1. Puotilassa oli 1500-luvulla kahdeksan tilaa ja 1700-luvullaenää neljä. Yksi tiloista oli Rånsin ratsutila, johon 1750-luvulla yhdistettiin Klåvus ja Domars, ja PUOTILAN KARTANO(Botby gård) sai alkunsa. Sen vaiheikkaasta ja kulttuurihisto-riallisesta menneisyydestä antaa tuulahduksen myös nykyinenRantakartanontie, joka toimi kartanon lehmuskujana.

Apteekkari Elgin rakennuttama yksikerroksinen puinen,mansardikattoinen päärakennus on peräisin 1800-luvunalusta. Pihapiiriä rajanneista rakennuksista on jäljellä ainoastaantoinen, 1700-luvun lopulla rakennettu tilanhoitajan asunto.Sen vieressä on pitkä ja matala klassistinen kellarirakennus1800-luvun alusta. Pihapiirin lounaiskulmassa, Puotilantienvarressa, on 1859 rakennettu luonnonkivinen, kaksikerroksinenja goottilaishenkinen viljamakasiini. Se on muutettu Vartio-kylän seurakunnan kappeliksi vuonna 1963.

Kartanon pihapiiri rajautuu Vartiokylänlahden puolellakiviaitaan, jossa on toinen kartanon porteista. Pihapiirin jameren välisellä rinteellä on sijainnut kartanon rantaniitty.Nyttemmin niitty on muuttunut Puotilan asukkaiden vilje-lypalsta-alueeksi. Nykyisen Puotilan uimarannan kohdallaoli vielä 1900-luvun alussa kartanon laituri uimakoppeineen.Sen eteläpuolella ennen sotia sijainnut laivalaituri toimi kauanreittiveneen pääteasemana.

Puotilan kartanon kukoistuskausi kesti 1700-luvunlopulta 1800-luvun lopulle. Tuolloin tilaa hallitsivat Elgienja Lindroosien suvut. Molemmat isännät olivat elinkeino-elämän palveluksessa yrittäjinä, mutta kehittivät samallaPuotilan kartanon maataloutta. Kartanoon kuului 1800-luvun alussa kuusi torppaa, joista Högkullan paikalle onsyntynyt nykyinen Puotinharju ja Maraksen luo Marjaniemenalue. Vielä 1900-luvun alussa kartanoalueella toimi omameijeri. Maiden pinta-ala oli tuolloin yli 500 ha.

Päärakennuksessa toimi sotien aikana kansakoulu. 1960-luvulla se oli pahasti huonokuntoinen ja sitä uhkasi purkami-nen. Rakennus kuitenkin pelastui ja nykyisin siinä toimiisuosittu ravintola. Viljamakasiinin kappeli on erityisen haluttuitähelsinkiläisten vihkikappelina.

Vaikka KARTANON PUISTO on rapistunut loistonsapäivistä, siellä on jäljellä paljon vanhoja hyöty- ja koristekasveja.Kasvistoa on inventoitu vuonna 1965, jolloin kookkaidenpuiden ja pensaiden arvioitiin olevan 1860-luvulta Lindroosinajalta. Perennakasvien ikäsuhteet sen sijaan ovat epävarmempia;varmuudella tiedetään, että ne on tuotu vuosien 1860 ja 1933välisenä aikana. Viimeksi mainittuna vuonna kartano siirtyikaupungin omistukseen. Vuoteen 1965 mennessä ei puistossaollut tehty minkäänlaisia uusistutuksia. Tämän jälkeen onpoistettu huonokuntoisia puita (mm. hedelmäpuita) ja kiviaitaaon korjattu. Kasvillisuutta on paikoin uudistettu ilmeisestimelko äskettäin, esim. viljamakasiinin portaiden vieressä.

Puutarha-alueelta löytyy yhä iso joukko 1965 mainittujakasveja. Lehmukset, vaahterat, vuorijalavat ja muutamatlaakeripoppelit muodostavat pääosan kartanopuiston vanhim-masta puustosta. Pensaslajistossa on runsaasti ns. vanhanaikaisialajeja. Viljelyjäänteiksi tai -karkulaisiksi katsottavat yrtit,kuten saksankirveli, idänsinililja ja konnantatar sekä rohto-raunioyrtti ja japanintatar, voivat hyvinkin olla peräisinpuutarhan alkuajoilta.

2. JUORUMÄKI (Skvallerbacken) on ollut merkittävä osa JohanHenrik Lindroosin 1860-luvun alkupuolella perustamaapuistoa. Puistometsään johtivat Puotilan kartanon kasvitarhanlounaispäädystä lähteneet kaarevat käytävät. Huolellisestirakennetut soratiet halkovat vuosikymmenten kuluessa taasluonnonmetsäksi muuttunutta metsää. Itäreunassa on runsaastijaloja lehtipuita. Metsäisen kukkulan keskiosan vanhin puustokoostuu männyistä, koivuista sekä muistomerkin ympärilleistutetuista lehtikuusista. Mäen päällä oleva Helsingin neljän-neksi vanhin ulkoveistos on ilmeisesti kauppaneuvos LIND-ROOSIN MUISTOMERKKI. Puiston historian mieleen palauttavamuistomerkki on koottu luonnonkivistä, joiden päällä onmusta graniittijalusta ja uurna. Alustassa on teksti: ”d. 9 juni1862”. Kauppaneuvoksen kuolinpäivä oli 6. kesäkuuta 1862,ja omaiset ovat muistojuhlina kokoontuneet tälle paikalle.Perimätiedon mukaan kivien alle on haudattu kauppaneu-voksen lemmikkikoirat ja hevonen.

3. LEPPÄNIEMI (Alnäset) oli vielä 1900-luvun alussa luoto,joka kasvoi kiinni Vartiokylänlahden länsirantaan maan-kohoamisen sekä lahden ruoppausten ja saviliejun läjittämisenseurauksena. Ruopattua liejua on läjitetty monin paikoinruoikkorantojen yläosaan ja osittain rannoillekin. Tästäjohtuen osa tervalepistä on kelottunut. Leppäniemen täyttö-maalle on rakennettu venelaitureita. Niemellä sijaitsee mat-tolaituri ja siellä toimii Vartiokylänranta- ja venekerho ry.

4. Vehkalahdentieltä poikkeavan lyhyen Nissaksentien (no6) rinteessä näkyy pitkänomainen rakennus, jonka pihassahäämöttää luhti. Kyseessä on NISSAKSEN TALONPOIKAISTILA(Nissas gård). Sitä ei, toisin kuin muita lähitiloja, liitettykoskaan Puotinkylän kartanoon. Talon runko saattaa ollaperäisin 1600-luvulta, jolloin tila tuli Åbergien suvun haltuun.Talon ulkoasuun on tehty useita muutoksia. Luhtirakennuk-sessa on vuosiluku 1887. Noihin aikoihin seudun rahvaallepidettiin porstuan kamarissa lainakirjastoa, ja kirjoja vietiinmyös veneellä saariston kalastajaperheille. Nissaksessa valis-tushenkisten Åbergien aika päättyi 1935. Talo on yksityis-käytössä.

