long slide jääkiekkoturnaus vuonna 2008 syntyneille

24
16.-17.9.2017 JYVÄSKYLÄ LONG SLIDE jääkiekkoturnaus vuonna 2008 syntyneille junioreille

Upload: others

Post on 01-Nov-2021

0 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

16.-17.9.2017 JYVÄSKYLÄ

LONG SLIDEjääkiekkoturnausvuonna 2008 syntyneille junioreille

Olemme iloisia voidessamme toivottaa teidät tervetulleeksi LONG SLIDE -jääkiekkoturnaukseen. Mukana on kaikkiaan 20 innokasta 08-juniorijouk-kuetta ja jokaiselle joukkueelle on luvassa 7 - 8 tiukkaa, mutta samalla reilua ja rehtiä ottelua.

Toivomme teidän viihtyvän turnauksessamme. Turnaushenkilöstömme, lukuisat talkoolaiset sekä LähiTapiola -jäähallin ja Buugi- hyvinvointi- ja liikuntakeskuksen henkilöstö palveluineen tarjoavat erinomaiset puitteet laadukkaalle jääkiekkoturnaukselle ja koko perheen viihtymiselle. Jäähallin palveluinamme ovat mm. kioski, varustetori, arpajaiset sekä makkarapiste. Lisäksi liikuntakeskuksen ruokailu-, liikunta- ja hyvinvointipalvelut ovat hyödynnettävissänne.

LONG SLIDE –turnaus järjestetään kaikkiaan 16. kerran. Pitkästä koke-muksesta huolimatta olemme nyt ensi kertaa, joulukuussa 2016 avatussa, kaksikaukaloisessa LähiTapiola -nuorisojäähallissa. Muutoksella olemme halunneet hieman uudistaa turnaustamme, hyödyntää Jyväskylän ja uuden jäähallin tarjoamat monipuoliset palvelut sekä tiivistää aikataulua siten, että joukkueille jää laadukkaiden pelien lisäksi aikaa myös muulle, joukku-een yhteiselle ajalla (esim. kylpylä, SuperPark tms.). Jyväskylän keskustan läheisyyden myötä myös JYP:n liigapelaajien vierailut turnauksessamme onnistuvat aiempaa paremmin. Voimmekin ilolla kertoa, että LONG SLIDE -turnauksemme kummipelaaja Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen tulevat tervehtimään joukkueita sunnuntai-iltapäivällä.

Tavoitteenamme on kehittää turnaustamme jatkuvasti ja systemaattisesti yhä laadukkaammaksi. Kuulemme erittäin mielellämme palautettanne uu-distuksesta ja missä asioissa voimme palvella teitä jatkossa entistä parem-min. Risut, ruusut ja kehitysehdotukset voi jättää turnauksen aikana tur-naustoimistoon, jonka lisäksi lähetämme turnauksen jälkeen joukkueiden vastuuhenkilöille palautekyselyn. Palkitsemme parhaat kehitysehdotukset tuotepalkinnoilla. Visionamme on, että tulevaisuudessa LONG SLIDE on Suomen laadukkain ja suurin nuorten pelaajien juniorijääkiekkoturnaus.

Tervetuloa Keski-Suomeen! 

Turnaustoimisto aukeaa lauantaina 16.9. 2017 klo 9.30. Joukkueiden saa-vuttua turnauspaikalle joukkueenjohtajien on akkreditoitava joukkueensaturnaustoimistossa, jolloin joukkueille jaetaan turnauksen käsiohjelmat, annetaan tarkemmat ohjeet turnauksesta sekä jaetaan palautekyselylomak-keet. Joukkueiden on ilmoittauduttava vähintään 45 minuuttia ennen en-simmäistä otteluohjelmaan merkittyä pelin alkamisaikaa. Turnaustoimistokoordinoi joukkueille otteluiden pelipaidan värin. Turnausaikataulun nou-dattaminen on ehdottoman tärkeää koko turnauksen toteuttamiseksi otte-luohjelman mukaisesti. Joukkueiden tulee olla valmiina 10 minuuttia ennen otteluiden alkua.

