gaudeamus kevät 2016

56
kevät 2016 Tiedon puolella.

Upload: gaudeamus-helsinki-university-press

Post on 25-Jul-2016

251 views

Category:

Documents


7 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

Page 1: Gaudeamus kevät 2016

kevät2 0 1 6

Tiedon puolella.

Page 2: Gaudeamus kevät 2016

Gaudeamuksen e-kirjavalikoima on laajentunut. Valikoimamme sisältää niin uusia kuin aiemminkin julkaistuja teoksia useista aihepiireistä.

Lähes kaikista uusista teoksista julkaistaan e-kirjaversio enintään muutaman viikon viiveellä painetun kirjan ilmestymisestä. Syksyllä 2014 ilmestyneet

ja sitä uudemmat kirjamme ovat saatavilla epub-muodossa, vanhemmat pdf-muodossa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Gaudeamuksen e-kirjat löydät Gaudeamuksen omasta verkkokaupasta gaudeamus.pikakirjakauppa.fi, Elisa Kirjasta, Ellibsistä ja Fabula-palvelusta. Kirjat ovat luettavissa palvelusta riippuen suoraan

tietokoneen näytöltä, tabletilta, kännykästä tai erityiseltä e-kirjan lukulaitteelta, ja ne kulkevat siten kätevästi matkassa mukana.

Saatavilla olevat e-kirjamme on listattu tämän luettelon lopussa sivulta 48 alkaen. Niiden lisäksi lähes kaikki kevään uutuutemme julkaistaan e-kirjoina

suunnilleen samaan aikaan painetun kirjan kanssa.

Kirjahylly täynnä?Tutustu Gaudeamuksen

e-kirjoihin!

Page 3: Gaudeamus kevät 2016

5 Lukijalle7 Seitsemän kummaa veljestä  • Sandra Hagman

9 Alussa oli murha • Paula Arvas & Voitto Ruohonen

11 Talous ja moraali • Sari Kivistö, Sami Pihlström & Mikko Tolonen (toim.)

13 Virukset • Matti Vuento

15 Vähemmän lihaa • Hanna Mattila (toim.)

17 Talous kasvun jälkeen • Maria Joutsenvirta, Tuuli Hirvilammi,

Marko Ulvila & Kristoffer Wilén

18 Kapitalismin lyhyt historia • Jürgen Kocka

19 Kehityksen tutkimus • Juhani Koponen, Jari Lanki,

Mariko Sato & Anna Kervinen (toim.)

20 Äärellisyyden jälkeen • Quentin Meillassoux

21 Estetiikan klassikot ii • Ilona Reiners, Anita Seppä & Jyri Vuorinen (toim.)

22 Tutkija peilin edessä • Jeremy Gould & Katja Uusihakala (toim.)

23 Sukupuolikysymys • Marita Husso & Risto Heiskala (toim.)

24 Vastavuoroinen sosiaalityö • Maritta Törrönen, Kaija Hänninen,

Päivi Jouttimäki, Tiina Lehto-Lundén, Petra Salovaara & Minna Veistilä (toim.)

25 Talous ja yhteiskuntateoria ii • Risto Heiskala & Akseli Virtanen (toim.)

26 Filosofian klassikot27 Muista myös nämä33 Tilauslomake35  Saatavilla olevaa tuotantoa

Tilaa kirja lomakkeella,

sähköpostitse [email protected] tai

verkossa gaudeamus.pikakirjakauppa.fi.

Page 4: Gaudeamus kevät 2016

pl 1099 (Mannerheimintie 3 B, 4. kerros), 00101 Helsinkiwww.gaudeamus.fi • [email protected]

Gaudeamus on Helsingin yliopiston omistama tieto- ja tiedekirjakustantamo. Olemme toimineet 1960- luvulta lähtien. Erikoisalojamme ovat yhteiskunta tieteet, filosofia, humanistiset

tieteet, ympäristö, talous, kasvatus ja tekniikka. Julkaisemme laajaa yleisöä kiinnostavia tietokirjoja, eri tieteenalojen perus teoksia,

klassikkosuomennoksia, oppimateriaaleja ja ammattikirjallisuutta.

Kustannusjohtaja Leena Kaakinen

050 540 1303 [email protected]

Tiedotus, myynti ja markkinointi Outi Kitti

050 540 1299 [email protected]

Tiedotus, myynti ja markkinointi Lasse Leminen

050 466 [email protected]

Kustannustoimittaja Ani Kuusjärvi 050 540 1300 [email protected]

Kustannustoimittaja Teemu Ojanne 050 569 9955 [email protected]

Varasto, laskutus Päivi Ruonakoski 050 431 2080 [email protected]

Kirjatilauksetsähköpostitse • [email protected]

tai verkkokaupastamme • gaudeamus.pikakirjakauppa.fi

Page 5: Gaudeamus kevät 2016

Lukijalle 5

Lukijalle

Vanhan vuoden vaihtuminen uuteen oli täl-lä kertaa Gaudeamukselle tavanomaista mer-kittävämpi rajapyykki, sillä Gaudeamus siirtyi kokonaan Helsingin yliopiston omistukseen. Aiemmin Helsingin yliopisto oli kustantamos-samme vähemmistöomistajana 8,3 prosentin osuudella. Pääomistajana oli Helsingin yliopis-ton ylioppilaskunta.

Muutos on historiallinen. Vuoden 1968 lo-pulla Helsingin yliopiston ylioppilaskunta aloitti – Ruotsista mallia ottaen – kurssikirjo-jen julkaisemisen. Sittemmin tämä julkaisu-toiminta on tullut tutuksi Gaudeamus-nimi-senä kustantamona. Gaudeamus on näin koko olemassaolonsa ajan ollut ylioppilaskunnan pääomistuksessa.

Aikanaan ylioppilaskunta halusi perustaa koko maan opiskelijaryhmät kattavan, uutta luovan kustantamon, jotta opiskelijoiden pää-toimi eli opiskeleminen helpottuisi ja opinto-materiaali olisi ajantasaista. Nämä tavoitteet eivät ole Gaudeamuksessa lähes 50 vuodessa muuttuneet. Tämän lisäksi kustantamomme toiminta-ajatus on kuitenkin laajentunut vuosi-kymmenten mittaan. Nykyisin Gaudeamus on yksi maamme johtavista tiedekustantamoista, joka palvelee koko suomalaista tiedeyhteisöä – tutkijoita, opettajia, opiskelijoita – ja tieteestä kiinnostunutta laajaa lukijakuntaa.

Gaudeamuksen kirjoittajat tulevat Suomen kaikista maakunnista Lapista Uudellemaalle ja lännestä itään. Omistajanvaihdos ei muuta tä-tä asiaa vaan antaa meille mahdollisuuden jul-kaista myös tulevaisuudessa korkeatasoista,

vertaisarvioitua tiede- ja tietokirjallisuutta kaikkien tiedonnälkäisten iloksi ja hyödyksi.

Kevään tuotantomme koostuu jälleen tie-dettä yleistajuistavista teoksista, tutkimuksis-ta sekä oppikirjoista. Kirjoissamme pohditaan muun muassa talouden ja moraalin suhdetta sekä sitä, millaisia olisivat kestävät vaihtoehdot kasvuun perustuvalle taloudelle. Lisäksi tarkas-tellaan homoseksuaalisuuden historiaa Suo-messa, pohditaan tiedon syntymistä tutkijan ja tutkittavan välisessä vuorovaikutussuhtees-sa sekä kuljetaan rikoskirjallisuuden kehityksen polkuja.

Näiden ohella tutustutaan virusten kiehto-vaan ja pelottavaankin maailmaan sekä selvi-tetään, miten sukupuoleen liittyvät merkitykset ja yhteiskunnalliset jaot vaikuttavat ihmisten elämään, kuinka lihansyöntiä voisi vähentää ja miksi niin pitäisi tehdä, mikä on kehitysmaiden asema nykyisessä maailmantaloudessa ja mitä on vastavuoroinen sosiaalityö. Lisäksi tutustu-taan 1900-luvun länsimaisen estetiikan mer-kittäviin kirjoituksiin ja yritetään päästä irti sit-keästä vastakkainasettelusta mannermaisen ja analyyttisen filosofian välillä.

Ajat ovat nyt vaikeita tieteelle ja koulutuksel-le. Tästä huolimatta katsomme Gaudeamukses-sa tulevaisuuteen valoisin mielin. Tässä yhteis-kunnallisessa tilanteessa hyvien tietokirjojen ja tutkimukseen perustuvan tiedon levittämi-sen merkitys vain korostuu entisestään. Omal-ta osaltamme aiomme edistää näitä tärkeitä arvoja ja huolehtia siitä, että suomen kieli pysyy ja kehittyy tieteen ja sivistyksen kielenä.

Leena KaakinenKustannusjohtaja

Page 6: Gaudeamus kevät 2016

”Kyseinen taipumus

on minussa synnynnäinen, sielullinen ja

tunneherkkyyden aikaansaama sairaus. Olen niin monta kertaa koettanut sitä

kaikin voimin vastustaa, kysymällä itseltäni mistä se johtuu,

saamatta vastausta.”

– Aapo sellissä kirjoittamassaan

kirjeessä, Helsinki (1934)

Page 7: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 7

Sandra Hagman

Seitsemän kummaa veljestäKertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta

Miesrakkaus, luonnoton sukupuoliyhteys ja itse saastutus olivat peitenimiä, joilla kierret-tiin ja kiellettiin homoseksuaalisuutta julkises-sa puheessa 1900-luvun alussa. Samasukupuo-linen ”haureus” oli Suomessa rikos vuodesta 1894 vuoteen 1971.

Seitsemän kummaa veljestä kertoo seit-semän suomalaisen miehen tarinan vuosi-kymmeniltä, jolloin miesten välistä rakkautta kummasteltiin, väisteltiin, pelättiin ja vihattiin. Miesten veljeys syntyy samasta himosta ja ha-lusta, samasta rikosnimikkeestä ja vastakkain-asettelusta suomalaisen yhteiskunnan kanssa. Lukija tutustuu esimerkiksi tuusniemeläiseen kansakoulunopettajaan Juhaniin, kotkalaiseen Tuomakseen luvattomine sunnuntai-illan iloi-neen, helsinkiläiseen kulttuurihenkilöön ja tuo-marismieheen Aapoon sekä vääpeli-Timoon jatkosodassa.

Kirjan tarinat kulkevat 1800-luvun lo-pun maatalousyhteiskunnasta kansainvälis-tyvän Suomen 1970-luvulle. Ne pohjautuvat satojen tuomittujen miesten oikeustapauk-siin, kirjeisiin sekä kunkin ajan tieteelliseen ja lehtikirjoitteluun.

• Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen & Jorma Hentilä (toim.) · Saanko olla totta? · Sukupuolen ja seksuaali-

suuden moninaisuus · Mitä ajatella, kun perheenjäsen tai työtoveri ”tulee ulos kaapista”? Tarpeellista tietoa ja taitoa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta kohdattaessa. · ISBN 978-952-495-201-9 · Nid. B5 · 350 sivua · 36 € • Leena-Maija Rossi · Muuttuva suku-puoli · Teos puuttuu rasismiin ja sukupuolioletuksiin sekä pohtii erilaisten ”outouksien” kohtaamista. · ISBN 978-952-495-373-3 · Nid. A5 · 214 sivua · 32 €

Kirjoittaja • Ft Sandra Hagman (s. 1982) on historiantutkija, yhteiskuntatieteilijä ja sosiaalityöntekijä.

Tammikuu 2016 · ISBN 978-952-495-382-5 · Sidottu A5, kuvitettu · Noin 300 sivua · KL 92, 32.2 · UDK 948.0, 342, 613.8 · Suositushinta 34 €K

uva

: Yle

inen

käy

mäl

ä H

elsi

ngis

sä (

Kalle

, 195

1)

Page 8: Gaudeamus kevät 2016

Rikoskirjallisuudessa

yksityisetsivän (private eye)

hahmo jatkaa yksinäisten

erämaasankarien jalanjäljissä. (…)

Hän on kyyninen ja yksinäinen mies, hyvin usein naimaton omasta tahdostaan ja

ulkopuolinen, joka pitää kiinni

valitsemastaan asemasta.

Page 9: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 9

Paula Arvas & Voitto Ruohonen

Alussa oli murhaJohtolankoja rikoskirjallisuuteen

Kuka murhasi ja kenet? Yli 150-vuotisen histo-riansa aikana rikoskirjallisuus on koukuttanut yhä uusia salapoliiseja haastamaan älykkyy-tensä ja ratkaisemaan arvoituksen ennen et-sivää. Dekkarista on tullut merkittävä kauno-kirjallinen ja kulttuurinen ilmiö, joka ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

Alussa oli murha tutkii rikoskirjallisuuden kehityskulkuja alun salapoliisi- ja arvoitus-romaaneista nykyajan eko-, tekno- ja tieteistril-lereihin. Mukana ovat tutut hahmot Sherlock Holmesista ja neiti Marplesta Harjunpäähän ja Harry Holeen. Nerokkaiden harrastelija-salapoliisien ja synkkien yksityisetsivien rin-nalla rikoksia ratkaisevat niin kuolemansyyn-tutkijat, psykologit, toimittajat, hakkerit kuin ”tekniikan pojatkin”.

Teoksen punaisena lankana kulkee ajatus rikoskirjallisuuden jatkuvasta muutoksesta, ke-hityksestä ja sekoittumisesta omien alalajiensa kesken. Tämän päivän rikosromaanissa on sa-manaikaisesti tarjolla lukijan mielikuvitusta ja älyä kiihottavaa arvoituksellisuutta, poliisityön kuvausta, psykologisia elementtejä sekä suora-viivaista toimintaa parhaaseen trillerityyliin.

• Kirsti Ekonen & Sanna Turoma (toim.) · Venäläisen kirjallisuuden historia · Kiehtova sukellus venäläisen kirjallisuuden

tuhatvuotiseen historiaan. · ISBN 978-952-495-345-0 · Sid. B5, kuvitettu · 672 sivua · 36 € • Martta Heik-kilä (toim.) · Taidekritiikin perusteet · Havainnolli-nen esitys kritiikin erityisluonteesta ja sovelluksista eri taiteenaloille: kirjallisuuteen, teatteriin, kuvataiteeseen, elokuvaan ja musiikkiin. · ISBN 978-952-495-212-5 · Nid. A5 · 284 sivua · 36 €

Kirjoittajat • Ft Paula Arvas ja Ft, do-sentti, päätoimittaja Voitto Ruohonen ovat laaja-alaisia erityisesti suomalaisen rikos-kirjallisuuden asiantuntijoita. Arvas on väitel-lyt Helsingin yliopistossa 1940-luvun suoma-laisista salapoliisiromaaneista ja Ruohonen Joensuun yliopistossa Matti-Yrjänä Joensuun tuotannosta.

Helmikuu 2016 · ISBN 978-952-495-380-1 · Sidottu B5 Noin 320 sivua · KL 86.12 · UDK 82 · Suositushinta 34 €K

uva

: She

rloc

k H

olm

esin

pat

sas

Bake

r Str

eetil

lä L

onto

ossa

(Pa

tric

k C.

, CC

BY-S

A 2.

0)

Page 10: Gaudeamus kevät 2016

10 Kevään 2016 uutuudet

Jos yhteiskunnallisia puheenvuoroja jaetaan ja käytetään sen perusteella,

puhutaanko ensisijaisesti tai jopa pelkästään

puhdasta talouden kieltä, ajaudutaan

kohti maailmaa, jossa uskotaan, että

talouden ongelmat ratkaisemalla

voidaan ratkaista myös muut yhteiskunnan ongelmat.

Page 11: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 11

Sari Kivistö, Sami Pihlström & Mikko Tolonen (toim.)

Talous ja moraaliOscar Wilde on sanonut, että ”ekonomisti on henkilö, joka tietää kaiken hinnoista mutta ei ymmärrä mitään arvoista”. Tulisiko talouskes-kustelussa sivuuttaa ihminen ja laskea lisäänty-vä köyhyys välttämättömäksi pahaksi, jolta ei voi välttyä, jos talouden halutaan kasvavan? Voiko yksilön menestys tuottaa myös yhteistä hyvää?

Talouden kysymykset vaikuttavat olennai-sesti siihen, miten katsomme nyky-yhteiskun-taa. Moraali jää helposti niiden peittoon, ja jos-kus joudutaan jopa valitsemaan talouden ja moraalin välillä. Taloustieteen väitetään kui-tenkin olevan jo itsessään moraalista. Se nojaa ymmärrykseen ihmisluonnosta, joka määrittää yhteiskuntaa ja samalla sitä, mikä nähdään oi-keana ja vääränä.

Talous ja moraali on talous- ja yhteiskun-tatieteilijöiden, filosofien ja teologien painava puheenvuoro talouden ja moraalin vaikeista kysymyksistä. Teoksessa pohditaan inhimilli-sen yrityselämän mahdollisuutta, talousrikolli-suuden merkitystä ja köyhien asemaa kapita-listisessa yhteiskunnassa. Lisäksi tarkastellaan markkinoiden ja sääntelyn tasapainoa, suoma-laisen uusliberalismin juuria ja valistusajan an-tia talousajattelulle. Kirjoittajina on tunnettuja talousvaikuttajia ja yhteiskunnallisia keskusteli-joita, muiden muassa Sixten Korkman, Juhana Vartiainen, Erkki Liikanen ja Björn Wahlroos.