2 3

kieloa ja pölkkyruohoa ym. Kallioseinien suojassa kosteassavarjossa viihtyvät haurasloikko ja jänönsalaatti. Laelta näköalaVartiokylänlahdelle on upea.

Valtio omistaa linnan alueen ja Helsingin kaupunkiLinnavuoren muun osan. Linnavuorella voi liikkua, muttakaikki kivet ja irtoaines on syytä jättää vuorella rauhaan, silläne ovat rauhoitetut muinaismuistolain nojalla.

8. BORGSIN TILA (Borgs hemman; Linnavuorentie 17) onlounaisin Mellunkylän ilmeisesti keskiajalta säilyneistä viidestäkantatilasta, aivan naapurikylän, Puotilan, rajalla. Päärakennuslienee 1800-luvun puolivälistä. Vanha maatila on osittainjäänyt uuden rakentamisen puristukseen, joten yksityisomis-tuksessa olevan tilan havaitsee vain lähietäisyydeltä. Tilaanvielä 1930-luvulla kuuluneista viljelyksistä on enää vähänjäljellä. Linnavuorentiellä Borgsin maatilan ja Linnavuorenvälissä sijaitsee vuonna 1937 rakennettu VILLA BORGIS puu-tarhoineen.

9. PUOLIMETSITTYNEET VANHAT PIHAPIIRIT, joissa kasvaaviljelyjäänteinä omenapuita ja orapihlajia. Jo pitkään epämuo-dikkaat ’vanhanajan’ koristepensaat, kuten pihlaja-angervo,terttuselja ja idänkanukka leviävät alueella viljelykarkulaisina.

10. TANKOMÄEN PIENI RINNENIITTY viereisellä tienreunallaon muistuttamassa vanhasta viljelymaisemasta, joka aikoinaanylettyi aivan rantaan asti. Nimi Tankovainio (Stångfalls)juontuu vanhasta peltojen ja niittyjen tangolla suoritetustamittausmenetelmästä (stångfällning).Tapaa on käytetty useinrannoilla, vesijättömaiden jakamisessa. Läheisen kiven rauta-rengas kertoo tästä rantamenneisyydestä.

Kävelytien pohjoispuolella Tankomäen kaakkoisrinteelläon pieni, kuivahko, umpeen kasvava niitty. Viehättävänmäkirinteen niittykasveja ovat ahopukinjuuri, särmäkuisma,keltamatara, nuokkuhelmikkä, kyläkellukka, siankärsämö,rohtotädyke, tuoksusimake, kissankello, ruusuruoho ja ahde-kaunokki. Sen yläosaa hallitsevat metsäapila, ahomansikka,kangasmaitikka ja metsäorvokki. Toistaiseksi verraten vähäisinäesiintyvät karhunputki, vadelma, koiranheinä ja voikukkauhkaavat kuitenkin saada yliotteen, ellei kasvillisuutta hoidetaniittämällä.

5. Myös Merivaaraksi nimitetty VARJAKANMÄKI on toiminutnuorten kokoontumispaikkana vuosien saatossa. Kukkulankoilliskulmassa on mannerjäätikön sileäksi hioma kallio, joltaon ennen nykyisiä rakennuksia ollut kaunis näköala Vartio-kylänlahdelle. Alueella sijaitsee ensimmäisen maailmansodanaikainen tuliasema.

6. Lähestyttäessä Vartiokylänlahden pohjukkaa voi VARJA-KANPUISTOSSA (Väringsparken) seurata kosteikkojen vaihtu-mista järviruoikosta ruokoluhdaksi, pajuluhdaksi ja viimeinMellunkylänpuron tervaleppälehdoksi. Alue muodostaayhdessä puron itäpuolisen kosteikkoalueen kanssa arvokkaanluontokokonaisuuden. Kosteat ja märät tervalepikot ovaterityisen arvokkaita, koska tämä Suomenlahden rannikoidenluontainen luontotyyppi on häviämässä ihmisen tieltä. Rehevänkasvillisuuden mielenkiintoa lisäävät tervaleppälehdon lähde-vaikutteiset kohdat, joissa kasvavat mm. vehka, ranta-alpi jakorpikaisla. Runsaina esiintyvät myös mesiangervo, hiiren-porras ja tuomi. Tiheämmin pensoittuneessa pajuluhdassapensaikko koostuu pääosin kiilto- ja mustuvapajusta. Rentukka,terttualpi, rantayrtti, käenkukka, suoputki, kurjenjalka,luhtalitukka, purolitukka, mustaherukka, karhunköynnös,punakoiso, viita- ja korpikastikka kuuluvat niin ikään reheväänkasvistoon. Pensaattoman ruokoluhdan kasveista mainittakoonHelsingissä varsin paikoittainen luhtakastikka sekä alkukesälläupeasti kukkiva kurjenmiekka. (Vertaa kohdat 22 ja 23)

7. LINNAVUOREN (Borgberget) esihistoria on osoittautunutvaikeaksi selvittää löytöjen ja kirjallisten mainintojen puuttu-misen takia. Vuonna 2002 tehdyissä hiiliajoituksissa raken-nusjäännökset on arvioitu 700-750 vuotta vanhoiksi. Linna-vuori on antanut nimensä läheiselle Borgsin tilalle. Asutuslinnan vieressä muodosti 1500-luvulla oman kylän nimeltäänBorgby eli Borghaby.

Linnavuorta pidetään merkittävimpänä Helsingin his-toriallisena jäännöksenä sekä kooltaan että asemaltaan. Vuorenkorkeus on lähes 30 metriä merenpinnasta. Linnan monin-kertaisia, paikoin miehenkorkuisia ja nelimetrisiksi arvioitujamuurien perustuksia on hävitetty aikojen kuluessa paljon.Linnan kiviä on käytetty muun muassa 1700-luvulla Linna-vuoren juurella toimineen tiilitehtaan rakennusaineina.Ensimmäisen maailmansodan ajalta on linnan itä- ja pohjois-rinteiden juurella vielä noin 250 m hyvin säilyneitä juoksu-hautoja.

Kallion laella vallien keskellä on kaunista ketokasvilli-suutta: mäkitervakkoa, mäkikuismaa, keltamataraa, huopa-keltanoa, keto-orvokkia, lituruohoa, kissankelloa, metsäman-sikkaa, rohtotädykettä, nuokkuhelmikkää, hopeahanhikkia,hietalemmikkiä, keltamaksaruohoa, ahosuolaheinää, kallio-

54

11. Tankovainion kesantoniittyjen ja Mellunkylänpuron välilläkohoaa vanhan maanviljelykulttuurin synnyttämä kuivahkotöyryniitty. Tämä LINNAVUORENPUISTON (Borgbergsparken)arvokas kasvillisuuskohde on Helsingin seudun kauneimpiaKUKKAKETOJA. Kedolla kasvaa pari pylväskatajaa. Valtalajejaovat nurmipuntarpää, särmäkuisma sekä kelta- ja ahomatara.Runsaina esiintyvät myös pukinjuuri, ketohopeahanhikki,siankärsämö, kissankello ja mäkitervakko.

