POTILASOHJAUSKOULUTUS HOITOHENKILÖKUNNAN OSAAMISEN VAHVISTAJANA

KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA

Tanja Miettinen

Pro gradu -tutkielma

Hoitotiede

Hoitotyön johtaminen

Itä-Suomen yliopisto

Terveystieteiden tiedekunta

Hoitotieteen laitos

Huhtikuu 2016

SISÄLTÖ

TIIVISTELMÄ

ABSTRACT

1 JOHDANTO .................................................................................................................................... 1

2 HOITOHENKILÖKUNNAN POTILASOHJAUSOSAAMISEN VAHVISTAMINEN

ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA ..................................................................................................... 3

2.1 Tiedonhaku................................................................................................................................. 3

2.2 Laadukas potilasohjausprosessi ................................................................................................. 4

2.3 Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet hoitotyössä ......................................................... 6

2.4 Koulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana ............................................ 10

2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista .................................................................................... 14

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET .................... 16

4 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA ANALYSOINTI................................................................... 17

4.1 Tutkimukseen osallistujat ........................................................................................................ 17

4.2 Tutkimusaineisto ja aineiston keruu ........................................................................................ 17

4.3 Aineiston analyysi .................................................................................................................... 18

5 TULOKSET ................................................................................................................................... 20

5.1 Osallistujien kuvaus ................................................................................................................. 20

5.2 Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa ........................................................... 21

5.3 Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ..... 28

5.4 Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin

potilasohjauksesta .......................................................................................................................... 35

5.5 Yhteenveto tutkimustuloksista ................................................................................................. 44

6 POHDINTA ................................................................................................................................... 47

6.1 Tutkimuksen luotettavuus ........................................................................................................ 47

6.2 Tutkimuksen eettisyys.............................................................................................................. 48

6.3 Tutkimustulosten tarkastelu ..................................................................................................... 50

6.4 Tutkimuksen johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset ........................................................ 56

LÄHTEET ........................................................................................................................................ 59

LIITTEET

Liite 1. Tiedonhaku tietokannoista.

Liite 2. Tiedonhaun prosessi.

Liite 3. Tutkimuksia hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamisesta ja potilasohjauskoulutuksen

vaikuttavuudesta osaamiseen.

Liite 4. Reflektiotapaamisten haastattelurunko.

Liite 5. Esimerkki sisällönanalyysistä.

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO TIIVISTELMÄ

Terveystieteiden tiedekunta

Hoitotieteen laitos

Hoitotiede

Hoitotyön johtaminen

Miettinen, Tanja Potilasohjauskoulutus hoitohenkilökunnan osaamisen vah-

vistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Pro gradu – tutkielma, 63 sivua ja 5 liitettä (12 sivua)

Ohjaajat: Yliopistonlehtori, dosentti Terhi Saaranen

Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtT Tarja Tervo-

Heikkinen

Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtT Anne Vaajoki

Huhtikuu 2016

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoitohenkilökunnan

osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS). Tutkimuskysymykset kohdis-

tuivat hoitohenkilökunnan kokemuksiin potilasohjauksen toteutumisesta erikoissairaanhoidossa,

syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutuksesta hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja kä-

sityksiin potilasohjauksesta.

Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduin teemahaastatteluin syventävään potilasohjaus-

koulutukseen osallistuneilta KYSin hoitohenkilökunnalta (n=42). Aineisto analysoitiin kvalitatiivi-

seen tutkimukseen soveltuvalla, aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Tutkimuksen tulosten mukaan potilasohjaus erikoissairaanhoidossa toteutui kiinteänä osa päivittäis-

tä hoitohenkilökunnan toimintaa. Potilasohjaukseen käytettävissä olevat resurssit, kuten aika, ohja-

ukseen käytettävät tilat ja materiaali, olivat potilasohjauksen toteutumiseen vaikuttava suurin yksit-

täinen tekijä. Resurssien riittämättömyys heijastui puutteellisena potilasohjauksen toteutumisena

erikoissairaanhoidossa. Ohjausta pyrittiin toteuttamaan ammatilliseen osaamiseen perustuvana, po-

tilaan sekä hoitohenkilökunnan tarpeista lähtevänä toimintana. Syventävä potilasohjauskoulutus

vahvisti hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamista lisäten ammatillisia valmiuksia toteuttaa poti-

lasohjausta ja kehittää potilasohjaustoimintaa. Laadun merkitys ja potilaslähtöisyys potilasohjaus-

prosessissa vahvistui, asenteet potilasohjausmenetelmiä kohtaan muuttuivat myönteisemmiksi ja

ammatillisen kehittymisen mahdollisuudet vahvistuivat. Koulutus vaikutti hoitohenkilökunnan käsi-

tyksiin potilasohjauksesta ja kehittämistoiminnasta myönteisesti.

Tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää KYSin potilasohjaustoiminnan kehittämisessä,

hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistamisessa ja potilasohjauskoulutuksen kehittämises-

sä. Tulevaisuudessa hoitohenkilökunnan potilasohjauksen osaamisvalmiuksia tulisi kartoittaa laa-

jemmin ja saatua tietoa hyödyntää potilasohjauskoulutuksen suunnittelussa. Potilasohjausmenetel-

mien käyttöä tulisi vahvistaa ja monipuolistaa hyödyntämään uusinta teknologiaa. Potilasohjaus-

koulutuksen vaikuttavuutta hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja työyksiköissä tapahtuvan

potilasohjaustoiminnan kehittämiseen tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä.

Avainsanat: potilasohjaus, henkilökunta, erikoissairaanhoito, koulutus

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT

Faculty of Health Sciences

Department of Nursing Science

Nursing Science

Nursing Leadership and Management

Miettinen, Tanja Patient counselling training strengthening the competence

of nursing staff at Kuopio University Hospital

Master’s thesis, 63 pages, 5 appendices (12 pages)

Supervisors: University Lecturer, Docent Terhi Saaranen

Clinical Nurse Consultant, PhD Tarja Tervo-Heikkinen

Clinical Nurse Consultant, PhD Anne Vaajoki

April 2016

The purpose of this study was to describe how the advanced patient counselling training strength-

ened the competence of nursing staff at Kuopio University Hospital (KUH). The research questions

were focused on the experiences of the nursing staff regarding the realisation of patient counselling

in specialised medical care and the effects of the advanced patient counselling training on the com-

petences and views on patient counselling among the nursing staff.

The research data were collected with semi-structured team interviews from the KUH nursing staff

participating in the advanced patient counselling training (n=42). The data were analysed with data-

oriented content analysis, suitable for qualitative research.

Based on the findings of this study, patient counselling was realised as an intrinsic part of the daily

activities of the nursing staff in the specialised medical care. The most notable individual factor

affecting the realisation of patient counselling was the resources available for patient counselling,

such as time, available spaces and material. The insufficient resources were reflected as inadequate

realisation of patient counselling in specialised medical care. The aim was to implement counselling

founded on professional expertise as well as the needs of the patient and the nursing staff. The ad-

vanced patient counselling training strengthened the patient counselling skills of the nursing staff,

increasing their professional capabilities for providing patient counselling and developing related

activities. The significance of quality and a patient-oriented approach in the counselling process

were strengthened, attitudes towards patient counselling methods became more positive and oppor-

tunities for professional development were reinforced. The training also had a positive influence on

the nursing staff's views on patient counselling and development activities.

The results obtained in this study can be utilised in developing the patient counselling activities at

KUH, strengthening the competences of nursing staff and developing patient counselling training.

In the future, the patient counselling competences among nursing staff should be studied more ex-

tensively and the gained knowledge should be utilised in planning patient counselling training. The

use of patient counselling methods should be strengthened and diversified to utilise the latest tech-

nology. There is a need for examining the long-term effectiveness of patient counselling training on

the competences of nursing staff and the development of the patient counselling activities taking

place in work units.

Keywords: patient counselling, staff, specialised health care, training

1 JOHDANTO

Tämän pro gradu ˗tutkielman tarkoituksena on kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoito-

henkilökunnan osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS). Tutkimusky-

symykset kohdistuvat potilasohjauksen toteutumiseen erikoissairaanhoidossa hoitohenkilökunnan

kuvaamana, syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutukseen hoitohenkilökunnan osaamisval-

miuksiin ja käsityksiin potilasohjauksesta. Tutkimuksen näkökulma on hoitotieteellinen ja liittyy

potilasohjauksen toteutumiseen, hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja potilasohjauskoulutuk-

seen erikoissairaanhoidossa. Tulokset kuvaavat edellä mainittuja ilmiöitä Kuopion yliopistollisessa

sairaalassa ja saatuja tuloksia voidaan hyödyntää potilasohjauskoulutuksessa, hoitohenkilökunnan

osaamisvalmiuksien ja potilasohjaustoiminnan kehittämisessä paikallistasolla.

Terveydenhuoltolain (1325/2010) keskeisinä painotuksina ovat asiakaslähtöisyys, palvelujen ja hoi-

don laatu, potilasturvallisuus, perusterveydenhuollon vahvistaminen, eri toimijoiden välinen yhteis-

työ, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kustannusten kasvun hillitseminen. Myös sosiaali-

ja terveydenhuollon kansallisen toimenpideohjelman KASTEen keskeisinä periaatteina ovat asia-

kaslähtöisyys ja osallisuus. Uusi sosiaalihuoltolaki ja siihen läheisesti liittyvien lakien uudistustyö

tähtäävät asiakkaan aseman parantamiseen palveluprosessissa, hyvinvoinnin edistämiseen rakenteita

sekä eri toimijoiden yhteistyötä vahvistamalla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012, Sosiaalihuolto-

laki 1301/2014.) Terveyspalveluiden osalta tämä tarkoittaa muun muassa ihmisten kuulemista ja

vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä itseä koskevissa palveluissa, päätöksenteossa ja niiden kehit-

tämisessä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012). Potilaiden tulee saada asianmukaista ja ajantasaista

tietoa hoidostaan, sairaudestaan ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Jokaisen terveydenhuollossa toi-

mivan oikeutena ja velvollisuutena on oman ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen. (ETENE

2001.)

Hoitohenkilökunnan tiedollisiin ja taidollisiin potilasohjausvalmiuksiin sekä asenteisiin voidaan

pyrkiä vaikuttamaan koulutuksella (Tervo-Heikkinen ym. 2015). Koulutusta ja potilasohjausosaa-

misen kehittämistä tukeva työympäristö ja esimiehet motivoivat hoitohenkilökuntaa oman asiantun-

tijuuden kehittämiseen (Visser & Wysmans 2010, Svavarsdòttir ym. 2015). Ammattitaitoa voidaan

ylläpitää ja vahvistaa koulutuksella, toimivalla yhteistyöllä ja hoitosuosituksilla sekä -ohjeilla. Osal-

listuminen kehittämistyöhön tukee ammatillista osaamista ja tarjoaa myönteisen haasteen kehitty-

miseen. (Lipponen 2014.) Potilasohjaustoiminnan kehittämisessä on tärkeää luoda

2

yhteiset tavoitteet olemassa olevin resurssein ja hyödyntäen hoitohenkilökunnan osaamista sekä

organisaation mahdollisuuksia (Lipponen ym. 2008, Lipponen ym. 2013b, Corrarino 2013, Strupeit

ym. 2013). Potilasohjauskoulutuksen avulla voidaan vaikuttaa myös potilasohjauksen yhdenmukai-

suuteen hoitoketjun eri vaiheissa eri toimijoiden keskuudessa. Haasteena terveydenhuollossa on

toimivien palveluketjujen kehittäminen ja sen rinnalla henkilökunnan potilasohjaustaitojen vahvis-

taminen. Laadukkaan potilasohjauksen kehittäminen on hoitotyön perus- ja täydennyskoulutuksen

haaste. (Kääriäinen 2008, Lipponen ym. 2008.)

3

2 HOITOHENKILÖKUNNAN POTILASOHJAUSOSAAMISEN VAHVISTAMINEN ERIKOIS-

SAIRAANHOIDOSSA

2.1 Tiedonhaku

Tiedonhaku tehtiin Cinahl-, Cochrane-, Scopus- ja Medic- tietokannoista marras-joulukuussa 2015.

Tiedonhaun tueksi hyödynnettiin Itä-Suomen yliopiston informaatikkoa hakusanojen muotoilemi-

sessa tiedonhaun aikana. Informaatikko oli tukena myös uusintahaun aikana. Haku rajattiin vuosiin

2005–2015 ja kielivaatimuksena oli englannin tai suomen kieli. Hakusanat ja rajaukset tietokannoit-

tain on esitetty liitteessä 1. Tietokantahaun tueksi tietoa haettiin myös manuaalihakuna. Se kattaa eri

lähdeluetteloiden kautta löydetyt tutkimusartikkelit, joiden vastaavuus tutkimukseen oli hyvä ja

tutkija arvioi tutkimuksellisen tiedon hyödyttävän tutkimusta. Manuaalihaun vuosirajaus oli 2000–

2015. Sisäänottokriteereiksi muodostuivat terveydenhuollon toimintaympäristön vertailukelpoisuus,

hoitohenkilökuntaa koskeva potilasohjaus ja hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamista vahvistava

koulutus. Poissulkukriteereinä toimivat liian erilaiset terveydenhuollon organisaatiot suomalaiseen

kontekstiin verrattuna tai koulutuksellisesti hyvin erilaiset taustatekijät sekä tutkimuksen vastaamat-

tomuus tutkimuskysymyksiin. Myös amk-opinnäytetyöt ja pro gradu -tutkielmat jäivät tämän tutki-

muksen tiedonhaun ulkopuolelle. Tiedonhaku tietokannoista uusittiin helmikuussa 2016. Uusitussa

tietokantahaussa ei löydetty uusia artikkeleita. Manuaalihaun osalta helmikuussa 2016 löytyi vielä

yksi artikkeli Hoitotiede-lehdestä, joka teoreettisen viitekehyksen kannalta arvioitiin merkittäväksi

ja valittiin mukaan. Tiedonhaun toistettavuuden vahvistamiseksi tiedonhaun eteneminen vaiheittain

on kuvattu liitteessä 2.

Systemaattisessa tiedonhaussa valittiin 19 artikkelia, joista 18 ensimmäisessä tietokantahaussa ja

yksi toistetussa manuaalisessa tiedonhaussa. Tietokantahaun perusteella työhön valittiin yhdeksän

artikkelia ja manuaalihaun perusteella 10 artikkelia sisältäen toistetussa haussa valitun artikkelin

(liite 3). Eniten valittuja artikkeleita oli Suomesta ja muualta Euroopasta. Valittujen artikkeleiden

laadunarviointi tapahtui Turjamaa ym. (2011) mukaisesti tutkimuksen laadun arvioinnin kriteerein.

Tutkimuksen laatua arvioitiin tutkimuksen taustan ja tarkoituksen, aineiston ja menetelmien, tutki-

muksen luotettavuuden ja eettisyyden sekä tulosten ja päätelmien osalta. Laadunarvioinnin maksi-

mipistemäärä on 18. Valittujen artikkeleiden laadunarvioinnin pistemäärät sijoittuivat välille 13–17

pistettä. (Taulukko 1.)

4

Taulukko 1. Artikkeleiden laadunarvioinnin pistemäärät (Turjamaa ym. 2011).

Tekijä(t) Maa Artikkelin pisteet Tutkimusmenetelmä

Berger ym. (2009) USA 14/18 Kvantitatiivinen

Corrarino (2013) USA 17/18 Kirjallisuuskatsaus

Davison & Cooke (2015) Englanti 14/18 Kvalitatiivinen

Hätönen ym. (2010) Suomi 14/18 Kvantitatiivinen

Johansson ym. (2002) Suomi 14/18 Kvalitatiivinen

Johansson ym. (2003) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen

Kelo ym. (2013a) Suomi 15/18 Kvalitatiivinen

Kelo ym. (2013b) Suomi 16/18 Kvalitatiivinen

Kennedy ym. (2014) Englanti 13/18 Kvalitatiivinen

Keulers ym. (2007) Alankomaat 14/18 Kvantitatiivinen

Kääriäinen ym. (2006) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen

Lamiani & Furey (2009) USA 14/18 Kvantitatiivinen

Lipponen ym. (2013a) Suomi 15/18 Kvalitatiivinen

Lipponen ym. (2013b) Suomi 16/18 Kvalitatiivinen

Lipponen ym. (2008) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen

Lipponen ym. (2006) Suomi 15/18 Kvantitatiivinen

Strupeit ym. (2013) Saksa 15/18 Kirjallisuuskatsaus

Svavarsdòttir ym. (2015) Norja 13/18 Kvalitatiivinen

Visser & Wysmans (2010) Alankomaat 16/18 Monimenetelmätutkimus

2.2 Laadukas potilasohjausprosessi

Hoitotieteessä ohjaus-käsitteeseen kuuluu jokin tietty hoitotyön toiminto, siihen liittyvä kysymys ja

sen tulkinta tapahtuu usein hoitohenkilökunnan oman kokemuksen tai viitekehyksen kautta (Kää-

riäinen ym. 2005, Lahtinen 2006, Kääriäinen 2007). Ohjauksen lähikäsitteinä toimivat opetus, neu-

vonta ja tiedon antaminen (Eloranta & Virkki 2011) ja synonyymeina koulutus, kasvatus ja valmen-

nus (Kyngäs ym. 2007). Potilasohjauksen perustana voidaan pitää etiikkaa, toimintaa ohjaavia suo-

situksia ja lainsäädäntöä (Eloranta & Virkki 2011), joten potilasohjauksessa hoitohenkilökunnan

tulee tiedostaa omat arvonsa ja pohtia omaa eettistä toimintaansa. Potilasohjaaminen ei ole morali-

soivaa, moittivaa tai arvostelevaa toimintaa, jossa potilaan annetaan ymmärtää kuinka asioiden tulee

olla. (Lahtinen 2006, Kyngäs ym. 2007, Kääriäinen 2008.)

Potilasohjauksessa potilas toimii oman elämänsä asiantuntijana taustatekijöineen ja hoitohenkilö-

kunta potilasohjauksen asiantuntijana. Potilasohjauksen laatu muodostuu potilaan ja hoitohenkilö-

kunnan taustatekijöistä, vuorovaikutteisesta ohjaussuhteesta, aktiivisesta ja tavoitteellisesta toimin-

nasta sekä asianmukaisista ja riittävistä toimintaedellytyksistä. (Kyngäs ym. 2007, Kääriäinen 2007,

Lipponen 2014.) Ohjauksen laatuun vaikuttavat ohjausmenetelmien hallinta, potilaslähtöinen ohja-

ustoiminta sekä toimintayksikkö. Vuorovaikutuksessa sekä potilasohjauksen materiaaleissa ja me-

netelmissä tulee huomioida potilaan yksilölliset valmiudet ja mahdolliset erityispiirteet tiedon ym-

5

märtämiseksi ja potilaan osallistamiseksi. Hyvin onnistuneella potilasohjauksella on potilaan ter-

veyden ja elämänlaatua edistävän toiminnan lisäksi vaikutusta myös kansantaloudellisiin säästöihin.

(Kääriäinen 2007, Lipponen 2014, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, 2013b, Davison & Cooke

2015, Svavarsdòttir ym. 2015.) Potilasohjauksen kehittäminen potilaan yksilöllisistä tarpeista ja

valmiuksista lähtevään, potilasta voimaannuttavaan suuntaan, mahdollistaa potilasohjauksen laadun

kehittymisen ja vahvistaa hoitohenkilökunnan henkilökohtaista potilasohjausosaamista (Kelo ym.

2013a, 2013b, Davison & Cooke 2015).

Potilasohjausprosessi perustuu syntyneeseen tarpeeseen ohjauksesta. Sen lähtökohtana toimii poti-

laslähtöisyys ja ohjaustarpeiden arvioinnissa huomioidaan potilaan aiemmat kokemukset, taustate-

kijät sekä tietämys sairaudesta ja hoidosta. (Kääriäinen ym. 2005, Eloranta & Virkki 2011, Kelo

ym. 2013a.) Ohjauksen tavoitteet asetetaan yhdessä potilaan kanssa huomioiden potilaan elämänti-

lanne ja voimavarat. Tavoitteet voivat kehittyä edelleen potilasohjausprosessin edetessä. Potilasoh-

jauksen suunnittelussa valmistellaan käytettävä materiaali, annettava informaatio ja mahdolliset

välineet tulevaa potilasohjaustilannetta varten. Hyvin suunnitellun ohjauksen tavoitteet ovat realisti-

set, potilaan vastaanottokyky ja kokonaistilanne tulevat huomioiduksi ja potilas voi ottaa vastuuta

toipumisestaan hoitaen itseään mahdollisimman hyvin. (Kääriäinen & Kyngäs 2005, Kääriäinen

ym. 2005, Kääriäinen 2008, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, Strupeit ym. 2013.)

Potilasohjaustilanteen toteutuminen rakentuu suunnittelun ja valmistautumisen lisäksi erilaisten

menetelmien käyttöön ja tarjottavaan ajantasaiseen tietoon (Eloranta & Virkki 2011, Kelo ym.

2013a). Ohjauksen tulee olla aktiivista, tavoitteellista ja reflektiivistä toimintaa (Ora-Hyytiäinen

2004, Kääriäinen ym. 2005, Iso-Kivijärvi ym. 2006, Kääriäinen 2007), joka etenee potilaan lähtö-

kohdista käsin (Eloranta & Virkki 2011, Kelo ym. 2013a). Vuorovaikutustaidot ovat potilasohjauk-

sen keskeisimpiä osa-alueita. Tehokas, ymmärrettävä ja potilaan aktiivisuutta tukeva vuorovaikutus

rakentuu sanalliseen ja ei-sanalliseen viestintään sekä käytettävään materiaaliin. Potilaan ja omais-

ten yksityisyyttä kunnioitetaan. Heille tulee tarjota riittävästi aikaa sisäistää ja käsitellä potilasohja-

uksen tarjoamaa tietoa, esittää kysymyksiä ja tuoda esille omia näkökulmiaan. Päätökset tehdään

yhteistyössä osallistujien kesken. (Kääriäinen ym. 2006, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, Kennedy

ym. 2014.) Voimaannuttava potilasohjaus vaikuttaa potilaan ja omaisten kokemuksiin hoidon laa-

dusta ja aktivoi potilasta sekä omaisia enemmän osallistumaan hoitoon. Heitä kannustetaan esittä-

mään kysymyksiä ja ottamaan aktiivisesti osaa potilasohjaustilanteessa. (Kelo ym. 2013a, 2013b,

Davison & Cooke 2015.)

6

Potilasohjaustilanteen lopussa ohjauksen keskeisten asioiden kertaaminen potilaan kanssa tukee

tiedon omaksumista ja voimaantumista. Pyytämällä potilasta osoittamaan sisäistämänsä tieto joko

näyttämällä tai toistamalla saamiaan ohjeita voidaan varmistaa potilasohjauksen vaikuttavuus. (Jo-

hansson ym. 2002, Kääriäinen ym. 2005, Lipponen ym. 2006.) Potilasohjauksen tulee sisältää jatko˗

ja kotihoidon varmistamisen ja niihin liittyvän ohjauksen toteutuksen. Kirjaamisen merkitys ohja-

usprosessissa on hoitoaikojen lyhentyessä korostunut hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi. Lisäksi

hyvä kirjaaminen vähentää päällekkäistä työtä. (Eloranta & Virkki 2011.) Ohjausprosessiin kuuluu

potilaan ja hoitohenkilökunnan toiminnan edellytysten ja vaikutusten arviointi (Iso-Kivijärvi ym.

2006, Kääriäinen 2007). Ohjausprosessin vaiheet ovat jatkuvasti eteneviä ja toteutuvat osin päällek-

käin. Onnistuneena potilasohjausta voidaan pitää silloin kun potilas on saanut ja ymmärtänyt hoi-

toonsa liittyvät tiedot siten, että voi soveltaa niitä omassa elämässään. (Kääriäinen ym. 2006, Elo-

ranta & Virkki 2011.)

2.3 Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet hoitotyössä

Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet koostuvat tiedoista, taidoista ja asenteista (Kääriäinen

ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Potilasohjauksessa käytettävä tieto perustuu pääosin koulutuksen ja

työkokemuksen tuomaan tietoon. Hoitohenkilökunnalla on eniten tietoa sairauksista, oireista, niihin

liittyvistä rajoituksista ja tutkimuksista. Myös hoidon tai toimenpiteen jälkeinen vointi, riskit ja lää-

kehoito tunnetaan hyvin. (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2008, Hätönen ym. 2010.) Vähiten

tiedetään eri hoitovaihtoehdoista ja sairauden vaikutuksesta perheeseen, sosiaalieduista ja kuntou-

tuspalveluista (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Hoitohenkilökunnan tietämykseen vai-

kuttaa työkokemus. Sen karttuessa myös tietomäärä kasvaa. (Lipponen ym. 2006.)

Hoitohenkilökunta arvioi oman potilasohjausosaamisen hyväksi (Johansson ym. 2002). Parhaiten

potilaita osataan ohjata tulevaa toimenpidettä tai näytteenottoa varten, keskustella vuorovaikuttei-

sesti potilaan kanssa ja arvioida potilasohjauksen tarve (Lipponen ym. 2006). Lipponen ym. (2008)

tutkimuksessaan toteavat hoitohenkilökunnan arvioineen taitonsa ylläpitää potilasohjausprosessia

kohtalaisen hyvänä kun potilasohjausprosessia tarkasteltiin hoitoon valmistamisen ja potilaan hy-

vinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Heikommaksi osa-alueeksi potilasohjausosaamisessa hoito-

henkilökunta kokee eri ohjausmenetelmien käytön (Johansson ym. 2002).

Hoitohenkilökunnan asenteet potilasohjausta kohtaan vaikuttavat potilasohjauksen toteutumiseen ja

potilaslähtöisyyteen ohjaustilanteessa (Lipponen ym. 2006). Asenteet potilasohjausta kohtaan hoi-

7

tohenkilökunnalla ovat myönteiset, potilasohjaukseen sitoudutaan, potilaan ajatellaan hyötyvän

saamastaan potilasohjauksesta ja potilasohjaus nähdään tärkeäksi osaksi hoitotyötä. Toteutuessaan

potilasohjauksen kuvataan syventävän hoitosuhdetta. (Johansson ym. 2002, Lipponen ym. 2006,

2008.) Potilaiden arvioimana hoitohenkilöstön asenteissa potilasohjausta kohtaan on kuitenkin pa-

rantamista. Asennoituminen eroaa yksittäisten työntekijöiden kesken, jonka vuoksi potilasohjaus ei

toteudu tasalaatuisesti. Positiivinen asennoituminen potilasohjausta kohtaan heijastuu motivaationa

ohjata, sitoutumisena ohjaukseen ja potilasohjauksen arvostamisena. (Kääriäinen ym. 2006, Kää-

riäinen 2007, Lipponen ym. 2008.) Asenne potilasohjausta kohtaan on riippuvainen työuran pituu-

desta. Pidempään työskennelleet suhtautuvat positiivisemmin potilasohjaukseen. (Lipponen ym.