• Ilkka Niiniluoto, Risto Vilkko & Jaakko Kuorikoski (toim.) · Talous ja filosofia · Teos tarjoaa monipuolisen kuvan rahaan ja

talouteen liittyvistä ajattomista ja ajankohtaisista tee-moista. · ISBN 978-952-495-310-8 · Nid. A5 · 206 sivua · 34 € • Minna Ruckenstein · Lapsuus ja talous · Lap-suus on länsimaissa hyvin kaupallistunutta. Teos valot-taa lasten taloudellisen toiminnan ja kuluttamisen mo-niulotteisuutta. · ISBN 978-952-495-294-1 · Nid. A5 · 186 sivua · 33 €

Toimittajat • Sami Pihlström, uskon-non filosofian professori, teologinen tiede kunta, Helsingin yliopisto. • Sari Kivistö, johta-ja, Helsingin yliopiston Tutkija kollegium, ylei-sen kirjallisuustieteen dosentti, Helsingin yli-opisto. • Mikko Tolonen, varhais modernin aate historian tutkija ja digitaalisten aineisto-jen käytön professori, Helsingin yliopisto, Nyky-kielten laitos, Kansalliskirjasto ja Digitalia.

Helmikuu 2016 · ISBN 978-952-495-385-6 · Sidottu A5 Noin 300 sivua · KL 36, 11 · UDK 33 · Suositushinta 36 €

Ku

va: K

rist

us a

jaa

raha

nvai

htaj

at te

mpp

elis

tä (C

ecco

del

Car

avag

gio,

1610

)

Page 12: Gaudeamus kevät 2016

Isorokkovirus on kuin tehty tappamaan.

Page 13: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 13

Matti Vuento

Virukset Näkymättömät viholliset

Vain yksi aivastus riittää antamaan bussillisel-le ihmisiä kausi-influenssan. Virukset, nuo bak-teerejakin pienemmät näkymättömät viholliset lymyilevät hengitysilman lisäksi ovenkahvois-sa, rahoissa ja valokatkaisimissa eli kaikkialla, missä ihmiset kokoontuvat ja liikkuvat. Yleen-sä viruksen invaasiosta ei ole isäntäeliölle huo-mattavaa haittaa, mutta vierailu voi olla myös tappava, kuten viime vuosikymmenten pande-mioista on opittu.

Virukset vie silmiä avaavalle matkalle virus-ten ja virustautien kiehtovaan maailmaan. Se tutkii viruksia paitsi taudinaiheuttajina myös merkittävinä biologisina vaikuttajina eliömaail-man tasapainossa ja evoluutiossa.

Teos kertoo virusten ominaisuuksista, lisään-tymistavoista ja niiden keinoista tunkeutua so-lujen sisään. Se esittelee virustautien historiaa isorokosta ja espanjantaudista norovirukseen, herpekseen, ebolaan ja sarsiin sekä länsimais-ta kadonneeksi luultuun mutta paluun tehnee-seen tuhkarokkoon. Lisäksi tarkastellaan hait-taa aiheuttavia eläin- ja kasviviruksia. Teos selvittää myös virusten valjastamista hyöty-käyttöön bioteknologiassa ja lääketieteessä.

• Pentti Tapana · Elävä solu · Teos kuvaa innostavasti solun rakenteen ja toiminta-periaatteet. Havainnollistavat piirrokset ja

arkielämän vertaukset auttavat muodostamaan gee-nien, proteiinien ja entsyymien yhteistoiminnasta elävän kuvan. · ISBN 978-952-495-154-8 · Nid. A5 · 319 sivua · 36 € • Chris Stringer · Vain yksi jäi · Miten meistä tuli ainoa ihmislaji · Johtolankoja ihmisen kehityshisto-rian, nykyisyyden ja tulevaisuuden selvittämiseksi · Suo-mentanut Jorma Keskitalo · ISBN 978-952-495-334-4 · Sid. B5 · 333 sivua · 36 €

Kirjoittaja • Matti Vuento on biokemian emeritusprofessori Jyväskylän yliopistosta.

Helmikuu 2016 · ISBN 978-952-495-392-4 · Sidottu A5, kuvitettu · Noin 250 sivua · KL 56.3, 59.13 · UDK 57 · Suositushinta 34 €K

uva

: Iso

rokk

ovir

usta

kan

anpo

jan

alki

ossa

(CDC

/Dr.

Dav

id K

irsh

)

Page 14: Gaudeamus kevät 2016

Perinteisessä suomalaisessa

ruokakulttuurissa on käytetty moni-

puolisesti kasvisraaka-aineita

juureksista sieniin ja marjoihin.

Varsinaisia kasvisruoka-aterioita

siihen kuuluu silti melko vähän

verrattuna esimerkiksi välimerelliseen ruokakulttuuriin.

Page 15: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 15

Hanna Mattila (toim.)

Vähemmän lihaaKohti kestävää ruokakulttuuria

Jos söisimme vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia, olisimme terveempiä. Myös lihan-tuotannon haitalliset vaikutukset ilmastoon ja ympäristöön tunnetaan laajalti. Miksi tämä tie-toisuus ei näy lihankulutuksessa?

Ruoka on vahva osa identiteettiä – olem-me sitä, mitä syömme. Maut, tuoksut, suu-tuntumat ja grillin tirinät luovat vahvoja mieli-kuvia. Lihansyöntiin liittyy paljon perinteitä, jotka ovat osa suomalaista ruokakulttuuria. Muutoksen avain piileekin kasvatuksessa, kult-tuurissa ja yhteiskunnallisissa keinoissa moni-puolistaa tarjolla olevia vaihtoehtoja.

Vähemmän lihaa on kannustava kirja kai-kesta uudesta, jota lautasellemme on tarjol-la. Se ei syyllistä ketään lihansyömisestä vaan kehottaa kokeilemaan myös vaihtoehtoisia proteii nin lähteitä. Piileekö ratkaisu sienis-sä, levissä, hyönteisissä tai jopa keinolihassa? Voiko urheilija menestyä kasvisravinnolla? Ovatko kasvikset väistämättä kalliimpia kuin valta merten yli rahdattu teollinen liha?

• Kaisa Karttunen, Laura Kihlström & Sanna-Liisa Taivalmaa · Nälkä ja yltä-kylläisyys · Ruokaturva maailmassa ·

Kuinka tuottaa tarpeeksi ruokaa ihmiskunnalle kestä-vällä tavalla? · ISBN 978-952-495-324-5 · Nid. A5 · 253 sivua, nelivärikuvitus · 36 € • Tuija Mononen & Tiina Silvasti (toim.) · Hyvä ja paha ruoka · Monipuoli-nen teos auttaa ymmärtämään ravinnon tuotannon ja kulutuksen ympäristövaikutuksia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. · ISBN 978-952-495-255-2 · Nid. A5 · 262 sivua · 34 €

Toimittaja • Hanna Mattila (mmm) on ruoka-, ilmasto- ja energiapolitiikan asian-tuntija maa- ja metsätalousministeriössä.

Maaliskuu 2016 · ISBN 978-952-495-388-7 · Nidottu A5 · Noin 200 sivua · KL 59.34, 67.7 · UDK 613, 663/664 · Suositushinta 32 €K

uva

: Kar

olin

a G

rabo

wsk

a (C

C0)

Page 16: Gaudeamus kevät 2016

16 Kevään 2016 uutuudet

Ekologinen velka

on yhteiskuntamme vakavin kestävyysvaje.

Page 17: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 17

Maria Joutsenvirta, Tuuli Hirvilammi, Marko Ulvila & Kristoffer Wilén

Talous kasvun jälkeen Aikamme suuret ongelmat kuten ilmaston-muutos, eriarvoisuuden lisääntyminen ja työ-elämän koveneminen ovat kehittyneet yhteis-kunnissa, joissa kansantuotteen kasvu on ollut ykköstavoite. Nyt talouden vauhti on hiipunut, eikä paluuta vahvaan nousukauteen ole näkö-piirissä. Puhe kasvun jälkeiseen aikakauteen siirtymisestä on lisääntynyt, mutta hyvinvoin-nin järjestäminen tällaisessa taloudessa on vie-lä hahmottelematta.

Talous kasvun jälkeen kertoo, miten ja mik-si kasvuajattelusta kannattaa siirtyä ekologises-ti kestävään ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseen talouteen. Kirja haastaa kasvuun perustuvan hyvinvointimallin ja tuo esiin laajan näkökul-man talouteen sekä uusimpia ratkaisuehdo-tuksia aikamme ongelmiin, kuten työn jär-jestämiseen, rahajärjestelmän sääntelyyn ja energiantuotantoon. Nykyisistä ajattelutavois-ta vapautuminen on kirjoittajien mukaan paitsi mahdollista myös hyvinvointia edistävää.

Teos on hyödyllistä luettavaa niille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan kestäviä ratkai-suja talouden ja yhteiskunnan järjestämiselle ja haluavat tutustua vallitsevien ajatusmallien vaihto ehtoihin. Se on toivoa luova tarina orasta-vasta kasvuttomasta taloudesta, joka on täynnä mahdollisuuksia nykyistä parempaan elämään.

• Maria Joutsenvirta ym. (toim.) · Vas-tuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa · Onko yritysten yhteiskunta-

vastuu aina hyvästä? Kenen etuja vastuullinen liiketoi-minta palvelee? · ISBN 978-952-495-213-2 · Nid. B5 · 390 sivua · 43 € • Christian Felber · Näkyvä käsi · Kohti yhteishyvän taloutta · Liikevoittojen maksimoin-tiin perustuvan yritystoiminnan tilalle tarvitaan oikeu-denmukaisempi ja kestävämpi talous. · Suomentanut Aino Assmuth · ISBN 978-952-495-302-3 · Nid. A5 · 217 sivua · 32 €

Kirjoittajat • Maria Joutsenvirta (ktt) on kestävän talouden tutkija Aalto-yli-opiston Vastuullisen liiketoiminnan (Sus-tainability in Business, suB) tutkimusryh-mässä. • Tuuli Hirvilammi (vtt) on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. • Mar-ko Ulvila (Ytm) on tamperelainen tietokir-jailija, asiantuntija ja aktivisti. • KristoFFer Wilén (ktm) on poliittisen ekologian ja sosio-ekologisen taloustieteen tutkija. Hän kuuluu Hankenin vastuullisen ja kestävän liiketoimin-nan (Creme) tutkimusryhmään.

Maaliskuu 2016 · ISBN 978-952-495-384-9 · Nidottu B5 · Noin 250 sivua · KL 36, 50.1 · UDK 33, 502/504 · Suositushinta 34 €

Ku

va: K

aivo

syht

iö T

alvi

vaar

an k

ipsi

sakk

a-al

taan

vuo

to k

esäk

uuss

a 20

13 (

Ant

ti La

nkin

en, C

C BY

2.0

)

Page 18: Gaudeamus kevät 2016

18 Kevään 2016 uutuudet

Jürgen Kocka

Kapitalismin lyhyt historia

Nykypäivän talouskeskustelu kietoutuu mieli-piteitä jakavan kapitalismin ympärille: vuosisa-tojen saatossakin siitä on esitetty sekä kriittisiä että ihailevia näkemyksiä. Järjestelmän juuret juontavat ainakin 600-luvulle saakka, ja siinä nivoutuvat yhteen henkilökohtainen omistus-oikeus, markkinat, hinnat, pääoma ja kilpai-lu. Se on myös paisunut pääosin länsimaisesta globaaliksi sekä varhaisesta kauppiaskapitalis-mista koko taloutta ja yhteiskuntaa kosketta-vaksi ilmiöksi.

Kapitalismin lyhyt historia tarkastelee uu-simman tutkimuksen avulla merkittäviä ke-hityskaaria, kuten rahoituksen ja teollisuuden kehitystä sekä politiikan ja talouden suhdetta. Teos maalaa kuvan kapitalismin muotoutu-misesta ja juurtumisesta lopulta osaksi maa-ilmanlaajuista talousjärjestelmää. Esille nou-sevat esimerkiksi Kiinan kauppaverkosto, keskiaikaiset pankit sekä kolonialismi ja teollis-tuminen. Kirjan päättää perusteellinen analyy-si modernista kapitalismista ja sen jatkuvasta kriisiytymisestä – tekijän mukaan järjestelmäl-le ei tällä hetkellä ole vaihtoehtoa, mutta juuri tämä tekee kapitalismin kritiikistä tärkeää.

• Immanuel Wallerstein ym. · Onko kapi-talismilla tulevaisuutta? · Viisi mainei-kasta talouden, yhteiskunnan ja globalisaa-

tion asiantuntijaa selvittää, millä tavalla kapitalismi voi kaatua. · Suomentanut Kaisa Sivenius · ISBN 978-951-768-446-0 · Nid. A5 · 254 sivua · 32 € • Meghnad De-sai · Marxin kosto · Marx oli kapitalismin etevin tut-kija. Teos purkaa Marxin ajattelun sellaiseksi kuin hän sen teoksissaan esitti, vapaana kylmän sodan asetel-masta. · Suomentanut Timo Soukola · ISBN 978-952-495-077-0 · Nid. B5 · 427 sivua · 36 €

Kirjoittaja • Jürgen KoCka (s. 1941) on viime vuosikymmenten kansainvälisesti arvos-tetuimpia talous- ja sosiaalihistorian tutkijoita ja syventynyt erityisesti Saksan sekä Euroopan historiaan.

Tammikuu 2016 · ISBN 978-952-495-386-3 · Suomen-tanut Timo Soukola · Alkuteos: Geschichte des Kapita-lismus (2013) · Nidottu A5 · Noin 150 sivua · KL 36, 30.11 UDK 33 · Suositushinta 27 €

Page 19: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 19

Juhani Koponen, Jari Lanki, Mariko Sato & Anna Kervinen (toim.)

Kehityksen tutkimusJohdatus perusteisiin

Maailman jakautuminen vauraampaan ”pohjoi-seen” ja köyhempään ”etelään” sekä tästä seu-raava epätasa-arvo on keskeinen globaali ongel-ma ja samalla monen muun ongelman alkusyy.

Miksi maailman eri osien asukkailla on niin erilaiset elinolot ja -ehdot? Mistä juontuvat rik-kaus ja köyhyys, erot taloudellisessa ja yhteis-kunnallisessa kehityksessä sekä kansain välinen eriarvoisuus? Miten niihin voidaan vaikuttaa? Kehityksen tutkimuksessa selvitetään muun muassa näitä kysymyksiä eri tieteen alojen keinoin.

Teoksessa käsitellään kehityksen tutkimuk-sen teoreettisia lähtökohtia, suuntauksia ja peri aatteita sekä kehityksen eri selitysmalleja. Siinä pohditaan globaalin eriarvoisuuden syn-tyä ja kehitysmaiden asemaa maailmantalou-dessa. Erikseen tarkastellaan väestökysymyk-siä, kehitysmaiden maaseudun asukkaiden selviytymisstrategioita ja kaupungistumista, sukupuolen merkitystä sekä ympäristöä ja kes-tävää kehitystä.

Teos perustuu aiemmin nimellä Kehitys-maatutkimus julkaistuun kirjaan. Tässä kaut-taaltaan päivitetyssä laitoksessa käsitellään aiem paa perusteellisemmin kehityspolitiikkaa, globaalihallintaa sekä konfliktien ja kehityksen yhteenkietoutumista.

• Frank Johansson (toim.) · Hyvän teke-minen ja valta · Humanitarismin kriit-tistä tarkastelua · Teos pohtii humanitaris-

min suhdetta läntiseen valtaan ja auttamisjärjestelmän ristiriitoja. · Suomentanut Kati Pitkänen · ISBN 978-952-495-305-4 · Nid. A5 · 286 sivua · 36 € • Antti Kasvio · Kestävä työ ja hyvä elämä · Painava puheenvuoro työelämän historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta · ISBN 978-952-495-325-2 · Nid. A5 · 262 sivua · 38 €

Toimittajat • Vtt Juhani Koponen on Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen emeritusprofessori. • Ytm Jari Lanki on toiminut opettajana eri kehitysmaatutkimuk-sen kursseilla Helsingin yliopistossa. • Vtm Mariko Sato on opiskellut ja tutkinut ke-hitysmaatutkimusta ja maailmanpolitiik-kaa Helsingin yliopistossa sekä toiminut mm. kehitysyhteistyötehtävissä Somalimaassa ja kehitysyhteistyön konsulttina. • Vtm Anna Kervinen on kustannustoimittaja, joka on aiem min toiminut mm. kansalaisjärjestöissä.

Helmikuu 2016 · ISBN 978-952-495-387-0 · Nidottu B5 · Noin 430 sivua · KL 36.68 · UDK 339.96 · Suositus-hinta 38 €

Page 20: Gaudeamus kevät 2016

20 Kevään 2016 uutuudet

Quentin Meillassoux

Äärellisyyden jälkeen

Äärellisyyden jälkeen on filosofisesti painava ja selkeä esitys siitä, miten nykyfilosofia voisi päästä irti sitkeästä vastakkainasettelusta hu-manistisiin tieteisiin pohjautuvan mannermai-sen ja luonnontieteisiin nojaavan analyyttisen filosofian välillä. Teoksen päämääränä on an-taa uusi mahdollisuus ajatella maailmaa sellai-sena kuin se ihmisestä riippumatta on.

Meillassoux’n mukaan tämä onnistuu vain, jos tunnustamme, että maailmassa on ainoas-taan yksi absoluuttinen välttämättömyys: kaik-ki olemassa olevat asiat, jopa luonnonlait, ovat pohjimmiltaan sattumanvaraisia. Mikä tahansa maailmassa oleva asia voisi olla myös olematta tai olla toisin kuin se nyt on.

