interior pharmacia 1/2009
DESCRIPTION
Interior Pharmacia 1/2009TRANSCRIPT
Tämän vuoden sävy- ja muototrendit olivat hyvin selkeästi näkyvillä Euroopan suurimmil-
la sisustus- ja huonekalumessuilla. Musta - ruskea - valkoinen perussävyinä ja punainen
lisäsävynä on hallitseva värimaailma. Sävyt ovat selkeät, puhtaat ja vain vähän murrettuja. Ma-
teriaalit taas ovat kiiltäviä, laadukkaita ja yksinkertaisen tyylikkäitä. Kankaat ovat vaihtuneet
pehmeään nahkaan.
Näin trendit elävät Euroopassa. Suomen ne ovat jo tavoittaneet, tosin laimeasti vielä.
Nykyinen taloustilanne on vaikuttanut myös apteekkien talouteen ja sen vaikutus tulee voimis-
tumaan lähivuosina yhä enemmän. Tulokset putoavat ja apteekkien investointiratkaisut vaa-
tivat yhä enemmän pohdintaa sekä vaativat hyvinkin radikaaleja ratkaisuja. Polarisoituminen
tuleekin vahvistumaan edelleen. Hyviäkin puolia tosin tulevaisuudessa löytyy, koska lääkkei-
den käyttäjien ja niiden käyttö tulee lisääntymään.
”Tulevaisuuden apteekki” seminaarissa tuli esille muutamia hyvin tärkeitä ja huomioitavia
tulevaisuuden näkökulmia. Tulevaisuuden muutoksia tulee olemaan paljon, niin apteekkien
henkilökuntarakenteessa, sisäisten prosessien tehostamisessa, tietotekniikkaratkaisuissa kuin
automaation lisääntymisessäkin. Apteekkien palvelut tulevat myös integroitumaan yhä enem-
män terveydenhuoltoon. Voimakkaasti tulee lisääntymään myös moniammatillisuus ja eri-
koistuminen, ne taas tuottavat lisäarvoa asiakkaalle ja terveydenhuollolle.
Erilaisia tuotteita tulee markkinoille yhä vain lisää, tällöin myös palvelun ja laadun merkitys
kasvaa tarjonnan lisääntyessä. Brändit sekä kauppojen ja ketjujen omat merkit tulevat myös
myymään yhä enemmän, koska ne ovat kiinnostavampia asiakkaille. Kuluttajat odottavat myös
yhä enemmän elämyksellisyyttä ostokokemukseltaan.
Suvi-Anne Siimeksen luennossa tuli hyvin selkeästi esille myös se, että lääketeollisuudella on
omat intressit tulla yhä enenemässä määrin suoraan apteekkien kumppaniksi.
Näiden asioiden takia PT-kaupasta hyvin tuttu ”shop in shop” tyyli tulee valtaamaan myös
pikkuhiljaa apteekkien valintaosastot.
Apteekkien kilpailukenttä tulee jatkossa olemaan myös laajempi, koska muut toimialat lähene-
vät ja ”hurmaavat” samat kohderyhmät! Siksi apteekkien pitääkin tulevaisuudessa panostaa
yhä enemmän palveluun sekä luovuuteen.
Pharmadata Oy:n myyntipääl-
likkö Juha Aintilalla on vastaus
siihen, miksi järjestelmän uudistami-
seen on ryhdytty.
- Tällä hetkellä käytössä oleva toi-
minnanohjausjärjestelmä on hieno
tuote, mutta päässyt jo hyvään ikään,
Aintila toteaa. Se ei vastaa täysin ny-
kyajan tarpeita, sillä apteekkien toi-
mintaympäristö on muuttunut niiltä
ajoilta, kun järjestelmä luotiin. Myös
tietotekniikka on kehittynyt ja uusilla
työkaluilla pystytään tekemään moni-
puolisempia toiminnallisuuksia.
Pd3-järjestelmä on toteutettu yhteis-
työssä IT-ratkaisuja toimittavan Sol-
teq Oyj:n kanssa. Pd3:n taustalla on
Microsoft Dynamics NAV -toimin-
nanohjausjärjestelmä, jonka päälle
on räätälöity lisätoiminnallisuuksia
apteekkien tarpeisiin. Valmiin järjes-
telmän hyödyntäminen oli strateginen
valinta.
- Yleensä tietotekniikan projektit
tuppaavat aikataulullisesti venymään
syystä tai toisesta. Tässä tapauksessa
olemme tietoisesti lähteneet rakenta-
maan valmiin ja hyväksi toteamamme
talopaketin päälle ja säästäneet siten
aikaa ja vaivaa. Aina ei ole tarvetta
rakentaa pitkästä tavarasta, Aintila
havainnoi.
Turvallinen ja käyttäjäystävällinen
Uudessa järjestelmässä on kiinnitet-
ty erityistä huomiota tietoturvaan,
jonka merkitys korostuu jatkossa
entisestään. Roolipohjaisessa käyt-
täjähallinnassa jokaiselle käyttäjälle
on määritelty tietyt käyttöoikeudet
ja käyttäjät tunnistetaan toimikortin
avulla. Verkkoyhteydet on suojattu
salauksella ja muutenkin järjestelmän
käyttö on kaikin puolin turvallista.
- Tietoturvan suhteen puhutaan sel-
keästä parannuksesta, Aintila kertoo.
Toinen merkittävä uudistus liittyy
järjestelmän ylläpitoon. Käyttäjältä ei
vaadita merkittäviä ylläpidollisia toi-
mia vaan ne hoituvat asiantuntijoiden
toimesta.
- Apteekin tehtävänähän on toimittaa
reseptejä ja palvella asiakkaita eikä
hoitaa tietojärjestelmää, Aintila muis-
tuttaa.
Kolmantena uudistuksena Aintila
mainitsee graafi sen käyttöliittymän.
Grafi ikan avulla informaatiota voi-
daan esittää paljon monipuolisemmin
ja selkeämmin verrattuna nykyiseen
tekstipohjaiseen järjestelmään. Graafi -
suus auttaa monia omaksumaan tietoa
paremmin ja lisää käytön helppoutta,
jota järjestelmältä toivottiinkin.
Apteekkien toiminnanohjausjärjestelmien saralla eletään uudistusten aikaa.
Pharmadata Oy:n kehittämä Salix-järjestelmä tullaan kuluvan vuoden aikana
korvaamaan uudella pd3-järjestelmällä, joka on tehty vastaamaan nykyajan ap-
teekkien kehittyneitä tarpeita.
Pd3 - uuden ajan toiminnanohjaus- järjestelmä apteekille
Trendit ja tulevaisuusVeli-Matti Paulasaari
INTERIOR PHARMACIA
1/2009
PÄÄTOIMITTA JA
Veli-Matti Paulasaari
TOIMITTAJA
Sarah Goncalves
KUVAT
VMP-Interior Oy
YLE/Kotikokit
Mainostoimisto Mercurius Oy
Scandinavian Stock Photo
TAITTO JA SUUNNITTELU
Mainostoimisto Mercurius Oy
PAINO
Painorauma Oy 2009
Entistä monipuolisempi
Pd3 on tehty vastaamaan nykyapteek-
kien tarpeita. Järjestelmässä olevien
valmiiden liittymien johdosta esi-
merkiksi annosjakelupalvelun hoita-
minen on nopeaa ja vaivatonta. Myös
varastonhallintapuolta on kehitetty
ja entistä monipuolisemmat raportit
auttavat pitämään varaston oikean
kokoisena. Reseptinkäsittely on laki-
säänteistä, mutta sitäkin on pd3:ssa
pyritty tekemään sujuvammaksi.
Joustavasti uuteen
Siirtyminen tutusta ja toimivasta jär-
jestelmästä uuteen saattaa etukäteen
tuntua työläältä ja kalliiltakin proses-
silta, mutta Aintila lupaa, että syytä
murehtimiseen ei ole.
- Uuteen järjestelmään siirtyminen
ei esimerkiksi vaadi massiivisia lait-
teistoinvestointeja, sillä pd3 on yh-
teensopiva vanhan laitteiston kanssa,
Aintila kertoo. Lisäksi käyttäjät saavat
käyttöönoton yhteydessä koulutuk-
sen järjestelmään ja jatkossa käyttä-
jiä palvelee käyttötuki. Yhteenvetona
voidaan todeta, että uusi järjestelmä
on yhtä luotettava ja nopea kuin van-
hakin, mutta helppokäyttöisempi ja
turvallisempi.
2 3
1
kertaa. Taxom-järjestelmässä on monenlai-
sia tarvikkeita niin tavallisiin kuin lasihyl-
lyihinkin. Erivärisillä hintamoduuleilla tai
moduulikehyksillä voidaan luoda apteekin
muuhun kalustukseen sopiva ilme.
Taxom -merkintälaite on Euroopassa
laajasti käytössä oleva tyylikäs hinnoitte-
lujärjestelmä. Nyt sitä on saatavilla myös
Suomessa. Helppokäyttöisellä laitteella
hintamoduuliin on kätevä ja nopea vaihtaa
tuotteen uusi hinta. Samaa hintamoduulia
voi testien mukaan käyttää jopa 10 000
UUTTA! Hintojen ei tarvitse ainoastaan olla hyviä, ne voivat myös näyttää hyviltä.
Kun Asematunnelin Apteekki
viime kesänä muutti Helsingin
City-Centerissä uusiin tiloihin, oli ap-
teekkari Leena Härmälälle luonnos-
taan selvää, että uusista tiloista tulee
raikkaammat ja valoisammat kuin
entisistä.
- Vanhan apteekin kalustus oli kau-
neudestaan huolimatta vähän pimeä
ja synkkä tunneliin siirrettäväksi. Li-
säksi kalusteet olivat massiivisen ko-
koisia tehden tilasta suljetun oloisen,
Härmälä kiteyttää.
Härmälä pyysi VMP-Interiorilta eh-
dotusta tilaratkaisuun ja tutki saa-
maansa piirrosta yhdessä apteekin
muun henkilökunnan kanssa.
- Suunnitelma vaikutti kaikin puolin
asialliselta ja miellytti meitä, hän ker-
too. Remonttiaika oli nopea ja siihen
päästiin heinäkuussa.
Asiointi helpoksi
Asematunnelin Apteekin pinta-ala on
noin 90 neliötä. Rajallinen tila asettaa
suunnittelijalle omat haasteensa. Ta-
voitteena on tietenkin ahtauden tun-
teen välttäminen ja pienen tilan saa-
minen mahdollisimman toimivaksi.
Kalusteiden koolla ja sijoittelulla on
tärkeä merkitys. Luonnollisesti kul-
kureitit ja niiden leveydet vaikuttavat
siihen, miten helppoa ja joustavaa
asiointi apteekissa on. Vaaleilla väri-
valinnoilla, joita Härmäläkin toivoi,
saadaan osaltaan luotua lisää tilan ja
avaruuden tuntua. Oikeanlainen va-
laistus helpottaa tilassa toimimista ja
luo tunnelmaa.
- Varsinkin tässä tapauksessa valoa
kaivattiin erityisesti, koska apteekki
sijaitsee Asematunnelissa, Härmälä
muistuttaa.
Parilla muutoksella alkuperäiseen
suunnitelmaan tilasta saatiin asi-
akkaita mahdollisimman hyvin
palveleva. Reseptien tarkistukseen
tarkoitetun kollauspöydän paikkaa
vaihdettiin niin, että sen takaa far-
maseutti näkee sisään tulevat asiak-
kaat ja pääsee helposti palvelemaan
heitä. Suoratoimituspisteiden toi-
sellekin puolelle lisättiin kulkureitti,
joka mahdollistaa henkilökunnan
nopean pääsyn palveluvalintaan,
kun asiakas tarvitsee apua. Palveluva-
linta itsessään on toteutettu selkeästi,
Härmälä kiittelee. Tuotehyllyt ovat
matalat ja asiakas näkee jo ulkopuo-
lelta, miltä apteekissa näyttää.
Asematunnelin Apteekissa kaikkiin
suoratoimituspisteisiin haluttiin kas-
sat. Tällaista palvelua ei ole kaikissa
Helsingin keskustan apteekeissa.
- Asiakkaat varmistavat usein pis-
teessä asioidessaan, että voiko tässä-
kin maksaa, Härmälä on todennut.
Kassat lisäävät asioinnin nopeutta ja
vähentävät tilan ruuhkautumista.
Lopputulos miellyttää
Kaikin puolin remontti onnistui
Härmälän mukaan hyvin. Aivan
loppusuoralla muutettiin vielä ta-
valliset keskivalinnat kaareviksi ja
valaistuiksi keskihyllyiksi. VMP-In-
terior huolehti myös väliaikaisesta
ratkaisusta, jolloin apteekki saatiin
avajaiskuntoon. Elokuun alussa
käyttöönotetuista uusista tiloista ol-
laan tyytyväisiä niin apteekissa kuin
asiakkaidenkin taholla.
- Monet ovat kiitelleet sitä, että Ase-
matunnelista löytyy apteekki, Här-
mälä iloitsee. Ja vielä sellainen, jo-
hon on mukava ja helppo poiketa.
Toimivaa pieneen tilaan
Asematunnelin Apteekki Helsingissä on hyvä esimerkki siitä, että
vähän pienempikin tila voi olla toimiva ja käytännöllinen. Rajalli-
nen tila asettaa sisustussuunnittelijalle omat haasteensa, mutta
ammattilaisen näkemyksellä lopputuloksesta saadaan tarkoituk-
senmukainen viihtyisyyttä unohtamatta.
4 5
jo pitkään
pysynyt pai-
koillaan eikä si-
sustusta läheskään
aina ole tehty kuluttajan
parasta ajatellen. Nyt onkin kor-
kea aika miettiä asioita uudelta kan-
tilta tavallisen apteekissa kävijän nä-
kökulmasta.
Viihtyisyys ratkaisee
Kokkolan Keskusapteekin kohdalla
on pyritty hakemaan nimenomaan
asiakaskokemusta eli sitä, millainen
tunne asiakkaalle tulee, kun hän astuu
apteekin ovesta sisään. Hämäläinen
kertoo, että sisustussuunnittelussa on
markkinointiajattelun mukaan kaksi
tärkeää kohtaa. Ensinnäkin se, mitä
asiakas näkee ja mitä asiakkaan pitäisi
nähdä tullessaan apteekkiin. Toinen
seikka on, kuinka hyvin asiakas aptee-
kissa viihtyy. Viihtyvyyden kehittämi-
nen on tärkeää myynninedistämisen
kannalta.
- Tietenkään ketään ei saada tuntitol-
kulla apteekissa aikaansa viettämään
eikä se ole tarkoituskaan, Hämäläinen
naurahtaa, mutta toteaa tosiseikan,
että apteekissa vietetty aika on suoraan
Pian kaksi vuotta toiminut Ap-
teekin Oma Juttu Oy on eri-
koistunut apteekkien markkinoinnin
tehostamiseen. Yrityksen fokuksena
on rakentaa markkinointikonsepteja
ja markkinoinnin perustaa apteekeil-
le. Toiminnasta vastaavalla proviisori
Samuli Hämäläisellä on vakuuttava
tausta mainosalalla. Hän on työsken-
nellyt sekä Lontoossa että Helsingissä
kansainvälisissä mainostoimistoissa
vastaten terveydenhuoltoalan mai-
nonnasta. VMP-Interiorin Veli-Matti
Paulasaareen Hämäläinen tutustui
omien markkinointiprojektiensa yh-
teydessä viime keväänä.
- Huomatessamme, että toimintamme
liittyy läheisesti yhteen ja että asiakas-
kuntakin on osittain sama, oli mie-
lekästä yhdistää voimavarat, kertoo
Hämäläinen.
Hämäläinen tuo suunnittelussa esille
sen, miten markkinointiin ja ima-
goon kuuluvat näkemykset liittyvät
apteekin kalus-
toon ja sisustuk-
seen. Markkinoinnin
ja myynnin tehostamiseen
tähtäävät näkökohdat ovat tär-
keässä roolissa sisustusta suunnitelta-
essa. Hämäläinen on iloinen VMP-In-
teriorin tyylistä hakea uudentyyppisiä
ratkaisumalleja.
- Yhdessä pohdimme sisustusratkai-
suja, joilla apteekki erottuu positiivi-
sesti muista apteekeista, Hämäläinen
kertoo.
Erottuvuutta erilaisuudella
Turkulaisen Wiklundin Apteekin si-
sustukseen on tarkoituksella haettu
jotain uutta ja erilaista. Tiimi on asiak-
kaan kanssa kolmisin istahtanut pöy-
dän ääreen ja miettinyt eri aspekteista,
millä keinoin apteekki voisi ulkoisesti
erottua kilpailijoistaan. Tärkeässä
roolissa on ollut muun muassa sisus-
tuksen muotokieli. Perinteisiä suora-
kulmaisia ratkaisuja on pyritty vält-
tämään. Kalusteet ovat muotoilultaan
pehmeämpiä ja moniulotteisempia.
