kauttua esite

16

Upload: jabadabaduu

Post on 02-Mar-2016

231 views

Category:

Documents


0 download

DESCRIPTION

kauttua esite

TRANSCRIPT

Page 1: Kauttua esite
Page 2: Kauttua esite

Vanha Kauttua – vesivoiman

kupeessa

Raudasta paperiin ja

pakkauksiin

Vanha Kauttua on syntynyt runsaan 320 vuoden aikana raudan ja paperin jalostuksen ympärille. Kuitenkin jo yli tuhat vuotta sitten Kauttua on ollut merkittävä asuinpaikka, josta esimerkkinä Kauttualla on mm. Pohjoismaiden suurin tutkit-tu viikinkiajan hautakalmisto, Luistari. Ennen raudanvalmistusta, 1500-luvulla, Kauttuan läpi virtaavan Eurajoen kosket antoivat voimaa vilja-myllyille.

Myllyoikeuksien ja koskien haltija, vapaaherra Lorenz Creutz, oli perehtynyt Keski-Euroopassa raudanvalmistukseen. Creutz oli Turun ja Porin läänin maaherra sekä Suomen vuoritoimen johta-ja. Kun lähiseudun metsien puuta oli tarjolla hii-lenpolttoon ja talonpoikia saatiin työhön seppien rinnalle, täyttyivät raudanvalmistuksen edelly-tykset.

Vuonna 1689 vuorikollegio myönsi Creutzille pri-vilegion rautaruukin perustamiseen. Kauttualle ei rakennettu raudanvalmistukseen omaa masuunia, vaan rauta tuotiin aluksi Teijosta ja myöhemmin Ruotsista harkkorautana.

Page 3: Kauttua esite

Raudasta paperiin ja

pakkauksiin

Kankivasaran viereen rakennetun nip-puvasaran avulla tehtiin myös ohuita tankoja ja nauloja. Muita tuotteita olivat mm. sorkkaraudat, kettingit ja hevo-senkengät.Satakuntalainen liikemies Antti Ahl-ström osti Kauttuan ruukin v. 1873. Vuosisadan lopulla, kun raudan valmis-tustekniikka Kauttualla vanheni ja mark-kinat tiukkenivat, ruukkitoiminta taantui. Oma maataloustuotanto alkoi tuottaa jo enemmän tuloja kuin raudanvalmistus. Raudantuotannon rinnalla alettiin ke-hittää 1900-luvun taitteessa puunjalos-tusta, ensin sahaustoimintaa ja sitten paperin jalostusta eri muodoissa.

Myöhemmin rautaa saatiin myös Kul-laan Leineperistä Kauttualle taottavaksi. Ruukkitoiminta jatkui Creutzin jälkeen Timm- ja Falck -sukujen johdolla. Suu-rimmillaan tuotanto oli 1800-luvun puo-livälissä, jolloin Kauttua oli maan johtava kankiraudan tuottaja.

Page 4: Kauttua esite

1689 perustettiin rautaruukki Kauttuan kosken rannalle. Ruukin jälkeen käynnistetty sahaustoi-minta jäi pieneksi.

1907 aloitti paperitehdas, joka moneen kertaan laajennettuna on edelleen suuri työnantaja. (Nyk. Jujo Thermal Oy ja Ahlstrom Tampere Oy)

1937 käynnistettiin paperitehtaan kyljessä pak-

kausten valmistus. Pian tämä jalostamoksi sanot-tu yksikkö siirtyi silloisena Euran Paperina nykyi-selle paikalleen.

1989 teollisuutta oli harjoitettu 300 vuotta.

Vanha ruukkikylä avautui entistä enemmän myös ruukkialueen ulkopuolelta tuleville. Euran kun-nan, teollisuuden ja muiden tahojen yhteistyössä kehitettiin ympäristöä ja matkailua. Alueelle pe-rustettiin Pyhäjärvi-instituutti.

1990-luvulla teollisuutta yhtiöitettiin. Uutena yksikkönä käynnistyi v. 1992 suomalais-japanilai-nen lämpöpapereita valmistava yritys (Jujo Ther-mal Oy).

Vuosituhannen vaihteessa pakkaustehtaille tuli uudet omistajat. (Amcor Flexibles Finland Oy ja A&R Carton Oy).

Kauttuan ympäristö- ja matkailusuunnitelmien toteuttaminen on jatkunut vaiheittain.