12. TANKOMÄKEÄ (Stångbacka) on myös kutsuttu ’Pikku-linnavuoreksi’. Se kytkeytyy Vartiokylän Linnavuoren ja kokoseudun varhaisempaan historiaan. Mahdollisesti merkkiihmisen läsnäolosta on aiemmin pronssikautisena hautanakinpidetty kumpu. Sen eteläpuolella on paljon jälkiä vanhastapihapiiristä, niityistä ja rakennuksista, mm. kivinen kellarin-pohja. Tankomäen nykyiset pihapiirit sijaitsevat tästä lounaa-seen, Melatien varrella. Aikoinaan mm. kansakouluna toiminutpäärakennus (Melatie 15) on vuodelta 1919. Rakennuksenlähellä olevat jättikokoiset kivenjärkäleet ovat olleet lastenleikkipaikkoja.

13. BROÄNDAN PUROLAAKSO on maa-aineksiltaan nuorialue. Aikoinaan Vartiokylänlahti ulottui Porvarinlahteen asti.Vielä 1950-luvulla koko purolaakso oli avointa kulttuurimai-semaa. Sarkaojat muistuttavat alueen aiemmasta käytöstälaidun- ja heinäniittyinä. Koivut ovat vallanneet entiset niitytpuron molemmin puolin, ja kiiltopajut hallitsevat pensasker-rosta luhtakorvessa. Keskikesällä kukkivat mesiangervo sekäsuoputki ja sarkaojien varsilla monet muutkin kosteikkokasvitkuten kurjenjalka, terttualpi ja rantayrtti.

14. FALLBACKA oli yksi Mellunkylän viidestä, ilmeisestikeskiajalta säilyneestä tilasta. Nimi ’Fallbacka’ kertoo vielä1700-luvulla yleisesti käytetystä kaskiviljelystä (svedjefall).Tilan silloinen omistaja, rusthollari Johan Henrik Öbergrakensi punaisen asuinrakennuksen vuonna 1795 ja luhdinvuonna 1800. Navetta on 1850-luvulta. Tila säilyi suvullasatoja vuosia.

1930-luvulla viljelykset olivat yhä laajoja. Elin Blom-qvistin kuoleman jälkeen (n. 1953) tilalla ei pidetty enäälehmiä. Omistajasuvun viimeiset edustajat, Holger Blomqvist(1906-1978) vaimoineen, päättivät, että ympäristön tuleesäilyä kulttuurimuistomerkkinä säätiön muodossa. Raken-nukset ovat yksityisomistuksessa.

15. Entisajan maanviljelyn jättämä avomaisema on parhaitensäilynyt Kallvikintien ja Itäväylän välisellä laajalla luhta- ja

niittyalueella. Ojituksesta huolimatta umpeen kasvamistaon hidastanut alueen keskiosan huomattava kosteus. Mellun-mäen AVO- JA PENSAIKKOLUHTA-ALUE kuuluu kokonaisuu-dessaan Helsingin arvokkaisiin luontokohteisiin. Alueenpohjoisosa on osa Mustavuoren-Porvarinlahden luonnonsuo-jelualuetta ja Natura 2000 -aluetta. Pensasluhdan kasveistarunsaina esiintyvät kurjenjalka, luhtakastikka, suoputki jamesiangervo. Ojissa kasvavat vehka, haarapalpakko, rönsyrölli,pullosara ja vesisara. Avoluhdan kasveista mainittakoonluhtarölli, ojaleinikki ja pikkumatara. Alueen linnustonrunsaimmat pesimälajit ovat pensaskerttu ja lehtokerttu.Myös taivaanvuohi on helppo havaita. Pikkulepinkäinen japensastasku ovat EU:n ‘direktiivilajeja’. Alkukesällä Mellun-mäen luhta on myös hyvä yölaulaja-alue, jossa voi kuullavaikkapa satakielen ja ruisrääkän.

16. Pieni luhtainen RUOHOKORPI luontopolun varrella jääMUSTAVUOREN (Svartabacken) luonnonsuojelualueen sisä-puolelle. Täällä kuljetaan hieskoivujen ja järeiden tervaleppienalla. Rehevän kenttäkerroksen lajistosta mainittakoon hiiren-porras, suo-orvokki, lehto-orvokki, korpikaisla, järvikorte jarentukka, ojien pohjilla ojaleinikki ja lähdetähtimö.

Mustavuoren lehtoalueen Vantaan puoleinen osa kuuluuvaltakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja Natura-ohjelmaan, ja rauhoitetaan lähitulevaisuudessa luonnonsuo-jelualueeksi. Rauhoitettu Helsingin puoleinen osa on pääosinkuusivaltaista sekametsää ja lehtomaista kangasta. Metsälin-nusto on hyvin runsas, kuten kasvistokin. Kalliot kitukasvuisinemäntyineen ja kallioketoineen tuovat vaihtelua maisemaan.Kallioita on aikoinaan hyödynnetty sekä kalkkilouhoksinaettä ensimmäisen maailmansodan linnoitusalueena. Kauneim-millaan Mustavuori on keväällä, keltavuokkojen ja kevätlin-nunherneiden kukkiessa.

17. Kahden ulkoilutien välinen metsäinen rinne on äskettäinvoimakkaasti harvennettu. Metsää voi luonnehtia LEHTOMAI-SEKSI KANKAAKSI, jonka lehtomaiset piirteet voimistuvatalarinteeseen päin. Keväällä rinnettä sävyttävät valkovuokko,ketunleipä, oravanmarja, metsätähti, kielo, kevät- ja lehtotäh-timö, lehtotesma, metsäorvokki, tesmayrtti, taikinamarja jakevätlinnunherne.

6 7

18. RINNELEHTO ja sen yläpuolinen metsäalue kuuluvatHelsingin arvokkaiden luontokohteiden luetteloon. Rinne-lehtoa on voimakkaasti harvennettu luonnonhoitosuunnitel-man toteuttamisen yhteydessä. Lehtoalueen lajistoa ovatmustakonnanmarja, kevätlinnunherne, sinivuokko ja kielosekä hauskasti jyrkässä rinteessä kasvavat metsälehmukset.

19. BROÄNDAN PUROLAAKSO , katso kohta 13.

20. Broändanpuron molemmin puolin on kaunista kosteaaTERVALEPPÄLEHTOA, jota ojitus on kuitenkin hieman kuivat-tanut. Etenkin puron itäpuolella korkea ylispuusto muodostuumelko puhtaasti tervalepistä. Aluskasvillisuudessa vallitsevatmesiangervo, korpikastikka, korpikaisla ja suo-orvokki.