Hämäläinen toteaa markkinoinnin
näkökulmasta, että keskimääräises-
ti apteekkien sisustussuunnittelu on
Samuli Hämäläinen (vas.) ja apteekkari
Pasi Merkku suunnittelevat yhdessä
Paroalhon Apteekin markkinointistrategiaa
SSSS nittelun ammattilainen VMP-Interior jaSS ikoistunut Apteekin Oma Juttu Oy suun-SSnittelevat yhdessä apteekille sopivaa sisustusratkaisua on tuloksena
kokonaisuus, joka palvelee niin apteekkia kuin asiakasta.
Sisustus näkyvä osa markkinointia
on VMP-Interior jo vakuuttanut Hä-
mäläisen toiminnallaan.
- VMP-Interiorin henkilökunnalla on
mielestäni oikea asenne uusia ideoi-
ta kohtaan. Ehdotuksiani ei suoralta
kädeltä ammuta alas vaan ne otetaan
avoimin ja positiivisin mielin vastaan,
kehuu Hämäläinen tuoretta kumppa-
niaan.
yhteydessä ostosten määrään. Kuten
tavallisessa vähittäiskaupassa, myös
apteekissa tavaransijoittelulla voidaan
vaikuttaa ostoprosessiin. Hämäläinen
korostaa, että on tärkeää tiedostaa,
mitä asiakas todella kokee ja miten
kierto oikeasti apteekissa toimii.
Vaikka yhteistyö yritysten välillä on
kestänyt vasta parin projektin verran,
Turun Wiklundin Apteekin sisustuksessa
on noudatettu pyöreää muotokieltä
6 7
Paroalhon Apteekki tulvii valoa ja avaruutta
Raumalla toimivan Paroalhon Apteekin uudeksi apteekkariksi
vuonna 2006 tullut Pasi Merkku ryhtyi ensi töikseen yhdessä
VMP-Interiorin kanssa remontoimaan apteekkia tilavammaksi
ja toimivammaksi.
Uudistetusta apteekista ei ehditty
nauttia täyttä vuottakaan, kun
eteen tuli houkutteleva mahdollisuus
rakentaa kokonaan uusi apteekki ai-
van naapuriin valmistuvan K-super-
marketin yhteyteen.
– Projekti sujui alusta asti joustavas-
ti. Veli-Matti Paulasaari luonnosteli
4-5 pohjavaihtoehtoa, joista lähdim-
me liikkeelle ja niistä muotoutui sit-
ten tämä lopullinen tilaratkaisu, Pasi
Merkku kertoo.
Hänen mukaansa maallikon on hyvin
vaikeaa pelkkien piirustusten avulla
kuvitella, miltä apteekki tulee lopulli-
sesti näyttämään.
– Siksi luotin materiaali- ja väriva-
linnoissa Veli-Matin osaamiseen ja
häneltä tulikin hyviä ideoita pitkin
matkaa, Merkku kiittelee.
Kiitoksen saa myös K-kauppa, joka
pidensi hieman uudisrakennusta
apteekin tarpeiden mukaan, jolloin
kaikki apteekin toiminnot saatiin
mahtumaan optimaalisesti liiketilaan.
– Suunnitteluvaiheessa pyrittiin ot-
tamaan kaikki asiat huomioon ja jo
ensimmäisten viikkojen kokemukset
osoittivat, että ratkaisu oli oikein on-
nistunut, Merkku toteaa tyytyväisenä.
Vanha ja uusi yhdistettiin
Vanhan apteekin remontissa oli kalus-
teita merkittävästi uusittu. Siksi uu-
den apteekin suunnittelussa otettiin
lähtökohdaksi vanhan apteekin meri-
henkinen sisustus ja uudet kalusteet.
– Vanhan paikan kalusteet istuvat
todella hyvin kokonaisuuteen ja ovat
sopusoinnussa uusien kalusteiden
kanssa. Tästä uudesta apteekista tuli
avara ja hyvin valoisa. Luonnonvalon
lisäksi valoa on käytetty muutenkin
paljon, muun muassa otsalaudoissa,
Merkku kertoo.
Tiloista haluttiin asialliset, modernit
ja valoisat, mutta myös sellaiset, että
asiointi sujuu mutkattomasti ja että
henkilökunnalla on arvoisansa puit-
teet tehdä töitä. Apteekkarin mukaan
kaupankäynti käy nyt sujuvammin,
eikä ruuhkan tuntua ole entiseen
malliin, vaikka asiakkaita olisi samal-
la kertaa vähän enemmänkin.
– Toiminnat on järjestetty hyvin ja
asiakkailta on saatu kiitosta muun
muassa reseptipalvelulooseista, joissa
voi nyt rauhassa asioida. Uutta ajat-
telua on lisäksi torialue kosmetiikka-
tuotteineen, jota asiakkaat ovat kehu-
neet, Pasi Merkku kertoo.
P Paroatulvii valoa
Raumalla toimivan Pa
vuonna 2006 tullut P
PP
Veli-Matti Paulasaari (vas.) ja
Pasi Merkku uuden apteekin piirustukset
kädessä keväällä 2008.
StockFlow -lääkekaapisto on tehokas tilaihme
Sairaaloiden osastoilla kärsitään hyvin usein
tilan ja arjen hoitotyössä hyvin toimivien lää-
kevarastojen puutteesta. Kun neliöitä on niu-
kasti, pitää tilan käyttö optimoida ja usein se
tarkoittaa lääkekaapistojen ajanmukaistamista
2000-luvulle.
Yksi parhaimmista lääkkeistä tilanpuutteeseen
on tilaihme StockFlow -lääkekaappi, joka on
suunniteltu lääkkeiden ja hoitotuotteiden te-
hokkaaseen varastointiin nimenomaan sairaa-
loiden osastoilla sekä terveyskeskuksissa.
Tavalliseen kaappiin verrattuna StockFlow -lää-
kekaappiin mahtuu paljon enemmän tuotteitta
samalle lattiapinta-alalle. StockFlow -järjestel-
mää voidaan käyttää muutenkin kuin kaapin
sisällä. Järjestelmän ansiosta lääkekaapissa
tuotteet ovat selkeässä järjestyksessä ja ergono-
misesti helposti hoitohenkilökunnan saatavilla.
StockFlow -järjestelmä on suunniteltu jousta-
vaksi ja muunneltavaksi, jotta sillä saavutetaan
maksimaalinen hyöty terveydenhuollon haasta-
vissa kohteissa. Eri moduulien avulla varastoyk-
sikköjä ja työpisteitä voidaan rakentaa tilan ja
tarpeiden mukaan.
StockFlow on erittäin kustannustehokas inves-
tointi, sillä muunneltavuutensa ansiosta mo-
duuleja voidaan käyttää pitkälle tulevaisuuteen,
vaikka nykyisiä toimintoja muutettaisiin.
Kaikissa StockFlow -järjestelmän kaltevissa
ulosvedettävissä Combi-kaseteissa ja hyllyissä
tuotteet asetetaan paikoilleen ”first in – first
out” -periaatteella. Hyllyt täytetään takaosas-
taan, jolloin vanhimmat pakkaukset siirtyvät
etuosaan ja tuotekierto sujuu automaattisesti
oikein. Kaappiin voidaan myös sijoittaa erillinen
lukittava huumekaappi.
StockFlow on lujaa ammattilaatua, ja varta
vasten lääkkeiden säilytystä ja jakoa varten
suunniteltu. Siksi tämä turvallinen ja luotettava
sisustusjärjestelmä onkin kelpuutettu lukuisiin
sairaaloihin ja apteekkeihin.
Paroalhon Apteekin
kosmetiikkasaareke.
8 9
Reseptejä ruudusta
Arto Rastas - ”ruoanlaiton kruu-
naamaton mister Finland”, kuten
miestä eräässä Kotikokkien jaksossa
tituleerattiin - on ikäisekseen saavut-
tanut urallaan merkittäviä ansioita.
Suomen nuori kokki -titteli ja kan-
sainvälisen Chaîne des Rôtisseurs
nuorten kokkien kilpailun voitto Ber-
mudalla vuonna 2005 osoittavat, että
Rastas hallitsee ruoanlaiton pintaa sy-
vemmältä. Kotikokit-ohjelman myötä
olemme saaneet kokkimaajoukkuee-
seenkin kuuluvan Rastaan ideoita ja
ajatuksia omiin keittiöihimme.
Makuvinkkejä arkeen
Kotikokit-ohjelma noudattaa for-
maattia, mutta personoituu väkisin-
kin esiintyjään.
- Ohjelman vieraat antavat raamit jak-
sossa valmistettavalle ruoalle, mutta
lopulliset ideat lähtevät omasta pääs-
täni. Mietin, miten muut saattaisivat
ajatella ja pyrin sen mukaan tuomaan
omia suosikkejani ohjelmaan, Rastas
kertoo. Hänen mukaansa ideoiden
jakaminen on yksi mukavimmista asi-
oista julkkiskokkina olemisessa. Ko-
tikokeissa tehdään helppoa ja hyvää
kotiruokaa, jonka valmistamisessa me
kaikki taatusti onnistumme.
