helsinginjä vuotta viestiupseeriyhdistys ry:n julkaiseman viestimies-lehden päätoimittajana....

1

Klubilehti 1/2014

Helsingin Suomalainen Klubi on kulttuuriklubi

Suomalaisen kirjoituskilpailun 2013 teema ”Kansanvalta” osoitti kunnioitusta nykyaikaisen kansanedustuslaitoksemme juurille

Helsingin valtiopäivillä vuonna 1863.

HelsinginSuomalainen Klubi

3Helsingin Suomalainen Klubi

Sisältö 1/2014

Helsingin Suomalainen Klubi -lehti

Julkaisija: Helsingin Suomalainen Klubi ry Kansakoulukuja 3. 00100 Helsinkipuh. + 358 9 586 8830 www.klubi.fiIlmestyy jäsenlehtenä neljä kertaa vuodessaPäätoimittaja: Leif EklöfGraafikko: Yrjö KlippiKansilehden valokuva: Elia Iirola Toimituskunta: vakinaiset kirjoittajatPaino: Forssa Print

Sis

ältö

www.Klubi.fi

KUKAN PÄIVÄN KONSERTTI

RITARIHUONE Ritarikatu 1, Helsinki

Kukan päivänä, tiistaina 13.5.2014 klo 19:00

Kuoroa johtaa HENRIK LAMBERG

Ennakkovaraukset: www.klubinkuoro.fi/konsertit, Helsingin Suomalainen Klubi puh. (09) 586 8830,

[email protected] ja kuoron jäsenet.

Kannatusmaksu kuoron toiminnan tukemiseksi 20 €/hlö.

TERVETULOA!

Puheenjohtajalta Johannes Koroma .....................................................................4

Toiminnanjohtajalta ..............................................................................................6

Uusi päätoimittaja esittäytyy ................................................................................7

Kantapöydässä Pöytäläinen ..................................................................................8

Suomalaisen kirjoituskilpailu Pekka Rapila .........................................................10

Viini-ilta Jorma Hämäläinen ................................................................................14

Kirjailta Yrjö Larmola ..........................................................................................16

Iltapäivämatine Timo Kivi-Koskinen ...................................................................18

Kansallinen herääminen Martti Enäjärvi ............................................................22

Jänisjahti Janne Paananen ...................................................................................26

Kirjailta Yrjö Larmola ..........................................................................................30

Voiko johtamista opettaa? Jani von Zansen .......................................................32

Merkkipäiväilta Heikki Hult .................................................................................34

Lapin herkkuja ja tarinoita Antti Aho .................................................................38

Suomem kohtalonvuosi 1944 Yrjö Larmola .......................................................40

Fasaanijahti Tomi Tuovinen ................................................................................46

Kirjailta Yrjö larmola ...........................................................................................50

Uusien jäsenten ilta Kalevi Suortti ......................................................................54

Johtamisen teemailta Kalevi Suortti ...................................................................56

Tuomareiden valinta Suomessa Elia Iirola ..........................................................58

Skruuvarien leiri Gardalla Olli Meretoja .............................................................60

Iltasadun aika Antti Virkkunen ............................................................................63

Klubin matkailukuulumisia Lauri Palojärvi ..........................................................64

Kiitos Kauko Lehdelle Elia Iirola ..........................................................................65



Puhe

enjo

htaj

alta

Johannes Koroma

sa harvinaislaatuisella tavalla. Aikaisemmin se on myönnet-ty vain muutaman kerran. Ai-emmin tämän Aimo Tukiaisen klubin 100-vuotisjuhliin suun-nitteleman mitalin ovat hopeise-na saaneet Harri Holkeri, Onni Oja, Björn Westerlund, Aarne Aarnio, Eero Saarenheimo ja viimeksi pitkäaikainen ravinto-loitsijamme Riitta Malmberg.

Klubin toiminnan kannal-ta keskeisimmän ohjelmatoi-mikunnan puheenjohtajuuden ottaa vastaan Aarno Cronvall. Myös hänet me tunnemme mo-nipuolisena ja kokeneena tapah-tumien toteuttajana ja monien klubitilaisuuksien juontajana. Koska klubin ohjelma on val-misteltava hyvissä ajoissa, vä-hintään puoli vuotta ennen oh-jelmakauden alkua, sovimme vastuun siirtyvän Olli Alholta Aarnolle kevätkauden päätty-essä. Toimikunnan uuden pu-heenjohtajan johdolla onkin syyskauden ohjelman pääpiir-teet pitkälle hahmoteltu. Uutta sisältöä tulee ainakin ministe-rilounaiden tilalle, sillä tämän hallituksen ministerit on klubil-lamme jo kuultu.

Olli Alho on kaikkien suu-resti arvostamalla tavalla vie-nyt ohjelmatoiminnan uusille tasoille ja hänen ainutlaatuinen kykynsä esitellä puhujavieraat on kerta toisensa jälkeen ihas-tuttanut sekä vieraita että kuu-lijoita. On vaikea kyllin kiittää

häntä lähes vuosikymmenen mittaisesta vastuusta klubin tär-keimmän toimikunnan vetäjänä.

Päätoimittaja vaihtuu

Klubilehden päätoimittaja vaih-tuu maaliskuussa. Tehtävään oli tarjolla useita kokeneita ja osaa-via journalisteja ja klubiveljiä, joista uuden päätoimittajan va-litseminen oli sinänsä turval-lista joskin vaikeaa. Leif Eklöf luovuttaa tehtävän seuraajalleen Pertti Hyväriselle, joka parin viime vuoden aikana on tullut tutuksi klubillamme. Klubilehti on tärkein viestintäkanavamme jäsenkuntaan. Se arvo tulevien tapahtumien tiedottajana ja jo tapahtuneen tunnelmien välittä-jänä on korvaamaton. Ainakaan vielä ”sosiaalinen media”, erin-omaisesti uudistetut nettisivum-me eivät lehteä tiedonvälittäjänä ohita. Parhaimmillaan ne pal-velevatkin yhdessä jäseniä se-kä ajankohtaisen tuoreen tiedon että jo toteutuneen ohjelman vä-littäjinä.

Leif Eklöf on toiminut leh-den päätoimittaja 7 vuotta. Hän on tähän tehtävään omistautunut täysipainoisesti ja on onnistu-nut rakentamaan hyvän toimi-tuskunnan avustuksella juuri meille sopivan klubilehden si-sällön. Kevätkokouksen päätös valita hänet klubin kunniajäse-neksi on vaatimaton kiitos tästä monivuotisesta vastuun kanta-misesta.

Johtokunnan asettama pal-kitsemistoimikunta laati Heikki Pitkäsen johdolla täsmennetyn ehdotuksen klubin huomion-osoituksista ja palkitsemisesta. Esityksessä täsmennettiin pal-kitsemisen perusteita ja huo-mionosoitusten kohdentamis-ta. Johtokunnan hyväksymän esityksen mukaan kultaisella ansiomerkillä voidaan vas-taisuudessa vuosittain palki-ta klubiveljiä vastuullisesta ja klubin toimintaan merkittävästi vaikuttavasta työstä. Aiemmin näitä huomionosoituksia on teh-ty vain määrävuosina, jolloin niitä on jaettu kerralla monil-le henkilöille. Johtokunta näki muutoksen perustelluksi erityi-sesti siksi, että nyt ansiomer-kin myöntämisen perusteet ovat helpommin yksilöitävissä ja sen myöntäminen korostaa kunkin osalta selkeämmin klubitoimin-taan annettua panosta.

Vuoden klubiteko

Palkitsemistoimikunta esitti myös uutta huomionosoitusta, Vuoden Klubitekoa. Se on tar-

koitettu yksittäisen teon tai ker-taluontoisen toiminnan huomi-oimiseen. Viime vuoden vapaa-ehtoisesta toiminnasta oli help-po nimetä vuoden klubiteoksi Veikko Hannulan urakka klubin verkkosivujen uudistamiseksi. Lopputulos on onnistunut ja sii-tä on osoituksena myös kävi-jämäärien huomattava lisäänty-minen. Tavoitteena on edelleen kehittää näitä sivuja ja samalla lisätä ajankohtaista, mobiilipoh-jaista viestintää tulevista klubi-tapahtumista.

Ruokakulttuuripalkinto

Helmikuussa jaettiin ensim-mäinen Suomalaisen Klubin säätiön Ruokakulttuuripalkin-to. Se myönnettiin pitkän uran ruokatoimittajana ja kirjailijana Uudessa Suomessa ja Gloria-lehdessä tehneelle Anna-Maija Tantulle. Palkinto oli 10 000 euroa.

Pääoman ruokakulttuuripal-kintoon lahjoitti kesällä edes-mennyt klubiveljemme Heik-ki Tavela. Hänen panoksensa suomalaisen ruokakulttuurin edistäjänä, armottomana asian-tuntija ja arvostelijana on ollut ainutlaatuinen. Hänen toivo-muksensa oli, että juuri Klubin säätiö ottaisi vastuulleen palkin-non jakamisen vuosittain ja hän uskoi, että juuri Suomalaisen Klubin nauttima arvostus kult-tuuriperinteen vaalijana antaa tälle palkinnolle oikean taustan. Palkinto tullaan jakamaan vuo-sittain suomalaisen ruokakult-tuurin hyväksi tehdystä työstä tai mm. ravintola-alalla ruoka-kulttuurin edistämiseen tähtää-västä toiminnasta.

Johannes Koroma

Uudet vetäjät vastuuseen

Klubin menetyksellinen jäsentoiminta vaatii paljon vapaehtoista työtä. Olemme siinä hienossa asemassa, että taitavia vapaaehtoisia on vii-me vuosien aikana löytynyt jäsenkunnastamme riittäväs-ti ja heidän osaamisena ta-pahtumien järjestämisessä ja toiminnan kehittämisessä on ollut erinomaista. Jotain siitä kertoo klubin tilaisuuksiin alkuvuoden aikana osallistu-neiden suuri määrä.

nn Vuoden alusta kulttuuritoi-mikunnan puheenjohtajuuden otti vastuulleen Heikki Hult, joka on etsimässä uusia ajatuk-sia perinteisen, ennestäänkin korkeatasoisen kulttuuritarjon-tamme laajentamiseksi. Hen-rik Lambergin ainutlaatuisen uhrautuva ja hieno kausi kult-tuuritoimikunnan puheenjohta-jana palkittiin kevätkokoukses-



Omavalvonnan tarvetta

Klubin sivustolla on sekä klubi - että jäsenyys –osiossa valo-tettu Klubin arvopohjaa ja sen käytännön toteuttamista. Vuosi sitten totesin järjestyssääntöjen ajantasaistamisen ja tarpeetto-muuden kirjoittaa pykälävii-dakkoa. Kummien roolista on kerrottu jäsensivuilla ja jäsen-hakemuksessa. On erittäin tär-keää, että jäsenhakijat perehdy-tään Klubiin ennen suosituksen antamista. Olemme edelleen Klubilla emme pubissa. Toisia kunnioittava ja huomioiva käyt-täytyminen takaa yhteisen viih-tyvyyden. Järjestyssäännöissä on todettu johtokunnan käsit-televän merkittäviä häiriöpoik-keamia. On tarpeetonta käyttää johtokunnan aikaa tällaisiin asioihin. Jokainen meistä voi ’omavalvontansa’ avulla yllä-pitää rakentavaa yhteisöllisyyt-tä uhraamatta omia näkemyksi-ään. Klubilla on kanavansa uu-sien virtausten käsittelemiseksi. Näitä kanavia on syytä käyttää, kun on muutoksen tarve.

Uusia vastuunkantajia

Tuoreet johtokuntamme jäsenet Aarno Cronvall ja Heikki Hult ovat ottaneet tukevan otteen vastuulleen tulleista ohjelma- ja kulttuuritoimikunnista. Vuo-den alussa ja kevään aikana on vaihdoksia useassa muussakin vetovastuussa. Klubin henki-löstön puolesta toivotan heille kaikille menestystä vastuulleen

Toim

inna

njoh

taja

lta

Raimo Ilveskero

nn Klubin kevätkausi on al-kanut vauhdikkaasti. Erilaiset tilaisuudet ovat houkutelleet klubiveljiä aktiiviseen osallistu-miseen. Verkkosivuilla käytiin lähes 7000 kertaa tammikuun aikana lähinnä ohjelmatarjon-taan tutustumassa ja tilaisuuk-siin ilmoittautumassa. Sivuston käyttö kasvaa edelleen, vaikka se ei ole ainoa tiedon saannin lähde. Verkkovastaava Veikko Hannula palkittiin syystäkin Klubin kevätkokouksessa vuo-den 2013 klubiteosta verkko-sivujen uudistamiseksi. Johto-kunta hyväksyi viime vuoden lopulla täsmennetyt ohjeet aktii-visten jäsenten huomioimiseksi. Palkitsemisryhmä valmistelee perustellun esityksen vuosit-tain johtokunnan päätettäväksi. Esitys rakentuu toimikuntien ja toiminnanjohtajalle tulleiden ehdotusten pohjalta. Onnitteluni muille palkituille.

Kevätkauden riemuja

ottamissaan haasteissa. Tässä yhteydessä on myös syytä kiit-tää Veikko Hakkaraista, joka oma-aloitteisesti 20-vuotisen jäsenyytensä vastapainoksi on halunnut kevätkauden aikana ilahduttaa klubilaisia ystävi-neen jazztuokiolla seitsemänä iltapäivänä.

