kuopion kansalaisopisto - opinto-opas kevät 2011

8
KUOPION KANSALAISOPISTO KUOPIO COMMUNITY COLLEGE ILMOITTAUTUMINEN Lisätietoja kursseista saat internetistä http://kansalaisopisto.kuopio.fi josta löytyvät myös Ilmoittautumis- ja peru- misehdot kokonaisuudessaan. • Ilmoittautuminen on sitova ja koskee koko kurssia/lukuvuotta. • Tiedon kurssille pääsystä saa ilmoit- tautumisen yhteydessä. Kurssin alkamisesta ei ilmoiteta erikseen. • Koko lukuvuoden (syksy+kevät) kurssin kevään osuudelle ilmoittau- tuvat ainoastaan uudet opiskelijat. Mikäli syksyn opiskelija ei jatka opiske- lua keväällä, osallistuminen on perut- tava viimeistään 10 vrk ennen kurssin kevään osuuden alkamispäivää. Itsesi lisäksi voit ilmoittaa samassa osoitteessa asuvan henki- lön/lapsen/nuoren kurssille, jolloin vastaat hänen ilmoittautumisestaan, kurssi- ja materiaalimaksuistaan sekä perumisehtojen noudattamisesta. • Alle 18 -vuotiaan ilmoittautumisen voi tehdä ainoastaan samassa osoit- teessa asuva lapsen/nuoren huoltaja. Huom. internetissä lapsi/nuori ilmoite- taan omalla nimellään huoltajan käyt- täjätunnuksilla (Ilmoita samassa osoit- teessa asuva –linkin kautta). Lasten ja aikuisten yhteisillä kursseilla ilmoittau- tuminen hyväksytään kun molemmat ovat ilmoittautuneet. • Ilmoitamme kurssimuutokset ja – peruuntumiset tekstiviestillä tai sähkö- postilla. Pidä yhteystietosi ajan tasalla. Internet Ajan tasalla oleva kurssitarjonta netissä 24h/vrk http://kansalaisopisto.kuopio.fi >Ilmoittautuminen>Internet>Kurssien haku> alkamisajankohta Tulevat kurs- sit. Kurssien selailua varten ei tarvitse kirjautua sisään. Puistokartanon asiakaspalveluaulassa (Puistok. 20) on ilmoittautumista varten käytettävissä kaksi asiakaspää- tettä. Opastusta internet-ilmoittautu- miseen saat toimistosta tai puh. 044 718 4722 toimiston aukioloai- koina. Tunnukset netti-ilmoittautumiseen Ilmoittautumista varten tarvitset käyt- täjätunnuksen ja salasanan. Luo tunnukset ohjeiden mukaan ja akti- voi ne sähköpostissasi käyttövalmiiksi. Tallenna tunnukset muistiin seuraavaa käyttökertaa varten. Jos olet unohtanut tunnukset ilmoita tietosi (nimi, syntymäaika, puh.) toimistoon sähköpostilla: kansalaisopisto@kuopio.fi Poistamme vanhat tunnukset, minkä jälleen voit luoda itsellesi uudet tunnukset. KURSSIPAIKAN PERUMINEN • Kurssin voi perua maksutta viimeistään 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää. internetin kautta mahdollista 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää puhelimitse 017 184 722 toimistossa Puistok. 20 • koko lukuvuoden kursseilla syksyn ja kevään osuudet on peruttava erikseen • perumista ei voi tehdä opettajalle! ALENNUKSET JA ETUUDET • alennusoikeus on todistettava viimeistään 10 vrk ennen kurssin alka- mispäivää toimiston aukioloaikana. • työttömyysalennus 50 %, sisara- lennus 50 %, opintosetelietuus 10 € kurssimaksusta. • Tarkemmat tiedot alennuksista inter- netistä, opinto-oppaista ja toimistosta. LIIKUNTA-, KULTTUURI-, TYKY-, JA VIRIKESETELIT • Hyväksymme Smartumin, Luotto- kunnan, RJ-Kuntoiluseteli Oy:n setelit. Hyväksyminen edellyttää niiden toimit- tamista Kuopiossa opiston toimistoon (Puistok. 20, aukioloaikana) viim. 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää. Muut toimipisteet, joihin opiskelija voi tuoda setelit: Vehmersalmi; opiskelijaa pyydetään ottamaan yhteyttä Irma Karpoffiin puh. 017 184 744 tai 044 718 4744 Riistavesi; Riistaveden yläkoulu, Koulutie 12 (Sirkka Pennanen, puh. 017 187 782), ti-ke klo 7.30-15.30, to klo 10.30-17.30 Tuusniemi; Koulukeskus Turula, Keskitie 34-38 (Senja Puodinketo) ma-pe klo 9-15 Karttula; ma-pe klo 8-15.30, Karttulan kunnanviraston neuvonta, Kissakuusentie 6, 2. krs. LOMA-AJAT: Joululoma 20.12.10 – 9.1.11 Talviloma 7.-13.3.11 Pääsiäinen 22.-25.4.11 Vappu 1.5.11 Helatorstai 2.6.11 OPINTO-OHJELMA KEVÄT 2011 KEVÄISET HEDELMÄT Syksy on yleensä sadonkorjuun aikaa. Kansalaisopistossa ja muissakin oppilaitoksissa hedelmiä poimitaan keväällä: oppimisen hedelmiä, harrastuksen tuomien tulosten hedelmiä ja nyt tässä ohjelmassa syksytalven opetussuunnittelun hedelmiä. Uusia kursseja. Kevään aikana esitellään myös paljon oppimisen tuloksia. Pidetään tanssiesityksiä, kuorot ja muut musiikkiryhmät pitävät kevätkonserttejaan, esiintymistaidon ryhmät ovat harjoitelleet näytelmiä ja runoja esitettäväksi. Kädentaitojen syksyn ja kevään aherrukset esitellään perinteisessä kevätnäyttelyssä. Kun kulkee Puistokartanossa ja kylien opetuspisteissä niin huomaa, että opiskellaan ja töitä tehdään innolla, mutta on vaikeata tajuta, kuinka paljon ja kuinka erilaisia asioita opitaan. Esitykset, konsertit ja näyttelyt julkistavat tämän valtavan työn tulokset. Iso osa opetuksesta on sellaista, josta ei konkreettista ”lopputyötä” jää. Liikunta, kielet ja muu kehittävä oppiminen kypsentää kevään hedelmät ihmisten mieleen. Jos nämä vaikutukset laitettaisiin kirjoihin ja kansiin, niin kuinka monta hyllymetriä tai gigatavua tiedostoja muodostuisikaan? Opistossa alkaakin näiden vaikutusten arviointi sosiaalisen tilinpidon menetelmin. Tässä oppaassa on julkaistu vain kevään uudet kurssit. Oppaan ulkopuolelle jäävät syksyn aikana alkaneet ja keväällä jatkuvat kurssit. Monille näistä kursseista voi tulla opiskelemaan kevääksi. Ajan tasalla oleva kurssitarjonta on nähtävänä opiston nettisivuilla 24 tuntia vuorokaudessa osoitteessa http:// kansalaisopisto.kuopio.fi Opistossa noudatetaan jatkuvan kylvön periaatetta. Vielä voit siis laittaa kevään hedelmät alulle: ilmoittaudu joulukuussa, osallistu kevään kursseille ja korjaa hedelmiä kesän kynnyksellä. Tervetuloa oppimaan! Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille opiston opiskelijoille sekä kuntalaisille! Onnellista opiskeluvuotta kaikille Kuopion kansalaisopiston opiskelijoille! Hannu Pulkkinen rehtori ILMOITTAUDU KURSSEILLE KEVÄÄN KURSSIT Tässä opinto-ohjelmassa esitellään kaikki keväällä 2011 alkavat uudet kurssit. Lisäksi syksyllä alkaneiden kurssien kevään osuuksille on vielä vapaita paikkoja. Lisätietoja kursseista ja vapaista kurssipaikoista saat internetistä, opinto-oppaista ja toimistosta. Jo syksyllä ilmoittautuneiden opiskelijoiden ei tarvitse ilmoit- tautua uudelleen kurssin kevään osuudelle. TOIMISTO avoinna opetuskaudella 10.1.11 alk. ma, ti, to, pe 9-12, ke 12-17 puh. 017 265 7381 ilmoittautuminen puh. 017 184 722 toimisto ma-pe 9-14 puh. 017 184 712 kurssilaskut kansalaisopisto.kurssimaksut@kuopio.fi Kuopion kansalaisopisto Puistokatu 20, 70110 KUOPIO kansalaisopisto@kuopio.fi INTERNET http://kansalaisopisto.kuopio.fi PUHELIN 017 265 7381 TOIMISTO Puistokatu 20, Kuopio to-pe 9.-10.12.10 klo 12-18 arkisin 13.12.10-7.1.11 klo 9-12 10.1.11 alkaen ilmoittautuminen jatkuu toimiston aukioloaikoina

Upload: leena-jaervinen-kervola

Post on 28-Mar-2016

246 views

Category:

Documents


4 download

DESCRIPTION

Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

TRANSCRIPT

Page 1: Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

KeVÄt 2011KUOPIO COMMUNITY COLLEGE

KUOPION KANSALAISOPISTO

KUOPION KANSALAISOPISTOKUOPIO COMMUNITY COLLEGE

ILMOITTAUTUMINENLisätietoja kursseista saat internetistä http://kansalaisopisto.kuopio.fi josta löytyvät myös Ilmoittautumis- ja peru-misehdot kokonaisuudessaan.

• Ilmoittautuminen on sitova ja koskee koko kurssia/lukuvuotta. • Tiedon kurssille pääsystä saa ilmoit-tautumisen yhteydessä. Kurssin alkamisesta ei ilmoiteta erikseen.• Koko lukuvuoden (syksy+kevät) kurssin kevään osuudelle ilmoittau-tuvat ainoastaan uudet opiskelijat. Mikäli syksyn opiskelija ei jatka opiske-lua keväällä, osallistuminen on perut-tava viimeistään 10 vrk ennen kurssin kevään osuuden alkamispäivää.• Itsesi lisäksi voit ilmoittaa samassa osoitteessa asuvan henki-lön/lapsen/nuoren kurssille, jolloin vastaat hänen ilmoittautumisestaan, kurssi- ja materiaalimaksuistaan sekä perumisehtojen noudattamisesta. • Alle 18 -vuotiaan ilmoittautumisen voi tehdä ainoastaan samassa osoit-teessa asuva lapsen/nuoren huoltaja. Huom. internetissä lapsi/nuori ilmoite-taan omalla nimellään huoltajan käyt-täjätunnuksilla (Ilmoita samassa osoit-teessa asuva –linkin kautta). Lasten ja aikuisten yhteisillä kursseilla ilmoittau-tuminen hyväksytään kun molemmat ovat ilmoittautuneet.• Ilmoitamme kurssimuutokset ja – peruuntumiset tekstiviestillä tai sähkö-postilla. Pidä yhteystietosi ajan tasalla.

Internet• Ajan tasalla oleva kurssitarjonta netissä 24h/vrk http://kansalaisopisto.kuopio.fi >Ilmoittautuminen>Internet>Kurssien haku> alkamisajankohta Tulevat kurs-sit. Kurssien selailua varten ei tarvitse kirjautua sisään.

Puistokartanon asiakaspalveluaulassa (Puistok. 20) on ilmoittautumista varten käytettävissä kaksi asiakaspää-tettä. Opastusta internet-ilmoittautu-miseen saat toimistosta tai puh. 044 718 4722 toimiston aukioloai-koina.• Tunnukset netti-ilmoittautumiseenIlmoittautumista varten tarvitset käyt-täjätunnuksen ja salasanan. Luo tunnukset ohjeiden mukaan ja akti-voi ne sähköpostissasi käyttövalmiiksi. Tallenna tunnukset muistiin seuraavaa käyttökertaa varten.• Jos olet unohtanut tunnuksetilmoita tietosi (nimi, syntymäaika, puh.) toimistoon sähköpostilla: [email protected] Poistamme vanhat tunnukset, minkä jälleen voit luoda itsellesi uudet tunnukset.

KURSSIPAIKAN PERUMINEN• Kurssin voi perua maksutta viimeistään 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää.• internetin kautta mahdollista 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää• puhelimitse 017 184 722• toimistossa Puistok. 20• koko lukuvuoden kursseilla syksyn ja kevään osuudet on peruttava erikseen• perumista ei voi tehdä opettajalle!

ALENNUKSET JA ETUUDET• alennusoikeus on todistettava viimeistään 10 vrk ennen kurssin alka-mispäivää toimiston aukioloaikana.• työttömyysalennus 50 %, sisara-lennus 50 %, opintosetelietuus 10 € kurssimaksusta. • Tarkemmat tiedot alennuksista inter-netistä, opinto-oppaista ja toimistosta.

LIIKUNTA-, KULTTUURI-, TYKY-, JA VIRIKESETELIT• Hyväksymme Smartumin, Luotto-kunnan, RJ-Kuntoiluseteli Oy:n setelit. Hyväksyminen edellyttää niiden toimit-tamista Kuopiossa opiston toimistoon (Puistok. 20, aukioloaikana) viim. 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää. Muut toimipisteet, joihin opiskelija voi tuoda setelit:• Vehmersalmi; opiskelijaa pyydetään ottamaan yhteyttä Irma Karpoffi in puh. 017 184 744 tai 044 718 4744• Riistavesi; Riistaveden yläkoulu, Koulutie 12 (Sirkka Pennanen, puh. 017 187 782), ti-ke klo 7.30-15.30, to klo 10.30-17.30 • Tuusniemi; Koulukeskus Turula, Keskitie 34-38 (Senja Puodinketo) ma-pe klo 9-15• Karttula; ma-pe klo 8-15.30, Karttulan kunnanviraston neuvonta, Kissakuusentie 6, 2. krs.

LOMA-AJAT:Joululoma 20.12.10 – 9.1.11Talviloma 7.-13.3.11 Pääsiäinen 22.-25.4.11 Vappu 1.5.11 Helatorstai 2.6.11

OpintO-OhjelmaKeVÄt 2011

KeVÄiset heDelmÄtSyksy on yleensä sadonkorjuun aikaa. Kansalaisopistossa ja muissakin oppilaitoksissa hedelmiä poimitaan keväällä: oppimisen hedelmiä, harrastuksen tuomien tulosten hedelmiä ja nyt tässä ohjelmassa syksytalven opetussuunnittelun hedelmiä. Uusia kursseja. Kevään aikana esitellään myös paljon oppimisen tuloksia. Pidetään tanssiesityksiä, kuorot ja muut musiikkiryhmät pitävät kevätkonserttejaan, esiintymistaidon ryhmät ovat harjoitelleet näytelmiä ja runoja esitettäväksi. Kädentaitojen syksyn ja kevään aherrukset esitellään perinteisessä kevätnäyttelyssä.

Kun kulkee Puistokartanossa ja kylien opetuspisteissä niin huomaa, että opiskellaan ja töitä tehdään innolla, mutta on vaikeata tajuta, kuinka paljon ja kuinka erilaisia asioita opitaan. Esitykset, konsertit ja näyttelyt julkistavat tämän valtavan työn tulokset. Iso osa opetuksesta on sellaista, josta ei konkreettista ”lopputyötä” jää. Liikunta, kielet ja muu kehittävä oppiminen kypsentää kevään hedelmät ihmisten mieleen. Jos nämä vaikutukset laitettaisiin kirjoihin ja kansiin, niin kuinka monta hyllymetriä tai gigatavua tiedostoja muodostuisikaan? Opistossa alkaakin näiden vaikutusten arviointi sosiaalisen tilinpidon menetelmin.

Tässä oppaassa on julkaistu vain kevään uudet kurssit. Oppaan ulkopuolelle jäävät syksyn aikana alkaneet ja keväällä jatkuvat kurssit. Monille näistä kursseista voi tulla opiskelemaan kevääksi.

Ajan tasalla oleva kurssitarjonta on nähtävänä opiston nettisivuilla 24 tuntia vuorokaudessa osoitteessa http://kansalaisopisto.kuopio.fi

Opistossa noudatetaan jatkuvan kylvön periaatetta. Vielä voit siis laittaa kevään hedelmät alulle: ilmoittaudu joulukuussa, osallistu kevään kursseille ja korjaa hedelmiä kesän kynnyksellä.

Tervetuloa oppimaan!

Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille opiston opiskelijoille sekä kuntalaisille! Onnellista opiskeluvuotta kaikille Kuopion kansalaisopiston opiskelijoille!

Hannu Pulkkinenrehtori

ILMOITTAUDU KURSSEILLE

KEVÄÄN KURSSITTässä opinto-ohjelmassa esitellään kaikki keväällä 2011 alkavat uudet kurssit. Lisäksi syksyllä alkaneiden kurssien kevään osuuksille on vielä vapaita paikkoja.

Lisätietoja kursseista ja vapaista kurssipaikoista saat internetistä, opinto-oppaista ja toimistosta.

Jo syksyllä ilmoittautuneiden opiskelijoiden ei tarvitse ilmoit-tautua uudelleen kurssin kevään osuudelle.