21. MELLUNKYLÄNPUROON (Mellungsbybäcken) liittyy sensuurin sivu-uoma, BROÄNDANPURO (Broändabäcken), noin300 m. ennen sen laskua Vartiokylänlahteen. Broändanpuroon aikoinaan ollut yhteydessä Porvarinlahteen, joten puronuomaa voi pitää Vartiokylän ja Vuosaaren välisen muinaisensalmen viimeisenä jäänteenä. Puro kulkee lähellä jyrkkärinteistämetsää halki arvokkaan kosteikkoalueen, jossa rehevä kasvil-lisuus yltää puron rannoille asti. Matalassa purouomassakasvaa runsaasti vehkaa. Keväällä puronrannoilla kukkivarentukka herättää huomiota. Syyskesällä kukkivaa pajuasteria(puutarhakarkulainen) ei pidä sekoittaa merenrantojen meri-asteriin. Purosta on löydetty myös purovitaa, vesitähteä jamelko harvinaista lähdetähtimöä.Vaikka Broändanpuron valuma-alue on vain kymmenesosapääuoman, Mellunkylänpuron, valuma-alueesta, on virtaamaniissä kesän kuivina kausina yhtä suuri (n. 10 l/s). VantaanSlåttmossenista alkava Mellunkylänpuro virtaa useissa tunne-leissa ja on monin paikoin keinotekoisesti suoristettu japerattu. Tämä on lisännyt sen virtausnopeutta ja eroosiovoi-maa. Virtaaman vaihtelut ovat poikkeuksellisen voimakkaita.Varsinkin runsassateisina kausina ja lumensulamisjaksoinapuro tuo runsaasti sekä kiintoainesta että ravinteita Vartio-kylänlahteen.

Purojen vaikutusalueella asuu yli 30 000 ihmistä. Valuma-alueella on tapahtunut suuria muutoksia 1960-luvun maata-

lousvaltaisen alueen muuttuessa kaupunkimaiseksi muutamassavuosikymmenessä. Ennen vuotta 1976 puroon laskivat Mel-lunkylän talousvedet. Nykyisin vain katuviemäreiden hulevedetpäätyvät puron kautta Vartiokylänlahteen. Purojen vedenlaatu on kuitenkin luokiteltu kohtuulliseksi. Mellunkylänpu-roon nousee hauki ja Broändanpurossa kuteekolmipiikki.

22. Lahdenpohjukan TERVALEPPÄKORPI on kosteikkoalueenkenties arvokkain luontokohde. Se on kaupungin arvokkaidenkasvillisuuskohteiden luettelossa ja edustaa Helsingissä harvi-naistuvia tervaleppämetsiköitä. Korkeat tervalepät seisovatjäreinä luhtaisen ja lähdevaikutteisen kasvillisuuden keskellä.Runsaita kasvilajeja ovat mesiangervo, ranta- ja terttualpi,kurjenmiekka, suoputki, suo-orvokki, rantamatara ja puna-koiso. Vaateliaita lehtokasveja ovat lehtopalsami sekä puro-ja luhtalitukka.

23. Mellunkylänpuro laskee VARTIOKYLÄNLAHDEN POHJUK-KAAN, missä matalat järviruoikko-, ruoko- ja pajuluhta-alueetmuodostavat monipuolisen kosteikkoaluekokonaisuuden:rehevän ruoikon, jossa järviruo’on lisäksi kasvavat mm.sinikaisla, merikaisla ja Helsingissä varsin paikoittainenluhtakastikka. Ruoikkoalue vaihettuu pohjoisessa pajuluhdaksi,jossa pensaikko on pääosin kiilto- ja mustuvapajua. Vetisenmaan rehevässä kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti kurjen-miekkaa, ranta-alpia, vehkaa, mesiangervoa, korpikaislaa,punakoisoa sekä viita- ja korpikastikkaa.

Alueen linnusto on hyvin monipuolinen. Ruoikoidenja pensaikkojen peruslajiston lisäksi täällä tavataan rastaskert-tusia, viiksitimaleita, satakieliä, kultarintoja sekä luhta-, viita- ja rytikerttusia. (Vertaa kohta 6)

24. VANTTIKALLIO (Vantberget) on osa Vartiokylänlahdenpitkän ruhjelaakson korkean kallioisen kaakkoisrannan selän-nettä. Lahdenpohjukan itärannalla kallio kohoaa massiivisenayli 30 metrin korkeudelle. Näkymä lahden yli Linnavuorelleon hieno. 1964 valmistuneen Vuosaareen vesitornin korkeuson 64 metriä. Noin 120 metriä vesitornista länteen olevapronssikautinen hautaröykkiö on pahoin tuhoutunut, muttakuitenkin löydettävissä.

Isomastonkujan kalliorinteen reunaosaa leikkaa ravin-teikas kivilaji, joka selittää ympäristöstä poikkeavien, hiemanvaateliaampien kalliokasvien esiintymisen.

25. Vanttikallion alapuolella on pieni ranta, johon huuhtoutuuusein vesikasveja. Läheiseltä laiturilta voi tähystellä uposkasveja:ahvenvidan ja tähkä-ärviän esiintyminen kertoo veden koh-tuullisesta kunnosta. VARTIOKYLÄNLAHDEN (Botbyviken)

8 9

© Kaupunkimittausosasto,Helsinki 156/2002

2

3

5

6

7

8

12

10

11

9

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

37

30

31

32

3334

35

36

1

C

D

4

A B

VARTIOKYLÄNLAHTI - BROÄNDAN PUROLAAKSO

E

L A H T I P O L K U

B.

A.

D. Siirtolohkareet

E. Vanha tammi

A. Laidunnettu koivu

B. ”Jättiläisen kivi”

C. Tarinapuu

1:20 000

VESI on laadultaan tyydyttävää. Hieman puhtaampaa vettävaativaa hapsivitaa ei esiinny lahden pohjoisosassa. Enitenkuormitusta tuo Mellunkylänpuro sekä suora pintavalunta.Puron tuoma kiintoaines ja humus aiheuttaa veden samentu-mista sekä lahdenpohjukan madaltumista. Myös maankoho-aminen vaikuttaa edelleen jo ennestään melko matalan, vainparin metrin syvyisen lahden madaltumiseen. Ruoikkoisetrannat kuuluvat luontaisesti hieman rehevöityneen sisälahdenekologiaan ja maisemakuvaan. Näyttävimmät vesikasvitjärviruo´on lisäksi ovat sini- ja merikaisla.

Sulkeutuneen ja kapean sisälahden veden vaihtuvuuson kovin vähäistä. Lisävettä tulee lahteen laskevista puroistasekä pohjaveden mahdollisten vedenalaisten purkausten kautta.Suojaisuuden ja vallitsevien tuulensuuntien vuoksi rannoiltavaluva vesi epäpuhtauksineen pääsee pakkautumaan lahteen.Vastaavasti ulkomeren isot ’leväkukinnat’ eivät helposti leviäVartiokylänlahteen.

