I SILJO

RUNOJA

RUNOJA

J. SILJO

RUNOJA

PORVOOSSAWERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ

PORVOOSSA 191 oWERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖN KIRJAPAINOSSA

5

MATKALTA.

l.

Eessä ranta vieras, karu,retki takaa merten käy.Taakse vaipui kevään taru,päivä hämärtäy.

Taakse valtaväylät jäivät,suvituulet viileät.Saapui syksyn raskaat päivät,viimat jäätävät.

Näyt aurinkoiset, ylhätmatkaan vaati kulkijan;uhanneet ei rannat jylhättiellä unelman.

6

Yö jo yltyy — syömen saartaapelko; uskon ehkä vie —

Houkutellen mieleen kaartaatottumusten tie.

Yö jo yltyy — katse kääntyysuuntaan valtaväylien.— Viime vaali tee, tai nääntyyusko sydämen!

Polta rantaan varmat laivat,unhoon peitä mennehet:säästät paluun häpeet, vaivat,heikot askelet!

2

7

Mitä auttaa kirous:kaiku kallioihin kuolee— se on siitä lohdutus.Elon silmä outo, tylykohtaa katsees vaipuvan.Sana auta ei, ei tahto,kun jääkäsihin vain vahtohaihduttua unelman.

Tie on eessä ainoa:ylle kiron, valituksenmäärä kirkas aseta!Juhlasointuun ilmanäärtenliitä sävel sydämes!Kesken vuorten iki-luntaloistaa unten valtakunta— sinne kiinnä katsehes!

8

3.

Se tappio vielä ei murra:meni liian heikot haavehes.Sitä ei ole oikeus surra,sen kautta sa saavutit vapautes.

Sen kautta sa löysit vastaoman sielusi, voimasi tunnet nyt.Taas taivalta alkamastasua estä ei tappiot kestetyt.

9

PA'OSSA.

On turha pa'on kolkko tie,mi pois sun luotas, elo, vie.

Se raskahasti tuta saasun kostoas, ken noudattaa

vain suuntaa omain tähtien,sun valtatiesi hyljäten;

ken mielehensä särkyväänkäy viime lohdun etsimään

tuolt' ihmemaasta unelmain,vain hetken unhon tuottavain.

10

Sun tuomarisi ankarinhänt' aina seuraa syytöksin:

hänt' oma sydän tuomitsee,yö tuomar'-ilmein uhkailee.

Hänt' aina tyhjyys ympäröi,hän turhaan rauhaa ikävöi.

Hän näkee näyt kolkoimmatja kuulee äänet uhkaavat,

ne mieleen oudon pelon soi,niit' sana sitoa ei voi.

11

IN MEMORIAM.

1.

Ah turhaan, menneet, nousettetaas muistoon unhon alta;ei uuteen eloon nostaa voiteit' enään laulun valta.

Taas yöhönne siis painukaa:viel' jälkeen sävel jääpi,— kuin pilviin kohde auringon,kun ilta hämärtääpi —,

jää sävel tuskan, taistelunja toivon, kevätmielen,ne vielä hetkin hiljaisinsaa soimaan sydänkielen.

12

Viel' ehkä virsi laajempisaa soinnut unhon yöstä:se sato runsain, puhtahinois menneen päivän työstä.

13

2.

Jos kukkaan puhkeaauus elo, kauneus,min heikko aavistusjo syömess' orastaa,

niin turhat ollehetei uhrit vaikeat,ne, joita vaativattaa jääneet taipalet;

täys onnen mitta ois,ois elo juhlaa vaan,mi tuloon kuolonkaanviel' loppua ei vois.

14

KALKKI.

Pisar pisaraltajuo sa karvas kalkkityynnä pohjaan asti.Lupaus, min kerranannoit itsellesi— oma itses ollatäytä ankarasti.

Kalkin katkeruuteenälä pienintäkäänpyydä lievitystä.Uusi voima versoojoka pisarasta,minkä tyynnä juot sakalkin sisällystä.

15

AUTIO TEMPLI.