TOIMISTOavoinna opetuskaudella 10.1.11 alk.ma, ti, to, pe 9-12, ke 12-17 puh. 017 265 7381 ilmoittautuminenpuh. 017 184 722 toimisto

ma-pe 9-14puh. 017 184 712 [email protected]

Kuopion kansalaisopistoPuistokatu 20, 70110 [email protected]

INTERNET http://kansalaisopisto.kuopio.fi

PUHELIN 017 265 7381

TOIMISTO Puistokatu 20, Kuopio

to-pe 9.-10.12.10 klo 12-18arkisin 13.12.10-7.1.11 klo 9-12

10.1.11 alkaen ilmoittautuminen jatkuu toimiston aukioloaikoina

Page 2: Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

KUOPIO COMMUNITY COLLEGE

KUOPION KANSALAISOPISTO OpintO-Ohjelma

ihminenmaailmassa

Opintoneuvonta ja suunnittelu: Eija Rissanen 31.12.10 asti (kursseja maahanmuuttajille, ihminen maailmassa, luonto ja puutarha)puh. 044 718 [email protected]

Johanna Jussila 3.1.11 alkaen (kursseja maahanmuuttajille, ihminen maailmassa, luonto ja puutarha)puh. 044 718 [email protected]

Hilkka Kauttonen (merenkulku, ilmailu, maaliikenne)puh. 044 718 [email protected]

KURssejamaahanmUUttajilleCourses for Foreigners

Katso/Notice: Kielet suomi/Finnish

ihminen maailmassa

110770 Tunne itsesi ja nauti elämästä12.04.-10.05.11 15 t/44 €ti 16.30-18.45Puistokartano, Puistokatu 20, D141 Teoriarehtori, psykoterapeutti, NLP Trainer Hannu PulkkinenElämässä on hyvä löytää keinoja saada aikaa itselleen, jolloin voi päästä irti kiireestä ja stressistä. Tie tähän on itsetuntemus, omien arvojen tiedostaminen, niiden mukaan eläminen. Välineinä Jungilainen toiminta-mallitestaus, NLP, Voimavara- ja ratkaisukes-keinen ajattelu. Harjoituksia ja keskusteluja. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110701 Psykologia tutuksi19.04.-03.05.11 9 t/17 €ti 16.30-18.45Puistokartano, Puistokatu 20, B059 Opistosalikasv.tiet.maist. Hanna-Maria AntikainenTarkoitus on avartaa näkemystäsi psykolo-gisista ilmiöistä ja niihin liittyvistä käsitteistä. Käsitellään muutamia psykologian perus-asioita, esimerkiksi tunteita. Toiveet otetaan huomioon ja kurssia on mahdollisuus muokata myös toiveiden ja kiinnostusten mukaiseksi. Ajatuksena on tuoda psykologi-set käsitteet lähemmäs meitä ja avata psyko-logian maailmaa lähemmäs arkista elämää.

110684 Rakastumisen taikaa19.03.-16.04.11 12 t/25 €la 10.00-12.15Puistokartano, Puistokatu 20, B059 Opistosalikasv.tiet.maist. Hanna-Maria AntikainenEi kokoontumista 2.4. Rakastumisen taika voi lumouttaa jopa häkellyttää. Jokai-nen tietää, mistä rakkaudessa on kyse, vai tietääkö todella? Sukellamme rakkauden psykologisiin ilmiöihin ja käsittelemme rakas-tumista alkuihastuksesta todelliseen rakkau-den riippuvuuteen esim. terve rakkaus/läheisriippuvuus. Tule keskustelemaan ja oivaltamaan rakkauden psykologiaa ja ilmi-öitä.

110557 Sukututkimuksen jatkokurssi tietokoneen avulla24.01.-04.04.11 20 t/54 €ma 16.15-17.45Puistokartano, Puistokatu 20, D164 Atkhum.kand. Jouni KuronenSyvennetään sukututkimuksen menetelmien hallintaa esimerkiksi tutustumalla laajemmin erilaisiin lähdeaineistoihin. Sopii alkeiskurs-sin käyneille ja jo pidemmälle sukututki-muksessa edenneille. Kurssiin sisältyy matka Joensuun maakunta-arkistoon. Opintosetelietuus.

lUOntO ja pUUtaRha

110683 Lintukurssi aloittelijoille22.02.-12.04.11 25 t/59 €ti 18.00-20.00Kuopion museo, Kauppakatu 23, kokoushuonekäsityönopettaja Asta LähdesmäkiOpetellaan tunnistamaan tavallisimpia lintuja ja niiden ääniä ja tutustutaan niiden elintapoihin. Perehdytään lintuharrastuksen muotoihin ja välineisiin sekä Pohjois-Savon linturetkikohteisiin. Sisältää kaksi viikonlop-puna tehtävää retkeä (kimppakyyti). Retki-päivät voivat muuttua sää- ja lintutilanteen mukaan. Ajankohdat sovitaan erikseen. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Lintuyhdis-tys Kuikan kanssa. Kokoontuminen Kuopion museo (käynti sisäpihalta kirjaston puolelta).

110703 Oma pihasuunnitelma26.01.-23.02.11 15 t/58 €ke 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, C128 Valokuvauspihasuunnittelija Pirkko TikkaTutustutaan pihasuunnittelun perusteisiin ja helppohoitoisiin perennoihin, pensaisiin ja puihin. Piirretään suunnitelma omasta pihasta, jota ideoidaan yhdessä eteenpäin. Ohjeistusta kasviryhmien perustamiseen, istuttamiseen ja hoitoon. Omakustanne-kurssi, ei alennuksia.

meRenKUlKU

110702 Veneilyn ABC26.01.-02.03.11 18 t/67 €ke 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A020 TekstiiliPertti KotovuoriVeneilijän perustietoutta: sopivan veneen hankinta, tunne veneesi ja sen käsittely, perusnavigointi, väistämissäännöt, turval-lisuus, hyvä veneilytapa ja mihin mennä veneellä. Kurssiin liittyy tutustumiskäyntejä alan yrityksiin. Sopii kaikille veneilystä kiin-nostuneille. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110289 Saaristolaivurikurssi C10.01.-11.04.11 39 t/82 €ma 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, B059 OpistosaliMartti SuominenNavigoinnin peruskurssi. Ei edellytä aikai-sempia alan opintoja. Päätteeksi on mahdol-lisuus suorittaa Suomen navigaatioliiton saaristolaivurin tutkinto. Oppimateriaalit, n. 55-65 €, (kirja, harjoituskartta, astelevy, harppi, loistoluettelo) tilataan yhteisesti ensimmäisellä kerralla. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110290 Rannikkolaivurikurssi11.01.-12.04.11 39 t/82 €ti 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, B059 OpistosaliMartti SuominenJatkokurssi saaristolaivurikurssin käyneille tai vastaavat tiedot omaaville. Kurssin päät-teeksi on mahdollisuus suorittaa Suomen navigaatioliiton rannikkolaivurin tutkinto. Oppimateriaalien (kirja ja kartta) hankin-nasta sovitaan kurssin alussa. Omakustanne-kurssi, ei alennuksia.

110636 Purjehduskurssin teoriaosa20.04.-25.05.11 18 t/67 €ke 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, D141 Teoriafil.maist. Petteri MussaloKäydään läpi teoriaosa Suomen purjehduk-senopettajien purjehtijakurssista. Käytän-nön osuuden järjestää Kuopion Pursiseura ry kesäkuussa 11, josta eri maksu. Oppimate-riaalihankinnoista sovitaan kurssin alussa. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

ilmailU

110771 Kevytilmailun teoriaosa26.01.-20.04.11 50 t/95 €ke 17.00-21.00Puistokartano, Puistokatu 20, B059 Opistosalilennonopettaja Matti KuosmanenTeoriakoulutus moottoripurje- ja ultrakevyt-lentäjän lupakirjaa varten. Sisältö: ilmailun säädökset, lentokonerakenteet ja moottori, lentokonemittarit, aerodynamiikka, ohjaus-oppi, sääoppi, lentosuunnistus, lentokoneen käyttö, hoito ja lentokäsikirja, ihmisen suori-tuskyky ja rajoitukset, lentotoimintamenetel-mät, radio- ja sähkölaitteet, radiopuhelinlii-kennettä koskevat määräykset ja ilmailuvies-tiliikenne. Jokaisen teoriaosuuden jälkeen pidetään kokeet käsitellystä aiheesta.

maaliiKenne

110750 Ajokortin kertauskurssi B17.02.-03.03.11 6 t/25 €to 17.00-18.30Kuopion Ajo-opisto, Puistokatu 14-16liikenneopettaja Eero SavolainenHavainnointi, liikennemerkit, pysäyttämis- ja pysäköintikiellot, risteysajo sekä ajaminen liukkaalla ja pimeässä. Kurssin jälkeen on eri maksusta mahdollisuus jatkaa ajo-opetuk-seen sekä liukkaan kelin ja pimeän ajohar-joituksiin. Toteutetaan yhteistyössä Kuopion Ajo-Opiston kanssa. Tarkoitettu ajokortin omaaville, jotka ovat ajaneet vähän tai halu-avat kerrata liikennesääntöjä. Omakustanne-kurssi, ei alennuksia.

Kielet

arabia, englanti, espanja, italia, japani, karjala, kiina, kreikka, portugali, ranska, ruotsi, saksa, suomi-Finnish, venäjä, viit-tomakieli, viittomat puheen tukena, viro

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Kysy neuvoa suunnittelevalta opettajalta oikean kurssin ja -tason varmistamiseksi.

Eero Laitinenpuh. 044 718 [email protected]

Pirkko Räsänen (espanja, italia, japani, portugali, ranska, ruotsi, saksa)puh. 044 718 [email protected]

Eija Rissanen 31.12.10 asti(suomi, finnish)puh. 044 718 [email protected]

Johanna Jussila 3.1.11 alkaen(suomi, finnish)puh. 044 718 [email protected]

KIELIKURSSIEN OMAT SIVUT INTERNETISSÄhttp://peda.net/polku/kuopiokielet

MISTÄ OPPIKIRJAT?Jokainen opiskelija hankkii itse kurssilla käytettävän oppikirjan, ellei toisin ole sovittu. Kirjoja saa kirjakaupoista. Puis-tokartanon 2. kerroksessa on ”ostan/myyn” -ilmoitustaulu oppikirjojen kier-rätystä varten. Kirjoja voi tiedustella myös kirjastoista. Kirja ei ole välttämätön ensimmäisellä oppitunnilla.

YLEISET KIELITUTKINNOTTUTKINTOPÄIVÄT 2011

Tammikuu 201122.1.11 suomi keskitasoIlmoittautuminen 1.-15.12.10

Kevät 201126.3.11 suomi keskitaso2.4.11 englanti keskitasoIlmoittautuminen 1.-28.2.11

Elokuu 201127.8.11 suomi keskitasoIlmoittautuminen 1.-10.6.11

Tutkinnon hinta: keskitaso 95 €Tutkintojen hinnat ovat voimassa 1.1.10-31.12.12 (Opetusministeriön asetus 1159/ 2009).

Tiedustelut ja sitova ilmoittautuminen toimistoon:Puistokatu 20, 70110 Kuopio,puh. 017 184 722, fax 017 184 720.

Lisätietoja: kieltenopettaja Eero Laitinenpuh. 044 718 [email protected] Ilmoittautumislomake, tietoja ja ohjeita myös internetissä: http://peda.net/polku/kuopiokielet

Harjoitustehtäviä verkossaVoit tutustua YKI-tutkintoon ja tehdä mallitehtäviä internetissä osoitteessa: http://www.jyu.fi/hum/laitokset/solki/yki Tutustu myös Ylen Ykitreeneihin: http://www.yle.fi/java/yki/index.nvl

enGlanti

PERUSTASO

110154 Sujuvaa matkaa englanniksi B13.01.-07.04.11 24 t/47,50 €to 16.15-17.45Puistokartano, Puistokatu 20, D170 Kielethum.kand. Raija TurunenOletko lähdössä matkalle? Tule opiskele-maan matkailuenglantia tehokkaasti tälläyhden lukukauden kestävällä kurssilla. Sopii englantia väh. 3 vuotta lukeneille. Tavallisim-pia matkailutilanteita ja niihin liittyvää sanas-toa, mallilauseita ja käytännön harjoituksia. Kirja: Englantia matkailijoille (Finnlectura).

PERUSTASON KERTAUS

110718 The World of Catering - ravitsemusalan englantia19.01.-13.04.11 24 t/47,50 €ke 18.00-19.30Puistokartano, Puistokatu 20, D144 Kieletvaltiotiet.maist. Anabela VierrosSopii ravitsemusalalla työskenteleville, alaa opiskeleville ja siitä kiinnostuneille henkilöille, jotka ovat opiskelleet englannin perusasiat. Alan perussanastoa, ruoan käsittelyn vaihei-siin liittyvää sanastoa, asiakaspalvelutilan-teita, kielistudioharjoituksia. Tutustumista kansainväliseen keittiöön. Yksi kokoontumis-kerta opetuskeittiössä, aika sovitaan ryhmän kanssa. Kirja: The World of Catering (Otava).

KESKITASON SUULLISEN KIELITAIDON AKTIVOINTI

110721 Spring Boost18.04.-30.05.11 24 t/49,50 €ma, ke 16.15-17.45Puistokartano, Puistokatu 20, D145 KieletSabrina PorterfieldGive a boost to your English. Come and participate in lively classroom discussions on a variety of topics. Emphasis will be on fluency, not grammar. Course material will be supplied by the teacher. Tiivis ja tehokas englannin suullisen kielitaidon valmennus-kurssi natiiviopettajan johdolla.

espanja110654 Espanjaa matkailijoille18.01.-12.04.11 24 t/47,50 €ti 18.00-19.30Puistokartano, Puistokatu 20, D169 KieletJuha Perez-KallaskariUusi alkeiskurssi. Opetellaan tervehtimään ja esittäytymään, asioimaan ravintolassa, hotel-lissa, apteekissa ja lääkärissä sekä kysymään tietä ja muutenkin liikkumaan espanjan-kielisessä maassa. Pääpaino on sanastossa ja puhekielen fraaseissa. Kirja: Espanjaa Matkailijoille (Juan Rafols).

japani110655 Let’s speak Japanese19.01.-13.04.11 24 t/49,50 €ke 16.15-17.45Puistokartano, Puistokatu 20, C109 AkvarelliBachelor of Arts (B.A.) Junko KondoLearn to speak! This conversational Japa-nese course will focus on everyday phrases. Lots of activities will be offered. The course material will be supplied by the teacher. The teaching language will be in English. Opetuskieli englanti.

sUOmi, Finnish110685 Suomen jatkokurssi 219.01.-25.05.11 36 t/53 €ke 16.15-17.45Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilihum.kand. Päivi KolehmainenSopii henkilöille, jotka haluavat syventää suomen kielen osaamistaan ja joille esim. verbityypit, astevaihtelu, imperfekti, impera-tiivi ja passiivin preesens ovat tuttuja. Laajen-netaan sanaston ja kieliopin tuntemusta, vahvistetaan keskusteluvalmiuksia sekä luku- ja kirjoitustaitoa. Sopii myös työelämässä oleville. Opintosetelietuus. Kirja: Hyvin menee 2. Suitable for students who want to learn more Finnish language and who are familiar with verb types, consonantal grada-tion, past tense, imperative and present passive. All the areas of language (vocabu-lary, speaking, reading, writing and gram-mar) will be studied. Suitable also for people who work. Book: Hyvin menee 2. Reduction from course fee for immigrants (Opintose-telietuus), more information from the custo-mer service office.

Syksyllä 10 aloitetut suomen kielen kurssit jatkavat keväällä 11. Uudet opis-kelijat ovat tervetulleita. Opintosetelietuus. The following Finnish for Foreigners courses which started in Autumn 10 will continue in Spring 11. New students are welcome! Reduction from course fee for immigrants (opintosetelietuus), more information from the customer service desk.

110555 Suomen alkeiskurssi11.1.-5.4.11 ti klo 12.15-15.30, Puistokartano, Puistokatu 20, D144 Kielet

110554 Suomen jatkokurssi 111.1.-7.4.11, ti klo 16.15-17.45 C128 Valokuvaus ja to klo 18-19.30 D144 Kielet, Puistokartano, Puistokatu 20

Huomaa myös Kuopion TE-toimiston (www.mol.fi) kautta haettavat työvoi-makoulutukset:Suomen kielen jatkokurssi A 1.324.1.-17.5.11Suomen kielen jatkokurssi A 2.128.2.-24.6.11

KiRjallisUUs ja ilmaisUtaitO

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Eero Laitinenpuh. 044 718 [email protected]

KiRjallisUUs110661 Aiheesta näytelmäksi - draa-man kirjoituskurssi17.01.-21.03.11 12 t/47 €ma 18.00-19.30Puistokartano, Puistokatu 20, B054 Kokoushuonenäytelmäkirjailija Miko KivinenKokoontumiskerrat 17.1., 24.1., 31.1., 21.2., 28.2., 21.3.11. Kiinnostaakokäsikirjoituksen tai näytelmän kirjoittami-nen? Miltä näyttäisi oman sukusi tarina näytelmänä? Oletko tekemässä omaa eloku-vaa? Entä kiinnostaisiko kuunnelma? Voit olla joko kokenut kirjoittaja tai ensikerta-lainen. Voit työskennellä yksin tai yhdessä työparin kanssa. Edetään helppojen ja käytännönläheisten tehtävien kautta kohti valmista pienoisnäytelmää tai käsikirjoitusta. Opetus sisältää 12 tuntia lähiopetusta, lisäksi ohjattua etäopiskelua netissä. Koko kirjoitus-prosessin aikana saa tarvittaessa henkilökoh-taista ohjausta, arviointia ja palautetta.

ilmaisUtaitO110714 Impron syventävä viikonloppu22.01.-23.01.11 12 t/29 €la-su 11.00-17.00Puistokartano, Puistokatu 20, B060 Ilmaisutaitoteatteri-ilmaisun ohjaaja Anni MarinSyvennytään improvisaation erilaisiin teknii-koihin ja improvisoituihin kohtauksiin. Tutustutaan status- ja tunneilmaisuun sekä keholliseen improvisaatioon. Sopii aiemmin improvisaatiota kokeilleille.