• Michel Foucault · Seksuaalisuuden historia · Teos jäljittää seksuaalisuuden syntyä selvittämällä, kuinka siitä moder-

neissa länsimaissa tuli erillinen kokemus. · Suomenta-nut Kaisa Sivenius · ISBN 978-952-495-049-7 · Nid. B5 · 517 sivua · 35 € • Alain Badiou · Apostoli Paavali: Universalismin perustaja · Badioun mukaan Paavali oli omaperäinen ja vallankumouksellinen kirjoittaja, joka tarjoaa lähtökohdan ajatella uudelleen tasa-arvoisen po-liittisen yhteisön ja inhimillisen yhdessäolon mahdolli-suutta · Suomentanut Janne Porttikivi · ISBN 978-952-495-209-5 · Nid. A5 · 168 sivua · 34 €

Kirjoittaja • Quentin Meillassoux (s. 1967) on merkittävä ranskalainen filosofi, ja hä-nen teostaan Äärellisyyden jälkeen pidetään yleisesti yhtenä tärkeimmistä puheenvuorois-ta nykyisessä keskustelussa tieteen, filosofian ja humanististen oppialojen välisistä suhteista.

Huhtikuu 2016 · ISBN 978-952-495-389-4 · Suomenta-neet Ari Korhonen ja Janne Porttikivi · Alkuteos: Aprés la finitude: essai sur la necessité de la contingence (2006) · Nidottu A5 · Noin 200 sivua · KL 11.5 · UDK 1 · Suositushinta 34 €

Page 21: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 21

Ilona Reiners, Anita Seppä & Jyri Vuorinen (toim.)

Estetiikan klassikot iiModernista postmoderniin

Estetiikan klassikot II on laaja ja edustava va-likoima modernin estetiikan tärkeimpiä kirjoi-tuksia. Teos esittelee monipuolisesti 1900-luvun länsimaista ajattelua taiteesta ja esteettisistä arvoista.

Viime vuosisadan suuret yhteiskunnalliset muutokset näkyvät myös estetiikassa. Monissa kirjoituksissa etsitäänkin estetiikan, etiikan ja politiikan rajapintoja tai käsitellään taiteen ko-kemisen erityispiirteitä teollistuneessa yhteis-kunnassa. Lisäksi pohditaan esimerkiksi aisti-mellisen ja ruumiillisen tiedon luonnetta, maun sosiologiaa sekä taideteoksen muodon ja tul-kinnan kysymyksiä.

Kirjoittajia ovat muiden muassa Georg Simmel, Henri Bergson, Walter Benjamin, Bertolt Brecht, Hans-Georg Gadamer, José Ortega y Gasset, John Dewey, Susan Sontag, Pierre Bourdieu, Richard Shusterman, Mar-tin Heidegger, Michel Foucault, Jacques Derri-da, Jürgen Habermas, Gianni Vattimo, Maurice Merleau-Ponty, Julia Kristeva ja Alain Badiou. Suomennosten ohella teos sisältää asiantunti-joiden johdannot kuhunkin aihepiiriin.

Estetiikan klassikot II on jatkoa suositulle Es-tetiikan klassikot I -teokselle.

• Johanna Vakkari (toim.) · Perspektiivi kuvataiteen historiassa · Runsaasti kuvi-tettu teos kertoo, kuinka perspektiivin luo-

miseksi on kehitetty mitä nerokkaimpia esittämisen kei-noja. · ISBN 978-952-495-357-3 · Sid. B5, nelivärikuvitus 420 sivua · 42 € • G. W. F. Hegel · Taiteenfilosofia · Johdanto estetiikan luentoihin · Yksi estetiikan his-torian vaikutusvaltaisimmista vastauksista siihen, mitä taide todella on. · Suomentaneet Oiva Kuisma, Risto Pit-känen ja Jyri Vuorinen · ISBN 978-952-495-303-0 · Nid. A5 · 178 sivua · 32 €

Toimittajat • Ilona Reiners (Ft) on jul-kaissut lukuisia kirjoja, artikkeleita ja esseitä kriittisen teorian, estetiikan ja taiteiden tutki-muksen alalta. • Anita Seppä on estetiikan ja taidekasvatuksen dosentti ja työskentelee professorina Taideyliopiston Kuvataideakate-miassa. • JYri Vuorinen on estetiikan do-sentti Helsingin yliopistossa.

Maaliskuu 2016 · ISBN 978-952-495-390-0 · Sidottu B5 · Noin 480 sivua · KL 17.5, 70.01 · UDK 11/12 · Suositus-hinta 39 €

Page 22: Gaudeamus kevät 2016

22 Kevään 2016 uutuudet

Jeremy Gould & Katja Uusihakala (toim.)

Tutkija peilin edessäRefleksiivisyys ja etnografinen tieto

Miten tutkijan henkilökohtaiset piirteet – ikä, sukupuoli, uskonto, etnisyys, luokka-asema sekä kulttuurisesti opitut ajattelutavat – vai-kuttavat etnografisesta kenttätutkimuksesta muodostuvaan tietoon? Onko tutkijan mahdol-lista hallita näiden piirteiden vaikutusta? Miten muodostaa henkilökohtaisista havainnoista tie-teellisiksi tutkimustuloksiksi kelpaavaa tietoa?

Tutkija peilin edessä luotaa ihmistietei-den peruskysymyksiä. Suomalaisten tutki-joiden tapaustutkimusten ja henkilökohtais-ten kokemusten avulla kirja tarkastelee, miten tieto syntyy tutkijan ja tutkittavan välisessä vuorovaikutussuhteessa.

Kirjan etnografiset tapaustutkimukset kul-jettavat lukijan poliittisten aktivistien Kairosta sisällissodasta toipuvaan Ugandaan ja edelleen Namibian entisten vapaustaistelijoiden pariin. Etelä-Afrikassa tarkastellaan valkoisten siirto-laisyhteisöjä, Kuubassa sukupuolta ja seksuaa-lisuutta ja Boliviassa poliittisen eliitin ”hyvän elämän” politiikkaa. Suomi on tutkimuksen kenttänä venäläisyyden merkitysten analyysil-le. Tutkijat käyvät läpi kiperiäkin kohtaamisia sekä arkoja ja arkisia tilanteita ja tuntemuksia, joissa he ovat joutuneet koettelemaan ymmär-ryksensä tai suvaitsevaisuutensa rajoja.

• Thomas Hylland Eriksen · Toista maata? · Johdatus antropologiaan · Laaja katsaus antropologian keskeisiin tutkimus-

alueisiin. · Suomentaneet Maarit Forde ja Anna- Maria Tapaninen · ISBN 978-952-662-916-5 · Nid. B5 · 431 si-vua · 36 € • Annika Teppo (toim.) · Afrikan aika · Näkökulmia Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan · Teos niille, jotka haluavat ymmärtää tämän päivän af-rikkalaisia yhteiskuntia pintaa syvemmältä. · ISBN 978-952-495-199-9 · Nid. B5 · 372 sivua · 38 €

Toimittajat • JeremY Gould, vtt, on Kansainvälisen kehitystyön professori Jyväs-kylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filoso-fian laitoksella. • Katja Uusihakala, vtt, työskentelee yliopistonlehtorina Helsingin yli-opiston sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa.

Helmikuu 2016 · ISBN 978-952-495-381-8 · Nidottu A5 Noin 280 sivua · KL 49 · UDK 39 · Suositushinta 34 €

Refleksiivisyys ja etnografinen tieto

TOIMITTANEET JEREMY GOULD & KATJA UUSIHAKALA

TUTKIJA PEILIN EDESSÄ

Page 23: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 23

Marita Husso & Risto Heiskala (toim.)

Sukupuolikysymys

Miten sukupuoleen liittyvät merkitykset ja yh-teiskunnalliset jaot vaikuttavat ihmisten elä-mään? Sukupuolikysymys tarjoaa perustiedot siitä, miksi ja millä tavoin sukupuoli ja erilaiset lähestymistavat siihen nykyisin jakavat ja yh-distävät sekä kiihdyttävät ja viihdyttävät meitä.

Teos esittelee erilaisia sukupuolen selitys-malleja, kuten käsitystä ihmisen suku puolesta lajiominaisuutena ja toisaalta ajatusta suku-puolesta sosiaalisesti muotoutuvana. Asiaa havainnollistetaan esimerkiksi tarkastelemal-la suomalaisten aikakauslehtien kansi kuvia 1950-luvulta nyky päivään, perheen ja työ-elämän yhteensovittamista, kotitöitä ja hoiva-ammatteja sekä sukupuolen merkitystä lasten varhaiskasvatuksessa.

Sukupuolikysymys ei yhteiskunnassam-me ole enää vain nais- tai tasa-arvokysymys, vaan siihen kuuluu myös esimerkiksi miehiin kohdistuvien odotusten kriittinen tarkastelu ja heteroseksuaalisuuden itsestäänselvyyden kyseenalaistaminen.

Sukupuolikysymys on selkeä johdatus aihe-piiriin vasta tutustuvalle mutta myös käsikirja aihetta jo pidempään pohtineelle.

• Judith Butler · Hankala sukupuoli · Fe-ministisen teorian nykyklassikko tarkastelee sukupuolta kielellisinä ja fyysisinä tekoina

ja toiston tuloksena. · Suomentaneet Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi · ISBN 978-951-662-913-4 · Nid. A5 · 271 sivua · 33 € • Petteri Eerola & Johanna Mykkänen (toim.) · Isän kokemus · Isänä olemista ja aikamme isyysilmapiiriä tarkastellaan suomalaisten miesten koke-musten kautta. · ISBN 978-952-495-319-1 · Nid. A5 · 245 sivua · 34 €

Toimittajat • Marita Husso, Ytt, do-sentti, yliopistonlehtori, yhteiskuntapolitiikka, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväs-kylän yliopisto. • Risto Heiskala, vtt, so-siologian professori, Tutkijakollegiumin johtaja, Tampereen yliopisto.

Helmikuu 2016 · ISBN 978-952-495-383-2 · Nidottu B5 Noin 270 sivua · KL 32.3 · UDK 305 · Suositushinta 36 €

Toimittaneet Marita Husso & Risto Heiskala

SUKUPUOLI- KYSYMYS

Page 24: Gaudeamus kevät 2016

24 Kevään 2016 uutuudet

Maaliskuu 2016 · ISBN 978-952-495-391-7 · Nidottu B5 Noin 320 sivua · KL 37.2 · UDK 364 · Suositushinta 36 €

Maritta Törrönen, Kaija Hänninen, Päivi Jouttimäki, Tiina Lehto-Lundén, Petra Salovaara & Minna Veistilä (toim.)

Vastavuoroinen sosiaalityöOnko hyvyys idealismia? Voiko pahoinvointia poistaa?

Sosiaalityön ytimeen kuuluu apua tarvitse-vien ihmisten tukeminen. Sekä vapaaehtoisuu-den että velvollisuuden varaan rakentuva vasta-vuoroisuus on yksinkertaisimmillaan antamista ja saamista mutta liittyy myös sosiaaliseen tu-keen ja yhteisötoimintaan. Sosiaalityössä se il-menee yhteisöllisenä ihmisten olemassaolon tunnustamisena ja asiakkaan mahdollisuutena tulla kuulluksi.

Sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden suh-teet ovat luonteeltaan virallisia kansalaisen ja yhteiskunnan kohtaamisia. Niissä voi kuitenkin havaita keskenään läheisille ihmisille tyypillistä, luottamukseen perustuvaa vastavuoroisuutta. Vastavuorottomuuden kokemukset taas koros-tuvat, jos osapuolet kokevat asioinnissa saa-mansa kohtelun epäreiluksi.

Vastavuoroinen sosiaalityö pohtii sosiaali-työn yhteisöllistä ja yhteiskuntapoliittista luon-netta sekä herättää keskustelua yhteiskunnalli-sesta välittämisestä ja hyvän tekemisestä. Teos kattaa sosiaalityön koko kirjon ehkäisevästä lastensuojelusta päihdeongelmaisten ja mie-lenterveyskuntoutujien hoitoon sekä sosiaali-työn johtamiseen.

• Juho Saari · Huono-osaiset · Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla · Teos valaisee yhteiskunnan pohjalle johta-

via polkuja, ongelman laajuutta sekä huono-osaisuutta tuottavaa ja ylläpitävää sosiaalipolitiikkaa. · ISBN 978-952-495-355-9 · Nid. A5 · 299 sivua · 36 € • Merja Laitinen & Anneli Pohjola (toim.) · Asiakkuus so-siaalityössä · Teos tarkastelee sosiaalityötä monipuo-lisesti ja kriittisesti eettisen asiakaslähtöisen palvelun näkökulmasta · ISBN 978-952-495-173-9 · Nid. A5 · 345 sivua · 37 €

Toimittajat • Maritta Törrönen (vtt) on sosiaalityön professori ja Kaija Hänni-nen (vtt) sosiaalityön yliopistonlehtori Hel-singin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksessa.  • Päivi Jouttimäki (vtm), Tiina Lehto-Lundén (vtm) ja Petra Salovaara (Ytm) ovat sosiaalityöntekijöitä. • Minna Veistilä (vtl) on sosiaalityöntekijä ja perheterapeutti, joka työskentelee Kymenlaakson ammattikor-keakoulussa sosiaalialan yliopettajana.

Page 25: Gaudeamus kevät 2016

Kevään 2016 uutuudet 25

Huhtikuu 2016 · ISBN 978-952-495-167-8 · Nidottu B5 · Noin 400 sivua · KL 30.1 · UDK 33, 316, 65 · Suositus-hinta 36 €

Risto Heiskala & Akseli Virtanen (toim.)

Talous ja yhteiskuntateoria iiModernin maailman talous

Talous ja yhteiskuntateoria -sarjassa tarkastel-laan yhteiskuntateoreettisia ja -filosofisia tapo-ja käsitteellistää talous.

Teokset esittelevät kattavasti talousteorioita antiikista nykyaikaan sekä taloudellisen ajat-telun teemoja aikakausien ja kulttuurien vaih-dellessa. Sarja tarjoaa perustiedot taloudes-ta antiikin ja keskiajan ajattelussa, poliittisen talous tieteen klassikoista, sosiologian ja talous-tieteen klassisista ja moderneista esityksistä se-kä näiden kritiikistä.

Tarkasteltavina ovat klassikot Adam Smit-histä J. M. Keynesiin samoin kuin valtavirran talousajattelun kriitikot. Talous ja yhteiskunta-teoria soveltuu useiden tieteenalojen harrasta-jien käsikirjaksi.

Toinen osa Modernin maailman talous kä-sittelee modernin maailman taloutta ja sen kri-tiikkiä, kun suuri murros oli ohitettu. Tällöin ta-lous määrittyi jo omaksi todellisuudenalakseen, ja siitä oli tullut yhteiskunnan keskus. Paluuta ei enää ollut markkinoita marginaalisena ilmiö-nä pitäneeseen vanhaan maailmaan.

• Risto Heiskala & Akseli Virtanen (toim.) Talous ja yhteiskuntateoria I · Vanhan maailman talous ja suuri murros · Teos

seuraa talouden ja yhteiskunnan suhdetta sekä talou-dellisen ajattelun vaiheita antiikista 1700-luvulla alka-neeseen suureen murrokseen saakka. · ISBN 978-952-662-888-5 · Nid. B5 · 350 sivua · 36 € • George A. Akerlof & Robert J. Shiller · Vaiston varassa · Miten ihmismieli ohjaa maailmanlaajuista kapitalismia · Kaksi taloustieteen nobelistia kyseenalaistaa totutut ta-loudelliset ajattelumallit, jotka heidän mukaansa ovat perimmäinen syy nykyisiin ongelmiin. · Suomentanut Timo Soukola · ISBN 978-952-495-113-5 · Nid. B5 · 271 sivua · 36 €

Toimittajat • Professori Risto Heiska-la toimii Tampereen yliopiston Tutkijakolle-giumin johtajana. • Kauppatieteiden tohtori Akseli Virtanen on tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Page 26: Gaudeamus kevät 2016

26 Filosofian klassikot

Klassikkosarjaamme kuuluvat muun muas-sa Aristoteleen Teokset I–IX, René Descartesin Teokset I–IV, Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikki, G. W. Leibnizin Filosofisia tutkielmia, Tuomas Akvinolaisen Summa theologiae, John Stuart Millin Utilitarismi, Benedictus de Spi-nozan Etiikka, G. W. F. Hegelin Taiteenfilosofia, John Locken Tutkielma hallitusvallasta ja niin edelleen. Myös jatkoa on luvassa…

Muista myös Gaudeamuksen julkaisemat filosofian klassikot!

Page 27: Gaudeamus kevät 2016

Muista myös nämä 27

Jukka Korpela

Länsimaisen yhteiskunnan juurilla Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn

Löydetäänkö totuus mystiikan vai puhtaan jär-jen avulla? Perustuuko hallitsijan valta Jumalan armoon vai ihmisten lakeihin? Idän ja lännen yhteiskunnat ja ajattelutavat edustavat ääripäi-tä, mutta onko niiden välillä ylittämätön kuilu?

Molemmilla sivilisaatioilla on yhteinen alku-koti. Persian imperiumin myötä levinnyt helle-nistinen kulttuuri yhdisti koko antiikin maail-maa Roomasta Intiaan. Roomalainen näkemys ihmisten säätämistä laeista oli siemen, joka vei Euroopan sattumien kautta omaan suuntaansa.

Länsimaisen yhteiskunnan juurilla etsii his-torian suuria linjoja yksityiskohtien takaa ja osoittaa, miten antiikin ja keskiajan maailmat vaikuttavat nykyhetkessä. Ovatko riippumatto-man lain turvaamat yksilön oikeudet historian huipentuma?

