miksi seure?

1
12 13 Seuren joulukuisessa työntekijäkyselyssä valtaosa, runsas 28 prosenttia, vastaajista kertoi tekevänsä keikkatyötä siksi, että pitää sitä itselleen sopivimpana vaihtoehtona. Seuressa työskentely sopii monelle – monesta eri syystä. Aloitin lapsi- ja perhetyön opintoni syksyllä 2013. Opiskelu on käytännönläheistä ja suuri osa oppimisesta tapahtuu työharjoielujaksoilla. Työpaikoilla kuulin puhuavan Seuresta ja päätin hakea töihin. Työskentelen Seuressa silloin, kun minulla on siihen mahdollisuus opiskelujen ohessa. Tässä elämäntilanteessa teen usein päivän parin keikkoja. Nautin siitä, eä pääsen tapaamaan erilaisia, uusia ihmisiä ja tutustumaan erilaisiin työympäristöihin. Sen takia varmasti viihdynkin Seurella niin hyvin. Keikkoja olen tehnyt monessa eri päiväkodissa jo muutaman vuoden ajan. – Mira Rouvinen Lähihoitajaksi valmistumisen jälkeen tein pidempiaikaista työtä ja lopulta alkoi tuntua, eei elämässä ollut oikein mitään muuta kuin työ. Säännöllisten harrastusten ja aikataulujen sopiminen kavereiden kanssa oli haasteellista. Ajaelin, eä keikkatyö voisi olla hyvää vaihtelua. Tällä hetkellä työskentelen kouluissa ja päiväkodeissa viitenä päivänä viikossa, mua saan itse vaikuaa omiin työvuoroihin ja työpaikkoihin. Työskentely Seuressa antaa hyvät mahdollisuudet tutustua eri paikkoihin ja ihmisiin sekä antaa uusia näkökulmia ja vinkkejä. Olen huomannut, eä ne ovat kullanarvoisia. – Suvi Paavolainen Minulle Seure tuli tutuksi vahingossa. Työskentelin HUS:ssa ja sieltä kerroiin, eä jatkossa keikkalaiset tilataan töihin Seuren kaua. Aluksi en pitänyt ajatuksesta lainkaan. Mietin jo, eä siirryn muualle töihin. Toisin kävi. Olen ollut eläkkeellä noin neljä vuoa ja koko ajan työskennellyt, yleensä osa- aikaisesti. Olen ammatiltani lähihoitaja ja sosionomi. Tässä elämäntilanteessa minulle tärkeää on se, eä voin itse valita, milloin teen työtä ja milloin olen vapaalla. Keikkanetistä voin katsoa sopivia työvuoroja, ja joskus olen mennyt töihin myös pikaisesti, kun puhelimeeni on tullut viesti vapaana olevasta vuorosta. Työni ohessa olen voinut eläkkeellä ollessani jatkaa myös vapaaehtoistoimintaa ollen tukihenkilönä sekä rikos- ja riita-asioi- den sovielijana. Työssäni minusta on mu- kava tavata eri-ikäisiä työkavereita. Jos on avoimin mielin, yhdessä työskentely tuo uusia näkökulmia, joita ei aikaisemmin ole havainnut. Joskus voi myös antaa hyväksi kokemiaan neuvoja muille. Näin voi tuntea, eä on tärkeä. – Raili Klemola Jäätyäni ohjaajan työstäni kehitysvammais- ten ryhmäkodissa äitiyslomalle ja myöhemmin hoitovapaalle koin tarvea lisätienestille. Va- litsin Seuren, joa pysyisin kartalla kaupun- gin kuvioista ja pääsisin tutustumaan pääkau- punkiseudun muihin työpisteisiin. Meillä on kaksi pientä lasta, joiden kanssa touhuami- sesta nautin kovasti. On kuitenkin hetkiä, jol- loin hiekkalaatikolla istumiseen ja palapelien tekemiseen kaipaa vaih- telua. Toisinaan olen töissä kuusi päivää putkeen ja sien parin viikon tauko. Keikko- ja saaaa olla myös ripoteltuna kalenteriini yksi keikka tällä viikolla ja kolme seuraaval- la. Kerran olen sopinut keikkailevani yhdes- sä paikassa täysipäiväisesti usean viikon ajan. Keikkailuni on mahdollistanut mieheni kolmi- vuorotyö sekä isovanhempien korvaamaton lastenhoitoapu. Nautin vapaudesta, vaihtele- vasta arjesta ja siitä, eä saan itse valita missä ja milloin työskentelen. Elina Martikainen Koulutukseltani olen erikoissairaanhoitaja ja kätilö. Olen ollut määräyskirjalla, virassa tai keikoilla vuodesta 1992 lähtien. Synnyäneiden osasto Naistenklinikalla valitsi Seuren sijaistensa väliäjäksi. Siksi siirryin Seureen. Nykyisin päiväni kuluvat pitkälti Relaxbirth-innovaation parissa. Keikkailen innovaation edistämis- ja koulutustehtävien ohella silloin, kun se aikatauluuni sopii. Usein viikonloppuisin tai viikolla iltaisin, joskus myös öisin. Keikoilla saa mukavaa yhteenkuuluvuuden tunnea ja upeaa palautea asiakkailta. On myös kiva päiviää osaamistaan – yliopistosairaalassa tulee aina eteen jotain uua, mitä ei itse ehdi tai huomaa ammatillisesti tarkistaa. Fantastinen työyhteisö. – Eija Pessinen Miksi Seure? Teksti Anni Hassinen Kuvat haastateltavien kotialbumit OSAAJAT ÄÄNESSÄ Tässä elämäntilanteessa minulle tärkeää on se, että voin itse valita, milloin teen työtä ja milloin olen vapaalla. LUE LISÄÄ TYÖNTEKIJÄKYSELYN TULOKSISTA SIVULTA 15!

