meidan vida 1/2016

16
Meidän Vida MEDIVIDAN HENKILöSTöLEHTI 1/2016 YHDESSä TEKEMINEN OSANA TYöHYVINVOINTIA

Upload: medivida

Post on 04-Aug-2016

279 views

Category:

Documents


8 download

DESCRIPTION

Medividan henkilöstölehti nro 1/2016 Teema: Yhdessä tekeminen osana työhyvinvointia

TRANSCRIPT

Page 1: Meidan Vida 1/2016

Meidän VidaM e d i V i d a n h e n k i l ö s t ö l e h t i

1 / 2 0 1 6

yh

de

ss

ä t

ek

eM

ine

n

os

an

a t

hy

Vin

Vo

int

ia

Page 2: Meidan Vida 1/2016

2

”Yhteinen tekeminen on sitä parempaa, kun asetamme yhdessä erilaisia tavoitteita.”

Yksi odotetuin aika vuodessa on taas ovella eli kesäloma. Suurin osa meistä saakin nauttia lomista tänä kesänä. Toivomus olisi, että silloin kun olemme lomalla, ei tarvitsisi miettiä työasioita. Tähän tilanteeseen pääsemme silloin, kun meillä on luottamus siihen, että töihin jäävät kollegamme hoitavat työt.

Medividalla meidän ns. kasvukipu on ollut se, ettemme osaa hyödyntää meidän omia vahvuuksia henkilökun-nassa. Olemme yrittäneet esimiesten välityksellä saada yhteisen konsensuksen siitä, mitä on Medivida, mut-ta siihen on vielä matkaa ja siihen tarvitaan kaikkien puhaltamista yhteen hiileen. Yksi haaste toki on se, että olemme hyvin laajalle levittäytyneenä ja meidän yksiköt ovat ympäri Suomea. Tänä päivänä etäisyydet eivät pitäisi olla ongelma, kun digitaalinen maailma on tätä helpottanut.

Yhteinen tekeminen on sitä parempaa, kun asetamme yhdessä erilaisia tavoitteita. Onko se sitä, että Medivida on Suomen terveellisin tai sporttisin työntekijäjoukko? Toivottavasti tämän vuoden puolimaratonista tuli meille perinteinen tapahtuma. Muistakaa syksyllä ilmoittautua taas ensi vuodelle!

Olemme myös esimiehille suunnatussa valmennuksessa päättäneet yhdeksi tavoitteeksi saada Medivida sa-vuttomaksi työpaikaksi. Kun hoidat itse kuntoasi ja terveyttäsi, jaksat paremmin hoitaa myös toista ihmistä.

Hyvää ja kuntoilurikasta kesää kaikille! Nyt lenkille.Ricardo Menezes

Yhdessä eteenpäin

Page 3: Meidan Vida 1/2016

Oulun uusi toimisto yhdistää Medividan väkeä pohjoisessa

Meidän VidaMedividan henkilöstölehtiwww.medivida.fi

PäätoimittajaPiritta Pitkänen

Toimituskuntaesa haapalainen, aki kamppinen, Jarmo lonkola ja Jonna Ratilainen

Lehden ulkoasu ja taittoWtF design oy

KuvituksetPietari Posti

Painatuserweko oy

Paperikannet: edixion offset 250 g/m2

sisus: edixion offset 140 g/m2

Painosmäärä500 kpl

Palaute ja juttutoiveet: [email protected]

oulun hyvinvointikampuksen alueelle uusiin yhteisiin toi-mitiloihin keväällä muuttivat pohjoisen eri toimialojen hallinto, avopalvelukeskus silmu sekä kotihoito ame-lia. yhteensä oulun toimistolla työskentelee tällä hetkel-lä parikymmentä henkilöä ja määrä on kasvusuuntainen. toimistotilat koostuvat isosta avokonttorista, parista työhuoneesta ja omasta taukokeittiöstä sekä neuvottelu-tilasta. avokonttorissa työskentely oli suurelle osalle uusi asia ja yhteisin pelisäännöin ja toisen työrauhaa kunnioit-taen on pärjätty hyvin.

Perjantaipullasta ja hymynaamoista potkua työilmapiiriin ja työn tekemiseentoimintojen yhdistäminen saman katon alle tuo toivot-tua synergiaa ja helpottaa toimialojen välistä yhteistyö-tä. kun laitetaan eri toimialojen kesken omat osaamistar-jottimet pöydälle, huomataan, että toisen tarjottimelta löytyykin jotain mitä toiselta puuttuu eikä aikaa tarvitse tuhlata asian uudelleen synnyttämiseen. toimintamallit ja prosessit hioutuvat yhdessä kirkkaammaksi.

yhdessä oleminen ja tekeminen lisää myös yhteishen-keä ja pienilläkin asioilla, kuten aamulla keittiöstä tuok-suvalla kahvilla tai yhteisellä perjantaipullalla on yllät-tävän suuri merkitys. kasvaneen työyhteisön myötä olemme viritelleet myös ”hymynaamalappukulttuuria”, jolla voi näppärästi kiittää ja kannustaa työkaveria. Jal-kapallon eM-kisatuloksista käydään käytävillä ohi men-nen innostunutta keskustelua, sillä työyhteisön jäsenet ovat saaneet veikata tuloksia. Vaikka tällaiset ovat var-sinaiseen työhön liittymättömiä asioita, liittyvät ne työ-yhteisön ilmapiiriin. työilmapiiri on yhteisöllinen asia ja jokaisella yhteisön jäsenellä on siinä oma roolinsa. Päivä lähtee käyntiin työkaverien tervehtimisestä; ihmisten vä-linen vuorovaikutus ja yhteistyö ovat ratkaisevia tekijöitä siinä, kuinka paksulta tai kevyeltä ilmasto tuntuu. oulun toimiston ideahatussa on vielä paljon ideoita työyhtei-sön viihtyvyyden ja työssä jaksamisen tueksi. toteutus ei aina vaadi edes investointeja: sovitaan yhteinen lenkki työpäivän päätteeksi tai kerätään suoritusmerkkejä sii-tä, kuinka usein jätetään hissi väliin ja tullaan viidenteen

kerrokseen portaita ja niin edelleen. Jokainen työyh-teisön jäsen jokaisessa työyksikössä voi ideoida pieniä yhteisiä haasteita tai kanssaihmisiä ilostuttavia asioita. Ricardo pääkirjoituksessaan heitti ilmoille kysymyksen voisiko Medivida olla suomen terveellisin tai sporttisin työntekijäjoukko ja itse haastan puolestani työyksikköjä sillä, että voisiko sinun työyhteisösi olla Medividan viih-tyvin ja iloisin joukko? lasten ja perheiden palveluissa on avattu uusi toimipiste kuopioon, josta voi lukea lisää sivulta 13. savolainen kulttuuri on yllättänyt positiivisella lupsakkuudellaan ja sitä mentaliteettia mukaillen haluan toivottaa kaikille hyvää ja rentouttavaa kesäaikaa:

Elä kiireellä immeinen ihtees pilloo,hermos jos männöö, onko siitä illoo?Elä pikajunan vaahtia hössötä aena,vuan päevälläkkii joskus piäs pehkuu paena.Toppuuta joskus tuo tulinen tahti.Kokkeele mittee on tuo ruokalevon mahti!Kohta jo huomoot kuinka oes sommoo,katkasta virta, antoo hermoille lommoo!(Kalle Väänänen, savolaista sananrieskoo)

