futsal christmas 2013

16
futsal christmas FC YPA ry:n jalkapallolehti 14.12.2013 SIVU 3 Super-Jarkin paluu parrasvaloihin Kaksi isoa junnu- turnausta Ylivieskassa SIVU 5 Legendoja jo eläessään SIVU 11 Onko jalkapallo parasta liikuntaa? SIVU 9 TÄSSÄ LEHDESSÄ Sievi Futsalin miehet ovat pelanneet voittoisan alkukauden. Tässä joukkue luo henkeä ennen KaDy-vieraspelin voittomaalikilpailua. Se tuotti tulosta: KaDy kaatui rankkareilla. Ylivieskan Pallon ja FC YPA:n historiassa on kaksi kasvattia, jotka ovat päässeet myöhemmin urallaan juhli- maan jalkapallon Suomen cu- pin voittoa. Näistä Ari-Pekka Roiko teki sen jopa kahdesti: ensin vuon- na 1999 FC Jokereissa ja sitten vuonna 2001 FC Atlantiksessa. 24-vuotias Ville Saxman oli Rovaniemen Palloseuran cup- taipaleella ratkaisevassa roolis- sa, sillä hänen 56. peliminuu- tin laukauksensa toi RoPS:lle jatkopaikan isolta ja mahtaval- ta HJK:lta. Tällöin pelattiin cupin kuudetta kierrosta. Loppuottelun Saxman seu- rasi vaihtopenkiltä, sillä hän oli vasta toipumassa takarei- sivaivastaan. Saxman näki, kuinka RoPS vei cup-pystin 2−1-lukemilla Kuopion Pal- loseurasta. Ville Saxman ja arvokas Suo- men cupin kiertopalkinto. Saxman nosti kannun toisena ypalaisena SIVUT 6–7

Upload: jalkapalloseura-fc-ypa-ry

Post on 07-Mar-2016

225 views

Category:

Documents


6 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

Page 1: Futsal Christmas 2013

futsal christmasFC YPA ry:n jalkapallolehti

14.12.2013

SIVU 3

Super-Jarkin paluu parrasvaloihin Kaksi isoa junnu-

turnausta Ylivieskassa

SIVU 5Legendoja jo eläessään

SIVU 11Onko jalkapallo parasta liikuntaa?SIVU 9TÄ

SSÄ

LEHD

ESSÄ

Sievi Futsalin miehet ovat pelanneet voittoisan alkukauden. Tässä joukkue luo henkeä ennen KaDy-vieraspelin voittomaalikilpailua. Se tuotti tulosta: KaDy kaatui rankkareilla.

Ylivieskan Pallon ja FC YPA:n historiassa on kaksi kasvattia, jotka ovat päässeet myöhemmin urallaan juhli-maan jalkapallon Suomen cu-pin voittoa.

Näistä Ari-Pekka Roiko teki sen jopa kahdesti: ensin vuon-na 1999 FC Jokereissa ja sitten vuonna 2001 FC Atlantiksessa.

24-vuotias Ville Saxman oli Rovaniemen Palloseuran cup-taipaleella ratkaisevassa roolis-sa, sillä hänen 56. peliminuu-tin laukauksensa toi RoPS:lle jatkopaikan isolta ja mahtaval-ta HJK:lta. Tällöin pelattiin cupin kuudetta kierrosta.

Loppuottelun Saxman seu-rasi vaihtopenkiltä, sillä hän oli vasta toipumassa takarei-

sivaivastaan. Saxman näki, kuinka RoPS vei cup-pystin 2−1-lukemilla Kuopion Pal-loseurasta.

Ville Saxman ja arvokas Suo-men cupin kiertopalkinto.

Saxman nosti kannun toisena ypalaisena

SIVUT 6–7

Page 2: Futsal Christmas 2013

2

Puutteellisista olosuhteista

menestykseen

Alueellinen jAlkApAllolehtiFUTSAL CHRISTMAS

WWW.FCYPA.COM

Sievi Futsal on vakiinnuttanut paikkan-sa Suomen Futsal-liigan kärkijoukois-sa. Kahtena edellisenä kautena SiFu on päättänyt liigakautensa neljänteen si-jaan ja tämä kausi on käynnistynyt len-nokkaasti. SiFu johtaa liigaa ainoana tappiottomana joukkueena, kun reilu neljännes runkosarjapeleistä on takana.

Joukkue on henkisesti, fyysisesti ja pe-lillisesti vahva, taitava ja motivoitunut. Tällä joukkueella on kaikki mahdolli-suudet tehdä menestyksen osalta täkä-läistä futsalhistoriaa. Uskon, että jouk-kue on tähänastisen liigahistorian vah-vin Sievi Futsal. Historiaan liittyen Ala-suutarin veljekset ovat jo tälle syksylle tehneet futsalhistoriaa: Juho, Arto ja Jaakko pelasivat samassa pelissä kunnos-tautuen kaikki maalinteossa!

Futsal on syntynyt alueellamme jalka-pallon talviharjoitusmuotona. Tilantee-seen, jossa jalkapalloilijoilla ei ole ollut täysimittaista talviharjoitushallia. Sievin Monitoimihallin valmistuttua keväällä 2002 syntyi alueelle puitteet, jotka pa-ransivat jalkapallon talviharjoittelua ja

mahdollistivat uuden menestyksekkään kilpaurheilulajin, futsalin, synnyn FC YPA:n siipien suojaan.

Vaikka futsal on syntynyt Sievi Futsa-lin osalta ikään kuin sivutuotteena jal-kapallon puutteellisista talviharjoittelu-olosuhteista, se on kehittynyt huimas-ti ja lunastanut paikkansa niin pelaajien kuin yleisönkin mielissä. Laji on vauh-dikas ja mielenkiintoinen − pelissä sat-tuu, tapahtuu ja maaleja syntyy. Kentäl-lä − ja välillä kentän ulkopuolellakin − tapahtuu monenlaista tunteita herättä-vää. Pelaajien tekninen ja taktinen taitu-ruus tulee pienellä kentällä hyvin esiin, ja SiFu:n omat tähdet tuikkivat.

FC YPA päivittää omaa strategiaansa. Yhtenä tavoitteena on edustusjoukkuei-den menestys valtakunnallisissa sarjois-sa. Tämä tarkoittaa molempia lajeja: jal-kapalloa ja futsalia. Jalkapallossa tavoit-teena on paikka Ykkösessä ja futsalissa edelleen liigamenestyksen tavoittelu. Haasteena on jatkossa lajien yhteenso-vittaminen, koska kilpailukaudet limit-tyvät entistä enemmän sekä syksyisin et-

tä keväisin. Seuraväen yhteinen tehtävä on löytää ratkaisuita, jotka tukevat mo-lempien lajien menestystä.

Futsalkausi 2013−14 on siis alkanut Si-Fu-merkkisesti. Hyväkin joukkue tar-vitsee menestyäkseen yleisön tuen. Suunnataanpa siis matkaamme Sievin Monitoimihallille SiFu:n peleihin ja otetaan katsomossa se kuuluisa ”ylimää-räisen pelaajan” rooli kannustamalla ää-nekkäästi kotijoukkuetta! Aivan kuten sieviläiset nuoret rumpuineen tekevät siellä Sievin hallin kuuluisassa voimis-telumontussa. Se on esimerkillistä koti-joukkueen kannustusta, jota pelaajatkin arvostavat.

* * *

Toivotan Sievi Futsalin kannattajille, tukijoille ja pelaajille taustajoukkoineen rauhallista joulua ja menestyksekästä vuotta 2014! Sievin Monitoimihallilla tavataan!

Kai PerttuFC YPA ry:n puheenjohtaja

FUTSAL CHRISTMASJulkaisija: Jalkapalloseura FC YPA ry Toimitus: Veli-Pekka Somero (vast.), Timo Karjalainen, Mikko RahjaIlmoitusmyynti: FC YPA markkinointitiimiPainos: 9 500 kpl Jakelu: Ylivieska, Sievi, AlavieskaSivunvalmistus: Solart.fi Painopaikka: Botnia Print, Kokkola

FC YPA:n toimistoJuurikoskenkatu 4, Ylivieska

Avoinna: ma-to klo 10-16, pe klo 10-14Postiosoite: PL 183, 84101 Ylivieska

Puhelin: (08) 424 890Fax: (08) 424 880

e-mail: [email protected]: www.fcypa.com

Jalkapallo:Miehet, edustus:• Valmentaja: Jani Sarajärvi• 040 707 35 25• [email protected]• Joukkueenjohtaja: Harri Ståhle• 050 361 81 83• [email protected]

FC YPA Akatemia:• Yhteyshenkilö: Sami Hautakoski• 040 528 92 37• [email protected]

FC YPA III:• Joukkueenjohtaja: Henri Korhonen• 040 823 59 24• [email protected]

FC YPA IV:• Joukkueenjohtaja:

Antti Mäntysaari• 044 355 90 36• [email protected]

Naiset:• Valmentaja: Petri Määttänen• 0400 995 961• [email protected]

Naiset, harraste:• Valmentaja: Sini Hemmilä

• 040 520 84 76• [email protected]• Joukkueenjohtaja:

Susanna Kukkola• 044 525 50 75• [email protected]

B-pojat (97-98):• Valmentaja: Jarno Suhonen• 044 335 33 59• [email protected]• Yhteyshenkilö: Jukka Syrjälä• 050 593 76 87

B-tytöt (96-98):• Valmentaja: Jari Ristiluoma• 040 535 34 27• [email protected]• Joukkueenjohtaja: Eija Niemelä• 045 632 52 64• [email protected]

C-pojat (99):• Valmentaja: Mika Mattila• 0440 660 116• [email protected]• Joukkueenjohtaja: Raimo Mattila• 040 577 77 90• [email protected]

C-tytöt (99-00):• Valmentaja: Pasi Hilli

• 0440 333 580• [email protected]

C-pojat (00-01):• Joukkueenjohtaja: Hannele Perkkiö• 044 294 77 76• [email protected]

D-tytöt (01-02):• Valmentaja: Anu Vuolukka• 044 502 01 55• [email protected]• Joukkueenjohtaja:

Hannu Savukoski• [email protected]

D-pojat (02):• Valmentaja: Sami Saarilampi• 044 256 52 06• [email protected]• Joukkueenjohtaja: Asko Eerola• [email protected]

E-pojat (03):• Valmentaja: Harri Aurema• 044 507 33 53• [email protected]• Joukkueenjohtaja: Päivi Pyykönen• [email protected]

E-tytöt (03-04):• Valmentaja: Jarkko Vuollet• 046 611 20 53

[email protected]• Joukkueenjohtaja: Maija Huuha• 050 327 13 39• [email protected]

E-pojat (04):• Valmentaja: Jari Ristiluoma• 040 53 53 427• [email protected]• Joukkueenjohtaja: Sini Hemmilä• 040 520 84 76• [email protected]

F-pojat (05-06):• Valmentaja: Petri Kinnunen• 040 581 01 11• [email protected]• Joukkueenjohtaja: Jari Järvi• 040 673 81 82• [email protected]

F-tytöt (05-06):• Valmentaja: Susanna Kukkola• 044 525 50 75• [email protected]• Joukkueenjohtaja:

Hannele Koutonen• 040 412 28 32• [email protected]

G-pojat 07-08:• Valmentaja: Jarno Suhonen

• 044 335 33 59• [email protected]

Prinsessafutis:• Valmentaja: Jarno Suhonen• 044 335 33 59• [email protected]

Kyky- ja taitokoulut:• Valmentaja: Kimmo Mattila• 050 599 51 13• [email protected]

Futsal:Sievi Futsal:• Valmentaja: Jani Sarajärvi• 040 707 35 25• [email protected]• Joukkueenjohtaja:

Veli-Pekka Somero• 0400 890 348• [email protected]

Sievi Futsal II:• Valmentaja: Juuso Mattila• 040 773 84 36• [email protected]• Yhdyshenkilö: Mikko Lukkarinen• 0400 441 210• [email protected]

Koulujen liikuntakerhoja, prinsessafutista sekä nuorimpi-en poikien (07/08) ohjaamista. Jarno Suhonen toimii ohjaajana ruohonjuuritasolla. FC YPA on mukana järjestämässä alakou-luille liikuntakerhoja, ja tässä Jarno Suhosella on suuri rooli.