26. Rastilan kartanon pohjoispuolisella kalliolla on LITORI-NAMEREN AIKAINEN RANTAVALLI. Tämä suurten lohkareidenkasauma on muodostunut 4000-5000 vuotta sitten ja sijaitseenykyään 20-25 metriä merenpinnan yläpuolella. Kasvilajistoonkuuluvat mm. ketunlieko ja haisukurjenpolvi .

27. Rastilanmäki viettää paikoin melko jyrkkänä Vartiokylän-lahteen. Rastilan uimarannasta pohjoiseen lähtevän kävelytienja rannan välissä, ruoikon ylärajassa, polveilee RANTATERVA-LEPIKKO kapeana kaistaleena. Rehevässä lepikossa kasvavatkurjenmiekka, mesiangervo, särmäputki, rantakukka, ranta-alpi, rantayrtti, ruokohelpi, punakoiso ja hieman ylempänälehtokorte. Lokitien kohdalla sijainneesta pienestä lehtokor-telehdosta on jäljellä enää pieni kotkansiipikasvusto.

28. RASTILAN KARTANON (Rastböle gård) juuret ovat keskiajallasyntyneessä Rassbölen tilassa. Nimi on sittemmin muuttunutRastböleksi. Kartanoksi tila muuttui ilmeisesti 1700-luvunpuolivälissä. Sitä ennen se oli Rasbölen kylän taloista muo-dostettu ratsutila 1600-luvulta alkaen. Rastilan kartano,alkuun siis veroratsutila, sai omistajansa Suomenlinnanrakentajaupseereista, ja sen myöhemmistäkin omistajistamonet palvelivat Suomenlinnassa. Kuten lahden toisellapuolella, toimi Rastilassakin tiilitehdas Suomenlinnan raken-tamisen aikoihin.

1900-luvun alussa kartano eli vielä vilkkaana ja suurenamaalaiskartanona. Sen maat ulottuivat Broändasta Vuosaarenkeskustan kautta aina Ramsinniemeen. Kartanoon kuuluiuseampi torppa. Yksi niistä oli lähellä lahdenpohjukkaa, kaksinykyisen Rastilan omakotialueella. Neljäs sijaitsi Kortvikissäja oli kalastajatorppa. Kartanossa harjoitettiin maanviljelystäja karjataloutta. 1930-luvulla alueella toimi kesäisin täysihoi-tola.

Varsinaisen kartanokeskuksen lisäksi alueella sijaitsiuseita työntekijöiden asuntoja, savusauna, paja ja heinälatoja.Lähes Rastilan metroaseman paikalla sijaitsi tallipiha useinerakennuksineen. Päärakennuksen runko on 1800-luvunalkupuolelta. Sitä on kuitenkin korjattu ja täydennetty 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Samalta ajalta ovat aitta, kartanontalousrakennukset ja pehtorin asunto. Nykyisin lähellä rantaasijaitseva puurakennus on toiminut jyväaittana leirintäalueenportin paikalla.

Rastilan KARTANON PUISTON historialliset piirteet ovatpääasiassa hävinneet. Ennen 1990-luvun Vuosaaren täyden-nysrakentamista kartanoalue oli vielä luokiteltu maisemallisestitärkeäksi alueeksi. Kartanon pihalla kasvaa kuitenkin edelleenuseita kunnioitettavan vanhoja jalopuita.

Päärakennukseen johtavaa tietä reunustaa vanha lehmus-rivistö. Pihalla kasvaa muutamia pensaita ja perennoja, jotkanekin saattavat olla vanhaa perua, mm. pihasyreeni, siperian-hernepensas, pioni ja rusopäivänlilja. Ainakin yksi jäännevanhasta puistosta on löytynyt läheltä vanhaa jyväaittaa:kartano- ja huvilapihojen nurmikkokylvöksiin Keski-Euroopasta tuodussa heinäsiemenessä 1800-luvun lopullasaapunut valkopiippo. Etelänpuoleisen laajan nurmikonkasvivalikoima on muutenkin nurmikoksi mukavan moni-puolinen. Sitä rajaa etelässä pieni RASTILANPURO. Pääraken-nuksen takana olevalla mäellä kasvaa vanhojen mäntyjenlisäksi luontaisesti levinneitä tammia ja vaahteroita.

Puisto on jatkunut myös nykyisen Vuotien eteläpuolelle,jossa kohoaa yksinäinen vanha tammi muistutuksena karta-nohistoriasta. Vuotien eteläpuolella sijaitseva niitty on ilmeisestipalvellut kartanon puistona ja niittyalueena. Alueella onmahdollisesti viljelty myös hyötykasveja. Upea tervaleppävyö-hyke on reunustanut huomattavaa osaa Rastilan kartanonmerenrannasta. Laajasti Helsingin rantoja kiertäneet, kasvis-toltaan mielenkiintoiset tervaleppärannat ovat enenevässämäärin väistymässä ihmisen tieltä.

12 13

Nykyisen venesataman paikalla on ollut laivalaituri.1970-luvulta alkaen kartanoalueella on toiminut Helsinginainoa leirintäalue. Kartanorakennuksessa on ravintola.

29. Vuosaaren sillan tuntumassa on rehevä RINNENIITTY, jokakesäkuussa loistaa valkoisenaan koiranputkista. Niityn kaak-koisreunassa on pieni kuivempi alue, jossa viihtyvät mm.päivänkakkara, niittysuolaheinä, poimulehti, särmäkuisma janiittynätkelmä.

Rinneniityn alapuolella on lehtomainen rantatervalepik-ko, jonka kasvistoon kuuluvat valkovuokko, ketunleipä,oravanmarja, metsäalvejuuri, lillukka, korpi- ja metsäimarre,mesiangervo, suo-orvokki, ojakellukka ja nokkonen, pensas-kerroksessa tuomi, koiranheisi ja taikinamarja.

Rantakasvillisuus jatkuu samankaltaisena pitkin VARTIO-KYLÄNLAHDEN RANTAA. Monin paikoin rannassa on ruoik-kovyöhyke, etelämpänä kuitenkin vain lahdelmissa. Merellistensisälahtien luonteenomaista kasvistoa edustavat sini- ja meri-kaisla, mesiangervo, ranta-alpi, luhtalemmikki, rantamatara,virmajuuri, rantakukka, merisuolake, kurjenmiekka ja keväälläkeltaisena hehkuva rentukka.

30. Kallioiden välissä Vartiokylänlahteen viettävässä rinteessäon lähes luonnontilaisena säilynyt pitkulainen korpimainenlaakso. KORVEN läpi virtaavan pienen puron ympärillä kasvaarunsaasti isoalvejuurta. Tämän karun korven lajistoon kuuluvatkorpirahkasammaleen lisäksi maariankämmekkä, korpipol-kusara ja hentosara.

Meri-Rastilan metsän länsirinne on linnustollisestiarvokas. Monipuolinen linnusto viihtyy maastossa, jossakuivat männiköt vuorottelevat kuusivoittoisten, rehevienkinmetsäosuuksien, suopainanteiden ja tervalepikoiden kanssa.