2006.)

Potilasohjausmenetelmät potilasohjauksessa

Monipuolinen ja yksilöllinen eri potilasohjausmenetelmien käyttö tukee parhaalla mahdollisella

tavalla potilaiden oppimista ja tukee kokonaisvaltaista potilaan huomioimista potilasohjauksessa.

Potilasohjausmenetelmien yhdistäminen lisää potilasohjauksen vaikuttavuutta ja tukee potilaan

osallisuutta omasta hoidosta esimerkiksi kirjallisten hoito-ohjeiden muodossa. (Corrarino 2013,

Kelo ym. 2013b, Kennedy ym. 2014.) Hoitohenkilökunnan mahdollisuudet ja valmiudet käyttää

ohjauksessa tarvittavaa välineistöä vaihtelevat. Lisäksi potilasohjaukseen tarkoitettu materiaali voi

olla puutteellista tai vanhentunutta (Johansson ym. 2002, 2003, Lipponen ym. 2006, Kääriäinen ym.

2006, Kääriäinen 2007, Hätönen ym. 2010, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014) tai potilas ei välttä-

mättä ole itse motivoitunut ottamaan potilasohjausta vastaan (Hätönen ym. 2010). Hoitohenkilö-

kunnan ja potilaiden näkemykset potilasohjauksen toteutumisesta ja sisällöstä ovat samansuuntaisia,

mutta näkemyksissä on myös eroavaisuuksia (Johansson ym. 2002). Potilasohjausmenetelmän va-

lintaan potilas pääsee itse vaikuttamaan vain harvoin. Potilaan toiveita käytettävän potilasohjaus-

menetelmän valinnassa ei juuri kysytä. (Hätönen ym. 2010.)

Käytettävät ohjausmenetelmät ovat perinteisiä kuten yleisimmin käytettävä yksilöohjaus, suullinen

tiedon antaminen ja kirjallinen materiaali, jota käytetään joko sellaisenaan tai suullisen tiedon tuke-

na. Audiovisuaalisten menetelmien käyttö hallitaan huonommin ja niiden käyttö on vähäistä, vaikka

se voisi vähentää terveydenhuollon kuormitusta siirtäen potilasohjausta esimerkiksi puhelinvälittei-

seksi. Ohjausmenetelmien monipuolisuuden ja teknologian, kuten videoiden ja tietokoneen, hyö-

dyntämiseen potilasohjauksessa tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota ja valinnassa tulee

huomioida potilaiden yksilölliset oppimiskyvyt. Tietokoneperusteinen potilasohjaus voi olla erin-

8

omainen työkalu sairauksien ja hoidon tiedon säilyttämisessä. (Keulers ym. 2007, Lipponen ym.

2008, Hätönen ym. 2010, Corrarino 2013, Lipponen 2014.) Keulers ym. (2007) toteavat tutkimuk-

sessaan tietokonevälitteisen potilasohjauksen toimivan potilaan tiedollisten valmiuksien vahvista-

misen ja lisäämisen osalta yhtä hyvin kuin kasvokkain tapahtuva ohjaus.

Potilasohjauksen toimintamahdollisuudet

Isola ym. (2007) kuvaavat potilaiden olevan tyytyväisiä erikoissairaanhoidossa saamaansa poti-

lasohjaukseen. Potilasohjauksen ilmapiiriä kuvataan asiantuntevaksi, luotettavaksi ja miellyttäväk-

si. Hoitohenkilökunnan tiedollisiin ja taidollisiin valmiuksiin sekä asenteisiin ollaan tyytyväisiä.

Potilaat kuvaavat ohjauksen sisältävän pääasiassa tietoa sairaudesta, sen hoidosta, hoitotoimenpi-

teistä tai tutkimuksista. Vähäisemmäksi jää tieto kuntoutuksesta, sairauden syistä ja mahdollisista

tukiryhmistä. (Johansson ym. 2002, Isola ym. 2007.) Toimintaympäristöä kuvataan meluisaksi, liian

pieneksi ja ohjaukseen soveltumattomaksi. Ohjausaika on liian lyhyt ja ajat sekä ohjausta toteutta-

vat hoitohenkilöt vaihtuvat. Potilaat toivovat ohjaustilanteisiin kiireettömyyttä, inhimillisyyttä, yksi-

löllisyyttä ja kannustusta. (Isola ym. 2007.) Usein potilaalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta vai-

kuttaa riittävästi potilasohjaukseen (Johansson ym. 2002).

Potilaasta tai potilasohjauksen lähtökohdista johtuvat haasteet sekä hoitohenkilökunnan koulutuk-

sellinen tai kokemuksellinen osaaminen vaikuttavat potilasohjauksen toteuttamiseen (Kelo ym.

2013b). Haasteina potilasohjauksen toteutumiselle ovat usein tilan ja ajan puute. Hoitohenkilökunta

kokee ohjausprosessin jäävän puutteelliseksi ja suunnittelemattomaksi eikä potilaan kaikkia tarpeita

ole aina mahdollista huomioida. Ohjaustilanne voi toteutua sisällytettynä muun toiminnan tai kes-

kustelun yhteyteen, ei omana erillisenä tilanteena. (Lipponen ym. 2006, 2008, Hätönen ym. 2010,

Kelo ym. 2013b, Svavarsdòttir ym. 2015.) Potilaat eivät välttämättä uskalla lähestyä kiireistä hoito-

henkilökuntaa tarpeineen (Eloranta & Virkki 2011). Potilasohjaukseen ei aina ole mahdollista saada

asianmukaista tilaa (Kääriäinen ym. 2006) vaan potilasohjausta voidaan toteuttaa usean henkilön

potilashuoneessa, ilman rauhallista ja riittävää yksityisyyden suojaa (Lipponen ym. 2008, Kelo ym.

2013b, Davison & Cooke 2015, Svavarsdòttir ym. 2015).

Kääriäisen ym. (2006) mukaan ohjauksen puitteet kuten ajankäyttö, paikka ja ohjausmateriaali ovat

osin riippuvaisia työyksiköstä. Hoitohenkilökunta kuvasi osastotyössä olevan poliklinikkatyötä

enemmän toimintamahdollisuuksia, kuten aikaa ja välineitä, ohjaukseen. Toisaalta poliklinikalla

työskentelevä hoitohenkilökunta kuvasi materiaalin olevan useammin ajantasaista poliklinikalla

9

kuin osastotyössä. (Kääriäinen ym. 2006.) Kuitenkin Kääriäisen (2007) tutkimuksessa poliklinikalla

työskentelevä hoitohenkilökunta kuvaa potilasohjaukseen olevan aikaa enemmän samoin kuin tie-

dollisten ja taidollisten valmiuksien olevan paremmat poliklinikalla kuin osastolla. Potilasohjausta

koskevissa tutkimuksissa on esille noussut myös potilaiden iän ja sukupuolen vaikuttavan potilasoh-

jauksen toteutumiseen. Iäkkäämpien potilaiden saama ohjaus on useammin riittämätöntä eikä hoito-

henkilökunta varmista ohjauksessa tarjotun tiedon ymmärtämistä. Miespotilailta varmistetaan taas

muita useammin potilasohjaustilanteen jälkeen mitä he ovat oppineet. (Johansson ym. 2003.)

Toisaalta potilasohjauksen toimintamahdollisuuksia kuvataan hyväksi. Toimintamahdollisuuksista

parhaiksi koetaan mahdollisuus kehittää potilasohjausta, yhteistyön sujuvuus potilasohjausta toteut-

tavan henkilökunnan kesken ja käytettävissä oleva ajantasainen materiaali. Resurssien lisäksi näyt-

töön perustuvan potilasohjauksen ja ohjausmateriaalin kehittäminen nähdään yksilöllistä potilasoh-

jausta tukevaksi toiminnaksi ja kehittämistyöhön on mahdollisuuksia. Hyvin suunniteltu potilasoh-

jaus on myös menetelmien osalta monipuolinen ja suullisen ohjauksen tukena käytetään usein kir-

jallista tai audiovisuaalista materiaalia, mahdollisesti demonstraatioita ja potilaita sekä omaisia kan-

nustetaan käytännön harjoitteluun. (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006, 2008, Kelo ym.

2013a, Svavarsdòttir ym. 2015.) Kääriäinen ym. (2006) toteavat hoitohenkilökunnan tukevan poti-

laan aktiivisuutta potilasohjaustilanteessa tarjoamalla potilaalle mahdollisuutta kysyä, ilmaista tun-

teita ja keskustella omista ongelmistaan.

Yhtenä terveydenhuollon ajankohtaisista haasteista on toimivien palveluketjujen kehittämisen rin-

nalla hoitohenkilökunnan potilasohjaustaitojen ja -tietojen vahvistaminen. Erikoissairaanhoidossa

toteutettavan potilasohjauksen haasteena ovat lyhenevät hoitoajat. Nopeutuneiden hoitoaikojen joh-

dosta yhä useammin potilasohjausprosessi jatkuu erikoissairaanhoidosta perusterveydenhoitoon.

Osa potilasohjauksesta siirtyy avohoidon vastuulle. Potilasohjausprosessin tuloksellisuus edellyttää

tällöin saumatonta yhteistyötä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä. Potilasohjaus-

ta ei voi erottaa muusta potilaan hoidosta vaan se on kiinteä osa potilaan hoitoprosessia. (ETENE

2001, Lipponen ym. 2008, 2013a, 2013b, Kelo ym. 2013a, Lipponen 2014.) Teknologian hyödyn-

täminen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä on tärkeää. Internet lisää yhteis-

työmahdollisuuksia organisaatioiden välillä ja vahvistaa potilasohjauksen jatkuvuutta. (Keulers ym.

2007, Lipponen ym. 2013a.) Hoitoprosessissa on kuitenkin hyvä pohtia sitä, miten voidaan säilyttää

potilaan mahdollisuus hallita omaa elämäänsä ja kunnioittaa hänen yksityisyyttään ja valintojaan

(Kyngäs ym. 2007).

10

2.4 Koulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana

Onnistuneen potilasohjauksen lähtökohtana ovat hoitohenkilökunnan riittävät tiedot ohjattavista

asioista, oppimisen periaatteista ja ohjausmenetelmistä (Kääriäinen ym. 2005). Laadukasta poti-

lasohjausta toteuttaakseen hoitohenkilökunta tarvitsee lisää tietoa ohjattavista asioista, oppimisesta,

ohjausprosessista ja vuorovaikutuksesta (Kääriäinen 2008). Eri hoitomuotojen sivuvaikutusten sekä

mahdollisten ongelmien esille tuominen ohjauksessa edellyttää kokemusta sekä tietoa. Usein tieto

perustuu käytännön kokemukseen ja vain vähän tutkittuun tietoon. Potilasohjausosaamisen vahvis-

taminen koulutuksen avulla takaa laadukkaan, tutkimukselliseen ja näyttöön perustuvaan tietoon

pohjautuvan potilasohjauksen kaikissa hoitokontakteissa. (Johansson ym. 2002, Lipponen ym.

2006, 2013b, Kääriäinen 2007, Lipponen 2014.) Kouluttautuminen lisää myös verkostoitumista ja

parantaa yhteistyötä oman työyksikön, eri työyksiköiden ja organisaatioiden välillä (Lipponen ym.

2013a, 2013b).

Koulutus ohjausmenetelmistä ja ohjauksesta yleisesti koetaan tarpeelliseksi. Koulutus tarjoaa hoito-

henkilökunnalle mahdollisuuden vahvistaa osaamisvalmiuksiaan potilasohjauksen, sairauksien hoi-

don ja hoitomenetelmien osalta. Lisäksi koulutus tarjoaa uusia välineitä toteuttaa potilasohjausta.

(Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014.) Pelkkä tiedon lisääminen

koulutuksen avulla ei ole riittävää vaan hoitohenkilökunta tarvitsee koulutusta potilaan motivoimi-

seen (Kennedy ym. 2014) ja osaamista muun muassa uuden teknologian hyödyntämiseen tulisi vah-

vistaa aiempaa enemmän (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007). Lipponen ym. (2013a) kuvaavat

koulutuksen lisäävän henkilökunnan motivaatiota tiedon etsimiseen ja päivittämiseen. Koulutukses-

sa tulee huomioida kuitenkin, että tutkittu tieto on kuitenkin osattava muokata ja soveltaa aiempaan

tietoperustaan (Kyngäs ym. 2007).

Hoitohenkilökunnan kokemukset potilasohjauksen kehittämistyöhön osallistumisesta ovat positiivi-

sia ja koulutus koetaan hyödylliseksi ja tarpeita vastaavaksi, vaikka kehittämistyötä kuvataan osin

rankaksi, epäselväksi ja työlääksi. Kehittämistyö hyödyttää positiivisella tavalla koko työyksikköä.

Potilasohjauksen kehittäminen edellyttää hoitohenkilökunnan koulutuksen lisäksi materiaalin ja

menetelmien kehittämistä. Potilasohjausmenetelmien tulee olla enemmän nykyhetkeä vastaavia ja

niissä tulee hyödyntää aiempaa enemmän teknologisia ratkaisuja. Kehittämistyö on yksi keino vas-

tata käytännön tarpeisiin. (Johansson ym. 2002, Corrarino 2013, Lipponen ym. 2013a, 2013b.)

11

Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien kehittämiseen liittyviä kokemuksia voidaan kuvata oman

työn kehittämisen, osallistumisen, tukemisen ja haasteiden kautta (Lipponen ym. 2006). Haasteena

koulutukseen osallistumiselle on ajan puute. Hoitohenkilökunnalla tulee olla riittävästi aikaa osallis-

tua koulutukseen ja vahvistaa osaamisvalmiuksiaan. (Lipponen ym. 2013b.) Kouluttautuminen ei

voi olla yksittäisen hoitotyöntekijän vastuulla, vaan esimiehen ja työyhteisön tulee tukea kouluttau-

tumisessa ja kehittämistyössä. Hoitohenkilökunnan kouluttaminen ei myöskään ole vain yhden etu

vaan kouluttamisesta hyötyy koko organisaatio ja työyksikön hoitotyön laatu, hoitotyö ja yhteistyö

paranevat. Lisäksi kouluttautuminen lisää yhteistyötä eri työyksiköiden ja erikoisalojen välillä.

(Lipponen ym. 2013a, 2013b.)

Vuorovaikutus ja reflektio

Kommunikointi-, kuuntelu- ja vuorovaikutustaitoja tarvitaan hoitotyössä potilaan ja omaisten koh-

taamisessa sekä yhteistyössä eri ammattilaisten kanssa. Opetus- ja ohjausosaaminen kuuluvat hoito-

työn ydinosaamiseen. Taitojen kehittäminen edellyttää koulutuksen lisäksi käytännön työelämän

tilanteita, joissa voi soveltaa ja kehittää oppimiaan taitoja. (Lauri 2007.) Potilasohjauskoulutuksen

on todettu vaikuttavan positiivisesti hoitohenkilökunnan kommunikaatiotaitoihin ja asenteisiin

(Visser & Wysmans 2010). Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien ja potilasohjauksen kehittä-

mistyön hyödyt näkyvät potilaalle suoraan potilaslähtöisyytenä ja voimaannuttavana lähestymista-

pana potilasohjaustilanteissa (Johansson ym. 2002, Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym.

2013b, Lipponen ym. 2013a, 2013b, Lipponen 2014). Lamiani ja Furey (2009) toteavat tutkimuk-

sessaan, että potilasohjauskoulutuksen jälkeen henkilökunta puhuu potilasohjauksessa potilaille

huomattavasti enemmän ja potilasohjauksessa käsitellään potilaan tilannetta laajemmin myös psy-

kososiaalisesta näkökulmasta. Potilasohjauskoulutuksen jälkeen potilaan osaaminen ja potilasohja-

uksen sisällön ymmärtäminen varmistetaan useammin ja tarvittaessa ohjaustilanne toistetaan (La-

miani & Furey 2009). Oppiminen on eritasoista ja eri tavoin tapahtuvaa toimintaa, jonka tavoitteena

on ymmärtämiseen pohjautuva oman näkemyksen muodostaminen ja uuden tiedon luonti. Oppimi-

nen tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa sekä potilasohjaustilanteessa että osaamisval-

miuksia lisäävässä koulutuksessa. Oppimisen kontekstissa reflektio tarkoittaa kokemusten ja oppi-

misen analysointia sekä arviointia. (Salminen & Suhonen 2008.)

Reflektiota voi hyödyntää yksittäisten tilanteiden käsittelyssä ja arvioitaessa omaa ammatillista toi-

mintaa sekä sen kehittämistä. Ammattimainen, reflektiivinen toiminta on monitasoista ja moniulot-

teista. (Tiuraniemi 2002, Ora-Hyytiäinen 2004.) Hoitotyön ihmisläheisyys ja toimintaympäristön

12

nopeat muutokset korostavat reflektiotaitojen merkitystä (Koskinen ym. 2007). Vuorovaikutuksessa

reflektio merkitsee asian tai sanoman olennaisen osan palauttamista toiselle käyttäen samoja sanoja

ja samaa olennaista sisältöä kuin asian ilmaisija. Koulutuksessa se tarkoittaa koulutettavan esittä-

män kysymyksen palauttamista takaisin pohdittavaksi. Näin koulutettavan aktiivinen osallistuminen

ja avoin pohdinta korostuvat. Hoitohenkilökunta reflektoi potilaan oppimisen lisäksi omaa rooliaan

ja toimintaansa potilasohjaustilanteessa. (Tiuraniemi 2002, Koskinen ym. 2007, Kelo ym. 2013b.)

Oman toiminnan arvioinnissa reflektointi tarkoittaa tulkintojen pohtimista, ymmärtämistä, uuden

tulkinnan tuottamista ja toimintaan orientoitumista (Ora-Hyytiäinen 2004).

Verkko-oppimisympäristö hoitohenkilökunnan koulutuksessa

Tietotekniikan kehittyminen muuttaa hoitotyön toimintoja potilastietojärjestelmien, tiedon siirron,

tiedon hankinnan, yhteistyön ja potilasohjauksen osalta. Teknologiaa on mahdollista hyödyntää yhä

enemmän myös hoitohenkilökunnan koulutukseen (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007, Lauri

2007, Salminen & Suhonen 2008) ja verkostoitumiseen (Lauri 2007). Verkko-oppimisympäristöä

hyödyntävät koulutusohjelmat voivat olla erinomaisia menetelmiä koulutettaessa henkilökuntaa.

Verkossa tapahtuvaan koulutukseen kohdistuu suuria odotuksia ja sen hyödyntämiseen etsitään yhä

uusia toimintatapoja. (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007, Salminen & Suhonen 2008.)

Terminä verkko-opiskelu viittaa teknisiin puitteisiin ja internet-pohjaiseen pedagogista toimintaa

tukevaan ohjelmaan (Pantzar 2004). Parhaiten sitä hyödyntävät aktiivista vuorovaikutusta ja reflek-

tiota hyödyntävät ja hieman huonommin konkreettiset, visuaaliset ja toiminnan kautta oppivat op-

pimistyylit (Vainionpää 2006). Verkko-oppimisympäristö on yksi tapa hyödyntää tietotekniikkaa ja

verkkoteknologiaa käyttäen verkossa olevaa oppimisalustaa kuten Moodlea opetuksessa (Manninen

2001, Vainionpää 2006, Koli 2008). Monipuolisesti järjestetyn verkko-opiskelun on todettu sovel-

tuvan lähes kaikille oppimistyyleille. Verkkopohjaisen oppimisympäristön ominaisuuksiin kuuluvat

muun muassa aktiivisuuden ja ajankäytön hallinnan vaatimus, joustava saatavuus, mahdollisuus

kokemusten jakamiseen ja keskusteluun. Lisäksi ominaisuuksia ovat reflektointi, opiskelun linkit-

tyminen toimintaympäristöön ja tasa-arvoisuus kommunikoinnissa sekä asiantuntijuuden jakamises-

sa. (Manninen 2001.) Verkko-oppimisympäristössä tapahtuvan opetuksen pedagoginen lähestymis-

tapa ei yksin kerro opetuksen toteutumisesta, sillä oppimisympäristö verkossa tapahtuvalla opetuk-

sella on monimutkainen ja koostuu eri elementeistä. Oppimisen toteuttamisen ja arvioinnin tarkaste-

lu verkko-oppimisympäristössä vaatii myös sen perusrakenteiden ja elementtien tarkastelua. (Lak-

kala & Lipponen 2004.)

13

Tietokonevälitteistä ja kasvotusten tapahtuvaa potilasohjauskoulutusta vertaillessa on huomattu, että

tietokonevälitteinen koulutus on yhtä tehokasta ja kustannuksiltaan halvempaa kuin kasvotusten

tapahtuva koulutus. Kustannusvaikuttavuuden lisäksi verkossa tapahtuvan koulutuksen hyötyinä on

24h saatavuus, riippumattomuus ajasta ja paikasta koulutuksen suorittamisessa sekä mahdollisuus

tarjota esimerkiksi perehdytyksen yhteydessä sama tieto uudelle työntekijälle. Verkossa tapahtuvan

koulutuksen avulla on mahdollista kouluttaa suuria määriä hoitohenkilökuntaa vähin kustannuksin.

(Berger ym. 2009.) Verkossa tapahtuva koulutus mahdollistaa myös henkilökunnan osallistumisen

henkilökohtaisten osaamisvalmiuksien kehittämiseen ja kollektiiviseen oppimiseen (Lipponen ym.

2013b). Verkko-oppimisympäristössä toteutuu organisaatioiden välinen yhteistyö joustavasti. Kes-

kustelu eri organisaatioiden ja työyksiköiden kesken luo yhteistyön pohjaa myös potilastyön jousta-

vuudelle. (Lauri 2007, Lipponen ym. 2013a.) Verkkokeskustelun on todettu vaikuttavan positiivi-

sesti myös oppimistuloksiin (Vainionpää 2006).

Verkossa tapahtuva opiskelu koetaan pääasiassa myönteisenä ja monipuolisena. Uuden tiedon tuot-

taminen ja jakaminen verkko-oppimisympäristössä koetaan mielekkäänä. Opiskelu verkossa voi

kuitenkin tuntua haasteelliselta, jos tietotekniikkaa ei ole tottunut hyödyntämään koulutuksessa ja ei

koe sitä vahvaksi osaamisalueeksi. (Matikainen 2001, Berger ym. 2009, Lipponen ym. 2013a,

2013b.) Jatkuvasta saatavilla olemisesta huolimatta myös ajan käytön haasteet voivat vaikeuttaa

oppimista verkossa. Opiskelun ei välttämättä mielletä vaativan konkreettista aikaa. Myös sopeutu-

minen erityisesti uudenlaisiin vuorovaikutustilanteisiin voi vaatia oman aikansa. (Manninen 2001.)

Syventävä potilasohjauskoulutus KYSissä

Tarpeita vastaava ja hoitotyössä näkyvä potilasohjauskoulutus on keino vaikuttaa potilasohjauksen

laatuun, potilaslähtöisyyteen ja lisätä kustannustehokkuutta. KYSin syventävän potilasohjauskoulu-

tuksen päätavoitteena on lisätä KYSin hoitohenkilökunnan osaamista potilasohjausprosessista, poti-

lasohjauksen perusteista ja menetelmistä. Koulutuksen avulla pyritään lisäämään hoitohenkilökun-

nan tiedollista ja taidollista potilasohjausosaamista sekä vaikuttamaan potilasohjaukseen liittyviin

asenteisiin myönteisesti. Lisäksi koulutuksen tavoitteena on yhtenäistää potilasohjausta ja sen toteu-

tumista koko hoitoketjussa ja edistää materiaalien kehittämistä. (Tervo-Heikkinen 2013, Tervo-

Heikkinen ym. 2015.) Syventävä potilasohjauskoulutus on suunnattu ensisijaisesti työyksiköiden

näyttöön perustuvan hoitotyön tai potilasohjauksen vastuuhenkilöille, mutta koulutukseen voi osal-

listua myös ilman vastuutehtäviä. Syventävää potilasohjauskoulutusta on edeltänyt koko KYSin

henkilökunnalle suunnattu potilasohjauksen peruskurssi. Syventävä potilasohjauskoulutus koostuu

14

aloitusinfosta, alueellisesta koulutuspäivästä sekä verkko-oppimisympäristöstä Moodlessa (myö-

hemmin Moodle) olevasta materiaalista, kehittämistehtävästä ja keskustelualueista. Koulutuksen

osana toteutuu myös reflektiotapaaminen. (Tervo-Heikkinen 2014, Tervo-Heikkinen ym. 2015.)

Syventävän potilasohjauskoulutuksen sisältömoduulit koostuivat potilasohjauksen perusteista, ohja-

usprosessista, menetelmistä, kirjaamisesta ja tiedon yhdistämisestä käytäntöön. Koulutukseen kuu-

luvan kehittämistehtävän tarpeet nousivat osallistujien työyksiköiden tarpeista ja teoriaa yhdistettiin

ongelman ratkaisemiseksi. (Tervo-Heikkinen ym. 2015.)

2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista

Laadukkaan potilasohjauksen muodostavat potilaan ja hoitohenkilökunnan taustatekijät, vuorovai-

kutteinen ohjaussuhde, aktiivinen ja tavoitteellinen toiminta ja riittävät toimintaedellytykset (Kyn-

gäs ym. 2007, Kääriäinen 2007, Lipponen 2014). Potilasohjauksen tavoitteena on tukea potilaan

oppimista, motivaatiota ja voimaantumista potilaan toimiessa aktiivisena omaan terveyteen liittyvi-

en asioiden ratkaisijana (Lipponen 2014). Toiminta perustuu hoitohenkilökunnan ammatilliseen

vastuuseen ja siihen ovat sidoksissa resurssit, riittävyys ja vaikuttavuus. Laadukasta potilasohjausta

voidaan pitää osana potilaan asianmukaista ja hyvää hoitoa. (Kääriäinen 2008.)

Hoitohenkilökunnan potilasohjauksen osaamisvalmiudet koostuvat käytettävästä tiedosta, taidoista

eli käytännön valmiuksista ja asenteista (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Hoitohenkilö-

kunnan tieto koostuu pääasiassa koulutuksen ja työkokemuksen tuomasta tiedosta. Parhaiten hoito-

henkilökunta hallitsee ohjauksen toimenpiteitä varten ja heikoimmaksi osa-alueeksi hoitohenkilö-

kunta on kuvannut eri potilasohjausmenetelmien käytön. (Johansson ym. 2002, Kääriäinen ym.

2006, Lipponen ym. 2006, Lipponen ym. 2008.) Asenteet potilasohjausta kohtaan hoitohenkilö-

kunnalla ovat myönteiset ja potilasohjauksen katsotaan kuuluvaksi osaksi tehtävää hoitotyötä (Jo-

hansson ym. 2002, Lipponen ym. 2006, 2008).