FC YPA on myös aloittanut kaikkein nuorimpien ikäluokki-en harjoitukset Suhosen johdol-la. Vuonna 2007-2008-synty-neet tytöt ja pojat ovat aloittaneet leikinomaisen tutustumisen pyöreään pelivälineeseen .

Ylivieskalaistunut turkulainen Jarno Suhonen vetää pojille kah-

det treenit viikossa. Suhosella on apunaan ainakin Antti Kukko-la ja Kimmo Kariniemi. Pojat harjoittelevat keskiviikkoisin kello 17−18 Katajan koululla ja torstaisin kello 18.30−19.30 Kiviojan koululla.

Tytöt, joiden harjoittelu kul-kee Prinsessafutiksen nimel-lä, treenaavat torstaisin kello 17.30−18.30 Kiviojan koululla. Ohjaajina toimivat Suhonen ja Sara Ståhle.

Kumpiinkaan harjoituksiin ei tarvita ennakkoilmoittautumi-sia.

Liikuntakerhot ja nuorimmat ikäluokat toiminnassa

Kiviojan alaluokkalaiset liikunnan lumoissa Jarno Suhosen ohjauksessa.

FC YPA:n ja Sievi Futsalin joukkueiden yhteyshenkilöt

Page 3: Futsal Christmas 2013

3FUTSAL CHRISTMAS

Jani Sarajärvi aloitti syksyllä myös Sievi Futsalin päävalmen-tajana toimittuaan ensin viime kesän FC YPA:n jalkapallo-joukkueen vastuunkantajana. Sarajärven mielestä uusi tehtä-vänkuva on tuntunut mielen-kiintoiselta ja haastavalta.

”Olen iloinen, että saan olla ra-kastamieni lajien mukana ja tun-tea hien sekä linimentin hajun pukukopissa ennen peliä. Lisäksi pelaajien ja taustojen huonot jutut naurattavat ja saavat aina iloiselle mielelle.”

Tavoitteet futsalin puolella on samat kuin jalkapallossa eli pelaajien ja pelin kehittäminen sekä menestyminen.

”Työskentelen sen eteen, että meillä on positiivinen ja kehit-tymishaluinen meininki. Halu-an myös kehittää omaa futsal-tietoutta.”

Lajin vaihto lennosta futsalis-ta jalkapalloon sujui Sarajärven mukaan hyvin.

”Pelaajat olivat henkisesti vah-voja ja tekivät sen mitä pitikin. Tästä suuri kiitos kuuluu pelaa-jien lisäksi myös koko tausta-tiimille!”

Vahvistuksia Suomesta ja ulkomailta

Tulevan jalkapallokauden pa-

lasetkin alkavat loksahdella pai-koilleen.

”Ensimmäinen harjoituspeli on sovittu ja pelaajasopimuksia on jo kymmenen (toim. huom. tilanne 9.12.2013), joten olem-me huomattavasti paremmissa lähtöasetelmissa kuin viime vuonna. Ensi kauden joukku-etta rakennetaan koko ajan ja useat pelaajat ovat kertoneet ha-luavansa jatkaa meillä. Lisäksi

monet ulkopuoliset pelaajat ovat olleet kiinnostuneita tulemaan joukkueeseemme.”

Uusimpina joukkueeseen liit-tyi vanha tuttu Juho Alasuutari, 23, maalivahti Juuso Kevari, 21, ja oma kasvatti Mikko Lukka-rinen, 20.

Sarajärven mukaan ensi kau-deksi pelaajarintamalla tulee ta-pahtumaan muutoksia, mutta silti FC YPA on rakentamassa

vahvaa joukkuetta.”Viime kauden pelaajista näillä

näkymin joukkueessa eivät jatka Luis Morrison-Derbyshire, Le-roy Maluka sekä Nikola Erceg. Sopimusuutisia tullaan julkaise-maan pikkuhiljaa − vahvistuksia tulee todennäköisesti sekä Suo-mesta että ulkomailta.”

Pelaajahankinnoista edustus-joukkueessa vastaa kolmikko manageri Martti Saarela, toi-

minnanjohtaja Jami Ruhkala sekä Sarajärvi itse.

”Olen työnkuvani puoles-ta eniten yhteyksissä pelaajiin. Mietimme yhdessä, miten kun-kin pelaajan kohdalla etenemme, mutta Martti ja Jami neuvottele-vat sopimukset.”

Veikkausliigassa mittavan pelaajauran pelannut Sarajärvi kertoo hyödyntävänsä myös pää-sarjatason kontakteja työssään ja

seuraavansa Veikkausliigan tilan-netta tarkasti.

”Pelaajista taistelevat kuiten-kin myös muut seurat, jotka sijaitsevat isoissa kaupungeissa ja omaavat suuremmat resurs-sit. Me houkuttelemme pelaajia omilla vahvuuksilla eli vahvalla taustaorganisaatiolla sekä kehit-tävällä harjoittelulla ja pelityy-lillämme.”

Tästä voidaan tehdä johtopää-tös että ensi kaudella nähdään entistä nälkäisempi, kokeneempi ja viisaampi FC YPA Jani Sara-järven johdolla!

FC YPA:n sopimusti-lanne 9.12.2013:

Radik Ahkmetkhanov, Dragan Pejic, Sasa Savic, Radojko Co-lovic, Juho Alasuutari, Mikko Lukkarinen, Rami Tirkkonen, Juuso Kevari (mv), Juha Ansa-maa (mv ja mv-valmentaja) ja yksi ulkomaalainen, jonka so-pimusta ei ole vielä julkistettu.

Eletään vuoden 2013 tammi-kuuta. Tarkalleen ottaen on 9. päivä ja perjantai kello 19.30.

Sievi Futsal on kriisissä, vii-konloppuna tiedossa tuplapelit, maalivahteja joukkueessa tasan nolla ja vielä kaiken lisäksi seu-raavaan peliin Porissa aikaa enää noin 16 tuntia.

Miika Toivola ilmoitti per-jantai-iltana, ettei ole pelikun-toinen, Miikka Isosalo ei ollut käytettävissä ja Matti Rissanen oli pelaajalakossa. Tilanne oli vähintäänkin haastava.

”Olin lasteni kanssa viikon-lopun ruokaostoksilla ja mietin kaupan hyllyjen välissä, että mis-tä ihmeestä voitaisiin saada vielä maalivahti tähän hätään. Kävi jo sekin vaihtoehto mielessä, että heitetään pyyhe kehään”, FC YPA:n toiminnanjohtaja Jami Ruhkala kertoo.

Vasta yhdeksäs nu-mero tärppäsi

Niin ei käynyt, vaan tästä ta-pahtumaketjusta muodostui episodi, jota Ruhkala ei tule koskaan unohtamaan.

”Olin soittanut jo kahdeksalle maalivahdille ja jokaisen vastaus oli kieltävä. Viimeisenä oljen-kortena oli FC YPA:n kasvat-ti Toni Soinin lupaus kysyä turkulaisilta tutuiltaan, olisiko

jollain Jarno Suhosen, jonka nimen Toni oli joskus kuullut, puhelinnumeroa.”

Hetken kuluttua Ruhkalan käsissä oli Suhosen puhelinnu-mero. Hän oli siis Toni Soinin kadettikoulun harjoitteluajan tuttavan tuttava.

Ruhkala sai Suhosen kiinni klo 20 aikoihin. Jostain syystä Jarno Suhonen halusi auttaa ventovie-rasta seuraa ja täysin outoa jouk-kuetta todeten Turun murteella:

”No kyl mää voin sit tulla auttaan.”

Rahalla ei ollut mitään teke-mistä myöntymisen kanssa, kos-ka FC YPA maksoi vain sovitut polttoainekorvaukset Suhoselle.

Kaikkien aikojen maalipyssy

Tuli lauantai ja ensimmäisenä Porin peli, jossa Suhonen esit-ti avausjakson jälkeen maagisia otteita ja ottelu päättyi Sievi Fut-salin 2−3 voittoon. Sunnuntaina edessä oli ottelu Toijalassa, jossa Sievi Futsal venyi 2−6 voittoon huikean maalivahtipelin siivit-tämänä.

Loppukausi olikin sieviläishis-toriaa: Suhosen ja Miika Toivo-lan torjunnat siivittivät SiFu:n vaikeasta tilanteesta kuiville, pu-dotuspeleihin ja lopulta sarjan neljänneksi.

Miten pelit sitten sujuivat niin hyvin, vaikka otit hypyn kohti tuntematonta, erittäin nopealla aikataululla, Jarno Suhonen?

”Vastaanotto oli uskomaton, ja oli kunnia saada pelata yhdessä Suomen parhaista futsal-jouk-kueista. Ase hyviin suorituksiin oli oma kokemus, itseluottamus, usko joukkueen mahdollisuuk-siin sekä koko seuralta saatu luotto.”

Näiden pelien jälkeen Ruhkala keksi lisänimen ”Super-Jarkki”, koska Suhonen sai näillä teoil-laan epäitsekkään pelaajan ja sankarin maineen.

Ruhkala jatkaa hehkutusta Suhosen avunannosta: ”Tämä tarina on uskomattomin tapah-tumaketju koskaan koko ural-lani ja tulen ikuisesti olemaan kiitollinen Super-Jarkille hänen avustaan meitä kohtaan.”

