Ilmainen lukunäyte

Suomentanut Kari Koski

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

3

Talo

oli yli sata vuotta vanha ja vankat kiviseinät olivat metrin paksuiset, mikä tarkoitti, ettei hänen luulta-vasti olisi tarvinnut eristää niitä, mutta hän halusi ottaa varman päälle.

Olohuoneen vasemmalla puolella oli pieni kul-mahuone, jota hän oli käyttänyt yhdistettynä työ- ja vierashuoneena.

Sen yhteydessä oli wc ja tilava vaatehuone.Huone oli aivan täydellinen, siinä oli yksi ainoa

ikkuna ja yläpuolella käyttämätöntä ullakkotilaa.Piittaamattomuus ja itsestäänselvyydet saivat nyt

riittää.Mitään ei saanut jättää sattuman varaan. Sattu-

ma oli vaarallisen petollinen matkakumppani. Toi-sinaan ystävä, yhtä usein arvaamaton vihollinen.

4

ruokasalin kalusteethän siirsi toista seinää vasten, niin että keskelle olo-huoneen lattiaa vapautui iso tyhjä tila.

Sitten ei tarvinnut kuin odottaa.Ensimmäinen styroksi tuli sovitusti kello kym-

menen, ja neljä miestä kantoi sen sisään. Kolme miehistä oli viisikymppisiä, neljäs tuskin kahta-kymmentä täyttänyt. Hänellä oli paljaaksi ajeltu pää ja musta T-paita, jonka rintamuksessa oli kak-si Ruotsin lippua ristissä ja niiden yläpuolella teksti Minun Isänmaani. Hän oli teettänyt kyynärpäihin-sä hämähäkinverkko tatuoinnit ja ranteisiin jonkin kivikautisen kuvion.

Kun miehet olivat menneet, hän istahti sohvalle suunnittelemaan töitä. Hän päätti aloittaa lattias-ta, koska se oli ainoa mikä saattoi aiheuttaa ongel-mia. Alapuolella asuva vanha paris kunta oli mel-kein kuuro, mutta se oli silti tärkeä yksityiskohta.

Hän meni makuuhuoneeseen.Pieni poika nukkui edelleen sikeästi.Kaikki oli käynyt niin kummallisesti, kun hän

oli tavannut pojan lähijunassa. Poika oli vain tart-

5

tunut häntä kädestä ja seurannut mukana, eikä hä-nen ollut edes tarvinnut sanoa mitään.

Hän oli saanut etsimänsä oppilaan ja lapsen, jota hänelle ei ollut koskaan suotu.

Hän laski kätensä pojan otsalle, tunsi että kuu-me oli laskenut, ja tunnusteli sitten lapsen pulssia.

Kaikki oli niin kuin pitikin.Hän oli löytänyt sopivan annostuksen morfiinia.

työhuoneessaoli paksu, valkoinen kokolattiamatto, joka oli hä-nen mielestään aina ollut ruma ja epähygieeninen mutta mukava jalkojen alla. Nyt se sopi ihanteelli-sesti hänen tarkoituksiinsa.

Hän paloitteli styroksin terävällä leikkuuveitsel-lä ja liimasi palaset kiinni paksulla kerroksella lat-tialiimaa.

Voimakas haju alkoi pian pyörryttää häntä, ja hän joutui avaamaan kadunpuoleisen ikkunan. Se oli kolminkertainen ikkuna, jonka ulkopuolelle oli lisäksi asennettu ylimääräinen ääntä eristävä lasi-ruutu.

6

Sattuma ystävänä.Työt lattian parissa kestivät koko päivän, ja sään-

nöllisin väli ajoin hän kävi katsomassa poikaa.Kun lattia oli valmis, hän peitti kaikki saumat il-

mastointiteipillä.Seuraavat kolme päivää hän huolehti seinistä.

Perjantaina oli enää katto jäljellä, ja se vei hiukan enemmän aikaa, koska hänen oli ensin pakko lii-mata styroksi ja sitten puristaa levyä kiinni kattoon lattiaan tuetuilla laudoilla.