LähiTapiola Areenan ravintolassa ja kahviossa (1. krs) on myytävänä mm. turnauksen aikaiset ruokailut, pientä suolaista, leivonnaisia, välipalaa sekä juomia. Jäähallin katsomotasanteella (2. krs) sijaitsevat mm. arpajaiset (2 €/kpl, joka arpa voittaa) sekä varustetori, josta voi ostaa edullisesti urhei-luvarusteita.

Joukkueiden johtajien on ohjeistettava joukkueidensa jäsenet turnauksen yleisjärjestelyistä sekä turvallisuusmääräyksistä turnaustoimiston antami-en ohjeiden perusteella. Ensiapupiste sijaitsee turnaustoimistossa (2. krs). Turnauksen aikana puututaan häiriökäyttäytymiseen ja henkilö voidaan poistaa jäähallista turnaustoimiston henkilökunnan tai LähiTapiola Aree-nan henkilöstön toimesta. Otteluiden tulokset julkaistaan katsomon yläta-santeella, jonka lisäksi ne päivitetään internetiin turnaussivustolle www.peurunkalongslide.fi.

Joukkueiden poistuessa 17.9. joukkueenjohtajan on ilmoittauduttava tur-naustoimistossa, jolloin voidaan palauttaa/selvittää mahdollisia kadonneita varusteita sekä kerätään turnauksen palautelomakkeet.

Tervetuloa Keski-Suomeen! 

Ohjeet joukkueille

Toivotan teidät tervetulleeksi LONG SLIDE 08-jääkiekkoturnaukseen! Ha-luan samalla myös kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme, talkoolaisia sekä vapaaehtoisia, jotka toiminnallaan ovat mahdollistaneet turnauksen toteuttamisen.

Iloista turnausta toivottaen,Petri PuikkonenTurnaustoimikunnan puheenjohtaja

KansanedustajaSinuhe Wallinheimo

Kansanedustaja ja Suomen jääkiekkoilijoiden pelaajayhdistyksen puheenjohtaja

LONG SLIDE 08- turnauksen suojelija

Harrastamisen kustannusten hillintä on yhteinen tehtävä

Lasten ja nuorten harrastamisen kustannusista on keskusteltu viime aikoina paljon Suomessa. Keskustelua ovat ruokkineet karut faktat. Lasten liikunta-harrastusten kustannukset ovat kolminkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yli kolmannes vanhemmista ja perheistä ilmoittavat, että eivät voi taloudellisista syistä antaa jälkikasvunsa enää harrastaa tiettyjä lajeja.

Suomi on jälleen valitettavasti palaamassa maaksi, jossa vanhempien lompakon paksuus määrittelee sen, mitä lajeja lapset voivat harrastaa. Jää-kiekko on yksi näistä lajeista. Syitä ja syyllisiä etsimällä emme kuitenkaan tätä tilannetta paranna. Ongelmien listaamisen sijasta tarvitsemme niihin ratkaisuja.

Avainpaikalla olemme me kaikki: päättäjät, seurat ja lasten vanhemmat. Meidän kyky tehdä yhteistyötä ratkaisee sen, säilyykö jääkiekko avoimena harrastuksena kaikille lapsille ja nuorille.

Myös jokainen seura ja vanhempi voi tehdä paljon harrastuskulujen hillit-semisessä. Esimerkiksi jääkiekossa varusteiden yhteishankinnat ja erilaiset varustepörsseistä hankitut suojat laskevat kustannuksia. Usein pari vuotta käytetyt luistimet voivat monesti olla junnuille jopa parempi vaihtoehto kuin täysin uudet.

