnasta Suomessa. Julkaisee alan suomenkielistä kirjalli-suutta. Tiedustele!

329-330 Veli Martin [email protected] ja luentoja Kristustietoisuudesta, 2012-muutoksen ajasta ym. 3-ulotteisia kuvia henkisen kasvun aiheista.

332-333 Lahtinen PäiviSelvänäkijä

334-335 Erkki Lehtiranta

337-338 Anette Carlström(lauantaina)337-338 Virpi Raipala-Cormier (sunnuntaina)

332-333 Kansainvälinen Yhteisva-paamuurari-järjestöLe Droit Humain Suomen Liitto Uudenmaankatu 23 B 10 HelsinkiPuh 09-645795www.droit-humain.orgwww.yhteisvapaamuurarit.fi

341-343 Yläkuu KustannusAnne PöyhönenKalkunvuorenkatu 32 A 1, 33330 Tam-perePuh 050 5353 [email protected] 2012, Kuun vaikutus –kirja, Yläkuu ja alakuu –kirjat. Tervetuloa kysy-mään kuusta!

354 Kaarina Korhonen

364-366 Pieni HyvänmielenNettipuoti AWONAWILONA& Hoitohuone KIWAwww.awonawilona.fiRummut, luomusuitsukkeet, intiaanimu-siikki, Enkelikortit ja kivet, Navajoterapia, Reiki, Sisäinen Hyvinvointi

367-368 Tuula HuhtalaPuh. 041 707 [email protected]

370-371 Jaakko Muhonen, SelfconSumeliuksenkuja 4 H, 02450 SundsbergPuh 045 631 [email protected]äntietoisuus, henkisen kasvun kurssit ja kirjat

372-373 Suomen Urantia-seura ry/Urantia-säätiön Suomen toimistoSivurinne 1 A, 01800 KlaukkalaPuh (09) 879 [email protected] on Urantia-kirjan lukijoiden muo-dostama järjestö tehtävänään lukijapal-velu. Kirja on haastava ainutlaatuisen si-sältönsä vuoksi.

374 Suomen Ufotutkijat ry.Puh. 040 517 0553www.suomenufotutkijat.fiYhdistyksen tarkoituksena on ufotut-kimus, ufotietouden hankkiminen ja le-vittäminen sekä ufotutkijoiden koulutus. Yhdistys toimii suomalaisten ufotutki-joiden yhteistyöelimenä.

375 Tapani Koivula

377-379 Suomen Spiritualistinen

Seura ry HelsinkiKarjalankatu 2 A, 00520 Helsinkipuh (09) 135 2046 (päivystys ti klo 16-18, to klo 17-19)[email protected] toiminnan tarkoituksena on tukea ihmisen henkistä kehitystä joka-päiväisessä elämässä auttamalla ih-misiä tiedostamaan henkisyytensä ja sen kehittämismahdollisuudet.

380-382 Loitsupaja AkanvakkaPuh. 040 740 [email protected] verkkokaupasta löydät kauneimmat henkiset käsityöt, ennus-tusvälineet, korut ja lahjat. Kurkista sivul-tamme myös Vapaan Tahdon Viikkoho-roskooppisi.

383 Reuel (Arje Sakari Silander)Kiviteltankatu 3A 11, 00710 Helsinki Puh. 045 634 [email protected], energiahoitoja & kristallilaitteet.

384 Pirjo JuvonenMäenrinne 3-5 J 71, 02160 EspooPuh 050 597 [email protected]

385-386 Raija LuukkonenPetäjävedentie 2178, 41800 KorpilahtiPuh. 040 738 0584Ikonit ja enkelit savesta, käsi-ikonit myös lasia

387-388 Hunajapilvi, Pilvi Mansik-kaviitaVaralantie 28, 36570 KaivantoPuh 041 466 [email protected] HunajapilviMehiläistarhaus, hunajan ja mehiläis-vahan jatkojalostus, esittelyt, luennot, koulutukset391-392 Arja-Liisa LandénNeitoperhoPikkujärventie 9 A 19, 13200 Hämeen-linnaPuh 045 679 0550

arjaliisa.landen@gmail.comwww.kuutamosonaatti.fiKuutamosonaatti-kirja on vastaus ky-symyksiisi, joita pohdit juuri nyt, kun on aika tehdä hyppy parempaan maail-maan ja herätä Ruususen unesta. Para-tiisi Sydämessäni on sielua hivelevärunokokoelma.

393-394 Ageac Ry – Gnostinen [email protected] koulutusta kurssimuotoisena, psykologiaa, antropologiaa, käytännönokkultismia ja henkisen kasvun ohjausta.

395 Kehokeidas/Tarja Ahonen(ks. myös paikka 36/6)

398-399 Madalbal

3A-B Hannele Öhrmark Karpalokuja 5, 01760 Vantaa040 544 7328www.magneettikorut.energetix.euVaikuttavat korut. Tunne magneettien voima kauniiden korujen muodossa.

3C Helena LeivoPerämiehenkatu 26 A 4, 65200 VaasaPuh 040 555 [email protected]/helenaleivo/Rakkauden parantavaa voimaa ja tukea elämäsi kaikissa vaiheissa. Se-vänäkijä-meedio-astrologi

3D Hannu PiekkolaAlkutie 22 E, 00660 Helsinki044 024 [email protected] tähtitarinat Kalevalan ker-tomana, julkaistu Kalevala - Matkaopas Tähtiin kirjassa.Lisätiedot www.hereticum.com

3E Aurinko-Maa ryaurinkomaary@gmail.comwww.aurinko-maa.fiwww.kultainenmysteerikoulu.comAurinko-Maa ry julkaisee esoteerisia kir-joja ja meditaatio CD:itä sekä toimii kansainvälisen Kultaisen Mysteerikoulun koordinaattorina Suomessa.

3G-3I Ikira / Tarja MiettinenJalopeurantie 1 F 31, 00740 Helsinki050 431 [email protected]äsintehdyt, ainutlaatuiset enkeli- ja symbolikorut. Quantum Touch- ja reiki-energiahoitokurssit. Suositut Aarrekartan Nettikurssit. Käy tutustumassa sivuillani.

3J Marja-Leena Fagerström Healthangel Havukallionkatu 7 C 39, 01360 VantaaPuh. 040 572 [email protected], infrapuna-, ionituotteet,magneettihoidot, magneetti-, infra-puna-, ionituotteet. Numerologinen tul-kinta syntymäajasta ja kellonajasta.

Kirsti JuntunenHyvinvointihoitola MariaKirkkoherrantie 8, 00650 HelsinkiPuh. 040 738 [email protected]äytehoitoja magneettihoitolaitteilla. Hoidon kohteina:- selkäongelmat, hartiat jumissa- verenkierto-ongelmat jaloissa- erilaiset kivut ja säryt ym.

TAIdENäYTTELYT1-T2 Tuomas ValoLiusketie 3 F 141, 00710 HelsinkiPuh 044 047 1474Google haku: Sisäinen Aurinko (kirja)www.flickr.com/photos/tuomasvaloMyyn mandala- ja New Age -maala-uksia ja kirjaani Sisäinen Aurinko. Myös geometrisia ja kosmisaiheisia värityskir-joja.

T21-T23 Saara SutinenLemurian Memory - Intuitiivista [email protected] ja ajatuksia Lemuriasta ja viidennestä ulottuvuudesta.

T24-26 Anna-Maija UsmaEerikinkatu 44 B 28, 00180 HelsinkiPuh (09) 694 [email protected] taidetta.

NäYTTEILLEASETTAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI MESSUT 2011

11.00-11.30Jooga ja Tantrakoulu Natha: Luento: Askeleita Sy-däntietoisuuden Herättämiseen - Vastuullinen oppi-minen, oman elämän tarkoitus

1L

12.00-12.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha:Meditaatio: Vastuullisen toiminnan tila

1L

12.00-12.30 Elonpyörä - Tanja Vienonen:Mitä tarkoittaa henkinen harjoittaminen

1B

13.00-13.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha: Luento:Pyyteetön toiminta, auttaminen, karmajooga

1L

13.00-14.00 Teosofinen seura - Ritva Lappi: ”Sydäntietoisuus” 3 K

14.00-14.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha:Meditaatio: Pyyteettömän toiminnan tila

1L

14.00-14.30 Elonpyörä - Eila Lepre: Katso miten elät 1B

15.00-16.00 Teosofinen seura - Yrjö Kumila: ”Sisäinen etsintä” 3K

15.00-15.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha:Luento: Sydämellisyyden herättäminen, Affektiivisuus

1L

16.00-16.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha:Meditaatio: Sydämellisyyden tila

1L

16.00-16.30 Elonpyörä - Hannu Vienonen:Miksi ihmiset ovat erilaisia?

1B

17.00-17.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha: Tietoisuuden siirtyminen kohti todellista keskustaamme

1L

17.00-18.00 Teosofinen seura - Heli Veivo: ”Sydäntietoisuus - Viisautta ja Rakkautta nykyhetkessä”

3K

18.00-18.30Jooga ja Tantrakoulu Natha: Meditaatio

yang-spiraalissa: Sydäntietoisuuden tila1L

KLO LUENTO - LAUANTAI 8.10. LUOKKA KLO LUENTO - SUNNUNTAI 9.10. LUOKKA

11.30-12.15 Galactic Light - Seija Nurmi: Atlantislaistenimplanttien poisto. Ryhmähoito, hinta 10 €

3H

12.00-12.30Jooga ja Tantrakoulu Natha:Luento: Pyyteetön toiminta, auttaminen, Karmajooga

1L

12.00-12.30 Elonpyörä - Arto Aitta: Eettisyys avain henkisyyteen 1B

12.00-13.00 Teosofinen seura - Kalevi Dunder:”Sydämen valoportti viisauteen”

3K

13.00-13.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha:Meditaatio: Pyytettömän toiminnan tila

1L

14.00-14.30 Elonpyörä - Tapio Rätt-Seule:Miksi tarvitsemme esoterismia

1B

14.00-15.00 Teosofinen seura - Tarja Pursi: ”Sydämellä näkee paremmin”

3K

14.00-14.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha:Luento: Sydämellisyyden herättäminen, Affektiivisuus

1L

15.00-15.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha:Meditaatio: Sydämellisyyden tila

1L

16.00-16.30 Elonpyörä - Markku Jaatinen: Karma 1B

16.00-16.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha: Luento: Tietoisuudensiirtyminen kohti todellista keskustaamme

1L

17.00-17.30 Jooga ja Tantrakoulu Natha:Meditaatio yang-spiraalissa: Sydäntietoisuuden tila

1L

17.00-17.30 Harmoniahuone - Päivi Tuominen: Intialainen jokikivi-hoito ja intialaisen jokikivihoidon hoitomenetelmät

3B

- - -

Page 10: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

10

Luokka1L

Luokka1K

Luokka1H

Luokka1G

Luokka1B

Luokka11

Luokka12

RavintolaKahvila

Luokka1M

Luokka1N

Sisäänkäynti

WCnaiset

WCmiehet

Messuvieraidennarikka

MessutoimistoLehdistö

invaWC

Tietoiskut

Tietoiskut

190-182

15-17

191-199

177-172 169-161148-146

145-140

121-112

109-111100-108hissi

iINFO-PISTE

160-151171-170

WC

12-19

WC

Näytteille-asettajiennarikka

10-14

181-178 150-149

Vahti-mestari131-

122

Hätäuloskäynti

Hätä-ulos-käyn-

ti

Hätä-ulos-käyn-

ti

Portaat 1.-3.kerrokseen

Portaat 1.-3.kerrokseen

Portaat 1.-3.kerrokseen

Portaat 1.-4.kerrokseen

137-139

a1-a3

Lapsiparkki

Luokka28

Luokka27

Luokka26

Luokka25

Luokka24

Luokka23

Juhlasali

Miniseminaarien lipunmyynti

2X-2T

290-281

280-271

249-255 256-259

248-242 241-238

229-237

WC WC

211-228208-210203-207hissi

iINFO-PISTE

Luokka2C

Minise-minaarit

2S-2I 2H-2A 299-291

270-260

200-202

26-21

Kohtaus-paikka

Portaat 1.-3.kerrokseen

Portaat 1.-3.kerrokseen

Portaat 1.-4.kerrokseen

Portaat 1.-3.kerrokseen

1

2

Page 11: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

11

Luokka3M

Luokka3L

Luokka3N

Luokka3S

Luokka39

Luokka38

Luokka37

Luokka36

Luokka35

Luokka34

Luokka33

Luokka32

Luokka31

Luokka3A

Luokka3B

Luokka3C

Luokka3D

Luokka3F

Luokka3G

Luokka3H

Luokka3K

Taide-näyttely

Luokka 3T

Taidekahvila

361-355346-344 343-341 328-

327

WC WC

323-326312-317300-301

3G-3I

3J3K 3L

384-386

WC

hissi

T1-T3 T4-T10

3M

3N

3O

3P

3F

3E

3D

3C

T19-T23

3A-3B

393-387

374-383

318-321 322

Juhlasalinparveke

338-329340-339353-350

354

362-363

349-347

308-311302-307

T11-T18

T24-T29

364-373

399-394

Käyntipar-vek-

keelle

Portaat 1.-4.kerrokseen

Portaat 1.-3.kerrokseen

Portaat 1.-3.kerrokseen

Portaat 1.-3.kerrokseen

Luokka4T

WC

Miniseminaarit

Portaat 1.-4.kerrokseen

Luokkahuoneet 31 - 3TKäytäväpaikat 300 - 3UTaidekahvila 3TTaidenäyttely 3T

1. Kerros 2. Kerros

3. Kerros 4. Kerros

34 Luokkahuoneet 1L – 1N

Käytäväpaikat 10 – 17, 100-199Tietoiskut 1G, 1NravintolaInfopisteMessutoimisto, lehdistö 12Vahtimestarisisäänkäynti ja lipunmyyntiNarikkaInva-WC

Luokkahuoneet 23 – 2CKäytäväpaikat 200 – 2ÅJuhlasaliMiniseminaarit 2CInfopisteMiniseminaarien lipunmyyntiLapsiparkkiKohtauspaikka

Miniseminaarit 4T

Page 12: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

12

Klo Juhlasali 2. Krs. / luoKKa 2C 4. Krs. / luoKKa 4T

11:00MusiiKKia Ja MessuJen

avaus

MiniseMinaariChristina WalliPsykometria -

selvänäkökurssi

opeTusluenToTuula huhtala

Opi messuilla Tarot-tulkinnan perusteet11:35

riitta WahlströmVesiseremonia

12:00seija nurmi

Atlantiksen nousevat energiatosana omaa muutosta

MiniseMinaariMarketta rantti

Symbolit13:00

Matti KuuselaOman sydämen henkinen tie MiniseMinaari

Jukka JuntunenOrgoniitti – miten se toimii?14:00

Merja suhonenTerveisiä Äiti-maalta MiniseMinaari

seija nurmiPuhdistustyötä itsemme

kanssa eri tasoilla15:00Kalevi riikonen

Tähtiportit ja niidenvaikutukset meihin

MiniseMinaariMatti Kuusela

Voimaannuttava javapauttava sydämen tie16.00

anne pöyhönenKuun vaikutus – tietoiseksi

luonnon rytmeistäMiniseMinaari

eija riikonenValoenergiaa maaplaneetalle

meditaatio17:00sari McGlinn

Sydäntietoisuus MiniseMinaarianette Carlström

Herääminen ykseyteen18:00KonserTTi

Maarit aura ja Martin Keitel hiljainen tila

19:00 loppuKuuluTus loppuKuuluTus loppuKuuluTus

i

11.00-11.50 ritva honkanen: Musiikin terapeuttisia vaikutuksia - soittonäytteitä

12.00-12.50 Dr. pablo andrés alemany: Parantumisihmeistä, Rukouksen korkeimmasta muodosta ja antaumuksesta

13.00-13.50 Kristiinan matkat - Kristiina Juvonen: Käytännön neuvoja Intian matkaa suunnittelevalle: majoitus, ruoka, terveys, Ayurveda-hoidot

14.00-14.50 Markku siivola: Yhteyden rakentuminen ihmissuhteissa

15.00-15.50 orgonisaatio: Vapaaenergia teknologia ja muut todellisen kehityksen avaintekijät

16.00-16.50 liisa Kannisto: Naismystisismi ja naisen henkinen tie

17.00-17.50 via akatemia/Tuula uusitalo: Luonteen jalostaminen ja tunteet ajatusjoogassa

11.00-11.50 liisa Kinnunen: Ravinnon merkitys yksilön terveyteen

12.00-12.50 reima Kanerva: Mind-Body Bridging

13.00-13.50 hiroko palmunen: Tutustu suojelusenkeliisi - jälleensyntyneen Buddhan oppi tuonpuoleisesta salaisuudesta

14.00-14.50 sami ahonen: Paranemisen Mysteerimatka sielun eheytymiseen

15.00-15.50 intuitiiviset parantajat: Meditatiivinen energiahoito

16.00-16.50 suomen ufotutkijat/Björn Borg: Vapaa paneelikeskustelu

17.00-17.50 annina Kyrklund: Amega - jokamiehen kvanttiajan hoitotyökaluTi

eT

oi

sK

uT

luo

kka

1G

luo

kka

1n

Miniseminaarilippu ei sisälly pääsylippuun. Miniseminaarilipun hinta on 10 €ja lippujen ennakkomyynnin tiedot löydät messulehden sivulta 4.