Upload: seure-henkiloestoepalvelut-oy

Post on 01-Aug-2016

214 views

Category:

Documents


1 download

DESCRIPTION

Seuressa työskentely sopii monelle - monesta eri syystä.

TRANSCRIPT

12 13

Seuren joulukuisessa työntekijäkyselyssä valtaosa, runsas 28 prosenttia, vastaajista kertoi tekevänsä keikkatyötä siksi, että pitää sitä itselleen sopivimpana vaihtoehtona. Seuressa työskentely sopii monelle – monesta eri syystä.

Aloitin lapsi- ja perhetyön opintoni syksyllä 2013. Opiskelu on käytännönläheistä ja suuri osa oppimisesta tapahtuu työharjoittelujaksoilla. Työpaikoilla kuulin puhuttavan Seuresta ja päätin hakea töihin. Työskentelen Seuressa silloin, kun minulla on siihen mahdollisuus opiskelujen ohessa. Tässä elämäntilanteessa teen usein päivän parin keikkoja. Nautin siitä, että pääsen tapaamaan erilaisia, uusia ihmisiä ja tutustumaan erilaisiin työympäristöihin. Sen takia varmasti viihdynkin Seurella niin hyvin. Keikkoja olen tehnyt monessa eri päiväkodissa jo muutaman vuoden ajan. – Mira Rouvinen

Lähihoitajaksi valmistumisen jälkeen tein pidempiaikaista työtä ja lopulta alkoi tuntua, ettei elämässä ollut oikein mitään muuta kuin työ. Säännöllisten harrastusten ja aikataulujen sopiminen kavereiden kanssa oli haasteellista. Ajattelin, että keikkatyö voisi olla hyvää vaihtelua.Tällä hetkellä työskentelen kouluissa ja päiväkodeissa viitenä päivänä viikossa, mutta saan itse vaikuttaa omiin työvuoroihin ja työpaikkoihin. Työskentely Seuressa antaa hyvät mahdollisuudet tutustua eri paikkoihin ja ihmisiin sekä antaa uusia näkökulmia ja vinkkejä. Olen huomannut, että ne ovat kullanarvoisia. – Suvi Paavolainen