Ruukin pitkä historia

Page 5: Kauttua esite

Sepäntien kyläraittiKauttuan kyläkuvan kannalta merkittä-vä maiseman muokkaaja on ollut kylän halki kulkeva, jo myöhäiskeskiajalla tunnettu maantie, Sepäntie. Vanhat punamullatut asuinrakennusrivit reu-nustavat tietä. Edelleen asuntokäytös-sä olevat rakennukset ovat pääosin 1800-luvulta, joitakin rakenteita peräi-sin 1700-luvulta.

Vanha saha1900-luvun vaihteessa joen rannal-le rakennettu saha on toiminut viime vuosina tapahtumien näyttelyalueena. Hyvin säilyneen rakennuksen kyljessä kulkee puinen vesikouru.

PalokunnantaloRakennusmestari Arthur Fagerholm laati Mikolanmäellä sijaitsevan Kaut-tuan WPK:n talon eli palokunnantalon piirustukset 1916. Talo oli tehdasyh-dyskunnan työläisten sosiaalisen elä-män keskus. Nykyään se toimii juhla-tilana.

Punamullanvärittämää

kulttuurihistoriaa

MikolanmäkiMikolanmäellä sijaitsee 1920 valmis-tuneita työväenasuntoja. Sepäntien asuntoihin verrattuna nämä rakennuk-set ovat väljempiä ja niitä ympäröi pi-hamaa.

Page 6: Kauttua esite

Historian vaiheet

näkyvät ympäristössä

Ruukinkartanonaikaan

Kauttuan tuotannon kehitys näkyy ympäristös-sä rakennuksina ja rakenteina. Ruukin alkuajoil-ta ovat muistoina vain holvikellarit, jotka si-jaitsevat ns. keskusrakennuksen aittojen sisällä. Tuotantoon liittyvistä rakennuksista on jäljellä ainoastaan hiilisuuli vuodelta 1876. Sen sijaan seppien asunnot keskiaikaisen maantien, Sepän-tien, varrella ovat hyvin säilyneet.

Ruukin ensimmäinen päärakennus toteutettiin 1780-luvulla. Mahdollisesti siitä on kellariosia seuraavan, v. 1802 valmistuneen päärakennuksen perustuksena. Keltaiseksi maalattu ruukinkarta-no, nykyinen Kauttuan Klubi, sijaitsee Sepäntien ja purettujen kankivasarapajojen välissä. Tähän uusklassistiseen rakennukseen lisättiin 1820-lu-vulla päätysiivet. Samalta ajalta on myös vierei-nen kellotapuli.

Page 7: Kauttua esite

Pajavasaran pauke vaihtuimaatalouteen

Maatalouden aikaanKauttuan Klubia vastapäätä Sepän-tien toisella puolella sijaitsevat maa-taloustuotantoon liittyvät rakennukset 1900-luvun alusta lähtien: asuinraken-nukset Pehtoori ja Renkipirtti, maaseu-tutyöväen majoitusrakennus Kyöpeli, talli, ratasvaja, vilja-aitta ja maitokoppi.

Kauttuan KlubiAlkuaan omistajan asuntona toiminut ruukinkartano oli alueen merkittävin rakennus raudanvalmistuksen aikoi-hin. Nyt rakennuksessa toimii edusta-va ravintola ja yksilöllinen hotelli.Klubin kauniit juhlasalit ja entisaikaa kunnioittava sisustus luovat ainutker-taiset puitteet erilaisiin juhliin ja tilai-suuksiin. Idyllistä tunnelmaa eivät saa rikottua edes tarinat salaneuvoksen ja Valkean Neidon kummituksista, joi-den huhutaan liikkuvan kartanossa.

Klubin puistoalueeseen liittyvä kello-tapuli on ainutlaatuinen Suomessa. Rakennuksen alaosa toimi kartanon halkovajana ja kellossakin oli vain tun-tiviisari. Nyt rakennuksessa on satun-naisesti kesäaikaan aukioleva näytte-lytila.

Kyöpeli oli 1900-luvun alussa maaseu-tuväen majoitustalo. Sittemmin raken-nuksessa ovat toimineet mm. pakari ja postitoimisto. Kyöpeli toimii nykyään kesäkahvilana.Nykyään osa rakennuksista on yksi-tyiskäytössä.