Tasapainoista taloutta

Kevätkokoukselle esitetystä vuoden 2013 tilinpäätöksestä saatettiin todeta talouden ta-voitteiden toteutuminen. Sekä Klubin että KiinteistöOy:n osal-ta on voitu huolehtia lainanly-hennysohjelmasta ja maksuval-miuden parantamisesta, mikä on edellytyksenä lähivuosien merkittävien remontti- ja sanee-rausohjelmien läpiviemiselle ja rahoittamiselle.

Ravintolasalin ja kabinet-tien kunnostamista jatketaan tulevan kesän aikana. Kahden kuukauden kesätauko on ly-hyt aika vaativien remonttien toteuttamiseksi ja sen vuoksi huolellinen suunnittelu ja to-teuttamisen aikataulutus on tarpeellista. Keski-ikäinen kiin-teistömme vaatii tulevina vuo-sina mm. putkistosaneerausta, jonka suunnitteluun on varattu riittävästi aikaa. Hyvin suunni-teltu on puoliksi tehty. Vanha sanonta, jonka pätevyyttä ei voi kiistää.

Tervetuloa mukaan kevät-kauden tapahtumiin ja harras-tuksiin.

Raimo Ilveskero

Klubilehden päätoimittaja vaihtuu

Pertti Hyvärinen

Päät

oim

ittaj

alta

Olen puolustusvoimissa pääosan työurastani palvel-lut upseeri. Siirryin reserviin Puolustusvoimien Johta-misjärjestelmäkeskuksen johtajan tehtävästä vuoden 2012 alussa. Tämän jälkeen työskentelin syksyyn 2013 saakka kansainvälisessä teleyrityksessä. Helsingin Suomalaisen Klubin jäsenek-si minut hyväksyttiin noin kaksi vuotta sitten.

Uusi päätoimittaja esittäytyy

nn Kirjoittaminen ja lehden toimittamiseen liittyvät asiat ovat pitkään olleet harrastuk-siani ja liittyneet myös useaan työtehtävääni. Vuosien varrel-la olen päässyt osallistumaan muun muassa puolustusvoimien ohjesääntöjen ja valtioneuvos-ton asiakirjojen valmisteluun. Varsinaiset lehden toimittami-sen opit sain toimiessani nel-jä vuotta Viestiupseeriyhdistys ry:n julkaiseman Viestimies-lehden päätoimittajana. Asian-tuntija-artikkeleita ja kolumneja olen kirjoittanut useaan maan-puolustusalan lehteen. Virkateh-tävissä niitin joskus ”mainetta” palauttamalla heikolla suomen-kielellä laadittuja asiakirjoja uudelleen valmisteluun, kiitos kuuluu matkan varrella luetuille Kielikello-lehdille.

Perheeseeni kuuluu vaimo ja kolme aikuista, jo pesästä lentänyttä tytärtä. Yhteisiä har-rastuksiamme ovat juoksu, mu-siikki sekä Mikkelissä sijaitseva kesämökkimme. Näiden lisäksi olen itse vielä opetellut viiden vuoden ajan metsästyksen jaloja taitoja, myös Klubin jänisjah-deissa.

Kiitän Helsingin Suomalai-sen Klubin johtokuntaa minua kohtaan osoitetusta luottamuk-sesta saatuani nimityksen Klu-bilehden päätoimittajaksi. Ta-voitteeni on maltillisin askelin kehittää lehteä ja sen sisältöä siten, että klubiveljet löytäisi-vät jokaisesta numerosta itseään kiinnostavia artikkeleita. Toi-von, että jatkossakin mahdolli-simman moni klubilainen tart-tuu kynään ja osallistuu lehden tekemiseen joko kirjoittamillaan jutuilla, valokuvilla tai vaikkapa uusilla lehteen liittyvillä ideoil-la. Klubilehti on meidän kaik-kien yhteinen ja meitä kaikkia varten!

Pertti Hyvärinen



Kantapöydässä

Monella silmällä- OLETTEKO katselleet Sot-shin olympiakisoja?

- Alkuun vain toisella sil-mällä, mutta toisella viikolla jo molemmilla. Kyllästyin alussa uusien töyssy- ja kourulajien runsauteen, suloisten studio-emäntien liian nopeaan puhu-miseen ja yhden miestoimitta-jan ulvomiseen. Luuli kai ole-vansa eläinten olympialaisissa.

- Onneksi lähetysten run-saudessa oli valinnan varaa.

- Ihailin nuorta Enni Ru-kajärveä. Hän antoi virikkeen myöhemmille menestyksille.

- Eilen olisi pitänyt olla jo kolmaskin silmä, kun pikas-printissä tuli ensin naisille ho-peaa ja kohta perään miehille kultaa. Lisäksi heitettiin isän-tämaa Venäjä ulos jääkiekon mitaliotteluista. Kiitos ja kun-nia nuorten ja konkarien yh-teistyölle.

- Pahemmin ei pieni Suomi olisi voinut nöyryyttää isoa Ve-näjää sen kotikisoissa.

- Nuoruus ja kokemus on hyvä yhdistelmä. Niin oli sprinttijoukkueissammekin.

- Meillä olivat Äyräpäässä-kin 17- ja 35-vuotiaat samoissa joukkueissa.

- Sisukas perhe tuo viere-mäläinen Niskasen perhe. Tyt-tärellä on jo kaksi hopeaa, po-jalla kulta ja melkein pronssi.

- Kelpasi äidin ja isän is-tua Sotshin aurinkoisessa kat-somossa iloitsemassa tunnin

sisällä tulleesta kahdesta kirk-kaasta mitalista.

- MAHTAVA saavutus naapu-riltamme rakentaa toimiva ki-sakeskus lähes asumattomille vuorille, jossa oli lunta.

- Olisi sillä 50 miljardilla eurolla varmaan ollut hyödylli-sempääkin käyttöä.

- Nuo miljardit ovat vain osa hinnasta. Ei luonnon tuhou-tumisen eikä paikallisen väes-tön synnyinsijoiltaan häätämi-sen henkistä hintaa voi laskea rahassa.

- Sinä sen Karjalan evakko-na tiedät.

- No, se on isäntien ongel-ma, me niin kuin hekin iloit-semme mitaleista.

- Iloitkaamme siitäkin, että 88 lumisen maan kansat ovat kaksi viikkoa ainakin näennäi-sesti veljiä keskenään. Pelätyt terroriteot ja rakennusten luhis-tumisetkaan eivät ole ainakaan vielä toteutuneet.

- Onhan siellä 50 000 turva-miestä varjelemassa isäntiä ja vieraita ja 25 000 vapaaehtois-ta töissä. Mihinkähän ne kaikki ovat mahtuneet.

- He veivät vaaralliset Pussy Riotin tytöt turvasäilöön. Pääs-tivät pois, kun eivät löytäneet heiltä vaarallisia lauluja, mut-ta pidättivät varmuuden vuoksi

uudelleen, kun kuulivat, että ty-töt osaavat laulunsa ulkoa.

- KUN MINÄ OLIN maalis-kuussa 1954 Sotshissa, meitä ilahduttivat Adlerin lentokentäl-tä Sotshiin ajellessa tien pienta-reilla kukkineet primulat. Kult-tuuritalon aulassa meitä tervehti Säkkijärven polkka. Se tuntui kotoiselta, kun tuo polkka oli vasta 13 vuotta aikaisemmin pe-lastanut Karjalan siltoja, sulkuja ja taloja estämällä radiomiino-jen laukaisemisen.

- Eihän teillä ollut mukana miinoja?

- Yksi oli, kiltti nuori opet-taja.

- Oliko teillä turvamiehiä? - Oli kaksi. Kun biologika-

verimme lähti aamuvarhaisella tutkimaan kiikarillaan Mustan meren lähirannan kasveja ja lintuja, kaksi turvamiestä talutti hänet pian turvallisesti takaisin hotelliin.

- OLET huolestuneen näköinen, veljeni. Miksi?

- Suomen ja koko maailman tulevaisuudesta.

- Miksi siitä?

- Kun lähes kaikkialla on le-vottomuuksia, sotia ja terroris-mia. Onko tämä enää ihmisten maailma? Epäonnistuikohan Luoja, kun meistä Aatameista ei tullutkaan hänen kuviaan. Uutisten otsikoissa on jatku-vasti uusia kapina- ja terrori-maiden nimiä. Toivottavasti me emme joudu tuolle listalle. Sata vuotta sitten olimme, kun Sta-lin kiihotti osan kansastamme kapinaan ja yritti sitten toisen maailmansodan aikana täyden-tää tekonsa.

- Se maailmasta, entä Su-oimesta?

- Meitä suomalaisiakin jae-taan kahdella tasolla. Elinkei-no- ja yhteiskuntaelämämme huiput. ahnehtivat itselleen etuuksia samaan aikaan kun ir-tisanovat alaisiaan. Pelkään sen kostautuvan kansallisen ehey-temme heikentymisenä. Jopa puolustusvoimiemme kenraa-litkin saivat tahroja kilpiinsä.

- Jospa nuo isopalkkaiset johtajatkin pelkäävät omaa ir-tisanomistaan.

- Taitavat usein olla oven ja kamanan välissä. Kamanana ovat vähentyneet tuotot ja ove-na ahneet sijoittajat.

- Ei vakuutusjohtajilla ole kamanaa.

- Sijoitustuotot saattavat ol-la heidän kamanansa. Entä se toinen taso?

- Se on nettitekniikan kehi-tyksen aiheuttama ikäsyrjintä.

Yhä useammat palvelut siirty-vät nettiin. Mummot ja vaarit tai pienillä työttömyyskorvauk-silla elävät perheet eivät pys-ty hankkimaan usein muuttu-via vekottimia tai eivät ikänsä vuoksi pysty käyttämään niitä. Henkilökohtaiset palvelut vä-henevät tai katoavat. Pankin kassarouva ja postin tai sosi-aalitoimiston viranomainen on ollut monelle yksinäiselle van-hukselle ainoa lähiomainen. Heitä ei kohta enää ole, kun laskut muuttuvat E-laskuiksi. Jäljelle jää vain tuttu porras-siivooja...

- Jos heitäkään kaiken ul-koistamisen aikana enää on.

- Entä kun paperilehdetkin siirtyvät verkkoon? Samalla uusi tekniikka syö työpaikkoja. Postikin uhkaa harventaa jake-luaan. Palaamme 1930-luvulle, jolloin syrjäiseen kotikylääm-me tuli posti kolmesti viikossa. Kaikki tämä kohdistuu kipeim-min meihin ikälikköihin.

- Toivottavasti eläkeiän kynnyksellä elävät isot ikäluo-kat ovat jo oppineet elämään nettien ja bittien tulevassa vir-tuaalimaailmassa.

- Kehitys juoksee pakoon heitäkin. Innovaatioinsinöörit ja pääomien ohjailijat juoksut-tavat meitä kaikkia. Mutta pin-nistetään perässä - kiusallakin.

- PALAAN maailman levotto-muuksiin. Mistä ne pohjimmal-taan johtuvat?

- Väestön liikakasvus-ta. Biologit tietävät, että kun myyrät ja muut piennisäkkäät lisääntyvät liikaa, ne alkavat tappaa toisiaan. Me ihmisnisäk-käät teemme samoin. Liika vä-estö, luonnonvarojen vähene-minen ja kehittyvä asetekniikka johtavat väkivaltaisiin kansain-vaelluksiin. Suomenkin jää-kauden jälkeiset ensimmäiset asukkaat tulivat kivikirveineen ja kalaverkkoineen tänne peu-rojen ja lahnojen eli leivän pe-rässä. Pentti Linkola laski, että maapallo voi elättää vain kolme miljardia ihmistä, nyt meitä on kohta seitsemän. Sveitsin rajo-jen sulkeminen muualta tulevil-le on oire myöhästyneestä kan-sallisesta itsepuolustustuksesta.

- Suomessakin voi joku al-kaa ottamaan oppia siittä.

Pöytäläinen



➔ ➔➔

➔



Kansanvalta - suomalaisen voimanlähde

Suomalaisen kirjoituskilpailun 2013 teema ”Kansanvalta”

osoitti kunnioitusta nykyaikaisen kansanedustuslaitoksem-

me juurille Helsingin valtiopäivillä vuonna 1863. Tuolloin

tehtiin monia tänäänkin näkyviä Suomen talous- ja yhteis-

kuntaelämää koskevia päätöksiä, jotka nopeuttivat maam-

me kehittymistä nykyaikaiseksi kansalaisyhteiskunnaksi.

Kuvitus scanstocKphoto

nn Kuudes kilpailu mahdol-listi kirjoittajalle kansanvaltai-sen yhteiskuntamme kehityk-sen tarkastelun monesta, muun muassa valtiopäivätoiminnan vakiintumisen, suurten kansan-liikkeiden synnyn ja kansanope-tuksen näkökulmasta.

Kilpailusta kirjoitettiin lähes 500 kirjoitusta,

mikä osoittaa nuorison

ole-

van kiinnostunut historiastam-me ja yhteiskuntamme toimin-nasta. Opettajat saivat lähettää loppuarvosteluun kolme par-haaksi arvioimaansa kirjoitusta ja näin lopputarkasteluun saa-tiin 57 kirjoitusta 25 koulusta eri puolilta Suomea.

Kilpailu tunnetaanKuudes kilpailu vahvisti käsi-tystä, että kilpailu on muodos-tunut eläväksi osaksi lukiolais-ten syksyn kirjoitusharrastusta.