Toin syömeni templiin kerrankuvan nuoren, säihkyvän;sitä kaunein uskoin ma palvoinkevätaikani herkimmän.

flo siit' oli liian pieni,-— ma vieläkin pienempäänsiks' ylpeenä tyytyä tahdoin.Ja ma kielsin lempeni tään.

Ja ma templin ääneti suljinja harhasin maailmaan.Kuvan unhotin, riemusta luovuin,— en rauhaa ma saanut vaan.

16

Yhä korviini templistä hiipisuven kuolevan nyyhkytys.— Kovin paljon se lempeni maksoi,kovin paljon se ylpeys.

Nyt autius templissä asuuja raskas hiljaisuus.Ovet suljetut kiinni pysyy.Ne aukiko lyö suvi uus —?

Suvi vieläkö alttarin yllekuvan uuden, kirkkahan tois —?

Sävelriemuun autio templijo puhjeta silloin vois.

17

INCOGNITO

Sinut uneksin onnehen kalleimpaan,min ansainnut on sydän puhtahin.Ma aatoksissani korotinsinut taivaan pyhien kunniaan.

Monet harmaat hetket sä ylensit,soit voiman syömen uskohon,kun uhkas nääntymys toivoton:mua kirkkaudellasi kirkastit.

Niin väikkyös eelläni ainiaanja ohjaa katsehin tenhovinmun tieni kautta tuskankinyhä ylle itseni, loistoon maan,

18

mi siintävi takaa unelmain,mi aavistukselle avautuu,min ihanuutta uneksuusydän alla hetkien ankarain.

19

EXCELSIOR.

Kuin jännitetty jousi on tahtoni mun.Sain auringolta käskyn ja määränma kukkuloille nousta elon kirkastetunja käydä ohi tien monen väärän.

Sen käskynsä ainiaaksi polttanut onlaintauluun mun tahtoni kerrankuin taikakuvin kirkkaus auringon,yön voittajan, kuoleman herran.

Sen käskyn myös kuulla moni ystävä sai,mut eronneeks' ma heistä näen tieni.Moni korpisoihin kohta on sammunut kai,monen tyydytti maan ilo pieni.

20

Nyt äänetön on päivä ja lohduton yöja Tuonen lepo autuus jo oisi,mut ylemmäksi kutsuvi auringon työ,kuin käskynä se veressäni soisi.

Ma tunnen: mun sitoa ja päästää voivain auringon ylhäinen mahti;näyt korkeat se nähdä mun sieluni soi,sen antama on syömeni tahti.

Kuin kaikuna valkeuden kentiltä oonvälin kuullut ma riemun ja soiton.Muu houkutus kuin hauta jo vaietkoon,olen lapsi sen valkeuden loiton!

Sen luokse tahdon löytää mä suorimman tien,kuin maalihinsa kiitävä nuoli.Jos väsyn kesken, turhaan ma tuhlannut lienkevät-aikani, mi aavikoille kuoli.

21

ODOTUS.

Pitkä vaiva, heikko työ,sydän rauhatonna lyö.

Milloin hetki jumalainensaavut, kirkas, laulavainen

syntylaulut elon uuden,pyhän, ylhän ikuisuuden?

Syvyydestä sydämen Jnouse soiden, kukkien,

luo kuin kevät talven altasieluun uuden valon valta!

22

JA KONSA LÄHDEN —

Ja konsa lähden kerranma täältä ijäks poisja luokse elon Herranjos tieni käyvä ois,niin Hänen kuulla selonma tehdä tahtoisin,mit* nähnyt mailla elonoon kipein sydämin:

„Sun luomakuntas sielläse harhaa yössä vaan.Ei moni ilomieliävoi nostaa katsettaanSun luomaas ihanuuteen,ei moni luottaa voiSun armos avaruuteen— se harvoin avun toi.

23

Miks kaipuun annoit heille,kun voimaa suonut et?Ken lankee, tuskan teillemiks hänet tuomitset?Suli' eikö ilo oisijos valoon, onnehenSun kauttas nousta voisiyön lapsi jokainen?"