Yhteensattumien summaa oli myös se, että Ruhkalalla ei ollut lempinimen keksimisvaiheessa tietoa Suhosen isästä, Heikistä, jonka lempinimi pelaajauran ai-kana oli ”Super-Hessu”.

Heikki Suhonen on nelin-kertainen jalkapallon Suomen mestari sekä vieläkin kaikkien aikojen eniten maaleja tehnyt pelaaja SM-sarjassa, yhteensä 206 maalia 247 ottelussa. Hän on pelannut lisäksi 20 ottelua Suomen A-maajoukkueessa. Maaleja syntyi kaksi.

”Jalkapallossa olen oppinut hä-neltä paljon, ja hän myös auttoi vaikeina hetkinä jatkamaan lajia, mutta ei silti koskaan tyrkyttänyt jalkapalloa” kommentoi poika-Suhonen isänsä roolia.

”Suomen paras futsal-seura”

Super-Jarkki teki comebackin Ylivieskaan futsal-kaudelle 2013−2014, koska halusi pa-rantaa omia suorituksiaan.

”Hyvillä mielin tulen takai-sin, koska viime kauden loppu oli omalta osaltani katastrofi ja halusin tulla tekemään SiFu:n kanssa historiaa tänä vuonna.”

(Mies on turhan itsekriittinen: torjuihan hän muun muassa GFT:n nollille välieräottelussa Sievissä)

Henkilökohtaisena tavoitteena Suhosella on tänä vuonna auttaa joukkuetta omilla torjunnoillaan sekä voittaa kauden viimeinen peli.

”Maali olisi myös kiva tehdä. Se taitaa puuttua vielä tältä ta-solta”, hän myhäilee.

Suhonen on pelannut Futsal-liigaa myös Turussa ja Porissa.

Tämän kauden vahvuuksiksi sieviläisillä hän näkee joukkue-hengen, taidon, yhtenäisyyden sekä loistavat taustajoukot.

”Yksinkertaisesti Suomen pa-

ras futsal-seura tällä hetkellä.”Parasta Ylivieskassa Suhosen

mukaan on ihmisten vieraan-varaisuus ja vastaanotto. Myös toimiston väki, pelaajat ja ylei-nen tapa toimia saavat mieheltä

kiitosta − lievästä kielimuurista (turkulainen vs. pohjalainen murre) huolimatta.

”Aivan huikeaa porukkaa kaik-ki, kenen kanssa olen jutellut.”

FC YPA:n edustusjoukkueessa vaihtuvuuttaKasassa kymmenen sopimusta: muun muassa Juho Alasuutari ja Juuso Kevari mukaan tiimiin

Jarno Suhonen palasi rikospaikalle SiFuun”Super-Jarkki” löi itsensä viime kaudella kannattajien sydämiin ja paljastui ”Super-Hessun” pojaksi

Jarno Suhonen puhkuu ja puhisee myös tällä kaudella Sievi Futsalin paidassa. Kuva: Leo Hynninen.

FC YPA:n edustusjoukkue vietti viime kesänä yhden maanantain golfin parissa Kalajoella. Kuvan joukkueesta jotkut jatkavat ensi kesänä, jotkut eivät.

facebook.com/fcypaylivieska

Page 4: Futsal Christmas 2013

4 FUTSAL CHRISTMAS

Elinkeinopalvelut Tuomo Vähäsarja 0440 171 743 Kj. Markku Koski 044 4883 200

Asunnot

Merja Haavisto 044 4883 318 Eeva Jukkola 044 4883 204

Tontit

Omakotitalotontit/ Katja Säily 044 4883 267

Teollisuustontit/ Paavo Hankonen 044 4883 262

Page 5: Futsal Christmas 2013

5FUTSAL CHRISTMAS

KUKA HÄN ON?

FC YPA:n C14-joukkue voitti viime kesänä Kokkola Cupin mestaruuden ensimmäisenä yli-vieskalaisena tyttöjoukkueena. Turnauksen voiton arvoa nostaa se, että Kokkola Cup on Suomen toiseksi suurin junioriturnaus heti Helsinki Cupin jälkeen. Viime kesänä mukana oli 214 joukkuetta.

Joukkueen valmentaja Pasi Hilli kertoo, että kyseisessä tur-

nauksessa yksittäisten pelaajien lisäksi myös koko joukkue kasvoi henkisesti:

”Opimme kannustamaan toi-sia ja emme lannistuneet tappi-osta, vaan sisuunnuimme em-mekä antaneet periksi missään vaiheessa”.

Joukkue hävisi ensimmäisen pelin Jyväskyläläiselle JyPKille 4−1, mutta turnauksen finaalissa FC YPA sai revanssin ja voitti jy-

väskyläläiset lukemin 0−1. Tur-nauksen aikana FC YPA myös viisi muuta joukkuetta: Solf IK:n Mustasaaresta, FC Unitedin Pie-tarsaaresta sekä TPV:n ja Ilvek-sen Tampereelta.

FC YPA:n poikajoukkueista ai-kaisemmin Kokkola Cupin ovat voittaneet D13-pojat (1981 syn-tyneet) vuonna 1994 sekä D12-pojat (1997 syntyneet) vuonna 2009.

Kokkola cupissa on vuosien saatossa pelannut joukkueita Suomen lisäksi muun muassa Saksasta, Espanjasta, Norjasta, Ruotsista, Englannista, Venäjäl-tä, Virosta ja Brasiliasta.

Nimekkäimmät turnaukseen osallistuneet seurat ovat FC Bar-celona Espanjasta ja Luton Town Englannista.

Turnaus järjestettiin viime ke-sänä 33. kerran.

FC YPA järjestää myös ensi vuonna Ylivieskassa kaksi: juni-orijalkapalloturnausta.

Toukokuun 17.−18. päivinä järjestetään Pohjois-Suomen

suurin junioriturnaus KP24 Ylivieska -cup, jossa kilpaillaan neljässä tyttöjen sekä kuudessa poikien sarjassa.

Syyskuun 27.−28. päivinä jär-

jestetään Next Year -cup viidessä eri poikien sekä kahdessa tyttö-jen ikäluokassa.

Next Year -cup on uuden-karhea konsepti, jossa juniori-

joukkueet voivat pelata heidän tulevan kautensa pelijärjestel-män mukaan. Esimerkiksi jos menneellä kaudella joukkue on pelannut 9 vastaan 9 -säännöillä, niin Next Year -cupiin he voivat tulla testaamaan taitojaan 11 vs 11 -peleihin.

Ylivieskassa järjestettävä tur-naus on siinä mielessä ainutlaa-tuinen, että mukana ovat kaikki ikäluokat, joissa sarjamuutoksia tulee, niin poika- kuin tyttö-joukkueetkin.

FC YPA:n juniorivalmennus-päällikkö Kimmo Mattila tote-aa, että Ylivieskassa järjestettävät turnaukset tuovat huomattavaa näkyvyyttä seuran lisäksi myös Ylivieskan kaupungille:

”Kaksi järjestämäämme turna-usta tuovat Ylivieskaan yhteensä noin 3 000 ihmistä sekä raha-määränä arvioituna yli 50 000 euroa, lähinnä kauppoihin ja ravintoloihin.”

Mistään pienistä lukemista ei siis puhuta, vaan FC YPA:n järjestämät turnaukset ovat erit-täin tärkeitä myös kunnallisella tasolla.

C14-tytöt kirjoittivat nimensä FC YPA:n historiaan

Turnaukset tuovat Ylivieskaan 3 000 ihmistä ja 50 000 euroa

Oliko aluksi hankalaa liittyä nivalalaisena ylivieskalaiseen seuraan?

Ei missään nimessä! Ylivieskassa otettiin avosylin vastaan.

Miksi juuri FC YPA ja Sievi Futsal?

Juniorina siirtyminen Ylivieskaan oli ainut järkevä vaihtoehto. Ylivieskalaisjoukkueet olivat hyviä monessa ikäluokassa, ja samalla se toi itselleni haastetta kehittyä. Olen onnistunut kehittymään täällä ja koko ajan nostamaan itseäni ylöspäin edustusjoukkueisiin ja sitten pelaavaan kokoonpanoon. Joten ei ole ollut hätää pois :)

Zlatan Ibrahimovic vai Ronaldo?

Ronaldo!

(Jalkapallovideopeli) FIFA vai PES ja lempijoukkue?

FIFA, ja Rahjan Mikon toteuttama FC YPA:n kauden 2013 joukkue ;)

Omat vahvuudet sekä heikkoudet?

Hyvä viimeistely, monsteri (=hyvä laukaus), fyysisyys ja röyh-keys kentällä. Huonoja puoli ei tietenkään ole :) Rauhallisuutta kaipaisin lisää sekä tekniikkaa ja nopeutta.

Taitavin vastustaja ketä vastaan olet pelannut?

Tatu ”Lionel Mauno” Ahonen.

Jatkatko ensi kaudella myös jalkapallon parissa Ylivieskassa?

Kaikki tiet ovat avoinna! Saa nähdä mihin suuntaan jalka lähtee viemään.

Tuleeko Nivalasta taitavia pelaajia?

Tulee!

Paljonko nousee penkistä?

Tanko taitaa pienen taistelun jälkeen nousta.

Mistä lempinimi ”Rambo” kumpuaa?

Taitaa olla enon keksimä nimitys alun perin, joka juontaa juu-rensa yllättäen John Rambo -elokuvista :)

Ennätys pomputtelussa?

14 ;)

Onko totta että omistat joukkueen suurimman hauiksen?

On! Siihen hauikseen on vielä monella pojalla matkaa.

Tavoitteet tälle kaudelle ja tulevaisuuteen? Joukkue ja henki-lökohtainen?

Futsalissa ottaa se ensimmäinen mitali ja kultaisena totta kai. Onnistua kentällä mahdollisimman hyvin ja antaa kavereille minttua maalille ;) Jalkapallo tavoitteet asetetaan sitten, kun sen aika koittaa.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Pelata pleikkaria kavereitten kanssa. Ja tottakai tyttöystävän kanssa ajanvietto on mieluista ;)

Kumpi värjää useammin hiukset, sinä vai parempi puolisko?

Minä ;)

Suosikki TV-ohjelmat TOP3?

Salkkarit, totta kai, ja Simpsonit, muita en katso.

Fanit kysyivät Facebookissa, Rami Tirkkonen vastasi

Rambo #14

Pasi Hillin (ei kuvassa) valmentama C14-tyttöjoukkue juhli Kokkola Cupin voittoa menneenä kesänä. Kuva: Henri Tiensuu.

FC YPA:n ja Oulaisten Huiman pojat mittelivät taitojaan toukokuussa KP24 Ylivieska Cupissa.