INTERNETAjan tasalla oleva kurssitarjonta netissä 24h/vrk

http://kansalaisopisto.kuopio.fi>Ilmoittautuminen>Internet>Kurssien haku>

alkamisajankohta Tulevat kurssit. Kurssien selailua varten ei tarvitse kirjautua sisään.

Page 3: Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

KeVÄt 2011KUOPIO COMMUNITY COLLEGE

KUOPION KANSALAISOPISTO

KOtitalOUs

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Anu Korhonenpuh. 044 718 [email protected]

MAKSUTKunkin kurssin kohdalla on mainittu kurssimaksu. Opetusmonisteet ja raaka-aineet sisältyvät kurssimaksuun. Miesten kokkikursseilla raaka-ainemaksu makse-taan opettajalle opetuskerran alussa. Raaka-ainemaksusta ei saa alennusta.

ERITYISRUOKAVALIOTIlmoita erityisruokavaliostasi suunnit-televalle opettajalle viimeistään 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää.

hYVinVOinti ja teRVeYs110673 Kevyttä kasvisruokaa C25.01.11 5 t/23,50 €ti 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Anu KorhonenKasviksista virtaa, vitamiineja ja kevyem-pää oloa! Valmistetaan erilaisia värikkäitä ja maistuvia kasvisruokia ja -leivonnaisia. Hinta sisältää 6 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110667 Ruokatrendinä superfood B14.02.11 4 t/24,50 €ma 17.00-20.00Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Merja MaukonenSuperfoodilla tarkoitetaan ruoka-ainetta, jolla on erityisen hyvä ravitsemusarvo. Mistä superruuan tunnistaa ja mitä kaikkea super-foodina on kaupan? Tutustutaan ja maistel-laan kotimaisten tuotteiden lisäksi eksoottisia vaihtoehtoja mm. goji -marjoja, macajuurta ja raakakaakaota. Hinta sisältää 10 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110672 Ajattele ekologisesti, syö terveellisesti28.02.11 4 t/22,50 €ma 17.00-20.00Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Merja MaukonenKuinka saada arkipäivässä kohtaamaan ruuan ravitsemuksellinen arvo, ekologisuus ja edullisuus? Keskustellaan aiheesta ja kokeil-laan uusia innostavia reseptejä. Hinta sisältää 8 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110630 Keliakiaruokavalio06.04.-07.04.11 9 t/40 €ke 16.45-20.30to 16.45-19.45Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Merja MaukonenTutustutaan gluteenittomaan ruokavalioon ja erityisesti leivonnan raaka-aineisiin sekä opetellaan valmistamaan keliaakikolle sopivia ruokia ja leivonnaisia. Hinta sisältää 17,50 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Savon Keliakiayhdistys ry:n kanssa. Jäsenet saavat yhdistykseltä kurssimaksu-avustusta.

110635 Voimaa ja virtaa tuoreversoista11.04.11 5 t/21,50 €ma 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Merja MaukonenKevään ensimmäiset vihreät kasvatat helposti omassa keittiössä. Tutustutaan idättämiseen sekä erilaisten syötävien versojen kasvattami-seen ja käyttöön keittiössä. Hinta sisältää 4 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110631 Soijatuotteet tutuksi18.04.11 5 t/24,50 €ma 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Merja MaukonenProteiinipitoinen soija taipuu moneksi. Rouheesta pyöräytät pihvit tai paistoksen, jauhoista letut. Tofu sopii vaikkapa wokkiin tai salaattiin. Tutustutaan koko ajan moni-puolistuvaan soijatuotteiden tarjontaan sekä niiden käyttöön ruuanvalmistuksessa. Hinta sisältää 7 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

mUU RUUanValmistUs110669 Pihvinpaisto31.01.11 5 t/32,50 €ma 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Mervi HytönenOpi paistamaan ja liekittämään sisäfi lee-pihvi juuri sellaiseksi kuin itse haluat. Valmis-tamme myös pihviaterialle sopivat lisukkeet sekä jälkiruuan. Hinta sisältää 15 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110243 Kalakukko05.02.11 4 t/14,50 €la 10.00-13.00Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökeittiömestari Lea PorrasmaaOpi aito savolaisen herkun valmistus. Kukot valmistetaan opetuskeittiössä ja haudute-taan loppuun kotona. Ota mukaasi n. kilon verran perattua kalaa (muikkua, ahventa, lohta, madetta). Muut tarveaineet voit ostaa opettajalta kurssin alussa.

110242 Kalaruokaa B23.02.11 5 t/27,50 €ke 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökeittiömestari Lea PorrasmaaSyötkö kalaa ainakin kaksi kertaa viikossa? Valmistetaan monipuolisia ja maistuvia ruokia eri kalalajeista sekä opetellaan kalan fi leointi. Hinta sisältää 10 € raaka-ainemak-sua, josta ei saa alennusta.

110677 Hauki ruodottomaksi15.03.11 3 t/12,50 €ti 17.00-19.15Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökeittiömestari Lea PorrasmaaOpi kädestä pitäen fi leoimaan hauki täysin ruodottomaksi. Ota mukaasi 1-2 perattua haukea tai haukifi leetä sekä fi leointiveitsi, jos sellainen löytyy.

110632 Kotiruokaa vauvalle23.03.11 5 t/22,50 €ke 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Tiina HukkamäkiTehdään itse vauvalle edulliset, ekologiset ja terveelliset kasvis-, marja- ja hedelmäsoseet sekä 6-7 kuukauden ikäiselle kasvuvoimaksi lihaa, kalaa ja kananmunaa sisältäviä ruokia. Hinta sisältää 5 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta. Ota mukaasi muutamia pieniä lasipurkkeja.

110414 Kesä kielellä03.05.11 5 t/29,50 €ti 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Auli HassinenKesäruokaa lihasta, kalasta ja kasviksista. Ideoita grilliin, omat marinadit sekä makeat tarjottavat. Hinta sisältää 12 € raaka-aine-maksua, josta ei saa alennusta.

110618 Iloa yrteistä04.05.11 5 t/23,50 €ke 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökeittiömestari Lea PorrasmaaMausteyrttien kasvatus pihalla ja parvek-keella. Yrttien kuivatus, muut säilytysta-vat sekä käyttö ruuanvalmistuksessa. Hinta sisältää 6 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

mUUt lYhYtKURssit110695 Sienisilmän verryttely04.04.11 3 t/12,50 €ma 17.00-19.30Puistokartano, Puistokatu 20, A021 Kotitalouskeruutuotetarkastaja Heta NykänenVerrytellään sienisilmää ja tutustutaan metsän aarteisiin kuvamateriaalin avulla. Käymme läpi kauppasieniä sekä muita hyviä ruokasieniä ja tavallisimpia myrkkysieniä.

leiVOnta- ja jUhlaKURssit110728 American Quick Breads26.01.11 4 t/20,50 €ke 17.00-20.00Puistokartano, Puistokatu 20, A022 OpetuskeittiöSabrina Porterfi eldCome and learn how to make simply and tasty one-pan American breads. These deli-cious sweet breads are quick and easy to make, freese beautifully and use ingredi-ents that you usually already have in your kitchen. No yeast reguired! The instructor will be teaching in English; however the recipies will be translated into Finnish. Opi tekemään helppoja ja maistuvia vuoka-leipiä. Nämä herkulliset makeat kahvilei-vät valmistuvat nopeasti, niitä voi pakastaa vieraiden varalle ja ainekset löytyvät kotikaa-pista, hiivaa ei tarvita. Huom. opetuskielenä englanti. Reseptit saa mukaan suomenkieli-senä. Hinta sisältää 6 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110244 Karjalaiset piirakat08.02.-09.02.11 8 t/31 €ti, ke 17.00-20.00Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökeittiömestari Lea PorrasmaaKaikki variaatiot tsupukoista sultsinoihin. Teemme myös kotiin vietäväksi reilusti perin-teisiä karjalanpiirakoita. Hinta sisältää 9 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110693 Chocoholics anonymous - Anonyymit suklaan rakastajat D19.02.11 4 t/22,50 €la 11.00-14.15Puistokartano, Puistokatu 20, A022 OpetuskeittiöSabrina Porterfi eldAmericans love chocolate! In this class we´ll make some delicious chocolate goodies, American style. Bring your sweet tooth and forget counting calories! The instructor will be teaching in English; however the recipies will be translated into Finnish. Opi leipo-maan aitoja amerikkalaisia suklaaherkkuja. Huom. opetuskielenä englanti. Reseptit saa mukaan suomenkielisenä. Hinta sisältää 8 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alen-nusta. Sopii myös alle 16 -vuotiaille.

110668 Leivotaan ruisleipää C19.03.11 6 t/25,50 €la 9.30-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Mervi HytönenItse leipoen säästät reilusti ja tiedät millaista leipää syöt. Opetellaan aidon ruislei-vän valmistus juuresta alkaen (juuren saa mukaan) ja lisäksi leivotaan erityyppisiä hiiva-leipiä ja rieskoja. Hinta sisältää 5 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110772 American cookies26.03.11 4 t/20,50 €la 11.00-14.15Puistokartano, Puistokatu 20, A022 OpetuskeittiöSabrina Porterfi eldIn this class you’ll learn how to make some well known American style cookies. We will make peanut-butter cookies and oatmeal raisin cookies. The instructor will be teach-ing in English; however the recipies will be translated into Finnish. Opi tekemään

amerikkalaiseen tapaan maapähkinävoi- ja kaura-rusinakeksejä. Huom. opetuskielenä englanti. Reseptit saa mukaan suomenkieli-senä. Hinta sisältää 6 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110670 Voileipäkakut ja -tortut20.04.11 5 t/27,50 €ke 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Anu KorhonenJuhlapöydän suolaiset suosikit hyydytetyistä tortuista perinteisempiin voileipäkakkuihin. Hinta sisältää 10 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta.

110629 Buffet -tarjoilu kodin juhliin27.04.-28.04.11 10 t/33,50 €ke, to 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Merja MaukonenNuorekkaat ja näyttävät suolaiset ja makeat tarjottavat sekä raikkaat salaatit kevään juhliin. Myös kauniita kattausideoita sekä asiaa juhlien järjestämisestä. Hinta sisältää 10 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alen-nusta.

110731 Kakunkoristeet09.05.-10.05.11 8 t/35 €ma, ti 17.00-20.00Puistokartano, Puistokatu 20, A022 OpetuskeittiöMatti EskelinenOpetellaan tekemään kakunkoristeita marsi-paanista, sokerimassasta sekä suklaasta. Kokeilemme myös sokeritöitä. Hinta sisältää 10 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alen-nusta.

maKUmatKat maailmalle110665 Ruokaterveiset Thaimaasta B01.02.11 5 t/34 €ti 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Auli HassinenEksoottinen thairuoka on lempeäntulinen makusinfonia chilin poltetta, kookoksen makeutta ja sitruunaruohon raikkautta. Viri-tellään matkojen makumuistoja ja tehdään monia erilaisia ruokia lihasta, kalasta ja kasviksista. Hinta sisältää 12 € raaka-aine-maksua. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110692 Intian ihanat ruuat B12.02.11 5 t/32 €la 10.30-14.15Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Mervi HytönenKutkuttavan mausteisia makuelämyksiä Intian rikkaasta ruokakulttuurista. Hinta sisältää 10 € raaka-ainemaksua. Omakus-tannekurssi, ei alennuksia.

110603 Venäläiset ruokapidot15.02.11 5 t/32 €ti 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Auli HassinenSlaavilaisia makuja parhaimmillaan. Tehdään mm. alkupaloja Zakuska -pöytään, blinejä höysteineen, maukkaita pääruokia sekä ihania jälkiruokia. Hinta sisältää 10 € raaka-ainemaksua. Omakustannekurssi, ei alen-nuksia.

110600 Portugalilainen keittiö22.02.11 5 t/32 €ti 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Auli HassinenKonstailematonta, hyvin maustettua maalaisruokaa aidoimmillaan. Runsaasti kalaa, lihaa ja ihania keittoja. Hinta sisäl-tää 10 € raaka-ainemaksua. Omakustanne-kurssi, ei alennuksia.

110598 Ruokaelämyksiä Etelä-Afrikasta22.03.11 5 t/32 €ti 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Auli HassinenEteläafrikkalainen ruoka on yhtä värikästä kuin maan monikulttuurinen tausta. Grillat-tua lihaa, kalaa ja kasviksia, merenantimia, bobotieta ja puddingia, paikallisia makuja parhaimmillaan. Hinta sis. 10 € raaka-aine-maksua. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110773 Italialainen ilta II B29.03.11 5 t/34 €ti 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Auli HassinenSaapasmaan suosittu ruokailta saa jatkoa! Tehdään uusin ohjein italialainen päivällinen pitkän kaavan mukaan. Hinta sisältää 12 € raaka-ainemaksua. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110599 Rentoa ruokaa Australiasta05.04.11 5 t/34 €ti 16.45-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Auli HassinenAustralian ruoka-anti on monivivahteinen, tyypillisiä raaka-aineita löytyy sekä Välimeren että Aasian keittiöistä. Kokataan mutkatto-man maukasta aussiruokaa mm. grillattua lammasta, äyriäisiä sekä kansallisherkkua Lamingtoneja. Hinta sisältää 12 € raaka-ainemaksua. Omakustannekurssi, ei alen-nuksia.

ViiniKURssit Viinikursseille voivat osallistua sekä aloitte-lijat että harrastajat. Jokaisella kerralla on lyhyt teoriaosuus, jonka jälkeen maistellaan viinejä ja arvioidaan ne. Viini-ilta 29,50 €, sisältää viinit, patonkia ja juustoa (kurssi-maksu 15,50 €, maisteltavat 14 €, ei alen-nuksia). Toivomme omien viinilasien käyttöä (ei välttämätöntä). Ohjeet lasien valinnasta ja kuljettamisesta saat osoitteesta http://www.peda.net/veraja/kuopio/kansalaisopisto/koti-talous/viini/lasi. Omakustannekurssi, ei alen-nuksia.

110678 Herkuttelijan viinit21.01.11 3 t/34,50 €pe 17.30-19.45Puistokartano, Puistokatu 20, A021 Kotitalousrehtori, viinikouluttaja Hannu PulkkinenHinta on aina laadun väärti ja yhdessä tulee edulliseksi hieman huikennellakin. Maiste-lussa neljä kallista viiniä: kellarin aarteet ja tilausvalikoiman statusviinit. Huom. korke-ampi maksu kalliiden viinien takia. Viini-ilta 34,50 €, sisältää viinit, patonkia ja juustoa (kurssimaksu 15,50 €, maisteltavat 19 €). Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110679 Joenvarren viinit18.02.11 3 t/29,50 €pe 17.30-19.45Puistokartano, Puistokatu 20, A021 Kotitalousrehtori, viinikouluttaja Hannu PulkkinenVaellamme virtuaalisesti erään eurooppa-laisen joen vartta. Maistelun tuloksena on kuva kahden maan, mutta saman jokivarren viineistä. Maistelussa on kolme punaviiniä ja yksi väkevä viini. Omakustannekurssi, ei alennuksia. 110680 Cabernet Sauvignon, Franc ja Blanc18.03.11 3 t/29,50 €pe 17.30-19.45Puistokartano, Puistokatu 20, A021 Kotitalousrehtori, viinikouluttaja Hannu PulkkinenTutustutaan Cabernet suvun parhaimpiin edustajiin. Maistelussa on kolme punaviiniä ja kaksi valkoviiniä. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

FACEBOOKKuopion kansalaisopisto

on Facebookissa!Rekisteröidy Facebookiin

ja ole yhteydessä Kuopion kansalaisopiston kanssa.

amerikkalaiseen tapaan maapähkinävoi- ja kaura-rusinakeksejä. Huom. opetuskielenä englanti. Reseptit saa mukaan suomenkieli-

FACEBOOKKuopion kansalaisopisto

INTERNETAjan tasalla oleva kurssitarjonta netissä 24h/vrk

http://kansalaisopisto.kuopio.fi >Ilmoittautuminen>Internet>Kurssien haku>

alkamisajankohta Tulevat kurssit. Kurssien selailua varten ei tarvitse kirjautua sisään.

to 9.12.10 klo 12-18 ”TÄHTITUISKU”

Jouluinen opintoneuvontapäivä ja myyjäiset

Puistokartanossa (Puistokatu 20).

Tervetuloa!

Page 4: Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

KUOPIO COMMUNITY COLLEGE

KUOPION KANSALAISOPISTO OpintO-Ohjelma

110681 Jaloa hometta - makeat jälkiruokaviinit08.04.11 3 t/29,50 €pe 17.30-19.45Puistokartano, Puistokatu 20, A021 Kotitalousrehtori, viinikouluttaja Hannu PulkkinenTrockenbeeren, Graines Nobles, Late Harvest. Home on viiniharrastajan ystävä. Maistelussa neljä jalohomeista viiniä ja yksi jääviini. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110682 Samppanjaa ja kuohua13.05.11 3 t/29,50 €pe 17.30-19.45Puistokartano, Puistokatu 20, A021 Kotitalousrehtori, viinikouluttaja Hannu PulkkinenKevät tulee kohisten ja viinilasissa kuohuu. Maistelussa kaksi samppanjaa ja kaksi kuohuviiniä. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

hYGieniaKOUlUtUs110419 Hygieniapassi nuorille12.04.-27.04.11 11 t/35,50 €Puistokartano, Puistokatu 20, D172 Atkkotitalousopettaja Merja MaukonenKokoontumiskerrat 12.4., 19.4., 26.4. ti 17.00-19.30, 27.4. ke 17.00-18.30 (testi). Elintarvikealalla työskenteleviltä vaaditaan hygieniaosaamistodistus eli hygieniapassi. Opiskellaan hygieniatestissä vaadittavat osa-alueet ja päätteeksi järjestetään hygieniaosaamistesti. Kurssi pohjautuu www.lupakokata.fi aineistoon ja on tarkoi-tettu 16-20 -vuotiaille. Testiin osallistuvalla tulee olla mukanaan kuvallinen henkilölli-syystodistus. Hinta sisältää 9 € testimaksua, josta ei saa alennusta.

