lapillinen 2013 nro 35

32
LAPIN KIRJALLISUUSSEURA RY. 2013 nro 35 Hilkka Ukkola, Sininen lootus

Upload: lapin-kirjallisuusseura

Post on 25-Mar-2016

278 views

Category:

Documents


3 download

DESCRIPTION

Lapin Kirjallisuusseuran jäsenlehti marraskuu 2013

TRANSCRIPT

Page 1: Lapillinen 2013 nro 35

L A P I N K I R J A L L I S U U S S E U R A R Y.2013 nro 35

Hilkka Ukkola, Sininen lootus

Page 2: Lapillinen 2013 nro 35

Voiko narsistisen puolison kynsiin joutunut Ulla päästä koskaan irti?

Viekö aviomies Timo hänen itsenäisyytensä tai jopa elämänsä? Kari Hanhisuannon seitsemäs romaani

pureutuu kipeään aiheeseen. mieleenjäävällä

tavalla

Nordbookswww.nordbooks.net

Kalevi Sipolan elämyksiä ja hieno osoitus tekijänsä taidoista. Erällä käynti on elämänmittainen polku, eikä luonnossa mitään tapahdu sattumalta.

eränovellit ovat vahvoja luku-

Kemin kaira antaa jos ottaakin...

Atrain Kustannuswww.atrainkustannus.fi

Nordbooks - vahvoja pohjoisen kirjoittajia

www.nordbooks.net

Marjatta Pulskan ”Taivaan laijalla on napakka, haastava ja ajatuksia herättävä teksti väkevästä elämästä maailman reunalla, kaikkeuden keski-pisteessä.” - Juha Hurme.

Rikkautta luonnossa ja luonnosta

www.metsa.fi

Pöytälaatikosta kirjaksi!

Erinomainen tilaisuus tehdä haaveista totta,

vihdoinkin. Runot, romaanit, historiikit, sukukirjat,

esseet tai vaikka muistelmat yksien kansien väliin.

Tartu toimeen, me autamme unelmasi toteuttamisessa:

• Rahoitus omakustanteellesi, maksa edullisesti kk-erissä

• Neuvomme ISBN-tunnuksen hakemisessa

• Opastamme oikeiden materiaalien valinnassa

• Graafi kkomme suunnittelee kannet ja tarvittaessa taittaa

kirjasi, eli sommittelee tekstin, kuvat sekä muut visuaaliset

elementit mielenkiintoiseen ja luettavaan muotoon.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Lisätietoja palvelusta

löydät myös netistä,

klikkaa osoitteeseen:

www.poytalaatikko.fi

y

Jopa 10 kkkorotonta

maksuaikaakirjallesi!

Oulu040 749 4449

[email protected]

Rovaniemi

0400 550 233

[email protected]

Vaasa040 533 8900

[email protected]

Page 3: Lapillinen 2013 nro 35

1

sisältö Pääkirjoitus

Lapillinen-lehti ilmestyy vuonna 2014 huhtikuussa, aineiston jättöpäivä 10.3.,ja marraskuussa, aineiston jättöpäivä 15.10.Lehden nimi on johdettu sanasta lapilli, laavasta jähmettynyt siru.

Aineisto ja osoitteenmuutokset mieluiten sähköpostitse: [email protected]

Päätoimittaja: Eija Miranda Silventoinen, 040 546 3094Toimitus: Saara Heikkinen, Anita Myllykoski, Eija Nissinen, Irene Piippola, Arja VasamaLehden osoite: c/o Eija Miranda Silventoinen, Saarineitamontie 9, 99800 IvaloPainopaikka: Pohjolan Painotuote Oy

Jäseneksi voit liittyä nettisivuillammewww.lapinkirjallisuusseura.fiLapin Kirjallisuusseura on myös Facebookissa ja Twitterissä.

Tarinan takana kirjailija

Yliopiston peruskurssilla hämmensi professorin opetus kansanrunoudesta kirjoittamattomana kirjallisuutena. Sittemmin folkloristille avautui tie kansanperinteeseen sekä ymmärrys, kuinka kiteytyneet sadut, kaskut ja ta-rinat kierivät kertojalta ja sukupolvelta toiselle.

Luennoilla puhuttiin paljon perinteen kollektiivisuu-desta. Värssyt olivat yhdessä tehtyä, jaettua ja muistet-tua. Toki näin, vaan joku oli aamuhämärässä toisinto-jen takana. Hän oli luova persoona, lyyrikko ja eepikko, aikansa etevä kirjailija, kynättä ja paperitta työssään.

Kirjastotyössä hämmennys valtaa, kun tarjolla on monenkirjavia teoksia. Painotekniikka on kohentanut omakustanteiden ulkoasun moitteettomaksi. Yhä use-ammin mietityttää, mikä tekee tekstistä kirjan ja kä-sikirjoituksesta teoksen. Varmaa on, ettei laatu vaadi ISBN-tunnusta, mutta passi lukijan luo se on.

Joskus iskee harmi soittajan puolesta. Kännystä ryöpsähtää anteeksipyytelyä, kun tarjolla on vain oma-kustanne, mutta voisikohan hankintaa silti harkita. – Samaan aikaan kotiseutuosaston helminä kimaltele-vat käsin sidotut opinnäytteet. Myös sydämellä ja sin-nikkyydellä koostettujen sukukirjojen lukijakunta on vankka. Silti ne ylittävät harvoin kustannuskynnyksen.

Yksi on yhteistä niteille: kirja etsii lukijansa. Kirjas-tolaki velvoittaa tarjoamaan uudistuvan kokoelman. Lukijat hakeutuvat hunajapurkeille, ja uutuushyllyjen tarjontaa odotetaan kuin sienisatoa. Osa kirjailijoista ajattelee, että vain teos puhukoon. Silti yksi tehokkaim-mista kirjavinkkauksista on: tapaa kirjailija! Sama toi-mii käänteisestikin: näe lukija!

Posiolla järjestettävä Lapin kirjailijatapaaminen on myös lukijakohtaaminen. Varsinkin esikoiskirjailijat ovat perässäkirjoittajille kannustajia: tästä on jo joku mennyt, vaikka mahdottomalta näytti. Lukijat saavat kysyä, kuinka lause rakentui, arvella mistä tarina tuli ja vähintäänkin rivien välissä tulkita, lieneekö jatkoa on luvassa.

Kirjoittajille on myös kiertotie, jota ei pidä pelätä eikä väheksyä. Teatterin tai lausujan hoteisiin tekstin voi antaa toiveella, että jotakin siitä elää näyttämöllä. Posiolla paikallistarinat sepitettiin näytelmäksi ja mu-sikaaliksi. Alussa oli sana, mutta Posiolla siitä syntyi musiikkia: oman kylän tarinoista taottiin ensin kylä-musikaali ja sitten levy. – Kirja on esine, kirjallisuus maailma. Kynä on justeeria vahvempi, kirjoituskone ko-neista vahvin.

Eija-Liisa Kasesniemikirjasto-kulttuurijohtaja

Posion kunta

Lainaukset Miekka-Jussin jäläkeläisten Mussiikitaoksia-kylämusikaalista.

Pääkirjoitus ...................................................................1Kuinka julkaista kirja? ............................................... 2Lari Mäkelä: Hyvässä tekstissä on yllätysvoimaa ..................... 3Veikko Haakana, 90 v, kertoo paatosta välttäen ......................................... 4 Päivityksiä purolta – erällä eilen ja tänään ....... 5Haapojen tarinaa ........................................................ 6Tohtori ............................................................................ 6Aika .................................................................................. 7Runoja ..................................................................... 8 - 9Lapsille kuviteltua .................................................. 10Eläinsatu avarakatseisuuden asialla ................ 11Tyhjyys täällä vain humisee ................................. 12Kirje veljelleni ........................................................... 13Runoja ................................................................ 14 - 15Veljen kunnianosoitus sisarelle .......................... 17Fantasiaa saamelaisittain ..................................... 18Tämä maa oli meidän – romaani saamelaisten historiasta ................... 19Elämää Lapin syrjäkylillä ........................................ 20Runoja ........................................................................ 21KIRJALAARI – uutuuksia 2013 ......................22 - 23Tapahtumia ....................................................... 24 - 26Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalvelu ....... 27Lehden kuvataiteilija ja aforismeja .................. 28

Page 4: Lapillinen 2013 nro 35

2

Kuinka julkaista kirja?

L apin Kirjallisuusseura, Taiken Lapin alue-toimipiste ja Rovaniemen kirjasto järjestivät kirjan julkaisemisesta keskustelutilaisuuden, joka houkutteli paikalle runsaasti yleisöä.

Toimituspäällikkö Lari Mäkelä kertoi kustannustoi-mittajan työstä ja antoi ohjeita, kuinka lähestyä kus-tantajaa.

Kirjailija Ritva Kokkola kertoi omista kokemuksis-taan. Kustantaja piti Kokkolan esikoista käsissään pari vuotta ja totesi sitten, ettei kirja sovikaan heidän kus-tannettavakseen. Tuon aikaa Kokkola työsti kirjaansa ohjeiden mukaan uskoen, että julkaisupäätös on jo tehty. Hän ei antanut hylkäämisen masentaa, vaan lä-hestyi toista kustantajaa, johon on ollut tyytyväinen. Kokkolan viesti oli, että on uskottava itse siihen, mitä tekee. Kirjoittamisen ohella kannattaa hankkia päivä-työ, joka tuo leivän pöytään, sillä kirjailijan keskimää-räinen vuosiansio on vain parituhatta euroa.

Runoilija-toimittaja Pentti Harjumaa kustantaa omat ja vaimonsa Ritva-Liisa Harjumaan kirjat itse. Nimikkeitä on kertynyt kymmeniä. Harjumaa puhui oma- ja pienkustanteiden puolesta mutta ei ketään vastaan. Suurten kustantamoiden käsikirjoitusten tar-jonnasta vain pari prosenttia ylittää julkaisukynnyk-sen. Kirjan tasoa ja merkitystä ei kuitenkaan voi – eikä saa – arvioida sen mukaan, kuinka se on kustannettu, vaan sisällön mukaan. Omakustanteet ovat kirjalli-suuden ruohonjuuritaso, tärkeä ja tarpeellinen. Digi-painojen aikakaudella jokainen voi olla oman kirjansa kustantaja, eikä se edes maksa paljoa.

Kaikki alustajat korostivat, että käsikirjoitus vaatii työstämistä. Kukaan ei tuota niin valmista tekstiä, et-tei siitä kannattaisi pyytää palautetta toisilta. Etenkin

omakustantajan on tärkeä etsiä apua kirjansa toimitta-miseen, kieliasun tarkistamiseen jne. Mäkelä rohkaisi käyttämään lukijaa, joka ajattelee asioista eri tavalla kuin itse, sillä kriittisen palautteen saaminen parantaa tekstiä. Tekstin pitää toimia yleisellä tasolla ja aueta lu-kijalle, joka ei tunne kirjoittajaa.

Kirjailija tarvitsee koulutusta kuten kaikki ammat-tilaiset. Kannattaa käydä erilaisia kursseja ja kuulla eri ohjaajia, että saa monenlaista palautetta. Kokkolalta oli kysytty, miksi hän hakeutui kirjoittajakurssille, vaikka oli jo julkaissut kirjan. Hän vastasi, ettei kirjailija ole koskaan niin valmis, ettei kursseista olisi hyötyä.

Mäkelän mielestä kustantamot ovat ja haluavat edelleen olla kulttuurilaitoksia. Valtaosa kustannetus-ta kirjallisuudesta myy vähän, jos ollenkaan – kuten useimmat runokirjat – mutta yhtälö toimii, jos vas-tapainoksi talossa on myös menestyskirjailijoita. Ei voi olla varma, onnistuuko kirjailijan seuraava teos, ja toisaalta ”puskista” voi tulla uusi tekijä, jonka kirja saa yllättävän suosion. Kustannustoimittajat yrittävät parhaansa löytääkseen hyviä uusia tekstejä, mutta he tekevät myös virheitä. Hylätystä kirjoittajasta saattaa sukeutua painosten kuningas. Yleisöstä kysyttiin, har-mittavatko virhearviot kustantamoa. Mäkelä vastasi, että verbin ”harmittaa” tilalle sopisi jokin aika lailla voimakkaampi ilmaus.

Arja Vasama

Kirjailijaliitto neuvoo kustannussopimusten tekemi-sessä myös niitä, jotka eivät ole liiton jäseniä. Sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa: http://www.kirjailija-liitto.fi/kirjailijan-tyo/kustannussopimus/

Paneelin osanottajat vasemmalta oikealle: Pentti Harjumaa, Lari Mäkelä, Ritva Kokkola ja puheenvuorojen jakajana Arja Vasama.

Page 5: Lapillinen 2013 nro 35

3

Lari Mäkelä: Hyvässä tekstissä on yllätysvoimaaOlet WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden toimituspääl-likkö, mutta nyt keskustelemme kustannustoimittajan työstä. Kuinka sinusta tuli kustannustoimittaja?