Myös esimerkiksi pelimatkoista voitaisiin järkevämmällä suunnittelulla ja yhteistyöllä tehdä vanhemmille halvempia. Nuoremmissa ikäluokissa kovia pelejä esim 1-2 kentän pojille saadaan pelaamalla vanhempia ikäluokkia vastaan. 3-4 kentän pojat voisivat loistaa taas vuotta nuorempia vastaan. Vastaavasti vanhemmissa ikäryhmissä pelit ja turnaukset on sovittavissa paikoille joihin pääseminen ei aina vaadi pitkää matkustamista.

Keinoja suomalaisen liikunnan ja urheilun suurimman uhkan voittamiseksi siis on olemassa. Pidetään yhdessä liikunta ja urheilu avoimena kaikille lap-sille harrastaa ja oppia.

Kilpailutoimiston henkilökuntaTurnauspäällikkö ja yhdyshenkilö: Matti Sirkka 0400-690 445Huoltopäällikkö: Arsi Niinijärvi 050-412 3226Turnaustoimikunnan puheenjohtaja: Petri Puikkonen 045-788 01619

Muita numeroita ja yhteystietojaBuugi liikunta- ja hyvinvointikeskus sekä jäähalli: 050-545 5374Sairaalan pivystyksen puhelinneuvonta: 0100 84 884käyntiosoite Keskussairaalantie 19, Jyväskylä

Pukuhuoneet turnauksen aikana

Kiekko Laser ph1Jyp ph2Pelicans ph3Eps ph4Jokipojat ph 5Jyki ph 6Tus/LKP ph7JPK ph 8Jokerit ph 9

Liikuntakeskus Buugin pohjapiirros

LONG SLIDE -turnauksen kummipelaaja

Lohkojako

Jarkko ImmonenJYP- hyökkääjä

LONG SLIDE 08- turnauksen kummipelaaja

Kentät 1 & 2 Kentät 3 & 4LOHKO A LOHKO B LOHKO C LOHKO D

Jokipojat (Mu) Jokerit 2 Blues EPS 2 JPKPelicans 1 Pelicans 2 Jokerit 3 Jyki 2

JYP 1 Jokipojat (Pu) TUS Jokerit 4K-Laser 1 Blues EPS 1 Jyki 1 K-Laser 2Jokerit 1 JYP 2 Pelicans 3 LKP

Otteluohjelmalauantai 16.9.

Sunnuntain ohjelma seuraavalla sivulla

Klo Kenttä 1 Kenttä 211.00 – 11.25 Jokipojat (Mu) Pelicans 1 JYP 1 K-Laser 111.30 – 11.55 Pelicans 1 K-Laser 1 Jokipojat (Mu) JYP 1

jäänajo12.10 – 12.35 Jokipojat (Pu) Blues EPS 1 Jokerit 2 JYP 212.40 – 13.05 Pelicans 2 Blues EPS 1 Jokipojat (Pu) Jokerit 2

jäänajo13.20 – 13.45 K-Laser 1 Jokerit 1 Pelicans 1 JYP 113.50 – 14.15 JYP 1 Jokerit 1 K-Laser 1 Jokipojat (Mu)

jäänajo14.30 – 14.55 Blues EPS 1 JYP 2 Pelicans 2 Jokipojat (Pu)15.00 – 15.25 Jokipojat (Pu) JYP 2 Blues EPS 1 Jokerit 2

jäänajo15.40 – 16.05 Jokerit 2 Pelicans 2 Jokipojat (Mu) Jokerit 116.10 – 16.35 Pelicans 2 JYP 2 Pelicans 1 Jokerit 1