Page 13: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

13

i

Klo Juhlasali 2. Krs. / luoKKa 2C 4. Krs. / luoKKa 4T

11:00 Musiikkia ja päivän avaus

MiniseMinaariChristina WalliPsykometria -

selvänäkökurssi

opeTusluenToJuha Tulkki

Sisäisen lapsen eheytyminen11:10

riitta WahlströmVesiseremonia

11:35 sTipenDien JaKo

12:00Veli Martin Keitel

Lohikäärmeen Sydän –pelkojen voittamisen tärkeys

MiniseMinaariharriet piekkola

Sydämen rytmi itsessämme13:00

Virpi raipala-CormierHienosyinen luomuravinto MiniseMinaari

Veli Martin Keitel2012: Maailmanloppu

tarkoittaa vanhasta luopumista14:00Jaakko Muhonen

Sydäntietoisuudelleavautuminen MiniseMinaari

Virpi raipala-CormierHienosyinen luomuravinto

15:00

erkki lehtirantaHenkinen astrologia ja

sydänenergiat: lähikuvassaVenus, Neptunus, Kheiron ja Sirius

MiniseMinaariJaakko Muhonen

Sydäntietoisuudelleavautuminen

16.00

Tapani KoivulaVoiko rajatieto tuottaa henkilö-kohtaisen valaistumisen ja pe-

lastaa maailman?

MiniseMinaarierkki lehtiranta

Musiikki, henkisyys ja hyvinvointi

17:00 KesKusTeluTilaisuus hiljainen tila

18:00 loppuKuuluTus loppuKuuluTus loppuKuuluTus

11.00-11.50 Via akatemia/Terttu seppänen: Ajatusten avulla sisäiseen eheyteen

12.00-12.50 ray eden: pillar iV: Religion and the Mysteries of Babylon

13.00-13.50 Yulan niu: Kiinalainen ruokavaliohoito: kehon ja mielen tasapaino oikealla ruokavaliolla

14.00-14.50 Jani-Mikael Maros: Iätön ruumis, Ajaton Mieli

15.00-15.50 Olli Törmä, fil.maist (uskontotiede): Falun Gong (Falun Dafa) - Mitä se on ja miksi se on kielletty Kiinassa

16.00-16.50 Markku siivola, psykiatrian erikoislääkäri/unityöryhmän ohjaaja: Unien opissa

11.00-11.50 arja-liisa landén: Salaisuus paljastuu - Suomi on Jumalattaren maa

12.00-12.50 sari harju: Unet itsetuntemuksen ja henkisen kasvun välineinä

13.00-13.50 healing rooms/Juha Kärnä: Miten vastaanottaa Jumalan parantava voima?

14.00-14.50 sami ahonen: Pyhä alkemia - löydä yltäkylläisen elämän avaimet

15.00-15.50 skepsis/ilpo V. salmi: Mukana olleen kokemuksia Hengen ja Tiedon messuista ja niiden muuttumisesta vuosien aikana

16.00-16.50 annina Kyrklund: Numerologia ja ihmissuhteet

luo

kka

1G

luo

kka

1n

Ti

eT

oi

sK

uT

Miniseminaarilippu ei sisälly pääsylippuun. Miniseminaarilipun hinta on 10 €ja lippujen ennakkomyynnin tiedot löydät messulehden sivulta 4.

Page 14: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

14

Juhlasali

su klo 14:00 - 14:50

Juhlasali

la klo 17.00 - 17:50

Ihmiskunnalle on alkanut uusi aika, rakkauden kotiin palaamisen aika, jossa rakkaus on ehdotonta, kau-nista, vapaata ja onnellista. Muutos alkaa ihmisen sirpaleiden kokoami-sesta ja liittämisestä yhdeksi koko-naisuudeksi. Se tapahtuu ihmisen kaikkien - myös pimeimpien - puo-lien hyväksymisestä ja rakastami-sesta takaisin rakkauden valoksi. Kauimmaksi ovat lentäneet pirs-taleet, joita ihminen on koettanut tuoda takaisin kokonaisuuteensa liki kaikkien elämiensä ajan. Nämä pirstaleet ovat piiloutuneet hyvin erilaisten illuusioiden taakse.

Ihminen käy hyväksyen ja rakas-taen läpi kaiken itsessään ja tuo pii-lotetut, hyväksymättömät puolensa takaisin rakkauteen. Samalla van-hoja tarpeita, kuvitelmia ja ajattelu-tapoja vapautuu hänessä. Läpikäynti kuljettaa hänet vapaaksi illuusioista ja syvimmistä, tiedostamattomista peloista.

Sydäntietoisuus on kehon heräämistä soimaan rakkautta ja hengen heräämistä muistamaan olevansa rakkauden valo. Olet sydämellisesti tervetullut kokemaan tämän!

Tapahtumaketju avaa rakasta-misen soinnit ihmisen kehossa ja soittaa niitä joka solussa. Näin kehon värähtelytaajuus alkaa ko-hota ja liikuttaa pois siinä vielä olevaa raskasta energiaa, eli ihmisen syvimpiä piilorakenteita, jotka vielä odottavat kohdatuksi tule-mista. Sydän alkaa soida rakkauden sointia, joka kohoaa hänestä ren-gasmaisesti ulospäin. Näin ihminen levittää rakkauden sointiaan ym-pärilleen ja kohottaa ympäristönsä energiavärähtelyä.

Ihminen koostuu kahdesta osasta ja on nyt tuomassa ne takaisin yh-deksi. Ihmisen keho on äiti maan rakkauden soinnuista syntynyt. Siksi jokainen ihminen ja kaikki elollinen maaplaneetalla on osa äitimaata ja soi rakkauden sävelmää.

Tämä rakkaus on ravintoa ih-misen keholle. Ihmisen henki on lähtöisin elämän alkulähteestä, joka on rakkauden valo. Ihminen on jo

kauan sitten pirstonut eheän rak-kauden valonsa menneiden elämien pimeyteen.

Hän kerää nyt palasia takaisin, jotta yhteys elämän alkulähteen va-loon tulisi jälleen kokonaiseksi ja hän muistaisi kuka todella on. Kun nämä kaksi puolta ovat yhdisty-neet, ihminen on rakkauden tietoi-suuden valon ja tietoisuuden alku-lähteeltä tulevan rakkauden tunteen täyttämä.

Maaplaneetta koostuu elävästä rakkaudesta, joka on saanut näke-mämme muodon. Sen jokainen vä-rähtely on luomisen rakkautta. Jotta ihminen todella täysin ymmärtää ja kokee tämän, hän tarvitsee kaiken pirstoutuneen valonsa takaisin it-seensä. Tästä on kyse ihmiskunnan suuressa muutoksessa: heräämi-sestä pitkästä, illuusioiden täyttä-mästä unesta. Sen jälkeen ihminen huomaa elävänsä paratiisissa jo nyt tällä kauniilla maaplaneetalla. Tästä alkaa uusi rakkauden aika.

Luennollani kerron yksityiskohtia tästä kokonaisuudesta, annan käy-tännön vinkkejä sekä ohjaan eheyt-täviä rakkauden kokemuksia tapah-tuvaksi luennon aikana.

Tunnen rakkauden sinussa. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan!

Sari McGlinnKouluttaja, kirjailija

Sari on elämäntyönään opet-tanut rakastamisen kokonai-suutta. Hän on kurssittanut tu-hansia ihmisiä, kirjoittanut lehtiartikkeleita, kirjoja ja tehnyt äänitteitä. Hän on Somsolan perustaja ja kivillä hoitamisen [email protected]

www.harmoniahuone.com

www.somsola.com

Myös facebookissa.

Sydämen sisäinen todellisuus on parhaillaan avautumassa yhä useammilla ihmisillä uudella ja konkreettisella tavalla. Käsittelen luennolla käytännöllisesti sydäntietoisuutta ja sen avautumista. Rakkauden syvempi oivaltaminen ja siinä elä-minen on jokaisen meidän elämäntehtävä.

Meidän jokaisen syvin olemus on valo ja rakkaus. Se on puhtaan hen-kisen rakkauden ulottuvuus, joka elävöittää koko tietoisuutemme. Kaiken olevaisen perusta on hen-kinen rakkaus.

Lähes kaikkien henkisten harjoi-tusten tavoitteena on rauhan ja har-monian syvempi löytäminen, koska kaikki olevainen tavoittelee sisäistä ja ulkoista tasapainoa. Sisäinen tasa-paino eli rauha on ykseyttä itsensä kanssa. Ulkoinen tasapaino eli har-monia on ykseyttä elämän kanssa. Sydäntietoisuuden avautuminen on rakkauden matka. Se tarjoaa ehey-tymisen tien, joka perustuu maa-ilmankaikkeuden läpäisevän hen-kisen rakkauden voimaan. Se kuljettaa sinut rauhaan ja harmo-niaa ”niin sisällä kuin ulkona” sa-nonnan mukaisesti.

Sydämen sisäinen todellisuus on parhaillaan avautumassa yhä use-ammilla ihmisillä uudella ja konk-reettisella tavalla. Käsittelen luen-nolla käytännöllisesti tätä sydämen pyhää tilaa, jota kutsutaan sydäntie-toisuudeksi. Miten sydäntietoisuus

avautuu? Mikä voi estää sydämen avautumisen? Mitä on elää sydän-tietoisena arkipäivän keskellä?

Mystikot ovat kautta historian ymmärtäneet sydämen salaisuuden. Sydän on portti ihmisen kadotet-tuun tietoisuuteen, sydäntietoisuu-teen. Se on sieluna elämistä, jossa tajunta lepää ihmisen ajattomassa henkisessä keskuksessa. Sydän kir-kastaa mielen ja yhdistää olemus-puolet lopulta niin, että korkeampi uusi ihminen herää. Tämä uusi ih-minen on sydämen elävöittämä viisas ihminen, jonka toimintaa ohjaa mielen sijaan sydämen yk-seyden ymmärrys.

Kaikilla meillä on mahdollisuus avautua sisällämme loistavalle hen-kiselle rakkaudelle, joka säteilee sy-dänkeskuksemme välityksellä. Rak-kauden syvempi oivaltaminen ja siinä eläminen on jokaisen meidän elämäntehtävä.

Sydäntietoisuus on paluuta mielen levottomasta maailmasta takaisin ihmisen luonnolliseen si-säisen eheyden tilaan. Ihmisen luonnollisin tietoisuuden tila on

rauha ja levollisuus. Levollisuus ei synny mielessä vaan sydämessä. Sy-däntietoisuus on sydämen rauhassa ja voimassa olemista sekä elämistä.

Kun mieli rauhoittuu ja hiljenee, alkaa sydämen levollisuus ohjata ih-misen toimintaa. Tällöin elämästä jää itsestään pois kaikki turhat tar-peet ja huolehtiminen. Sydämessä ihminen saavuttaa tyytyväisyyden ja rauhan, jonka perusta ei ole eri-laisten halujen ja tarpeiden päätty-mättömässä tyydyttämisessä, vaan eheässä nykyhetkessä.

Sydäntietoisen ihmisen toiminta kumpuaa sydämestä, joka on yhte-ydessä elämän olemukseen. Hänen ajatuksensa ja tekonsa ovat tasapai-nossa elämään ohjaavien henkisten lainalaisuuksien kanssa. Sydämen teot kantavat aina hedelmää, koska sydän on elämän virrassa.

Aloitan luennon hiljentymisellä ja sydämen tiedostamisen harjoi-tuksella.

Jaakko MuhonenHenkisen kasvun kouluttaja ja kirjailija

Jaakko Muhonen on vuonna 1966 syntynyt henkisen kasvun koulut-

taja ja kirjailija. Jaakon erikoisaloja ovat sydäntietoisuus, itsetuntemus

ja meditaatio. Jaakko järjestää mm. sydäntietoisuuskursseja ja sy-

dänmeditaatioiltoja sekä on kir-joittanut Sydäntietoisuus -kirjan ja

tehnyt sydänmeditaatio cd-levyjä. Hänen yrityksensä Selfcon täytti kymmenen vuotta syksyllä 2008.

[email protected]

www.selfcon.fi

MiniSeMinaaRi

Luokka 2C2. kerros

su klo 15:00 - 16:45

Page 15: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

15

Juhlasali

su klo 15.00 - 15.50

MiniseMinaari

Luokka 4T4. kerros

su klo 16.00 - 17.45

sydänenergioiden aktivoituminen yksilöllisellä ja kollektiivi-sella tasolla on oman aikamme kohtalonkysymyksiä. Tällä luennolla tarkastellaan, miten planetaariset energiat liit-tyvät rakkauteen ja sydänchakran avautumiseen.

Planeetat ovat taivaallisia opastajia henkisellä pyhiinvaellusmatkal-lamme läpi aika- ja kehityskausien. Maallistunut astrologia on karsinut planeetoilta niiden metafyysisen ulottuvuuden, jota puolestaan hen-kinen astrologia tutkii ja soveltaa. Henkisen astrologian juuret ovat ”planeettojen rakkauslaulussa”, jota tutkittiin Atlantiksella. Silloin ymmärrettiin, että planeetat ja kiin-totähdet ovat jatkuvassa energeet-tisessä vuorovaikutuksessa, joka perustuu jakamisen, auttamisen, synergian ja rakkauden kosmisiin periaatteisiin.

Omana aikanamme rakkaus on valitettavan usein kuihdutettu pop-laulujen ja TV-viihteen pliisuksi tunnesopaksi, jota ostetaan ja myy-dään ihmissuhdemarkkinoilla. Kui-tenkin rakkaus on tosiasiassa se voima, joka pitää koko universumin koossa ja antaa elämälle syvemmän tarkoituksen myös tällä pienellä kosmisella pölyhiukkasella, jota me nyt asutamme. Rakkaus on koo-dattu syvälle ihmiskunnan kollektii-viseen kehityssuunnitelmaan.