Koulutus potilasohjauksesta ja – menetelmistä koetaan yleisesti tarpeelliseksi ja sen kuvataan lisää-

vän teoreettista tietoa, vahvistavan ohjausmenetelmiä tarjoten uusia välineitä potilasohjauksen to-

teuttamiseen (Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014). Potilasoh-

jaustoiminnan kehittämisestä on positiivisia kokemuksia ja sen on todettu vaikuttavan positiivisesti

koko työyksikköön. Kehittämistyö on yksi keino vastata käytännön tarpeisiin. (Johansson ym.

2002, Corrarino 2013, Lipponen 2013a, 2013b.) Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien kehittä-

15

misen hyödyt näkyvät suoraan potilaalle vuorovaikutuksen vahvistumisena ja potilasohjauksen

voimaannuttavana lähestymistapana potilasohjaustilanteissa (Kääriäinen 2007, Kelo ym. 2013b,

Lipponen 2014). Verkko-oppimisympäristö on yksi tapa hyödyntää tietotekniikkaa ja sen on todettu

olevan kustannustehokas tapa kouluttaa henkilökuntaa. Verkossa tapahtuvan koulutuksen hyötyinä

ovat myös 24h saatavuus ja riippumattomuus paikasta. (Keulers ym. 2007, Berger ym. 2009.)

Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys on esitetty yhteenvetona kuviossa 1.

Kuvio 1. Hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamisen vahvistaminen erikoissairaanhoidossa.

Monimuotoinen potilasohjauskoulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana

Teoreettisen tiedon

lisääntyminen

Ohjausmenetel-mien

monipuolistu-minen

Kehittämistyö-hön

osallistuminen

Vuorovaikutus-taitojen

vahvistuminen

Oppimista tukeva

koulutus-ympäristö

Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiudet potilasohjauksessa

Teoreettinen tieto

Käytännön valmiudet

•potilasohjaus-menetelmien käyttö

Asenteet potilasohjausta

kohtaan

Laadukas potilasohjausprosessi

Potilaan ja hoitohenki-lökunnan

taustatekijät

Vuorovai-kutteinen

ohjaussuh-de

Toiminta

•Tarve

•Tavoite

•Toteutus

•Arviointi

Toiminta-edellytykset

•Resurssit

16

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoitohenkilökun-

nan osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Tavoitteena on selvittää hoito-

henkilökunnan kokemuksia syventävästä potilasohjauskoulutuksesta hoitohenkilökunnan potilasoh-

jausosaamisessa ja tuottaa kuvailevaa tietoa edellä mainituista ilmiöistä. Saatuja tuloksia voidaan

hyödyntää potilasohjauskoulutuksen edelleen kehittämisessä KYSissä.

Tutkimuskysymykset:

1. Miten hoitohenkilökunta kuvaa potilasohjauksen toteutumista erikoissairaanhoidossa?

2. Millainen merkitys syventävällä potilasohjauskoulutuksella on hoitohenkilökunnan osaamisval-

miuksiin potilasohjauksessa?

3. Miten syventävä potilasohjauskoulutus vaikutti hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjaukses-

ta?

17

4 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA ANALYSOINTI

4.1 Tutkimukseen osallistujat

Tämän tutkimuksen osallistujat olivat KYSin syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistunut

hoitohenkilökunta (n=42). Syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneille informoitiin en-

nen aineistokeruuta ja aineistonkeruuvaiheessa kerättävän haastatteluaineiston hyödyntämisestä

tutkimukseen. Osallistuneille lähetettiin vielä aineiston keräämisen jälkeen sähköpostitse tiedote

aineistonkäytöstä. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista, perustui tietoiseen suostumuk-

seen kerätyn aineiston hyödyntämisestä tutkimustarkoituksessa ja osallistujilla oli mahdollisuus

keskeyttää osallistuminen milloin tahansa.

4.2 Tutkimusaineisto ja aineiston keruu

Tämän tutkimuksen kohteena olevan ilmiön kuvaamiseen soveltuu kvalitatiivinen tutkimusmene-

telmä, koska halutaan kuvata potilasohjauskoulutuksen vaikutusta hoitohenkilökunnan osaamisval-

miuksiin erikoissairaanhoidossa. Kvalitatiivista tutkimusmenetelmää käytetään pyrittäessä kuvaa-

maan ja ymmärtämään ilmiöitä sellaisina kuin ne esiintyvät omassa kontekstissaan (Polit & Beck

2006), kun kohteena on ihminen ja hänen elämänpiiriinsä liittyvät ilmiöt (Kylmä & Juvakka 2007)

ja kun tutkimusalueesta halutaan saada esille uusi näkökulma tai sitä halutaan lähestyä ymmärtämi-

sen kautta eikä tutkimustuloksien osalta pyritä yleistettävyyteen. Tutkimuksessa korostuvat koke-

musten, tulkintojen, käsitysten tutkiminen ja näkemysten kuvaus. (Polit & Beck 2006, Kylmä &

Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita pyri-

tään ymmärtämään tutkittavien näkökulmasta luonnollisissa yhteyksissä, otos perustuu valikointiin

ja aineisto on sanallista (Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1998).

Ryhmähaastattelu soveltuu aineistonkeruumenetelmäksi, kun osallistujia yhdistää sama tekijä tai

yhteinen kokemus ja halutaan tukea dialogista vuoropuhelua valitun aihepiirin ympärillä. Ryhmän

suositeltava koko on 3-12 henkilöä ryhmätilanteen ohjaamisen hallitsemiseksi. (Polit & Beck 2006,

Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013, Hirsjärvi & Hurme 2015.) Tutkimukseen osallistujia

yhdistää syventävä potilasohjauskoulutus, yhteinen työnantaja ja hoitotyö. Ryhmähaastattelu sopii

yhdistävien tekijöiden osalta menetelmäksi hyvin. Puolistrukturoidun teemahaastattelun keskeiset

asiat ovat etukäteen sovittu, mutta aineiston keruuseen liittyy vapauksia. Teemahaastattelussa ko-

rostuvat osallistujien asioille antamat tulkinnan ja merkitykset. Haastattelutilanteessa edetään val-

18

miin rungon mukaisesti, mutta haastattelija rohkaisee osallistujia keskustelemaan valituista teemois-

ta vapaasti, esittäen tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä (Polit & Beck 2006, Kylmä & Juvakka

2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013) ja tuomaan esille omat mielipiteensä (Eskola &

Vastamäki 2015). Tutkimuksessa käytettävä teemahaastattelun runko on kaksitasoinen, jossa ylim-

män tason muodostavat aihepiirit, teemat, joista halutaan puhua. Toisella tasolla ovat apukysymyk-

set, joilla teemoja pilkotaan pienemmiksi kysymyksiksi vastaamisen helpottamiseksi. (Eskola &

Vastamäki 2015, Hirsjärvi & Hurme 2015, Kylmä & Juvakka 2007, Tuomi & Sarajärvi 2009.)

Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla reflektioryhmissä syventävään

potilasohjauskoulutukseen osallistuneelta hoitohenkilökunnalta. Teemahaastattelun aihepiirit olivat

toiveet ja odotukset kurssista, kurssin tavoitteet ja kokonaisuus, verkkokurssin osuus, kurssinaikai-

nen ohjaus ja sen merkitys sekä kehittämistehtävä (liite 4). Vastausvaihtoehtoja ei ollut, vaan haas-

tateltavat keskustelivat teemoista omin sanoin. Aineiston keräsi kaksi hoitotyön kliinistä asiantunti-

jaa, joista toinen oli mukana syventävän potilasohjauskoulutuksen toteutuksessa ja molemmat ref-

lektioissa. Reflektioryhmiin osallistui 38 kurssilaista. Neljä osallistujaa jätti kirjallisen palautteen

vastaten haastattelurungon mukaisiin teemoihin. Osallistuneet saivat etukäteen haastattelurungon ja

heidät haastateltiin seitsemällä ryhmähaastattelukerralla pienryhmissä. Yhden tapaamisen pituus oli

keskimäärin 1-1,5 tuntia ja tapaamiseen osallistui kerrallaan 4-6 haastateltavaa. Tutkimuksen aineis-

ton keruu ei edellyttänyt erillistä arviointia sisäänotto- tai poissulkukriteereistä, koska tutkimuksen

osallistujat muodostuivat syventävän potilasohjauskoulutuksen osallistujista.

4.3 Aineiston analyysi

Ryhmähaastattelut nauhoitettiin ja haastattelijat litteroivat nauhoitteet tekstimuotoon. Valmista,

litteroitua tekstiä tuli noin 100 sivua. Litterointi toteutettiin valmiin teemarungon järjestyksessä jo-

kainen ryhmähaastattelu omana erillisenä tiedostona. Litteroidut ryhmähaastattelut ja kirjalliset pa-

lautteet analysoitiin kvalitatiiviseen tutkimukseen sopivalla aineistonlähtöisellä induktiivisella sisäl-

lönanalyysillä. Aineiston analyysi muuttaa tutkimusaineiston tutkittavan ilmiön teoreettiseksi kuva-

ukseksi. Induktiivisessa sisällönanalyysissä aineistoa kuvaavien luokkien muodostumista ohjaa ai-

neisto. Aineiston tekstin sanoja luokitellaan teoreettisten merkitysten avulla. Sisällönanalyysin tar-

koituksena on tiivistää kerätty aineisto niin, että ilmiötä voidaan kuvailla yleistettävästi, lyhyesti ja

tutkittavien ilmiöiden suhteet esiintyvät selkeinä. Induktiivista päättelyä ohjaa tutkimuksen tarkoitus

ja kysymyksenasettelu. Analyysissä ei ole tarkoitus analysoida kaikkea aineiston tarjoamaa tietoa,

vaan vastausta haetaan tutkimuksen tarkoitukseen ja tutkimustehtäviin. (Kylmä & Juvakka 2007.)

19

Analyysiyksikkö määritellään ennen analyysiprosessin alkua ja sen määrittelyssä ratkaisevat aineis-

ton laatu ja tutkimustehtävä. Tutkimuksessa analyysiyksikkönä ovat lausumat. Lausumilla tarkoite-

taan useammista sanoista koostuvaa ajatusta tai ajatusteemaa. Analyysiyksikön määrittelyn jälkeen

muodostetaan analyysirunko. Tämän tutkimuksen sisällön analyysi kohdistuu aineiston ilmisisältöi-

hin eli konkreettisiin ilmaisuihin ja analyysiyksiköitä tarkastellaan suhteessa tutkittavaan ilmiöön.

(Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Piilosisällöt kuten huokaukset, äänenpainon vaihtelut

ja tauot jäävät aineiston analyysin ulkopuolelle. Sisällönanalyysi etenee yleiskuvan luomisen kautta

pelkistämiseen, ryhmittelyyn sekä abstrahointiin (kuvio 2). Näin kuvattavasta ilmiöstä saadaan

muodostettua tutkimuskysymyksiin vastaavaa tietoa. (Kylmä & Juvakka 2007, Polit & Beck 2006,

Tuomi & Sarajärvi 2009, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)

Kuvio 2. Sisällönanalyysin eteneminen vaiheittain (Kylmä & Juvakka 2007).

Pelkistämisessä aineistolle esitetään tutkimustehtävän mukaisia kysymyksiä. Merkitykselliset ilma-

ukset tiivistetään niin, että olennainen sisältö säilyy. Aineiston ryhmittelyssä pelkistetyille ilmauk-

sille etsitään yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia vertailemalla niitä keskenään. Samaa tarkoittavat il-

maisut yhdistetään luokiksi ja luokat nimetään sisältöä kuvaaviksi. Ryhmittelyssä voi olla useampia

vaiheita ja yksittäisistä luokista voi syntyä ryppäitä. Abstrahoinnissa yhdistetään saman sisältöisiä

luokkia yläluokiksi ja aineiston analyysi etenee abstraktimmalle tasolle. Abstrahointivaihe asettuu

limittäin muiden vaiheiden kanssa. (Kylmä & Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen

2013.) Tutkimuksen aineiston analyysissä analyysiyksiköt koodataan siten, että lausumat ovat löy-

dettävissä tekstistä ja näin analyysin edetessä voi palata takaisin lausuman kontekstiin. Alkupe-

räisilmaukset pelkistetään ja pelkistyksistä muodostetaan saman sisältöisiä alaluokkia. Yläluokat

muodostetaan yhdistämällä alaluokat laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Aineiston analyysin lopputu-

loksena muodostuvat pääkategoriat. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)

Yleiskuvan luominen aineistoon

tutustumalla

Ilmauksien pelkistäminen

Pelkistysten ryhmittely

Abstrahointi

20

5 TULOKSET

5.1 Osallistujien kuvaus

Syventävän potilasohjauskoulutuksen aloitti 54 hoitohenkilökunnan jäsentä, mutta 12 keskeytti

opinnot eri syistä. Lopullinen osallistujamäärä oli 42. Osallistujat (n=42) työskentelivät erikoissai-

raanhoidossa eri erikoisaloilla poliklinikka˗ ja osastotyössä. Osallistujista 27 toimi sairaanhoitajan

tehtävissä, yhdeksän apulaisosastonhoitajana (aoh) ja kuusi hoidonsuunnittelijana, kätilönä, kliini-

sesti erikoistuneena hoitajana tai fysioterapeuttina (kuvio 3). Tarkempien taustatietojen esittäminen

ei ole tarpeellista, koska tutkimuksessa ei kuvata taustatekijöiden vaikutusta tutkimuksen aiheeseen.

Kuvio 3. Osallistujien ammattijakauma.

sairaanhoitaja 27

aoh 9

muut 6

Osallistujien ammattijakauma (n=42)

21

5.2 Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa

Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa ilmeni kahtena pääluokkana: 1) Resurssien

ohjaamana päivittäisenä toimintana ja 2) tarpeista lähtevänä ammatillisena toimintana (kuvio 4).

Kuvio 4. Potilasohjauksen toteutuminen erikoisairaanhoidossa.

Resurssien ohjaamaa päivittäistä toimintaa

Potilasohjausta osana päivittäistä hoitotyötä kuvattiin suunnitelluksi, kokonaisvaltaiseksi ja sa-

malla haasteelliseksi toiminnaksi. Potilasohjaus oli kiinteä osa hoitohenkilökunnan päivittäistä työ-

tä. Ohjauksellisiin tarpeisiin nähden osa hoitohenkilökunnasta koki sen kuitenkin riittämättömäksi

ja näkymättömäksi, ”harmaaksi alueeksi ” hoitotyössä, josta kukaan ei kantanut vastuuta.

”… Ohjaus on kuitenkin koko ajan se työ, mitä me teemme. Sitä ei voi ottaa irrallisek-

si. Ohjaus elää koko ajan siinä työssä…”

”…Ehkä vähän liian kevein perustein olemme aikaisemmin tehneet ohjausta. Me

teemme ohjaamista koko ajan. Missä se näkyy – ei missään…”

”… se on harmaa alue, että kukaan ei oikein ota vastuuta…”

Resurssien ohjaamaa

päivittäistä toimintaa

Resurssit vaikuttivat poti-

lasohjauksen toteutumiseen

Potilasohjaus osana päivit-

täistä hoitotyötä

Potilasohjauksen toteu-

tuminen erikoissairaan-

hoidossa

Tarpeista lähtevää am-

matillista toimintaa

Potilasohjauksen lähtökoh-

tana olivat tarpeet

Potilasohjaus oli osa am-

matillista osaamista

22

Hoitohenkilökunta kuvasi kirjaamisen kuuluvan osaksi potilasohjauksen toteuttamista ja toteutuvan

vaihtelevasti. Toteutuessaan potilasohjauksen kirjaaminen oli kuitenkin suunnitelmallista. Poti-

lasohjauksessa käytettävä materiaali kirjattiin ylös ja kirjaaminen oli rakenteista.

”…Paljon on kirjaamisesta valitettu… Siellä on aina se jatkohoidonohjaus ja jatko-

hoidon suunnittelu ja se materiaali mitä käytetään aina kirjataan… Meillä se ei ole

ongelma…”

Puutteellisen kirjaamiseen taustalla oli usein kiire ja potilasohjauksen näkymättömyys päivittäisessä

hoitotyössä. Rakenteinen kirjaaminen kuvattiin haasteelliseksi ja potilastietojärjestelmästä oli vai-

kea löytää sopivaa kohtaa potilasohjauksen kirjaamiselle.

”… se ei ole oikein näkyvä ja esimerkiksi kirjaamisessa se ei näy ja että siitä saisi jo-

tenkin yhteneväistä ja että sitä toteutettaisiin siinä että se näkyisi joka päiväisessä

työssä ja kirjattaisiin…”

”…Teemme paljon, mutta emme osaa kirjata sitä potilaslähtöisesti … Teemme paljon

enemmän kuin mitä kirjataan. Emme kirjaa sitä oikein oikeaan paikkaan niin taval-

laan se jää näkymättömäksi…”

”… Nimenomaan tuo kirjaamisasia, se on selkäytimessä … Ohjaaminen on meidän

työtä, mutta miten se näkyy siellä rakenteisessa kirjaamisessa ja miten maltan sen

laittaa sinne…”

Potilasohjauksen sisältöön ja toteutumiseen vaikutti erikoisala. Poliklinikkatyöskentelyssä poti-

lasohjaus oli olennainen osa päivittäistä potilastyötä. Päivystystoimintaan keskittyvän yksikön poti-

lasohjaus oli hektistä, lyhytkestoista ja sisällöllisesti keskittynyt vain sen hetkiseen tilanteeseen.

Psykiatrisen yksikön potilaiden potilasohjaus kuvattiin etenevän eri tavoin kuin somaattisen yksi-

kön potilaiden. Poliklinikka˗ ja osastotoiminnan välillä erot näkyivät ajoittain potilaan saamassa

ohjauksessa. Toisten yksiköiden toiminnasta ja toimintatavoista ei aina tiedetty tarpeeksi.

”…Meidän osastolla, kun ovat niitä päivystyspotilaita, niin eihän siellä voi suunnitel-

la ja valmistautua etukäteen mitkä potilaat tulevat ja sitten se ohjaus siellä osastolla…

kun meillä ei ole mitään ryhmiä eikä sellaista elämäntapa, -muutosohjausta tai…”

”… Tosiaan kun meillä tuolla XXX puolella on niin erilaista se potilasohjaus, että ei

voida mennä välttämättä ihan systemaattisesti…”

Potilasohjauksen ajallista toteutumista hoitohenkilökunta kuvasi joko kertaluonteiseksi ohjaukseksi

tai jakautuneena potilaan hoitoaikana useampaan tapaamiseen. Kotiutumisvaiheessa annettavan

23

potilasohjauksen hoitohenkilökunta koki haasteelliseksi ja puutteellisesta potilasohjauksesta oli saa-

tu palautetta myös potilailta. Puutteellisen ja kiireessä tapahtuvan kotiuttamisen johdosta osa päivit-

täisestä työstä kului potilaiden tavoitteluun kotiutumisen jälkeen, esimerkiksi lääkeasioiden selven-

tämiseksi.

”… Tuntuu, että se ohjaus on hoitotyössä jokaisessa hetkessä haasteellisinta mitä

meillä on… Potilaan kotiuttaminen ja leikkaukseen liittyvät ohjaukset ovat sinänsä

haasteellisia. Meillä on kiirettä niin kuin varmasti joka paikassa on…”

”… Vähän semmoista negatiivista palautetta potilailta siitä ettei saa tarpeeksi tietoa

potilasohjauksessa…”

”… Meillä on aina lyhytkestoista se ohjaus… Oikeastaan ne kotiuttamiset… Se tulee

siinä samalla kun tehdään työtä… ohjataan pitkin matkaa…”

Resurssit vaikuttivat potilasohjauksen toteutumiseen ajan, tilan ja materiaalin osalta. Käytettä-

vissä olevan ajan koettiin määrittelevän potilasohjauksen toteutumista eniten. Aikaa oli vähän tai ei

lainkaan verrattuna potilasohjauksen määrään ja potilasohjaus koettiin työmäärää lisäävänä tekijänä.

Hoitohenkilökunta tiedosti potilasohjauksen tarpeen hyvin, mutta kiire oli suurin yksittäinen syy,

jos potilasohjausta ei toteutettu tai se toteutui vaillinaisesti. Aikaa päivystyksellisten tai yllättävien

tilanteiden kohdalla ei potilaalle aina ollut riittävästi ja hoitojen aloitusten nopeutuessa ei välttämät-

tä ollut aikaa potilasohjaukselle ennen toimenpidettä.

”… hektisellä XXX työskennellään…se aika on… joka paljon sanelee sitä työtä…”

”… Se ei ole pelkästään meidän ongelma, että on kiirettä. Samojen asioiden kanssa

ollaan joka puolella… Se on tätä päivää, että ne resurssit viedään. Ja sitten pitäisi

kuitenkin niitä potilaita ohjata ja hoitaa…”

”… Ajattelin sitä ohjausta niin, että siitä on aina kiireisellä osastolla helpompi … että

en minä ennätä… kun se on niin haastavaa…”

Potilasohjauksen ympäristö kuvattiin usein meluisaksi ja rauhattomaksi. Hoitohenkilökunta kuvasi

potilasohjauksen häiriintyvän, mikäli ympäristö oli meluisa ja levoton. Tilaa ei välttämättä voinut

suunnitella tai varata etukäteen vaan potilasohjausta toteutettiin yleisissä tiloissa ja käytävillä. Poti-

laiden yksityisyyden suoja koettiin heikoksi puutteellisten tilojen vuoksi.

24

”… Meillä ei ole mitään huonetta missä voisi kiireettömästi, rauhallisesti jutella poti-

laan kanssa, niin kuin monia sellaisia asioita, mihin pitäisi tarttua, mutta tilanteet ei

anna periksi…”

”… Ja hoitajat pyörivät jossain pienessä nurkassa, kova häly ympärillä ja kukaan ei

kuule mitään ja sen, jonka pitäisi kuulla ei kuule, mutta muut kuulevat… jos on huono

kuuloinen ja…”

Potilasohjeet eivät olleet aina selkeitä tai potilaan tarpeisiin vastaavia. Osa materiaalista oli tiedol-

taan vanhentunutta ja puutteellista. Materiaalia oli saatavilla vain rajoitetusti tai se puuttui koko-

naan.

”… Kyllä se vähän kun tuli tämä potilasohjausjuttu, ja joutui sellaisia potilas-

/asiakasryhmiä ohjaamaan, joista et itsekään tiennyt… oli kyllä aika jännää ohjata

niitä, kun kaikki ohjeet ovat antiikkisia ja potilasohjeet ovat ihan vääriä, että sillä ta-

voin kosketti sitä arkea. Ohjeita tarvittaisiin uusia…”

”… Meillä on paljon XXX tekemiä ohjeita, mutta ei aina kohtaa siinä sellaista käy-

tännön läheistä tietoa, mitä…”

Yleisin potilasohjauksen muoto oli yksilöohjaus ja pääasiassa potilasohjauksessa tietoa annettiin

suullisesti. Muita ohjausmenetelmiä käytettiin harvoin. Hoitohenkilökunnalla oli tietoa tietokoneen

ja audiovisuaalisten menetelmien hyödyntämisen mahdollisuudesta. Tietotekniikan liittäminen poti-

lasohjaukseen nähtiin mahdollisuutena vastata puutteellisiin resursseihin.

”… Niin paljon on meidän työ sitä jatkuvaa suullista ohjaamista, että ei me mitään

kirjallisia ohjeita tai sellaista…”

”…Meillä ei niinkään mitään video-ohjauksia tai ryhmäohjauksia, mutta ne on tietysti

tavallaan, että niitä kannattaa ajatella ja niitä kannattaisi käyttää osastolla, mutta

monesti se on siinä yksilöohjauksen tasalla ja niihin on etsinyt sitä…”

Potilasohjauksessa käytettävien menetelmien soveltuvuuteen vaikutti työyksikkö, esimerkiksi per-

he- ja ryhmämuotoinen potilasohjaus ei aina ollut mahdollista. Osa yksiköistä toteutti potilasohjaus-

ta puhelimitse ja hoitohenkilökunta kuvasi puhelinohjauksen lisääntyvän tulevaisuudessa. Poti-

lasohjausmenetelmiä pyrittiin käyttämään resurssien mukaan monipuolisesti ja yksilöllisesti. Hoito-

henkilökunta toi tutkimuksessa esille pohtineensa käytettäviä menetelmiä ja ohjaustilannetta siten,

että potilaan oli mahdollista hyötyä ohjauksesta ja ohjaus oli ymmärrettävää.

25

”… Toki monilla oli se ryhmä- tai perheohjaus ei meille ole sovellettavissa…”

”… tänä päivänä tehdään käytännössä puhelimessa se potilaan ohjaus…”

Tarpeista lähtevää ammatillista toimintaa

Potilasohjauksen lähtökohtana olivat tarpeet, jotka vaikuttivat potilasohjauksen sisältöön ja ta-

voitteisiin. Ohjauksella pyrittiin voimaannuttamaan potilasta ja sisällöllisesti se rakennettiin vas-

taamaan potilaan tarpeita. Potilasohjauksen kuvattiin kattavan usean eri osa-alueen potilaan elämäs-

tä seuraten hoidon eri vaiheita ja valmistellen potilasta mahdollisesti seuraavaan hoidon vaiheeseen.

”… No meillä XXX työ on pääasiassa ohjaamista. Siellä on tietoa ja taitoa ohjata,

motivoida, sairauteen sopeutumista, kyllä jos ajattelee, ohjaustilanteita on hyvin mo-

nenlaisia, kuten kynän käytön ohjausta…”

”… Meilläkin on sitä ohjausta kokoajan. Mutta se on ihan kaikessa asioissa: ravitse-

mukseen, elämän asioihin, kasvuun…”

”… Meillä on paljon sitä ohjausta ja työskentelen lähinnä XXX ja siellä käy potilaita,

jotka on XXX, eli he eivät ole vielä siinä XXX… heille sitten kerrotaan näistä hoito-

muodoista ja ohjataan monen näköisiä asioita sitä XXX varten…”

Potilasohjauksessa pyrittiin huomioimaan omaiset varsinkin lasten kohdalla ja potilasohjauksen tuli

toimia lapsen sekä vanhemman tarpeista ja lähtökohdista.

”… Lasten vanhempien ohjaaminen on täysin erilaista, kuin siihen tulee pelkkä aikui-

nen. Sitten sen ihmisen kuuntelu, että minä en tuota sitä, vaikka minä tietäisin vaikka

mitä. Että sen opettelu se lähteekin sieltä toiselta puolelta. Temput oppii aina teke-

mään kuka vaan, mutta siinä oleminen, että potilaskin jotain siitä saisi…”

”… on kuitenkin pienten lasten ohjausta siinä omassa arjessa ja se on sitä perheen

vanhempien ohjausta…”

Potilaan sairauden tai iän mahdollinen vaikutus huomioitiin ohjaustilanteissa. Taustatekijöiden li-

säksi potilasohjauksen mahdollinen kertaluonteinen toteutuminen vaikutti ohjaukseen.