Klo Kenttä 3 Kenttä 411.15 – 11.40 Blues EPS 2 Jokerit 3 TUS Jyki 111.45 – 12.10 Jokerit 3 Jyki 1 Blues EPS 2 TUS

jäänajo12.25 – 12.50 Jokerit 4 K-Laser 2 JPK LKP12.55 – 13.20 Jyki 2 K-Laser 2 Jokerit 4 JPK

jäänajo13.35 – 14.00 Jyki 1 Pelicans 3 Jokerit 3 TUS14.05 – 14.30 TUS Pelicans 3 Jyki 1 Blues EPS 2

jäänajo14.45 – 15.10 K-Laser 2 LKP Jyki 2 Jokerit 415.15 – 15.40 Jokerit 4 LKP K-Laser 2 JPK

jäänajo15.55 – 16.20 JPK Jyki 2 Blues EPS 2 Pelicans 316.25 – 16.50 Jyki 2 LKP Jokerit 3 Pelicans 3

sunnuntai 17.9.Kentät 1 & 2 Kentät 3 & 4

Lohko E Lohko F Lohko G Lohko H Lohko I (17-20) (13-16) (9-12) (1-8) (1-8)

A5 A4 A3 A1 A2B5 B4 B3 B1 B2C5 C4 C3 C2 C1D5 D4 D3 D2 D1

JATKOLOHKOT

klo Kenttä 1 Kenttä 210.00 – 10.25 A1 B1 C2 D210.30 – 10.55 A1 D2 C2 B1

jäänajo11.10 – 11.35 B2 C1 D1 A2

11.40 – 12.05 B2 A2 D1 C1jäänajo

12.20 – 12.45 A3 C3 B3 D312.50 – 13.15 A3 D3 C3 B3

jäänajo13.30 – 13.55 B2 D1 A2 C114.00 – 14.25 A1 C2 B1 D214.30 – 14.55 B3 A3 D3 C3

klo Kenttä 3 Kenttä 410.15 – 10.40 A5 B5 C5 D510.45 – 11.10 A5 C5 B5 D5

jäänajo11.25 – 11.50 A4 C4 B4 D411.55 – 12.20 C4 D4 A4 B4

jäänajo12.35 – 13.00 D5 A5 B5 C5

13.05 – 13.30 D4 A4 B4 C4

Kenttä 1 Kenttä 2klo Finaali Pronssi

15.10 – 15.35

JoukkueetJyp 1 punainen

Jaakko Laitinen P/MV Taneli Luomakoski Janus Manninen Akseli Keränen P/MV Anton Schlobohm Iivari Rantala Jimi Poikolainen Arttu Rautjoki Niklas Valkonen Veeti Kalajo P/MV Timo Vertala Vastuuvalmentaja Kimmo Valkonen Joukkueenjohtaja Marko Nieminen Huoltaja Jouni Manninen Valmentaja

Jyp 2 valkoinen

Tuukka Vertamo P/MV Aleksi Kallio Eemil Jalasvuori Ilari Kepanen Jermu-Caspar Pöyhönen P/MV Matias Lintula Miro Hase Oiva Korhonen Robert Lehtinen Tuukka Kivimurto

Mikko Inkinen Valmentaja Timo Numelin MV-Valmentaja Marika Ekholm Joukkueenjohtaja Antero Pöyhönen Huoltaja

Blues EPS 1

9 Nemo Ruohonen 10 Julius Puttonen 11 Veeti Palomäki 13 Eero Ilmonen 18 Jesse Tuominen 21 Juuso Iljin 26 Jermu Seppä 44 Verneri Tommiska 64 Justus Valkeasuo

Mikko Ilmonen Valmentaja Juho Puttonen Valmentaja Pasi Tommiska Huoltaja Jan Ruohonen Huoltaja

Blues EPS 2

8 Väinö Karvonen 12 Leevi Palomäki 16 Oliver Torkki 17 Jimi Palomäki 20 Niilo Rautee 24 Emil Antola 29 Henry Puuronen 42 Eemil Ylä-Viteli 45 Nico Kuisma

Panu Palomäki Valmentaja Olli Rautee Valmentaja Sami Antola Huoltaja Jani Karvonen Huoltaja