Luennolla tehdään tutkimus-matka niihin astrologisiin tekijöihin, jotka kaikkein eniten liittyvät sydän-chakran avautumiseen ja rakkauden ilmentämiseen käytännön tasolla. Sydänkeskuksen aktivoitumisen myötä avautuva sydäntietoisuus on yhteydessä neljään astrologiseen te-kijään: sisarplaneettaamme Venuk-seen, joskus sen korkeammaksi oktaaviksi mainittuun Neptunuk-seen, v. 1977 löydettyyn mystiseen Kheiron-planetoidiin ja kiintotäh-titaivaan kirkkaimpaan tähteen Si-riukseen, universaalin rakkauden ja Kristus-tietoisuuden kotiin galak-simme alueella.

Venus liittyy rakkauteen, kump-panuuteen, kauneuteen, taiteeseen ja harmoniaan. Sen sijainnista syn-tymäkartalla on nähtävissä yksilön rakkausluonne, kullekin tyypillinen tapa ohjata rakkaudellisia impulsseja ja ne mahdolliset esteet, joita on sy-dänchakran avautumisen tiellä. Lu-ennolla kerrotaan myös Venus-mie-tiskelystä, jolla voit saada suoran yhteyden tämän Kristus-rakkauden täyttämän planeetan värähtelyihin.

Neptunuksen rooli on kahta-lainen: toisaalta se saattaa hämär-ryttää ja tuoda elämäämme mitä merkillisimpiä illuusioita, itsepe-tosta, todellisuuspakoisuutta ja ad-diktioita, toisaalta se voi henkistää, muuntaa tietoisuuttamme, aktivoida henkisiä kykyjämme sekä kohottaa meidät mystisiin kokemuksiin ja sitä kautta elämän kaikkiyhteyden ymmärtämiseen. Neptunuksen kor-keampaa puolta edustava rakkaus on pyyteetöntä ja kanavoituu usein muiden ihmisten myötätuntoiseen auttamiseen ja palvelemiseen. Hy-vinä esimerkkeinä tällaisesta rak-kaudesta ovat Albert Schweitzer ja Äiti Teresa.

Salaperäinen, taivaalla hyvin poik-keavalla tavalla liikkuva Kheiron-planetoidi liittyy henkisen ast-rologian näkökulmasta sisäiseen Kristus-valoon, syvälliseen henki-seen transformaatioprosessiin ja heräämiseen, anteeksiantamiseen, vihollisten rakastamiseen, sisäisten demonien kohtaamiseen esimer-kiksi varjotyöskentelyn kautta ja lopulta sisäisen maailman uudel-

leen luomiseen. Kheironilla on yh-teys myös kundaliinenergiaan, pää-lakichakran aktivoitumiseen ja valaistumiseen. Yksilön sydänvalo voi syttyä, kun sydämen ja kruu-nuchakran energiat yhdistyvät har-monisella tavalla.

Kheironilla on melkein saman-pituinen kiertoaika eläinradan ym-päri kuin Siriuksen kaksoistähdellä on omassa syklissään. Voidaankin ounastella, että Sirius ja Kheiron liittyvät energeettisesti toisiinsa. Siriuksen ilmentämä värähtely-tason muutos ja parantavat energiat ovat erityisen käyttökelpoisia rak-kauden yhteydessä. Tästäkin lisää luennolla.

erkki LehtirantaAmmattiastrologi, FM

FM Erkki Lehtiranta on ammat-tiastrologi, musiikkitieteilijä, kouluttaja ja kirjailija, joka on tutkinut elämän henkisiä ulot-tuvuuksia yli 30 vuoden ajan. Näistä tutkimuksista on syntynyt satoja lehtiartikkeleita, luen-toja ja kursseja eri foorumeille. Erkin kirjoista mainittakoon Musiikin korkeammat oktaavit, Astrologia ja Henkinen Tie sekä tänä vuonna ilmestynyt Tien päällä ja taivaan alla – kirjoi-tuksia etsijän [email protected]

www.smilingstars.fi

MiniseMinaariMusiikki, henkisyys ja hyvinvointi

MiniseMinaari - sydäntyöpajasydäntyöpajassa työstetään meditatiivisesti sydämen es-teitä sekä vapautetaan sydäntä henkisen rakkauden ja an-teeksiantamisen ilmapiirissä. sen myötä sydän avautuu uu-delle valon, ilon ja ymmärryksen tasolle.

Moni meistä kantaa sisällään eri-laisia tunnehaavoja, pelkoja, es-teitä, vanhoja ajatusrakenteita, kat-keruutta, yms. Kaikki nämä estävät sydäntietoisuuden avautumista. Meditatiivisessa sydäntyöpajassa työstämme hyväksyvässä henkisen rakkauden ilmapiirissä mielessä olevia sydäntietoisuuden esteitä. Käytämme työpajassa hyödyksi eri-laisia sydänmeditaatioita.

Sydän avaa ihmisen uudelle ehey-tymisen tasolle, jossa avainsanoja ovat anteeksiantaminen, irtipäästä-

minen ja kiitollisuus.Anteeksiantamisen avulla ih-

minen oppii hyväksymään ja rakas-tamaan itseään syvemmällä tasolla sekä ottamaan vastaan rakkautta. Anteeksiantaminen puhdistaa ja va-pauttaa sydämen. Vapaa sydän voi kohdata kaikki ihmiset avoimesti ja rakastavasti.

Sydäntietoisuus on irtipäästä-misen ja antautumisen tie. Irtipääs-tämällä voimme astua elämän vir-taan, joka on levollista ja hyväksyvää läsnäoloa. Se on luottamusta siihen,

että sydämen välityksellä olemme joka hetki yhteydessä Elämään.

Kiitollisuus on rakkauden viesti maailmankaikkeudelle. Se vapauttaa meidät ottamaan vastaan lisää elämän runsautta, iloa ja rakkautta. Kiitollisuus myös vapauttaa meidät pelosta ja avaa sydämen Elämän johdatukselle.

Miniseminaari tarjoaa koke-muksellisen matkan henkisen it-sesi syvempään ymmärtämiseen. Lähestymme sydämesi loistoa rak-kaudellisessa valorukouksen hen-gessä kokemisen, tunteiden, ener-gian ja visualisoinnin keinoin. Työpaja auttaa sinua tunnistamaan ajankohtaisia henkisen kasvun haasteita ja eheytymään kohti sy-dämen loistoa.

Jaakko Muhonen

jana. Mukana on soivien esimerk-kien ohella musiikkimietiskely - sy-dämen sävellajissa. Ennakkotietoja ja -taitoja ei edellytetä, avoin mieli riittää.

Musiikin laajat vaikutukset ihmisen hyvinvointiin ulottuvat suotuisista fysiologisista vaikutuksista hienoke-hojen harmonisoitumiseen ja voi-mistumiseen sekä chakrojen aktivoi-tumiseen. Tässä miniseminaarissa

musiikintutkija, kirjailija Erkki Lehtiranta avaa uusia kuulokulmia aineettomimman taidemuodon suurenmoisiin mahdollisuuksiin henkisen kehityksemme tukena ja elämänlaatumme kohenta-

Gra

fiikk

a: S

tella

Ind

igo

Page 16: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

16

Olet sidoksissa omalla yksilöminuuden energi-allasi Maa-planeetan kaikenkattavaan Elämän Verkkojärjestelmään. Omat energiakeskuksesi toimivat ulottuvuuksien välisessä paikallisessa systeemissä. Maan ja auringon chakrat koskettavat avaruudessa toisiaan muodostaen erilaisia ulottuvuuksien välisiä tähtiportteja paikallisesti ja kosmisesti verkoston solmukohtina.

Mitä ovat tähtiportit ja tietoisuuden avautuminen aurinkokuntaamme virtaavaan aikaisempaa voimak-kaamman energian tihentymisessä? Entä, mitä ovat ympäri planeettaa luonnossa ilmenevät voimapaikat tai erilaiset energialinjaverkostot? Tai, ovatko voimapaikkojen määrä, laatu ja teho kaikkialla toistensa kaltaisia?

Olet kaikkien olevaisten tavoin ainutlaatuinen ja moniulotteinen tietoisuuden energiasolu suuressa planetaarisessa järjestelmässä. Chakrojesi kautta otat vastaan ja käytät kaikkeudellista Elämää. Sa-malla olet moninaisten energiaverk-kojen järjestelmässä sidoksissa koko planetaarisen ylläpitävän Elämän Lähteeseen. Ja tämän perustotuu-denhan monet alkuperäiskansat tie-sivät jo kauan sitten!

Ehkä olet jo löytänyt oman voi-mapaikkasi tai olet sen rakentanut kotiisi. Jos voit vapaasti valita liik-kumisesi luonnossa, voit kohdata kohoavan planetaarisen tietoisuus-voiman nosteen jossakin erityisesti juuri Sinun energialaatuusi sopi-vassa tähtiportissa eli voimapaikas-sasi. Voit myös tietoisella ener-giatyöskentelylläsi virittää kotiisi tehokkaampaa aikatilalinjaa nosta-maan sen alueen harmoniaa, rauhaa ja tasapainoa.

Voit myös harjoitella viritty-mään planetaariseen Valoenergia-verkoston tähtiporttijärjestelmään avustamaan uuden sydäntietoi-suuden rakkaudellisen virtauksen

Kalevi Riikonen.Elämäntapayrittäjä

Elämäntapayrittäjänä pa-rikymmentä vuotta toi-minut Kalevi Riikonen on kir-joittanut kolme kirjaa (1993 ja 1996). Tätä kirjoitettaessa seuraavat kaksi kirjaa ovat vielä kesken. Tukikohdassaan Etelä-Mäntsälässä Tähtitieto-yrityksessään Kalevi ja Eija-vaimo toteuttavat kosmisen ihmisyyden ja yhteistyön toimintakoulutustaan. Yritystoiminnan puitteissa eri-laiset luennot, seminaarit ja kurssit ovat olleet vuosia ylei-sölle tarjottavia palveluja. Universaali yhteistyö on Kalevin arkielämässä ja toiminnassa si-säisenä velvoitteena itsestään [email protected]

www.tahtitieto.fi

www.vesiriikonen.fi

kiinnittymistä ihmiskunnan kollek-tiiviseen energiaan. Korkeimman Itsen (Yliminä) ohjauksessa ja yh-distyneenä Valkoisen sisarveljes-kunnan ohjaukseen voit tehdä hyvin suuren palveluksen omalle sielulliselle edistymisellesi.

Tunnettuahan on, että Maa-pla-neetta on itsetietoinen olento, jolla on oma chakrajärjestelmänsä. Tässä energiaverkossa on sekä pie-nempiä että suurempia voima-paikkakeskuksia. Samoin on Au-rinko-olennon moniulotteisessa rakenteessakin vastaavuudet suh-teutettuna keskuskappaleen Elämän Voiman ohjaukseen.

Aurinkokuntamme on osaltaan sidoksissa Elämän Magnetismin ja sidosvoimiensa avulla aurinkoper-heeseensä. Nämä puolestaan ovat kosmisten voimiensa kautta yhdis-tetty suurempiin ulottuvuuksien vä-lisiin tähtijärjestelmiin. Siinä missä Elämän Energiavoimalinjojen sol-mukohdat läpäisevät toisensa, muodostuu erilaisia tähtiportteja. Nimi lienee yleisemmin käytetty noista energiaratapunoksia sitovista

ja ulottuvuuksia yhdistäviä voima-keskittymistä. Näitä tähtiportteja käyttävät siirtymäreitteinään eri-laiset olevaisuuden olentoluokat liikkuessaan paikasta toiseen oma-energisillä (esim. enkeliolennot) tai henkisteknisillä yhdistelmil-lään (ulkoavaruuden kehitykselliset olennot).

Aurinkokuntamme ulkopuolisen avaruuden lähestyjät käyttävät mie-lellään paikallisen avaruuden sisällä aktiivitilassa olevia tähtiportteja eli ulottuvuustasojaan vastaavia ener-giasolmutihentymiä siirtymisessään tänne tai täältä pois.

Juhlasali

la klo 15:00 - 15:50

MinisEMinaaRi

Luokka 4T4. kerros

la klo 16:00 - 17:45

anette johdattaa meidät edessämme olevaan jännittävään aikaan, jolloin Heräämisestä Ykseyteen tulee todellisuut-tamme kaikessa, mitä se pitää sisällään.

Anette on syntyjään ruotsalainen, mutta hän on asunut ja työskennellyt Hollywoodissa. Löydettyään Onenessin eli Ykseyden hän on pitänyt kursseja ja Satsangeja välittäen Dikshoja /Ykseyden Siunauksia mm Hollywoodissa filmitähdille. Hän on matkustanut ympäri Venäjää ja pitänyt Oneness kurs-seja tuhansille venäläisille sekä jakanut matkojensa aikana Deekshoja kym-menille tuhansille.

Anette on kirjoittanut kirjan ”Från Hjärtat – vägen till ett högre med-vetande” , jossa hän jakaa kokemuksiaan siitä, miten hän löysi Korkeamman Tietoisuuden – Vapauden ja Onnen Läsnäolon jokapäiväisessä elämässään. Toisessa kirjassaan ”Namaste- det Gudomliga i mig hälsar det Gudomliga i dig” (julkaissut Ica Bokförlag) Anette johdattaa sinut löytämään vapauden ja ilon ilman mitään syytä.

Anette on tehnyt monia CD levyjä - opastettuja meditaatioita sekä Oneness Deekshan /Ykseyden Siunauksen välittämistä chanttauksella.

Tule kokemaan, kuinka voit elää rakkauden viisaudessa ja löytää ilon jo-kapäiväiseen elämääsi. Saat vastaanottaa Oneness Blessingin/ Deekshan eli Ykseyden Siunauksen – erityisen energian välityksen, joka on luotu herättä-mään sisäinen yhteytesi Jumalallisuuteen.

Olet sydämellisesti tervetullut!

anette Carlström

anette Carlströmon herännyt Korkeampaan Tietoisuuteen / Ykseyteen jo vuonna 2003. Tule tapaa-maan Anette Satsangiin.

MINISEMINAARI:

HERÄÄMinEn YKsEYTEEn

UsKOTKO, ETTÄ iHMinEn VOi KOKEa iLOn iLMan MiTÄÄn sYYTÄ?

MinisEMinaaRi

Luokka 2C2. kerros

la klo 17:00 - 18:45

MEdiTaaTiOMinisEMinaaRissa

Hengen ja Tiedon messujen mi-niseminaarissa pidettävän medi-taation vetää FM Eija Riikonen Tähtitiedosta. Harjoituksen tarkoituksena on kes-kittyä jokainen omassa yksilölli-sessä energiakentässään luomaan tietoinen yhteys ulkoisen itsen ja si-säisen minuuden välillä. Yhdessä verkostoidumme välittämään va-loenergiaa maaplaneetalle; olemaan energian muuntajia ja samalla avaa-maan ja vahvistamaan omaa yk-seyden voimaamme.

Tervetuloa yhteiseen valoverkostonosteeseen!

