�

Kyliste.4/11

� �

� �

� �

5 Naamat 6 Pääkirjoitus

7 Ristikko ja Kaksi Marjaa

8 Avautuminen

9 Kuin kaksi marjaa

14 Piilaaksossa

18 Lukijakilpailun voittaja

20 Tölkkirallia

22 Kutsumattomat vieraat

25 Hipsterisuhteellisuusteoria

26 KisskKssBangBang

29 Kolumni

30 Viini, ruoka ja me 32 Torikokous

35 Takasivun Kolumni

päätoimittajatSamuli Pasanen

Maciek Sadowski

toimittajat, kuvaajat ja taittajatOlli Toivanen, Selim Saukkomaa,

Mikko Hartikainen

painopaikkaNewprint, Raisio

35 vuosikertaISSN 1458-4077

ilmestymispäivä 09.12.2011

julkaisijaTurun kauppatieteiden

ylioppilaat ryRehtorinpellonkatu 3

20500 TURKUwww.tuky.fi

mediakorttiwww.tuky.fi/palvelut/kyliste

Kyliste ilmestyy neljä kertaa lukuvuoden 2011-2012 aikana.

Toimitus pidättää oikeuden muo-kata ja lyhentää juttuja.

kannen kuva”Deal with it” by Valentin Tötterström

palaute osoitteeseenkyliste@tse.fi

Sisällys.

� �

Päätoimittajat:Samuli Pasanen (oik.) ja Maciek Sadowski (vas.) tekevät kaikkensa, jotta teillä, rakkaat lukijat, olisi ikimuistoisia lukukokemuksia TuKY:n oman lehden, Kylisteen, parissa. edes jotain, jotta teillä, lukijat, olisi eri lehti edessänne neljä kertaa vuodessa.

Sanakanuuna Selim jatkaa ty-kitystään vuo-den viimeisessä Kylisteessä käy-mällä kutsu-matta kylässä ja ampumalla.

Olli ”Oltzi” Toi-vanen jatkaa pää-toimittajien plato-nista kourimista ja kertoo meille hips-teriyden suhteelli-suusteoriasta.

Pseudotoimittaja ja Kyliste-meemi Teemu Sorsa oli taas näennäisesti mukana Kylisteen luomisessa ja näin ollen ansaitsee myös näennäiset kiitokset. ”Kiitos”

Katkera mies, her-ra Hartikainen avautuu taas. Tällä kertaa hän jakaa seurakunnalle kat-keraa ja palaneen hiuksen hajuista sanomaansa.

Ilman heidän arvokasta panostaan tämä ei olisi Kyliste: Veera Elo ja Jussi Heikkonen. Syvä kiitos ja kumarrus.

Tytti teki kan-nen ja oli taas suureksi avuksi. Tällä kertaa hän kuitenkin oli vasta ensimmäi-nen perintöprin-sessa päätoimit-taja Sadowskin voitettua ATK3:sen miss Kyliste -kisat.

Naamat.

� �

Pääkirjoitus.

”TEHDÄÄN RAPORTTIPOHJA KANNEK-SI!”, ”PISTETÄÄN ISO HOMOMIES KAN-TEEN!” ja ”TEHDÄÄN MATTAMUSTA KAN-SI!” Kylisteessä hyvät ideat huudetaan.

Tämä on meidän viimeinen lehti. Lehdellä ei ole teemaa eikä monella jutulla ole minkäänlaista tar-koitusta. Lehti on siis tekijöidensä näköinen. Leh-den kolmeltakymmeneltäkuudelta sivulta löydätte substanssia, sanahelinää, käsienheilutusta, kaina-lopieruja, avautumista sekä yritystä näyttää myös tunteita.

Jokaisella päätoimittajalla on oma visionsa Ky-listeen sisällöstä ja suunnasta. Meidän ohjenuorana on toiminut huumori, yksinkertaisuus ja opiskeli-jaläheisyys. Karsimme tietoisesti pois kaiken, mitä pidimme turhana, tylsänä tai kädenlämpöisenä. Olemme itsekkäästi toteuttaneet omaa visiotamme hyvästä Kylisteestä ja se on (onneksi) poikinut pal-jon positiivista palautetta. Saatu kritiikki on ollut myös monin osin aiheellista ja olemme pyrkineet te-kemään jokaisesta lehdestä edeltäjäänsä paremman, niin sisällöllisesti kuin visuaalisesti. Emme pidä kompromisseista ja olemmekin lähtökohtaisesti pyrkineet miellyttämään vain itseämme. Mikäli me pidämme siitä, myös muut voivat pitää siitä.

Kyliste on viimeisen vuoden aikana henkilöity-nyt vahvasti päätoimittajiinsa, mutta meitä on ollut auttamassa monta fiksua, hauskaa ja hyvän näköistä ihmistä, joita ilman yksikään lehti ei olisi päässyt printtiin saakka. Vilpitön kiitos kaikille mukana ol-leille Olleille sekä muun nimisille tytöille ja pojille.

Haluamme myös kiittää kaikkia meitä tuke-neita, olalle taputtaneita ja yläfemman heittäneitä kanssaopiskelijoita, teidän takia jaksoimme yrittää edes tämän verran.

Samuli & Maciek

Rakkaudella

� �

� �

Kauppatieteilijä.

Kylmä, itseriittoinen, ylimielinen, yltiöoptimistinen, besserwisser ja vit-tumainen ovat sanoja, jotka eivät allekirjoittaneen mielestä ole negatiivisuu-dessaan äärimmäisen miellyttäviä kuultavaksi kenenkään toisen sanomana. Päädyin taannoin kuitenkin tilanteeseen, jossa minä, nörttien kuningas ja tilastollisen elämänhallinnan kardinaali, sain sukseni kolmelle umpisolmul-le oman äitini kanssa, ja kaikki nuo kuusi miellyttävää sanaa olivat hänen mielestään parhaat kuvaamaan minua ihmisenä. Olen kuulemma muuttunut kauppakorkeakoulussa. Pfft, yeah right.

Ryhdyin pohtimaan, mitä olisi voinut tapahtua, ja ymmärsin, että ainoa

suuri uutuus lähes jokaiselle konsortiolaiselle on kaveripiirimme. Se ensim-mäinen klikki, johon itsesi parkkeeraat, on lopulta se, joka määrittää sinut koko opintojesi loppuajaksi. Jos hengaat kansishenkisten kanssa sinusta tulee douche, logistikoista tulee vittumaisia, markkinointi-ihmisistä itseriittoisia, ja KV:n opiskelijat napsivat kaikista pahimmat päältä. Koulu- ja kurssikaveri-si ovat niitä, jotka uskottelevat sinulle, että olet oikeasti jotain muuta kuin pelkkä rotsi, vaikka oikeasti hakkaat edelleen päätäsi seinään LTYB:n kanssa. Kaikki kaverisi taputtelevat toisiaan selkään ja heittelevät motivoivia juttujaan sinulle, joilla se ainainen alisuorittaminen perustellaan. Mercalla löytyy aina tuttuja, joiden kanssa mutustella ajatuksia ja huomata, että kaikki suunniteltu jäi taas tekemättä. Onneksi se ei haittaa, sillä vertaistuki on aina sitä luokkaa, että usko omaan tekemiseesi palautuu hyvin nopeasti. Aina on seuraava päivä, jolloin voit jättää asiat tekemättä, aina voi mennä uusintaan, Forte on aina auki ja rahaa saa aina lisää. Kesätyöhaun päätyttyä kaikki työttömät häviä-jäkaverisi ja sinä istutte kaljalla ja puitte niiden virheiden suuruutta, jonka jokainen Suomen firma teki, kun ei palkannut ketään teistä.

Faktinen totuus on, että sosiaalinen piirisi pilaa tulevaisuutesi myrkyttä-mällä arviontikykysi valheilla. Valheilla suorituskyvystäsi, valheilla siitä kuinka älykäs olet ja valheilla siitä, että sinulla olisi jotain syytä kävellä rinta rottin-gilla. Ilman koulukavereitamme useampi meistä olisi jo valmistunut, useampi meistä ei olisi muovautunut stereotyyppisen ekonomin muottiin (ks. kuuden sanan kuvaus ylempää) ja useampi meistä olisi oikeasti oppinut korkeakoulus-sa jotain hyödyllistä, vrt. viimeisen illan paniikkikertaamiset.

Älkää siis hankkiko ystäviä, vaan keskittykää opiskeluun. Teistä voi vielä oikeasti tulla jotain, eikä mene sukset ristiin mamman kanssa. Trust me, tää setä tietää, mistä se puhuu.

Kiitos ja anteeksi.

Kirjoittaja lopettaa Kyliste-trilogiansa kiittämällä kaikkia paskoja kaverei-taan ja iki-ihanaa nobody-klikkiään niistä Forten pilkunaikaisista selkäänta-putteluista, kädenlämpöisistä (©maciek) kehuista siitä, kuinka hyvä jätkä hän on ja ohjauksesta oikeaan suuntaan opintojen vaarallisissa karikoissa.

� �

Kuin kaksi marjaa.

Jukka Joutsiniemi, opiskelija.

Occupy Wall Street Turun teesit.

Isadora Kamotskin, opiskelija.

Up!-elokuvan neliöpäinen vihainen vanha mies.

Normihomolehden kansi.

Kokoomuksen Saara-Sofia Sutelan eduskuntavaalikampanjan etusivu.

Päätoimittaja Sadowskin movember-viikset

Stephen Lea Sheppardin viikset kult-tisarjasta Freeks and Geeks

�0 ��

�0 ��Lisätiedot ja varaukset: www.silja.fi

�� ��

�� ��

Kyllin hyvää.

Hyvät TuKYläiset ja muut salaperäiset Kylisteen lukijat. Miten tämäkin vuosi on jo kohta pulkassa? Ilma on pysynyt syksyisen sateisena, puput ovat integroituneet muihin opiskelijoihin ja kirjaston lukusali on piukassa ahkeria kyltereitä –kyllä huomaa, että on taas se aika vuodesta. Syksyn ja talven pimeydestä huolimatta kyltereiden (tiedon)jano ei kuitenkaan sammu. Tämän takia ajattelin luoda silmäyksen viestintäkanaviin, joista löydätte ajankohtaista tietoutta SEFEstä ja sen tarjoamista palveluista. Jee!

Sefe.fi ja kylterit.net

SEFEn internetsivut ovat profiloituneet keräämään erityisesti ekonomeille suunnattua ajan-kohtaista tietoa. Kirjautumalla jäsensivuille oikeasta yläkulmasta pääset etsimään syvempää infor-maatiota SEFEstä ja muokkaamaan mm. osoite- ja työpaikkatietojasi. Erityisesti työpaikkatiedot on hyvä pitää ajan tasalla, koska silloin olet automaattisesti YTN:n tiedotuksen piirissä esimer-kiksi lakkotilanteissa! Muistathan, että kun kirjaudut jäsensivuille ensimmäisen kerran, käyttäjä-tunnuksesi on jäsennumerosi ja salasanasi on henkilötunnuksesi loppuosa. Jäsennumerosi löydät Ekonomi-lehtesi takakannesta.

Kylterit.net -sivut ovat erityisesti opiskelijoille suunnatut ja sen vuoksi säännöllisen käynnin arvoiset. Oletko jo käynyt tutustumassa kylterit.net:n kautta Kylteripäivien ohjelmaan 2012?

Facebook ja sähköposti

Ja kyllä, SEFE näkyy myös sosiaalisissa medioissa! Nyt siis tykkäämään kohteesta: ”Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonom- förbund - SEFE ry”. Näin pysyt kärryillä kaikista uusista jutuista ja saat tärkeistä ja ajankohtaisista asioista tietoa. Naamakirjasta löytyvät myös omat sivut kyltereille ja KYPÄlle. SEFE tiedottaa myös sähköpostin kautta jäseniään säännöllisesti, joten kannattaa lukea aina Kyltereiden uutsikirje kun se kilahtaa postilaatikkoon! Ja tottakai myös allekirjoittaneen sähköpostit on myös hyvä lukea.

Possunpunaista joulunodotusta kaikille! Lisäksi pärähtävää tulevaa vuotta!

Terveisin Kylli-täti

Raisa RäisänenKylteriyhdyshenkilö p. 040 508 4 508raisa.raisanen@sefe.fi

�� ��

MaanantaiTuKYDatan 15 hengen delegaatio aloitti matkan yritysvierailut Halloweenin täytei-sen viikonlopun jäljiltä hyvin epä-kylterimäisesti vierailemalla non-profit organisaati-ossa eli San Fransiscossa pääkonttoriaan pitävässä Wikimediassa. Wikimedia pyörittää mm. jokaisen tutkielman tekijän epävirallista selkärankaa Wikipediaa. Olipa kuinka non-profit organisaatio tahansa, niin rahaa kaikkien organisaatioiden pyörittämiseen tarvitaan, joten kapitalismin hapatuksesta tuttuja piirteitä oli helppo havaita myös Wikimedian toiminnassa. Myynnin optimoiminen oli vain muuttunut lahjoitusten määrän optimoimiseksi ja ahkerat pikku nakkisormet testailivatkin kilpaa, mitkä bannerit ja mainokset saavat ihmiset lahjoittamaan eniten rahaa yhteiselle hyvälle.