Piritta Pitkänen

”Teen lastensuojelun avohuollon työtä ja liikun paljon asiakkaiden luona kentällä. Uudesta toimipisteestä on helpot liikenneyhteydet joka suuntaan, mikä on tärkeä asia työni kannalta.” Avopalvelukeskus Silmun ohjaaja Minna Heikkilä

”On hienoa, että Medivida on kasvanut myös pohjoisessa niin isok-si kokonaisuudeksi, että toimintoja saatiin yhdistettyä saman katon alle. Yrityksen historian alkuaikoina työskentelin yhden miehen toi-mistossa ja kuitenkin työkaverit ja yhdessä työskenteleminen luovat tehokkaan ja viihtyisän työympäristön.” Toimialajohtaja terveyspalvelut Esa Haapalainen

”Pääsin viime keväänä Medividalle Oulun yksikköön tekemään ter-veyshallintotieteiden opintoihini kuulunutta hallinnon harjoittelua. Parin kuukauden harjoittelun jälkeen minulle tarjottiin avopalveluvas-taavan ja ohjaajien sijaisuuksia Avopalvelukeskus Silmusta. Olen viih-tynyt Medividalla erittäin hyvin. Minut on otettu lämpimästi vastaan, ja olen saanut hoitaakseni monipuolisia ja haastavia tehtäviä. Työyh-teisössämme on hyvä yhteishenki ja reipas tekemisen meininki.” Avopalvelukeskus Silmun avopalveluvastaavan sijainen Karoliina Mainio

TEKSTi PiRitta Pitkänen KuvA ella anttilakuvassa esa haapalainen ja Piritta Pitkänen

Page 4: Meidan Vida 1/2016

Myös taloustiimiin olemme saaneet kaksi uutta vah-vistusta tämän vuoden puolella. Meillä aloitti tammi-kuussa taloushallinnonassistenttina Tuomas Kantola ja toukokuussa ostoreskontranhoitajana Sini Kajander. sinin myötä ostolaskujen käsittely siirtyy accountorilta meille itsellemme hoidettavaksi, mikä tulee näkymään varmasti myönteisellä tavalla toiminnassamme. tuo-mas on tuonut tärkeän panoksen sisäiseen laskentaan monien muiden asioiden lisäksi, eikä tuomaksen maa-giset excel-taulukkolaskentaohjelman kyvyt eivät ole taloustiimissä jättäneet ketään kylmäksi… Molemmat henkilöt tuovat omalla osaamisellaan tärkeän panok-sen tiimiimme.

talouden prosessien kehittämisen osalta olemme päässeet viimeisen vuoden aikana hyvin eteenpäin, mutta toki kehittämistä on vielä paljon myös tehtävä-nä. Painopiste loppuvuoden 2016 aikana on saada lu-kujen kautta entistä enemmän työkaluja liiketoimin-tojemme johtamiseen ja kehittämiseen tuottamalla entistä syvällisempää tietoja ja entistä nopeammin. Budjetoinnin mukaantulo mahdollistaa liiketoimin-nan tavoitteellisen kehittämisen. Myyntilaskutus, os-tolaskujen käsittely ja palkanmaksu ovat luonnollisesti edelleen painospistealueita, joissa voimme vielä pääs-tä eteenpäin, vaikka kehitystä näidenkin osalta on jo

paljon tapahtunut. yksin emme täällä talousosastolla pysty tietenkään kaikkea tekemään vaan tarvitsemme siihen toimivaa yhteistyötä niin Medividan sisältä kuin myös ulkoisten yhteistyökumppaneidemme kautta.

olemme Lampisen Minnan kanssa vierailleet muuta-missa yksiköissämme kouluttamassa työvuorovelho ja Procountor-ohjelmistoihin liittyviä asioita. ikosen Lilja on myös omalta osaltaan toteuttanut Procountor kou-lutuksia. Jos tunnet pienintäkään tarvetta saada apua näihin tai muihin talouden prosesseihin liittyviin asioi-hin niin älä epäröi ottaa yhteyttä! tulemme mielelläm-me paikalle tai vastaamme kysymyksiin puhelimitse.

Hauskaa ja rentouttavaa kesää!Tero Leikas

Kasvua näköpiirissä – taloustiimin terveiset!

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

4 4

Tätä kirjoittaessani on aikaa juhannussaunan lämmitykseen enää pari viik-koa. Talvi on hujahtanut taas todella vauhdikkaasti ja olemme saaneet viimei-sen puolen vuoden aikana monta uutta Medividalaista niin rekrytointien ja myös yrityskauppojen myötä. Tervetuloa mukaan!

TEKSTi teRo leikas KuvAT teRo leikas Ja shutteRstock

Page 5: Meidan Vida 1/2016

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

5

Olen Sini Kajander, tradenomi Hyvinkäältä. olen iloinen

uudesta työpaikastani ja halukas oppimaan uutta.

Työnkuva? ostoreskontranhoitaja.

Harrastukset? ulkoilu ja lenkkeily.

Huippuhetki? selviytyminen maaliin kesäyönmarssilta.

lähtö klo 18:00 ja maalissa 03:00.

Suosittelen? chilien kasvatusta! siemenet pitää laittaa

itämään jo tammikuun alussa, joten jo silloin voi ajatella

että kohtahan se kesä jo on. Pensaat on kauniita kesällä

(jos halla ei vie niitä) ja talvella on kiva laittaa ruokiin itse

kasvattamia chilejä. tulisuuden kanssa pitää aluksi vaan

olla hieman varovainen!

Olen Tuomas Kantola ja aloitin Medividalla taloushallin-non assistenttina vuoden vaihteessa. Viimeistelen työn ohella opintojani aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. teen gradua jossa käytän case-yrityksenä Medividaa.Työnkuva? työnkuvaani kuuluu erilaisia taloushallinnon

tehtäviä, kuten raportointia ja sisäistä laskutusta. tärkeä-nä osana työtäni on myös talouden prosessien kehittämi-nen sopivammaksi kasvavalle yritykselle.Harrastukset? harrastan pianonsoittoa ja käyn kuntosalil-

la muutaman kerran viikossa.Huippuhetki? ensimmäisenä tulee mieleen mm. opiske-lu- tai työpaikan saaminen, mutta tarkemmin ajateltuna arvokkaimmat hetket ovat arkisempia kuten aurinkoinen päivä laskettelurinteessä, hyvä konsertti tai illanvietto ka-vereiden kanssa.Suosittelen? näiden pianokappaleiden kuuntelua:F. chopin: Ballade nro 4, F. liszt: Liebetraum jaF. say: Kumru.

Page 6: Meidan Vida 1/2016

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

6 6

kotihammas on vahvistanut asemi-aan erityisesti uudellamaalla myös uusien yrityskauppojen myötä. hel-singin Munkkiniemessä sijaitseva a&o Mediclinics sekä Järvenpäässä toimiva kurrenkulman hammashoi-to liittyivät 1.5.2016 alkaen kotiham-mas-ketjuun.

kotihampaalla on entuudestaan hammaslääkäriasema Vantaalla tik-kurilassa ja liikkuvat hammashoi-toyksiköt pääkaupunkiseudulla sekä oulussa. näiden lisäksi myös turus-sa ja tampereella valmistellaan hy-vää vauhtia uusia avauksia.