Kilpailun arvostukseen vai-kuttaa luonnollisesti se,

että Opetushallitus,



Äidinkielen opettajain liitto sekä Historian ja yhteiskunta-opin opettajain liitto ovat alusta saakka olleet mukana kilpailun suunnittelussa ja kehittämises-sä. Suomen Kuvalehti ja Kus-tannusosakeyhtiö Otava tukivat jälleen kilpailua lehti- ja kirja-palkinnoin. Helsingin Suoma-laisen klubin säätiö osallistui Mikko Pohtolan muistorahaston kautta voittajien palkitsemiseen.

Monipuolinen aihepaletti

Tämänkertaisessa kilpailussa pohdittiin kansavallan toteutu-

mista maassamme, maaseudun ja kaupungin välistä vastak-kainoloa, kansalaisjärjestöjen merkitystä kirjoittajille, yhdis-tystoiminnan ja vapaaehtoistoi-minnan merkitystä yhteiskun-nassamme, naisille avautunutta yliopistokoulutusmahdollisuut-ta, nykyaikaista raittiusliikettä sekä suomenkielen tulevaisuus-näkymiä.

Palkitsemistilaisuus Kalevalanpäivänä

Kilpailun suojelija,eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ja-

koi Kalevalan päivänä palkinnot FT Panu Rajalan johtaman pal-kitsemislautakunnan valitsemil-le parhaille kirjoittajille.

Kuudennessa Suomalai-sessa kirjoituskilpailussapal-kittiin seuraavat kirjoittajat: 1) Ada Hannimäki, Lahden yhteiskoulun lukio, 2) Eetu Huhta,Joensuun normaalikou-lun lukio ja 3) Antti Rönkä, Lah-den yhteiskoulun lukio.

Lisäksi annettiin kunniamai-ninnat seuraaville kirjoittajille: Ali Salloum,SYK, Iida Mähö-nen, Siilinjärven lukio ja Yvon-

ne King, Ressun lukio.

Voittajatyö raittiusliikkeestä

Tämänkertainen kilpailu oli tuloksiltaa erittäin tasainen. Palkitsemislautakunnan mu-kaan voittaja Ada Hannimäen työ ”Tonkkaviiniä Turmiolan Tommille” erottui kuitenkin joukosta ja osoittaa, että alko-holiongelmasta ja raittiuden tavoitteesta voi argumentoida raikkaasti ja ennakkoluulotto-masti. Asiantuntemus ongelman yleisistä ulottuvuuksista sekä

omakohtainen näkemys yhdis-tyivät luontevasti. Kirjoittaja toi kiivailematta ja tyrkyttelemättä esiin oman täyttä raittiutta puo-lustavan vakaumuksensa osoit-taen myös asenteen aiheuttamat sosiaaliset rajoitteet. Historialli-sesti rasittunut ”raittiuskilpakir-joitus” paljastuukin yllättävän uudistumiskykyiseksi.

Seitsemäs kilpailu työn alla

Päätöspuheenvuorossa todet-tiin, että kilpailun tulevaisuutta voidaan pitää valoisana. Projek-

tiryhmä on jo aloittanut seitse-männen Suomalaisen kirjoitus-kilpailun valmistelun. Sen tee-mana tulee olemaan ” Suomen ja suomalaisten tulevaisuus nuor-ten näkökulmasta”. Teema tulee varmastikin avaamaan mielen-kiintoisen näkökulman yhteis-kuntamme tuleviin vuosiin.

Palkitut kirjoitukset ja nii-den palkitsemisperusteet ovat luettavissa Suomalaisen kirjoi-tuskilpailun internetsivustolla www.suomalaisuus.fi.

Pekka Rapila



Kuvassa Pekka Rapila, eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, kilpailun voittajat ja kunniamaininnan saaneet. Ada Hannimäki, Eetu Huhta, Antti Rönkä, Ali Salloum, Iida Mähönen, Yvonne King ja arvostelulau-

Kirjoituskilpailun voittaja Ada Hannimäki. Kuva: Elias Iirola

Kuudes kilpailu vahvisti käsitys-tä, että kilpailu on muodostunut eläväksi osaksi lukiolaisten syksyn kirjoitusharrastusta.

takunnan puheenjohtaja Panu Rajala. kuva: Elias Iirola



Klubin gastronomisen ker-hon järjestämä viini-ilta pidettiin 27.11. Maistelussa olivat tunnettujen portvii-nivalmistajien Taylorin ja Croftin tuotteet. Illan asian-tuntijana toimi Heino Juomat Oy:n key account manager Janne Marin.

nn Illan isännän toivotettua klubilaiset daameineen tervetul-leiksi otti Janne Marin ohjakset käsiinsä johdatellen meitä port-viinien maailmaan kautta illan. Aperitiivina nautittiin Croftin Pink Port limen, tonicin ja jäi-den kera. Tätä valkoviinimene-telmällä valmistettua vaaleaa, mehukasta ja raikasta juomaa ei kukaan salissa näyttänyt en-nestään tuntevan. Se ei ollut oikeastaan mikään ihme, sillä valkoinen portviini tuli mark-kinoille vasta aivan 2000-luvun alkupuolella.

Portviinit ovat vahvoja se-koiteviinejä, jotka ovat saaneet nimensä portugalilaisen Porton kaupungin mukaan. Dourojo-en laaksossa lienee valmistet-tu korkealaatuisia viinejä jo 1400-luvulla, mutta nykyisen muotoiseksi portviini kehittyi 1700- ja 1800-luvuilla. Portvii-nin nimi on suojeltu vuodesta 1756 lähtien ja portviinien laa-tuluokitus astui voimaan seu-raavana vuonna eli 1757 en-simmäisenä laatuluokituksena maailmassa. Taylorin ja Crof-tin portviinitalot ovat peräisin 1500-1600-luvuilta. Molemmat

ovat perheyhtiöitä, joissa pan-naan paljon painoa korkealaa-tuisille vuosikertatuotteille. Portviineihin käytetään yli sataa rypälelajiketta mm. Touriga Na-tional, Touriga Fransesca, Tinta Barroca ja Tinta Cão.

Alkuruokana nautittiin graa-visiikaa ja maa-artisokkapyree-tä. Kyytipoikana oli Taylor´s Chip Dry White Port. Kuultiin, että valkoinen portviini on huo-mattavasti myöhemmin kehitet-ty kuin punainen; ensimmäinen valkoinen portviini tuli mark-kinoille vasta 1934. Hyvältä maistui.

Lämpimänä ruokana tar-joiltiin hirvi-Wallenberg ja sen kanssa punaviini Altano Red Symington Family Estates, Douro DOC. Janne Marinin to-teamus tässä kohtaa: portviini olisi ollut tässä kohtaa hieman liian makeaa. Symingtonin per-he hallitsee 23 viinitilaa Douron

Portviinit puntarissa Klubin viini-illassalaaksossa tuottaen portviiniä, madeiraa ja muita viinejä. Heis-tä käytetään yleisesti nimitystä ”Port Empire”. Janne Marin lu-ki tilaisuudessa myös kirjeen, joka oli nimenomaan osoitettu viini-iltamme osanottajille.

Väliruokana oli pala juus-toa ja sen kanssa Taylor´sin 10-vuotista Tawnya. Tässä vuoden kultamitaliviinissä oli tisleiden keski-ikä kymmenen vuotta. Jo hieman ruskehtavas-sa viinissä oli aistittavissa paah-teisuutta ja nahkaa.

Jälkiruokana tarjotun suk-laafondantin kanssa nautittiin Fonseca Crusted Portia. Sitä oli kypsytetty 48 kuukautta tam-mitynnyreissä ja kolme vuotta pullossa.

Lämpimän ruuan jälkeen osanottajia viihdytti ihastuttava laulajatar Elisabeth Ehrnrooth säestäjänään kitaralla Sampo Sundström. Heitä kiitettyään il-lan isäntä kiitti Janne Marinia aivan mahtavasta esityksestä. Illasta jäi varmaan kaikille oi-kein hyvä maku suuhun ja mie-liin.

Jorma Hämäläinen

Portviinit ovat vahvoja sekoiteviinejä,

jotka ovat saaneet nimensä portugalilaisen

Porton kaupungin mukaan.

Dourojoen laaksossa lienee valmistettu

korkealaatuisia viinejä jo 1400-luvulla, mutta nykyisen muotoiseksi

portviini kehittyi 1700- ja 1800-luvuilla.




Pentti HaanPää, ajankohtainen lamavuosien kuvaaja

Pentti Haanpää oli jo tun-nettu kirjailija, kolmen kirjan mies, kun hänen asevelvolli-suuskokoemuksiinsa perus-tuva novellikokoelma Kenttä ja kasarmi ilmestyi 1928 ja nostatti isänmaallisten ih-misten suuttumuksen. ”Tätä kirjaa ei ole kirjoittanut tai-teilija Haanpää”, sanoi suku-polvensa makutuomari Olavi Paavolainen, ”vaan sotamies Haanpää, siviiliammatiltaan tukkijätkä”. Jätkä jäi yleises-sä tietoisuudessa Haanpään elinikäiseksi epiteetiksi, ja mielikuvaa vahvisti tunnettu kuva mättäissä paitahihasil-laan tarpovasta virnistävästä miehestä, jota kuvaa toistu-vasti käytettiin.

nn Haanpään teoksia on mo-nen meidän hyllyssä. Harvak-seltaan enää luettuina, vaikka Paavo Haavikko nosti hänet ar-viossaan Aleksis Kiven rinnalle. Nyt tarjosi Klubin kirjaillassa 2.12. tietokirjailija Matti Salmi-nen Haanpäästä aivan uuden ku-van. Se perustuu varsin laajaan ensikäden lähteistöön.

Kirjailijana ahkera, ei maamiehenä

Kyllä, Haanpää oli vasemmis-tolainen, mutta ei puoluemies. Metsä- ja tukkitöitä hän ei kos-kaan tehnyt, heinätöitä kyllä. Hänen isänsä oli valistunut ta-lonpoika, kyläkauppias, joka

harjoitti jopa kirjakauppaa ja oli kunnan epävirallinen kun-nansihteeri ja yleisten asioiden hoitaja, poliittisesti aktiivi vaih-tuvissa agraarisissa ryhmityk-sissä, eduskuntaehdokas. Pentti Haanpää ei ollut kansanmiehen kokemuspohjalta ponnistava luonnonnero (kuten ei Aleksis Kivikään), vaan lukenut mies, luki englantia ja harrasti laajaa kansainvälistä shakkikirjeen-vaihtoa.

Aiemmat Haanpään-tuntijat ovat Eino Kauppinen ja nyky-polvessa Vesa Karonen. Uusi Haanpää-lähteistö tuli käytettä-viin, kun Kauppisen (sittemmin: Kaupin) hallussaan panttaama

Kirjaillan esitelmöitsijä Matti Salmela ja isäntänä toiminut Yrjö Larmola. kuva: Jarmo Heinonen

aineisto vapautui Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan ja kun Haanpään tyttären edesmentyä tuli käytettäviin hänen äitin-sä Ailin ja kustannusvirkailija Kauppisen laaja kirjeenvaihto sekä vähitellen paljon muuta suvun hallussa ollutta aineis-toa. Aili Haanpää oli säikkynyt miehensä poliittisuutta, samoin kuin porvarillinen kustannus-maailma kaikkiaan, ja niinpä on löytynyt koko joukko aiemmin tuntematonta Haanpään tuotan-toa. Kirjallisen tason tai laadun puute ei ole julkaisemista estä-nyt, vaan varovaisuus. Kauppi-nen järjesteli uudestaan, vali-koi ja siloitteli kaksia koottuja teoksia.

Aikakauslehtien aarteet

Oman laajan aluskasvillisuu-tensa, jota Matti Salminen on runsaasti penkonut, muodos-tavat aikakauslehdet. Ennen kuin televisio amerikkalaisella bulkkiviihteellään tukki kaik-ki vastaanottokanavat, aika-kauslehdet Seurasta Apuun ja Nyyrikkiin julkaisivat runsaasti alkuperäisnovelleja. Ne olivat monen kirjailijan ja toimittajan henkireikä, kun oli saatava ruo-kaa perheen päivällispöytään. Paitsi Haanpäätä, löytyy tun-tematonta Matti Hälliä, Toivo Pekkasta, Unto Kupiaista... viit-seliään kirjallisuudenopiskeli-jan ja -tutkijan löydettäväksi.

Pentti Haanpään maail-

mankuvaa muokkasivat hänen nuoruutensa pulavuodet, pula-kapina, jossa löysivät toisensa vanhat punikit ja torpparival-koiset sekä pientalojen isännät. Kapinasta ei mitään tullut. (Tal-visodan ihmeestä puhuttaessa ei ole vielä osattu riittävästi ih-metellä sitä, ettei 1920-30-luku-jen Suomi ollut pelkkää iloista 20-lukua, puuteollisuuden ja voimatalouden edistysaskelia, vaan myös aikaa, jolloin neljä-kymmenä tuhatta maatilaa jou-tui vasaran alle.) Haanpään pa-sifismia voimistivat hänen sota-kokemuksensa - fyysisesti hän pääsi vähällä, enimmäkseen rät-timikkona, mutta henkinen puo-li on ratkaiseva - josta syntyivät teokset Korpisotaa ja karmean humoristinen Yhdeksän miehen saappaat. Veijo Meri on sanonut jotakin sen suuntaista - en muis-ta sanatarkasti - että Haanpää sanoo halki siinä missä Linna tyylittelee.