Blues EPS 1

9 Nemo Ruohonen 10 Julius Puttonen 11 Veeti Palomäki 13 Eero Ilmonen 18 Jesse Tuominen 21 Juuso Iljin 26 Jermu Seppä 44 Verneri Tommiska 64 Justus Valkeasuo

Mikko Ilmonen Valmentaja Juho Puttonen Valmentaja Pasi Tommiska Huoltaja Jan Ruohonen Huoltaja

K-Laser 1

13 Mikkonen Tomas MV 33 Kärkkäinen Oliver MV 17 Seppänen Konsta 20 Hämäläinen Oona 14 Tihinen Jaakko 8 Särkkä Eetu 11 Koskenkorva Tobias 84 Kiiveri Lauri 40 Lampinen Martta

Koskenkorva Valmentaja Kiiveri Huoltaja Mika Hämäläinen Joukkueenjohtaja

K-Laser 2

51 Luiro Ossian MV44 Ukura Miko MV34 Mettovaara Henrik 87 Korkiakoski Veeti 50 Pietilä Urho 27 Kettunen Roope 10 Seppälä Elijah 62 Terho Toivo 93 Petänen Santtu

Luiro Valmentaja Kangas Valmentaja Mika Hämäläinen Joukkueenjohtaja Juha Seppälä Huoltaja

Occibusque nox mum au-detra dees inimores An tes-tem, urnu inatis ventiquem horum ter peretoremus, voludaciessi tum prion nu intermilium qui fac tem o ac vita, consulo cauctussimil ut Casdam

HCKS

Pelicans 3 turkoosi

35 Aarni Salin MV38 Strand Jooa 34 Stefanski Patrik 17 Kampman Luca 21 Rantanen Lauri 25 Saloranta Niko 32 Virolainen Elmeri40 Toivonoja Eetu

Pelicans 2 valkoinen

36 Väisänen Niklas MV18 Lehtisuo Eetu 31 Happonen Tatu 28 Nevalainen Miko19 Jämsen Vili 23 Kumpulainen Julius 26 Ranta Joona 10 Kovanen Aaro

Strand Tomi Valmentaja Stefanski Filip Valmentaja Jämsen Lasse Valmentaja Ranta Petri Valmentaja Virolainen Jarkko Valmentaja Toivonoja Jyrki Huoltaja Mika Houni Huoltaja Oksanen Joni Huoltaja Lahtinen Jaana Jokkueenjohtaja

Pelicans 1 musta

30 Honkanen Aleksi MV 22 Lampinen Verni33 Kasurinen Mici 29 Oksanen Lukas 66 Houni Roope27 Lattu Rasmus 14 Rouhiainen Reino

Occibusque nox mum au-detra dees inimores An tes-tem, urnu inatis ventiquem horum ter peretoremus, voludaciessi tum prion nu intermilium qui fac tem o ac vita, consulo cauctussimil ut Casdam

HCKS

Pelicans 3 turkoosi

35 Aarni Salin MV38 Strand Jooa 34 Stefanski Patrik 17 Kampman Luca 21 Rantanen Lauri 25 Saloranta Niko 32 Virolainen Elmeri40 Toivonoja Eetu

JyKi 1

30 Roni Aunala MV 4 Onni Matilainen 17 Jimi Kinnunen 98 Valtteri Virolainen 36 Saku Kuikka 19 Toivo Saksala 13 Tuukka Linna 6 Justus Jakola 32 Luca Ylikulppi 20 Nikolas Noponen Sami Hämäläinen Valmentaja Sami Linna Valmentaja Harri Virolainen Huoltaja Sami Riutta Joukkueenjohtaja

JyKi 2

14 Joona Mäkinen MV 12 Rasmus Hämäläinen 9 Niklas Laitinen 25 Roope Mieskonen 37 Niilo Riutta 5 Joel Hämäläinen 29 Topi Ahonen 22 Leevi Marjanen 52 Peetu Simpura 74 Eeki Jaala