Page 6: Futsal Christmas 2013

6 FUTSAL CHRISTMAS

99,-

alk.

7990(110,-)

1490(29,90)

9990(159,-)

URKKALELUSTA LADULLE

North BendKoko perheen alusasusetti• kosteutta siirtävä• lämmin• toimiva!

Aikuisten ja lasten maasto-hiihtosuksipaketti

Craft Entry setLasten hiihtopuku

Adria tai AdolfoNaisten ja miesten sään-kestävät ja hengittävät softshell-hiihtoasut

• myös D-kaavalla

• eri värejä

• lasten koot

PALVELEMMEMA–PE 9–20LA 9–18SU 12–18sis. sukset, siteet,

monot ja sauvat

Myös

pinkkinä

FISCHER SUKSIPAKETTI PERINTEISEEN

FISCHER SPRINT CROWN JR SUKSIFISCHER XC-BINDING XC NIS JR SIDEFISCHER XJ SPRINT JR KENKÄ 149,-

(218,80)

FISCHERSUKSIPAKETTI

SALOMON SUKSIPAKETTI LUISTELUUN

SALOMON EQUIPE 7 SKATE SUKSISALOMON SNS PILOT SPORT SKATE SIDESALOMON ACTIVE 8 TAI VITANE 8 KENKÄ 299,-

(407,-)

SALOMONSUKSIPAKETTI

LAPSILLE

AIKUISILLE

Savarinväylä 6, Ylivieska p. (08) 420 640www.urheilujalelu.�

Miesten Futsal Kolmoses-sa esiintyy kaksi ylivieska-laislähtöistä joukkuetta. FC YPA:n B-juniorit pelaavat emäseuran nimellä, Sievi Futsal II taasen seuraa liiga-SiFu:n jalanjälkiä.

Joukkueet kohtasivat jo sar-jan avausturnauksessa. Otte-lu päättyi melkoiseen maali-iloitteluun ja lukemiin 8−8.

Avausturnauksen toisessa ottelussaan FC YPA B hävisi niukasti Haapajärven Kiiloil-le maalein 3−4. SiFu II taasen murskasi luotolaisen LBK:n 14−1.

SiFu II:ssa on noin kym-menkunta pelaajaa. Myös FC YPA:n edustusjoukkueen maalivahdin, Juuso Kevarin, on huhuttu liittyvän lähiai-koina joukkueeseen − kent-täpelaajana.

Miesten Futsal Kolmosessa pelataan yksinkertainen sarja turnausmuotoisina tapahtu-mina. Sarjan voittaja karsii pääsystä alueelliseen Futsal Kakkoseen.

Alapäässä on sen sijaan ankara meininki. 13 jouk-kueen joukosta sijalle kuusi ja huonommin sijoittuneet joukkueet putoavat suoraan Futsal Neloseen.

Kun vielä viime kaudella mies-ten Futsal-liigan välierissä riitti kaksi voittoa finaalipaikkaan, tällä kaudella siihen tarvitaan kolme voittoa. Systeemi on siis paras viidestä.

Finaalissa pelataan myös kol-mesta voitosta − samoin kuin kaudella 2012−2013. Vielä puo-livälierissä jatkoon riittää kaksi voittoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että se-kä välierissä että finaalissa tulee

väistämättä eteen yksi arkipäivän peli. Kolmannet osaottelut on sijoitettu keskiviikolle.

Runkosarjan jälkeinen sarja-järjestelmä on sekin erilainen kuin viimeksi. Tällä kaudella runkosarjan voittaja saa valita vastustajansa joukkueista, jotka sijoittuvat runkosarjassa sijoil-le 5−8 (viimeksi voittaja va-litsi sijoilta 7−8). Sen jälkeen runkosarjan kakkonen valitsee kolmesta jäljellä olevasta ja niin

edelleen.Puolivälieräpelien valintatilai-

suus pidetään Suomen Pallo-liiton toimistossa maanantaina 24. maaliskuuta. Runkosarjan viimeinen kierros pelataan edel-tävänä lauantaina.

Mikäli Suomen mestaruuden ratkaisu venyy viidenteen otte-luun, pelataan se vasta sunnun-taina 27. huhtikuuta − viikkoa myöhemmin kuin viime kau-della.

Sievi Futsalin pistepörssi 8.12.2013 Ottelut Maalit Syötöt PisteetNikola Erceg 9 8 19 27Radik Ahkmetkhanov 8 9 9 18Joni Pakola 6 9 6 15 Rami Tirkkonen 7 10 4 14Juho Alasuutari (C) 9 5 6 11Arto Alasuutari 9 7 2 9Jani Sarajärvi 8 5 3 8Ville Saxman 2 3 0 3Sasa Savic 1 2 1 3Dragan Pejic 1 2 0 2Miika Toivola (mv) 9 0 2 2Jaakko Alasuutari 6 1 0 1Tero Kupari 5 1 0 1Jarno Suhonen (mv) 6 0 0 0Mikko Lukkarinen 2 0 0 0Miikka Isosalo (mv) 1 0 0 0Juuso Kevari (mv) 1 0 0 0Marko Pirnes (mv) 1 0 0 0

Kiihkeitä paikallisiaKolmosessa

Välieräpelien määrä nousi miesten Futsal-liigassa

SiFu-vahti Miika Toivola on aloittanut kauden upeasti. KaDy-vieraspelissä hän keskittyi rankkareihin näin persoonallisella tavalla.

Sievi Futsal esiintyy tällä kaudella suurin piirtein tällä miehistöllä.

Page 7: Futsal Christmas 2013

7FUTSAL CHRISTMAS

10 Nikola Erceg”Kunnostautunut alkukaudesta syöttökoneena. Taitava, tempe-ramenttinen, hyvä taistelija. Tär-keä palanen joukkueessa.”

4 Elmer Kääntä”Pitkänhuiskea vuosimallin -97 Peter Crouch -tyyppi, joka esi-kuvansa tavoin on myös vahva jalalla. Menee treeneissä jatku-vasti eteenpäin. Nilkkavamma piti hetken sivussa marraskuus-sa.”

5 Radik Akhmetkhanov ”Moneen otteeseen vastustaji-en toimesta kirottu ja kiitelty pelaaja. Jos ei paras Suomen liigassa, ainakin yksi parhais-ta. Laukoo molemmilla jaloilla ikäviä pommeja. Erinomainen myös puolustussuuntaan.”

1 Miikka Isosalo, mv”Monivuotinen ykköstorjuja on keskittynyt kahden tutkin-non suorittamiseen. Tarvittaessa käytössä. Fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan. Treeni-en perusteella pallotkin pysähty-vät entiseen malliin.”

6 Jarno Suhonen, mv”Super-Jarkki löi viime kevää-nä itsensä läpi kannattajien sydämiin. Jäänyt alkukaudesta erinomaisesti pelanneen Miika Toivolan varjoon. Hyvään kun-toon itsensä treenannut mies on jälleen keväällä kova.”

22 Joni Pakola”Kaksinkertainen Suomen mes-tari halajaa mitalia kotiseuras-saan. Elegantti luottopelaaja, joka haastaa Akhmetkhanovin joukkueen kovimmassa laukauk-sessa. Hyvä puolustajakin.”

19 Mikko Lukkarinen ”Kävi auttamassa ykkösryhmää alkukaudesta. Tällä hetkellä re-servissä kakkosjoukkueen mu-kana Kolmosessa.”

7 Arto Alasuutari”Veljessarjan vanhin on saanut vastuuta ykkösvitjassa ja on kiit-tänyt maaleillaan valmennusjoh-toa. Taitava. Hyvä haistamaan maalipaikat.”

9 Tero Kupari ”Juho Alasuutarin ikätoveri tuli ryhmään viime kauden myller-ryksessä. Potentiaalinen futsal-pelaajan prototyyppi. Avasi jo maalitilinsä Futsal-liigassa. Tois-taiseksi vielä parempi treeneissä kuin peleissä.”

8 Dragan Pejic”Serbialainen kyläpäällikkö avasi kauden kahdella maalilla. Odottelee reservissä vuoroaan. Aina valmiina auttamaan jouk-kuetta. Viime loppukauden kapteeni nauttii suurta arvos-tusta tiimipelaajana.”

3. Atte Häivälä ”B-juniori, joka kasvaa korkoa jokaisessa harjoituksessa. Hyvä vasemman jalan potku.”

11 Juho Alasuutari (C)”Näyttää kapteenina esimerkkiä sekä pukukopissa että kentällä. Ei luovuta koskaan. Loistava kat-koja, mutta osaa myös rakentaa ja hyökätä. Lähes korvaamaton.”

12 Miika Toivola, mv ”Kehittynyt viime kaudesta hui-masti. Ollut joukkueensa tu-kipilari. Isokokoinen, peittävä maalivahti, jonka raajat liikkuvat silti nopeasti. Tammikuussa ar-meijaan.”

14 Rami Tirkkonen”Huikea harppaus edelliskaudes-ta. Laukaukset lähtevät edelleen lujaa, mutta nyt huomattavasti tarkemmin. Futsal-pallo pysyy entistä paremmin koukussa. Osaa maalinteon; neljä kaunista maalia Tammisaaressa on paras todiste siitä.”

13 Jani Sarajärvi”Kilometrejä on paljon takana, mutta Mr. Urheilullisuus on jyrännyt itsensä futsalissakin lii-gatasolle. Oppinut talon tavoille sekä valmennuksessa että kentäl-lä. Vahva kaksinkamppailuissa. Tehojakin tullut kivasti.”

2 Ville Saxman”Aikansa kaksinkertainen Vuo-den nuori futsal-pelaaja. Tila-päinen RoPS-apu, joka hallitsee lajin täydellisesti molempiin suuntiin kenttää. Hattutemppu Tammisaaressa puhuu puoles-taan.”

17 Jesse Heinonen”B-juniori, vasuri. Muiden ikäistensä tavoin suuria tulevai-suuden nimiä. Laukaus lähtee vihaisesti.”

16 Jaakko Alasuutari”Veljessarjan nuorin (16) hyp-päsi yllättäen pelaavaan ko-koonpanoon. Heti kuin ko-tonaan kentällä. Virheetöntä sijoittumista, uskaliaita harhau-tuksia. Uran avausmaali syntyi kovimmassa mahdollisessa pai-kassa, Espoossa.”

