pohjois-kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna kouvolan...

60
Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 JPP-Kalibrointi Ky 2014

Upload: lamkien

Post on 04-May-2018

226 views

Category:

Documents


10 download

TRANSCRIPT

Page 2: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

ISSN-L 1798-2820 ISSN 1798-2820 (painettu) ISSN 1798-2839 (verkkojulkaisu)

Page 3: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

TIIVISTELMÄ

Vuonna 2013 typen oksidien päästöt Pohjois-Kymenlaakson kunnissa Kouvolassa ja Iitissä olivat yhteensä noin 3 100 t, hiukkaspäästöt noin 1 200 t ja pelkistyneiden rikkiyhdisteiden päästöt noin 20 t. Tärkeimmät päästölähteet olivat Kymin Voima Oy:n Kuusanniemen voimalaitos, UPM Kymmene Oyj:n Kymin sellutehdas, Stora Enso Oyj:n Anjalan höyryvoimalaitos, Saint-Gobain Weber Oy Ab:n Leca-soratehdas, tieliikenne sekä erilaiset hajapäästölähteet, kuten kiinteistökohtainen lämmitys ja työkoneet. Kokonaisuutena vuosi 2013 oli pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna lämmin. Sademäärä oli varsin keskimääräinen. Talven lämpöolosuhteet vaihtelivat melko tavanomaisessa tammikuusta lauhaan helmikuuhun. Vuoden kylmin kuukausi oli maaliskuu. Lämpimät kesäsäät alkoivat jo toukokuussa ja jatkuivat kesäkuussa. Myös elokuu oli hyvin lämmin. Koko syksyä leimasivat lauhat ja ajoittain sateiset säät. Pysyvää lumipeitettä ei saatu maahan vielä joulukuussakaan. Ilmanlaadun mittausverkostoon tehtiin vuonna 2013 muutos, niin että Kuusankosken Mäkikylän hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten mittaus siirrettiin marraskuun alussa Kouvolan keskustaan liikenneympäristöön Kankaan koululle. Kankaan koululta mittaustuloksia on vuodelta 2013 käytettävissä vain siis kahdelta kuukaudelta, mistä syystä niiden pohjata ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Typpidioksidin ohjearvoihin verrattavat tuntiarvot Kouvolan Käsityöläiskadulla olivat 25-62 μg/m3 ja vuorokausiarvot 10-31 μg/m3. Typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 12 μg/m3. Typpimonoksidin ja typpidioksidin yhteenlaskettu vuosikeskiarvo oli 19 μg/m3. Vuonna 2013 typpidioksidin pitoisuudet olivat samaa tasoa kuin vuonna 2012.

Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausiarvot olivat Kouvolan Käsityöläiskadulla 14-47 μg/m3 ja Kuusankosken Mäkikylässä 14-31 μg/m3. Hengitettävien hiukkasten raja-arvotaso 50 μg/m3 ylittyi yhden kerran Käsityöläiskadulla vuonna 2013. Vuonna 2013 hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat keskimäärin samaa tasoa kuin aiempina vuosina. Vuonna 2013 pienhiukkasten (PM2,5) vuosikeskiarvo Kuusankosken Mäkikylässä oli 6,6 μg/m3. Vuosikeskiarvo alittaa ilmanlaatuasetuksen mukaisen raja-arvon ja altistumiskaton. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuorokausiarvot Kuusankoskella olivat 0,2 -0,5 μg/m3. Pitoisuudet olivat vuonna 2013 samaa tasoa kuin vuonna 2012.

Page 4: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla.

Page 5: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

SISÄLLYSLUETTELO

ESIPUHE….. .................................................................................................... 1

1. ILMANLAADUN ARVIOINTI ......................................................................... 2

2. MITTAUSPISTEET ....................................................................................... 3

3. PÄÄSTÖLÄHTEET ....................................................................................... 4

4. SÄÄOLOSUHTEET ..................................................................................... 5

5. TYPEN OKSIDIT (NOx) ................................................................................ 7 5.1 Päästöt ...… .................................................. …………………………...........7 5.2 Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot sekä arviointikynnykset ...................... 8 5.3 Typen oksidien mitatut pitoisuudet Pohjois-

Kymenlaaksossa… .................................................. ………………………10 5.3.1 Pitoisuudet verrattuna ohjearvoihin ....................................................... 10 5.3.2 Pitoisuudet verrattuna raja-arvoihin ....................................................... 11 5.3.3 Pitoisuudet verrattuna arviointikynnyksiin .............................................. 12

6. HIUKKASET .............................................................................................. 13 6.1 Päästöt ..................................................................................................... 13 6.2 Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot sekä arviointikynnykset .................... 15 6.3 Hengitettävien hiukkasten (PM10) mitatut pitoisuudet Pohjois-

Kymenlaaksossa ...................................................................................... 17 6.3.1 Pitoisuudet verrattuna ohjearvoihin ....................................................... 17 6.3.2 Pitoisuudet verrattuna raja-arvoihin ....................................................... 18 6.3.3 Pitoisuudet verrattuna arviointikynnyksiin .............................................. 20 6.4 Pienhiukkasten (PM2,5) mitatut pitoisuudet Pohjois-Kymenlaaksossa ...... 21 6.4.1 Pitoisuudet verrattuna ohjearvoihin ………………………………………..21 6.4.2 Pitoisuudet verrattuna raja-arvoihin ....................................................... 21 6.4.3 Pitoisuudet verrattuna arviointikynnyksiin .............................................. 22 6.5 Pölyepisodit vuonna 2013 Pohjois-Kymenlaaksossa…………………… .22

7. PELKISTYNEET RIKKIYHDISTEET (TRS) ................................................ 25 7.1 Päästöt ..................................................................................................... 25 7.2 Vaikutukset ja ohjearvot ........................................................................... 26 7.3 Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden mitatut pitoisuudet Pohjois-

Kymenlaaksossa ...................................................................................... 26 7.3.1 Pitoisuudet verrattuna ohjearvoihin 26

8. ILMANLAATUINDEKSI ............................................................................... 28 8.1 Yleistä ....................................................................................................... 28 8.2 Indeksiarvot Pohjois-Kymenlaaksossa ..................................................... 29

9. YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ................................ …………. 32

LIITTEET

LIITE 1 Mittausasemien kuvaukset ………………………………………………33

Page 6: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

LIITE 2 Mittaus- ja analyysimenetelmät sekä tulosten laadunvarmistus.. .. …38 LIITE 3 Typen oksidien päästöt Pohjois-Kymenlaaksossa vuosina 2006-2013 ………………………………………………………………....40 LIITE 4 Hiukkaspäästöt Pohjois-Kymenlaaksossa vuosina 2006-2013 ……..42 LIITE 5 Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden päästöt Pohjois-Kymenlaaksossa vuosina 2006-2013 .…..…………………………………………………. 44 LIITE 6 Rikkidioksidin päästöt Pohjois-Kymenlaaksossa vuosina 2006-2013………………………………………………………………….45 LIITE 7 Tunnusluvut vuosien 2006-2013 mittauksista ………………………....47

Page 7: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

1

ESIPUHE

Tähän julkaisuun on koottu tulokset Pohjois-Kymenlaaksossa vuonna 2013 tehdyistä ilmanlaadun mittauksista. Mittausten tilaajana on ollut Kouvolan kaupunki. Mittauksista on vastannut JPP Kalibrointi Ky. Ilmanlaadun seuranta Pohjois-Kymenlaaksossa on järjestetty yhteistarkkailuna, johon Kouvolan kaupungin ja Iitin kunnan lisäksi osallistuvat alueen tärkeimmät energiantuotanto- ja teollisuuslaitokset erillisen tarkkailusopimuksen mukaisesti. Mittaustulosten raportoinnista, tulkinnasta ja esitetyistä johtopäätöksistä vastaa JPP Kalibrointi Ky. Raportoinnin on tehnyt FM Erkki Pärjälä ja tulosten laskentaan on osallistunut Ins. (AMK) Juha Pulkkinen.

Page 8: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

2

1. ILMANLAADUN ARVIOINTI

Ilmanlaadulle on annettu erilaisia ohje-, raja-, tavoite- ja kynnysarvoja, joihin ilmanlaadun arviointi perustuu. Ohjearvot on annettu valtioneuvoston päätöksessä ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvosta (480/1996). Uusimmat raja-arvot on puolestaan annettu valtioneuvoston asetuksessa ilmanlaadusta (38/2011). Tähän asetukseen sisältyvät myös tavoitearvot alailmakehän otsonille sekä pienhiukkasia koskevat kansalliset altistumisen vähentämistavoitteet. Lisäksi arseenille, kadmiumille, elohopealle, nikkelille ja polysyklisille aromaattisille hiilivedyille on annettu omat tavoitearvot valtioneuvoston asetuksella (164/2007). Ohjearvot ovat ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia, joiden alittaminen on tavoitteena. Valtioneuvoston päätöksessä (480/1996) on annettu kansalliset ohjearvot terveydellisten haittojen ehkäisemiseksi. Ohjearvojen ylittyminen on pyrittävä estämään ennakolta ja pitkällä aikavälillä sellaisilla alueilla, joilla ilmanlaatu voi olla ohjearvoa huonompi. Ohjearvoilla on tilastollinen määritelmä ja jotkut niistä sallivat tietyn määrän ylityksiä ilman, että ohjearvon tulkitaan ylittyvän. Raja-arvot ovat valtioneuvoston asetuksessa (38/2011) annettuja ilman epäpuhtauden pitoisuuksia, jotka on alitettava määräajassa. Raja-arvot ovat voimassa koko EU:n alueella. Kun raja-arvo on alitettu, sitä ei enää saa ylittää. Jos raja-arvo ylittyy, on kunnan välittömästi toimeenpantava suunnitelmia ja ohjelmia, joilla pitoisuuksia pienennetään ja raja-arvojen ylittyminen estetään. Suunnitelmista ja ohjelmista on myös tiedotettava alueen asukkaille. Raja-arvot on annettu terveyshaittojen ehkäisemistä varten. Osalla raja-arvoista on tilastollinen määritelmä, joka sallii tietyn määrän ylityksiä vuosittain. Kasvillisuuden ja ekosysteemin suojelemiseksi ilmanlaatuasetuksessa (38/2011) on annettu erikseen kriittiset tasot rikkidioksidille ja typen oksideille. Tavoitearvo on annettu otsonille, arseenille, kadmiumille, nikkelille ja bentso(a)pyreenille (PAH-yhdiste). Tavoitearvot ovat tasoja, jotka tiettyyn aikamäärään mennessä on pyrittävä alittamaan. Tavoitearvot on pääosin annettu terveyshaittojen ehkäisemiseksi, tosin otsonille myös kasvillisuuden suojelemiseksi. Tavoitearvot ovat voimassa koko EU:n alueella. Varoituskynnys on pitoisuus, jonka ylittyessä väestöä on varoitettava. Varoituskynnykset on annettu otsoni-, rikkidioksidi- ja typpidioksidipitoisuuksille. Otsonipitoisuudelle on annettu myös tiedotuskynnys, jonka ylittyessä väestöä on tiedotettava korkeasta otsonipitoisuudesta. Pienhiukkasille on lisäksi asetettu ilmanlaatuasetuksessa (38/2011) altistumisen pitoisuuskatto ja altistumisen vähennystavoite. Näiden tavoitteena on vähentää väestön keskimääräinen altistuminen pienhiukkasille hyväksyttävään tasoon vaiheittain.

