digitaalinen portfolio syrjäytymisvaarassa olevien ja ... · yksi haastavimmista nuorten...

Suuntia – Isotalo & Ringman

1

Panu Isotalo

Miikka Ringman

SUUNTIA

Digitaalinen portfolio syrjäytymisvaarassa olevien ja

syrjäytyneiden nuorten voimaantumisen välineenä

NäytönPaikka ry:n

Yhteistoiminnallisen Kehittämisen Paikka -projekti

toteutettiin vuosina 2006–2011

RAY:n rahoittamana


2

NäytönPaikka ry

Hallituskatu 4 B 11

13100 HÄMEENLINNA

www.naytonpaikka.fi

[email protected]

Kirjoittajat: Panu Isotalo & Miikka Ringman

Kansi ja valokuvat: Mari Isotalo

Julkaisija: NäytönPaikka ry, Hämeenlinna (2012)

Paino: Painosalama Oy, Turku

ISBN 978-952-93-0410-3 (sid.)

ISBN 978-952-93-0411-0 (PDF)


3


4

TIIVISTELMÄ

Isotalo, P. & Ringman, M. 2012. Suuntia. Digitaalinen portfolio syrjäytymisvaarassa

olevien ja syrjäytyneiden nuorten voimaantumisen välineenä. Hämeenlinna: Näytön-

Paikka ry. 140 sivua.

Suomalaisten keskimääräinen hyvinvointi on lisääntynyt 90-luvun laman jälkeen

merkittävästi, ainakin talousmittareiden mukaan. Samalla yksilöiden väliset hyvin-

vointi-, terveys- ja tuloerot ovat kasvaneet huolestuttavasti, minkä seurauksena ihmiset

jakautuvat yhä selvemmin hyvä- ja huono-osaisiin. Tämä polarisoituminen on näkynyt

esimerkiksi nopeasta talouskasvusta ja hyvinvointivaltion rakentamisesta hyötyneiden

suurten ikäluokkien sekä ylösalaisin kääntyvän huoltosuhteen, valtavan kestävyys-

vajeen ja jatkuvan epävarmuuden perivien tuoreempien sukupolvien välillä, mutta

myös nuorten keskuudessa: vaikka enemmistö nuorista voi hyvin, osalle on kasautunut

henkisiä, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia muidenkin edestä.

Yksi haastavimmista nuorten ongelmista on syrjäytyminen, johon on pyritty puuttu-

maan eri tahojen toimesta. Yksi näistä on ollut hämeenlinnalainen NäytönPaikka ry,

joka pyrkii asiakaslähtöisellä, poikkisektorisella ja sosiaalipedagogisella työotteella

parantamaan syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten mahdollisuuksia

voimaantua ja kiinnittyä takaisin yhteiskuntaan.

Tässä raportissa esitellään NäytönPaikka ry:n hallinnoimaa ja RAY:n rahoittamaa,

vuosina 2006–2011 toteutettua nuorten syrjäytymisen vastaista Yhteistoiminnallisen

Kehittämisen Paikka (YTKP) -projektia. Aluksi, vuosina 2006–2008 hankkeen

toiminta-alueena oli Hämeenlinnan seutu, tämän jälkeen Kanta-Häme ja lopuksi,

vuosina 2010–2011 koko Suomi. Projektin edellisessä raportissa Eteenpäin (Isotalo &

Ringman 2008) on jo kuvailtu ajanjaksoa 2006–2008, joten tässä keskitytään vuosiin

2009–2011.

Hankkeen missiona oli vahvistaa nuorten kansalaisuutta ja osallisuutta, ehkäistä heidän

syrjäytymistään, kuntouttaa sivuun ajautuneita nuoria takaisin yhteiskuntaan ja vahvis-

taa ajattelutapaa asiakkaasta oman elämänsä parhaana asiantuntijana. Näihin pyrittiin

projektin aikana kehitetyn uudenlaisen, käyttäjille ilmaisen Internet-pohjaisen työväli-

neen, digitaalisen portfolion avulla. Kyseessä on voimavaroja korostava, nuorta osallis-

tava ja tulevaisuuteen suuntaava työväline, joka auttaa häntä hahmottamaan ja

hallinnoimaan omaa elämäänsä. Portfolioon sisältyvien työkalujen, kuten verkosto-

kartan, aikajanan ja elämäntilannekartoituksen, avulla nuori voi pohtia elämäänsä ja

tehdä sen halutessaan ja haluamiltaan osin näkyväksi myös tukiverkostolleen. Portfolio

tarjoaa siis samalla työntekijöille valmiin ja monipuolisen tavan tehdä asiakas-

lähtöisesti syrjäytymisen vastaista työtä ja tukea nuorten voimaantumista. Työvälineen

sisällöt luotiin yhdessä nuorten ja hyvinvointialan työntekijöiden kanssa ja sen tekni-

sestä toteutuksesta vastasi Hämeen ammattikorkeakoulun Mediatekniikan Verstas.