Page 8: Kauttua esite

1

13

2

1412

PALOKUNNANTALORuukin Helmi on ihanteel-linen perhe- ja yritysjuhlien pitopaikka.www.ruukinhelmi.fi

PYHÄJÄRVI-TEATTERIMaineikas katettu kesä-teatteriKs. lisätietojawww.pyhajarviteatteri.fi

JOKISAUNA JA DESIGNPESULAAlvar Aallon suunnittelema rakennus. Kahvila, sauna ja designmyymälä. www.jokisauna.com

TEHDASMUSEOKauttuan tehtaitten kiehtova historia avautuu kävijöille haus-kasti. Avoinna kesäaikaan.http://www.eura.fi/kulttuuri

RANTASAUNAUpea vanha rantasauna Pyhäjärven rannalla. Vuok-rattavissa.www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi

Kauttuaruukinpuisto

Page 9: Kauttua esite

10

4

7

11

5 83

6

15

9

KAUTTUAN KLUBIUusklassinen ruukin ensimäi-nen päärakennus. Hotelli- ja ravintolapalveluita. www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi

TERASSITALOAlvar Aallon suunnittelemaasuintalo. Majoituskäytössä.www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi

KYÖPELIRakennuksessa toimii kesä-kahvila.www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi

VILLA AHLSTRÖMToimii Pyhäjärvi-instituuttina.www.pyhajarvi-instituutti.fi

VILLA AALTOAlvar Aallon suunnittelema rakennus. Majoituskäytössä.www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi

HALLITALOKauppa- ja toripuotiraken-nus 1920-luvulta. Majoitus-käytössä.www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi

ALINEN KOSKIVanhan kivisen Myllysil-lan vierellä ovat vanhojen myllyjen rauniot.

TALLINMÄKITallin ja vanhojen maata-lousrakennusten rajaama nykyinen tapahtuma-aukio.

LINNAVUORIKivikautiselle vartiovuorellesytytettiin merkkituli vainolaisen uhatessa.www.eura.fi/kulttuuri

VANHA SAHA1905 rakennettu saha ja silta.

Ruukinpuiston alueen kartta

Page 10: Kauttua esite

Paperiteollisuusaloitti Kauttuan

kultakauden

Ahlström-yhtiö päätti 1905 perustaa Kauttualle puuhiomon ja paperitehtaan. Rakennus oli koneis-tuksineen toimintavalmiina vuodenvaihteessa 1907-08. Paperikoneiden energia saatiin höyry-voimalasta, joka toi paikkakunnalle tehtaanpii-pun. Tehdasta laajennettiin asteittain. Tehdas toi yhdyskuntaan puuvaltaisen rakentamisen sekä tiilen että betonin.

Tehtaan myötä Kauttuan asukasmäärä kasvoi verrattuna ruukin aikoihin. Varsinkin naisia pal-kattiin uusiin erikoistuneisiin työtehtäviin.

Suuri muutos oli myös rautatien avaaminen Kauttualle 1912. Rahtitavaran lisäksi junat kul-jettivat myös matkustajia.

Esineistöä vuosisatojen varrelta on nähtävissä Kauttuan tehtaitten museossa.

Kauttua on ainutlaatuinen paikka Suomessa, sillä täällä teollisuus on yhtäjaksoisesti toiminut yli 300 vuotta.

Euran kanssa Kauttua muodostaa tänäkin päi-vänä Suomen teollistuneimman kasvualueen.

Page 11: Kauttua esite

Villa AhlströmUuden paperitehtaan mukana Kauttu-alle tuli paikallisjohtaja, jolle rakennet-tiin oma edustusasunto Säkylän Py-häjärven rannan tuntumaan. Omistajan mukaan nimetty Villa Ahlström valmis-tui vuonna 1911 arkkitehti Jarl Eklun-din piirustusten mukaan.Alunperin metsä erotti päärakennuk-sen järvestä, mutta v. 1916 tunnetut suunnittelijat Svante ja Paul Olsson laativat talon ja järven väliin puutarha- ja puistosuunnitelman. Alkuperäinen suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. Nykyisin Pyhäjärvi-instituutin käytössä olevassa kivisessä päärakennuksessa yhtyvät myöhäisjugendin ja klassismin piirteet.

Rhododendron-tarha, jossa kasvavat kaikki suomalaiset alppiruusulajikkeet (17 erilaista).