”… varsinkin XXX potilaat eivät montakaan kertaa ymmärrä saavansa ohjausta niin

meidän pitää puhua auki … nyt minä ohjaan sinulle tämän ja tämän asian…”

26

”…Kyllähän se näin on, että hyvin haasteellista tämä on ja varmasti tulee olemaan,

kun väestö vanhenee ja meilläkin on iäkkäitä ihmisiä, joita meillä on jo nyt saati sitten

tulevaisuudessa…”

”… ohjauksesta jää niin murto-osa mieleen niin pitää miettiä, että mitä kerron nyt, et-

tä päästään seuraavaan vaiheeseen. Osahan ei tule edes takaisin XXX. Eli jos he eivät

itse huolehdi niistä asioista, niin ei kukaan muukaan…”

Osin potilaan ohjauksellisia tarpeita ja ohjauksen sisältöä tulkittiin hoitohenkilökunnan näkemyk-

sestä. Potilasohjaus perustui tällöin hoitohenkilökunnan kokemukseen ja henkilökohtaisiin ominai-

suuksiin.

”… Mutta sitten minulla on XXX tausta, että olen ollut XXX pitkään… ymmärrys, että

siinä työssä se on tärkeätä, että ohjaus on yhdenmukaista ja samat asiat käydään lä-

pi…”

”… Meillähän on jokaisella se XXX ja meistä jokainen on vähän tehnyt oman tyylistä

… mihin me kiinnitämme huomiota ennen kuin sen XXX siirtyy… ”

”… hyvin eri-ikäisiä hoitajia osastolla ja on hyvin laajaa ammattitaitoa…”

Potilasohjaus oli osa ammatillista osaamista ja sen kuvattiin kuuluvan ammattiryhmästä ja koulu-

tustasosta riippumatta potilaan hoitoon osallistuvan henkilökunnan työhön. Suunniteltuna toiminta-

na potilasohjauksen jatkuvuus siirtyi luontevasti henkilökunnan välillä toimivan tiedottamisen kaut-

ta. Moniammatillinen toiminta varmisti potilaan saaman ohjauksen jatkumon eri työntekijöiden

tapaamisissa ja sen koettiin toimivan. Moniammatillisen tiimin työskennellessä potilaan hoidon

ympärillä, vastuu potilasohjauksesta siirtyi helposti hoitohenkilökunnalle.

”… Joudumme niin paljon antamaan terveysohjausta nuorellekin näistä asioista…

Kun on sosiaalityöntekijää, psykologia, kaikki tapaa potilasta… samanlaista tietoa

annettaisiin. Se ei ole meillä hoitajien pelkästään kohdistuvaa, vaan on ihan eri am-

mattikuntiin…”

”…Moniammatillisuus varmasti ihan oikeasti toimii, tehdään sitä potilastyötä oikeasti

yhteistyönä…”

Potilasohjaus kuvattiin liittyvän eniten hoitohenkilökunnan työnkuvaan, koska he vastasivat koko-

naisvaltaisemmin potilaan ohjauksesta. Hoitotyön kuvattiin sisältävän kiinteästi potilasohjaamisen.

Hoitohenkilökunnan erityisosaamisalueita sekä työkokemusta ja sen tuomaa laajaa ammattitaitoa

hyödynnettiin potilasohjauksessa.

27

”… Kuitenkin meille hoitotyöntekijöille kuitenkin kuuluu, että meidän pitää kokonais-

valtaisempi olla se ajatus siinä…”

”… Kenellä ohjaus on keskeisessä asemassa… Kaikillahan se on. Hoitotyö on ihan

pelkkää ohjaamista, mutta kuitenkin miten ne ovat hienosti pohtineet…”

Teoreettinen perustieto potilasohjauksesta oli olemassa aiemman koulutuksen ja sairaalan koko

henkilökunnalle suunnatun potilasohjauskoulutuksen peruskurssin kautta. Tiedon implementointia

käytäntöön hoitohenkilökunta kuvasi vielä haasteelliseksi ja osin toteutumattomaksi teoreettisen

tiedon olemassaolosta huolimatta.

”… Kaikki sairaanhoitajat ovat käyneet sen potilasohjaus 1, että on kaikilla sellaista

perustietoa, mitä se on se potilasohjaus. Mutta ei se elä ajatuksissa ja arjessa se työ

sillä tavalla…”

”… Paljon sitä perustietoa oli, mutta semmoista hienoviilaustahan siinä nyt tuli…

kuinka laaja-alaista ja monisyistä se potilasohjaus on…”

”… tietoa on, mutta miten se saadaan sinne käytännön joka päiväseksi toiminnaksi…”

Mahdolliset erikoistumisopinnot tai osaamisalueet hyödynnettiin potilasryhmien ohjauksessa.

”… Meillä on semmoinen kotiutushoitaja osastolla joka arkipäivä… se on hänen teh-

tävissään, että se huolehtii sen tiedon meille ja sitten ehkä ohjaa sitä potilasta tietyis-

sä asioissa…”

”… minulla kun on taustalla XXX erikoistumisopinnot, ohjaaminen on aika iso

osio…”

Kaikissa työyksiköissä ei ollut yhtenäistä toimintamallia potilasohjauksesta vaan hoitohenkilökunta

toteutti ohjausta omalla tavallaan omien tietojensa pohjalta. Tiedon eritasoisuus vaikeutti yhtenäisen

tiedon tarjoamista ja potilaan saama tieto oli riippuvaista ohjauksen toteuttaneesta työntekijästä.

”… Niin toinen ehtii ohjata enemmän potilasta kuin toinen tekee sen pelkän työn ja

antaa kotihoito-ohjeet: " terve ja hei" ja sinuun ollaan yhteydessä. Hyvin niin kuin to-

dettiinkin, eritasoista se ohjaus…”

28

”… Ei oikeastaan ole sellaista selkeää, yhteistä toimintamallia potilasohjauksen suh-

teen. Kaikki antaa omalla tavallaan ja mitä tietoa on saanut, muttei ole sellaista yh-

teneväistä…”

5.3 Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin

Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ilmeni kah-

tena pääluokkana: 1) yhdenmukaisti potilasohjaustoimintaa ja 2) kehitti potilasohjausosaamista

(kuvio 5).

Kuvio 5. Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin.

Yhdenmukaisti potilasohjaustoimintaa

Lisäsi hoitohenkilökunnan valmiuksia kehittää ja hyödyntää potilasohjausmateriaalia ja toi

konkreettisia välineitä potilasohjaukseen. Syventävä potilasohjauskoulutus kehitti yksiköissä toteu-

tettavaa potilasohjausta ja potilasohjauksen laadun kuvattiin parantuneen. Koulutus tarjosi moni-

puolista materiaalia potilasohjaukseen ja hoitohenkilökunnan valmiudet hyödyntää materiaalia li-

sääntyivät. Myös ennen koulutusta aloitettu potilasohjauksen kehittäminen vahvistui ja edistyi.

”… kun tuolla XXX joutuu sitä ohjausta tekemään niin paljon, että siihen saa uusia

eväitä ja jotakin tietoja ja syventää ja tällaisia malleja vähän kehitellä…”

Syventävän potilasoh-

jauskoulutuksen merki-

tys hoitohenkilökunnan

osaamisvalmiuksiin

Yhdenmukaisti poti-

lasohjaustoimintaa

Kehitti potilasoh-

jausosaamista

Lisäsi hoitohenkilökunnan

valmiuksia kehittää ja hyö-

dyntää potilasohjaus-

materiaalia

Lisäsi ammatillisia val-

miuksia

Vahvisti työyksiköiden

potilasohjaustoimintaa

Selkiytti potilasohjauspro-

sessia

29

”…Mutta jotenkin koen kyllä, että jotenkin on sillä tavalla enemmän niitä työkaluja

siihen ohjaukseen…”

”…Meillä oli muun muassa XXX aloitettu sitä ryhmäohjausta. Ja sieltä sai sitä lisä-

pontta siihen sitten ja tietoa…”

Syventävään potilasohjauskoulutukseen kuulunut kehittämistehtävä edisti potilasohjauksen kehit-

tämistä. Kehitystehtävän aihe nousi hoitohenkilökunnalle käytännöstä, työyksikön tai potilasryh-

män tarpeista ja toi käytäntöön uutta materiaalia muun muassa potilasohjeiden muodossa.

”… Kehittämistehtävän tekeminen oli kurssin parasta antia. Saimme luotua kokonaan

uuden käytännön osastomme käyttöön ja siitä on tullut hyvää palautetta niin henkilö-

kunnalta kuin potilailtakin…”

”… No meidän potilasohje, miten se hyödyttää hoitotyötä, no ainakin sillä tavalla, et-

tä potilaille tärkeitä asioita laitetaan siihen, meidän hoitoon kuuluvia ja mitä pitää ot-

taa huomioon ja minkälaisia todistuksia ja miten reseptiasiat…”

”…se valmis ohje, jota alkaa olla ensimmäinen erä jaettu.. se on edistänyt…”

Kehitystehtävän avulla pyrittiin parantamaan tehtävän potilasohjauksen laatua ja hoitotyötä työyk-

sikössä.

”… tehtävä tukisi tavoitetta … laatu paranisi kauttaaltaan lopputyöllä tai kirjallisella

tehtävällä …”

”… No meillä tämä on hyödyttänyt käytännön hoitotyötä erittäin paljon sillä tavalla,

että tehtiin osastolle potilaan pre-soitto…”

Kehittämistehtävä palveli hoitohenkilökuntaa, potilaita ja siitä koettiin olevan selvää käytännön

hyötyä. Yhdenmukaiset, kaikille potilaille annettavat tiedot nähtiin tärkeäksi osaksi potilasohjauk-

sen kehittämistä.

”…Meillä on se potilasohje, me työstetään sitä. Varmaan se tulee suoraan potilaalle

tarkoitettuna, mutta käyhän se myös hoitajille muistilistana, kun sitä käydään läpi sii-

nä kotiutustilanteessa ja vähän aikaisemminkin…”

”… kokonaisuus, joka tulisi käydä läpi ja siitä voi katsoa ja kertoa potilaille. Kaikille

potilaille on samat yhteystiedot ja puhelinnumerot, ohjeet yhdenmukaisesti…”

30

Selkiytti potilasohjausprosessia lisäämällä ja vahvistamalla prosessimaista työskentelytapaa, vah-

vistumista ja tarkentamalla ohjausprosessia koulutuksen aikana. Potilasohjausta suunniteltiin ennal-

ta ohjaustapoja miettimällä ja valmistautumalla tulevaan ohjaustilanteeseen.

”… Ajattelemista juuri siinä prosessissa, että se ei ole vain, että kun minä olen tämän

ohjeen sinulle lukenut sinä osaat… vaan se ei ole se potilas valmis eikä se ohjaaja

valmis, varsinkin kun tapaat samoja potilaita viikoittain ja kuukausittain ja vuosittain,

pitkän aikaa…”

”… sitä prosessin tarkentamista siinä hoitajien potilasohjauksessa ja oma hoidon oh-

jausta…”

”… Että kiinnittää enemmän huomiota niiden kotihoito-ohjeiden antamiseen ja antaa

ne vähän aikaisemmin, ettei ihan kotiinlähdön hetkellä, että luehan tästä ja kysy, jos

on kysyttävää. Tavallaan huomioi ne erilaiset oppimistyylitkin siinä…”

Potilasohjausprosessia kuvattiin potilaan kanssa yhdessä tehtäväksi matkaksi. Keskeiset asiat kerrat-

tiin ohjaustilanteen lopussa tiedon omaksumisen tueksi.

”… Se ei pelkkä se tiedon jakaminen riitä, vaan juuri se prosessi, minusta se on hyvä

ajatus se, että se tekee niin kuin tietoisemmaksi sitä omaa työtä ja ohjausta, kun ajat-

telee sitä sellaisena prosessina, sitä matkaa menneenään yhdessä eteenpäin…”

”… kun me ollaan potilaan kanssa niin sanotusti lopettamassa, pyydän, että kerrotko

vielä mitä sovittiin ja sitten sieltä tulee ne asiat, että miten valmistautuu leikkaukseen.

Siinä saa kiinni sen, onko ymmärtänyt vaiko ei…”

Potilasohjaus nähtiin ennen kaikkea potilasta hyödyttäväksi, yksilölliseksi prosessiksi.

”… potilaat ovat niin erilaisia, että siihenkin kiinnittää huomiota. Ei voi saman ohja-

usrungon mukaan ohjata kaikkia, vaikka sama aihe olisi. Se pitää se potilas ottaa yk-

silönä ja huomioida ne potilaan ohjaustarpeet, ne voi olla ihan erilaiset kuin jollakin

toisella…”

”…Mietittiin, mitkä pitää käydä läpi, ne perusasiat, vaikka kaikki ohjaakin eri taval-

la…”

Kehitti potilasohjausosaamista

Lisäsi ammatillisia valmiuksia ja muutti hoitohenkilökunnan osaamista potilaslähtöisempään

suuntaan. Luottamus potilasohjausosaamiseen lisääntyi ja kannusti toteuttamaan ohjausta käytännön

31

työssä näkyvämmin ja kokonaisvaltaisemmin. Ohjauksessa huomioitiin potilaan ohjaustarpeet ja

yhtenäisen ohjausrungon ympärille nähtiin tärkeäksi muodostaa potilaan yksilöllinen ohjaus. Sy-

ventävä potilasohjauskoulutus vaikutti hoitohenkilökunnan omaan työhön tarjoten käytäntöön tie-

toa, taitoa ja työkaluja kehittää omaa toimintaa, lisäten motivaatiota ja laajentamalla hoitohenkilö-

kunnan näkemystä potilasohjauksesta.

”…Kun uskoo siihen omaan tekemiseensä, niin sitten saa hyvin tukea muualta… tästä

tulee tosi hyvä ja että jatkossa saadaan jokapäiväiseksi ja näkyväksi…”

”… Eri tavalla tulee sitten mieleen, että tuo on tuossa ja tuo on tuossa eli aktiivisem-

min käyttää niitä ja ohjauksen yhteydessä muistaa, että tämä on nyt tämä…”

Hoitohenkilökunta kuvasi saaneensa valmiuksia arvioida kriittisemmin omaa potilasohjausta. Oman

toiminnan aktiivinen pohtiminen kannusti miettimään kehittämistarpeita.

”… Kurssi lisäsi valmiuksiani arvioida kriittisemmin potilasohjaustyylejä ja – tapo-

ja…”

”… kriittisemmin tarkastelee omaa työtään, tekemistään…miettii ettei nyt mennyt put-

keen tämä minun homma, tässä nyt jotain ontuu…”

Tietoisuus omasta työstä ja ohjauksesta vahvistui. Hoitohenkilökunta oli valmis muuttamaan toi-

mintatapoja onnistuneen potilasohjauksen varmistamiseksi.

”… tavoitteellisuutta, sen tarpeen arviointia, tietynlaista henkistä valmistautumista

siihen puheluun, sitä on ehkä enemmän…”

”… omaan työhön prosessiomaisuutta on tullut enemmän…”

”… sopivaa potilasohjauksen menetelmää yksilöllisesti ja että se mitenkä se omassa

mielessä sovellat siellä yksikössä…”

Hoitohenkilökunta kuvasi syventävän potilasohjauskoulutuksen avanneen uusia näkökulmia ja tar-

vetta vaikuttaa olemassa oleviin toimintatapoihin. Koulutukseen kuuluvat keskustelut osallistujien

kesken koettiin antoisiksi ja hyödyttäviksi.

”… Toki siellä tuli sitten paljon uuttakin itselle, että avautui uutta näkökulmaa. Kes-

kustelut oli tosi antoisia ja tuotti paljon hyvää, mitä voi hyödyntää…”

32

”… Ne pinttyneet tavat on vaikea saada pois…”

Potilasohjausmenetelmiä käytettiin aktiivisemmin ohjauksen eri vaiheissa ja menetelmien valinnas-

sa hoitohenkilökunta kuvasi miettineensä menetelmän sopivuutta entistä monipuolisemmin.

”… Omaan työhön niitä keinoja ja vinkkejä… siihen potilasohjaukseen syventymiseksi

ja muodostaa siihen työyksikön ohjauksen kehittämistä…”

”… kun nyt tietää että se potilaan ohjaus alkaa, aktiivisemmin käy katsomassa niitä

menetelmiä miten ohjata…”

Koulutuksen tarjoama tieto koettiin tarpeita vastaavaksi. Hoitohenkilökunnan tiedon lisääntymisen

kuvattiin vaikuttaneen toiminnan kehittämiseen ja omien ohjaustapojen pohtimiseen. Potilasohjaus-

taitojen kuvattiin lisääntyneen ja tiedon etsimisen osaaminen vahvistui.

”… No tiedollisesti on varmasti tullut paljon sitä uutta tietoa ja sitten on saanut vah-

vistusta sille jo olemassa olevalle tiedolle, mitä on ollut…”

”…Tiedon etsimistä, potilasohjausprosessista, ohjauksen haasteista, eri ohjausmuo-

doista ja paljon muuta…”

”… onhan siinä asioita ja siitä kautta tuli nyt näitä uusia tietoja ja siitä videosta taito-

jakin…”

”… Käytännön tiedot ovat alkaneet kehittyä. Ehkä siihen käytännön työhön sellaisia

ohjaustapoja, joita voi käyttää, ainakin itse mietin, mitä voin käyttää. Ainakin minua

kiinnostaa henkilökohtaisesti nykyteknologian käyttäminen…”

Vahvisti työyksiköiden potilasohjaustoimintaa ja lisäsi tietoisuutta työyksikön mahdollista kehit-

tämiskohteista ohjauksessa vaikuttaen toimintatapoihin positiivisesti. Koulutuksen vahvistaessa

potilasohjausosaamista rutiinien merkitys kasvoi, näkyvyys lisääntyi ja tavoitteeksi muodostui poti-

lasohjauksen saaminen osaksi työyksikön päivittäistä toimintaa.

”… Niin meillekin tietyllä tavalla tsekki-listana, kun potilas tulee, että muistetaan

käydä kaikki asiat läpi ja perusteellisemmin kertoa. Sillä tavalla ainakin hyödyn-

tää…”

”.. että se olisi näkyvämpää siellä meilläkin osastolla. Ihan ohjataan päivittäisissä

niin, että se olisi rutiinin omainen siihen työhön… ihan kokonaisvaltainenkin ohjaus

niin…”

33

Yhtenäisten toimintatapojen merkitys työyksiköiden potilasohjauksessa vahvistui. Yhtenäinen, poti-

lasohjauksen sisällöstä sovittu tapa nähtiin tärkeänä, sillä potilasohjaus koettiin tapahtuvan henkilö-

kohtaisesti omalla persoonallisella tavalla ja yhtenäisestä sisällöstä sopiminen varmisti asioiden läpi

käymisen potilaiden kanssa työntekijästä riippumatta. Yhteisten muotoutuvien käytäntöjen mahdol-

linen laajeneminen nähtiin vastaavan aiempaa paremmin potilasohjauksen tarpeita koko sairaalassa.

”… No meilläkin tämä tulee näkymään siellä yksikössä ja tulee yhtenäistämään niitä

käytäntöjä XXX kohdalla ja uskoisin, että se moniammatillisestikin on mahdollista ot-

taa huomioon. Kyllä on parantanut meidän toimintatapoja ja yhtenäistänyt käytäntö-

jä…”

”… sitten jos se laajenee ihan talon tasolle kaikille XXX, niin siitä tulee sellainen, että

sitä tarvetta oli ja tulee ihan käytäntöön…”

Potilasohjauksesta muodostui koko työyksikön yhteinen asia ja työyksiköissä tehtiin konkreettisia

toimia potilasohjaustoiminnan kehittämisen edistämiseksi. Tieto potilasohjauksesta ja eri menetel-

mistä siirtyi työyksikköön koulutukseen osallistuneen hoitohenkilökunnan kautta. Tiedotusväylänä

hyödynnettiin muun muassa yksiköiden osastotunteja ja eri tiedotustilaisuuksia. Syventävään poti-

lasohjauskoulutukseen osallistuneet näkivät myös itsensä tukemassa muuta henkilökuntaa poti-

lasohjauksen toteuttamisessa.

”… Meillä oli koko työyhteisö mukana ja ihan pilkun tarkasti ovat ottautuneet siihen.

Näin sitä on ollut hyvä tehdä, on saatu positiivista palautetta. Hyvin rakentavaa pa-

lautetta olemme saaneet, työ muokkautui matkan varrella, paljon tuli ideoita työyhtei-

söltä…”

”… työyhteisössä sitten kannustaa muita käyttämään…”

”…Siellä yksikössä antaa sitä potilasohjausta, niin meillä nostetaan osastotunneilla

esille…”

Työyksikön toiminnan kehittyminen näkyi valmiutena soveltaa uutta tietoa potilasohjaukseen ja

työyksikön toiminnan kehittämisenä. Työyksikön mahdollisuudet huomioitiin laajemmin. Imple-

mentointi käytäntöön tapahtui syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneiden henkilökun-

nan jäsenten kautta. Toiminnan kehittämisessä nähtiin tärkeäksi työyksikön moniammatillinen toi-

minta ja kaikkien työntekijöiden sitouttaminen. Tätä tukien potilasohjauksen kehittämistarpeet nos-

tettiin esille yksiköstä ja kehittämistoiminta suunnattiin yksikön tarpeita vastaavaksi.

34

”… Kurssi lisäsi myös valmiuksiani soveltaa uutta tietoa ohjauksessa…”

”… Sitten tuo ohjaa työyksikkösi henkilöstöä potilasohjauksessa… Kun tämä meidän

liittyy henkilökunnalle mitä me teemme…”

”… aloitettaan jostakin se mikä on kaikista tärkein ja mikä nousee sieltä henkilökun-

nasta tärkeimmäksi ja sitten se että on tavoite että sitoutetaan kollegat ja kaikki lä-

himmäiset siellä osastolla tähän mukaan…”

Keskustelu potilasohjauksesta koettiin omaa toimintaa vahvistavana, tarpeellisena ja keskustelun

lisääntyminen vaikutti positiivisesti motivaatioon. Hoitohenkilökunta kuvasi potilasohjauskeskuste-

lussa tulleen esille työyksikön toimintaa ohjaavien arvojen ajankohtaisuuden ja tarpeen päivittää

toimintaa ohjaavia arvoja.

”… Ne oli ne arvot joskus 5 vuotta sitten ja sitten kun aloitettiin tätä tekemään, niin

aloitettiin myös niitä arvoja tarkastelemaan. Nyt oli tämä keskustelu ajankohtai-

nen…”

”… Nyt meillä on ollut osastotunneilla ihan arvokeskusteluja ja esimerkiksi omatoimi-

suus ei ole ollut meidän osaston toiminta-arvoissa ja siihen suuntaan ollaan kuitenkin

menossa…”

”… sai itselleen tästä ja vähän sitten sinne työyksikköön sitä intoa… on vähän enem-

män tullut sitä keskustelua siitä ja mitenkä se meillä toimii…”

Moniammatillinen yhteistyön ja toiminnan merkitys vahvistui koulutuksen myötä. Yhteistyö eri

työyksikössä toimivien kesken lisääntyi ja eri yksiköiden toimintatavat tulivat tutuiksi. Moniamma-

tillisuus vahvistui kehittäessä potilasohjausprosessia potilaan siirtymisiin yksiköstä toiseen. Verkos-

toitumista tuki potilasohjauskoulutuksen keskustelualue, joka toimi sähköisessä verkko-

oppimisympäristössä (Moodle).

”… olen esitellyt työtä työyksikössäni ja näyttöön perustuvan hoidon uutisissa, mo-

niammatillisuus toteutunut lääkärin ja fysioterapeutin yhteistyössä…”

”… Minusta se oli ihan kiva se moodle –juttu ja ne keskustelut. Kuuli minkälaisia mie-

lipiteitä muilla oli, verkostoitumista, se oli ihan kiva…”

”… Ne keskustelut olivat tosi antoisia ja tuotti paljon hyvää, mitä voi hyödyntää…”

35

5.4 Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauk-

sesta

Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauksesta

ilmeni kahtena pääluokkana: 1) laadun merkitys potilasohjauksessa vahvistui ja 2) potilasoh-

jasosaamisen kehittäminen vahvistui (kuvio 6).

Kuvio 6. Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasoh-

jauksesta.

Laadun merkitys potilasohjauksessa vahvistui

Lisäsi potilaslähtöisyyttä potilasohjauksessa ja hoitohenkilökunta kuvasi pohtineensa aiempaa

enemmän potilaan näkökulmaa ja keskustelun toteutumista potilaan tasolla ohjaustilanteissa. Hoito-

henkilökunta kiinnitti huomiota aiempaa enemmän vuorovaikutuksen ja potilaan kuulemisen merki-

tykseen potilasohjauksessa.

Potilasohjaus-

osaamisen kehittämi-

nen vahvistui

Laadun merkitys poti-

lasohjauksessa vahvis-

tui

Edisti monipuolista potilasoh-

jausmenetelmien hyödyntämistä

Lisäsi potilaslähtöisyyttä poti-

lasohjauksessa

Syventävän potilasoh-

jauskoulutuksen vaikutus

hoitohenkilökunnan käsi-

tyksiin potilasohjauksesta

Laajensi potilasohjausprosessin

merkitystä

Korosti ammatillista kehittymis-

tä osaamisen vahvistajana

Edisti ammatillista yhteistyötä

potilasohjauksessa

36

”… että pitäisi sen potilaan tasolle viedä se keskustelu…”

”…enemmän vielä aina miettiä, että jokainen potilas yksilönä, kuinka häntä ohjaa ja

sellaisia asioita…”

”… miten tärkeätä on kuunnella sitä potilasta ja toistaa niitä - varsinkin puhelinhaas-

tattelussa…”

Potilaan rooli potilasohjauksessa käsitettiin aktiivisemmaksi, potilaan yksilöllisyyden ja tarpeiden

huomioimisen merkitys vahvistui. Ohjeiden ymmärtäminen varmistettiin potilaalta ja tarvittaessa

ohjauksessa annettava tieto toistettiin.

”… Ei riitä, että annan potilaalle ohjeet, luen ne ja kirjaan, että potilasohjeet annettu.

Pitäisi myös miettiä, että onkohan se ymmärtänyt ne ohjeet…”

”… henkilökohtaisesti helpotti se, että aina pitää muistaa kysyä potilaalta mitä hän

tarvitsee. Ei kaikille anneta kaikkea, että ohjaus ei ole sitä…”

Omaan kielelliseen ilmaisuun kiinnitettiin huomiota ja sitä arvioitiin potilaan näkökulmasta.

”… kun on hoksannut sen, että sitä on niin vuosikymmenten myötä jäänyt kiinni tähän

omaan slangiinsa. Ymmärtääkö aina kaikki sitä mitä on tuota mitä tarkoitetaan, että

miten paljon pitäisi potilaille auki kirjoittaa asioita…”

Käsitys potilaan omatoimisuuden merkityksestä osana potilaan hoitoa ja potilasohjausta vahvistui.

Hoitohenkilökunta mietti aktiivisesti eri keinoja tukea potilaan omatoimisuutta. Omatoimisuuden

lisäämistä varten yhteistyö ja toiminta yhteisten tavoitteiden mukaisesti oli tärkeää. Potilasohjaus

käsitettiin keinoksi motivoida potilasta sitoutumaan hoitoonsa.