(Tulkkaus)

Page 17: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

17

Juhlasali

la klo 13:00 - 13:50

Juhlasali

la klo 16:00 - 16:50

MiniseMinaari

Luokka 2C2. kerros

la klo 15:00 - 16:45

Vuoden 2012 lähestyminen kutsuu meitä yhä suurempaan vastuuseen omasta elämästämme. Jos ihmette-lemme, miksi ponnistelut tai hen-kiset opetukset eivät lupaavasta alusta huolimatta tuota aina toivot-tuja tuloksia, vastaus kuuluu: nyt meidän on etsittävä hereillä ole-vinta tietoisuuttamme, jossa oma innostus, ajatus ja tunne ovat mu-kana. Vanha ryhmähenkisyys ei useimmille enää toimi. Nykyajan henkiset totuudet ovat ainoastaan yksilöiden eli jokaisen oman mi-nuuden saavutettavissa. Vaikka ryh-mien luominen ja niihin osallistu-minen vie edelleenkin eteenpäin, varsinaiset totuudet voivat loistaa ja soida ainoastaan yksilöllisissä tietoi-suuksissa. Ja aitoon yksilöllisyyteen astuminen vaatii rohkeutta, joka hetken aktiivista sankaruutta.

Voidaksemme toimia yksilöinä meidän on vapauduttava kollektiivi-sista uskomuksista, jotka eivät enää kanna, riippumatta siitä näyttävätkö ne hyviltä tai huonoilta. 2000 vuotta sitten Kristus opetti vallankumouk-sellista minuuden kulttuuria. Jokai-sella ihmisellä on itsessään se ju-

malallinen sydänkipinä, joka antaa mahdollisuuden yksilölliseen tie-dostamiseen. Ei ole niin tärkeää, onko jokaisen oma kokemus maail-masta jonkin ulkopuolisen mittarin mukaan niin tavattoman hieno. Olennaista on, että henkisyyteen heräävät ihmiset alkavat toteuttaa kaikkialla omaa korkeinta ja kau-neinta eettistä kokemustaan.

On edelleenkin tärkeää opiskella, mutta samalla oivaltaa, miten jo-kainen oppi, uskonto ja henkinen suuntaus samoin kuin jokainen olento edustaa yhtä näkökulmaa maailmaan – mutta aito totuus voi todellistua vain jokaisen itsensä kautta – ja luoda siten uutta maa-ilmankaikkeuteen. Henkisellä tiellä meille riittää nyt olla se totuus, joka minä olen, nyt, aktiivisesti ja iloisesti.

Oman jumalsyntyisen minuu-teni pohjalta voin puhdistaa tuntei-tani ajatusteni valolla ja lämmittää ajatuksiani sydämen rakkaudella. Silloin kun rohkenen kohota mi-nuuteni innoitukseen, henki alkaa toimia ja loistaa kauttani. Se tar-koittaa, että olemme aivan uuden

selvänäköisyyden kynnyksellä. Uusi selvänäköisyys on sisäisen tahdon voimaa, joka valaisee tietämme kohti tulevaisuutta ja kutsuu enkelit ja luonnonolennot mukaan matkal-lemme. Se tarkoittaa myös, että luo-minen siirtyy enkelimaailmoista yhä enemmän ihmisen vastuulle.

Syvällä sisimmässä me jo tie-dämme sen. Vain ajattelumme laahaa usein jäljessä. Meidän on ym-märrettävä, uskottava ja luotettava siihen, että luomisen vastuu odottaa jo meidän sisäisyydessämme. Oma näkemykseni on, että kun maya-ka-lenteri päättyy, niin samalla myös vanhan luomisen henkinen aika päättyy. Me olemme vielä eläneet tietoisuudellemme vanhaa aikaa, jossa odotamme jumalten luovan puolestamme. Nyt me olemme siir-tymässä uuden sisäisen testamentin aikaan, jossa jumalolennot tukevat meitä luomistyössä, mutta me itse olemme toimijoita. Meille tulee vastuu.

Buddha valmisti tietä Kristuksen opetukselle jo noin 2500 vuotta sitten: syvä myötätunto ja maa-ilmankaikkeuden hyväksyminen on se sisäinen perusta, joka tekee uuden minuusvoiman aktivoitu-misen mahdolliseksi. Ja jo ennen Buddhaa toi Krishna jumaluuden elävän valon ihmiskunnan auraan.

Meidän on uskallettava olla voi-makkaita, sillä nöyryys ilman roh-

Oman sydämen tien kulkeminen on nykyajan henkisen san-karin tie. Jokaisen meistä on tultava oman elämänsä san-kariksi. Mitä tahansa teetkin tai oletkin, parantava vaikutus kytkeytyy vain minuuden aktiivisuuden kautta. aktiivisen minän valo on se Kristus-voiman salaisuus, joka kohottaa taistelemisen ja vastustuksen yläpuolelle.

keutta ei ole todellista. Nyt uusi Kristus-valo rohkaisee meitä herää-mään oman minuuden valoon, yh-teyteen kaikkiin Maan olentoihin ja suuriin tähtiystäviimme.

Plejadilaisten opetusten mukaan me olemme vuodesta 1987 saakka koko ajan olleet integroitumassa yhä voimakkaammin koko galak-simme elämänhengitykseen. Se merkitsee, että tärkein hetki ei ole ehkä olekaan vuoden 2012 joulu-kuun talvipäivän seisauksen aikaan, vaan tärkeimpiä ovat joka päivä, jona me valmistaudumme. Mikäli tuolloin tapahtuu jotain sellaista, mitä ystäväni Robert A. Powell ni-mittää Rudolf Steinerin mukaan maailmanhelluntaiksi, kaikkein merkittävintä on, että me olemme itse harmonisoineet ja puhdistaneet olemustamme mahdollisimman pit-källe sitä ennen.

Matti KuuselaMatti Kuusela on ollut kiin-

nostunut henkisistä kysymyk-sistä jo kouluajoista alkaen. Hän on pitänyt lukuisia työ-

ryhmiä, luentoja, taidekursseja ja meditaatioryhmiä. Matti on ollut käsikirjoittajana Bomban

Kalevala-draamassa, toiminut Takoja-lehden päätoimittajana ja ollut perustamassa Snellman-

korkeakoulua. Viimeiset kaksi vuosikymmentä hän on toi-

minut parantajana ja pitänyt meditaatioiltoja eri puolilla

Suomea. Matilta on ilmestynyt kirja Enkelit kanssamme ja val-

mistumassa on kirja Plejadit, 2012 ja maailmanhelluntai.

[email protected]

www.enkelimaa.fi

Kuun syklit vaikuttavat luontoon ja terveyteen. Meistä jo-kainen voi tulla tietoisemmaksi luonnon rytmien vaikutuk-sista päivittäisessä elämässään, vahvistaa intuitiotaan ja oppia kuuntelemaan sydämensä ääntä.

Luonnon syklit ja rytmit ohjaavat elämäämme. Kehomme eri osilla on sykkeensä ja rytminsä. Osan näistä tunnemme, osa on jäänyt itsestään toimiviksi, alitajuisiksi tapahtumiksi. Toinen aivopuoliskomme seuraa Auringon vuodenkierron rauhal-lista kalenterirytmiä, ja toinen nou-dattaa Kuun nopeampaa kiertoa. Kokonaisuutena nämä ovat välillä yhtenevässä, välillä vastakkaisessa vaiheessa.

Geologit ovat selvittäneet aivan uuden rytmin: vuorovesien lisäksi Maapallon kivinen kuorikerros nousee ja laskee noin 30 cm kaksi kertaa vuorokaudessa. Voisi kuvain-nollisesti sanoa maapallon sydämen sykkivän jalkojemme alla! Myös il-makehässä on havaittu vuoroveden tapainen liike, joka seuraa Kuun nousua ja laskua. Vanha kansa osa-sikin ennakoida sään käyttäytymistä Kuun sykliä seuraten.

Kuu ja Aurinko aiheuttavat yh-dessä vuorovesivoimat. Mo-lemmilla on vaikutusta ihmisen

terveyteen ja elämän kiertoon. He-delmöittyminen tapahtuu parhaiten kuunkierron tietyssä vaiheessa, syn-tymä käynnistyy helpoiten toisessa vaiheessa, ja elämän voimien ehty-minen osuu usein tiettyihin vaihei-siin Auringon ja Kuun kierrossa; talven ja yön pimeään, hetkeen ennen päivän nousua ja kevään tuloa.

Eläinkunnassa on valtavasti esi-merkkejä kuunkierron mukaan ta-pahtuvista asioista, ja erityisesti monen eläimen lisääntymissykli on yhteydessä siihen. Kasvien itä-misessä kuunkierron eri vaiheet näkyvät selvästi. Kasvavan kuun aikaan kasvu lähtee ylöspäin, ja vä-henevän kuun aikana alaspäin.

Moni meistä reagoi täysikuuhun valvomalla tai saa päänsärkyjä ja huonoa oloa säätyypin muuttuessa. Kyse on samasta ilmiöstä - ilmasäh-köstä. Tämä on meteorologian uusi tutkimusala avaruussähkön lisäksi. Tutkijat löytävät koko ajan uutta tietoa lisäten ymmärrystämme ym-

päristöstämme. Intuitiiviset tunte-muksemme tulevat tietoisuuteen ja muuttuvat järjellä ymmärrettäviksi havahtuessamme tarkkailemaan oi-keita asioita.

Vanha kansa kyseli ”mitä tuuli tuo?”, ”mistäs nyt tuulee?”, ”millä tuulella olet?” ja tarkoitti niillä konk-reettisesti tuulta eli henkeä, höyryä, löylyä, henkäystä, elämän voiman liikettä luonnossa ja meissä. Au-rinko luo tämän elämänvoiman, au-rinkotuuli tuo sen Maahan, ja Kuu ohjaa sen kulkua kiertämällä Maan ympärillä. Ilman Kuuta ei tutkijoi-denkaan mukaan Maassa voisi olla elämää.

Tulemalla tietoisiksi luonnon sykleistä ja niiden vaikutuksista opimme tarkkailemaan kaikkea uu-della tavalla. Kun tiedämme mitä tarkkailla, luotamme myös havain-toihimme ja tuntemuksiimme. In-tuitiomme vahvistuu ja tulemme tietoiseksi elämämme kulusta ja vai-kutuksestamme maailmaan. Ehkä alamme jopa toteuttaa sydämemme kutsumusta, soittamaan omaa sin-foniaamme luonnon suuressa ko-konaisuudessa - Auringon lapsina, Kuun ja tähtien alla.

anne PöyhönenKansanperinteen tutkija

[email protected]

www.ylakuu.com

Anne Pöyhönen on kerännyt Kuuhun liittyvää kansanperin-

nettä ja verrannut sitä nyky-tähtitieteen tietoon luonnon

voimista ja sykleistä. Hän on kir-joittanut kirjan Yläkuu ja alakuu - ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä ja julkaisee

Wanhan Ajan Kuukalenteria.

Page 18: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

18

MiniseMinaari

Luokka 4T4. kerros

su klo 12:00 - 13:45

sain tilaisuuden viettää muutaman päivän yksin hiljaisuu-dessa, ja käytin tämän ajan Äiti-Maan sylissä olemiseen. Äiti Maa kertoi tarinan, jonka nyt jaan tässä.

suuri, voimanne mahtava, tietonne ja taitonne moninaiset. Täytyy myöntää, ettei jokainen päivä kans-sanne ole ollut hirveän hauska. Mutta näinhän ”murkkujen” kehitys menee. Aloitte käydä lompakol-lani! Keksitte käyttöä ja arvoa mo-nelle piilossa olleelle kehoni osalle. Pumppaatte öljyn sisuksistani. Tu-hoatte mielettömät määrät metsiä, joita yhä tarvitsette jopa hengittä-miseen. Rikotte ihoni kaivaen si-suksistani milloin mitäkin tärkeänä pitämäänne. Ja yritä nyt puhua mur-rosikäiselle ns. järkeä! Tiedän hyvin, että ollessanne ”murkkuja” rikotte, sotkette, tuhoatte vaikka mitä – ja usein nauratte päälle.

Murrosikänne on ollut melko lyhyt, mutta sitäkin rajumpi. Olette todella riehuneet. Paljon on ri-kottu ja liattu, jopa tuhottu. Hurjaa joukkoa olette olleet! Tulella olette leikkineet. Monia kertoja olen it-

Kutsutte minua äideiksenne, ja minä pidän teitä lapsinani. Olen seu-rannut kehitystänne ihmiskunnan alkuajoista asti. Olen antanut teidän käyttöönne kaiken tarvitsemanne. Tämän yhteisen projektimme, Maa planeetan, kehoni. Alussa pidin huolta, niin kuin vauvoista pide-tään; rakastetaan, annetaan kau-neutta, hyvää oloa, turvaa, ruokaa jne. Yhteinen tiemme on ollut an-toisa kaikin puolin, eikä Rakkauteni teitä kohtaan ole tietenkään yh-tään vähentynyt. Leikki-iässä, niin kuin kehitykseen kuuluu, opette-litte rajoja.... taisi mennä vähän yli. Ihastuitte rajoihin ja laitoitte niitä joka paikkaan; rakensitte muureja, veditte ns. valtakuntien rajoja, maa-kuntien rajoja, kuntien rajoja, tont-tien rajoja… Rajoititte toisianne ja itseänne.

Pääsitte murrosikään. No niin... Tässä vaiheessa määränne oli jo

kenyt vuoksenne, yrittänyt ojentaa, näyttää rakentavampaa mallia. Harva on kuunnellut. Äitinä olen varsinkin surrut käyttäytymistänne, ei pelkästään minua kohtaan, vaan myös toisianne. Pienimmistä ja hei-koimmista ei juuri ole huolehdittu! Käyttäytymisenne on jopa erittäin itsetuhoista. Tiedän, Rakkaat lap-seni, että kaiken tämän läpi on pi-tänyt kulkea, aikuistuminen ei ole ihan helppoa.

Nyt on kuitenkin tullut aika ai-kuistua, katsella suurempaa kuvaa kuin oma napa ja sen lävistys. Näen teidät valmiina ottamaan vastuun omasta elämästänne, kodistanne, itsestänne, koko hommasta. Nyt alatte ymmärtää, miten me kaikki olemme todellakin yhtä ja samaa. Nyt te olette astumassa aikuisten saappaisiin, ottamassa vastuun te-kemisistänne. Tottakai olen yhä täällä neuvomassa ja ohjaamassa, mutta te olette nyt oppimassa ta-sapainon tärkeyden. Siunaan teitä kaikkia ja pidän teidät Suuressa Rakkaudessa, olette kaikki suuren-moisia ja tärkeitä.

Nyt olemme ”leikkineet” ja ”pel-leilleet” raivokkaasti, kuin lapset, näkemättä toimintamme tulosta, tai siitä välittämättä. Meistä on tullut

Merja suhonen

Juhlasali

la klo 14:00 - 14:50

Juhlasali

la klo 12:00 - 12:50

atlantislaisten värähtelyjen noustessa monet alkavat käydä läpi voimakkaita puhdistautumisprosesseja ja saavuttaa muinaisia kykyjään. Vanhoja muistoja nousee pintaan työs-tettäväksi. Voimme auttaa itseämme ja atlantislaisten ener-gioiden nousemista mm. opettelemalla muinaisia opetuksia sekä vahvistamalla yhteyttämme atlantiksen voimaan.

Atlantis oli kerran paikka, jossa kunnioitettiin kaikkia ja kaikkea py-hänä, elettiin harmoniassa luonnon ja elementaalien kanssa ja autettiin muita kansoja kehittymään omalla polullaan.

Tämä oli feminiinisten arvojen aikaa. Kuuntelimme sydäntämme ja elimme pyyteettömässä rakkau-dessa. Meitä ohjasivat Enkelit ja Suuret Mestarit sekä korkean tietoi-suuden Kristallikallojen kollektiivi. Olimme jatkuvassa vuorovaikutuk-sessa niiden kanssa.