– turussa on alustavasti päästy nyt

pilotoimaan mobiilihammashoidon osalta ja perehdyttämään toimin-taan paikallista tiimiä. tästä on saa-tu positiivista palautetta ja tavoit-teena on vakinaistaa tätä toimintaa turussa syksyn alusta. kovasti tätä on meiltä myös kyselty Medividan muiden toimialojen puolelta. tampe-reelle tavoittelemme uutta kotiham-paan asemaa niin ikään vielä syksyn alkuun, toimialajohtaja Juha Paaja-nen toteaa.

tuoreiden yrityskauppojen myö-tä kotihampaalle perustettiin myös uusi aluepäällikön toimi etelä-suo-men alueelle. tätä tehtävää hoita-

maan valittiin helsinkiläinen Outi Aalto. outi on aiemmin toiminut a&o Mediclinicsin toimitusjohtajana.

– tavoitellessamme valtakunnal-lisia markkinoita on tärkeää organi-soida kokonaisuutta ja jakaa johto-vastuita niin, että myös yksiköiden paikallisuus ja alueellinen kehittämi-nen tulevat jatkossakin hyvin huo-mioon otetuiksi. outin ottaessa vas-tuulleen etelä-suomen alueen ja oulussa anne ukkolan vastatessa Pohjois-suomen alueesta, on mei-dän tästä nyt hyvä jatkaa, kommen-toi Juha Paajanen. •

KotiHammas vahvistaa asemiaan valtakunnallisena toimijana

Medividan suun terveydenhuollon toiminnassa on menty aika harppauksin eteenpäin viime aikoina. Toimialan brändimme KotiHammas on ottanut aske-leita kohti valtakunnallista vaikuttavuutta Valviran myönnettyä KotiHampaalle valtakunnallisen toimiluvan.

TEKSTi JA KuvA Juha PaaJanen

Kovasti kysyntää on myös Medividan muiden toimialojen sisällä.

Page 7: Meidan Vida 1/2016

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

7

”Ensimmäisen työviikon jälkeen kerroin kotiväel-le saman, minkä haluan nyt jakaa kanssanne. Minusta tuntuu siltä, että olen juuri siellä missä minun kuuluukin olla; kivassa työpaikas-sa, mukavien ihmisten kanssa tehden työtä mistä tykkään.”

Olen Outi Aalto, KotiHampaan Etelä-Suomen vastaanottojen alue-päällikkö. Aloitin työni toukokuun alussa, eli olen aika tuore medivi-dalainen.

Tieni KotiHampaan palvelukseen johti liiketoimintakaupasta, jossa yhdessä puolisoni kanssa omistamani hammashoitoasema ostettiin osaksi KotiHammas-ketjua. Puolen vuoden mittaisen kauppaneu-vottelun aikana tulivat sekä KotiHammas että siellä työskentelevät ihmiset tutuiksi. Näin ollen oli helppo vastata ”kyllä”, kun minua pyy-dettiin nykyiseen tehtävääni.

Työni on huolehtia oman alueeni vastaanottojen sekä potilaan luokse vietävien hammashoitopalvelujen toiminnasta. Vastaan hen-kilöstön johtamisesta sekä rekrytoinnista, hoitoprosessien kehittä-misestä ja tehostamisesta sekä KotiHampaan toiminnan laajentami-sesta ja kehittymisestä. Lisäksi vastaan oman alueeni markkinoinnin ja myynnin johtamisesta. Teen käytännössä siis melko lailla samaa työtä kuin aiemminkin, mutta isommassa porukassa.

Sote-uudistus ja sen mukanaan tuomat muutokset ovat isomman organisaation siedettävämpiä ottaa vastaan kuin yhden yksittäisen toimijan. Tämä oli osaltaan vaikuttamassa päätökseemme ottaa Ko-tiHampaan ostotarjous vastaan. Yhteiskunnalliset muutokset ovat pakollisia, ilman niitä suomalaisten veronmaksajien sietokykyä ve-nytettäisiin aivan liikaa. Emme ihan vielä tiedä suuria suuntaviivoja enempää, mutta aktiivinen kiinnostus aiheeseen varmasti kannattaa. Toimin Helsingin yrittäjien paikallisyhdistyksen hallituksessa ja jär-jestömme sote-toimikunnassa. Tätä kautta koen voivani saada myös uuteen työhöni arvokasta tietoa, verkostoitumisesta alan toimijoi-den kanssa puhumattakaan.

Työtä tässä uudessa tehtävässä riittää, mutta se on mielestäni vain pelkkää plussaa. Olen iloinen, että apunani tässä tehtävässä ovat sekä vastaanotoilla työskentelevät hammashoidon ammattilaiset että Medividan pääkonttorin aivan mahtavat tyypit. Lisäksi koen esi-mieheni taholta aitoa kiinnostusta työhöni sekä luottamusta ammat-titaitooni.

Olen alusta saakka ihaillut sitä positiivista, iloista ja kotoista hen-keä, mitä kohtaamani medividalaiset ovat osoittaneet. Olen saanut tuntea itseni erittäin tervetulleeksi tähän uuteen työyhteisöön, mistä olen todella otettu. Ensimmäisen työviikon jälkeen kerroin kotiväelle saman, minkä haluan nyt jakaa kanssanne. Minusta tuntuu siltä, että olen juuri siellä missä minun kuuluukin olla; kivassa työpaikassa, mu-kavien ihmisten kanssa tehden työtä mistä tykkään.

Vapaa-ajalla nautin hyvästä ruuasta ja viinistä, mieluiten hyvässä seurassa. Pidän matkustamisesta, golfin pelaamisesta sekä englanti-laisista tv-sarjoista. Olen enemmän kissa- kuin koiraihminen, kahvin- kuin teenjuoja ja jos valita saa, niin joku muu silittää meidän perheen paidat. Perheeseen kuuluu kolme aikuista lasta ja kaksi kissaa. •

KuvA Jukka kaitala / studio skaala

Outi Aalto esittäytyy:

Page 8: Meidan Vida 1/2016

Birgitta Ojala esittäytyy:TEKSTi BiRgitta oJala KuvA eeVa PiRttikoski

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

8

”Kaikki viisaus ei ole yhden

ihmisen päässä, vaan tarvi-

taan monenlaista osaamista

ja monenlaisia ihmisiä, jolloin

yhteistyön tuloksena syntyy

jotain hienoa ja arvokasta.”

Page 9: Meidan Vida 1/2016

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

9

>>

Olen Birgitta Ojala Pudasjärveltä. Olen syntynyt ja asunut suurimman osan elämääni Pudasjärvellä, joka on noin 8 500 asukkaan kaupunki 90 km Oulusta Koilliseen. Pudasjärvi tun-netaan ehkä parhaiten Syötteen las-kettelukeskuksesta ja maailman suu-rimmasta hirsirakenteisesta koulusta, jossa lapset pääsevät aloittamaan koulunkäynnin elokuussa. Perhee-seeni kuuluvat mieheni Arto ja lapset Markus 16 v. ja Jenna 19 v. sekä kää-piövillakoira Nelli.

