katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa...

3
Pääsiäinen Kartanonrannan Hihkulan (4–5 v.) ryhmässä 2021 Lattiakuvamenetelmää mukaillen Lattiakuviin voit etsiä mieleisiäsi kuvia ja oikeita konkreettisia pääsiäiskoristeita. Kuvia ja esineitä sekä koristeita kannattaa varata kutakin useampia, jolloin useampi lapsi saa vuorollaan käydä asettelemassa kulloinkin aiheena olevan asian kuvan / esineen keväiselle pääsiäiskankaalle. Kun kerrot asioista lapsille, huomioi, että jokainen pääsee pienryhmässä tasapuolisesti tuomaan asioita kankaalle. Katsomuskasvatus.netistä löytyvään Pääsiäisen vertauskuvat- tiedostoon kannattaa perehtyä ennalta niin, että voit kertoa asiat lasten ikätasoisesti. Huomioi, että kertoessasi jokaisesta vertauskuvasta, otat jokaiseen lapseen katsekontaktin, jolloin lapsi tuntee itsensä kohdatuksi ja itsensä merkitykselliseksi. Muista myös kiittää kutakin lasta. Riippuen pienryhmän koosta, voi lapset tuoda yksitellen tai useampi yhtä aikaa esineitä/ koristeita kankaalle, jonka olet aluksi yhdessä lasten tai toisen kasvattajan kanssa levittänyt piirinne keskelle. Mieti ennalta, kannattaako piiri muodostaa valmiiksi tuoleista vai istutaanko lattialla piirissä omalla paikalla. Tarvikkeet:

Upload: others

Post on 27-Jun-2021

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa Kirkkonummellauskontokasvatus.net/wordpress/wp-content/uploads/2021…  · Web view2021. 4. 22. · Pääsiäinen Kartanonrannan Hihkulan (4–5

Pääsiäinen Kartanonrannan Hihkulan (4–5 v.) ryhmässä 2021

Lattiakuvamenetelmää mukaillen

Lattiakuviin voit etsiä mieleisiäsi kuvia ja oikeita konkreettisia pääsiäiskoristeita. Kuvia ja esineitä sekä koristeita kannattaa varata kutakin useampia, jolloin useampi lapsi saa vuorollaan käydä asettelemassa kulloinkin aiheena olevan asian kuvan / esineen keväiselle pääsiäiskankaalle. Kun kerrot asioista lapsille, huomioi, että jokainen pääsee pienryhmässä tasapuolisesti tuomaan asioita kankaalle. Katsomuskasvatus.netistä löytyvään Pääsiäisen vertauskuvat- tiedostoon kannattaa perehtyä ennalta niin, että voit kertoa asiat lasten ikätasoisesti. Huomioi, että kertoessasi jokaisesta vertauskuvasta, otat jokaiseen lapseen katsekontaktin, jolloin lapsi tuntee itsensä kohdatuksi ja itsensä merkitykselliseksi. Muista myös kiittää kutakin lasta.Riippuen pienryhmän koosta, voi lapset tuoda yksitellen tai useampi yhtä aikaa esineitä/ koristeita kankaalle, jonka olet aluksi yhdessä lasten tai toisen kasvattajan kanssa levittänyt piirinne keskelle. Mieti ennalta, kannattaako piiri muodostaa valmiiksi tuoleista vai istutaanko lattialla piirissä omalla paikalla.

Tarvikkeet:-Isohko kevään / pääsiäisen värinen kangas / verho / pöytäliina tms. pohjakankaaksi.-Pajun oksia / koivun oksia koristeilla tai ilman-Munakoristeita tai tyhjäksi puhallettuja kananmunia-Pääsiäistipuja / kana / kukko / ruohoa / herneen versoja-Pääsiäisliljoja kuvina tai oikeita tai tekokukkia-Pääsiäisruokien / leivonnaisten kuvia tulostettuna, tai leikkiruokia-Aurinko joko kuvana tai askarreltuna-Pupuja kuvina tai koristeina.

Page 2: Katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa Kirkkonummellauskontokasvatus.net/wordpress/wp-content/uploads/2021…  · Web view2021. 4. 22. · Pääsiäinen Kartanonrannan Hihkulan (4–5

Ryhmässä jo tehtyjä pääsiäisaskartelujakin kannattaa ottaa mukaan, jolloin lasten osallisuus huomioidaan sen lisäksi, että lapset pääsevät itse laittamaan koristeita esille haluamaansa kohtaan.

Ottakaa kuva valmiista lattiakuvasta samalla, kun ihastelette yhteistyössä tekemäänne lattiakuvaa. Tämän jälkeen kerätkää kukin koriste / esine / asia takaisin omille paikoilleen.

Kuva pixabay

Pääsiäisenä aurinko

tanssiiVanhan uskomuksen mukaan aurinko tanssii pääsiäisaamuna noustessaan. Auringon hypähtelyä pidettiin hyvän vuoden merkkinä.

Page 3: Katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa Kirkkonummellauskontokasvatus.net/wordpress/wp-content/uploads/2021…  · Web view2021. 4. 22. · Pääsiäinen Kartanonrannan Hihkulan (4–5

Kustaa Vilkuna kertoo vuotuisessa ajantiedossa, että entisaikaan tehtiin pitkiäkin kävelyretkiä, jotta olisi päästy korkeille näköalapaikoille auringon tanssia katsomaan.Hyvän ja rikkaan vuodentulon enteeksi riitti jo se, että aurinko pääsiäisaamuna nousee kirkkaalta taivaanrannalta - ja vielä parempi, jos se silloin kisaa, lipattaa tai säkäystää.

Kirkkaan aamun katsottiin edullisesti vaikuttavan marjoihin ja kukkakasveihin.Jos aurinko oli pilvessä, niin halla vei kesällä kukat ja tuli vähän marjoja. Himmeän pilvinen aamu tiesi sateista kesää ja huonompaa vuotta. Jos pääsiäispäivä ja etenkin ilta oli kirkas ja kaunis, odotettiin poutaista heinäkuuta sekä runsasta satoa rehusta ja perunasta ynnä maitoista kesää. Sateinen pääsiäinen taasen tiesi päinvastaista.

Kun on ”pittipääsiäinen”, niin on nahkahelluntai, sanottiin Lounais-Suomessa.

Kuvat ja teksti Mervi Andersson, Kartanonrannan päiväkoti