24

ELÄMÄ.

Hetken leikki haaveen leluin,kirjokuvin, kuherteluinalla suven taivahan.Riemun remu — tuskan huuma,hädän parku raskas, kuumayössä syksyn surmaavan.

Melu, touhu ilmein tärkein.— Tulee kuolo kaikki särkein.

25

VIEL' KERRAN —

Viel' kerran ehkä hetki se keskiyönsun yllättävä on, joka riistävipois naamion, min taakse kätkit

itsesi oman katsees eestä.

Jos silloin sielus vieraana itsellesja outona sa tapaat, ja tyhjyyden,mi hätäs äänehen ei vastaa,

löydät sa sijalla sydämesi;

jos rakkain ystäväs, johon luottaenties liitit ilopäivinä kevähän,vain sanan köyhän lohdun tarjoo,

— hetken sen luuletko kestäväsi?

26

VALTATEILLÄ.

Liian helppo taisto,voitto liian halpa.Työttä ruostumahan jäätahdon kirkas kalpa.

Väärän suunnan ottaasyytöksien nuoli,omaan poveen painu ei,— lähint' ei koske huoli.

Vaara valtateilläompi ystävästä:silmäs lumoin sokaseeitseäs näkemästä.

27

„AATTEET."

»Aatteet jalot, ylevät"monta julistajaa moukkaahellin käsin hoivaa, kantaapyhäin juhlapöytähän,hurskaan sielunrauhan antaa.Ei ne jalkaa kiveen loukkaatiellä karun elämän,joita siivet kerkeätylle synninalhon kurjannostaa tieltä katseen nurjankärsiväisen syntisen.Aate-kaavaan kahlitensyömen herkän vaatimukseteessä elon kurjuudenkiinni lyö ne tunnon ukset,ettei horjua vaan voiryhti varma, jonka soiusko, luoma isien.

28

Estyy katse tutkivainenomaan sieluun painumasta:siinä palkka parhaanlainenunen rakkaan antavastahartaast' aate-kieunnasta.

29

PIETARILLE.

Seuraten käskyä Mestarinheitä verkkosi syvemmälle.Saalis vartovi viljavinkätköissä ihmissydämen,sielulle nälkää kärsivällekalliin ravinnon tarjoten.

Kätköistä syömen jos kohoaahirviö moni, min päivänvaloonennen sa kartoit kohottaa,kuitenkin, itseäs alentain,työhön ryhdy, mi voittoon jaloonjohtaa mielen nöyrtyvän vain.

30

Ihme ehkä täyttyä voi;laske siis pohjamutiin astiverkkosi, ennen mi tuskin toipalkan vaivasi vertaisen.Saada voisit sa runsahastisaalihin kymmenkertaisen.

31

SYYSLAULU,

Se taikasormus suo,ma jolla itseninyt hetkeks peittää voineest' oman katsehen',ja vartijani tuo,— syysraskas aatoksen'mi tylyin tuomioinain' riemun riistäenmua seuraa varjonain— pois kuolkoon muistostain.

Nyt tahtiin aaltojenlyö sydän huoleton!Jo lentoon vapaasenkeveenä nouskohonmiel' alta varjojen!

32

Ei ijäks vangitavoi syksy sielua;viel' ilo kukkaan saa,jos saartaa syksykin,ja voimin nuortuvinkäy kulku talven taa.

33

SYYS-SUNNUNTAI.

Niin outo paino mieltä ahdistaa,se elon autiutta kammoaa.

Jo aurinkokin painuu laskuun päin,pois poistuu elo, nuoruus kiirehtäin.

Kuin takaa valtamerten aavojensoi sieluun viestit ilojuhlien.

On juhliin kokoontuneet jumalatja autuaitten saarten asujat:

Siell' soitto kaikuu, tanssi harras käyja uhrisauhu taivoon ylentäy.

34

Siell' eessä ylhän marmor-alttarinsoi juhlivaisten kiitos korkehin.