Toni Lindblad Valmentaja Tommi Laitinen Valmentaja Joona Marjanen Huoltaja Sami Riutta Joukkueenjohtaja

TUS

Aatu Rannila Tino Pollari Nea Pulkkinen Fanny Granholm Topias Salmela Viljami Läspä Otto Huusko Max Rokala Otto Ruuska Abigail Byskata Juuso Pulkkinen

JPK

30 Santtu Kivinen MV2 Eetu Viitasaari 5 Jaakko Mikkonen 17 Joonas Järvinen 21 Kristian Juoperi 24 Jesse Mäntyniemi 26 Samu Kivinen 72 Eero Latvala 88 Reeti Hirsimäki

Marko Kivinen Valmentaja Katja Hirsimäki Joukkueenjohtaja

TUS

Aatu Rannila Tino Pollari Nea Pulkkinen Fanny Granholm Topias Salmela Viljami Läspä Otto Huusko Max Rokala Otto Ruuska Abigail Byskata Juuso Pulkkinen

Jokipojat 1 musta

27 Max Pöyhönen 77 Veeti Hirvonen 19 Jerry Keromaa 3 Arttu Vaara 20 Eetu Simanainen 21 Paavo Saalasti 5 Rasmus Sallinen 13 Eemil Sallinen

Pasi Daavitsainen Valmentaja Jani Hirvonen Huolto Teemu Simanainen Joukkueenjohtaja

Jokipojat 2 valkoinen

87 Aku Sorvali 57 Aatu Hankilanoja 23 Luukas Hirvonen 8 Kalle Karvinen 28 Jasper Penttonen 88 Luka Härkönen 10 Lassi Laine 29 Leevi Laine

Niko Sorvali Valmentaja Aki Hankilanoja Huolto Teemu Simanainen Joukkueenjohtaja

Jokerit 1

2 Amos Åberg 4 Theo Makkonen MV 12 Oliver Penttilä13 Joel Räisänen 16 Daniel Huupponen 18 Jermu Huhtala 20 Eino Pudas 31 Jonne Parkkali

Jokerit 2

5 Eerik Sandberg 7 Alexander Pomoell 8 Joona Kyntölä 9 Joona Koivurinne MV14 Ilmari Louhe 24 Joose Sirolinna 29 Philip Wide 36 Frans Karjalahti 37 Patric Wide

Jokerit 3

3 Vili Varonen MV10 Niklas Pitkäjärvi 11 Niklas Borgström 15 Wäinö Leppä 17 Jim Forsius 21 Matias Särkkä 25 Fedor Samokhvalov 28 Markus Banzuzi 34 Aku Korhonen

Jokerit 4

6 Lucas Paro 19 Ziyi Yan22 Tino Mäenpää 26 Samuel Strömberg 27 Aaro Paaso 32 Nooa Parkko 33 Oiva Sorsa 39 Maximus Hanski

Jokerit 1

2 Amos Åberg 4 Theo Makkonen MV 12 Oliver Penttilä13 Joel Räisänen 16 Daniel Huupponen 18 Jermu Huhtala 20 Eino Pudas 31 Jonne Parkkali

Jokerit 3

3 Vili Varonen MV10 Niklas Pitkäjärvi 11 Niklas Borgström 15 Wäinö Leppä 17 Jim Forsius 21 Matias Särkkä 25 Fedor Samokhvalov 28 Markus Banzuzi 34 Aku Korhonen

LKP

21 Emil Anttila 28 Tuukka Bruce 9 Topias Hytönen 3 Matti Hänninen 16 Pauli Järvikylä 12 Atso Lähteenmäki 2 Jimi Manninen 24 Eetu Pakarinen 27 Samu Puumalainen

Toni Bruce Valmentaja Markku Pakarinen Joukkueenjohtaja Jukka Manninen Huoltaja Tuomo Hytönen Huoltaja

Pelialue Ottelut pelataan puolikkaalla kentällä. Peli tapahtuu punaviivan ja kaukalon päädyn välisellä alueella pitkittäin. Puolikkaat kentät on erotettu toisensa välilaidalla. Välilaita on helposti siirreltävä ja koottava laitarakennelma. Vä-lilaita muodostaa yhtenäisen esteen laidasta laitaan päätyelementit mukaan luettuna.