31. MERI-RASTILAN (Havs-Rastböle) maasto on viettävää,kallioista ja kivistä. Kallioiden välissä piilottelee pieni KALLIO-NEVA, jonka kosteikkokasvillisuuteen kuuluvat mm. suovehka,kurjenjalka, pullosara, luhtavilla ja pyöreälehtikihokki. Rä-memäisillä laidoilla kasvavat suopursu, juolukka ja pallosara.Tällaiset märät, upottavat suot ovat Helsingissä harvinaisia.

32. Meri-Rastilan lounaisosa on kookkaiden kivenjärkäleidensävyttämää metsäistä kalliomaastoa. KALLIORANNAT ovatpaikoin jyrkkiä. Jylhä maasto vanhoine mäntyineen on kulu-

14 15

neisuudestaan huolimatta kiehtova. Täällä louhittiin kiveämaalinnoituksia varten vuosina 1914–1918. Paikoin kivistäluonnonmaisemaa on vaikea erottaa ihmisen aikaansaamistalouhikoista. Länteen kurottavalta kalliolta on hieno näköala.Lähellä on keittokatos.

33. Useissa historiallisissa lähteissä mainitun, arviolta 1550–1600 –luvuilla toimineen KUNINKAALLISEN LAIVAVEISTÄMÖN(Norsö Bankstad) tarkkaa sijaintia ei ole pystytty varmistamaan.Sen arvellaan sijainneen Vuosaaressa (eli Norsössä, joka silloinvielä oli saari), todennäköisimmin Kortlahden rannalla.Veistämön iästä ei myöskään ole varmaa tietoa, vanhinmaininta on Helsingin kuninkaankartanon kirjanpidossavuodelta 1551. Kartanon palkkalistat vuodelta 1566 osoittavat,että Norsön kylän seitsemästä talonpojasta kuusi työskentelilaivaveistämössä. Toiminta ei ollut pienimuotoista, veistämönpalkkalistalla mainitaan nimittäin samaisena vuonna peräti209 timpuria ja seppää. Laivanrakennuksen mittavuus käyilmi 12.8.1599 Norsössä päivätystä kirjeestä, jolla amiraaliArvid Tönnesson komentaa kiirehtimään ’ison laivan’ valmis-tumista. Tämä iso sotalaiva oli varustettu mm. raskaillakanuunoilla. Toiminnan päättymisajankohta ei ole tiedossa,mutta ainakaan Brotheruksen kartassa vuodelta 1698 ei näyenää vihjeitä rakennuksista Kortlahdella tai sen lähettyvillä.

34. KORTLAHDEN (Kortvik) pohjoisrannalla on Rastilankartanon entinen KALASTAJATORPPA. Sitä asutti viimeisenätorpparina kalastaja Forsström, joka ensimmäisen maailman-sodan aikana oli myös louhimassa kiveä Villingin maalinna-rakennuksiin. Nykyisin kaupungin omistama talo on vuok-rattu.

Ramsinniemen pohjoisrannalla sijaitsivat Kortvikin jaKortnäsin laivalaiturit. Viime vuosisadan alkupuolella höyry-veneet kulkivat Botbyn (Puotilan kartanon) ja Nissaksenlaitureihin saakka, mutta lahden madaltuessa alukset jäivätetäämmälle, ensin Rastböleen (Rastilaan) ja pian Kortvikiin,kunnes vilkastuva linja-autoliikenne lopetti reitin.

35. Länsirannan ja Ramsinniementien välissä sijaitseva RAM-SINNIEMEN (Ramsöudden) LEHTO kuuluu valtakunnalliseenlehtojensuojeluohjelmaan. Niemen topografia on vaihteleva,ja ravinteikas maaperä mahdollistaa vaateliaiden lehtokasvilajienkukoistuksen. Rauhoitetun alueen keskiosa avautuu laakso-rinteenä, jota kivikkoiset mustikkatyypin metsät reunustavat.

VARTIOKYLÄNLAHDEN GEOLOGINEN JAGEOMAANTIETEELLINEN HISTORIA

Vartiokylänlahti on syntynyt kallioperän murtumalinjaan,joka jatkuu Länsisalmeen (Västersundom) asti. Alueen kal-lioperä koostuu noin 1900-1800 miljoonaa vuotta vanhoistakivilajeista. Vanhimpia ovat mm. Vuosaaressa tyypillisetkalkkikivet, gabrot ja tyynylaavaesiintymät. Samoin Suomessayleinen gneissi on vanhempaa perua. Hiukan nuorempia ovatpunaiset graniitit. Noin 12 000 - 10 000 vuotta sitten aluealkoi vapautua jääkauden jääpeitteestä. Jäätikkö siirsi pohjassaanja jäätikköjokien mukana kiviaineista kulkusuunnassaan.Etenemisen pysähtyessä välillä pitkiksikin ajoiksi, kivetkasautuivat jäätikön reunalle. Uudellamaalla reuna päättyisyvään veteen, johon kulkeutui mm. suuria rapakivigraniitti-lohkareita aina Kaakkois-Suomesta asti. Jopa kaksi - kolmekilometriä paksun mannerjäätikön liikkeen merkit näkyvätalueen silokallioiden muodoissa ja pintojen uurresuunnissa.Niistä nähdään, että jäätikkö eteni täällä viime vaiheessaluoteesta kaakkoon. Jääkauden jälkeen maa alkoi kohotanopeasti. Noin 6000-7000 vuotta sitten alueella lainehtineenLitorinameren tärkeä muistomerkki, rantakivikko, sijaitseeVuosaaren korkeimmalla kohdalla metsäpolun varrella. Tuohonaikaan myös Merikorttitien kohdalla alkoi olla kuivaa maata,samoin kuin Linnavuorella.

Merkittävä geomaantieteellinen muutos Vartiokylänlahdellaon lahden perukan umpeenkasvu maankohoamisen seurauk-sena. Aina 1600-luvulle asti lahden pohjukka oli osa salmea,jota pitkin pääsi kulkemaan nykyisen Broändan puron uomaapitkin Porvarinlahdelle asti. Vuosaari oli todellakin saari,jonka nimen arvellaan syntyneen ruotsalaisesta sanasta noreli kapea salmi. Vartiokylänlahden eli Puotilanlahden nimion myös käännös ruotsista, todennäköisesti sanasta böte elivartiotuli, merkkituli, tai erisnimestä Bote.

VARTIOKYLÄNLAHDEN YMPÄRISTÖN HISTORIAA

Vartiokylänlahden alueella on eletty tai liikuttu jo pronssi-kaudella. Sen loppupuolelta, noin 500-luvulta ennen ajanlas-kumme alkua, on lahden ympäristöstä löydetty ainakin yksihauta. Samanlaisia hautoja on muuallakin Uudenmaan ran-nikolla.