Sievi Futsal kaudella 2013-2014

Jani SarajärviVastuuvalmentaja

Juuso MattilaKakkosvalmentaja

Veli-Pekka SomeroJoukkueenjohtaja / huoltaja

Kimmo MattilaValmennuskonsultti

Sievi Futsalin loput ottelut runkosarjassa• Su 15.12. Sievi Futsal − TPK (Turku) klo 16• La 21.12. Ilves FS (Tampere) − Sievi Futsal klo 15• La 11.1. SoFo (Somero) − Sievi Futsal klo 16• La 18.1. Sievi Futsal − KaDy (Jyväskylä) klo 16• La 25.1. KylVe (Akaa) − Sievi Futsal klo 15• La 1.2. Sievi Futsal − FC Rauma klo 16• Su 9.2. Sievi Futsal − GFT (Espoo) klo 16• La 22.2. Sievi Futsal − ESC (Raasepori) klo 16• Ke 26.2. Sievi Futsal − Tervarit (Oulu) klo 19• Su 2.3. Mad Max (Valkeakoski) − Sievi Futsal klo 15• La 8.3. Sievi Futsal − Riemu (Jyväskylä) klo 12.30• La 15.3. TPK (Turku) − Sievi Futsal klo 15• La 22.3. Sievi Futsal − Ilves FS (Tampere) klo 15

Puolivälierien pelipäivät: la 29.3., su 30.3. ja tarvittaessa ke 2.4.Välierien pelipäivät: la 5.4., su 6.4., ke 9.4., tarvittaessa la 12.4. ja tarvittaessa 13.4.Finaalien pelipäivät: la 19.4., su 20.4., ke 23.4., tarvittaessa la 26.4. ja tarvittaessa su 27.4.

Page 8: Futsal Christmas 2013

8 FUTSAL CHRISTMAS

YHTEISTYÖLLÄ AVOIMUUTTA JA VOIMAA

Neste Ylivieska tarjoaa:

Mäntytie 1 Puh. (08) 422 100

AVOINNA ark. 6.30–22.00 su 9.00–22.00

Nyt myös pikkubussia tilausajoon, puh. 0400 382 874

Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!

Kahvi ja FazerTähtitorttu (VL)

Tarjous!

290yhteishintaan

Kahvi ja Vaasanjoulupulla (L)

Tarjous!

320yhteishintaan

Malaco TV Mixmakeissekoitus

Tarjous!

200-350gaseman valikoiman mukaan

ps290

HartwallTarjous!

280sis. pantin

plo

Appelsiini / Ananas light1,5 l / plo

Carlaketuulilasinpesuneste

5L 7,50€

Kiitos kuluneesta vuodesta 2013 .

Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014!

T. Sari ja Juha + henkilökunta

Page 9: Futsal Christmas 2013

9FUTSAL CHRISTMAS

Askel urheilullisuuteen ja jo-kaisen yksilön kehitykseen. FC

YPA:n kyky- ja taitokoulut ovat toimineet nykyisessä muodos-

saan reilut kaksi vuotta. Talvikaudella FC YPA:ssa toi-

mii neljä kyky- ja taitokouluryh-mää, joissa jokaisessa on 14−16 pelaajaa − tyttöjä ja poikia. Valmennuksesta vastaavat juni-orivalmennuspäällikkö Kimmo Mattila ja edustusjoukkueen päävalmentaja Jani Sarajärvi.

Jokaisella ryhmällä on talven aikana yksi jakso erityisesti ke-honhallintaa kehittävää treeniä niin sanottuna temppukouluna, jossa opetellaan muun muassa erilaisia permantovoimisteluliik-keitä ja hyppyjä liikuntatieteiden maisteri Sarajärven ohjauksessa.

Koululaisten kesälomien ai-kaan näitä ekstratreenejä on kaksi kertaa viikossa, ja ohjaajina toimivat myös edustusjoukku-een pelaajat.

Jalkapallo on monipuolista liikuntaa. Jalkapallo on jopa pa-rasta liikuntaa. Tällaiseen johto-päätökseen tuli Tomi Vänttinen lokakuussa julkaistussa tohtorin väitöskirjassaan, jonka aiheena oli juniorijalkapalloilijoiden fyy-sinen kehitys.

Yhtenä parhaimpana yleistaita-vuutta ja motoriikkaa kehittävä-nä lajina on pidetty telinevoimis-telua. Samalla kannalla on myös FC YPA:n valmennuslinjaus. Vänttisen väitöskirja kertoo, et-tä jalkapallo sinänsä on erityisen monipuolinen laji.

Helsingin Sanomat kysyi Vänt-tiseltä, miksi jalkapallo on niin hyvää liikuntaa.

”Jalkapallon kautta tulee yleis-taitoliikkumista, erityisesti kes-tävyyttä ja ketteryyttä. Yleensä mainitaan telinevoimistelu, kun puhutaan monipuolisesta urhei-lusta. Heidän taitonsa on kui-tenkin yksisuuntaista ja liikkeet etukäteen suunniteltuja. Näyt-tää hienolta, kun joku tekee puomilla liikkeen, mutta vielä

haastavampaa se olisi, jos joku olisi koko ajan tönimässä. Niin kuin palloilulajeissa tapahtuu”, vastasi Tomi Vänttinen.

Kuntoa ja taitavuutta”Jalkapallo kehittää koko ke-

hon hallintaa, johon pitää kyetä milloin tahansa ja missä tahansa olosuhteissa. Sellaisista taidois-ta olisi hyötyä kaikkien arjessa. Tutkimuksissa selvisi myös, että 11-vuotiailla jalkapallonpelaa-jilla kunto oli parempi kuin 17-vuotiailla normikoululaisil-la.”

Juniorijalkapalloilijoiden kun-nosta kertoo myös se, että pal-jonko pelaajat liikkuvat pelin tai harjoituksen aikana. FC YPA:n junioripelissä mitattiin, että kes-kiverto 13-vuotias pelaaja liik-kui 60 minuutin harjoituspelissä seitsemän kilometriä. Kaksissa 90 minuutin treeneissä sama pelaaja liikkui molemmissa viisi kilometriä. Jo tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että mikäli har-

joitukset organisoidaan hyvin, liikuntaa tulee paljon jokaiselle pelaajalle.

Jalkapallovalmennuksessa liikuntatieteiden tohtori Tomi Vänttinen korostaa yksilöajat-telua: ”Jokaiselle yksilölle pitäisi saada parasta mahdollista har-joittelua. Yksilö on kuitenkin aina se, joka kehittyy. Vasta ai-kuisiällä joukkueen pitäisi olla yksilöä tärkeämpi asia, eli ottelu-tuloksia ei saisi tuijottaa liikaa”, totesi Vänttinen HS:lle.

Kehittävä laji höntsääjälle

Liikuntatieteilijän näkökul-masta jalkapalloilu on kehittä-vä laji myös kuntourheilijalle. Höntsy-blogi kysyi Vänttiseltä, mitä hyötyä jalkapallosta voi-si olla kuntoilijalle, joka alkaa höntsätä jalkapalloa huvin vuok-si kerran pari viikossa.

”Paljon. Nopeus, ketteryys, voima ja kestävyys paranevat,

rasva vähenee, lihakset kasvavat, tasapaino paranee, verenpaine alenee, hengitys- ja verenkier-toelimistön toiminta tehostuu, veren rasva- ja kolesteroliarvot kohenevat, luusto voimistuu, so-siaalinen verkosto kasvaa, stressi ja ahdistuneisuus vähenevät ja pelaaminen on hauskaa. Hyö-tynä on siis terveempi ja haus-kempi elämä”, vastasi Vänttinen osoitteessa www.hontsy.fi.

FC YPA:n toiminnassa jokai-sen on mahdollista pelata jalka-palloa omalla tasollaan. Kilpa- tai harrastetasolla. Seniorina tai juniorina. Tervetuloa mukaan, toivoo www.fcypa.com.

Jalkapallo: monipuolista, jopa parasta liikuntaa

Kehonhallintaa temppukoulusta

Hyvää Joulua!Permantovoimisteluliikkeet ja erilaiset hypyt kuuluvat Jani Sarajärven (vas.) vetämän temppukoulun ohjelmistoon.

Jalkapallo lisää tohtorin väitöskirjan mukaan muun muassa pelaajan kestävyyttä ja ketteryyttä.

D-testit pakollisiksi! Urheilija ei tervettä päivää näe. Tässä kirjoituksessa käsittelen

yhtä tärkeää osaa palapelistä, josta terveys rakentuu. D-vitamiini vaikuttaa monella tasolla terveyteen ja samalla urheilijan suori-tuskykyyn.

D-vitamiinia on tutkittu paljon. Koko ajan kertyy lisää näyttöä siitä, että D:n puutteella on merkittävä osuus monien vakavien sairauksien, kuten syövän, sydäntautien ja diabeteksen, kehit-tymisessä. Toisaalta korkeat D-vitamiinitasot suojaavat monilta sairauksilta. D-vitamiinin tiedetään vaikuttavan ainakin 300 geeniin – joko aktivoimalla tai passivoimalla niitä. Jos geeneissä on alttiutta johonkin sairauteen, D-vitamiini voi kytkeä sen vaikutuksen pois päältä.

Urheilijan näkökulmasta tärkeää on flunssaa ehkäisevä vaikutus. Jalkapalloilijan näkökulmasta tärkeää on myös saada luut lujiksi.Elimistö saa parhaiten ja luonnollisinta D-vitamiinia auringon-valosta. Aurinkoisina päivinä touko-elokuulla näillä leveysasteilla klo 10-16 paljaalle iholle muodostuu D-vitamiinia 15 minuutissa jopa 250 mikrogrammaa, kun ollaan vähillä vaatteilla ilman au-rinkorasvoja. Muina vuorokauden- ja vuodenaikoina kannattaa matkustaa aurinkoisimmille seuduille etelään tai käyttää D3-vitamiinilisää – mieluiten öljykapseleina, tippoina tai suihkeena. Ruuasta D:n saanti on vähäistä.

Suomessa asiantuntijat ovat täysin erimielisiä siitä, kuinka paljon D-vitamiinilisää tarvitaan. Vaihteluväli on nollasta sataan mikrogrammaan päivässä. Virallinen suositus on kymmenen.

Suomalaisen neuvolajärjestelmän isän Arvo Ylpön johdolla aloitettiin D-vitamiinilisän antaminen lapsille 1920-luvulla, ja annostusohje oli 100 mikrogrammaa. Vuonna 1964 suositus alen-nettiin puoleen, 1975 taas siitä puoleen ja 1992 se pienennettiin 10 mikrogrammaan päivässä.

D-annosten sijaan huomio testauksiinD-vitamiinikiistelyissä tulisi oivaltaa, että oleellista ei ole an-

nosmäärä, vaan elimistön vitamiinitaso, joka on helppo selvittää D-testillä. Nyt tulisi siirtyä kiistelemään siitä, mikä on terveyden kannalta riittävä tulos D-testissä. Minimitasoksi monet tahot ovat määritelleet 40 tai 50 nmol/l. Kun tämä taso on saavutettu, ollaan viitearvoissa.

