l{oodari, yrittajaja perfektionisti - m-files€¦ · l{oodari, yrittajaja perfektionisti...
TRANSCRIPT
l{oodari, yrittajaja perfektionisti Ohjelmointi on mieluisin osa M-Filesin perustajan Antti Nivalan tyota. Han haluaa edelleen kirjoittaa koodia joka viikko. Palkittu yrittaja ja teknologiajohtaja osallistuu itse mvos tuotekehitykseen. Teksti Annika Korpimies Kuvat Karoliina Paavilainen
"Tasta voi kasvaa jotain todella isoa." "Tarina on vasta alussa." Vankkurnaton usko omaan osaami
seen on kirittanyt M-Filesin perustajaa Antti Nivalaa urallaan eteenpain, Nyt haneen ja M Filesiin uskovat myos muut.
Nivalalle, hanen ripeasti kasvaneelle tiimilleen ja yritykselle on viime aikoina satanut palkinto ja ja tunnustuksia: vuoden ohjelmistoyrittaja, vuo den tietotekniikkatuote, vuoden teknologiakasva ja. Maaliskuussa M-Files sai 33 miljoonan euron paaomasijoituksen, ja sen tiedonhallinnan ryokalut kisaavat nyt maailmalla Microsoftin, Oraclen ja IBM:n tuotteiden kanssa. Nivalan mukaan tunnustukset ovat olleet iso mo
tivaation lahde koko M-Filesin henkilokunnalle. "Osa palkinnoista on tullut yrittaiyydelle, osa tek
nologialle ja tuotteelle. Jokainen tunnustus on valta van arvokas ja tarkea." Myos paaomasijoittajat ovat noteeranneet tun
nustukset. Nivala uskoo, etta niista on tullut sijoit tajille lisatodiste siita, etta M-Files on saanut aikaan jotain hienoa.
Teini koodaa 38-vuotias Nivala alkoi koodata ensimmais ta ohjelmistotuotettaan jo y!aasteella. Han kehit ti isansa insinooritoimistolle kaavasuunnitelmien varitysohjelman. Kun poika aloitti lukion, isa vei M-Colorin messuille ja loysi sille asiakkaita kunnis ta ja kaupungeista.
30 TIVI KESAKUU 2016
"Silkkaa tietamattomyyttamme ajattelimme, etta ohjelmistoa voisi noin vain myyda myos Amerik kaan. Laitoimme mainoksen yhdysvaltalaiseen cad alan lehteen ja saimme M-Colorista tilauksia ame rikkalaisista insinoori- ja arkkitehtitoimistoilta", Antti Nivala muistelee. Armeijassa ollessaan han vastaili iltaisin M-Co
lorin asiakkaiden I kysymyksiin, ja kun han sai oh jelmistotekniikan opinnot paatokseen Tampereen teknillisessa yliopistossa, ohjelmistosta kertyi liike vaihtoa jo 200 000 euroa vuodessa. Varitysohjelmal la on tanakin paivana oma vakiintunut kayttajakun tansa ja se tuottaa edelleen voittoa.
Tieto hallintaan Nivala ryhtyi vuosituhannen alussa kehittamaan uutta ohjelmistotuotetta, jolle loytyisi isommat markkinat kuin M-Colorille. Idea M-Filesin nykyi selle paatuotteelle loytyi jalleen isan insin66ritoimis tosta. Rakennusalan projekteissa syntyy paljon do kumentteja, eika perinteinen kansiorakenne ollut kateva tapa hallita niita. Uuden tiedonhallintaratkaisun kulmakiveksi tuli
metatietojen hyodyntaminen. Tietoa luokitellaan, analysoidaan ja kasitellaan intuitiivisesti sisallon pe rusteella. Vastaavanlaista ohjelmistoa kilpailijoilla ei ole, vaikka nekin ovat lisanneet metatieto-ominai suuksia omiin ohjelmistoihinsa. Vuosien varrella ratkaisua on kehitetty niin, etta
dokumentit ja tiedostot voidaan yhdistaa esimerkik- si asiakkuudenhallinnan seka toiminnanohjaus- ja ...
T I
ANTTI NIVALA, 38 KOULUTUS Ohjelmistotekniikan diplomi-insinoiiri URA M-Filesin perustaja, tytis kennellyt yrityksen toimitusjohtajana vuodet2005-2012ja sen jiilkeen teknolo giajohtajana PERHE vaimo, 4-vuotias tytiir, 2-vuotias poika HARRASTAA lenkkeilyii.
MUUTOSTOIVEITA. Asiakkaat esittii viit Antti Nivalalle valtavasti tuote kehitysideoita ja pyynttijii, mikii on tiirkeii osa tytitii.
TIVI KESAKUU 2016 31
T I
Yhtio kasvoi vuoteen 2013 asti tulorahoituksel la yhdeksan miljoonan euron kokoluokkaan. Sitten ensimmainen paaomasiioittaja tuli mukaan kuuden miljoonan euron sijoituksella.