Alueen pysyvän asutuksen synty on hämärän peitossa. Toisetarvioivat gotlantilaisten tai virolaisten asuttaneen siirtokuntinarannikkoa 400-600 -luvulla ja toisten mukaan lappalaiset ovatasuttaneet jopa Uudenmaan eteläosia, mikä on päätelty alueennimistöstä. Jo tuolloin alueella on mahdollisesti liikkunutuseita eri ihmisryhmiä. Myös hämäläiset lienevät metsästäneetja kalastaneet alueella. Ilmeisesti on käyty myös turkiskauppaaviikinkien kanssa. Liikkujia on riittänyt, koska alueen luon-nonolot saarineen ovat tarjonneet hyvät mahdollisuudetkalastukseen ja metsästykseen, erityisesti hylkeenpyyntiin.Merkkejä joko taisteluista tai metsästyksestä Vartiokylänlahdellailmentää aivan Linnavuoren läheltä, silloisesta merenpohjasta,löytynyt 600-luvulle ajoitettu keihäänkärki. Rautakaudelta,800-900 -luvulta, on Itä-Helsingistä löytynyt pysyvään ihmis-

16

Sammalten naamioimat ja rantatyrskyjen aikoinaan pyöris-tämät kivenmurikat ilmentävät muinaisen Litorinamerenrantoja. Kosteammat ja kuivemmat lehtotyypit vuorottelevatlaakson avautuessa Vartiokylänlahden rantaa kohden. Kui-vempia alueita sävyttävät mm. sinivuokko, kevätlinnunherneja metsävirna. Kosteammilla paikoilla levittäytyvät laajatlehtokorte, -kotkansiipi-, hiirenporras- ja mesiangervokasvus-tot. Puusto koostuu mm. saarneista, vaahteroista, haavoistaja tuomista sekä rantavyöhykettä hallitsevista tervalepistä.Alueen erityispiirteenä on rikas lehtopensaskerros kuusamoi-neen ja taikinamarjapensaineen. Linnusto on monipuolinen.Metsien peruslajiston lisäksi täällä voi kohdata vaikkapapeukaloisen, pikkukäpylinnun, kultarinnan tai palokärjen.

36. KOIVUNOKAN (Björkudden) AVOIN MERENRANTA eroaaselvästi Vartiokylänlahden suojaisemmista rannoista. Melkoluonnontilaisina säilyneet somerikko-, kivikko- ja niittyrannatvallitsevat. Ruoikoita ja kalliorantoja on vähemmän. Rantaon luokiteltu arvokkaaksi luontokohteeksi ja sen monipuolistamerenrantakasvistoa edustavat merisaunio, siniheinä, meri-putki, ruokohelpi, keltamaite, merirannikki, pikku- ja isoran-tasappi, suolavihvilä, meriratamo ja merimaltsa sekä meriasteri,joka kasvaa täällä yleisenä.

37. Laajan metsäisen kallion korkeimman kohdan tuntumassaon erittäin näyttävä lakikivikko, ’PIRUNPELTO’. Tämä muinai-nen rantavalli muodostui noin 7000 vuotta sitten Litoriname-ren aikana, kun meren pinta jäi pitkäksi aikaa samalle kor-keudelle. Muodostuma on syntynyt meren aallokon ja jäidenvaikutuksesta kalliopaljastumien väliseen matalaan painantee-seen noin 30 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle.

17

toimintaan, muun muassa kaskeamiseen ja viljelyyn, viittaaviamerkkejä. Pidetään todennäköisenä, että muualla asuneetheimot ovat käyttäneet aluetta myös kaskimainaan.

Mielenkiintoisin Vartiokylänlahden ympäristön historiallinenkohde on Vartiokylän Linnavuori. Kaupunginmuseon tutkijatovat ajoittaneet Linnavuoren vanhimmat rakennelmat 1200- luvun lopulla tai 1300-luvulla rakennetuiksi. Lisäksi Linna-vuorelta on löydetty 1200 -luvun lopulta olevaa esineistöä:kivisavikeramiikka-astia, pronssinuolen kärki ja hevosenkenkä.Hyvin todennäköistä on, että linnan synty liittyy ruotsalais-astutuksen leviämiseen rannikolle 1200 -luvulla. Birger Jaarliasetti 1200-luvun puolivälissä Itä-Uudenmaan valtiolliseenohjaukseen. Vartiokylänlahti ympäristöineen kuului tuolloinPorvoon lääniin ja Sipoon pitäjään. Linnavuoren historialiittynee tähän astutusvaiheeseen, jolta ajalta myös Sipoossaja Porvoossa sijaitsevat ’muinaislinnojen’ jäänteet.

1300-luvulta 1500-luvulle ei ole säilynyt juurikaan kirjallisiatietoja seudun elämästä. Mutta 1500-luvulla alue on ollut johyvin asuttua: Vuosaaressa oli alkuun neljä ’kylää’ ja myö-hemmin kahdeksan talonpoikaistilaa, Puotilassa oli kahdeksantaloa. Vuosaaren ’kylistä’ yksi oli nimeltään Rasböle eli ’Vuolaanvirran kylä’. Sittemmin Rasbölen tilat yhdistyivät yhdeksitalonpoikaistilaksi, joka toimi ratsutilana. Puotilan tiloistayksi oli 1700-luvulla syntyneen Puotilan kartanon kantatila.

Tilojen ja laitumien tuotto oli laiha eivätkä talonpojat olleetvauraita. Lisäelantoa saatiin merestä. Elämää vaikeuttivatvenäläisten ryöstö- ja hävitysretket. Niistä pahimmat olivatvuosina 1571 ja 1577 sekä 1700-luvulla pikkuvihan ja isovihanaikaan. Hävitysretkien jälkeen monet Itä-Helsingin tiloistaja taloista autioituivat. Se edesauttoi niiden siirtymistä aatelisilleja kruunun virkamiehille. Heillä oli varaa puolustaa paremminmaita eikä heidän tarvinnut maksaa kruunulle veroa, mihintalonpojat ryöstöretkien jälkeen eivät kyenneet, vaikka kuningasheille verohelpotuksia toisinaan myönsikin. Osa tiloista oliratsutiloja, kuten Fallpakka Mellunmäessä, Rastila sekä monetPuotilan alueen tiloista. Niitä auttoi ratsupalvelumahdollisuus.Kuningas myös palkitsi hyvin palvelleita sotilaita ja virkamiehiälahjoittamalla heille maita.

Ainakin Helsingin perustamisesta lähtien lahdella oli esiteollistaelinkeinotoimintaa. Norsö Barkstadin nimellä asiakirjoissatunnettu kuninkaan telakka toimi Vartiokylänlahden kaak-koisrannalla 1500-1600 -luvulla. Sen tarkka sijainti on jäänythistorian hämäriin. Se oli kuitenkin merkittävä telakka, jollarakennettiin muun muassa sotalaivoja. Työläisiä oli hankittutöihin koko Uudeltamaalta, jopa kaksisataa. 1600-1700 -luvulla lahdella toimi myös tiilitehdas.