Page 9: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

3

Ilmanlaadun mittaustarpeen arviointia varten asetuksissa 164/2007 ja 38/2011 epäpuhtauksille on annettu alemmat ja ylemmät arviointikynnykset. Ylemmällä arviointikynnyksellä tarkoitetaan ilman epäpuhtauden pitoisuutta, jota korkeammissa pitoisuuksissa ilmanlaadun jatkuvat mittaukset ovat ensisijainen ilmanlaadun seurantamenetelmä ja jota alemmissa pitoisuuksissa jatkuvien mittausten tarve on vähäisempi ja ilmanlaadun arvioinnissa voidaan käyttää jatkuvien mittausten ja mallintamistekniikoiden tai suuntaa-antavien mittausten yhdistelmää. Alemmalla arviointikynnyksellä tarkoitetaan ilman epäpuhtauden pitoisuutta, jota alemmissa pitoisuuksissa ilmanlaadun arvioimiseksi riittää, että seuranta-alueella käytetään yksinomaan mallintamista tai muita menetelmiä, kuten päästökartoituksia. Ylemmän ja alemman arviointikynnyksen ylittyminen määritellään viiden edellisen vuoden pitoisuuksien perusteella. Arviointikynnyksen katsotaan ylittyneen, kun se on ylittynyt vähintään kolmena vuotena viidestä. Jos pitoisuustietoja ei ole saatavilla viiden vuoden jaksolta, voidaan käyttää lyhyemmiltä mittausjaksoilta saatuja tietoja yhdistettynä päästökartoituksista ja mallilaskelmista saatuihin tietoihin. Mittaustietojen tulee edustaa alueita ja vuodenaikoja, jolloin pitoisuudet ovat tyypillisesti korkeimmillaan.

2. MITTAUSPISTEET

Vuonna 2013 ilmanlaadun mittauksia tehtiin Pohjois-Kymenlaaksossa Kouvolan keskustassa, Kankaan koululla sekä Kuusankoskella Urheilukentäntiellä ja Kuusankosken Mäkikylässä. Kuusankosken Mäkikyläntiellä mittaukset lopetettiin marraskuun alussa ja samalla mittaukset aloitettiin Kouvolan Kankaan koululla. Ilman lämpötilatiedot on saatu käyttöön Kouvolan Käsityölaiskadulta PM-mittalaitteelta.

ILMANLAADUN MITTAUSASEMAT JA MITATTAVAT EPÄPUHTAUDET

POHJOIS-KYMENLAAKSOSSA VUONNA 2013

Mittausasema Edustavuus TRS NOx PM10 PM2,5

Kouvolan Käsityöläiskatu kaupunkitausta (keskusta) x x

Kouvolan Kankaan koulu liikenne (keskusta) x x

Kuusankosken Urheilukentäntie teollisuus/esikaupunki x

Kuusankosken Mäkikylä teollisuus/kaupunkitausta x x

Page 10: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

4

Mittausasemien kuvaukset ovat liitteessä 1 ja mittausmenetelmien kuvaukset liitteessä 2. Mittausasemien ja –menetelmien tarkempi kuvaus löytyy valtakunnallisesta ilmanlaatuportaalista www.ilmanlaatu.fi

3. PÄÄSTÖLÄHTEET

Suuressa osassa Pohjois-Kymenlaaksoa tärkein ilmanlaatuun vaikuttava tekijä on tieliikenne. Teollisuus- ja energiantuotantolaitosten vaikutukset ilmanlaatuun on varsin paikallisia ja ne vaikuttavat enemmänkin alueen yleiseen taustailmanlaatuun. Ilmanlaadun kannalta tärkeimmät energiantuotanto- ja teollisuuslaitokset ovat

Kymin Voima Oy:n Kuusanniemen voimalaitos

UPM Kymmene Oyj:n Kymin sellutehdas

Stora Enso Oyj:n Anjalan höyryvoimalaitos

Saint-Gobain Weber Oy Ab:n Leca-soratehdas.

Kuusankosken Mäkikylä PM10, PM2,5

Kuusankosken Urheilukentäntie TRS

Kouvolan Käsityöläiskatu NO, NO2, PM10

Kouvolan Kankaan koulu PM10, PM2,5

Page 11: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

5

Päästötiedot on esitelty tarkemmin kappaleissa 5-7 ja liitteissä 3-6. Päästötiedot perustuvat - teollisuus- ja energiantuotantolaitosten osalta ympäristöhallinnon

VAHTI-tietokantaan - tieliikenteen osalta VTT:n LIISA-tietokantaan - raide- ja vesiliikenteen, työ- ja maatalouskoneiden sekä hajapäästöjen

osalta ympäristöhallinnon HERTTA-tietokantaan.

HERTTA-tietokannan viimeisin päivitys koskee vuotta 2012, joten tässä raportissa on tämän tietokannan sisältämien päästöjen osalta käytetty vuoden 2012 lukuja. Päästöissä ovat mukana taajamien päästöjen lisäksi myös haja-asutusalueiden päästöt, joiden osuus on huomattava erityisesti liikenteen päästöissä ja hajapäästöissä. HERTTA-tietokannassa raportoiduissa hajapäästöissä on eri vuosien välillä eroja, jotka voivat olla merkittäviäkin.

4. SÄÄOLOSUHTEET

Vuosi 2013 alkoi Kymenlaaksossa melko tavanomaisessa talvisäässä. Tammikuussa mitattiin ajoittain kireitä lähes -30 oC:een pakkasia. Helmikuu oli jo selvästi tavanomaista lauhempi, vaikka ajoittain esiintyi myös pakkasia. Helmikuun lopussa sää kylmeni nopeasti. Maaliskuu oli harvinaisen kylmä ja aurinkoinen. Kevät eteni huhtikuussa melko tavanomaisesti. Alkukuusta oli vielä kylmiä öitä. Toukokuussa kevään eteneminen nopeutui, kun ilman lämpötila kohosi nopeasti poikkeuksellisen lämpimäksi. Alkukesä oli helteisen lämmin, mutta keskikesällä sää palautui tyypilliseksi kesäsääksi. Kesä päättyi elokuussa taas tavanomaisesta lämpimämpänä. Elokuussa Kouvolan Anjalassa mitattiin vielä 26. päivä +24,5 oC:een lämpötila. Kouvolassa koko kesänä oli 25 hellepäivää. Syyskuussa loppukesän lämpimät säät jatkuivat ja lämpötila kohosi vielä 20 asteen tuntumaan. Lokakuun alussa lämpötilan vuorokausivaihtelu oli suurta ja yöt olivat kylmiä, mutta päivät taas lämpimiä. Lokakuun puolella välissä suursäätila muuttui vähäksi aikaa sateiseksi ja kylmemmäksi. Loppukuusta säätila kuitenkin muuttui lauhaksi ja sateiseksi. Ajankohtaan nähden lauha sää jatkui marraskuussa. Vesisateita tuli lähes päivittäin, joskin tilapäisesti mitattiin myös muutama aste pakkasta. Vuosi päättyi joulukuussa taas tavanomaista lauhempana, joskin joulukuun alkupuolella oli myös pakkasia ja lumisateita. Vuoden lopussa maa oli lumeton.

Page 12: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

6

Kokonaisuutena vuosi 2013 oli pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna lämmin. Sademäärä oli varsin keskimääräinen. Kouvolan keskustassa vuoden keskilämpötila oli + 5,5 oC.

-30

-20

-10

0

10

20

30

oC

Ilman lämpötila Kouvolan keskustassa vuonna 2013

Lämpötila

Keskiarvo

0

20

40

60

80

100

120

Tam

mik

uu

Hel

mik

uu

Maa

lisku

u

Hu

hti

kuu

Tou

koku

u

Ke

säku

u

Hei

näk

uu

Elo

kuu

Syys

kuu

Loka

kuu

Mar

rask

uu

Jou

luku

u

mm

Kuukauden sademäärä Kouvolan Anjalassa vuonna 2013

Kuukauden sademäärä

Page 13: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

7

Vallitsevat tuulensuunnat Kouvolan alueella olivat vuonna 2013 etelästä ja lounaasta.

5. TYPEN OKSIDIT (NOX) 5.1 Päästöt

Typen oksidien päästöt vuonna 2013 olivat Pohjois-Kymenlaaksossa noin 3 100 tonnia. Päästöt olivat noin 360 t pienemmät kuin vuonna 2012 ja lähes 1 000 tonnia pienemmät kuin vuonna 2012. Erityisesti Kymin Voima Oy:n ja Stora Enso Oyj:n päästöt vuonna 2013 olivat selvästi pienemmät kuin edellisenä vuonna. Typpipäästöt ovat valtaosin peräisin tieliikenteestä ja energiantuotannosta. Typpi esiintyy päästöissä pääosin typpimonoksidina (NO). Ilmakehässä typpimonoksidi kuitenkin hapettuu edelleen typpidioksidiksi (NO2).

Vallitsevat tuulen suunnat Kouvolan Utissa vuonna 2013

Page 14: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

8

Tärkeimmät typenoksidien päästölähteet Pohjois-Kymenlaaksossa vuonna 2013 olivat UPM Kymmene Oyj:n Kymin sellutehdas, Kymin Voima Oy:n Kuusanniemen voimalaitos ja tieliikenne.