USA ja uskottavuus Reippaasta kasvustaan huolimatta M-Files on vie la pieni tekija kansainvalisilla markkinoilla. Yritys on viime vuodet hakenut jalansijaa etenkin Yhdys valtojen markkinoilta. M-Filesin Yhdysvaltojen-ty taryhtion tyontekijamaara on kipuamassa sataan henkiloon, Silti yhtiolla on viela valtavasti tehtavaa rapakon takana. "USA:n markkinoilla meista ei tieda rehellisesti
sanottuna juuri kukaan. Koko on siella kynnyskysy mys ja alle tuhannen tyontekijan yritysta pidetaan pienena yrityksena ." Viime vuonna M-Filesin tulos oli viisi miljoonaa
euroa miinuksella. Nivala muistuttaa, etta yhtio on tarkoituksella investoinut kasvuun. Se on sijoittanut tuotekehitykseen viime vuosina 15-16 prosenttia lii kevaihdosta ja myynti- ja markkinointiorganisaatio ta on kasvatettu rivakasti. "Seuraavat pari vuotta mennaan viela nain ja hy
vaksytaan tappiollinen tulos. Sen jalkeen toimin ta voidaan kaantaa kannattavaksi. Siihen uskovat myos sijoittajat." M-Files sai maaliskuussa yhden kaikkien aiko
jen mittavimmista sijoituksista suomalaiseen kasvu yritykseen: yhteensa 33 miljoonan euroa. Paasijoit taja on Partech Ventures Ranskasta. Muita sijoittajia ovat Suomen Teollisuussijoitus seka brittilainen Draper Esprit. Teollisuussijoitus tuli mukaan, koska uskoi M-
4 VINKKIA YRITTAJALLE YRITTAJAN ALKUTAIVAL voi olla kivinen. Antti Nivala neuvoo miettimaan naita kysymyksia jo siina vaiheessa, kun harkitsee yrittajan uraa
Yrittiijiin pitiiii seurata tark kaan kuluja, mutta vielii tiirkeiimpiiii on kasvattaa tuloja, Antti Nivala uskoo. 1. Mita uutta tai erilaista aiot tarjota? Se Ikea
viesti erilaisuudesta auttaa, mutta toisaal ta aivan uusien asioiden myynti voi olla yllattavan vaikeaa.
2. M inka arvoinen ratkaisusi on asiakkaalle? Asiakas ei maksa siita, kuinka vaikea tai tyolas tuote tai palvelu on ollut kehittaa, vaan siita, miten arvokkaan ongelman se ratkaisee.
3. Kuinka pian voit saada ensimmaisen maksavan asiakkaan? Mita teet, jos sii hen kuluukin omaan arvioosi verrattuna moninkertainen aika?
4. Pystytko olemaan tarvittaessa vuoden ii man palkkaa? Tallainen joustavuus on suureksi avuksi, jos ja kun tulee vaikeam pia aikoja.
"USA:~ MARKl(JNOILLA MEISTA El TIEDA REHELLISESTI SANOTTUNA JUURI KUKAAN."
"Meilla oli alusta lii.htien vahva usko, etta teem me asioita oikein." Nivalan mukaan yritys teki alkutaipaleellaan liike
toimintasuunnitelmia, joissa ennakoitiin kovaa kas vua ripeaan tahtiin. Toiminta ei kuitenkaan eden nyt yhta vikkelasti kuin perustajat alkuun arvioivat. Yhtion liikevaihto oli viime vuonna 30 miljoonaa euroa. "Kuvittelimme etta kasvamme hyvin nopeasti sa
dan hengen yritykseksi. Toisaalta nyt yritys on paas syt pidemmalle, kuin alun perin ajattelimme. Seu raava iso tavoitteemme on nousta sadan miljoonan euron liikevaihtoon. Tiedonhallinnan markkina on laaja ja skaalautumismahdollisuudet isoja."
hr-jarjestelmien tuottaman tiedon kanssa. M-File sin uusin teknologiainnovaatio mahdollistaa tiedon loytamisen sen merkityksen ja sisallon perusteella riippumatta siita, mihin paikkaan tai jarjestelmaan tieto on alun perin tallennettu. Neljan miehen tiimi on kasvanut nyt yli 300 hen
gen yritykseksi ja kuuden viimeisen vuoden liike vaihdon kasvu on ollut liki tuhat prosenttia
PALKINTOJA & TUNNUSTUKSIA ·-·-·-·-·--"I"---·-· Syyskuu
Tampereen kaup pakamari valitsee
M-Filesin toimitusjoh tajan Miika Miikitalon Vuoden yritysjohta-
jaksi.
Syyskuu Tekniikka& Talous -leh ti valitsee M-Filesin Vuoden teknologia
kasvajaksi. Tunnustus myiinnetiiiin vahvaa kasvua osoittaneel le teknologia-alan
yritykselle.
Lokakuu Tekniikan Akatemia myiintiiii M-Filesille Mi 11 en n i u m-ku n n i an o so itu ks en uraauur tavasta kehitystyiistii big datan sovellus alueella sekii saavu tuksista kansainviili senii kasvuyrityksenii.
Helmikuu Nivala valitaan Vuoden
teknologiajohtajaksi. Hiin saa kiitosta panos tuksistaan M-Filesin
teknologia kyvykkyytee n ja kasvumahdollisuuk siin sekii toiminnastaan inspiroivina johtajana.