Minulle Seure tuli tutuksi vahingossa. Työskentelin HUS:ssa ja sieltä kerrottiin, että jatkossa keikkalaiset tilataan töihin Seuren kautta. Aluksi en pitänyt ajatuksesta lainkaan. Mietin jo, että siirryn muualle töihin. Toisin kävi. Olen ollut eläkkeellä noin neljä vuotta ja koko ajan työskennellyt, yleensä osa-aikaisesti. Olen ammatiltani lähihoitaja ja sosionomi. Tässä elämäntilanteessa minulle tärkeää on se, että voin itse valita, milloin teen työtä ja milloin olen vapaalla. Keikkanetistä voin katsoa sopivia työvuoroja, ja joskus olen mennyt töihin myös pikaisesti, kun puhelimeeni on tullut viesti vapaana olevasta vuorosta. Työni ohessa olen voinut eläkkeellä ollessani jatkaa myös vapaaehtoistoimintaa ollen tukihenkilönä sekä rikos- ja riita-asioi-den sovittelijana. Työssäni minusta on mu-kava tavata eri-ikäisiä työkavereita. Jos on avoimin mielin, yhdessä työskentely tuo uusia näkökulmia, joita ei aikaisemmin ole havainnut. Joskus voi myös antaa hyväksi kokemiaan neuvoja muille. Näin voi tuntea, että on tärkeä. – Raili Klemola

Jäätyäni ohjaajan työstäni kehitysvammais-ten ryhmäkodissa äitiyslomalle ja myöhemmin hoitovapaalle koin tarvetta lisätienestille. Va-litsin Seuren, jotta pysyisin kartalla kaupun-gin kuvioista ja pääsisin tutustumaan pääkau-punkiseudun muihin työpisteisiin. Meillä on kaksi pientä lasta, joiden kanssa touhuami-sesta nautin kovasti. On kuitenkin hetkiä, jol-loin hiekkalaatikolla istumiseen ja palapelien tekemiseen kaipaa vaih-telua. Toisinaan olen töissä kuusi päivää putkeen ja sitten parin viikon tauko. Keikko-ja saattaa olla myös ripoteltuna kalenteriini yksi keikka tällä viikolla ja kolme seuraaval-la. Kerran olen sopinut keikkailevani yhdes-sä paikassa täysipäiväisesti usean viikon ajan. Keikkailuni on mahdollistanut mieheni kolmi-vuorotyö sekä isovanhempien korvaamaton lastenhoitoapu. Nautin vapaudesta, vaihtele-vasta arjesta ja siitä, että saan itse valita missä ja milloin työskentelen. – Elina Martikainen

Koulutukseltani olen erikoissairaanhoitaja ja kätilö. Olen ollut määräyskirjalla, virassa tai keikoilla vuodesta 1992 lähtien.Synnyttäneiden osasto Naistenklinikalla valitsi Seuren sijaistensa välittäjäksi. Siksi siirryin Seureen. Nykyisin päiväni kuluvat pitkälti Relaxbirth-innovaation parissa. Keikkailen innovaation edistämis- ja koulutustehtävien ohella silloin, kun se aikatauluuni sopii. Usein viikonloppuisin tai viikolla iltaisin, joskus myös öisin. Keikoilla saa mukavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja upeaa palautetta asiakkailta. On myös kiva päivittää osaamistaan – yliopistosairaalassa tulee aina eteen jotain uutta, mitä ei itse ehdi tai huomaa ammatillisesti tarkistaa. Fantastinen työyhteisö. – Eija Pessinen

Miksi Seure?Teksti Anni Hassinen Kuvat haastateltavien kotialbumit

O S A A J AT Ä Ä N E S S Ä

” Tässä

elämäntilanteessa minulle tärkeää on se,

että voin itse valita, milloin teen työtä ja

milloin olen vapaalla.

LUE LISÄÄ TYÖNTEKIJÄKYSELYN

TULOKSISTA SIVULTA 15!