Koulutukseltani olen sairaanhoi-taja, sosionomi (AMK), YTM (sosi-aalityöntekijä) ja ammatillisten ai-neiden opettaja. Lukion jälkeen tein välivuoden hoitoapulaisen töitä van-hainkodissa ja terveyskeskuksen vuo-deosastoilla ja siitä syttyi kipinä hoi-totyöhön ja päädyin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja erilaisten vaihei-den kautta myöhemmin sosionomik-si. Kaipasin myös esimiestyöhön lisää osaamista, joten suoritin johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET). Sosi-aaliala kiinnosti minua erityisesti, jo-ten hain opiskelemaan sosiaalityötä Lapin yliopistoon ja pääsinkin sisään ja suoritin opintoja työn ohessa. Kun opintoja oli suoritettuna riittävästi, siirryin sosiaalitoimistoon aikuissosi-aalityöhön. Siinä vaiheessa Pudasjär-velle oli perustettu vastaanottokes-kus ja työskentelin mm. kuntapaikan saaneiden maahanmuuttajien kanssa. He olivat pääsääntöisesti alaikäisiä, il-man huoltajaa maahan tulleita nuoria. Marraskuussa 2010 siirryin töihin naa-purikuntaan Taivalkoskelle johtavak-si sosiaalityöntekijäksi. Siellä työn-kuvaani kuuluivat kaikki sosiaalityön osa-alueet. Suoritin työn ohessa las-tensuojelun erikoistumisopinnot Tam-pereen yliopistossa sekä ammatillis-ten aineiden opettajan opinnot Oulun ammatillisessa opettajakorkeakou-lussa. Tällä hetkellä suoritan Jyväs-kylän yliopiston opintovaatimusten mukaisia perhe- ja pariterapeut-tiopintoja ja valmistun toivottavasti kolmen vuoden kuluttua psykotera-peutiksi. Olen siis ikuinen opiskelija ja uskon ajatteluun, ettei uuden oppimi-nen mene koskaan hukkaan. On hie-

noa oppia uutta ja saada uudenlaisia näkökulmia asioihin.

Aloitin Medividalla 25.4.2016 hoi-vapalvelujen Pohjois-Suomen toi-mialajohtajan tehtävissä avoimin ja odottavin mielin. Haluan antaa mo-nipuolisen osaamiseni ja kokemuk-seni Medividan käyttöön sekä haas-taa itseäni uusissa tehtävissä uudessa toimintaympäristössä. Olen havain-nut, että Medividalla on yhdessä te-kemisen meininki ja halu olla mukana tarjoamassa ja kehittämässä laaduk-kaita ja innovatiivisia sosiaali-ja ter-veyspalveluja ympäri Suomea. Mie-lestäni kaikki viisaus ei ole yhden ihmisen päässä, vaan tarvitaan mo-nenlaista osaamista ja monenlaisia ihmisiä, jolloin yhteistyön tulokse-na syntyy jotain hienoa ja arvokasta. Ajattelen toimialajohtajana kokoava-ni suurta palapeliä yhdessä monien muiden ihmisten kanssa ja tämä pa-lapeli on siitä mielenkiintoinen, ettei siitä ehkä tule koskaan valmista. Aina löytyy uusia palasia johonkin palape-lin laitaan ja taas sitä kootaan yhdes-sä pala kerrallaan. Mielenkiintoisek-si tämän palapelin kokoamisen tekee nimenomaan se, ettei etukäteen tie-dä, millainen kuva palapeliin raken-tuu. Jo nyt näin lyhyellä kokemuksel-la voin sanoa, että näissä yksiköissä työskentelee ammattitaitoisia ja mo-tivoituneita työntekijöitä ja on ollut ilo tutustua yksiköiden toimintaan ja työntekijöihin.

Työn vastapainona harrastan lii-kuntaa ja käsitöitä. Olen hurahtanut spinningiin ja kahvakuulailuun. Mie-hen kanssa hiihdetään, patikoidaan ja lenkkeillään. Marjastus, etenkin hil-lojen (=lakkojen) poiminta, on suu-ri intohimoni ja olen käynyt jo juhan-nuksen aikana kartoittamassa tulevaa hillasatoa. Kyllä niitä taas tulee! On käsittämättömän rentouttavaa räm-piä hillasuolla (sääskien ja paarmojen syötävänä) ja huomata, että pikku-hiljaa sankon pohjalle kertyy saalista. Kaiken kruunaa kahvit termospullos-ta ruisleivän kera! Vapaalla tykkään myös kutoa sukkia, virkata liinoja ja mattoja. Lisäksi olen mukana paikalli-sessa naisten Lions-toiminnassa, jos-

sa naisenergia pääsee valloilleen ja yhdessä tehdään monenlaisia aktivi-teettejä ja kerätään rahaa lahjoitetta-vaksi eteenpäin.

Sote-alalla ollaan suurten muutos-ten äärellä, kuten kaikki tiedämme. On hyvä, että asiat muuttuvat ja teh-dään uudistuksia. Muutenhan jämäh-täisimme kaikki paikoillemme ja sa-noisimme vain; ”näin meillä on aina tehty ja näin tehdään jatkossakin”. Mitään kehitystä ei tapahdu ilman asi-oiden kyseenalaistamista ja onneksi on ihmisiä, jotka kyseenalaistavat ja ovat rohkeita mielipiteissään. Usein niistä kaikista hulluimmalta kuulosta-vista ideoista syntyy parhaita uudis-tuksia ja innovatiivisia ideoita.

Minulla on itselläni 93-vuotias mummo, joka asuu vielä omassa ko-dissaan ja hoitaa itse jokapäiväiset askareensa. Koti on meille jokaisel-le merkityksellinen paikka ja on tär-keää, että kotona on hyvä ja turvalli-nen olla. Palveluasumisessa pyritään kodinomaisuuteen, mutta tosiasia on, että täysin emme pysty omaa ko-tia ja tuttua ympäristöä korvaamaan. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että jokainen ihminen kohdataan palve-lusumisessa ainutkertaisena ja ar-vokkaana yksilönä ja hänen elämän-historiaansa kunnioitetaan, niin että hän kokee olevansa arvostettu ja tär-keä ihminen. Toivon ja uskon, että yk-siköissämme asukkaillamme on hyvä ja turvallinen olla ja että heidät koh-dataan joka päivä hymyillen ja arvos-tavasti.

Minulla on ollut jo vuosia kaksi mot-toa elämässäni: ”asioilla on tapana järjestyä” ja ”tästä tulee hyvä päivä”. Nämä motot aion pitää jatkossakin mielessäni työskennellessäni Medivi-dalla.

Toivotan kaikille Medividalaisille ihanaa kesää ja rentouttavia hetkiä vaikka hillasuolla. •

Page 10: Meidan Vida 1/2016

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

1 01 0

Poro ja kissa sulassa sovussa ikäihmisten kanssa PaltamossaTEKSTi eeVa PiRttikoski KuvA shutteRstock

Porissa 1.4.2016 toimintansa aloitti asumisyksikkö Varik-

ko. kohderyhmänä ovat asunnottomat naiset ja miehet. tu-

etun asumispalvelun kautta asiakkaat saavat tukea ja ohja-

usta elämänhallinnassa. asuminen toteutetaan asunto ensin

-periaatteella, jolloin päihteiden käyttö ei estä asumista. toi-

minnan yhtenä lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan ensin

muuttuu käyttäytyminen päihtyneenä, sitten muuttuu päih-

teidenkäyttö. tavoitteena on kuntouttaa asiakkaat itsenäi-

seen asumiseen. Varikolla on 17 pienoiskeittiöllistä asuntoa,

kaksi ryhmähuonetta ja kaksi tilavaa yhteistilaa sekä yhteis-

keittiö. alakerrassa on lisäksi sauna- ja pyykkitilat sekä hen-

kilökunnan sosiaalitilat.