Sillä aikaa kun liima kuivui, hän naulasi muuta-mia vanhoja peittoja aiemmin poistamiensa ovien tilalle. Olohuoneen oviaukkoon hän liimasi neljä kerrosta styroksia.

Hän otti vanhan lakanan ja ripusti sen ainoan ik-kunan peitoksi. Ikkunasyvennykseen piti varmuu-den vuoksi panna kaksinkertainen eristekerros. Kun huone oli valmis, hän päällysti lattian ja seinät vettähylkivällä pressulla.

Työssä oli jotain meditatiivista, ja kun hän katse-li aikaansaannostaan, hän tunsi ylpeyttä.

7

huoneviimeisteltiin seuraavalla viikolla. Hän osti neljä pientä kumi pyörää, haan, kymmenen metriä sähkö-johtoa, muutaman metrin verran puulistoja, yksin-kertaisen valaisimen ja laatikollisen hehkulamppu-ja. Hän tilasi kotiinkuljetuksena sarjan käsipainoja, levytangon ja kuntopyörän.

Hän tyhjensi kaikki kirjat yhdestä olohuoneen kirjahyllyistä, kaatoi hyllyn kyljelleen ja ruuvasi pyö-rät kiinni, yhden joka kulmaan. Hyllyn etupuolel-le hän asensi puulistan, joka peitti pyörät näkyvistä. Sitten hän siirsi hyllyn salahuoneen oven eteen. Hän ruuvasi kirjahyllyn kiinni oveen ja kokeili avata sen.

Ovi liukui äänettömästi pienten pyörien varassa, ja kaikki toimi täydellisesti. Hän asensi siihen haan, lukitsi oven ja pani jalkalampun näkösuojaksi yksin-kertaisen lukitusmekanismin eteen.

Lopulta hän pani kaikki kirjat takaisin ja haki sitten ohuen sijauspatjan makuuhuoneen toisesta sängystä.

Illalla hän kantoi nukkuvan pojan tämän uuteen kotiin.

8

Gamla Enskede

Nuoressa pojassa ei ollut kummallista se, että hän oli kuollut, vaan se, että hän oli elänyt niinkin pit-kään, mutta jokin oli pitänyt häntä elossa silloin-kin, kun normaali ihminen olisi jo aikoja sitten an-tanut periksi.

Siitä rikoskomisario Jeanette Kihlberg ei tiennyt yhtään mitään, kun hän peruutti autoa autotallista. Hän oli myös täysin tietämätön siitä, että tämä olisi ensimmäinen tapahtuma ketjussa, joka vaikuttaisi ratkaisevasti hänen elämäänsä.

Hän näki Åken keittiön ikkunassa ja vilkutti, mutta mies puhui puhelimessa eikä huomannut häntä. Åkelta kuluisi koko aamupäivä viikon hikis-ten paitojen, hiekkaisten sukkien ja likaisten alus-

9

vaatteiden pesemiseen. Kun vaimo ja poika har-rastivat intohimoisesti jalkapalloa, arkirutiineihin kuului piiskata vanha pesukone hajoamisen par-taalle viisi kertaa viikossa.

Jeanette tiesi, että sillä aikaa kun koneellinen tulisi valmiiksi, Åke menisi heidän ullakolle kun-nostamaansa pieneen ateljeehen jatkamaan jotakin keskeneräisistä öljymaalauksistaan, joiden parissa hän työskenteli kaiken aikaa. Hän oli romantikko, haaveilija jonka oli vaikea saattaa loppuun mitään minkä oli aloittanut, ja Jeanette oli moneen ottee-seen jankuttanut, että hänen pitäisi ottaa yhteyttä johonkin niistä galleristeista, jotka olivat tosiaankin osoittaneet kiinnostusta hänen töihinsä. Mutta hän oli aina torjunut ehdotukset sanomalla, ettei hän ollut ihan valmis.

Ei ihan vielä, mutta pian.Ja silloin kaikki muuttuisi.Hän löisi läpi ja rahaa virtaisi valtoimenaan ja he

voisivat viimeinkin tehdä kaiken mistä olivat haa-veilleet. Aina talon kunnostamisesta lomamatkoi-hin minne he ikinä halusivat.