- Ruoanlaitossa tärkeintä on vaivat-
tomuus, vaikka tekisi hienompaakin
ruokaa, Rastas tuumii. Jos aterian val-
mistamisessa on liian monta työvai-
hetta, alkaa mielekäs puuha maistua
työnteolta, hän lisää. Vaikka Suomi on
kansainvälistynyt ja ruokakulttuurim-
me monipuolistunut, kuuluu perintei-
nen kotiruoka edelleen viikoittaiseen
ruokalistaamme. Mielellämme kat-
sommekin televisiosta ruokaohjelmia,
joiden vinkit soveltuvat tavalliseen
arkeen. Rastaan mukaan suomalaiset
ovat kuitenkin muuttuneet rohkeam-
miksi ruoanlaittajiksi. Tuttuja resep-
tejä uskalletaan muunnella vaikkapa
hieman eksoottisemmilla mausteilla.
Ohjelma opettaa
Ruokaohjelmiin liittyy usein viihteel-
linen puoli. Kotikokeissakin Rastas
haastattelee ruoanlaiton ohella kul-
loinkin vieraana olevia henkilöitä.
Usein puhutaan ruoanlaitosta, mutta
rattoisaan tyyliin. Rastas ei kuiten-
kaan usko, että ruokaohjelmia katso-
taan ainoastaan viihteen vuoksi vaan
niistä todella poimitaan vinkkejä
omaa ruoanlaittoa helpottamaan ja
piristämään.
Varmasti jokainen meistä on katsonut televisiosta ruokaohjelmaa jos toistakin. Ohjel-
mien kokeista on tullut suosittuja tv-hahmoja, ”julkkiskokkeja”, joiden näppärää ruo-
anlaittoa on mukava katsoa. Kotikokit-ohjelman mainio ruokavastaava Arto Rastas on
viime keväästä lähtien tuonut ruudun välityksellä omia vinkkejään ja lempiresepte-
jään keittiöihimme.
Ensivaikutelman voi tehdä vain yhden kerran – myös graafi sesti
- Televisio on yksi tapa saada tietoa
ruoanvalmistuksesta ja resepteistä
kirjojen ja lehtien ohella, hän toteaa.
Kun työvaiheet nähdään alusta lop-
puun asti toteutettuna, on niiden si-
säistäminen usein helpompaa, uskoo
Rastas.
Elämää ruoan kanssa
Ohjelmanteon ohella Rastasta työl-
listävät hänen kaksi ravintolaansa,
Villa Hakkari Lempäälässä ja Ravin-
tola Hella ja Huone Tampereella ai-
van Tampere-talon kupeessa. Hella
ja Huone pohjautuu ranskalaiseen
ruokakulttuuriin, vaikka käytettävät
raaka-aineet ovat pitkälti skandinaa-
visia. Keittiömestari Rastaan suun-
nittelemalta listalta löytyy esimerkik-
si Laventeli-hunajavoissa paistettua
kyyhkynrintaa portviini-kastikkeella.
Villa Hakkari on vanha kartano, jon-
ka ruokalistan Rastas kertoo olevan
yksinkertaisempi ja ehkä helpommin
lähestyttävä.
- Erilaisuudellaan ravintolat tuovat
mukavaa kontrastia työhöni, Rastas
tuumaa.
Oli kyse televisiossa, ravintolassa tai
kotona kokkaamisesta, Rastas pai-
nottaa ruoanlaitossa ykkösluokkaisia
raaka-aineita. Säilykkeiden käyttä-
misen sijaan hän kehottaa ottamaan
suunnan kohti kauppahalleja ja toreja,
sillä niistä saa hienoja ja tuoreita raa-
ka-aineita.
- Ruoka kannattaa valmistaa itse aina,
kun siihen on mahdollisuus. Silloin
voi olla varma, että ruoka on juuri sitä,
mitä pitääkin. Ja Suomen metsät ovat
täynnä ruokaa, joten sinne vain kesäl-
lä ja syksyllä metsän antimia hyödyn-
tämään, Rastas muistuttaa.
Vanhan sanonnan mukaan ensivaiku-
telman voi tehdä vain kerran. Sen jäl-
keen tuon vaikutelman muuttaminen
on varsin työlästä. Niinpä apteekkien-
kin on syytä pohtia perusteellisesti,
millainen vaikutelma asiakkaille ha-
lutaan ensi hetkestä lähtien antaa.