”… ja meillä on tavoitteena, että me saataisiin sitä omatoimisuutta potilaalla lisättyä

siinä…”

”… se omatoimisuus olisi se meidän tavoite potilaiden kohdalla, että varmasti sitten

enempi puhutaan työyksikössä…”

Edisti monipuolista potilasohjausmenetelmien hyödyntämistä ja lisäsi hoitohenkilökunnan tie-

tämystä eri ohjaustyyleistä sekä käytettävistä menetelmistä. ympäristön merkityksestä potilasohja-

ukseen.

37

”… (RYHMÄ- JA PERHEOHJAUS) on tietoinen, että semmoista pystyisi harrasta-

maan, jos olisi toisenlaisessa pisteessä työssä...”

”… motivoiva haastattelu, perheohjaus ja perheen keinojen ja voimavarojen lisään-

tyminen…ja sitten siinä oli niitä menetelmiä ja oli hyviä ne perustelut, miksi poti-

lasohjaus on tärkeä…”

Ohjausmenetelmiä tarkasteltiin hoitohenkilökunnan ja potilaan näkökulmasta aiempaa laajemmin.

Ohjauksen suunnitteluvaiheessa kuvautui tärkeäksi pohtia, miten potilaalle tarjotaan tietoa, jotta

ohjaus vastaisi potilaan tarpeita. Ohjausmenetelmien laajentuminen ja koulutuksessa annettu tieto

auttoi hoitohenkilökuntaa ymmärtämään internetpohjaisen ohjauksen hyödyntämistä myös omassa

työssä. Käsitys internetistä osana potilasohjausta muuttui ja sen hyötyjä pohdittiin potilaan kannal-

ta.

”… tuli esille, että se on netti mistä haetaan hyvin paljon tietoa. Niin sitä miettii, että

meidän potilaat… se nettimateriaali mitä me annetaan on myös sitä potilasohjaus-

ta…”

”…On vähän vähätellyt sitä tietokonetta, ettei siellä ole luotettavaa tietoa, mutta nyt

ajattelee toisin. Sitä voi oikeasti käyttää, sieltä löytyy hyviä juttuja ja lähteitä ja voi

potilaan kanssa käydä yhdessä katsomassa…”

Hoitohenkilökunta pohti aiempaa enemmän ohjausmenetelmien rinnalla käytettäviä ohjaustyylejä ja

tavoitteellisuutta omassa ohjauksessa.

”… Luin nuo ryhmä- ja perheohjauksen jutut, mitä ne on ne diat siellä… me olemme

edenneet ihan niin. Se on jännää, miten huomasi, että se on auttanut, on ollut hyvin

sellainen tavoitteellinen…”

”… tulee kokeiltua ja nähtyä ja tietoisesti ymmärtää ohjaustyylejä…”

Laajensi potilasohjausprosessin merkitystä ja laatuun kiinnitettiin enemmän huomiota omassa

toiminnassa. Myös työyksiköiden toiminnassa laadun merkitys vahvistui. Hoitohenkilökunta kuvasi

potilaslähtöisemmän potilasohjauksen kehittämisen tulevaisuudessa tärkeäksi keinoksi vaikuttaa

ohjauksen laatuun ja potilaan sekä omaisten huomiointiin.

”… tämä on sellainen, joka varmasti kiinnostaa ja kiinnitetään huomiota tähän poti-

lasohjauksen laatuun…”

38

”… Meille kaikille siitä olisi apua ja se parantaisi potilaitten saamaa ja omaisten

saamaa ohjauksen laatua ja sitten se, että me tiedetään mitä siihen kuuluu…”

”… Miten sitä saisi markkinoitua siellä työpaikalla muitakin, että saisi muutkin kiin-

nittämään huomiota siihen, miten meillä ohjataan ja mikä on se ohjauksen laatu…”

Koulutus vahvisti hoitohenkilökunnan käsitystä potilasohjauksesta prosessimaisena, suunnitelmalli-

sena toimintana. Suunnitelmallisuuden kuvattiin vähentävän päällekkäisyyttä hoitohenkilökunnan

toteuttamassa potilasohjauksessa. Potilasohjauksen kokonaisuuden ymmärtäminen lisääntyi, ohjaus

avautui käsitteenä ja se käsitettiin laaja-alaisempana. Hoitohenkilökunta kuvasi tarkastelevansa po-

tilasohjausta myös aiempaa kriittisemmin, käytännön ongelmat tunnistettiin aiempaa paremmin.

”… Jotenkin sieltä sai paljon enemmän kuin siitä neljästä tunnista… siinä oli oival-

luksia, jotenkin tuli siitä päivästä…”

”… Ja nyt kun olen polilla, niin se jatkuvuus ja sitten ymmärtää, että ne molemmat

puolet ja sitä kokonaisuuttakin erilailla. Vaikka tuli toistoa, toisaalta on hyvä, että

ihmisillä on samantyylinen se ajatus näistä asioista…”

Hoitohenkilökunnan käsitys kehittämistyöstä muuttui positiivisemmaksi syventävän potilasohjaus-

koulutuksen aikana. Koulutukseen kuuluvalta kehittämistehtävältä toivottiin vaikutusta käytännön

työhön tulevaisuudessa ja sen odotettiin vievän eteenpäin potilasohjauksen kehittämistyötä.

”… se itse kehittämistehtävä, joka sieltä on tulossa niin sehän se edistää sitä käytän-

töä ja sittenhän se tulee näkymään siellä käytännön tasolla siinä ohjauksen laatu-

na…”

”… Tavallaan se, että miten niitä eri alueita miten niitä saa käytettyä ja osaisi sitten

jatkossa käyttää vielä paremmin…”

Hoitohenkilökunta kuvasi potilasohjausprosessin olevan enemmän tulevaisuuden kehittämiskohtee-

na omassa ammatillisessa kehittymisessä kuin toimivana menetelmänä nykyisessä työssä. Kuitenkin

prosessimaista työskentelytapaa pyrittiin muotoilemaan omaan toimintatapaan soveltuvaksi mallik-

si.

”… Aloitetaan sitä ohjausta hyvissä ajoin ja käydään sitten tämä prosessimalli, miten

sen mukaan mennään ja kannustetaan muita työkavereita…”

39

”… Oikeastaan tätä prosessimallia on vähemmän toteuttanut, jossakin määrin toteut-

tanutkin. Ehkä sitten omassa työssä on miettinyt mitä se potilasohjaus on ja miten sitä

annetaan ja kiinnittänyt huomiota siihen enemmän…”

”Tietysti siellä oli hyvä, että oli näitä erilaisia prosesseja ja erilaisia juttuja. Että

saadaan kuva, että tulisi vähän tarkemmin niitä asioita sitten laitettua. Saa kuvan, mi-

tä se on se prosessi. Että ei se ole juuri se vaan voi soveltaa…”

Hoitohenkilökunta kuvasi käsitystensä potilasohjauksen toteutumisen arvioinnista muuttuneen ja

arviointi osana potilasohjaustoimintaa vahvistui. Käytännön toimintaa arvioitiin eri näkökulmasta

kuin ennen koulutusta ja yhtenäisyyden merkitys toimintatavoissa korostui.

”… että siihen tulee se prosessimalli, että on määritelty ja on annettu ja vielä arvioitu

menikö perille…”

”… kyllähän sitä sitten mietti sitä potilaan kotiuttamista ihan eri tavalla tämän tehtä-

vän myötä, kuin mitä aikaisemmin. Mietti, että tuliko kaikki asiat käytyä läpi…”

Koulutuksen myötä hoitohenkilökunnan näkemys kirjaamisesta muuttui. Tietoisuus kirjaamisen

tärkeydestä ja vaikutuksesta sekä hoitotyön että potilaan hoidon osalta vahvistui. Kirjaamisen kehit-

tymisen kuvattiin näkyvän sisällön ja kirjaamisen laadun parantumisena. Muutos teki potilasohjauk-

sesta näkyvämpää ja kirjaamiseen panostettiin koko työyksikön voimin.

”… Käytännön hoitotyössä vaikutusta on ollut kirjaamiseen, ehkä eniten kirjaamisen

sisältöön ja sitä kautta laatuun…”

”… Omassa työyksikössä lähinnä sen kirjaamisen kautta ainakin niin saada sitä nä-

kyväksi…”

”… Ehkä ohjauksen ja sitä kirjaamista, mitä on ohjattu ja miten tärkeätä on se, mitä

kirjataan sinne koneelle. Sitä ajattelee ihan eri tavalla nyt, eri näkökulmasta…”

Kirjaamiseen liittyviä käytännön työssä ilmeneviä ongelmia tunnistettiin ja oman toiminnan muutos

käsitettiin yhdeksi ongelmanratkaisun keinoksi. Potilasohjauksen jatkuvuuden varmistaminen kir-

jaamisen kautta ja tiedon siirtäminen kollegoille nähtiin vahvistavana tekijänä potilasohjauksen jat-

kuvuuden kannalta.

”… Mietin sitä kirjaamista, kun meillä kirjataan tavallaan sitä, kun potilaan kanssa

käydään keskustelua, mitä se potilas tuo. Mutta miten sitten irrotan nämä ohjausasiat

siihen…”

40

”… sen kirjaamisen huomasin, että se on tosi tärkeä ja jotenkin huomasin sen poli- ja

vuodeosastotyön, sitä jatkuvuutta…”

Potilasohjausosaamisen kehittäminen vahvistui

Korosti ammatillista kehittymistä osaamisen vahvistajana ja tutkitun, näyttöön perustuvan tie-

don hyödyntämistä. Hoitohenkilökunta kuvasi oman toiminnan kehittämisen kannalta tärkeäksi

olemassa olevan tiedon kertaamisen ja päivittämisen. Syventävän potilasohjauskoulutuksen koettiin

vastanneen tähän tarpeeseen. Teoreettisen tiedon päivittämisen tärkeys myös tulevaisuudessa vah-

vistui.

”… Siihen tiedon hakemiseen, että se olisi näyttöön perustuvaa ja siihen voisi jatkos-

sakin kiinnittää huomiota…”

”… tämä oli niin hyvin koottu tietopaketti, se teoriapaketti, kun on niin pitkään tätä

työtä tehnyt, silti koen että sieltä sai. Ja kuitenkin jokainen vähän omalla tyylillä, että

saa niitä vinkkejä, että tämän voi tehdä näinkin…”

”… se ykkösosa ja sitten on se kakkososa ja näin tavallaan siinä on selkeä jatkumo…

ja sitten nyt tämä että kun jatkuu, että sitä nyt työstetään oppimista …”

Syventävä potilasohjauskoulutus vahvisti hoitohenkilökunnan näkemystä omasta osaamisesta ja

henkilökohtaisten vahvuuksien hyödyntämisestä. Tietoisuus omasta toiminnasta selkiytyi ja uusia

näkökulmia omaan ajatteluun avautui. Hoitohenkilökunta huomioi aiempaa enemmän omaan am-

matilliseen kasvuun ja toiminnan kehittämiseen liittyviä tekijöitä. Oma potilasohjausosaaminen

tunnistettiin ammatillisesta näkökulmasta prosessiksi, jossa ei ikinä ole valmis. Potilasohjaustoi-

minnan tavoitteiden saavuttamiseksi yhtenä ratkaisuna nähtiin oman toiminnan muutos.

”… ammatillista kasvua on tapahtunut tämän myötä…”

”… tämä on henkisesti itseäni helpottanut, että minä tiedän asioista mitä pitää tehdä

ja sitten saanut varmuutta itselleni, että on tehnyt niin…”

”… Uskoisin, että oma toimintani on kehittynyt / kehittyy jatkossakin potilasohjauk-

sessa…”

”… Että olisi juuri se niin perusasia aktiivisessa ajattelussa ja sitä, että se oma oh-

jaaminen ei ikinä ole valmis ja se olisi sellainen prosessi, joka on matkalla koko ajan

jonnekin menossa. Niin siihen on kyllä ajatuksia antanut…”

41

Keskustelu Moodlessa tarjosi syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneille mahdollisuu-

den pohtia rauhassa esille tulevia aiheita eri tavoin ja eri näkökulmista kuin aiemmin. Näkökulmien

kuvattiin laajentuvan ja herättävän ajatuksia, ideoita ja uusia mielenkiinnon kohteita. Hoitohenkilö-

kunta kuvasi keskusteluita monipuolisiksi, jotka tarjosivat uusia näkökulmia potilasesimerkein ja

tukivat eri työyksiköiden toimintatapaan tutustumisessa. Keskustelu koulutuksen aikana vahvisti

hoitohenkilökunnan omia havaintoja käytännön työn haasteista.

”… keskustelu ja tulihan sieltä ihan hirmu hyviä ideoita, että meillä on tapana näin ja

toinen, että hyvä, että minäpä nappaan tuon hyvän idean tuosta…”

”… No ne verkkokeskustelut olivat oikein hedelmällisiä, koska sieltä sitten näkee mitä

muissa yksiköissä tehdään…”

”… Keskustelualueet oli sinänsä ihan hyvä, mutta ei tulla ihan aina kasvotusten jutte-

lemaan asioista, että sen takia ja herätti sitten aina uusia ajatuksia, ja että toisellakin

osastolla on samoja ongelmia ettei olla yksin…”

Toisaalta koulutuksen jälkeen hoitohenkilökunta tunsi epävarmuutta muun henkilökunnan ohjaami-

seen potilasohjaustyössä. Omaan työhön saatava mahdollinen hyöty sekä koulutuksen sisällön käyt-

täminen työssä oli epävarmaa ja koulutuksen anti jäi kokeilematta käytännössä.

”… En kuitenkaan koe, että voisin ruveta erityisemmin ohjaamaan muuta henkilökun-

taa vielä tämän kurssin käytyäni…”

”…mietin, että mitä tästä saa irti kun on niin paljon tässä niitä asioita mitä ei sitten

käytä töissä…”

Edisti ammatillista yhteistyötä potilasohjauksessa korostaen sitä yhtenä ohjaukseen kuuluvana

tekijänä. Potilasohjaus käsitettiin koko henkilökunnalle kuuluvaksi, yhteiseksi ja tärkeäksi asiaksi.

Hoitohenkilökunta alkoi pohtimaan eri keinoja kiinnittää työyksikön huomiota potilasohjaukseen,

laatuun ja potilasohjauksen suunnitteluun aiempaa enemmän.

”… ehkä se että tämä potilasohjaus on nyt vähän herännyt siellä työyhteisössäkin…”

”… se on tärkeä osa meidän työtä, niin tavallaan meillä nyt on vähän heijastunut

tuolla, että tämä on teidän juttu… kun tämä on meidän kaikkien yhteinen juttu…”

42

Koulutuksen tarjoama tieto lisäsi motivaatiota lähteä kehittämään potilasohjausta käytännössä. Tie-

don viemisen työyksikköön odotettiin parantavan potilasohjauksen näkyvyyttä. Yhteisesti käytävä

keskustelu työyksiköissä nähtiin keinoksi tuoda potilasohjausta mukaan päivittäiseen toimintaan ja

koulutuksen aikana potilasohjaus nousi esille työyksiköissä aiempaa enemmän. Kuitenkin keskus-

telun ylläpitäminen oli usein koulutukseen osallistujien tehtävänä. Työyksikön toivottiin olevan

aktiivisia potilasohjauksen kehittämiselle ja tiedon etsimiselle.

”… me on pidetty ohjaamisesta, ne ketkä on tässä mukana ollut, keskustelua enempi

yllä ja toiset ovat kysyneet, että mitä olette siellä tehneet…”

”… että jotain konkreettista saisi tehtyä, mikä jää sitten ja sitten tuota saa sitten oman

osaston porukan siihen mukaan. Että semmoista yhteistyötä parantaisi…”

Työyksikön potilasohjausosaamisen kannalta merkittäväksi käsitettiin yhtenäiset struktuurit ja tie-

tämys. Yhteistyötä ja koko henkilökunnan osallistumista potilasohjausta kehittävään toimintaan

työyksiköissä toivottiin aiempaa enemmän. Potilasohjauksen muutostarpeiden havaitseminen sai

hoitohenkilökunnan pohtimaan mahdollisia vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa potilasohjausta ja ratkais-

ta haasteita.

”… Se antoi ainakin sellaisen sysäyksen siihen asian kehittelyyn, mistä on aikaisem-

min osastolla se puute huomattu…”

”… Ihmiset ovat alkaneet ajattelemaan, että pitäisi olla jotakin, että yhdessä sovittu

joku. Koska se on kuitenkin hyvin hajanaista ja käy niin kuin monta erilaista potilas-

ryhmää…”

”… meidän pitäisi miettiä tuolla yksikössä, että saataisiin yhtenäistettyä niitä meidän

käytäntöjä…”

Potilasohjaustoiminnan kehittämiseen osallistui ja sitoutettiin osallistumaan koko työyksikkö. Ke-

hittämistehtävä käsitettiin konkreettisena ja pysyvänä asiana, joka vahvistaisi yhteistyötä eri ammat-

tiryhmien välillä työyksikön sisällä. Olemassa olevaa erityisosaamista pyrittiin hyödyntämään ja

kouluttautuminen nähtiin mahdollisuutena kehittää potilasohjausta työyksikössä.

”… On eri ammattiryhmiä, niin heidänkin pitäisi pystyä…”

43

”… Se prosessi lähti etenemään, kun meillä oli tarve ja minä lähdin siihen promootto-

riksi, se meni hirmu ihanasti sitten, että meillä on moniammatillinen tiimi tehnyt tätä

yhdessä…”

”… Me käytiin se ensimmäinen ideapaperi läpi ja kaikki oli sitä mieltä että se oli ok.

Viimeksi meillä oli kaikki työntekijät paikalla ja kehittämisideat tulivat itse asiassa

XXX. Koko työryhmä on ottanut siihen osaa, vaikka asiahan on ihan hoitajien. Kyllä

minä ajattelen, että on tärkeää että kaikki ovat siihen sitoutuneet ja hoitajat saa sen

tuen…”

Yhteistyö kollegoiden ja koulutukseen osallistuvan hoitohenkilökunnan kanssa käsitettiin tärkeäksi

vertaistueksi moniammatillisen työskentelyn keskellä. Kollegan kanssa pohdittiin haasteita yksittäi-

sen potilasohjauksen ja laajemmin potilasohjaamisen osalta. Työparityöskentely koulutuksen aikana

koettiin mielekkääksi tavaksi toimia. Syventävää potilasohjauskoulutusta kuvattiin hyväksi herätte-

lyksi ohjaustyöhön.

”… Tämä kurssi on avannut silmiä, miten tärkeä osa tämä on sitä potilastyötä ja se

ohjaus tuoda enemmän esille siellä työssä…”

”… Ja herätti aina uusia ajatuksia, ja että toisellakin osastolla on samoja ongelmia,

ettei olla yksin tässä veneessä…”

Syventävän potilasohjauskoulutuksen aikana hoitohenkilökunta tutustui eri työyksiköiden tapaan

toimia. Potilasohjauksen monipuolisuus ja erilaisuus työyksiköiden välillä käsitettiin rikkautena.

Yhteistyö työyksiköiden välillä avarsi näkökulmia, toi esille vaihtoehtoisia toimintatapoja ja ajatuk-

sia. Havaittuja toimintatapoja hyödynnettiin omassa työssä ja eri erikoisalojen toimintatapoihin pe-

rehtymistä kuvattiin avartavaksi kokemukseksi. Yhteistyön merkityksen vahvistuminen lisäsi poli-

klinikka˗ ja osastoyksiköiden välistä toimintaa ja potilaan hoidon jatkuvuuteen poliklinikka˗ ja

osastohoidon välillä kiinnitettiin aiempaa enemmän huomiota.

”… näkee mitä muuallakin tapahtuu ja niitä pystyy hyödyntämään…”

” Minä ainakin huomasin sen polityön ja vuodeosastotyön, se jatkuvuus…”

”… oli ihan hienoa nähdä, että mitä kaikkea talossa tapahtuu ja minkälaiset mahdol-

lisuudet sille ohjaukselle on…”

44

Potilasohjauksen näkyvyyden ja jatkuvuuden parantaminen hoitotyössä käsitettiin keinoksi kehittää

potilasohjausta ja hoitotyötä. Yhdeksi tulevaisuuden kehittämiskohteeksi potilasohjauksen kannalta

hoitohenkilökunta kuvasi työn jakamisen tehokkaasti ja mielekkäästi.

”… Juuri se, että aina itselleen asettaa jatkotavoitteita, että pystyy viemään sitä myös

enemmän näkyvämmäksi siihen niin omaan kuin myös muille… ehkä se on enemmän-

kin, että saa sen oman lisätietonsa vielä eteenpäin ja näkyviin…”

”…saadaan sitä potilasohjausta sitten vietyä siihen hoitotyöhön näkyvämmäksi…”

Hoitohenkilökunta kuvasi tunnistavansa ongelmat ympäristön resursseissa aiempaa paremmin. On-

gelmakohtien vaikutusta käytännön työhön pohdittiin laajemmin kuin ennen koulutusta. Asenteet

kuvattiin mahdolliseksi esteeksi potilasohjauksen kehittämiselle.

”… Mutta haastetta siinä on, minä sanon, että asenteet siinä on vastavirrassa ja siinä

on mutkia matkassa…”

”… Se että tavallaan huomaa XXX niitä puutteita, mitä pitäisi tehdä toisin…”

5.5 Yhteenveto tutkimustuloksista

Tutkimuksessa hoitohenkilökunta kuvasi potilasohjauksen toteutumista erikoissairaanhoidossa par-

haimmillaan suunnitelluksi ja potilaan tarpeista lähteväksi kokonaisvaltaiseksi toiminnaksi. Poti-

lasohjaustoiminta oli kiinteä osa päivittäistä hoitotyötä ja ammatillista osaamista. Hyvin toteutues-

saan potilaan hoidon eri vaiheissa potilasohjaus oli moniammatillista ja potilasta voimaannuttavaa.

Potilasohjauksen toteutumiseen päivittäisessä toiminnassa vaikuttivat pääasiassa resurssit. Resurssi-

en puutteellisuus oli suurin este potilasohjauksen riittävälle ja yksilölliselle toteutumiselle. Käytet-

tävissä olevaa aikaa kuvattiin vähäiseksi, tiloja rauhattomiksi ja ohjausmateriaalia puutteellisiksi.

Syventävä potilasohjauskoulutus vahvisti ja selkeytti työyksiköiden sekä hoitohenkilökunnan poti-

lasohjaustoimintaa. Koulutus kehitti potilasohjaustoimintaa ja – osaamista. Se tarjosi tiedon lisäksi

työkaluja potilasohjaukseen laajentaen henkilökunnan näkemystä potilasohjauksesta. Potilasohjauk-

sen näkyvyys lisääntyi ja sen merkitys jokapäiväisenä toimintana vahvistui. Käytettävissä olevan

ohjausmateriaalin kuvattiin monipuolistuneen kehittämistehtävän myötä ja hoitohenkilökunnan

valmiudet käyttää erilaisia materiaaleja lisääntyivät. Potilasohjaustapojen ja – käytäntöjen yhtenäis-

45

tämisen merkitys vahvistui ja ohjauksen suunnittelu ja toteutus muuttui prosessimaiseksi. Potilasoh-

jauksen laatu parani ohjauksen muuttuessa osaamisen vahvistumisen myötä potilaslähtöisemmäksi

ja kokonaisvaltaisemmaksi toiminnaksi.

Syventävän potilasohjauskoulutuksen kuvattiin vaikuttaneen potilaslähtöisen potilasohjausprosessin

merkityksen ja laadun ymmärtämiseen vahvistavasti. Hoitohenkilökunnalla vahvistui ajatus toimin-

nan kehittämisestä ja työyksiköissä pyrittiin sitouttamaan koko henkilökunta mukaan toimintaan.

Koulutuksen aikana henkilökunta kuvasi kehittyneensä ammatillisesti ja oman osaamisen vahvista-

minen myös tulevaisuudessa nousi tärkeäksi tavoitteeksi. Päivittäisen toiminnan haasteita ei enää

koettu potilasohjausta estäväksi tekijäksi, vaan niihin etsittiin aktiivisesti ratkaisuita toimintatavan

muutoksella.

Kuviossa 7 on esitetty yhteenveto tämän tutkimuksen tuloksista.

46

Kuvio 7. Yhteenveto tutkimustuloksista.

Potilasohjauksen toteutuminen

erikoissairaanhoidossa

Tarpeista lähtevää ammatillista toimintaa

• Potilasohjauksen lähtökohtana olivat tarpeet

• Potilasohjaus oli osa ammatillista osaamista

Resurssien ohjaamaa päivittäistä toimintaa

• Potilasohjaus osana päivittäistä hoitotyötä

• Resurssit vaikuttivat potilasohjauksen toteutumiseen

Syventävän potilasohjauskoulutuksen

merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin

Yhdenmukaisti potilasohjaustoimintaa

• Lisäsi hoitohenkilökunnan valmiuksia kehittää ja hyödyntää potilasohjausmateriaalia

• Selkiytti potilasohjausprosessia

Kehitti potilasohjausosaamista

• Lisäsi ammatillisia valmiuksia

• Vahvisti työyksiköiden potilasohjaustoimintaa

Syventävän potilasohjauskoulutuksen

vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauksesta

Laadun merkitys potilasohjauksessa vahvistui

• Lisäsi potilaslähtöisyyttä potilasohjauksessa

• Edisti monipuolista potilasohjausmenetelmien hyödyntämistä

• Laajensi potilasohjausprosessin merkitystä

Potilasohjausosaamisen kehittäminen vahvistui

• Korosti ammatillista kehittymistä osaamisen vahvistajana

• Edisti ammatillista yhteistyötä potilasohjauksessa

Potilasohjauskoulutus hoitohenkilökunnan osaamisen vahvistajana

47

6 POHDINTA

6.1 Tutkimuksen luotettavuus

Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tieteellisen tutkimuksen ominaisuuksien mukaisesti mahdol-

lisimman luotettavaa tietoa tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä todellisuus säilyttäen. Tutkija

pyrki takaamaan tutkimuksen luotettavuuden ja uskottavuuden mahdollisimman tarkasti tutkimuk-

sen jokaisessa vaiheessa noudattamalla hyviä tieteellisiä menettelytapoja (Kuula 2011). Luotetta-

vuutta arvioitaessa on pohdittava, miten hyvin tutkimuksessa kootut tiedot kuvaavat tutkimuksen

asioita ja ilmiöitä. Lisäksi tulisi pohtia sitä, miten hyvin tutkimuksessa käytetyn menetelmän avulla

koottujen tietojen pohjalta pystytään tekemään yleisiä päätelmiä. (Kylmä & Juvakka 2007, Kank-

kunen & Vehviläinen-Julkunen 2013, Hakala 2015.) Politin ja Beckin (2006) mukaisesti kvalitatii-

visen tutkimuksen luotettavuutta voidaan arvioida uskottavuuden, vahvistettavuuden, riippuvuuden

ja siirrettävyyden perusteella.

