lielahden yrittäjät hiedanrannassa

13
LIELAHDEN YRITTÄJÄT HIEDANRANNASSA #HIEDANRANNAN suunnitelmat #HIEDANRANNAN suunnitelmat

Upload: kuowi

Post on 14-Feb-2017

324 views

Category:

Design


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

LIELAHDEN YRITTÄJÄT HIEDANRANNASSA

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

Page 2: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

Hiedanrannan toimintaa on ohjannut alusta lähtien se, että aluetta ja sen suunnittelua halutaan avata kaupunkilaisille. Tampereen kaupunki on ostanut maa-alueen, jonka suunnitteluun ja väliaikaiseen toimintaan halutaan toimijoita mukaan jo pitkälti ennen rakentamista.

Alueen suunnittelu on alkuvaiheessa. Tänä syksynä jatketaan kesällä alkanutta vuorovaikutusprosessia. Kysymme kaupunkilaisilta, mikä on heille tärkeää, mitä he haluaisivat nähdä Hiedanrannassa ja millainen kaupunginosa Hiedanrannasta voisi rakentua.

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

A V O I N T A H I E D A N R A N T A A

Lielahden yrittäjät vierailivat Hiedanrannassa ja Lielahden kartanolla maanantai-iltana 19.10.2015. Vierailulla kertyneet ajatukset, huolet ja toiveet on kirjattu tähän dokumenttiin.

Hiedanrannan suunnittelutyö jatkuu ja tieto kerätään suunnittelukilpailuun osallistuvien arkkitehtien informaatioksi ja inspiraatioksi. Lisäksi kaupunkilaisten osallistuminen ja sen tuottama tieto ovat tärkeitä palasia Tampereen kaupungin omassa suunnittelutyössä.

Y R I T T Ä J Ä T H I E D A N R A N N A S S A

Page 3: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

Osallistujat

Markku Huhtanen AM-Projektit

Helena Nikkanen Mamys

Hannu Mattila Tamiko

Mika Ruuskanen VVT

Minna Lindfors Parturi-kampaamo Lumikki

Reijo Väliharju Tampereen kaupunki

Sanna Kuusenoja K-Market Lentävänniemi

Pertti Oittinen Kymppikatsastus

Kai Vikkula Ravintola Ruusan kievari

Reino Pulkkinen Tampereen kaupunki

Ville Korpinen Kuowi, fasilitointi

Reijo Saarinen Titry

Sanna Tiitinen Intersport

Veikko Klemettilä Rakennustyö Veikko Klemettilä

Taru Hurme Tampereen kaupunki

Riina Pulkkinen Kuowi, fasilitointi

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

Page 4: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

Page 5: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

Tapaamisen tarkoitus Yrittäjät ovat Lielahden alueen elinvoimaisuuden ytimessä. Siksi suunnittelussa on tärkeä ymmärtää, mitä asioita yrittäjät kohtaavat arjessaan ja mitkä asiat ovat erityisen tärkeitä.

Tapaamisen tarkoituksena oli tutustua ja keskustella arjen tärkeistä asioista yrittäjien kannalta, jotta suunnittelu vastaa oikeisiin asioihin.

Tapaamisen tavoite Tapaamisen tavoitteena oli käydä keskustelua Lielahden yrittäjille tärkeistä asioista, kun Lielahden ja Hiedanrannan alueita suunnitellaan. Halusimme ymmärtää yrittäjien näkökulmaa siihen, millaisia tavoitteita suunnittelukilpailulla pitäisi olla.

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

Page 6: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

Mielikuvakartat Teimme mielikuvakartat oman yrityksen toimintaympäristöstä. Kartan ei tarvinnut olla tarkka, mutta sinne oli kerätty muutamia, omalle firmalle tärkeitä paikkoja ja huomioita.

Mielikuvakarttojen tarkoituksena oli toimia omien ajatusten virittäjänä sekä keskustelun pohjana. Kunkin oman mielikuvakartan asioita kerättiin keskustellen yhteiselle kartalle.