5.2 Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot sekä arviointikynnykset

Typen oksidit aiheuttavat mm. seuraavia ympäristö- ja terveysvaikutuksia:

happamoittavat ja rehevöittävät maaperää ja vesistöjä

0

500

1000

1500

2000

2500

3000

3500

4000

4500

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

t/a

Typen oksidien päästöt Kouvolassa v. 2006-2013 KYMIN VOIMA OY

SAINT-GOBAIN WEBER OY AB

STORA ENSO OYJ

UPM-KYMMENE OYJ/KYMI

VAMY OY

MUUT LAITOKSET

TIELIIKENNE

RAIDELIIKENNE

VESILIIKENNE

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS

MUUT HAJAPÄÄSTÖT

0

50

100

150

200

250

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

t/a

Typen oksidien päästöt Iitissä v. 2006-2013

TEOLLISUUS

TIELIIKENNE

RAIDELIIKENNE

VESILIIKENNE

TYÖ- JAMAATALOUSKONEET

KIINTEISTÖKOHTAINENLÄMMITYS

Page 15: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

9

maaperään kertynyt nitraattilaskeuma voi huuhtoutua myös pohjavesiin

aiheuttavat kasvillisuusvaurioita

suurina pitoisuuksina typpidioksidi ärsyttää hengitysteitä

typpidioksidi lisää hengitystieinfektioita

typpidioksidi lisää ja voimistaa astmaatikkojen kohtauksia ja oireita

typpidioksidi lisää iskemisten sydänsairauksien ja aivoverenkiertohäiriöiden oireita

osallistuu alailmakehän otsonin muodostumiseen. Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetut ohjearvot ilman typpidioksidipitoisuudelle ovat:

tuntiarvo 150 μg/m3

vuorokausiarvo 70 μg/m3 Tuntiarvo saa ylittyä 1 % ajasta kuukaudessa ja vuorokausiarvo yhden kerran kuukaudessa ilman, että pitoisuuden tulkitaan ylittävän ohjearvon. Lisäksi typpidioksidille on annettu raja-arvot, jotka ovat tuntiarvolle 200 μg/m3

vuosikeskiarvolle 40 μg/m3. Tuntiarvon raja-arvo sallii 18 ylitystä vuodessa ilman, että raja-arvo tulkitaan ylitetyksi. Välittömien kasvillisuusvaikutusten ehkäisemiseksi laajoilla maa- ja metsätalousalueilla ja luonnonsuojelun kannalta merkityksellisillä alueilla kriittiseksi tasoksi typen oksidien kokonaispitoisuudelle (NO +NO2) on annettu 30 μg/m3 vuosikeskiarvona. Väestön varoittamista edellytetään jos typpidioksidin tuntiarvo ylittää 400 μg/m3 kolmen perättäisen tunnin aikana.

Page 16: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

10

Typpidioksidin ylemmät ja alemmat arviointikynnykset ovat seuraavat

Terveyshaittojen ehkäiseminen (NO2)

Kasvillisuuden ja ekosysteemin suojelu (NOx)

Ylempi arviointikynnys

140 μg/m3 (70 % tuntiraja-arvosta), saa ylittyä 18 kertaa kalenterivuodessa ja 32 ug/m3 (80 % vuosiraja-arvosta)

24 μg/m3 (80 % kriittisestä tasosta)

Alempi arviointikynnys

100 μg/m3 (50 %

tuntiraja-arvosta), saa ylittyä 18 kertaa kalenterivuodessa ja 26 μg/m3 (65 % vuosiraja-arvosta)

19,5 μg/m3 (65 %

kriittisestä tasosta).

5.3 Typen oksidien mitatut pitoisuudet Pohjois-Kymenlaaksossa 5.3.1 Pitoisuudet verrattuna ohjearvoihin

Kouvolan Käsityöläiskadulla mitatut typpidioksidin pitoisuudet suhteessa ohjearvoihin olivat

NO2

Mitattu pitoisuus Käsityöläiskadulla (μg/m3)

Ohjearvo (μg/m3)

Tuntiarvot

25 - 62

150 Vuorokausiarvot

10 - 31

70

Typpidioksidin pitoisuudet olivat selvästi korkeimmillaan alkukeväästä maalis-huhtikuussa sekä joulukuussa. Alhaisimmillaan pitoisuudet olivat touko-heinäkuussa. Kaikki pitoisuudet jäivät selvästi alle ohjearvojen.

Page 17: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

11

5.3.2 Pitoisuudet verrattuna raja-arvoihin

Typpidioksidin pitoisuudet Käsityöläiskadulla suhteessa raja-arvoihin olivat

Typen oksidien (NO + NO2) pitoisuus suhteessa kasvillisuuden ja ekosysteemin suojelemiseksi annettuun kriittiseen tasoon oli

0

20

40

60

80

100

120

140

160

Tam

mik

uu

Hel

mik

uu

Maa

lisku

u

Hu

hti

kuu

To

uko

kuu

Ke

säku

u

Hei

näk

uu

Elo

kuu

Syy

sku

u

Lo

kaku

u

Mar

rask

uu

Jo

ulu

kuu

Pitoisuus (ug/m3)

Typpidioksidin tunti- ja vuorokausiarvot Kouvolan Käsityöläiskadulla v. 2013

Tuntiarvo(mg/m3)

Vuorokausiarvo(ug/m3)

Tuntiohjearvo

Vuorokausiohjearvo

NO2

Mitattu pitoisuus

Käsityöläiskadulla (μg/m3)

Raja-arvo

(μg/m3)

Ylitysten

määrä

Sallittujen ylitysten määrä

tuntikeskiarvo max

82

200

0

18

vuosikeskiarvo

12

40

-

-

NOx

Mitattu pitoisuus

Käsityöläiskadulla (μg/m3)

Kriittinen taso

(μg/m3)

Vuosikeskiarvo (NO+NO2)

19

30

Page 18: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

12

Typen oksideja on mitattu Kouvolan Käsityöläiskadulla vuodesta 2006 lähtien. Sitä ennen mittaus sijaitsi Hallituskadulla lähempänä vilkkaasti liikennöityjä katuja. Vuonna 2013 typpidioksidin vuosikeskiarvo oli täsmälleen sama 12 ug/m3 kuin vuonna 2012.

5.3.3. Pitoisuudet verrattuna arviointikynnyksiin

Typen oksidien pitoisuudet alittivat vuonna 2013 kaikki arviointikynnykset. Typpidioksidin tuntiarvot ovat virallisesti alittaneet kaikkina vuosina 2009-2013 sekä ylemmän että alemman arviointikynnyksen, kun otetaan huomioon, että tuntiarvo saa ylittää arviointikynnyksen 18 kertaa vuodessa.

0

5

10

15

20

25

30

35

40

45

Pitoisuus (ug/m3)

Typpidioksidin vuosikeskiarvot Kouvolan keskustassa v. 1991-2013

Hallituskatu

Käsityöläiskatu

Raja-arvo

0

20

40

60

80

100

120

140

160

2009 2010 2011 2012 2013

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Typpidioksidin tuntiarvot suhteessa arviointikynnyksiin v. 2009-2013

Typpidioksidin suurin tuntiarvo Ylempi arviointikynnys

Alempi arviointikynnys

Page 19: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

13

Typen oksidien (NO+NOx) vuosikeskiarvot ovat olleet alemman arviointikynnyksen tuntumassa vuosina 2009-2013. Typen oksidien vuosikeskiarvoa ei kuitenkaan sovelleta kaupunkiympäristöön.

6. HIUKKASET 6.1 Päästöt

Hiukkaspäästöt Pohjois-Kymenlaaksossa vuonna 2013 olivat noin 1 200 tonnia. Päästöissä ei ole pariin viime vuoteen tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tieliikenteen hiukkaspäästöt ovat laskeneet hieman koko 2000-luvun ajan. Kokonaishiukkaspäästöön vaikuttavat ratkaisevasti erilaiset hajapäästöt, kuten päästöt autojen pyöristä ja jarruista, teiden kulumisesta ja esimerkiksi turvetuotannosta.

0

10

20

30

40

2009 2010 2011 2012 2013

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Typpidioksidin vuosikeskiarvot suhteessa arviointikynnyksiin v. 2009-2013

vuosikeskiarvo Ylempi arviointikynnys Alempi arviointikynnys

0

10

20

30

2009 2010 2011 2012 2013

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Typen oksidien (NO+NOx) vuosikeskiarvo suhteessa arviointikynnyksiin v. 2009-2013

NO+NOx vuosikeskiarvo Ylempi arviointikynnys

Alempi arviointikynnys

Page 20: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

14

Valtaosa Pohjois-Kymenlaakson hiukkaspäästöistä on pääosin peräisin erilaisista hajapäästölähteistä, kuten kiinteistökohtaisesta lämmityksestä. Seuraavaksi suurimmat päästölähteet ovat tieliikenne ja Saint-Gobain Weber Oy:n lecasoratehdas. Kokonaishiukkaspäästöistä 65-70 % on hengitettäviä hiukkasia (PM10) ja 50-55 % pienhiukkasia (PM2,5).

0

200

400

600

800

1000

1200

1400

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

t/a

Hiukkaspäästöt Kouvolassa v. 2006-2013 KYMIN VOIMA OY

SAINT-GOBAIN WEBER OY AB

UPM-KYMMENE OYJ/KYMI

VAMY OY

VAPO OY

MUUT LAITOKSET

TIELIIKENNE

RAIDELIIKENNE

VESILIIKENNE

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS

MUUT HAJAPÄÄSTÖT

0

20

40

60

80

100

120

140

160

180

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

t/a

Hiukkaspäästöt Iitissä v. 2006-2013

TEOLLISUUS

TIELIIKENNE

RAIDELIIKENNE

VESILIIKENNE

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET

KIINTEISTÖKOHTAINENLÄMMITYS

MUUT HAJAPÄÄSTÖT

Page 21: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

15

6.2 Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot sekä arviointikynnykset

Terveyden kannalta haitallisimpia hiukkasia ovat ne, jotka pääsevät kulkeutumaan syvälle hengitysteihin. Hengitettävät hiukkaset (PM10) , joiden halkaisija on alle 10 μm, pääsevät ylähengitysteihin. Hengitettävissä hiukkasissa on mukana paljon liukenemattomia mineraaleja. Hengitettävät hiukkaset ovat peräisin mm. jarru-, rengas-, nasta- ja asfalttipölystä, hiekoitushiekasta ja maa-aineksista. Pienhiukkaset (PM2,5) pääsevät aina keuhkorakkuloihin saakka. Pienhiukkasissa suuri osa on hyvin vesiliukoisia epäorgaanisia suoloja. Mukana on myös orgaanisia yhdisteitä ja nokea. Pienhiukkaset ovat peräisin mm. pienpolton ja autojen pakokaasujen nokipäästöistä sekä energiantuotannon ja teollisuuden päästöistä. Nykytiedon mukaan ulkoilman hiukkaset ovat tärkein terveyshaittoja aiheuttava ilman epäpuhtaus. Hengitettävät hiukkaset ja pienhiukkaset mm. pahentavat astmaa ja keuhkoahtaumatautia ja lisäävät hengitystieinfektioita. Pienhiukkaset lisäksi pahentavat sepelvaltimotautia ja aivoverenkiertosairauksia. Kohonneiden hiukkaspitoisuuksien on todettu tilastollisesti lisäävän myös sairaalakäyntejä ja ennenaikaista kuolleisuutta. Pieniin pölyhiukkasiin on usein sitoutuneena myös terveydelle haitallisia raskasmetalleja ja orgaanisia yhdisteitä. Suurina määrinä pöly likaa ympäristöä. Likaantumista aiheuttaa erityisesti karkeajakoinen katupöly.

Suuret pölymäärät vähentävät myös kasvien yhteyttämistä ja tukkivat kasvien ilmaraot. Pöly voi myös altistaa kasveja tuholaisten ja kaasumaisten ilman epäpuhtauksien vaikutuksille. Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annettu ohjearvo hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausiarvolle on 70 μg/m3. Arvo saa ylittyä yhden kerran kuukaudessa ilman, että pitoisuuden tulkitaan ylittävän ohjearvon.