Kauttuan Ruukinpuistossa toimivan Pyhäjärvi-instituutin tehtävinä on edis-tää ja kehittää elintarviketaloutta ja ympäristöä koskevaa koulutusta, tutki-musta ja muuta kehitystoimintaa. Sen erityisosaamisalueisiin kuuluvat elintar-viketalous sekä vesistöjen tila, vesien-suojelu ja -kunnostus.Sen tavoitteena on turvata Satakun-nan elintarviketuotannon kilpailukykyä kestävästi, parantaa vesien tilaa sekä lisätä ja soveltaa tietoutta vesistöjen kunnostuksessa.

Luonto sekä hoidetut puistot ja puutar-hat ovat kuuluneet kartanomiljööseen. Historian hengessä tehtyjä, mutta uu-sia suunnitelmia toteutetaan asteit-tain. Vuonna 2007 Pyhäjärvi-instituutin viereiseen hongikkoon perustettiin

HistoriallinenSäkylän

Pyhäjärven ympäristö

PyhäjärviPyhäjärvi on lähes kokonaan yhtä saa-retonta avointa selkää. Kyseessä onkin yksi Suomen suurimmista yhtäjaksoi-sista selkävesistä. Järvi on tunnettu kalaisuudestaan. Tämä on mahdollis-tanut alueellisen ammattikalastuksen jatkumisen elinkeinona.

Page 12: Kauttua esite

Alvar Aalto ja Ahlström-yhtiön johtaja Harry Gullichsen aloittivat yhteistyön Sunilan sellu-tehtaan ja sen asuinalueen suunnittelussa 1935. Samana vuonna perustettiin Aallon suunnitte-lemien kalusteiden jälleenmyyjäksi Artek Oy, jonka keskeisenä voimahahmona oli puolestaan Maire Gullichsen, Antti Ahlströmin pojan Wal-ter Ahlströmin tytär. Aallon ja Gullichsenien lä-heinen yhteistyö ja ystävyys johti kymmenisen vuotta kestäneeseen, Ahlström-yhtiön useiden teollisuuspaikkakuntien kasvutarpeita palvel-leeseen rakentamiseen. Aalto sai Gullichseneista vauraan ja ennakkoluulottoman tukijan, he puo-lestaan Aallosta modernin arkkitehtuurin kär-keen lukeutuneen toteuttajan yhtiön uudisraken-tamiselle.

1930-luvun lopun voimakas noususuhdanne johti Kauttuallakin tuotannon kasvuun. Paperi-tehtaan yhteydessä aloitti jalostamo 1937. Tämä antoi sysäyksen laajaan, tehdasta vastapäiselle rinteelle sijoittuvaan uudisrakennuskokonai-suuteen. Talvisodan keskeyttämästä hankkeesta toteutui vain yksi rakennus, vuonna 1938 val-mistunut ns. Porrastalo. Jalostamo siirtyi uu-teen tehdasrakennukseen 1942 ja sen kasvu johti laajaan asuinrakentamisohjelmaan. Se koostui pääosin yhtiön Varkauden talotehtaan puisista, esivalmistetuista yhdenperheen taloista. Niiden alkuperäiset suunnitelmat olivat Aallon. Hän laati Kauttualle myös yleiskaavan 1943. Tämän voimakkaan, Aallon suunnittelun leimaaman kasvuvaiheen rakennuksista mainittakoon vie-lä virkanaisten asuntola eli Tipula vuodelta 1942 sekä 1946 valmistunut, työväen sauna- ja pe-sularakennus joen rannassa. Se päätti Aallon ja Ahlström-yhtiön yhteistyön paikkakunnalla.

Alvar Aalto Kauttualla

Pekka Korvenmaa:

Page 13: Kauttua esite

Sauna on nyt peruskorjattu ja siinä toi-mivat saunan lisäksi kahvila, pieni gal-leria ja design-myymälä.

JokisaunaHirsinen sauna on pesulan muodosta-malla jalustalla, jonka katto on samalla saunan vilvoitteluterassi.

TerassitaloRinnettä porrasmaisesti laskeutuva kerrostalo. Jokaiseen asuntoon kuljetaan si-sälle omaa pihapolkua pitkin. Vuonna 1938 valmistuneen rakennuksen asuntojen katot ovat ylempien asuntojen terasseja. Aalto pyrki liittämään asunnot mahdolli-simman välittömästi ympäröivään mäntymetsään. Rakennus on majoituskäytössä.

Villa AaltoVirkanaisten asuintalo eli Tipula val-mistui vuonna 1942. Rakennus on nyt majoituskäytössä.