Syksy 2015 · ISBN 978-952-495-367-2 · Sidottu B5, ku-vitettu · 366 sivua · KL 91.17, 91.6 · UDK 931/939 · Suosi-tushinta 36 €

Pekka Valtonen

Puolen maailman valtiasKaarle v:n 1500-luku ja Euroopan mahdin synty

Eurooppa heräsi 1500-luvun alussa uuteen ai-kaan. Se onnistui ulottamaan vaikutusvaltansa ympäri Afrikkaa, Amerikkaa ja Aasiaa.

Kaarle V:n (1500–1558) asema Habsbur gien perintömaiden hallitsijana, Espanjan ja sen siirtomaiden kuninkaana sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina kietoi hä-net osalliseksi lähes kaikkeen, mitä Euroopassa ja sen ulkopuolellakin tapahtui.

Kaarlen elämänkaaren rinnalla Puolen maa-ilman valtias kuljettaa lukijan kirjapaino-taidon, löytöretkien, tieteen ja reformaation aikakauteen, jolloin kauppakapitalismi mullis-ti talouden ja yhteiskunnalliset muutokset eu-rooppalaisen sielunelämän.

Kevät 2015 · ISBN 978-952-495-358-0 · Sidottu B5, kuvitettu · 616 sivua · KL 91 · UDK 940 · Suositus- hinta 39 €

Page 28: Gaudeamus kevät 2016

28 Muista myös nämä

Riitta Mäkinen & Marja Engman (toim.)

Naisten aikaValkoinen varis ja muita oppineita naisia

Suomessa kuohui 1800–1900-lukujen vaihtees-sa, ja myös naiset heräsivät vaatimaan oikeutta opiskeluun, julkiseen toimintaan ja henkiseen työhön. Mutta keitä olivat nämä edelläkävijät, ensimmäiset oppineet naiset? Millaisia polkuja he kulkivat, ja mitä heistä tuli?

Naisten aika esittelee joukon varhaisia suo-malaisia vaikuttajanaisia. Mukana on ensim-mäisiä naisylioppilaita, kansainvälisiä hahmo-ja ja muita oman tiensä kulkijoita – esimerkiksi unohdettu tohtori Sesemann, autoileva ”Eskis” Eskelin, yksinäinen lääkäri Heikel, vapaaherra-tar Gripenberg verkostoineen ja ruustinna Pöy-hönen puutarhoineen. Kaikkia yhdisti intohimo tietoon, rakkaus kirjoihin ja rohkeus uhmata vallitsevia normeja.

Syksy 2015 · ISBN 978-952-495-372-6 · Sidottu B5, ku-vitettu · 334 sivua · KL 99, 92 · UDK 929 · Suositushinta 36 €

Satu Lidman

Väkivaltakulttuurin perintö Sukupuoli, asenteet ja historia

Tasa-arvon ihanne tunnustetaan yleisesti mo-nissa yhteiskunnissa, mutta pölyttyneet kä-sitykset ”oikeanlaisesta” naiseudesta ja mie-heydestä eivät ole kadonneet. Menneisyydestä juontuvat asenteet ruokkivat sukupuolittunutta väkivaltaa.

Väkivaltakulttuurin perintö käsittelee suku-puolta ja valtaa 1500-luvulta nykypäivään. Teos luotaa niiden asenteiden ja käytänteiden histo-riaa, jotka altistavat erityisesti naiset väkivallal-le. Millaista menneisyyden painolastia kantaa nykyään tavattava kunniaan liittyvä väkivalta?

Teoksen näkökulma on historiallinen, mutta samalla se on puheenvuoro sukupuolittuneesta väkivallasta omassa ajassamme. Monikulttuu-risessa nyky-yhteiskunnassa ilmiön syvällinen tuntemus on tärkeää, jotta voitaisiin ehkäistä väkivaltaa ja auttaa sen uhreja.

Syksy 2015 · ISBN 978-952-495-369-6 · Nidottu A5, ku-vitettu · 391 sivua · KL 32.309 · UDK 93/99, 3 · Suositus-hinta 36 €

Page 29: Gaudeamus kevät 2016

Muista myös nämä 29

Tanja Kuronen

Hoivapommin purkajat

Kuka huolehtii vanhuksista, joilla ei ole omai-sia? Hoivapommin purkajat kertoo puoliviral-lisesta hoivatyöstä, joka on organisoitua mutta vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja jonka tekijät ovat pääasiassa naisia. Hoivatyön pitäisi tar-koittaa ihmisläheistä ja järkevää työtä sekä mahdollisuuksia jakaa elämänkokemuksia ja sukupolvien viisautta. Useimmiten se tarkoittaa kuitenkin vain epämääräistä työmarkkina-ase-maa, toimeentuloon riittämätöntä korvausta, liiallista vastuuta sekä hurjia odotuksia yhteis-kunnalta ja hoivantarpeisilta vanhuksilta.

Teos perustuu tutkimukseen ja kirjoittajan omiin kokemuksiin hoivatyöstä. Voisiko kansa-laispalkattu kansalaistyö purkaa hoivapommin, jonka sytytyslanka jo palaa?

Syksy 2015 · ISBN 978-952-495-368-9 · Nidottu A5 · 219 sivua · KL 59, 37 · UDK 304 · Suositushinta 32 €

Juho Saari

Huono-osaisetElämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla

Keitä ovat yhteiskuntamme huono-osaisim-mat? Kuinka he selviytyvät Suomessa, maail-man parhaassa maassa?

Huono-osaiset on perusteellinen selvitys ka-sautuvasta ahdingosta, joka usein jää hyvin-voivan enemmistön katseilta varjoon. Se va-laisee yhteiskunnan pohjalle johtavia polkuja, ongelman laajuutta sekä huono-osaisuutta tuottavaa ja ylläpitävää sosiaalipolitiikkaa.

Teos selventää huono-osaisuuden eri muo-toja ja antaa keinoja ilmiön vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Erityishuomio kohdistuu asun-nottomiin, joita pidetään kaikkein huono-osai-simpana ryhmänä.

Teos sopii luettavaksi jokaiselle, joka haluaa avata silmänsä ”muukalaisille” keskuudes- samme.

Kevät 2015 · ISBN 978-952-495-355-9 · Nidottu A5 · 299 sivua · KL 30.1 · UDK 316 · Suositushinta 36 €

Page 30: Gaudeamus kevät 2016

30 Muista myös nämä

Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen & Anna Wessman

Muinaisuutemme jäljetSuomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle

Keitä olivat ensimmäiset asukkaat, mistä he saapuivat ja miten he selviytyivät pohjoisen an-karissa oloissa? Muinaisuutemme jäljet valot-taa esi-isiemme rikasta aineellista ja henkistä kulttuuria sekä yhteisöllisen elämän moninai-suutta kivikaudelta keskiajan lopulle. Suurten kehityslinjojen ohella lukijalle selviää muun muassa, mitä olivat jätinkirkot ja laivalato-mukset, millaisia asioita hautalöydöt kertovat sosiaalisista suhteista, oliko Suomen alueella viikinkejä ja mitä muotivirtauksia keskiajan Tu-russa seurattiin.

Teos on kauan kaivattu, arkeologian tuo-reimpaan tutkimustietoon perustuva kokonais-esitys Suomen esi- ja varhaishistoriasta.

Syksy 2015 · ISBN 978-952-495-363-4 · Sidottu B5, ne-livärikuvitus · 619 sivua · KL 92.1 · UDK 931/939, 948.0 · Suositushinta 43 €

Muinai-suute MMe

jäljetSuomen eSi - ja varhaiShiStoria

kivikaudelta keSkia jalle

Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen & Anna Wessman

Risto Pulkkinen

Suomalainen kansanuskoSamaaneista saunatonttuihin

Mitä suomalaisessa kansanuskossa ajatel-laan maailman synnystä ja lopusta, tämän-puoleisesta ja tuonpuoleisesta? Suomalainen kansan usko tarjoaa kiehtovan matkan suoma-laisen kansanuskon maailmankuvaan, juma-liin, luontosuhteeseen, ihmiskäsitykseen ja ma-giaan. Kansanusko ei ole vain kokoelma outoja uskomuksia ja käytäntöjä, vaan kokonainen toi-miva maailmanselitys ja tapa hahmottaa ole-massaoloa. Se on kulkenut perimätietona arki-sissa toimissa, pyhissä rituaaleissa sekä kansan syvissä mielikuvissa ja uskomuksissa.

Tontut, maahiset ja menninkäiset ovat jou-tuneet väistymään, mutta sisimmässämme kansanusko jatkaa väkevänä elämäänsä.

Teos sai Lauri Jäntin säätiön kunniamainin-nan vuonna 2014 julkaistusta merkittävästä suomenkielisestä tietokirjasta.

Syksy 2014 · ISBN 978-952-495-340-5 · Sidottu B5, kuvitettu · 416 sivua · KL 49.26 · UDK 29, 39 · Suositus-hinta 34 €

Page 31: Gaudeamus kevät 2016

Muista myös nämä 31

Jyrki Kallio (suom. & toim.)

Mestari Kongin keskustelutKungfutselaisuuden ydinolemus

Mestari Kongin keskustelut sisältää suo-mennoksen Mestarin ja hänen opetuslasten-sa vuoropuhelujen kokoelmasta Keskustelut. Sen myötä tutustutaan hänen opetuksiinsa, elämän katsomukseensa sekä näkemyksiinsä ihanteellisesta yhteiskunnasta ja yksilöstä.

Mestari Kongin eli Kungfutsen opetusten pohjalle rakentunut kungfutselaisuus on jo yli kahden vuosituhannen ajan ollut itäaasialais-ten yhteiskuntien henkinen selkäranka. Kung-futselaisuuden ydin on huomaavaisuudessa ja perinteen kunnioituksessa. Mestari Kong opet-ti paluuta vanhaan hyvään aikaan, jolloin yh-teisöllisyys kukoisti. Opeissa korostuvat myös kunniallisuus ja oikeamielisyys.

Teos sai J. A. Hollo -palkinnon korkeatasoi-sesta tietokirjasuomennoksesta.

Syksy 2014 · ISBN 978-952-495-337-5 · Sidottu B5, kuvitettu · 382 sivua · KL 11.9, 98.183 · UDK 14, 950 · Suositushinta 34 €

Plutarkhos

Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Teos on kokoelma kreikkalaisen filosofin Plu-tarkhoksen dialogeja, joissa tarkastellaan eläin-ten ja ihmisen välistä suhdetta. Nuoret ja van-hat keskustelijat pohtivat viinin siivittäminä pieniä ja suuria kysymyksiä. Miltä tuntuu elä-mä sikana? Miksi delfiini auttaa merihätään joutuneita? Millaisia oikeuksia kaloilla on? On-ko ihmisellä moraalisia velvollisuuksia muita eläimiä kohtaan? Onko älykkyys yhteistä kai-kille sielullisille olennoille? Ja mitä älykkyys loppujen lopuksi on – ilmeneepä se sitten muu-rahaisessa, hevosessa tai ihmisessä?

Mukana ovat muun muassa Kapparos-koi-ra, joka sai elinikäisen ruokinnan julkisin va-roin, kuningas Poroksen uskollinen elefant-ti sekä nokkela muuli, joka yritti huiputtaa työnantajaansa.

Kevät 2015 · ISBN 978-952-495-352-8 · Sidottu A5 · 232 sivua · Alkuteokset Eläinten älykkyydestä, Gryllos sekä otteita teoksesta Pitopuheita, suomentaneet Tua Korhonen ja Liisa Kaski · KL 11, 50.9 · UDK 1, 59 · Suosi-tushinta 29 €

Page 32: Gaudeamus kevät 2016

32 Muista myös nämä

Raija Sollamo & Mika S. Pajunen (toim.)

Kuolleenmeren kadonnut kansaQumranin kirjoituksia

Kuolleenmeren luoteiskulmalla sijaitsevas-ta Qumranista löydettiin 1940–1950-luvuilla joukko ikivanhoja kirjakääröjä. Löytö oli ainut-laatuinen: saviruukkuihin säilötyt kääröt sisäl-sivät heprean- ja arameankielisiä käsikirjoi-tuksia, jotka johdattivat tutkijat Qumranissa ajanlaskun alun tienoilla asuneen juutalaisyh-teisön jäljille.

Kuolleenmeren kadonnut kansa on kattava kokoelma Qumranin kirjakääröjen suomennok-sia. Nämä kirjoitukset avaavat näkymän valta-virran juutalaisuudesta irrottautuneen liikkeen kiehtovaan elämään sääntöineen, rituaaleineen ja käsityksineen.

Teksteihin ja niiden taustalla olevaan yh-teisöön tutustutaan kuvitteellisen Jaakob Ben Elieserin kokemusten kautta.

Syksy 2015 · ISBN 978-952-495-374-0 · Sidottu B5, ku-vitettu · 422 sivua · KL 91.1, 22 · UDK 93/99, 22/28 · Suo-situshinta 36 €

Joonas Maristo & Andrei Sergejeff (toim.)

Aikamme monta islamia

Mihin mietiskelevät jaavalaismuslimit katosi-vat? Missä päin maailmaa imaamillekin voi tarjota pikarillisen viiniä?

Aikamme monta islamia esittelee islamin tulkintoja, elämänpiirejä ja ideologioita ympä-ri maailmaa. Se muistuttaa, että islam ei muo-dosta yhtä kokonaisuutta eivätkä muslimit ja-kaudu vain kiihkeisiin fundamentalisteihin tai rauhaa rakastaviin maltillisiin.

Teos kertoo muun muassa, millaista on Ma-rokon siirtotyöläisten maanläheinen islam ja mitä yhteistä on Rudolf Nurejevilla, Charles Bronsonilla ja Atik Ismaililla. Millaisia islamiin pohjautuvia viestejä Kanye Westin ja Jay Z:n lyriikat sisältävät?

Islamin monimuotoisuuden hahmottaminen on välttämätöntä, jos haluaa ymmärtää aikaa, jossa elämme.

Syksy 2015 · ISBN 978-952-495-371-9 · Nidottu A5, ku-vitettu · 332 sivua · KL 29.7 · UDK 29 · Suositushinta 34 €

Page 33: Gaudeamus kevät 2016

Tilauslomake – leikkaa irti ja laita postiin • Sähköpostitse: [email protected]

Tilauslomake • Kevät 2016Arvas, Paula & Voitto Ruohonen

Alussa oli murha: Johtolankoja rikoskirjallisuuteen 34 € kpl

Gould, Jeremy & Katja Uusihakala (toim.)Tutkija peilin edessä: Refleksiivisyys ja etnografinen tieto 34 € kpl

Hagman, SandraSeitsemän kummaa veljestä: Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta

34 € kpl

Heiskala, Risto & Akseli Virtanen (toim.) Talous- ja yhteiskuntateoria ii 36 € kpl

Husso, Marita & Risto Heiskala (toim.) Sukupuolikysymys 36 € kpl

Joutsenvirta, Maria, Tuuli Hirvilammi, Marko Ulvila & Kristoffer Wilén

Talous kasvun jälkeen 34 € kpl

Kivistö, Sari, Sami Pihlström & Mikko Tolonen (toim.)

Talous ja moraali 36 € kpl

Kocka, Jürgen Kapitalismin lyhyt historia 27 € kpl

Koponen, Juhani ym. (toim.)Kehityksen tutkimus: Johdatus perusteisiin 38 € kpl

Mattila, Hanna (toim.)Vähemmän lihaa: Kohti kestävää ruokakulttuuria 32 € kpl

Meillassoux, Quentin Äärellisyyden jälkeen 34 € kpl

Reiners, Ilona, Anita Seppä & Jyri Vuorinen (toim.)

Estetiikan klassikot ii 39 € kpl

Törrönen, Maritta ym. (toim.) Vastavuoroinen sosiaalityö 36 € kpl

Vuento, Matti Virukset: Näkymättömät viholliset 34 € kpl

Muu teos: kpl

Muu teos: kpl

Muu teos: kpl

Muu teos: kpl

Muu teos: kpl

Muu teos: kpl

Muu teos: kpl

Muu teos: kpl

Page 34: Gaudeamus kevät 2016

G

audeamus

maksaa

postimaksun

Gaudeam

usVastauslähetys500784500003

Tilauslomake – leikkaa irti ja laita postiin • Sähköpostitse: [email protected]

Gaudeam

us • Kirjatilaus❏

 Tilaan kääntöpuolelle merkitsem

äni kirjat.

❏ Tilaan G

audeamuksen sähköisen uutiskirjeen (tietoa uutuuksista,

tarjouksia, enintään 10 kirjettä vuodessa).

❏ Tilaan G

audeamuksen painetun julkaisuluettelon (olen uusi tilaaja).

Sähköpostiosoite ja puhelinnumero: 

Toimituskulut/tilaus 3,90 €, m

aksutapa lasku.

Voit tilata myös sähköpostitse (tilaukset@

gaudeamus.fi). Varastossa olevien

kirjojen toimitus aika on 3–7 arkipäivää. U

utuudet toimitetaan niiden ilm

estyttyä.

Nim

i, katuosoite, posti numero ja postitoim

ipaikka:

Päiväys ja allekirjoitus:

Page 35: Gaudeamus kevät 2016

Saatavilla olevaa tuotantoa 35

Saatavilla olevaa tuotantoaTekijä Nimeke Hinta Isbn

UutuudetArvas, Paula & Voitto Ruohonen Alussa oli murha: Johtolankoja rikoskirjallisuuteen 34 9789524953801

Gould, Jeremy & Katja Uusihakala (toim.)Tutkija peilin edessä: Refleksiivisyys ja etnografinen tieto

34 9789524953818

Hagman, SandraSeitsemän kummaa veljestä: Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta

34 9789524953825

Heiskala, Risto & Akseli Virtanen (toim.) Talous- ja yhteiskuntateoria II 36 9789524951678Husso, Marita & Risto Heiskala (toim.) Sukupuolikysymys 36 9789524953832Joutsenvirta, Maria, Tuuli Hirvilammi, Marko Ulvila & Kristoffer Wilén

Talous kasvun jälkeen 34 9789524953849

Kivistö, Sari, Sami Pihlström & Mikko Tolonen (toim.)

Talous ja moraali 36 9789524953856

Kocka, Jürgen Kapitalismin lyhyt historia 27 9789524953863Koponen, Juhani ym. (toim.) Kehityksen tutkimus: Johdatus perusteisiin 38 9789524953870Mattila, Hanna (toim.) Vähemmän lihaa: Kohti kestävää ruokakulttuuria 32 9789524953887Meillassoux, Quentin Äärellisyyden jälkeen 34 9789524953894Reiners, Ilona, Anita Seppä & Jyri Vuorinen (toim.)

Estetiikan klassikot II 39 9789524953900

Törrönen, Maritta ym. (toim.) Vastavuoroinen sosiaalityö 36 9789524953917Vuento, Matti Virukset: Näkymättömät viholliset 34 9789524953924

GaudeamusAaltio, Elina Hyvinvoinnin uusi järjestys 38 9789524952811Aaltola, Elisa (toim.) Johdatus eläinfilosofiaan 36 9789524952828Aaltonen, Sanna Tytöt, pojat ja sukupuolinen häirintä 31 9789524951500Aaltonen, Sirkku, Nestori Siponkoski & Kristiina Abdallah (toim.)

Käännetyt maailmat: Johdatus käännösviestintään 34 9789524953467

Ahonen, Tiina & Jyri Komulainen (toim.) Teologian ilmansuuntia 29 9789516628922Aittola, Helena & Oili-Helena Ylijoki (toim.)

Tulosohjattua autonomiaa: Akateemisen työn muuttu-vat käytännöt

28 9789516629431

Aittola, Tapio (toim.) Kasvatussosiologian suunnannäyttäjiä 39 9789524952231Akerlof, George A. & Robert J. Shiller Vaiston varassa 36 9789524951135Alasuutari, Maarit Kuka lasta kasvattaa? 30 9789516628854Alhanen, Kai John Deweyn kokemusfilosofia 34 9789524952835Alhanen, Kai Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault’n filosofiassa 30 9789524950152Ampuja, Outi & Miikka Peltomaa (toim.) Huutoja hiljaisuuteen: Ihminen ääniympäristössä 36 9789524953184Andersson, Leif C. ym. (toim.) Kaikki irti arjesta 21 9789524951937Andersson, Rani-Henrik ym. Intiaanikulttuurien käsikirja 33 9789524952842Andersson, Rani-Henrik & Markku Henriksson

Intiaanit 46 9789524951623

Anhava, Jaakko Maailman kielet ja kielikunnat 29 9789516627345Arffman, Kaarlo Mitä oli luterilaisuus? 33 9789524951296Aristoteles Fysiikka 28 9789524952682Aristoteles Kategoriat & Tulkinnasta 28 9789524952668

Page 36: Gaudeamus kevät 2016

36 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta IsbnAristoteles Metafysiikka 28 9789524952712Aristoteles Nikomakhoksen etiikka 28 9789524952729Aristoteles Politiikka 28 9789524952736Aristoteles Retoriikka & Runousoppi 28 9789524952743Aristoteles Sielusta & Pieniä tutkielmia 28 9789524952705Aristoteles Taivaasta & Syntymisestä ja häviämisestä 28 9789524952699Aristoteles Topiikka & Sofistiset kumoamiset 28 9789524952675Ashorn, Ulla ym. (toim.) Yhteiskunta ja terveys 31 9789524951302Asikainen, Raisa & Juha Vuori (toim.) Kiinan yhteiskunta muutoksessa 30 9789516629448Asikainen, Raisa ym. (toim.) Pekingin kevät 1989 28 9789524951104Badiou, Alain Apostoli Paavali: Universalismin perustaja 34 9789524952095Bartlett, Robert Hirtetty mies 29 9789516629790Berger, Peter L. & Thomas Luckmann Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen 29 9789516625839Berninger, Kati Hiilineutraali Suomi 33 9789524952477Björklund, Mats Evoluutiobiologia 34 9789524950763Blomqvist, Jerker & Aarne Toivanen Johdatus Uuden testamentin kreikkaan 29 9789524951852Brattico, Pauli Biolingvistiikka 31 9789524950503Broo, Måns (suom. & toim.) Joogan filosofia: Patañjalin Yoga-sutra 33 9789524951319Brunila, Kristiina ym. (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot 38 9789524952798Bucchi, Massimiano Newtonin kana: Tiede keittiössä 28 9789524953351Butler, Judith Hankala sukupuoli 33 9789516629134Bäck, Saara ym. (toim.) Itämeren tulevaisuus 39 9789524951326Castrén, Anna-Maija Onko perhettä eron jälkeen? 29 9789524951050Cicero, Marcus Tullius Puhujasta 33 9789516629608Cohn, Dorrit Fiktion mieli 33 9789516629271

Corporate Analysis reg. assoc.The Guide to the Analysis of Financial Statements of Finnish Companies

36 9789524952422

Cortright, David Rauha: Ajatusten ja liikkeiden historia 36 9789524951630Descartes, René Teokset I 28 9789524953757Descartes, René Teokset II 28 9789524953764Descartes, René Teokset III 28 9789524953771Descartes, René Teokset IV 28 9789524953788Desai, Meghnad Marxin kosto 36 9789524950770Dewey, John Pyrkimys varmuuteen 30 9789516627673Drewermann, Eugen Psykoanalyysi ja moraaliteologia 27 9789516627680Duns Scotus, Johannes Jumalan tunnettavuudesta ja muita kirjoituksia 33 9789516629455Eerola, Petteri & Johanna Mykkänen (toim.)

Isän kokemus 34 9789524953191

Ekholm, Kai & Yrjö Repo Kirja tienhaarassa: Vuonna 2020 33 9789524951586Ekonen, Kirsti & Sanna Turoma (toim.) Venäläisen kirjallisuuden historia 36 9789524953450Eldridge, Richard Johdatus taiteenfilosofiaan 38 9789524951142Elfving, Sari & Mari Pajala (toim.) Tele-visioita: Mediakulttuurin muuttuvat muodot 36 9789524951869Eriksen, Thomas Hylland Toista maata? 36 9789516629165Eriksson, Kai (toim.) Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa 38 9789524953474Erola, Jani & Pekka Räsänen (toim.) Johdatus sosiologian perusteisiin 38 9789524953207

Erola, Jani (toim.)Luokaton Suomi? Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa

31 9789524951333

Page 37: Gaudeamus kevät 2016

Saatavilla olevaa tuotantoa 37

Tekijä Nimeke Hinta IsbnEväsoja, Minna (toim.) Itämainen estetiikka 36 9789524951876Felber, Christian Näkyvä käsi 32 9789524953023Fichte, Johann Gottlieb Tiedeopin perusta 31 9789516629646Forsberg, Hannele & Ritva Nätkin (toim.) Perhe murroksessa 30 9789516628670Foucault, Michel Sanat ja asiat 37 9789524950244Foucault, Michel Seksuaalisuuden historia 35 9789524950497Företagsanalys rf Företagsanalys – analys av bokslut 29 9789524953627Gill, Stephen Valta ja vastarinta uudessa maailmanjärjestyksessä 36 9789524951593Gronow, Jukka ym. Sosiologian klassikot 31 9789516626805Gylling, Heta Aleksandra (toim.) Kehityksen etiikka ja filosofia 30 9789516628878Gylling, Heta Aleksandra ym. (toim.) Syy 31 9789524950169Haapala, Arto ym. (toim.) Ympäristö, arkkitehtuuri, estetiikka 33 9789524951821Haarni, Ilka Kolmas elämä: Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa 29 9789524951340Haddington, Pentti & Jari Sivonen (toim.) Kielentutkimuksen modernit klassikot 31 9789524951357Haggrén, Georg, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen & Anna Wessman

Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle

43 9789524953634

Hakala, Juha T. Luova prosessi tieteessä 32 9789524952781Hakala, Juha T. Uusi graduopas 31 9789524950466Hakkarainen, Heikki J. ym. (toim.) Saksan kielestä ja kulttuurista 28 9789524951111Hakola, Outi ym. (toim.) Kuoleman kulttuurit Suomessa 34 9789524953214Haldon, John Bysantin historia 36 9789524950978Halinen, Petri ym. (toim.) Johdatus arkeologiaan 39 9789524950510Halko, Marja-Liisa ym. (toim.) Naiset, miehet ja talous 33 9789524951159Hallenberg, Helena & Irmeli Perho Arabiaa vasta-alkajille – seesam aukene 34 9789524951616Hallenberg, Helena & Irmeli Perho Ruokakulttuuri islamin maissa 36 9789524953146Hanski, Ilkka Kutistuva maailma 31 9789524950008Hanski, Ilkka ym. (toim.) Kaikki evoluutiosta 19 9789524950985Hari, Riitta ym. Ihmisen mieli 29 9789524953481Harjula, Raimo Jeesus: Mies myyttien takana 34 9789524952101Harviainen, Tapani & Raija Sollamo (toim.)

Raamatun heprean lukemisto 36 9789524951012

Haslam, S. Alexander ym. Uusi johtamisen psykologia 46 9789524952118Hatavara, Mari ym. (toim.) Luonnolliset ja luonnottomat kertomukset 36 9789524951661Hautamäki, Antti & Pirjo Ståhle Ristiriitainen tiedepolitiikkamme 29 9789524952774Hautamäki, Irmeli Avantgarden alkuperä 26 9789516628762Hegel, G.W.F. Taiteenfilosofia 32 9789524953030Heikkilä, Martta (toim.) Taidekritiikin perusteet 36 9789524952125Heikkinen, Vesa Kielen voima 27 9789524950015Heikkinen, Vesa & Harri Mantila Kielemme kohtalo 32 9789524951883Heikkinen, Vesa ym. (toim.) Genreanalyysi 53 9789524952248Heikkinen, Vesa ym. (toim.) Teksti työnä, virka kielenä 31 9789516628069Heinonen, Meri (toim.) Ikuisuuden odotus 29 9789516627888Heinonen, Visa & Jukka Kortti (toim.) Vaikuttamista ja valintoja 28 9789516629813Heinämaa, Sara ym. (toim.) Spiritus Animalis 28 9789516628991Heiskala, Risto Toiminta, tapa ja rakenne 29 9789516628076Heiskala, Risto & Akseli Virtanen (toim.) Talous ja yhteiskuntateoria I 36 9789516628885Helén, Ilpo & Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys 28 9789516628892

Page 38: Gaudeamus kevät 2016

38 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta IsbnHelo, Ari Yhdysvaltain demokratian synty 37 9789524953221Henriksson, Lea & Sirpa Wrede (toim.) Hyvinvointityön ammatit 28 9789516629172Henriksson, Markku Kanada: Vaahteranlehden maa 39 9789516629653

Henttonen, Elina & Kirsi LaPointeTyöelämän toisinajattelijat: Vallataan tilaa mielekkäälle työlle

29 9789524953641

Herne, Kaisa Mitä oikeudenmukaisuus on? 33 9789524952484Hetemäki, Ilari, Pauliina Raento, Hannu Sariola & Tuomas Seppä (toim.)

Kaikkea sattuu 21 9789524953498

Hildén, Mikael ym. (toim.) Uusi luonnonvaratalous 36 9789524952859Hiltunen, Ari Aristoteles Hollywoodissa 29 9789516627529Hiltunen, Raimo & Yvonne Holm (toim.) Farmakognosia 42 9789524952767Hirsjärvi, Sirkka & Helena Hurme Tutkimushaastattelu 36 9789524950732Hirvonen, Vesa & Risto Saarinen (toim.) Keskiajan filosofia 33 9789524950930Hoikkala, Tommi & Petri Paju Apina pulpetissa 36 9789524953047Holden, Anthony William Shakespeare 33 9789516628908Holma, Katariina & Kaisu Mälkki (toim.) Tutkimusmatkalla 34 9789524951890Huhtala, Hannele & Salli Hakala Kriisi ja viestintä 31 9789524950022

Husserl, EdmundEurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia

33 9789524951685

Husu, Liisa & Kristina Rolin (toim.) Tiede, tieto ja sukupuoli 27 9789516629318Husu, Liisa ym. (toim.) Lukukirja Suomen naisille 28 9789516626423Hyvönen, Antero ym. Nykykreikkaa ulkomaalaisille 30 9789524951579Häkli, Jouni, Risto Vilkko & Leena Vähäkylä (toim.)

Kaikki kotona? Asumisen uudet tuulet 29 9789524953658

Hämeen-Anttila, Jaakko Johdatus Koraaniin 31 9789516629240Hämeen-Anttila, Jaakko ym. (toim.) Kaikki syntyy kriisistä 23 9789524952866

Hämeen-Anttila, Jaakko (toim.)Uskontojen risteyksissä: Välimeren alueen uskontojen juurilla

29 9789516628335

Härmänmaa, Marja & Markku Mattila (toim.)

Anarkismi, avantgarde, terrorismi 31 9789524950275

Häsä, Jokke & Johanna Rämö Johdatus abstraktiin algebraan 36 9789524953610

Häyry, MattiIhminen 2.0: Geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset

36 9789524952491

Ihantola, Eeva-Mari ym. Yrityksen kirjanpito (2. uudistettu laitos, 4. p.) 34 9789524952293Iivonen, Antti (toim.) Puheen salaisuudet 29 9789516629189

Ikonen, Teemu1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia

36 9789524950800

Itkonen, Hannu & Arto Nevala (toim.) Kuningaspelin kentät 29 9789524950039Jalava, Janne (toim.) Yhteiskunnan järjestelmät: Niklas Luhmannin ajattelu 39 9789524952255Jallinoja, Riitta Perheen vastaisku 29 9789516629660Jallinoja, Riitta (toim.) Vieras perheessä 33 9789524951166Jallinoja, Riitta ym. (toim.) Perhetutkimuksen suuntauksia 38 9789524953238

Johansson, Frank (toim.)Hyvän tekeminen ja valta: Humanitarismin kriittistä tarkastelua

36 9789524953054

Johansson, Marjut & Riitta Pyykkö (toim.) Monikielinen Eurooppa 29 9789516629486Jokinen, Eeva Aikuisten arki 30 9789516629615Joutsenvirta, Maria ym. (toim.) Vastuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa 43 9789524952132Joyce, James Ulysses 41 9789524952262

Page 39: Gaudeamus kevät 2016

Saatavilla olevaa tuotantoa 39

Tekijä Nimeke Hinta IsbnJuntto, Anneli (toim.) Asumisen unelmat ja arki 34 9789524951364Justinos Marttyyri Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa 33 9789524950350Juti, Riku Johdatus metafysiikkaan 30 9789516628212Juti, Riku Tiedon filosofia antiikista nykyaikaan 39 9789524952873Juusola, Hannu Israelin historia 36 9789524953597Järvelä, Tuomas Suomi–islanti–suomi-sanakirja 46 9789524950282Järvenkylä, Joose & Ilmari Kortelainen (toim.)