Lisäksi hengitettäville hiukkasille on annettu raja-arvot. Raja-arvo on

vuorokausiarvolle 50 μg/m3

vuosikeskiarvolle 40 μg/m3. Vuorokausiarvon ylityksiä sallitaan 35 vuodessa, ennen kuin raja-arvo katsotaan ylitetyksi. Maailman terveysjärjestön (WHO) suositus hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvolle on 20 μg/m3.

Page 22: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

16

Hengitettävien hiukkasten ylemmät ja alemmat arviointikynnykset ovat seuraavat

Terveyshaittojen ehkäiseminen (PM10)

Ylempi arviointikynnys

35 μg/m3 (70 % 24 tunnin raja-arvosta), saa ylittyä 35 kertaa kalenterivuodessa ja 28 ug/m3 (70 % vuosiraja-arvosta)

Alempi arviointikynnys

25 μg/m3 (50 % 24 tunnin raja-arvosta), saa ylittyä 35 kertaa kalenterivuodessa ja 20 μg/m3 (50 % vuosiraja-arvosta)

Pienhiukkasten (PM2,5) vuosikeskiarvolle on annettu raja-arvo 25 μg/m3.

Maailman terveysjärjestön (WHO) suositus pienhiukkasten vuosikeskiarvolle on 10 μg/m3 ja vuorokausiarvolle 25 μg/m3.

Lisäksi pienhiukkasille on annettu altistumisen pitoisuuskatto ja altistumisen vähennystavoite. Altistuskatolla ja altistumisen vähennystavoitteella pyritään vähentämään ihmisten altistumista korkeille pienhiukkaspitoisuuksille. Pienhiukkasten altistumisen vähennystavoite on vuosille 2010-2020 laskennallisesti määriteltävä prosentuaalinen (%) tavoite vähentää pienhiukkasten vuosikeskiarvoa. Altistumisen vähentämistavoite lasketaan keskimääräisen altistumisindikaattorin (x ug/m3) avulla kaupunkitausta-alueella vuosina 2009-2011 mitatuista pitoisuuksista. Jos pienhiukkasten vuosikeskiarvo on enintään 8,5 ug/m3, vähennystavoite on 0 %. Pienhiukkasten ylemmät ja alemmat arviointikynnykset ovat seuraavat

Terveyshaittojen ehkäiseminen (PM2,5)

Ylempi arviointikynnys

17 μg/m3 (70 % vuosiraja-arvosta)

Alempi arviointikynnys

12 μg/m3 (50 % vuosiraja-arvosta)

Page 23: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

17

6.3 Hengitettävien hiukkasten (PM10) mitatut pitoisuudet Pohjois-Kymenlaaksossa 6.3.1 Pitoisuudet verrattuna ohjearvoihin

Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet suhteessa ohjearvoon olivat

Kouvolan Käsityöläiskadulla hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat korkeimmillaan maalis-huhtikuussa. Maaliskuussa oli vielä kovia pakkasia, jolloin pölypitoisuudet ajoittain kohosivat. Huhtikuussa pölypitoisuuksiin vaikutti katupöly. Myös kesäkuussa ja marraskuussa pölypitoisuudet kävivät koholla. Mäkikylässä hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat korkeimmillaan kesällä. Tosin huhti- ja toukokuulta Mäkikylästä ei ole saatavilla mittaustuloksia. Kouvolan Kankaan koululla liikenneympäristössä mittaukset aloitettiin vasta marraskuussa. Kankaan koululla loppuvuonna pitoisuudet olivat korkeampia kuin keskustan tausta-asemalla Käsityöläiskadulla.

0

10

20

30

40

50

60

70

80

Tam

mik

uu

Hel

mik

uu

Maa

lisku

u

Hu

hti

kuu

To

uko

kuu

Ke

säku

u

Hei

näk

uu

Elo

kuu

Syy

sku

u

Lo

kaku

u

Mar

rask

uu

Jo

ulu

kuu

Pitoisuus (ug/m3)

Hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvot v. 2013(kuukauden toiseksi korkein vuorokausikeskiarvo)

Kouvola Käsityöläiskatu

Kouvola Kankaan koulu

Kuusankoski Mäkikylä

Ohjearvo

PM10

Vuorokausiarvo

Ohjearvo (μg/m3)

Mitattu pitoisuus Kouvolan Käsityöläiskadulla (μg/m3)

14 - 47 70

Mitattu pitoisuus Kouvolan Kankaan koululla (ug/m3)

21 - 37 70

Mitattu pitoisuus Kuusankosken Mäkikylässä (μg/m3)

14 - 31 70

Page 24: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

18

6.3.2 Pitoisuudet verrattuna raja-arvoihin Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet verrattuna raja-arvoihin olivat

Vuonna 2013 Käsityöläiskadun mittausasemalla mitattiin yksi hengitettävien hiukkasten raja-arvotason ylitys huhtikuun alussa.

PM10

Käsityöläiskatu

Mitattu

pitoisuus (μg/m3)

Raja-arvo

(μg/m3)

Ylitysten

määrä

Sallittujen ylitysten määrä

Vuorokausiarvo max

60

50

1

35

Vuosikeskiarvo

13

40

-

-

PM10

Kankaan koulu

Mitattu

pitoisuus (μg/m3)

Raja-arvo

(μg/m3)

Ylitysten

määrä

Sallittujen ylitysten määrä

Vuorokausiarvo max

49

50

0

35

Vuosikeskiarvo

15

40

-

-

PM10

Mäkikylä

Mitattu

pitoisuus

(μg/m3)

Raja-arvo

(μg/m3)

Ylitysten

määrä

Sallittujen ylitysten määrä

Vuorokausiarvo max

35

50

0

35

Vuosikeskiarvo

13

40

-

-

Page 25: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

19

Hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia on mitattu Kouvolan Käsityöläiskadulla vuodesta 2006. Tätä ennen mittauksia tehtiin Hallituskadulla, mikä sijaitsee lähempänä vilkkaasti liikennöityjä katuja. Kuusankosken Mäkikylässä mittaukset on aloitettu vuonna 2007. Vuonna 2013 hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat keskimäärin samaa tasoa kuin edellisinä vuosina. Kouvolan Kankaan koululla mittaukset aloitettiin vasta marraskuun alussa, joten mittaustuloksista ei voi laskea edustavaa vuosikeskiarvoa.

0

5

10

15

20

25

30

35

40

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013Ylit

yste

n lu

kum

äärä

(kp

l/a)

Hengitettävien hiukkasten raja-arvotason ylitykset v. 2006-2013

Käsityöläiskatu Kankaan koulu

Mäkikylä Sallitut ylitykset (35 kpl/a)

0

5

10

15

20

25

30

35

40

45

Pitoisuus (ug/m3)

Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvot v. 1992-2013

Kouvola Hallituskatu

Kouvola Käsityöläiskatu

Kuusankoski Mäkikylä

Raja-arvo

Page 26: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

20

6.3.3 Pitoisuudet verrattuna arviointikynnyksiin

Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvoa koskevat arviointikynnykset ovat alittuneet kaikkina vuosina viiden viime vuoden aikana

Hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvoa koskevat arviointikynnykset ovat niin ikään alittuneet kaikkina vuosina viiden viime vuoden aikana, kun arvioinnissa otetaan huomioon sallittu ylitys (35 kertaa kalenterivuoden aikana). Tosin vuonna 2011 Käsityöläiskadulla hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvo sivusi alempaa arviointikynnystä.

0

5

10

15

20

25

30

2009 2010 2011 2012 2013

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo suhteessa arviointikynnyksiin v. 2009-2013

Käsityöläiskatu Mäkikylä

Ylempi arviointikynnys Alempi arviointikynnys

0

10

20

30

40

2009 2010 2011 2012 2013

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvot suhteessa arviointikynnyksiin vuosina 2009-

2013

Käsityöläiskatu Kankaan koulu Mäkikylä

Ylempi arviointikynnys Alempi arviointikynnys

Page 27: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

21

6.4 Pienhiukkasten (PM2,5) mitatut pitoisuudet Pohjois-Kymenlaaksossa 6.4.1 Pitoisuudet verrattuna ohjearvoihin

Kuusankosken Mäkikylässä pienhiukkasten korkeimmat pitoisuudet mitattiin loppukeväästä ja alkukesästä sekä toisaalta tammikuussa. Kouvolan Kankaan koululta tuloksia on käytettävissä vain joulukuulta. Loka-marraskuussa mittausasemalla oli laiterikko.

6.4.2 Pitoisuudet verrattuna raja-arvoihin

Pienhiukkasten vuosikeskiarvo Mäkikylässä vuonna 2013 oli 6,6 μg/m3. Vuosikeskiarvo alittaa ilmanlaatuasetuksen mukaisen altistumisen pitoisuuskaton 8,5 μg/m3 ja raja-arvon 25 μg/m3. Vuosikeskiarvo vuonna 2013 oli lähes sama kuin vuonna 2012. Mäkikylässä pienhiukkasten vuosikeskiarvo 6,6 μg/m3 oli 51 % Mäkikylässä mitatusta hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvosta 13 μg/m3.

0

5

10

15

20

25

30

Tam

mik

uu

Hel

mik

uu

Maa

lisku

u

Hu

hti

kuu

To

uko

kuu

Ke

säku

u

Hei

näk

uu

Elo

kuu

Syy

sku

u

Lo

kaku

u

Mar

rask

uu

Jo

ulu

kuu

Pitoisuus (ug/m3)

Pienhiukkasten vuorokausiarvot v. 2013

Kuusankoski Mäkikylä

Kouvolan Kankaan koulu

WHO:n esitys ohjearvoksi

Page 28: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

22

6.4.3 Pitoisuudet verrattuna arviointikynnyksiin

Pienhiukkasten vuosikeskiarvot Kuusankosken Mäkikylässä ovat selvästi alittaneet sekä alemman että ylemmän arviointikynnyksen vuosina 2012-2013, jolloin mittauksia on tehty.

6.5 Pölyepisodit vuonna 2013 Pohjois-Kymenlaaksossa

Kouvolan keskustassa kevään katupölyepisodi ajoittui vuonna 2013 tavanomaiseen tapaan maalis-huhtikuun vaihteeseen. Kohonneet hengitettävien hiukkasten pitoisuudet jäivät kuitenkin hyvin lyhytaikaisiksi: vuorokausikeskiarvot ylittivät raja-arvotasoa 50 μg/m3 vain yhden kerran. Lievemmin hengitettävien hiukkasten tasot olivat koholla marraskuussa.