uuden asuintalon omistaa Porin erityiskiinteistöt oy. Po-

rin perusturvakeskus toimii asumisyksikössä vuokralaise-

na ja vuokraa edelleen asunnot Porin perusturvakeskuksen

psykososiaalisten palveluiden osoittamille pitkäaikaisasun-

nottomille. Porin Perusturvakeskus ostaa yritykseltämme

asumiseen liittyvän palvelun, joka sisältää asiakkaiden tuke-

misen, palvelunohjauksen, päihteiden käytön hallinnan ja so-

siaalisen kuntoutuksen.

henkilökunta koostuu sekä sosiaali- että terveydenhuollon

ammattilaisista. Vastaavana ohjaajana toimii sosionomi Nina

Aksentjeff. lisäksi tiimiin kuuluu sairaanhoitaja ja lähihoita-

jia. •

oulujärven tuntumassa Paltamon Mieslahdessa sijait-seva hoivakoti Pekkala on ollut Medividalla lokakuus-ta 2010 alkaen. osa asukkaistakin on vielä samoja kuin tuolloin, sadan ikävuoden ylitys ei ole harvinaista ja täl-läkin hetkellä kaksi asiakasta on kunnioitettavassa 101- vuoden iässä.

hoivakoti on pieni ja viihtyisä ja sen pihapiiri on varsin-kin kesäisin hyvin kaunis. kesällä pihalla asustelee myös poro, joka pitää nurmikon kasvun kurissa. asukkaiden li-säksi talossa asuu myös Pumpuli-niminen valkoinen kis-sa, joka ilahduttaa sekä asukkaita että henkilökuntaa.

hulppeat tilat tarjoavat mahdollisuuden niin pitkäai-kaiseen asumiseen kuin intervallijaksoihinkin

Pekkalan tilat on saneerattu kainuun opistolla aiem-min käytössä olleista luokkahuoneista ja muista kouluti-loista vuonna 2003–2004. talossa oli yli 10 vuoden ajan ollut asuntoja 16 vakituiselle ikäihmiselle. lisäksi Pek-kalassa on ollut kahdelle intervalliasukkaalle omat huo-neet. Viime vuosina tilat ovat ajoittain olleet riittämättö-mät kysynnän vuoksi. näin ollen talosta muutettiin kaksi kaksiota saneeraamalla viideksi asukashuoneeksi ikäih-misille. laajennusosa valmistui kevättalvella tänä vuon-na. uudet asunnot ovat tilavampia kuin vanhan puolen asunnot, n. 20 m2, ja niissä on omat kylpyhuoneet. uusis-sa tiloissa ei vielä ole asukkaita.

Pekkalassa työskentelee vastaavan sairaanhoitajan, Mari Kemppaisen kanssa 9 lähihoitajaa sekä 2 hoitoapu-laista. asukasluvun kasvaessa tarvitaan tulevaisuudessa lisää henkilökuntaa. nykyinen henkilökunta on pääosin pitkäaikaista ja oppilaitosyhteistyön myötä on saatu hy-vistä opiskelijoista sijaisia taloon.

Vieraat ovat aina tervetulleita Pekka-laan. Medividalaisil-le tiedoksi, että ohi kulkiessa kannattaa pysähtyä kahvil-le. talo on valtatie 22:n varrella, joten kauaksi sivuteille-kään ei tarvitse poi-keta. •

Uusi asumisyksikkö Varikko esittäytyy

TEKSTi nina aksentJeFF

Page 11: Meidan Vida 1/2016

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

1 1

simonpirtti teki helmikuussa sopi-muksen Tikkurilan Laurean AMK -opiskelijoiden kanssa toteutet-tavasta projektityöstä. Projek-ti sai alkunsa simonpirtin tarpees-ta kohentaa tilojensa yleisilmettä. yleisilmeen muutostoive oli tullut esille vuosittain kerättävästä asu-kaspalautteesta, joten oli aika ot-taa yksikön yhteiseksi tavoitteeksi muuttaa tilat kodikkaammaksi.

Projektin nimeksi tuli ”Yhteisölli-nen osallistaminen”. tämän myötä haluttiin jakaa vastuuta myös asuk-kaille ja ottaa heidät mukaan suun-nittelemaan ja toteuttamaan uu-distuvaa simonpirttiä. sisustus haluttiin toteuttaa mahdollisimman pienellä budjetilla, joten eri yrityksiä lähestyttiin pyynnöillä tukea projek-tia erilaisin tarvikkein.

Sairaalamaiset seinät historiaan ja tilalle uniikit taideteoksetProjektin virallisia tapaamiskerto-ja oli viisi, mutta työtä jäi tehtäväksi muullekin ajalle. tapaamiskerrat al-koivat ns. alkulämmittelyillä ja toi-minnalliseen osuuteen päästiin aina lounaan jälkeen. toimintaan osallis-tui päivästä riippuen viidestä kym-

meneen asukasta. toiminnallisten ryhmien tuloksena valmistuivat Haa-veiden kesä ja Toiveiden talvi -taulut. asukkaat tekivät myös omakuvat jotka koristavat yksikön taidenäytte-lyseinää siihen saakka kunnes uudet taideteokset laitetaan esille.

simonpirtin yleisilme koki suuren muutoksen tikkurin maalitehtaan lahjoitettua lähes 50 litraa maa-leja. näillä lahjoitusmaaleilla saa-tiin muutettua niin yleisiä tiloja kuin asukkaiden omiakin huoneita. sai-raalamaisesta miljöö muokkautui kodinomaisemmaksi.

Lähiverkosto osalliseksi työn hedelmistäProjekti sai hienon päätöksen 19.5.2016, jolloin yksikössä pidettiin avoimet ovet ja taidenäyttelyn ava-jaiset. tilaisuuteen kutsuttiin omai-sia ja yhteistyötahoja. tarjolla oli elävän musiikin ohella puheita ja herkullista ruokaa, jonka mahdollis-tivat useat eri lahjoittajatahot. elä-mä simonpirtissä jatkuu nyt entistä värikkäämpänä ja uutta, ensi syksyn projektia odottaen. •

Yhteisöllisen osallistamisen kautta viihtyvyyttä toimintaympäristöönTEKSTi kiRsi chiMe

Simonpirtti tarjoaa ympäri-vuorokautista tehostettua asumispalvelua päihdeon-gelmaisille Vantaalla. Asuminen yksikössä on päihteetöntä ja voi olla tilapäistä tai pysyvää.

kuvassa opskelijayhteistyön tuloksia

Page 12: Meidan Vida 1/2016

1 21 2MediVidan henkilöstölehti 1/2016

ammatillinen perhekoti tammenterho lahdessa ottaa ensiaskeleitaan. tuoreille perhekotivanhemmille kuulu-minen yritykseen, joka tiedostaa yhteiskuntavastuun, huolehtii työntekijöistään ja omaa arvot, joihin voi sitou-tua, tarjoaa turvalliset puitteet lähteä tekemään laadu-kasta lastensuojelutyötä. ammatillisen perhekodin pe-rustaminen lähteekin arvopohdinnoista.

Medividan yhteiset arvot muodostavat Sadun ja Riston kodin runkotolpat

ASiAKASLäHTöiSyySMeille tammenterhossa tämä tarkoittaa sitä, että eläm-me perhekodissa lapsilähtöistä, aikuisjohtoista arkea.