Emme nyt juurikaan tarkas-telleet Haanpäätä taiteellisel-ta, esteettiseltä kannalta. Matti Salminen, joka on uudistanut Haanpään julkisuuskuvan, on tietokirjailija, ei esteetikko. Oli-si varmaan pitänyt: Haanpään sanonta on säilyttänyt tuoreu-tensa ja säälimättömän iskunsa. Kannattaa ottaa hyllystä ja lu-kea. Hän sanoo eikä viivyttele.

Yrjö Larmola

Oman laajan aluskas-villisuutensa, jota Matti Salminen on runsaasti

penkonut, muodos-tavat aikakauslehdet. Ennen kuin televisio

amerikkalaisella bulkki-viihteellään tukki kaikki

vastaanottokanavat, aikakauslehdet Seurasta Apuun ja Nyyrikkiin jul-kaisivat runsaasti alku-

peräisnovelleja.



Iltapäivämatinea Suoma-laisen musiikin päivän ja Jean Sibeliuksen syntymän 148-vuotispäivän merkeissä Klubilla 8.12.2013

nn Liput liehuivat kolmannen kerran ympäri Suomen maan Je-an Sibeliuksen syntymäpäivän ja päivään ajoitetun Suomalai-sen musiikin päivän kunniaksi. Toisen kerran Klubimme järjesti juhlapäivän kunniaksi iltapäivä-matinean.

Vuoteen 2013 ajoittui ainakin kolme matineassa esille noussut-ta historiallista tapahtumaa:

Säännöllisen valtiopäivätoi-minnan alkamisesta 150 vuotta.

Suomalaisen oopperan pe-rustamisesta 140 vuotta.

Reino Helismaan syntymäs-tä 100 vuotta.

Salintäyteinen yleisö - klu-bilaiset perheineen - koki heti alkajaisiksi iloisen yllätyksen, kun sisään tullessa tarjoiltiin Sibelius-kuohuviiniä. Jean Si-beliuksen oikeudenomistajien puheenjohtaja, klubiveli Pertti Virkkunen kohotti tervetuliais-maljan kertoen Sibeliuksen syn-tymän 150-juhlavuoden suunni-

Suomalaisen musiikin iltapäivämatinea

Mervi Myllyoja ja Risto Lauriala Sibeliuksen lumoissa.

telmista. Juhlavuoden aikana järjestetään yli 3000 konserttia ja tapahtumaa ympäri maail-maa. Kyseessä on valtava Suo-mi-brändin kohottamisprojekti. Kiitokseksi Pertti Virkkunen sai illan ensimmäiset raikuvat aplodit.

Matinea alkoi tietenkin Si-beliuksen musiikilla. Puhallin-orkesteri esitti kapellimestari Paul Jaavamon johdolla pari harvemmin esitettyä sävellys-tä: Polonaisen (Alla Polacca) ja Itämaisen kulkueen sarjasta Belsassarin pidot. Sen jälkeen kuultiin Novellette, tulkitsijoina viulutaiteilija Mervi Myllyoja ja taitelijajäsenemme, pianotai-teilija Risto Lauriala.

Suomalaisen oopperatoi-minnan alkuvaiheen tunnel-miin johdatti puhallinorkeste-rin esittämä Hymni Isänmaalle. Sävellys on Fredrik Paciuksen, jota myöhemmin on suomalai-sen taidemusiikin isäksi kutsut-tu, vuonna 1852 säveltämästä ensimmäisestä suomalaisesta oopperasta Kaarle kuninkaan metsästys. Oopperan ruotsin-kielisen libreton on puolestaan kirjoittanut Zacharias Topelius. Oopperan yhdeksän loppuun-myytyä esitystä Carl Ludvig Engelin 1827 piirtämässä Esp-lanadin puistoon sijoitetussa teatterirakennuksessa loivat ai-kanaan omalta osaltaan pohjaa tulevalle oopperatoiminnalle.

Katriina Pyrrö valotti tämän jälkeen värikkäällä tavalla sa-noin, kuvin ja sävelin Suomalai-Kuvitus yrjö Klippi/arKisto



keen siirryimme 150 vuoden takaisen suomalaisen valtiopäi-vän historialliseen merkityk-seen. Aiheeseen meidät johdat-teli Puhallinorkesterin esittä-mä Flaton Rokassovskyn (yksi monista Helsingissä tuolloin vaikuttaneista ulkomaalaisista musiikkihenkilöistä) säveltämä Fosterländsk-marssi, joka päät-tyy Maamme-laulun melodiaan marssin tahdissa.

Kunniapuheenjohtajamme Martti Enäjärvi innoittui pi-tämään aivan loistavan esitel-män vuoden 1863 valtiopäivien ja sitä seuranneen ajanjakson, johon kuului säännöllinen val-tiopäivätoiminta, merkityksestä Suomen valtiollisen itsenäisyy-den syntymiseen. Erityisesti hän painotti kulttuurin ja varsinkin musiikin vaikutusta kansallisen identiteetin kohottamisessa. Te-rävästi hän puuttui myös vaihei-siin keisarin manifestista aina itsenäisyyden saavuttamiseen ja valoi monin perusteluin uskoa

tulevaisuuteemme osana EU:ta. Puhuja korosti myös luo-

vuuden ja osaamisen merkitystä kansakunnan tulevaisuuden ja jatkuvan hyvinvoinnin kannal-ta. (Puhe on julkistettu erikseen tässä lehdessä.)

Puhallinorkesterin osuus jat-kui suomalaisen musiikin mer-keissä Frans Hoyerin rautatien syntyyn liittävällä hauskalla Rautatiegalopilla.

Oskar Merikannon Reppu-rinlaulun tulkitsi baritonitor-vellaan Hannu Sihvonen. Frans Linnavuoren sävellys Minä lau-lan sun iltasi tähtihin sai Paul Jaavamon trumpettitulkinnan. Toivo Kärjen laulun Siks´oon mä suruinen tulkitsi puolestaan Mervi Myllyoja viulullaan.

Kun Mervi ja Paul olivat duettona tulkinneet huikealla ta-valla Säkkijärven polkan, kuul-tiin Timo Forströmin sovitus Ti-mo Kivi-Koskisen säveltämäs-tä Onnellisten valssista. Reino Helismaata muistellen kuulim-

me hänen bravuurinsa Toivo Kärjen sävelmästä Rovaniemen markkinoilla ja Rauno Lehtisen sävellyksen Pink Champagne.

Koko ohjelmalle antoivat erityisen ilmeensä Aarno Cron-vallin osuvat ja hauskat juonnot.

Iltapäivämatinea sai arvoi-sensa päätöksen Suomalaisen Klubin marssilla, jonka itse Väi-nö Hannikainen sävelsi Klubim-me toimitalon vihkiäisiin ja joka perimätiedon mukaan jäi hänen viimeiseksi sävellyksekseen.

Salintäyteinen iloinen yleisö toivoi kättentaputuksin, että ensi joulukuun 8. päivänä juhlimme taas yhdessä Suomalaisen mu-siikin päivää ja erityisesti Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhla-vuoden aattoa.

Timo Kivi-KoskinenIltapäivämatinean isäntä Kuvat: Jarmo Heinonen

Klubin puhallinorkesteri soitti kapellimestari Paul Jaavamon johdolla musiikkia Jean Sibeliuksesta Rauno Lehtiseen.

sen oopperan syntyvaiheita 140 vuotta sitten. Oli hämmästyttä-vää kuulla, miten Klubimme pe-rustajajäsen Kaarlo Bergbom oli oopperankin syntyyn maassam-me vaikuttanut. Bergbomhan muistetaan Suomalaisen teatte-rin (1872) ja sen lauluosaston, Suomalaisen oopperan (1973), perustajana. Suomalaisen oop-peran avajaisensi-iltaa vietettiin Viipurissa 21.11.1873, tietenkin suomen kielellä. Tämä kaikki ja paljon muutakin tuli esiin Kat-riina Pyrrön innostuneen sisäis-tyneessä puheenvuorossa.

Suomalaisen oopperan ava-jaisoopperana esitettiin Donizet-tin Lucia di Lammermoor. Sen nimiroolissa debytoi 23-vuo-tias dramaattinen koloratuuri-sopraano Emmy Strömer, josta muutamaa vuotta myöhemmin tuli rouva Ahcté. Hänen tyttä-restään, Aino Acktésta, tuli puo-lestaan Suomen ehkä kaikkien aikojen tunnetuin oopperalau-lajatar ja myöhemmin (1912) Savonlinnan oopperajuhlien pe-rustaja. Aino Ackté syntyi sat-tumalta vain kaksi päivää en-nen Klubimme perustamista eli 23.4.1876.

Maatamme oli jo Suoma-laisen oopperan (1873—1879) elinvuosina siunattu useilla hui-keilla sopraanolaulajattarilla, joiden elämää ja uraa Katrii-na Pyrrö elävästi kuvaili. Yksi heistä oli Ida Basilier, Emmyn lapsuudenystävä Oulusta, toinen oli Alma Fohström. Emmyn ta-voin Idakin teki lukuisia upeita

rooleja, mutta Alma oli matine-amme tähti.

Koloratuurisopraano Alma Fohström oli poikkeuksellisen lahjakas bell canto-laulajatar. Hänen uransa eteni aina ensim-mäisenä suomalaisena laulajat-tarena New Yorkin Metropoli-taniin asti vuonna 1888. Hurjan harjoituksissa tapahtuneen on-nettomuuden jälkeen hän esiin-tyi urhoollisesti Hugenotit-oop-peran kuningattarena.

Laura Pyrrön sisääntulo Al-maksi pukeutuneena oli häkel-lyttävä kokemus. Hänen eläyty-misensä sekä Aarno Cronvallin haastattelussa että Risto Lau-rialan säestämissä aarioissa oli syvällinen elämys. Alma Foh-ström debytoi Suomalaisessa oopperassa Gounod´n Faust-oopperassa 1878. Kuulimme ”Alman” esittämänä Margare-

tan Jalokiviaarian sekä Zerlinan aarian Mozartin oopperasta Don Giovanni.

Katriina Pyrrö oli onnistu-nut löytämään Alma Fohströ-min historiallisen Kansanlaulu-kirjan. Hän lauloi dramaattisella sopraanollaan Puhallinorkeste-rin säestämänä (sovitukset Paul Jaavamon) Alman ohjelmistosta laulut Kullan ylistys ja Onneton nuorukainen, jonka melodia yl-lättäen osoittautui samaksi kuin kaikkien tunteman joululaulun Joulupuu on rakennettu.

Samasta laulukirjasta Katrii-na esitti vielä kolme muuta lau-lua Risto Laurialan säestämänä. Liikuttavin oli tietenkin sääks-mäkeläinen kansanlaulu Äiti ja tytär, jonka hän esitti duettona tyttärensä Lauran kanssa.

Ravintolan loihtiman suussa sulavan tee- ym. tarjoilun jäl-

Suomalaisen oopperan syntyhetkiä 140 vuotta sitten tulkitsivat Katriina Pyrrö, Laura Pyrrö ja Risto Lauriala.

Maatamme oli jo Suomalaisen oopperan (1873—1879) elinvuosina siunattu useilla huikeilla sopraanolaulajattarilla, joiden elämää ja uraa Katriina Pyrrö elävästi kuvaili.



nn Tervetuloa tähän suomalai-sen musiikin päivän tilaisuuteen säveltäjämestari Jean Sibeliuk-sen syntymäpäivänä.

Vietämme tänä vuonna Suo-messa 150-vuotisen säännölli-sen valtiopäivätoiminnan al-kamisen juhlavuotta. Tällä oli yli puoli vuosisataa kestäneen tauon jälkeen huomattava mer-kitys maamme kansallistunteen vahvistumisessa sekä oma-aloitteisen lainsäädäntötoimin-nan alkamisessa. Siirryimme asteittain kohti kansanvaltaa ja parlamentarismia. Se loi pohjan myös vähitellen orastavalle itse-näistymisajatukselle. Tosin kul-jettavana oli vielä pitkä matka.

Jo vuonna 1809 keisarin määräyksestä toteutetut Por-voon valtiopäivät olivat Suo-men aseman kannalta varsin merkittävät. Venäjän keisari ja Suomen suurruhtinas Alek-santeri I (1777 – 1825) lupasi hallitusvakuutuksessaan pitää voimassa Ruotsin vallan aikai-set perustuslait, uskonnon sekä säätyjen ja asujamiston oikeu-det. Hän totesi, että Suomi oli nostettu kansakunnaksi kansa-kuntien joukkoon. Ikävä kyllä tämä valistuksen aika ei kestä-nyt kovinkaan kauan. Seurasi venäläistämiskausia ja taantu-musta, vaikkakin Suomen ase-

ma oli kuitenkin parempi kuin monen muun valloitetun alueen.