110418 Hygieniaosaamistesti11.05.11 2 t/25,50 €ke 17.15-18.45Puistokartano, Puistokatu 20, B059 Opistosalikotitalousopettaja Anu KorhonenElintarvikealalla työskenteleviltä vaaditaan hygieniaosaamistodistus eli hygieniapassi. Passin saa läpäistyään hygieniaosaamistes-tin. Testiin osallistuvalla tulee olla mukanaan kuvallinen henkilöllisyystodistus. Hinta sisäl-tää 9 € testimaksua. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

KOtitalOUDen aVOin OpetUs

Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiöpuh. 044 718 [email protected]

21.1.11 alkaen:Avoin opetus A, pe 9.00-12.00Avoin opetus B, pe 12.30-15.30Molemmissa ryhmissä sama ohjelma.

Raaka-aineiden varaamisen vuoksi ennakkoilmoittautuminen suoraan ohjaajalle puh. 044 718 4752 viimeistään edeltävänä maanantaina.

Avoimessa kotitalousopetuksessa voit valmistaa monipuolisia ruokia ja leivon-naisia kotiin vietäväksi. Käytössäsi on tarvittavat työvälineet, ohjeet ja raaka-aineet. Ohjaaja opastaa niiden käytössä sekä ruuanvalmistukseen liittyvissä kysy-myksissä. Kotitalouden avoin opetus on tarkoitettu kaikille ruuanvalmistuksesta kiinnostuneille aikuisille. Voit osallistua kaikille kerroille tai oman valintasi mukaan. Viikoittain vaihtuvan ruokalistan löydät opiston ilmoitustaululta tai http://kansa-laisopisto.kuopio.fi >opiskelu- ja kurssihaku>kotitalous>kotitalouden avoin opetus

Maksut:5 €/päivä + raaka-aineet.Raaka-ainemaksu vaihtelee valmistettavan ateriakokonaisuuden mukaan.Alennukset: Työttömille 50 % alennus päivämaksusta (ei raaka-ainemaksuista)Opintosetelietuus 1 € päivämaksusta.

astiaVUOKRaUsPuistokartano, Puistokatu 20,A027 Vuokrauspalvelupuh. 044 718 4752

Avoinna:ma-to 9-12, pe suljettumuulloin sopimuksen mukaan

Vuokrattavana:Kahviastioita, ruokalautasia, ruokailu-välineitä, juomalaseja, kuohuviinilaseja, viinilaseja, hääkakkutelineitä, kakkuvuo-kia, tarjoiluvateja, kahvinkeittimiä, katti-loita, hyötykasvikuivureita ja höyryme-hustimia.

Hinnasto: http://kansalaisopisto.kuopio.fi>vuokrauspalvelut>astiavuokrausHuom. varauksen voi perua maksutta 21 vrk ennen noutopäivää. Tämän jälkeen tehdyt peruutukset veloitamme täysimääräisesti.

KUVataiDe

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Anu Tuomisaaripuh. 044 718 [email protected]

aKVaRellimaalaUs110393 Maisemamaalausta akvarellilla19.03.-27.03.11 20 t/42 €la, su 10.00-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, C109 Akvarellitaidemaalari Vitali AhoJonkun verran akvarellia maalanneille. Maalataan maisemaa kurssilaisten omien valokuvien pohjalta. Käydään läpi maise-mamaalauksen perusasioita kuten ilmaper-spektiiviä. Harjoitellaan valon maalaamista, tunnelman luomista. Mukaan omat maala-ustarvikkeet, akvarellipaperit ja maisemava-lokuvia.

maalaUs110662 Maisemamaalaus17.05.-20.05.11 28 t/52 €ti-pe 10.00-15.30Puistokartano, Puistokatu 20, C110 Maalauskuvataiteilija Helena ArffmanVälineinä öljy-, akryyli-, akvarelli- tai pastel-livärit. Perehdytään esim. sommitteluun, perspektiiviin ja värien käyttöön maisema-maalauksessa. Työskennellään mahdolli-suuksien mukaan myös ulkona. Ota mukaan omat maalausvälineet. Sopii aloittelijoille sekä aikaisemmin harrastaneille.

lasiteKniiKat110136 Sulatettu lasikoru B15.01.-21.01.11 12 t/28 €Puistokartano, Puistokatu 20, C111 PosliininmaalausAnne MiettinenKokoontumiskerrat 15.1. la 11.00-15.15, 16.1. su 9.30-13.45 ja 21.1. pe 17.00-18.30 (töiden nouto). Valmistetaan kaula-, rinta-, käsi- ja korvakoruja erivärisistä sula-tuslaseista. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Hinta sisältää 2 € sulatusmaksua, josta ei saa alennusta.

110137 Metallilankaa ja lasia ystävälle12.02.-13.02.11 12 t/28 €la 11.00-17.00su 9.30-13.45Puistokartano, Puistokatu 20, C111 PosliininmaalausAnne MiettinenTaivutetaan metallilankaa muotoihin, esim. sydän, kukka, eläinhahmot ja pienet valaisi-

met. Metallilankaan yhdistetään tinaamalla lasisia koriste ”kiviä” ja lasinpaloja. Ota mukaan pyöröpihdit ja sivuleikkurit. Mate-riaalit, aloituspaketti 6 €, voi ostaa opetta-jalta.

pOsliininmaalaUs110624 Maalataan lintuja25.02.-27.02.11 19 t/49 €pe 17.30-20.45la 9.00-16.00su 9.00-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, C111 Posliininmaalausposliininmaal.mestari (MAT) Riitta KorhonenMaalataan lintuja sivellinmaalauksena poslii-nille. Maalata voi tuttuja, kotimaan lintuja tai vaikkapa eksoottisia viidakon lintuja. Tarkoitettu posliininmaalauksen perusteet ja tekniikat osaaville henkilöille. Maalauspoh-jiksi sopivat posliinilaatat, lautaset, vadit jne. Ota mukaan posliininmaalauksen perusvä-lineistö, eri levyisiä teippejä, omat posliinit sekä mallikuvia.

100015 Ruusut posliinille17.04.-18.04.10 15 t/39 €la 9.00-16.00su 9.00-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, C111 Posliininmaalausposliininmaal.mestari (MAT) Riitta KorhonenMaalataan ruusuja eri tekniikoin. Sopii poslii-ninmaalauksen perusteet osaaville henki-löille. Maalauspohjiksi sopivat lautaset, vadit, maljakot jne. Ota mukaan posliininmaalauk-sen perusvälineistö, posliinit sekä mallikuvat. Opintosetelietuus.

KÄDentaiDOt

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Hilkka Kauttonenpuh. 044 718 [email protected]

KÄDentaitOja mOnipUOlisesti110745 Tekstiilien värisommittelu12.01.-19.01.11 7 t/19 €Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiiliartenomi Satu HuuskonenKokoontumiskerrat 12.1. ke 17.00-20.15, 19.1. ke 18.00-20.15. Käsityöhön liittyy hyvin olennaisesti onnistunut värien valinta. Hyvä värisilmä kehittyy katsomalla, kokeile-malla, vertailemalla ja harjoittelemalla. Opit tuntemaan väriharmonioita ja -yhdistelmiä. Tarvittavista materiaaleista postitetaan kirje kotiin.

neUle- ja lanKatYÖt110746 Neulakintaat langasta B20.01.-10.02.11 12 t/28,50 €to 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A043 Ompelukudonnanohjaaja Marketta RyynänenOpetellaan mielenkiintoinen kinnasneulatek-niikka ja valmistetaan neulakintaita isoko-koisella neulalla villalangasta ommellen. Ota mukaan harjoittelua varten villalankaa (7-veljestä Isoveli tai vastaavaa), neulan voit ostaa opettajalta.

eRitYisteKniiKat110286 Koruja hopeasavesta B14.01.-16.01.11 20 t/43 €pe 17.30-20.30la, su 9.00-15.30Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikatkäsi- ja taideteoll.op. Pirjo ManninenOpitaan työstämään erityyppisiä materiaa-leja, kuten normaali hopeasavi, pursotettava

ruiskusavi, siveltävä hopeapasta ja hitaasti kuivuva savi. Riipuksia, sormuksia ja korva-koruja omien suunnitelmien pohjalta. Korui-hin voi liittää zirkonioita ja hienohopeisia liitososia. Materiaalit voi ostaa opettajalta, lisäksi poltto- ja työvälinemaksu 5 €. Lisätietoja: www.hopeasavi.fi

110287 Hopeakoruja langasta ja levystä B28.01.-30.01.11 20 t/43 €pe 17.30-20.30la, su 9.00-15.30Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikatkäsi- ja taideteoll.op. Pirjo ManninenOpetellaan hopeatyön perustekniikoita. Hopeaa työstetään sahaamalla, viilaamalla, takomalla ja juottamalla. Ketjuja, riipuksia, sormuksia ja korvakoruja omien suunnitel-mien pohjalta. Materiaalit voi ostaa opetta-jalta, lisäksi juotos- ja työvälinemaksu 5 €. Lisätietoja: www.peda.net/veraja/kuopio/kansalaisopisto/kadentaidot/erityis/

110734 Ketjuja hopealangasta18.2.-20.02.11 15 t/42 €pe 17.00-20.15la 10.00-15.00su 9.00-13.15Puistokartano, Puistokatu 20, C111 PosliininmaalausAnne MiettinenPeruskurssi hopeaketjujen valmistamiseen. Tutustutaan avolenkkiketjun punonnassa käytettäviin työkaluihin ja opetellaan valmis-tamaan veivaamalla, sahaamalla ja kokoa-malla aidosta hopealangasta perusketjuja. Muinais-, kuningas-, oili- ja cordell-ketjun valmistaminen. Materiaalit voi ostaa opet-tajalta.

110716 Helmikoruja pujotellen02.02.-16.02.11 9 t/23 €ke 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A043 OmpeluPhimrata HätinenPujotellaan erilaisia kaula- ja rannekoruja aidoista kristallihelmistä ja lasihelmistä. Tervetuloa myös yli 12 -vuotiaat nuoret. Materiaalit, n. 20-30 €, voi ostaa opettajalta.

110724 Nukkekodin sisustaminen25.01.-01.03.11 18 t/36 €ti 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A043 Ompelumuotoilija (AMK) Kati KainulainenValmistetaan nukkekotiin erilaisia huoneka-luja, pieniä tekstiilejä, ruokia jne. kierrätys-materiaaleista, fimomassasta ja tilkuista. Ota ensimmäiselle kerralle mukaan ohutta metallilankaa ja kuulakärkikynän jousia.

110408 Talvikukkia15.01.11 8 t/21 €la 9.00-15.30Puistokartano, Puistokatu 20, A020 TekstiiliPhimrata HätinenRuusuja, liljoja ja muita kukkia thaimaalai-seen tapaan. Materiaalit voi ostaa opetta-jalta. Opintosetelietuus.

110407 Kevätkukkia26.03.11 8 t/21 €la 9.00-15.30Puistokartano, Puistokatu 20, A043 OmpeluPhimrata HätinenNarsisseja, tulppaaneja, liljoja ja muita kukkia thaimaalaiseen tapaan. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Opintosetelietuus.

110730 Valokuvat kankaalle C14.02.-27.02.11 14 t/32 €Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilikäsi- ja taideteoll.op. Päivi VornanenKokoontumiskerrat 14.2. ma 18.00-19.30, 26.-27.2. la, su 10.00-15.00. Siirretään kankaalle vanhoista ja uusista valokuvista parhaimmat. Kuvien skannausta, kuvankä-sittelyä tietokoneella ja siirtämistä kankaalle silittäen. Kankaista voi valmistaa tyynyjä, tauluja, sukupuutaulun, t-paitoja jne. Kuvien siirtomateriaalit, alkaen 10 €, voi ostaa opet-tajalta. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan tehtäviä töitä.

110403 Tekstiiliveistos B08.04.-17.04.11 17 t/34 €Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikatkäsi- ja taideteoll.op. Päivi VornanenKokoontumiskerrat 8.4. pe 18.00-19.30,

16.-17.4. la, su 10.00-16.00. Kovetetaan tekstiileistä erilaisia veistoksia, eläimiä ja ihmisaiheita sisälle ja puutarhaan. Kovetus-aineen, n. 20 €, voi ostaa opettajalta. Mate-riaalihankinnoista sovitaan ensimmäisellä kerralla. Opintosetelietuus.

110723 Mosaiikkia kotiin ja puutarhaan01.03.-29.03.11 16 t/33 €ti 17.30-20.45Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikatkäsi- ja taideteoll.op. Kaija HonkanenKauniita mosaiikkiruukkuja, -tarjottimia ja -pöytälevyjä jne. Vanhat esineet uudistuvat. Mosaiikkiin voi käyttää rikkoontuneita asti-oita, kaakeleita ja valmiita mosaiikkipaloja. Ensimmäisellä kerralla kerrotaan tarvittavista materiaaleista.

110722 Puukontuppi tuohesta19.02.-20.02.11 10 t/25,50 €la, su 9.00-13.00Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikatpuuseppä Pertti JunninenOpetellaan valmistamaan puukontuppi tuohesta. Ota mukaan oma puukko, valmis puukonlesta ja tuohia. Lesta on puusta valmistettu teränsuoja, jonka päälle tuppi tehdään.

110729 Puukontuppi parkkinahasta05.03.11 7 t/19 €la 9.00-15.00Puistokartano, Puistokatu 20, A020 TekstiiliMika MiettinenOpetellaan valmistamaan puukontuppi parkkinahasta. Ota mukaan oma puukko ja valmis puukonlesta, muut materiaalit voit ostaa opettajalta tai hankkia itse. Lesta on puusta valmistettu teränsuoja, jonka päälle tuppi tehdään.

hUOVUtUs110715 Hurmaava huovutus12.02.-13.02.11 12 t/28,50 €la, su 10.00-15.00Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikatkäsi- ja taideteoll.op. Varpu VidgrenTutustutaan märkä- ja neulahuovutuksen perustekniikoihin. Huovutetaan eri värisistä villoista rullaten tasoa, josta tehdään sisus-tustuotteita ja asusteita. Materiaalit, noin 20 €, voi ostaa opettajalta.

110463 Maalauksellinen huovutettu tekstiili26.02.-05.03.11 26 t/45 €Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikathuopataitaja Ritva PeuraKokoontumiskerrat 26.-27.2., 5.3. la, su 9.00-16.00. Huovutetun tekstiilin kuviot syntyvät neulaamalla kuitukerroksia valmiin pohjan päälle. Kuvan valmistuttua työ huovutetaan vedellä ja saippualla siistiksi ja kulutusta kestäväksi. Ota mukaan sinulle tärkeä kuva. Materiaalit, voi ostaa opetta-jalta, hinta vaihtelee työn koon mukaan.

KanKaanpainanta ja -VÄRjÄYs110733 Vehnäjauhobatikki B16.03.-23.03.11 20 t/38 €Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilibatikkitaiteilija Tarja WalliusKokoontumiskerrat 16.3., 23.3 ke 18.00-20.15, 19.-20.3. la, su 9.30-15.15. Nami-bialainen vehnäjauhobatikki on kankaan-maalaustekniikka, jolla kankaaseen saadaan kaunis vahabatikkia muistuttava kuvio ilman työlästä vahanpoistoa. Voit tehdä pöytälii-nan, verhon tai kuvioida muun sisustuskan-kaan. Myös käytetyn kankaan voi uudistaa. Työtapa toimii myös kotioloissa. Materiaalit, alk. 10 €, voi ostaa opettajalta.

pUnOntatYÖt110705 Pajukori14.01.-16.01.11 18 t/36 €pe 17.30-20.45la, su 9.00-14.45Puistokartano, Puistokatu 20, C109 Akvarellikäsi- ja taideteoll.op. Anelma SavolainenPunotaan koreja. Aloittelijoiden kanssa

INTERNETAjan tasalla oleva kurssitarjonta netissä 24h/vrk

http://kansalaisopisto.kuopio.fi>Ilmoittautuminen>Internet>Kurssien haku>

alkamisajankohta Tulevat kurssit. Kurssien selailua varten ei tarvitse kirjautua sisään.

Page 5: Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

KeVÄt 2011KUOPIO COMMUNITY COLLEGE

KUOPION KANSALAISOPISTO

edetään helposta haastavampiin; krans-sikori, suppilokori ja kehyskori tai pyöreä kori. Jatkajat voivat kerrata tai kokeilla korin uusia muotoja ja tekniikoita. Ota mukaan styroksia (väh. 40 x 40 x 5 cm), oksasakset, puukko, sakset, piikki ja pajuja. Pajuja voi ostaa opettajalta.