Uskottavuus edellyttää tutkijalta aineiston ja tulosten analyysin kuvausta sekä aineiston ja tulosten

suhteen kuvaamista. Tulosten kuvauksen tulee olla niin selkeä, että lukija ymmärtää miten analyysi

on tehty. Myös tutkimuksen vahvuudet ja rajoitukset tulee olla ymmärrettävästi esitetty. Tutkimuk-

sen uskottavuutta vahvistaa keskustelu tutkimukseen osallistuneiden tai toisten samaa aihetta tutki-

vien kanssa, kuten myös tutkijan pitämä tutkimuspäiväkirja ja riittävä aika tutkimusaiheen parissa.

(Polit & Beck 2006, Kylmä & Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Aineiston

ja tulosten vahvuutena on sen kattavuus tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimukseen osallistuivat koko sy-

ventävään potilasohjauskoulutukseen osallistunut hoitohenkilökunta. Tutkimuksen aineiston ana-

lyysivaiheessa tutkija palasi toistuvasti alkuperäisiin litteroituihin materiaaleihin ja lauseisiin, joista

analyysiyksiköt oli poimittu. Näin pyrittiin varmistamaan analyysin edetessä tutkimustulosten vas-

taavuus aineistoon. Tutkimuksen aineiston analyysivaiheessa tutkija keskusteli tuloksista ohjaajien

kanssa. Ohjaajista kaksi oli osallistunut tutkimusaineiston keruuseen ja litterointiin ja aineisto oli

heille tuttu. Tutkimuksen luotettavuutta saattaa rajoittaa se, ettei tutkija itse osallistunut aineiston

keruuseen ja litterointiin. Näin tutkija ei ole päässyt havainnoimaan haastattelun aikana ei-sanallista

ilmaisua ja vuorovaikutussuhteita. Tutkittavat eivät osallistuneet aineiston analyysivaiheessa ana-

lyysin arviointiin. Tutkimuksen tiedonhaku toteutettiin käyttämällä yhtä hakusanayhdistelmää aina

yhdessä tietokannassa kerrallaan (liite 1). Tiedonhaun kattavuuden kannalta tietokantahaun jakami-

nen eri hakusanayhdistelmiin samaa tietokantaa käyttämällä olisi voinut tuottaa laaja-alaisemman

tuloksen tietokannoista.

48

Siirrettävyyden arvioimiseksi tutkimuksessa kuvataan huolellisesti tutkimuskonteksti, osallistujien

valinta ja tausta sekä aineiston keruu ja analyysi. Siirrettävyyden arvioimiseksi osallistujista sekä

ympäristöstä on annettava riittävästi kuvailevaa tietoa. (Polit & Beck 2006, Kylmä & Juvakka 2007,

Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Teemahaastatteluin kerätty tutkimusaineisto on kerätty

henkilöiltä, joilla on tutkittavasta ilmiöstä omakohtaista kokemusta. Haastattelurungon kysymykset

olivat väljät jättäen tilaa haastateltavien omille näkökulmille. Aineiston riittävyys varmistettiin

haastattelemalla kaikki syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneet. (Kylmä & Juvakka

2007.) Tutkimuksen tuloksia ei voida siirtää suoraan koskemaan toista toimintaympäristöä vaan

tulokset ovat vertailukelpoisia ja siirrettäviä tutkimuksen kontekstissa.

Vahvistettavuus edellyttää tutkimusprosessin kirjaamista siten, että toinen tutkija voi seurata pro-

sessin kulkua. Tutkimuksen ja aineiston analyysin eteneminen tulee kirjata vaiheittain ja ymmärret-

tävästi. Kvalitatiivisen tutkimuksen tulokset ovat sidoksissa siihen ympäristöön, yhteisöön ja kult-

tuuriin, josta aineisto on kerätty. Tuloksia ei voida tilastollisesti yleistää. (Polit & Beck 2006, Kyl-

mä & Juvakka 2007.) Tutkimuksen eri vaiheet on pyritty kuvaamaan käyttäen apuna taulukoita ja

kuvioita. Aineiston analyysin selkeää kuvausta tuettiin esittämällä sisällönanalyysi esimerkein au-

tenttisista lainauksista edeten pääluokkaan saakka. Tulokset kuvaavat paikallistasolla potilasoh-

jausosaamista eivätkä sovellu suoraan siirrettäväksi muuhun toimintaympäristöön.

Riippuvuus kuvaa tutkimuksen tulosten riippuvuutta aikaan, paikkaan ja tutkijaan. Tutkimuksen

riippuvuutta voidaan tarkastella pyytämällä ulkopuolista tutkijaa arvioimaan analyysia. (Polit &

Beck 2006.) Tutkija ei osallistunut tutkimushaastatteluihin tai potilasohjauskoulutuksen toteutuk-

seen. Aineiston analyysivaiheessa riittävät ajalliset tauot auttoivat säilyttämään objektiivisuuden.

Tutkija työskentelee sairaanhoitajana KYSissä, joten tutkimuksen aikana tutkija pohti mahdolli-

simman avoimesti omaa suhtautumistaan ja suhdettaan tutkimusaiheeseen ja kontekstiin. Refleksii-

visyyttä kuvataan tutkimuksen tekijän tietoisuudeksi omista lähtökohdistaan tutkimuksen tekijänä ja

vaikutuksesta aineistoon ja tutkimusprosessiin (Kylmä & Juvakka 2007).

6.2 Tutkimuksen eettisyys

Tutkija on noudattanut tutkimusta tehdessään Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimaa ohjeis-

tusta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tutkimustyössä ja tulosten raportoinnissa on noudatettu

rehellisyyttä, yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta. Tutkimusaineiston analysoinnissa on käytetty tie-

teellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia metodeja ja tietoaineistoja on käsitelty tieteelliselle tiedol-

49

le asetettujen vaatimusten mukaisesti. (TENK 2013.) Tutkimuksessa on sitouduttu Helsingin julis-

tuksen (1964) tutkimuseettiseen ohjeistukseen (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013). Tutki-

jaa ovat ohjanneet tutkimukseen oma mielenkiinto, tutkimuksellisen kokemuksen kartuttaminen ja

tarve tutkia ilmiötä hoitotieteellisesti. Tutkimuksen aineisto kerättiin hoitohenkilökunnalta ja se

kohdentui ammatilliseen osaamiseen. Tutkittavat eivät edusta erityisen haavoittuvaista ryhmää, jo-

ten lausuntoa tutkimuseettiseltä toimikunnalta ei tarvittu. Tutkimusaihetta ei voida pitää myöskään

erityisen sensitiivisenä tutkimukseen osallistujien näkökulmasta. (Kankkunen & Vehviläinen-

Julkunen 2013.) KYSin henkilöstöpäällikkö oli myöntänyt luvan tutkimusaineiston keräämiseen

hoitohenkilökunnalta ja tutkimukselle haettiin lisäksi organisaatiolupa KYSiltä.

Tutkittaville tiedotettiin reflektiotapaamisten nauhoittamisesta sekä nauhoittamalla kerätyn aineis-

ton hyödyntämisestä tutkimuskäyttöön. Lisäksi osallistuneille lähetettiin vielä jälkikäteen sähköpos-

titse tiedote kerätyn aineiston tutkimuskäytöstä. Tutkimukseen osallistuminen on ollut vapaaehtois-

ta ja osallistujilla on ollut missä vaiheessa tahansa mahdollisuus kieltäytyä. Haastattelutilanteessa

osallistuminen keskusteluun on ollut vapaaehtoista. Tutkittavalla tulee olla mahdollisuus keskeyttää

osallistuminen tutkimukseen missä vaiheessa tahansa ja ilman erityistä syytä. Tutkittavien itsemää-

räämisoikeutta ja vapaaehtoisuutta tulee kunnioittaa myös aineiston keruussa. (Kuula 2011, Kank-

kunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)

Tutkijan tulee raportoida osallistuneiden kuvaukset tutkitusta ilmiöstä totuudenmukaisesti, mutta

osallistujia suojaten. Suorat alkuperäislainaukset vahvistavat luotettavuutta. Suoria lainauksia käy-

tettäessä tulee eettisestä näkökulmasta pohtia mahdollista osallistujan tunnistamista. Tutkimukseen

osallistuvien anonyymius voidaan varmistaa kääntämällä suorat alkuperäisilmaukset murrekielestä

yleiskielelle (Kylmä & Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Tutkimuksen

aineisto on kerätty yhden sairaalan henkilökunnasta ja tunnistamattomuuden varmistamiseksi suorat

lainaukset on tutkimuksessa ilmaistu yleiskielellä. Tutkimuksessa esille nousseiden asioiden rapor-

tointi tapahtuu siten, että ne palvelevat uuden tiedon tuottamisen lisäksi luottamuksellisuuden ja

kunnioituksen periaatteita (Kylmä & Juvakka 2007). Tutkimukseen osallistujien anonymiteettia

kunnioitettiin ja annettuja tietoja käsiteltiin luottamuksellisesti. Litteroidusta tutkimusaineistosta ei

käy ilmi osallistujien tunnistetietoja.

Tutkimusraportin kirjoittamisessa pyrittiin selkeisiin kuvauksiin eri vaiheista ja ratkaisuista. Tutkija

pyrki kuvaamaan todellisuuden mahdollisimman elävästi ja tarkasti. Tutkimuksen ajan tutkija piti

erillistä muistiota, johon kirjasi ylös huomioita ja havaintoja. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen

50

2013.) Tuloksien kirjoittamisessa tutkija pitäytyi totuudessa ja aineistojen tuottamassa tiedossa mi-

tään perusteetonta siihen lisäämättä. Aiempien tutkimuksien tuloksia on esitelty niiden arvoa kunni-

oittaen ja tarkasti lähdemerkintöjä noudattaen.

6.3 Tutkimustulosten tarkastelu

Potilasohjaus erikoissairaanhoidon toimintana

Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa kuvattiin parhaimmillaan suunnitelmallisek-

si, moniammatilliseksi ja potilaslähtöiseksi toiminnaksi. Tulosta tukee aiempi kansallinen tutkimus

potilasohjauksesta, jossa sitä on kuvattu potilaslähtöiseksi ja potilaan tunteet huomioivaksi toimin-

naksi (Lipponen 2014). Lipponen ym. (2006) toteavat tutkimustulostensa perusteella, että hoitohen-

kilökunnan taidot toteuttaa potilasohjausta olivat hyvät ja suhtautuminen potilasohjaukseen positii-

vista. Tässä tutkimuksessa hoitohenkilökunnan asenne potilasohjausta kohtaan kuvautui positiivi-

seksi. Ohjauksen koettiin kuuluvan olennaisena ja kiinteänä osana potilastyöhön. Potilasohjausta

kuvattiin kokonaisvaltaiseksi sekä potilaan että hoitohenkilökunnan tarpeista lähtevää hoitotyön

toiminnaksi. Toisaalta osa hoitohenkilökunnasta kuvasi potilasohjausta vaihtelevaksi ja suunnitte-

lemattomaksi osa-alueeksi, josta kukaan ei kantanut vastuusta. Potilasohjaus oli silloin epämääräistä

ja näkymätöntä toimintaa. Johansson ym. (2003) tutkimuksessa potilaiden kokemuksesta kävi ilmi,

ettei potilasohjaus välttämättä kattanut kokonaisvaltaisesti potilaan tilannetta. Potilasohjausta pidet-

tiin osin riittämättömänä sosiaalisen, kokemuksellisen, eettisen ja taloudellisten näkökulmien osalta

(Johansson ym. 2003, Kelo ym. 2013b).

Tutkimuksessa kävi ilmi päivystyksellisesti ja elektiivisesti saapuneiden potilaiden ohjauksen sisäl-

lön erilaisuus. Päivystyksellisissä tilanteissa hoitotoimenpiteet ja nopeat siirtymiset vaikeuttivat

potilasohjauksen toteuttamista. Johansson ym. (2002) ovat havainneet tutkimuksessaan joitakin

eroja päivystys- ja elektiivisten potilaiden saamassa sekä eri osastojen välisessä potilasohjauksessa.

Aiemmat tutkimukset eivät tukeneet selkeää eroa näiden kahden potilasryhmän saaman ohjauksen

välillä. Potilasohjaukseen vaikutti jonkin verran erikoisala, jolla potilasta hoidettiin. Eroa selitettiin

potilaan sairauden ja hoidon erityispiirteillä, jolloin eri tavoin toteutuva potilasohjaus tuki potilaan

yksilöllisiä tarpeita. Eri potilasryhmien kohdalla ei välttämättä huomioida kuitenkaan riittävän hy-

vin potilaiden yksilöllisiä tarpeita vaan suositaan perinteisiä potilasohjausmenetelmiä kuten suullis-

ta ja kirjallista potilasohjausta (Hätönen ym. 2010). Tässä tutkimuksessa hoitohenkilökunnan ko-

kemana ja potilaiden antaman aiemman palautteen mukaan kotiutumisvaiheen potilasohjaus oli

51

haasteellista ja vaillinaisesti toteutunutta. Haasteelliseksi kotiutumisvaiheen potilasohjauksen teki

tiedon siirtymisen ja kirjaamisen vaillinaisuus. Myös aiemman tutkimuksen mukaan potilasohjauk-

sen toteutuminen on osin riittämätöntä ja jää jopa toteutumatta (Johansson ym. 2003).

Potilasohjauksen kirjaamista potilastietojärjestelmään kuvasi osa hoitohenkilökunnasta hyvin toteu-

tetuksi, rakenteiseksi ja osa haastavaksi ja puutteelliseksi. Kirjaamiseen haasteellisuus liitettiin käy-

tettävissä olevaan potilastietojärjestelmään, sen rakenteisuuteen ja kiireeseen. Tutkimuksen tulosten

mukaan ajan ja tilan puute olivat suurimpia yksittäisiä resurssitekijöitä, jotka ohjasivat eniten poti-

lasohjauksen toteutumista ja toteuttamista. Ohjaustilanteita kuvattiin myös meluisiksi eikä potilaille

pystytty välttämättä tarjoamaan yksityisyydensuojaa. Ohjaustilanteet toteutuivat käytävillä ja usean

hengen potilashuoneissa. Potilasohjaukseen käytettävän ajan vähäisyys ja tilan puute vaikeuttivat

potilasohjauksen toteuttamista myös aiemmissa tutkimuksissa (Johansson ym. 2003, Lipponen ym.

2006, Kelo ym. 2013b). Tulokset tukevat aiempien tutkimuksien tuloksia resurssien puutteellisuu-

den ja vaikuttavuuden osalta. Hyvän potilasohjauksen on kuitenkin todettu edellyttävän asianmu-

kaisia ja riittäviä resursseja (Lipponen 2014).

Erikoissairaanhoidossa toteutettava potilasohjaus tapahtui yleisimmin kasvokkain tapahtuvana yksi-

löohjauksena ja tieto annettiin potilaalle pääasiassa suullisesti. Puhelimessa annettavan ohjauksen

määrän hoitohenkilökunta kuvasi lisääntyneen ja sen odotettiin lisääntyvän myös tulevaisuudessa.

Internet-pohjaista ohjausta ei tämän tutkimuksen perusteella juuri käytetty. Pääpaino kasvokkain

tapahtuvalla ohjauksella ja puutteellinen menetelmien käyttö on noussut esille myös aiemmassa

tutkimuksessa (Kelo 2013a) ja ohjausmenetelmiä on kuvattu yksipuolisiksi (Lipponen ym. 2008).

Käytettävä ohjausmateriaali oli tämän tutkimuksen mukaan yleensä kirjallista materiaalia, jonka

päivittäminen oli osin puutteellista. Ohjausmateriaaleissa ja -menetelmissä olevien puutteiden ku-

vattiin vaikuttaneen ohjausmenetelmien valintaan. Myös aiemmat tutkimukset tukevat tässä tutki-

muksessa saatuja potilasohjausmateriaalin käyttöä koskevia tuloksia. Aiempien tutkimusten mukaan

PC ja videot eivät olleet yleisesti käytössä, kirjallista materiaalia tarjottiin eniten, mutta ei joka oh-

jauksessa (Johansson ym. 2002, 2003, Lipponen ym. 2006, Hätönen ym. 2010). Tässä tutkimukses-

sa hoitohenkilökunta toi ilmi ajantasaisen, kirjallinen materiaalin tukevan omaa potilasohjaustyö-

tään toimimalla tarvittaessa muistilistana ohjaustilanteessa. Kirjallinen, ajantasaisen materiaali on

todettu toimivan henkilökunnan tukena ja vahvistavan potilaan omatoimisuutta (Kennedy ym.

2014).

52

Tämän tutkimuksen tulosten mukaan potilasohjauksessa huomioitiin omaiset erityisesti lasten koh-

dalla. Ohjaustilanteissa vanhemmille annettiin tilaa esittää kysymyksiä ja perheen tarpeet huomioi-

tiin. Myös Kelo ym. (2013a) toteavat tutkimuksessaan lasten vanhempien ohjauksen olevan merkit-

tävä osa potilasohjausta. Ikä ja sukupuoli vaikuttivat aiempien tutkimusten mukaan saadun poti-

lasohjauksen sisältöön (Johansson ym. 2003), mutta tämän tutkimuksen tulosten perusteella ei tullut

esille iän tai sukupuolen vaikutusta toteutuneeseen potilasohjaukseen. Potilasohjauksen katsottiin

kuuluvan osaksi potilaan kanssa tehtävää työtä yli ammattirajojen. Hoitohenkilökunta kuvasi tutki-

muksessa potilasohjaustyön olevan osa hoitohenkilökunnan ammatillista osaamista. Parhaimmillaan

työyksiköiden potilasohjaustoiminnassa hyödynnetään hoitohenkilökunnan erityisosaamista ja työ-

kokemusta. Aiemman tutkimuksen mukaan hoitohenkilökunnan potilasohjausosaaminen perustuu

pääosin ammatilliseen kokemukseen ja työyksiköiden toimintatapoihin (Lipponen ym. 2006). Tässä

tutkimuksessa hoitohenkilökunta nosti esille yhteisten toimintamallien puuttumisen heikentävän

työyksiköiden potilasohjaustoimintaa.

Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys osaamisvalmiuksiin

Koulutus vaikutti myönteisesti hoitohenkilökunnan ammatillisen osaamisen kehittymiseen. Hoito-

henkilökunta kuvasi syventävän potilasohjauskoulutuksen vahvistaneen jo aiemmin opittua, tarjon-

neen uutta teoreettista tietoa, työkaluja ja mahdollistaneen ammattitaidon kehittämisen. Svavarsdòt-

tir ym. (2015) toteavat, että ammatillinen kehittyminen potilasohjausosaamisessa mahdollistaa op-

pimista tukeva ympäristö, joka tarjoaa käytännön tietoa, tukea, harjoittelua ja mahdollisuuden kehit-

tää omaa toimintaa. Tietämyksen lisääminen henkilökunnan koulutuksen avulla lisää eri menetel-

mien hyödyntämistä potilasohjauksessa (Keulers ym. 2007) ja hoitohenkilökunnan tietämyksen

vahvistaminen ja lisääminen motivoi hakemaan ja päivittämään tietämystään (Lipponen 2013a).

Erikoissairaanhoidossa työskentelevän hoitohenkilökunnan tietotasoa on kuvattu hyvänä ja kykyä

ylläpitää ohjausprosessia kohtalaisen hyvänä. Kehittämistyöhön osallistumisen on todettu lisänneen

potilasohjausosaamista. (Lipponen ym. 2013a, Lipponen 2014.) Myös tämän tutkimuksen tuloksissa

on nähtävissä ammatillinen kasvu ja potilasohjausosaamisen kehittyminen koulutuksen aikana. Li-

säksi hoitohenkilökunta uskoi kehittymisen ja oppimisen jatkuvan koulutuksen jälkeen pitäen sy-

ventävään potilasohjauskoulutukseen kuulunutta kehittämistehtävää merkittävänä potilasohjauksen

kehittäjänä ja ammattilisen toiminnan vahvistajana. Tärkeäksi ja konkreettiseksi kehittämiskeinoksi

nousi syventävään potilasohjauskoulutukseen liittyvä kehittämistehtävä, jonka kuvattiin tuovan po-

tilasohjaukseen välineitä ja vahvistavan osaamista yli yksikkörajojen. Tarve kehittämistehtävälle

53

tuli käytännön hoitotyöstä ja kehittämistehtävä vastasi havaittuun tarpeeseen esimerkiksi päivitetyn

potilasohjeen tai uuden ohjeistuksen muodossa. Potilasohjauksen kehittämistoiminnan on todettu

vahvistavan hoitohenkilökunnan ammattiylpeyttä ja ammatillista kehittymistä tarjoten mahdollisuu-

den omien taitojen ja hoitoprosessin kehittämiselle (Lipponen 2014).

Hoitohenkilökunnan tietoisuus omasta toiminnasta tuki potilasohjauksen prosessimaisuutta ja poti-

laan tarpeista lähtevää toimintaa. Potilasohjauksen yksilöllisyyttä tuki aiemman tutkimuksen mu-

kaan kiinnostus potilaan yksilöllistä tilannetta kohtaan ja potilaan kuuntelu (Svavarsdòttir ym.

2015), joka tässä tutkimuksessa merkitsee potilasohjauksen suunnittelun perustumista potilaan tar-

peisiin ja ohjausmenetelmien valinnassa huomioitaviin potilaan yksilöllisiin valmiuksiin. Hoitohen-

kilökunta kuvasi potilasohjaustoiminnan muuttuneen suunnitelmallisemmaksi, yhtenäisemmäksi ja

prosessimaiseksi toiminnaksi. Potilasohjaustilannetta pohdittiin ja valmisteltiin etukäteen ja poti-

laalta varmistettiin tarvittava tiedon ymmärrys. Valmistellun potilasohjauksen tavoitteet on todettu

olevan realistisemmat, jolloin potilasohjauksen tavoitteisiin on mahdollista päästä (Kelo ym.

2013a).

Potilasohjaus toteutui hoitohenkilökunnan arvioimana aiempaa laadukkaampana, tavoitteellisena

toimintana, jonka arviointiin ja kirjaamiseen pyrittiin kiinnittämään huomiota. Kirjaaminen toi esille

potilasohjauksen näkyvyyttä päivittäisessä hoitotyössä ja vähensi hoitohenkilökunnan päällekkäistä

työtä. Hoitohenkilökunnan erityisosaamisalueita, työkokemusta ja ammattitaitoa hyödynnettiin poti-

lasohjauksessa. Tämän ja aiempien tutkimusten tulosten perusteella voidaan todeta potilasohjauksen

liittyvän selkeästi hoitohenkilökunnan työnkuvaan ja olevan hoitajalähtöistä toimintaa (Johansson

ym. 2003).

Syventävän potilasohjauskoulutuksen myötä hoitohenkilökunta alkoi kiinnittää huomiota potilasoh-

jaukseen omissa työyksiköissä ja koko sairaalan tasolla. Keskustelu työyksiköissä potilasohjaustoi-

minnan kehittämisestä nähtiin tärkeäksi. Tunnistettuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan toimintata-

poja muuttamalla ja kehittämällä. Hoitohenkilökunnan aktiivinen oman toiminnan pohtiminen toi

esille henkilökohtaisia kehittämistarpeita. Koulutus kehitti työyksiköiden toimintaa ja potilasohja-

uksen näkyvyys lisääntyi. Sen liittäminen jokapäiväiseen toimintaan koettiin tärkeänä. Potilasoh-

jauskoulutuksen on todettu aiemmissa tutkimuksissa lisänneen potilaslähtöisyyttä ja vahvistaneen

henkilökunnan potilasohjausosaamista. Aiempi tutkimustulos tukee hoitohenkilökunnan koulutuk-

sen positiivisia vaikutuksia koko työyksikön ammatillisen osaamisen ja toiminnan kannalta (Lippo-

nen ym. 2013a). Hoitohenkilökunnan osaamisen vahvistaminen on lisännyt osaamista ja moniam-

54

matillista toimintaa työyksiköissä kehittäen toimintaa yksikkötasolla eteenpäin (Lamiani & Furey

2009, Lipponen 2013a). Koulutuksen on todettu lisänneen hoitohenkilökunnan työtyytyväisyyttä ja

vahvistaneen moniammatillista yhteistyötä eri ammattilaisten välillä. Hyvin suunniteltu ja toteutettu

koulutus tai esimerkiksi kehittämishanke voivat parantaa hoitotyön käytäntöjä myös yli organisaa-

tiorajojen. (Visser & Wysmans 2010, Lipponen 2013a.) Tässä tutkimuksessa kuvautui hoitohenki-

lökunnan suhtautumisen muutos haasteita ja resurssien puutteita kohtaan. Ongelmia pyrittiin ratkai-

semaan olemassa olevin keinoin ja potilasohjausta toteutettiin olemassa olevat resurssit huomioiden

aiempaa enemmän.

Tässä tutkimuksessa potilasohjauksen näkyvyyden ja jatkuvuuden parantaminen hoitotyössä nähtiin

keinona kehittää potilasohjausta ja hoitotyötä. Kouluttautumismahdollisuus tarjoaa aiemman tutki-

muksen mukaan hoitohenkilökunnalle positiivisen haasteen osallistua henkilökohtaisen osaamisen

sekä hoitotyön kehittämiseen (Lipponen ym. 2013b). Syventävän potilasohjauskoulutuksen todettiin

vahvistaneen potilasohjauksen kuulumista kaikille potilaan hoitoon osallistuville. Työyksiköiden

sisällä potilasohjauksen kehittämistoimintaan pyrittiin sitouttamaan koko työyksikön moniammatil-

linen henkilökunta. Koulutus- ja kehittämistoiminnan on todettu aiemminkin lisänneen koko henki-

lökunnan sitoutumista ja aktiivisuutta potilasohjauksen kehittämistoiminnassa (Lipponen 2014).

Yhteistyön merkitys lisääntyi työyksiöiden sisällä ja eri yksiöiden välillä. Tutustuminen toisten yk-

sikköjen toimintaan ja verkostoituminen avasi uusia näkökulmia ja toimintatapoja.

Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohja-

uksesta

Syventävän potilasohjauskoulutuksen kuvattiin vahvistaneen hoitohenkilökunnan motivaatiota poti-

lasohjaukseen. Potilaan rooli ja vuorovaikutuksen merkitys potilasohjaustilanteissa vahvistuivat.

Tämän tutkimuksen mukaan hoitohenkilökunnan käsitys potilasohjauksen merkityksestä potilaan

sitoutumisessa omaan hoitoonsa lisääntyi. Näkökulman muutos potilaslähtöisempään suuntaan on

tärkeää, sillä potilasohjauksen hoitajalähtöisyys vähentää potilaan huomioimista ohjaustilanteissa

(Johansson ym. 2003). Potilasohjauksen kokonaisuuden hahmottaminen vahvistuivat ja potilasohja-

uksen kriittisiä kehittämiskohteita tunnistettiin paremmin. Hoitohenkilökunnan näkemys kehittä-

mistyöstä muuttui positiivisemmaksi ja hoitohenkilökunta näki potilaslähtöisemmän potilasohjauk-

sen kehittämisen tulevaisuudessa tärkeäksi keinoksi vaikuttaa ohjauksen laatuun. Myös Svavarsdòt-

tir ym. (2015) toteavat tutkimuksessaan tärkeäksi vahvistaa hoitohenkilökunnan taitoja potilaan

yksilöllisten tarpeiden havaitsemiseen potilasohjauksessa.

