matkalla aikuisuuteen - wordpress.com...matkalla aikuisuuteen author profile created date 3/7/2010...
TRANSCRIPT
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
Hiljattain julkaistu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskysely 2009
kertoo aiempaa uupuneemmista nuorista.
Lukiolaiset kärsivät niin päivittäisestä väsymyksestä kuin niska- ja hartiakivuista.
Lukiolaisilla esiintyy näitä oireita aiempaa yleisemmin, ja lähes viidesosalla esiintyy
päivittäin useita oireita. Myös lähes puolet piti koulutyöhön liittyvää työmäärää liian
suurena. Syitä uupumukseen on monia, mutta yksi pätevä kandidaatti löytynee un-
ivajeesta. Lukiolaisista 40 prosenttia vetäytyy tavallisesti yöpuulle vasta kello 23 jäl-
keen.
Kouluterveyskysely toteutettiin Tampereella seitsemännen kerran. Kyselyyn vastasi
yli 7000 henkilöä. Vastaajina olivat peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset,
lukion 1.–2. vuosikurssin opiskelijat ja ensimmäistä kertaa ammattikoulujen ensim-
mäisen ja toisen vuoden opiskelijat.
Kouluterveyskysely on osoitteessa
http://info.stakes.fi/kouluterveyskysely/FI/index.htm.
14
15
16
Ykkösluokkalaiset Johannes
Nieminen ja Ida-Maria Olva
opiskelevat Messukylän lukion
viestintälinjalla. He ovat
Tampereen kaupungin aloit-
teesta kehittämässä Nuorten
Tampere -portaalia.
Päivitystä kaivataan, koska
tällä hetkellä sivusto on hei-
dän mukaansa enemmänkin
”nuorille Tampere” -sivusto,
jossa aikuiset neuvovat nuoria.
”Etusivun rakenne on hyökkäävä ja täynnä tavaraa”, toteaa Ida-Maria Olva.
”Tarvittavat palvelut, esimerkiksi mielenterveyspalvelut, löytyvät vasta kunnon
etsimisen jälkeen.”
Myös vuorovaikutukselle tarvitaan tilaa. Johannes Nieminen ehdottaa sivustolle
foorumia, jossa kuka tahansa voi kysyä nuorisotoimelta Tampereen kaupungin
toiminnasta, tai vaikka tietoa hyvästä kahvilasta.
Nuorten mielestä foorumin tulisi olla avoin väylä saada äänensä esille, ja jopa
keino herätellä päättäjiä. Yksittäisen opiskelijan ääni on heikko, mutta ryhmässä
voi olla enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa.
Johannes Nieminen ehdottaa myös koulutuntien hyödyntämistä portaalin
toiminnan tutkimiseen – onhan kyseessä Tampereen kaupungin hanke.
”Tieto toiminnasta on tärkeää, koska kuinka osaa tehdä mitään, jos ei tiedä,
mitä voi tehdä”, tähdentää Ida-Maria Olva.
17
18
19
20
Nuortenlehti Suosikin verkkokeskustelupalstalla kyseltäessä moni käyttäjä ker-
too voivansa tavata terveydenhoitajan lähes joka kerta, kun siihen on tarvetta.
Osa käyttäjistä kuitenkin kertoo, että terveydenhoitajan vastaanotolle tarvittava
ajanvaraus hankaloittaa toimintaa.
Noin puolet kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että heille olisi hyötyä
Habbo Hotellissa vastaanottoa pitävästä terveydenhoitajasta. Nekin, jotka ei-
vät koe asiasta olevan itselleen hyötyä uskovat, että muut nuoret suhtautuisi-
vat vastaanottoon positiivisesti.
Osa muistuttaa, että vastaanotolla pitäisi voida käydä anonyymisti, jotta
aroistakin asioista voisi keskustella.
21
22
23
24
25
26
27
28
29
molempien
nyökytellessä.
Haastateltavien nimet on heidän pyyn-
nöstään muutettu.
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
Neljäsosa jättää aamupalan kokonaan syömättä
Joka koulupäivä aamupalaa syö yläkoululaisista 60 prosenttia ja lukiolaisista
70 prosenttia.
Ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoista aamupalaa syö vain puolet.
Neljäsosa ammattikoululaisista jättää aamiaisen kokonaan syömättä use-
ammin kuin 1-2 kertaa viikossa.
Noin 13 prosentilla vastanneista on melko paljon vaikeuksia seurata opetusta
tunneilla.
Yläkoululaisista 15 prosentilla on väsymystä lähes päivittäin, tytöillä enem-
män kuin pojilla. Lukiossa ja ammattikoulussa tulokset ovat vastaavanlaisia.
Kouluterveyskyselyyn vastasivat peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokka-
laiset sekä lukioiden ja ammattioppilaitosten ensimmäisen ja toisen vuosi-
kurssin opiskelijat.
41