110706 Kaislapunonta21.01.-23.01.11 18 t/36 €pe 17.30-20.45la, su 9.00-14.45Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikatkäsi- ja taideteoll.op. Anelma SavolainenTutustutaan suomalaiseen järvikaislaan ja sen käsittelyyn. Perinteisiä tekniikoita: palttina, ristipunonta, spiraali ja palmi-kointi. Kaislalla voi myös solmeilla ja nyplätä kolmiulotteisia koreja. Mukaan kaksi isoa, paksua froteepyyhettä, vanha pehmeä T-paita, sakset, kirvesmiehen vasara, nauloja (lankanaula 30 x 1,7), nupinauloja ja hauen-koukkusiimaa. Kaislaa ja tarvikkeita voi ostaa opettajalta.

110709 Kranssi ja ruusu kahvipusseista17.01.11 3 t/12 €ma 18.00-20.30Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilikäsi- ja taideteoll.op. Kaija HonkanenTaitellaan kahvipusseista kranssi ja ruusu. Tuo mukanasi pestyjä kahvipusseja, joissa on pystysauma avaamatta (kranssiin noin 45 ja ruusuun 2 kpl), vihreää muovia ja grillitikku ruusun varteen.

110708 Kahvipussikorit ja -kopat B21.01.-30.01.11 17 t/34 €Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilikäsi- ja taideteoll.op. Kaija HonkanenKokoontumiskerrat 21.1. pe 17.30-20.30, 29.-30.1. la, su 9.30-15.00. Ensimmäisellä kerralla saat ohjeet nauhojen valmista-misesta, jotka jokainen ompelee kotona. Viikonloppuna aloittelijat punovat nauhoista suoraruutuisia koreja ja jatkajat vinoruutui-sia koreja. Tuo mukanasi avattuja ja pestyjä kahvipusseja, puisia pyykkipoikia ja nuppi-neuloja. Katso myös http://www.peda.net/veraja/kuopio/kansalaisopisto/kadentaidot/punonta/koppa

110707 Puutarhapunonta18.03.-20.03.11 18 t/36 €pe 17.30-20.45la, su 9.00-14.45Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilikäsi- ja taideteoll.op. Anelma SavolainenPunotaan ja sidotaan pajusta ja risusta eläimiä, koreja, kukkatukia, ruukkupajuja ja muita teoksia puutarhaan ja parvekkeelle. Käytetään myös juurakoita, oksia, kiviä, käpyjä, helmiä, nappeja ja metallia. Kerää luonnosta materiaalia. Ota mukaan oksasakset, sakset, puukko, styroksia (väh. 40 x 40 x 5 cm), naruja ja lankoja. Materiaaleja voi ostaa opettajalta.

KUDOnnanaVOin OpetUs

Puistokatu 20, A039 Kudontapuh. 044 718 [email protected]

Avoinna:ma 9.00-18.00ti-to 9.00-16.00pe 9.00-14.00

Omatoimista kudontaa ma-pe 21.00 saakka ja la-su 9.00-21.00Suljettu 22.12.10 – 09.01.11 sekä opiston talvilomaviikolla.

Varaa kudonta-aika etukäteen.Kangaspuissa on valmiina erilaisia loimia, joihin voit kutoa monen tyylisiä ja väri-siä kodin tekstiilejä, asusteita ja vaatekan-kaita oman tarpeesi ja makusi mukaan. Perussidoksista ja -materiaaleista voit edetä vaativampiin töihin taitojen kehittyessä. Ohjaaja opastaa tarvittaessa. Käytettävissä on WeavePoint6 -kudonnan suunnitteluoh-jelma. Myytävänä myös kudonnassa tarvitta-via materiaaleja.

Maksu: 5,00 €/päivä + materiaalitAlennukset: Työttömille 50 % alennus päivämaksusta (ei materiaaleista).Opintosetelietuus 1 € päivämaksusta.

KUDONNAN LYHYTKURSSI

Kudotut metallilankakorut13.01.11 klo 16.30-18.303 t + 1 kudontapäivä / 16 € Ilmoittautuminen 22.12.10 mennessä puh. 044 718 4755Suunnitellaan ja kudotaan koruja metal-liloimeen. Materiaaleina voidaan käyttää metallilankoja, helmiä, nahkaa, erilaisia kier-rätysmateriaaleja ym. Kudonta-ajat varataan viikoille 3 ja 4. Ei alennuksia.

OmpelUnaVOin OpetUs

Puistokatu 20, A043 Ompelupuh. 044 718 [email protected]

Avoinna:ma 12.00-19.00ti-ke 9.00-16.00to 9.00-18.00 lyhytkurssejaSuljettu 22.12.10 -09.01.11 sekä opiston talvilomaviikolla.

Varaa ompeluaika etukäteen.Voit ommella oman tarpeesi mukaan erilai-sia vaatteita ja kodin tekstiilejä. Työ alkaa sopivan mallin ja kaavojen valinnasta ja kankaan leikkaamisesta. Ohjaaja opastaa tarvittaessa. Tavoitteena on tekemällä oppi-minen. Käytössä on ompelukoneet, saumu-rit sekä muotilehtiä ja valmiita kaavoja. Soveltuu kaikille ompelusta kiinnostuneille.

Maksu: 5,50 €/päivä.Alennukset: Työttömille 50 % alennus päivämaksusta. Opintosetelietuus 1 € päivämaksusta.

OMPELUN LYHYTKURSSIT

Konekirjonta I-III3 t, 13 €to 9.00-18.00 välisenä aikanaIlmoittautuminen puh. 044 718 4754Konekirjonta aloitetaan perusasioista. Edetään taitojen ja kiinnostuksen mukaan, kirjontaohjelmien avulla tehtävään, omien mallien suunnitteluun ja kirjontaan. Kurs-simaksuun sisältyy kirjontalangat. Kurs-sin jälkeen kirjontakoneet ovat opiskelijan käytettävissä ompelun aukioloaikoina. Ei alennuksia.

Yksilöllinen ohjaus4 t, 20 €to 9.00-18.00 välisenä aikanaIlmoittautuminen puh. 044 718 4754Henkilökohtaista ohjausta yksilöllisen vaat-teen suunnitteluun ja kaavojen muokkaa-miseen omille mitoille sopivaksi ja mallin mukaiseksi. Opit myös kaavojen asettelun ja kankaan leikkaamisen. Ompelua varten voit varata yksilöllisiä ohjausaikoja, avoi-men opetuksen ompeluaikoja tai ommella kotona. Hinta sisältää yhden sovituskerran. Ei alennuksia.

Neulahuovutus ompelukoneella3 t, 9 €to 9.00-18.00 välisenä aikanaIlmoittautuminen puh. 044 718 4754Ompelukoneella voit tehdä nopeasti ja helposti näyttäviä huovutuskoristeluja erilai-siin asusteisiin. Hinta sisältää huovutusvillat. Sopii kaikille huovutuksesta kiinnostuneille. Ei alennuksia.

KOneneUlOnnanaVOin OpetUs

Puistokatu 20, A037 Neulepuh. 044 718 [email protected]

Avoinna:ke-to 9.00-16.00Suljettu 22.12.10 – 09.01.11 sekä opiston talvilomaviikolla.

Varaa neuleaika etukäteen.Voit opiskella koneneulontaa oman aika-taulusi mukaan. Käytössä on koneita sekä ohuille että paksuille langoille. Ohjaaja opas-taa tarvittaessa. Neuleiden suunnitteluun voi käyttää DesignaKnit 7 -neulesuunnitte-luohjelmaa.

Maksu: 5,50 €/päiväAlennukset: Työttömille 50 % alennus päivämaksusta. Opintosetelietuus 1 € päivämaksusta.

lapset ja nUORet

KÄsitYÖKOUlU taitURitaiteen peRUsOpetUsOpintoneuvonta ja suunnittelu:Aino Sahipuh. 044 718 [email protected]

LYHYTKURSSIT

110422 Gosusori - nuorten japanilainen decora-asu12.02.-20.02.11 18 t/37 €la, su 10.00-15.00Puistokartano, Puistokatu 20, A043 Ompelukäsi- ja taideteoll.op. Päivi VornanenKokoontumiskerrat 12.2., 19.-20.2. Ensim-mäisellä kerralla suunnitellaan yhdessä valmiskaavoista sinulle oma decora-asu ja mietitään mitä materiaaleja tarvitset. Toisella kerralla leikataan kankaat ja ommellaan. Kolmas kerta käytetään viimeistelyyn. Jokai-nen maksaa materiaalit itse.

KESÄKURSSIT

110736 Käsityöseikkailu 7-9 -vuotiaille A06.06.-10.06.11 25 t/69 €ma-pe 10.00-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilikäsi- ja taideteoll.op. Päivi VornanenViidakon ihmeelliset eläimet, kasvit ja luonto aiheena. Ommellaan, värjätään, rakennel-laan ja kokataan. Hinta sisältää 25 € mate-riaalimaksua, josta ei saa alennusta. Omat eväät mukaan!

110726 Käsityöseikkailu 7-9 -vuotiaille B13.06.-17.06.11 25 t/69 €ma-pe 10.00-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilikäsi- ja taideteoll.op. Päivi VornanenSisältö sama kuin A-kurssilla. Hinta sisältää 25 € materiaalimaksua, josta ei saa alen-nusta. Omat eväät mukaan!

110725 Käsityöseikkailu 10-16 -vuotiaille A06.06.-10.06.11 25 t/69 €ma-pe 10.00-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilikäsi- ja taideteoll.op. Varpu VidgrenViidakon ihmeelliset eläimet, kasvit ja luonto aiheena. Ommellaan, värjätään, rakennel-

laan ja kokataan. Hinta sisältää 25 € mate-riaalimaksua, josta ei saa alennusta. Omat eväät mukaan!

110727 Käsityöseikkailu 10-16 -vuotiaille B13.06.-17.06.11 25 t/69 €ma-pe 10.00-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, A020 Tekstiilikäsi- ja taideteoll.op. Varpu VidgrenSisältö sama kuin A-kurssilla. Hinta sisältää 25 € materiaalimaksua, josta ei saa alen-nusta. Omat eväät mukaan!

KUVataiDeKOUlU VÄRiKÄs taiteen peRUsOpetUsOpintoneuvonta ja suunnittelu:Liisa Piirainenpuh. 044 718 [email protected]

LYHYTKURSSIT

110697 Savipaja 7-12 -vuotiaille B15.01.-12.02.11 13 t/39 €Puistokartano, Puistokatu 20, C122 Kuvanveistomuotoilija Taina ToropainenKokoontumiskerrat 15.-16.1. la-su 9.00-12.15, 29.1. la 9.00-12.15 ja 12.2. la 10-11.00 (töiden nouto). Muovaillaan savesta pieniä veistoksia, koriste-esineitä, astioita. Harjoitellaan saven kanssa työsken-telyä eri tekniikoilla. Koristellaan esineet eri tavoin mm. enkopeja ja lasitteita käyttä-mällä. Hinta sisältää 15 € materiaalimaksua, josta ei saa alennusta.

110696 Vesi ja väri, akvarellimaalauk-sen monet mahdollisuudet14.05.-15.05.11 10 t/30 €la-su 10.00-14.30Puistokartano, Puistokatu 20, C110 Maalauskuvataiteilija Helena ArffmanTutustutaan akvarellimaalauksen teknisiin ja ilmaisullisiin mahdollisuuksiin. Aiheena mm. eläimet, kasvit ja henkilökuvat. Sopii 13-18 -vuotiaille. Hinta sisältää 8 € materiaalimak-sua, josta ei saa alennusta.

KESÄKURSSIT

110690 Kätketty salaisuus, kuvataidekurssi 7-12 -vuotiaille A06.06.-10.06.11 25 t/66 €ma-pe 9.00-13.30Puistokartano, Puistokatu 20, C112 Kuvataide Oranssimuotoilija Taina Toropainen, muotoilija Liisa PiirainenTutustutaan taruihin, kertomuksiin ja luon-nonihmeisiin piirtäen, maalaten, rakennellen ja muotoillen. Työskentelemme mahdollisim-man paljon ulkona (sateen sattuessa sisällä). Päivittäin mukaan eväät ja työvaatteet, jotka saavat mennä väriin. Hinta sisältää 20 € materiaalimaksua, josta ei saa alennusta.

110691 Kätketty salaisuus, kuvataidekurssi 7-12 -vuotiaille B13.06.-17.06.11 25 t/66 €ma-pe 9.00-13.30Puistokartano, Puistokatu 20, C112 Kuvataide Oranssikuvataiteilija Helena Arffman, muotoilija Liisa PiirainenSisältö sama kuin A-kurssilla. Hinta sis. 20 € materiaalimaksua, josta ei saa alennusta.

lapset ja aiKUiset YhDessÄ

KOtitalOUsOpintoneuvonta ja suunnittelu:Anu Korhonenpuh. 044 718 [email protected]

110633 Tehdään yhdessä Amerikan herkkuja26.02.11 5 t/20 €la 11.00-14.45Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Tiina HukkamäkiValmistetaan aitoja amerikkalaisia herkkuja mm. pannupizzaa, pankaces-pannukakkuja sekä kotiin vietäväksi cookies keksejä sekä kuorrutettuja cup cake -muffi neita. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa yksi

(8-12 -v.) lapsi. Hinta sisältää 7 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta. Ota mukaan kuljetusrasioita. Huom. ilmoita erityisruokavaliostasi suunnittelevalle opettajalle viimeistään 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää.

110634 Muumien kevät09.04.11 5 t/20 €la 11.00-14.45Puistokartano, Puistokatu 20, A022 Opetuskeittiökotitalousopettaja Tiina HukkamäkiKevätkarkeloissa Muumien tapaan leivotaan kotiin vietäväksi Muumimamman kuuluisa täytekakku sekä maistellaan Nipsun nakki-kätköjä, Muumipeikon herkkupikkuleipiä ja Niiskun tieteisboolia. Kurssille voi ilmoittau-tua aikuisen kanssa yksi (4-7-v.) lapsi. Kurssi-maksu sisältää 7 € raaka-ainemaksua, josta ei saa alennusta. Oma kakunkuljetusalusta mukaan. Huom. ilmoita erityisruokavaliostasi suunnittelevalle opettajalle viimeistään 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää.

KUVataiDe, KUVismUsKaRiOpintoneuvonta ja suunnittelu:Liisa Piirainenpuh. 044 718 [email protected]

110649 Vauvan värikylpy C01.02.-01.03.11 5 kertaa/22 €ti 11.00-12.00Puistokartano, Puistokatu 20, C112 Kuvataide Oranssimuotoilija (AMK) Heli PelkonenRyhmässä lapsi tutustuu värien ja materi-aalien maailmaan läheisen aikuisen kanssa. Turvallisien, syötäväksi kelpaavien mate-riaalien (mm. porkkanasose, punajuuri, mustikka) avulla ihmetellään itse tuotettua värijälkeä ja nautitaan näkemisestä, tuntemi-sesta ja kokemisesta. Kurssille voi ilmoittau-tua aikuisen kanssa yksi lapsi. Sopii yli 4 kk -ikäisille konttausikään asti. Hinta sis. 8 € materiaalimaksua, josta ei saa alennusta. Opetusta 60 min/kerta.

110710 Vauvan värikylpy D01.02.-01.03.11 5 kertaa/22 €ti 13.00-14.00Puistokartano, Puistokatu 20, C112 Kuvataide Oranssimuotoilija (AMK) Heli PelkonenSisältö sama kuin C-kurssilla. Hinta sisältää 8 € materiaalimaksua, josta ei saa alennusta. Opetusta 60 min/kerta.

110652 Taapero ja taide 1-2 -vuotiaille B31.01.-21.03.11 7 kertaa/28 €ma 14.00-15.00Puistokartano, Puistokatu 20, C112 Kuvataide Oranssimuotoilija Liisa PiirainenRyhmässä lapsi tutustuu aikuisen kanssa leikin avulla väreihin, muotoihin ja materiaa-leihin. Turvallisien materiaalien avulla nauti-taan tekemisestä, näkemisestä, tuntemisesta ja kokemisesta. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa yksi lapsi. Hinta sisältää 10 € materiaalimaksua, josta ei saa alen-nusta. Opetusta 60 min/kerta.

110651 Tiipero ja taide 2-3 -vuotiaille B31.01.-21.03.11 7 kertaa/28 €ma 16.00-17.00Puistokartano, Puistokatu 20, C112 Kuvataide Oranssimuotoilija Liisa PiirainenRyhmässä lapsi tutustuu aikuisen kanssa leikin avulla väreihin, muotoihin ja materiaa-leihin. Turvallisien materiaalien avulla nauti-taan tekemisestä, näkemisestä, tuntemisesta ja kokemisesta. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa yksi lapsi. Hinta sisältää 10 € materiaalimaksua, josta ei saa alen-nusta. Opetusta 60 min/kerta.

110650 Napero ja taide 3-4 -vuotiaille B14.01.-25.03.11 10 kertaa/38 €pe 17.30-18.30Puistokartano, Puistokatu 20, C112 Kuvataide Oranssimuotoilija Liisa PiirainenLeikinomaisen työskentelyn kautta lapsi tutustuu aikuisen kanssa käsin rakente-luun ja maalaamiseen lapsen näkökulmasta. Varaudu vaattein, jotka saavat likaantua. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa yksi lapsi. Hinta sisältää 14 € materiaalimak-sua, josta ei saa alennusta. Opetusta 60 min/kerta.

ALLE 18 -VUOTIAAN ILMOITTAUTUMINEN• Ilmoittautumisen voi tehdä ainoastaan samassa osoitteessa asuva lapsen/nuoren huoltaja.

• Lapsi/nuori ilmoitetaan omalla nimellään ja ilmoittaja vastaa maksuista.