Helsingin historiaan vaikuttivat merkittävästi Suomenlinnanrakennustyöt 1750-luvulla. Tuolloin kaupunki laajeni javaurastui. Myös kartanot voimistuivat. Vartiokylänlahdellaerityisesti Rastilan kartano oli Suomenlinnan upseerien hallussauseita kertoja. Puotilan kartanossa puolestaan syntyi Suomenhistoriaan merkittävällä tavalla osallistunut vara-amiraali

Cronstedt. Hän johti Suomenlinnaa sen antautuessa Suomensodassa venäläisille.

1800-luvulla Vartiokylänlahden ympäristössä kukoisti hyvin-voiva maanviljelyskulttuuri. Kahden kartanon lisäksi alueentuntumassa toimi useita vauraita maanviljelystaloja: BorgsLinnavuoren luona, Uppbyggas, Utbyggas, Fallbacka jaNybondas Mellunmäessä sekä Vuosaaren puolella Vuosaarenkartanon lisäksi neljä tilaa. Alueella harjoitettiin paikoinkaskiviljelyä, mutta uusia menetelmiä otettiin käyttöön jaerityisesti panostettiin karjatalouteen. Varsinkin Puotilan kartanooli hyvin arvostettu tässä suhteessa. Alueen tiloista usealla olijuurensa aina 1600-luvulla ja moni oli pitkään ollut samallasuvulla. Myös sivistyksestä oltiin kiinnostuneita. ErityisestiBorgsin tilan asukkaat kunnostautuivat suomenruotsalaisenkulttuurin ylläpitäjinä ja kehittäjinä. Puotilaan perustettiinHelsingin pitäjän kolmas kansakoulu, ja hieman myöhemminmyös Vuosaaren puolelle omansa. Vuonna 1900 valmistunutkansakoulurakennus on edelleen nähtävissä Rantakiventiellä.

1900-luvun vaihteessa vaurastuneet helsinkiläiset alkoivatrakentaa huviloita kaupungin ulkopuolelle. Niinpä Ramsin-niemeen ja Marjaniemeenkin kohosi huvilayhdyskuntiavuosisadan ensimmäisinä kymmeninä. 1800-luvun lopullaoli alkanut saaristolaislaivaliikenne. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Puotilanlahdella oli Rastilan ja Puotilan kartanonluona laiturit, joille oli säännöllinen liikenne. Tarvittaessalaivat ajoivat myös huviloiden laitureihin. Laivaliikenne eiollut pelkkää huviajelua, vaan kesäisin välttämättömyys.Maitse kaupunkiin oli pitkä matka Tattarisuon kautta. Muttavilkas laivaliikenne päättyi nopeasti sodan jälkeen, kun laivatoli luovutettava sotakorvauksina.

Jatkosodassa Vuosaari toimi venäläisten pommitusten harhau-tuskohteena. Alue valaistiin, ja ilmapatteriston avulla venäläisetharhautettiin pudottamaan pomminsa Vuosaareen Helsinginkeskustan sijaan. Myös Rastilan kartanon alueelle aina Broän-daan asti tuli pommeja. Kerrotaan sodan jälkeen Helsinkiinsaapuneiden venäläisten hämmästelleen keskustan hyvääkuntoa, sillä Helsingin viimeiseen pommitukseen osallistuijopa tuhat venäläiskonetta.

Rastilassa oleva kolmirivinen kuusiaita Retkeilijänkadunreunassa syntyi sodan jälkeen rajaksi siirtolaisasutuksen jakartanon maiden välille. Helsingin kaupunki osti kartanonmaat vuonna 1951 retkeily- ja ulkoilutarkoitukseen. Maatulottuivat aina Ramsinnimeen asti. Vuonna 1966 Vuosaariliitettiin Helsinkiin. 1990-luvun alkuvuosikymmeninä alkoivoimakas Vuosaaren täydennysrakentamisen aika, joka onvoimakkaasti muuttanut Rastilan kartanon ympäristöä.

Puotilan kartanon maat ostanut osakeyhtiö alkoi myydä maitatonttipalstoina 1910-1920-luvulla. Helsingin kaupunki hankkivähitellen maita itselleen, ja 1946 koko Puotinkylä ja muutlahden itäpuoliset alueet liitettiin Helsinkiin. Asuntosäästäjät-yhdistyksen johdolla Puotila sai asemakaavansa 1959 ja lähiörakentui 1960-luvulla entisille pelloille. Myös Puotinharju,Marjaniemi ja Myllypuron itäinen osa sijaitsevat Puotilankartanon entisillä mailla.

18 19

Vartiokylänlahti ympäristöineen on hyvä esimerkki jääkaudenjälkeisestä luonnonmaantieteen historiasta sekä alueen kult-tuurihistoriasta. Luonnoltaan lahden ympäristö sisältää poik-keuksellisen monimuotoisia alueita ja on ympäristöineenHelsingin seudun merkittävimpiä luontokohteita.

Tähän esitteeseen on merkitty noin 13 km:n pituinenreitti, jolla liikkuessaan kulkija saa tietoa lahden ympäristönkulttuurista ja luonnosta havainnollisin esimerkein. Karttaanmerkityt kohteet on valittu kirjallisuuden, asiantuntijahaas-tattelujen, kenttätyöskentelyn ja työryhmän omien subjektii-visten elämysten perusteella.

Reitti on sikäli poikkeuksellinen Helsingissä, että samallaliikutaan viikinkilaivojen purjehdusmaisemissa ja toisaaltaHelsingin kaupungin vanhojen rajojen maastossa. Mielen-kiintoista on, että reitti sijoittuu taustaltaan usean erilaisenkaupunginosan alueelle. Lahden itäpuolinen Vuosaari onsyntynyt keskiaikaisen asutuksen ja kartanoiden jälkiin,länsipuolinen Puotila ja Vartiokylä ovat seurausta keskiajallasyntyneestä tila-asutuksesta ja Puotilan kartanon vaiheista,Broändan purolaakson pohjoisosat myötäilevät Mellunkylänjo keskiajalta periytyvän talonpoikaiskulttuurin maisemaanjättämiä merkkejä.

Toivomme kartan ja siihen merkityllä reitillä liikkumisenlisäävän kulkijoiden Helsingin paikallistuntemusta ja mielen-kiintoa lähiympäristöä kohtaan.

LAHTIPOLKUVARTIOKYLÄNLAHTI - BROÄNDAN PUROLAAKSO

www.sll.fi/helsyHelsingin Luonnonsuojeluyhdistys ry.Helsingfors Naturskyddsförening rf. 2004, 2. painosHelsinign Luonnonsuojeluyhdistyksen polkutyöryhmäLea Huttunen, Christina Lindén, Paula Kivipensas,Tiina Raivikko ja Leena VirkkunenChristina Lindén, Leena VirkkunenKaupunkimittausosasto, Helsinki© Elina Vilpakka 2004Helsingin painopalvelut

LISÄTIEDOT JA LÄHTEET:JULKAISIJA:

TOIMITUSRYHMÄ:

VALOKUVAT:KARTTA:TAITTO:

PAINOPAIKKA: