joululahjoja 2007 -...

60
Joululahjoja 2007

Upload: others

Post on 10-Sep-2019

3 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Joululahjoja 2007

3

Olen jo aiemmin ottanut esille sesonkien ja vuodenaikojen nopean vaihtelun

ja todennut, että tuskin ehtii laittaa pihakalusteet talviteloille, kun on jo otettava

adventtikyntteliköt esiin. Mutta toteamukseni kannattaa toistaa ainakin niille,

jotka haluavat kaikessa rauhassa miettiä huolella harkitut joululahjat asiakkaille

ja henkilöstölle. Viime hetkessä tehdyistä paniikkiostoista tulee usein kalliimpia

ja lahjavalinnoista vähemmän onnistuneita kuin oli toivottu.

Jotta välttyisit paniikkiostoilta, tarjoamme nyt sinulle mahdollisuuden

tutustua kuvastoomme, joka on täynnä joulun kaikkein arvostetuimpia lahjoja.

Keskitymme tavanomaiseen tapaamme niihin ja hylkäämme tuotteet, joita

kukaan oikeastaan ei halua saada. Näin toimimalla haluamme helpottaa

sinun työtäsi.

PS. Jatkamme pientä puutarhakalenteriamme, koska pihalla voi vielä oles-

kella pitkän aikaa.

Varoitus! Tänä vuonna joulu tulee pian rapusesongin jälkeen.

Pöytä

5

Silliparvi. Tarjoilukulhot kivitavaraa. Kolmen kulhon setti.Pituus: 27, 25 ja 24 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 62018.

Tarjoilukulhot kivitavaraa. Kaksi kivaa kulhoa lihapul-lille, prinssimakkaroille, punakaalille tai mille tahansa joulupöydän herkulle. Koko: 17x17 cm, korkeus 8 cm.Lahjapakkaukessa. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 62067.

Sinappipurkki. Mukana lusikka ja sinappimausteet.Til.nro: 62076.

Janssonvuoka. Uunivuoka kivitavaraa suositulle jouluruoalle – Janssonin kiusaukselle. Mukana puualusta. Koko: 30x22 cm,korkeus 6,5 cm. Toimitetaan lahjapakkanksessa. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 62066.

Glögisetti. Trendikkäät mustat mukit jouluglögille. Neljä mukia, puualuset ja lusikat.Kaksi kulhoa. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62093.

Puurokulhot. 4 puurokulhoa kivitavaraa. Ø18 cm. Lusikat mukana. Design: Jesper Design. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62077.

6

Paketti Torppa Vanilja. Moderni joululiina ja kuusivaniljantuoksuista lämpökynttilää. Lahjapakkauksessa.Til.nro: 24018/79064. Tuikkulyhdyt Reindeer. 2 lasista tuikkulyhtyä tuikkuineen. Korkeus 7 cm. Tilnro: 79066.

LAHJAEHDO-

TUS

7

Transeeraussetti. Leikkaa kinkku tyylikkäästi. Veitsi jahaarukka ruostumatonta terästä. Toimitetaan ohuessa lahjapakkauksessa, joka soveltuu hyvin postitettavaksi!Til.nro: 62096.

Suklaafondue. Fonduesetti, joka sisältää neljä haarukkaaruostumatonta terästä. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62086.

Kynttilänjalka Drop. Moderni design. Koko: 22x15 cm. Design: Jesper Design. Lahjapakkauksessa. Kynttilät ei sisälly.Til.nro: 79068.

Kynttilä Redwood. Tuoksukynttilä. Kork. 10 cm. Til.nro: 79067. Tuikkulyhdyt Star. 2 lasista tuikkulyhtyä tuikkuineen. Korkeus 7 cm. Til.nro: 79065.

8

Kynttilälaatikko Punainen ja tulitikut. Tuoksukynttilät antamaan jouluun valoa. Kynttilän korkeus 5 cm.Til.nro: 79027/69009.

Sähkökäyttöinen suola- ja pippurimylly.Paristokäyttöiset valaistut myllyt suolalle ja pippurille.Korkeus 22 cm. Mukana karkeaa suolaa tai vastaavastipippuria. Pippurimylly. Til.nro: 62035. Suolamylly. Til.nro: 62099.

Sillihaarukat. 4 sillihaarukkaa ruostumattomasta teräksestä.Toimitetaan kauniissa ohuessa lahjapakkauksessa, jonka voihyvin postittaa asiakkaille joulukortin sijasta. Til.nro: 62030.

Suola ja pippuri. Pippurimylly sekä suola-astiabambua. Korkeus: 19,5 cm ja 21 cm. Til.nro: 62065.

Sillipaketti. Kaikki, mitä silliaterian yhteydessä tarvitaan.”Silliparvi” (kulho), sillihaarukat, keittiöpyyhe sekä talouspyyheSilli. Lahjapussissa. Til.nro: 62018/62030/12003/12005.

Suola- ja pippurimylly Combi. Suola- ja pippurimylly samassa.Keraaminen jauhin. Korkeus: 20 cm.Til.nro: 62032.

Äyriäisaterimet. Mainio uudenvuodenlahja niin asiakkaillekuin henkilöstöllekin! 4 aterinta ohuessa lahjapakkauksessa,jonka voi haluttaessa postittaa kortin sijasta. Til.nro: 62004.

LAHJAEHDO-

TUS

9

Kynttilälaatikko Ruskea ja tulitikut. Tuoksukynttilät tunnelmaa luomaan. Kynttilän korkeus 10 cm. Til.nro: 79043/69009. Joululiina Raita. Perinteinen joululiina puuvillaa. 150 x 250 cm. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 24011.

Kolme tuikkukynttilää. Kolme tuikkukynttilä terästä jalasia. Läpimitta 56 mm. Korkeus, 170 mm, 110 mm ja60 mm. Til.nro: 79069.

Joululiina Torppa. Jouluisen tunnelman luova pöytäliina puuvillaa. Koko 150x250 cm. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 24018.

Keittiö

11

Jouluaiheiset keittiöpyyhkeet Jouluiloa. 2 kpl, 50x70 cm. Lahjapakkauksessa. Design: Eva Berg. Til.nro: 12018.

Keittiösetti Raita. Raidat ovat aina yhtä suosittuja. Esiliina ja patalappu, kaksi väriasetelmaa. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 29050 Punainen, 29051 Musta.

Kokin esiliina. Perinteinen esiliina puuvillaa. Etutasku ja kiinnitysnauhat. Pituus: 100 cm. Leveys: 65 cm. Til.nro: 20015 Mariini. Til.nro: 20012 Musta. Til.nro: 20014 Punainen.

12

Paketti Black & White. Mustavalkoinen paketti moderniin keittiöön. Suola- ja pippurimylly Black & White sekä musta vyötäröltä solmittava esiliina. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 20001/62095.

Suola- ja pippurimylly Black & White. Ajaton design.Musta ja valkoinen lakkamaalattu mylly suolalle ja pippurille.Korkeus 26 cm. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62095.

LAHJAEHDO-

TUS

Suolamylly BIG. Suolamylly hyviä kokkausvälineitä arvostavalle. Korkeus 42 cm. Pahvipakkauksessa. Til.nro: 62023.

Pippurimylly BIG. Kätevä pippurimylly hyviä kokkausvälineitä arvostavalle. Koko: 42 cm.Pahvipakkauksessa. Til.nro: 62010.

.

ELO

KU

UT 2

P 3

L 4

S 5

M 6

T 7

32

33

34

35

K 8

T 9

P 10

L 11

S 12

M 13

T 14

K 15

T 16

L 18

S 19

M 20

T 21

K 22

T 23

P 24

L 25

K 29

T 30

P 31

K 1

P 17

S 26

M 27

T 28

24. elokuuta = 122 päivää jouluaattoon.

Pihapuuhia elokuussa:

Kerää kesäkukkien

ja perennojen siemeniä.

Osta ja istuta

kevätkukkien sipulit.

13

Keittiösetti Silli. Keittiöpyyhe pellavaa/puuvillaa 50x70 cm sekä sillikuviollinen talouspyyhe. Design Ulrika Elofsson.Lahjapakkauksessa. Til.nro: 12003+12005.

14

Puliesiliina, lannemalli. Musta esiliina puuvillaa. Etutasku ja kiinnitysnauhat. Pituus 80 cm. Til.nro: 20001.

Paketti Caesar. Salaattikulho ja ottimet sekä öljysuihkepullo. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 62091/62014.

15

Pieni joulukeittiö. Keittiöpyyhe puuvilla/pellavaa ja jouluaiheinen talouspyyhe. Til.nro: 12004 + 12006.

Raidalliset keittiöpyyhkeet Raidat. 3 kpl. Puuvillaa.50x70 cm. Til.nro: 12024 Punainen/harmaa/valkoinen.

LAHJAEHDO-

TUS

Kahvi

17

Muki Niki. Valittavana neljä väri. 30 cl. Korkeus 105 mm musta, mariini, off-white sekä harmaa. Til.nro: 62056 Off-white. Til.nro: 62057 Mariini.

Lasimuki. Kaunis lasimuki. 25 cl. Korkeus 100 mm.Til.nro: 62064.

Til.nro: 62058 Musta. Til.nro: 62059 Harmaa. Kahvitermos terästä. Tilavuus: 1,5 litraa. Til.nro: 62013.

Til.nro: 62081 Punainen lakkametalli. Til.nro: 62082 Sininen lakkametalli.

Til.nro: 62019 Teräs/musta.

Auto-/termosmuki. Teräsmuki, jonka sisäpinta onABS-muovia. Eristetty. Kuusi väriä. Tilavuus 0,4 litraa. Til.nro: 62080 Musta lakkametalli.

Til.nro: 62014 Teräs.Til.nro: 62088 Kulta lakkametalli.

Til.nro: 62055 Harmaa. Til.nro: 62046 Mariini.

Til.nro: 62052 Harmaa. Til.nro: 62043 Mariini.

Til.nro: 62053 Harmaa. Til.nro: 62040 Mariini.

Muki Rio, 2-värinen. 30 cl. Korkeus 110 mm.Til.nro: 62048 Off-white/nougat. Til.nro: 62054 Harmaa/harmaa. Til.nro: 62050 Mariini/v.sininen.

18

Muki Java.Valittavana 4 väriä: musta, mariini, off-white sekä harmaa. 20 cl. Korkeus 70 mm. Til.nro: 62047 Off-white.

Muki Paus. Valittavana neljä väriä: musta, mariini, off-white sekä harmaa. 25 cl. Korkeus 95 mm. Til.nro: 62044 Off-white.

Muki Rio.Valittavana neljä väriä: musta, mariini, off-white, harmaa.30 cl. Korkeus 110 mm. Til.nro: 62041 Off-white.

19

Til.nro: 62045 Musta.

Til.nro: 62042 Musta.

Til.nro: 62039 Musta.

Til.nro: 62049 Musta/harmaa.

Muki Rio white & colour. Trendikäs kiiltäväpintainen valkoinen muki, jonka sisäpuolion värillinen. 30 cl. Korkeus 110 mm. Til.nro: 62006 Punainen, 62007 Musta,62008 Mariini, 62009 Petrooli.

Spa

21

Kylpytakki Terry. Kylpytakki 360 g puuvillafroteeta. Neljä väriä ja kaksi kokoa.

Til.nro. Väri Koko22009 Luonnonvaalea S/M22008 Luonnonvaalea L/XL22007 Valkoinen S/M22006 Valkoinen L/XL22011 Mariini S/M22010 Mariini L/XL22014 Musta S/M22015 Musta L/XL

Classique Square. Klassinen ruutu. 450 gramman froteeta.

Til.nro Väri Koko11503 Mariini/valk. 70x13011501 Hiekka/valk. 70x13011502 Harmaa/valk. 70x130 11403 Valk./mariini 50x7011401 Valk./hiekka 50x7011402 Valk./harmaa 50x70

Rätt bild?

Saunakiulu BIG. Iso saunakiulu, jossa on tuotteita rentouttavia hetkiä varten. Til.nro: 72005.

Healing kylpysetti. Koko vartalolle. Sisältää manikyyri/pedikyyrisetin, hieromarullan ja pallon, hohkakiven, harjan ja hoitavan vartaloemulsion. Toimitetaan kauniissa toalettilaukussa. Til.nro: 72010.

SYYS

KU

US 2

M 3

T 4

K 5

T 6

P 7

36

37

38

39

L 8

S 9

M 10

T 11

K 12

T 13

P 14

L 15

S 16

T 18

K 19

T 20

P 21

L 22

S 23

M 24

T 25

L 29

S 30

L 1

M 17

K 26

T 27

P 28

14. syyskuuta = 101 päivää jouluaattoon.

Pihapuuhia syyskuussa:

Jaa keväällä kukkivat

perennat, kuten pienivuo-

henjuuri, kullero, päivälilja,

kissanminttu, siankärsämö

ja kurjenpolvi. Istuta uudet

taimet, jotta ne ehtivät

juurtua ennen talven tuloa.

22

Til.nro. Väri Koko11101 Valkoinen 50x7011102 Luonnonvaalea 50x7011107 Kyyhkynsininen 50x7011108 Mariini 50x7011110 Harmaa 50x7011131 Musta 50x70

Til.nro. Väri Koko11201 Valkoinen 65x13011202 Luonnonvaalea 65x13011207 Kyyhkynsininen 65x13011208 Mariini 65x13011210 Harmaa 65x13011211 Musta 65x130

Til.nro. Väri Koko11301 Valkoinen 90x15011302 Luonnonvaalea 90x15011307 Kyyhkynsininen 90x15011308 Mariini 90x15011310 Harmaa 90x15011331 Musta 90x150

Windsor. 360 g frotee. Kuusi väriä ja kolme kokoa.

23

Vaniljakynttilät. Tee kylpyhuoneesta oma kylpylä. 6 vaniljantuoksuista kynttilää. Til.nro: 79064.

Healing Lady Foot Spa. Rentoudu hetki ja hoida samallaväsyneitä jalkojasi. Hieromarulla, tossut sekä suihkusaippuakätevässä pussissa. Til.nro: 72011.

Froteesetti Classique Multi Stripe. Värikäs lahjasetti. Sisältää kaksi kylpypyyhettä (70x130 cm). 450 g frotee.Lahjapakkauksessa. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 16027.

Kylpytakki Velour. Ylellinen kylpytakki veluurifroteesta.340 gr/m2. Kaksi kokoa. Väri: Nougat/Valkoinen. Til.nro: S/M 22025, L/XL 22026.

Til.nro. Väri Koko10201 Valkoinen 70x13010202 Luonnonvaalea 70x13010203 Keltainen 70x13010204 Viininpunainen 70x13010205 Vaaleansininen 70x13010206 Royalsininen 70x13010207 Kyyhkynsininen 70x13010208 Mariini 70x13010209 Vihreä 70x13010210 Harmaa 70x13010211 Musta 70x13010232 Punainen 70x13010233 Turkoosi 70x13010234 Ruskea 70x130

Til.nro. Väri Koko10101 Valkoinen 50x7010102 Luonnonvaalea 50x7010103 Keltainen 50x7010104 Viininpunainen 50x7010105 Vaaleansininen 50x7010106 Royalsininen 50x7010107 Kyyhkynsininen 50x7010108 Mariini 50x7010109 Vihreä 50x7010110 Harmaa 50x7010111 Musta 50x7010132 Punainen 50x7010133 Turkoosi 50x7010134 Ruskea 50x70

Classique Original. Ylellisen paksua froteeta 500 g. Neljätoista väriä ja kolme kokoa.

Til.nro. Väri Koko10301 Valkoinen 100x15010302 Luonnonvaalea 100x15010303 Keltainen 100x15010304 Viininpunainen 100x15010305 Vaaleansininen 100x15010306 Royalsininen 100x15010307 Kyyhkynsininen 100x15010308 Mariini 100x15010309 Vihreä 100x15010310 Harmaa 100x15010311 Musta 100x15010332 Punainen 100x15010333 Turkoosi 100x15010334 Ruskea 100x150

24

Saunakiltti raidallista 400 gr. froteeta. Naisten: Til.nro: 29033. Pituus: 85 cm. Miesten: Til.nro: 29034. Pituus: 60 cm.

Lipokkaat/tossut. Jalat lämpiminä pitävät untuvatossut/lipokkaat. Til.nro: 29032 Valkoinen, 29035 Musta.

Hyvänolon kylpypaketti. Iso kylpypaketti, joka sisältää”Windsor”-froteepyyhkeitä, kaksi 65 x130 cm ja neljä50 x 70 cm, valittavana kuusi väriä (katso s. 22), sekä isosaunakiulu. Lahjapussissa.

LAHJAEHDO-

TUS

25

Rentouttava ja piristävä kylpytuotesetti. Saunakiulu, jossa on kehoa rentouttavia ja mieltä piristäviä tuotteita. Sopiva lahja yhdessä kylpypyyhkeiden tai kylpytakkien kanssa. Til.nro: 72003.

Healing Spa Deluxe. Täydellinen kylpysetti kaikille, jotka kaipaavat rentouttavan hetken. Sisältö: suihkugeeli, vartaloemulsio,vartalon kuorintageeli, vartalovoide, saippua, hieromaharja sekä pesulappu. Til.nro: 72013.

Spa Set Relax. Kylpysetti, joka sisältää kylpypyyhkeen 65 x130 cm, saippuan sekä kaksi tuikkulyhtyä. Til.nro: 72012.

LOK

AK

UUT 2

K 3

T 4

P 5

L 6

S 7

40

41

42

43

44

M 8

T 9

K 10

T 11

P 12

L 13

S 14

M 15

T 16

T 18

P 19

L 20

S 21

M 22

T 23

K 24

T 25

M 29

T 30

31K

M 1

K 17

P 26

L 27

S 28

9. lokakuuta = 76 päivää jouluaattoon.

Pihapuuhia lokakuussa:

Nyt on paras aika istuttaa

useimmat lehtipuut, pensaat,

hedelmäpuut ja aitakasvit.

Aloita joulukukkien sipulien

hyötäminen. Kastele talvi-

vihannat kasvit..

26

LE

27

Kylpypaketti Bordeaux DeLuxe. Kaksi suloisenpehmeää viininpunaista froteepyyhettä 70x130 (saatava-na myös muita värejä, katso s. 23) sekä kynttiläpakkaus,jossa on kaksi punaista ja yksi valkoinen pöytäkynttilä.Lahjapakkauksessa. Til.nro: 10204/79027.

Froteesetti Classique Stripe. Ylellinen lahjasetti. Sisältää kaksi kylpypyyhettä (70x130 cm) ja kaksi pyyhettä (50x70 cm).450 g frotee. Lahjapakkauksessa. Til.nro: 16021 Mariini, 16022 Valkoinen.

Til.nro. Väri Koko10121 Valkoinen 50x7010122 Luonnonvärinen 50x7010127 Kyyhkynsininen 50x7010128 Mariini 50x7010130 Harmaa 50x7010131 Musta 50x7010142 Punainen 50x7010143 Turkoosi 50x7010144 Ruskea 50x70

10221 Valkoinen 70x13010222 Luonnonvärinen 70x13010227 Kyyhkynsininen 70x13010228 Mariini 70x13010230 Harmaa 70x13010231 Musta 70x13010242 Punainen 70x13010243 Turkoosi 70x13010244 Ruskea 70x130

Classique Raita.Trendikäs ja ylellinen frotee 600 g.Yhdeksän väriä ja kaksi kokoa.

LAHJAEHDO-

TUS

Rentoutuminen

Rentouttava vehnätyyny.Kolme väriä. Til.nro: 79011 Luonnonvaalea. Til.nro: 29045 Punainen. Til.nro: 29047 Musta.

Fleecehuopa Hirvi. Hirviaiheinen huopa.Korkealaatuista ja pehmeää nukkaantumatonta fleecea. 130x170 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 28012Harmaa/off-white. Lahjapakkauksessa.

Fleecehuopa Hearts. Sydänkuvioinen huopa nukkaantumatonta fleecea. 130x170 cm. Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 28031Viininpunainen/off-white, 28040 Khaki/valkoinen. Lahjapakkauksessa.

Yksiväriset fleecehuovat. Nukkaantumatonta fleecea.Viisi värivaihtoehtoa.130x170 cm. Til.nro: 28018Antrasiitinharmaa, 28032 Vaaleanharmaa, 28047 Off-white, 28019 Viininpunainen, 28058 Musta.

29

30

Paketti Reindeer Vanilla. Kaikille soveltuva lahja!Poroaiheinen nukkaantumaton fleecehuopa (musta, punainen tai harmaa) ja vaniljantuoksuiset lämpökynttilät.Lahjapakkauksessa. Lahjalaatikot. Kaikki meidän kuviolliset fleecehuovat ovat pakattu sointuviin lahjalaatikkoihin. Design: Ulrika Elofsson.

Fleecehuopa Stars. Amerikkalaistyylinen huopa nukkaantumatonta fleecea. Lahjapakkauksessa. 130 x170 cm.Design: Ulrika Elofsson. Til.nro: 28059 Punainen, 28060 Mariini.

LAHJAEHDO-

TUS

Fleecehuopa Lumisade. Lumihiutaleaiheinen huopa nukkaantumatonta fleecea. 130x170 cm. Design: Ulrika Elofsson.Til.nro: 28041 Harmaa/off-white. Lahjapakkauksessa.

MA

RRA

SKU

UP 2

L 3

S 4

M 5

T 6

K 7

45

46

47

48

T 8

P 9

L 10

S 11

M 12

T 13

K 14

T 15

P 16

S 18

M 19

T 20

K 21

T 22

P 23

L 24

S 25

T 29

P 30

T 1

L 17

M 26

T 27

K 28

PYHÄINPÄIVÄ

ISÄNPÄIVÄ

27. marraskuuta = 27 päivää jouluaattoon.

Pihapuuhia marraskuussa:

Suojaa perennat kanaver-

kolla, jotta kauriit eivät

pääse pureskelemaan

niiden latva- ja sivuversoja.

Levitä ruusujen juurille

multaa niiden suojaamiseksi

talven yli.

Paketti Stars. Suloisen pehmeä tähtikuvioinen punainen tai mariini huopa nukkaantumatonta fleecea. Lahjapakkauksessayhdessä kahden ”hot pax”- tähden kanssa. Til.nro: 28059/79063.

31

LAHJAEHDO-

TUS

32

LE

33

Paketti Hot Hearts. Suloisen pehmeä sydänkuvioinenhuopa viininpunaista nukkaantumatonta fleecea. Putki-pakkauksessa yhdessä kahden ”hot pax”-sydämen kanssaTil.nro: 28031/79062.

Paketti Total Relax. Yksivärinen huopa nukkaantumatonta fleecea (viisi väriä) ja vehnätyyny (kolme väriä) sekä vaniljantuoksuiset lämpökynttilät. Lahjapakkauksessa.

Fleecehuopa Reindeer. Poroaiheinen huopa nukkaantumatonta fleecea luo todellisen joulutunnelman. 130x170 cm. Design:Ulrika Elofsson. Til.nro: 28052 Musta/off-white, 28051 Punainen/off-white, 28050 Harmaa/off-white. Lahjapakkauksessa.

LAHJAEHDO-

TUS

LAHJAEHDO-

TUS

34

Kalaha. Kuka kerää eniten amboja kotipesäänsä?Kahdelle pelaajalle. Til.nro: 79017.

Brain Game Box. Kolme ajattelukykyä kehittävää arvoitusta. Hardwoodia. 21x8,5x7 cm. Til.nro: 79047.

Noppapeli – The Dice. Uusi, hauska peli kahdelle tai useammalle pelaajalle.Helpot säännöt ja kätevä ottaa matkalle mukaan. Til.nro: 79070.

Sudoko. Vuoden villitys puupelinä. Nyt numeroiden paikkaa voi vaihtaa pyyhekumia tarvitsematta.15x15x3 cm. Til.nro: 79049.

Kiinalainen shakki. Klassinen seurapeli. Hardwoodia. 2–6 hengelle. 14,5x15,5x3 cm. Til.nro: 79045.

Hyvänolon paketti. Vaaleanharmaa huopa nukkaantumatonta fleecea, 130x170 cm. Sudoku-peli puuta, pelaajia voi olla useampia!Lahjapakkauksessa. Til.nro: 28032/79049.

LAHJAEHDO-

TUS

35

3-ulotteinen jätkän shakki. 4 riviin joka suunnassa,vaatii terävyyttä. Til.nro: 79019.

“Fia”-peli. Perinteinen peli vapaa päiville. 15x15x3 cm.Til.nro: 79053.

Hyvinvointi

37

Matkatoilettilaukku Weekend. Pieni ja kätevä matkatoilettilaukku. Koko: 19x13 cm. Til.nro: 44006.

Travel Bag. Vanha ”Interrail-pussi” uudessa muodossa. Pidä tallessa kortit, kamera ja lompakko kun olet lomalla. Nailonista. Koko: 13x18 cm. Til.nro: 44007.

Askelmittari. Ylös, ulos ja lenkille! Askelmittaristanäkee kävelylenkin askelmäärän. Helppokäyttöinen.Til.nro: 79060 Musta. Til.nro: 79058 Valkoinen.

Pyyhe Sports. Treenauspyyhe millä voit kuivata hikesi. Koko: 30x80 cm. 400g. Til.nro: 16028.

Toalettilaukku. Ripustettava toalettilaukku, jossa onmonta lokeroa. Koko: 27x22 (roikkuvana 47 cm.)Til.nro: 44004.

38

39

Fitness kit. 3-osainen sarja, johon kuuluu 1 Fitness-Tube, 1 Fitness-Toner sekä 1 Fitness-Ring lateksia. Lisäksi harjoitusohjeet koko keholle. Pakattu nailonpussiin. Til.nro: 79050.

Hot Pax. Lämpimät kädet hetkessä! Kätevät geelityynyt lämpenevät nopeasti.Päällinen fleecea. Toimitetaan kätevässä postitettavassa pakkauksessa. Til.nro: 79057.

Paketti Lämpö. Anna lämmin lahja nyt jouluna. Pipo, kaulaliina ja lapaset sekä paketti ”Hot Pax”. Pakattu lahjapussiin. Til.nro: 29041/79057.

Nordic Trekking Carbon. Tehostaa kuntoilua.Säädettävät 3-osaiset kävelysauvat, hiilikuituputki.Nailonpussissa. Til.nro: 79059.

Matkalompakko. Kaikille tärkeille asiakirjoille matkan aikana. Til.nro: 44003.

Nordic Trekking kävelysauvat. Harrastus, jonkasuosio vain kasvaa. Kaksiosaiset, säädettävät sauvatnailonpussissa. Til.nro: 79040.

40

Vesipullovyö. Vyö, jossa on vesipullo, kuntoilijalle. Til.nro: 49011 Musta. Til.nro: 49018 Punainen.

Rannepainot. Rannepainot kävelylenkeille. 0,5 kg/kpl. Til.nro: 79029.Turvahälytin. Turvalliseen ulkoiluun ja lenkkeilyyn. Til.nro: 79087.

Avaimenperä Heijastinliivi. Til.nro: 79031.

Fleecepipo, kaulaliina ja lapaset. Pipo, kaulaliina ja lapaset lämpöistä fleecea.Til.nro: 29041.

Reflex Clip-on. Heijastava tippa jonka voi kiinnitääreppuunsa tai koiran hihnaan ym. Kaksi eri vilkuvaa toimintaa tai kiinteä valo. Til.nro. 79041.

Til.nro: 49017 Valkoinen.

41

Ulkoiluvyö ja termos tai aluminiumpullo. Tilavuus: 0,5litraa. Ulkoiluvyö ja termos. Til.nro: 49019 + 62083-85.Ulkoiluvyö ja aluminiumpullo. Til.nro: 49019 + 62089.

Sauvakävelypaketti. Kävelysauvat (kaksiosaiset), heijastinliivi sekä pipo, kaulaliina ja lapaset nailonpussiin pakattuina.

Terästermokset. Neljä kokoa. Til.nro: 62060 0,25 litraa. 62061 0,5 litraa. 62062 0,75 litraa. 62063 1,0 litraa.

LAHJAEHDO-

TUS

42

43

Heijastinliivi. Heijastinliivi, joka lisää kävelyretkien jajuoksulenkkien turvallisuutta. CE-merkintä. Til.nro: 79035S/M, 79036 L/XL.

Pieni ulkoilupaketti. Ulkoiluvyö ja termos sekä innostava askellaskin nailonpussissa.

Metallic Termos. Termos ruostumatonta terästä.Koko 0,5 litraa. Til.nro: 62084 Punainen. Art.nr: 62083 Antrasiitti. Art.nr: 62085 Sininen.

LAHJAEHDO-

TUS

Grillauspuikko. Teleskooppivartinen puikko, 80 cm.Nailonpussissa. Til.nro: 60013.

Retkireppu ”Grillaa”. Talviretkelle tai kahden hengen retkelle luontoon. Sisältää 0,75 l, termoksen, mukit, maito- ja sokeripurkit, sekä pienen veitsen. Lisäksi mukana on kaksi istuma-alustaa ja grillipuikkoa. 34x17x25 cm. Til.nro: 42013.

Kahvitauko. 0,75 litran termos sekä kaksi mukia laukussa. Til.nro: 62103.

JOU

LUK

UUS 2

M 3

T 4

K 5

T 6

P 7

49

50

51

52

1

L 8

S 9

M 10

T 11

K 12

T 13

P 14

L 15

S 16

T 18

K 19

T 20

P 21

L 22

S 23

M 24

T 25

L 29

S 30

31M

L 1

M 17

K 26

T 27

P 28

1. ADVENTTI

2. ADVENTTI

3. ADVENTTI

4. ADVENTTI

JOULUAATTO

JOULUPÄIVÄ

TAPANINPÄIVÄ

UUDENVUODENAATTO

NOBELDAGEN

ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Pihapuuhia joulukuussa:

Ei paljon, joten voi

rentoutua ja käydä

elokuvissa. Monen

hyvän filmin ensi-ilta

on joulua ennen.

44

5. joulukuuta = 19 päivää jouluaattoon.

45

Retkihuopa Hirvi. Hirviaiheinen fleecehuopa. Alapinta nailonia ja kätevä kantokahva. 130x180 cm. Til.nro: 28026.

Retkireppu Kahvi. Urheilumallinen reppu kahviretkeä varten. Sisältää termoksen, kaksi mukia sekä sokeri- ja maitopurkit. Til.nro: 42012.

Giveaways

47

Käärmekuutio. Aivojumppaa. Käärmeestä pitäisi saada kuutio. 6x6x6 cm. Til.nro: 79046.

Avaimenperä/avaaja Hirvi. Kiva avaimenperä alumiinia. Korkeus: 63 mm. Voidaan myös varustaaomalla painatuksella. Til.nro: 79022.

Nyöriarvoitus. Älynystyröitä harjoittava tehtävä. 10x2x1 cm. Til.nro: 79048.

Monitoimityökalu. Monitoimityökalu, jossa on yksitoista toimintoa. Til.nro: 69002.

48

Taskulamppu. Taskulamppu, joka syttyy kevyellä painalluksella. LED-valo. Til.nro: 79083 Hopea, 79088 Musta.

Korttikansio. Korttikansio, jonka selät ruostumatonta terästä. Seitsemän taskua. Paljon tilaa niin korteille kuin seteleillekin. Mitat 105x70 mm. Til.nro: 79093 Hopea. 79097 Musta.

Korttilompakko – Slide card. Musta lompakko, jossa on luonnonväriset ompeleet. Seitsemän lokeroa. 100x75 mm. Uusionahkaa. Til.nro: 52025.

49

Kortinpidin. Kortinpidin terästä. Luottokorteille tai käyntikorteille. Mitat: 95x60 mm. Til.nro: 79081.

Kortinpidin. Kortinpidin terästä. Luottokorteille tai käyntikorteille. Mitat: 95x60 mm. Til.nro: 79080. Kortinpidin jossa liitin. Kortinpidin kiiltävää ruostumatonta terästä jossa liitin. 60x102x12 mm. Til.nro: 79089.