• Huom. internetissä lapsi/nuori ilmoitetaan omalla nimellään huoltajan käyttäjätunnuksilla Ilmoita samassa osoitteessa asuva –linkin kautta.

• Lasten ja aikuisten yhteisillä kursseilla jokainen osallistuja ilmoitetaan omalla nimellään ja kurssimaksu koskee kaikkia ilmoittautuneita. Yhteisille kursseille ilmoittautuminen hyväksytään, kun sekä aikuinen että lapsi on ilmoitettu.

Page 6: Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

KUOPIO COMMUNITY COLLEGE

KUOPION KANSALAISOPISTO OpintO-Ohjelma

110713 Kuvismuskari 3-4 -vuotiaille B24.01.-21.03.11 16 t/80 €ma 18.00-19.30Puistokartano, Puistokatu 20, C112 Kuvataide OranssiMusiikkikoulu Kantele, Kasarmikatu 12muotoilija Liisa Piirainen,musiikinopettaja Minna RuohoLapset osallistuvat opetukseen läheisen aikuisen kanssa. Kuvismuskarissa herätetään monipuolisesti lapsen kiinnostusta musiikkiin ja kuvataiteisiin itse tehden, toimien, tutkien, leikkien, liikkuen sekä katsellen ja kuunnel-len. Mukaan vaihtovaatteet. Kurssi järjeste-tään yhteistyönä kuvataidekoulu Värikkään ja Musiikkikoulu Kanteleen kanssa (www.musiikkikoulukantele.fi). Opetusta annetaan kummankin oppilaitoksen tiloissa. Ensim-mäiset opetuskerrat ovat kansalaisopistolla. Hinta sis. kaikki opetusmateriaalit. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa yksi lapsi. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

110698 Sormet savessa, lapselle ja aikuiselle02.04.-07.05.11 13 t/39 €Puistokartano, Puistokatu 20, C122 Kuvanveistomuotoilija Taina ToropainenKokoontumiskerrat 2.-3.4. la-su 9.00-12.15, 16.4. la 9.00-12.15 ja 7.5. la 10-10.45 (töiden nouto). Tehdään yhdessä 5-11 -vuotiaan lapsen kanssa savesta pieniä esineitä ja astioita. Tutustutaan savi-töiden tekemiseen ja harjoitellaan perus-tekniikoita. Koristellaan kuvioidaan esineet erilaisia menetelmiä käyttäen mm. enko-peilla ja lasitteilla. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa kaksi lasta. Hinta sis. 15 € materiaalimaksua, josta ei saa alennusta.

KÄDentaiDOtOpintoneuvonta ja suunnittelu:Aino Sahipuh. 044 718 [email protected]

110421 Huovutetaan yhdessä töppöset ja tumput A05.02.-06.02.11 12 t/25 €la, su 10.00-15.00Puistokartano, Puistokatu 20, A046 Erityistekniikatkäsi- ja taideteoll.op. Päivi VornanenHuovutetaan rullaustekniikalla huopalevy, josta syntyy käsin ommellen tossut, töppö-set, hattu tai liivi talven pakkasiin tai jotain kaunista kotiin. Materiaalit voi ostaa opet-tajalta. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa useampi lapsi.

110461 Huovutetaan yhdessä töppöset ja tumput B05.02.-06.02.11 12 t/25 €la, su 10.00-15.00Aurinkorinteen koulu, Mutkankatu 2, tekstiilityön luokkakäsi- ja taideteoll.op. Varpu VidgrenSisältö sama kuin A-kurssilla. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa useampi lapsi.

110423 Tehdään yhdessä noidat ja luudat09.04.11 7 t/16 €la 10.00-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, A045 Taitokäsi- ja taideteoll.op. Päivi VornanenMatkataan kohti pääsiäistä Kyöpelinvuo-ren kautta. Noita saa naamansa paperimas-sasta ja mekkonsa tilkuista. Luuta tehdään koivunvarvuista. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa useampi lapsi.

liiKUnta Opintoneuvonta ja suunnittelu:Anu Rissanenpuh. 044 718 [email protected]

110090 Nöttöset 0-6 kk A18.01.-19.04.11 13 t/23 €ti 11.30-12.15Kuoppamäen päiväkoti, Nauriskatu 5, saliPipsa-Julia TuppelaVauvajumppaa, loruja, laululeikkejä ja liikun-nallista yhdessäoloa vanhemman kanssa. Tutustumista liikuntavälineisiin. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa kaksi lasta.

110063 Nöttöset 0-6 kk B19.01.-20.04.11 13 t/23 €ke 11.30-12.15Puistokartano, Puistokatu 20, B072 Liikuntasali

tanssinopettaja Anu RissanenSisältö sama kuin A-kurssilla. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa kaksi lasta.

110593 Nöttöset 2-6 kk A13.01.-14.04.11 13 t/23 €to 10.30-11.15Puistokartano, Puistokatu 20, B060 Ilmaisutaitotanssinopettaja Anu RissanenVauvajumppaa, loruja, laululeikkejä ja liikun-nallista yhdessäoloa vanhemman kanssa. Tutustumista erilaisiin liikuntavälineisiin. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa kaksi lasta.

110091 Tiitiäiset 6-12 kk A18.01.-19.04.11 13 t/23 €ti 12.30-13.15Kuoppamäen päiväkoti, Nauriskatu 5, saliPipsa-Julia TuppelaVauvajumppaa, loruja, laululeikkejä ja liikun-nallista yhdessäoloa vanhemman kanssa. Tutustumista erilaisiin liikuntavälineisiin. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa kaksi lasta.

110064 Tiitiäiset 6-12 kk B19.01.-20.04.11 13 t/23 €ke 10.30-11.15Puistokartano, Puistokatu 20, B072 Liikuntasalitanssinopettaja Anu RissanenSisältö sama kuin A-kurssilla. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa kaksi lasta.

110747 Tiitiäiset 6-12 kk C13.01.-14.04.11 13 t/23 €to 9.30-10.15Puistokartano, Puistokatu 20, B060 Ilmaisutaitotanssinopettaja Anu RissanenSisältö sama kuin A-kurssilla. Kurssille voi ilmoittautua aikuisen kanssa kaksi lasta.

liiKUnta ja tanssi

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Tuovi Kasurinen (liikunta, jooga)puh. 044 718 [email protected]

Anu Rissanen(tanssi, lasten ja nuorten liikunta ja tanssi)puh. 044 718 [email protected]

Raija-Ilona Rissanenliikuntasihteeripuh. 044 718 4735

KUntOliiKUnta •• | •••

110687 Kahvakuulalla keho kuntoon06.04.-25.05.11 8 t/50 €ke 17.00-17.45Puistokartano, Puistokatu 20Antti KorhonenVerryttely ja lämmittely, kahvakuulaharjoitus sekä loppujäähdyttely. Sopii kaikille, jotka haluavat tehokkaan voimaa ja nopeutta kehittävän sekä sykettä nostavan harjoituk-sen. Aikaisempaa kokemusta kahvakuu-lailusta ei tarvita. Opitaan sisällä ja ulkona tehtäviä liikkeitä, harjoittelua on helppo jatkaa kotona. Tehokasta etenkin keskivar-talonlihaksia vahvistavaa treeniä. Opistolta kuulia löytyy 4 kilosta aina 16 kiloon. Harjoi-tus tehdään ulkona, vaatetus sään mukaan. Omakustannekurssi, ei alennuksia.

teRVeYsliiKUnta • | ••

110688 Fitness Pilates A19.04.-31.05.11 7 kertaa/40 €ti 15.00-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, B061 Liikuntasalifysioterapeutti (AMK) Johanna IkäheimoSopii niin miehille kuin naisille. Liikkeet harjoittavat ennen kaikkea syviä vatsa- ja selkälihaksia, kehittävät koordinaatiota sekä tasapainoa. Opetusta 60 min/kerta.

110689 Fitness Pilates B19.04.-31.05.11 7 kertaa/40 €ti 16.00-17.00Puistokartano, Puistokatu 20, B061 Liikuntasalifysioterapeutti (AMK) Johanna IkäheimoSisältö sama kuin A-kurssilla. Opetusta 60 min/kerta.

jOOGa110671 Jooga I-II F10.01.-11.04.11 26 t/48,50 €ma 13.15-14.45Puistokartano, Puistokatu 20, B061 Liikuntasalijooganohjaaja Pirjo MuonaSyvennetään tietoisuutta omasta harjoituk-sesta, kehosta ja läsnäolosta.

110676 Jooga I12.01.-13.04.11 26 t/48,50 €ke 15.30-17.00Puistokartano, Puistokatu 20, B072 Liikuntasalifysioterapeutti (AMK) Nina MassaKundaliinijoogaa.

110699 Naurujooga13.01.-14.04.11 13 kertaa/50 €to 11.50-13.10Puistokartano, Puistokatu 20, B061 Liikuntasalitanssinopettaja (AMK), naurujoogaohjaaja Tuovi KasurinenNaurujooga on menetelmä, jonka avulla opitaan nauramista. Tuntien aikana huollat kehoasi ja mieltäsi pehmeästi ja hauskasti. Ei liikuntavaatimuksia, sopii kaikille. Olitpa sitten notkea kuin pajunoksa, kankea kuin rautakanki tai vaikka kireä kuin viulun kieli, tärkeintä on avoin mieli. Nauru on mielen-tila, jonka avulla vapautat luovuutesi ja ilosi sekä opit nauramaan arjen kommelluk-sille. Mukaan rento liikunta-asu ja vesipullo. Sopii aloittelijoille sekä jo perusnaurukurssin suorittaneille. Opetusta 75 min/kerta.

tanssi110749 Rivitanssi12.02.-13.02.11 2 kertaa/25 €la 13.00-15.00su 10.00-12.00Puistokartano, Puistokatu 20, B061 LiikuntasaliHannele HolopainenRivitanssi on usein miten countrymusiikin säestyksellä rivissä tanssittua tanssia. Opetel-laan perusaskeleita helppojen tanssien avulla. Jalkineiksi tunnille sisäkengät, tanssi-bootsit tai liukaspohjaiset, matalakantaiset kävely- tai tanssikengät. Ei paritanssi.

mUsiiKKi

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Petra Lisitsin-Mantere 17.12.10 astipuh. 044 718 [email protected]

Musiikin yhteyshenkilöRaili Sormunen 3.1.11 alkaenpuh. 044 718 [email protected]

tietOteKniiKKa

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Rauno Piiroinenpuh. 044 718 [email protected]

OPISKELUOta oma muistitikku mukaan, mikäli haluat tallentaa kurssin harjoitukset itsellesi.Senioreiden tietotekniikan opetus etenee rauhallisemmin ja ilman kiirettä. Perus-kursseilla omaksut nopeasti ohjelmiston olennaisimmat toiminnot. Taitoja voit kartuttaa jatkokursseilla.

seniORiKURssit110735 Tietokoneen kotikäyttäjän ensiaskeleet senioreille D10.01.-26.01.11 18 t/47 €ma, ke 12.45-15.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atkatk-ohjaaja Seppo RemesAikuisen ensimmäinen tietokonekurssi, jolla tutustutaan tietokoneeseen aivan alusta alkaen. Opetellaan Windows 7 -käyttöjär-jestelmän perusteita, hiiren käyttö, ohjel-mien käynnistäminen, tietojen tallentami-nen ja tulostaminen. Lisäksi harjoitellaan kansioiden käsittelyä sekä tietoturvallisuu-den perusasioita. Aikaisempaa kokemusta tietokoneen käytöstä ei tarvita. Opintose-telietuus.

110740 Tietokoneen kotikäyttäjän ensiaskeleet senioreille E01.02.-17.02.11 18 t/47 €ti, to 12.45-15.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atkatk-ohjaaja Seppo RemesSisältö sama kuin D-kurssilla. Opintosete-lietuus.

110737 Tekstinkäsittely senioreille - Open Office C31.01.-16.02.11 24 t/53 €ma, ke 12.45-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atkatk-ohjaaja Seppo RemesOpetellaan tekstinkäsittelyn perustoiminnot ilmaisella Open Office -ohjelmistolla rauhal-liseen tahtiin. Opitut perustaidot auttavat laatimaan asiakirjasi helposti ja vaivatto-masti. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot. Opintosetelietuus.

110741 Tekstinkäsittely senioreille - Open Office D22.02.-17.03.11 24 t/53 €ti, to 12.45-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atkatk-ohjaaja Seppo RemesSisältö sama kuin C-kurssilla. Opintosetelietuus.

110738 Internet ja sähköposti senioreille D21.02.-16.03.11 24 t/53 €ma, ke 12.45-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atkatk-ohjaaja Seppo RemesTutustutaan internetin käyttöön rauhalliseen tahtiin. Perehdytään tiedonhakuun ja sähkö-postin käyttämiseen sekä internetin palve-luihin. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot. Opintosetelietuus.

110742 Internet ja sähköposti senioreille E22.03.-07.04.11 24 t/53 €ti, to 12.45-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atkatk-ohjaaja Seppo RemesSisältö sama kuin D-kurssilla. Opintosetelietuus.

110754 Sosiaalinen media - hyötyohjelmat senioreille B22.03.-12.04.11 28 t/55 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D149 AtkOpettaja ilmoitetaan myöhemminTutustutaan sosiaalisen median ilmiöön, ajattelumaailmaan, työskentelytapoihin ja nettipohjaisiin hyötyohjelmiin senioreille sopivalla tavalla. Käydään läpi tietoturvaa ja netikettisääntöjä. Perehdytään yhteisöihin ja verkostoihin käyttämällä mm. Facebook-, Twitter sovelluksia. Perehdytään tehokkai-siin tapoihin käsitellä uusiutuvan tiedon määrää, ajanhallintaa ja oppimista erilaisilla työvälineillä. Tutustutaan mm. uutislistoihin, RSS-syötteisiin, blogeihin ja erilaisiin blogilis-toihin, Google-sovelluksiin ja niiden yhteisöl-liseen käyttöön, linkkien, kuvien, videoiden ja tiedostojen jakopalveluihin. Tutustutaan erilaisiin ilmaisiin virtuaalineuvottelupalvelui-hin kuten mm. Skypeen ja DimDimiin sekä niiden käyttämiseen yhteydenpidossa. Sovel-tuu henkilöille, joilla on tietokoneen ja inter-netin käyttötaidot. Opintosetelietuus.

110739 Windows 7 senioreille C21.03.-06.04.11 24 t/53 €ma, ke 12.45-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atkatk-ohjaaja Seppo RemesTutustutaan Windows 7 -käyttöjärjestel-mään rauhalliseen tahtiin. Perehdytään tiedostojen ja kansioiden käsittelyyn, apuoh-jelmiin, Windowsin asetuksiin sekä tietotur-vaan. Sopii henkilöille, jotka hallitsevat tieto-koneen käytön perusteet. Opintosetelietuus.

110743 Windows 7 senioreille D12.04.-28.04.11 24 t/53 €ti, to 12.45-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atkatk-ohjaaja Seppo RemesSisältö sama kuin C-kurssilla. Opintosetelietuus.

110751 Digikuvien käsittely ja skannaus senioreille B11.01.-27.01.11 18 t/47 €ti, to 12.45-15.15Puistokartano, Puistokatu 20, D149 Atkmedianomi (AMK) Seija KolehmainenKäydään läpi digikuvien peruskäsitteet ja oman kameran (peruspokkarin) perussäädöt kuntoon. Harjoitellaan digikuvien siirtämistä tietokoneelle ja muille tallennusvälineille (cd/dvd-levyt, muistitikku) - varmuuskopi-ointi! Jos tuot mukana oman kamerasi, ota mukaan myös käyttöohjeet. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot. Opintosetelietuus.

110752 Kuvankäsittely ilmaisohjelmalla senioreille B01.02.-17.02.11 24 t/53 €ti, to 12.45-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, D149 Atkmedianomi (AMK) Seija KolehmainenOpetellaan rauhalliseen tahtiin kuvankäsitte-lyn perusteita. Ohjelmana on ilmainen Picasa -kuvankäsittelyohjelma. Lisäksi tutustutaan skannerin käyttöön. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot. Opintosetelietuus.

110753 Tietokoneen ylläpito ja tietoturva senioreille B18.04.-09.05.11 24 t/53 €ma, ke 12.45-16.00Puistokartano, Puistokatu 20, D150 AtkOlli JanhunenTutustutaan kotitietokoneen ylläpito- ja tietoturva-asioihin rauhalliseen tahtiin. Tältä kurssilta saat perustiedot kotikoneesi ja internetin turvalliseen käyttöön sekä muun muassa ohjelmien asentamiseen, päivittämi-seen ja poistamiseen. Käsitellään myös erilai-sista ongelmatilanteista selviytymistä. Sopii Windowsin ja internetin käytön perusteet osaaville. Opintosetelietuus.

GRaFiiKKa ja KUVanKÄsittelY110759 Photoshop Elements perusteet B24.01.-09.02.11 24 t/53 €ma, ke 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D149 Atkmedianomi (AMK) Seija KolehmainenPerehdytään kuvankäsittelyn perustie-toihin ja -taitoihin. Sisältönä digitaalisten kuvien korjailu ja muokkaus sekä Photoshop Elements- ohjelmiston perustoiminnot ja työskentelytavat. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot.

ALLE 18 -VUOTIAAN ILMOITTAUTUMINEN• Ilmoittautumisen voi tehdä ainoastaan samassa osoitteessa asuva lapsen/nuoren huoltaja.

• Lapsi/nuori ilmoitetaan omalla nimellään ja ilmoittaja vastaa maksuista.