0,0

5,0

10,0

15,0

20,0

25,0

30,0

Pitoisuus (ug/m3)

Pienhiukkasten vuosikeskiarvot Kuusankosken Mäkikylässä v. 2012-2013

Kuusankoski Mäkikylä

Raja-arvo

0,0

5,0

10,0

15,0

20,0

2012 2013

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Pienhiukkasten vuosikeskiarvo suhteessa arviointikynnyksiin vuosina 2012-2013

Kuusankoski Mäkikylä Ylempi arviointikynnys

Alempi arviointikynnys

Page 29: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

23

Toisesta Kouvolan keskustan mittauspisteestä Kankaan koululta mittaustuloksia on vain marras-joulukuulta. Kankaan koulun mittaustuloksissa näkyy selvemmin marraskuun pölyjakso, joka johtunee katupölystä. Kuusankosken Mäkikylässä hengitettävien hiukkasten lyhytaikaiset pitoisuushuiput ajoittuivat kesäkuukausille, mikä viittaa paikallisiin päästölähteisiin, kuten esimerkiksi maatalouteen mittausaseman ympäristössä. Tosin Mäkikylästä pitoisuustietoja ei ole keväältä huhti-toukokuulta. Seuraavissa kuvissa hengitettävien hiukkasten tuntipitoisuuksia on verrattu tuntipitoisuuteen 100 μg/m3, mikä on ilmanlaatuindeksissä

käytetty huonon ilmanlaadun raja (ks. kappale 8.1). Kuvat osoittavat PM10-episodien esiintymistä vuoden 2013 aikana.

0

50

100

150

200

250

300

01

.01

.13

15

.01

.13

29

.01

.13

12

.02

.13

26

.02

.13

12

.03

.13

26

.03

.13

09

.04

.13

23

.04

.13

07

.05

.13

21

.05

.13

04

.06

.13

19

.06

.13

03

.07

.13

17

.07

.13

31

.07

.13

14

.08

.13

28

.08

.13

11

.09

.13

25

.09

.13

09

.10

.13

23

.10

.13

06

.11

.13

20

.11

.13

05

.12

.13

19

.12

.13

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Kouvolan Käsityöläiskadun PM10-tuntipitoisuudet v. 2013

PM10

Huonon ilmanlaadunraja

0

20

40

60

80

100

120

140

160

01

.01

.13

13

.01

.13

26

.01

.13

07

.02

.13

20

.02

.13

05

.03

.13

17

.03

.13

30

.03

.13

12

.04

.13

24

.04

.13

07

.05

.13

19

.05

.13

01

.06

.13

14

.06

.13

26

.06

.13

09

.07

.13

22

.07

.13

03

.08

.13

16

.08

.13

28

.08

.13

10

.09

.13

23

.09

.13

05

.10

.13

18

.10

.13

31

.10

.13

12

.11

.13

25

.11

.13

07

.12

.13

20

.12

.13

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Kouvolan Kankaan koulun PM10-tuntipitoisuudet v. 2013

Kankaan koulu PM10 Huonon ilmanlaadun raja

Page 30: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

24

Kuusankosken Mäkikylässä pienhiukkaspitoisuudet olivat vuonna 2013 varsin tasaisia ilman suuria pitoisuusvaihteluja. Ajoittain mitatuille pitoisuushuipuille ei ole selvää yksiselitteistä syytä. Kouvolan Kankaan koululla pienhiukkasten mittaukset aloitettiin marraskuussa. Vuoden lopun tuloksissa näkyy jakso, jolloin pienhiukkasten pitoisuudet kävivät selvästi koholla, mutta samaan aikaan hengitettävien hiukkasten taso ei kohonnut. Seuraavissa kuvissa pienhiukkasten tuntipitoisuuksia on verrattu tuntipitoisuuteen 50 μg/m3, mikä on ilmanlaatuindeksissä käytetty huonon ilmanlaadun raja (ks. kappale 8.1). Kuvat osoittavat PM2,5-episodien esiintymistä vuoden 2013 aikana.

0

20

40

60

80

100

120

140

160

180

200

01

.01

.13

16

.01

.13

31

.01

.13

15

.02

.13

03

.03

.13

18

.03

.13

02

.04

.13

17

.04

.13

03

.05

.13

18

.05

.13

02

.06

.13

17

.06

.13

03

.07

.13

18

.07

.13

02

.08

.13

17

.08

.13

02

.09

.13

17

.09

.13

02

.10

.13

17

.10

.13

02

.11

.13

17

.11

.13

02

.12

.13

17

.12

.13

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Kuusankosken Mäkikylän PM10-tuntipitoisuudet v. 2013 PM10

Huonon ilmanlaadunraja

0102030405060708090

100

01

.01

.13

16

.01

.13

31

.01

.13

15

.02

.13

03

.03

.13

18

.03

.13

02

.04

.13

17

.04

.13

03

.05

.13

18

.05

.13

02

.06

.13

17

.06

.13

03

.07

.13

18

.07

.13

02

.08

.13

17

.08

.13

02

.09

.13

17

.09

.13

02

.10

.13

17

.10

.13

02

.11

.13

17

.11

.13

02

.12

.13

17

.12

.13

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Kuusankosken Mäkikylän PM2,5-tuntipitoisuudetv. 2013 PM2,5

Huonon ilmanlaadunraja

Page 31: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

25

7. PELKISTYNEET RIKKIYHDISTEET (TRS) 7.1 Päästöt

Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden päästöjä Pohjois-Kymenlaaksossa aiheuttavat UPM-Kymmene Oyj:n Kymin tehtaat. Tehtaiden rikkivetypäästöt rikkinä ilmoitettuna vuonna 2013 olivat 19 tonnia (vastaa 38 t rikkidioksidia).

0

10

20

30

40

50

60

01

.01

.13

14

.01

.13

28

.01

.13

10

.02

.13

24

.02

.13

09

.03

.13

23

.03

.13

06

.04

.13

19

.04

.13

03

.05

.13

16

.05

.13

30

.05

.13

13

.06

.13

26

.06

.13

10

.07

.13

23

.07

.13

06

.08

.13

19

.08

.13

02

.09

.13

16

.09

.13

29

.09

.13

13

.10

.13

26

.10

.13

09

.11

.13

23

.11

.13

06

.12

.13

20

.12

.13

Pit

ois

uu

s (u

g/m

3)

Kouvolan Kankaan koulun PM2,5-tuntipitoisuudet v. 2013

Kankaan koulu Huonon ilmanlaadun raja

0

10

20

30

40

50

60

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

t/a

Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden päästöt Kouvolassa v. 2006-2013

UPM-KYMMENE OYJ/KYMI

SCHAEFFER KALK FINLAND OY

Page 32: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

26

7.2 Vaikutukset ja ohjearvot

Pelkistyneet rikkiyhdisteet aiheuttavat mm. seuraavia ympäristö- ja terveysvaikutuksia:

aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia sekä silmien, nenän ja kurkun ärsytystä

aiheuttaa jo pienissä pitoisuuksissa viihtyisyyshaittaa pahan hajunsa takia

Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annettu ohjearvo ilman TRS-pitoisuuden vuorokausiarvolle on 10 μg/m3. Vuorokausiarvo saa ylittyä yhden kerran kuukaudessa ilman, että pitoisuuksien tulkitaan ylittävän ohjearvon.

7.3 Mitatut pitoisuudet Pohjois-Kymenlaaksossa 7.3.1 Pitoisuudet verrattuna ohjearvoihin

Kuusankoskella mitatut pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet suhteessa ohjearvoon olivat:

TRS Mitattu pitoisuus (μg/m3)

Ohjearvo (μg/m3)

Vuorokausiarvot

0,2 – 0,5

10

Pitoisuudet olivat alle 1/10 ohjearvotasosta 10 μg/m3. Pitoisuuksissa ei ollut merkittävää vaihtelua vuoden aikana. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet ovat olleet hyvin lievässä laskussa viime vuosina. Pitoisuustasojen vaihtelu eri vuosina ei kuitenkaan ole ollut kovin merkittävää, koska pitoisuudet kaiken kaikkiaan ovat olleet alhaisia.

Page 33: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

27

Vuonna 2013 Kuusankosken Urheilukentäntiellä 99,896 % mittausajasta pelkistyneiden rikkiyhdisteiden tuntipitoisuudet olivat alle 3 ug/m3, mitä voidaan pitää ns. hajutunnin rajana. Vuonna 2013 suurin mitattu tuntikeskiarvo TRS-yhdisteille oli 14,3 ug/m3. Hajutuntien määrä on selvästi vähentynyt Urheilukentäntien mittausasemalla vuosien 2006-2008 tasosta. Vuonna 2013 ns. hajutunneiksi luokittui vain 9 tuntia mittausaineistosta.

0

2

4

6

8

10

12

Tam

mik

uu

Hel

mik

uu

Maa

lisku

u

Hu

hti

kuu

To

uko

kuu

Ke

säku

u

Hei

näk

uu

Elo

kuu

Syy

sku

u

Lo

kaku

u

Mar

rask

uu

Jo

ulu

kuu

Pitoisuus (ug/m3)

Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuorokausiarvot Kuusankoskella v. 2013

Vuorokausiarvo(ug/m3)

Ohjearvo

0,0

0,2

0,4

0,6

0,8

1,0

1,2

1,4

1,6

1,8

2,0

1994199619982000200220042006200820102012

Pitoisuus (ug/m3)

Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuosikeskiarvot Kuusankoskella

v. 1994-2013

vuosikeskiarvo

Page 34: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

28

8. ILMANLAATUINDEKSI

8.1 Yleistä

Ilmanlaatuindeksin avulla kuvataan ilmanlaatua yksinkertaistetussa ja helposti omaksuttavassa muodossa. Indeksi on tarkoitettu erityisesti ilmanlaadusta tiedottamiseen. Suomessa käytössä olevan indeksin avulla ilmanlaatu jaetaan viiteen laatuluokkaan: hyvä, tyydyttävä, välttävä, huono ja erittäin huono. Indeksi lasketaan rikkidioksidin, typpidioksidin, hiilimonoksidin, otsonin ja hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten tuntikeskiarvosta. Kaikille mainituille epäpuhtauksille lasketaan oma ali-indeksi, joista korkeimman arvo määrää lopullisen ilmanlaatuindeksin arvon ja ilmanlaatuluokan. Indeksin määritys perustuu pääosin ennakoitaviin terveysvaikutuksiin, mutta sen luonnehdinnassa on otettu huomioon myös materiaali- ja luontovaikutuksia. Kansallisen ilmanlaatuindeksin laadinnasta on alun perin vastannut Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) (ent. YTV) yhdessä mm. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Indeksin yksityiskohtaisempi kuvaus löytyy ilmanlaatuportaalista (www.ilmanlaatu.fi) (Tietoa ilmansaateista ilmanlaatuindeksi).

0

50

100

150

200

250

300

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Hajutuntien lukumäärä

Hajutuntien lukumäärä Kuusankosken Urheilukentäntiellä v. 2006-2013

Hajutunnit

Page 35: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

29

Seuraavassa taulukossa on kuvattu mahdollisia terveys- ja muita vaikutuksia sen mukaan, mikä on vallitseva ilmanlaatuluokka.