5

YTKP-projektin tavoitteena oli vuosina 2009–2011 digitaalisen portfolion

1) sisällöllinen ja tekninen kehittäminen sekä vaikuttavuuden arvioiminen yhteis-

työssä nuorten ja yhteistyökumppaneiden kanssa

2) tunnetuksi tekeminen sekä asiakas- ja tarvelähtöinen käyttöönottaminen yhteis-

työkumppaneiden toiminnassa

3) vakiinnuttaminen kiinteäksi osaksi sitä työtä, jolla tuetaan nuorten osallisuutta,

oman elämän hallintaa ja aktiivista kansalaisuutta.

Näihin tavoitteisiin päästiin projektin aikana, sillä portfoliosta hioutui työntekijöiltä ja

nuorilta saadun palautteen ja useiden päivitysten ansiosta helppoja monikäyttöinen,

toimiva ja konkreettinen työväline. Portfolio sai laajaa valtakunnallista tunnettuutta,

sillä hanketyöntekijät esittelivät sitä 181 esittelytilaisuudessa 1.545 nuorelle ja hyvin-

vointialan työntekijälle. Lisäksi esittelyihin osallistuneet ihmiset kertoivat työväli-

neestä muille. Portfolion käyttäjätunnuksia jaettiin tarveperustaisesti 1.748, joista 1.201

oli asiakas- ja 547 työntekijätunnuksia. Asetettuihin tavoitteisiin päästiin myös siinä

mielessä, että portfoliota testattiin ja otettiin käyttöön yli 200 hyvinvointialan palvelun-

tarjoajan toiminnassa ympäri Suomen.

Hyvistä tuloksista huolimatta portfolion kehittymisen, levittäytymisen, juurtumisen ja

tulevaisuuden eteen pitää tehdä edelleen töitä. Portfolion olemassaolo on kuitenkin

onneksi turvattu lähivuosiksi, sillä RAY on päättänyt tukea NäytönPaikka ry:n uutta,

työvälineen edistämiseen tähtäävää Oma Elämä Näkyväksi (OEN) -projektia vuosina

2012–2014. Tämän jälkeen ylläpito onnistunee parhaiten osana jonkin laaja-alaisen ja

sitoutumattoman yhteistyökumppanin toimintaa. Vielä suotavampaa olisi, että port-

folion ylläpidosta ja kehittämisestä huolehtisi jatkossa usean erilaisen tahon yhdessä

muodostama tiimi. Tämä on tärkeää, ettei portfolio surkastuisi aikaa myöten vain tietyn

palvelun, ihmisryhmän tai ongelman mukaiseksi työvälineeksi.

Tulevaisuudessa portfoliota jalkautetaan valtakunnallisesti entistä luontevammaksi

osaksi nuorten kanssa tehtävää työtä. Samalla jatketaan työvälineen tunnetuksi teke-

mistä ja kehittämistä sekä tietysti aidosti asiakaslähtöisen ja poikkisektorisen toiminta-

kulttuurin vahvistamista nuorten syrjäytymisen vastaisen työn kentällä.

Asiasanat: digitaalinen portfolio, hyvinvointiala, kansalaisuus, kolmas sektori, nuoret,

osallisuus, projekti, sosiaalipedagogiikka, syrjäytyminen, voimaantuminen


6

ABSTRACT Translated by Tiina Laakkonen

Isotalo, P. & Ringman, M. 2012. Directions. Social Excluded Adolescents Empowered

by Digital Portfolio. Hämeenlinna: NäytönPaikka ry. 140 pages.

The approximate well-being of the Finnish people has considerably increased after the

recession of the 1990s, at least according to financial measures. At the same time,

however, differences in well-being, health and income rates have worryingly escalated.

The gap between the well-off and the poor is bigger. For example, the baby-boomers

have benefitted from the fast economic growth and the re-building of the welfare state,

while the younger generations have inherited a constant feeling of insecurity as well as

the obligation of taking care of the elderly. This polarisation can also be seen among

the youth: although the majority of adolescents are doing just fine, some of them have

to bear more than their fair share of emotional, social and financial problems.

One of the most challenging problems among the adolescents is that of social

exclusion. Many measures have been taken to try to solve it. One of those measures

has been NäytönPaikka ry, originated in Hämeenlinna. It attempts to help adolescents

who are, or who are in danger of becoming socially excluded, become empowered and

re-attach to the society. The approach is customer-oriented, cross-sectorial and social

pedagogical.