10

Melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin Jeanette oli alkanut epäillä, tapahtuisiko sitä kos-kaan.

Nynäsvägenille kääntyessään hän kuuli huoles-tuttavaa kalinaa vasemman eturenkaan kohdalta. Vaikka hän ei ymmärtänyt tekniikasta yhtään mi-tään, hän tajusi, että vanhassa Audissa ei nyt ollut kaikki kunnossa ja että hänen olisi pakko viedä se taas korjaamolle. Kokemuksesta viisastuneena hän tiesi myös, ettei auton korjauttaminen olisi ilmais-ta, vaikka Bolidenplanin serbi olikin sekä pätevä että edullinen.

Edellisenä päivänä hän oli tyhjentänyt säästötilin maksaakseen talon viimeisimmän lainanlyhennyk-sen, joka lankesi maksettavaksi sadistisen täsmäl-lisesti kerran neljännesvuodessa, ja toivoi saavansa tällä kertaa auton korjautetuksi luotolla. Se oli on-nistunut aiemminkin.

Takintaskussa tuntuva voimakas värinä ja Beet-hovenin yhdeksäs sinfonia saivat Jeanetten melkein ajamaan tieltä suoraan jalkakäytävälle.

”Jep, Kihlberg täällä.”

11

”Terve Janne, meillä on yksi juttu Thorildspla-nilla.”

Hän kuuli kollegansa Jens Hurtigin äänen.”Meidän pitää mennä heti sinne. Missä olet?”

Puhelin ujelsi, ja hänen oli pakko pitää sitä kym-menen senttimetrin päässä korvastaan, jottei kuulo olisi mennyt.

Hän inhosi sitä, että häntä sanottiin Janneksi, ja hän tunsi kasvavaa ärtymystä. Lempinimi oli kek-sitty pilan päiten joissakin henkilökunnan juhlissa kolme vuotta aiemmin, mutta ajan mittaan se oli levinnyt kaikkialle Kungsholmenin poliisi taloon.

”Olen Årstassa ja käännyn juuri Essingeledenille. Mitä on tapah tunut?”

”Ovat löytäneet kuolleen pojan metroradan vie-reisestä pensaikosta opettajakorkeakoulun läheltä, ja Billing haluaa että menet sinne mahdollisimman pian. Hän kuulosti kovin kiihtyneeltä. Se näyttäisi olevan murha.”

Jeanette Kihlberg kuuli kuinka kalina voimistui, ja hän mietti olisiko hänen pakko ajaa tienreunaan, soittaa hinaus auto ja sitten itselleen kyyti.

12

”Kunhan tämä saamarin auto vain pysyy kasassa, minulta menee vielä viidestä kymmeneen minuuttia, ja haluan että sinäkin tulet sinne.” Auto nykäisi si-vuun, ja Jeanette kääntyi varmuuden vuoksi oikean-puoleiselle kaistalle.

”Totta kai. Lähden saman tien ja olen varmaan perillä ennen sinua.”

Pensaikkoon jätetty kuollut poika kuulosti Jea-netten mielestä pikemminkin pahoinpitelyltä, joka oli riistäytynyt käsistä, ja näin ollen rikosnimik-keeksi tulisi tappo.

Murha, hän ajatteli samalla kun ratti nykäisi, on nainen joka joutuu kotonaan mustasukkaisen mie-hensä tappamaksi sen jälkeen kun on sanonut tälle että haluaa erota.

Ainakin normaalitapauksessa.Mutta tosiasiassa ajat olivat muuttuneet, ja se

mitä hän oli aikoinaan oppinut poliisikorkeakou-lussa ei ollut enää pelkästään vanhentunutta vaan vieläpä virheellistä. Työmenetelmät olivat uudistu-neet ja poliisintyö oli monessakin mielessä nykyään vaikeampaa kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

13

Jeanette muisti ensiaskeleensa partiopoliisina ja läheisen kosketuksen tavallisiin ihmisiin. Kuin-ka ihmiset auttoivat ja vieläpä luottivat poliisiin. Ainoa syy miksi murroista vieläkin tehtiin rikos-ilmoitus, hän ajatteli, oli se että vakuutusyhtiöt vaa-tivat niin. Ei siksi, että heillä olisi mitään toivoa ri-koksen selvittämisestä.