Matematiikan kokeessa arvosana 5- on viitearvoissa eli se on hyväksytty. Tarkoittaako 5- sitä, että riittävät taidot on opittu? Tarkoittaako D-testin tulos 40 nmol/l terveyden kannalta riit-tävän hyvää pitoisuutta? Asiaan perehtyneenä maallikkona voin vastata esittämiini kysymyksiin: Ei. Ei. Ei.

Yli 30 kansainvälisesti tunnettua D-vitamiinitutkijaa antoi äskettäin suosituksen D-vitamiinitason alarajasta (75 nmol/l) ja ihanteellisesta pitoisuudesta (125 nmol/l). Yhdysvaltain en-dokrinologiyhdistyksen suositus on 75–150 nmol/l. Miten näihin lukuihin päästään? Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että yksi mikrogramma D-vitamiinilisää päivässä nostaa tasoa yhdel-lä yksiköllä (nmol/l). Yksilölliset erot voivat olla huomattavia. Ne suomalaiset asiantuntijat, jotka pelottelevat D-myrkytyksellä, eivät ota kantaa siihen, paljonko D-pitoisuuden on oltava. Tok-sisuuden raja-arvo esim. HUS:n mukaan on 400 nmol/l, joten myrkytyksen pelko ei ole viisauden alku vaan loppu.

D-vitamiini sai julkisuutta urheilumaailmassa Chicago Black-hawksin NHL-mestaruuskaudella 2010. Edellisellä kaudella lää-kärit tutkivat pelaajien D-tasot ja kauhisteltuaan alhaisia lukemia määräsivät kaikille pelaajille 125 mikrogrammaa D-vitamiinia päivittäin. Mestaruuskaudella joukkue kärsi huomattavasti vä-hemmän vilustumistauteja kuin aiemmin.

On myös näyttöä siitä, että D-vitamiinilla reaktioajat nopeutu-vat, lihasvoima kasvaa ja kestävyys paranee

Tavanomaisesta kolumnista poiketen merkitsen käyttämäni lähteet näkyviin, jotta aiheesta kiinnostuneet voivat syventää tietojaan. Lähteiden lähteitä löytyy lähteistä. Asiasta kiinnostu-mattomat voivat lukea Seiskasta, mitä kuuluu Henna Kalinaiselle. Siis kenelle?

Timo Karjalainen

Lähteet: Tieteen Kuvalehti: D-vitamiini pitää huolta puo-lustuksesta; Jani Kaaro, HS Tiede: Kiista D-vitamiinista jakaa asiantuntijat kahteen leiriin; Tohtori Tolonen: D-vitamiinin uusi suositusluonnos Keski-Euroopassa sekä Ajankohtainen D-vitamiini; Veteraaniurheilija: D-vitamiinia urheilijoille; Jaakko Halmetoja: Uutiskirje; Aamiainen ruohikolla: D-vitamiini — hyötyä koko terveydelle; Seiska: www.seiska.fi.

www.youtube.com/fcypa

Page 10: Futsal Christmas 2013

10 FUTSAL CHRISTMAS

www.herrfors.fi

Valoa ja lämpöävuoden jokaisena päivänä

Valoa ja lämpöävuoden jokaisena päivänä

Keskitä asiointisiNordeaan jo tänään. Avainasiakkaanamme saat

henkilökohtaisen pankkineuvojan. Olet lämpimästi tervetullut asiakkaaksemme. Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma–su 24h/vrk tai käy osoitteessa nordea.fi/tervetuloa.

Teemme sen mahdolliseksiYlivieskaKauppakatu 90200 3000nordea.fi

Nor

dea

Pan

kki S

uom

i Oyj

www.mustaleski.com

www.ravintolapikkuveli.com

Ota yhteyttä:Pekka Joki-Erkkilä 044-5395 281

Tapani Vierimaa 044-5395 207Tontit myös netissä: www.alavieska.fi

ALAVIESKASSA KIVIHAAN UUDET ISOT

TONTIT MYYNNISSÄ ALAVIESKASSA

TERASSILASITUKSET JA PARVEKELASITUKSET

WWW.ALUTEC.FI

Page 11: Futsal Christmas 2013

11FUTSAL CHRISTMAS

FC YPA nimesi syyskuun 8. päivänä seurahistoriansa ensim-mäiset legendat. Kunniamainin-nan saivat edelleen peliuraansa jatkavat Juha Ansamaa ja Petri Määttänen.

Ansamaa nimettiin legenda numero ykköseksi, Määttänen kakkoseksi.

47-vuotias Ansamaa aloitti pe-liuransa Ylivieskan Pallossa D-junioreissa vuonna 1978. Hän aloitti kenttäpelaajana, mutta on vuodesta 1983 asti pelannut

maalissa. Ansamaa on pelan-nut edustusjoukkueessa vuodet 1981−2009, yhteensä 24 kautta. Ansamaa on edustanut välillä myös muita seuroja.

Ansamaalla on kokemusta ylivieskalaisesta jalkapallosta Kutosesta aina Kakkoseen asti. Ansamaa on toiminut edustus-joukkueen maalivahtivalmenta-jana vuodesta 2009 asti. Viime kaudella hän pelasi FC YPA Akatemiassa.

Ansamaa laskee, että hänelle

on kertynyt uransa aikana har-joituspelit mukaan lukien noin 800 ottelua.

48-vuotias Petri Määttänen aloitti uransa Ylivieskan Pal-lossa B-juniori-ikäisenä vuon-na 1981. Seuraavana vuonna Määttänen oli jo mukana seuran edustusjoukkueessa. Myös hän on kahlannut kaikki sarjatasot Kutosesta Kakkoseen.

Määttänen oli edustusjoukku-eessa pelaajana vuoteen 2003 saakka. Sen jälkeen hän on pe-

lannut seuran kakkosjoukku-eessa.

Määttänen oli edustusjoukku-een ykkösvalmentajana vuodet 2000−2003 (Kakkosta ja Kol-mosta). Vuodet 2004−2006 hän toimi ykkösnyrkin kakkosval-mentajana.

Kulunut kausi oli Määttäselle 32. YPa:n ja FC YPA:n miesten joukkueissa. Pelattuja otteluja on kertynyt 600−700. Siihen päälle tulee lukematon määrä harjoitusotteluja.

FC YPA:n kesän 2013 katsoja-keskiarvo nousi yli 50 prosentil-la edelliskesästä. PPO Areenalle (nyttemmin Elisa Areenalle) löysi tiensä viime kesänä keski-määrin 405 katsojaa per ottelu.

Edellissuvena katsojia oli 260 ihmisen keskiarvolla.

PS Kemi -ottelut nousivat sa-malla FC YPA:n historian katso-tuimmiksi ”normaaliotteluiksi”.

Ensimmäinen PS Kemi -peli veti 711 katsojaa, toinen 567.

FC YPA:n kaikkien aikojen yleisöennätys nähtiin kaudella 2010, kun PK-37 oli kylässä. Koululaisten ilmaiskampanjan siivittämänä Safaripuistoon löysi tiensä 805 silmäparia.

Myös FC YPA:n internet-koosteet keräsivät mukavasti katsojia. Kirsikkana kakussa oli

GBK-kotipeli, jota käytiin tii-raamassa peräti 63 568 kertaa. Netin katsojakeskiarvo nousi näin huimaan 4 443:een.

Toiseksi katsotuin ottelu oli ensimmäinen PS Kemi -kooste (2 017). Kolmanneksi ylsi FC YPA−VIFK (1 800).

Ilman GBK-peliä koosteita katsottiin keskimäärin 965 ker-taa.

Koko FC YPA:n YouTube-ka-navan katsojamäärä on yli 86 00 katselukertaa. Yhteensä tarjolla on kolmisenkymmentä videota.

Facebookissa FC YPA:n viral-listen sivujen tykkääjämäärä on jo yli 700. Suurin osa kuuluu osastoon: ”Tykkään susta niin, että halkeen”.

FC YPA:n jäsenkorttiedutOta yhteyttä FC YPA:n toimistoon (Juurikoskenkatu 4, 2. kerros, p. 08-424 890) ja liity jäseneksi. Jäsenkortti maksaa kymmenen euroa kalenterivuodelta. Ainaisjäsenyyden saa sadalla eurollaJäsenyydellä tuet seuran toimintaa sekä saat itse huomat-tavat jäsenedut seuraavista liikkeistä jäsenkorttia vilautta-malla:

• King Meal (Valtakatu 5, p. 08-420 902) -10 %• Neste Ylivieska (Mäntytie 1,

p. 08-422 100) auton pesusta -20 % • JK-Salonki (Savisilta 1,

p. 040-572 3557) hiustenleikkauksesta -10 % • Suutarinliike R. Mattola

(Juurikoskenkatu 8, p. 040-847 88 72) -10 %• Olga K -vaateliike (Asemakatu 4, p. 040-556 76 08) -10 %• Kultavieska (Juurikoskenkatu 1, p. 08-423 040) -15 %• Hoitola Susan (Kartanotie 3, p. 050-531 65 77) -10 %• Mokkapannu (Savarinkatu 2,

p. 040-357 57 25) lounaasta -10 % • Savarin Katsastus (Hakatie 3, p. 08-41 23 400) -10 %• Kotipizza (Rautatienkatu 6, p. 08-423 723) -10 %• Life (Ylivieska: Juurikoskenkatu 6, p. 08-420 659,

Nivala: Kalliotie 30, p. 08-443 552) urheiluravinteista -8 % • J. Kärkkäinen (Ollilanojankatu 2,

p. 010-430 3000) urheiluosaston tuotteista -5 % • Euromaster & Nuka Shop (Latvalantie 9,

020-729 17 89) norm. hint. tuotteista -15 % • Rose Grilli (Torikatu 8, 08-420 042) -10 %• Punnitse & Säästä (Ollilanojankatu 1) -10 %• Ravintomaailma Prisma Ylivieska

(Buffa, Pressa, Hesburger) -10 %• Ravintola Myllyranta

(Kauppakatu 14, p. 08-424 236) ruoasta -10 % • HT-Group (Suikkulantie 14, p. 0400-511 359) -10 %• Intersport (Kettukallionkatu 1,

p. 044-776 88 27) jalkapallo- ja futsaltarvikkeista -25 %

FC YPA/Sievi Futsalin jär-jestämä logokilpailu seuran Facebook-sivuilla herätti vain

vähän mutta sitäkin laaduk-kaampaa kiinnostusta.

Kilpailun tuloksena Sievi Futsalin liigajoukkueen talvi-takkien rinnuksia koristaa uusi logo.

Voittaneen sommitelman suunnitteli turkulainen Seppo Seppälä, joka sai palkinnoksi Sievi Futsalin pelipaidan jouk-kueen pelaajiston nimikirjoi-tuksilla varustettuna.