• Huom. internetissä lapsi/nuori ilmoitetaan omalla nimellään huoltajan käyttäjätunnuksilla Ilmoita samassa osoitteessa asuva –linkin kautta.

• Lasten ja aikuisten yhteisillä kursseilla jokainen osallistuja ilmoitetaan omalla nimellään ja kurssimaksu koskee kaikkia ilmoittautuneita. Yhteisille kursseille ilmoittautuminen hyväksytään, kun sekä aikuinen että lapsi on ilmoitettu.

Page 7: Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

KeVÄt 2011KUOPIO COMMUNITY COLLEGE

KUOPION KANSALAISOPISTO

110760 Photoshop Elements jatkokurssi B28.02.-21.03.11 20 t/51 €ma, ke 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D149 Atkmedianomi (AMK) Seija KolehmainenSyvennetään kuvankäsittelytaitoja käyttäen Photoshop Elements -ohjelmistoa. Sisältönä digitaalisten kuvien monipuolinen käsittely sekä ohjelmiston edistyneempien toiminto-jen käyttö. Sopii henkilöille, joilla on kuvan-käsittelyn perustaidot.

110766 Kuvankäsittelyn perusteet B28.03.-30.03.11 8 t/33 €ma, ke 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D149 Atkmedianomi (AMK) Seija KolehmainenOpetellaan kuvankäsittelyn perustaidot. Sisältönä ovat kuvien korjailu ja muokkaus sekä Photoshop Elements -ohjelmiston perustoiminnot. Soveltuu henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot.

110767 Kuvankäsittelyä edistyneille B11.04.-13.04.11 8 t/33 €ma, ke 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D149 Atkmedianomi (AMK) Seija KolehmainenSyvennetään kuvankäsittelyn perustaitoja. Sisältönä ovat Photoshop Elements - ohjel-miston edistyneemmät toiminnot. Sopii henkilöille, joilla on kuvankäsittelyn perustie-dot ja -taidot.

peRUsKURssit110765 Tietokoneen kotikäyttäjän ensiaskeleet B18.01.-27.01.11 16 t/43 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 Atk Olli JanhunenAikuisen ensimmäinen tietokonekurssi, jolla tutustutaan tietokoneeseen aivan alusta alkaen. Opetellaan Windows 7-käyttöjärjes-telmän perusteita, hiiren käyttö, ohjelmien käynnistäminen, tietojen tallentaminen ja tulostaminen. Lisäksi harjoitellaan kansi-oiden käsittelyä sekä tietoturvallisuuden perusasioita. Aikaisempaa kokemusta tieto-koneen käytöstä ei tarvita.

110758 Toimistosovellukset haltuun B15.03.-31.03.11 24 t/53 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 AtkOlli JanhunenTällä kurssilla otat yleisimmät toimisto-ohjel-mistot haltuusi. Sisältönä tekstinkäsittelyä, taulukkolaskentaa ja esityksiä, ohjelmistona Offi ce 2007. Käytännön harjoituksia. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyt-tötaidot.

110764 Windows 7 B01.02.-03.02.11 8 t/33 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 AtkOlli JanhunenSisältönä olennaisimmat Windows 7 -ympä-ristön toiminnot. Sopii henkilöille, joilla on jo hieman kokemusta tietokoneen käytöstä.

110755 Kotikoneen huolto ja ylläpito B01.03.-03.03.11 8 t/33 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 AtkOlli JanhunenSisältönä Windows 7 -järjestelmätyökalut kuten levyn eheytys ja järjestelmän palaut-taminen. Miten päivitykset sekä laitteistoa-jurit ladataan ja asennetaan käyttöjärjestel-mään. Tutustutaan haittaohjelmien poistoon ja roskapostin torjuntaan sekä virustor-junta-ohjelmaan ja Windowsin palomuuriin. Opetellaan yhdistämään ulkoisia lisälaitteita, kuten kirjoitin ja digikamera tietokoneeseen. Sopii tietokoneen ja internetin käyttötaidot omaaville.

110761 Word 2007 perusteet08.02.-10.02.11 8 t/33 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 AtkOlli JanhunenSisältönä olennaisimmat tekstinkäsittelyn ja Word 2007-ohjelman perustoiminnot. Henkilöille, joilla on jo hieman kokemusta tietokoneen käytöstä.

110762 Excel 2007 perusteet15.02.-17.02.11 8 t/33 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 AtkOlli Janhunen

Olennaisimmat taulukkolaskennan ja Excel 2007-ohjelman perustoiminnot. Henkilöille, joilla on jo kokemusta tietokoneen käytöstä.

110768 PowerPoint 2007 perusteet12.04.-14.04.11 8 t/33 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 AtkOlli JanhunenSisältönä olennaisimmat PowerPoint 2007 -ohjelmiston perustoiminnot. Henkilöille, joilla on jo kokemusta tietokoneen käytöstä.

110763 Hyödynnä ilmaisohjelmia kotikoneella B22.02.-24.02.11 8 t/33 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D150 AtkOlli JanhunenLadataan hyödyllisiä ilmaisohjelmia netistä ja tutustutaan niiden käyttöön. Tietokoneen ja internetin käyttötaidot omaaville.

DiGitaalinen ViDeOeDitOinti110757 Digitaalinen video B19.03.-03.04.11 20 t/51 €Puistokartano, Puistokatu 20, D149 Atkartesaani Jaakko LaukkanenKokoontumiskerrat 19.- 20.3., 2.- 3.4. la 10.00-15.30, su 10.00-13.15. Tutustutaan digitaalisen videon luomiseen ja editointiin. Kuvataan omaa videota ja rakennetaan se vaiheittain viimeistellyksi teokseksi Premiere Elements -ohjelmistoa käyttäen. Tietoko-neen käyttötaidot omaaville.

sOsiaalinen meDia110756 Sosiaalinen media - hyötyohjelmat B08.02.-24.02.11 24 t/53 €ti, to 17.00-20.15Puistokartano, Puistokatu 20, D149 AtkOpettaja ilmoitetaan myöhemminTutustutaan sosiaalisen median ilmiöön, ajattelumaailmaan, työskentelytapoihin ja nettipohjaisiin hyötyohjelmiin. Käydään läpi tietoturvaa ja netikettisääntöjä. Perehdytään yhteisöihin ja verkostoihin käyttämällä mm. Facebook-, Twitter sovelluksia. Perehdytään tehokkaisiin tapoihin käsitellä uusiutuvan tiedon määrää, ajanhallintaa ja oppimista erilaisilla työvälineillä. Tutustutaan mm. RSS-syötteisiin, blogeihin ja erilaisiin blogilistoi-hin, Google-sovelluksiin ja niiden yhteisölli-seen käyttöön, linkkien, kuvien, videoiden ja tiedostojen jakopalveluihin. Tutustutaan erilaisiin ilmaisiin virtuaalineuvottelupalvelui-hin kuten mm. Skypeen ja DimDimiin sekä niiden käyttämiseen yhteydenpidossa. Sopii henkilöille, joilla on hyvät tietokoneen ja internetin käyttötaidot.

etelÄinen ja lÄntinen maaseUtU

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Aino Sahipuh. 044 718 [email protected]

OPISTOYHTEYSHENKILÖTJokaisella kylällä on opistoyhteyshenkilö, joka hoitaa tiedonvälitystä. Ota häneen yhteyttä, jos sinulla/opintoryhmälläsi on tiedotettavaa tai toiveita opistolle. Nimi- ja yhteystiedot löydät syksyllä ilmesty-neestä opinto-oppaasta 2010-2011 tai opiston nettisivuilta.

haminalahti110462 Huovutetaan töppöset ja tumput22.01.-23.01.11 12 t/18 €la, su 10.00-15.00Haminalahden nuorisoseurantalo, Länsirannantie 135

käsi- ja taideteoll.op. Varpu VidgrenHuovutetaan rullaustekniikalla huopalevy, josta syntyy käsin ommellen vaikkapa tossut, töppöset, hattu tai liivi talven pakkasiin tai jotain kaunista kotiin. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Sopii lapsille ja aikuisille, alle 10 -vuotiaat lapset aikuisen kanssa. Lapsi ja aikuinen ilmoittautuvat omalla nimellään ja molemmat maksavat kurssimaksun.

hiRVilahti110424 Tekstiiliveistos26.03.-27.03.11 12 t/18 €la, su 10.00-15.00Hirvilahden nuorisoseurantalo, Niemisjärventie 41, käsi- ja taideteoll.op. Päivi VornanenKovetetaan tekstiileistä veistoksia, eläimiä ja ihmisaiheita sisälle ja puutarhaan. Kovetus-aineen, n. 20 €, voi ostaa opettajalta.

110653 Pajua puutarhaan9.4.-16.04.11 18 t/18 €Hirvilahden nuorisoseurantalo, Niemisjärventie 41käsi- ja taideteoll.op. Kaija HonkanenKokoontumiskerrat 9.-10.4., 16.4. la-su 9.00-14.00 Pajua puutarhaan koristeeksi, köynnöstueksi ja kukkakoreiksi.

110732 Lavatanssin alkeet13.1.11-14.4.11 26 t/46 €to 19.30-21.00Hirvilahden nuorisoseurantalo, Niemisjärventie 41tanssinohjaaja Markku TuononenSopii aloittelijoille. Ilmoittautuminen pareit-tain, molemmat ilmoittautuvat omalla nimellään ja maksavat kurssimaksun.

RiistaVesi

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Irma Karpoffpuh. 017 184 744 tai 044 718 [email protected]

Pirkko Räsänen(kielet)puh. 044 718 [email protected]

Petra Lisitsin-Mantere 17.12.10 asti(musiikki)puh. 044 718 [email protected]

Musiikin yhteyshenkilö:Raili Sormunen 3.1.11 alkaenpuh. puh. 044 718 [email protected]

Liikunta-, Kulttuuri-, Tyky-, ja Virikesetelit• Hyväksymme Smartumin, Luotto-kunnan, RJ-Kuntoiluseteli Oy:n setelit. Hyväksyminen edellyttää niiden toimit-tamista Kuopiossa opiston toimistoon (Puistok. 20, aukioloaikana) viim. 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää. Riistavedellä voi tuoda setelit:• Riistaveden yläkoulu, Koulutie 12 (Sirkka Pennanen, puh. 017 187 782), ti-ke klo 7.30-15.30, to klo 10.30-17.30

KUVataiDe110664 Keramiikka26.03.-16.04.11 20 t/29 €Riistaveden koulu, Koulutie 12, kuvaamataidon luokkamuotoilija (AMK) Heli PelkonenKokoontumiskerrat 26.- 27.3. la-su 9.30-14.30, 9.4. la 9.30-13.45 ja 16.4. la 9.30-12.00. Muotoillaan savesta käsinra-kentamalla ja apumuotteja käyttäen astioita, esineitä ja veistoksia. Sopii yli 7-vuotiaille sekä aloittelijoille, että edistyneille. Saven ja lasitteet voi ostaa opettajalta. Hinta sisältää 4 € polttomaksua, josta ei saa alennusta.

KÄDentaiDOt110674 Punontaa moneksi16.03.-06.04.11 16 t/27 €ke 17.30-20.45Melalahden koulu, Keskustie 29, musiikkiluokkakäsi- ja taideteoll.op. Varpu VidgrenPunotaan monenlaisia materiaaleja (pape-ria, räsyä, kahvipusseja) pieniksi käyttö- ja koriste-esineiksi erilaisilla punontatekniikoilla oman kiinnostuksen ja taitojen mukaan. Sopii aloittelijoille sekä aikaisemmin harras-taneille. Lista tarvittavista materiaaleista toimitetaan ilmoittautuneille.

tietOteKniiKKa110501 Tekstinkäsittely senioreille - Open Offi ce17.01.-09.02.11 24 t/33 €ma, ke 17.30-20.00Riistaveden koulu, Koulutie 12, atk-luokkaatk-ohjaaja Seppo RemesOpetellaan tekstinkäsittelyn perustoiminnot ilmaisella Open Offi ce -ohjelmistolla rauhal-liseen tahtiin. Opitut perustaidot auttavat laatimaan asiakirjasi helposti ja vaivatto-masti. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot. Opintosetelietuus.

110504 Internet ja sähköposti senioreille14.02.-23.03.11 30 t/41 €ma, ke 17.30-20.00Riistaveden koulu, Koulutie 12, atk-luokkaatk-ohjaaja Seppo RemesTutustutaan internetin käyttöön rauhalliseen tahtiin. Perehdytään tiedonhakuun ja sähkö-postin käyttämiseen sekä internetin palve-luihin. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot. Opintosetelietuus.

110663 Kuvankäsittelyn jatkokurssi senioreille28.03.-13.04.11 18 t/25 €ma, ke 17.30-20.00Riistaveden koulu, Koulutie 12, atk-luokkaatk-ohjaaja Seppo RemesKerrataan kuvankäsittelyn perusteita ilmai-sella Picasa -ohjelmalla. Opetellaan rauhalli-seen tahtiin kuvankäsittelyä ja kuvien siirtoa kansioihin sekä kuvien postitusta. Opintosetelietuus.

taitOtUpaaVOin OpetUs

Koulutie 12, 71160 Riistavesipuh. 017 187 [email protected]

Avoinna:ti, ke 7.30-15.30to 10.30-17.30

Kangaspuissa on valmiina erilaisia loimia, joihin voit kutoa monen tyylisiä ja värisiä kodin tekstiilejä, asusteita ja vaatekankaita oman tarpeesi ja makusi mukaan. Lisäksi saat ohjaajalta opastusta neulonnassa, kirjonnassa, nypläyksessä, ompelussa ym. käsitöissä. Myytävänä myös kudonnassa tarvittavia materiaaleja. Ilmoittaudu ennak-koon suoraan ohjaajalle.

Maksu: 4,80 €/päivä + materiaalit.Alennukset: Työttömille 50 % alennus päivämaksusta (ei materiaaleista)Opintosetelietuus 1 € päivämaksusta.

VehmeRsalmi

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Irma Karpoffpuh. 017 184 744 tai 044 718 [email protected]

Petra Lisitsin-Mantere 17.12.10 asti(musiikki)puh. 044 718 [email protected]

Musiikin yhteyshenkilö:Raili Sormunen 3.1.11 alkaenpuh. puh. 044 718 [email protected]

Liikunta-, Kulttuuri-, Tyky-, ja Virikesetelit• Hyväksymme Smartumin, Luottokun-nan, RJ-Kuntoiluseteli Oy:n setelit.

Hyväksyminen edellyttää niiden toimitta-mista Kuopiossa opiston toimistoon (Puistok. 20, aukioloaikana) viim. 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää. Vehmersalmella • opiskelijaa pyydetään ottamaan yhteyttä Irma Karpoffi in puh. 017 184 744 tai 044 718 4744

Vehmersalmen osaston opiskelijat ry vuosikokous pidetään ke 2.2.11 klo 18 alkaen Vehmersalmen koulun tekstiilityön luokassa.

Sydämen asialla –yleisluentosarjaLuentosarja toteutetaan yhteistyössä Kuopion Sydänyhdistys ry:n kanssa. Luennot pidetään Kuopiossa ja niitä on mahdollista seurata etäluentona Vehmersalmen koulun (Vehmersalmen-tie 27) englannin luokassa. Kts. Yleislu-ennot ja tapahtumat

28. TaideVehmer -leiri 6.-9.6.11, Vehmersalmen koululla aiheina mm. kuvataide, musiikki, sirkus ja käsityö. Leiri toteutetaan yhteistyössä Nuorisotalo Majakan kanssa. Tarkempia tietoja huhtikuussa.

liittOla, RÄsÄlÄ110658 Teatteri-ilmaisu13.02.-29.05.11 36 t/55 €su 18.30-21.00Liittola, Räsälä, Leppävirrantie 5Tuula HöyläValmistetaan pienimuotoinen näytelmä valmiin tekstin pohjalta. Sopii myös 7-16 -vuotiaille.

mUstinlahDen KYlÄtalO110659 Verkonpauloituskurssi18.01.-01.03.11 21 t/35 €ti 18.30-21.00Mustinlahden kylätalo, Mustinlahdenranta 11, kudontaluokkaRisto LipponenPauloitusta, riimutusta ja korjausta.

VehmeRsalmen KOUlU110675 Lossiteatteri07.02.-23.05.11 42 t/64 €ma 18.00-20.30Vehmersalmen koulu, Vehmersalmentie 27, musiikkiluokkaSari SiltavuoriEnsimmäinen kokoontuminen 7.2. klo18, muut kokoontumiset sovitaan myöhemmin. Alaikäraja 10 vuotta.

110343 Punontaa kierrätysmateriaaleista28.01.-12.02.11 16 t/27 €Vehmersalmen koulu, Vehmersalmentie 27, tekstiilityöluokkakäsi- ja taideteoll.op. Minna KoskinenKokoontumiskerrat 28.-29.1., 11.-12.2. pe 17.30-21.00, la 10.00-13.30. Tuo muka-nasi pahvia, papereita, vanhoja tapetteja, liimaa, romua, naruja, lankoja, matonkuteita tms., jonka pohjalta lähdetään punomaan tuotteita ja opetellaan uutena tekniikkana tuulimylly.

110361 Tietokone tutuksi senioreille18.01.-03.02.11 18 t/25 €ti, to 17.30-20.00Vehmersalmen koulu, Vehmersalmentie 27, atk-luokkaatk-ohjaaja Seppo RemesVarttuneen aikuisen ensimmäinen tietoko-nekurssi, jossa tutustutaan mikrotietoko-neeseen aivan alkeista alkaen rauhallisesti ja kiireettä. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Opetellaan Windows-käyttöjärjestelmän perusteita, hiiren käyttö, ohjelmien käynnis-täminen, tekstin kirjoitus, tietojen tallenta-minen ja tulostaminen. Lisäksi tutustutaan virustorjuntaan. Opintosetelietuus.