Sä myös siell' oot, niin sydän aavistaa,sä, jonka luo ain' aatos palajaa,

sä tuntematon, tuttu unen vain,sä tähtikajastus mun polullain.

Mut' aurinko jo vaipui vetten taa.Niin lohduttoman nä'ön elo saa.

35

TAKAA TAIVAANRANNAN.

Takaa taivaanrannansaapuvan näen sun,tuoden lohdun mannan,kauvan jo kaivatun.

Ylitse meren harmaantanssivi askeles,kasvosi nään jo armaan,kirkkaan katsehes.

Käsin jo viilein kosketotsahan kuumeiseen,tyyntyy hehkuvat posket,rauha jo käy sydämeen.

36

Äänen räikeän kuulenulkoa kaikuvan.Sointu lempeän huulenhäipyvi ilmahan.

Toteen unelma vaihtui,— päivä harmaa on.Näky mereen haihtuiteitä auringon.

37

SUMUSSA.

Turhaan silmä tuijottaaillan sankkaan sumumereen,lämpöä ei sieltä saavilunvärisevään vereen.

Kirkonkellot kutsuenkaikuu sumun raskaan takaa.— Vieras sointu kellojen,sielt" ei lähde lohtu vakaa.

Käännä katse väsynytoman rintas maailmahan;soinnut sinne kätketytlaulaa mieles unholahan.

38

MARRASKUU.

Taas taivaanranta viluisna rusottaaja hämy harmaa vesille leviääja saaret loitot sumuun peittyy,

onnelat kevät-unelmaini.

Kuin varjot hiljaa hiipivät ihmiset,— ne paljon näyttää hetkessä kuihtuneen.Kuin paljaat, luiset käsivarret

tuulessa vääntyvät puitten oksat.

Käy ilme kova kasvoille Elämänja rypyt syvät otsahan uurtuvat,se uniin ilottomiin vaipuu.

Sammuvi auringon viime rusko.

39

Ja väre kylmä sydäntä kouristaa,kuin eessä oisi päivät jo tuomionja muodot uudet elo saisi,

muodot varjojen valtakunnan.

40

YÖ.

1.

On laannut elon humu, lyöjo kello keskiöinen.Niin uhkaavaisna katsoo yöja taivas tähtivöinen.

Kuin uhkahuuto etäinensoi ääni hiljaisuuden,niin salaisesti saapuenrajoilta avaruuden.

Se tuomarko jo saapuneenäin tavoin varkaan, salaa,mi sammumahan tuomitseesen liekin, joka palaa

41

tääll' alla öisten varjojenja luona kuolon-nielun,min hehku hiljaa tuhotenluo tuhkaks' ihmissielun —?

Niin uhkaavaisna katsoo yöja taivas tähtivöinen,ja pelokkaana sydän lyö,min kietoi kauhu öinen.

42

2.

Tuuli ulvoo ikkunassa,sanat yöstä saattamassa.

„Moni kurja vaivaan hukkuu.— Ken nyt rauhan unta nukkuu!

Liika monen tuskan-taakka.Kuka auttaa aamuun saakka?

Kuka syönten polton lientää?"Eespäin murheviesti rientää.

Ulvo, tuuli, talviyössä,tyly rauha rikki lyö sä!

43

OHI IKKUNAN

Ohi ikkunan lumia lentää,ne tuuli kauvas vie.Ohi ikkunan ihmiset entää,ei jälkeä säilytä tie.

Lumet, ihmiset illan helmaanpian silmistä häipyy pois.

Elon kummaan kuvitelmaansyvin onniko kätketty ois —?

44

PAKKASPÄIVÄ.

Kaukaa, päältä harmaan pilvenkatsovi aurinko pakkaspäivänkelmeä, kuumeinen,näkevi keskeltä nietosten,takaa hienon sumuhäivänvastaansa apua pyytävienkäsiä kohoovan,kuulevi kuolonhädän soivankeskeltä jäisen maailman.