Mitä hän olikaan odottanut, kun hän keskeytti sosionomin opinnot ja päätti ruveta poliisiksi? Että hän voisi muuttaa asioita? Auttaa? Niin hän oli joka tapauksessa sanonut isälleen sinä päivänä, kun hän oli ylpeänä esitellyt ilmoitusta valinnastaan. Kyllä, niin se oli. Hän halusi asettua väliin, kun toiset te-kivät toisille pahaa. Hän halusi olla oikea ihminen.

Ja poliisina oleminen merkitsi sitä.Koko lapsuutensa hän oli kuunnellut hartaana,

kun isä ja isoisä olivat jutelleet poliisintyöstä. Oli ju-hannusaatto tai pitkä perjantai, keskustelut päivällis-pöydässä olivat aina käsitelleet piittaamattomia pankkirosvoja, sympaattisia pikkuvarkaita ja ovelia petkuttajia. Kaskuja ja muistoja elämän pimeältä puolelta.

14

Samalla tavoin kuin paistetun joulukinkun tuok-su loi odotuksia, olohuoneesta kantautunut mies-ten puheensorina loi turvallisuuden tunteen.

Häntä hymyilytti, kuinka yliolkaisesti ja epäluu-loisesti isoisä oli suhtautunut uusiin teknisiin apu-välineisiin. Nykyään käsiraudat oli korvattu nippu-siteillä työn yksinkertaistamiseksi. Aikoinaan isoisä oli sanonut, että dna-analyysi oli ohimenevä villitys.

Poliisin työn tarkoitus on muuttaa asioita, hän ajatteli. Ei yksinkertaistaa. Työtä pitää muuttaa vas-taamaan muuttuneita yhteiskunnallisia oloja.

Poliisin työhön kuuluu, että haluaa auttaa, välit-tää ihmisistä. Ei se, että istuu panssaroidun musta-maijan tummennettujen ikkunoiden takana ja tui-jottaa avuttomana ulos.

15

Thorildsplan

Ivo Andrić oli erikoistunut erikoisiin ja epätavalli-siin kuoleman tapauksiin. Hän oli alun perin läh-töisin Bosniasta ja toiminut lääkärinä Sarajevossa lähes neljä vuotta kestäneen serbialaisten piirityk-sen ajan, ja siksi hänellä oli niin vankka kokemus kuolleista lapsista että hän toivoi toisinaan, ettei olisi ikinä ruvennut oikeuslääkäriksi.

Sarajevossa oli surmattu lähes kaksituhatta alle neljätoistavuotiasta lasta. Kaksi heistä oli ollut hä-nen omia tyttäriään. Hän mietti usein, millaista hä-nen elämästään olisi tullut, jos hän olisi jäänyt Pro-zorin luona sijaitsevaan kylään. Mutta niitä asioita oli nyt myöhäistä ajatella. Serbit olivat polttaneet tilan ja murhanneet hänen vanhempansa ja kolme veljeään.

16

Tukholman poliisi oli kutsunut hänet paikalle aikaisin aamulla, ja koska metroaseman ympäristöä ei haluttu sulkea pitemmäksi aikaa kuin oli tarpeen, hänen oli pakko saada työnsä tehdyksi mahdolli-simman pian.

Hän kumartui eteenpäin ja pani merkille, että kuollut poika näytti ulkomaalaiselta. Arabilta, pa-lestiinalaiselta tai ehkä peräti intialaiselta tai pakis-tanilaiselta.

Poika oli vakavasti pahoinpidelty, siitä ei ollut pienintäkään epäilystä, mutta kummallista oli se, että tavallisesti esiintyvät puolustautumis vammat puuttuivat kokonaan. Kaikki mustelmat ja veren-purkaumat muistuttivat enemmän nyrkkeilijän vammoja. Nyrkkeilijän, joka ei ole kyennyt puo-lustautumaan mutta joka on silti seissyt kaksitoista erää ja saanut niin paljon iskuja että on lopulta lyö-ty tajuttomaksi.