Perinteisen toimistokierroksen jälkeen meillä oli tapaaminen Amazonilta Wiki-mediaan siirtyneen mobiilitoimintojen johtajan kanssa. Intoa täynnä ollut kaveri kertoi vartissa tjt:n sivuaineen verran tietoa mobiilimaailman uusimmista vibroista ja paikannuspalvelujen mahdollisuuksista mobiilibisneksessä. Maailman suurimman nettitavaratalon portit taakseen jättänyt kaveri oli myös selvästi innoissaan Wikimedi-an avoimuudesta ja mahdollisuudesta keskustella kanssamme projekteista ilman että joutuisi koko ajan miettimään korporaation asettamia rajoituksia tai täytättämään non-disclosure agreementtejä. Non-profit –vierailun anti yllätti paatuneimmatkin kauppatieteilijät positiivisesti.

Wikimedian jälkeen oli aika lopettaa käsipohjan uiminen San Fransiscossa ja siir-tyä altaan syvään päähän Piilaaksoon. Matkalla kävimme tapaamassa 40 vuotta Pii-laaksossa IT-yritysten lakiasioita hoitanutta lakimies Richard Horningia, joka toimii myös Pohjoismaiden ja Piilaakson välistä yhteistyötä edesauttavan Silicon Vikingsien puheenjohtajana. Richard avasi siinä vaiheessa vielä hyvin n00b-ryhmällemme Pii-laakson historiaa ja syitä alueen ainutlaatuisen ekosysteemin kehittymiselle. Aloit-taessaan uraansa lakimiehenä 60-luvun loppupuolella hän oli ollut mukana erään ensimmäisiä mikrosiruja valmistaneen yrityksen kokouksessa. Yritys halusi brändätä itsensä uudelleen, ja sitä varten he olivat ostaneet USA:n itärannikolla toimineelta yritykseltä brändinimen Intellectual Electronics. Nimi lyheni näppärästi Inteliksi.

Saatuamme ensi puraisun Piilaakson historiasta jatkoimme tapaamaan Piilaaksos-sa asuvaa suomalaista riskirahoittaja Micke Wendelliä illallisen merkeissä. Ilmeisesti matkalla oli pientä ruuhkan poikasta, sillä Micke saapui paikalle 25min myöhässä - me puolestamme 45min myöhässä. Hyvä ruoka, parempi mieli, joten emme jääneet murehtimaan myöhästymisiä sen pidemmäksi aikaa, vaan vaihdoimme näkemyksiä viimeisimmistä elevator-pitcheistä menestystarinoiksi kasvaneista yrityksistä. Yksi Wendellin sijoitusyrityksen Nexit Venturesin kohteista on ollut mm. suomalainen

TuKYData Goes to California

Teksti: Joonatan Voltti Kuvat: TuKYData

�� ��

WiFi-pohjaista sisäpaikannustekniikkaa valmistava yritys nimeltä Ekahau. Heidän jackpotikseen osoittautuivat hiukan yllättäen sairaalat, joissa pyörillä liikkuvat lait-teet olivat aina kadoksissa, kun niitä tarvittiin. Ekahaun ratkaisulla laitteet pystytään aina paikantamaan sairaalassa ja investointi maksoi itsensä takaisin 10 kuukaudessa sairaaloille. Mielenkiinnolla odottaen rakennusten sisällä toimivan mobiilipaikan-nusratkaisun kehittäneen turkulaisen Walkbasen maailman valloitusta.

Kalifornian auringon alla kasvatettu viini antoi keskustelulle vauhtia ja kolmen tunnin illallisen aikana ehdimme pohtia myös syvällisemmin start-up-yrittäjyyttä ja siihen eri kompetensseja antavia opiskeluvaihtoehtoja. Politiikkaakin tuli puhuttua, sillä eduskunnan tulevaisuusvaliokunta (mukanaan mm. Mikko Alatalo, Jaana ”tilt” Pelkonen, Mikael Jungner ja Pertti ”Veltto” Virtanen) oli tulossa seuraavalla viikolla tapaamaan Mickeä Piilaaksoon.

Tiistai Maanantain tiukka-aikatauluisesta ohjelmasta selvittyämme lähdimme eniten odo-tuksia ja hypetystä aikaansaaneelle vierailullemme Larry Pagen ja Sergei Brinin perus-tamaan hakukoneyhtiöön, joka on saanut nimensä ykkösen ja 100 nollaa omaavan luvun googol mukaan. Googlen pääkonttorilla löysimme lopulta tiemme rakennuk-sen numero 46 eteen, jossa tapasimme vierailumme isännän, suomen-ruotsalaisen Mattiaksen. Kierros aikuisten Disneylandissä sisälsi mm. uima-altaita, kuntosaleja, beach volley –kenttiä, ilmaisia lounaita, lukemattomia snack-paikkoja (joita on 150 jalan sisällä jokaisesta työpisteestä), Android-puiston, ”lentokonesimulaattori”-3D-satelliitin, pehmiskoneen, lupauksen suosituksesta kiinnostuneille työnhakijoille, Google-kuvavisan, exclusive Google-kaupan, lukemattomia hämmästyneitä tuijo-tuksia, erinomaisen pr-esityksen… jokohan siinä oli kaikki?

Kaikesta ennakkohypetyksestä huolimatta Google onnistui täyttämään, jopa ylit-tämään, vierailumme odotukset.

Koska tiistai oli varattu aikataulusta kokonaisuudessaan isolle G:lle niin meille jäi iltapäivästä vielä aikaa yrittää peittää sisällämme vaaniva epävarma nörtti suuresta maailmasta saatavan materian alle. Suuntasimme siis vaivaiset viisi ostoskeskusaluet-ta sisältävään outletiin, jossa kasvatimme USA:n bruttokansantuotetta 4,7%:lla.

�� ��

KeskiviikkoKeskiviikkona oli taas edessä tiukka koko päivän setti erilaisia vierailukohteita. Päi-vä aloitettiin parin tunnin vierailulla Blue White Partners:lla, joka on suomalaisten sarjayrittäjien Eero Teerikorven ja Petri Virsusen perustama konsulttiyritys. Yrityk-sen takoituksena on auttaa suomalaisia yrityksiä siirtymisessään Piilaakson alueelle. Ilmeisesti Piilaakso saatetaan nähdä usein autuaaksi tekevänä teinipojan päiväunena, sillä Petri ja Eero muistivat myös tehdä hyvin selväksi, että siellä pärjääminen vaatii oikeasti potentiaalisen tuotteen, eikä se että tuote toimisi kotoisessa kuusimetsässä ole vielä takuu siitä, että se toimisi myös Piilaakson paahteessa.

Myös muut realiteetit tulivat vierailun aikana selväksi eli suomalaisten viiden lo-maviikon vuosista ei kannata haaveilla – tai saa tietenkin haaveilla, kunhan se ei vaikuta siihen, että on 24/7 tavoitettavissa. Miehillä oli itselläänkin jatkuvasti sen verran kova vauhti koko ajan päällä, että tukka pysyi takana ilman L’Orealin tuot-teitakin. Jaksamista ihmeteltäessä esille nousi asia, jonka tekin rakkaat lukijat voitte havaita (tai todennäköisemmin olla havaitsematta) katsomalla ikkunasta ulos juuri nyt. Vuoden ympäri paistava aurinko antaa kummasti enemmän virtaa kuin aina niin romanttinen kaamos.

Suomalaisittain alkanut päivä sai jatkoa suomen-ruotsalaisessa seurassa, sillä ilta-päiväksi suuntasimme Stanfordin yliopistoon, jossa osallistuimme MySQL:n menes-tykseen luotsanneen Mårten Mickosin luennolle. Paikallisen opintokurssin osana järjestetty luento streamattiin suorana nettiin, täytti luentosalin lattiapaikkoja myö-ten sekä oli houkutellut delegaatioita paikalle mm. Ecuadorista, Puolasta, Kolumbi-asta, Meksikosta ja Saksasta. Luennon jälkeen oli helppo ymmärtää miksi, koska oli kyllä suomalaisittain sen verran ennenkuulumattoman karismaattista tarinaa yritys-johtamisesta ja pienemmän yrityksen kilpailusta isoa, pahaa Oraclea vastaan.

Luennon jälkeen emme valitettavasti ehtineet jäädä heittämään läpyskää Mår-tenin kanssa, sillä jouduimme suuntamaan seitsemän hengen Dodgemme takaisin kohti jo edelliseltä päivältä tuttua Google-keskittymää. Rakennuksen numero oli vaihtunut 46:sta 43:ksi ja tapahtumana oli vuorossa developer meet-up aiheesta Rich Applications in Java Development. Tapahtuman aihe oli sen verran kryptinen, että pelokkaimmat matkalaiset lähtivätkin tässä vaiheessa karkuun kohti hotellia, mut-ta rohkeimmat sankarit jatkoivat itse tapahtumaan nauttimaan Googlen tarjoamaa illallista. Tapahtuman suurin anti oli fyysisen ravinnon lisäksi sen alussa ollut va-paamuotoinen verkostoitumistilaisuus, jossa oli mahdollisuus jutella muiden osal-listujien kanssa. Paikalta bongattiinkin FinPron Piilaakson toimiston edustaja, joka oli sattumoisin ollut vielä samalla luennolla Stanfordissa meidän kanssa. Kymmenen

�� ��

vuotta alueella asuneena häneen oli ehtinyt tarttua muutakin pysyvää kuin rusketusta ja onnistuimme kaivamaan häneltä hottest tips:t uusimmista trendeistä. Listalta löy-tyivät mm. gamification (Wikipedia tietää tarkemmin) sekä maanjäristysten ennus-tamiseen tehtyjen ohjelmien hyödyntäminen rikosten ennustamisessa.

Koska yksi suomalainen ei tietenkään riittänyt niin myös tapahtuman esiintyjä (lue: edessä koodaaja) osoittautui suomalaiseksi. Tässä tapauksessa kuitenkin kaup-patieteilijän osaaminen Java kehityksestä jäi sen verran matalalle tasolle, että esityk-sen aikana keskityimme lähinnä Foursquareen check-innaamiseen.

Torstai Viimeinen päivä Piilaaksossa alkoi nörttimäisen innostuneesti, sillä olimme saaneet edellisenä päivänä LinkedIniltä positiivisen vastauksen kaksi kuukautta aikaisemmin lähettämäämme vierailupyyntöön. Some-kuplaan juuri lisää ilmaa listautumisellaan puhaltanut yritys olisi ollut varmasti erittäin mielenkiintoinen vierailukohde, mutta harmittavasti olimme lähdössä jo takaisin San Fransiscon suuntaan eikä heidän aika-tauluihinsa saanut mahtumaan vierailua puolen päivän varoitusajalla.

Aloitimme siis torstain setin alkuperäisen aikataulumme mukaisesti vierailemalla aamupäivällä Plug-and-play:llä. Plug-and-play vuokraa uusille yrityksille toimisto- ja muita palveluita tiloissaan sekä yhdistää heitä mm. rahoittajien kanssa, jotta he voi-vat keskittyä täysipainoisesti omien ideoidensa jalostamiseen seuraaviksi Youtubeiksi ja Angry Birdseiksi. Tämän lisäksi tiloissa olevat yrittäjät pystyvät helposti verkostoi-tumaan muiden tiloissa toimivien yrittäjien ja osaajien kanssa, minkä vuoksi vuoksi esim. PayPalilla oli edelleen pieni toimipiste tiloissa. Yleisesti ottaen kierros Plug-and-play:n tiloissa osoittautui kuitenkin reissun ainoaksi kohteeksi, joka ei ylittänyt odotuksia, mutta tästä voinee syyttää muiden vierailujen mieletöntä tasoa, mikä oli nostanut riman jo Sergei Bubkankin ylettymättömiin.

Reissun viimeinen yritysvierailu oli suomalaislähtöinen mobiili- ja internetpe-lifirma Digital Chocolate, jonka pääkonttori löytyi San Mateosta. Olimme jo va-rautuneet katkeriin keskusteluihin siitä, miksi heidän kehittämänsä Crazy Penguin Catapult peli ei breikannut, vaan erään toisen suomalaisen pelifirman nimeltä mai-nitsematon lintupeli nousi maailman suosituimmaksi mobiilipeliksi. Pelkomme ei-vät kuitenkaan käyneet toteen niin kuin pikku-Matilla jouluaattona kun paketista paljastuu villasukat, eikä sitä kolmekaistaista autorataa. Sen sijaan saimme nauttia pitkistä ja mielenkiintoisista keskusteluista,mikä antoi meille hyvän kuvan pelibis-neksen muuttumisesta ja kehittymisestä uuteen suuntaan. Pelit ovat siirtymässä en-tistä enemmän nettiin ja mobiilialustoille, ja muuttumassa ”myy ja unohda” – aja-tusmallista ”peli palveluna” –malliksi. Myös Facebook-pelit ovat erittäin tuottoisaa bisnestä, sillä vaikka vain murto-osa pelaajista maksaa pelaamisestaan mitään niin uhkapeliympyröistäkin tuttu valas-ilmiö on huomattu myös peliympäristössä: n. 1% pelaajista (aka valaat) tuottavat suurimman osan pelien tuotoista. Myös pelinkehitys-prosessit ovat muuttuneet pelimaailman muuttuessa ja Digital Chocolatella työsken-teleekin huomattava määrä analyytikoita mittaamassa ja analysoimassa ihmisten pe-likäyttäytymistä, mitä puolestaan hyödynnetään tehokkaasti pelien ominaisuuksien ja koukuttavuuden optimoinnissa. Parin tunnin intensiivisten keskustelujen jälkeen jouduimme jättämään kuitenkin Digital Chocolaten taaksemme ja suuntasimme ta-kaisin kohti SF Downtown –hostellin residenssejämme.

�� ��

Kaksi marjaa slight return.

Ilta-Sanomat Iltapäivälehti

Iltalehti Iltapäivälehti

TurkuEi Helsinki

Pullonpalautus Palautus

Uranus Taivaankappale

Veronpalautus Palautus

Tampere Ei Helsinki Saturnus

Taivaankappale

ATK 5 ATK-luokka

ATK 2 ATK-luokka

MENY 1 Menetelmäkurssi

MENY 2 Menetelmäkurssi

Viime lehdessä julkaisimme Kyliste-historian ensimmäisen ja viimeisen lukijakilpailun. Palkintona oli viikkokahvit vappuun saakka ja julkaisu tällä palstalla. Kukaan ei osallistunut. Tässä teille hauskan kilpailuvastauksen sijaan luettelo asioista, jotka ovat vähän niin kuin lähellä toisiaan.

Tekijät: selsau, sape-pas ja tejsor @utu.fi

�� ��

iPhone 4 Älypuhelin

9 Numero

Groucho Marx Koomikko

Mutakakku Leivonnainen

l Pieni kirjain

iPhone 4s Älypuhelin

Karl MarxKansantaloustietelijä

696 Numero

Satsuma Mandariini

Klementiini Mandariini

Pörssi Markkinainstituutio

Börs Osa S-ryhmää

IIIso kirjain

Keskisormi Sormi

Etusormi Sormi

Suklaakakku Leivonnainen

ATK 3 ATK-luokka

ATK 4 ATK-luokka

Leipäateria 3,55€

Patonkiateria 2,50€

Aasialainen pis-torasia Pistorasia

Amerikkalainen pistorasia Pistorasia

lTekijät: selsau, sape-pas ja tejsor @utu.fi

�0 ��

Tölgiralli.

Teksti: Samuli PasanenKuvat: Ville Happo

�0 ��

RedBull järjesti syksyllä maailmanlaa-juisen kampustapahtuman, jossa opiskeli-joiden tuli rakentaa RedBull-tölkeistä kau-ko-ohjattavat autot ja kilpailla nopeudessa ja tyylissä. Paikalliskilpailujen voittajat pääsivät näyttämään kykynsä maansisäi-sissä mestaruuskisoissa, joissa oli tarjolla matka maailmanmestaruuskisoihin. Kam-panjan loppuhuipennus oli marraskuussa Oxfordissa, Englannissa, missä joukkueet joka puolelta maailmaa kokoontuivat mit-telöimään, kenellä on teknisesti edistynein, designiltaan näyttävin, ratkaisuiltaan inno-vaativisin sekä tietty nopein RedBull-auto. Suomea olivat edustamassa TSE:n oma tau-riinikaksikko Riku Niklander ja Arttu Utti.

Kuten monet hyvät tarinat, niin myös Rikun ja Artun taival kohti Englantia ja kauko-ohjattavien autojen MM-kisoja, al-koi tukevasta kännistä, ja kuten monet hyvät rekrytoijat, myös Ville Happo rekrytoi tule-vat mm-kisaajat Montun kosteista bileistä reilusti puolen yön jälkeen. Kaksikko kertoi, että silloin kuulosti hyvältä idealta päästä ra-kentamaan oma ra-dio-ohjattava auto. Vielä humalan las-kettuakin konsepti tuntui lapsekkaan hauskalta, joten päätös osallistua oli helppo. ”Ilmeisesti oltiin ensimmäiset, jotka olivat ilmoit-tautuneet kisaan.” Kännirekry siis toi-mii.

Tällä kertaa Riku ja Arttu eivät kuitenkaan joutuneet katumaan humalaista päätöstään, sillä Turun osakilpailusta he sel-viytyivät helposti jatkoon. Auto pysyi läpi kisojen samana, vaikka joitain muutoksia oli pakko tehdä. ”Helsinkiä varten tehtiin autosta vielä hienompi ja Englantia varten saatiin uusi pohja autolle, joka oli isompi, joten jouduttiin saksimaan meidän kärry kahtia ja jatkamaan sitä muutamalla tölkil-lä.” Otaniemessä järjestetyissä SM-kisoissa kaksikko sai niukan voiton toiseksi tulleis-ta, ja käteen lämättiin lentoliput suuntana Oxford. Kisoissa taakse jääneille teekka-reille kaksikko lähettää terveisiä hymy suu-pielissä. ”Vaikka oltiin altavastaajia kaikissa kisoissa, ajamaan lähdettiin takit auki ja nöyristelemättä.”, Riku sanoo virne silmä-kulmassa. Kyliste päätti myös siirtyä takki auki -taktiikkaan sepalus auki -taktiikan osoittauduttua ongelmalliseksi.

Kysyttäessä aikaisemmasta kokemukses-

ta kauko-ohjattavien autojen parissa, vasta-ukseksi tulee varovainen ”ei oikeastaan..”, jonka jälkeen Riku kuitenkin myöntää ala-asteella harrastaneensa kauko-ohjattavia autoja, mutta kieltää koskaan kisanneensa kyseisillä laitteilla. Uskotaan. Minäkään en ole ikinä larpannut.

Vaikka ajatus osallistumisesta tuli aika kevyin perustein, oli alusta alkaen täh-täimessä vain ja ainoastaan voittaminen, kertoo Riku. Auton eteen tehtiin töitä ja viimeistelyjä tehtiin ennen kisoja yön pik-kutunneille asti.

Suomen kauko-ohjattavien sähköau-tojen delegaatio koostui itse kilpailijoista Rikusta ja Artusta sekä kisoja järjestänees-tä Villestä ja brand-manageri Susannas-ta. Matka alkoi Helsinki-Vantaalta, mistä sunnuntain aamulento siirsi delegaation Heathrown kautta Oxfordiin.

Kisat olisivat vasta tiistaina, joten ta-pahtumaan paljon panostanut Red Bull

oli keksinyt ajanvietettä edeltäville päiville. Sunnuntaina vuorossa oli tutustumista kau-punkiin sekä kilpailijoille järjestetty terve-tuliaisillallinen ”jossain museossa”, muiste-lee Arttu.

Maanantaina oli vuorossa tutustumi-nen Red Bullin F1-tehtaalle. ”Tehdas oli tosi mielenkiintoinen. Siellä käytännössä valmistetaan se auto alusta loppuun. Ne laitteet olivat uskomattomia, siellä tehtiin esimerkiksi titaanista osia 3D-printterillä.” Päällimmäiseksi vierailusta oli kuitenkin jäänyt mieleen strategiahuone, jossa 15 hengen tiimi valvoo F1-kisoja reaaliajassa ja välittää tietoa varikolle. ”Ne pysty pelkän äänen perusteella kertomaan paljon autossa oli bensaa.”, hehkuttaa Riku.

Tiistaina edessä oli kauan odotetut kisat, jotka järjestettiin maailmankuulun Silvers-tonen F1-radan kupeessa. Kisassa oli muka-na joukkueita 16 eri maasta, mm. Intiasta,

Japanista, Meksikosta ja Australiasta. Rikulla ja Artulla oli kuitenkin ongelma. ”Meidän alkuperäinen taktiikka mureni heti alussa, kun se rata oli kangasta ja meillä oli painava auto jotta auto ei liukuisi, mutta nyt kevyet-kään autot eivät liukuneet.” Suomessa rata oli ollut muovia ja siksi liukas. Nyt painosta oli vain haittaa. Arttu ja Riku eivät kuiten-kaan jääneet neuvottomiksi. ”Lounastauol-la tehtiin tarkka strateginen muutos ja revit-tiin Lethermanilla kaikki romu korin sisältä pois.”, kertoo Riku. Uusi strategia toimi, ja Team Finland vei voiton semifinaalissa Ar-tun sanoin ”ylivoimaisesti”. Lisää draamaa oli kuitenkin tiedossa. Seuraavana vuorossa oli heads-up -lähdöt, joista vain voittaja sel-viäsi jatkoon. ”Meillä oli vastassa Arabiemi-raatit, ja vaihdettiin just ennen lähtöä pa-ristot Duracelleista joihinkin muihin, eikä se auto mihinkään kulkenut”, harmittelee Riku, ”otettiin auto pois radalta ja yritettiin paikantaa vika, mutta Emiraatit vain ajo

kisan lop-puun. Du-r a c e l l e i l l a oltais voitu pärjätä pa-remmin.”

Kisan v o i t t i v a t lopulta Bel-g i a l a i s e t , jotka ajoivat tasaisen var-masti jokai-sen lähdön v o i t t o o l n ja toiselle p a l k i n t o -korokkeelle k i i h d y t t i j o u k k u e M e k s i k o .

”Meksiko oli samassa semifinaalissa mei-dän kanssa ja tuli yli puolikierrosta jäljessä meitä, että siihen voi vähän lohduttautua.”, pohtii Arttu.

Tapahtuman kruunasi kuitenkin illaksi avattu open bar, josta kuulemma ei tarvitse kertoa sen enempää, kuin että paristot eivät enää harmittaneet. Toimitus epäilee kak-sikon tällä kertaa lupautuneen johonkin, mitä on jo joutunut katumaan.

RedBull suunnittelee järjestävänsä ta-pahtuman myös ensi vuonna, ja Riku kertoo myös heidän olevan mukana ja ja-noavansa revanssia, tällä kertaa paremmilla paristoilla.

�� ��

Suomalaiset ovat epäystävällisiä, sanotaan. “Painukaa helvettiin jätkät, mä en haluu teitä mun himaan”, tylyttää löyhästi Kylis-teeseen liittyvä persona non grata Teemu Sorsa ja poistuu näyttävin elkein kameran edestä.

Taustojen avaaminen on ehkä perusteltua.

Muistaako kukaan suomalaista kyläilykult-tuuria ennen Facebookia? Kylisteen keski-määräisen lukijan ollessa liian nuori muis-tamaan edes KätKätiä on todennäköistä, että vastaus on ei.

Ennen vanhaan kyläiltiin. Kyläily ei tar-koittanut toisten kotona käymistä, tai edes toisten ihmisten tapaamista. Kyläily oli kokonaisvaltainen, spontaani tapahtuma, johon liittyi ex tempore -isännän tai emän-nän järjestämää kahvi- tai korviketarjoilua, voileipiä, keksejä, sään kommentointia ja tylsien sukulaiskuulumisten vaihtamista.

Tärkeintä kyläilyssä oli kuitenkin sen ajassa kiinni oleva luonne. Kylään tulemi-sesta ei ilmoitettu. Miksi olisi? Lehmät lyp-setään vasta aamulla tai illalla, lapset ovat kansakoulussa ja perunat nostettu. Ei kai siinä parempaakaan tekemistä ole kuin vie-

raiden passaus.

Utopistisen kuuloista, varsinkin, kun ku-kaan tämän jutun kirjoittajistakaan ei muista KätKätiä. Tuntui silti varteenotetta-valta idealta herättää kyläilyn tapakulttuuri useita vuosikymmeniä kestäneestä levostaan ja piipahtaa muutamalla puolitutulla täysin ilmoittamatta keskellä iltaa. Pelisäännöt ovat samat kuin suurten ikäluokkien kulta-aikana: Me tuomme kahvipaketin, keksejä ja kermaa. Vastapuolelta haluamme koh-tuuttoman palan yksityisyyttä ja henkilö-kohtaista tilaa maanantai-iltana klo 20.40,

Nuori mies, lähde kylään.

Teksti: Selim, Samuli ja OlliKuva: Nikon

�� ��

etukäteen ilmoittamatta. Ensimmäinen kohteemme on Kauppa-

korkeakoulun takana, Vatselankadulla asuva ystävämme. Päätoimittaja arvelee tilanteen olevan luokkaa “low risk, high reward”, sillä henkilö on tiettävästi joskus päästänyt jon-kun kotiinsa sisään. Lisäksi ensimmäinen onnistunut kyläily todennäköisesti nostaisi Kylisteen delegaation itsetunnon maksi-miin, ja kyläilytehokkuus kasvaisi.

Rivitalohuoneiston valot palavat, joten lampsimme soittamaan itsevarmasti ovi-kelloa. Itsevarmuus on täyttä teatteria, sillä oikeasti kaikkia jännittää yllättävänkin pal-jon. Toisen ihmisen kiistattoman kotirau-han häiritseminen ilmoittamatta kieltämät-tä tuntuu aika oudolta.

Piinaavat sekunnit kuluvat ovikellon soittamisesta, mutta mitään ei näytä tapah-tuvan.

Poistumme sekavin tuntein; harmittaa, että kyläilyneitsyys ei mennyt, mutta sa-malla on omituisen helpottunut olo. Epäily kulttuurillisista valmiuksistamme jutun te-kemiseen alkaa pikku hiljaa nostaa rumaa päätään.

Vaikeustasoa on syytä laskea, edes väliai-kaisesti. Kellon ollessa tässä vaiheessa vasta puoli kuusi päätämme palata Kauppakor-keakoululle. Järkeily on tämä: Jonkun on pakko lähteä kotiin tähän aikaan, ja se joku voisi ehkä samalla vaivalla päästää meidät myös sinne.

Edes lupailut boldatusta nimestä Kylisteessä eivät näytä kuitenkaan kiinnostavan kans-saopiskelijoita. Pakkeja tulee. Ongelmana lienee toisaalta kohteiden sattumanvarai-suus ja toisaalta se, että seisomme keskellä aulaa, ujosti mittaillen vastaantulijoita kuin limudiskossa ikään. Toimittaja kuitenkin huomaa naulakoiden liepeiltä pupun, jonka kanssa oli “jossain etkoilla tai jatkoilla jos-kus kait”. Täydellistä kyläilymateriaalia.

“Joo no, en mä tiedä. Tulkaa vaan. Siellä on kyllä saatanan sotkuista…” Adrenaliiniryöppy on huimaava, kunnes noin viiden askeleen jälkeen pupu alkaa empiä.

“Tai siis, mul on toi kyyti tossa ulkona just tänään.” Se sopii, Kyliste on tottunut istumaan kal-liiden eurooppalaisten autojen takapenkeil-lä.

“Niin tai siis, kun olin just menossa tekee laskiksen jotai tehtävii… emmätiiä, pitää ehkä mennä tonne kirjastoon.” Vai niin.

Koulun aulan kenttäkokeemme paljastaa kaksi räikeää tosiasiaa. Ensinnäkin, kyläily-kulttuuri todella on kuollut. Huomaamme

joutuvamme selittämään potentiaalisille kyläilyn kohteille jutun ideaa, taustoja ja tarkoitusta tolkuttoman perusteellisesti. Tästä ei nyt ollut kyse! Tarkoitus oli päästä kyläilemään, itseisarvona ja tarkoituksena kyläily. Kyläilyn konsepti kuitenkin aikaan-saa kohteissa lähinnä panikoivia vilkuiluja lähimmälle uloskäynnille.

Toinen huomio on se, että emme edes us-kalla kyläillä.

Kysymyksen kysyminen tuntuu oudolta ja nololta. Yksityisyyden loukkaamisen tunne on vahva. Aikana, jolloin jokainen tapaa-minen, neuvottelu ja kahvihetki sovitaan Facebookissa, doodlessa ja useilla reply all –sähköpostiviesteillä, spontaani livekyläily tuntuu erittäin vieraalta ajatukselta.

Turhautuneena päätämme pitää hätäpala-verin anniskeluravintola Proffan Kellarissa ja miettiä strategiaa. Potentiaalia seuraavan aamun “no juomisekshan se meni” –tarinoi-hin on ehkä vähän liikaakin, mutta ammat-tilaisina pidämme pääpotin mielessämme: aito, spontaani kyläily. Kuitenkin jo tuopillinenkin tepsii: Toimit-taja saa kiinni Kerttulinmäellä asuvan ka-verinsa ja ilmoittaa hänelle, että tulemme kylään. Niinkun nyt. Tämän spontaanim-maksi emme ainakaan tällä kyläilykunnolla vielä pääse. Tilanteeseen on tyydyttävä. Ver-rattaista spontaaniutta lisää se, että vastaus-ta toimittajan tekstiviestiin ei kuulu.

Myöhäissyksyn leuto tuuli ulkona on muut-tunut raivoisaksi rankkasateeksi. “Äske sato kyl viel paljo enemmän”, kommentoi epäilyttävää raiskaajaa taitavasti larppaava mies, jonka kanssa hetken jaamme Proffan markiisikatoksen ja treenaamme sääaiheista smalltalkiamme. Taso: kohtalainen+.

Matkalla toimittajan tekstaamalle tutulle päätämme kuitenkin käydä kokeilemassa vielä soittaa M-klubin väistyvän varapu-heenjohtajan Teemu Sorsan ovisummeria. Kokeilu on kuitenkin, jo tässä vaiheessa totuttuun tapaan, fiasko. Sorsa asuu talo-yhtiössään peitenimellä, ja muutamasta lupaavasta yrityksestä huolimatta kukaan ei avaa meille ovea. Ihan sama, meillä on treffit Kerttulinmäellä!

Santtu Sevón avaa oven empien. “Ööh, mitä vittua?” tulee sellaisella aitoudella, jota harvoin kuulee. Hän todella on ymmällään ja luo muutaman merkitsevän katseen hä-nelle tekstanneeseen toimittajaan. Rehelli-syyden nimissä olemme yhtä hämillämme. Miten tästä edetään? Tämä saattaa olla ai-kuisikämme ensimmäinen kyläily.

“Noh, tulkaa sisälle sit vaan”, Sevón sa-

noo sellaisen miehen äänellä, jolle on juuri tehty tarjous, josta hän ei voi kieltäytyä.

Käymme peremmälle ja käskemme Sevonin keittää meille kahvit oikeaoppisella kyläily-vieraan arroganssilla. Yllätykseksemme hän tottelee viipyilemättä ja saa aikaan muuta-man herkullisen kupillisen.

“Ruotsin esitelmää olin tuossa tekemäs-sä. Jos ette olisi täällä, tekisin siis varmaan sitä just nyt.” Olemme siis pelastaneet jon-kun koulutyöltä. Sydäntä lämmittää jo täs-sä vaiheessa.

Keskustelu etenee tahmeasti, lähes kuin sokkotreffeillä. Tilanne on omituinen mo-lemmille osapuolille, kiitos kyläilyperinteen ennenaikaisen kuoleman.

Sevón tekee kuitenkin tärkeän paljastuksen. “Yläkerrassa asuu muuten siis toi Rajalan Eveliina.” Vasikointi laitetaan heti hyöty-käyttöön, ja patistamme Sevónin mukaan. On aika suorittaa heti seuraava kyläily, sillä olemme selvästi ilmiliekeissä.

Otamme puoliksi juodut kahvimme mu-kaan ja kävelemme sukkasiltaan rappukäy-tävässä yläkertaan. Eveliina Rajalan reaktio on yllättävän kasuaali ottaen huomioon, että seisomme sisävaatteissa ilman kenkiä, kahvikupit kädessä.

“Mä just tossa olin oikeastaan putsaa-massa näitä mun tyttökenkiä”, kertoo Ra-jala ja viittaa eteisen lattialla oleviin kor-kokenkiin ja siivoustarpeisiin. Kiintoisaa, mutta onko täällä jotain tarjoilua?

Rajala kantaa pöytään ruisleipää, voita, juustoa, tomaattia, kurkkua ja muutamaa eri leikkelettä. “No vanhemmat oli just tääl-lä kylässä, niin tässä on tätä ruokaa”, hän sanoo.

Vain puolisen tuntia sitten olimme hu-kuttamassa epäsosiaalisuuttamme tuoppiin. Nyt olemme maailman huipulla, mitä ky-läilyyn tulee. Katsomme TV-uutisia ja mu-tustelemme leipiä. Oikeastaan Rajala on ainoa, joka suhtautuu tilanteeseen täysin arkipäiväisesti. “Ei tää nyt niin outoa ole. Jatkuvastihan täällä kyläilee ihmiset. Just itse asiassa olin laittamassa sänkyä kuntoon, kun tulee kaveri pariks päiväks kylään.”.

Rajalan vieraanvaraisuus on niin kos-kettavaa, että tekisi mieli tirauttaa kyynel. Kiittelemme leivistä, katsomme salkkarei-den tunnarin yhdessä ja päätämme lähteä seuraavaan osoitteeseen humaltuneena ky-läilyn positiivisesta voimasta.

Annakerttu Aranko on, totta puhuen, kutsunut meidät luokseen jo etukäteen. Tai me kutsuimme itse itsemme. Jonkinlainen kutsu on kuitenkin olemassa, ja kävelemme noin korttelin verran Arangolle.

�� ��

Loputtomalta tuntuvien portaiden jälkeen ilmestymme Arangon tyylikkään design-kodin ovelle hikisinä. Yllätykseksemme kuitenkin satumme kyläilemään Arangon kotona kesken toista kyläilyä: Kylisteen jo legendaarisen vuosikurssimatriisin luova voima Teemu Sorsa nojailee olohuoneessa ikkunalautaan ja onnistuu näyttämään va-kuuttavasti positiivisesti yllättyneeltä kyläi-lystämme. “Kyllähän te selkeesti ilmeisesti onnistutte tossa hommassa.”

“Niin siis mikä tää juttu oikein on?”, kysyy Aranko. Selitämme parhaamme mu-kaan.

Paikalla on myös Linda Koskinen. Spotifysta soi musiikki, jota ei voi kuvata kuin viileäksi, ja tunnelma on jo nyt koh-tuuttoman rentoutunut. Vaadimme kui-tenkin kyläilyn nimissä, että Aranko keit-tää meille kahvit. Hän suostuu harmillisen auliisti.

Kerromme kahdesta edellisestä kyläilyme-nestyksestä paikallaolijoille ja odotamme ylitsevuotavan positiivisia reaktioita. Vasta-kaiku on kuitenkin korkeintaan kädenläm-pöinen, ja jätämme aiheen sikseen. “Niin siis me ollaan jo käyty täällä kyllä huume-keskustelu ja homokeskustelu ainakin.” sel-ventää Koskinen.

Aranko tulee olohuoneeseen kädessään kahvit. Tilanne on niin mukava, että lä-hestulkoon hävettää. Alkuillan vastoinkäy-miset tuntuvat epätodellisen kaukaisilta. Kyläilykierros on, jo tässä vaiheessa, ollut sokaiseva menestys.

Seurapelit vievät mukanaan. M-klubilaiset eivät suostu myöntämään toisilleen, että kukaan ei tiedä päätoimittajan otsalapun julkkista, Jerry Springfieldiä. Vasta muuta-man kierroksen jälkeen selviää, että kyseessä on väärin kirjoitettu Jerry Seinfeld. Ongel-mia aiheuttavat niin ikään tuntemattomat nobodyt Miley Cyrus ja Jussi Parviainen. Aika lentää. Nauhurikin laitetaan pois pääl-tä. On niin kivaa, että ärsyttää.

Kaipaamme salaa alkuillan yrittäjäro-mantiikkaa ja kohteliaasti ilmoitamme, että on aika jatkaa kyläilyä. Arangon kotona vie-railu oli mahtavaa, mutta se tylsytti journa-listiset vaistomme. Hetkellisesti.

Päätoimittaja muistaa, että hänellä on kana kynimättä erään keskustassa asuvan mies-henkilön kanssa. Samalla hän kertoo mo-nimutkaisen tarinan liittyen em. kynimät-tömään kanaan, jota emme voi juridisista syistä julkaista.

Päätämme kuitenkin vierailla miehen kotona saadaksemme kontrastia yltiöme-nestykseemme kyläilyn saralla.

Olemme päässämme kehitelleet valmiiksi erilaisia polvilumpioskenaarioita, kun Tuo-miokirkonsillalla meitä vastaan pyöräilee Heini Niemelä, napit korvissa ja treeni-kamppeissa. Niemelä on vain nyökätä pää-tään ja jatkaa pyöräilyä, mutta refleksimme ovat nopeammat.

Minne matka, Heini? Mahdollisesti ko-tiin? Voidaanko tulla kylään? Vastaus on mykistävä.

“No oon kyllä just tulossa treeneistä, ja siellä on ihan järjetön sotku, mutta tota… miksei. Tulkaa vaan”. Toljotamme Nie-melää äimistyneenä. Edellisten kyläilyjen spontaaniusarvo voi olla kyseenalainen, mutta tämä on täysin suunnittelematonta, aitoa kyläilyä. Kävelemme Niemelän kanssa loppumatkan hänen kotiinsa.

Kaskenmäen kohdalla Niemelä pohtii la-man vaikutuksia lähialueen pienyrittäjiin. ”Blue Room oli ennen tässä. Kaikki aina osasi tulla mun kotiin, kun sanoi vaan että asun siinä Blue Roomin lähellä. Nyt tää on joku tusinapaikka” hän toteaa hieman ärty-neenä.

Niemelä avaa oven asuntoonsa, ja on pakko myöntää, ettei hän liioitellut. Sotkua on, kohteliaasti sanottuna, jonkun verran. Näköala on kuitenkin vaikuttava, putki-televisioissa näkyy MTV ja sotku katoaa käsittämättömän nopeasti. Tarjoiluakin on. “Ei mulla oo kyllä kun tätä viskiä…” Nie-melä harmittelee.

Mietimme viskipaukun äärellä kokemaam-me päiväämme ja ihmisten vieraanvarai-suutta.

Olemme olleet tänään neljässä eri kodis-sa, kaikki siisteyden eri tasoilla. Sitä ennen emme uskoneet, että olisimme päässeet yh-teenkään. Emme uskoneet, että kellään olisi oikeasti ollut yhtään kivaa. Ennen kaikkea emme uskoneet siihen, että ihmiset halu-avat kylään toisia ihmisiä (lähes) ilmoitta-matta. Onneksi olimme väärässä.

Pilkkaamme Niemelän raakapuuroa, juomme viskiä ja katsomme South Parkia pienestä televisiosta. Kyläily on uusi downshiftaus.

�� ��

Tässä avautumisessa käytetään sanan hipster eri muotoja 19 kertaa. Muistakaa, että sen käyttö voi loukata, ja tulee siksi jättää kyseisen ala-kulttuurin ironiseksi hellittelynimeksi (ks. Randall L. Kennedy: Who Can Say “Nigger”? . . . And Other Considerations).

Hipsteriys on kriisissä, ja hipstereitä vihaavat vasta ongelmissa ovat-kin. Kun jokainen jännästi pukeutuva, kuunteleva tai lukeva leima-taan, aletaan hälyttävästi lähestyä tilannetta, jossa jokaikinen meistä on jonkun mielestä hip. Pelaamisestakin mentiin helvetti tekemään retroa ja ironista.

Rami Olkkosen kertoessa uudesta ja jännittävästä nichestä, joka pi-tää Jack & Jonesin ruutupaitamyynnin voimissaan, nauraa Topmanil-ta vaatteensa tilaava kauppishipsteri takarivissä ironiseen partaansa. Samalta veijarilta kysyttäessä kannattaa epäiltyjä etsiä pikemminkin humanistisen tiedekunnan puolelta, jossa pahamaineiset viherhipste-rit pukeutuvat UFF:in parhaimmistoon iltaa luomukahvilassa varten. Mitä tässä nyt enää uskoisi? Artschule [sic] macht frei?

Valloillaan olevasta hipster pride-meiningistäkään ei ole apua (Hu-hujen mukaan joku vihdoin myöntää olevansa hipsteri.), vaan se on vain ”olin/tein/söin partiviivi x, ennen kuin x oli cool” –clichén me-taironisin muoto. Rauhoittukaa toki silti, kansa. Nyt esitellään hipste-riyden suhteellisuusteoria!

Klassisen teorian mukaan kukaan ei myönnä olevansa hipsteri. Oi-keassa ovat. Hipsteriys kun on täysin subjektiivisesti arvioitava omi-naisuus, mahdotonta objektiivisesti mitata, ja meillä kaikilla on sokea piste peilissä. En minä voi olla hipsteri, kun kaveri on niin paljon hips-terimpi.

Hipsteriys on päättymätön kehä. Sinun mielestäsi kaverisi, jolla on Converset on hipsteri. Hänen hipsterityttöystävänsä kantaa Fjällräve-niä ja puolestaan haukkuu veljeään The You’ve Probably Never Heard of Them, They’re Quite Obscure’sin kuuntelemisesta (Musiikkimaku on irrelevantti, hevaritkaan eivät ole enää immuuneja.). Veli ei kui-tenkaan astu Dynamoon, koska siellä ne ruutupaitaiset ex-skeittarit käyvät. Ruutupaitoja ei silti saisi Flow-festareiden tofusushikojulle, fes-taajia pelaamaan fixiepooloa... C-C-C-Combo breaker! Mikään ei ole hipsterimpää kuin fixiepoolo.

Otetaan uusiksi. Hipsteriyden suhteellisuutta kannattaa ajatella suorana... eikun spiraalina...

Hipsteriyden suhteellisteorian matemaattinen malli olkoon multi-fokaalinen syöksykierre, joka sattumalta kuvaa myös Kylisteen lukija-määrää menneenä vuonna.

Hipsterisuhteellisuusteoria.

Teksti ja kuva: Olli Toivanen

�� ��Teksti ja kuva: SELIM SAUKKOMAA

�� ��

“Ei täällä edes mitään sotilasar-voa kysytä” vastaa TuKoResin ammuntatoimihenkilö Olli Heimo naurahtaen arkaan ky-symykseeni toiminnan mili-tanttiudesta. Hyvä, koska sellaista minulla ei todellakaan ole.

Varusmiespalveluksesta omaan ne kuuluisat C-paperit. Tunnistan puolijoukkueteltan Pasista ehkä hyvänä päivänä. Älkää edes tulko kysymään mis-tään tetsareista tai gineseistä.

Vaikka ystävieni tarinat sekavasta ja sopimattomasta inttikäyttäytymisestä ovatkin tyydyttäneet suurimman osan armeijasekoilun tarpeestani, niin jotain silti puuttui.

Halusin ampua. En ketään kohti (duh), mutta halusin vain ampua. Liikaa amerikkalaista populäärikultturia? Ehkä. Jo-tain kompensoitavaa? Todennä-köisesti.

Monimutkaiset psykologi-set teoriat ampumiseen liitty-västä vallankäytöstä eivät kiin-nostaneet minua. Halusin vain päästä ampu-maan.

Turun Korkeakoulujen Reservi-läiset ry:n puheenjohtaja Björn Westberg toteuttaa unelma-ni epäjuhlavasti puhelimessa: “Tuu tiistaina ampumaradalle puol seitsemän niin katotaan!”.

Yhdistys, lyhenteeltään Tu-KoRes, lienee yliopistonmäen heti TAGS:n jälkeen aseorien-toitunein organisaatio.

On maanantai ja suoraan sa-nottuna vähän jännittää. Tut-kin TuKoResin internetsivuja Kauppakorkeakoulun kirjastos-sa kun ohikulkija Teemu Sorsa kommentoi sivujen ulkoasua ehkä vähän kulahtaneeksi.

Hän on kieltämättä oikeas-sa. Oliivinvihreä on muodissa, HTML rokkaa ja yhdistyksen

lehden nimi on Tuliannos. Hermostuttaa. Ovatkohan

ne jotain hs.fi –kommentti-palstasekopäitä?

Tiistai on täällä. TuKoResin käyttämä, sym-paattinen ampumarata sijaitsee Kupittaan urheiluhallissa. Pää-ovesta hieman oikealle löytyy pienempi, kirkkaasti valaistu ovi. Opastavia kylttejä ei juu-ri ole, ihmiset kulkevat sisään ja ulos kuin Illuminatin tai Skull & Bonesin kokouksesta, hieman nyökkäillen toisilleen. Odotan TuKoResin jäsenvas-taavaa ja toista ampumavastaa-vaa Joonas Laaksoa ja yritän päätellä ampumaharrastajista demografisia faktoja.

Kuinka ollakaan, niitä ei näytä olevan. Ovet käyvät, si-sään kävelee taksikuskeja, elä-keläisiä, kotiäitejä, opiskelijoita, persuja, juppeja ja hippejä.

Hetken päästä Laakso avaa oven sisältä, kahvikuppi kädes-sään. Häntä on vaikea sijoittaa mihinkään em. ryhmistä, joten en edes yritä. “No mä opetan yliopistolla fysiikkaa” toteaa Laakso samalla ohimenevyydel-lä kuin olisi juuri kertonut eili-sen sään. Hän johdattaa minut yhä peremmälle Urheiluhallin syövereihin, kunnes saavumme radan jäsenkoppiin, jossa asei-ta säilytetään. Heimo istuu jo pöydän ääressä ja hoitaa kassaa. Siis suomeksi: myy luoteja.

Ostan 50 kappaletta .22 LR patruunoita Heimolta samalla kun juttelen niitä näitä Laak-son kanssa. Transaktio onnistuu tuottamaan absurdin olon, sillä käsiaseiden ja niihin liittyvän tavaran myynti on Suomessa varsin mystifioitua.

Pleksin toiselta puolelta, ampumaradalta, kuuluuvat laukaukset joiden lähestulkoon tuntee osuvan täydellisesti maa-

litauluunsa. Siellä ammutaan, kovilla, kuten inttimiehet kuu-lemma sanovat.

Olen edelleen äimistynyt, kui-tenkin positiivisesti, että pääsen todella ampumaan. “Voihan tänne kuka vaan tulla ilmankin kokemusta. Sitä varten meillä ampumavastaavat on. Kunnes me luotetaan suhun niin ollaan sillä etäisyydellä että ehditään nappaamaan heti kädestä kiin-ni” summaa Heimo. Kuulostaa perustellulta, ottaen huomioon että pistoolikokemukseni pe-rustuu oikeastaan lähinnä Hard Boiledin useisiin katselukertoi-hin.

Laakso ottaa kaapista .22 kalii-berin tarkkuuspistoolin ja aset-telee sen pöydälle. Tuijotan sitä. “Se on sokean miehen tekemä” hän kertoo. “Tarkka ja hyvä. Suunniteltu 60-luvulla neu-vostoliitossa.”. Tietotekniikkaa pääaineenaan lukeva West-bergkin on hiippaillut koppiin sisään aseluennon aikana. Hän on pukeutunut nahkatakkiin ja puhuu hiljaisella, mutta va-kuuttavalla äänellä. “Saaristosta kun on kotoisin, niin voi ihan rauhassa metsästellä ja muuten-kin ammuskella siellä. Pienestä pitäenhän on tätä touhua tullut harrastettua.”

Olisi tyydyttävää leimata Westberg ihka aidoksi red-neckiksi, mutta hän taitaa olla liian mukava ja tasapainoinen sitä titteliä varten. Lisäksi hän puhuu SRA:sta, sovelletusta reserviläisammunnasta kuin kirurgi sydänleikkauksesta. “Itsensä hallintaa se on. Sekä fyysisesti että psyykkisesti” hän kertoo ammattilaisen viileydel-lä “Jos vaikka liikkuu sivuttain niin piipun pitää kuitenkin osoittaa koko ajan eteenpäin”. SRA on eräänlainen kilpa-am-munnan muoto, jossa tiettyjä

Ruutia & Rakkautta.

�� ��

kohteita pitää ampua fik-tiivisissä skenaarioissa, jotka lavastetaan usein ulkotiloihin. “Yhdessä oli Björn otettu pant-tivangiksi! Tauluun liimattiin sen naama ja sitten sitä ei saanu ampua” hekottelee Heimo.

Westberg ja Heimo poistuvat sa-vukkeelle ja Laakso päättää, että on asekoulutukseni aika. “Tää on lipas… tää on patruuna…”. Joo joo, tämähän on telkkarista tuttua! Lässytys sikseen ja lyijyä tauluun.Huomaan silti keskittyväni Laakson puheisiin niin tarkas-ti, että lähestulkoon huippaa. Kämmenet ovat märät hiestä. Olen niin hermostunut, että se on jo huvittavaa. “Kanta me-nee tosta lippaaseen sisään. Sit vaan seuraavaa perään. Lipas vasempaan käteen ja patruuna oikeaan”. Yritän pitää ajatukse-ni kasassa ja kuunnella tarkasti. “Sit lipas sisään, luistin taakse ja päästetään se takas eteen. Nyt se on vireessä. Eli joka kerta, kun vetää liipasimesta niin lähtee kuti.”

Virke tuntuu ehkä päässäni painokkaammalta, kuin mitä sen on tarkoitus olla.

Westberg ja Heimo tulevat ta-kaisin sisään ja päätämme, että on aika lähteä ampumaradalle. Otan vasempaan käteeni pat-ruunarasian ja lippaan ja oi-keaan käteen aseeni. Pistooli tuntuu painavalta. Kemiaa pää-aineenaan opiskeleva Ville Ka-rimäki liittyy vielä seuraamme. Karimäki antaa heti muutaman rauhoittavan neuvon noviisille kahden käden puristusotteesta, jonka hienovaraisuudet menivät muutenkin ihan ohi Laakson kertomana, kiitos hermoiluni. “Joo se on kyllä vähän oudon tuntuinen aluksi, mutta todella tuottoisa loppupeleissä” kom-mentoi Karimäki ennen kuin poistumme kopista radalle.

Helpotuksekseni kävelemme pleksin toisella puolella olevasta, lähestulkoon ammattimaisesti ampuvien taksikuskien, kotiäi-tien ja prätkäjengiläis-lookalike-jen kansoittamasta radasta ohi ja saamme täysin oman 25 metrin ratamme.

Asetun reunimmaiseen pöy-tään ja Laakso tulee viereeni opastamaan. Hän on tuonut oman aseensa, valtavan .357 Ruger GP100 –revolverin. “Kyl-lähän tähän saa menemään vaan niin paljon rahaa kun haluaa investoida. Aseet maksaa parista sadasta muutamaan tuhanteen euroon. Tähänkin sais vaikka kiikarin päälle jos haluaisi” vas-taa Laakso salaperäisesti tiedus-teluihini aseen hinnasta.

Valtavan käsikanuunan vie-ressä itänaapurin tarkkuuspis-toolini kalpenee. Olen jo vähällä tunnustaa Laaksolle peniskateu-teni, kunnes on jo aika ampua.

Patruunoiden lipastaminen sujuu hitaasti. Muut ampuvat jo, kun lipastan vasta kolmatta luotiani. Laakso valvoo vieres-sä kun laitan lippaan aseeseen ja vedän luistimesta. Vilkaisen häntä ja saan vastaukseksi hy-väksyvän ilmeen. Laitan kädet suoriksi ja yritän tuoda jyvää hahlon keskelle. Kädet tärisevät ja hikoavat.Vedän liipaisemesta.

Pamaus on, kuulosuojaimet päässäkin, säpsäyttävä. Paineaal-to tuntuu käsissä selvästi ja pis-tooli potkaisee hieman. Hylsy kimpoaa seinän kautta poskeeni. Se on vielä hieman lämmin.

Laakson miehekkään revol-verin tuottamat epävarmuus-kompleksini haihtuvat heti. Hallitsen oman piskuisen .22 –pistoolini juuri ja juuri. Rugerin ampuminen ei tule tässä vaihees-sa kuuloonkaan. Ammun hitaas-ti, mutta epävarmasti lippaani loput 4 patruunaa tauluun. Ir-roitan lippaan, vedän luistimen taakse ja tuijotan rataa. Se on nyt siinä.

TuKoRes huolehtii aseiden käy-tön turvallisuudesta ensiluok-kaisesti. Ampuminen ja maali-taulujen tarkastaminen tehdään Heimon johdolla ja käskystä. Tunnelman olessa epäinformaa-leimmillaankin kukaan ei edes pelleile pelleilevänsä aseiden käytön kanssa. “Tauluille!” käy komento ja näen ensimmäistä kertaa ampumiseni tulokset. “Ihan hyvin. Kaikki on taululla” toteaa Laakso diplomaattisesti. Olen vieläkin liian adrenaliini-

höyryissä kommentoidakseni itse tulosta. Tuntuu miehekkääl-tä, tekisi mieli lähteä saman tien punnertamaan, vetämään leuko-ja ja hakkaamaan halkoja.

Toistamme ruljanssin 10 kertaa, niin kauan kun patruunoita riit-tää. Kolmannen kerran jälkeen Laakso ei enää seuraa jokaista lipastustani. Ampuminen sujuu itsevarmasti, lähes rutiinilla jo. Tulokset taululla eivät ole paran-tuneet tosin. Huomaan myös, että minulla on ollut niin haus-kaa että olen unohtanut kysyä kaikki vakavat ja ennalta suun-nitellut kysymykseni Suomen käsiasepolitiikasta. TuKoResi-läisten tavallisuus ja mukavuus ei ole helpottanut kysymysten esittämistä.

Olen jo lähtemässä, kutsu Tu-KoResin saunaan takataskussa-ni, kun Laakso pamauttaa ky-symyksen pöytään. “Sä haluut varmaan kokeilla tota” hän sa-noo ja nyökkää kohti absurdin kokoista revolveriaan. 50 .22 patruunan jälkeen itsetuntoni ampujana on jo suhteettoman valtava ja suostun. Päässä vili-sevät YouTube –videot, joissa kokemattomat ampujat lyövät kallojaan halki tehokkaiden käsiaseiden rekyyleistä. Laakso kuitenkin pitää revolverinkäy-töstä pikakurssin, laitan rullaan kuusi .38 Special –patruunaa ja vedän liipaisimesta..

Tuntuu, että kuulosuojai-mista ei ole mitään hyötyä. Pa-maus on käsittämätön. Paineaal-to tuntuu naamassa asti. Käsiä särkee ampumisen jälkeen ja korvissa soi. Testosteronin mää-rä pyörryttää. On aika palata siviiliin.

Kotona tarkistan heti Internet Movie Firearms Databasesta, että kuka näyttelijä oli käyttänyt ampumaani revolveria missäkin elokuvassa. Lista on vaatimaton kunnes… Chow Yun-Fat as Tequila in Hard Boiled. Alan ymmärtää aseharrastusta heti.

www.tukores.fi

�� ��

“Laitettiin frendin kanssa firma pystyyn”, “En kyllä antais ton jätkän vahtia mun lompakkoani mutta piirtää se kyllä osaa.” “Jani-Matilla ei ole mitään käryä riskien-hallinnasta, mutta sen ansiosta me ei koskaan jonoteta snägärillä ja kaikki mimmit diggaa meistä. Se on meidän ratkaisupalvelukokonaisuuksien myyjä. Paalua tulee.”

Miten paljon onkaan kansantaloudellista potentiaalia hukassa ystävien hyödyntä-mättömyydessä kauppatieteiden vaseliinia-ja-soft-emboa-päiväunien ytimessä, start-up -yrittäjyydessä?

Synkkänä ja myrskyisenä itsenäisyyspäivän aattona istuimme ystäväni Övärparru-Maken kanssa canterburylaisessa haciendassa ja mietimme ystävyyden ja bisneksen yhdistämistä. Ihan hirvee klisee idea josta kaikki aina ajattelee, että miksi sen oman elämänsä hanumaakarin kanssa nyt haluaisi jotain voittoa tavoitella?

Mutta ihminen, jonka tunnet parhaiten, jonka core competencen / serious lack of knowledgen / sukupuolitautihistorian / bingo bingo, lotto lotto:n osaat ulkoa ta-kaperin, on keskimääräisesti harvemmin seurassasi kuin se totaalinen nollataulu, kynsistään puhuva vetyperoksidiääliö osa-aikaistyöpaikkasi tiskillä. Onko se nyt sit-ten laadukkaampaa työelämää? Elämme puoliteholla. Elämme rajoittunutta elämää, ei oman itsemme, vaan vammaisen ympäristön takia.

Jokaiseen muuhun parametriin, elämän koordinaatistoon, äksään ja yyhyn, olem-me halukkaita vaikuttamaan. Jos ojentajalihas on liian pieni tai pää näyttää suurelta suhteessa hartioihin, olemme valmiita uhraamaan tunteja päivästä salilla käymiseen. Jos antiikin Kreikan historiantuntemuksessa on Pytharogaan mentäviä aukkoja, is-tumme söpöjen humanistityttöjen kanssa viikkoja homeisessa kirjastossa. Mikäli emme tajua TKMSY:n tehtäviä, arvomme niiden parissa päiväkaupalla. Miksi emme siis tietoisesti tekisi nykyisestä tai tulevasta työympäristöstämme siistimpää ja perus-taisi yritystä ystävien kanssa? Myydään vaikka koiranruokaa.

Paljon puhutaan verkostoitumisesta. Tuo itseäsi esille, Linkedinaa pomojasi, ole aktiivinen mahdollisien rekrytointipäättäjien suuntaan. Harva ymmärtää verkostoi-tua horisontaalisesti, ja löytää lähipiiristään ihmisiä, joiden kanssa olisi mukava tehdä kokonaisvaltaisia, asiakaslähtöisiä kokonaisratkaisuja. Eihän se Janne mitään kieliä osaa, mutta hemmetti kun se tekee hienoa grafiikkaa. Se maahanmuuttajataustai-nen rillipää on patalaiska ja työmoraaliltaan arveluttava, mutta uusien tuttavuuksien käyntikortteja on viikonlopun illanvieton jälkeen pikkutakin taskussa korttipakan verran. Jos ei omasta ajatusarsenaalista löydy kantavaa ajatusta itsensä työllistämiseen, ystävillä saattaa olla hyviä ideoita sparrattavaksi.

Huonojakin puolia tietysti on. Hyväänkin ystävään palaa pahasti kiinni 40 tun-nin viikottaisen hengailun seurauksena. Hapensaanti ja oma tila saattaa olla ahtaalla, kun lähipiiri on läsnä työaikana, ja hyvässä lykyssä sängyssäkin odottaa kiva tyttönen jonka kanssa vietetään loput 16 tuntia sateisesta tiistaista. Eihän tähänkään tietysti mitään ratkaisua ole, tämähän on Kyliste eikä mikään xeniasday.blogspot.com.

Menkää siis ja perustakaa firma juuri sillä baarijengillä. Juuri sillä saakelin käsi-pallotiimillä jonka kanssa puhutte viikonloppuvalloitusten häpykarvoituksista. Juuri sillä porukalla, jolle voitte avautua erektiohäiriöistä ja pinnallisen elämän varjopuo-lista. Juuri se lupsakan leikkisä poikaporukka komeilee Timen kannessa avaruuskata-pulttifirman perustajajoukkona 15 vuoden kuluttua.

Tai sitten delaatte kaverittomana. Morjens.

Teksti: Dieter Gutscheit & Caru Boessis

Kolumni.

�0 ��

uLKONA.

Kylisteen ykköskenttä kävi nauttimassa viimeisen illan päätoimittajina. Jutun voi ottaa viini- ja ruoka-arvosteluna, testamenttina, avautumisena, keskisormena, roskajournalismina tai Loren Ipsumina. Kuten sanottu, tämä on meidän viimeinen lehti ja ei meitä kiinnosta. Lukijakunnan pyynnöstä värejä kuitenkin käytettiin.

“MEIDÄN ON MENTÄVÄ ULOS RATSAA-MAAN KAIKKI TURUN VIINIMESTAT

SILLÄ TURUN VIINIKULTTUURIN RAP-PIO ON OHI JA ME OLLAAN ETULINJAS-SA MIELIPIDEVAIKUTTAJINA PÄÄTTÄ-MÄSSÄ SIITÄ MITÄ TURUSSA SYÖDÄÄN JA JUODAAN JA LISÄKSI MEIDÄN PITÄÄ PUHUA PARIN SIVUN AJAN ITSESTÄMME JA TAUSTOITTAA SITÄ MIKSI ME OLLAAN JUURI SITÄ MITÄ ME OLLAAN JA MITEN RANKKAA ON KASVAA PAINEIDEN RIS-TITULESSA TÄSSÄ MAAILMASSA JOKO MENNÄÄN?” luki päätoimittajakollega Sadows-kin tekstiviestissä lauantaiaamuna. Päätoimitta-jakollega Pasanen tutki kalenteriaan, laski kolme regressioanalyysiä TKMS54 -kurssia varten ja to-tesi että idea on erinomainen. Kylisteen reportaa-sitoimittaja Jarmo ”Jartzi” Mäki-Knuuttila lähti päätoimittajakaksikon mukaan viettämään iltaa. Millä tavalla tämä kaikki kiinnostaa sinua, rakas lukija? No ihan sama, mehän tätä lehteä tehdään.

Viinistä

Oli synkkä ja myrskyinen yö ja kaikkia vitut-ti.

“Mitä sä pistät päälle?” -päätoimittajakollega Sadowski tiedusteli päätoimittajakollega Pasa-

selta. “Farkut, tumman t-paidan ja suurehkon vil-latakin.” “Ok, laitan värikkään paisley-huivin ja liian lyhyet ja tiukat farkut ja DOUBLE DENIM -koulukunnan mukaisesti farkkupaidan.” Solid.

Ilta alkoi viiniravintola E.Ekblomin tunnel-mallisessa holvikellarissa, jossa summattiin päätoi-mittajakollega Sadowskin Peiskä-kokemuksia ja puhuttiin rakkaudesta. Tarjoilijattaren saavuttua paikalle päätoimittajakollega Pasanen tiedusteli ystävällisesti luonteikkaita punkkuja. Luonteik-kaita kuin viikon metsässä vaeltanut, parranajon hylännyt pohjoisnorjalainen mies, jonka sydän sykkii skandinaaviselle kauneudelle. E.Ekblomin kattavasta valikoimasta vaihtoehdoksi rajautui tiukan prosessin jälkeen yksi rhonelainen(se on Ranskassa, toim. huom.) ja yksi unkarilainen pu-naviini. “Ei mitään karvaranneviinejä” maahan-muuttajataustainen päätoimittajakollega Sadows-ki huomautti. Herrat päätyivät siis unkarilaiseen Cabernet Franciin, Bock:iin, joka osoittautui erinomaiseksi aluksi illalle. Tarjoilijatar kiinnostui

aikeistamme tehdä viiniratsia Turkuun, ja tarjosi avuliaasti neuvoja ja totesi, että paikan somme-lier on myös saatavilla keskustelua varten. Tieto kannattaa pitää mielessä kun itse ratsioi Turun viiniskeneä.

Viinien rahvaanomaisuus on asia, jota pohdit-tiin. Monien eteläamerikkalaisten kansanviinien vitsaus, ylitsevuotava täyteläisyys, koetaan monis-sa piireissä hyvänä seikkana. Päätoimittajien mie-lestä kevyemmissä viineissä makujen tasapaino ja luonteikkuus tulevat esiin paljon herkemmin, kuin vasta kukkaansa puhjennut orkidea. Viini-maku jalostuu ainoastaan intensiivisellä maiste-lulla, mihin TuKY:lläkin on oma Wiiniklubinsa, jonka entisiä hallituslaisia päätoimittajatkin ovat. Illat ovat kuulemma täyteläisiä.

Highfiveattuaan kaikki mielipidevaikuttaja-tutut (toisensa, toim. huom.) päätoimittajapari-valjakko totesi tarvitsevansa tyylikästä ja eleetön-tä asiantuntemusta. Taksi 313 kuljetti seurueen Humalistonkadulle Viinille-ravintolaan. Viinille on Turun vanhin viiniravintola, jonka asiantun-temus ja erikoisviinien valikoima on vertaansa vailla. Tässä anniskeluravintolassa asuu rakkaus lajiin. ”Viinille on maistelunsa tosissaan ottavan viininystävän valinta”, kertoo Pasanen. Tällä ker-taa lasissa oli Taurasia, joka on italialaisten ylpe-ys heti Parmesanin ja Silvio Berlusconin jälkeen. Taurasin maistelusta seurasi neljännestunnin mit-tainen monologi, jossa Pasanen ylisti viinin ry-pälettä Aglianicoa ja arvosteli Alkon olematonta tarjontaa kyseisen rypäleen osalta. ”Viineissä on tärkeää kulttuuri ja alue, ja onkin sääli että Alkon valikoima on keskittynyt tuhansiin versioihin eri-laisista, mutta niin samanlaisista bulkkiviineistä.”, tilittää Pasanen. Sadowskin mielestä viini maistui hyvälle. Piristyneinä Viinille-ravintolan ja Italian kansantalouden tukemisesta Sadowski ja Pasanen totesivat olevansa nälkäisiä. Turun kolmas viini-kärkinimi Tintå saisi odottaa loppuiltaan. Tin-tån rustiikki miljöö saa keskiluokkaisimmankin hirvensalolaisen tuntemaan olonsa kotoisaksi. Henkilökunta on sympaattista ja osaavaa, ainoat miinukset tulevat ravintolan kovasta täyttöastees-ta sekä viinilistan liiallisesta nojaamisesta Alkon valikoimaan. ”Ei siellä löytöjä tehdä”, toteaa pää-toimittaja Pasanen. Tintå tarjoilee perjantaisin lounasaikaan herkullista perjantaipihviä edulli-

�0 ��

seen 13,50e hintaan, ja on huhuttu että Kari Hie-talahden doppelgänger käy siellä usein.

Ruoasta

Pihveistä luennointi sai Sadowskin ja Pasasen nälkäiseksi. Kaksikko päättikin syödä spon-

taanin, etukäteen suunnittelemattoman illallisen uudestisyntyneessä Roccassa. Rocca on siirtynyt Förin kainalosta Tuomiokirkon ja pääkirjaston syleilyyn Linnankadulle. Arvokkuutta henkivä miljöö sulautuu energiseen ja oivaltavaan keitto-taitoon kuin hevosennahkainen käsine elegantin naisen käteen.

Ruokalistat saapuivat, ja päätoimittajakaksik-ko oli valintojen edessä. Valintatilanne muistutti vuodentakaista kosiskelua Kylisteen ruoriin. -Kyllähän me aika pitkään tätä mietittiin ja har-kittiin, kunnes todettiin että on poistuttava mu-kavuusalueelta jotta voidaan luoda jotain uutta. -Nimenomaan, tuky-henk...PASKAT MISTÄÄN TUKYHENGESTÄ, ME TEHDÄÄN KÄDEN-LÄMPÖINEN LEHTI.

Alkuruoan valinta onnistui melko kivuttomas-ti Sadowskin fiksauduttua perverssillä, yläasteen stalkkeria muistuttavalla intohimolla fenkoliin, ja Pasanen valitsi listan ainoan ruoan mikä on vaikea lausua eikä lue Roccan nettisivuilla. Ankkaa siinä ainakin oli.

Pääruoka kirvoitti kiihkeimmän keskustelun. Sadowski havaitsi ettei hän ole koskaan maistanut merikrotin poskea. Pasanen ei ole enää vuosiin kokannut merikrottia, mutta hänellä oli jalostu-nut näkemys asiaan: “se on huikeeta, mutta se on epäeettistä ja siksi luovuin siitä. Monessa asiassa pitää ottaa huomioon onko se eettistä ja nykyään monet ruoat jäävät tilaamatta sen takia.” Sadowski ei vakuuttunut pohdinnasta ja valitsi merikrotin kera useiden muiden asioiden, jotka olivat herran mukaan “herkullisia.” Pasasen pääruokavalinta on tribuutti Kylisteen luottopakille, Teemu Sorsalle. Pasanen söi sorsaa. Pääruoan kanssa kaksikko nautti kevyttä, ravintola Sergiosin maahantuomaa viiniä. Päätoimittaja Pasanen kertoo teatterisillan kupeessa majapaikkaa pitävän Sergiosin olevan spagettimaan viinejä rakastavan varma valinta. ”En ole juonut yhtään huonoa viiniä Sergiosissa ja monia niistä saa nykyään myös Alkon tilausva-likoimasta jos vaan jaksaa tehdä hieman taustatut-kimusta.”, hehkuttaa Pasanen.

Nautiskellessaan herkullisia keittiön tuotok-sia, joissa yhdistyi artistinen näkemys ja jännittä-vät raaka-aineet, päätoimittajakaksikko uppoutui kiihkeään debattiin maailmasta. Sadowskin soo-sikriisi kirvoitti filosofisen pohdinnan Pasaselta: “kuinka pitkään ravintolat voi tehdä ruoalla ”tai-teellisia” viivoja lautaselle ennen kuin joku huo-mauttaa siitä? Oikeasti. Luulis puoli vuosisataa riittävän.”

Jälkiruokaa odotellessa herroja selkeästi jän-nitti. Mikä voikaan aiheuttaa maailmaa nähneil-le, illallispöydissä kuin kalat vedessä viihtyville, kolmen Michelin-tähden connoisseureille kylmää hikeä? Purkkikirsikat, tietysti. Purkkikirsikoiden käyttö jälkiruoissa kautta Mercan ja halpojen per-

heravintoloiden on yksiselitteisesti tuomittavaa. Jännitysmomentti liittyi vahvasti kysymykseen, onko menussa mainittu suklaakakun kirsikkakyl-kiäinen purkista vai onko se tehty luovalla tavalla. “Purkkikirsikat on maailmanlopun bunkkerijälk-käri. Kun maailman ydinpommit on käytetty ja istutaan bunkkerissa piilossa, niin sitten nauti-taan säilykekirsikoita. Ei semmonen kuulu tähän maailmaan.” Onneksi jännitys laukesi kuin Sakon haulikko, ja purkkikirsikat loistivat poissaolollaan. Iso plussa. Roccan ravintolapäällikkö Ville Tuomi-nen saapui keskustelemaan Sadowskin ja Pasasen kanssa. Kohteliaisuuksien vaihdon jälkeen hän tiputti pommin: Rocca hakee muotoaan fiksuna klubina ja tarjoilee kevyttä dj-kamaa perjantaisin ja lauantaisin ja on auki kahteen. Lisäksi opiskeli-jakorttia vilauttamalla saa maanantaista torstaihin alku- ja pääruoan tilaamalla jälkiruoan kaupan päälle. Päätoimittajat suosittelevat pysymään kuu-lolla, kun on aika viedä se söpö puputyttö(poika) ulos syömään.

Kylisteestä

Kylisteelle on, osittain aiheellisestikin, sovi-tettu mielipidevaikuttajan viittaa TuKY-yh-

teisössämme. Tämä on johtunut herrasmiesten analyysin mukaan kahdesta asiasta: TuKY:ssä ei aina ole kovin viileitä ihmisiä näkyvimmillä pai-koilla, ja viileystyhjiötä täyttävät luontevimmin vapaan, sitoutumattoman, tasapuolisen ja reilun median edustajat, joilla raffinoitunut näkemys maailmasta. Kylisteen rooli viini- ja ruokakrii-tikkona on myös herättänyt kysymyksiä, joihin Pasanen reagoi yksinkertaisesti: “Ky-Sport testaa urheilulajeja, me testataan elämän hienompia asi-oita.” Mitä tähän sanomaan? Kulunut vuosi on otettu haltuun ilolla. Herrat jakavat varauksetto-mat kiitokset tekijä- ja lukijakunnalle, jotka ovat nauttineet Kylisteen aurasta ja toimintakehikosta. Herrat esittävät kainon toiveen, että lehti jatkaisi opiskelijaläheisenä ja humoristisena, mutta eihän heillä siinä enää ole mitään kiinni.

Rakkaudesta

Myös päätoimittajilla on sydän. Iltojen pime-tessä ja pikkujouluviinojen virratessa sekä

Pasanen että Sadowski ovat mietiskelleet tahoil-laan lämmön, välittämisen ja rakkauden mer-kitystä. On tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä joista välittää ja jotka välittävät. Se tuo voimaa ja jaksamista arjen harmauden keskelle, ja mah-dollistaa henkisen ja fyysisen kehityksen. (Siitä saa myös kliseisen lopetuksen jutulle kuin jutul-le, toim. huom.) Konsensusta aiheesta ei saatu, mutta yhdestä asiasta oltiin satavarmoja: joskus kalastetaan väärässä lammessa. Lammessa jossa on pelkkää ruutanaa. Happivajehan siinä tulee.

Jatkoista

No kännissähän ne oli. Tintån kautta Blan-koon, Dynkyn ovelle ja Hesen kautta hi-

maan. Yksin.

teksti: Jartzi Mäki-Knuutila

�� ��

Occupy Wall Street on New Yorkin Zuccotti-puistosta liikkeelle lähtenyt mie-lenosoitus, joka levisi nopeasti suurkaupun-keihin ympäri maailman. Protestit vastusta-vat sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta, korkeaa työttömyyttä, ahneutta, korrup-tiota ja finanssisektorin valtaa. Protestiliike levisi internetin välityksellä nopeasti Suo-meen ja myös Turun torille ilmestyi rahan valtaa vastustava puolijoukkueteltta. Aluksi liike ei saanut juurikaan näkyvyyttä, mutta

pitkittyneen mediahiljaisuuden ja poliisi-väkivallan lisäännyttyä yhä useammat ovat päättäneet liittyä valtaajien riveihin. Liik-keen kaikkea vastustava mentaliteetti on saanut paljon kritiikkiä osakseen ja harva on ymmärtänyt valtaajien tarkoitusperiä tai ratkaisuja, mikäli niitä on edes ollut tarjol-la. Juuri tästä syystä lähdin ottamaan selvää mikä saa lauman suomalaisia vaihtamaan lattialämmitetyt kotinsa kamiinalla lämmi-tettyyn armeijatelttaan.

Winter is comingOn tiistai marraskuun 29 päivä. Läm-

pötila ulkona on lähellä nollaa ja sade lyö kaupungin kirjaston edustan mukulakiviä. Yksinäinen puolijoukkueteltta seisoo tal-veksi suljetun suihkulähteen edessä ja sen seinissä roikkuu sloganeita: ”EU-jäsenyys – Kansanäänestys! Vaadimme vastauksia!” Teltan vieressä on myös plakaatti, jossa lu-kee paljon sanoja ”Yksinäisyys, Sota, Syrjin-tä, Mafia..” Naurahdan kun tajuan kyltin

Wall Street ja Zuccotti Park, Kauppiaskatu ja Kauppatori. Kaikki on vallattu. Miksi?

�� ��

muistuttavan hyvin läheisesti koulustam-me valmistuneen Saara-Sofia Sutelan (Ko-koomus) eduskuntavaalikampanjan sivuja. (katso kaksimarjaa s.9) Pyörin teltan ympä-rillä ja kerään rohkeutta mennä sisään. En ole ilmoittanut tulostani ja pelkään valtaa-jien suhtautuvan nuivasti kutsumattomaan kauppatieteilijään. Rauhanlahjaksi olin ha-kenut kaupasta hyväksi havaittua glögiä.

Ryömin sisään telttaan ja kerron oleva-ni toimittaja kauppatieteilijöiden lehdestä. Kuten usein, olen taas ennakkoluulojeni vanki ja ilmoitukseni ei aiheuta kauhu-reaktiota. Päinvastoin, hymyilevät kasvot toivottavat minut tervetulleeksi ja rastatuk-kainen nainen tarjoaa minulle aikaisemmin päivällä valmistettua kasviskeittoa. Kiitän tarjouksesta ja istun pehmeälle alustalle ovi-aukon viereen ja annan turhaksi osoittau-tuneen rauhanglögini taka-alalla istuvalle miehelle.

Teltan asukkaat ovat rastatukkainen Lin-da, kudottuun hattuun ja hieman räsyisiin vaatteisiin pukeutunut Heikki ja vanhempi mieshenkilö Juhani. Heikki kertoo olevansa ollut jo pitkään kiinnostunut politiikasta, mutta sai syyn lähteä mukaan torikokouk-seen katsottuaan palkitun finanssikriisistä kertovan dokumentin, Inside Jobin. Eläk-keellä olevani Juhani kertoo oman liittymi-sen johtuneen alusta asti mukana olleesta Lindasta, joka oli torilla tarjonnut teetä Juhanille. Juhani kertoo Lindan tarjonneen myös haleja, mutta Juhani oli jäänyt ilman. Linda halaa Juhania. Teltan sisällä huokuu yhteisöllisyys ja välittäminen, joka on var-masti syy miksi niin monet palaavat sateel-lakin kirjaston edustaa valvovaan telttaan. Kun kysyn ulkona olevista iskulauseista, Juhani kertoo niiden kulahtaneen pahasti paperin ja pahvin ollessa herkkiä sateelle.

Medianäkyvyydestä kysyttäessä Heikki

kertoo torikokouksen päässeen Turun Sa-nomiin ja muihin paikallislehtiin useaan otteeseen, mutta valtakunnallista medianä-kyvyyttä protestiliike ei vielä ole saanut aikaan. Linda sanoo torivaltaajien koostu-van noin kolmestakymmenestä aktiivisesta toimijasta ja teltassa on aina paikalla vä-hintään yksi henkilö. Liikkeen suurimmat huolenaiheet ovat talous, korruptio ja eri-arvoisuus. Kysyn torikokouksen tavoitteista ja viestistä, jotka ovat jääneet suurelta ylei-söltä hämärän peittoon. Vastaukset alkavat EU-kriittisyydellä ja talousjärjestelmän epäoikeudenmukaisuudella ja rönsyilevät hieman myös Yhdysvaltoihin ja kehitys-maiden tilanteeseen. Vallan siirtyminen paikallistasolta Brysseliin on yksi suurimpia huolia. Torikokous haluaa päätöksenteon lähemmäs ihmistä.

Nykyistä talousjärjestelmää Linda ku-vaa markkinasosialismiksi, jossa valtioilla

�� ��

on suuri rooli taloudessa. Vaihtoehdoiksi nostetaan talousdemokratiaa ja paikal-lisvaluuttaa. Paikallisvaluutan hyötyjä en ymmärrä ja talousdemokratia, joka kritisoi lähinnä rahanluontiprosessia ja luotonlaa-jennusta ei myöskään saa rinnalleen kovin hyviä argumentteja. Luotonlaajennus aihe-uttaa päällekkäin puhumista ja EKP:n rooli ja juridinen asema kyseenalaistetaan. ”Ke-nelle EKP on vastuussa rahanpainamises-taan?!”, kysyy Linda. Myös koroton talous mainitaan, mikä nostaa kauppatieteilijän niskavillat pystyyn. Harmikseni (tai onnek-seni) keskustelun siirtyessä eteenpäin jäävät sen toimintaperiaatteet epäselviksi. Ei-niin-nokkela ehdotukseni islamilaisesta valtiosta (jossa lainaaminen korkoa vastaa on kiellet-ty) kuitenkin torpataan. Asiaa on niin paljon, että aiheet ja esimerkit hyp-pivät tiuhaan EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Varsinkin EKP ja Fed saavat kovaa myllytystä. Heikki ei ymmärrä miten yksityinen keskuspankki voi luoda rahaa tyhjästä ja lainata sitä val-tioille, jotka joutuvat maksamaan sen takaisin korkoineen.

Torikokous on tässä vaiheessa kes-tänyt kuusi viikkoa, joista ensimmäi-set viisi kauppatorilla. Päätös siirtyä kirjastoaukiolle johtui pääosin bussi-en luomista saasteista. Kirjastonauki-olla ei ole juurikaan liikennettä ja nä-kymäkin on yksi Turun parhaimpia. Torilla ollessaan torinvaltaajat joutui-vat myös kestämään erilaisia häiriöitä, yöllisiä herätyksiä ja jopa ilkivaltaa ja uhkailua. Varsinkin humalaiset ih-miset olivat tunteneet oikeudekseen tulla teltan sisälle ilmaisemaan mieli-piteitään aggressiivisesti. Telttaan oli kauppatoriviikkojen aikana tyhjen-netty myös vaahtosammutin. Monena iltana telttaa pystyssä pitäviä naruja on potkittu ja sisälle on yritetty änkeä tukevassa humalassa. Nyt teltassa on-kin sääntö, että alkoholia ja päihteitä ei nautita teltassa eikä telttaan tulla päihty-neinä. Sääntö koskee kaikkia.

Kuunnellessani valtaajien radikaaleja muutosideoita tajuan kuulevani myös tut-tuja ajatuksia. Huomaan monien valtaajien ajatusten muistuttavan etäisesti libertaarien märkiä päiväunia yksilönvapaudesta ja pie-nestä valtiosta, jolla ei ole halua puuttua ihmisten tekemisiin. Talousdemokratian noustessa taas tapetille tajuan yhtäläisyyksi-en kuitenkin jäävän auttamatta vähemmis-töön.

Linda kertoo poistuvansa ja lähtevän-sä Helsinkiin valtaamaan eduskuntatalon edustaa. Linda halaa Heikkiä ja Juhania ja tuo teltan eteen pysäköidystä autosta lisää vilttejä telttaan.

Lindan lähdettyä paikalle saapuu Lauri

ja rastatukkainen raidalliseen villapaitaan pukeutunut psykologian opiskelija, Sofia. Lauri istuu teltan perälle ja ottaa laukustaan tietokoneen, jota hän selailee osallistuen uudestaan syttyneeseen talouskeskusteluun. Lauri puhuu paljon ja löydän paljon yhtä-läisyyksiä netissä keskustelua herättänee-seen ajanhenki-liikkeeseen (zeitgeist move-ment), mitä olin alun perin odottanutkin kuulevani teltassa. Uudenkarheaan Peak Performancen takkiin pukeutunut Ville sa-noo nykyisen rahatalouden olevan irrallaan reaalimaailmasta ja siksi se on kykenemätön toimimaan ihmisten ja ympäristön hyväk-si. Ville ehdottaa minulle myös useaa do-kumenttia, jotka löytyvät Youtubesta. Ville tuntuu olevan hyvin perillä aatteen sisällöstä

ja puhuukin siitä niin kovalla itsevarmuu-della, että vastaavaa pitäisi hakea poliittisen historian laitokselta. (Ylimielisyydessä Ville ei kuitenkaan saavuta poliittisen historian lukijoita.)

Sofia huomaa teltan tuuletusaukon päästävän vettä sisään telttaan, peittää au-kon kankaalla ja jatkaa kamiinan sytyttä-mistä. Teltan valtaa lämpö ja miellyttävä savun tuoksu. Huomaan istuvani teltassa jo kolmatta tuntia. Keskustelemme kauan epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä miten valtio ei voi ikinä saavuttaa potentiaalista hyvinvointiaan antamatta kaikille tasaver-taisia lähtökohtia onnistua. Esimerkeissä käytetään taas Yhdysvaltoja ja yhteyttä Suo-meen en tajua. Täällä kuitenkin ilmainen koulutus turvataan kaikille. Kuunteluun

keskittynyt Juhani nostaa esille opiskelijoi-den tulorajoista puhuttaessa eläkeläisten tu-lorajat. Juhani kertoo, että hän ei saa tiena-ta yli 600 euroa kuukaudessa tai menettää eläkkeensä. Eläkeläisten ja opiskelijoiden tulisi yhdistyä, ajattelen.

Ville kertoo liberaalin markkinatalou-den johtavan ympäristön rappioon, koska silloin mineraalit kaivetaan, viedään ul-komaille ja tilalle jätetään vain saasteita ja pilattu luonto. Luonnon varat käytetään loppuun ja Sofia kertoo nykykalastuksella kalojen kuolevan valtameristä vuoteen 2040 mennessä. Ymmärrän huolen, mutta en näe taaskaan yhteyttä markkinatalouteen ja väi-tän ongelmien olevan lainsäädännössä.

Varsinaista hierarkiaa torikokouksella ei ole, vaan suuntaa liikkeelle haetaan de-mokratian keinoin ja suurimmat egot yritetään pitää kurissa, jotta hiljaisim-matkin saisivat sanoa mielipiteensä.

Usean tunnin keskustelun jälkeen minulle on selvää, ettei Turun tori-kokouksella ole yhtenäistä tai selkeää agendaa. Mutta se ei ehkä ole liikkeen tarkoitus. Liike herättää itsenäistä ajat-telua ja se on nostanut monta tärkeää asiaa julkiseen keskusteluun. Ainakin Yhdysvalloissa.

Kuuntelen ulkona puhaltavaa tuul-ta ja teltan pintaan ropisevaa sadetta ja katson kynttilän valossa aaltoilevaa kulahtanutta telttakangasta ja kattona-ruissa roikkuvia vaatteita. Minkä vuok-si olisin itse valmis poistumaan muka-vuusalueeltani ja tekemään jotain edes puoliksi yhtä radikaalia? En ole varma. Poden lievää huonoa omatuntoa.

Kaikkien teltassa vierailleiden pu-heista kuulee aidon huolen yhteiskun-nan heikoimpien hyvinvoinnista ja epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, joka konkretisoitui viimeistään kevään eduskuntavaaleissa. Jos torikokouksilla ympäri maailmaa ei tule olemaan suo-raa vaikutusta toteutettuun politiik-

kaan, niin se on kuitenkin antanut äänen niille, joita ei ole ennen kuultu, luonut yhteisön heille, jotka eivät ole tunteet yh-teiskuntaa omakseen. Liikettä ei voi jättää huomioimatta vain sen takia, että heillä ei ole ratkaisuja nykyisiin ongelmiin tai koska monet heistä tuntuvat uskovan utopistisiin visioihin. Kaiken taustalla on kuitenkin aito huoli ihmisistä, ympäristöstä ja humaa-neista arvoista maailmassa, jossa ne liian usein tuntuvat unohtuvan. Suosittelen vie-railemaan torikokouksessa ja tutustumaan kauppakorkeakoulukuplan vastakohtaan. Foliohatut voi jättää kotiin, telttaan solut-tautuu ilmankin.

Teksti&Kuvat: Samuli Pasanen

�� ��

Meistä on moneksi

Vaikka kaikki kylteriyhteisöt pyrkivät parhaiden, mahdollisesti muilta omittujen ideoiden toteuttamiseen, on eri yhteisöillä kui-tenkin hyvin erilaiset ilot, surut, huolet ja mahdollisuudet. Jollain paikkakunnalla keskustellaan siitä, onko kampuksella tarpeeksi pankkiautomaatteja. Joillakin on vaikea saada aktiivisia toimijoita. Toisaalla taas pelätään oman yksikön tulevaisuuden puolesta. Yksi asia on kuitenkin selvä: Kylteriyhteisöjen välillä on tietynlaista kil-pailua. Kenellä on eniten varallisuutta? Kuka on vanhin? Kenellä on paras sillis?

Opiskelijat ovat erilaisia. Kauppatieteelliset yksiköt ovat erilai-sia. Kylteriyhteisöt ovat erilaisia. Onko kilpailu kylterikaupunkien välillä perusteltua? Me kauppatieteilijät tiedämme, että kilpailu luo tehokkuutta. Tämä pätee osin myös kylteriyhteisöjen välillä. On-han se mukavaa, kun joku tietää, me olemme se “ygönen” jossain alueella. Mutta mitä tarvitsemme oikeasti? Parantaisiko KY-Ken-neli toimintaa oleellisesti?

Kilpailuetua yritetään saavuttaa usein benchmarkkaamalla, jos-sa parhaat ideat varastetaan aina. Led Zeppelin käytti toisten artis-tien bluesriffejä klassikkolevyillään. Apple omi graafisen käyttöjär-jestelmän itselleen Xeroxilta. Microsoftin widgetit ovat gadjetteja. Näin on myös kylteriyhteisöissä. Jos resurssit vain riittävät. Mutta osaavat kylterit jopa pidemmänkin aikavälin yhteistyötä tehdä. Yksi tapa, jonka lähes kaikki kylteriyhteisöt näkevät hyvänä on kyltereiden välinen yhteistyö erilaisissa päätöksentekofoorumeissa ja muuallakin. Tämä perinteinen toimintatapa näkyy esimerkiksi SYL:ssa, SEFEssä ja sitsatessa.

TuKYn hallitus on jälleen vaihtunut ja uutta toimintaa linjataan vahvasti. Ei päästetä uutta hallitusta liian helpolla! Kerrotaan mitä haluaisimme enemmän tai vähemmän. Entä jos keksisimme yh-dessä jotain ihan uutta? Eli käydään Patrialla juttusilla, lähetellään anonyymiviestejä foorumille tai jopa spämmätään vastuuhenkilöi-tä. Näin koko TuKY osaa terveellä tavalla kilpailla muiden kanssa ja yltää huippusuorituksiin. Mercahengailun aikana siitä yhdestä pienestä, ideasta kun voi syntyä jotain mullistavaa. TuKYn parhaat vuodet saattavat olla vielä edessä - vain taivas on rajana.

Harder, faster, better stronger, kuten kaksi ranskalaista tanssi-musiikkia tuottamaan ohjelmoitua robottia totesivat. Let’s go!

Kirjoittaja on aktiivinen benchmarkkaaja ja dubsteppaaja

teksti JUSSI HEIKKONEN kuva JUSSI HEIKKONEN

”

”

takasivun kolumni.

��