Korttikansio – kiiltävä. Korttikansio terästä. Seitsemän taskua. 105x70 mm. Til.nro: 79096.

50

51

Pöytälaskin, litteä. Mitat: 90x140x20 mm. Til.nro: 78012.

Laskin Super Thin. Ylellinen ja erittäin ohut taskulaskin terästä. Hopeanvärinen. Mitat: 100x55x4 mm. Til.nro: 78010.Pöytälaskin. Valokenno/nappiparistokäyttöinen.Mitat: 173x98x20 mm. Til.nro: 78007 Hopea.

Pöytälaskin Wave. Mitat 95x160x25 mm. Til.nro: 78013.

Kiikari. Suurentaa 8x21. Til.nro: 69006.Laskin/kello Touch. Pöytälaskin ja kello samassa. Toiminto vaihdetaan painamalla kevyesti näyttöä.Mitat: 13x6,5x3 cm. Til.nro: 79084.

52

Hot Pax – Heart. Sydän joka lämpenee hetkessä.9x9 mm. Til.nro: 79062.

Hot Pax – Star. Tähti joka lämpenee hetkessä. 10x10 mm. Til.nro: 79063.

53

Sääasema. Ulko/sisälämpötilan mittari ja kello, hälytin, ilmapuntari sekä radio. Til.nro: 79085.

Ensiapu Mini. Kun vahinko tapahtuu. Sisältää laastareita sekä haavan puhdistuslappuja. 90x110 mm. Til.nro: 79095.

Emergency Kit. Sisältää käynnistyskaapelit, hinausvaijerin, heijastinliivi, taskulamppu sekä suojakäsineet. Til.nro: 79092.

54

Kenkienhoitosetti. Mainio matkalle. Koko: 125x90x45 mm. Til.nro: 79033.

Nailonreppu. Yksinkertainen, mutta suosittu muunnelma klassisesta ”jumppapussista”. Soveltuu mainiosti kampanjatuotteeksi.33x44 cm. Til.nro: 39004 Musta, 39024 Valkoinen, 39025 Mariini, 39026 Punainen.

Kangaskassit puuvillaa 150gr/m2. 40x40x9 cm. Til.nro: 30008 Luonnonvaalea, 30016 Mariini, 30014 Punainen, 30015 Turkoosi, 30007 Musta.

Kangaskassit puuvillaa 250 gr/m2. 43x43x14 cm. Til.nro: 30012 Mariini, 30003 Luonnonvaalea, 30004 Musta.

55

56

Muotivyö B3/30. Musta muotivyö 30 mm, jonka solkena on metallilaatta. Til.nro: 50023.

Vyö

Leas

ure.

Til.n

ro: 5

0032

.

Muotivyö B2/40. Musta muotivyö 40 mm, jonka solkena on metallilaatta. Til.nro: 50034.

Muotivyö B2/35. Musta vyö 35 mm, jonka solkena on metallilaatta. Til.nro: 50022.

NahkaVyö

.Ru

skea

Til.

nro:

500

12.

57

Matkalompakko BR23. 110x230 mm. Yhdeksän lokeroa korteille ja kaksi päällystaskua lipuille. Til.nro: 52003.

Naisten lompakko TC13. 100x160 mm viisitoista lokeroa. Til.nro: 52023.

Dollarilompakko BR21. 125x95 mm. Yhdeksän lokeroa korteille. Til.nro: 52001.Naisten lompakko TC12. 90x135 mm. Kaksitoista lokeroa. Til.nro: 52022.

Lompakko TC 5. 125x95 mm. Kaksitoista lokeroa korteille. Til.nro: 52020.

Unisexlompakko BR22. 132x95 mm. Yhdekksän lokeroa korteille. Til.nro: 52002.

58

Yksiväriset laatikot. Koko: 35 x37x9 cm. Til.nro:90072 Hopea, 90071 Punainen.

Juuttisäkki. Kolme kokoa: 30x50, 40x60 och 60x70 cm. Sellofaanipussi. Todellinen joululahjapakkaus. Koot: S, M ja L. Värit: hopearuutu, punainen tai sininen.

Pakkaukset

Laatikko Pilkku. Kaksi eri väristä lahjalaatikkoa joita löytyy eri kokoisina.

Til nro. Malli Koko90043 Punainen pilkku mini 26,5x18x7,5 cm90044 Punainen pilkku keittiö 25x25x4 cm90045 Punainen pilkku keski 35x27x9 cm90001 Punainen pilkku iso 50x35x10 cm90050 Harmaa pilkku keski 35x27x9 cm90051 Harmaa pilkku mini 26,5x18x7,5 cm90052 Harmaa pilkku keittiö 5x25x4 cm90053 Harmaa pilkku iso 50x35x10 cm

Emme vastaa painovirheistä.