Lisäksi rikospaikkatutkintaa vaikeutti se, ettei kuolema ollut tapahtunut löytöpaikalla vaan jossa-kin muualla, paljon aiemmin. Ruumis oli verraten hyvin näkyvillä pensaikossa vain muutaman metrin

17

päässä Thorildsplanin metroaseman sisäänkäynnil-tä Kungsholmenilla, ja siksi se ei ollut voinut pysyä huomaamattomana kovinkaan pitkään.

18

Lentoasema

oli ollut yhtä harmaa ja kylmä kuin talvinen aa-mukin. Hän saapui Air Chinalla maahan josta ei ollut kuullut koskaan puhuttavankaan. Hän tiesi, että sadat lapset ennen häntä olivat tehneet saman matkan, ja heidän tavoin hänelläkin oli hyvin har-joiteltu tarina kerrottavaksi poliiseille passintarkas-tuksessa.

Tavuakaan epäröimättä hän oli esittänyt kerto-muksen, jota hänen oli pitänyt ladella kuukausien ajan, kunnes hän osasi sen ulkoa.

Suuria olympia-areenoja rakennettaessa hänkin oli päässyt osallistumaan töihin kantamalla tiiliä ja laastia. Hänen setänsä, köyhä työläinen, oli järjes-tänyt asunnon, mutta kun setä loukkaantui vaka-vasti ja joutui sairaalaan, hänellä ei ollut enää ke-

19

tään joka olisi voinut huolehtia hänestä. Hänen vanhempansa olivat kuolleet, eikä hänellä ollut si-saruksia tai muita lähi omaisia joihin turvautua.

Vanhan hukou-järjestelmän mukaan hän oli kir-joilla koti kylässään kaukana kaupungista, ja sen takia hänellä ei ollut juuri mitään oikeuksia siellä missä hän asui ja työskenteli.

Siksi hänen oli ollut pakko hankkiutua Ruotsiin, missä hänen ainoat jäljellä olevat sukulaisensa eli-vät. Hän ei tiennyt, missä he asuivat, mutta hänen setänsä mukaan he olivat luvanneet ottaa yhteyttä häneen heti hänen saavuttuaan.

Hän tuli uuteen maahan ilman muuta omaisuut-ta kuin yllään olevat vaatteet, matkapuhelin ja viisi-kymmentä Yhdysvaltojen dollaria. Puhelimeen ei ollut tallennettu numeroita, eikä siinä ollut myös-kään tekstiviestejä eikä kuvia, jotka voisivat paljas-taa hänestä mitään.

Itse asiassa puhelin oli aivan uusi ja käyttämätön.Hän ei kertonut poliisille puhelinnumerosta,

jonka hän oli kirjoittanut muistiin paperilapulle ja piilottanut vasempaan kenkäänsä. Numerosta, jo-

20

hon hän soittaisi sitten kun olisi onnistunut pake-nemaan vastaanottokeskuksesta.

maajohon hän oli saapunut ei muistuttanut Kiinaa. Kaikki oli niin puhdasta ja tyhjää. Kun kuuluste-lu oli ohi ja hän kulki kahden poliisin kanssa pitkin lentoaseman autioita käytäviä, hän ihmetteli, tältä-kö Eurooppa näytti.

Mies, joka oli luonut hänen taustansa, antanut hänelle puhelinnumeron ja järjestänyt hänelle ra-haa ja matkapuhelimen, oli kertonut lähettäneensä viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana yli seit-semänkymmentä lasta menestyksekkäästi eri puo-lille Eurooppaa.

Hän oli kertonut, että useimmat yhteyshenkilöt olivat Belgia -nimisessä maassa, missä saattoi ansai-ta runsaasti rahaa. Työhön kuului palvella rikkai-ta ihmisiä, ja jos toimi hienovaraisesti ja velvolli-suudentuntoisesti, saattoi rikastua itsekin. Mutta Belgias sa oli omat riskinsä, eikä siellä saanut nä-kyä liikaa.