Tavallisen kielen filosofia 34 9789524952507

Järvinen, Antero ym. (toim.) Tieteen ja taiteen tunturit 43 9789524953368Järvinen, Jouni & Jouko Lindstedt (toim.) Itä-Eurooppa matkalla länteen 38 9789524952149Kaarakainen, Teija & Jari Kaukua (toim.) Stoalaisuus 29 9789524953931Kaimio, Maarit ym. Antiikin kirjallisuus ja sen perintö 31 9789524950701

Kaisto, Jani & Miikka Pyykkönen (toim.)Hallintavalta: Sosiaalisen, politiikan ja talouden kysymyksiä

33 9789524951180

Kaitaro, Timo Runous, raivo, rakkaus: Johdatus surrealismiin 29 9789516628342Kakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa Argumentti ja kritiikki 33 9789516627383Kakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa & Kaisa Heinlahti

Mitä on tutkimus? 31 9789516629325

Kalliala, Marjatta Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä 30 9789516627710Kalliala, Marjatta Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? 35 9789524950527

Kalliala, MarjattaLapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa

33 9789524952279

Kallio, Jyrki (suom. ja toim.) Jadepeili 36 9789524950817Kallio, Jyrki (suom. ja toim.) Jadelähde 36 9789524950299

Kallio, Jyrki (suom. & toim.)Mestari Kongin keskustelut: Kungfutselaisuuden ydinolemus

34 9789524953375

Kallio-Tamminen, Tarja Kvanttilainen todellisuus 31 9789524950749Kant, Immanuel Prolegomena 31 9789516626591Kant, Immanuel Puhtaan järjen kritiikki 43 9789524951692Kantola, Anu (toim.) Hetken hallitsijat 33 9789524952071Kantola, Johanna ym. (toim.) Tasa-arvo toisin nähtynä 36 9789524952514Karisto, Antti Yksi piano vai kymmenen lehmää? 33 9789524951708Karjalainen, Lasse Yrittäjän talousopas 39 9789524952521Karkulehto, Sanna Seksin mediamarkkinat 36 9789524951906Karlsson, Fred Yleinen kielitiede 34 9789524950718Karlsson, Fred ym. Kielitieteellisen analyysin harjoituksia 29 9789524950725Karttunen, Kaisa ym. Nälkä ja yltäkylläisyys: Ruokaturva maailmassa 36 9789524953245Karttunen, Klaus Orientin etymologinen sanakirja 36 9789524953061Karttunen, Klaus (suom.) Rigveda 28 9789524951470Karvonen, Erkki Elämää mielikuvayhteiskunnassa 30 9789516627475Kasvio, Antti Kestävä työ ja hyvä elämä 38 9789524953252Katajala-Peltomaa, Sari & Ville Vuolanto Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla 36 9789524952989Katajamäki, Sakari & Harri Veivo (toim.) Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus 31 9789524950305Kenttälä, Marjukka Suomi sujuvaksi 1 (MP3-CD) 35 9789524952750Kenttälä, Marjukka Kieli käyttöön 1 (MP3-CD) 25 9789524953016Kenttälä, Marjukka Kieli käyttöön: Suomen kielen alkeisoppikirja 39 9789524950213Kenttälä, Marjukka Kieli käyttöön: Suomen kielen jatko-oppikirja 39 9789524950220

Page 40: Gaudeamus kevät 2016

40 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta IsbnKenttälä, Marjukka Suomi sujuvaksi 1 41 9789524950237Kenttälä, Marjukka Suomi sujuvaksi 2 43 9789524952460Kenttälä, Marjukka ym. (toim.) Monikulttuurisen maamme kirja 34 9789524952538Keskitalo, Jorma Ihmiskunnan energiakriisi 34 9789524952156

Ketokivi, MikkoTilastollinen päättely ja tieteellinen argumentointi (uudistettu laitos)

34 9789524953504

Ketola, Kimmo ym. (toim.) Uskonto ja ihmismieli 33 9789524950077Khosravi, Shahram “Laiton” matkaaja: Paperittomuus ja rajojen valta 34 9789524953078Kiikeri, Mika & Petri Ylikoski Tiede tutkimuskohteena 30 9789516629264Kilpinen, Erkki ym. (toim.) Pragmatismi filosofiassa ja yhteiskuntatieteissä 31 9789524950060Kinnunen, Taina Lihaan leikattu kauneus 33 9789524950534Kinnunen, Taina & Anne Puuronen (toim.) Seksuaalinen ruumis 33 9789516629844Kirjavainen, Sakari ym. (toim.) Konnia ja huligaaneja: Elokuvasukupolvien kohtaamisia 38 9789524953085Kivinen, Markku & Leena Vähäkylä (toim.) Venäjän palatseissa ja kaduilla 29 9789524953511Knuuttila, Tarja & Aki Petteri Lehtinen (toim.)

Representaatio: Tiedon kivijalasta tieteiden työkaluksi 36 9789524951371

Kopomaa, Timo ym. (toim.) Ei meidän pihallemme! Paikalliset kiistat tilasta 30 9789524950541Korhonen, Kuisma & Pajari Räsänen (eds.)

The Event of Encounter in Art and Philosophy 36 9789524951388

Korkman, Petter & Mikko Yrjönsuuri (toim.)

Filosofian historian kehityslinjoja 31 9789516627086

Korpela, JukkaLänsimaisen yhteiskunnan juurilla: Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn

36 9789524953672

Kortti, Jukka Näköradiosta digiboksiin 34 9789524950312Kortti, Jukka Ylioppilaslehden vuosisata 53 9789524952880Koskela, Hille Pelkokierre 36 9789524951067Koskinen, Seppo ym. (toim.) Suomen väestö 36 9789516629639Kotiranta, Tuija ym. (toim.) Sosiaalisen toiminnan perusta 36 9789524951913Kovalainen, Heikki A. Emerson ja filosofia 28 9789524950176Ksenofon Talouden taito 30 9789524951203Kujala, Tapio ym. Radiotyön perusteet 29 9789516627222Kujansivu, Heikki & Laura Saarenmaa (toim.)

Tunnustus ja todistus 28 9789524950053

Kuortti, Joel Yliopistoon! 31 9789524952897Kuortti, Joel ym. (toim.) Kolonialismin jäljet 33 9789524950145Kuronen, Tanja Hoivapommin purkajat 32 9789524953689Kuuluvainen, Jari & Lauri Valsta Metsäekonomian perusteet 36 9789524950558Kuusela, Hanna & Matti Ylönen Konsulttidemokratia 31 9789524952903Laakkonen, Juha Ekologinen parasitologia 29 9789524950565Laakkonen, Simo Vesiensuojelun synty 29 9789516628090Laakso, Seppo & Heikki A. Loikkanen Kaupunkitalous 46 9789516628939Laaksonen, Mikko & Karri Silventoinen (toim.)

Sosiaaliepidemiologia 36 9789524951715

Laine, Markus ym. (toim.) Tapaustutkimuksen taito 31 9789524950329

Laitinen, ArtoItseään tulkitseva eläin: Charles Taylor ja filosofinen ihmistutkimus

33 9789524950336

Laitinen, Arto & Anne Birgitta Pessi (toim.)

Solidaarisuus 26 9789524951722

Page 41: Gaudeamus kevät 2016

Saatavilla olevaa tuotantoa 41

Tekijä Nimeke Hinta IsbnLaitinen, Merja & Anneli Pohjola (toim.) Asiakkuus sosiaalityössä 37 9789524951739Laitio, Tommi (toim.) Opiskelevan nuorison renkinä 21 9789516628719Lammenranta, Markus Tietoteoria 29 9789516625723

Lassila, PerttiSyvistä riveistä: Kansankirjailija, sivistyneistö ja kirjalli-suus 1800-luvulla

27 9789524950572

Latvala, Antti & Karri Silventoinen (toim.) Käyttäytymisgenetiikka: Geeneistä yhteiskuntaan 36 9789524953382Laukkanen, Anne-Maria & Timo Leino Ihmeellinen ihmisääni 29 9789516627826Launis, Veikko Geeniteknologia, arvot ja vastuu 26 9789516628946Leibniz, Gottfried Wilhelm Filosofisia tutkielmia 41 9789524951210Leinonen, Anu ym. (toim.) Turkki: Euroopan rajalla? 33 9789524950343

Leppälä, KariInnovaattorin opas: Hyödynnä muutos ja hallitse yllätyksiä

39 9789524953269

Leppänen, TaruVallatonta musiikkia: Lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa

33 9789524951746

Lewis, IoanSomalia ja Somalimaa: Kulttuuri, historia ja yhteiskunta

31 9789524953276

Lidman, SatuVäkivaltakulttuurin perintö: Sukupuoli, asenteet ja historia

36 9789524953696

Liebkind, Karmela (toim.) Monikulttuurinen Suomi 30 9789516627901Liebkind, Karmela ym. Venäläinen, virolainen, suomalainen 29 9789516629196Liikkanen, Mirja (toim.) Suomalainen vapaa-aika 30 9789524950589Lindberg, Susanna (toim.) Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan 34 9789524951753Lindholm, Arto Maailman parantajat 27 9789516629493Lindroos, Kia & Suvi Soininen (toim.) Politiikan nykyteoreetikkoja 33 9789524950596Liukko, Jyri Solidaarisuuskone 37 9789524952910Locke, John Tutkielma hallitusvallasta 31 9789516626409Luhmann, Niklas Ekologinen kommunikaatio 27 9789516628649Lummaa, Karoliina ym. (toim.) Monitieteinen ympäristötutkimus 34 9789524952392Lunkka, Juha Pekka Maapallon ilmastohistoria 36 9789524950831Lyytikäinen, Erkki ym. (toim.) Suomen murrekirja 39 9789524952996Lyytimäki, Jari Jälkeemme vedenpaisumus? 36 9789524951227Lyytimäki, Jari & Harri Hakala Ympäristön tila ja suojelu Suomessa 39 9789524951005Lyytimäki, Jari & Janne Rinne Valon varjopuolet: Valosaaste ympäristöongelmana 38 9789524953092Löfström, Jan (toim.) Voiko historiaa hyvittää? 36 9789524952286Löytty, Olli (toim.) Rajanylityksiä: Tutkimusreittejä toiseuden tuolle puolen 27 9789516629509MacIntyre, Alasdair Hyveiden jäljillä 33 9789516628960

Malmelin, Nando & Mikko Villi (toim.)Mediajohtaminen: Näkökulmia uudistuvaan media-alaan

34 9789524953702

Manninen, Juha & Risto Vilkko (toim.) Ajattelun välineet ja maailmat 33 9789524951036Maristo, Joonas & Andrei Sergejeff (toim.) Aikamme monta islamia 34 9789524953719

Markkanen, Tapio ym. (toim.)Suomalaisia tieteen huipulla: 100 tieteen ja teknologian saavutusta

36 9789524953283

Martikainen, Tuomas ym. (toim.) Muuttajat 39 9789524952927Massa, Ilmo & Sanna Ahonen (toim.) Arkielämän ympäristöpolitiikka 28 9789516629691

Massa, Ilmo (toim.)Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen

37 9789524953290

Massa, Ilmo (toim.) Vihreä teoria 31 9789524950848

Page 42: Gaudeamus kevät 2016

42 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta IsbnMeadows, Donella ym. Kasvun rajat: 30 vuotta myöhemmin 33 9789516629516Meurman-Solin, Anneli & Ilkka Pyysiäinen (toim.)

Ihmistieteet tänään 33 9789516629356

Mickwitz, Margaretha ym. (toim.)Roolien murtajat: Tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle

31 9789524950855

Miettinen, Seppo Logiikka – perusteet 30 9789516628656Miettinen, Timo ym. (toim.) Fenomenologian ydinkysymyksiä 36 9789524951807Mikkonen, Kai Kuva ja sana 33 9789516629219Mill, John Stuart Utilitarismi 29 9789516627918Mills, C. Wright Sosiologinen mielikuvitus 33 9789524952651Mononen, Tuija & Tiina Silvasti (toim.) Hyvä ja paha ruoka 34 9789524952552Mononen, Tuija & Tiina Silvasti (toim.) Ruokakysymys 27 9789516629523Mustajoki, Arto Kevyt kosketus venäjän kieleen 33 9789524952569Mustakallio, Katariina Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa 36 9789524950619

Mäenpää, PasiHelsinki takaisin jaloilleen: Askelia toimivampaan kaupunkiin

34 9789524952163

Mäkinen, Jukka John Rawlsin filosofia 36 9789524952576Mäkinen, Riitta & Marja Engman (toim.) Naisten aika: Valkoinen varis ja muita oppineita naisia 36 9789524953726Mäntylä, Jorma Journalistin etiikka (2. uudistettu laitos) 33 9789524950862Määttänen, Pentti Filosofia 31 9789516626331Määttänen, Pentti Taide maailmassa 33 9789524952309Määttänen, Pentti Toiminta ja kokemus 31 9789524950879Nancy, Jean-Luc Filosofin sydän 29 9789524951418Niemelä, Jari ym. (toim.) Ihminen ja ympäristö 49 9789524952170Niemensivu, Helena & Ekaterina Nikkilä Suomi–venäjä–suomi-sanakirja 43 9789524953399Niiniluoto, Ilkka & Juha Sihvola (toim.) Tarkemmin ajatellen 33 9789524950886Niiniluoto, Ilkka ym. (toim.) Talous ja filosofia 34 9789524953108Niiranen, Vuokko ym. Johtaminen sosiaalialalla 34 9789524951425Nojonen, Matti (suom. & toim.) Jymäyttämisen taito 36 9789524951289Nussbaum, Martha C. Talouskasvua tärkeämpää 34 9789524952187Oittinen, Vesa (toim.) Immanuel Kantin filosofia 38 9789524951951Oksala, Johanna & Laura Werner (toim.) Feministinen filosofia 29 9789516629530Oksanen, Markku Ympäristöetiikan perusteet 37 9789524952316Oksanen, Markku & Marjo Rauhala-Hayes (toim.)

Ympäristöfilosofia 30 9789516626942

Oksanen, Markku ym. (toim.) Etiikan lukemisto 36 9789524951562Onnismaa, Jussi Ohjaus- ja neuvontatyö 33 9789524952057Oulasvirta, Antti (toim.) Ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutus 36 9789524951760Palmén, Erkki & Tuomo Pekkanen Elementa linguae latinae 29 9789516624818Paltemaa, Lauri & Juha A. Vuori Kiinan kansantasavallan historia 41 9789524952583Paukku, Timo Kymmenen uutta ihmettä 31 9789524952804Pekkanen, Tuomo Ars grammatica: Latinan kielioppi 31 9789524950992Pekkola, Elias ym. (toim.) Korkeakouluhallinto: Johtaminen, talous ja politiikka 39 9789524953306Peltonen, Matti Lukkari Saxbergin rikos 31 9789516629868Pennington, Donald C. Pienryhmän sosiaalipsykologia 31 9789516629547

Penttilä, TimoOikeat ja väärät arkkitehdit: 2000 vuotta arkkitehtuuri teoriaa

36 9789524953115

Page 43: Gaudeamus kevät 2016

Saatavilla olevaa tuotantoa 43

Tekijä Nimeke Hinta IsbnPietarinen, Juhani & Seppo Poutanen Etiikan teorioita 29 9789516627413Pietikäinen, Petteri Hulluuden historia 39 9789524952934Pietikäinen, Petteri (toim.) Työstä, jousta ja jaksa: Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus 24 9789524952200Pietikäinen, Petteri (toim.) Valta Suomessa 33 9789524951432Pietilä, Kauko Journalismi ammattina 38 9789524952323

Pietilä, Päivi & Pekka Lintunen (toim.)Kuinka kieltä opitaan: Opas vieraan kielen opettajalle ja opiskelijalle

34 9789524953313

Pirttilä-Backman, Anna-Maija ym. (toim.) Arvot, moraali ja yhteiskunta 33 9789516629363Pitkäranta, Reijo Latina medicorum: Latinaa lääkäreille 29 9789516622876Plano Carpini, Johannes de Mongolien historia 26 9789516628731Plutarkhos Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia 29 9789524953528Pontén, Frithiof Klassisen kreikan alkeisoppikirja 36 9789524950367

Pulkkinen, RistoSuomalainen kansanusko: Samaaneista saunatonttuihin

34 9789524953405

Pulkkinen, Tuija Postmoderni politiikan filosofia 31 9789516627246Purhonen, Semi ym. (toim.) Kenen sukupolveen kuulut? 33 9789524950633

Purhonen, Semi ym.Suomalainen maku: Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen

36 9789524953412

Puuronen, Vesa Rasistinen Suomi 36 9789524951968Puustinen, Liina Kuluttajamuotti 29 9789524950640Pyykkönen, Miikka & Ilkka Kauppinen (toim.)

1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria 38 9789524953429

Pyöriä, Pasi (toim.) Työhyvinvointi ja organisaation menestys 36 9789524952330Raatikainen, Panu Ihmistieteet ja filosofia 30 9789516628984Radištšev, Aleksandr Matka Pietarista Moskovaan 34 9789524950084Raento, Pauliina (ed.) Gambling in Finland: Data and Themes for Research 36 9789524953436Raento, Pauliina Kuuba: Maa, kansa, yhteiskunta 36 9789524951975Raento, Pauliina (toim.) Rahapelaaminen Suomessa 33 9789524952590Raivio, Kari ym. (toim.) Rajalla: Tiede rajojaan etsimässä 29 9789524950398Ranta, Esa ym. Biometria: Tilastotiedettä ekologeille 39 9789524952446Rantala, Jukka & Sirkka Ahonen Ajan merkit: Historian käyttö ja opetus 32 9789524953535Rauhala, Lauri Henkinen ihminen 36 9789524950916Rauhala, Lauri Ihminen kulttuurissa – kulttuuri ihmisessä 31 9789524951456Rauhala, Lauri Ihmiskäsitys ihmistyössä 33 9789524953603Raunio, Kyösti Olennainen sosiaalityössä (2. uudistettu laitos) 36 9789524951029Raunio, Tapio & Matti Wiberg (toim.) Eduskunta 38 9789524953320Rawls, John Kansojen oikeus 29 9789516629738Reenkola, Elina M. Intohimoinen nainen 29 9789524952088Reiners, Ilona ym. (toim.) Estetiikan klassikot 39 9789524950923

Reivinen, Jukka & Leena Vähäkylä (toim.)Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen

26 9789524953160

Reivinen, Jukka & Leena Vähäkylä (toim.) Kansan terveys, yksilön hyvinvointi 26 9789524952613Remy, Johannes Ukrainan historia 37 9789524953542Rolin, Kristina ym. (toim.) Soveltava yhteiskuntatiede ja filosofia 29 9789516629745Rosenholm, Arja ym. (toim.) Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa 39 9789524953337Roslin, Tomas & Kari Heliövaara Suomen lantakuoriaiset 39 9789524951128

Page 44: Gaudeamus kevät 2016

44 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta Isbn

Rossi, Leena-MaijaMuuttuva sukupuoli: Seksuaalisuuden, luokan ja värin politiikkaa

32 9789524953733

Rossi, Leena-Maija & Anita Seppä (toim.) Tarkemmin katsoen 33 9789524950091Ruckenstein, Minna Lapsuus ja talous 33 9789524952941Ruotsila, Markku Yhdysvaltain kristillinen oikeisto 33 9789524950657Ruusunen, Aimo (toim.) Media muuttuu 25 9789516628595Rydenfelt, Henrik & Heikki A. Kovalainen (toim.)