Atlantiksen loppua kohden vä-rähtelyiden laskiessa atlantislaisten ego jatkoi nousuaan. Siirryimme kohti aikaisempaa maskuliinisempia arvoja. Unohdimme Enkelten ja Mestareiden opetukset ja meiltä es-tettiin pääsy Kristallikallojen tie-toisuuteen. Aloimme unohtaa op-pimiamme Universaaleja lakeja sekä hylätä pyhiä rituaaleja, jotka olivat auttaneet meitä yhteydes-sämme korkeaan ohjaukseen. Myös koko Atlantikselle voimaa antaneen Suuren Keskuskristallin voima hiipui, ja jouduimme turvautumaan tekniikoihin, joita emme olleet kos-kaan aikaisemmin tarvinneet.

Meille aikoinaan annetut ope-tukset kuului palauttaa maan päälle, kun aika olisi kypsä ja kun ihmis-

kunta olisi kehittynyt siten, että se ymmärtäisi niiden merkityksen. Ne kuului palauttaa, jotta niistä tulisi ohjeita uudelleen syntyvän Maan rakenteeksi.

Nyt on tullut aika, johon kaikki Suurten Mestareiden opetukset kulminoituvat. Vanhan Atlantiksen energiat ja värähtelyt nousevat ja auttavat meitä ymmärtämään ja so-veltamaan muinaisille atlantislaisille annettuja lakeja ja oppeja. Sen voi-mistuva energia auttaa meitä palaa-maan niiksi jumalallisiksi olennoiksi, joiksi meidän Suuren Suunnitelman mukaan kuuluu tulla, auttaa luo-maan yhdenvertaista henkisyyttä ihmisten keskuudessa ja saa avau-tumaan Jumalalliselle totuudelle ja muinaisille viisauksille.

Me olemme itse niitä Mesta-reita, joita olemme odottaneet. Me teemme tämän planetaarisen ja ga-laktisen muutoksen. Nyt on siis to-della aika alkaa puhdistaa itseään vanhoista energioista ja negatiivi-suudesta, antaa anteeksi muille ja itselleen ja astua sisäiseen voimaan pyyteettömän rakkauden avulla.

Atlantislaisten värähtelyjen nous-tessa monet meistä alkavat käydä läpi voimakkaita puhdistautumis-prosesseja ja siten saavuttaa mui-naisia kykyjään ja voimiaan. Vanhat

muistot ja totuudet nousevat pin-taan työstettäväksi. Joillekin tämä tulee olemaan voimakasta aikaa, hämmentävää, toisille vapauttavaa, mutta useimmille transformaation aikaa.

Voimme auttaa ja voimistaa at-lantislaisten energioiden nouse-mista avaamalla sydänkeskustamme ja ottamalla ohjenuoraksemme pyyteettömän rakkauden. Se tar-koittaa myös anteeksi antamista sekä luonnon, toistemme ja kaiken elämän kunnioittamista.

Luennon lopuksi on meditaatio. Sen aikana Seija avaa portaaliin, jossa läsnäolijat voivat kokea At-lantiksen voimakkaat energiat ja yhteyden Atlantiksen Mestareihin. Portaali toimii eräänlaisena herä-tyksenä atlantislaiseen voimaan ja viisauteen. Läsnäolijat saavat myös käytännön ohjeita siihen, miten voivat syventää yhteyttään Atlan-tiksen voimaan.

Workshopissa teemme mm. puh-distustyötä itsemme kanssa eri ta-soilla, ja yhdistymme Atlantiksen voimiin ja energioihin Kristallikal-lojen Kollektiivin opastuksella.

seija nurmi Fil.Tri

Fil.Tri Seija Nurmi on kansainvä-linen henkinen opettaja, tutkija

ja kirjailija. Hänen ”Pyyteetön Rakkaus – Opaskirja” sekä

siihen liittyvät meditointi-cd:t ovat auttaneet monia muut-tamaan elämäänsä parem-maksi. Hänen vuosien tutki-

mustyönsä on myös johtanut muinaisia Atlantiksen ja Egyptin viisauksia käsittelevään kirjaan

“The Light of the Ancients”, joka odottaa kustantamista. Se

yhdistää muinaiset opetukset ja nykytieteen saavutukset an-taen käytännön ohjeita sovel-

lettavaksi arkielämään. [email protected]

www.GalacticLight.com

enemmän kuluttajia kuin vastuul-lisia toimijoita. Toki syitä on monia, ehkä juuri tuo kehitysvaiheemme on tehnyt helpoksi suostua kai-kenlaiseen trendikkääseen hölmöi-lyyn, ajattelematta sen pidemmälle. Teemme ns. työtä voimiemme ra-joille, koska näin vain täytyy tehdä. Meillä on esimerkiksi järjettömän suuri öljybisnes, jonka voisi ku-vata vaikka näin: Ensin öljyä täytyy pumpata sieltä Äiti Maan uu-menista, yhä syvemmältä. Tämä rikkoo, saastuttaa, rumentaa ympä-ristöä. Öljy kuljetetaan kauas jalos-tettavaksi, josta osa menee ns. pet-rokemian tehtaisiin jalostettavaksi muoveiksi ja muiksi kemiallisiksi aineiksi. Muovi viedään esimer-kiksi Kiinaan ja osa muovituotteista päätyy kellumaan Tyyneen valtame-reen valtavaksi 10 metrin paksui-seksi jätelautaksi.

Löydä ja kuule sydämesi sisäinen rytmi ja ääni. Matkaamme valossa ja rakkaudessa luoden yhteyden omaan itseemme ja eri energiata-soihin. Ihmisten vahvistuva herk-kyys, muuttuvat energiat ympäril-lämme tuovat haasteita arkeen ja ihmissuhteisiin. Tutustumme har-joitusten kautta henkisiin kanssa-kulkijoihin, oppaisiin ja auttajiin sekä oman sisäisen minän kuule-miseen ja ymmärtämiseen. Kaikille, jotka haluavat ottaa askeleen eteen-päin omassa itsessään.

Harriet Piekkola meedio, voimavarakouluttaja®

Suomen Spiritualistisen seura ry:n johtokunta 8 v., pj. 6 v.NSU (Nordisk Spiritualist Union) pj.

ISF (International Spiritualist Federation, jäsen

MiniseMinaari

Luokka 4T4. kerros

la klo 14:00 - 15:45

Uuden ajan Ekokauppa

Edenin PuutarhaUudenmaankatu 33

00120 HeLsinKi

Puh: 044 2929 808

[email protected]

www.edeninpuutarha.fi

Page 19: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

19

Olemme enemmän tai vähemmän rikkonaisia suhteessa itseemme.

Oma todellinen identiteettimme on vääristynyt.

Kehomme ja mielemme muistaa kaiken mitä meille on tapahtunut.

Tapahtunutta emme voi muuttaa, mutta voimme antaa asioille uuden merkityksen.

Tahdomme kaikki olla rakastet-tuja ja ilmaista rakkautta muille.

Tämä on ehkä tärkein asia hen-kisen hyvinvointimme kannalta.

Olemme kaikki pettyneet use-aankin otteeseen elämässä.

Nämä pettymykset ovat jättäneet meihin ”haavoja”. Haavojen nimi on monesti se että en ole ollut ra-kastettu. Rakastettuna oleminen on meille tärkeää, olemme jopa valmiita suuriinkin uhrauksiin saadaksemme kokea rakastettuna olemista.

Olemme valmiita jopa luopumaan itsestämme, omista tarpeistamme ja tahdostamme ollaksemme rakastet-tuja ja hyväksyttyjä.

Tässä on vain se ongelma että elämä ei ole syy meidän ongel-miimme, vaan seurausta siitä miten olemme oppineet asennoitumaan itsemme suhteen.

Yritämme muuttaa toisten asen-noitumista itseämme kohtaan.

Näin eläen olemme ajautuneet erilleen omasta todellisesta itses-tämme. Olemme menettäneet yh-

teyden sieluumme, omaan sisäi-seen lapseemme, omaan todelliseen itseemme.

Silmät ovat sielun peili sanotaan, aiheestakin.

Olen huomannut kukkatera-peutin työssäni kuinka silmien kirk-kaus kasvaa, kun yhteys omaan sieluun paranee. Kukkaterapian, niin kuin monen muunkin luon-taishoidon, tehtävä on saattaa ih-minen yhteen oman todellisen it-sensä kanssa.

Joidenkin mielestä meidän on tarkoitus löytää Jumala itsestämme. Minulle nämä ovat sama asia. Kun olet löytänyt todellisen luonteesi, olet löytänyt Jumalan itsestäsi.

Miksi sitten ajaudumme erilleen omasta todellisesta itsestämme?

Jossain vaiheessa elämäämme olemme ilmaisseet jotain olemus-puoltamme, kuten esimerkiksi: riittämättömyys, huonommuus, tyhmyys, surun tunne tai viha ja olemme kokeneet että meitä ei ole rakastettu, jos ilmennämme sitä olemuspuolta itsestämme.

Saadaksemme osaksemme huo-miota ja ollaksemme rakastettuja olemme alkaneet tukahduttaa sitä olemuspuoltamme tai ilmennämme sitä niin ettemme edes itse sitä huomaa. Olemme alkaneet kieltää itseämme. Itse ajauduin loppuun palamiseen, osittain siitä syystä

etten hyväksynyt itselleni riittämät-tömyyttä ja voimattomuutta.

Ehkä suurin oivallukseni oman sisäisen rauhani kannalta oli se, että tajusin ettei minun tarvitse lakata Rakastamasta itseäni, vaikka joku muu ei minua rakasta!

Voin itse määritellä miten suh-taudun itseeni, enkä elää muiden kautta elämääni.

Minulla on oma tahto, jota voin käyttää rakastaakseni itseäni SIITÄ HUOLIMATTA.

Meissä kaikissa ”asuu” pimeys ja valo. Meillä on lupa valita, kumman avulla luomme elämäämme. Pimey-den avulla luomaamme rakkautta itseemme voisimme verrata aa-siin, jolle on laitettu keppi selkään ja siitä eteen porkkana roikkumaan tavoitettavaksi.

Seminaarissa käydään tarkemmin läpi em. asioita ja kerrotaan kuinka nämä itseä rajoittavat kaavat pu-retaan, katkotaan narut marionet-tinukelta, jollaisia me itse kukin enemmän tai vähemmän olemme. Teemme myös mielikuvaharjoi-tuksia, jotka auttavat vapautumaan omaksi itseksemme.

Tervetuloa seminaariin.

Äiti-maan runsauden ilmentyminenÄitimaa ilmentää meissä ja meille kaikkea sitä mikä on fyysistä ja materialisoitunutta.

Monesti olemme luoneet jotain sellaista joka ei miellytä meitä, vaikka olemmekin sen itse luoneet. Anna lupa olla itsellesi armollinen suhteessa omaan luomistyöhösi ja sen hedelmiin. Luomistyömme on rajallista, mutta opimme koko ajan.

Tippasekoitus auttaa hahmottamaan niitä luomistyömme osa-alueita, joissa luomistyömme on vielä rajallista suhteessa oman korkeamman ole-muspuolemme suunnitelmiin. Tippasekoitus myös auttaa luopumaan luo-mista ja ennen kaikkea luomistyön avun vastaanottamista estävistä rajoit-teista, kuten esimerkiksi huolehtiminen ja itsensä sekä kykyjensä vähättely.

Anna myös tietoinen lupa elämälle auttaa sinua, minkä sitten koetkin it-sellesi ns. korkeammaksi. Esim: ”Kiitos että autat minua tässä asiassa ja muutoksessa, annan luvan”. Runsaus on tietenkin aina sisäistä, mutta tar-vitsemme Äitimaata ilmentämään lumistyötämme.

Pyhä lempeysAuttaa avautumaan uudelle. Tippasekoitus kutsuu luokseen ihmisiä, jotka ovat Kristus-tietoisuuden portilla, se auttaa ottamaan vastaan korkeampaa tietoa omalta Kristus-itseltä. Tippasekoitus avaa myös uusille ulottuvuuk-sille elämässä.

Se auttaa näkemään ongelmien taakse, niiden Jumalallisia merkityksiä. Sekoitus avartaa myös tajuntaa, se on eräs Kristus-valon säteistä, johon kuuluvat mm. armollisuus ja anteeksianto niin itselle kuin muille.

Lempeys on osa suurempaa kosmisen rakkauden ymmärrystä, se avaa kosmiselle eli universaalille rakkaudelle. Tämä säde vapauttaa vastuun taa-kasta ja syyllisyydestä, avaa elämän riemullisuudelle ja ilolle ilman ehtoja ja syytä. Sekoitus auttaa myös vapautumaan tarpeesta hallita tai manipuloida toisia, vain Rakastaa ilman ehtoja, ” siitä huolimatta” ei sen takia. Kuuntele sydäntäsi onko sinun aika astua uuteen. Muita samaan sarjaan kuuluvia se-koituksia ovat Pyhä Kiitollisuus ja Diamond. Sekoitukset on hyvä käyttää tässä järjestyksessä.

Pyhän Parisuhteen ilmentäminenPyhässä parisuhteessa yhtyvät ih-misen korkeammat olemuspuolet miehenä ja naisena pyhään liittoon. Pyhässä liitossa vallitsee rauha ja yhteisymmärrys parisuhteen korke-ammasta olemuspuolesta.

Molemmat osapuolet täydentävät toisiaan ja yhdessä muodostavat yhden kokonaisuuden. Molemmat osapuolet tiedostavat täydentävänsä toisiaan eikä ristiriitoja ole siinä mielessä, mitä ristiriidoilla yleensä ymmärretään. Ei ole tarvetta kokea toista uhkana eikä tarvitse puolus-tautua. Molemmilla osapuolilla on täydellinen vapaus ilmentää omaa todellista itseään.

Tippasekoituksen tehtävänä on myös herättää sisäistä viisautta tie-dostamaan oma arvonsa sekä tie-dostamaan parisuhteen todellinen luonne ja merkitys.

Pyhä Parisuhde vahvistaa mo-lempia osapuolia ja säteilee ympä-ristöön hyvää energiaa.

Pyhässä Parisuhteessa molemmat ovat yhtä arvokkaita, omalla ainut-laatuisella tavallaan.

Tällainen parisuhde auttaa va-pautumaan elämän kaikista illuusi-oista ja mielen harhoista. Pyhä pari-

Juha [email protected]

www.keskiyonaurinko.fi

p. 0400-890051

Työni tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään elämää ja omaa itseään.

Nuoresta lähtien olen ollut kiinnostunut elämästä ja ihmisistä.

Olen opiskellut paljon erilaisia näkemyksiä ja lähestymistapoja elämän moninaisuutta kohtaan. Itse en edusta mitään yksittäistä ajattelusuuntaa, vaan se mitä kerron on omakohtaista ja itse omassa elämässä koettua, sekä hyväksi havaittua.

Päätyökseni kuitenkin koen löytää tasapaino ja sopusointu oman itseni kanssa. Harrastan itsetutkiskelua ja meditaatiota eli varaan lähes päivittäin aikaa itselleni hiljentyäkseni. Tämän tarkoitus on löytää oma todellinen itseni, opittujen käsitysten seasta. Uskon että ainoa keino olla onnellinen ja ehyt on tietää kuka oikeasti on ja elää sillä tavalla. Fyysistä kehoani hoidan 3-5 kertaa viikossa, hiihtämällä, uimalla, rullaluistelemalla ja käymällä kuntosalilla, myös ravinnon laatuun kiinnitän huomiota. Luonnossa olemisen ja eläinten läheisyyden koen tärkeänä ja eheyttävänä itselleni. Ihmisten auttaminen on ollut lapsesta asti minun juttuni, palvelu-alalla olen ollut monissa eri tehtävissä.