21

Ei saanut koskaan näyttäytyä ulkosalla.Ruotsi oli turvallisempi. Siellä työskenneltiin

enimmäkseen ravintoloissa ja voitiin liikkua va-paammin. Siitä ei maksettu yhtä hyvin, mutta jos onni oli myötä, sielläkin saattoi ansaita paljon rahaa sen mukaan, mistä palveluista kulloinkin oli kysyn-tää. Myös Ruotsissa oli ihmisiä, jotka halusivat sa-maa kuin ihmiset Belgiassa.

vastaanottokeskusei ollut kovinkaan kaukana lentokentältä, ja hänet kyydittiin sinne poliisin siviiliautolla. Hän jäi yöksi ja sai huonetoverikseen mustan pojan, joka ei osan-nut kiinaa eikä englantia.

Patja jolla hän nukkui oli puhdas mutta haisi tunkkaiselta.

Jo toisena päivänä hän soitti lapulle kirjoitettuun numeroon, ja naisääni selitti, kuinka hän pääsisi asemalle noustakseen Tukholmaan menevään ju-naan. Junaan päästyään hänen pitäisi soittaa uudel-leen, jolloin hän saisi lisätietoja.

22

junassaoli lämmintä ja mukavaa. Nopeasti ja miltei ää-nettömästi se kuljetti häntä halki kaupungin, jossa kaikki oli valkoista lumesta. Mutta oliko se sitten sattumaa vai halusiko kohtalo toisin, hän ei ikinä päässyt perille Tukholman rautatieasemalle.

Muutaman aseman jälkeen kaunis, vaalea nainen istahti vastapäiselle penkille. Nainen katsoi häntä pitkään ja hän tajusi, että nainen tiesi hänen ole-van yksin. Ei vain yksin junassa vaan yksin koko maailmassa.

Seuraavan kerran kun juna pysähtyi, vaalea nai-nen nousi ja tarttui häntä kädestä. Nainen nyökkäsi ulko-oven suuntaan. Hän ei vastustellut vaan seura-si naista kuin transsissa.

He ottivat taksin ja ajoivat kaupungin halki. Hän huomasi, että se oli veden ympäröimä, ja hä-nen mielestään se oli kaunis. Liikennettä ei ollut yhtä paljon kuin kotona. Oli puhtaampaa ja luulta-vasti helpompi hengittää.

Hän ajatteli kohtaloa ja sattumaa ja ihmetteli hetken, miksi hän istui siinä naisen kanssa. Mut-

23

ta kun nainen kääntyi hänen puoleensa hymyillen, hän ei enää ihmetellyt.

Kotona kaikilla oli aina ollut tapana kysyä, missä hän oli hyvä, puristella hänen käsivarsiaan tunnus-tellakseen, oliko hän tarpeeksi vahva. Esittää kysy-myksiä, joita hän oli ymmärtävinään.

He epäröivät aina. Sitten he ehkä valitsivat hä-net.

Mutta nainen oli valinnut hänet, vaikkei hän ol-lut tehnyt mitään tämän puolesta, ja sellaista ei ku-kaan ollut tehnyt aiemmin.

huonejohon nainen vei hänet oli valkoinen, ja siinä oli iso ja leveä sänky. Nainen peitteli hänet ja antoi hä-nelle jotain lämmintä juotavaa. Se maistui melkein samalta kuin tee kotona, ja hän nukahti jo ennen kuin kuppi oli tyhjä.

Kun hän heräsi, hän ei tiennyt kuinka kauan oli nukkunut, mutta hän huomasi olevansa toisessa huoneessa. Uudessa huoneessa ei ollut ikkunoita, ja se oli kokonaan päällystetty muovilla.

24

Kun hän nousi mennäkseen ovelle, hän huomasi että lattia oli pehmeä ja antoi periksi. Hän tunnus-teli ovenkahvaa, mutta ovi oli lukossa. Vaatteet oli-vat poissa, samoin puhelin.

Hän kävi alastomana patjalle makaamaan ja nu-kahti uudelleen.

Tästä huoneesta tulisi hänen uusi maailmansa.