Aurinko pilveen laskeutuu.Saapuvi äänetön talvi-ilta.Kohta ei enään valitusnouse kuolon-tanterilta.

45

SUKSIRETKI

Taas sairas jännitys laukeaa,sydän muista ei vaivaansa tuimaa,mi tullessa kaikkosi kauvas pois,kai peljäten vauhtia huimaa.

Sydän tuntee voimansa nuortuvan taas,veri virkeenä suonissa luistaa.Menon innosta suksikin vapisee,nyt tarvis ei kiihkoa suistaa.

Talot viimeiset ohi jo vilahti,tiet loittoni polkemat joukkoin.Elon äänet ei enään saavutamua kätkössä metsänloukkoin.

46

Elo toinen ehjempi, puhtaampitääll' ulkopuolella ajan,monin rikkain muodoin ulottuutaa ijäisyyden rajan.

Tähän eloon lienen kuulunutminä myöskin kerran, luulen;sen helmaan vielä mä palajan,kun juhlakutsut sen kuulen,

kun kiertokulku se päättyvi,min kautta kirkastuvaois ijäisyys mun rinnassain,ain' kodistaan uneksuva.

Pyhän liittoni nyt ma uudistanja sen pitää tahdon aina:sun ääntäsi, luonto, ei syömessäinelon humu unhoon paina;

se rauhaa tuoden, tuomitenja neuvoen soikoon siellä;sen käskyä aina noudattaama tahdon lapsen miellä.

47

HÄMYNHETKI

Nyt silmä sielun selkeneenäin hämyn saapuen,sen katse kauvas harhaileeluot' omain vaivojen;se kammioihin vieraihintiet etsii salaiset,luo niiden, joita raskaimminnyt painaa murehet.

Se hädänhetken hiljaisentaas näkee hiipivänluo uneksijain tuhantenjoit' kammo elämänpois ajaa iloin ääreltä,suur' luku niiden on;ken taistoon uupuu, nimettähän vaipuu kuolohon.

48

Tään hetken raskas hiljaisuusei rauhaa heille tuo,ei tyynny syömen palavuus,ei toivo voimaa suo.Pois on jo päivä ehtinyt,ei tähdet vielä näy,työt päivän viel' ei päätetyt,mut mieli raukeeks käy.

Ei viihdy viime kyyneliinsuur' kaipuu, ahdistus,ja rukouksiin salaisiinei saavu vastaus.Kuin ajatus jo laannut ois,niin silmä tuijottaa;se eikö sammua jo vois,kuin rusko raukeaa —?

Mut ääni syömen unelmainviel1 vaatii kestämään.Lie tulos taistoin vaikeainees rauha hetkenkään;kai illan tähdet viileätviel' kerran nousevat,taas hetkeks pelot häipyvätja toivot rakkahat.

49

TANSSILAULU.

Käy kulku kuin tanssi, kuin karkelo vainyli talven kenttien valkeain.Pyrytuulen kanssa karkelohonyks ihmislapsista liittynyt on.

Valot taivahan kaikki on sammuneet,ois pitkiksi käyneet jo taipaleet:tuli leikkivä tuuli ja hyppyhyn vei,mihin tie, sitä muista nyt kulkija ei.

Elon kauhutko eessä tai kuoloko lie:näin käydä on helppo se tuskan tie.Surun huomispäivä tuo tullessaan,yö täysi on karkelon hulmetta vaan.

50

Mikä autuus itsensä unhottaa!Ei eloa pelkää, ei kuolemaa.Elo on kuin tanssi, kuin karkelo vainyli kenttien pehmoisten, valkeain.

51

MERI.

On moni tuuli liikkunut meren yli,se vuoroin riemua, murhetta soinut on.Mut alla pintavetten ja aallokonyhä ääneti uinuu meren salaisin syli.

Sen ääntä ei herättää ole koskaan voinutpian vaihtuva tuuli riemuine, murheineen;sitä hetkeä, jolloin lepohon rauhaiseenjo tuulet tyyntyvät, se on unelmoinut.