”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen”

suhde on askel uudelle ajattelun tasolle.

Vapaus tuo mukanaan myös vastuun, mutta myös vallan ja voiman sekä viisauden.

Pyhässä parisuhteessa uu-sien asioiden ilmentäminen ja elämän muutosten tekeminen on helppoa. Ilmentääkseen pyhää parisuhdetta on kuitenkin luovuttava kaikista keinoista ja tarpeista millään tavalla hallita tai manipuloida toisia.

Jos alitajunnassa on vielä ra-kenteita, joilla pyrkii vaikut-tamaan toisen ihmisen valin-toihin, tippasekoitus tuo nämä esille ja auttaa myös vapautu-maan niistä. Toki jokaisen on itse tehtävä omat valintansa ja

oPetusluento

luokka 4t4. kerros

su klo 11:00 - 11:50

Puolet 5 €:n hintaisista li-puista myydään etukäteen ja loput ennen opetusluen-tojen alkua.

oltava valmis myös ponnistelemaan vapautuakseen Pyhään Parisuh-teeseen. Onnea matkaan, tämä on mielenkiintoinen seikkailu omaan todelliseen itseesi.

Page 20: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

20

OPETUSLUENTO

Luokka 4T4. kerros

la klo 11:00 - 11:50

osaavat muuttua käärmeeksi, ka-laksi ja linnuksi. Lohikäärme il-maisee itseään luonnonilmiöiden kautta, mutta myös ihmisen sisällä sisäisten ilmiöiden kautta. Epäta-sapainoisina nämä voimat luovat villin pedon, joka aiheuttaa ihmi-sessä pelkoja ja haavoittavat häntä. Ulkoisen lohikäärmeen kesyttä-minen tarkoittaa tasapainon löytä-mistä ihmisen ja luonnon välillä, si-säisen lohikäärmeen kesyttäminen on tasapainon saavuttamista ”sisäi-sessä luonnossa”.

Miten tämä tasapaino sitten löytyy? Se edellyttää tuhansien vuo-sien taistelussa syntyneiden sisäisten ja ulkoisten haavojen parantamista. Haavoittunut ego on peloissaan, kateellinen, ahne, omistushaluinen, vihainen... Kaikki nämä ”peikot” liittyvät pelkoon – ja kaikki pelko liittyy erillisyyden kokemukseen. Päästäkseen pelosta eroon eli siirty-äkseen erillisyydestä ykseyteen, ih-misen on tunnistettava nämä pelot, kuljettava niiden läpi ja parannet-tava ne. Tässä elämässä tämä työ on se tärkein työ, eikä siitä työstä maksettava palkka tule rahana vaan rakkautena!

Luennossani kerron, kuinka itse olen omaa lohikäärmettäni kesyt-tänyt, ja annan vinkkejä omaan tais-teluusi. Sydäntietoisuudesta katsot-tuna ei ole väärintekijöitä ja uhreja; ne ovat vain rooleja joiden kautta ihminen on kokenut dualistisen maailman eri puolia. Ei ole myös-kään hyvää ja pahaa. Sydäntietoi-suus hyväksyy kaiken mikä on. Ja kaikki on Rakkautta.

Lohikäärmeen kesyttäminen tarkoittaa sinussa itsessäsi olevien elementaalivoimien tasapainottamista. Villi lohi-käärme hallitsee sinua viettien, tunnetilojen ja levottomien ajatusten kautta. Sydäntietoisuudesta käsin sinä hallitset kesyä lohikäärmettä!

Henkinen kasvu samaistetaan usein egon voittamiseen tai jopa tuho-amiseen. Mikä on ego? Ego on se väline, jonka avulla ihmiskehossa asuva sielutietoisuus vaikuttaa ym-päröivään fyysiseen maailmaan. Se liittyy vahvasti kaksinaisuuden maailmassa elävän ihmisen erilli-syyden kokemukseen; kokiessaan itsensä erilliseksi ympäristöstään, yksilö joutuu vertaamaan itseään muihin ihmisiin. Ego tavoittelee vahvaa itsetuntoa muilta saadun hy-väksynnän tai arvostuksen kautta. Tämä johtaa tyypillisesti kilpailu-asetelmaan, jossa syntyy voittajia ja häviäjiä, väärintekijöitä ja uhreja.

Holistisessa, kokonaisvaltai-sessa, maailmankuvassa ymmärre-tään, että ihmisen olemus koostuu useista osatekijöistä. Nämä kyt-keytyvät ihmisen energiakeskuk-siin eli chakroihin. Neljä alinta kes-kusta edustavat neljää maallista elementtiä maa, vesi, tuli ja ilma. Näiden kautta toimivat perusvietit (juurichakra-maa), tunteet ja seksu-aalisuus (sakraalichakra-vesi) sekä tahto (solar plexus -tuli). Tässä ja-ottelussa ilmaelementti asettuu sy-dämen kohdalle, vaikka ilma edustaa ajattelua ja analyyttistä mieltä. Tasa-painoisessa energiakehossa sydän kuitenkin on keskustuli, sisäinen au-rinko. Tällöin ylemmät ja alemmat

keskukset heijastavat toisiaan siten, että kolme ylintä chakraa toteuttavat elementtien maa, vesi ja ilma ”tai-vaallisia” vastineita, joita voidaan kutsua vaikka nimillä isä, poika ja pyhä henki.

Tulen sijoittuminen pallean koh-dalle solar plexukseen liittyy kos-misen Elämänpuun katkeamiseen ja sitä kautta kaksinaisuuteen lanke-amiseen (ns. ”syntiinlankeemus”). Solar plexuksessa tuli asettuu egon palvelukseen ja liittoutuu siinä eri-tyisesti mielen kanssa. Tällöin se alistaa tunnekehon, mikä johtaa monenlaisiin tunneperäisiin trau-moihin. Elementeistä syntyy kaksi taistelevaa pariskuntaa; ilma-tuli (jang, maskuliininen) ja maa-vesi (jin, feminiininen). Viimeisen 5000 vuoden aikana maskuliininen on alistanut feminiinistä. Nyt on tullut aika saattaa tämä taistelu päätök-seen – ei egon asenteella, jossa et-sitään voittaja ja häviäjä vaan sy-dämen asenteella, jossa vastapuolet asettuvat harmoniaan keskenään. Käytännössä tätä harmoniaa etsi-tään juuri ihmissuhteiden kautta, miehen ja naisen välillä.

Tulta syöksevä lohikäärme on myyttinen olento, joka edustaa kaik-kien elementtien yhteistä voimaa. Kalevalassa ”Lohi” on Louhi, vii-kinkien taruissa Loki. Molemmat

Veli MartinTaiteilija, tutkija, kirjailija

Veli Martin Keitel on tunnettu luennoitsija ja kirjoittaja raja-tiedon alueella. V. 2011 hän

on julkaissut kirjat Väinämöisen Puhuva Puu ja Puhuvan Puun Lapset, jotka selittävät ihmis-kunnan historiaa ja nykytilan-netta muinaisten myyttien ja arkkityyppien pohjalta. Hän

on tehnyt kaksiosaisen doku-menttielokuvan Madonreikiä Pellossa Englannin peltokuvi-oista ja valmistaa 3-ulotteisia

kuvia henkisen kasvun aiheista.www.martinkeitel.net

2012:

Maailmanloppu

tarkoittaa

vanhasta

luopumista

Maailman tapahtumat saavat monet miettimään, onko maailmanloppu todella tulossa. Syklisen aikakäsi-tyksen mukaan vanhan maailman loppu on aina uuden maailman alku. Sydäntietoisuuteen siirtyes-sämme meidan pitää olla valmiita luopumaan paljosta tehdäksemme tilaa uudistumiselle.

Juhlasali

su klo 12:00 - 12:50

MiNiSEMiNaari

Luokka 2C2. kerros

su klo 13:00 - 14:45

Tarot-tulkinnassa käytetään apu-välineenä 78 kortin pakkaa. Vanhimmat säilyneet tarot-kortit ovat peräisin 1400-luvun Pohjois-Italiasta. Ne ovat kuuluneet käsin-maalattuihin, kalliisiin pakkoihin. Aluksi tarot-kortteja on ilmeisesti käytetty tavallisina pelikortteina, mutta 1700-luvulla niitä alettiin käyttää myös ennustamisen apuvä-lineinä. Erilaisia tarot-pakkoja on olemassa yli 200.

Elämä sisältää päivittäin erilaisia valintatilanteita. Yhdestä valinnasta seuraa tietty tapahtumaketju, toi-sesta toinen. Ihmisen – kuolemat-toman sielun fyysisen olemuksen – käydessä läpi valitsemiaan elämän-kokemuksia ja opetuksia, saattaa joskus tuntua siltä, että suunta on hukassa. Edessä voi myös olla koko-naan uuden suunnan valitseminen tai valintatilanne, jonka merkitys ihmisen elämässä on suuri. Tällai-sessa tilanteessa tarot-tulkinta voi

auttaa raottamalla hieman aiotun tulevaisuuden suunnan mahdolli-suuksia. Tulkinta ei kuitenkaan ole tarkka ennustus, jonka mukaisesti voi odottaa kaiken tapahtuvan.

Valintatilanteen päätöksenteko voi lamaannuttaa paikoilleen ja näin ylläpitää lukkiutunutta tilannetta, joka kaipaisi ratkaisua. Tällaisessa tilanteessa tarot-tulkinta voi tuoda rauhoittavaa apua. Tulkintatilan-teessa tulkitsijan ei tarvitse tietää asiakkaan elämästä tai elämäntilan-teesta mitään; tulkitsija vain kertoo korttien osoittaman symboliikan mukaisesti eri valintojen mahdolli-suudet. Toisinaan intuitiivisemman tulkinnan jälkeen tulkitsija ei itse edes muista tulkinnasta mitään, koska informaatio tulee suoraan asiakkaan itsensä korkeammilta, ei-fyysisiltä olemuspuolilta.

Olen tähän mennessä tutkinut Tarot-korttien historiaa 1300-lu-vulle saakka, ja parhaillaan sel-

Hengen ja Tiedon messuilla järjestetään jälleen opetusluen-toja, joille voivat osallistua kaikki aiheesta kiinnostuneet. vitän historiaa siitä taaksepäin, aina

ajanlaskun alkuun. Korttien histo-rian tunteminen auttaa tulkitsijaa ymmärtämään niiden merkityksiä syvällisemmin.

Puolet 5 €:n hintaisista li-puista myydään etukäteen ja loput ennen opetusluen-tojen alkua.

Tuula HuhtalaTarot-korttien historian tutkija,

luennoitsija ja tulkitsija

[email protected]

http://tarot.konsankartano.net

Page 21: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

21

LUENTOJuhlasali

su klo 16:00 - 16:50

Arkkitehti ja kirjailija Tapani Koivula, 65, on 40 vuoden ajan tutkinut rajatiedon eri osa-alueita ja osallistunut alan järjestöjen- ja yhteis-toimintaan. Hän kertoo löy-döistään, jotka mullistavat virallisen tieteen maailman-kuvan: 1) Jumala on ole-massa 2) Maailmankaikkeus on täynnä älyllistä elämää 3) Elämä jatkuu kuoleman jälkeen.

Rankka alkuKoko ikäni olen elänyt rajatiedon piirissä, jos uskonto luetaan raja-tietoon. Synnyin lestadiolaiseen perheeseen. Lestadiolaisuus on kristinuskon tiukimpia ja funda-mentalistisimpia suuntauksia. Sel-vittyäni aivopesusta terveenä olen ollut kiitollinen hyvää tarkoittaneille vanhemmilleni siitä, että he jo var-hain ohjasivat minut perimmäisten kysymysten pariin.

Seuraavaan kriisiin ajauduin, kun 19-vuotiaana vapaaehtoisena menin armeijaan. Jouduin 1960-luvun ko-vimpaan tappajakouluun Sodan-kylään. Valtasimme tuntureita pa-

himmillaan 50 asteen pakkasessa. Siitäkin kurimuksesta selvisin ter-veenä ja kypsyin pasifistiksi. Pääs-tyäni armeijaurani huipulle ali-kersantiksi komppaniaan tuli alokkaaksi lääketiet. kand. Reima Kampman, joka intomielisesti kertoi meille parapsyykkisistä ko-kemuksistaan ja siirsi varusmiehiä hypnoosissa edellisiin elämiin. Hän sai minut kiinnostumaan rajatie-dosta. Armeijakokemuksen vahvis-tamana olen myöhemmin osallis-tunut ufotutkimuksiin sekä Norjan tuntureilla (NATO-sotilaiden avus-tamana) että Kaukasuksen vuoris-tossa (aseistettujen sotilaiden ohjaa-malla armeijan kuorma-autolla)...

Vapautumisen riemuArmeijan jälkeen en enää suos-tunut lestadiolaisseuroihin. Koti-kaupungissani Oulussa syntyi raja-tiedon piirejä, joissa ihmiset saivat etsiä totuutta vapaan tahdon poh-jalta. Olin perustamassa 1960-lu-vulla Oulun Ufokerhoa, jossa tu-tustuin Olli Pajulaan ja Ahti Kariviereen, jotka ovat säilyneet sydänystävinäni ja kanssatutki-joina kaikki nämä vuosikymmenet. Mukaan kuvioihin tuli myös Tapani

Kuningas, jonka kanssa kirjoitusyh-teistyömme näyttää jatkuvan kuole-mankin jälkeen.

Mikä on totuus?Olen edelleen kristitty, jos kristin-usko ymmärretään laaja-alaisesti. Raamatun ongelmana on, että se on kirjoitettu 1500 vuotta sitten. Kieli on ihmisten välinen sopimus, ja meidän tulisi soveltaa viisaita ope-tuksia tämän päivän kieleen ja tähän hetkeen, joka on ainoa todellinen aika. Silti Vuorisaarnasta Jeesuksen opetusten kautta löytyy elämän tar-koitus: 1) Etsi Jumalaa 2) Rakasta lä-himmäistäsi kuin itseäsi. Keskeisiin perusperiaatteisiin kuuluu hyvän ja pahan ristiriita. Rajatiedon piireihin juurtunut käsitys, ettei pahaa olisi olemassakaan, osoittaa henkistä laiskuutta ja moraalin rappiota.

Henkinen kehitys on sitä, että jumalainen kipinä meissä eli Kor-keampi minä vahvistuu ja itsekäs egomme heikkenee. Voimme saa-vuttaa valaistumisen, kun ai-dosti koemme, että toimimme ju-malaisen osamme, Korkeamman minän välikappaleina ja autamme muita ihmisiä, vaikka romanialaisia mustalaisia.

Rajatiedon järjestöissä esiintyy

monimutkaisia oppijärjestelmiä, joissa kamppaillaan vallasta ja oi-keassa olemisesta yhtä raivokkaasti kuin materialistisessa, markkina-taloutta palvovassa yhteiskunnas-samme. Totuus ja henkinen kehitys syntyvät hiljaisuuden (meditaatio), rehellisyyden (arviointikyky) ja joh-datuksen (merkittävät sattumat) kautta.