Väri Ilmanlaatu Terveysvaikutukset Muut vaikutukset

hyvä ei todettuja lieviä luontovaikutuksia pitkällä aikavälillä

tyydyttävä hyvin epätodennäköisiä lieviä luontovaikutuksia pitkällä aikavälillä

välttävä epätodennäköisiä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä

huono mahdollisia herkillä ihmisillä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä

erittäin huono mahdollisia herkillä väestöryhmillä

selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä

Alapuolisessa taulukossa on puolestaan esitetty se, mikä on kunkin ilmansaasteyhdisteen tuntipitoisuutta vastaava indeksiarvo.

Kunkin yhdisteen tuntipitoisuutta vastaava indeksiarvo (ns. ali-indeksi)

Pitoisuus, mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa, µg/m3

Indeksiluo-kitus

SO2 NO2 PM10 PM2.5 O3 CO TRS

hyvä alle 20 alle 40 alle 20 alle 10 alle 60 alle 4000 alle 5

tyydyttävä 20-80 40-70 20-50 10-25 60-100 4000-8000 5-10

välttävä 80-250 70-150 50-100 25-50 100-140 8000-20000 10-20

huono 250-350 150-200 100-200 50-75 140-180 20000-30000 20-50

erittäin huono yli 350 yli 200 yli 200 yli 75 yli 180 yli 30000

8.2 Indeksiarvot Pohjois-Kymenlaaksossa

Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan taustailmanlaatu Käsityöläiskadulla oli pääosin vuotta hyvä. Eniten ilmanlaatua heikensi maalis-huhtikuun vaihteen katupölyjakso sekä marraskuun pölyjakso. Kouvolan keskustassa liikenneympäristössä Kankaan koululla ilmanlaatu marras-joulukuussa, jolloin paikalta on mittaustuloksia, ilmanlaatu luokittui jonkin verran huonommaksi kuin Käsityöläiskadulla.

Page 36: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

30

Kuusankosken keskustassa hajurikkiyhdisteiden pitoisuudet olivat varsin tasaiset koko vuoden, joten ilmanlaatu ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna ei vaihdellut merkittävästi. Kuusankosken Mäkikylässä ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä. Indeksiarvot eri mittausasemilta eivät ole vertailukelpoisia toisiinsa, koska mitattavat epäpuhtaudet vaihtelevat eri mittausasemilla. Muun muassa Kuusankosken mittausaseman alhaiset indeksiarvot johtuvat siitä, että asemalla mitataan vain haisevia rikkiyhdisteitä, eikä esimerkiksi tieliikenteen epäpuhtauksia.

Kouvolan Käsityöläiskadun ilmanlaatuindeksi v. 2013

HYVÄ

TYYDYTTÄVÄ

VÄLTTÄVÄ

HUONO

ERITTÄIN HUONO

Kouvolan Kankaan koulun ilmanlaatuindeksi v. 2013

HYVÄ

TYYDYTTÄVÄ

VÄLTTÄVÄ

HUONO

ERITTÄIN HUONO

Page 37: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

31

Kuusankosken Urheilukentäntien ilmanlaatuindeksi v. 2013

HYVÄ

TYYDYTTÄVÄ

VÄLTTÄVÄ

HUONO

ERITTÄIN HUONO

Kuusankosken Mäkikylän Ilmanlaatuindeksi v. 2013

HYVÄ

TYYDYTTÄVÄ

VÄLTTÄVÄ

HUONO

ERITTÄIN HUONO

Page 38: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

32

13. YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Pohjois-Kymenlaaksossa typen oksidien päästöt ilmaan ovat pienentyneet noin 1 000 viimeisen kolmen vuoden aikana. Myös rikkidioksidipäästöt ovat olleet laskussa. Sen hiukkaspäästöt eivät ole muuttuneet merkittävästi viime vuosina. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden päästöt teollisuudesta ovat jonkin verran pienentyneet. UPM Kymmene Oyj:n Kuusankosken tehtaalla otettiin uusi hajukaasujen talteenottolinja käyttöön vuonna 2008. Tieliikenteet päästöt ovat olleet laskussa koko 2000-luvun. Tiedot hajapäästöistä ovat puolestaan tarkentuneet, mikä on vaikuttanut merkittävästi raportoituihin kokonaispäästöihin. Vuonna 2013 talvi oli varsin leuto ja vuoden kylmin kuukausi oli maaliskuu. Alku- ja loppukesä olivat lämpimiä ja aurinkoisia. Koko syksy vuoden loppuun saakka oli leuto. Pysyvää lumipeitettä ei saatu vuoden loppuun mennessä. Vuonna 2013 ilmanlaatu Kouvolan keskustassa oli keskimäärin hyvä. Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna ilmanlaatu oli heikointa katupölyaikaan maalis-huhtikuun vaihteessa sekä marraskuussa. Ilmanlaatu Kuusankosken Mäkikylässä ja Urheilukentäntiellä oli pääosin hyvä. Mäkikylässä ja Urheilukentäntiellä ilmanlaatuun vaikuttavat lähinnä teollisuuden päästöt ja hajapäästöt. Tieliikenteen vaikutus on suurin Kouvolan keskustan Käsityöläiskadun mittausasemalla. Keskeisimmin Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaatuun vaikuttaa tieliikenne. Energiantuotanto- ja teollisuuslaitosten vaikutukset ovat pääosin paikallisia. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet Kuusankoskella ovat viime vuosina olleet alhaisia. Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadussa ei viime vuosina ole tapahtunut huomattavia muutoksia. Katupölyn vaikutukset Kouvolan keskustassa ovat viime vuosina jääneet vähäisiksi. Tosin mittausasema Käsityöläiskadulla ei kuvaa keskustan huonointa ilmanlaatua katupölyn tai myöskään liikenteen pakokaasujen suhteen. Uusi Kankaan koulun mittausasema kuvaa paremmin Kouvolan keskustan ilmanlaatua kuormitetussa liikenneympäristössä. Typen oksidien, hiukkasten ja pelkistyneiden rikkiyhdisteiden suhteen Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun mittausverkostoa voidaan tällä hetkellä pitää riittävänä ja edustavana, kun Kankaan koulun mittausasema on otettu käyttöön.

Page 39: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

33

Liite 1

MITTAUSASEMIEN KUVAUKSET

Page 40: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

34

KOUVOLAN KANKAAN KOULU

Osoite: Salpausselänkatu 24, KOUVOLA

Koordinaatit: 67.87045 : 26.701

Mittausparametrit: PM10 ja PM2,5

Näytteenottokorkeus: 3,5 m maanpinnasta, 75 m merenpinnasta

Ympäristö: Kaupungin keskustassa vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella sijaitseva mittausasema.

Lähiympäristössä on liike- ja toimistokiinteistöjä.

Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: PM10: TEOM 1400A / värähtelevä mikrovaaka

PM2,5: TEOM 1400A / värähtelevä mikrovaaka

Aseman toiminta aloitettiin 6.11.2013.

Page 41: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

35

KOUVOLAN KÄSITYÖLÄISKATU

Osoite: Käsityöläiskatu, KOUVOLA

Koordinaatit: 60.86926 : 26.7056

Mittausparametrit: NO, NO2, PM10

Näytteenottokorkeus: 4 m maanpinnasta, 75 m merenpinnasta

Ympäristö: Kaupungin keskustassa puistossa, lähellä parkkipaikkaa ja kapeita katuja. Kävelykatu on

noin 100 m päässä asemasta. Matkaa vilkkaammin liikennöidyille Salpausselänkadulle ja

Kouvolankadulle on 150-200 m.

Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: NO/NO2: Monitor Labs, malli 9841B / kemiluminesenssi

PM10: TEOM 1400A / värähtelevä mikrovaaka

Aseman toiminta aloitettiin 1.1.2006.

Tällöin asema siirrettiin Hallituskadulta ja sen

luonne muuttui liikenneasemasta enemmän kaupunkitausta-asemaksi.

Page 42: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

36

KUUSANKOSKEN MÄKIKYLÄ

Osoite: Vanhainkodintie 12, KUUSANKOSKI

Koordinaatit: 60.89444 : 26.59167

Mittausparametrit: PM10 ja PM2,5

Näytteenottokorkeus: 4 m maanpinnasta, 60 m merenpinnasta

Ympäristö: Asema sijaitsee Kuusankosken keskustan lounaispuolella alueella, jolla on pientaloasutusta. Alue

on osin myös maatalousvaltaista. Mittausaseman läheisyydessä sijaitsee Saint-Gobain Weber Oy Ab:n Leca-

soratehdas.

Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: PM10 : TEOM 1400 / värähtelevä mikrovaaka.

PM2,5: TEOM 1400 A / värähtelevä mikrovaaka

Aseman toiminta on aloitettu 1.1.2007. PM2,5-mittaus on aloitettu

vuonna 2012. Aseman toiminta on lopetettu 5.11.2013.

Page 43: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

37

KUUSANKOSKEN URHEILUKENTÄNTIE

Osoite: Urheilukentäntie, KUUSANKOSKI

Koordinaatit: 60.9072 : 26.63439

Mittausparametrit: TRS

Näytteenottokorkeus: 3 m maanpinnasta, 55 m merenpinnasta

Ympäristö: Asema sijaitsee Kuusankosken keskustan itäpuolella noin 800 – 1500 m:n etäisyydellä

UPM Kymmene Oyj:n Kymin tehtaista esikaupunkialueen puistossa. Lähimpiin liikenneväyliin on

matkaa noin 250 m. Mittausasemalla seurataan UPM Kymmene Oyj:n tehtaan hajupäästöjen

vaikutuksia ilmanlaatuun.

Mittauslaitteet / mittausmenetelmä:

TRS: Monitor Labs, malli 9850 + TRS-konvertteri PPM-

Systems, malli 891

Asema on ollut toiminnassa 1.4.1991 alkaen. TRS-mittaus

on aloitettu 1.3.1994.

Page 44: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

38

Liite 2 MITTAUS- JA ANALYYSIMENETELMÄT SEKÄ TULOSTEN LAADUNVARMISTUS

Haisevien rikkiyhdisteiden mittaukset on tehty UV-fluoresenssimenetelmällä toimivalla rikkidioksidianalysaattorilla (Monitor Labs, malli 9850), johon oli liitetty PPM Systems Oy:n valmistama TRS-konvertteri (malli 891).

Typen oksidien mittaukset on tehty kemiluminesenssiperiaatteella toimivilla analysaattoreilla (Monitor Labs, malli 9841B).

Hengitettävien hiukkasten mittaukset on tehty mittalaitteella, joka mittaa hiukkasmassan aiheuttamaa mikrovaa´an (suodattimen) ominaisvärähtelytaajuuden muutosta (Käsityöläiskatu TEOM, malli 1400A, Mäkikylä TEOM, malli 1400). Mittalaitteissa on esierotin, jonka leikkausraja on 10 μm.