Kiekko ja maalitF-08 turnauksessa pelataan mustalla kiekolla sekä normaalikokoisiin jää-kiekkomaaleihin.

Pelaajien lukumääräOttelut pelataan 4 vs 4 kenttäpelaajalla sekä maalivahdilla.

Kotijoukkue Ottelussa kotijoukkueeksi merkitty joukkue pelaa katsomosta katsottuna hyökkäyssuuntaan vasemmalta oikealle. Ottelun aikana ei vaihdeta kenttä-puolia.

Pelin käynnistäminenPeli käynnistetään pelialueen oletetusta keskipisteestä pelin alussa sekä aina pelikatkon jälkeen.

Ottelun kesto, vaihdon pituusOttelut kestävät 24 minuuttia. Vaihdot kuulutetaan molemmille kentil-le yhtä aikaa 90 sekunnin välein, jolloin peli katkaistaan automaattisesti, välittämättä tilanteesta. Ottelun tuomari ratkaisee vaihtoajan aiheuttamat kiistatilanteet itsenäisesti. Pelikelloa ei pysäytetä vaihtojen ajaksi, vaihdot suoritetaan viivyttelemättä ja tuomari voi käynnistää pelin vaihdon ollessa kesken, jos katsoo joukkueen tahallisesti viivyttelevän.

Turnauksen säännöt

Rangaistukset Kun pelaaja tekee jäähyn arvoisen rikkeen, vihelletään peli poikki ja rik-keen tehnyt pelaaja poistetaan kyseistä vaihdosta. Joukkue pelaa kyseisen vaihdon loppuun vajaalukuisena. Jos samassa vaihdossa tulee kaksi jäähyn arvoista rikettä samalle joukkueelle, toinen jäähy kärsitään seuraavan vaih-don aikana eli kentällä säilyy aina vähintään kolme kenttäpelaajaa / jouk-kue. Mikäli joku pelaaja tekee pelin aikana toistuvasti rikkeitä (vähintään kolme rikettä / peli), voi tuomari poistaa pelaajan ottelusta loppuajaksi. Ottelusta poistaminen tapahtuu tuomarin harkinnan ja päätöksen mukaan.

Mahdollisesti tuomittavan rangaistuslaukauksen saa suorittaa vaihtoajasta riippumatta, kuitenkin mahdollisimman vähällä viivytyksellä. Rangaistus-laukauksen suorittaa se pelaaja, joka on joutunut rikkeen kohteeksi.

Pisteytys otteluissa

Voitto: 2 pistettäTasapeli: 1 pisteTappio: 0 pistettä

Sijoitusten määräytyminenKahden tai useamman joukkueen ollessa tasapisteissä, sijoituksen ratkai-see:

1. Keskinäinen peli2. Maaliero3. Tehdyt maalit4. Arpa

Arvonnan suorittaa kilpailutoimisto, molempien joukkueiden edustajan läs-nä ollessa.

Joukkueiden kokoonpanot ja tasapuolinen peluuttaminen ottelussaMikäli turnaukseen osallistuu samasta seurasta useampia peliryhmiä, tulee peliryhmien olla keskenään mahdollisimman tasavahvoja. Kaikkia joukku-een pelaajia tulee peluuttaa tasaisesti ottelun aikana.

Yli-ikäiset pelaajatYli-ikäisten pelaajien peluutus edellyttää kilpailutoimiston kirjallista hy-väksyntää. Hyväksyntä on haettava ennen yli-ikäisen pelaajan peluutusta.