55

Syventävä potilasohjauskoulutus muutti hoitohenkilökunnan käsityksiä eri ohjausmenetelmistä ja

avasi internet-pohjaisen potilasohjauksen hyödyntämisen mahdollisuuksia. Aiemmin hoitohenkilö-

kunta kuvasi suhtautuneensa internetin käyttöön epäillen, mutta koulutuksen aikana luottamus in-

ternetin osalta kasvoi ja sen hyötyjä osattiin arvioida potilaan näkökulmasta. Potilasohjauskoulutuk-

seen on nähty tärkeäksi sisällyttää eri ohjausmenetelmiin tutustumista, koska ohjausmenetelmien

laajempi hyödyntäminen vahvistaa potilasohjausta (Johansson ym. 2003).

Potilasohjaukseen liittyvien haasteiden ja rajoitusten huomioimisen lisäksi hoitohenkilökunta pyrki

koulutuksen jälkeen ratkaisemaan ongelmia aiempaa enemmän. Kirjaamiseen liittyviä käytännön

työssä ilmeneviä ongelmia tunnistettiin ja niihin lähdettiin miettimään ratkaisua esimerkiksi omaa

toimintaa muuttamalla. Koulutuksen myötä hoitohenkilökunta pyrki saavuttamaan tavoitteita muut-

tamalla omaa toimintaansa. Koulutus vahvisti potilasohjauksen ymmärrystä prosessimaisena toi-

mintana. Potilasohjauksen kokonaisuuden ymmärtämisen kuvattiin lisääntyneen ja ohjaus nähtiin

laaja-alaisempana toimintana kuin ennen koulutusta. Aiemman tutkimustiedon mukaan potilasohja-

uksen toimintamallien käytöstä hyötyy ennen kaikkea potilas (Lipponen ym. 2013b).

Tutkimuksen mukaan syventävä potilasohjauskoulutus tuki hoitohenkilökunnan ammatillista kas-

vua ja lisäsi näyttöön perustuvan tiedon merkitystä potilasohjauksen perustana. Hoitohenkilökunta

kuvasi tiedon haun vahvistuneen ja ammatillinen kasvu nähtiin jatkuvana prosessina. Työn kehittä-

misen on todettu lisänneen henkilökohtaisen tieto-taidon lisäksi hoitotyön vaikuttavuutta ja työyk-

sikön ammatillista osaamista (Lipponen ym. 2013a).

Koulutuksen toteutuminen osittain verkko-oppimisympäristössä koettiin oppimista tukevana ja nä-

kökulmia avaavana. Ajan puute ja rauhallisen tilan löytämisen haasteellisuus oli hoitohenkilökun-

nan näkökulmasta haasteina verkko-oppimisympäristön hyödyntämisessä. Internetpohjaisen koulu-

tusympäristön on todettu olevan yhtä tehokas lähiopetuksen kanssa ja hyötyinä kustannustehokkuu-

den lisäksi on jatkuva saatavuus ja joustava osallistuminen koulutukseen riippumatta sijainnista

(Berger ym. 2009). Palautteen antaminen ja saaminen, asioiden ja ilmiöiden nimeäminen ja tunnis-

taminen sekä yhdessä pohtiminen ovat lisänneet aiemman tutkimuksen mukaisesti hoitohenkilö-

kunnan motivaatiota (Lipponen ym. 2013b). Verkko-oppimisympäristön keskustelualueella käyty

keskustelu kuvautui näkökulmia avaavana, hoitohenkilökunnan yhteistyön vahvistajana ja vertais-

tukena.

56

Potilasohjauksen käsitettiin kuuluvan koko henkilökunnalle ja potilasohjauksen toiminnan kehittä-

miseen työyksiköissä pyrittiin sitouttamaan koko työyksikön henkilökunta. Käytännön toimintaa

arvioitiin eri näkökulmasta kuin ennen koulutusta ja yhtenäisyyden merkitys toimintatavoissa ko-

rostui. Hoitohenkilökunta nosti esille koulutuksen tarjoaman materiaalin auttaneen tavoitteellisen

toiminnan rakentamisessa. Toiminnan muutokset ja uuden tiedon ja taidon implementointi tarvitse-

vat organisaation, työyksikön (Visser & Wysmans 2010) ja esimiehen tuen (Lipponen ym. 2013a).

Potilasohjauksen merkityksestä sekä kehittämisestä osana terveydenhuoltoa on tutkittu jonkin ver-

ran kansallisesti ja kansainvälisesti. Kansainvälisen tutkimuksen hyödyntämisen hankaluus on ter-

veydenhuollon toiminnan erilaisuus maiden välillä (Strupeit ym. 2013). Paikallistasolla tarvitsemme

lisää tietoa toteutuneen koulutuksen toimivuudesta sekä potilasohjauskoulutuksen toteutumisen ja

kehittämisen haasteista organisaatiossa. Erikoissairaanhoidon hoitojaksojen lyhentyessä tiedon siir-

tyminen jatkohoitoa toteuttavalle yksikölle, esimerkiksi perusterveydenhuoltoon, on entistä tärke-

ämpää. Potilasohjauksen kehittämistä yhteistyössä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon

tulisi lisätä. Kehittäminen ei kuitenkaan voi olla vain hoitohenkilökunnan vastuulla vaan hoitotyön

johdon tulisi tukea työn kehittämistä. (Lipponen ym. 2013a.)

Kirjaaminen ja kehittämistyö nousivat esille sisällönanalyysivaiheessa usean alaluokan kohdalla.

Tutkija teki ratkaisun sijoittaa kirjaamiseen ja kehittämistehtävään liittyviä teemoja usean alaluokan

alle. Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiudet ja käsitykset potilasohjauksesta limittyivät sisällönana-

lyysivaiheessa osin päällekkäin. Tutkimuksellisesta näkökulmasta näiden kahden käsitteen erotta-

minen vaikutti haasteelliselta.

6.4 Tutkimuksen johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset

Tutkimuksessa kuvattiin syventävää potilasohjauskoulutusta hoitohenkilökunnan osaamisen vahvis-

tajana KYSissä. Tutkimus tuotti kuvaavaa tietoa siitä, miten potilasohjaus toteutui erikoissairaan-

hoidossa hoitohenkilökunnan kokemana sekä miten syventävä potilasohjauskoulutus vaikutti hoito-

henkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja käsityksiin potilasohjauksesta. Tutkimuksen tulokset poti-

lasohjauksen toteutumisesta ovat melko yhteneväiset aiemmin tehtyjen kansallisten ja kansainvälis-

ten tutkimusten kanssa.

57

Tässä tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää KYSin potilasohjaustoiminnan kehittämi-

sessä, hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistamisessa ja potilasohjauskoulutuksen kehit-

tämisessä.

Tutkimuksen tulosten perusteella esitetään seuraavat johtopäätökset:

1. Potilasohjaustoiminta on kiinteä osa päivittäistä hoitohenkilökunnan toimintaa erikoissairaanhoi-

dossa. Ohjausta pyritään toteuttamaan ammatilliseen osaamiseen perustuvana, potilaan ja hoitohen-

kilökunnan tarpeista lähtevänä toimintana.

2. Resurssit, kuten aika, ohjaukseen käytettävät tilat ja materiaali, ovat suurin yksittäinen vaikuttava

tekijä potilasohjauksen toteutumiseen ja resurssien riittämättömyys heijastuu puutteellisena poti-

lasohjauksen toteutumisena erikoissairaanhoidossa.

3. Koulutus vahvistaa hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamista lisäämällä ammatillisia valmiuk-

sia toteuttaa potilasohjausta ja kehittää potilasohjaustoimintaa

4. Koulutus vaikuttaa hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauksesta ja kehittämistoiminnasta

myönteisesti. Laadun merkitys ja potilaslähtöisyys potilasohjausprosessissa vahvistuu, asenteet po-

tilasohjausmenetelmiä kohtaan muuttuvat myönteisemmiksi ja ammatillisen kehittymisen mahdolli-

suudet vahvistuvat.

Potilasohjausta on tutkittu sekä kansallisesti että kansainvälisesti jonkin verran. Suomessa tehtyjen

ja kansainvälisten potilasohjaustutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. Tutkimuksia on tehty

sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon. Potilasohjauskoulutuksen vaikuttavuuden

osalta tutkimustietoa on saatavilla vähemmän. Ongelmana kansainvälisen tutkimustiedon hyödyn-

tämisessä on terveydenhuollon erilaisuus ja hoitohenkilökunnan vastuualueiden vaihtelevuus mait-

tain. Ulkomailla organisaatiosta riippuen potilasohjaus toteutuu osin hyvin lääkärivetoisena toimin-

tana, jossa muulla hoitohenkilökunnalla on vähäinen rooli.

Jatkotutkimusehdotukset:

1. Hoitohenkilökunnan potilasohjauksen osaamisvalmiuksia tulisi kartoittaa laajemmin ja saatua

tietoa hyödyntää potilasohjauskoulutuksen suunnittelussa.

58

2. Potilasohjausmenetelmien käyttöä tulisi vahvistaa ja monipuolistaa hyödyntämään uusinta tekno-

logiaa.

3. Potilasohjauskoulutuksen vaikuttavuutta hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja työyksiköis-

sä tapahtuvan potilasohjaustoiminnan kehittämiseen tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä.

59

LÄHTEET

Alueuudistus. 2015. Sote-uudistuksen tavoitteet. http://alueuudistus.fi/soteuudistus/tavoitteet Luettu

6.1.2016.

Berger J, Topp R, Davis L, Jones J & Stewart L. 2009. Comparison of web-based and face-to-face

training concering patient education within a hospitals system. Journal for nurses in staff develop-

ment 25(3), 127–132.

Corrarino JE. 2013. Health literacy and women’s health: Challenges and opportunities. Journal of

Midwifery & Women’s health 58(3), 257–264.

Davison I & Cooke S. 2015. How nurses’ attitudes and actions can influence shared care. Journal of

Renal Care 41(2), 96–103.

Eloranta T & Virkki S. 2011. Ohjaus hoitotyössä. Livonia Print, Latvia.

Eskola J & Vastamäki J. 2015. Teemahaastattelu: Opit ja opetukset. Teoksessa Valli R & Aaltola J.

(toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle

tutkijalle. 4. uudistettu ja täydennetty painos. PS-kustannus, Jyväskylä.

ETENE 2001. Terveydenhuollon yhteinen arvopohja, yhteiset tavoitteet ja periaatteet. ETENE –

julkaisuja 1. Helsinki. http://etene.fi/documents/1429646/1559098/ETENE-

julkaisu-

ja+1+Terveydenhuollon+yhteinen+arvopohja,+yhteiset+tavoitteet+ja+periaatteet.pdf/4de20e99-

c65a-4002-9e98-79a4941b4468 Luettu 6.2.2016.

Hakala J. 2015. Toimivan tutkimusmenetelmän löytäminen. Teoksessa Valli R & Aaltola J. (toim.)

Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijal-

le. 4. uudistettu ja täydennetty painos. PS-kustannus, Jyväskylä.

Hirsjärvi S & Hurme H. 2015. Tutkimushaastattelu: teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Gaudea-

mus, Helsinki.

Hätönen H, Kuosmanen L, Koivunen M & Välimäki M. 2010. Patient education practices in psy-

chiatric hospital wards: A national survey in Finland. Nordic Journal of Psychiatric 64(5), 334–339.

Iso-Kivijärvi M, Keskitalo O, Kukkola K, Ojala P, Olsbo A, Pohjola M & Väänänen H. 2006. Hyvä

potilasohjaus prosessina. Teoksessa Lipponen K, Kyngäs H & Kääriäinen M. (toim.) Potilasohjauk-

sen haasteet. Käytännön hoitotyöhön soveltuvat ohjausmallit. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopii-

rin julkaisuja 4/2006, Oulu.

https://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/16315_4_2006.pdf Luettu

6.2.2016.

Isola A, Backman K, Saarnio R, Kääriäinen M & Kyngäs H. 2007. Iäkkäiden kokemuksia saamas-

taan potilasohjauksesta erikoissairaanhoidossa. Hoitotiede 19(2), 51–62.

60

Johansson K, Leino-Kilpi H, Salanterä S, Lehtikunnas T, Ahonen P, Elonmaa L & Salmela M.

2003. Need for change in patient education: a Finnish survey from the patient’s perspective. Patient

Education and Counseling 51, 239–245.

Johansson K, Salanterä S, Katajisto J & Leino-Kilpi H. 2002. Patient education in orthopaedic nurs-

ing. Journal of Orthopaedic Nursing 6, 220–226.

Kankkunen P & Vehviläinen-Julkunen K. 2013. Tutkimus hoitotieteessä. 3.uudistettu painos, Kuo-

pio.

Kelo M, Eriksson E & Eriksson I. 2013a. Perceptions of patient education during hospital visit –

described by school-aged children with a chronic illness and their parents. Scandinavian Journal of

Caring Sciences 27, 894˗904.

Kelo M, Martikainen M & Eriksson E. 2013b. Patient education of children and their families:

Nurses’ experiences. Continuing Nursing Education 39(2), 71–79.

Kennedy A, Rogers A, Bowen R, Lee V, Blakeman T, Gardner C, Morris R, Protheroe J & Chew-

Graham C. 2014. Implemeting, embedding and integrating self-management support tools for peo-

ple with long-term conditions in primary care nursing: a qualitative study. International Journal of

Studies 51, 1103–1113.

Keulers BJ, Welters CFM, Spauwen PHM & Houpt P. 2007. Can face-to-face patient education be

replaced by computer-based patient education? A randomized trial. Patient Education and Counsel-

ing 67, 176–182.

Koli H. 2008. Verkko-ohjauksen käsikirja. Finn Lectura, Helsinki.

Koskinen L, Jokinen P & Mikkonen I. 2007. Merkityksellisten tapahtumien tekniikka reflektiotaito-

jen oppimisen menetelmänä hoitotyön koulutuksessa. Hoitotiede 19(2), 90–101.

Kotisaari M-L & Kukkola S. 2012. Potilaan oikeudet hoitotyössä. Fioca, Helsinki.

Kuula A. 2011. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. 2. painos. Vastapaino,

Tampere.

Kylmä J & Juvakka T. 2007. Laadullinen terveystutkimus. Edita, Helsinki.

Kyngäs H, Kääriäinen M, Poskiparta M, Johansson K, Hirvonen E & Renfors T. 2007. Ohjaaminen

hoitotyössä. WSOY, Helsinki.

Kääriäinen M. 2007. Potilasohjauksen laatu: hypoteettisen mallin kehittäminen. Väitöskirja. Oulun

yliopisto. Oulu. http://herkules.oulu.fi/isbn9789514284984/isbn9789514284984.pdf Luettu

6.2.2016.

Kääriäinen M. 2008. Potilasohjauksen laatu. Teoksessa Lipponen K, Ukkola L, Kanste O & Kyngäs

H. (toim.) Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyönä tuotetut potilasohjauksen

toimintamallit. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja 3/2008, Oulu.

https://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/16314_3_2008.pdf Luettu

6.2.2016.

61

Kääriäinen M & Kyngäs H. 2005. Käsiteanalyysi ohjaus-käsitteestä hoitotieteessä. Hoitotiede 17(5),

250–258.

Kääriäinen M, Kyngäs H, Ukkola L & Torppa K. 2006. Terveydenhuoltohenkilöstön käsitykset

ohjauksesta sairaalassa. Hoitotiede 18(1), 4–13.

Kääriäinen M, Lahdenperä T & Kyngäs H. 2005. Kirjallisuuskatsaus: Asiakaslähtöinen ohjauspro-

sessi. Tutkiva hoitotyö 3(3), 27–30.

Lahtinen M. 2006. Potilasohjauksen eettiset lähtökohdat. Teoksessa Lipponen K, Kyngäs H & Kää-

riäinen M. (toim.) Potilasohjauksen haasteet. Käytännön hoitotyöhön soveltuvat ohjausmallit. Poh-

jois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja 4/2006, Oulu.

https://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/16315_4_2006.pdf Luettu

6.2.2016.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785

Luettu 6.2.2016.

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994.

http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/1994/19940559 Luettu 6.2.2016.

Lakkala M & Lipponen L. 2004. Oppimisen infrastruktuurit verkko-oppimisen tukena. Teoksessa

Korhonen V. (toim.) Verkko-opetus ja yliopistopedagogiikka. Tampere University Press, Tampere.

http://www.helsinki.fi/science/networkedlearning/texts/lakkalalipponen2004.pdf Luettu 18.3.2016.

Lamiani G & Furey A. 2009. Teaching nurses how to teach: An evaluation of a workshop on patient

education. Patient education and counseling 75, 270–273.

Latvala E & Vanhanen-Nuutinen L. 1998. Laadullisen hoitotieteellisen tutkimuksen perusprosessi:

sisällönanalyysi. Teoksessa Paunonen M & Vehviläinen-Julkunen K. (toim.) Hoitotieteen tutki-

musmetodiikka. WSOY, Helsinki.

Lauri S. 2007. Hoitotyön ydinosaaminen ja oppiminen. WSOY, Helsinki.

Leväsluoto J & Kivisaari S. 2012. Kohti asiakaslähtöisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumal-

leja. VTT Technology 62, Espoo.

Lipponen K. 2014. Potilasohjauksen toimintaedellytykset. Oulun yliopisto. Väitöskirja.

http://herkules.oulu.fi/isbn9789526203720/isbn9789526203720.pdf Luettu 6.2.2016.

Lipponen K, Kanste O & Kyngäs H. 2013b. The development of patient education: Experiences of

collaborative work between special and primary care in Finland. Open Journal of Nursing 3, 101–

107.

Lipponen K, Kanste O, Kyngäs H & Ukkola L. 2008. Henkilöstön käsitykset potilasohjauksen toi-

mintaedellytyksistä ja toteutuksesta perusterveydenhuollossa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti

45, 121–135.

62

Lipponen K, Kyngäs H & Kanste O. 2013a. Together we are more effective: Nursing team mem-

bers’ experiences of development work on patient education. Journal of Nursing Education and

Practice 3(9), 60–69.

Lipponen K, Kyngäs H & Kääriäinen M. 2006. Surgical nurses readiness for patient counselling.

Journal of Orthopaedic Nursing 10, 221–227.

Manninen J. 2001. Verkko aikuisen oppimisympäristönä. Teoksessa Sallila P & Kalli P. (toim.)

Verkot ja teknologia aikuisopiskelun tukena. Aikuiskasvatuksen 42. vuosikirja. Gummerus, Helsin-

ki.

Matikainen J. 2001. Vuorovaikutus verkossa. Verkkopohjaiset oppimisympäristöt vuorovaikutuk-

sen näyttämöinä. Palmenia, Helsinki.

Ora-Hyytiäinen E. 2004. Auttajasta reflektiiviseksi sairaanhoitajaksi. Tampereen yliopisto. Kasva-

tustieteen laitos. Väitöskirja.

Pantzar E. 2004. Oppimisympäristö verkkona – verkko-oppimisympäristönä. Teoksessa Korhonen

V. (toim.) Verkko-opetus ja yliopistopedagogiikka. Tampere University Press, Tampere.

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/68028/verkko_opetus_ja_yliopistopedagogiikka_2004.

pdf?sequence=3#page=49 Luettu 8.3.2016.

Polit D. & Beck C. 2006. Essentials of nursing research. Methods, appraisal, and utilization. 6.

painos. Lippincott Williams & Wilkins, Philadelphia.

Rautiainen E & Vallimies-Patomäki M. 2014. Kliinisen hoitotyön lisäkoulutus. Nykytilanne ja ke-

hittämisehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:9. Sosiaali- ja ter-

veysministeriö, Helsinki. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116142/URN_ISBN_978-

952-00-3478-8.pdf?sequence=1 Luettu 6.2.2016.

Salminen L & Suhonen R. 2008. Oppiminen ja oppimismenetelmät ja niiden hyödyntäminen am-

matillisen kehittymisen tukena. Raportti täydennyskoulutuksesta ja sen mahdollisuuksista. HAMK,

Hämeenlinna.

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/90556/OppiminenJaOppimismenetelmatJaNiiden.pd

f?sequence=1 Luettu 7.2.2016.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301 Luettu 6.2.2016.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

KASTE 2012˗2015. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1, Helsinki.

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/112146/STM_2012_%20KASTE_FI_uusi.pdf?seque

nce=3 Luettu 6.2.2016.

Strupeit S, Buβ A & Dassen T. 2013. Effectiveness of nurse-delivered patient education interven-

tions on quality of life in outpatients: A systematic review. Applied Nursing Research 26, 232–238.

Svavarsdòttir MH, Sigurðardòttir ÁK & Steinsbekk A. 2015. How become an expert educator: a

qualitative study on the view of health professionals with experience in patient education. BMC

Medical Education 15(87), 1–9.

63

TENK. 2013. Tutkimuseettinen neuvottelukunta: Hyvä tieteellinen käytäntö.

http://www.tenk.fi/fi/htk-ohje/hyva-tieteellinen-kaytanto Luettu 18.2.2016.

Tervo-Heikkinen T. 2013. Potilasohjauskoulutus, KYS ja Kysteri kokonaissuunnitelma. Päivitetty

10.10.2013. Julkaisematon lähde.

Tervo-Heikkinen T. 2014. Potilasohjauksen syventävä koulutus POH2. Päivitetty 7.3.2014. Julkai-

sematon lähde.

Tervo-Heikkinen T, Vaajoki A & Saaranen T. 2015. Potilasohjauskoulutus syntyy yhteistyönä. Pro

terveys 5, 19–21.

Tiuraniemi J. 2002. Reflektiivisyys asiantuntijan työssä. Teoksessa Niemi P & Keskinen E (toim.)

Taitavan toiminnan psykologia. Turun psykologian laitoksen julkaisuja, Turku.

http://tiuraniemi.fi/Ammaref.pdf Luettu 7.2.2016.

Tuomi J & Sarajärvi A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 9. uudistettu painos. Tam-

mi, Helsinki.

Turjamaa R, Hartikainen S & Pietilä A-M. 2011. Kotona asuvien ihmisten voimavarat – systemoitu

kirjallisuuskatsaus. Tutkiva Hoitotyö 9(4), 4–11.

Vainiopää J. 2006. Erilaiset oppijat ja oppimateriaalit verkko-opiskelussa. Tampereen yliopisto.

Opettajankoulutuslaitos. Väitöskirja. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67572/951-44-

6553-9.pdf?sequence=1 Luettu 8.3.2016.

Vehviläinen-Julkunen K & Paunonen M. 1998. Hoitotieteellisen tutkimuksen tarkoitus ja merkitys.

Teoksessa Paunonen M & Vehviläinen-Julkunen K. (toim.) Hoitotieteen tutkimusmetodiikka.

WSOY, Helsinki.

Visser A & Wysmans M. 2010. Improving patient education by an in-service communication train-

ing for health care providers at a cancer ward: Communication climate, patient satisfaction and the

need of lasting implementation. Patient Education and Counseling 78, 402–408.

LIITTEET

Liite 1.

Liitetaulukko 1. Tiedonhaku tietokannoista.

Hakukone Hakusanat Rajaukset Hakutulos Valittu

Cinahl

#1

”patient education” OR ”pa-

tient counselling” AND ”pro-

fessional education” OR “ed-

ucation professional”

peer reviewed

kieli: englanti

2005-2015

20 1

Cinahl

#2

”patient education” OR “pa-

tient counselling” AND

“nurse*” OR “staff” AND

“trainin*”

peer reviewed

kieli: englanti

2005-2015

258 6

Cochrane ”patient education” OR ”pa-

tient counselling” AND ”pro-

fessional education” OR “ed-

ucation professional”

2005-2015 14 0

Scopus ”patient education” OR ”pa-

tient counselling” AND

“nurse*” OR “staff” AND

“education professional” OR

“professional education”

kieli: englanti

2005-2015

93 1

manuaalinen

haku

2000–2015 9

Tiedonhaun prosessi. Liite 2.

Hakutulokset:

Cinahl #1 (20), Cinahl#2 (258), Cochrane

(14), Scopus (93)

Otsikon perusteella hyväksytyt artikkelit:

Cinahl#1 (4), Cinahl#2 (11), Cochrane (2),

Scopus (4)

Otsikon perusteella hylätyt artikkelit: Ci-

nahl#1 (16), Cinahl#2 (247), Cochrane (12),

Scopus (52)

Laadunarvioinnin perusteella hylätyt artik-

kelit (n=0)

Otsikon perusteella hyväksytyt artikkelit

(n=9)

Laadunarvioinnin perusteella hyväksytyt

artikkelit (manuaalinen haku) (n=9 )

Tiivistelmän perusteella hyväksytyt ar-

tikkelit (n=9)

Kirjallisuuskatsaukseen valitut artikkelit

(n=19)

Toistettu tiedonhaku 02/2016 tietokan-

noista (0), manuaalihaku (1)

Kirjallisuuskatsaukseen laadunarvioinnin

perusteella hyväksytyt toistetusta tiedon-

hausta manuaali (1)

Tietokantahaku:

Cinahl, Cochrane, Scopus

Kokotekstin perusteella hyväksytyt artikke-

lit: Cinahl#1 (1), Cinahl#2 (7), Cochrane

(0), Scopus (1)

Kokotekstin perusteella hylätyt artikkelit:

Cinahl#1 (2), Cinahl#2 (2), Cochrane (2),

Scopus (1)

Laadunarvioinnin perusteella hyväksytyt

artikkelit (n=9 )

Manuaalinen haku (hyväksyttyjen artikke-

leiden sisällysluettelot, tietokantahakuko-

keilut)

Kokotekstin perusteella hyväksytyt ar-

tikkelit (n=9)

Hakusanojen valinta (liitetaulukko 1)

Tiivistelmän perusteella hyväksytyt artikke-

lit:

Cinahl#1 (3), Cinahl#2 (9), Cochrane (2),

Scopus (2)

Tiivistelmän perusteella hylätyt artikkelit:

Cinahl#1 (1), Cinahl#2 (3), Cochrane (0),

Scopus (2)

Liite 3 (1/5).

Liitetaulukko 2. Tutkimuksia hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamisesta ja potilasohjauskoulu-

tuksen vaikuttavuudesta osaamiseen.

Tekijä(t),

lähde ja

maa

Tutkimuksen tarkoitus Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset

Berger,

Topp, Da-

vis, Jones

& Stewart,

2009, USA

Verrata kolmea erilaista

potilasohjausmenetelmää:

internet-välitteistä, ohjaa-

ja-internet-välitteistä ja

kasvokkain tapahtuvaa

ohjausta, henkilökunnan

potilasohjaus-

koulutuksessa.

1661 sairaanhoitajaa,

jotka osallistuivat

potilasohjauskoulu-

tukseen työpaikalla.