Mitä on filosofia? 31 9789524951531

Saari, Juho (toim.) Historiallinen käänne 29 9789516629400

Saari, JuhoHuono-osaiset: Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla

36 9789524953559

Saari, Juho (toim.) Hyvinvointi: Suomalaisen yhteiskunnan perusta 34 9789524951838Saari, Juho (toim.) Hyvinvointivaltio 31 9789524951524Saari, Juho & Anne Birgitta Yeung (toim.) Oikeudenmukaisuus hyvinvointivaltiossa 31 9789524950190Saarikoski, Petri ym. Funetista Facebookiin: Internetin kulttuurihistoria 33 9789524951234Saariluoma, Pertti ym. (toim.) Moderni kognitiotiede 31 9789516628243Saarinen, Risto Oppi rakkaudesta 32 9789524953566

Saastamoinen, AriAfrikan loistavat kaupungit: Elämä roomalaisajan Pohjois-Afrikassa

36 9789524951241

Said, Edward Orientalismi 38 9789524951982Salmenniemi, Suvi & Anna Rotkirch (toim.)

Suhteiden Venäjä 33 9789524950381

Salminen, Hannele & Jouko Väänänen Johdatus logiikkaan 29 9789516625495Saukkonen, Pasi Erilaisuuksien Suomi 36 9789524952958Saurio, Päivi Poimintoja venäjän kielen historiasta 29 9789524952217Seeck, Hannele Johtamisopit Suomessa 42 9789524952453Seppä, Anita Kuvien tulkinta 37 9789524952620Sergejeff, Andrei Afganistanin historia 39 9789524952194Setälä, Maija Demokratian arvo 29 9789516628816Shakespeare, William William Shakespearen sonetit: Nautintojen ajan aarre 31 9789524951845Silvennoinen, Heikki Koulutus marginalisaation hallintana 30 9789516628557Simola, Raisa & Ensio Puoskari (toim.) Afrikkalaisen filosofian antologia 29 9789516628175Simpura, Jussi & Jussi Melkas Tilastot käyttöön! 34 9789524952965Sironen, Erkki Klassisen kreikan alkeisoppikirja (CD) 28 9789524951609Siukonen, Jyrki Muissa maailmoissa 26 9789516628830Sivonen, Seppo Aasian kaupunkivaltioiden historia 29 9789516629585Sollamo, Raija & Mika S. Pajunen (toim.) Kuolleenmeren kadonnut kansa: Qumranin kirjoituksia 36 9789524953740Spinoza, Benedictus de Etiikka 31 9789516626010Strandell, Harriet Lapset iltapäivätoiminnassa 36 9789524952354Strellman, Urpu & Johanna Vaattovaara (toim.)

Tieteen yleistajuistaminen 36 9789524952637

Stringer, Chris Vain yksi jäi: Miten meistä tuli ainoa ihmislaji 36 9789524953344Ståhle, Pirjo & Antti Ainamo (toim.) Innostava yliopisto 29 9789524952224Sunzi Sodankäynnin taito 33 9789516629561Suomi, Kari ym. (toim.) Fonetiikan ja suomen äänneopin perusteet 31 9789516629752Suominen, Jaakko ym. Sosiaalisen median lyhyt historia 36 9789524953139Suoranta, Juha Radikaali kasvatus 31 9789516629370

Page 45: Gaudeamus kevät 2016

Saatavilla olevaa tuotantoa 45

Tekijä Nimeke Hinta IsbnSwedenborg, Emanuel Clavis hieroglyphica 29 9789516628007Tabell, Max Jazzmusiikin harmonia 31 9789524950695Tacitus Taistelu keisarivallasta 36 9789524951791Tainio, Liisa (toim.) Vuorovaikutusta luokkahuoneessa 29 9789524950107Tammi, Tuukka & Pauliina Raento (toim.) Addiktioyhteiskunta 38 9789524953122Tapana, Pentti Elävä solu 36 9789524951548Tarasti, Eero Johdatusta semiotiikkaan 33 9789516625129Teppo, Annika (toim.) Afrikan aika 38 9789524951999Thesleff, Holger Platonin arvoitus 38 9789524952002Timonen, Sari & Jari Valkonen (toim.) Sienten biologia 43 9789524952972Tocqueville, Alexis de Demokratia Amerikassa 36 9789516629004Torsti, Pilvi Suomalaiset ja historia 37 9789524952644Tuomala, Matti Julkistalous 36 9789524950671Tuomas Akvinolainen Summa theologiae 36 9789516627659Tuovinen, Liisa ym. (toim.) Saanko olla totta? 36 9789524952019Turtiainen, Jouni (toim.) Ikkuna juutalaisuuteen 32 9789524951463Turunen, Seppo Lemmikkielämää 32 9789524952026Törrönen, Maritta Onni on joka päivä: Lapsiperheen arki ja hyvinvointi 33 9789524952415Uusitalo, Liisa & Maria Joutsenvirta (toim.)

Kulttuuriosaaminen: Tietotalouden taitolaji 33 9789524951081

Vadén, Tere Heidegger, Žižek ja vallankumous 33 9789524952361Vakkari, Johanna (toim.) Perspektiivi kuvataiteen historiassa 42 9789524953573Wallerstein, Immanuel ym. Onko kapitalismilla tulevaisuutta? 32 9789517684460Valtonen, E. Tellervo ym. (toim.) Suomen kalojen loiset 53 9789524952378

Valtonen, PekkaPuolen maailman valtias: Kaarle V:n 1500-luku ja Euroopan mahdin synty

39 9789524953580

Vartiainen, Pirkko ym.Johtajana kaaoksen reunalla: Kuinka selviytyä pirullisista ongelmista

38 9789524953153

Vehmas, Simo Vammaisuus: Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan 31 9789516629578Vehviläinen, Sanna Ohjaustyön opas: Yhteistyössä kohti toimijuutta 32 9789524953443Vehviläinen, Sanna Ohjaus vuorovaikutuksena 30 9789516628441Vesala, Kari Mikko & Teemu Rantanen (toim.)

Argumentaatio ja tulkinta 29 9789524950114

Vesterinen, Ilmari Shintolaisuus: Japanin kansallisuskonto 39 9789524952385Virtanen, Anne & Liisa Rohweder (toim.) Ilmastonmuutos käytännössä 41 9789524951784Worldwatch-instituutti Maailman tila 2012 36 9789524952439Worldwatch-instituutti Maailman tila 2013 36 9789524953009Väliverronen, Esa (toim.) Journalismi murroksessa 31 9789524951265Vänskä, Annamari Muodikas lapsuus 36 9789524952408Yesilova, Katja Ydinperheen politiikka 33 9789524950947Ylikoski, Petri & Tomi Kokkonen Evoluutio ja ihmisluonto 34 9789524950435Yritystutkimus ry Yritystutkimuksen tilinpäätösanalyysi 36 9789524952040Yritystutkimusneuvottelukunta Konsernitilinpäätös yritystutkimuksessa 29 9789524950954Zeranska-Gebert, Grazyna & Teuvo Lampinen

Parlando: Musiikkisanakirja 36 9789524952064

Žižek, Slavoj Pehmeä vallankumous: Psykoanalyysi, taide, politiikka 36 9789524951272

Page 46: Gaudeamus kevät 2016

46 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta Isbn

PalmeniaDžiblaze, Juri ym. (toim.) Venäjän ihmisoikeusliike 30 9789515707482Forss, Anne-Mari Paikan estetiikka 30 9789515707284Hai, Guo Matka Kiinan kieleen ja kulttuuriin 36 9789515707505Hallenberg, Helena & Irmeli Perho Heijastuksia valosta 31 9789515707369Hellman, Ben Venäläisen kirjallisuuden historian pääpiirteet 12 9789515707901Holm, Yvonne & Raimo Hiltunen Lääkkeitä luonnosta 30 9789515706676Hämeen-Anttila, Katri & Nina Katajavuori (toim.)

Yhteiskunnallinen lääketutkimus: Ideasta näyttöön 31 9789515707581

Hätönen, HeljäMistä liikkeelle? Kehitystarveanalyysi oppivan organisaation kehittämiseen

16 9789514588143

Joutsenvirta, Taina & Arja Kukkonen (toim.)

Sulautuva opetus 30 9789515707659

Kainulainen, Pauliina & Yrjö Sepänmaa (toim.)

Ihmisten eläinkirja 31 9789515707864

Kantokorpi, Mervi ym. Runousopin perusteet 34 9789515707833Kantola, Janna Runous plus 30 9789514592805Kivistö, Sari (toim.) Satiiri: Johdatus lajin historiaan ja teoriaan 36 9789515707895Kontu, Elina & Eira Suhonen (toim.) Erityispedagogiikka ja varhaislapsuus 33 9789515707635Kopomaa, Timo (toim.) Kohti kaupunkisosiaalityötä 28 9789514597282Kupias, Päivi Kouluttajana kehittyminen 30 9789515706379Kupias, Päivi & Raija Peltola Perehdyttämisen pelikentällä 31 9789515707680Ladonlahti, Tarja & Raija Pirttimaa (toim.) Erityispedagogiikka ja aikuisuus 33 9789515707826Launonen, Kaisa & Anna-Maija Korpijaakko-Huuhka (toim.)

Kommunikoinnin häiriöt 36 9789515707819

Leino, Pirkko Taitavan kirjoittajan kielenhuolto 28 9789515706997Liikanen, Eeva Kliininen laboratoriotiede 27 9789515707758Lindh, Raimo & Hanna-Maija Sinkkonen Koulusta selviytyminen 30 9789515707086Lonka, Eila & Anna-Maija Korpijaakko-Huuhka (toim.)

Kuulon ja kielen kuntoutus 31 9789515706416

Lonka, Irma ym. Taitava kirjoittaja 25 9789515706461Mannström-Mäkelä, Leena & Kirsi Saukkola

Voimaannuttavan ohjaamisen käsikirja 26 9789515707420

Nevgi, Anne (toim.) Informaatiolukutaito yliopisto-opetuksessa 28 9789515707468Niemistö, Raimo Ryhmän luovuus ja kehitysehdot 30 9789515707550Nurminen, Eija (toim.) Sosiaalipolitiikan lukemisto 33 9789515707918Ojanen, Sinikka Ohjauksesta oivallukseen 34 9789515707802Olsonen, Pirkko ym. Englannin tekstinymmärtäminen 34 9789515707703Pesonen, Pekka Venäjän kulttuurihistoria 30 9789515707321Reitala, Heta & Timo Heinonen (toim.) Dramaturgioita 25 9789514597305Rossi, Riikka Särkyvä arki 31 9789515707772Rusanen, Erja Esiopetus lapsen silmin 30 9789515707574Sarala, Urpo & Anita Sarala Oppiva organisaatio 30 9789515707871Satka, Mirja ym. (toim.) Sosiaalityön käytäntötutkimus 36 9789515707925Servomaa, Sonja Beauty in the Pine 35 9789515707246Silén, Timo Johtamisen ja strategisen ajattelun näkökulmia 31 9789515706843

Page 47: Gaudeamus kevät 2016

Saatavilla olevaa tuotantoa 47

Tekijä Nimeke Hinta IsbnTakala, Marjatta & Elina Kontu (toim.) Luki-vaikeudesta luki-taitoon 35 9789515706348Takala, Marjatta (toim.) Erityispedagogiikka ja kouluikä 36 9789515707796Teittinen, Antti (toim.) Pois laitoksista! 33 9789515707734Tran-Nguyen, Laurent (toim.) Suomi–vietnam-sanakirja 42 9789515707598Tuorila, Hely & Ulla Appelbye (toim.) Elintarvikkeiden aistinvaraiset tutkimusmenetelmät 36 9789515707727

Wilén, Raine & Terttu KortelainenKirjastokokoelmien kehittämisen ja arvioinnin perusteet

38 9789515706355

Wrede, Sirpa & Camilla Nordberg (toim.) Vieraita työssä 31 9789515707765

OtatietoAntila, Anna-Maija ym. Analyyttisen kemian harjoitustyöt: Ionien reaktioita 20 9789516722989

Aro, Martti ym. Suurjännitetekniikka 41 9789516723757Aumala, Olli Mittaustekniikan perusteet 20 9789516723214Elovaara, Jarmo & Liisa Haarla Sähköverkot I 39 9789516723603Elovaara, Jarmo & Liisa Haarla Sähköverkot II 39 9789516723634Elovaara, Jarmo & Yrjö Laiho Sähkölaitostekniikan perusteet 37 9789516722859Fabricius, Gunilla ym. Fysikaalisen kemian taulukoita 20 9789516721838Hase, Tapio Tables for Organic Spectrometry 20 9789516722767Haukilahti, Niilo ym. Sähkötekniikan laskuharjoituksia ratkaisuineen 20 9789516723382Ihalainen, Erkki ym. Valmistustekniikka 39 9789516723337Jääskeläinen, Anna-Stiina & Henna Sundqvist

Puun rakenne ja kemia 27 9789516723511

Karhunen, Jouko ym. Lujuusoppi 42 9789516722538

Keskinen, Kari I.Taulukoita ja piirroksia kemian laitetekniikkaan – Tables and drawings for chemical engineering

24 9789516723740

Kivioja, Seppo Konetekniikka 33 9789516723641Kivioja, Seppo, Seppo Kivivuori & Pekka Salonen

Tribologia: Kitka, kuluminen ja voitelu 33 9789516723559

Laitinen, Risto & Jukka Toivonen Yleinen ja epäorgaaninen kemia 34 9789516722422Lakervi, Erkki & Jarmo Partanen Sähkönjakelutekniikka 38 9789516723597Lampinen, Markku J. Termodynamiikan perusteet (7. p.) 33 9789516723689Lehto, Arto Radioaaltojen maailma 33 9789516723504Lehto, Arto & Antti Räisänen RF- ja mikroaaltotekniikka 25 9789516723498Leväinen, Kari I. Kiinteistö- ja toimitilajohtaminen 43 9789516723726Lindell, Ismo Sähkön pitkä historia 39 9789516723580Lindell, Ismo & Ari Sihvola Sähkömagneettinen kenttäteoria I: Staattiset kentät 31 9789516723542Matusiak, Jerzy Laivan kelluvuus ja vakavuus 21 9789516722934Niiranen, Jouko Tehoelektroniikan komponentit 27 9789516723177Rantamäki, Martti & Markku Tammirinne Pohjarakennus 29 9789516722897Rantamäki, Martti ym. Geotekniikka 33 9789516722576Räisänen, Antti & Arto Lehto Radiotekniikan perusteet (13. uudistettu p.) 33 9789516723672Seppälä, Jukka Polymeeriteknologian perusteet 31 9789516723481Sihvola, Ari Sähkömagneettisen kenttäteorian harjoituskirja (6. p.) 29 9789516723696Sihvola, Ari & Ismo Lindell Sähkömagneettinen kenttäteoria II: Dynaamiset kentät 25 9789516723719Silvonen, Kimmo Elektroniikka ja puolijohdekomponentit 43 9789516723610Silvonen, Kimmo Sähkötekniikka ja elektroniikka 37 9789516723474Tapaninen, Ulla Merenkulun logistiikka 42 9789516723733

Page 48: Gaudeamus kevät 2016

48 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta Isbn

Toivonen, Jukka & Inkeri YliruokanenAnalyyttisen kemian harjoitustyöt: Kvantitatiivinen analyysi

20 9789516722996

Voipio, Erkki Virtapiirit ja verkot 30 9789516720824

YliopistopainoElovaara, Irina ym. (toim.) Kliininen neuroimmunologia 65 9789515706881Fagerstedt, Kurt ym. Mikä puu – mistä puusta 31 9789515705792Hirsjärvi, Paula ym. (toim.) Koe-eläinetiikkaa 28 9789515706171Pekkanen, Tuomo Ars latina 30 9789515701701Roos, Esa ym. (toim.) Myytit, vietit ja minuus 29 9789515706508Tran-Nguyen, Laurent (toim.) Vietnamilais-suomalainen yleissanakirja 42 9789515705297Vakkari, Johanna Lähde ja silmä 34 9789515707055Valkonen, Jari ym. Kasvi sairastaa 32 9789515702616

E-kirjatEpuB-muotoiset

Aaltonen, Sirkku ym. (toim.) Käännetyt maailmat 29 9789524958479Eriksson, Kai (toim.) Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa 31 9789524958486Erola, Jani & Pekka Räsänen (toim.) Johdatus sosiologian perusteisiin 31 9789524958240Hari, Riitta ym. Ihmisen mieli 25 9789524958493Helo, Ari Yhdysvaltain demokratian synty 29 9789524958264Henttonen, Elina & Kirsi LaPointe Työelämän toisinajattelijat 24 9789524958653Hetemäki, Ilari, Pauliina Raento, Hannu Sariola & Tuomas Seppä (toim.)

Kaikkea sattuu 15 9789524958509

Häkli, Jouni, Risto Vilkko & Leena Vähäkylä (toim.)

Kaikki kotona? 22 9789524958660

Joutsenvirta, Maria, Minna Halme, Mikko Jalas & Jukka Mäkinen (toim.)

Vastuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa 31 9789524958585

Joyce, James Ulysses 29 9789524957496Kallio, Jyrki (suom. & toim.) Mestari Kongin keskustelut 29 9789524958394Ketokivi, Mikko Tilastollinen päättely ja tieteellinen argumentointi 29 9789524958516Kivinen, Markku & Leena Vähäkylä (toim.) Venäjän palatseissa ja kaduilla 22 9789524958523Korpela, Jukka Länsimaisen yhteiskunnan juurilla 29 9789524958684Kuronen, Tanja Hoivapommin purkajat 26 9789524958691Latvala, Antti & Karri Silventoinen (toim.) Käyttäytymisgenetiikka 31 9789524958400Lidman, Satu Väkivaltakulttuurin perintö 29 9789524958707Malmelin, Nando & Mikko Villi (toim.) Mediajohtaminen 29 9789524958714Maristo, Joonas & Andrei Sergejeff (toim.) Aikamme monta islamia 29 9789524958721Mäkinen, Riitta & Marja Engman Naisten aika 29 9789524958738Pietilä, Päivi & Pekka Lintunen (toim.) Kuinka kieltä opitaan 29 9789524958349Plutarkhos Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia 22 9789524958530Pulkkinen, Risto Suomalainen kansanusko 29 9789524958424Purhonen, Semi ym. Suomalainen maku 29 9789524958431Pyykkönen, Miikka & Ilkka Kauppinen (toim.)

1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria 31 9789524958448

Rantala, Jukka & Sirkka Ahonen Ajan merkit: Historian käyttö ja opetus 27 9789524958547

Page 49: Gaudeamus kevät 2016

Saatavilla olevaa tuotantoa 49

Tekijä Nimeke Hinta IsbnReivinen, Jukka & Leena Vähäkylä (toim.) Ketä kiinnostaa? 22 9789524958189Remy, Johannes Ukrainan historia 29 9789524958554Rosenholm, Arja ym. (toim.) Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa 29 9789524958363Rossi, Leena-Maija Muuttuva sukupuoli 26 9789524958745

Saari, JuhoHuono-osaiset: Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla

29 9789524958561

Saarinen, Risto Oppi rakkaudesta 27 9789524958578Sollamo, Raija & Mika S. Pajunen (toim.) Kuolleenmeren kadonnut kansa 29 9789524958752Valtonen, Pekka Puolen maailman valtias 29 9789524958592Vehviläinen, Sanna Ohjaustyön opas 27 9789524958462

PdF-muotoiset

Aittola, Tapio (toim.) Kasvatussosiologian suunnannäyttäjiä 29 9789524957465Alasuutari, Pertti Johdatus yhteiskuntatutkimukseen 25 9789524955249Alasuutari, Pertti Yhteiskuntateoria ja inhimillinen todellisuus 25 9789524956000Alhanen, Kai John Deweyn kokemusfilosofia 29 9789524957939Ampuja, Outi & Miikka Peltomaa (toim.) Huutoja hiljaisuuteen 29 9789524958226Ashorn, Ulla ym. (toim.) Yhteiskunta ja terveys 25 9789524956826Brunila, Kristiina ym. (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot 29 9789524957908Bäcklund, Pia ym. (toim.) Osalliset ja osaajat 25 9789524956413Eerola, Petteri & Johanna Mykkänen (toim.)

Isän kokemus 27 9789524958233

Elfving, Sari & Mari Pajala (toim.) Tele-visioita: Mediakulttuurin muuttuvat muodot 29 9789524957182Eriksen, Thomas Hylland Toista maata? Johdatus antropologiaan 29 9789524958851

Erola, Jani (toim.)Luokaton Suomi? Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa

25 9789524956840

Forsberg, Hannele & Ritva Nätkin (toim.) Perhe murroksessa 25 9789524956437Haarni, Ilka & Lotta Hautamäki Ikääntyvät juomatavat 25 9789524956024Hakala, Juha T. Uusi graduopas 25 9789524958875Hakola, Outi ym. (toim.) Kuoleman kulttuurit Suomessa 27 9789524958257Hautamäki, Irmeli Avantgarden alkuperä 22 9789524956123Heikkilä, Martta (toim.) Taidekritiikin perusteet 29 9789524957380Heikkinen, Vesa ym. (toim.) Genreanalyysi: Tekstilajitutkimuksen käsikirja 35 9789524957472Heikkinen, Vesa ym. (toim.) Teksti työnä, virka kielenä 25 9789524955218Heinonen, Visa & Jukka Kortti (toim.) Vaikuttamista ja valintoja 22 9789524955997Heiskala, Risto Toiminta, tapa ja rakenne 25 9789524958844Heiskala, Risto & Eeva Luhtakallio (toim.) Uusi jako 25 9789524955799Henriksson, Lea & Sirpa Wrede (toim.) Hyvinvointityön ammatit 24 9789524956192Herne, Kaisa Mitä oikeudenmukaisuus on? 29 9789524957663Hiltunen, Ari Aristoteles Hollywoodissa 22 9789524955621Hirsjärvi, Sirkka & Helena Hurme Tutkimushaastattelu 29 9789524958868Hoikkala, Tommi & Petri Paju Apina pulpetissa: Ysiluokan yhteisöllisyys 29 9789524958080Holma, Katariina & Kaisu Mälkki (toim.) Tutkimusmatkalla 29 9789524957212Husu, Liisa & Kristina Rolin (toim.) Tiede, tieto ja sukupuoli 22 9789524955553Hämeen-Anttila, Jaakko Johdatus Koraaniin 25 9789524955805Härmänmaa, Marja & Markku Mattila (toim.)

Anarkismi, avantgarde, terrorismi 26 9789524955881

Häsä, Jokke & Johanna Rämö Johdatus abstraktiin algebraan 29 9789524957564

Page 50: Gaudeamus kevät 2016

50 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta IsbnJallinoja, Riitta (toim.) Vieras perheessä 29 9789524956703Jallinoja, Riitta ym. (toim.) Perhetutkimuksen suuntauksia 29 9789524958271Jasinskaja-Lahti, Inga & Tuuli Anna Mähönen (toim.)

Identities, Intergroup Relations and Acculturation 25 9789524956710

Jokinen, Arja ym. (toim.)Puhua vastaan ja vaieta: Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista

22 9789524956451

Joutsenvirta, Maria, Minna Halme, Mikko Jalas & Jukka Mäkinen (toim.)

Vastuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa 29 9789524957397

Juti, Riku Johdatus metafysiikkaan 23 9789524955317Juusola, Hannu Israelin historia 28 9789524955591Kaisto, Jani & Miikka Pyykkönen (toim.) Hallintavalta 29 9789524956727Kakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa & Kaisa Heinlahti

Mitä on tutkimus? 25 9789524958813

Kakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa (toim.)Argumentti ja kritiikki: Lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot

29 9789524958882

Kalela, Jorma Historiantutkimus ja historia 19 9789524955300Kalliala, Marjatta Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä 21 9789524955034Kallio, Jyrki Enlightenment for the Masses 29 9789524956079Kantola, Anu (toim.) Hetken hallitsijat 25 9789524957366Karjalainen, Sakari ym. (toim.) Tutkijan eettiset valinnat 29 9789524955256Karttunen, Kaisa ym. Nälkä ja yltäkylläisyys 29 9789524958288Kasvio, Antti Kestävä työ ja hyvä elämä 29 9789524958295Katajala-Peltomaa, Sari & Ville Vuolanto Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla 29 9789524958059Kauhanen, Erkki ym. Innovaatiomedia 26 9789515709035Kaukonen, Olavi & Pekka Hakkarainen (toim.)

Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa 24 9789524956185

Kiikeri, Mika & Petri YlikoskiTiede tutkimuskohteena: Filosofinen johdatus tieteentutkimukseen

25 9789524959018

Kinnunen, Taina & Anne Puuronen (toim.)Seksuaalinen ruumis: Kulttuuritieteelliset lähestymistavat

29 9789524955652

Korkman, Petter & Mikko Yrjönsuuri (toim.)

Filosofian historian kehityslinjoja 25 9789524958769

Koskela, Hille Pelkokierre 29 9789524958998Kotiranta, Tuija ym. (toim.) Sosiaalisen toiminnan perusta 29 9789524957236Laakkonen, Juha Ekologinen parasitologia 25 9789524956062Laakso, Seppo & Heikki A. Loikkanen Kaupunkitalous 39 9789524956260Laaksonen, Mikko & Karri Silventoinen (toim.)

Sosiaaliepidemiologia 29 9789524957045

Laine, Markus ym. (toim.) Tapaustutkimuksen taito 24 9789524956970Laitinen, Merja & Anneli Pohjola (toim.) Asiakkuus sosiaalityössä 29 9789524957069Laukkanen, Anne-Maria & Timo Leino Ihmeellinen ihmisääni 25 9789524958929Launis, Veikko Geeniteknologia, arvot ja vastuu 22 9789524956154Launonen, Kaisa & Anna-Maija Korpijaakko-Huuhka (toim.)

Kommunikoinnin häiriöt 29 9789524958950

Lehtinen, Ari & Pertti Rannikko (toim.) Oikeudenmukaisuus ja ympäristö 24 9789524956383Leppälä, Kari Innovaattorin opas 25 9789524958301Lidman, Satu Väkivaltakulttuurin perintö 25 9789524958608Lindroos, Kia & Suvi Soininen (toim.) Politiikan nykyteoreetikkoja 28 9789524958820

Page 51: Gaudeamus kevät 2016

Tekijä Nimeke Hinta IsbnLummaa, Karoliina ym. (toim.) Monitieteinen ympäristötutkimus 29 9789524957601Martikainen, Tuomas ym. (toim.) Muuttajat 29 9789524958004

Massa, Ilmo (toim.)Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen

29 9789524958325

Meurman-Solin, Anneli & Ilkka Pyysiäinen (toim.)

Ihmistieteet tänään 28 9789524955522

Miettinen, Seppo K. Logiikka: Perusteet 25 9789524958974Mikkonen, Kai Kuva ja sana 29 9789524955584

Mäkelä, Anna ym. (toim.)Sukupuolishow: Johdatus feministiseen mediatutkimukseen

24 9789524958837

Mäntylä, Jorma Journalistin etiikka 25 9789524956239Määttänen, Pentti Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin 25 9789524958912Mörä, Tuomo ym. (toim.) Mediatutkimuksen vaeltava teoria 25 9789524958806Niiranen, Vuokko ym. (toim.) Johtaminen sosiaalialalla 29 9789524956901Oksala, Johanna & Laura Werner (toim.) Feministinen filosofia 25 9789524955416Parviainen, Jaana Meduusan liike 19 9789524955713Patomäki, Heikki & Teivo Teivainen Globaali demokratia 23 9789524956161Pekkola, Elias ym. (toim.) Korkeakouluhallinto 29 9789524958332Pietarinen, Juhani & Seppo Poutanen Etiikan teorioita 25 9789524955638Pirttilä-Backman, Anna-Maija ym. (toim.) Arvot, moraali ja yhteiskunta 28 9789524956093Pulkkinen, Tuija Postmoderni politiikan filosofia 25 9789524955362Puuronen, Vesa Rasistinen Suomi 29 9789524957281Pyöriä, Pasi (toim.) Työhyvinvointi ja organisaation menestys 29 9789524957557Raatikainen, Panu Ihmistieteet ja filosofia 25 9789524956208Rahkonen, Keijo (toim.) Sosiologisia nykykeskusteluja 24 9789524956529Rantala, Kati & Pekka Sulkunen (toim.) Projektiyhteiskunnan kääntöpuolia 25 9789524956017Rantala, Veikko & Ari Virtanen Johdatus modaalilogiikkaan 22 9789524956222Rauhala, Lauri Henkinen ihminen 29 9789524958776Rauhala, Lauri Ihmiskäsitys ihmistyössä 25 9789524958615Raunio, Kyösti Olennainen sosiaalityössä 29 9789524956390

Raunio, KyöstiPositivismi ja ihmistiede: Sosiaalitutkimuksen perusta ja käytännöt

22 9789524959001

Raunio, Tapio & Juho Saari (toim.) Eurooppalaistuminen 25 9789524955706

Raunio, Tapio & Matti Wiberg (toim.)Eduskunta: Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla

29 9789524958356

Reiners, Ilona ym. (toim.) Estetiikan klassikot: Platonista Tolstoihin 29 9789524958905Rolin, Kristina ym. (toim.) Soveltava yhteiskuntatiede ja filosofia 25 9789524955690Rossi, Leena-Maija Heterotehdas 25 9789524956178Rossi, Leena-Maija & Anita Seppä (toim.) Tarkemmin katsoen 25 9789524955935Saari, Juho & Anne Birgitta Yeung (toim.) Oikeudenmukaisuus hyvinvointivaltiossa 25 9789524958981Saari, Juho (toim.) Hyvinvointi: Suomalaisen yhteiskunnan perusta 29 9789524957168Saari, Juho (toim.) Historiallinen käänne 25 9789524955782Saarikoski, Petri ym. Funetista Facebookiin: Internetin kulttuurihistoria 25 9789524956765Salminen, Hannele & Jouko Väänänen Johdatus logiikkaan 25 9789524958783Saukkonen, Pasi Erilaisuuksien Suomi 29 9789524958035

Seeck, HanneleJohtamisopit Suomessa: Taylorismista innovaatioteorioihin

32 9789524957649

Saatavilla olevaa tuotantoa 51

Page 52: Gaudeamus kevät 2016

52 Saatavilla olevaa tuotantoa

Tekijä Nimeke Hinta Isbn

Seppä, Anita Kuvien tulkinta 29 9789524958967Setälä, Maija Demokratian arvo 25 9789524956130Siljander, Pauli (toim.) Kasvatus ja sivistys 19 9789524958943Silvennoinen, Heikki Koulutus marginalisaation hallintana 24 9789524956284Simola, Raisa & Ensio Puoskari (toim.) Afrikkalaisen filosofian antologia 22 9789524955188Sintonen, Matti (toim.) Biologian filosofian näkökulmia 21 9789524955010Sivonen, Seppo Aasian kaupunkivaltioiden historia 25 9789524955768Strellman, Urpu & Johanna Vaattovaara (toim.)

Tieteen yleistajuistaminen 29 9789524957786

Suomi, Kari ym. Fonetiikan ja suomen äänneopin perusteet 25 9789524955683Suominen, Jaakko ym. Sosiaalisen median lyhyt historia 29 9789524958165Suoranta, Juha Radikaali kasvatus 25 9789524955515Takala, Marjatta (toim.) Erityispedagogiikka ja kouluikä 29 9789524958899Tarasti, Eero Arvot ja merkit 24 9789524956116

Teppo, Annika (toim.)Afrikan aika: Näkökulmia Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan

29 9789524957304

Tiilikainen, Teija & Teemu Palosaari (toim.)

Integraation teoria 25 9789524955836

Tolonen, Tarja Nuorten kulttuurit koulussa 19 9789524955263Tuomala, Matti Julkistalous 29 9789524958936Törrönen, Maritta Onni on joka päivä: Lapsiperheen arki ja hyvinvointi 29 9789524957625

Vakkuri, Jarmo (toim.)Paras mahdollinen julkishallinto? Tehokkuuden monet tulkinnat

29 9789524956789

Vehmas, Simo Vammaisuus 25 9789524955393Vesala, Kari Mikko & Teemu Rantanen (toim.)

Argumentaatio ja tulkinta 25 9789524955928

Viinamäki, Olli-Pekka Eurooppahallinto ja Suomi 25 9789524955911Väliverronen, Esa (toim.) Journalismi murroksessa 25 9789524956796Väyrynen, Raimo Globalisaatiokritiikki ja kansalaisliikkeet 21 9789524955164Yritystukimusneuvottelukunta Konsernitilinpäätös yritystutkimuksessa 25 9789524958790Yritystutkimus ry Yritystutkimuksen tilinpäätösanalyysi 29 9789524959025

Page 53: Gaudeamus kevät 2016

Gaudeamuksen verkkokauppa on nimensä mukaisesti pikakirjakauppa: uusimmat kirjat toimitetaan jopa yhdessä arkipäivässä ja yli 60 euron tilaukset aina ilman postikuluja.

Osoite on helppo muistaa, se on

Gaudeamuksen verkkokauppa on tiedon ja tieteen aarreaitta

gaudeamus.pikakirjakauppa.fiVerkkokaupastamme löydät Gaudeamuksen koko valikoiman klassikoista kiinnostaviin uutuuksiin. Verkkokaupassa on myös eri teemakampanjoita, lahjavinkkejä ja löytöjä alehinnoin. Löydät ne aina kätevästi verkkokaupan etusivulta. Tarjous-kampanjoista tulee tieto aina myös Gaudeamuksen verkko- sivuille www.gaudeamus.fi ja Facebookiin.

Page 54: Gaudeamus kevät 2016

HELSINGIN YLIOPISTOKOULUTUS- JA KEHITTÄMISPALVELUT

YLIOPISTOLLISTA TÄYDENNYSKOULUTUSTA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN. TUTUSTU TARJONTAAMME:

WWW.HELSINKI.FI/TAYDENNYSKOULUTUS

P Eväät,pärjää

elämässähuomisen työ-

myösjoilla

Page 55: Gaudeamus kevät 2016
Page 56: Gaudeamus kevät 2016

Osoitelähde: Gaudeamuksen asiakas- ja osoiterekisteri

Jos vastaanottajaa ei tavoiteta, palautetaan: Gaudeamus Pl 1099 00101 Helsinki

Vuorikatu 7, 00100 Helsinki • Kirjakauppa p. +358 50 466 1012, [email protected]/gaudeamus.kirjakahvi

Tavallista fiksumpi kahvila, tavallista herkullisempi kirjakauppaGaudeamus Kirja & Kahvi on kaupunkilaisten viihtyisä kohtaamispaikka Kaisa-talossa, Helsingin ytimessä. Kaikelle kansalle avoin tiedon ja herkkujen keidas.

Tapahtumia kirjoista, tieteestä ja niiden ympäriltä. Kirjatarjouksia moneen lukunälkään. Oman keittiön tuoreita herkkuja lounaalle ja kahvihetkeen. Vitriinistä mukaan myös oivia välipaloja opiskelun tai työpäivän vauhdittajaksi.

Tervetuloa!