Ansamaa ja Määttänen nimitettiin legendoiksi

Logokilpailun voitto meni Turkuun

FC YPA:n katsojakeskiarvo pomppasi yli 400:n

FC YPA:n piilokamera tekee paluun muutaman vuoden hil-jaiselon jälkeen.

Kyseinen kuva on otettu jos-sakin salissa, joissakin harjoi-tuksissa, jossakin päin Suomea.

Tunnista kuvan henkilö. Lä-hetä vastauksesi sähköpostilla

osoitteeseen [email protected].

Ensimmäinen oikein vas-tannut voittaa pienen lahjan, jonka voi noutaa FC YPA:n toimistolta osoitteesta Juuri-koskenkatu 4 (2. kerros).

Kuka hän on?

PS Kemi -ottelu rikkoi FC YPA:n yleisöennätyksen otteluissa, joissa ei ole ollut ilmaiskampanjaa.

FC YPA:n piilokamera

Page 12: Futsal Christmas 2013

12 FUTSAL CHRISTMAS

Rautatiekatu 6 Puh. (08) 420 11084100 Ylivieska Fax (08) 423 283

AVOINNAArkisin                  9 - 19Lauantaisin           9 - 15Su ja juhlapyhät    12 - 15Jouluaattona 9 - 12 

www.ylivieskanapteekki.fi

Kauppakatu 11, 84100 Ylivieska Puh. 010 258 7707

Asunto Oy Ylivieskan JokitanhuaMukavan asumisen kaupunkikoti

As Oy Ylivieskan Jokitanhua rakennetaan Ylivieskan keskustan palveluiden lähelle, kaupungin läpi virtaavan Kalajoen ranta-maisemaan. Lasitetulta maisemaparvekkeelta pääset nauttimaan jokiympäristöstä. Uusi upea 4-kerroksinen Jokitanhua on viihtyisän asumisen arvostettu kaupunkikoti.

Tule tutustumaan suunnitelmiin toimistollemme tai tilaa esite p. 010 258 7707.

Huoneistojen hinnat alkaen:tyyppi neliöt myyntihinta lainaosuus velaton hinta1h+kk+alk+s 42 m² 41.494 € 74.006 € 115.500 €2h+k+s 54 m² 49.300 € 95.150 € 144.450 €2h+k+s 55 m² 51.588 € 96.912 € 148.500 €2h+k+s 57 m² 48.904 € 100.436 € 149.340 €3h+k+s 60 m² 58.078 € 105.722 € 163.800 €3h+k+s 69 m² 59.889 € 121.581 € 181.470 €Autokatospaikka 6.900 €, autopaikka lämmityspistokkeella 1.500 €

Rakennuttaja: Riveron Oy RS-Pankki: Ylivieskan OsuuspankkiSuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Paloranta Oy

Kortesjärvi • Kalajoki • Kaustinen • Kokkola

Kälviä • Raahe • Sievi • Toholampi • Ylivieska

Oso

ite

Nim

i

Puh.

JOULUARPA

Palkintojen ovh arvo 13.449 €. Arpojen yhteismäärä 1280 kpl.Valvottu julkinen arvonta ma 23.12.2013, klo 10.00 Jokilaaksojen Poliisilaitoksella Ylivieskassa.Voittonumerot voi tarkistaa Internet-sivulta www.fcypa.com/arvonta 23.12.2013 klo 15.00 sekä SL. Kalajokilaakson muistilistalta 30.12.2013. Voitot voi lunastaa voittoarpaa vastaan puh: 08 424 890, PL 183, 84101 Ylivieska. Myyntialue on Jokilaaksojen Poliisilaitoksen toimialue.Arpajaisten vastuullinen järjestäjä Jalkapalloseura F.C. YPA ry. (Y-tunnus 1563592-2). Lupa 8540/30/2013

4. Pitkä viikonloppumatka historialliseen Berliiniin neljälle sovittuun aikaan. 3 yötä hotellissa Berliinissä + lennot Helsinki-Berliini-Helsinki. á 1600 €5. Nuka Shop/ Maastopyörä, Kreidler Dice Big 3,0. á 549 €6-7. Vieskan Sisustajat Oy / Sisustustarvike lahjakortti. á 500 €8. Euromaster / Talvirengas sarja. á 400 €

1.-3. Upea lomatalo Costa del Solilla Espanjassa, sovittuun aikaan viikoksi 4 hengelle + lennot Helsinki-Malaga-Helsinki ja 5 hlö:n vuokrahenkilöauto viikoksi käyttöön. á 3300 €

Myyntiaika 21.10. – 22.12.2013 / Arvonta 23.12.2013. kello 10.0030 €

Palkintoluettelo:

www.ylivieska.fi

LAHJAKORTTI VAPAA-AIKAANLIIKUNTAKESKUS• liikuntaharrastuksiin

Myyntipalvelut: • Akustiikka p. 044 4294 545 (ma–pe 14-19 ja la 12-16) • Koulukatu 2 B• Liikuntakeskus p. 044 4294 472 • Närhitie 2

AKUSTIIKKA• konsertteja ja tapahtumia

Teho Filter OyJussintie 5-7, 85410 Sievi

Puh. (020) 764 1610Fax. (020) 764 1611 www.tehofilter.fi

Page 13: Futsal Christmas 2013

13FUTSAL CHRISTMAS

Ylivieskalaisen jalkapalloilun 60-vuotisjuhlavuonna julkai-semme juttusarjan Ylivieskan jalkapallohistoriasta. Ensimmäi-nen osa julkaistiin kevätlehdessä, lyhyempi jatko-osa julkaistaan nyt. Tähän osaan on koottu lähinnä nippelitietoa vuosien varrelta.

Rautatieläisten yhteisö oli kantavassa roolissa, kun jalka-palloilu alkoi Ylivieskassa sotien jälkeen 1940-luvulla. Pelimat-koja tehtiin myös junalla. Ker-ran Lasse Valtonen myöhästyi

lähdöstä joukkueen pelireissulle Haapajärvelle, mutta hän on-nistui saamaan ylimääräisen ve-turikyydin Raudaskylälle, jossa juna saatiin kiinni ja Valtonen ehti peliin.

Taivaan tulet –sarjasta tuttu näyttelijä Vesa Kietäväinen sekä lukuisia elokuvarooleja tehnyt näyttelijä Hannu Kivioja (mm. Rauni Molberbergin Tuntemat-toman sotilaan Riitaoja 1985) pelasivat D-junioreissa 1970-lu-vun puolivälissä. Kulttuurivai-kuttajista edustusjoukkuetasolla

on pelannut Kajaanin Hakan kasvatti Raimo Hentunen, jo-ka on tehnyt pitkän päivätyön teatteriohjaajana ja tuottajana Kalajoella.

Katsokaa juna. Nokikenttä (pääroolissa 1945-1952) sijaitsi rautatien vieressä, hieman rau-tatiesillan jälkeen pohjoiseen. Junioriottelussa juna meni pe-lin aikana kentän vierestä, ja tällöin vierasjoukkue Kalajoen pelaaja huusi: ”Katsokaa juna!” Vierasjoukkueen peli keskeytyi hetkeksi.

SOK:n tekstiilitehtaalla Yli-vieskan Toivonpuistossa valmis-tettiin 1981 edustusjoukkueen uusi pelipaita. Seura siirtyi kel-tamustiin väreihin. 1970-luvun pelipaita muistutti Arsenalin vastaavaa: punainen paita, jossa valkoiset hihat. Silloisen tekstii-litehtaan laajennetuissa tiloissa toimii nykyisin Maler Oy.

Eniten veljeksiä kentällä, eniten maaleja ja suurimmalle veljesmäärälle maaleja miesten pääsarjatasolla ylivieskalaisista veljessarjoista yhdellä pelijaksol-la ovat tehneet Alasuutarit. Arto (2 maalia), Juho (2) ja Jaakko (1) kirjoittivat historiaa Sievi Futsalin vierasottelussa GFT:tä vastaan 9.11.2013.

Rasismin vastustaminen ja suvaitsevaisuus ovat tärkeitä arvoja jalkapalloilussa ympäri maailman. Nämä arvot olivat esillä Palloile kunnon jengissä -julistekampanjassa jo vuonna 1996. Osin tämän kampanjan ansiosta YPa valittiin Suomen parhaaksi Fair play –seuraksi.

Erotuomarina Veikkauslii-gassa ensimmäisenä ja toistai-seksi ainoana ylivieskalaislähtöi-senä tuomarina debytoi Arto Nevala vuonna 1993. Tätä en-nen hän oli toiminut avustavana erotuomarina silloisessa SM-sar-jassa 1988-89. VVeikkausliigaa Nevala vihelsi vuosina 1993-99.

Arto Nevala pelasi myös YPa:n edustusjoukkueen maalivahti-na 1974-1982 ja toimi junio-rivalmennusvastaavana vuosina 1980-1982.

U17-tytöt Suomi-Norja oli ensimmäinen maaottelu, joka pelattiin Ylivieskassa. Norja voit-ti 3-0 Safarilla 3.7.2006 pelatun ottelun. Toinen oli Saksa – Is-lanti.

Valioliigaseura West Brom-wich Albionin leirille osallis-tui viime viikolla FC YPA:n sieviläisjuniori Juuso Takanen (C-99) – ensimmäisenä FC YPA –kasvattina ulkomaalaisen huippuseuran harjoituksissa. Niko Mattila (C-00), on saanut vastaavan kutsun tammikuulle.

Mestareiden liigan karsinto-ja ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana YPA-kasvattina pelasi Ari-Pekka Roiko vuonna 1996 otteluissa FC Feyenoordia vas-taan. Roiko pelasi urallaan tukun

Euro-pelejä, nimekkäin vastusta-ja lienee West Ham. Euroopan kentillä on pelannut myös Ville Saxman MyPa:n paidassa.

Ensimmäisen Nelosen maalin teki Petri Määttä-nen 1988 vieraspelissä Yks-pihlajan Reiman verkkoon.

Ensimmäisen Kolmosen maa-lin teki Jan Niiranen 1993 vie-raspelissä vaasalaisen Hoppetin verkkoon.

Ensimmäisen Kakkosen maalin teki Antti Kukkola 2001 Jokirannan koulun kentällä Ka-jaanin Hakaa vastaan.

www.ylivieskanseurakunta.fi

PALVELEMME: ma–pe 7–17, la 9–13

Tätä tuskin tiesitNippelitietoa Ylivieskan jalkapallohistoriasta

www.etlistat.fi

Viimeisteltyyn lopputulokseen

Ylivieskalaiseen jalkapallohistoriaan liittyviä pelaajia vuo-den 1996 Palloile kunnon jengissä –julistekuvauksissa: Ville Qvist (eturivissä vasemmalta) oli ensimmäisen ylivieskalaisen tyttöjoukkueen valmentajia, Juho Alasuutari teki veljessar-jan futsalhistoriaa, Johannes Hautamäki kuului ensimmäiseen Kokkola cupin voittaneeseen joukkueeseen, Ari-Pekka Roiko (takarivissä) pelasi ensimmäisenä YPA-kasvattina Euroopan kentillä, Rene Sakone kuului ensimmäisiin reisjärvisiin junio-ripelaajiin YPa:ssa ja Tapani Yrjölä on Nelosen maalikuningas tältä kaudelta.