Se silloin kirkkaana liittävä, tähtein soittoonon sävelensä ainoan, ikuisen,ja yli riemun ja murheen mennehense selkeenä katsoo iki-elon koittoon.

52

KEVÄTTALVELLA.

Kultasade auringonhiipii läpi pensaston.

Jäässä oksat: riippuvatkohta niissä pisarat.

Pisaroiksi suli jää,kirkkaammin nyt kimmeltää.

Vangittuina piilivätjäässä värit heleät.

53

Uuteen eloon heräteneessä säteen lämpöisen

viileämmin, puhtaamminnyt ne loistaa silmihin.

54

RUKOUS

Isä luonnon, Aurinko taivaan,ma eessäsi polvistun:jo katso lapsesi vaivaan,suo lohtuas saada mun!

Minä nään, miten puhkee kukkaansuvi, tahtoas noudattain.— Mun rinnassa herääkö hukkaanelonkaipuu, min Suita ma sain —?

Sua kiittäen laulavan kuulenmeren aaltojen, lintusten,soi hiljaa leyhkeessä tuulenilo nuorten kukkien.

55

Minä pyydän: jo pois ota multa,Isä, syömeni raskaus,pisar riemua suo, elon tultaja huomenen unhotus!

Sydän autio lemmellä täytä,sen juopua onnesta suo,tie yksin-jääneelle näytä,mi vie elon juhlivan luo!

56

YLÖSNOUSEMUS.

Nyt, sydän, laatkoon kaiho ja valitus,kun kuolleet luutkin kedoilla riemuun herää!Sa nääthän, kuinka ijäinen rakkaustaas luomistyöhön voimiansa jo kerää.

Sa tunnet, kuinka siunaten lankeaasun päälles taivaan rakkaus, suven valo.Se riemuin juo, kuin satehen kuiva maa,ja eloon luo sen voimalla kylvö jalo!

Nyt, sydän, rauhaa kaivata turha on,kun elon juhlaan kohta jo käydä saat sa,kun näet ihmein kukkivan aavikonja luonnon kanssa taivahan armon ja'at sa!

57

TOUKOKUUSSA.

Ilontäytenä saat, sydän, laulaa taaskera aaltojen välkkyväin!Suvi juhlivi seppelpäinnyt voittoa auringon, kuninkaas.

Elo uutena noussut on haudastaan,mies uusi on Latsarus,jonk' yllätti uupumus,kun liian heikko oi' uskossaan.

Sinitaivaan äärihin kantautuumeren soitanto riemuinen;sen yhtyvi virtehenkevättuulessa keinuva rannan puu.

58

Yön, talven vankina kyllin oot,sydän, nääntyen epäillyt.Olet vapaa, voimakas nyt,siks' unhoon tappios vaipukoot!

Siks* uuden laulun jo kaikua suo,kun nuori sun lyöntisi on,kun näät, miten auringonisän-rakkaus etees Eedenin luo!

59

KEVÄÄN LEHDOISSA

Kevätaamuna harhaanläpi lehtojen nuorten.110, autuus asuutaas rinteillä vuortenja helmassa laakson.Kukat toisillensane lempeinä kuiskii,sydänaartehensanyt lintuset suovatiloks' armastensa.Taas koivujen lehdetniin nuorina väikkyy,väre lemmen jo niidensuonissa läikkyy.— Sydän rauhatonnama yksin harhaan.Vie turha kaihokevätaikani parhaan.

60

Pois itseni antaaoli mulla kaipuu;kuin meren helmaanpuron aaltonen vaipuu,niin sulaa tahtoisydän rakkauteensa,eik' enään muistaamiten kaipaukseensamonet tuhlasi vuodet.—Kuva kaivatun taaskinkevättuoreena häilyykuin virvojen leikki.Se lähteissä päilyy,taa koivujen lehväinse ääneti lymyy,valonläikkeestä päivänse vastaani hymyy,sen karkelo-kutsunja laulun kuulenma kuiskeessa koivunja hulmeessa tuulen.— Näin eespäin käypiyhä määrätön retki.Pian rientänyt taaskinon pois keväthetki.