Autonomian alkuaikoi-na Gustaf Mauritz Armfelt oli vaikuttaja, tärkeä valtiomies ja Aleksanteri I:n luottomies. Hä-nen ansiostaan Suomen asema lujittui. Muun muassa Vanha Suomi liitettiin vuonna 1812 Suomeen. "Rauhamme, me-nestyksemme riippuu siitä, että me rehellisesti ja täydellä sy-dämellämme muutumme suo-malaisiksi, sillä nyt on meidän yhtä vähän hutiloida ruotsalai-silla aatteilla kuin olisi kunnia-tonta ja mielipiteittemme mu-kaista olla venäläisiä", totesi Armfelt. Tätä ajatusta siteerasi myös Adolf Ivar Arwidson ja pitkälti sille aatteelle perus-tettiin Helsingin Suomalainen Klubi vuonna 1876: Ruotsa-laisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia. On huomat-tava, että Suomalaisen Klubin perustajista lähes puolella oli äidinkielenä ruotsi.

Aleksanteri I:n jälkeen siir-ryttiin itsevaltiuden ja taantu-muksen aikaan. Vuosina 1825 – 1855 hallinnutta Nikolai I:stä kutsuttiin Euroopan santarmik-si. Näinäkin aikoina tapahtui Suomessa kuitenkin voimakas-ta kansallista heräämistä:

l Yliopisto siirtyi Turusta Helsinkiin

l Kalevala julkaistiin Elias Lönnrotin toimesta

l J.W. Snellmanin sanomalehti "Saima" alkoi ilmestyä Kuopiossa (1844)

l Kumtähden kentällä esitettiin ensimmäistä kertaa Maamme-laulu (1848)

l J.L. Runeberg nousee kansallisrunoilijaksi

l Oolannin sotaa käytiin rannikoillamme

Vuonna 1855 valtaan nous-seen Aleksanteri II:n politiikka oli vapaamielistä ja häntä pidet-tiin varsin yleisesti hyvänä hal-litsijana. Siitä huolimatta keisa-rin valta oli jakamaton tosiasia. Aleksanteri II avasi Helsingissä valtiopäivät 18. pnä syyskuuta 1863 - yli puolivuosisataa Por-voon valtiopäivien jälkeen. Täs-tä alkoi Suomessa säännönmu-kainen valtiopäivätoiminta. Nyt lainsäädäntötyö alkoi vilkastua. Esimerkiksi taloudellisen toi-minnan kannalta tärkeä osake-yhtiöasetus sekä asetus kun-nallishallinnosta annettiin. Sa-

moihin aikoihin alkoi ilmestyä Hufvustadsbladet Helsingissä vuonna 1864 ja Uusi Suometar 1869. Päivälehti / Helsingin Sa-nomat alkoi ilmestyä myöhem-min vuosisadan lopulla.

Tärkeä uudistus oli vuon-na1869 annettu valtiopäivä-järjestys, jonka mukaan sääty-jen on jatkossa kokoonnuttava vähintään joka 5. vuosi. Val-tiopäivien tehtävänä oli antaa neuvoja, ei tehdä päätöksiä. Lo-pullinen ratkaisuvalta oli hal-litsijalla. Tästä huolimatta val-tiopäivätyöskentelyllä oli suuri käytännön merkitys sillä toki useimmat sen ehdotukset saivat hallitsijan hyväksynnän. Sääty-jä oli neljä: aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat. Kukin näistä käsitteli asioita omissa kokouksissaan, omissa kokous-huoneissa.

Näin alkoi suurten uudis-tusten kausi 1860-1889. Yh-teiskuntaa rakennetaan ja val-tiopäivät kokoontuvat. Kansa-koululaitos käynnistetään. Ylei-nen asevelvollisuus toteutetaan. Teollinen toiminta kehittyy. Suomenkielen asema paranee. Ja naiset aloittavat etenemisen kohti tasa-arvoa. Elinkeinova-paus toteutetaan lähes täydel-lisenä 1879 asetuksella. Tosin viinan kotipoltto oli lakkautettu varsin monen harmiksi. Ensim-

mäinen liikepankki syntyy: Fö-reningsbanken i Finland – Suo-men Yhdyspankki 1861.

Aleksanteri II surmattiin pommi-iskussa maaliskuussa 1881 ja valtaan astui Aleksan-teri III. Alkoi Venäjän mahdin kukoistuskausi. Hallintoa ruvet-tiin yhdenmukaistamaan, mikä koettiin valloitetuilla alueilla venäläistämisenä. Ensimmäise-nä se kohdistui Puolaan, Unka-riin ja Baltian maihin. Suomi sai säilyttää omaleimaisuutensa aina vuoteen 1899 ja tuolloin julkaistuun venäläistämismani-festiin.

Suomen taiteessa elettiin kuitenkin voimakasta kulta-kautta. Muun muassa Edelfelt, Schjerfbeck, Gallen-Kallela ja Eero Järnefelt ovat maalaustai-teen kovia nimiä. Samoin kir-jallisuuden ja musiikin alalla tapahtui kansallisromantiikan nousua.

Runeberg, Snellman, Tope-lius, Aleksis Kivi, Eino Leino, Juhani Aho ja Minna Canth oli-vat kirjallisuuden kovia nimiä. Musiikin alalla erityisesti sä-veltäjämestari Jean Sibeliuksen vaikutus oli valtava: sinfoniat, Ateenalaisten laulu sekä erityi-sesti Finlandia ja myöhemmin syntynyt Jääkärimarssi samoin kuin muu hänen laaja tuotan-tonsa elähdyttivät ja siivittivät

kansallisen itsetunnon kohotta-misessa, kuten ne tekevät tänä päivänäkin. Vuosi 2015 on sä-veltäjämestarimme juhlavuosi ja hänen tuotantoaan esitetään laajalti ympäri maailmaa, kuten kuulimme tänään iloksemme Sibeliuksen suvun esimiehen, kunniajäsenemme Pertti Virk-kusen kertovan.

Teollisuustoiminta jatkoi kehittymistään ja kaupunki-laistuminen lisääntyi asteittain. Valtiopäivätyöskentelyä samoin kuin suomalaisuusaatteen ete-nemistä jarruttivat sortokaudet, mutta samalla ne myös lisäsi-vät kansallistunnetta. Venäjällä levisi tyytymättömyys ja levot-tomuudet sekä erilainen kapi-nointi hallitusvaltaa vastaan. Jatkuvasti tappiollisen Japanin sodan seurauksena myös Venä-jän armeija oli tyytymätön.

Synkät varjot kerääntyivät Suomen ylle, kun vuonna 1899 annettiin Nikolai II:n toimesta Helmikuun manifesti eli Keisa-rillisen Majesteetin Armollinen Julistuskirja. Sen mukaan nii-den Venäjän yleisvaltakunnal-listen lakien säätämisessä, jotka tehdään Venäjällä, on Suomen valtiopäivillä vain neuvoa an-tava rooli. Suomen valtiopäivi-en kielteinen lausunto ei estäisi lain voimaan saattamista myös Suomen alueella. Manifestis-

KanSallinen HerääMinen Puhe Helsingin Suomalaisella Klubilla 8.12.2013

– Säännöllisen valtiopäivätoiminnan alkamisesta 150 vuotta



sa mahdollistettiin kenraaliku-vernööri Bobrikovin tavoitteet. Niihin kuuluivat mm. Suomen armeijan sulauttaminen Venäjän armeijaan ja venäjän kielen ase-man parantaminen Suomessa. Tavoitteena oli myös korkeim-pien virkojen avaaminen venä-läisille. Porvoon valtiopäivien hallitsijavakuutus ja Suomen perustuslait yritettiin kumota tällä manifestilla.

Helmikuun manifesti nos-tatti Suomessa suuren kohun ja voimakasta vastarintaa. Ke-rättiin vastalause adressi ja järjestettiin mielenosoituksia. Perustuslailliset senaattorit ero-sivat vastalauseena ja mani-festin vastustajia myös erotet-tiin. Manifesti herätti kritiikkiä myös eurooppalaisessa lehdis-tössä. Myös Venäjällä oli syn-tynyt levottomuuksia. Lopulta Suomessa puhjenneen suurla-kon jälkeen Keisari antoi mar-raskuussa 1905 senaattori Leo Mechelinin laatiman julistuk-sen. Sillä kumottiin Helmikuun manifestin säännökset ja lu-vattiin kutsua kokoon Suomen valtiopäivät. Myös Suomen kenraalikuvernöörin diktaatto-rin valtuudet peruutettiin. Lo-pullisesti Helmikuun manifes-tin säännökset kumottiin vasta maaliskuussa 1917.

Suomessa puhjennut suur-lakko merkitsi ensimmäisen sortokauden päättymistä ja sii-hen kulminoitui kehitys, joka oli alkanut Helmikuun manifestista

vuonna 1899. Suomessa suur-lakko päättyi marraskuun ma-nifestiin, joka saapui Helsinkiin marraskuun 4. päivänä 1905. Sillä kumottiin aikaisemmat sortokauden manifestit, taikka niiden soveltaminen lakkautet-tiin.

Mechelinin johtamalle se-naatille annettiin toimeksi laatia uusi valtiopäiväjärjestys, joka perustui yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Ennakkosensuu-ri poistettiin ja sananvapautta ja kokoontumisvapautta lisättiin.

Perustuslailliset liberaali Leo Mechelinin johdolla nousi-vat voittajiksi. Perustuslaillisten johtama Suomen senaatti oli en-simmäinen Suomen poliittinen hallitus, joka tuli valtaan kesken vaalikauden. Senaattorit olivat Ruotsinmielisiä ja nuorsuoma-laisia. Lisäksi salkuttomaksi senaattoriksi nimettiin työvä-

enpuolueesta opettaja J.K. Ka-ri, joka sitten erotettiin sosiaa-lidemokraattisesta puolueesta, koska oli mennyt porvarilliseen hallitukseen.

Uudistustyö käynnistyi vä-littömästi ja keisari vahvisti uuden vaalilain ja valtiopäivä-järjestyksen 20. päivänä hei-näkuuta 1906. Äänioikeus an-nettiin kaikille 24 vuotta täyt-täneille naisille ja miehille. Eduskunnan jäsenluvuksi mää-rättiin 200. Kaikki lakiesityk-set kävivät lisäksi 45-jäsenisen suuren valiokunnan käsittelyssä ennen lopullisen päätöksen te-koa. Valtiopäiväjärjestys järjesti myös määräykset perustuslain-säätämisjärjestyksestä ja mää-rävähemmistöistä. Valtiopäivät piti nyt kutsua koolle vuosit-tain. Näin Euroopan radikaalein valtiopäiväjärjestys toteutettiin nopeasti. Keisarille jäi edelleen kuitenkin valta hajottaa valtio-päivät milloin tahansa taikka jättää sen päätökset vahvista-matta. Tämä valta siirtyi sitten myöhemmin Tasavallan presi-dentille. Näin ollen Suomessa annettiin ensimmäisen kerran maailmassa äänioikeus naisille ja oikeus asettua ehdokkaaksi eduskuntaan. Tosin Uudessa Seelannissa oli jo kaksi vuotta aikaisemmin annettu naispuoli-sille kansalaisille oikeus äänes-tää, mutta ei oikeutta asettua itse ehdolle.

Näiden tapahtumien seu-rauksena Suomeen syntyi myös

puoluejärjestelmä. Vuonna 1899 perustettu työväenpuolue oli maamme ensimmäinen var-sinainen puolue. Suomalainen puolue alkoi järjestäytyä vuon-na 1905. Oppositiopuolueena se alkoi välittömästi arvostella perustuslaillisten toimintaa. Pe-rustuslaillissuomalainen puolue syntyi huhtikuussa 1906 ja vii-meisenä uutena puolueena ku-vaan tuli agraaripuolue eli maa-laisliitto. Suomeen syntyi myös työmarkkinalaitos.

Ensimmäiset varsinaiset eduskuntavaalit pidettiin 15. ja 16. päivinä maaliskuuta 1907. Suomi oli jaettu 16 vaalipiiriin. Vaalikampanja oli vilkas ja uur-nilla kävi yli 70 % äänioike-utetuista. Eduskuntaan valittiin 19 naisedustajaa. Suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraatit 80:llä edustajapaikalla. Suo-malainen puolue sai 59 edus-tajaa, kun taas perustuslailliset pettymyksekseen jäivät 26:een paikkaan. Ruotsalaiset saivat 24 paikkaa, maalaisliitto 9 ja kris-tillinen työväenpuolue 2 paik-kaa.

Venäjällä ajauduttiin yhä suurempiin levottomuuksiin, joka johti sitten vallankumo-ukseen ja bolshevikkien val-taannousuun. Suomi saavutti dramaattisten vaiheiden jälkeen itsenäisyytensä vuonna 1917. Käytiin vapaussota ja samalla verinen sisällissota. Maa ehey-tyi vasta talvisodan raskaina päivinä ja jatkosodassa.

En lähde selvittämään soti-en jälkeisen eduskunnan työs-kentelyä, joka on jo uudemman ajan historiaa. Elimme kylmän sodan maailmassa idän ja län-nen rajamaana. Hallitukset vaihtuivat välillä hyvin tiheästi-kin ja ajoittain jouduttiin uusiin eduskuntavaaleihin. Myöhem-min presidentin valtaoikeuksia kavennettiin samalla, kun val-tioneuvoston ja erityisesti pää-ministerin valta lisääntyi.

Eräs Suomen historian mer-kittävimpiä tapahtumia oli liit-tyminen kansanäänestyksen jälkeen Euroopan Unioniin vuonna 1995. Tänä päivänä kuulumme selkeästi läntiseen Eurooppaan enkä usko, että pa-luuta menneisyyteen on. Kuka-pa haluaisi joutua tilanteeseen, jossa pienenä maana olisimme jälleen kahden valtablokin vä-limaastossa. Kyllä me EU:n jä-senmaana pystymme hoitamaan lähialuesuhteemme ja käymään kauppaa niin globaalisti kuin naapurimaittemmekin, kuten Venäjän kanssa.