INTERNETAjan tasalla oleva kurssitarjonta netissä 24h/vrk

http://kansalaisopisto.kuopio.fi >Ilmoittautuminen>Internet>Kurssien haku>

alkamisajankohta Tulevat kurssit. Kurssien selailua varten ei tarvitse kirjautua sisään.

Page 8: Kuopion kansalaisopisto - Opinto-opas kevät 2011

KUOPIO COMMUNITY COLLEGE

KUOPION KANSALAISOPISTO OpintO-Ohjelma

110362 Tekstinkäsittely senioreille - Open Office08.02.-03.03.11 24 t/33 €ti, to 17.30-20.00Vehmersalmen koulu, Vehmersalmentie 27, atk-luokkaatk-ohjaaja Seppo RemesOpetellaan tekstinkäsittelyn perustoiminnot ilmaisella Open Office -ohjelmistolla rauhal-liseen tahtiin. Opitut perustaidot auttavat laatimaan asiakirjasi helposti ja vaivatto-masti. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot. Opintosetelietuus.

110364 Kuvankäsittely ilmaisohjelmalla senioreille15.03.-05.04.11 21 t/29 €ti, to 17.30-20.00Vehmersalmen koulu, Vehmersalmentie 27, atk-luokkaatk-ohjaaja Seppo RemesOpetellaan rauhalliseen tahtiin kuvankäsit-telyn perusteita. Ohjelmana on interne-tistä helposti kotikoneelle ladattava Picasa -kuvankäsittelyohjelma. Lisäksi tutustutaan skannerin käyttöön. Sopii henkilöille, joilla on tietokoneen peruskäyttötaidot. Opinto-setelietuus.

KaRttUla

Kuopion toimisto avoinna opetuskaudella 10.1.11 alkaen:ma, ti, to, pe 9-12, ke 12-17 puh. 017 265 7381 ilmoittautuminenpuh. 017 184 722 toimisto

ma-pe 9-14puh. 017 184 712 [email protected]

Kuopion kansalaisopistoPuistokatu 20, 70110 [email protected]

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Anu Tuomisaaripuh. 044 718 [email protected]

Irma Karpoff (kädentaidot)puh. 017 184 744 tai 044 718 [email protected]

Petra Lisitsin-Mantere 17.12.10 asti(musiikki)puh. 044 718 [email protected]

Musiikin yhteyshenkilö:Raili Sormunen 3.1.11 alkaenpuh. 044 718 [email protected]

Liikunta-, Kulttuuri-, Tyky-, ja Virikesetelit• Hyväksymme Smartumin, Luotto-kunnan, RJ-Kuntoiluseteli Oy:n setelit. Hyväksyminen edellyttää niiden toimit-tamista Kuopiossa opiston toimistoon (Puistok. 20, aukioloaikana) viim. 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää.

Karttulassa voi tuoda setelit• ma-pe klo 8.00-15.30, Karttulan kunnanviraston neuvonta, Kissakuusentie 6, 2. krs.

Opinto-ohjelma kevät 2011 jakeluOpinto-ohjelma on jaettu Viikkosavon liitteenä la 4.12.2010. Lisäksi Karttu-lassa voi noutaa kevään opinto-ohjelman kunnanvirastolta tai kirjastolta niiden aukioloaikoina.

KUVataiDe110717 Jussilan kuvataideryhmä10.01.-21.03.11 20 t/34 €ma 12.00-13.30Jussilan työ- ja toimintakeskus, Sairaalatie 102, työtilamuotoilija (AMK) Heli PelkonenVapaata taideilmaisua maalaten ja piirtäen. Tutustutaan eri materiaaleihin. Hinta sisältää 10 € materiaalimaksua, josta ei saa alennusta.

liiKUnta110711 Kehonhuolto13.01.-14.04.11 13 kertaa/26 € to 16.00-17.00 Karttulanlahden koulu, Kirkkotie 17, liikuntasaliryhmäliikuntaohjaaja Anitta HeikkinenLihaskunnon kehittämiseen, rangan liikku-vuuteen ja venyttelyyn painottuva liikunta-ryhmä. Opetusta 60 min/kerta.

110712 Muokkausjumppa naisille13.01.-14.04.11 13 kertaa/26 €to 17.00-18.00Karttulanlahden koulu, Kirkkotie 17, liikuntasaliryhmäliikuntaohjaaja Anitta HeikkinenAlkulämmittely helpoilla askelsarjoilla, tehokkaita koko kehon lihaskuntoharjoituk-sia ja lyhyt venyttelyosuus. Opetusta 60 min/kerta.

tUUsniemi

Kuopion toimisto avoinna opetuskaudella 10.1.11 alkaen:ma, ti, to, pe 9-12, ke 12-17 puh. 017 265 7381 ilmoittautuminenpuh. 017 184 722 toimisto

ma-pe 9-14puh. 017 184 712 [email protected]

Kuopion kansalaisopistoPuistokatu 20, 70110 [email protected]

Tuusniemen toimisto avoinna opetuskaudella:ma-pe 9-15puh. 017 689 0446Keskitie 34-38, Koulukeskus Turula

koulun kansliaSenja [email protected]

Opintoneuvonta ja suunnittelu:Tiina Räsänenpuh. 044 718 [email protected]

Liikunta-, Kulttuuri-, Tyky-, ja Virikesetelit• Hyväksymme Smartumin, Luotto-kunnan, RJ-Kuntoiluseteli Oy:n setelit. Hyväksyminen edellyttää niiden toimit-tamista Kuopiossa opiston toimistoon (Puistok. 20, aukioloaikana) viim. 10 vrk ennen kurssin alkamispäivää. Tuusniemellä voi tuoda setelit:• Koulukeskus Turula, Keskitie 34-38 (Senja Puodinketo) ma-pe klo 9-15

Opinto-ohjelma kevät 2011 jakeluOpinto-ohjelma on jaettu Viikkosavon liitteenä la 4.12.2010. Lisäksi Tuusnie-mellä voi noutaa kevään opinto-ohjel-man kunnanvirastolta tai kirjastolta niiden aukioloaikoina.

mUU KOUlUtUs110589 Metsästäjäkurssi22.02.-29.03.11 13 t/12 €Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, 140 LuokkaTaisto KrögerKokoontumiskerrat 22.2.,1.3. ti 18.00-19.30 ja 15.3., 22.3., 29.3. ti 18.00-20.15Kurssi valmentaa metsästäjätutkintoon. Tutkintopäivät ilm. myöhemmin.

Kielet110596 Karjalan kieli ja kulttuuri20.01.-17.02.11 9 t/8 €to 18.00-20.30Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, 138 KieliluokkaOlga KuuselaKokoontumiskerrat 20.1., 3.2., 17.2. Tulgua kuundelemah da pagizemah karjalan kielel! Karjalan kielestä, kulttuurista ja elämän tavoista kiinnostuneille tarkoitettu kurssi. Kurssi sisältää seuraavat aiheet: karjalazet pruazniekat, syömizet, ruavot da taloit.

KUVataiDe110505 Lasinsulatus ja mosaiikki21.01.-23.01.11 20 t/29 €pe 18.00-21.00la, su 9.00-16.00Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, 69 KuvataideIrja HachmannOpitaan lasinsulatustekniikka, sulatuskelpoi-set lasit, poltto-ohjelmat, muottien valmistus ja käsittely, uunit sekä lasien kanssa sulatet-tavat materiaalit. Valmistetaan pienimuotoi-sia tasotöitä. Mosaiikkityössä käydään läpi tarvittavat työkalut, pohjat, alustat, liimat ja laastit sekä eri mosaiikkitekniikat. Voit tehdä ikkuna- tai seinäkoristeen tai päällys-tää kukkaruukun tai tarjottimen. Voit tuoda omia värillisiä lasipaloja. Opettaja tuo mate-riaalit ja välineet. Ota mukaan muistiinpa-novälineet, laastaria ja spriiliukoinen tussi. Materiaalimaksu työn koosta riippuen 25-85 €. Hinta sisältää 12 € uuninkäyttö- ja materiaalimaksua, josta ei saa alennusta.

110506 Tiffany-lyijylasi-mosaiikki18.03.-20.03.11 20 t/23 €pe 18.00-21.00la, su 9.00-16.00 Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, TyöpajaIrja HachmannSopii aloittelijoille sekä jo pitempään harras-taneille lasin ystäville. Käymme läpi mm. lasin historiaa, raaka-aineita ja valmistus menetelmiä sekä erilaisia lasilaatuja ja tiffany -tekniikassa tarvittavat työkalut ja koneet. Ehdit valmistaa joko lampunvarjostimen tai tasotyön. Opettaja tuo mallikirjat, työkalut, lasit ja tarvikkeet. Ota mukaan laastaria ja spriiliukoinen tussi. Hinta sisältää 6 € työka-lukorvausta, josta ei saa alennusta.

KÄDentaiDOt110406 Puutarhan punotut koristeet29.04.11 7 t/6 €pe 13.00-18.30 Tuusjärven koulu, Hoikantie 8, luokkaPirkko Kuikka Opitaan punomaan erilaisia kaaria, aitoja, säleikköjä, reunuksia, näkösuojia, lintuja ja palloja. Sopii myös vasta-alkajille. Materiaa-lit: pajut, risut ja muut oksat. Voit yhdistellä narua, metallilankaa ym.

110426 Hybertufa-turvebetoni -kurssi14.05.-22.05.11 26 t/23 €la 10.00-15.00su 10.00-15.30Savetar, Hoikantie 751, saliMinna RajamoSementistä, hiekasta ja turpeesta valmis-tamme turvebetonia, josta teemme muot-teja apuna käyttäen hengittäviä ruukkuja, eläviä kivihahmoja, omannäköisiä laattoja, lintujen kylpyaltaita sekä ikiaikaiselta näyttä-viä kivipenkkejä.

110432 Kevätkukkia19.03.11 8 t/7 €la 9.30-16.00Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, 69 KuvataidePhimrata HätinenNarsisseja, tulppaaneja ja ruusuja thaimaa-laiseen tapaan metallilangasta ja värikkäästä joustokankaasta. Materiaalit n. 12 € voi ostaa opettajalta.

110437 Sudenkorentoja ja lintuja silkistä19.02.11 8 t/7 €la 9.30-16.00Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, 69 KuvataidePhimrata HätinenLintuja ja hyönteisiä thaimaalaiseen tapaan metallilangasta ja joustokankaasta koris-teina helmet. Materiaalit n. 10 € voi ostaa opettajalta.

110441 Talvikukkia silkistä29.01.11 8 t/7 €la 9.30-16.00Ruskilan koulu, Luostaritie, luokkaPhimrata HätinenOrkideoita thaimaalaiseen tapaan metallilan-gasta ja joustokankaasta. Materiaalit n. 12 € voi ostaa opettajalta.

110493 Metallilankatyöt18.01.-01.03.11 21 t/18 €ti 12.00-14.30Tuusniemen toimintakeskus, Ylätie 1, saliKaarina Leskinen Valmistetaan metallilangasta helmin koristel-len esim. koruja ja sisustusesineitä.

tapahtUmat• ke 2.3.11 klo 18.00- 20.00 Venäläisen runon ja laulun iltaMonikulttuurikeskus Kompassi, Myllykatu 1-3, Kuopio Runoja ja musiikkiesityksiä suomeksi ja venäjäksi. Teetarjoilua ja pientä purtavaa. Tule viihtymään!

• 1.-3.3.11 pe klo 14-18, la-su klo 11-16Taide- ja taitoaineiden kevätnäyttelyPuistokartano, Puistokatu 20, Kuopio

Kevään konserttisarjaKuopion kansalaisopiston opiskelijat tarjoavat keväällä 11 konserttisarjan musiikillisia makupaloja. Seuraa opiston ilmoittelua ja nettisivuja http://kansalaisopisto.kuopio.fi

• ke 26.3.2011 klo 16.00Sekakuoro Veljsiskot, KevätkonserttiKuopion Kaupungintalon juhlasali.Konsertissa esiintyy kansalaisopiston kuorot.

YleislUentOsaRjatVAPAAEHTOISTOIMINTA VOIMAVARANALuennoilla perehdytään vapaaehtoistyö-hön. Mitä on olla vapaaehtoistyöntekijä? Vapaaehtoistyön historia ja merkitys ja paikalliset toimijat. Luennot järjestetään yhteistyössä Valikko-työryhmän kanssa. Luennoille on vapaa pääsy ja kahvitarjoi-lut aina ennen luentoa klo 16.30-17.00.

• ke 12.1.11 klo 17.00-18.30Vapaaehtoisuus kansalaistaitona Puistokartano, Puistok. 20, B059 Opistosalisosionomi (AMK) Katja Hämäläinen-Puhakka

• ke 26.1.11 klo 17.00-18.30Miten kohtaamme toisemme eri yhteisöissä? Valtuusto-virastotalo, Suok. 42, valtuustosali, 1. krsYTT, sosiaalipsykologi Kaarina Mönkkönen

• to 3.2.11 klo 17.00-18.30Vapaaehtoistoiminnan paikalliset toimijat Kuopiossa Valtuusto-virastotalo, Suok. 42, valtuustosali, 1. krsMm. suunnittelija Päivi Kiiskinen kansalaistoiminnan keskus Tukipilarista.

SYDÄMEN ASIALLALuentosarja toteutetaan yhteistyössä Kuopion Sydänyhdistys ry:n kanssa. Puistokartano, Puistokatu 20, Kuopio, B059 Opistosali. Luentoja on mahdol-lista seurata etäluentona Vehmersalmen koulun (Vehmersalmentie 27) englannin luokassa.

• to 27.1.11 klo 18.15-19.45Kevennä kotitöitä - säästä sydäntäsikouluttaja Laila Mujunen

• to 24.2.11 klo 18.15-19.45Suu puhtaaksi - asiaa suun terveydenhoidosta.suugienisti Hanna Hytönen

• to 24.3.11 klo 18.15-19.45Suomen kansa kuntoonterveystieteiden maisteri Kyösti Miettinen

• to 14.4.11 klo 18.00-19.45Hiljaa hyvää tulee - rauhoittuminen elämän voimana. psykologi Terttu Hult

ILOA JA VOIMAA OMAISHOITAJAN ARKEENLuennoilla tarkastellaan asioita omaishoitajan arjen näkökulmasta. Annetaan perustietoa omaishoidosta ja omaishoitoon liittyvistä ihmissuhde- ja jaksamiskysymyksistä. Lisäksi tutus-tutaan Kuopion paikallisiin järjestöi-hin, jotka toimivat omaishoitajuuden ytimessä. Luennot järjestetään yhteis-työssä Kuopion omaishoidon verkoston kanssa. Luennoille on vapaa pääsy ja kahvitarjoilut aina ennen luentoa klo 16.30-17.00.

•ke 16.2.11 klo 17.00-18.30Omaisen hoitaminen ja tukiviidakko Valtuusto-virastotalo, Suok. 42, valtuustosali, 1. krsTTM Marketta Uusitalo, Kuopion kaupunki/omaishoidon tuki

• ke 16.3.11 klo 17.00-18.30Omaisen kohtaaminen ja arjessa jaksaminen Valtuusto-virastotalo, Suok. 42, valtuustosali, 1. krsYTT, sosiaalipsykologi Kaarina Mönkkönen

• to 14.4.11 klo 17.00-18.30Omaishoidon paikalliset toimijat ja tukiverkot Valtuusto-virastotalo, Suok. 42, valtuustosali, 1. krsPaikalliset toimijat mm. Pirkko Kuukkanen, Kuopion seudun omaishoitajat ja läheiset ry

110564 Hopealankaketjut12.01.-02.03.11 21 t/18 €ke 18.00-20.30Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, TyöpajaMaija Liisa NeuvonenAlkeiskurssin suorittaneille. Hopealangasta erilaisia kaula- ja ranneketjuja. Ensimmäisellä kerralla 12.1. suunnittelu ja tarvikkeiden yhteistilaus. Kurssi jatkuu 26.1.

tietOteKniiKKa110606 Internetin alkeet13.01.-17.02.11 6 kertaa/14 € to 18.00-20.00Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, Atk-luokkaJani OvaskainenPerehdytään internetin käyttöön rauhalli-seen tahtiin. Opitaan tiedonhakua, sähkö-postin- ja www-palveluiden käyttöä. Kurs-sille tulevilta edellytetään Tietokone tutuksi -kurssia tai vastaavaa atk:n alkeiden osaa-mista. Opetusta 120 min/kerta.

110609 Internetin jatkokurssi24.02.-07.04.11 6 kertaa/14 € to 18.00-20.00Turulan koulukeskus, Keskitie 34-38, Atk-luokkaJani OvaskainenInternetin käytön jatkokurssi alkeet jo osaa-ville. Tiedonhaku, hakukoneet, sähköposti, www-palvelut, tiedonsiirto internetistä omaan käyttöön ja tietoturva. Opetusta 120 min/kerta.

INTERNETAjan tasalla oleva kurssitarjonta netissä 24h/vrk

http://kansalaisopisto.kuopio.fi>Ilmoittautuminen>Internet>Kurssien haku>

alkamisajankohta Tulevat kurssit. Kurssien selailua varten ei tarvitse kirjautua sisään.

to 9.12.10 klo 12-18 ”TÄHTITUISKU”

Jouluinen opintoneuvontapäivä ja myyjäiset

Puistokartanossa (Puistokatu 20).

Tervetuloa!