Maaliskuu TIVIA ja Tietotekniikan tutkimussiiiitiiin hallitus palkitsevat M-Filesin tiedonhallinta ratka isun Vuoden tietotekniikka
tuotteena.
Joulukuu Deloitte listaa M-Fi lesin kuudetta kertaa nopeimmin kasvavien tekno log iayritysten joukkoon Suomessa ja Euroopassa. Yhtiii on Suomen listan 14.
nopein kasvaja.
Joulukuu Dhjelmistoyrittii jiit palkitsee Antti Nivalan Vuoden
ohje lmistoyrittiijii n ii ohjelmistoteollisu u dessa menestymisen sekii kansainviilisen kasvun ansiosta.
32 TIVI KESiiKUU 2016
"EN MALTA JATTAA OHJELMO.INTIA MUILLE, VAIKKA SE El EHKA OLEKAAN KAIKKEIN PARAST.A M~liDOLUSTA AJANKAYTTOA." Filesin kasvumahdollisuuksiin: "Uuden kasvuvaih teen ja teknologiavision ansiosta M-Filesin tarina on vasta alussa", perusteli johtaja Juba Lehtola si joituspaatosta. Rahoituksen avulla M-Files kiihdyttaa kasvuaan
ja avaa uusia toimipisteita Eurooppaan ja Aasiaan.
Koodaus on tyon suola Nivala oli pitkaan M-Filesin toimitusjohtaja, mut ta han siirtyi muutama vuosi sitten yhtion teknolo giajohtajaksi. Yritys on kasvanut niin, ettei han voi enaa olla kaikessa mukana. Toimitusjohtajan pestin otti vastaan Miika Makitalo. "Minun on pitanyt sanoa ei monelle asialle ja
paattaa mihin keskityn. Teknologiajohtajaksi ryhty minen oli oikea ratkaisu. Minua motivoivat enem man tuotteen kehittamiseen liittyvat asiat kuin vaikkapa henkilostohallinto. Miikalle taas toimitus johtajan tehtavat istuvat todella hyvin", Antti Ni vala arvioi. Nivalalle on tarkeaa, etta oma tyoaika kuluu nii
hin asioihin, joihin han haluaa sen kuluvan - ja han haluaa edelleen ohjelmoida joka viikko. Ennen Ni vala oli keskeinen tekija ohjelmiston joka moduu lissa, nyt han ehtii olla mukana pienemmissa koko naisuuksissa. Tuotekehityksella on oma vetajansa ja tiimissa on 80 ohjelmistokehittajaa. Oleellinen osa Nivalan tyota on kuitenkin asiak
kailta ja tuotekehitystiimilta tulevien kehitystoivei den puntaroiminen. "Ohjelmointi on sittenkin kaikkein mieluisin osa
tyotani. En malta jattaa sita muille, vaikka se ei ehka olekaan kaikkein parasta mahdollista ajankayttoa. Haluan olla lii.hella kehitystyota ja tietaa, etta pys tyn itse osallistumaan siihen." Nivala myontaa, etta hanta on yrittajan uralla aja
nut eteenpain sitkeys ja jaarapaisyys. "En halua antaa periksi, vaan haluan nayttaa, mi
hin pystyn. Luonteessani on myos sisii.anrakennet tuna tietynlainen taydellisyyden tavoittelu. Uskon, etta minut koetaan vaativaksi esimieheksi." Han jaksaa yha innostua yrittajan arjesta, vaikka
kaksi- ja neljavuotiaiden lasten isalle olisi kovasti ky syntaa myos kotona. Nivala lataa akkujaan juokse malla ja lii.htee usein kollegansa kanssa lenkille ilta kymmenelta, kun lapset jo nukkuvat. "Juoksen saalla kuin saalla: lenkkeilya 20 asteen
pakkasellakin on tullut testattua. Ulkomaan tyoreis suilla lenkkeily on helppo harrastus. Pakkaan vain lenkkarit matkalaukkuun mukaan ja perilla voin yh distaa juoksun ja turistikierroksen." •
M-FILES MIKA Dhjelmistoyhtiti, joka kilpailee tiedon hallinnan tyiikaluillaan kansainviilisten jiittien, kuten Microsoftin, Draclen ja IBM:n kanssa. M-Filesin tiedonhallinta perustuu metatietoihin eikii dokumenttien sijaintiin esimerkiksi kansio rakenteessa. TALOUS M-Filesin liikevaihto on ollut voi makkaassa kasvussa, ja kuuden viimeisen vuoden kasvu on liihes 1 000 prosent tia. Liikevaihto 30,3 miljoonaa euroa (2015), nettotulos 5,6 miljoo naa euroa miinuksella. TE-arvosana 5,5. TYONTEKIJAT 307 tyiintekijiiii: yli 200 Suomessa, 7 Britan niassa ja 80-90 henkeii USA:n tytiiryhtiiissii, jonka piiiitoimipiste on Dallasissa Teksasin osavaltiossa.
TIVI KES.iiKUU 2016 33