TyyppitalotAlvar Aalto suunnitteli Ahlströmin käyttöön puisen, runkorakenteisen ja standarditaloksi kutsumansa yh-denperheentalon 1937. Nämä olivat Suomen ensimmäiset helposti, ilman rakennusalan ammattilaisia, koottavat elementtitalot. Varkaudenmäellä sijait-sevat talot ovat yksityiskäytössä.

Page 14: Kauttua esite

RUUKINPUISTON NÄHTÄVYYDET & PALVELUT

Jokisauna ja Kahvila NemoAlvar Aallon suunnitteleman Jokisaunan tiloja vuok-rataan kaikenlaisiin yritys- ja perhetilaisuuksiin ym-päri vuoden. Halutessasi järjestämme ruokailun tai muuta sopivaa tarjoilua. Kahvila Nemon ihanassa tunnelmassa nautit lämpöiset kahvit.

www.jokisauna.com

DesignPesulaJokisaunan tiloissa alakerrassa toimivassa Design-Pesulassa myydään laadukasta suomalaista ja ulkomaista designia ympäri vuoden. Mankeligalle-riassa järjestetään vaihtuvia eri taiteilijoiden näytte-lyitä. www.jokisauna.com

Kartanoravintola Kauttuan KlubiKauttuan Klubi houkuttelee vieraita kodikkailla ho-telli– ja saunapalveluilla. Nauti upeasta ja historialli-sesta tunnelmasta ruokaillen, juhlien tai majoittuen. Keittiön herkut takaavat nautinnon arkisin lounas- ja ilta-aikaan. Viikonloppuisin tilauksesta.

www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi

KyöpeliKahvila Kyöpeli sijaitsee ihanassa vanhassa 1900-luvun alun aikaisessa rakennuksessa. Tun-nelmalliset kahvit ja pientä purtavaa voit nauttia täällä kesäaikana.

www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi

Ruukin HelmiPerhe- ja yritysjuhlien täyden palvelun pitopaikka. Talon arvokas ja lämminhenkinen tunnelma luovat upeat puitteet juhlillesi. Ruukin Helmen tilat sovel-tuvat parhaiten 20-70 hengelle. Ravintolassa on A-oikeudet ja se toimii tilauksesta.

www.ruukinhelmi.fi

Page 15: Kauttua esite

RUUKINPUISTON TAPAHTUMAT & OPPAAT

Kauttuan tehtaitten museoMuseossa on esillä 320 vuotta Kauttuan teollista historiaa. Tekniikan ja tuotannon lisäksi näyttelyssä tutustutaan myös ihmisiin teollisuuden takana.Avoinna kesäaikaan, muina aikoina tilauksesta.

www.eura.fi/kulttuuri

Alasatakunnan OppaatTule, näe, koe Ruukinpuisto ja sen kiehtova ympä-ristö koulutettujen oppaiden johdolla.

Varaukset: Juhani Eskola puh. 0500 786 622 [email protected] Pirjo Itkonen puh. 050 557 3997 [email protected]

Pyhäjärvi-teatteriPyhäjärvi-teatteri on tarjonnut teatterinautintoa ke-säisin jo vuodesta 1982 alkaen. Ohjelmistossa on ollut suomalaista teatteria aina paikallisista tari-noista jokaiselle suomalaiselle tuttuihin klassikoihin kuten ”Tukkijoella”, ”Kaunis Veera” ja paljon muuta.

www.pyhajarviteatteri.fi

Ruukinpuiston tapahtumatRuukinpuiston kaunis miljöö toimii monien tapah-tumien näyttämönä niin kesällä, kun talvellakin. Kesällä pidetään muun muassa Wanhan ajan leik-kipäivät ja Antiikki- ja keräilymessut. Talviaikaan sijoittuvat puolestaan Käsityöläisten myyntitapah-tuma ja joulutapahtuma

www.eura.fi/fi/tapahtumakalenteri

Saunat RuukinpuistossaJokisauna tarjoaa mahdollisuuden saunomiseen upeassa Alvar Aallon suunnittelemassa sauna- ja pesularakennuksessa. Kauttuan Klubi vuokraa kahta Klubin läheisyydessä sijaitsevaa tilaussaunaa. Toinen on tunnelmallinen turvekattoinen sauna Pyhäjärven rannalla ja toinen on Pyhäjärvi-instituutin alakerrassa sijaitseva edus-tussauna.

Page 16: Kauttua esite

Euran kuntaSorkkistentie 10PL 2227511 Eurapuh. (02) 839 901www.eura.fi