61

PÄIVÄNLASKU.

Purppurahehkussa taivas loistaailtana toukokuun.Järvi pintaansa ruskon toistaa,hiljaa vaipuen uinailuun.Aaltojen leikki jo loppua saa,rantahan tuulikin raukeaa.

Laskeva päivä, sa aamun uudenvieläkö maille tuot,vaiko helmahan ikuisuudenluonnon jo nuorena vaipua suot?Kaunein kuolo sen eikö ois,purppura-uniin kun nukkuis pois —?

62

KULKURIN KESÄLÄ UL UJA.

l.

Rauhallisna maa-emo hengittää,kastehelmet vielä sen kutreissa välkkyy,päivänvaloon kukkaset heräjää,lehdikoissa lintujen riemu helkkyy.Murhein ei, kuin ihmisen lapsi vaan,uuden päivän koittohon luonto herää;parmahilla maa-emon voimakkaanluottavaisna tekevi vilja terää.

Rauhas suo ja voimasi loputon,Emo suuri, kaikille lapsillesi;yksin harhaten ken uupunut on,hänet johda luo elon-lähtehesi!

63

Murhe päivän mennehen, tulevanmuuta luomisriemuksi kirkkahaksi,aatos kolkko syksyn ja kuolemanelon onnen tunnoksi valkeaksi!

64

2.

Kukkastuoksu, linnunlaulu, sini taivahan,aamunkaste hopeainen nurmen kukkivan,hymy neitoshuulten,säihke silmäin lempeäin,riemu aaltoin leikkiväinsoittaessa tuulten:— taivas suopi lohtuaankulkijalle korpimaan,toivon jättämälle.Valonsäde pienoisinsaapi arvon kallihin,kun se unhotusta tuo,sovituksen-toivon suoyöhön nääntyvälle.

65

Kukkastuoksu, linnunlaulu, hymy neitosen— armolahjat taivahiset lohduks' sydämen —:

ken vaan talven yli jaksoisyömen kaipuun säilyttäin,sille murheen, vaivan maksoisuvi armorikas näin.

3

66

Perinnökseni vaikka ma murheen ja vaivanja puutiehen sainkin vainen,isä mulla on kuitenkin armias aivan,isä taivahainen.Taas pitoja pitää hän lapsellensa,mi talven maasta kotihin palaa,ja ehtymättömän rakkautensahänen ylitsensä hän siunaten valaa.

Ilomielin nyt käyn Isän armopöytäänja murhetta muista en lainkaan.Ja joskin ma köyhäksi syksyllä löytään,miten paljon sainkaanma taattoni voimaa, sen tunnen silloinja unhotan synkeän kurjuuteni,ja muistelen, kuin suvi-aamuin, -illoinelononnesta riemuiten löi sydämeni.

67

Olen nyt kuin ruhtinas merten, maittenja valmis taistoon ja voittoon,;a vertainen oon minä maan kuninkaitten.Nyt ilmojen soittoonsävel liittyvi syömeni huoleton, vapaaia rintani täyttyvi kiitoksesta:'oka hetkihän uusia viestejä tapaamun sieluni taivahan rakkaudesta.

4,

68

Kieltää, ihminen, kyllin saititseäs korven teillä,onnen kielsivät korven lait,murheen kyyneleilläleipääs kostutit katkeraa,tomuun, voimaton vaivuit,kättä suutelit sortavaa,nöyrtyen alla sen taivuit.

Poissa, poissa nyt ompi syykalpean kieltäymyksen!Ilman hinnatta nyt elo myyrunsahan tyydytyksenjanoon, nälkähän sydämes.Ihminen, aikas on tullut!Käytä nyt elon-oikeutes,— luopuvat siitä vain hullut!

69

Hyvyys kaikki, min eessäs näät,vain sua varten luotiin,sulle kypsyvät tähkäpäät,sulle myös sydän suotiin,jolta et riemua kieltää saapaastoten, korpeen käyden,onnestansa kun tarjoo maasulle myös osas täyden.