U17-tyttöjen Suomi-Norja, ensimmäinen maaottelu pelattiin 2006.

Ensimmäinen Kokkola Cup -voitto. D81-pojat vuonna 1994.

JALKAPALLOA YLIVIESKASSA.

Alla: Lasse Valtonen (takakarivissä keskellä) myöhästyi pelimatkalle lähdöstä, mutta sai veturikyy-din Raudaskylälle. Vuoden 1946 Ylivieskan Kuulan Palloilijoissa pelasivat, takarivissä vas: X, Niilo Vänskä, Valtonen, Olavi Koponen, Vake Antelli (?), keskirivissä: X, Aatto Sihvonen, X, edessä Jussi Voutilainen, maalivahti Eino Lilja, X. Jos tunnistat lisää pelaajia, ota yhteyttä FC YPA:n toimistolle.

Page 14: Futsal Christmas 2013

14 FUTSAL CHRISTMAS

Ratakatu 17 84100 Ylivieska P. (08) 410 200

www.autorasti.fi

Puh. 040 5567 608 • Asemakatu 4, Ylivieska • www.olgak.fi

Äideille lahjakortti

värianalyysiin!

INVENTAARIOALE!

Myös pesulapalvelut!

www.liikennekoulusavikko.fi

YLIVIESKA JA SIEVI ( 0400 687 132

Osoite hyvään ajotaitoon...

Puh. 044 745 1700 Tulolantie 21 Ylivieska www.palvelumakasiini.fi

PALVELEMME ma-pe 7.00-18.00 la 8.30-14.00

PIENI SUURI RAUTAKAUPPA

www.teollisuustasanto.fi • p. 08 420 127

PIHA JA PUUTARHAwww.pihajapuutarha.fi

Niemelänkyläntie 110 YLIVIESKA Puh. 424 848

KauneimmatJoulunkukat

www.hrikkunat.fi

Tasangontie 21 p. (08) 410 9400 www.yvo.fi

Juhlaan ja arkeen

Savarinväylä 5, Ylivieska

P. (08) 4116 118

• Kasvisten käsittely• Vihannes- ja tukkumyynti

• Salaattipohjat• Kuorittu peruna, lanttu ja porkkana

KOTIRANNAN VIHANNESJALOSTE OYViljavarastontie 21 84100 Ylivieska p. 08 420 312

Page 15: Futsal Christmas 2013

15FUTSAL CHRISTMAS

- Hautakivet - Nimien kaiverrukset - Entisöinnit- Keittiö ym. Työtasot - Takkakivet - Kipinäkivet

YLIVIESKAN KIVIHIOMO OYTehdas: Puuhkalantie 5

84100 YlivieskaPuh. 08-410 6300 Fax. 08-410 6330

www.ylivieskankivihiomo.fi

0600-30050www.ylivieskantaksiasema.fi

TAKSIYLIVIESKA

Juurikoskenkatu 6, 2. krs, 84101 YlivieskaPuh. (08) 4110 800, fax (08) 410 462

www.ylivieskanvuokraasunnot.fi

HENKILÖNOSTIMET, MAANTIIVISTÄJÄT, TILAT, KONTIT, PIIKKAUS- JA PORAKONEET, LÄMMI-TYSKALUSTON JA PALJON MUUTA VUOKRAA

CRAMO YLIVIESKA Viljavarastontie 2, 84100 Ylivieska. Puh. 010 661 4550

Pohjanmaan Akku Oy

Kauko Latvakoski0500 389 117

Rauhalantie 66, 84540 Ylivieska • www.pohjanmaanakku.com

FC YPA:n kauden päätösti-laisuudessa palkittiin Suomen Palloliiton Keski-Pohjanmaan piirin maalikuninkaita kaksin kappalein.

FC YPA Akatemian Tapani Yrjölä voitti Nelosen maali-kuninkuuden 25 osumallaan ja FC YPA:n kolmosjoukkueen Arto Alasuutari Vitosen maa-likuninkuuden 31 maalilla.

Molemmat maalikuninkaat ovat aikoinaan pelanneet sa-

massa juniorijoukkueessa FC YPA:n ikäluokassa 1985.

Yksi Yrjölän maaleista lienee Euroopan sarjojen komeimpia vuonna 2013. Kotipelissä Kes-kisen nurmella HBK:ta vastaan Atte Rönkä keskitti oikealta laidalta puolen kentän tienoilta rangaistusalueen rajalle, josta Tapani Yrjölä latasi pallon tyylipuhtaalla saksipotkulla suoraan keskityksestä HBK-maalin oikeaan ylänurkkaan.

Alavieskalainen mutta FC YPA:a edustava Veera Väärä-koski, 15, sijoittui neljänneksi Suomen Palloliiton valtakun-nallisissa SM-taitokisoissa Porin Karhu-hallissa. Viime vuonna

Vääräkoski saalisti SM-pronssia.C15-tyttöjen kisa oli tiukka,

sillä Vääräkosken tulos 61,1 jäi vain 2,6 sekuntia kullasta ja 0,8 sekuntia pronssista.

Vääräkoski oli ikäluok-

kansa paras syöttö-, pus-ku- ja pituuspotkuosioissa. Kuljetus+keskitysosiossa hän oli neljänneksi paras. Eniten pa-rannettavaa jäi kuljetus+laukaus- (8.) ja pujotteluosioissa (10.)

Vääräkosken loppuaika riitti kultaiseen taitomerkkiin.

FC YPA:n muut edustajat olivat poikien puolella. Lenni Länsipää sijoittui E10-pojissa 29:nneksi loppuajallaan 96,1. Länsipään suoritus oli hopei-sen taitomerkin arvoinen. Tomi Koutonen oli D12-pojissa 25. loppuajallaan 101.

Myös piirinmestaruustasol-la FC YPA menestyi mainios-ti. Seura kaappasi pm-kisoista kuusi mitalia.

Veera Vääräkoski voitti jo vii-dennen kerran peräkkäin pii-rinmestaruuden. Vääräkoski sai loppuajakseen 74,2 ja oli ylivoi-mainen.

Myös Tomi Koutonen, D12-juniorit, saalisti kultaa. Hän oli sarjansa ainoa osallistuja. Kou-tosen tulos 95,9 riitti SPL:n pronssiseen merkkiin. Myös Koutonen pääsee SM-kisoihin.

Hopealle ylsivät ikäluokissaan Veera Mattila (D12), Niko Mattila (D13) ja Lenni Länsi-pää (E10). Jonne Länsipää oli piirinmestaruuspronssilla E11-ikäluokassa.

Veera Mattila sai pronssisen, Niko Mattila hopeisen, Lenni Länsipää kultaisen ja Jonne Län-sipää hopeisen taitomerkin.

Taitokisoissa pelaajan suori-tusten loppuajoista vähennetään joissakin osioissa sekunteja, mi-käli pelaaja on onnistunut tehtä-vässään hyvin.

FC YPA:lla kaksi maali-kunkkua K-P:n piirissä

Veera Vääräkoski neljäs SM-taitokisoissaMyös kaksi pm-kultaa FC YPA:lle

Arto Alasuutari räppäsi kunnioitettavat 31 maalia Vitosessa.

FC YPA:n taitokisaosallistujat vuonna 2013: Vera Mattila (ylh. vas.), Veera Vääräkoski,Lenni Länsipää, Jonne Länsipää (alh. vas.), Niko Mattila ja Tomi Koutonen.

Jalkapallossa tarvitaan taitoa sekä kentällä… …että maalissa.

Page 16: Futsal Christmas 2013

16 FUTSAL CHRISTMAS

Sopimuskauden kokonaishinta alkaen 645,60 €. 24 kk määräaikainen sopimus. Saunalahti TuplaLaajakaista edulla tarkoitetaan nor-maalihintaisista liittymistä annettavaa alennusta, jonka asiakas saa tilaamalla yhdessä mobiililaajakaistaliittymän ja kiinteän laajakaistaliittymän. Alennuksen suuruus riippuu tilattujen liittymien yhdistelmästä. Tuplalaajakaista 26,90 €/kk sisältää: Saunalahti Mobiililaajakaista 3G -liittymän (norm. 12,90 €/kk) ja kiinteän laajakaistaliittymän esim. Saunalahti ADSL 10M/1M –liittymän (norm. alkaen 22,90 €/kk). Lisähintaan voi halutessaan valita päätelaitteet mobiililaajakaistalle ja/tai kiinteälle laajakaistalle. Tuplalaajakaista-etu jatkuu 24 kk vähimmäissopimusajan päätyttyä toistai-seksi voimassa olevana. Mobiililaajakaistan vaihteluväli 3G-verkossa 0,4–10 Mbit/s. *European Communications Engineering (ECE Oy) 9.6.2013

Näin helppoa on ostaa TuplaLaajakaista:

Osta verkosta Soita, tutustu ja tilaa0800 93 93 93 ma–pe klo 8–20,

la klo 9–16.30

Kerromme lisääLähetä tekstari ”SOITTO” numeroon 18535 niin soitamme sinulle.

Osta verkosta Soita, tutustu ja tilaa0800 93 93 93 ma–pe klo 8–20,

la klo 9–16.30

Kerromme lisääLähetä tekstari ”SOITTO” numeroon 18535 niin soitamme sinulle.

– Kristal

”Kaksi nettiä ja yksi lasku. Hupsut, eikö tuon pitäisi olla toisinpäin?”

SaunalahtiTUPLALAAJAKAISTA

alk.yht.26,90 €/kk

10 Mbit/s laajakaista

+ Tarvittaessa WLAN-modeemi

alk. 2 €/kk

KiiNTeä KoTiiN Mobiililaajakaista 21 Mbit/s

MobiiLi MuKaaN

+ Tarvittaessa Mobiilireititin alk. 3,75 €/kk

ei, sillä se on Saunalahti TuplaLaajakaista. Saat kaksi huippunopeaa nettiä – kiinteän kotiin ja mobiilin mukaan. Yhdellä pienellä laskulla.

Elisan nopea ja kattava verkko

10

5

0

Keskimääräinen datanopeus Mbit/s

dna

sone

ra

Saunalahti toimii elisan nopeassa ja kattavassa verkossa*

Keskimääräinen datanopeus Mbit/s

Lue lisää: www.vertaaverkkoja.fi

Saatavilla nyt lehden levikki- alueella!

PPO on

osa Elisaa.