Euroopan Unioni luonnol-lisesti myös rajoittaa tehtyjen sopimusten mukaisesti päätän-tävaltaamme. Eurooppa itse asi-assa etsii vielä itseään ja olem-me mukana yhtenä osapuolena vaikuttamassa prosessiin ja sen lopputulokseen. Meillä on vah-va oma kulttuurimme ja oman-arvontuntomme on selvästi li-sääntynyt.

Ehkäpä suurin ongelmam-

me on tänä päivänä se, miten ja mille rakennamme tulevai-suutemme ja miten turvaamme taloudellisen ja sitä kautta myös sosiaalisen hyvinvointimme. Suomen on mielestäni raken-nettava tulevaisuutensa luovuu-delle ja osaamiselle. Luonnon-varamme eivät riitä muuhun. On laskettu, että tänä päivänä kaikesta uudesta bruttokansan-tuotteesta maailmassa yli 70 % syntyy henkisen pääoman jär-jestelmien kautta.

Maailman Henkisen Omai-suuden Järjestön, WIPO:n, pää-rakennuksen kattokupoliin Ge-nevessä on kirjoitettu seuraavat sanat: "Ihmisen luovuus on kai-ken taiteen ja keksintöjen lähde. Se on ihmisarvoisen elämän tae. Valtioiden velvollisuus on suo-jata sitä". Se ei ole kuitenkaan ainoastaan valtion, vaan meidän kaikkien, niin kansalaisten kuin yritystenkin velvollisuus sekä suojata että myös kehittää sitä.

Toivotan Hyvää musiikin päivää ja Jean Sibeliuksen syn-tymäpäivää teille kaikille.

Martti Enäjärviklubin kunniapuheenjohtaja

Mechelinin johtamalle senaatille annettiin toimeksi laatia uusi valtiopäiväjärjestys, joka perustui yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen.

Uudistustyö käynnistyi välittömästi

ja keisari vahvisti uuden vaalilain ja

valtiopäiväjärjestyksen 20. päivänä

heinäkuuta 1906.


Perinteinen Klubin jänis-jahti kokosi perjantaina 13.12.2013 jälleen innokkaita metsämiehiä reippaan ulkoil-maharrastuksen pariin. Usein epäonnnenpäiväksi miellet-ty ajankohta ei innokkaita jahtimiehiä karkoittanut ja niinpä parikymmenhenkinen joukko oli saapunut koolle Nummi-Pusulan Leppäkor-peen, jossa osallistujat jaet-tiin ryhmiin ja ryhmät sitten kartan osoittamille passipai-koille. Koiriakin oli useampia saatu mukaan.

nn Erittäin sateinen ja lämmin syksy vaikutti taittuneen ja upea alkutalven päivä helli metsästä-jiä pikkuisen pakkasen poski-päitä puraistessa. Juurikaan pa-rempia puitteita jahdille tuskin olisi voinut toivoa.

”Ryhmä Kettunen” siirtyi ajoneuvoin osoitetun alueen pääpiirteiseen maastoon tavoit-teenaan paitsi nauttia kauniista päivästä, saada myös saalista. Kyllähän se olisi vakuuttavam-paa mennä kotiin kun olisi pa-dantäytettä tuomisena. Ensitöik-semme valitsimme alueeltamme sopivan paikan nuotiolle, jonka ympärille tukikohta voitaisiin rakentaa ja tulessa makkarat paistaa. Eihän sitä nyt tyhjällä vatsalla kukaan jäniksiä jahtaa. Koiramies Kosunen lähetet-tiin partioon tutkimaan aluetta. Mahtaisiko kartan perusteella lupaavaksi todetulta alueelta löytyä tuoreita jälkiä? Ainakin maan hennosti paikoin peittävä lumi olisi avuksi.

Maapuita ja vähän vanhaa tervaskantoakin löytyi muka-vasti ja kuivista kuusen alaok-sista sytykettä. Pian jo ensi lies-kat nuolivat märähköjä puita ja tunnelma oli korkealla. Tuleen tuijottamisen kuitenkin katkaisi terävä kuiskaus: ” Jänis! Tuol-la menee jänis!”. Katselin kun kaveri osoitti nuotion yli kädel-lään ja tapaili asettaan.” Niin varmaan” – ajattelin. ” Tottahan se jänis tähän nuotiolle käve-lee” ja jatkoin tulen rakentamis-ta. ”No kyllä siellä menee jänis.

Kato nyt!” hihkaisi kaverini jo asetta pidellen. Käännyin ym-päri omaan haulikkooni tarttu-en ja näin valkean tupsuhännän vilahtavan puun taakse piiloon muutamankymmen metin pääs-sä nuotiostamme.

Nopeasti ”tukikohtaan” jäänyt ryhmä hajaantui ja läh-ti varovasti hiipien katsomaan jos se tupsukorva saataisiin ylös minne ikinä oli mennyt-kin. Monenmoista koukkausta ja ketunlenkkiä veivattiin mutta ei antautunut hitaasti tallustellut pupu piilostaan ylös. Palasimme tulille ja soitimme koiramiehel-le: ”Joo, tuletko käväseen sen Ronjan kanssa jos ei ole kum-mempia menossa...niin, makka-rat ajateltiin sulle paistaa kun on varmaan jo nälkäkin”. Arto saapui paikalle pikapuolin ja to-tesi ettei ollut juuri edes jälkiä nähnyt.

”No kun olet sen makkaran riipinyt ääntä kohti niin laittapa koira nuuhkimaan tuosta nuo-tion takaa.” totesimme. Siitä

JäniSJaHtia ja kaunista alKUtatalvea

”Tukikohdan” nuotion loimun takaa koitti tupsukorva hiipiä huomaamatta.


Syksylle harvinainen sää suosi kirpeydellään jahdin osanottajia.

Maapuita ja vähän vanhaa tervaskantoa-kin löytyi mukavasti ja

kuivista kuusen alaoksis-ta sytykettä. Pian jo ensi lieskat nuolivat märäh-köjä puita ja tunnelma

oli korkealla.



kun se jänis juurikin tallusti. Tilanteen selitettyämme jaettiin passit ja Ronja laitettiin jäljel-le jonka se heti löysi. Muuta-ma haukahdus ja terävä pamaus viestivät että saalista taidettiin kotiinviemisiksi saada. Pian Ar-to kantoikin jo todella komean kokoista tupsukorvaa näytille. Tunnelma oli korkealla. Ryh-mämme ei jahtimenestyksestä

innostuneena malttanut edes lähteä sovitulle kokoontumis-paikalle eväitä syömään vaan vähä valoisa aika päätettiin käyttää tehokkaasti ja jatkaa metsästystä.

Vaikka aluetta haravoitiin tarkasti miesvoimin ja koiran kanssa pitkälle iltapäivään, ei muuta saalista kuitenkaan pyyntimiehille Tapiolta herunut.

Päivän saalis nostettiin turvaan kuusen kuiville oksille.

Liekö sitten ollutkaan muita yk-silöitä niillä kulmin ollenkaan. Hyvillä mielin päivä kuitenkin paketoitiin ja todettiin että tul-laan jahtiin taas ensi vuonna uu-delleen – ja mielellään koiran kanssa tietenkin. Vaikka olim-me käytännössä kävelleet mel-kein tuon saadun tupsukorvan yli, ei sitä saatu liikkeelle ilman koiraa.

Ohiajaneilta Klubiveljiltä kuultiin juuri ennen kotiinläh-töä että toinekin porukka oli na-pannut saalista – ymmärsimme että rusakon. Päivä oli siis paitsi kaunis, myös saaliin kannalta kohtuullisen antoisa. Niin ja tu-lihan sitä tietysti saaliksi myös muutamia hienoja valokuvia ja rutkalti sitä aina arvokasta ko-kemusta.

Ryhmä Kettusen puolesta Janne Paananen

Ryhmä Kettusen jäsenet ikäjärjestyksessä oikealta vasemmalle: Ossi Kettunen, Arto Kosunen ja Mikko Saastamoinen. Kuvasta puuttuu jutun kirjoittaja ja kuvaaja Janne Paananen. Lisäksi mukana jahdin ratkai-seva elementti, dreeveri Ronja.

Koiramies Kosunen ja koiransa Ronja.

Vaikka aluetta haravoitiin tarkasti miesvoimin ja koiran kanssa pitkälle iltapäivään, ei muuta saalista kuitenkaan pyyntimiehille Tapiolta herunut.



esikoiskirja neljäntoista romaanin jälkeen

Romaani on realistinen kirja, se kuvaa tunnistettavaa maa-ilmaa, lukija näkee, että näin on ollut tai ainakin on voinut olla. Tarkkoja, kirkkaita ha-vaintoja. Tove Janssonin maa-ilma on todellinen, vaikka muumeja ei tulekaan kadulla vastaan. Muistelmakirjalli-suutta sen sijaan on typerää väittää tietokirjallisuudeksi. On surrealistista huumoria väittää tosiksi muistamiaan keskusteluja vuodelta 1928. Paremmat muistelmat tekee, kun hyväksyy ne kaunokirjal-lisuudeksi. Ammattiyhdistys-liikkeen historiikit, esimerkik-si, ovat täyttä fiktiota.

nn Puhuja on kirjailija Jari Tervo, ja Klubin kirjaillan 13.1. varsinaisena aiheena oli hänen tuorein kirjansa Esikoinen. Se on sukuromaani, jonka tapah-tumat sijoittuvat kesään 1972, pääasiassa Rovaniemelle. Mi-nähenkilö on alkavaa murros-ikäänsä elävä koulupoika, jon-ka nimeksi ohimennen paljastuu Jari, mutta tästä ei pidä tehdä oikopäistä johtopäätöstä eikä kuvitella, että tämä tieto avaa romaanin. Neljätoista romaa-nia (ynnä muuta) julkaistuaan Tervo palaa nuoruutensa Rova-niemelle, sodan vielä varjosta-

miin vuosiin, joina me silloin jo kuvittelimme elävämme syvän rauhan aikaa.

Suvun perinne on kommu-nistinen, eikä maalausurakoit-sija-isä näe asiassa ristiriitaa muussa mielessä kuin siinä, että asiakkaita ei saa suututtaa eikä tilauksia menettää. Maalaisliit-tolaisessa ympäristössä ei ole helppoa pitää pintaansa. Äiti on Petsamosta: hän ei puhu kom-munismista, vallankumoukses-ta sitäkin mieluummin. Sukuun kuuluu tuurijuoppoja setiä ja enoja, Aune-täti joka toisessa mielentodellisuudessaan elää

1600-luvun noidan elämää, ai-kaa, jolloin noitausko oli murtu-massa alkavan valistuksen tieltä ja jolloin Aune joutui ponniste-lemaan pitääkseen kiinni noita-minuutensa uskottavuudesta. Perheen isoäiti puolestaan on elänyt elämänsä draaman pii-katyttönä vallankumousvuoden 1917 Espoossa ja Katajanokal-la; hänen suuri rakkautensa oli linnoitustyömaan hunghuusi-työmies.

Näistä moninaisista ainek-sista muodostuu, Tervon tuttuun tapaan, lukijan luottavaisuutta koettelevia kohtauksia ja kään-teitä. Tervo harrastaa herjoja ja paradokseja, lyö läskiksi ja antaa ymmärtää, ettei asian va-kavuus ja traagisuus sillä pois-tunut.

Mikä on todellisuuden-tajuista, mikä ei

- Päiväkirja on tämän romaa-nin oikea muoto, Tervo sanoi. - Olen aiemmin käyttänyt oppi-neita, satiirisia kertojia, etään-nyttänyt. Nyt on asialla naii-vi, vilpitön, innostunut poika. Tämän päivän valossa hölmö. Mutta ajatelkaa ihmistä, joka ilman ympäristön- ja elämän-kokemuksen tuomia ennakko-luuloja tekee havaintojaan: Jos villi-ihminen Afrikasta tulee ja havaitsee, että ihmiset täällä kunnioittavasti keräävät koirien jätökset kadulta, hän välttämättä päättelee, että koirat ovat täällä päälliköitä. Tässä on kyse vali-tusta kerrontastrategiasta.

- Aune täti on hullu, jota hoi-dellaan lääkkeillä. Mutta kuka on hullu? Arvelemme hulluksi miestä, joka kadulla puhelee lyhtypylvälle, mutta kotiin tul-tuamme itse puhumme koiralle ja tapaamme vaimon, joka juuri on puhellut kukille.

Tervo kuuluu niihin kirjai-lijoihin, jotka elävät tarinoista. Tervo kertoo miehestä, joka ra-hanuudistuksen aikaan nikkaroi puulaatikon, jossa oli katkaisin ja punainen ja vihreä valo. Hän kiersi pohjoisen taloissa tunnis-tamassa oikeat setelit vääristä valon avulla, takavarikoi vää-riksi toteamansa ja antoi niistä kuitin. Suomen Pankin korvauk-sia vääristä seteleistä odotellaan yhä. Tervo kertoo sedästä, joka (ravintola)tuurilta palatessaan piilotteli jäljelle jääneitä setelei-tään pihan eri paikkoihin, suo-jaan vaimoltaan, ja kun havaitsi tämän tarkkailevan, kyykisteli myös hämäyksen vuoksi. Kaik-kea rahaa ei löydetty. Kuinka onkin, että niin moni ironinen tarina kansallisessa perintees-sämme (myös Veijo Merellä!) liittyy omaisuusarvoihin?