This report explains the YTKP-project executed during 2006–2011, administrated by

NäytönPaikka ry and funded by RAY (Finland’s Slot Machine Association). The

project originally operated within the Hämeenlinna area finally expanding to whole

Finland, aiming to fight social exclusion among adolescents. The period of years 2006–

2008 has been discussed in the previous report of the project, “Eteenpäin” (Isotalo &

Ringman 2008), so here the focus is on years 2009–2011.

The mission of the project was to strengthen adolescents’ citizenship and participation,

prevent their social exclusion and rehabilitate socially excluded adolescents back to the

society, as well as enhance the idea of the client as the best expert on their own life. A

new tool, the digital portfolio, was developed during the project to help reach these

goals. It is internet-based and free to the user. The tool is future- and resource-oriented

and helps the young client to participate and outline their life. With the help of the

tools included in the portfolio (such as a map of networks, timeline and charting of

one’s situation in life) the adolescent will be able to reflect on their life and also, if

preferred, share it on selected parts with their supporting network. At the same time the

portfolio gives the workers a ready and versatile, client-oriented way to fight social

exclusion and support the empowerment of the young. The elements of the tool were

created in co-operation with the adolescents and the welfare sector. It was executed

technically by the University Of Applied Sciences Of Häme’s Workshop of Media

Technology.


7

The goals of the YTKP-project during 2009–2011 were

1) developing the elements of the digital portfolio as well as developing it

technically, and evaluating its affectivity together with the adolescents and

partners

2) making the digital portfolio known and introducing it in the partners’ work

meeting the clients’ needs

3) making the digital portfolio an integral part of the work that supports

participation, control over one’s own life and active citizenship among

adolescents.

These goals were met during the project. Feedback from workers and adolescents alike,

as well as several updates helped make the tool concrete, versatile, functional and easy

to use. The digital portfolio became well known nationally. The project workers

presented it on 181 occasions to 1.545 adolescents and welfare workers. In addition,

the people participating in the presentations spread the information onwards. 1.748

passwords to use the portfolio were distributed, 1.201 of which were for clients and

547 for workers. The set goals were also met in the sense that the portfolio was tested

and deployed by over 200 operators of the welfare sector all over Finland.

More work needs to be done to secure the future, further developing and spreading of

the digital portfolio. Its existence in the next couple of years is safe, because RAY has

decided to support the new project of NäytönPaikka ry, the OEN in 2012–2014, which

is set to further develop the tool. After this it should probably be made a part of some

independent partner’s operation. An even better option would be that a team made of

several different operators will sustain and develop the digital portfolio in the future.

This ensures that the portfolio will not fade into a tool for only one specific advantage,

group of people or problem.

In the future the portfolio will be made an established part of the work done with

adolescents. The tool will be further developed, and a genuinely client-oriented and

cross-sectorial approach to the work against the social exclusion of adolescents will be

reinforced.

Keywords: adolescent, citizenship, digital portfolio, empowerment, participation,

project, social exclusion, social pedagogy, third sector, welfare sector


8

SISÄLLYS

1 JOHDANTO…………………………………………………………………...

2 NÄKÖKULMIA NUORUUTEEN.................................…………………….

2.1 Kriisistä kriisiin…………………………………………………………..

2.2 Nuoruus kulttuurisidonnaisena ilmiönä…………………………………..

3 NUORTEN SYRJÄYTYMINEN ILMIÖNÄ..................................................

3.1 Syrjäytyminen laaja-alaisena käsitteenä………………………….............

3.2 Syrjäytymisen ulottuvuuksia ja taustatekijöitä....………………………...

3.3 Syrjäytyneet keskellämme …………………..…………………………...

3.4 Syrjäytymisen seuraukset puuttumisen taustalla…………………………

3.5 Syrjäytyminen prosessina……....………………………………………...

3.6 Olennaista syrjäytymisessä……………………………………….............

4 YTKP-PROJEKTI – SUUNTANA NUORTEN VOIMAANTUMINEN….

4.1 Taustavoimana NäytönPaikka ry………………………………………...

4.2 YTKP-projektin tavoitteet……………………………………………….

4.2.1 Tavoitteena poikkisektorisen yhteistyön kehittäminen…………...

4.2.2 Tavoitteena nuorten voimaantuminen digitaalisen

portfolion avulla…………………………………………………..