Nöyrtyä vieläkin kyllin saat,ihminen, maahan saakka;kun taas saapuvat korven maat,täysi on murhees taakka.Tänään aika on nautinnon,onnen-kylvö jo niitä,tänään taivasta, huoleton,elonlahjasta kiitä!

70

AURINGONTYTTI.

l.

Kisamielin sä kuljetyli tieni tumman,sen yöltä sä suljet,kun katsees luot,kun hymys kummanmun nähdä suot.

Sa aamunraikassuven kirkkahan tytti,sait lempeän taikasvaloit' auringon,sun kerran mi syttimaan elohon.

71

Sun hartioillassädevaipan nään mäja ohimoillasilon seppeleen.Sua katsoen jään mäsuven lumoukseen.

2.

72

Opin uuden luin sinun katseestasi„Soi Herra nuoruuden meille,siks että se ruusuja rakkaudenlois aution korven teille;

soi lempeen alttihin sydämenja kaihot kirkkahat, nuoret,siks että ne siirtäis leikkien vainilon tieltä murheen vuoret!"

Todisteita on pyydä, ma uskon vain,„credo", lausun ma nöyrimmästija synniksi murheeni tunnustan,min poistat sa lempeästi.

73

3.

Se uni ankea totta lie:ijäks' luotasi mun elo kohta vie.

Pian riutuva muisto vain mulle jääja köyhänä syys minut yllättää.

Pian aamu on kolkko ja lohdutonja voimaton rakkaus auringon.

Kun silloin hetkellä aamunkoinsa heräät taas suvimuisteloin,

74

sa käänny puolehen taivaistenja rauhaa pyydä mun sielullen,

sitä rauhaa, mi kalvavan murheenkinyli lankee sätehin siunaavin.

75

AURINKOKYLPYÄSYYSMYÖHÄLLÄ.

l.

Suvi vielä tenhonsa suo,viel' aurinko lempensä hehkuvan antaa,ja aaltoin välkkyvä vuolyö riemuiten vasten kalliorantaa.

Sävel vielä kiehtova soimeren kuultavan kirkkaista syvyyksistä;ne keinuen unelmoisuviriemuista ohitse mennehistä.

Ne juhlien vastaan käyyön talvisen mykkää hiljaisuutta;povi sointuun ylentäy,kuin aavistain kevätonnea uutta.

76

Ne tuloon uutehen,ain' uudistuvaan suven, auringon luottaa;Niiss' uskon herätti sensyvä hartaus, min elon kauneus tuottaa.

Ah lainehet, sydämeen'suvi-uskonne sointuva, kaunis luokaa,ja riemunne säveleenmun verteni raskaiden yhtyä suokaa!

77

2.

Aurinko, taattoni armahin,kiitos uudesta nousennasta!Kyllin yössä jo murehdin,paahda, päivä, nyt riemun lasta!

Vielä viimeinen siunaus,sitten, taattoni: hyvää yötä!Kylmä ei talvinen taivallus,siunaukses kun seuraa myötä.

79

SISÄLLYS:siv.

Matkalta 1 52 73 8

Pa'ossa ..... 9In memoriam 1 11

2 13Kalkki 14Autio templi 15Incognito 17Excelsior 19Odotus 21Ja konsa lähden — 22Elämä 24Viel' kerran — 25Valtateillä 26«Aatteet" 27Pietarille 29Syyslaulu 31Syys-sunnuntai 33Takaa taivaanrannan 35Sumussa 37Marraskuu 38

siv.Yö 1 40

2 42Ohi ikkunan 43Pakkaspäivä 44Suksiretki 45Hämynhetki 47Tanssilaulu 49Meri 51Kevättalvella 52

Rukous 54Ylösnousemus 56Toukokuussa 57Kevään lehdoissa 59Päivänlasku 61Kulkurin kesälauluja 1 62

2 643 664 68

Auringontytti 1 702 723 73

Aurinkokylpyä syysmyöhällä 1 752 77

Wm iiM