– Alalle ei ole varsinaista koulutusta ja toisinaan näihin töihin päädytään sattumalta, esimerkiksi niin, että tuntee jonkun kustantamoissa työskentelevän. Näin minullekin kävi. Opiskelin siihen aikaan kir-jallisuutta ja käsikirjoituspinojen alla kustantamossa tuskaileva tuttavani kysäisi, haluaisinko auttaa häntä arvioimaan niitä. Lähdin mökille mukanani muovi-kassillinen tekstejä, joista kirjoitin aanelosen mittaisia kommentteja. Ilmeisesti onnistuin, koska seuraavaksi kysyttiin, voisinko toimittaa yhden kirjan. Tein työtä pitkään freelance-pohjalta, mutta vuodesta 2007 olen ollut WSOY:n palkkalistoilla.

Kuvaile vähän työtäsi. Mitä kustannustoimittaja tekee?

– Tehtäväni on lukea tekstiä kynä kädessä ”vasta-karvaan”. Arvioin ensimmäiseksi tarinan kaarta ja käsikirjoituksen rakennetta. Joskus luonnos polveilee liikaa, tai siinä on turhaa tekstiä. Kirjailijalle voi jou-tua ehdottamaan esimerkiksi, että hän jättäisi pois 50 sivua alusta, koska tarina näyttää käynnistyvän vasta sivulla 51. Joskus rakenne paranee, jos viimeisen lu-vun vaihtaa ensimmäiseksi. Kirjailija työstää tekstiään palautteen mukaan ehkä usean kuukauden ajan, ja seuraavalla tapaamiskerralla jatketaan.

Tekstistä riippuu, kauanko työhön kuluu aikaa. Jos-kus aloitetaan aivan raakileesta, ja urakka voi kestää vuosia. Myös kypsempien tekstien kanssa voidaan työskennellä pitkään ennen kuin ne julkaistaan. Jokai-nen teksti tarvitsee kustannustoimittajan.

Suurista muutosehdotuksista edetään pienempiin, lopulta kieliasun viilaamiseen painokuntoon. Tavoit-teena on, että kirjailija innostuu muutosehdotuksista ja että lopputulos miellyttää sekä kustannustoimittajaa että kirjailijaa. Pitää muistaa että kustantamo on myös vastuussa kirjasta kirjailijalle. Jos kirja saa murskakri-tiikkiä, kustantamon tehtävä on tukea kirjailijaa.

Kuinka lähestyn kustantajaa? Millaisia ohjeita antaisit aloittelevalle kirjailijalle?

– Lähetä tekstisi moneen kustantamoon samaan ai-kaan ja jää odottamaan. WSOY vastaanottaa liki tuhat tekstiä vuodessa ja niitä käy läpi 4-5 lukijaa. Käsittely vie siis aikaa. Kiinnitä huomiota siihen, että käsikir-joituksesi on miellyttävässä muodossa ja helppo lukea. Käytä sopivaa kirjasinlajia ja riviväliä.

Palaute on jokaiselle kirjoittajalle tärkeää. Kannat-taa osallistua kirjoittajakursseille ja muihin tilaisuuk-siin, joissa tapaa samassa tilanteessa olevia ja tutustuu kirjallisuuden parissa työskenteleviin ihmisiin. Ver-kostojen kautta on mahdollista tutustua henkilöön, joka voi suositella tekstiäsi kustantamolle. Esimerkik-si WSOY:lle on löydetty monta kirjailijaa sillä tavoin, että WSOY:n tallissa oleva kirjailija on suositellut jo-takuta. Kustantaja arvostaa tällaisia suosituksia, koska talon kirjailijalla on luultavasti aika hyvä käsitys siitä, millaista kirjallisuutta kannattaa suositella.

Millaisia tekstejä etsitte? Mikä on hyvä käsikirjoitus?

– Löydöt yllättävät aina. Ennen kaikkea kiinnosta-vasta käsikirjoituksesta välittyy ajatus ja kirjoittajan luottamus omaan tekstiinsä. Hyvässä tekstissä on yl-lätysvoimaa. Jos käsikirjoituksesta löytyvät nämä omi-naisuudet, sillä on edellytyksiä kiinnostaa myös kus-tantajaa ja lukijoita.

Haastatteli Arja Vasama

WSOY:n sivuilla on ohjeita tekstin lähettämisestä: http://www.wsoy.fi/haluatko-kirjailijaksi-

WSOY:n Lari Mäkelä on toiminut mm. Katja Ketun ja Lauri Hihnavaaran kus-tannustoimittajana.

Page 6: Lapillinen 2013 nro 35

4

Veikko Haakana, 90 v, kertoo paatosta välttäen

Viime kesänä 90 vuotta täyttäneeltä Veikko Haakanalta on ilmestynyt uusi teos. Juhla-vuoden kunniaksi Karisto on julkaissut yh-teisniteen kolmesta aiemmin julkaistusta

eräkirjasta. Teokseen on Veikon laajasta tuotannosta valittu erätarinakokoelmat Tunturista tuulee (1976) ja Retket kuin unta (1999) sekä pienoisromaani Punaisen kiven aapa (2006).

Veikko Haakanan tuotanto käsittää kaiken kaikkiaan yli neljäkymmentä teosta. Mukaan mahtuu romaaneja, nuortenkirjoja, runokokoelmia ja eräkirjoja. Esikoiste-os Luolamiehen pojat ilmestyi jo vuonna 1957. Teokses-taan Kivinen biisoni Veikko sai Valtion kirjallisuuspal-kinnon vuonna 1970.

Nuortenkirjoillaan Veikko Haakana on kerännyt paljon kiittäviä arvosteluja ja saavuttanut laajan luki-jakunnan. Erityisesti on kiitelty kirjojen uskottavaa ja tarkkaa ajankuvaa ja tapahtumien loogisuutta. Esiin voisi nostaa jo mainittujen lisäksi vaikkapa vuonna 1975 ilmestyneen Pojat kairassa (1975) tai jo klassi-kon maineen saavuttaneen teoksen Anteri, Lapin poika (1971). Vuonna 2008 ilmestynyt Pienen pojan muistel-mat on riemukas ja lämmin kuvaus isoisän ja pojan yh-teisestä matkasta luonnon suuressa oppisalissa.

Veikko Haakana kuuluu siihen ikäluokkaan, jon-ka osaksi koitui sotilasvalan lupausten lunastaminen

myös käytännön töissä. Hän haa-voittui Siiranmäen torjuntataistelussa kesäkuussa 1944. Kirjassaan Aa-veryhmä (1994) hän kertoo näis-tä tapahtumista.

Veikko Haakana: Pohjoisen poluilla. Karisto 2013.

Sodan kauhut ja haavoittuminen sekä siitä seurannut sotasairaala- ja toipumisaika ovat mukana myös vuonna 2011 ilmestyneessä hienovaraisessa, minäkertojan men-nyttä ja nykyistä elämää onnistuneesti limittävässä Unien kirjassa. Myös romaanit Elämää juoksuhaudoissa (1965) ja Ilta Kannaksella (1968) tuovat esiin rintamasotilaan realistisen näkökulman suursodan myllerryksestä.

Veikko Haakana on julkaissut myös useita runokir-joja. Mainita sopii vaikkapa Suden lauluja (1972), Itke-vät kannot (1982) sekä Joskus vielä kerran (1992).

Ehkä kaikkein parhaiten Veikko Haakana tunne-taan eräkirjailijana, ja sitä hän onkin sanan parhaassa merkityksessä. Koko tuotantonsa ajan hän on puhunut luonnon puolesta. Julistamatta, kaikkea paatosta välttä-en hän kertoo ihmisen ja luonnon kohtaamisesta, tuon suhteen kehittymisestä ja sen vaikutuksesta ihmisen maailmankatsomukseen ja sitä kautta koko elämään. Lukuisista eräkirjoista voisi mainita vaikka On aika sytyttää kiehiset (1984), Vuosien lumet (1993) ja myös tänä syksynä ilmestyneeseen teokseen valitun Retket kuin unta (1996).

Veikko Haakanan tyyli on eleetöntä, kaikkea paisut-telua välttävää. Pienet arkiset tapahtumat muodostavat novellien – ja usein myös romaanien – rungon. Tark-kailukulma on ihmisen sisäisissä tunnoissa, ei suurissa mullistavissa seikkailuissa. Kieli on harkitun rauhallis-ta, tarkkaa ja soljuvaa. Kerrontaa sävyttää usein hiljai-nen, ymmärtävä ja hyväksyvä huumori.

Mielestäni Pohjoisen poluilla -teokseen on onnistut-tu vangitsemaan kattava läpileikkaus Veikko Haakanan tuotannosta. Tunturista tuulee tuo esiin leikkisän, nuo-tiotulilla jutustelevan kertojan, joka katsoo nykyaikaa ja sen ilmiöitä ilkikurinen pilke silmissään. Retket kuin unta on seestynyt, hiukan surumielinen kokoelma, jos-sa uni ja tosi limittyvät, ja kunnioitus luonnon suuren mysteerin edessä painaa kertojan pään kumaraan. Pu-naisen kiven aapa ammentaa tematiikkansa ikiaikaises-ta miehen – saalistajan – ja saaliin yhteen vihkiytymi-sestä, ykseydestä. Onnistuneesti nykyaikaan siirrettyä tarua saattelee tarinan loppua kohti tihenevä huumori.

Pohjoisen poluilla on mestarin käsialaa. Suositeltava lukukokemus – myös meille kaikille, jotka olemme jo vuosia saaneet nauttia hetkistä Veikko Haakanan teks-tien parissa.

Seppo Saraspää

Page 7: Lapillinen 2013 nro 35

5

Lapin Kirjallisuusseurassa py-ritään välttämään kaikenlais-ta kirjailijoiden lokeroimista. Siksi ihmettelin, minkä vuoksi

lajityyppi ”eräkirja” mainitaan erikseen lappilaisten uutuuskirjojen kannessa. Päällyksiä somistavan hirven ja karhun luulisi antavan riittävästi vihjettä kirjan sisällöstä. Pelkäävätkö kustantajat, että joku ”oikean” kirjallisuuden ystävä ostaa eräkirjan vahingossa?

Juhani Vallin Kairan kosketus on julkaistu Otavan Ison karhun eräkirjas-tossa, Kalevi Sipolan Jänissuon valtias on kokoelma eränovelleja. Sipolan kus-tantaja on kemiläinen Atrain Kustannus.

Kannustan eräkirjoihin tottuma-tonta aloittamaan lukemisen otsikoltaan kiinnostavasta tarinasta tyyppiä Etelän varis (Valli) tai yllättävästä Läskisiivut (Sipola). Koska kumpikin kirjailija on tehnyt hyvää työtä, lukija saattaa kokea iloisen yllätyksen ja haluaa lukea lisää. Jatko riippuu viime kädessä siitä, onko sisältö riittävän kiinnostava.

Juhani Vallille eräkirjailijaksi lei-mautuminen ei ole ongelma, päinvas-toin. Lainaus novellin Aamuhaukku si-vulta 211:

”Mistään eräkirjailijan urasta en tuolloin vielä haa-veillut, ja nyt kun olen pari eräkirjaa julkaissut, erä-sana kirjailijan edessä tuntuu oikein mukavalta. En tunne tarvetta kirjoittaa ’oikeaa romaania’, jotta minä voisin olla ’uskottava’ kirjailija joillekin. Kun kriittiselle metsäs-täjäkunnalle on suhteellisen uskottava, se riittäkööt...”

Vallin Kairan kosketus päättää trilogian, jonka ai-kaisemmat osat ovat Juuret kairassa (2007) ja Kirvee-niskuja kairassa (2011). Muistikuvani aiempien teosten tapahtumista ja henkilöhahmoista olivat sen verran ha-taria, että luin uutuuskirjan itsenäisenä teoksena.

Vallin tarinoiden avainhenkilöt ovat yhtä kotonaan pyyntipuuhissa ja kylän kaljabaarissa. Välillä eräily jää hetkeksi taka-alalle; monipäiväisellä pilkkiretkellä seu-rataan kiekkoleijonien edesottamuksia, ja veteraanit in-nostuvat muistelemaan etulinjassa tehtyjä pyssysuori-

Päivityksiä purolta – erällä eilen ja tänään

Juhani Valli: Kairan kosketus. Otava 2013. Kalevi Sipola: Jänissuon valtias. Atrain Kustannus 2013.

tuksia. Lukijan arvioitavaksi marssitetaan

metsästäjien koko kirjo Suomen parhaan metsästysseuran puheenjohtajasta am-mattimaiseen autosta ampujaan.

Valli kuvaa toimintaa metsästyksen harmaalla alueella mutkattoman luonte-vasti, sortumatta ihailuun tai päälleliimat-tuun moralisointiin. Kirjailijan perään-kuuluttama uskottavuus on kovimmalla koetuksella silloin, kun tuttuihin metsiin ilmestyy outoja kulkijoita.

Minulle teoksen ehdoton herkkupala oli kuvaus Helsingin Sanomien naistoi-mittajan vierailusta jokivarren äijäporu-kan hirvijahdissa.

Kalevi Sipola oli uusi tuttavuus, koska vuonna 2012 ilmestynyt esikoisteos Ris-tiinnaulitut on toistaiseksi lukematta. Tus-kin kuitenkaan kauan!

Juniorit ottavat Sipolan novelleissa niin vahvasti roolia, että välillä on vaikea muistaa kirjoittajan ehtineen ikämiessar-jaan. Kieli on värikästä ja ilmaisuvoimais-ta; toimivaa dialogia on paljon ja se on us-kottavaa siitä riippumatta, minkä ikäiset henkilöt ovat äänessä.

Vanha ja uusi aika kohtaavat tam-mukkapurolla; ongitaan rinnan luomuvälineillä ja kau-pasta ostetuilla, kaverille lähtee reaaliaikainen saalisku-va herättämään kateutta.

Sipolan kyky nähdä ja kuvata luonnonilmiöitä an-saitsee erityisen kiitoksen – sanon tämän paljon luon-nossa liikkuneena ex-biologina. Kohtaus tammuk-kapurolla on aivan yliveto. Kun poikasten puolesta hermoileva koppelo kompastuu rantatörmällä ja joutuu veden varaan, kalamies säntää hetkeäkään epäröimättä pelastamaan lintua.

Koska luen eräkirjoja vain satunnaisesti, en osaa enkä halua verrata Vallia ja Sipolaa alan muihin tekijöi-hin. Uskallan kuitenkin epäillä, että kumpikin on tiu-kasti kärjen tuntumassa.

Veikko Vasama

Page 8: Lapillinen 2013 nro 35

6

Varisemo koulutti poikiaan männikössä. Peip-po heläytti säkeen, ja kuusikossa soinnutteli mustarastas. Kanervikko rahisi askelten alla. Peippo laskeutui aitiopaikaltaan ja alkoi va-

roitella:– Hyit fink fink fink, hyit fink fink fink...Yöllä satanut vesi kimalteli kärryurissa ja ojassa sät-

kytteli mustia sääskentoukkia. Tien yli lehahti kirjava käki. Se kahahti mäntyyn ja kukahteli kuulakkaaseen kesäaamuun.

Pensaikossa nökötti lahoava aitta, ränsistynyt vaja, sekä ammoin rakennettu puimahuone. Rakennusten nurkat olivat osaksi luhistuneet, niiden pärekatot ha-jonneet tai romahtaneet sisään. Tällä paikalla oli joskus ollut vilkasta hyörinää. Nyt ilmassa leijui ellottava mä-dän haju.

Ikiaikaiset haavat havisivat ja sylintäyteiset puuvan-hukset tarinoita kertoilivat. Ne haastelivat heille, joilla oli aikaa pysähtyä, aikaa kuunnella ja nähdä. Minulle puut kuiskivat. Ne kertoivat kaiken päättyvän, mutta kuitenkin kestävän olomuodoista toisiin. Minäkin olen jostakin tullut ja jonnekin matkustan. Toisinaan hitaasti kiiruhdan ja joskus vauhdilla huristelen.

Nyt olin pysähtynyt! Kurssia tarkistin, reimareita seurasin. Olin jättänyt taakseni vaaroja, tuntureita, lirit-täviä puroja, vuolaita virtoja, selkävesiä, jänkiä, kairoja ja humajavia salometsiä. Tänään elelin säästöliekillä, kuljin ajatuksissani polkuja, joita olin nuoruudessani taivaltanut jäntevin jaloin. Kuinka monet kesäiset päi-vät olin kaukana saloilla isäni kaverina pöllejä sahaillut ja sylintäyteisiä koivupökäleitä haloiksi hakkaillut. Ke-säiltaisin kämpän pihalla kannoilla istuskeltiin, tarinoi-tiin ja yölintuja kuunneltiin.

Menneet hetket elivät muistoissa. Ne hehkuivat ho-peareunaisten iltapilvien tavoin. Tällä hetkellä kuulin, kuinka Karunginjärven laineet loiskivat rantakiviin. Loiske oli hiljaisen aamutuulen aiheuttamaa rauhallista liplatusta. Näin ei tosin aina ollut, vaan toisinaan jär-vi myrskyssä ärjähteli, kuin myös tyyneydessä peilinä kuulteli.

Havajavaan haapaan lehahti harakka. Se nauroi au-ringolle, ilolle ja riehakkuudelle.

Eläköön ilo, eläköön nuoruus!

Valde Aho

Haapojen tarinaa

Ylitorniolla oli papinvaalit, kuten tavattiin sa-noa. Valittiin nimittäin seurakuntaan kirk-koherraa. Hakijoiden joukossa oli muuan teologian tohtori Hannes Leinonen, josta sit-

temmin tuli Oulun hiippakunnan piispa. Kotikylälläni oli vanha lapseton pariskunta Jo-

hanna ja Viljami eli Vilkko, jolla nimellä hänet nimen-omaan tunnettiin.

Johanna ei tietenkään tuntenut ketään hakijoista. Hän oli kuitenkin joltakin tutulta kuullut, että kirkko-herran paikkaa hakeneiden joukossa on joku Hannes Leinonen, jonka sanotaan olevan myös tohtori.

Tästä seikasta Johanna oli niin innoissaan, että hän julisti kylällä ennen papinvaalia:

Sitä Leinosta met tietenki äänestämmä, ko se on tohtoriki. Meän ei tartte sitte ennää lähteä erikseen lää-kärhinkhään. Met voima käyä samala reissula tohtorinki luona, ko käymä kirkossaki.

Kirkolle oli nimittäin matkaa noin kaksikymmen-täviisi kilometriä ja se tehtiin hevospelillä. Johanna ajat-teli näin voivansa yhdistää kaksi asiaa samalle kirkon-kylällä käyntimatkalle.

Mistäpä se Johanna olisi voinut erottaa teologian tohtoria lääketieteen tohtorista eli kansanomaisesti sa-nottuna lääkäristä. Lääkäreitähän kutsuttiin aina tohto-reiksi, vaikka he eivät olisi väitelleetkään.

Mitenpä hän sitä olisi voinutkaan erottaa. Ei niitä tohtoreita niin kovin tiheässä silloin vielä ollut. Ei var-sinkaan muita kuin jokunen lääketieteen tohtori.

Leinonen tulikin valituksi kirkkoherraksi. Johanna ei kuitenkaan tietääkseni pyrkinyt Leinosen luokse lää-käriin kirkossa käydessään.

Ehkä hänellekin oli joku myöhemmin sanonut, et-tei teologian tohtori ole aivan sama kuin lääkäri, jonka luona käydään sairauksia valittamassa.

Sulo Kreivi

Tohtori

Page 9: Lapillinen 2013 nro 35

7

Eri-ikäisille ihmisille se on aina ajankohtaisen ikäkauden käsite. Lapsena, kun ajantajua oppii jo jotenkin ymmärtämään, pieni ihminen toi-voo, että äiti tulisi pian kotiin ja pääsisi istah-

tamaan lämpöiseen syliin. Kansakouluiässä hän toivoo, että ikävät oppitunnit loppuisivat pian. Hänen mieles-tään koulun seinällä raksuttava kello pyrkii tahallaan hidastelemaan. Välitunnit sitä vastoin kuluvat liiankin nopeaan. Leikit tuskin kerkiävät kunnolla alkaa, kun kello jo soi järjestäytymään luokkiin menoa varten.

Teini-ikä taas kulkee pikajunan vauhtia eteenpäin ja ennen kuin huomaatkaan, olet aikuinen ihminen kaikkine kiireinesi. Välillä tuntuu, että aika pysähtyy, varsinkin silloin kun odotat jotakin tärkeää tulevaksi. Silloin kun elämä sykkii voimakkaasti ja innovaatio on korkealla, niin pienet harmit ja suuremmatkin jäävät taka-alalle, ja aika rientää. Voimakkaammat tunteet, rakkaus ja suru pysyvät mielessä pitempään, niiden kä-sitteleminen vie oman aikansa.

Nuorena ihminen heittäytyy elämänrytmiin mu-kaan herkästi huomaamatta ajankulua. Aivan kuin matkustaja, joka hyppää bussipysäkiltä auton kyytiin ja on hetkessä jo matkalla kohti uusia seikkailuja. Sa-malla pysäkillä seisova vanhus harkitsee tarkoin, läh-teäkö mukaan. Ja ennen kuin hän huomaakaan, bussi nytkähtää kiireen kanssa liikkeelle. Vain vanhus jää paikalleen. Hänen mieleensä tulee nuoruus, jolloin hänkin ehti mukaan kiireeseen elämänsykkeeseen. Nyt hän vielä jaksaa tulla vanhalle, tutulle bussipysäkille. Ei hän oikeasti ole mihinkään lähdössä. Istahtaa vain tu-tulle, ajan haalistamalle ja monen matkustavaisen ku-luttamalle penkille odottamaan seuraavaa bussia.

Vanhus tietää, että se bussi, johon hän joskus nou-sisi ilman kiirettä, ajaisi toiseen suuntaan. Se ei olisi täynnä häliseviä, kiireellisiä ihmisiä, siinä olisi vain hä-nelle tuttuja henkilöitä, hyvin pitkältä ajalta. Aika ajaisi ohi pysähtymättä.

Viljo Saariniemi 

Aika

Hilkka Ukkola, Harakka. Kuivaneula, pehmeä-pohjaetsaus. 2006.

Page 10: Lapillinen 2013 nro 35

8

Runoja

Jäljet yöttömän yön

Minulla on valkoinen takki ja harsolakkisiniset kumihanskat ja saappaat.

vilkaisen punatukkaani,palkeenkieli hanskassamerkki hutiloinnista.

Näkymätön palo velloo sisälläni

minä ja punatukka.

Syksyn saapuessamieleeni syöpyvätretket yöttömän yön.Kesätyö päättyypian meri jäätyypois matkustaa täytyykipu sisälläni yltyypunatukkaani en enää nää.

sydämeeni ensirakkauden arvet.

Leena Pyhäluoto

Syyskuu

Lasken vuosia, kuukausia ja päiviäviivähdän eilisissä muistoissaarvailen jäljellä olevaa aikaa.Inventoin vaivoin keräämääni omaisuuttamietin mitä ottaisin mukaani tuonpuoleiseen mitä jätän perinnöksi jälkeenjääville.Ei sitä paljon ole, palan itseänikasapäin kirjoja, sanoja, muistojaasioita joita en ehtinyt sanoa,jotka olisin halunnut sanoajotka täyttivät pääni.Ja taas edessä se vääjäämätön totuus:Aika loppuu. Elämä jää kesken.On ilta.

lilja matilda

Hilkka Ukkola, Onnenhöyhen. Etsaus, akvatinta. 2002

Page 11: Lapillinen 2013 nro 35

9

Sisäinen kellonijäi kotiinkuuntelen yksinvieraan maan uniasade kiertää utuna pihaa

aurinko laskee täällähiekkaista mäkeäminä nuokun kuin kissankellojoka kutsuu kansaa iltamessuun

Aila Juvonen

Ihme

Kevyesti ne kuljettavat kesää,vievät mennessäänja tuovat tullessaan,nuo pikkuiset linnut.

Ella Pohjanen

Kunnan teiden aikataulu on 20 vuotta se ei haittaasilloin elää vielä moniei yksikään näistä linnuistamutta kuitenkin

Markku Kokkola

Se tuli sittenkin.se tuli mennäkseenmissä kasvavat villit lapsetnuo teoissaan väkevätelämässään olevat

Missä ovat kevyet päiväthumalluttavat yötkuin koristeina seinillämykkinä pimeässäraskaana hämärässä

Missä elävät kiltit lapsetnauravat verevät suutTuomen allatuonessa nukkuvat.

Jouko Tukiainen

Hetki

Elämä tiivistyy hetkiin.Kyyneliin,halauksiin,lähtölauluun.Entiseen ei ole paluuta.Muistot jäävät.Uudet muistot syntyvät.

Heidi Ojala

Hilkka Ukkola, Pikkuharakka. Etsaus, akvatinta. 2003• • • • • • • •

• • • • • • • •

• • • • • • • •

Page 12: Lapillinen 2013 nro 35

10

Lapsille kuviteltua

Kevään Lapillisessa esiteltiin lappilaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Harvoin mikään esittely on täydellinen; onneksi on lisättävää ja täydennettävää, kuten nytkin. Lastenkir-

jallisuudessa teksti ja kuvitus yhdessä vievät lukijan todesta toiseen maailmaan, parhaimmillaan niin että lukijan mielikuvitukselle jää tilaa.

KirjoitettuaVirpi Summa on kirjallaan Hiiri joka halusi lentää (Atrain Kustannus 2013) uusin tulokas kemiläiseen lastenkirjallisuuteen, jossa ovat viime vuosina esittäy-tyneet Saara Heikkinen, Eija Jansson, Ritva Kokkola ja Pirkko-Liisa Perttula. Janssonilta on tänä vuonna ilmestynyt koiramainen kirja valokuvin Urkki, dogo ar-gentino (Bookhouse 2013). Mainittakoon myös Kirjoittajaryhmä Ringin yhteis-työnä julkaisema lorukirja Kakaroille karpaloita (Kemi 2010). Se on koottu valtakunnallisen lorukilpailun parhaim-mistosta, ja kirjan 19 kirjoittajasta on kymmenen lappilaista.

Lapsenlapset antoivat sysäyksen rova-niemeläiselle Tuula Takkiselle koota heille kerrotut ja kuvitetut sadut kirjaksi Mummin satukirja. Viisi satua (BoD 2012). Rovanie-meläinen Ilkka Metsälä on halunnut tehdä kuvitusta myöten lapsille tietokirjan Matka Eurooppaan (Readme.fi 2012). Sen pieni teks-ti ja tiheä tieto vaativat jo edistynyttä lukijaa.

Lappilaislähtöisen Essi Kummun Puhelias Elias (Tammi 2012) oli Finlandia Junior -ehdokkaana. Se kuvaa koskettavasti lapsen surua vanhempien erottua. Eliaksen paras ystävä Priit asuu meren toisella puolen. Kirja on käännetty viroksi Jutukas Elias (soome keelest tõlkinud Ingrid Maasik. Fiore 2013). ”Kord luges issi raamatust ette ühe vana hiina muinasjutu. Selles rää-giti, et nähtamatu punane lõng seob sõpru, kes peavad olema üksteisest lahus, kuigi ei tahaks.” – ”Kerran isi luki kirjasta vanhan kiinalaisen sadun, jossa kerrottiin, että näkymätön punainen lanka yhdistää sellaiset ystä-vykset, jotka joutuvat olemaan erossa toisistaan vaikka eivät haluaisi.”

KuvitettuaKakaroille karpaloita -lorukirjan ovat kuvittaneet kemi-läiset esikoululaiset. On kerrottu, että kuvat ovat saa-

neet lisäpiirroksia inspiroituneilta lukijoilta. Marika Maijalan herkkä puuvärikuvitus vie lapsen maailmaan kirjassa Puhelias Elias. Tuula Takkisen vesivärikuvitus on sympaattista, mutta painatus on saattanut voimistaa värejä liikaa. Ilkka Metsälän tyyli on maurikunnasmai-sen rönsyävä. Idea esitellä valtiot kasvoina on hauska ja oivaltava. Riitta Virtasen vesivärikuvitus Virpi Sum-man tekstiin on tunteikas ja sopivan pelkistetty.

Kuvituksesta tietoa janoavan kannattaa tutustua Sis-ko Ylimartimon kirjaan Kuviteltua – kuvitettua. Poh-dintoja fantasian ja muun fiktion kuvittamisesta (Lapin yliopistopaino 2012). Kirja antaa erittäin monipuolista tietoa, jota havainnollistaa runsas ja taidokas kuvama-teriaali. Kuvat ovat peräisin Ylimartimon pitämien fan-tasiakurssien opiskelijoilta.

Anita Myllykoski

Page 13: Lapillinen 2013 nro 35

11

Eläinsatu avarakatseisuuden asialla

Virpi Summan lastenkirja Hiiri joka halusi lentää on monella tavalla perinteinen mutta samalla varsin ajankohtainen satu. Sen kehys-kertomuksessa on aivan tavallinen ihmisper-

he, joka ensi sivuilla laittaa kesämökkinsä talviteloille ja kaartaa pois pihasta. Saman tien mökki saa uudet asukkaat; hiiriperhe kaivautuu koloistaan ja käy taloksi.

Pian äiti Vipinä ja isä Väpinä ovat paikallistaneet ryynien ja siementen sijainnin, ja lapset Vilinä ja Vink-su keksineet hupaisimmat leikkipaikat sekä pehmoi-simmat leposopet. Kaikki ovat tyytyväisiä, sillä nyt heillä on suoja, jossa odottaa talvea ja sen taittumista. Yllätyksekseen perhe löytää pihalta vielä peipposen, joka on jäänyt muiden muuttajien matkasta. Linnun nimi on Fringilla, ja se liittyy hiirten seuraan talveksi. Fringilla herättää Vinksussa tukun tunteita lämpimästä sielunkumppanuudesta kaukaisten maiden kaipuuseen, ja tämäkin alkaa kaivata itselleen siipiä.

Virpi Summa: Hiiri joka halusi lentää. Kuvitus: Riitta Virtanen. Atrain Kustannus 2013.

Aiemmin runoja julkaisseen Summan teos sopii oivallisesti ääneen luettavaksi. Sen kieli on rikasta, kuvailevaa ja runollista. Talvea hiiriperhe kutsuu Val-keaksi Pimeäksi, mikä lienee vihje ja samalla kumarrus Yrjö Kokon klassikkosadun Pessi ja Illusia suuntaan; siinähän metsän asukkaita uhkaava talvi ja sen myötä saalistava lumikko on nimetty Valkoiseksi kuolemaksi. Välillä hahmot puhkeavat lauluun ja kertomus etenee kirjaimellisestikin runomuodossa. Säkeiden avulla ku-kin sanoittaa kokemiaan tunteita, ja samalla tarina saa syvyyttä. Vinksu esimerkiksi pohtii: ”Kävikö niin, / että Suuressa Jaossa, / kun sieluja lajiteltiin / minun hiiren ruumiiseeni / linnun mieli / vahingossa aseteltiin”.

Epäsovinnaisen rakkauden teema tulee alleviiva-tuksi, kun isä tuomitsee hiiren ja linnun väliset tunteet luonnonvastaisiksi. Äiti, joka on murheellinen poikan-sa puolesta, toteaa kuitenkin: ”Ei rakkaus voi koskaan olla väärin. Mutta surullista se saattaa olla.” Näin tra-ditionaalinen satu inhimillistetyistä eläimistä kasvaa uudelle tasolle. Kokonaisuus ei ole mitenkään mullis-tava mutta lämmin ja kaunis kyllä. Vaivihkaa se kertoo pieniä totuuksia niin arvaamattomasta luonnosta kuin avarista arvoistakin.

Riitta Virtasen kuvat tukevat tarinaa saumatto-masti, ja niiden hivenen kotikutoinen, kaksiulotteinen tyyli myös sopii perinteikkäälle sadulle. Sopii vai toi-voa, että lukijat edelleen löytäisivät myös tällaisen pie-nieleisemmän kertomuksen vahvuudet.

Maaria Rousu

Page 14: Lapillinen 2013 nro 35

12

Tyhjyys täällä vain humisee

Syksyllä 1944 poromiehet saivat luvan pala-ta poltettuun Lappiin heti armeijan jälkeen. – Tyhjyys täällä vain humisee, kirjoitti isäni ensivaikutelmanaan Inarin kirkolta. Ettotöistä

selvittyään hän kaatoi Juutuanvaarasta rakennuspuut, ajoi, pälkki piilulla ja latoi ahavan kuivattavaksi. Juhan-nusviikolla, kun palasin muun väen mukana, oli neljä hirsikertaa salvottuna ja viidennen varauksia veistettiin. Ensimmäinen päivä marraskuuta saatoimme siirtyä kalseaksi käyneestä teltasta oman katon alle.

Tuhkasta heräävä kylä oli saanut näin ensimmäisen savunsa. Seuraavaksi ehti rovaniemeläinen Yrjö Ala-ruikka ”Poro ja Riistan” myymälärakennuksineen. Pian ovien auettua aloitettiin tässä Riistan pirttinä tunnetus-sa rakennuksessa setelinleikkaus, jonka valtio pani toi-meen 1. tammikuuta 1946.

Vuoden vaihteessa metsähallitus (kirjoitettiin silloin pienellä) alkoi tuottaa sahatavaraa. Nyt viranomainen katsoi, että hirsi on menneisyyttä ja lauta nykyaikaa. Toki lautaa tarvittiin, mutta hirren syrjintä keskellä pa-hinta pulaa oli vastoin järkeä. Varsinkin nauloista oli huutava puute. Jälkiselityksen mukaan kyseessä oli vain suositus, mutta rakentaja ymmärsi, että suosituksen noudattaminen on viisautta, olivathan ostoluvat suo-sittelijan peukalon alla. Roiskittiin siis seinät tuoreesta laudasta ja tungettiin täytteeksi märkää muhaa, kun muutakaan ei ollut.

Axel Oxenstierna, aikoinaan Suomeakin luotsannut, sanoi pojalleen: – Et voi ymmärtää, miten vähällä järjel-lä maata hallitaan. Eli historia vain toisti itseään.

Katekeetta-Lauran asuinrakennus oli kylän lautara-kenteisista ensimmäisiä. Saunan Laura rakennutti myö-hemmin hirrestä aivan omaehtoisesti. Katekeetta kun on jo mennyttä maailmaa, lienee syytä kertoa, että se tarkoittaa lyhyesti kirkon palkkaamaa opettajaa. Kierto-koulun opettajat palkkasi kunta. Alun perin katekeetta tarkoitti uskonnon opettajaa.

Poro ja Riistan saatua uuden liiketalon tehtiin enti-sestä lapinpirtti eli maksuton majapaikka pitkämatkai-sille asiakkaille. Jokaisella kylän kauppiaalla oli oma la-pinpirttinsä. Se oli etu, joka sitoutti asiakkaan ainakin siinä missä nykyinen bonuskortti. Liikenneyhteyksien

paratessa menettivät lapinpirtit merkityksensä, jäivät varastoiksi ja katosivat vähitellen kyläkuvasta. Viides-tä lapinpirtistä vain hirsirakenteinen Riistan pirtti piti pintansa. Vasta mennä kesänä sen aika tuli väistyä ke-hityksen tieltä, mutta rakenteiltaan terveenä se palvelee ainakin toisen mokoman uudessa ympäristössään Ina-rin saaressa.

Niin katosivat myös pirttejä pitäneet liikkeet ra-kennuksineen kaikkineen, Poro ja Riista, Nykänen, Osuuskauppa, Taka-Lappi ja Karjapohjola. Arvo Tie-ra Ruonaniemen, Karjapohjolan toimipaikan johtajan, muistamme hänen honkahirsisestä majastaan, joka sei-soo yhä vakaasti keskellä kyläämme.

Kulttuuriväen on nyt aika ratkaista, saako viimeisen katekeetan tupa lahota paikalleen. Niin pitkään kuin py-hiinvaeltajia riitti, pidin huolen rakennuksen kunnosta. Nyt tuo ikäluokka näyttää seuranneen Lauraa toiseen seurakuntaan, mutta sisäpuolin tupa on kuin Laura olisi sieltä hetki sitten poistunut. Kun muutamaan vuoteen ei vieraita ilmestynyt, jätin huollot sikseen. Aluksi laho-sivat portaat. Salaojien painuttua umpeen alkoi kosteus nousta seiniin ja pohjarakenteisiin. Ulkolaudoituksen lahottua puhki valahtavat sahanpurut pihalle. Aitan vuotava katto pääsi pilaamaan pari margariinilaatikol-lista kirjeenvaihtoa, mutta enin saatiin turvaan. Kir-javarastokin olisi muuten kelvannut, ellei se olisi ollut sisällöltään uskonnollissävytteistä. Mutta mitäpä muuta katekeetan, uskonnon opettajan, kirjat olisivat voineet ollakaan.

Entistä kotitaloani ei seitsemisen vuosikymmentä ole pahemmin koetellut. Vesikaton laudoitus on lahot-tuaan uusittu, mutta seinähirsissä näkyy yhä isäni pii-lukirveen jälki. Sen sijaan lähipiirin rakennuskanta on kertaalleen vaihtunut, ja kolmas sukupolvi – Älvsby-merkkinen – näyttää pihatöitä vaille valmiilta. Uusin ja vanhin samassa kentässä, muttei kontrasti ensinkään niin jyrkkä kuin olin kuvitellut. Iän myötä perspektiivi tiivistyy niin ajassa kuin paikassa. Aika on sillä tavoin erikoinen suure, että se on edestä pitkä ja takaa lyhyt.

Matti Lehtola

Page 15: Lapillinen 2013 nro 35

13

Olet kuulunut elämääni niin kauan kuin muis-tan, vaikka minulla ei ole mitään muistiku-vaa sinusta, vain muutama valokuva ja van-hempien sisarusteni sekä äidin kertomukset.

Hautajaisesi muistan. Muistan karun lautaisen arkun, koivujen ympäröimän kahvipöydän pihamaalla. Ark-kuasi hautaan laskettaessa ammutut kunnialaukaukset muistan. Säikähdin ja kysyin äidiltä: ”Nytkö Veikko vasta ammuthiin?” Olin silloin nelivuotias. Säikähdän vieläkin laukauksia.

Olen usein miettinyt, miten suhtauduit minun syn-tymääni. Säälitkö äitiämme yhdeksännen lapsen aiheut-taman huolen ja valvottujen öitten vuoksi? Hymyilitkö minulle, kun toit äidille pari viikkoa syntymäni jälkeen hiihtokilpailussa voittamasi komean hopealusikan? Se lusikka on tuonut sinua lähemmäksi, muistuttaa sinusta.

Olet kuulunut elämääni äidin ja isän surun kautta. Nelivuotiaana kuljin unessa isäni kanssa etsimässä si-nua suurella kentällä makaavien haavoittuneitten ja kuolleitten sotilaiden joukosta.

Muutama kuukausi sitten sisarelleni tuotiin erään naapurin kirjahyllystä löytynyt armeija-ajan päiväkirja-si, jonka viimeinen päiväys oli 31.7.1939, kirja oli tullut silloin täyteen. Miksi kirja oli naapurin tyttären hallus-sa, sitä emme varmuudella tiedä, kukaan ei ole elossa vastaamassa kysymykseen. Kirja on aarre meille elossa oleville sisarillesi.

Asevelvollisuutesi alkoi 4.1.1939 ja oli siihen aikaan 15 kuukautta. Ainoa lomasi oli kesällä 1939. Silloin

Kirje veljellenion otettu ainoa kuva, jossa olemme koko perhe, minä äidin sylissä. Kirjasta löytyy maininta: ”Perheuutisia: Kihlauksensa ovat julkaisseet stm Weikko Myllymäki ja suomalainen pystykorva malli 27/32. Mutta se tullaan purkamaan 19/3 1940.”

Päiväkirjaa lukiessani olen pohtinut, mitä ajattelit kirjoitellessasi, yleensä yövartiossa. Aavistitko joutuva-si sotaan ennen ”kihlauksesi” purkamista, muistelitko kotia vai haaveilitko tyttöystävästäsi? Kirjan haikeansä-vyiset laulut ja monet kirjaan piirtämäsi kuvat esittävät nuoria naisia tai tyttöä ja poikaa. Piirustustaitosi oli yllätys meille kaikille. Asevelvollisuuden päättymisen odotus kuvastuu vahvana kirjan merkinnöistä.

Naapurin tyttö, jolle olit päiväkirjasi jättänyt säily-tettäväksi, oli pitänyt kirjaa hyvin eikä koskaan kerto-nut meille sen olemassaolosta. Vasta hänen kuoleman-sa jälkeen se tuotiin sisarelleni. Olen saanut tutustua kirjasi välityksellä sinuun, kaksikymmentäkaksi vuotta vanhempaan veljeeni seitsemänkymmentäkolme vuot-ta kuolemasi jälkeen. Itkin, kun luin toiveikasta etukä-teisilmoitustasi kihlauksen purkamisesta.

Olit sanonut 19.1.1940 lähtiessäsi hakemaan tais-telukentällä apua huutavaa haavoittunutta: ”Pitää sitä miesriepua yrittää auttaa.” Olit ottanut pulkan ja läh-tenyt.

Et ehtinyt purkaa kihlaustasi. Vasta nyt osaan oi-keasti surra sinua, veljeni.

Toini Marjamaa

Hilkka Ukkola, ”Armoracia rusticana I”. Monotypia. 2004. Yksityiskokoelma

Page 16: Lapillinen 2013 nro 35

14

RunojaSe tee

Saata lähteet soimaanpurot pulppuamaanlukinseitit pyydystämäänonnenläikkeet loiskimaanahdistuneisiin sydämiinAika on tullut

Marketta BackmanRunokokoelmasta Minkä vuoksi ojennan kukkasen, 2013

Syyssunnuntai

Ilta-auringon silta, häikäisee silmiäKala hyppää vedessä, vene lipuu hiljaa joellaJuna kulkee etäällä, kaupungin vaimeat äänetIloisia ihmisiä, äiti ja lapsi.

Moottorivene, mies ja koiraAallot kiiruhtaa hitaasti rantaanTämä tunne, yhdessä, yksin.

Pirjo Määttä

Hilkka Ukkola, Jäätyvä lampi. Monotypia. 2003

Kuulet puhvelin vetämät kärryt

Kuulet puhvelin vetämät kärryt, sittenkolina hiljalleen loittonee.

Paljasjalkainen vanhuspysähtyy, pyytää almunriisipeltojen mutainen tuoksusademetsän kostea hengitys.

Täällä varjot kovin lyhyitätänään veden pintaan auennutalaston lootus-kukka.

Juha Laitinen

Virta

Siellä takanaaikojenyhä polveileevuolaanavirta.Yhä kuohuvatkosket kuntulvii virta,yhä taipuukaislavirran tahtoon.Yhä etsin,löydän, kadotan.

Nestori Kellokumpu

Page 17: Lapillinen 2013 nro 35

15

Voiko narsistisen puolison kynsiin joutunut Ulla päästä koskaan irti?

Viekö aviomies Timo hänen itsenäisyytensä tai jopa elämänsä? Kari Hanhisuannon seitsemäs romaani

pureutuu kipeään aiheeseen. mieleenjäävällä

tavalla

Nordbookswww.nordbooks.net

Kalevi Sipolan elämyksiä ja hieno osoitus tekijänsä taidoista. Erällä käynti on elämänmittainen polku, eikä luonnossa mitään tapahdu sattumalta.

eränovellit ovat vahvoja luku-

Kemin kaira antaa jos ottaakin...

Atrain Kustannuswww.atrainkustannus.fi

Nordbooks - vahvoja pohjoisen kirjoittajia

www.nordbooks.net

Marjatta Pulskan ”Taivaan laijalla on napakka, haastava ja ajatuksia herättävä teksti väkevästä elämästä maailman reunalla, kaikkeuden keski-pisteessä.” - Juha Hurme.

Nykyaika

Miksi olisi muka helpompaa ottaa yleinen mielipide käyttöönsä ja pysyä siten vain piirissä mukana. Kuka on se joka voi heittää toisen tulta kohti, ja polttaa hänet tuhkaksi. Kuka on se, jolla on varaa mitätöidä itsensä kautta toinen ihminen. Ei kukaan. En minä. Etkä edes sinä, eikä mikään ryhmä anna ei minulle, eikä sinulle lupaa moiseen. Uskallan kyllä luotan ja tiedänkin itseni niin varmaksi, etten enää epäile ja olen avoimesti, ihmisissä uskollisesti mieltä, hintana kyllä kuljettava kivuliaasti yksinäisyyden polkua perille asti.

Kaisa Halmkrona

Page 18: Lapillinen 2013 nro 35

16

Voiko narsistisen puolison kynsiin joutunut Ulla päästä koskaan irti?

Viekö aviomies Timo hänen itsenäisyytensä tai jopa elämänsä? Kari Hanhisuannon seitsemäs romaani

pureutuu kipeään aiheeseen. mieleenjäävällä

tavalla

Nordbookswww.nordbooks.net

Kalevi Sipolan elämyksiä ja hieno osoitus tekijänsä taidoista. Erällä käynti on elämänmittainen polku, eikä luonnossa mitään tapahdu sattumalta.

eränovellit ovat vahvoja luku-

Kemin kaira antaa jos ottaakin...

Atrain Kustannuswww.atrainkustannus.fi

Nordbooks - vahvoja pohjoisen kirjoittajia

www.nordbooks.net

Marjatta Pulskan ”Taivaan laijalla on napakka, haastava ja ajatuksia herättävä teksti väkevästä elämästä maailman reunalla, kaikkeuden keski-pisteessä.” - Juha Hurme.

Loppuerä 10 e +pk Uutuus 15 e +pk

Runoja alkutalveen tai vaikka joululahjaksi. Kun ostat molemmat kirjat, maksat vain kirjoista. Tilaukset ja lisätietoja [email protected]

Maltiolan Jaloste OySaijanlenkki 8 A, 98950 SAIJA

0400-271 007

Kirjakauppa Pukstaavi Ky

Jäämerentie 12 99600 Sodankylä

Puh. (016)-611 340 kirjakauppapukstaavi(@)co.inet.fi

Ma-pe 9.30-17.00, la 10.00-15.00

Lapin Kirjallisuusseura internetissäwww.lapinkirjallisuusseura.fi

Page 19: Lapillinen 2013 nro 35

17

Veljen kunnianosoitus sisarelle

Ahti Vielman teos Kaiju on jatkoa Jopokalle, joka käsitteli Lapin sodan jälkeistä jälleenra-kennusaikaa Kittilässä. Vaikeimmat vuodet ovat nyt ohi ja maaseudun murros edessä.

Tapahtumia katsotaan edelleen Jopokan näkökulmasta. Päähenkilö Kaiju-sisar toimii tukena kasvavalle nuorel-le miehelle, joka myöhemmin tekee työuransa kaupun-gin virkamiehenä ja kansanedustajana.

Ahti Vielman Kaijussa on lukijaystävällisesti erotet-tu aikatasot. Jopokan aikuisuuden tapahtumien teksti on painettu kursiivilla. Julkisuuden henkilöt maini-taan aluksi etunimillä, esimerkik-si piispa Ville ja kansanedustaja Ben, mutta Lennart Meren ja Veikko Vennamon kohdalla tämä jo unohtuu. Tyylillisesti olisi ollut mukava, jos etunimiä olisi pystyt-ty käyttämään kauttaaltaan, eten-kin kun Vielmaa puhutellaan kan-sanedustajanakin Jopokkana.

Teos etenee luvuittain, joita ei ole nimetty tai numeroitu, eikä tähän ole tarvetta. Luvut käsitte-levät selkeästi, miten vaurastumi-nen ja teknillistyminen saapuvat pikkuhiljaa 1950-luvun Kittilän Sirkkaan, joka nykyään tunnetaan Levinä. Oman lukunsa ovat saa-neet muun muassa kodin sähköis-täminen, radion osto ja traktorin hankinta. Koko perheen voimin ihmetellään iltataivaalla lentävää Sputnikia, jonka olemassaoloa vierailemaan saapunut sukulais-mies Erkki aluksi epäilee.

”– Totta net puhhet oli, perkele. Tästä lähtien mie us-kon kaikki, mitä ratiossa sanothan.

– Älä nyt kuintekhan Moskovan Tiltua, huomautti isä.”

Väliin etäännytään politiikkaan kuten ministeri Kekkosen toimiin ja 1956 presidentinvaaliin niin pe-rusteellisesti, että asiakirjat alkavat häiritä kaunokirjal-lista kerrontaa. Lukija jää ihmettelemään, mihin kirjan päähenkilö Kaiju unohtuu.

Ahti Vielma: Kaiju. Hai 2013.

Vielma lunastaa kuitenkin lupauksensa. Kirja on kunnianosoitus polion halvaannuttamalle Kaiju-sisa-relle, joka sitkeydellään selviää alkeellisissa hellahuo-neissa ja elättää itsensä arvostettuna ompelijana Kitti-län kirkonkylässä, jossa myös Jopokka käy oppikoulua. Sisarukset asuvat yhdessä. Veli huolehtii raskaimmista töistä ja kantaa Kaijua tarvittaessa milloin minnekin. Sisar kannustaa ja opastaa aikuistuvaa nuorta miestä. ”Ilman ihanaa Kaiju-sisartasi sinä et olisi se mitä olet, hän ajatteli.”

Vielma antaa arvon sukunsa naisille. Augusta-mummon, Aino-äidin ja Kaiju-si-saren elämänohjeet pätevät yhä. ”Jos elämä meinaa karata ajatuksissa kä-sistä, siitä pitää ottaa kiinni.” Vaikei-na hetkinä Aino-äiti tarttuu tavalli-siin askareisiin ja pääsee pahimman mielen myllerryksen yli.

Kannen maalaus Kaiju on Rei-dar Särestöniemen keskeneräisek-si jäänyt teos kirjan päähenkilöstä vuodelta 1957. Taiteesta kiinnostu-neelle mielenkiintoisinta luettavaa on juuri ystävysten Kaijun ja Reida-rin väliset keskustelut, joissa Reidar kertoo luomistyöstään ja opiskelus-taan Leningradissa.

Mukaan on liitetty myös taitei-lijaprofessorin kirjeitä kotiväelleen Särestöön. Taiteilija on tuttu vieras Jopokan kotona Kittilän Sirkassa. Häneen suhtaudutaan ystävyydellä ja lämmöllä. Helsingissä opiskeleva Jopokka muun muassa soittaa Rei-darille, kun tämän ateljee on tuhou-

tunut tulipalossa. Ahti Vielman kirjassa Kaiju on kauttaaltaan hu-

maani, inhimillinen ote. Kerronnassa kiteytyvät Eino Leinon runon Hymyilevä Apollo säkeet: ”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Pal-jon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille lois-ta.” Toivoisi, että tällaisia romaania lähenteleviä elämä-kertoja saisi luettavakseen useamminkin.

Eija Miranda Silventoinen

Page 20: Lapillinen 2013 nro 35

18

Fantasiaa saamelaisittainAnte Aikio. Jänkäjärven syöverit.

Aigi-saaga 1. Goranus 2013.

Levin matkailuyrittäjä, saamelainen Ante Aikio on julkaissut suomenkielisen esikoisteoksen-sa, joka ammentaa henkilönsä ja aiheensa saa-melaisesta mytologiasta. Kuuluisan Vuolabin

noitasuvun jälkeläinen Aigi on itsekin tiellä kohti yk-sinäistä noidan ammattia. Aikion romaanisarjassa hän kasvaa tehtäväänsä noidista suurimpana, lentonoitana. Matkallaan noitauraportaita ylöspäin nuori Aigi seik-kailee monissa vaikeissa tehtävissä ja lunastaa paikkan-sa sukunsa noitien jatkumossa.

Aigi on rohkelikko, jolle mikään tehtävä ei ole mah-doton. Saagasarjan aluksi hän noutaa ihmisille auringon ikiroudan valtiattaren Hahtezanin pimeän maailmasta ja pelastaa maahisneidon vankeudesta vedenalaisesta maailmasta. Hän ja gufihtarneito Risten ovat lapsuu-denystävät ja rakastavat toisiaan, vaikka joutuvat elä-mään eri maailmoissa; Aigi Eläväisten maailmassa ja Risten Saivomaailmassa. Matkallaan vetehisten maa-ilmaan hän voittaa uldien luottamuksen ja taistelee gobmien, vesiraukan, skaimmadasten ja Galgu-eukon kanssa ja voittaa kekseliäisyydellään nämä kaikki kau-heat oliot.

Aigi-saagasarja on tervetullut yritys murtaa hil-jaisuus saamelaiskirjallisuudesta Suomessa. Aikio on tarttunut tehtäväänsä ennakkoluulottomasti liikemie-hen rohkeudella ja mainostanut esikoistaan näkyvästi. Hän käyttää internetin tarjoamia markkinointikeinoja tehokkaasti hyväkseen. Julkaisijanimellä Goranus on verkossa kotisivut, mistä löytää kirjasta trailerin ja Fa-cebook-sivun tykkääjät ovat päässeet suunnittelemaan kirjasarjan hahmojen ulkoasua.

Kirjailijalla on iso ja haastava työurakka edessään. Fantasiakirjallisuudessa on paljon korkeatasoisia kilpai-lijoita. Teos on mukaansatempaavan jännittävä, ja se on sujuvasti kirjoitettu. Aikio ei kuitenkaan pyri kirjoitta-maan saivomaailmalle erilaista, omalakista kieltä, vaan käyttää standardia yleiskieltä läpi teoksen. Henkilöhah-mot ovat esikoiskirjassa vielä kovin siloisia ja ristirii-dattomia hyvässä ja pahassa. Saamelaisen mytologian hahmot ovat värikkäitä ja tarjoavat kyllä ainesta psy-kologisesti monitulkintaisiin persoonallisuuksiin, joten jäämme mielenkiinnolla ja taputusten kera seuraamaan miten ”äijän käy”.

Irene Piippola

Page 21: Lapillinen 2013 nro 35

19

Tämä maa oli meidän – romaani saamelaisten historiasta

Päivi Alasalmi (s. 1966) on Haukiputaalta ko-toisin oleva Akaalla asuva kirjailija, joka on kirjoittanut useita romaaneja ja osallistunut muun muassa Taivaan tulien käsikirjoittami-

seen. Uusin romaani sijoittuu Saamenmaahan ja saa-melaisten historiaan. Itse asiassa romaani on kolmen löyhästi toisiinsa liittyvän novel-lin kokoelma.

Joenjoen laulu kertoo inarin-saamelaisten historiasta ja nyky-päivästä. Romaanin avaa nuoren Soruain rakkauskertomus pirk-kalaismieheen 1500-luvulla. So-ruai löytää Kaukomielen henki-toreissaan kylän mailta ja päättää pelastaa tästä itselleen miehen. Vastahakoisesti ja Soruiaa varoit-taen kylän väki antaa miehen elää luonaan talven yli. Mies nime-ää päällekarkaajaksi erään kylän miehen ja tämä tuomitaan teosta, jota hän ei lopultakaan ole tehnyt. Rangaistus on kuolema, mikä ky-lässä tarkoittaa näkymättömyyt-tä; miehelle ei puhuta eikä häntä nähdä rangaistusaikana, vaikka hän saa asua kylässä.

Toisessa kertomuksessa siir-rytään 1800-luvulle Lars Levi Laestadiuksen pirttiin Pajalassa, missä herättäjä ja tiedemies pohtii vastuutaan Kautokeinon tapahtumiin. Samaan aikaan hän suunnittelee isolle perheelleen uutta taloa ja pap-pilaa. Rakentajaksi hän on valinnut kuulun inarinsaa-melaislähtöisen timpurin Sammol Úddaksen. Úddas ei hyväksy Laestadiuksen osoittamaa talon paikkaa ja saakin tämän luopumaan paikasta ja valitsemaan toi-sen, Úddaksen osoittaman paikan. Hän, joka voimalli-sesti saarnaa pakanuutta ja taikauskoa vastaan, joutuu itse taipumaan Saivomaailman voimien edessä.

Kolmannessa kertomuksessa toimitaan nykyajassa,

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu. Gummerus 2013.

vuonna 2013. Paluumuuttaja Sami Úddas on inanrin-saamelainen, joka on tuomittu ehdolliseen vankeuteen . Hän pakenee pohjoiseen rikollista seuraansa, saa tur-vapaikan sukulaistensa luota ja töitä Metsähallitukselta kansallispuiston metsurina. Elämän ulkoiset puitteet asettuvat urilleen, tyttöystäväkin löytyy, mutta Sami on

levoton ja viinaanmenevä, huu-meetkin kelpaavat, eikä kotipuo-li ole mikään onnen tyyssija.

Kertomusten kieli joh-dattaa lukijansa onnistuneesti kullekin aikakaudelle. Soruia, pirkkalaisen taposta väärin pe-rustein tuomittu Matte Úddas, Sammol Úddas ja Sami Úddas ovat samaa sukujuurta. Soruia elää seitauskossa, pirkkalaisella on risti kaulassa, ja sitä kantaa myös Laestadius, puolisaamelai-nen, joka tuntee olevansa vieras omiensa ja pappissäädyn seuras-sa. Sami ja tyttöystävä Inga ovat maallistuneita, kielensä menet-täneitä mutta juurensa tuntevia ja niitä kunnioittavia nuoria. Saamenkansan historia on kolo-nialismin historiaa Pohjoismais-sa.

Päivi Alasalmen teos on ulkopuolisen kertomaa saa-melaishistoriaa. Parhaiten hän

onnistuu nykypäivän kuvauksessa, mutta teos on mielenkiintoista luettavaa alusta loppuun. Laestadius perheenisänä ja aviopuolisona on tuore näkökulma, Soruian tarina hyvin kirjoitettua rakkausviihdettä. Pirkkalaismies ja Laestadius luovat kertomuksiin ajal-lisia puitteita ja maantieteellistä ulottuvuutta. Vaikka kertomukset ovat itsenäisiä, yhdessä ne luovat kuvaa ajallisesta jatkumosta saamenkansan monisäikeisessä historiassa.

Irene Piippola

Page 22: Lapillinen 2013 nro 35

20

Elämää Lapin syrjäkylillä

Janne Huilaja debytoi vah-vasti vuonna 1999 ilmes-tyneellä teoksella Kolmijal-kainen kettu. Esikoinen sai

ansaitusti huomiota ja kiitosta. Lapin pikkukylään sijoittuva ker-tomus kuvaa näyttävästi syrjäyty-neiden, työttömien nuorien elä-mäntapaa, jokapäiväistä ankeutta. Jos ontuu kettu, niin pahasti on-tuu myös kylän miesten elämä.

Vuonna 2002 ilmestynyt Kor-man talo jatkaa Kolmijalkaisen ke-tun jäljillä. Sittemmin vähäosais-ten sivukylien asukkien tuntojen esiintuonnista on muodostunut ikään kuin Huilajan ”tavaramerk-ki”. Hyvä niin.

Kittilän Kaukosesta Rovanie-men Muurolaan kotiutunut Hui-laja tuntee aihepiirinsä elinympä-ristön, sen ihmiset, heidän niin henkiset kuin fyysiset tarpeensa ja puutteensa. Kerronta on aidon uskottavaa. Lukija tietää matkaavansa tarinoiden mukana Lapin kyliin, näkee ihmiset ja maisemat sielunsa silmin, vaikkei paikka-kuntia saatikka kyliä nimiltä mainita.

Novellikokoelma Hevonen on Huilajan yhdeksäs teos. Niminovellissa Hevonen vietetään tovi nuoren perheen parissa. Sinänsä harmittomasta tapaturmasta saa alkunsa monisäikeinen tapahtumien ketju, elämän muutos. Perheen äiti Johanna putoaa hevosen selästä. Siinä koituu niin ulkoisia kuin sisäisiäkin mustelmia, joita lähdetään parantamaan koko perheen kanssa lo-mamatkalle kylpylään. Perillä ilmenee, että palsamia haavoihin kaipaa koko perhe. Taitavasti juoksutetun novellin lopun yllätys ei ehken sittenkään yllätä lukijaa.

Elämä maaseudun syrjäkulmilla on toisinaan ronskia menoa, krapula-aamuna vaisua kärvistelyä, silloin tällöin jopa auringon pilkahduksia harmauden keskellä. Kuinka tahansa, Huilaja hallitsee kerronnan. Turistit-novelli käynnistyy kyläbaarissa, jossa Tyy-ne, välistä lopen kyllästyneenä, touhuaa kaljatuoppia ajantappajille, vakiasiakkailleen. Härskit letkautukset, suutuspäissä heitetyt herjat värjäävät molemminpuo-lista sananvaihtoa. Monisäikeinen novelli peilaa ilon

Janne Huilaja: Hevonen. Novelleja. Karisto 2013.

ja surun hetket monelta kan-tilta, karskilla dialogilla, välistä herkällä kerronnalla. ”Tyyne jäi seuraamaan nelikkoa ja etenkin Taunoa. Huokaileva mies ei tu-pakan tehtyä heti sytyttänytkään sitä vaan jätti pöydälle odotta-maan, irvisti vaivihkaa jalkaan-sa hieraisten. Se näytti ikäistään kaksikymmentä vuotta vanhem-malta. – Koska sie olet Tauno syöny viimeksi? Tyyneä huoletti.”

Arkinen elämä on yhtä tyl-sää jollotusta. Kunnes kylälle putkahtavat turistit tuovat tie-tämättään eloa kylän poikamie-hiin, ukkomiehiinkin. Viedään siinä naisiakin. Mikään ei kui-tenkaan kyläyhteisössä muu-tu, hetken humahdus, turistien mentyä elämä soljuu entisiin uo-miinsa.

Huilaja puolustaa heikkoa. Maan hiljainen, luuserinahkaisena näkyvä nuorimies korjaa rääväsuisten humalassa örveltävien ikätoverien-sa nokan edestä pääpotin. Vaivihkaa hän katoaa näyttä-möltä itsetuntoisena sankarina toveriensa tavoittelema morsian kainalossaan.

Novellin Minä pikkukylän nuorimies etsii minään-sä, kamppailee kehon tuottamia tuntemuksia vastaan. Pelkää ja häpeää. Tänä suvaitsevaisuuden vuosituhan-nella aivan suotta.

Hevonen koostuu viidestätoista erillisestä novel-lista. Kirjan keskivaiheille sijoitetussa kuuden novellin Armeijasikermässä Huilaja palaa Epäkelpo aines -teok-sen teemaan. Jotenkin, sinänsä taitavasti kirjoitetut no-vellit eivät muiden novellien tapaan tue kirjan kokonai-suutta, eheyttä. Loppupuolen novelleja ahmii taas eri tavalla.

On sanottu, että Lappi tuottaa taitavia kirjoittajia. Ajatukseen on helppo yhtyä, kun lukee Janne Huilajan tekstejä.

Jorma Koski

Page 23: Lapillinen 2013 nro 35

21

RunojaAika

Aika kulkee rataansavanhemmiten yhä nopeammin.Tornionjokilaakson molemmin puolinyhtä nopeasti tosineri aikaan.

Se aiheuttaa päänvaivaa,suoraan sanoenajat menevät sekaisin.

Tänään odotin vaimoa töistä.

Huolestuin turhaanonneksi soitin kaverillehän valisti minua oikea-aikaisesti.

Risto Andersson

• • • • • • • •

Hilkka Ukkola, Maaliskuun aamu. Etsaus, akvatinta, kuivaneula. 2011

Minne kiire kuomaseni

Joka Jaakko, moni Marja, aika poika, ajattaretmäärää mallin elämälle, kuolemankin kaavan kirjoohoukuttaja, hoputtaja, kiduttaja, kiihottajatehollinen teloittaja, hirmuvaltias ikuinen.

Aika rientää, mitä tehdä, tulis tauko, joutuis joulupitkäksi ei pidä tulla odottavan aattohetket.Kuinka jaksan joutopäivät, ajastaisin ajanpyörää?

Tunnit tempoo, viuhtoo vuodet, minuuteilla meno päälläsekunnitkin suoristuvat, väliajat vilahtelee.Mieltä riepoo ristiriita, köyttä kiskoo eri suuntiinsaisi suvi kohta tulla, mutta kuolo kitkutella.

Mitä kello? kysyy vanhus, harmiksensa vasta viisi.Viisariko tauluun tarttui vaiko ajatukset aivoon?Miksi hoppu muoriseni? Minne kiire kuomaseni?

Ritva-Liisa Harjumaa

Page 24: Lapillinen 2013 nro 35

22

Valde Aho, Tunturipurojen ilo. Valokuvat Soile Jussila. Mediapinta 2013.Ante Aikio, Aigi. Jänkäjärven syöverit. Goranus 2013. Aigi-saaga 1. Lapillinen 35/2013.Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu. Gummerus 2013. Saamelaisuus. Lapillinen 35/2013.Risto Andersson (Övertorneå), Matarengin Markkinat/Matarengi Marknad. Runopaja Oodi 2013.Marketta Backman, Minkä vuoksi ojennan kukkasen. Runoja. Digipaino Keuruskopio 2013.Veikko Haakana, Pohjoisen poluilla. Yhteisnide kolmesta eräkirjasta. Karisto 2013. Kirjailijaesittely Lapillinen 35/2013.Kaisa Halmkrona (Kolari, nyk. Liminka), Kierre. Nisperon Kahvilarunot 2013.Kari Hanhisuanto, Tuli Sade Rankka. Nordbooks 2013.Erkki Hasa, Aatoksissa esi-isät – tekijät Tornionlaak-son. Väylä 2013.Pentti Harjumaa, Uskon salattuja mielikuvia. Tari-nakokoelma. Revontulet 2013.Ritva-Liisa Harjumaa, Valetotuudet oljenkorsina. Kyseenalaistajan merkintöjä: satiireja, aforismeja, novelleja. Revontulet 2013.Henna Henttunen, Ivalon tyttö. Juvenes Print 2013.Eino Hietala, Sotavankina Siperiassa. Toim. Ritva Tuomaala. Väylä 2013.Janne Huilaja, Hevonen. Novelleja. Karisto 2013. Lapillinen 35/2013.Iso siika. Toim. Lauri Oino. Valok. Jaakko Heikkilä. Maahenki 2013. Iso siika -kirjoituskilpailun aineistoa.Pekka Jaatinen, Torpedo. Johnny Kniga 2013.Eija Jansson (toim.), Automobiili käwäisi Kemijärwellä. Uutisia sadan vuoden takaa. Bookhouse 2013.Eija Jansson, Urkki, dogo argentino. Bookhouse 2013.Sauli Jumisko, Jumiskon suku 1783 alkaen. Popa 2013. – Mourujärvi kylä ja ihmiset. Popa 2013. Juosten kustannettu. Kustannus-Puntsi 16,3 vuotta. Päättymätön kulttuuriteko (joka päättyi). Kirj. Jari Lehtola, Jorma Lehtola ja Veli-Pekka Lehtola. Kustannus-Puntsi 2013. Lapillinen 34/2013.Katja Kettu, Piippuhylly. Novelleja. WSOY 2013.

KiRjaLaaRi - uutuuksia 2013

Ilkka T. Kuusela, Lintukoto 2030 eli Elias Kukkulan viimeiset päivät. Mediapinta 2013. Lapillinen 34/2013.Markku Kokkola, Vain? Runoja. Atrain Kustannus 2013. Lapillinen 34/2013.Ritva Kokkola, Ansku ja Armas ynnä matikkatäti. Nordbooks 2013. Lapillinen 34/2013. – Kolmas mies. Rikosromaani. Myllylahti 2013.Mika Kulju, Lapin sota 1944–1945. Gummerus 2013.– Raatteen tie – jäätynyt helvetti. Gummerus 2013.Jorma Laitinen, Pajunkissaretkellä. Väylä 2013.Sebastian Lindell (salanimi, lähtöisin Lapista), Kun kesä ei tullutkaan. Rikosromaani. Myllylahti 2013.Erkki Marin, Saparoveitsi ja rotanpotkukengät. Torni 2013.Matkanovelleja. Toim. Katja Kettu – Aki Salmela. WSOY 2013. Mukana 22 kirjailijaa, mm. Juha Hurme, Katja Kettu, Rosa Liksom ja Jari Tervo. Antologia on osa NVL:n Novelli palaa! -hanketta 2012–2013.Meri-Lappi = Sea Lapland. Valok. ja sisällön suunn. Tauno Kohonen. Teksti Hannu Sarrala. Mäntykustan-nus 2013.Jouni Mertanen (Kontiolahti), Joulunodotuspuu. Ka-lenterikirja. Kustannuskynnys 2013.Jorma Nykänen, Suuntana Ylä-Tuuloma. Tie asumat-tomaan korpeen, lumen ja jään maahan. Rovaniemen Veteraaniautoilijat 2013.Milla Ollikainen (Kolari 2001–2012, nyk. Lohjan Sammatti), Veripailakat. Like 2013.Leena Patjas, Kuus kossuvichyä Kaamasessa. Siniplaneetta 2013.Pirkko-Liisa Perttula, Hamsterin hymypatsas. Otava 2013.– Karmivaa! Yök! Kuv. Juhana Salakari. Otava 2013. Marjatta Pulska, Taivaan laijalla. Nordbooks 2013.Hannu Rahikainen, Kärme! Kirjoituksia Timo K. Mukan romaanista Maa on syntinen laulu. Pohjolan painotuote 2013.Katri Rauanjoki (Oulu), Muuri. Torni 2013.Niilo Rauhala, Näen mitä haluan nähdä. Otava 2013.Tero Ronkainen, Tenon perhot. Tero Ronkainen 2013.Arvo ”Tiera” Ruonaniemi, Povipullon kultaa. Runoja suurta erämaan henkeä kiitellen. Hipputeos 2013.

Kirjalaariin on koottu tänä vuonna julkaistuja teoksia, joiden kirjoittajista suurin osa on lappilaisia. Mukana on myös muualla asuvien Kirjallisuusseuran

jäsenten teoksia. Pari kolme kirjaa on luettelossa Lappiin liittyvän aiheensa vuoksi. Lapillisissa julkaistut kirja-arviot on merkitty luetteloon.

Page 25: Lapillinen 2013 nro 35

23

Jussi Siirilä, Barrikadikesä. Gummerus 2013. Lapillinen 34/2013.Mari Siliämaa (Oulu), Napanuoralla. Torni 2013.Kalevi Sipola, Jänissuon valtias. Eränovelleja. Atrain Kustannus 2013. Lapillinen 35/2013.Virpi Summa, Hiiri joka halusi lentää. Kuv. Riitta Virtanen. Atrain Kustannus 2013. Lapillinen 35/2013.Vesa Suomalainen – Ilkka-Juhani Takalo-Eskola, Muistoloukku – jälkiä vuosilta 1964–2013. Turbator 2013.Edith Södergran, Kaikkiin neljään tuuleen. Suom. Hilja Mörsäri. Södergranin aforismit. Suomentajan kirjoitus Södergranin elämästä ja tuotannosta.Into Kustannus 2013.

Euroopan laidalla –sarjaLapin Kansa on julkaissut toukokuusta 2013 lähtien Euroopan laidalla -sarjaa, jossa Lapin kirjailijat esittäy-tyvät ennen julkaisemattomien omien tekstiensä kautta. Lapin Kansan ja Lapin Kirjallisuusseuran yhteisessä hankkeessa ovat tähän mennessä esittäytyneet kirjaili-jat Oiva Arvola, Ritva Kokkola, Anneli Laine, Pentti Harjumaa, Seppo Saraspää ja Anna-Liisa Haakana.

Sarja jatkuu edelleen. Kirjailijoiden novelleja, satuja, esseitä ja ajatelmia on luettavissa Lapin Kansan verkko-sivuilla osoitteessa: www.lapinkansa.fi/kirjailijat.

Kurssiantologia tarjoilee makupaloja Sodankylän kirjoittajakursseilta Jokakesäisen Sodankylän kirjoittajakurssiviikon aikana syntyy monenlaisia tarinoita, runoja tai draamakatkel-mia joko ohjaajien tehtävänannoista tai kurssilaisten omista, mahdollisesti jo pidempään hautuneista aiheis-ta. Kurssilainen voi valita mieleisimmän teksteistään kurssiantologiaan. Ryhmien ohjaajat auttavat tarvittaes-sa tekstin valitsemisessa.

Vuosina 2011–2013 koostetut kurssiantologiat ovat luettavissa Lapin Kirjallisuusseuran verkkosivuilla, http://lapinkirjallisuusseura.fi/index.php/kirjoittaja-kurssit/kirjoittajakurssiantologiat

Antologioihin tutustumalla saa hyvän kuvan kirjoit-tajakurssien annista ja osviittaa siihen, mille kurs-sille itse haluaisi hakeutua ensi vuonna. Kirjoittajille antologia on mukava kurssimuisto, jota selailemalla voi palauttaa mieleensä myös ne mukavat kurssikaverit.

Kalle Tenhunen, Pohjolan uudisraivaajia. Tunturi-Lapin Kirjapaino/Waasa Graphics 2013.Esko-Juhani Tennilä, Jäämeri kutsuu. Into 2013. – Toppari Arkadianmäellä. WSOY 2013.Kalervo Uuttu, Ajan Kielain. Viestintä Tarmio 2013.Juhani Valli, Kairan kosketus. Otava 2013. Lapillinen 35/2013.Ahti Vielma, Kaiju. Hai 2013. Kittilä-sarjan 2. osa. Lapillinen 35/2013.Martti Väisänen, Rymysavotta. Myllylahti 2013.Tiina Väkeväinen, 30 eli Tiinan elämä ja klamourit. Kirjapaino Kuki 2013.

Voit ladata nettisivun suoraan älypuhelimeesi QR-koodin avulla, mikäli käytät QR-mobii-lisovellusta.

Väitöskirja eräkirjallisuudestaKasvatustieteiden ja filosofian maisteri Soile Ratavaa-ra-Peltomaan väitöskirja ”Metsä vie mukanaan” – Ylä-lappilainen erämaa inarilaiskirjailija Martti Peltomaan kertomana tarkastettiin Lapin yliopiston kasvatustietei-den tiedekunnassa 18.10.2013. Vastaväittäjänä oli filo-sofian tohtori, kasvatustieteen tohtori, yliopistonlehtori Markku Varis Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Kaarina Määttä Lapin yliopistosta.

Väitöskirja Annikki Kariniemen luontosuhteestaFM, KM Marja Liisa Tuomisen akateeminen väitöskir-ja Mie elän tätä Lappia – kirjailija Annikki Kariniemen luontosuhde tarkistettiin Lapin yliopiston kasvatustie-teiden tiedekunnassa 8. marraskuuta 2013. Vastaväit-telijänä toimi professori (emerita) Liisi Huhtala Oulun yliopistosta ja kustoksena professori Kaarina Määttä Lapin yliopistosta.

Page 26: Lapillinen 2013 nro 35

24

tapahtumat

Tekijöiden päivä 2013Lapin Kirjallisuusseura järjestää yhteistyössä Posion kirjaston kanssaTekijöiden päivän la 23.11.2013 klo 13-15 Posion kirjastossa, Suopolku 1, Posio.

Tekijöiden päivässä kirjailijat kertovat työstään ja teoksistaan. Yleisöllä on mahdollisuus jututtaa heitä ja samalla ostaa heidän teoksiaan. Vuoden aikana julkaisseista lappilaisista ja lappilaislähtöisistä kirjailijoista mukana ovat mm. Katja Kettu, Kalevi Sipola, Virpi Summa, Erkki Marin, Sauli Jumisko, Kaisa Halmkrona, Valde Aho, Heimo Härmä sekä Sulo Kreivi.

Lisäksi toimintaryhmä Miekka-Jussin jäläkeläiset esittää otteita kylämusikaali Mussiikkitaoksista. Paikallisin voi-min tehty musikaali kertoo tarinoita Posion historiasta ja nykyelämästä.

Ruokailumahdollisuus ennen tilaisuutta klo 11-13 Ravintola Peikonpesässä ja Taika-Ravintolat Oy/ Sorrentossa. Pentikin tehtaanmyymälä ja museot sekä Anu Pentik -galleria avoinna klo 10 alkaen, ei pääsymaksua. Pentik-mäellä myös kahvio.

Tekijöiden päivän tilaisuus on kaikille avoin. Kahvitarjoilu.

Tervetuloa!

TalvipäiväT 2014Kirjailijayhdistysten neuvottelukunnan toiminnan vuosittainen kohokohta, Talvipäivät, juhlivat ensi vuonna 50. juhlavuottaan Varkaudessa Kirja-Varkauden kutsumana. Juhlavuoden teemana on Ajan janalla. Vahvistuneita kirjailijaesiintyjiä ovat Martti Issakainen ja Marjo Heiskanen. Talvipäiviä vietetään samaan aikaan varkautelai-sen kulttuuriviikon Ruukin Helmen kanssa 21. – 23.2.2014. Luvassa siis paitsi korkeatasoista kirjallisuusohjelmaa, myös muuta kulttuuriohjelmaa Varkauden täydeltä.

Lapin Kirjallisuusseuran jäsenet ovat tervetulleita juhlimaan kirjoittavien ihmisten yhteisöämme ja Talvipäivien 50. juhlavuotta!

vUOSikOkOUSkUTSU

Tervetuloa Lapin Kirjallisuusseuran syysvuosikokoukseen la 23.11.2013 alkaen klo 15.30 Posion kirjastoon. Käsi-teltävinä ovat seuraavat sääntömääräiset asiat vuodelle 2014: Päätetään jäsenmaksujen suuruudesta ja hallituksen toimihenkilöiden kulukorvauksista. Vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio. Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä uusittujen sääntöjen mukaisesti hallituksen 3–7 varsinaista ja 3–7 varajäsentä. Valitaan yksi toi-minnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja.

Page 27: Lapillinen 2013 nro 35

25

esiintymiskoulutus kirjailijoille ja kirjallisuuden parissa toimiville SUjUva kynä - SUjUva eSiinTyminen? Monipuoliset työtehtävät vaativat meiltä yhä enemmän valmiutta esiintyä pienemmälle tai suuremmalle yleisölle sekä pitää puheita ja esitelmiä. Myös kirjailija ja vähänkään vakavammin kirjoittamista harrastava joutuu usein tilanteisiin, jossa olisi hyvä osata kertoa vakuuttavasti itsestään ja omasta tuotannostaan. Kun pääsee yleisön eteen, kysytään vuorovaikutustaitoja. Kuinka saada yleisö kiinnostumaan juuri minun tekstistäni?

Taiteen edistämiskeskuksen Lapin aluetoimipiste järjestää yhteistyössä Lapin Kirjallisuusseuran kanssa esiinty-miskoulutusta kirjailijoille ja kirjallisuuden parissa toimiville. Koulutus on tarkoitettu niille, jotka haluavat kehittää esiintymisvarmuuttaan. Koulutus rohkaisee esille tuloon, haastateltavana olemiseen ja tekstien julkiseen esittämi-seen. Vaikka et tähtäisikään esiintymiseen kirjamessujen päälavalla, koulutus auttaa pärjäämään kirjastossa tai kou-luluokan edessä. Tai toimittajan.

Koulutusilta järjestetään Rovaniemellä kulttuuritalo Wiljamissa (Urheilukatu 1) torstaina 28.11.2013 klo 18-20. Kouluttajana toimii teatterialan moniosaaja Hannu Friman. Hannu Friman on teatterialan ammattilainen, joka näyttelee, ohjaa sekä tuottaa esityksiä. Friman on toiminut yli 10 vuoden ajan esiintymis-, vuorovaikutus- ja viestintäkouluttajana.

Tilaisuus on osallistujille maksuton. Koulutukseen otetaan 15 henkeä ilmoittautumisjärjestyksessä ja se järjestetään jos ilmoittautuneita on vähintään viisi. Ilmoittautumiset ke 20.11. mennessä Arja Vasamalle [email protected]

Lisätietoa:Lapin Kirjallisuusseuran varapuheenjohtaja Arja Vasama, [email protected] / puh. 0400 241 474Läänintaiteilija Katja Rakkolainen, [email protected] / puh. 029 533 0854

Hannu Friman

Page 28: Lapillinen 2013 nro 35

26

tapahtumat

pOhjOiS-SUOmen kirjailijapäiväT TaivalkOSkella 2014

Seuraavat Pohjois-Suomen kirjailijapäivät järjeste-tään Taivalkoskella 11.-13.4.2014. Tapahtuman tee-ma on ilo. Kirjailijapäivät ovat syntyneet tarpeesta nostaa nä-kyviin pohjoista kirjallisuutta. Tapahtuman tavoit-teena on vahvistaa pohjoista identiteettiä ja nostaa pohjoisen kirjallisuuden profiilia. Lisäksi tarkoitus on lisätä yhteistyötä kirjallisuusalan ammattilaisten välillä. Tapahtuma on saanut kiitosta erityisesti mo-nipuolisesta ohjelmastaan sekä siitä, että se tarjoaa hyvät edellytykset verkostoitumiseen. Kirjailijapäivät on ammattikirjailijoiden ja kirjal-lisuusalan ammattilaisten kohtaamispaikka. Kir-jailijapäiville odotetaan erityisesti kirjailijoita, kus-tantajia, kriitikkoja, kääntäjiä, kirjoittajakouluttajia sekä kirjoittajayhdistysten ja kirjastoalan ihmisiä. Tapahtuma on kaikille kirjallisuuden ystäville il-mainen sekä avoin.

OhjelmistoOhjelmisto rakennetaan monipuolisesti teeman eli ilon ympärille. Ohjelmassa on kirjailijoiden puheenvuoroja, kes-kusteluja, kirjanjulkistamisia sekä iltaklubeja. Perjantaina ennen kirjailijapäivien avajaisia kirjailijat vierailevat Tai-valkosken kouluissa. Lisäksi järjestetään kirjoittajakoulutusta. Kirjailijapäivien esiintyjiksi ovat toistaiseksi varmistuneet kirjailijat Antti Leikas, Mooses Mentula, Miki Liukko-nen, Jussi Siirilä, Lauri Hirvonen, Heikki Jalava, Pauliina Rauhala, Petri Vartiainen sekä Juhani Karila. Ruot-sista kirjailijapäiville saapuu ainakin kirjailija Solja Krapu. Ilo pohjoissuomalaisessa kirjallisuudessa -tilaisuudessa puhuu kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto. Ohjelmisto tulee täydentymään. Nordbooks julkaisee kolme lastenkirjaa: Ritva Kokkolan ja Eija Janssonin Mutta se kissa!, Tiina ja Annariikka Qvistin Niiki&Alvari - Lennokas keikka sekä Päivi Honkakosken ja Ludi Wangin Tervatonttu Toivo 1. Pohjoissuomalaiset kirjailijoiden nimikkoseurat esittäytyvät Kalle Päätalo -seuran johdolla. Lumikenkäkävelyssä tutustutaan Napero-Finlandiaan lähetetyistä teksteistä toteutettuun Satupolkuun kilpailun ylituomari Niilo Keräsen opastamana. Kirjailijapäivien esiintyjät pelaavat leikkimielisen jalkapallo-ottelun taivalkoskelaisia vastaan. Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste järjestää yhdessä Lapin aluetoimipis-teen kanssa Pohjois-Suomen kirjailijapäivät kahden vuoden välein, vuorotellen kummankin toimialueella. Edelliset Pohjois-Suomen kirjailijapäivät järjesti Lapin aluetoimipiste Kemissä 2012. Taivalkosken kirjailijapäivien yhteistyö-kumppaneita ovat Taivalkosken kunta, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Päätalo-instituutti, Kalle Päätalo -seura ry, Oulun kirjailijaseura ry, Huutomerkki ry, Lapin Kirjallisuusseura ry, Kirjoittajaryhmä Rinki ry, Barents Literature Center sekä Kallioniemi-Säätiö. Vuonna 2016 Pohjois-Suomen kirjailijapäivät järjestetään Lapissa. Tuleva tapahtumapaikka paljastetaan Taivalkoskella.

Kirjailijapäivien nettisivut, www.kirjailijapaivat.fi, avataan tammi-helmikuussa 2014.

Pohjois-Suomen kirjailijapäivillä esiintyy mm. kirjailija Antti Leikas. Kuva Laura Malmivaara.

Page 29: Lapillinen 2013 nro 35

27

Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalveluLapin Kirjallisuusseuran välityksellä voi kuka tahansa maakunnan kirjoittaja saada tekstistään henkilökohtai-sen arvion. Valitse listasta itsellesi sopiva arvioija ja sovi hänen kanssaan arvioinnista.

Lisätietoja saat yhdyshenkilöltämme Toini Marjamaal-ta, puh. 0400 179 324, Fransintie 12, 94500 Lautiosaari, [email protected].

Arviointipalvelun maksu on 20 euroa korkeintaan 30 liuskalta (jäsenille – 25 % = 15 e/30 liuskaa). Maksu Lapin Kirjallisuusseuran tilille Nordea FI28 2226 1800 0213 80, BIC NDEAFIHH).

Yli 30 liuskan arvioinnin hinnasta on sovittava arvi-oijan kanssa. Maksu lisäliuskoista suoritetaan suoraan hänelle (esim. 130 liuskaa tekstiä = 100 liuskaa makse-taan arvioijalle, 30 liuskaa Lapin Kirjallisuusseuralle).

ArvioijatJorma Koski, kirjailija, Leenankatu 16, 94700 Kemi, puh. 0400 696 429, [email protected] (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja)

Mirjam Kälkäjä, kirjailija, Kullervontie 5, 95400 Tornio, 0400 395 611, [email protected] (yleisarvioija, ei runoja)

Sinikka Lappeteläinen, kirjailija, kirjoittajaryhmän ohjaaja,Jokikuja 5, 95420 Tornio, puh. 040 559 0728, [email protected] (runot, lyhytproosa)

Hilja Mörsäri, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Turuntie 12 as 10, 13130 Hämeenlinna, puh. 03 675 6695, [email protected] (lyhytproosa, runot, aforismit)

Irene Piippola, kirjastonhoitaja, Rajajääkärinkatu 15 B13, 96100 Rovaniemi, puh. 040 748 2908, [email protected] (runot, novellit, lyhytproosa)

Maaria Rousu, FM, kirjallisuusarvostelija, toimittaja (freelance), Kurkelantie 10 B 24, 90230 Oulu, puh. 050 414 2952, [email protected] (erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuus, proosa)

Tuula Saraniemi, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Hiukantie 27, 96100 Rovaniemi, puh. 040 736 2610, [email protected] (yleisarvioija)

Seppo Saraspää, kirjailija, Kenkäniemi PL 91, 99801 Ivalo,puh. 0400 290 267, [email protected] (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja)

Virpi Yliraudanjoki, kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija ja kirjoittajakouluttaja, Pengerkatu 11 B 50, 00530 Helsinki, puh. 040 756 9093, [email protected] (erityisesti runot, aforismit sekä tietokirjat)

Page 30: Lapillinen 2013 nro 35

28

Nyt saatavilla uudistettu painos Reidar Särestöniemen taidetta

esittelevästä teoksesta:

Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille

jängille 248 s. • ISBN 978-952-484-663-9 • Hinta 40€

[email protected] • p. 040 821 4242

aforismejaAurinko on taivaalla, valo matkalla sinne ja takaisin… Katselen tätä enkä tunne mitään.Jouko Alapartanen

Pahinta on, että nykyaika on aina päällä.Raimo Keränen

Me säästämme, kulutamme, tuhlaamme jatapamme aikaa ikään kuin se olisi omissa käsissämme.Sinikka Lappeteläinen

Ajan tasalla pysymiseksi ei pidä kiirehtiä.Raimo Keränen

Elämä on yhtä sekuntipeliä.Sinikka Lappeteläinen

Taiteilija Hilkka Ukkola (s.1949) on kotoisin Sodankylän Ylä-Kitiseltä, Porttipahdan tekojärven alle jääneeltä alueel-ta. Muoniossa asuva Ukkola tunnetaan parhaiten taidegraafikkona, jota inspiroivat erityisesti loppusyksyn luonto ja eläinaiheet kuten harakat, joiden elämää hän tarkkailee omalta pihaltaan niin piirtäen kuin maalaten.

Ukkolan niukka väriskaala tulee hyvin esiin syksyisissä kasviaiheissa. Hänellä on taito pelkistää värit ja valo niin, että oksistojen sekä lehtiruotien pitsimäiset struktuurit tulevat esiin. Grafiikan työt ovat useimmiten monotypioita, ainutkertaisia yhden vedoksen teoksia.

Rovaniemen taidemuseo esittelee vuosittain lappilaisen kuvataiteilijan. Hilkka Ukkolan retrospektiivinen näyttely on parhaillaan Rovaniemen Korundissa. Taiteilijan laajaan tuotantoon voi tutustua 8.12.2013 saakka.

Näyttelyn yhteyteen on julkaistu runsaasti kuvitettu kirja Hilkka Ukkola, Lappilainen taiteilija. Taiteilijan elämän-vaiheita ja uraa tarkastelee Lapin yliopiston taidehistorian professori Tuija Hautala-Hirvioja. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Rovaniemen taidemuseon johtaja Hilkka Liikkanen. Kirjaa on saatavilla Korundi-kaupasta.

Kannen kuva: Hilkka Ukkola, Sininen lootus. Monotypia. 2010

kansikuva ja lehden kuvataiteilija:TaidegraafikkO hilkka UkkOla

Page 31: Lapillinen 2013 nro 35

Tarinoiden Taikamaa POSIO kutsuu  

POSION KIRJASTO JA KULTTUURI Puh. 040 8012 425 POSION MATKAILUNEUVONTA Puh 044 767 4218 [email protected] www.taikamaantarinat.fi matkailu.posio.fi

Posiolla,

Lapin Taikamaassa,

tarinoita ei vain kuunnella – niitä tehdään

ja eletään!

Teatterihelinät 2014 14. – 16.3.2014 Kolme päivää lappilaista harrastajateatteria Mukana myös posiolaiset! Paikallistarinoiden pohjalta oman kylän musikaali MUSSIIKKITAOKSIA sekä EEMELI-näytelmä

Page 32: Lapillinen 2013 nro 35

Tarjoaa tietoa, taitoa ja hupiaSodankylässä: Jäämerentie 1 puh. 0400-276 114Savukoskella: Sauherrantie 23 C puh. 040-738 6285Pelkosenniemellä: Koulutie 9 puh. 040-756 3852

www.sompionkirjasto.fi

Palautusosoite:Eija Miranda SilventoinenSaarineitamontie 999800 Ivalo