REHELLiSyyStoimintamme on läpinäkyvää ja avointa ja sitä ohjaa-vat lastensuojelulait ja asetukset. arjen tapahtumat kir-jataan asiakastietojärjestelmä hilkassa jokaisen lapsen

omaan kansioon, jossa niistä muodostuu ehyt kuva ajas-ta, jonka lapset ovat viettänet kanssamme perhekodissa.

iNNOvATiiviSuuSMeillä uskalletaan rohkeasti etsiä uusia ratkaisuja arjen haasteisiin. teemme yhteistyötä ja saamme tarvitta-essa apua myös Medividan sisältä. Meille on järjestetty työnohjaus, josta olemme päässeet nauttimaan jo ennen toiminnan käynnistymistä. Mahdollisuus kehittyä am-matillisesti ja laajentaa monipuolista työkalupakkia to-teutetaan koulutusten avulla.

TuLOKSELLiSuuStuloksellisuuden näemme laajasti sekä yksilöä, perhettä että koko yhteiskuntaa rikastuttavana aspektina. Motto-na tuloksellisuudessa on: hiljaa hyvä tulee – pienin aske-lin edetään oikeaan suuntaan. kasvaminen ja kasvun tu-keminen vaatii aikaa.

Ammatillisen perhekoti Tammenterhon rakennuspakettiTEKSTi satu kuisMa TEKSTi aino kuisMa

”Lasten ja perheiden palveluissa tärkein tavoite tukea koko perhettä tai sen eri osia, jotta kaikki perheen jäsenet voisivat asua saman katon alla omassa kodissa.”

Page 13: Meidan Vida 1/2016

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

1 3

Ammatillisuus on katto - se suojaa ja velvoittaakaton tehtävänä on suojata mökki sateelta. Meidän ko-timme kattona on ammatillisuus. ammatillisuuteen sisäl-tyy velvoittavuus. katto suojaa, mutta myös vaatii toi-mimaan perustehtävämme mukaisesti; pitämään lapsen edun ensisijaisena ja kaikessa toiminnassa tukemaan hä-nen kasvuaan omaksi itsekseen. ammatillisuus on vuo-ropuhelua ja reflektiota sekä itsensä että työtovereiden välillä. kun toimimme perhekodin vanhempina 24/7, am-matillisuus on kuin iho. ei ole työtakkia/roolia, joka lai-tetaan kahdeksan tunnin kuluttua naulaan ja lähdetään kotiin. tässä kokonaisvaltaisessa työssä, joka on myös elämäntapa, ollaan aidosti läsnä omalla persoonalla ja samalla ammatillisesti koko ajan. työssäjaksamisen edel-lytys ja tuki on avoin ja toimiva parisuhde. huumori on myös tärkeää. yhdessä nauraminen kuin itkeminenkin toimivat parisuhteen liimana ja auttavat jaksamaan. am-matillisuutta tukee myös säännöllinen työnohjaus. se li-sää itseymmärrystä ja antaa eväitä arjessa jaksamiseen.

Perustuksetkivijalkamme rakentuu lakeihin ja asetuksiin. ennen toi-minnan käynnistämistä suoritettiin tarkastuskäynti, jossa käytiin läpi toimintasuunnitelma, toiminnan sisältö, haki-joiden kelpoisuus, henkilökunnan riittävyys ja toimitilat. lupahakemukseen aVi:lle liitettiin erilaisia viranomais-lausuntoja. Perhekodissa on oltava turvallisuusselvitys, pelastussuunnitelma, lääkehuoltosuunnitelma jne. lisäk-si tarvitaan rikosrekisteriotteet koko henkilökunnalta. Perhekodin vastuuhenkilöllä tulee olla alan ammattikor-keakoulututkinto ja vähintään kolme vuotta työskente-lyä lastensuojelun piiriin kuuluvien asioiden parissa. Pro-sessi on nyt läpikäyty ja lupa toiminnalle on saatu.

Näiden seinien sisällä on turvallista kasvaa omaksi itsekseentalo vuorataan rakkaudellisella huolenpidolla, osalli-suudella, yhdenvertaisuudella ja yhteisöllisyydellä. Vah-vuutemme perhekotivanhemmuuteen kumpuaa laajas-ta elämänkokemuksesta. tässä työssä ikä on plussaa; osataan katsella asioita monenlaisesta perspektiivistä, vaihtaa näkökulmaa ja yhdessä etsiä parasta ratkaisua haastaviin tilanteisiin. Meillä määrätietoisuus on lempe-ää jämäkkyyttä; asioista neuvotellaan ja asialliset hom-mat hoidetaan, ”muulloin ollaan kuin Ellun kanat”. tämä tarkoittaa sitä, että yhdessä sovitut toimintaperiaatteet takaavat kaikkien kodissa asuvien turvallisuuden ja viih-tyvyyden ja jokaisella on myös tilaa toteuttaa itseään – kasvaa itsensä näköiseksi.

”Asioilla on taipumus järjestyä”Meille on tärkeää tehdä merkityksellistä työtä. työkoke-musta on kertynyt lasten- ja nuorten parissa yhdistys-sektorilla ja olemme tehneet myös päihdetyötä; Risto päihdeterapeuttina ja minä ohjaajana. olen koulutuksel-tani sosionomi ja Risto on ammatiltaan autonasentaja ja osaa korjata melkein mitä vaan. hän on tehnyt 17 vuo-den ajan päihdetyötä ja kouluttautunut realiteettitera-peutiksi. yhdessäoloaikanamme olen huomannut, että hänen usein toistamansa lause ”asioilla on taipumus jär-jestyä” pitää paikkansa.

Tervetuloa Tammenterhoon!

avopalvelukeskus silmu avattiin ke-väällä myös kuopiossa. silmu sijaitsee kuuluisan kuopion torin kupeessa, ai-van kaupungin keskustassa. toimipiste palvelee lasten- ja perheiden palvelui-den sekä aikuissosiaalityön asiakkaita.

avopalvelukeskus silmujen strate-giaan kuuluu mm. uusien toimipistei-den avaaminen. alkuvuodesta siihen tarjoutui erinomainen mahdollisuus, kun kuopion kaupunki kilpailutti ossi – osallistavan sosiaalisen tuen kehittä-mishankkeen palveluiden tuottamisen. yrityksemme menestyi kilpailutukses-sa erinomaisesti, jonka vuoksi kaupun-kiin päätettiin perustaa oma toimipis-te. hankkeen pääasialliset asiakkaat ovat päihde- ja mielenterveysongel-maiset aikuiset, jotka ovat vaarassa syrjäytyä työelämästä. heidän kuntou-tus tapahtuu pääosin uudessa toimiti-lassa. tavoitteena on saada asiakkaat

takaisin työelämään, opiskelemaan tai kuntouttavaan työtoimintaan. lisäk-si toimipisteestä tarjotaan asumisen tuen palveluita päihde- ja mielenter-veyskuntoutujille, joilla on suuria haas-teita selviytyä arjestaan. työskentely tapahtuu pääosin asiakkaan kotona tai muussa hänelle tavanomaisessa elin-ympäristössä. asiakasta tuetaan ko-konaisvaltaisesti itsenäisen asumisen ja arjen tasapainon onnistumiseksi sekä ohjataan elämänhallintaan liitty-vien asioiden hoidossa.