Pienhiukkasten mittaukset on tehty mittalaitteella, joka mittaa hiukkasmassan aiheuttamaa mikrovaa´an (suodattimen) ominaisvärähtelytaajuuden muutosta (TEOM, malli 1400A). Mittalaitteissa on esierotin, jonka leikkausraja on 2,5 μm. Jatkuvatoimisia mittauksia on ohjattu tietokonepohjaisella Enview/Envidas -ohjelmistolla. Mittaustulosten lopullinen käsittely on tehty Excel-taulukkolaskentaohjelman avulla. Ilmanlaatuindeksi on laskettu ja tulostettu Enview/Envidas -ohjelmalla.

Mittaustulosten laatu on varmistettu kalibroimalla analysaattorit standardien ja laitteidenvalmistajien antamien ohjeiden mukaisesti. Automaattisten typenoksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden mittalaitteiden nolla- ja aluetaso on tarkistettu automaattisesti kerran vuorokaudessa. Hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten mittalaitteiden virtaamat ja ns. vaakavakiot on tarkistettu kahdesti vuodessa. Mittalaitteille on tehty perushuolto kerran vuodessa Kalibrointien ja nollausten pysyvyyttä on seurattu säännöllisesti päivittäin. Automaattisille analysaattoreille on tehty monipistekalibrointi ja toimintakunnon tarkempi tarkistus neljästi vuodessa. Kalibrointitulosten pohjalta on mittaustulokset tarvittaessa korjattu tai hylätty. Mittauksista tuloksia on koko vuodelta käytettävissä seuraavasti (validiteetti): Käsityöläiskatu NO 90 % Käsityöläiskatu NO2 90 % Käsityöläiskatu PM10 97 % Kankaan koulu PM10 13 % Kankaan koulu PM2,5 6 %

Page 45: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

39

Mäkikylä PM10 69 % Mäkikylä PM2,5 68 % Kuusankoski TRS 100 % Kankaan koulun ja Mäkikylän mittausten alhainen validiteetti johtuu siitä, että Mäkikylän mittaukset siirrettiin marraskuun alussa Kankaan koululle. .

Page 46: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

40

TYPEN OKSIDIEN PÄÄSTÖT KOUVOLASSA VUOSINA 2006-2013 (yksikkö tonnia)

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

BIM FINLAND, KOUVOLAN TEHDAS <1 <1 1 1 1 1 1 1

GASUM OY, KOUVOLAN KOMPRESSORIASEMA 15 19 23 19 15 10 13 13

KSS ENERGIA OY

Eskolanmäen lämpölaitos 4 3

Hinkismäen voimalaitos 19 13 8 17 19 15 20 16

KYMIN VOIMA OY 492 480 459 315 434 448 441 372

MYLLYKOSKI OYJ, MYLLYKOSKEN VOIMALAITOS 3 3 4 3 3 3 39 5

NOVITA OY, KORIAN TEHDAS 1 1 1 1 1 1 1 1

RAISIOAGRO OY, KOUVOLAN REHUTEHDAS

RECTICEL OY, KOUVOLAN TEHDAS <1 1 1 1 1 1

RUUSUTARHAT SUUTARI OY 7 7

SAINT-GOBAIN WEBER OY AB, LECOSORATEHDAS 145 199 119 86 119 93 95 54

SCHAEFFER KALK FINLAND OY, KUUSANKOSKEN PCC-TEHDAS 4 4 95 76 50 45 71 62

SOLVAY CHEMICALS FINLAND OY 7 6 5 5 5 4 4 4

SPECIALTY MINERALS NORDIC OY AB 58 62 27 75 84 74

STORA ENSO OYJ 291 299 310 292 320 378 353 264

UPM-KYMMENE OYJ

Kymi 882 828 976 918 858 866 990 959

Voikkaa 139

UPM-KYMMENE WOOD OYJ

Kalson höyryvoimalaitos 37 34 18 13 15 16 13 14

VAMY OY 396 377 374 326 365 320

VAPO OY

Utin varuskunnan lämpökeskus 8 9 8 10 11 8 8 6

Vekaranjärven varuskunnan lämpökeskus 19 18 13 21 22 15 19 14

VARI OY 2 4

WIENERBERGER OY AB, KORIAN TIILITEHDAS 2 3 3 1 2 2 2 1

TIELIIKENNE 935 886 776 725 689 684 640 621

RAIDELIIKENNE 135 117 125 100 103 107 105 105

VESILIIKENNE 23 23 23 24 19 22 22 22

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET 363 370 354 295 355 278 276 276

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS 165 191 189 209 236 201 231 231

MUUT HAJAPÄÄSTÖT 77 85 145 94 148 129 88 88

Page 47: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

41

TYPEN OKSIDIEN PÄÄSTÖT IITISSÄ VUOSINA 2006-2013 (yksikkö tonnia)

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

TEOLLISUUS 8 2 6 5 5 7 5 5

TIELIIKENNE 126 120 112 105 100 96 92 89

RAIDELIIKENNE 17 14 16 13 13 13 13 13

VESILIIKENNE 7 7 7 7 6 6 7 7

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET 38 36 18 28 30 29 30 30

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS 26 35 25 28 29 24 26 26

Page 48: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

42

HIUKKASPÄÄSTÖT KOUVOLASSA VUOSINA 2006-2013 (yksikkö tonnia)

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

BIM FINLAND <1 <1 <1 <1 <1 <1 <1 <1

GASUM OY

KSS ENERGIA OY

Eskolanmäen lämpölaitos

Hinkismäen voimalaitos

KYMIN VOIMA OY 11 10 5 4 5 3 3 3

MYLLYKOSKI PAPER OY 3

NOVITA OY

RAISIOAGRO OY 4 3 3 3 <1 <1 <1 <1

RECTICEL OY

RUUSUTARHA SUUTARI OY

SAINT-GOBAIN WEBER OY AB, LECOSORATEHDAS7 9 13 11 19 19 29 32

SCHAEFFER KALK FINLAND OY, KUUSANKOSKEN PCC-TEHDAS3 3 1 <1 1 1 1 <1

SOLVAY CHEMICALS FINLAND OY

SPECIALTY MINERALS NORDIC OY AB <1 <1 <1 3 4 3

STORA ENSO OYJ <1 <1 <1 5 4 1 <1 <1

UPM-KYMMENE OYJ

Kymi 183 103 57 22 11 11 13 12

Voikkaa 4

UPM-KYMMENE WOOD OYJ

Kalson höyryvoimalaitos 20 18 42 27 13 13 11 12

VAMY OY 13 1 8 7 15 16

VAPO OY

Utin varuskunnan lämpökeskus 7 7 8 9 9 8 9 5

Vekaranjärven varuskunnan lämpökeskus 17 17 16 19 17 15 18 15

VARI OY

WIENERBERGER OY AB, KORIAN TIILITEHDAS1 1 1 <1 1 1 1 <1

TIELIIKENNE 46 45 40 39 36 35 33 31

RAIDELIIKENNE 3 2 3 2 2 2 2 2

VESILIIKENNE 2 2 1 1 1 1 1 1

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET 29 28 25 21 22 18 19 19

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS 303 336 479 520 604 547 614 614

MUUT HAJAPÄÄSTÖT 357 358 453 470 331 541 466 466

Page 49: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

43

HIUKKASPÄÄSTÖT IITISSÄ VUOSINA 2006-2013 (yksikkö tonnia)

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

TEOLLISUUS 18 6 10 12 7 4 4 4

TIELIIKENNE 7 6 6 6 6 5 5 5

RAIDELIIKENNE <1 <1 <1 <1 <1 <1 <1 <1

VESILIIKENNE 1 1 <1 <1 <1 <1 <1 <1

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET 2 3 2 2 3 2 2 2

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS 55 96 66 71 72 68 73 73

MUUT HAJAPÄÄSTÖT 51 48 49 49 47 49 45 45

Page 50: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

44

PELKISTYNEIDEN RIKKIYHDISTEIDEN PÄÄSTÖT KOUVOLASSA

VUOSINA 2006-2013 (yksikkö tonnia rikkiä)

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

BIM FINLAND

GASUM OY

KSS ENERGIA OY

Eskolanmäen lämpölaitos

Hinkismäen voimalaitos

KYMIN VOIMA OY

MYLLYKOSKI PAPER OY

NOVITA OY

RAISIOAGRO OY

RECTICEL OY

RUUSUTARHAT SUUTARI OY

SAINT-GOBAIN WEBER OY AB

SCHAEFFER KALK FINLAND OY, KUUSANKOSKEN PCC-TEHDAS1 1 1 1 <1 <1

SOLVAY CHEMICALS FINLAND OY

SPECIALTY MINERALS NORDIC OY AB

STORA ENSO OYJ

UPM-KYMMENE OYJ

Kymi 53 37 26 24 28 18 16 19

Voikkaa

VAMY OY

VAPO OY

Kalson höyryvoimalaitos

Utin varuskunnan lämpökeskus

Vekaranjärven varuskunnan lämpökeskus

VARI OY

WIENERBERGER OY AB

TIELIIKENNE

RAIDELIIKENNE

VESILIIKENNE

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS

MUUT HAJAPÄÄSTÖT

Page 51: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

45

RIKKIDIOKSIDIN PÄÄSTÖT KOUVOLASSA VUOSINA 2006-2013 (yksikkö tonnia)

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

BIM FINLAND <1 <1 <1 <1 <1 <1 <1

GASUM OY

KSS ENERGIA OY

Eskolanmäen lämpölaitos

Hinkismäen voimalaitos

KYMIN VOIMA OY 63 78 75 53 147 42 89 66

MYLLYKOSKI PAPER OY 5

NOVITA OY

RAISIOAGRO OY

RECTICEL OY <1

RUUSUTARHAT SUUTARI OY

SAINT-GOBAIN WEBER OY AB, LECOSORATEHDAS 185 186 167 74 71 72 67 61

SCHAEFFER KALK FINLAND OY, KUUSANKOSKEN PCC-TEHDAS 1 1 <1 <1

SOLVAY CHEMICALS FINLAND OY

SPECIALTY MINERALS NORDIC OY AB 3 3 1 2 2 2

STORA ENSO OYJ 18 8 6 4 1 3 13 13

UPM-KYMMENE OYJ

Kymi 50 56 17 1 6 16 25 35

Voikkaa 2

UPM-KYMMENE WOOD OYJ

Kalson höyryvoimalaitos 3 4 4 7 4 7 4 4

VAMY OY 88 242 145 120 150 136 -

VAPO OY

Utin varuskunnan lämpökeskus 7 7 6 9 9 6 6 2

Vekaranjärven varuskunnan lämpökeskus 17 18 12 22 26 14 22 10

VARI OY

WIENERBERGER OY AB, KORIAN TIILITEHDAS 25 29 29 12 22 24 17 14

TIELIIKENNE 1 1 1 1 1 1 <1 <1

RAIDELIIKENNE

VESILIIKENNE <1 <1

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET 2 2 2 6 <1 <1 <1

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS 107 131 107 114 124 107 133 133