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

Page 7: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

”Siinä olis se hyvä puoli, että siinä olis saman katon alla kaikki liikkeet, niin se kerää sen porukan sinne yhteen. Semmoinen keskus, ja samalla siinä olisi se, että ne ruuhkat vähenisi. Kun ne keskittyisi sinne yhdelle alueelle ne kaikki kaupat, niin pääsis parkkihallista liikkeisiin.”

Page 8: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

PIENISTÄ TOIMITILOISTA JA TOIMISTOTILOISTA ON PULAA.

VUOKRATASO KOHTUULLINENLIIKENTEEN SUJUVUUS ON ELINEHTO.

BUSSIT KULKEVAT TIUHAAN.

NÄKYVYYS TIELLE

ASUTUSTA YMPÄRILLE.

LIELAHDEN ALUEEN KIINTEISTÖT OVAT VANHENTUNEITA.

KEHITTÄMINEN PITÄISI SAADA LIIKKEELLE.

ELÄMÄÄ MYÖS AUKIOLOAIKOJEN JÄLKEEN.

LIELAHTEA MÄÄRITTÄVÄT ISOT KAUPAT JA LÄPIA JOVÄYLÄT.

LUONTOELEMENTTEJÄ VÄHÄN.

Page 9: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

Yrittäjän Lielahti

Mitä pitää olla? - Hyvä saavutettavuus. - Helpompaa liikkumista jalkaisin alueen sisällä. - Liikkeiden näkyvyys alueen ohiajaville. - Liikenneympyröitä. - Kävelytie rantaan. - Lielahden keskustan ilme päivitettynä tähän

päivään. - Ravintolapalveluita. - Katettuja yhteyksiä vähittäiskaupan liikkeiden

väleille. - Päivittäisen asioinnin, toimistotilojen ja asutuksen fiksua yhdistämistä.

- Elämää aukioloaikojen jälkeen. - Asutusta; asiakkaita yrittäjien tarjoamille

palveluille. - Maksutonta pysäköintiä.

#HIEDANRANNANsuunnitelmat

Mitä ei tarvita? - Pusikoita Vaasantien varteen. - Huonosti toimivia liikennevaloja. - Nykyisiä, toisistaan irrallaan olevia liikekiinteistöjä,

joiden välillä liikutaan henkilöautoilla. - Liikenneruuhkia - Pieniä ostareita, joihin isommat kaupan yksiköt

eivät mahdu. - Toimintojen vahvaa erottelua omille alueilleen.

Page 10: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

“Mun mielestä Lielahti on hyvä yrittää, mutta alusta asti on ollut haasteena se, että tää on teollisuusalueeksi joskus

tehty. Me ollaan tämmöisiä omia yksittäisiä laatikoita, ja se on mun mielestä se ongelma. Eli sellaista ideaa ja

yhtenäisyyttä alueelle kaipaisin.”

Page 11: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

mitä voisi tapahtua seuraavaksi?

Mitä Hiedanrannan kehitysprojekti tekee?

Mitä Lielahden yrittäjät tekevät?

Mitä suunnittelussa tapahtuu?

Jos Lielahden Yrittäjillä on tapahtumaideoita, niin Väliaikaisen Hiedanrannan puitteissa selvitetään, josko Hiedanrantaa voisi hyödyntää tapahtumien tarkoituksiin.

Ovat yhteydessä Reijoon tai Väliaikaiseen Hiedanrantaan, jos tapahtuma-asioissa tarvitaan apua.

Elinkeinoelämän toimijoiden osallistuminen jatkuu mm. kauppakamarin valiokuntien kanssa. Asukkaiden työpajat marraskuussa.

Kootaan suunnittelukilpailua varten: asiakasprofiili lielahtelaisesta yrittäjästä ja työpajan materiaalia käytetään suunnittelukilpailun tavoitteissa.

Page 12: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

”Tää työpajahan näyttää oikein hyvältä, kun se on saatu tällei alkuun ja ei ollenkaan huono ajatus, että on otettu yrittäjät aika aikaisinkin mukaan, että pidän oikein hyvänä ajatuksena sitä.”

Page 13: Lielahden yrittäjät Hiedanrannassa

TILAISUUDEN FASILITOI JA KOOSTI

TILAISUUS ON OSA TAMPEREEN KAUPUNGIN HIEDANRANNAN KEHITTÄMISPROJEKTIA