Laaja lastensuojelun palveluvalikoima vahvistaa yksikön tarjontaa kunnilleaikuissosiaalityön lisäksi kuopion toi-mipisteestä tarjotaan lasten ja –per-heiden palveluiden avohuollon tukea;

arvioivaa, ennaltaehkäisevää ja korjaa-vaa palvelua. Pohjois-suomen alueel-la kunnat ovat suosineet eniten perhe-kuntoutusta. Muita silmusta tarjottavia palveluita ovat vanhemmuuden arvi-ointi, perhetyö- ja terapia, ammatilli-nen tukihenkilötoiminta, koulunkäyn-nin tuki, jälkihuolto, erityisnuorten opinto-ohjaus ja urasuunnittelu. uute-na palveluna kuopioon saadaan per-heinterventio, johon koko Pohjoisen alueen lasten- ja perheiden palvelui-den henkilökunta on saanut koulutus-ta. lasten ja perheiden palveluissa tär-kein tavoite tukea koko perhettä tai sen eri osia, jotta kaikki perheen jä-senet voisivat asua saman katon alla omassa kodissa. •

Avopalveluilla Savoa valloittamassaTEKSTi aRi niskanen

Page 14: Meidan Vida 1/2016

yksikään yritys ei toimi tuotta-vasti, ellei henkilökunta voi hyvin. Monissa yhtiöissä tämä on koru-lause, joka kantaa juuri sen het-ken, minkä juhlat kestävät.

sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyrityksenä Medividan joh-to ajattelee toisella tavalla: koska yhtiön visio on tuottaa hyvinvoin-tipalveluita, työntekijöiden on sitä suuremmalla syyllä oltava työhön-sä innostuneita ja motivoituneita. sen enempää omien työntekijöi-den työhyvinvointi kuin myöskään loppuasiakkaan hoitokokemus ei-vät saa jäädä puolitiehen.

Ricardo Menezes ja Aki Kamp-pinen eivät kumpikaan paukutte-le henkseleitään, vaikka yhtiö on niittänyt työhyvinvointimittauk-sissa huipputuloksia. ulkopuoli-sen arvioijan mukaan porukka tu-lee aamulla mielellään töihin ja tämä on heistä molemmista paras mahdollinen merkki työhyvinvoin-nista.

– on aina kiva kuulla, että me-dividalaiset ovat kertoneet meistä myös kavereilleen, sanoo Ricardo.

Ricardo ja aki arvostavat mo-lemmat avointa vuoropuhelua ja pyrkivät kuuntelemaan herkällä korvalla, mitä käytävillä puhutaan. yhtiön runsaat sata lähiesimiestä ovat saaneet mittauksissa hyviä tuloksia siitä, että työntekijät tun-tevat tulevansa kuulluiksi.

Pieni vaihtuvuus kertoo omaa kieltään siitä, että porukka viih-tyy eikä siirry muualle, vaikka se hoiva-alalla on puhelimensoiton päässä.

kaikki ei tietenkään Medividas-sakaan ole niin kuin strömsössä, vaan aina on asioita, joita voi vii-lailla tai miettiä tapaa tehdä teh-dä toisin.

haasteellista on myös se, että toimipisteitä on eri puolella suo-mea ja osa ihmisistä on tuttuja toisilleen vain nimeltään eikä aina edes siltä. siksi oli hyvä asia, että Ricardo päätti tehdä elämäntapa-remontin.

Vuosi sitten syksyllä Ricardo sai läjäpäin madonlukuja lääkäriltään: verenpaine, kolesteroli ja verenso-keri olivat koholla. ilman terveys-remonttia hän joutuisi aloitta-maan lääkityksen.

– keski-ikäiset miehet ostavat tässä vaiheessa joko moottori-pyörän tai alkavat kuntoilla. Pää-tin valita halvemman vaihtoeh-don, sanoo Ricardo.

kahden kuukauden kuluttua paino oli pudonnut noin 14 kiloa ja olo oli Ricardon mukaan vir-keämpi, energisempi ja unentarve vähäisempi. Päivittäinen treenaa-minen piti huolen siitä, että pelko kilojen takaisin mätkähtämisestä oli turhaa.

Johtoryhmän kokouksessa syn-tyi ajatus ottaa koko henkilökun-ta mukaan terveys- ja liikunta-seikkailuun. Muutama ryhmän jäsenistä oli osallistunut edellise-nä vuotena Helsinki City Runiin, puolimaratoniin.

Ricardo innostui asiasta ja lait-toi meilin, jossa hän haastoi koko henkilökunnan mukaan keväiseen tapahtumaan. Mutta pitää luoda myös muita tapoja koota poru-kat yhteen, nostaa me-henkeä ja samalla työhyvinvointia. henkilö-kunnalta onkin pyydetty ideoita vastaavaanlaisiin tapahtumiin.

treenit alkoivat syksyllä Pirkko-lan urheilupuistossa pitää pystyä puhumaan -ajatuksella: kävellen ja vähitellen juoksuaskeleita lisä-ten niin, että juttu luistaa ilman lii-kaa hengästymistä.

kuukausien aikana lenkeillä oli ehditty pohtia ravinto- ja elämän-tapa-asioita. loppumetreillä mu-kana oli 22 innokasta juoksijaa. osa heistä oli vanhoja konkareita ja osa ensimmäistä kertaa juokse-massa.

– Juoksu meni hyvin ja kaik-ki pääsivät maaliin. ensi vuonna haaste otetaan uusiksi, sanoo aki.

Maaliviivalta porukat siirtyivät saunomaan ja viettämään iltaa Medividan tiloihin. Moni nimi mei-lilistasta löysi päivän ja illan mit-taan kasvot. •

Työhyvinvointi on kimppajuttu

Työhyvinvointi on win–win-tilanne: kaikki hyötyvät, kun työntekijät voivat hyvin. Vastuu siitä on kuitenkin yhteinen.

MediVidan henkilöstölehti 1/2016

1 41 4

TEKSTi Riitta ekholM KuvAT Riitta ekholM Ja shutteRstock

Page 15: Meidan Vida 1/2016

KALKKiviivOiLTA MAALiiN

sateen ropina ei haitannut puolimaratoniin valmistautuneita juoksijoita.– happirikas ja helppo hengittää, totesi Helena Kemppainen verrytellessään sone-

ra stadiumilla. samoilla linjoilla on Kuloheimon Janne. hän kertoo juoksevansa säässä kuin sääs-

sä ympäri vuoden, enemmän matkaa kuin aikaa.Paltamosta kotoisin oleva helena aloitti harjoittelun tammikuussa. aluksi matka

oli seitsemän kilometriä, mutta helmikuuhun tultaessa kilometrejä oli tullut jo kolme lisää.

– huhtikuussa meni 18 kilometrin lenkki ihan hyvin. tammikuusta toukokuuhun ki-lometrejä oli kertynyt kaiken kaikkiaan 500. hiihtolenkkejä en ole laskenut, kertoo helena.

Juoksijoiden joukossa oli muitakin kovakuntoisia, jotka harrastavat hiihtovaellusta, kiipeilyä, polkujuoksua ja kuntosalia. he lähtivät kisaan lyhyellä varoitusajalla peruu-tuspaikkoja paikatakseen.

–kävi hyvä tuuri, että viime tingassa pyydettiin mukaan. Pohjakunnolla mentiin, Janne sanoo. hän juoksee vuosittain kahdesta neljään polkumaratonia. Myös italian dolomiittien vuoristojen 50 kilometrin haasteet ovat tuttuja.

–Puolimaratoneja tulee juostua useinkin, yleensä huvikseen kavereiden kanssa, sanoo Janne.

Fiilis oli Jannen mukaan ehdottomasti hyvä ja tapahtumalla porukkaa yhdistävä vaikutus.

–Vaarana on ehkä se, että puolimaraton yhdistää vain samanhenkisiä ihmisiä. yh-teisiä liikuntatapahtumia voisi olla monenlaisia, sanoo Janne.