Tieteen tehtävänä on hankkia eri-laisista luonnonilmiöistä sellaisia to-disteita, jotka vaikuttavat jokaiseen järkevään ihmiseen. Se ei kuiten-kaan riitä, sillä elämämme on täynnä asioita, joiden syvintä olemusta tiede ei voi paljastaa – esimerkiksi rakkaus. Itse olen viime aikoina yhä enemmän päässyt todistamaan ar-kipäivän ihmeitä, joiden todistami-seen tieteeltä kuluu vielä kenties sa-toja vuosia: ufoja, avaruusolentoja, yhteyksiä kuolleiden sieluihin (mm. vanhempiini sekä edesmenneeseen päätoimittajaan Tapani Kuninkaa-seen), lähimmäisten keskinäisessä auttamisessa ilmenevään jumalai-seen kipinään ja Korkeimpaan mi-näämme. Jonkinlaisena pisteenä i:n päälle vaimolleni on viimeisen kuu-kauden aikana materialisoitunut noin 200 lasihelmeä. Elämä on ih-meitä täynnä...

Tapani Koivulaarkkitehti ja kirjailija

Arkkitehti ja kirjailija Tapani Koivula on vuosikymmenien

ajan tutkinut rajatiedon eri osa-alueita. Hän oli jo 1970-lu-

vulla perustamassa Rajatiedon Yhteistyö ry:tä, jonka hallituk-seen hän kuuluu tälläkin het-

kellä. Koivula on ollut teke-mässä kymmeniä radio- ja

tv-ohjelmia rajatiedon aiheista. Hän kirjoittanut mm. kirjat

Ufojen kosminen viesti (1989), Viestejä (1997) ja Sininen huivi

(2007)[email protected]

Kuva

: Arja

Kun

ing

as

MiNisEMiNAARi

Luokka 2C2. kerros

la klo 13:00 - 14:45

Orgonisaation miniseminaari kä-sittelee mm. orgon-generaattoreita, todellisuuden energeettistä raken-netta, elämän ja yhteiskunnan pe-rusasioita sekä antaa tietoa tärkeistä ajankohtaisista aihealueista sivuten mm: vapaaenergiateknologiaa, to-dellista terveydenhoitoa, luonnol-lisia viljelymenetelmiä ja perma-kulttuuria sekä muita tiedon alueita tarkoituksena voimistaa ja valaa vastuuntuntoa ja varmuutta kuuli-jaan siitä, että maailmamme ja ih-miskunnan tulevaisuus on erittäin valoisa ja kaikki nykyhetken on-gelmat ovat ratkaistavissa luovin ja perustavanlaatuisin parannuksin ja että aika toimia on nyt.

Miniseminaarin pitävät yh-dessä Orgonisaation perustajajä-senet Jukka Juntunen ja Pekka Marttinen.

Olemme kumpikin itsekseen yli kymmenen vuoden ajan tutkineet ja koonneet tietoa maailmamme asioista, kehittäneet yhteyttämme Maahan ja universaaliseen elämän-

energiaan sekä valmistaneet seitse-misen vuotta orgon-energia-gene-raattoreita joilla on harmonisoiva vaikutus ympäristönsä energiavir-tauksiin. Lukuisien vertaansa vailla olevien synkronisiteettien myötä, meille on kertynyt tietoa varsin olennaisista teknologioista, mene-telmistä ja asioista joilla koemme olevan ratkaisevan suurta merki-tystä ihmiskunnan ja Maa-planeetan tulevaisuuden kehityksen kannalta. Pääasiana on ihmisen paluu luon-nollisiin tapoihin toimia ja elää sekä kehittää korkeakulttuuria osaksi elävää planeettaamme.

Jukka JuntunenOrgonisaatio

http://orgonisaatio.fi

[email protected]

Kuva

: Ultr

a-le

hti

MiNisEMiNAARi

Luokka 2C2. kerros

la klo 11:00 - 12:45su klo 11:00 - 12:45

Usein ihmiset kiinnostuvat mediaalisista ja paranormaaleista asioista elä-mäntilanteiden muuttuessa.

Meille kaikille on annettu mediaalisia lahjoja. Milloin ja miten otamme ne käyttöömme, on kiinni meistä itsestämme.

Jos olet huomannut omaavasi mediaalisia lahjoja, on hyvä saada ohja-usta asiantuntijoilta. Yksin saatat olla epävarma, toimitko oikein. Näissä asioissa on hyvä pitää jalat maassa.

Tässä miniseminaarissa perehdymme psykometriaan ja selvänäköön. Työskentelemme pareittain tehden käytännön harjoituksia näkö-, kuulo- ja tuntoaisteilla. Kurssilla saat palautteen heti ja harjoitustilaisuudessa esille tulevat kysymykset puidaan välittömästi – näin ei mikään asia jää epäselväksi.

Minulla on kaikki tarvittavat harjoitusvälineet. Se, mitä sinä voit tuoda mukanasi, on ennakkoluulottomuus, rohkeus heittäytyä ja iso pussillinen iloista mieltä. Tervetuloa!

Christina Wallipsykometrikko, selvänäkijä, meedio

Christina Walli on jo yli 30 vuotta vetänyt erilaisia kurs-seja, joissa ihmisillä on ollut mahdollisuus löytää mediaa-lisia kykyjään ja lahjojaan. Ja lahjathan on tarkoitettu jaetta-vaksi kaikille – niin myös tässä miniseminaarissa.

Page 22: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

22

MiniseMinaari

Luokka 4T4. kerros

su klo 14:00 - 15:45

Juhlasali

su klo 13:00 - 13:50

Jotta maailma muuttuisi on ihmisen muututtava. Meditaation ja muiden sisäisten harjoitusten lisäksi on hyvin merkityksel-listä, jopa ympäristön kannalta, huomioida oma ravintonsa niin, että se ravitsee olemuksen kaikkia tasoja ja myös puh-distaa sekä antaa näin henkiselle kehitykselle hyvän pohjan. ”Terve sielu terveessä kehossa” pitää edelleen paikkansa myös henkisen tien kulkijalle. Yrtit ja kukkaterapia auttavat myös sydämen ja tunteiden tiellä.

Ihminen on luomakunnassa hyvin ainutlaatuinen olento, koska hänellä on kehittynyt tietoisuus itsestään. Hänellä on myös vastuu itsestään ja sitä kautta koko luomakunnasta. Jotta pystyy tähän, ihmisen tärkeänä tehtävänä on kehittää itseään ja oi-valtaa kaiken ykseys ja yhteenkuu-luvuus sekä palvella ihmiskuntaa ja muita eläviä olentoja omilla resurs-seillaan ja lahjoillaan, joita on tänne maailmaan tullut täyttämään.

Sydäntietoisuus on avain suu-rille muutoksille, joita maailma nyt kaipaa. Sen kehittäminen tapahtuu myös aivan käytännön tasolla. Tällaisia ovat mm. vastuunotta-minen ympäristöstä sekä luomuvil-jely. Luonnon säilyttäminen ja sen kanssa tasapainossa eläminen ovat tärkeitä haasteita niin meille kuin tuleville sukupolville. Luonnon-mukaisesti viljelty ravinto auttaa – ei vain ympäristöä ja luomakunnan eliöitä - myös oman tietoisuuden kehittymistä terveessä kehossa.

Luomua tarvitsisi saada lisää, me

Virpi raipala-CormierFrantsilan Luomuyrttitilan perustaja

ja luontaisen terveydenhoidon ja yrttien asiantuntija.www.frantsila.com.

ja jälkeläisemme olemme sen ar-voisia. Kemiallisia kasvinsuojelu-aineita (rikkaruoho- ja tuholais-myrkkyjä) ahdetaan pelkästään Suomessa 1,6 miljoonaa litraa kas-veihin ja maahan ja sitä kautta ve-sistöihimme, meriimme ja kaikkeen elävään. On korkea aika herätä ajat-telemaan äiti-maan puolesta! Jo-kainen voi omalla esimerkillään vaikuttaa ja vaatia päättäjiä, viljeli-jöitä ja kauppojakin huolehtimaan luomun ja geenimuuntelemattoman ravinnon saantia.

”Olemme sitä mitä syömme” – kasvisvoittoinen ravinto ja sen hie-nosäädöt luovat ns. satvisen eli hie-nosyisen ravinnon. Sillä kehitetään ihmisen valovoimaisuutta, luo-vuutta ja tietoisuutta. Joogassa tun-nettu ahimsa eli väkivallattomuus-käsite on ihmisen tietoisuuden ja myös luomakunnan kannalta yksi tärkeä peruspilari. Tolstoi aikoi-naan sanoi ”Niin kauan kuin on teurastamoja niin kauan on sotia”! Hienosyinen ravinto tarkoittaa

kuitenkin paljon muutakin kuin li-hansyönnistä pidättäytymistä. Eri ruoka-aineilla on omat vaikutukset niin kehoon kuin mieleenkin.

Suomalaiset villivihannekset, yrtit ja niistä tehdyt hapatteet ja vi-herjauheet antavat keholle suuria määriä helppoliukoisessa muodossa hivenaineita ja vitamiineja sekä run-saan klorofyllipitoisuuden kautta puhdistavat ja lisäävät kehon vita-liteettia. Ne ovat suomalaisille pa-rantavaa, läheltä tulevaa ”super-ruokaa”. Keho kevenee ja saa uutta puhtia, mieli nousee hienosyisem-mille tasoille ja meditaatiokin on-nistuu paremmin.

Myös suomalaiset kasvirohdot sekä kukkaterapeuttiset uutokset voivat auttaa niin kehon kuin mielen ongelmissa. Tällöin jopa synty-mästä asti tulevat karmaattiset ter-veysongelmat kuin elämän aikana hankitut, usein tunteisiin liittyvät vaikeudet helpottuvat ja sydäntie-toisuuden avautuminen ja kehitty-minen helpottuu.

Esimerkiksi Siankärsämö, suoma-lainen tuhattaituri vahvistaa ja puh-distaa elimistöä. Nokkonen antaa puhtia ja auttaa kun on uupunut ja voimaton. Se lisää äitimaan voimaa elämän kaikille tasoille ja tekee elin-voimaiseksi. Kuusen kukista val-mistettu kukkaterapeuttinen uutos helpottaa ihmistä niin sisäisissä kuin ulkoisissa paineissa. Näin har-

tiat voivat vapautua ja stressi laueta. Kuusi voi opettaa rentoutumaan ja auttaa tuntemaan turvallisuutta kai-kissa olosuhteissa. Nokkosen kuk-katipat opettaa ymmärtämään, että olemme osa luontoa ja elämme ta-sapainossa sen kanssa, suojelemme ja siunaamme kaikkea elävää. Pih-laja ja Villiruusu auttavat rakkauden kehittämisessä niin, että itsekkyy-temme vähenisi ja lähimmäisten ja luonnon rakastaminen tulisi sy-

Sydäntietoisuus tarkoittaa korkeaa intuitiivista informaatiota, joka puhuu yksilölle jokaisen omasta sy-dämestä käsin. Rakkaus on myös tunnetusti parantava ja kasvattava voimavara. Ilman rakkautta emme olisi olemassa. Ilman rakkautta suuri tietoisuuden kohoaminen-kaan ei olisi mahdollista. Meillä on valtavia voimavaroja sydänkeskuk-sessamme, sydänchakrassamme. Tässä kohtaa kehoa sijaitsevat myös elämämme kannalta tarpeel-liset elimet kuten keuhkot ja sydän. Keuhkot tarvitsevat ilmaa samalla lailla kuin sydän tarvitsee rakkautta pysyäkseen hengissä. Sydämellä yhdistymme kaikkeen elävään maapallolla.

Nyt, kun lähestymme vuotta 2012, ihmisten chakrat avautuvat uusiin ulottuvuuksiin ja toisaalta meillä aktivoituu lisää chakroja, joista emme ole aikaisemmin olleet tietoisia. Tämä henkinen evoluutio voi olla niin voimakas, että joillekin se aiheuttaa suuriakin kasvukipuja. Jos elämä tuntuu vaikealta, niin

kyse on vain uudelleen syntymi-sestä. Se on mahtava ja hieno asia – luovumme tarpeettomasta ja val-mistumme uuteen.

Suosittelen lämpimästi kaikille tätä prosessia läpikäyville hiljai-suutta, meditaatiota ja oman itsen tunnustelua ja hoitoa. Mitä syn-kemmältä prosessi tuntuu, sitä enemmän valoa on tulossa. Ver-tauskuvallisesti se tuntuu samalta kuin olisimme esimerkiksi unohta-neet, että meillä on sormet, ja yht-äkkiä muistaisimme ne ja huomai-simme, mihin kaikkeen niitä voi käyttää. Chakrojen aktivoituminen tuntuu samalta. Chakrat ovat aina olleet siellä vain odottaakseen akti-voitumista yksilölle parhaalla mah-dollisella tavalla.

Terveellistä elämää koskevissa suosituksissa ja tutkimuksissa – niin sanotuissa terveellisen elämän sään-nöissä, jotka määräävät ihmisille tietyn verran unta tai liikuntaa ja tietynlaista ravintoa – on mielestäni menty jo liian pitkälle. Tärkeintä ih-misille olisikin nyt löytää oma hen-

kilökohtainen rytminsä. Ihmiset al-kavat ahdistua siitä, että eivät pysty elämään vaadittujen sääntöjen mu-kaan. On merkityksetöntä, kuinka paljon oma rytmisi poikkeaa muista, pääasia on, että se tuntuu sinusta hyvältä. Ihmiset ovat vähän kuin musiikkia: kaikki resonoi yksilölli-sesti. Lisäksi on aikoja, jolloin rytmi vaihtelee ja sävelet muuttuvat. Tä-mäkin on luonnollista. Elämä on monivivahteista ja muuttuvaa. Elä-mässä on useita erilaisia jaksoja, joista säikeytyy elämän sisältö. Ja se sisältö on jatkuvassa muutoksessa, eikä suinkaan paikalleen jämäh-tänyttä. Aluksi voi olla haastavaa löytää oma tapansa elää, mutta ole-malla itselleen armollinen ja kärsi-vällinen, oma rytmi löytyy kyllä.

Ei ole olemassa sellaista oppi-kirjaa, josta voisit lukea kuka olet. Sen tiedät vain sinä itse omassa sy-dämessäsi, omaa intuitiivista ääntäsi kuunnellen. On oppaita ja erilaisia tapoja, jotka voivat auttaa sinua löytämään sisintäsi ja uusia asi-oita itsestäsi tai edistämään hyvin-

vointiasi. Toivomme, että Hengen ja tiedon messut tarjoavat sinulle juuri näitä asioita. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin kiinnostavaa ja inspiroivaa!

Uusi maailma, uusi minä, uusi elämä ja uusi rytmi – omanlainen, ainutlaatuinen, tietoinen ja altruis-tinen. Teemme maapallolle ja it-sellemme palveluksen vain kuun-telemalla oman sydämemme ääntä, korkeinta intuitiivista tietoamme, ja luottamalla siihen. Se on paras oh-jaajamme ja opettajamme.