Tervo kutoo tarinaan nyt jo unohtuneen rovaniemeläisen sanomalehtiuutisen laupiaasta budhalaislääkäristä, jonka tie-dettiin palanneen Sri Lankaan isänmaallisista syistä mutta jo-ka paljastuu naissankariksi ja löytyy mustasukkaisuusdraa-man jälkeen haudattuna kotin-sa ruusupenkkiin. Ohi kulkenut setä on humalapäissään kertonut

kaiken näkemänsä poliisille eikä selvänä muista mitään.

Kirjailijan moraali

Minähenkilö, ilmeinen kirjai-lijanalku, varastaa Aune-tädin lääkkeet saadakseen tämän ker-tomaan 1600-luvun noitadraa-mansa lopun. Kertookin. Tra-gedia seuraa sekä vuonna 1677 että 1972.

Aikataso murtuu, kun poika Jari hetken elää itsekin vuotta 1677. Hänenkin mielensä järk-kyy. Ei se ole helppoa.

- Pitääkö rakastaa enemmän ihmisiä vai tarinoita? Tämä ky-symys on minulla vieläkin vas-taamatta, Tervo sanoo.

- Minä kuvaan arkielämää vuonna 1972. Minkä muistan, sen sijoitan vuoteen 1972. Niin-kuin minä muistan, ette te.

Tervo muistaa hyvin. ”[Vi-rolaista borssikeittoa] myytiin paksussa lasipurkissa ja sen me-tallikansi oli valssattu niin tiuk-kaan kiinni ettei sitä meillä us-kallettu antaa isän avattavaksi.

Borssi oli violetinpunaista ja maistui hyvältä, mutta näyt-ti pahalta. Sen päällä lillui iso kimpale steariinia, joka paljastui läskiksi. Kun se suli, sitä söi kun ei asiaa miettinyt.”

Miten teillä avattiin virolai-nen borssipurkki 1960 - 70-lu-vuilla?

Yrjö Larmola Kuva: Veikko Hannula

Klubin puheenjohtaja Johannes Koroma saa omistuskirjoituksen kirjailija Jari Tervon kirjaan.



voiko johtamista opettaa?

Klubilla järjestettiin tammi-kuussa paljon keskustelua ja mielenkiintoa herättänyt paneelikeskustelu kansalli-sesti ajankohtainen ja mer-kittävästä aiheesta. Keskeisiä kysymyksiä olivat: voiko joh-tamista opettaa ja toisaalta jos voi niin miksi oppiminen on tärkeää ja mitä tarvitaan oppimiseen?

nn Panelisteina oli kokenut joukko henkilöitä liike-elä-mästä: Executive Coach Tiina Hellgrénillä on pitkä kokemus johtamistyöstä. Petri Malmelin on muutoshankkeita toteuttavan Midagon Oy:n perustaja. Seni-or Vice President Petri Mietti-nen puolestaan vastaa Tikkurila Oyj:n toimitusketjun, oston se-kä turvallisuuden johtamisesta. Klubiveli Lasse Laaksonen on

syventynyt sotahistoriapedago-giikkaan ja johtamiseen vierai-levana tutkijana Yhdysvaltojen sotilasakatemiassa West Poin-tissa.

Paneelissa todettiin, että opettaminen lähtee liikkeelle motivaatiosta oppia. Suomalai-set ovat erittäin osaavia manage-ment–taidoissa, jotka käsittävät systeemiä hallitsevan toimin-nan: järjestelmän, rakenteen,

tekniikan, työkalut, prosessit ja mittarit. Sen sijaan meillä kroo-ninen puute leadership-osaami-sesta, joka on ihmisten kanssa tapahtuvaa toimintaa tietoisuu-den, visioinnin, ajattelun, ke-hittymisen, kommunikoinnin, oppimisen, motivoinnin ja vuo-rovaikutuksen parissa. Molem-pia johtamisen taitoja voi oppia siinä missä koulussa laskemisen lisäksi kielenkäyttö on avuksi.

Illan panelistit yhteiskuvassa. Kuva: Jarmo Heinonen.

POINTCOOL -SERVICE OY

Pointcool - Service OyKonetie 1

04300 TuusulaPuh. 09-8387 420Fax 09-8387 4220

e-mail. [email protected]

Suurkeittiölaitteiden ja kylmäkalusteiden huolto pääkaupunkiseudulla

Leadership on monelle joh-tajalle käsitteenä tuttu, mutta sovellus arkeen on toteuttamat-ta. Liian moni katsoo maailmaa Excelin läpi, ihmiset sivuttaen. Huonon johtamisen johdosta julkinen sektori on kriisissä ja yrityksissä ei tapahdu riittävästi kansainvälisesti kilpailukykyis-tä uudistumista.

Panelistit olivat yksimielisiä oppimisen merkityksestä: Ein-steinia siteeraten ongelmat eivät ratkea sillä ajattelulla, jolla ne luotiin. Johtajana kehittyminen ja itsensä haastaminen on otet-tava jokaisen johtajan asenteek-si ja osaksi päivärutiineja. Op-

piminen on oivaltamista siinä missä muutos edellyttää muut-tumista muutoksen keskellä tässä ajassa. Motivaation lisäk-si oppimiseen tarvitaan läsnä-oloa, fokusta, omaa ajattelua se-kä tunnekokemuksia opittavasta asiasta. Opittavat kokonaisuu-det on tarjoiltava riittävän pie-nissä kokonaisuuksissa.

Oli ilo olla mahdollistamas-sa ajankohtaisen aiheen ympä-rillä käytävää keskustelua, jo-hon asiantuntevat klubiveljet ottivat aktiivisesti osaa alusta alkaen.

Jani von Zansen



Puhe Helsingin Suomalaisen Klubin merkkipäiväillallisella

nn Kunnioitetut sotiemme ve-teraanit, tammenlehvämiehet. Hyvät senioriklubiveljet.Jalkaväenkenraali Adolf Ehrn-rooth tuli kerran viimeisinä elinvuosinaan Haminaan, Re-serviupseerikouluun, upsee-rioppilaiden ylentämistilaisuu-teen. Rollaattoriaan työntäen hän astui arvokkaasti eteenpäin Maneesin loivaa keskikäytä-vää. Käytävän keskivaiheilla hän pysähtyi ja tuttuun tapaan-sa päätään nyökyttäen kumarsi ensin vasemmalle ja sitten oike-alle ja sanoi:” Upseerikokelaat, minä kunnioitan teitä läsnäolol-lani”. Näin hän todellakin vil-pittömästi teki matkustaessaan kotoaan Turusta toiselle puolel-le Etelä-Suomea osallistumaan juuri tähän, häntä yli 70 vuot-ta nuorempien varusmiesten juhlatilaisuuteen. Kunnioitetut tammenlehvän klubiveljet, me senioriklubiveljet kunnioitam-me teitä tänään osallistumalla tähän yhteiseen merkkipäivä-juhlailtaamme.

Tänä vuonna tulee kulu-neeksi 70 vuotta jatkosodan viimeisistä, ratkaisevista tor-juntataisteluista. Teidät, olles-sanne nuorukaisia, vihollinen pakotti teidät tarttumaan äärim-mäiseen keinoon, aseisiin, tur-vataksenne isänmaan vapaut-ta, puolustamaan kaikkea mitä siihen kuuluu tänäänkin, kote-jamme, perheitämme, lapsiam-me, kansamme perinteisiä ta-poja, kulttuuria. Teitte aikanne

saakka kokeneetkaan. Nuoren upseerioppilaan kysymys oli varsin opettavainen. Nuorille sukupolville ei veteraanien työ, uhraukset ja saavutukset välttä-mättä enää ole itsestään selviä asioita. He näkevät tiedostus-välinen kautta jatkuvasti maa-ilmalta kuvia erilaisista sodista ja väkivallan teoista. Se mistä puolustussodissamme syineen, tapahtumineen ja seurauksineen oli kyse, jää ilman perusteltu-ja selvityksiä monelle nuorelle ehkä vain in irrallisiksi tapah-tumiksi. Pari viikkoa sitten oli Helsingin sanomissa haastatte-luartikkeli Lahden kaupungissa asuvista viipurilaisista evakois-ta. Siinä Viipurissa ennen so-tia syntynyt evakkomies kertoi miten häneltä oli nuori kadetti kysynyt oletko ryssä, kun olet syntynyt Viipurissa. Historiatto-muus on vakavaa jos se on ko-vin vallitsevaa nuorisossamme. Osaltaan sitä varmaan ruokkii nuorempien ikäluokkien ja su-kupolvien keskuudessa valitet-tavan yleinen, pinnallinen his-torian ja tapahtumien ymmärrys joka ilmenee esimerkiksi siinä, että sellaisia kirjallisuutemme merkittäviä romaaneja kuten Täällä Pohjantähden alla sekä Tuntematonta Sotilasta pidetään historiadokumentteina, faktate-oksina.

Viime aikoina on tullut eri-tyisen muodikkaaksi aiemmin vankkoina tutkijoina tunnettujen julkaisijoiden toimesta tapahtu-

va sotiemme aikaisten kansa-kuntamme johtajien toimien ja päätösten arvostelu, jopa heidän virheidensä tarkoitushakuinen etsiminen tai suorastaan kek-siminen. Erityisenä kohteena on ollut yleisön äänestyksessä-kin suurimmaksi suomalaiseksi äänestetty Suomen Marsalkka Mannerheim. Pääsääntöisesti ei näiden uuden totuuden etsijöi-den toimesta ole tuotu kuiten-kaan esille mitään mainittavaa tutkimusaineistoa tai tietoa, jota ei jo vuosikymmenet sitten ole ollut tiedossa ja julkistettuna. Nyt kun käytössä on ollut arkis-totietoa myös silloisen viholli-sen suunnitelmista ja toimista, on helppo jälkeenpäin rakentaa ajatusmallit siitä, miten silloin olisi pitänyt toimia ja että näitä ja näitä virheitä tehtiin. Jo aika-naan Rooman senaattori Marius Porcius Cato sanoi että on vai-kea toimia yhtenä aikana ja tulla arvioiduksi toisena aikakautena, varsikaan kun ei ole enää itse-ään puolustamassa.

Osuvimman arvion sotiem-me aikaisten kansakuntamme johtajien toimista antoi pre-sidentti Mauno Koivisto pari-kymmentä vuotta sitten kansa-laisjuhlassa Finlandia-talossa sanoessaan että hän ymmär-tämyksensä mukaan Suomen johtohenkilöt tekivät sotiemme aikana oikeita ratkaisuja niiden tietojen perusteella joita heillä oli silloin käytössään. President-ti Koivisto oli kokenut jatko-

sodan rivimiehen perspektiivis-tä ja muu näkötasanteensa onkin kaikille tunnettua. Koirat hauk-kuvat, karavaani kulkee, vanha arabialainen sanalasku. Puut-tumatta enempää näiden uus-arvostelijoiden Mannerheimiin kohdistamiin virheiden yksityis-kohtiin, tuli mieleen anekdootti sodan ajalta, liekö totta tai ei; kun Marsalkalla ja päämajoi-tusmestari Airolla oli ollut joi-tain sananvaihtoa asioista, oli Marsalkka tuhahtanut Airolle että kumpiko meistä tätä sotaa johtaa, Airo oli vastannut että herra Marsalkka johtaa sotaa, minä johdan operaatioita. Uus-tutkimuskenttää on tahtoville siis vielä paljon jäljellä.

Oli miten oli, tärkeintä täs-sä sotiemme ja sen veteraani-en teoissa ja saavutuksissa on lopputulos. Vaikeana talvena ja keväänä 1944, kun Suomi oli torjunut vihollisen asettaman ehdoitta antautumisvaatimuk-sen, kerrotaan Molotovin sano-neen, että virolaiset kuljetetaan Siperiaan mutta nuo uppiniskai-set suomalaiset saavat kävellä sinne. Saatujen tietojen valossa teidän, tammenlehvämiehet ja naiset, tekonne ja saavutuksen-ne nousevat vielä korkeammal-le tasolle. Ilman vuoden 1944 torjuntavoittoja aiemmin tode-tut uusarvioijat eivät olisi tänään tekemässä tutkimuksiaan eikä tuskin kukaan , ei veteraaneista eikä meistä nuorimmista tänään paikalla olevista olisi tänään

suurimman kulttuuriteon. Jos nykypäivänä sanotaan kulttuu-riksi vanhan arvorakennuksen seinien suttaamisen tai törkeyk-sien lateleminen teatterilavalla, teidän tekonne ja saavutuksen-ne ovat aivan toisella, inhimil-lisesti korkeimmalla tasolla. Me 30-ja 40 luvuilla syntyneet sanomme joskus itseämme puolileikkisästi kylmän sodan veteraaneiksi. Sillä emme tar-koita vähimmässäkään määrin väheksyä veteraanisukupolven tekoja. Ehkä vain haluamme kuvata tällä eri ikäluokkien ponnistelujen jatkuvuutta isän-maan palveluksessa. Joitakin vuosia sitten RUK:n oppilas, joka toimitti kurssinsa kurs-sijulkaisua, halusi haastatella minua miltä tuntui olla omana aikanamme RUK:ssa oppilaana silloin, kun oli tuo kylmä sota. Kysymys hätkähdytti minua. Kerroin sitten hänelle että me, silloiset upseerioppilaat, kuten kaikki muutkin ikäluokkiem-me nuorukaiset, olimme kaikki syntyneet joko ennen Suomen sotia tai niiden aikana, kurssin nuorimatkin viimeistään Lapin sodan aikana. Varmasti lähes kaikkien meidän isät sekä äidit-kin olivat osallistuneet sotilaina tai ainakin kotirintamalla isän-maan puolustamiseen. Koko nuoruutemme oli vielä siirty-mistä sodan ajasta arkielämään, jota varjosti tuo kylmä sota ja jopa uuden maailmansodan uh-ka. Emme muuta olleet siihen

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta

jatkosodan viimeisistä, ratkaisevista torjun-tataisteluista. Teidät, ollessanne nuorukai-sia, vihollinen pakotti

teidät tarttumaan äärimmäiseen

keinoon, aseisiin, turvataksenne isän-

maan vapautta, puolustamaan

kaikkea mitä siihen kuuluu tänäänkin,

kotejamme, perhei-tämme, lapsiamme,

kansamme perinteisiä tapoja, kulttuuria.



täällä. Niin paljon olemme saa-neet tietoa silloisen vihollisen arkistoista suomalaisille vara-tusta Katynin –suunnitelmasta.