MUUT HAJAPÄÄSTÖT 3 3 1 <1 3 3

Page 52: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

46

RIKKIDIOKSIDIN PÄÄSTÖT IITISSÄ VUOSINA 2006-2013 (yksikkö tonnia)

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

TEOLLISUUS 3 1 3 2 2 2 2 2

TIELIIKENNE <1 <1 <1 <1 <1 <1 <1 <1

RAIDELIIKENNE

VESILIIKENNE

TYÖ- JA MAATALOUSKONEET

KIINTEISTÖKOHTAINEN LÄMMITYS 15 19 15 16 16 13 15 15

Page 53: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

47

Liite 7

TUNNUSLUVUT VUOSIEN 2006- 2013 MITTAUKSISTA

TYPPIDIOKSIDIN TUNTIARVOT (kuukauden 99 % persentiili)

(ug/m3) KOUVOLAN KÄSITYÖLÄISKADULLA

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Tammikuu 49 48 56 63 64 68 51

Helmikuu 74 48 52 79 76 69 40

Maaliskuu 85 81 42 52 78 55 55 60 (*)

Huhtikuu 62 56 87 37 59 56 54 58

Toukokuu 71 50 53 46 44 43 10 27 (*)

Kesäkuu 34 47 28 36 32 36 27 32

Heinäkuu 48 26 21 30 38 38 28 25

Elokuu 50 49 38 41 30 34 32

Syyskuu 43 36 31 44 31 29 44

Lokakuu 42 50 46 42 39 56 51

Marraskuu 53 48 55 (*) 38 42 55 36 (*) 40

Joulukuu 39 40 37 76 47 44 22 62

Ohjearvo 150 150 150 150 150 150 150 150

(*) = tulos ei tilastollisesti edustava

TYPPIDIOKSIDIN VUOROKAUSIARVOT (kuukauden 2. korkein vuorokausikeskiarvo)

(ug/m3) KOUVOLAN KÄSITYÖLÄISKADULLA

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Tammikuu 28 27 32 44 31 48 27

Helmikuu 42 26 31 43 48 37 23

Maaliskuu 44 41 26 27 38 24 29 21 (*)

Huhtikuu 25 24 39 20 25 26 18 21

Toukokuu 36 26 23 19 21 20 5 11 (*)

Kesäkuu 16 22 11 18 16 17 14 15

Heinäkuu 18 18 10 15 20 16 19 10

Elokuu 19 25 15 18 15 15 15

Syyskuu 20 22 16 24 16 14 19

Lokakuu 22 30 23 24 23 28 20

Marraskuu 27 25 32 (*) 22 24 26 20 (*) 23

Joulukuu 25 25 19 51 27 22 14 31

Ohjearvo 70 70 70 70 70 70 70 70

(*) = tulos ei tilastollisesti edustava

Page 54: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

48

TYPPIDIOKSIDIN SUURIN TUNTIKESKIARVO

(ug/m3) KOUVOLAN KÄSITYÖLÄISKADULLA

2006 94

2007 101

2008 120

2009 115

2010 97

2011 151

2012 82

2013 82

Raja-arvo 200

TYPPIDIOKSIDIN VUOSIKESKIARVOT (ug/m3)

KOUVOLAN KESKUSTASSA

Hallituskatu Käsityöläiskatu

1991 25

1992 23

1993 23

1994 27

1995 24

1996

1997 29

1998 42

1999 27

2000 21

2001 26

2002 25

2003 21

2004 21

2005 20

2006 15 (*)

2007 16

2008 14 (*)

2009 13

2010 16

2011 14

2012 12

2013 12

Raja-arvo 40 40

(*) = tulos ei tilastollisesti edustava

Page 55: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

49

TYPENOKSIDIEN (NO + NO2) VUOSIKESKIARVOT (ug/m3)

KOUVOLAN KESKUSTASSA

Hallituskatu Käsityöläiskatu

1991 44

1992 46

1993 45

1994 52

1995 50

1996

1997 43

1998 53

1999 43

2000 34

2001 36

2002 38

2003 35

2004 32

2005 32

2006 18 (*)

2007 20

2008 17 (*)

2009 18

2010 21

2011 18

2012 16

2013 19

Kriittinen taso 30 30

(*) = tulos ei tilastollisesti edustava

Page 56: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

50

HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT

(kuukauden 2. korkein vuorokausikeskiarvo) (ug/m3) KOUVOLAN KÄSITYÖLÄISKADULLA

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Tammikuu 15 41 26 22 25 22 20

Helmikuu 25 59 22 25 36 42 14

Maaliskuu 28 94 41 34 43 19 36 35

Huhtikuu 51 29 66 52 39 53 46 47

Toukokuu 58 21 30 25 35 24 38 24

Kesäkuu 46 24 23 17 17 30 19 34

Heinäkuu 30 12 15 17 30 21 19

Elokuu 46 23 17 16 20 15 21

Syyskuu 24 23 22 20 20 12 16 16

Lokakuu 14 22 13 17 21 21 15 14

Marraskuu 14 13 27 27 20 29 46 24

Joulukuu 21 53 22 25 26 12 19 16

Ohjearvo 70 70 70 70 70 70 70 70

HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT

(kuukauden 2. korkein vuorokausikeskiarvo) (ug/m3) KUUSANKOSKEN MÄKIKYLÄSSÄ

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Tammikuu 18 25 23 26 22

Helmikuu 14 39 24 32 14

Maaliskuu 26 14 27 18 31 21

Huhtikuu 48 41 17 27 24 21

Toukokuu 81 23 27 (*) 29 26 24

Kesäkuu 36 28 11 23 35 15 31

Heinäkuu 31 223 9 38 23 23 22

Elokuu 30 27 17 21 28 16 29

Syyskuu 28 22 19 23 22 23

Lokakuu 56 18 20 22 16 17

Marraskuu 20 18 15 28 22

Joulukuu 20 21 19 18 20

Ohjearvo 70 70 70 70 70 70 70 70

(*) = tulos ei tilastollisesti edustava

Page 57: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

51

HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT

(kuukauden 2. korkein vuorokausikeskiarvo) (ug/m3) KOUVOLAN KANKAAN KOULULLA

2013

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu 37

Joulukuu 21

Ohjearvo 70

HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN RAJA-ARVOTASON

YLITYKSET (kpl)

Kouvola Kouvola Kuusankoski

Käsityöläiskatu Kankaan koulu Mäkikylä

2006 5 0

2007 9 9

2008 6 4

2009 2 0

2010 0 2

2011 1 0

2012 0 0

2013 1 0 0

Sallittu 35 35 35

HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN SUURIMMAT

VUOROKAUSIKESKIARVOT (ug/m3)

Kouvola Kouvola Kuusankoski

Käsityöläiskatu Kankaan koulu Mäkikylä

2006 64

2007 124 117

2008 97 351

2009 72 28

2010 46 69

2011 64 36

2012 49 35

2013 60 39 34

Raja-arvo 50 50 50

Page 58: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

52

HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN VUOSIKESKIARVOT (ug/m3)

Kouvola Kouvola Kouvola Kuusankoski

Hallituskatu Käsityöläiskatu Kankaan koulu Mäkikylä

1992 19

1993 20

1994 18

1995 18

1996 18

1997 20

1998 20

1999 20

2000 20

2001 20

2002 22

2003 23

2004 21

2005 20

2006 16 (*)

2007 14 24 (*)

2008 15 18 (*)

2009 13 10 (*)

2010 14 (*) 11

2011 14 11

2012 13 11

2013 13 15 (*) 13

Raja-arvo 40 40 40 40

(*) = tulos ei tilastollisesti edustava

Page 59: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

53

PIENHIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT (ug/m3) (kuukauden 2. korkein vuorokausikeskiarvo)

KUUSANKOSKEN MÄKIKYLÄSSÄ

2012 2013

Tammikuu 15,8 12,7

Helmikuu 22,5 11

Maaliskuu 12,5 8,2

Huhtikuu 8,9 12

Toukokuu 10,1 12,5

Kesäkuu 7,4 15

Heinäkuu 12,0 8,6

Elokuu 7,4 10,1

Syyskuu 10,6 8,3 (*)

Lokakuu 9,6

Marraskuu 9,3

Joulukuu 14,2

WHO:n esitys ohjearvoksi 25 25

(*) = tulos ei ole tilastollisesti edustava

PIENHIUKKASTEN VUOROKAUSIARVOT (ug/m3) (kuukauden 2. korkein vuorokausikeskiarvo)

KOUVOLAN KANKAAN KOULULLA

2013

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu 14,1

WHO:n esitys ohjearvoksi 25

PIENHIUKKASTEN VUOSIKESKIARVOT (ug/m3)

KUUSANKOSKEN MÄKIKYLÄSSÄ

2012 6,7

2013 6,6

Raja-arvo 25

WHO:n esitys ohjearvoksi 10

Page 60: Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 · Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kouvolan keskustan ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä, samoin kuin muillakin mittausasemilla

54

PELKISTYNEIDEN RIKKIYHDISTEIDEN VUOROKAUSIARVOT

(kuukauden 2. korkein vuorokausikeskiarvo) (ug/m3) KUUSANKOSKELLA

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Tammikuu 1 2 0 0,8 0,4 0,3

Helmikuu 1 3 0 1,0 0,5 0,5

Maaliskuu 1 1 1 0 0,4 0,7 0,4

Huhtikuu 1 1 1 1 (*) 0,7 0,2 0,2

Toukokuu 2 1 2 1 0,6 0,3 0,5 0,5

Kesäkuu 1 1 2 1 0,5 0,5 0,3 0,5

Heinäkuu 3 1 3 1 0,8 0,5 0,4 0,2

Elokuu 3 1 1 (*) 1 0,6 0,7 0,5 0,2

Syyskuu 1 2 0 1 0,7 0,6 0,3 0,2

Lokakuu 1 2 0 1 0,2 0,4 0,4 0,2

Marraskuu 1 1 0 1 0,6 0,2 0,3

Joulukuu 1 1 0 (*) 1 (*) 0,3 0,6 0,5 0,5

Ohjearvo 10 10 10 10 10 10 10 10

(*) = tulos ei tilastollisesti edustava

PELKISTYNEIDEN RIKKIYHDISTEIDEN VUOSIKESKIARVOT

(ug/m3) KUUSANKOSKELLA

1994 1,5

1995 1,6

1996 1,9

1997 0,8

1998 0,3

1999 0,3

2000 0,4

2001 0,3

2002 0,2

2003 0,7

2004 0,4

2005 0,7

2006 0,8

2007 0,6

2008 0,6

2009 0,3

2010 0,3

2011 0,3

2012 0,2

2013 0,2