Asiakas kohtaa apteekkiin tullees-
saan ensimmäisenä sisustukselliset
elementit ja tietysti palvelualttiin ja
hymyilevän henkilökunnan. Ensivai-
kutelmaan vaikuttavat muun muassa
apteekin kalustus, värit, valaistus, ja
palvelujen sijoittelu.
Mutta myös graafi sella ilmeellä on
hyvin suuri merkitys. Apteekin logo,
ikkunateippaukset, opasteet, kyltit
ja kaikki muu markkinointi- ja vies-
tintämateriaali voidaan suunnitella
juuri sen mukaan, millaisena apteek-
kari haluaa oman apteekkinsa esitellä.
Erilaisten tunnetilojen ja mielikuvien
skaala on varsin laaja.
Yritysilme voi viestiä esimerkiksi
raikkautta, valoisuutta, tehokkuutta,
ammattimaisuutta, lämminhenki-
syyttä, periteisyyttä, kotoisuutta, tur-
vallisuutta tai nykyaikaisuutta. Valin-
nanvaraa siis on.
Raumalaisen Mainostoimisto Mercu-
riuksen projektipäällikkö Tom Os-
monen painottaa, että apteekin ja sen
palvelujen ja tuotteiden ilme on todel-
lakin se, johon asiakas ensimmäisenä
törmää.
– Kauramuroja ei lautaselleen saa,
ennen kuin on valinnut marketin
hyllyltä sopivan muropaketin kotiin
vietäväksi. Ja minkäs perusteella sitä
ihminen valintansa ensimmäisellä
kerralla sitten tekee, ellei sen paketin
ulkoasun ja markkinoinnillisen vies-
tin perusteella? Siksi mielikuvatekijät,
yritys- ja tuoteilme ovat niin tärkeitä.
Muuten ei pysty erottumaan kilpaili-
joitten joukosta, hän tähdentää.
Kuvassa neljä raumalaista ruuanlaiton harrastajaa,
jotka vierailivat Kotikokit -ohjelmassa joulun alla. Kuva:
YLE/Kotikokit
10 11
12
Laatikoita on saatavana kolmella eri pohjamateriaalilla: melamiini-pohjalla, kirkkaalla akryylillä, jolloin tuotteet on nähtävissä laatikon alapuolelta, tai metalliritilä-pohjalla, joka takaa hyvän ilmankierron laatikostossa, sekä näkyvyyden myös laatikon alapuolelta.
HÄFELE -järjestelmä
hallitsee lääkkeiden
organisoinnin tilaa
säästäen ja mahdollistaa
tuotteiden sijoittelun
helposti saataville.
HÄFELE PHARMA-ORG LÄÄKELAATIKOSTO
StockFlow-järjestelmän avulla yhdistyvät tehokas
varastointi ja tuotteiden ergonomisesti oikea käsittely.
StockFlow - LÄÄKEKAAPPI
StockFlow-kaappi mahdollistaa
lääkkeiden ja hoitotuotteiden
te hok kaan va ras toin nin esim.
sai raa loi den osastoilla sekä ter-
veys kes kuksissa.
Kaapin lukittavat ovet työnne-
tään haluttaessa sisään, jolloin
ne eivät häiritse työskentelyä.
Näin myös useampia kaappeja
voidaan tarvittaessa sijoittaa
vierekkäin. StockFlow-kaapis sa
tuotteet ovat selkeässä järjes-
tyksessä ja helposti hoitohenki-
lökunnan saatavilla.
Lukittavien lääkejääkaappien tehokas kier toilmajäähdytys takaa, että haluttu läm-
pötila säilyy. Sisälämpötilan säätö 0-+15 astetta. Lääkejääkaappeja voidaan käyt-
tää lämpötilaa säätämällä, joko jää- tai viileäkaappina.
Automaattisulatteiset toiminnot ja digitaalinen mittari kuuluvat vakiovarusteisiin.
Lääkejääkaapit on varustettu ritilähyllyillä, lisävarusteina on on saatavana lasihyl-
lyjä sekä ulosvedettäviä vetolaatikoita.
Lääkejääkaappeja on saatavana useampia eri kokoja, myös hälytysjärjestelmällä.
Hallitie 4, 26510 RaumaPuh. (02) 824 1000Fax (02) 824 [email protected]
Liebherr - LÄÄKEJÄÄKAAPIT