Mahdollinen voittomaalikilpailu (vain loppu- ja pronssiottelu)

Alku- ja jatkosarjoissa ei ole voittomaalikilpailua. Mikäli varsinainen peliai-ka päättyy tasan loppu- tai pronssiottelussa, suoritetaan voittomaalikilpai-lu. Voittomaalikilpailu toteutetaan pari kerrallaan, kunnes ottelun voittaja on selvillä. Sama pelaaja ei saa tehdä kahta peräkkäistä suoritusta.

Tuomarointi Ottelut tuomitaan lähtökohtaisesti yhdellä tuomarilla.

Turnauksen kulku tiivistäenKaikille joukkueille tulee turnauksessa vähintään 7 peliä. Turnauksen nel-jälle parhaalle otteluita tulee kaikkiaan 8. Turnauksessa on 20 joukkuetta.

Turnauksen alkaessa joukkueet on jaettu neljään alkulohkoon (A-D), jossa kussakin pelaa viisi joukkuetta. Joukkueet pelaavat lohkossa yksinkertaisen sarjan (4 ottelua). Kunkin lohkon kaksi parasta joukkuetta etenee mitaliot-teluihin (yhteensä 8 joukkuetta) ja muut joukkueet (12 joukkuetta) sijoitus-peleihin.

Mitalipeleihin edenneet joukkueet jaetaan kahteen jatkolohkoon (lohko H ja lohko I). Lohkot jaetaan alkulohkon sijoituksen mukaan seuraavasti:

Lohko H Lohko IA1 A2B1 B2C2 C1 D2 D1

Jatkolohkot pelaavat yksinkertaisen sarjan (3 ottelua). Jatkolohkojen voit-tajat kohtaavat loppuottelussa (lohko H:n voittaja vrs. Lohko I:n voittaja), toiseksi tulleet vastaavasti pronssiottelussa (lohko H:n 2. vrs. lohko I:n 2.). Jatkolohkoissa 3. sijoittuneet joukkueet eivät pelaa vastakkain.

Kiitos kaikille osallistuneille joukkueille!

Sijoitusotteluissa (sijat 9-20, yhteensä 12 joukkuetta) joukkueet jaetaan kolmeen sijoituslohkoon (E, F, G) oman alkulohkosijoituksen perusteella:

Lohko E Lohko F Lohko GSijat 17-20 Sijat 13-16 Sijat 9-12

A5 A4 A3B5 B4 B3C5 C4 C3D5 D4 D3

Kussakin sijoituslohkossa joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan, jolloin sijoitusotteluita tulee kaikille sijoitusjoukkueille yhteensä 3. Koko turnauk-sen loppusijoitus määräytyy sijoituslohkon perusteella.

Turnauksen aikatauluTurnauksen aikataulu on tehty tiiviiksi, joten joukkueiden tulee olla valmii-na pelaajakäytävällä 10 minuuttia ennen otteluiden alkua. Ottelut aloitetaan ohjelmaan merkittynä kellon aikana, ellei toisin ilmoiteta. Mikäli joukkue ei ole valmiina jäällä ottelun alkaessa, se katsotaan hävinneeksi kyseinen otte-lu 5-0. Ottelun tuomarilla on päätösvalta tässä asiassa. Turnauksen järjestä-jä pidättää oikeuden tehdä otteluohjelmaan muutoksia, mikäli aikataulussa ei pysytä.

Turnauksen Jury ja vastalauseetTurnauksen Juryn muodostaa kilpailutoimisto. Vastalause tulee jättää kir-jallisena viimeistään 30 min kuluessa pelin päättymisestä. Vastalausemaksu on 250 euroa, joka palautetaan, mikäli vastalause on todettu aiheelliseksi.

Ilmoittaudu ensi kauden turnauksiin:Ilmoittautumiset: [email protected]

long slide nyt myös facebookissa!