Meille 50 -ja 60 luvun alun varusmiehille tuli tutuksi jokai-selle annettu sotilaan käsikirja, Taistelijan Opas. Siinä oli asia-tiedon lomassa hauskoja mutta vakavan sisällön sanontoja kari-katyyripiirroksin höystettynä is-kulauseet, kuten; ” Äl yli pääs-tä perhanaa…Hurtti huumori ratkaisee kiperätkin tilanteet …. Puolustus on suomalaisen jäykkäniskan leipälaji.,” Ne oli-vat sodan kokeneiden miesten oivallista psykologiaa, vailla vierasmaalaista ja vieraskielistä tieteistemppuilua jota nykyisin nähdään paljon. Se iski ja iskee edelleen suomalaisen miehen tajuntaan. Muistamme myös kuinka alikersantti Antti Rok-ka piti tästä samasta oppitunnin sotamies Lampiselle talvitais-teluissa Syvärin takana. Kun Lampinen, huomattuaan Rokan saaneen raapaisun vihollisen luodista ja hetkeksi herkesi tu-littamasta konepistoolillaan, ai-koi livistää asemastaan, Rokka nappasi Lampisen jalasta kään-täen takaisin poteron pohjalle ja sanoi: ” Mihin sie määt? Mie luulin jot sie olit lähös joho-kii…. Katsoha sie.Tää asja on näi, jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saak-ka ,kyl hää tulloo peräs, äl yh-tää eppäile. Mut jos sie pysyt paikoillas etkä lähe hitolkaa, nii mitä hää tekköö, et sie so-

vi häne kansaa sammaa mont-tuu. Se on tään puolustussovan ratekia. Muuta viisautta siin ei ooo, eikä tule”. Sama oli mieli jo ruotumies Hutigilla, Hurtti –Ukolla, Suomen Sodassa, kun hän nuotiolla toteamaan nuo-remmille soturiveljilleen, että ” paras keino paon vasteheksi on pysymineen paikallaan, ken sen tempun oikein oivaltaa, kaikki juoksemiset jättää saa.”

Kunnioitetut tammenlehvä-veljet, hyvät senioriklubiveljet, Fredrik Suuri sanoi vastustajis-taan; ” graniittia he eivät pys-ty murtamaan”. Näin sanomme mekin. Suomen Marsalkka Carl Gustav Mannerheim ratsastaa ja tulee aina ratsastamaan mur-tumattoman graniittipaatensa päällä.

Onnittelen teitä Helsingin Suomalaisen Klubin ja omasta puolestani viimevuotisen merk-kipäivänne johdosta ja toivotan onnea ja kaikkea hyvää edelleen sekä hauskaa iltaa. Kiitos

Heikki Hult

keittokirjoissa käsitellään ruu-an valmistuksen ohella suoma-laista kulttuurihistoriaa. Anna-Maija Tanttu on tullut tutuksi lehtien lukijoille, Uuden Suo-men ja Glorian sivuilla, hän oli perustamassa ruokatoimittajien yhdistystä ja toimi pitkään Suo-men Gastronomien Seuran pu-heenjohtajana ja on seuran kun-niapuheenjohtaja.

Palkinto tullaan jakamaan vuosittainen henkilölle tai hen-kilöille, jotka ovat edistäneet merkittävällä tavalla suomalais-ta ruokakulttuuria vaikuttajina, kouluttajina tai omassa työssään ravintola-alalla.

Puheenjohtaja Koroma kiit-ti sitä, että klubin pitkäaikainen jäsen, viime vuosina klubin ra-vintolajaoston puheenjohta-

jana toiminut ja viime kesänä edesmennyt pääkonsuli Heikki Tavela valitsi Helsingin Suo-malaisen Klubin ja sen Sääti-ön lahjoituksensa kohteeksi ja palkinnon jakajaksi. Heikki Ta-vela oli maamme tunnetuimpia gastronomeja ja suomalaisen ruokakulttuurin vaalijoita, jo-ka tuki elämänsä aikana monin tavoin. kannustaen, opastaen ja arvostellen keittiötaitojen kehit-tämistä. Moni tunnetuimmista ja menestyneimmistä keittiö-mestareistamme saattoi hänen taloudellisella tuellaan tai hen-kilökohtaisilla suhteillaan pääs-tä täydentämään osaamistaan maailman tunnetuimpiin keitti-öihin.”

Klubilla tiedettiin hyvin, et-tä Heikki Tavela osasi vaatia ja

vaalia oikeaoppisesti valmistet-tua ruokaa, olipa sitten kyse yk-sinkertaisista suomalaisista pe-rinneruuista tai vaativista kan-sainvälisesti tunnetuista klassi-sista ruokalajeista. Hän paneutui ruuan valmistamiseen ja hänen persoonallinen tapansa kiittää onnistuneita ruuan valmistajia tunnettiin samalla tavalla kuin hänen määrittelemänsä ainoa oikea rapujen keittoresepti tai läskisoosin valmistustapa.

”Arvostamme suuresti sitä, että Heikki Tavela osoitti ainut-laatuista luottamusta Helsingin Suomalaisen Klubin Säätiölle ja halusi, että tämä palkinto ni-metään Helsingin Suomalaisen Klubin Ruokakulttuuripalkin-noksi. Hänen tavoitteensa oli osoittaa ruokakulttuurin mer-kitys tärkeänä kulttuurialana ja nostaa sen arvostusta. Uskon, että hän on siinä myös onnistu-nut”, Johannes Koroma arvioi palkintogaalassa.

Palkintosumman lisäksi ra-vintoloitsijat Mia Makkonen ja Petri Karhu luovuttivat Anna-Maija Tantulle Kristian Krok-forsin teoksen.

Toimitus

ensimmäinen ruokakulttuuripalkinto jaettiin Klubilla

Helsingin Suomalaisen Klu-bin Säätiön Ruokakulttuuri-palkinto on jaettu ensimmäi-sen kerran. Ruokakulttuurin 10 000 euron” Finlandia-pal-kinnon” sai ruokakirjailija ja ruokatoimittaja Anna-Maija Tanttu. Palkinto jaettiin Suo-malaisesta Ruokakulttuuri-rahastosta jonka peruspää-oman on lahjoittanut Heikki Tavela.

nn Palkinnonsaajan valitsi-vat Helsingin Yliopiston ruo-kakulttuuriprofessori Johanna Mäkelä, ravintoiloitsija Pekka Terävä, toimitusjohtaja Ari Lar-nemaa ja klubin säätiön vara-puheenjohtaja Jarmo Pekkala. Palkinto jaettiin suomalaisen ruokakulttuurin edistämisek-si tehdystä elämäntyöstä. Pal-kinnon luovuttivat Anna-Maija Tantulle Helsingin Suomalaisen Klubin säätiön puheenjohtaja Johannes Koroma ja professori Johanna Mäkelä.

Professori Mäkelä peruste-li valintaa Anna-Maija Tantun laajalla kirjallisella tuotannol-la, jossa johtavan ajatuksena on ollut suomalaisen ruokakult-tuurin makumaailman esittely. Oman teoksensa ovat saaneet mm. monet vedenantimet: lo-hi, silakka, ravut sekä muut äyriäiset ja simpukat. Hän ei ole kirjoittanut vain suomalai-selle yleisölle, vaan kirjoja on jo 1970-luvulta alkaen ilmes-tynyt myös kansainväliselle lukijakunnalle. Monissa hänen

Anna-Maija Tanttu on tullut tutuksi lehtien lukijoille, Uuden Suomen ja Glorian sivuilla, hän oli perustamassa ruokatoimittajien yhdistystä ja toimi pitkään Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtajana.

Niin paljon olemme saaneet tietoa silloisen vihollisen arkis-toista suomalaisille varatusta Katynin –suunnitelmasta.



Klubin gastronomisen ker-hon järjestämä gourmet-ilta keskiviikkona 29.1. veti salin täyteen hyvää ruokaa sekä juomaa että seuraa arvos-tavia klubilaisia kumppa-neineen. Yhteensä väkeä oli paikalla lähes sata.

nn Gastronomisen kerhon puheenjohtajan Jorma Hämä-läisen tervetuliaissanojen jäl-keen Miia Makkonen esitteli illan”Pohjoisen herkut” -me-nyyn.

Alkuruokana numero yksi tarjottiin enontekiöläisistä rie-koista valmistettua riekkolien-tä tattipasteijan kanssa. Toisena alkuruokana oli tattariblini ma-teenmädin ja asiaankuuluvien tykötarpeiden kera.

Juhlakansan selviydyttyä alkuruuista vuoroon tuli yön yli ylikypsäksi haudutettu po-ronpotka puikulaperunamuusin ja puolukkakastikkeen kanssa. Komean aterian kruunasi appel-siiniyllätys, joka oli koverret-tuun appelsiinin puolikkaaseen laitettu jäätelöpallo paahdetun marengin piilottamana.

Alkuruokien ja pääruuan välissä Panu Tikka puhui sekä asiantuntevasti että mukaansa-tempaavasti Lapin herkuista il-lan menyytä seuraillen. Riekko on hänen mukaansa valmistetta-va nopeasti ja jätettävä mielel-lään roseeksi. Madekin on La-pin kala, jonka paikalliset tosin heittävät pois korppien ruuaksi. Pientä madetta voi saada jopa 500 metrin korkeudella olevista

lapin herkkuja ja tarinoita

Gastronomisen kerhon gourmet illan yleisöä.

suoperäisistä tunturijärvistä.Nykyisin Lapista saa erin-

omaisen laadukasta poroa ja erilaisia hyviä porotuotteita. Uusimpana näistä Panu Tikka mainitsi espanjalaistyyppisen porochorizon.

Kuulijoille opetettiin myös puikuloiden keittämisen vai-kea taito. Panu kertoi kuuli-joille lisäksi, että Lappi on aivan erinomainen sienestä-mispaikka, jossa madot eivät ole riesana toisin kuin etelässä. Hyvänä sienivuonna saa tosin juosta kilpaa porojen kanssa, jotka syövät sieniä vähintään yhtä mielellään kuin ihmiset.

Puolukka sai puheessa an-saitsemansa arvostuksen sa-moin kuin karpalot ja kaarni-kat eli variksenmarjat. Monien yllätyksesi lakka ei sen sijaan noussut samalle korkealle ta-solle. Appelsiinitkin Panu sai tarinaansa mukaan. Hän ihmet-teli retkeilijöitä, jotka jaksavat kantaa kokonaiset appelsiinit kairaan, mutta eivät kuoria ta-kaisin.

Illan taiteellisesta puolesta vastasi musiikkitieteen mais-teri, laulaja-viulisti Camilla Bäckman, jota säesti Mikko Posti kitaralla.

Hieno ateria, hyvät viinit, erinomainen palvelu ja upea

ohjelma nostivat tunnelman kattoon. Välillä lähestyttiin jopa rapujuhlien tyylistä rie-hakkuutta. Miia Makkonen ja Petri Karhu joukkoineen an-saitsevat suuret kiitokset lois-tavasta illasta!

Teksti Antti AhoKuvat: Arto Toivanen ja

Scanstockphoto




Kuka ”tiesi”, että Saksa tulee häviämään toisen maail-mansodan? Ja koska? Olisi-ko muiden pitänyt ”tietää”? Eduskunnan? Kansakunnan? Olisiko tullut paniikki? Ase-lepo syyskuussa 1944 kui-tenkin tuli tyrmistyksenä monille.

nn Suomen kohtalonvuodes-ta 1944 keskustelemassa olivat Klubilla 30.1. ministeri Paavo Rantanen, sotahistorian dosentti Martti Turtola ja eversti, VTT Pekka Visuri. Puhetta johti leh-distöneuvos Jyrki Vesikansa.

Vesikansa muistutti siitä perusasiasta, ettemme voi ar-vostella 70 vuotta sitten tehtyjä ratkaisuja nykytietämyksemme valossa. Millaisena nähtiin maa-ilmantilanne helmikuussa 1944, kun Leningradin saar

helsinginjä vuotta viestiupseeriyhdistys ry:n julkaiseman viestimies-lehden päätoimittajana....

Documents