PiSTä iTSESi LiKOON

Terveyden ja hyvinvoinnin eteen ei voi liikaa tehdä töitä. Toukokuun alusta Medividal-la aloittaneena näen, miten ulospäinsuuntautuneita porukat ovat. Itse ei voi antaa vä-hempää.

Työhyvinvointi on yhteinen juttu. Se ei mene niin, että työnantaja laittaa hauskan ha-tun päähänsä. Jokaisella on vastuu esimerkiksi ilmapiirin luomisessa.

Juoksutapahtumalla on iso merkitys yhteishengen luomisessa. Jaksaminen töissä ei ole itsestään selvyys. Fyysinen ja henkinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä.

On monia tapoja luoda yhteistä henkeä ja parantaa työhyvinvointia. Yksiköt voivat tehdä omanlaisiaan asioita, kuten pudottaa yhteistuumin painoa, esimerkiksi 20 kiloa koko porukka syksyn aikana. Ei kaiken tarvitse olla yksilöön sidottua.

Työviihtyvyyttä lisää sekin, että kaikki tietävät omat vastuualueensa ja saavat siitä palautetta sekä julkisesti että kahden kesken. Johdon vastuulla on antaa selkeät teh-tävänkuvaukset sekä huolehtia siitä, että arki työpaikalla sujuu ja työtehtävät on jaettu tasaisesti.

outi aalto, kotihammas

MiSTä ON TyöHyviNvOiNTi TEHTy?

työkyky, työterveys, työhyvinvointi, työnimu, uupumus, stressi, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, vuorovaikutus, kannustava ilmapiiri, tieto omasta vastuualueesta, palaute. näitä aineksia tutkiskelemalla ja koostamalla syntyy oikea resepti työhyvinvointiin.

TiEdä TäMä:

”Yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro tuo kuusi euroa takaisin.” Työterveyslaitos

”Menetetyn työpanoksen kustannus kansantaloudessa on vuodessa 24 mrd euroa ja kuukaudessa noin 2 mrd eu-roa.” STM

”Poissaolot maksavat kansantaloudes-sa vuodessa noin 3,4 mrd euroa, työ-kyvyttömyyseläkkeet 8,0 mrd euroa ja työterveydenhuolto 7,8 mrd euroa.” STM

Jäikö viimeksi heitetty liikunta-

haaste välistä tai toivoisitko jotain

muuta? Ehdota toimituksen osoittee-

seen toiveesi tulevista liikuntahaas-

teista: [email protected]

1 5

Page 16: Meidan Vida 1/2016

1 6

Uutta MediVidassa

Sini Kajander on aloittanut ostores-

kontranhoitajana taloushallinnossa

23.5.2016.

Kaiu Prikk on aloittanut lääkäri-

nä eMa group oy:n palveluksessa

14.1.2016.

Ene Pallon on aloittanut lääkäri-

nä eMa group oy:n palveluksessa

11.4.2016.

Marja-Leena Simonen on aloittanut

työterveyshuollon erikoislääkärinä

ema group oy:n palveluksessa tam-

mikuussa 2016.

Laura Kuparinen on aloittanut sai-

raanhoitajana ema group oy:n palve-

luksessa toukokuussa 2016.

Maria Korkeamäki on aloittanut sai-

raanhoitajana ema group oy:n palve-

luksessa toukokuussa 2016.

Katja Haste on aloittanut terveyden-

hoitajana ema group oy:n palveluk-

sessa toukokuussa 2016.

innos Kalmer on aloittanut lääkäri-

nä eMa group oy:n palveluksessa

01.06.2016.

Reet Linnamägi on aloittanut lääkä-

rinä eMa group oy:n palveluksessa

1.6.201.6

Juri viidebaum on aloittanut lääkä-

rinä eMa group oy:n palveluksessa

4.7.2016.

Anne ukkola on aloittanut suuhygie-

nistina ja Pohjois-suomen aluepäällik-

könä kotihammas oulussa 1.2.2016.

Outi Aalto on aloittanut etelä-suo-

men aluepäällikkönä kotihampaassa

1.2.2016.

Markus vehkalahti on aloittanut ham-

maslääkärinä kotihammas Mobiilissa

18.2.2016.

Sirkka Lamberg on aloittanut ham-

maslääkärinä kotihammas oulussa

1.4.2016.

Mikael Bengs on aloittanut ham-

maslääkärinä kotihammas Mobiilissa

1.4.2016.

Saara Sailaranta on aloittanut koti-

hammas Munkkiniemen asemavastaa-

vana 1.6.2016.

Teija Grundström on aloittanut koti-

hammas Järvenpään asemavastaava-

na 1.6.2016.

Johanna virtanen on aloittanut

ohjaajana simonpirtissä 28.12.2015.

Kirsi Chime on aloittanut vastaava-

na sairaanhoitajana simonpirtissä

1.1.2016.

Mari Kitula on aloittanut ohjaajana

Ratamo turussa 4.1.2016.

Raija Kolehmainen on aloittanut

ohjaajana simonpirtissä 15.2.2016.

Tiina valta-Numminen on aloittanut

lähihoitajana inkilänrinteessä 1.4.2016.

Elina Ruokolainen on aloittanut lähi-

hoitajana inkilänrinteessä 11.4.2016.

Mari Kemppainen on aloittanut vas-

taavana sairaanhoitajana Pekkalassa

18.4.2016.

Krista Leinonen on aloittanut lähihoi-

tajana inkilänrinteessä 18.4.2016.

Kaisa Knuutti on aloittanut vastaava-

na sairaanhoitajana ilolassa 17.6.2016.

Noora Kuutti on aloittanut vastaava-

na ohjaajana lastensuojeluyksikkö

kivirannassa 15.2.2016.

Mika Pietilä aloitti ohjaajana lasten-

suojeluyksikkö Pirttikoskella 18.4.2016.

Tuomo Ala-Pöntiö aloitti avohuollon

ohjaajana kajaanin avopalvelukeskus

silmussa 25.4.2016.

Satu Kuisma ja Risto Lök ovat aloitta-

neet perhekotivanhempina ammatilli-

sessa perhekodissa tammenterhossa

kesäkuussa 2016.

KotiHammas Munkkiniemi helsin-

gissä on aloittanut osana Medividaa

1.5.2016 alkaen.

KotiHammas Kurrenkulma Järven-

päässä on aloittanut osana Medividaa

1.5.2016 alkaen.

KotiHammas Oulu on aloittanut

osana Medividaa 1.2.2016 alkaen.

Palvelukoti Länsituuli Oy on siirty-

nyt osaksi Medivida konsernia 1.1.2016.

Palvelukoti länsituuli tarjoaa asumis-

palveluja mielenterveysasiakkaille

espoossa.

Kangasrouskun toimintayksikkö on

tullut osaksi Medividaa 1.1.2016. kan-

gasrousku tarjoaa asumispalveluja

sekä työ- ja päivätoimintaa kehitys-

vammaisille oululaisille asiakkaille.

villa Albert on aloittanut toimintan-

sa huhtikuussa 2016. yksikkö tarjoaa

asumispalveluja oululaisille ikäihmi-

sille.

villa Fiona on aloittanut toimintansa

kesäkuussa 2016. yksikkö tarjoaa

asumispalveluja kokkolalaisille ikä-

ihmisille.

Avopalvelukeskus Silmun Kuopion

toimipiste on aloittanut toimintansa

maaliskuussa 2016.

Ammatillinen perhekoti Tammenter-

ho lahdessa on aloittanut toimintan-

sa kesäkuussa 2016.