Kvantitatiivinen

tutkimus, jossa

osallistujilta kerät-

tiin aineisto testin

sekä kyselylomak-

keen avulla.

Eri koulutusmenetelmät

olivat yhtä tehokkaita ja

eroa vaikutuksessa ei ollut.

Ohjausmenetelmien kustan-

nuksissa oli jonkin verran

eroa. Internet-välitteinen

koulutus on yhtä tehokasta

kuin muut menetelmät ja

hoitajat ovat valmiita tähän

koulutusmuotoon.

Corrarino,

2013, USA

Kuvata terveysosaamisen

vaikutusta naisten tervey-

teen ja tarjota keinoja

vastata kansanterveydelli-

seen kysymykseen.

73 tieteellistä artik-

kelia ja julkaisua.

Kirjallisuuskatsa-

us.

Vaikuttavia keinoja tervey-

denhuollolle vahvistaa ter-

veysosaamista on liittää

terveysongelmaan selkeä ja

vaikuttava vuorovaikutus,

kehittää esitteitä ja oppaita,

vahvistaa ammatillista

osaamista ja kehittää yhteis-

työtä.

Davison &

Cooke,

2015, Eng-

lanti

Kuvata eroja asenteissa ja

toiminnassa kahden eri

hoitajan toimintatyylien

välillä. Vertailussa ’ca-

rer’=huolehtija ja ’trai-

ner’=kouluttaja tyylien

vaikutus potilaan vastuun

ottamiseen pitkäaikaisen

sairauden hoidossa.

30 potilasta ja 44

hoitajaa Englantilai-

sesta hemodialyyseja

toteuttavasta yksi-

köstä.

Kvalitatiivisen

tutkimuksen ai-

neisto kerättiin

puolistruktu-

roiduin haastatte-

luin.

Hoitajat, jotka toimivat

enemmän kouluttajina ’trai-

ner’, kannustivat potilaita

enemmän ymmärtämään

tilannettaan ja sitouttivat

potilaita mukaan päätöksen

tekoon. Potilaan aloitteelli-

suuden vahvistaminen kroo-

nisen sairauden hoidossa

voimaannuttaa potilaita ja

säästää kustannuksissa.

Hätönen,

Kuosmanen,

Koivunen

& Välimäki,

2010, Suomi

Kuvata potilasohjauskäy-

täntöjä aikuisten akuuteilla

psykiatrisilla osastoilla

Suomessa.

55 osastonhoitajaa

aikuisten akuutilta

psykiatriselta osas-

tolta yhteensä 48 eri

organisaatiosta Suo-

mesta.

Kvantitatiivisen

tutkimuksen ai-

neisto kerättiin

strukturoidulla

kyselyllä.

Potilasohjaus tapahtui pää-

osin suullisesti ja esittein

kattaen lähes kaikki osa-

alueet. Potilaiden oikeudesta

saada potilasohjausta tulisi

huolehtia ja potilasohjauk-

sessa tulisi käyttää oppaita

ja metodeita huomioiden

potilaiden yksilölliset tar-

peet.

Liite 3 (2/5).

Tekijä(t),

lähde ja

maa

Tutkimuksen tarkoi-

tus

Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset

Johansson,

Leino-Kilpi,

Salanterä,

Lehtikunnas,

Ahonen,

Elomaa &

Salmela,

2003, Suomi

Selvittää, kuinka poti-

laat havaitsevat ja ar-

vioivat saamaansa poti-

lasohjausta suomalai-

sissa sairaaloissa.

754 potilasta 63 eri

sairaalasta, yhteensä

100 eri osastolta.

Kvantitatiivisen tut-

kimuksen aineisto

kerättiin esitestatulla,

tutkimukseen kehite-

tyllä kyselylomak-

keella ja analysoitiin

SAS ohjelmalla.

Potilaat kuvasivat saa-

maansa potilasohjausta

riittäväksi. Hoidon sivu-

vaikutuksista, hoidon

ongelmista ja hoidon

jatkosta potilaat kokivat

saavansa liian vähän

tietoa. Potilasohjauksessa

ei myöskään huomioitu

sosiaalista, kokemuksel-

lista, eettistä tai taloudel-

lista näkökulmaa.

Johansson,

Salanterä,

Katajisto &

Leino-Kilpi,

2002, Suomi

Kuvata, 1) kuinka hoi-

tajat ja potilaat kokivat

potilasohjauksen sisäl-

lön, rakenteen ja koulu-

tukselliset ratkaisut, 2)

mitä potilaat tiesivät

hoidostaan ja 3) kuinka

hoitajat arvioivat poti-

lasohjaustaitojaan.

Suomalaisen yliopistol-

lisen sairaalan 3 eri

ortopediseltä osastolta

yhteensä 146 potilasta

ja 56 hoitajaa.

Kvantitatiivisen tut-

kimuksen aineisto

kerättiin esitestatuin,

tutkimukseen tarkoi-

tetuin kyselylomak-

kein. Aineisto analy-

soitiin SPSS ohjel-

malla.

Potilaiden tietämys hoi-

dostaan oli melko riittävä,

mutta sivuvaikutuksista ja

mahdollisista ongelmista

riittämätön. Paras poti-

lasohjaus valmius hoita-

jilla oli osastolla, jossa

ammatillinen tietämys oli

hyvä. Eri potilasohjaus-

menetelmien käyttö oli

heikkoa.

Kelo, Eriks-

son & Eriks-

son, 2013,

Suomi

Kuvata potilasohjauk-

sen merkitystä sairaala-

hoidon aikana kroonista

sairautta sairastavien,

kouluikäisten lasten ja

heidän vanhempiensa

kokemana.

19 suomalaisvanhem-

paa ja 12 kouluikäistä

lasta (5-12 vuotiaita).

Kvalitatiivisen tutki-

muksen aineisto

kerättiin haastatteluin

ja analysoitiin deduk-

tiivisella sisällönana-

lyysillä.

Tulokset tukevat hoitajien

koulutuksen merkitystä

potilasohjauksen toteu-

tuksessa.

Kelo, Marti-

kainen &

Eriksson,

2013, Suomi

Kuvata merkittäviä

potilasohjaustilanteita,

tutkia hoitajien voi-

maantumista ja perin-

teisiä potilasohjauspro-

sesseja lasten sekä

heidän vanhempien

kanssa.

45 lasten parissa työs-

kentelevää hoitajaa.

Kvalitatiivisen tutki-

muksen aineisto

kerättiin haastattele-

malla osallistujia.

Voimaannuttavan poti-

lasohjauksen käyttäminen

sisälsi erilaisten poti-

lasohjaus-menetelmien

käytön ja ohjauksen

suunnittelun sekä arvi-

oinnin. Vuorovaikutus oli

potilasta osallistavaa.

Perinteinen potilasohjaus

oli hoitajalähtöistä ja jopa

riittämätöntä.

Liite 3 (3/5).

Tekijä(t),

lähde ja

maa

Tutkimuksen tarkoitus Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset

Kennedy,

Rogers,

Bowen,

Lee,

Blakeman,

Gardner,

Morris,

Protheroe

& Chew-

Graham,

2014, Eng-

lanti

Kuvata miksi itsehoitami-

seen tukemisesta ei ole

tullut osa normaalia käy-

täntöä.

37 hoitohenkilökuntaan

kuuluvaa 12 eri yksikös-

tä.

Kvalitatiivinen

tutkimus, jossa

aineisto kerättiin

puolistruktu-

roiduin haastatte-

luin.

Oppaita hyödynnettiin ja

annettiin potilaille päivit-

täin, mutta jaetun päätök-

senteon työkaluja ei. Op-

paiden katsottiin paranta-

van asiakaslähtöisyyttä.

Käytännössä hoitajat olivat

haluttomia sitoutumaan

toiminnan muutoksiin.

Keulers,

Welters,

Spauwen

& Houpt,

2007,

Alanko-

maat

Vertailla tietämystä ja

tyytyväisyyttä tietokone-

välitteisen sekä kasvok-

kain tapahtuvan potilasoh-

jauksen välillä.

96 alankomaalaista poti-

lasta suuresta kirurgises-

ta sairaalasta.

Kvantitatiivisen

tutkimuksen ryh-

mien tiedot kerät-

tiin kaksi viikkoa

joko kasvokkain

tapahtuneen tai

tietokonevälittei-

sen potilasohjauk-

sen jälkeen suori-

tetulla kyselyllä.

Vastaukset analy-

soitiin SPSS oh-

jelmalla.

Tyytyväisyys potilasohja-

ukseen oli tasaista sekä

kasvokkain että tietokone-

välitteisesti, mutta tiedolli-

sesti korkeamman tason

saavutti tietokonevälittei-

nen ohjausryhmä.

Kääriäinen,

Kyngäs,

Ukkola &

Torppa,

2006,

Suomi

Kuvailla terveydenhuol-

tohenkilöstön käsityksiä

ohjauksen resursseista,

ohjaustoiminnasta ja oh-

jauksen kehittämishaas-

teista sairaalassa.

Tutkimuksen toteutumi-

sen aikana vakituisesti

työssä oleva terveyden-

huoltohenkilöstö tai

heidän sijaisensa

(N=916).

Kvantitatiivisen

tutkimuksen ai-

neisto kerättiin

kirjallisella kyse-

lylomakkeella.

Ohjauksen resurssit olivat

kokonaisuudessaan melko

hyvät. Terveydenhuolto-

henkilöstön tiedot sairau-

den hoidosta ja hoidon

jälkeisestä voinnista olivat

hyvät, mutta kuntoutumi-

sen osalta huonot. Vuoro-

vaikutustaidot olivat hyvät

ja terveydenhuoltohenki-

löstö huomioi ohjaustoi-

minnassa potilaan aktiivi-

suuden tukeminen. Poti-

lasohjaus oli pääasiassa

potilaslähtöistä.

Liite 3 (4/5).

Tekijä(t),

lähde ja

maa

Tutkimuksen tarkoi-

tus

Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset

Lamiani &

Furey,

2009, Italia

& USA

Arvioida potilasohjaus

työpajan vaikutuksia

hoitajien vuorovaiku-

tustaitoihin, tietämyk-

seen potilaskeskeistä

mallista, potilasohjauk-

sen prosessista ja val-

miudesta potilasohjauk-

seen.

14 hoitajaa eräästä

USAn suuresta yliopis-

tosairaalasta.

Kvantitatiivinen

tutkimus toteutettiin

2 päiväisenä työpaja-

toimintana osallistu-

ville.

Työpajatyöskentely paransi

potilaskeskeisiä ohjaustai-

toja ja paransi hoitajien

tietämystä ja valmiutta

tarjota potilasohjausta.

Lipponen,

Kanste &

Kyngäs,

2013, Suo-

mi

Kuvata osallistujien

kokemuksia peruster-

veydenhuollon ja eri-

koissairaanhoidon yh-

teistyön kehittämisestä

potilasohjauksessa.

24 terveydenhuollon

ammattilaista, jotka

osallistuivat yhteistyö-

projektiin.

Kvalitatiivisen tut-

kimuksen aineisto

kerättiin haastatte-

luin.

Yhteistyö perusterveyden-

huollon ja erikoissairaan-

hoidon välillä on ajankoh-

tainen haaste. Kehittämällä

omaa työtään henkilökunta

vahvistaa osaamistaan.

Yhteistyötä potilasohjauk-

sen osalta tulee edelleen

kehittää ja suunnitella ter-

veydenhuollossa.

Lipponen,

Kanste,

Kyngäs &

Ukkola,

2008, Suo-

mi

Selvittää henkilöstön

käsityksiä potilasohja-

uksen toimintaedelly-

tyksistä ja toteutukses-

ta.

Suomalaisen sairaan-

hoitopiirin 377 henki-

löstön jäsentä.

Kvantitatiivisen

tutkimuksen aineisto

kerättiin kyselylo-

makkein ja analysoi-

tiin SPSS ohjelmalla.

Henkilöstön käsitykset

potilasohjauksesta olivat

myönteisiä asenteiden,

yhteistyön, kehittämismah-

dollisuuksien ja ohjauksen

toteuttamisen osalta. Kiel-

teisiä asenteita oli käytettä-

vissä olevan ajan, välineis-

tön suhteen sekä suhtautu-

misessa omaisiin.

Lipponen,

Kyngäs &

Kääriäinen,

2006, Suo-

mi

Kuvata kirurgisten

sairaanhoitajien val-

miuksia potilasohjauk-

seen sekä kuvata ohja-

usprosessia ja käytössä

olevaa materiaalia.

Suomalaisen yliopis-

tollisen sairaalan 303

kirurgista sairaanhoita-

jaa.

Kvantitatiivisen

tutkimuksen kyselyin

kerätty aineisto ana-

lysoitiin SPSS oh-

jelmalla.

Potilasohjaustaidot olivat

hyvät ja asenne oli positii-

vinen. Valmius eri poti-

lasohjausmenetelmille oli

hyvä, mutta menetelmien

käyttö oli rajoittunutta.

Materiaalia oli hyvin ja

valmius kehittää potilasoh-

jausta oli hyvä. Tietämys

perustui sairaanhoitajan

kokemuksellisuuteen ja

osastojen käytäntöihin.

Liite 3 (5/5).

Tekijä(t),

lähde ja

maa

Tutkimuksen tarkoitus Aineisto/otos Menetelmä Päätulokset

Lipponen,

Kyngäs &

Kanste,

2013, Suomi

Selvittää terveydenhuol-

tohenkilöstön kokemuksia

internetvälitteisestä yh-

teistyöstä erikoissairaan-

hoidon sekä perustervey-

denhuollon välillä poti-

lasohjaukseen liittyen.

24 perusterveydenhuollon

sekä erikoissairaanhoidon

terveydenhuoltohenkilös-

töä, jotka osallistuneet

projektiin.

Kvalitatiivisen tutki-

muksen aineisto kerät-

tiin teemahaastatteluin

ja analysoitiin laadulli-

sella sisällönanalyysillä.

Potilasohjauksen

kehitysyhteistyö

parantaa kollek-

tiivista asiantun-

temusta sekä

neuvonantajana

toimimista ja

tiedonvaihtoa.

Strupeit, Buβ

& Dassen,

2013, Saksa

Arvioida hoitajalähtöisen

potilasohjauksen vaiku-

tusta elämänlaatuun avo-

hoitopotilailla.

29 tutkimusta. Systemaattiseen kirjalli-

suuskatsaukseen valit-

tiin 29 tutkimusartikke-

lia MEDLINE, EM-

BASE ja CINALH

tietokannoista.

Tutkimusten

vaikuttavuuden ja

heterogeenisyy-

den puutteen

vuoksi ei ole

riittävästi näyttöä

potilasohjauksen

vaikutuksesta

avohoitopotilai-

den elämänlaa-

tuun.

Svavarsdòt-

tir, Si-

gurðardòttir

& Steins-

bekk, 2015,

Norja

Kuvata henkilökunnan

kokemuksia ja ominai-

suuksia kroonisen sairau-

den potilasohjauksessa.

19 terveydenhuollon am-

mattilaista sydänyksiköstä.

Kvalitatiivisen tutki-

muksen aineisto kerät-

tiin yksilöllisin haastat-

teluin.

Potilasohjauksen

ammattilaiseksi

tuleminen edel-

lyttää herkkyyttä

tulkita potilaiden

tarpeita ja yksi-

löllistää poti-

lasohjausta. Op-

pimista tukeva

ympäristö, sisäi-

nen motivaatio ja

pelottomuus

potilasohjausta

kohtaan olivat

pääteemoja ohja-

uksen ammatti-

laiseksi tulemi-

sessa.

Visser &

Wysmans,

2010,

Alankomaat

Osoittaa palvelukoulutuk-

sen vaikutus terveyden-

huollossa potilastyytyväi-

syyden ja potilasohjauk-

sen sekä laadun osalta.

Potilastyötä tekevät ter-

veydenhuollon ammatti-

laiset (n=22) ja potilaat

(n=90) erään sairaalan

syöpäosastolta.

Monimenetelmätutki-

mus, jossa toteutettiin 3-

vuotinen koulutus syö-

päosaston henkilökun-

nalle.

Koulutus paransi

potilasohjauksen

laatua. Kestävien

hyötyjen saavut-

taminen edellyt-

tää huomiota

johtamisen, ta-

louden ja organi-

saation osalta.

Liite 4 (1/2).

Reflektiotapaamisten haastattelurunko

1. Palauta mieleesi millaisia toiveita tai odotuksia sinulla oli kurssista.

2. Katso Moodle-verkko-oppimisympäristöstä POH 2-kurssin tavoitteet:

a) vastasiko kurssin tavoitteet omia tavoitteitasi/odotuksiasi kurssista?

b) Miten ne erosivat mikäli näin oli?

c) Vastasiko kurssi asetettuihin tavoitteisiin?

d) Saavutitko mielestäsi kurssille asetetut tavoitteet?

e) Entä omat tavoitteesi?

3. POH 2, kurssi kokonaisuutena:

a) Mitä mieltä olet kurssin aikataulutuksesta?

b) Miten se on hyödyntänyt käytännön hoitotyötä?

c) Millaisia tietoja ja taitoja olet saanut tältä kurssilta käytännön hoitotyöhön?

4. POH 2-verkkokurssin osuus (MOODLE)

a) Oliko mielestäsi kurssilla käyty sisältö tarkoituksenmukainen?

b) Mitä olisit kaivannut lisää?

c) Oliko jotain jonka olisit voinut jättää pois / vähemmälle?

d) Miten verkkokurssi on edistänyt kehittämistehtävän tekoa / työstämistä?

e) Saitko kurssilla riittävät valmiudet kehittämistehtävän suunnitteluun?

f) Mitä uutta opit potilasohjauksesta tällä verkkokurssilla?

g) Onko keskustelualueella käyty keskustelu tukenut potilasohjauskurssin sisältöjä ja tavoitteita?

h) Miten keskustelu edisti oppimista?

i) Mitä hyvää/huonoa oli verkkokeskustelussa?

j) Miten kehittäisit verkkokeskustelua?

k) Miten tämä verkkokurssi on soveltunut tähän potilasohjaukseen?

l) Miten kehittäisit / minkälainen potilasohjausverkkokurssin pitäisi olla?

m) Mitä mieltä olet verkkokurssin teknisestä toteutuksesta?

n) Ovatko tekniset taitosi riittävät verkkokurssin suorittamiseen?

Liite 4 (2/2).

5. Saamasi ohjaus ja sen merkitys:

a) Oliko henkilökohtainen/ryhmäohjaus riittävää?

b) Koitko ohjauksen tarpeelliseksi? Perustele

c) Millaista ohjausta olisit tarvinnut? (henkilökohtaisia / ryhmätapaamisia, sähköpostitse, moodlessa

tms.)

d) Erityisesti mihin aiheeseen / asiaan liittyen olisit tarvinnut lisää ohjausta?

6. Kehittämistehtävän suunnitelma:

a) Miten koit väljän tehtäväksi annon / ohjeistuksen kehittämistehtävään?

b) Miten kehittämistehtävä on edistänyt hoitotyön käytäntöä työyksikössäsi?

c) Miten kehittämistehtävän tekeminen on näkynyt työyksikössäsi? Työyhteisötaso, moniammatilli-

nen näkökulma ja laadun näkökulma?

7. Mitä muuta haluaisit sanoa

Liite 5 (1/3).

Liitetaulukko 3. Esimerkki sisällönanalyysistä.

Alkuperäinen ilmaus Pelkistetty ilma-

us

Alaluokka Yläluokka Pääluokka

”… hektisellä XXX työs-

kennellään…se aika on…

joka paljon sanelee sitä

työtä…”

Aika määrittelee

potilasohjausta

Resurssit vaikuttivat

potilasohjauksen

toteuttamiseen

Resurssien ohjaamaa

päivittäistä toimintaa

Potilasohjauksen

toteutuminen

erikois-

sairaanhoidossa

”… Meillä ei ole mitään

huonetta missä voisi kii-

reettömästi, rauhallisesti

jutella potilaan kanssa,

monia asioita, mihin pitäisi

tarttua, mutta tilanteet ei

anna periksi…”

Ei tilaa, kiireen

keskellä, ei yksi-

tyisyyttä

”… meillä se on aina ly-

hytkestoista se ohjaus, ne

kotiuttamiset tulevat siinä

samalla kun tehdään sitä

työtä, niin siellähän sitä

ohjataan pitkin matkaa…”

Osa jokapäiväis-

tä työtä

Potilasohjaus osana

päivittäistä hoitotyötä

”… se ei ole oikein näkyvä

ja esimerkiksi kirjaamises-

sa se ei näy ja että siitä

saisi jotenkin yhteneväistä

ja että sitä toteutettaisiin

siinä että se näkyisi joka

päiväisessä työssä ja kirjat-

taisiin…”

Potilasohjaus ja

sen kirjaaminen

on näkymätöntä

joka päiväisessä

työssä

”ohjataan, motivaatiota,

sairauteen sopeutumista,

jos ajattelee ohjaustilantei-

ta, on hyvin monenlaisia,

esimerkiksi kynän käytön

ohjausta…”

Potilaslähtöistä

ja yksilöllistä

Potilasohjauksen

lähtökohtana olivat

tarpeet

Tarpeista lähtevää

ammatillista toimin-

taa

”… Kun siitä ohjauksesta

jää murto-osa mieleen niin

pitää miettiä, että mitä

kerron nyt, että päästään

seuraavaan vaiheeseen.

Plus osahan ei tule edes

takaisin XXX...”

Potilaan tarpeista

lähtevää

”… hyvin eri-ikäisiä hoita-

jia osastolla ja on hyvin

laajaa ammattitaitoa…”

Työkokemusta

hyödyntävää

Potilasohjaus oli osa

ammatillista osaa-

mista

”…moniammatillisuus

varmasti oikeasti toimii,

tehdään sitä potilastyötä

oikeasti yhteistyönä…”

Moniammatilli-

sesti

Liite 5 (2/3).

Alkuperäinen ilmaus Pelkistetty ilmaus Alaluokka Yläluokka Pääluokka

”…se valmis ohje, jota

alkaa olla ensimmäinen

erä jaettu.. se on edistä-

nyt…”

Kirjallinen ohje

potilasohjaukseen

Lisäsi hoitohenkilö-

kunnan valmiuksia

kehittää ja hyödyntää

potilasohjaus-

materiaalia

Yhdenmukaisti

potilasohjaus-

toimintaa

Syventävän poti-

lasohjaus-

koulutuksen merki-

tys hoitohenkilö-

kunnan osaamis-

valmiuksiin ”…Meillä oli muun

muassa XXX aloitettu

sitä ryhmäohjausta. Ja

sieltä sai sitä lisäpontta

siihen sitten ja tietoa…”

Uuden potilasohja-

us-muodon käyn-

nistyminen

”…Mietittiin, mitkä

pitää käydä läpi, ne

perusasiat, vaikka kaikki

ohjaakin eri tavalla…”

Potilasohjauksen

yhtenäistäminen

Selkiytti potilas-

ohjausprosessia

”… sitä prosessin tar-

kentamista siinä hoitaji-

en potilasohjauksessa ja

oma hoidon ohjausta…”

Potilasohjaus-

prosessin tarkentu-

minen

”… onhan siinä asioita

ja siitä kautta tuli nyt

näitä uusia tietoja ja siitä

videosta taitojakin…”

Uutta tietoa ja tai-

toa potilasohjauk-

sesta

Lisäsi ammatillisia

valmiuksia

Kehitti potilas-

ohjausosaamista

”… käytännön tiedot

alkanut kehittyä. Ehkä

siihen käytännön työhön

ohjaustapoja, joita voi

käyttää. Minua kiinnos-

taa henkilökohtaisesti

nykyteknologian käyt-

täminen…”

Välineitä potilasoh-

jaukseen

”…Siellä yksikössä

antaa sitä potilasohjaus-

ta, niin meillä nostetaan

osastotunneilla esille…”

Potilasohjauksen

vahvistuminen

työyksikössä

Vahvisti työyksiköi-

den potilasohjaus-

toimintaa

”… Meillä oli koko

työyhteisö mukana ja

ottautuneet siihen… on

saatu positiivista palau-

tetta. Hyvin rakentavaa

palautetta ollaan saatu…

paljon tuli ideoita työyh-

teisöltä…”

Työyhteisön yhtei-

nen asia

Liite 5 (3/3).

Alkuperäinen ilmaus Pelkistetty ilmaus Alaluokka Yläluokka Pääluokka

”… henkilökohtaisesti

helpotti se, että se että

aina pitää muistaa kysyä

potilaalta mitä hän tar-

vitsee… ei kaikille anne-

ta kaikkea…”

Potilasohjauksen

potilaslähtöisyyden

vahvistaminen

Lisäsi potilasläh-

töisyyttä potilasoh-

jauksessa

Laadun merkitys

potilasohjauksessa

vahvistui

Syventävän poti-

lasohjaus-

koulutuksen vaikutus

hoitohenkilökunnan

käsityksiin potilasoh-

jauksesta

”… että pitäisi sen poti-

laan tasolle viedä se

keskustelu…”

Potilasohjaus poti-

laan tasolle

”..tuli esille, että se on

netti mistä haetaan hyvin

paljon tietoa … nettima-

teriaali, että mitä me

annetaan sinne se on

myös sitä potilasohjaus-

ta…”

Internetin liittämi-

nen osaksi poti-

lasohjausta

Edisti monipuolista

potilasohjausmene-

telmien hyödyntä-

mistä

”…ja sitten hoitotyössä

tulee kokeiltua ja nähtyä

ja tietoisesti ymmärtää

noita ohjaustyylejä…”

Eri ohjaustyylien

käyttö

”… että siihen tulee se

prosessimalli, että on

määritelty ja on annettu

ja vielä arvioitu menikö

perille…”

Prosessimaisuus ja

arvioinnin vahvis-

tuminen

Laajensi potilasoh-

jausprosessin mer-

kitystä

”… kyllähän tämä on

semmoinen, joka var-

masti kiinnostaa ja kiin-

nitetään huomiota tähän

potilasohjauksen laa-

tuun…”

Kiinnittää huomiota

potilasohjauksen

laatuun

”… Siihen tiedon hake-

miseen, että se olisi

näyttöön perustuvaa ja

siihen vois jatkossakin

kiinnittää huomiota…”

Kiinnittää huomiota

näyttöön perustu-

van tiedon hakemi-

seen

Korosti ammatillis-

ta kehittymistä

osaamisen vahvis-

tajana

Potilasohjaus-

osaamisen kehittämi-

nen vahvistui

”… ammatillista kasvua

on tapahtunut tämän

myötä…”

Ammatillinen kas-

vu

”… meidän pitäisi miet-

tiä tuolla yksikössä, että

saataisiin yhtenäistettyä

niitä meidän käytäntö-

jä…”

Työyksikön käytän-

töjen yhdistäminen

Edisti ammatillista

yhteistyötä poti-

lasohjauksessa

”… On eri ammattiryh-

miä, niin heidänkin

pitäisi pystyä…”

Moniammatillisuu-

den merkitys