Luonnon kunnioitus kulkee käsi kädessä oman hyvinvoinnin kanssa. Maailman parantaminen onkin helppo aloittaa vaikkapa arvosta-malla luontoa, joka on meidän yh-teinen kotimme. Näin aloitamme maailmanparantamisen itsestämme ja yhdessä. Yhdistyminen tarkoit-taakin sitä, että olemme kaikki ainut-laatuisina yhdessä ja kunnioitamme sekä osaamme ihailla toistemme erilaisuutta ja lahjoja. Lisäksi maa-pallomme ja kaiken elävän arvosta-minen ja kunnioitus avaa ihmisessä

rakkauden syvempää ymmärrystä. Näin anteeksianto toteuttaa it-sensä ja maapallon tietoisuus ko-hoaa. Pyyhitään siis pölyt pois sy-dänkeskuksistamme ja toivotetaan avoimin mielin tervetulleeksi uu-denlainen tietoisuus, joka vaatii ai-noastaan kanssaihmisten onnelli-suutta ja henkistä kasvua omaksi ainutlaatuiseksi itsekseen, sekä omien lahjojen toteutumista käy-täntöön niin ihmisen itsensä kuin koko maapallon ja laajemmin koko maailmankaikkeuden hyväksi. Sitä minä kutsun sydäntietoisuuteen heräämiseksi.

saara sutinen

dämen tasolta käytäntöön. Villi-ruusu auttaa sydämen avautumista rakkaudelle niin, että sen energia voi laajeta ja ilmentyä ja voisimme kokea: ”Jumalallinen rakkaus il-menee kauttani ja olen puhdasta rakkautta”.

Page 23: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

Rajatiedon kirjastoRajatiedon Keskuksessa,

Uudenmaankatu 33, 00120 Helsinki toimii kirjasto, josta voi lainata raja-tiedon kirjallisuutta. Kirjasto on auki Rajatiedon Keskuksen aukioloaikoina

(tarkista kotisivuiltamme). Kirjas-toon on päätetty hankkia uusia kirjoja vuosittain - ehdota hankittavaa kirjaa

sähköpostitse [email protected] !

Rajatiedon Yhteistyö rywww.rajatieto.fi

Näkökulmia rajatiedonasioihin - julkaisu uudistuu84-sivuinen, A4-kokoinen vihkonen on koottu Rajatiedon Auttavan Puhelimen päivystäjien muodostaman pienen työryhmän toimesta. Julkaisusta ilmestyy syksyllä 2011 uudistettu painos, johon on toimitettu uutta materiaalia.

Vihkoseen on koottu kannanottoja erilaisiin ideologioihin, eri tavalla esiintyviin, pääasiassa rajatiedollisiin ongelmiin ja sosiaalisiin tilanteisiin sekä yhteiskunnallisiin asioihin.

Julkaisua voi tilata Rajatiedon Keskuksesta,puh (09) 612 1114 tai sähköpostilla [email protected] .

** Vanhaa painosta jäljellä yksittäisiä kappaleita,loput hintaan 10€ / kpl ! **

Rajatiedon KeskusUudenmaankatu 33, 00120 Hki

puh/faksi (09) 612 [email protected] www.rajatieto.fi

Avoinna ti-to klo 12.00-15.00Suljettu 16.6. - 29.8.2011

Sekä toimisto että messutoimisto avautuu 30.8.2011 klo 12!

Ultran kirjamyynnistä

Uutuudet, klassikot ja huimat messutarjoukset

Tarot, musiikki, elokuvat...

Lehden aihealueina ovatyksilön sisäinen kasvu,ajatuksenvoima, myönteinenajattelu, tunteiden kohtaaminen,antautuminen rakkaudelle jaitsensä hyväksyminen

Myötätunto

Maapallon VOIMAKESKUKSETkaipaavat puhdistusta

Tietoisuuden evoluution polulla tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa

SielunpeiliH e n k i s e n h y v i n v o i n n i n e r i k o i s l e h t i

2 / 20116,40

Värit ovat tunteita,tunteet värejä

Ennustuksia ja suojaa

viestivät 3 tasollakirjaimellisesti

kulttuurisestikokemuksellisesti

- Yhteys henkimaailmaan muutti koko elämäni

rakkauden ravintoa, ihmisyyden perusta

- Kun olin päättänyt jatkaa elämääni, jätin päihteet ja löysin enkelit

Riimut

Vahdi ajatuksiasi!

Tilaaminen käy helposti:1. Soita numeroon 09-413 97 300 tai 09-2569 108/24h2. Lähetä tilauksesi sähköpostilla: [email protected]

3. Netissä www.sielunpeili-lehti.fi

on mukanaHengen ja Tiedonmessuilla 8.-9.10.2011

Sielunpeili

Tartumessutarjoukseenja tilaa nyt!8 numeroa kestotilauksena 33 € (norm. 45 €)

8 numeroa määräaikaisena 37 € (norm. 50 €)

4 numeron tutustumistarjous 18 €

MinäOlenMinäOlenE NE M M Ä N KU IN PE L K K Ä L E H T I!

• henkinen kasvu • ympäristöarvot • taide • musiikki • kehittyvä elämänymmärrys • uuden ajan tiede •

2 / 2011 Irtonumero 6,90 €

Suomessa on jopa 3000

uskonyhteisöä

Unet parantavat?

Henkisyyttä muuttuvassa maailmassa

Mystiikka auttoi papin hengellisestä yöstä

Auttaako ego etsijää?

Henkisyys ja tiede tähtäävät totuuteen

”Salatieteilijöiden” pyhäkkö Jyväskylän keskustassa

• tuhti, laaja-alainen tietopaketti 84 sivua

• Tilaa itsellesi tai lahjaksi

• Kestotilaus 33 €, vuosikerta, (6 nroa) 37 €

Tutustumistarjous 3 Minä Olen -lehteä

(elo- loka- ja joulukuun lehdet)

15€

NYT

BO

DY

MIN

D

SP

IRIT

Messut 11–12.2.2012Espoon Dipolissa

Koti- ja ulkomaisia arvostettuja luennoitisjoita.

Henkisyyttä muuttuvassa maailmassa

Luentoja • esitelmiä kahdessa salissa • workshoppeja

Yli puoli kilometriä...• kirjoja • kiviä • koruja • rumpuja • kasviuutteita • kukkatippoja • aurakuvia • fengshuita • luomua • taidetta • asusteuta • terapioita • hoitoja • selvännäkijöitä • tarot- ym. tulkintoja

kauppa@ minaolen.com www.minaolen.com

Olavinkatu 34 B 22, 57130 Savonlinna(015) 273 558, 050 567 9630

[email protected]

Tilaukset015 543112 tai 040 825 5165

uusi.safi [email protected] www.uusisafi iri.fi

Kirjeopisto Via

opetusta

www.via.fi

Ajatustenavulla

Rajajoogansisäiseen muutokseen

luonteen jalostamiseksi

Integraalihenkisyyden Aikakauskirja

Kirjeopisto Via ja Uusi Safi iri.MESSUPAIKKA 208-210.

K I R L I A N - K U V A U K S I Ayli 30 vuoden kokemuksellaSuomen Rajatieteen Instituutti

puh. 09-8842655 tai 040-5011242messuilla pohjakerros, osasto 172-177

rajatiedon aikakauslehtiJooga - Henkisyys - Ufot - Parapsykologia -

Luonnon ihmeet - Astrologia - Enkelit - Vaihtoehtohoidot

Ultran osastolla tavataan!

ULTRApäivät– kesän ykköstapahtuma

5.-8.7.2012

Rajatiedonaarreaitta netissäwww.ultra-lehti.com

Tilaa ULTRA

Tutustumistarjouksena Messuhintaan!6 lehteä hintaan 25€

Soita 03-5558101email [email protected]

tai postitse ULTRA-lehti,Salojärventie 36, 17950 KYLÄMÄ

Page 24: Rajatiedon Yhteistyö ry - Hengen ja Tiedon messut 2011 - Messulehti

EDENIN PUUTARHA~ uuden ajan ekokauppa ~

* Kaikki mitä tarvitsemme itsemme ja kotimme puhtauteen * Tuo� eet myrky� ömiä, hoitavia, Äiti Maata likaama� omia mm. Couleur Caramel, Argital, Vihreä Kosmetiikka, Inkuto * Grander-tuo� eet, Orgon-generaa� orit ja paljon muuta.

Uudenmaankatu 33, Helsinki. Puh 044-2929808.www.edeninpuutarha.fi Avoinna ma-pe 11-18, la sulje� u.

Tervetuloa tutustumaan!

Terveyden & Hyvinvoinnin edistämiseen Fysiikan tohtori Robert C. Beck:in kehittämät itsehoitolaitteet: • Otsonaattori veden ja kehon puhdistukseen ja hapetukseen. • Hopeapulsaattori ja Magneettipulsaattori veren, lymfan ja kudosten · puhdistukseen taudinaiheuttajista. • Kolloidihopeaveden valmistuslaitteet. • Sähkörentoutuslaite kivun, masennuksen, ahdistuneisuuden, unihäiriöiden · sekä alkoholi- ja huumevieroitusoireiden lievitykseen; · muistin/aivotoiminnan virkistykseen ja oppimishäiriöihin. • Multi-Zapper solujen elinvoiman elvytykseen ja taudinaiheuttajien · torjumiseen (Hulda Clark, Royal Rife).

• Yarra-Yarra -päänhierontalaite, moderni versio australian aboriginaalien keksinnöstä. • Superfood Goji-marjat, Maca-jauho, Kaakao-nibsit

Monroe Instituutin Hemi-Sync® musiikkiäänitteet ja harjoitukset: • Keskittymiseen, rentoutukseen, uneen, tietoisuuden kehittämiseen ja · terveyden ylläpitoon.

Tule tutustumaan luokkaan 23, 2.krs, vasemman puoleisen juhlasalin oven vieressä

SynerKi - maahantuonti, jälleenmyynti ja huolto.Helsinki • 09-685 6758, 041-510 1771 • www.synerki.fi • [email protected]

RajatiedonAuttavaPuhelin09 643 304

040 913 1038

ti klo 13.00 – 17.00to klo 18.00 – 22.00su klo 18.00 – 22.00

Voit ottaa puhelimitse yhteyttä rajatiedon asioissa, keskustella pulmistasi ja saada tukea tilaanteeseesi.

Lisäksi voit tuoda esille omia henkisiä ja hengellisiä näkemyksiä.

Puhelut maksavat normaalin paikallispu-helumaksun. Kaikki puhelut käsitellään

luottamuksellisesti.

Jos olet kiinnostunut keskustelupiiristä tai tulemaan puhelinpäivystäjäksi,

ota yhteyttä puh 040 913 1038.

Rajatiedon Yhteistyö rywww.rajatieto.fi

Nouseva Aurinko Luokka 3 C, 3. krs

Auravalokuvausta, selvänäköisiä minilukemuksia, ilmaisia healing-

hoitoja, oheistuotteita, ym. Vitaliteettianalyyseja 291-292, 2.krs Avoin Healing-ilta joka ti klo 19.00

Korppaanmäentie 6, 00300 Helsinki 09-4584 764, [email protected]

www.aurinko.fi

Nuorten rajatietomiititRyhmä nuorille ja nuorille aikuisille jatkaa

Rajatiedon Keskuksessa,Uudenmaankatu 33, Helsinki.

Ryhmän on tarkoitus kokoontua monta kertaa vuodessa rakentavan keskustelun

merkeissä. Keskustelunaiheet osallistujien toiveiden mukaan.

Tervetuloa mukaan tutustumaan!Ilmoittautuminen sähköpostitse

[email protected]

Ennustaja Selvänäkijä

RAILI0700-701313

2,29 € / min + pvm

������������������� ����������������������������� ����� ���� ��������������������������� ���� ����������� ������� ���� �

KehoKeidas Luokka 36!

- Energiameditaatio -ryhmiä- Intuitiivista Energiahoitoa- Kanavointia: viestejä sinulle! Kotikäyntejä pk-seudulla : isot ryhmät; koko Suomi Tarja Ahonen [email protected]

������������������ ������������������������������

�� ��� ����������������� ���������������� ������� �������������������� ������������������������� ��������� ������� ��� ���������������������������

������������������ !�"�������������������������������#$##�$$%&'(����������������������������#$(���)%)*+*#�����,,,-��������������-.��

Tiloja vuokrataan

Rajatiedon KeskuksessaUudenmaankatu 33, Helsinki

Noin 50 hengen tila Helsingin ydinkeskustassa sopii kokousten pitämiseen, kurssien ja seminaa-rien järjestämiseen ym. Käytettä-vissä myös pieni keittiötila.

Tiedustelut ja varaukset

Rajatiedon Yhteistyö ryemail [email protected] puh/faksi (09) 612 1114ti-to klo 12.00 – 15.00

Edulliset vuokrahinnat löytyvät kotisivuilta www.rajatieto.fi

StipendejäRajatiedon Yhteistyö ry

jakaa 1700,- euroa1-2 stipendinä

Hengen ja Tiedon messuillasunnuntaina 9.10.2011

• Stipendit myönnetään rajatie-don tutkimus- ja kehittämistoi-mintaan

• Stipendiä voivat hakea sekä yksityiset henkilöt että yhteisöt.

• Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan aikaisemmas-ta toiminnasta (tutkimukset, julkaisut, artikkelit ym.) sekä tutkimussuunnitelma ja selvitys tutkimustyön tämänhetkisestä vaiheesta.

• Stipendin saajan tulee antaa selvitys stipendin käytöstä seuraavan vuoden messuihin mennessä.

Hakemukset tulee lähettää13.9.2011 mennessä osoitteella:

Stipenditoimikunta,c/o Torbjörn Gustafsson,

Jussaarenkuja 3 B 19,00840 Helsinki

Avustajaksi Hengen ja Tiedon messuille?

Oletko kiinnostunut tulemaan avustajaksi messuille?

Tarjolla monenlaista puuhaa messuavustajille ja talkooporu-koille. Ota yhteys messutoimis-

toomme 15.9. mennessä, mielui-ten sähköpostilla [email protected] .

Rajatiedon Yhteistyo ry.

Jälleensyntyneen Buddhan oppi tuonpuoleisesta salaisuudesta

Tutustu suojelusenkeliisi

Luento: Hiroko Palmunen Tietoisku: luokka 1N

La 8.10.2011 klo 13 - 13.50

Happy Science Finland, Japan Osasto 15 - 17, 1. krs (luokan 1N edessä)

Oikokatu 6, Helsinki, www.happy-science.orgLisätietoja: 040-7574503, [email protected]

Rajatiedon keskus mukana taiteiden yössä!

Tule tutustumaan26.8.2011 klo 17-22 Rajatiedon keskuksen toimintaan, Uuden-

maankatu 33, Helsinki.Paikalla ihmisiä, musiikkia ja taidenäyttely. Vapaa-

ehtoinen oviraha.Tervetuloa!

Vieno PuustjärviKirologia on universaalinen koodijärjestelmä ihmisen persoonallisuuteen. Sen rehellisenä tulkkina olen toiminut ammatillisesti 20 vuo-den ajan. Käsiisi on tallentunut menneisyytesi, joka osaltaan luo tulevaisuutesi. Tulemalla tietoiseksi niin hyvistä kuin huonoistakin omi-naisuuksistasi voit omalla vapaalla tahdollasi ohjata kohtaloasi. Emme ole täysin vapaita mutta emme myöskään orjia.

Tulkinta kestää vastaanotolla 2 tuntia ja maksaa 75 €. Eri paikkakunnilla hotellitulkinnat 50 min 50 €.Erilaisilla messuilla ja tilaisuuksissa mahdolli-suus minitulkintoihin, 10–15 min. www.kolumbus.fi /vienopuustjarviInkiväärinkuja 5-6 B 24, 00990 Helsinki.Puh. 0505665704.

Suunnittelu-, ylläpito- ja käyttötukipalvelut etätyönä pienyrityksille ja yhdistyksille: Kotisivut • Verkkokaupat • Webhotellit • Verkkotunnukset • Google-sovellukset • Ym.

Pyydä tarjous 20.11.2011 mennessä ja mainitse ”sydäntietoisuus”, niin saat ylläpi-topalveluista -20,11% alennuksen 12 kk ajan.

Ontieto • Email: [email protected] • Web: www.ontieto.com • Puh: 019-726352