4.3 YTKP-projektin rahoitus, hallinnointi ja ohjaus………………………...

4.4 YTKP-projektin resurssit………………………………………………...

4.5 Voimavarana yhteistyö………………………………..............................

5 JATKUVA ARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TAUSTALLA…………...

5.1 Itsereflektointi ja spontaani palaute kehittämisen välineenä…………….

5.2 Työpajat kehittämisen välineenä………………………………………...

5.3 Systemaattinen aineistonkeruu kehittämisen välineenä…………………

5.4 Tilastot kehittämisen välineenä………………………………………….

10

14

15

16

18

19

25

27

29

32

34

38

38

39

43

46

48

49

51

55

56

57

58

63


9

6 DIGITAALINEN PORTFOLIO – OMA ELÄMÄ NÄKYVÄKSI...………

6.1 Digitaalisen portfolion kehittäminen prosessina..……………………….

6.1.1 Digitaalisen portfolion tekninen rakentaminen…………………..

6.1.2 Digitaalisen portfolion sisältöjen rakentaminen………………….

6.2 Nuoren työkalut – näkökulmia omaan elämään…………………………

6.2.1 Elämäntilannekartoitus……………………………………………

6.2.2 Ansioluettelopohja………………………………………………...

6.2.3 Aikajana…………………………………………………………...

6.2.4 Verkostokartta……………………………………………………..

6.2.5 Yhteystietopankki…………………………………………………

6.2.6 Päiväkirjat ja lisätyökalut…………………………………………

6.2.7 Käyttäjätunnukset ja tietoturva……………………………………

6.3 Työntekijän työkalut – kohti voimaantunutta asiantuntijuutta…………..

6.4 Digitaalisen portfolion markkinoiminen ja juurruttaminen……………..

6.5 Digitaalisen portfolion käyttäjät………………………………………....

6.6 Digitaalisen portfolion arviointia………………………………………...

6.6.1 Nuorten ja työntekijöiden näkemyksiä digitaalisesta portfoliosta..

6.6.2 Digitaalinen portfolio uraauurtavana ja hyödyllisenä työvälineenä

7 UUSIA SUUNTIA ETSIMÄSSÄ…………………………………………......

LÄHTEET……………………………………………………………………..…..

LIITTEET………………………………………………………………………….

Liite 1. Poikkisektorista yhteistyötä tukevat seminaarit………………………..

Liite 2. Esimerkki aiesopimuksesta…………………………………………….

Liite 3. Avoin kyselylomake työntekijöille digitaalisesta portfoliosta…………

Liite 4. Avoin kyselylomake nuorille digitaalisen portfoliosta………………...

Liite 5. Digitaalisen portfolion rekisteriseloste………………………………...

65

65

68

69

74

75

77

78

80

81

82

85

87

91

99

106

106

115

118

123

133

133

135

137

138

139


10

1 JOHDANTO

Korkea elinajanodote, koulutustaso ja asukaskohtainen BKT. Matala lapsikuolleisuus,

työttömyysaste ja valtionvelka. Keskimääräistä tasa-arvoisempi, turvallisempi ja va-

kaampi yhteiskunta. Jo nämä seikat osoittavat, että suomalaiset voivat keskimäärin var-

sin mukavasti iästä, sukupuolesta ja sosio-ekonomisesta asemasta riippumatta.

Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että yhteiskunnassamme on edelleen myös monen-

laisia vakavia, puuttumista kipeästi kaipaavia ongelmia, kuten köyhyyttä, elintaso-

sairauksia, päihde- ja mielenterveysongelmia sekä työttömyyttä. Onkin suorastaan

irvokasta, että maatamme lanseerataan paremminvointivaltioksi, vaikka tosiasiassa

tulo-, terveys- ja hyvinvointierot ovat vain kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden

aikana (Laaksola 2012, 3; Nurmi 2009, 13), eikä niskaan huohottava talous- ja

suoranainen systeemikriisi tule taatusti parantamaan tilannetta. Vaikka onkin turhan

dramaattista sanoa, että suomalaiset ovat lopullisesti jakautumassa A- ja B-luokan

kansalaisiin (Raunio 2000), Sosiaalikehitys oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Juha

Kaakinen (2009) on silti oikeassa todetessaan, että myös leipäjonot ja köyhyys kuu-

luvat tiiviisti aivan liian monen suomalaisen elämään. Keskellämme, mutta samalla

turvallisen hajuraon päässä vuokrakasarmeissa, kaduilla, laitoksissa, muuttotappio-

alueilla ja matalapalkka-aloilla elää nimittäin sivuun siirrettyinä ja unohdettuina jopa

viidesosan kansastamme kattava hiljainen, voimaton ja vallaton varjokansa: köyhät,

huono-osaiset, syrjäytyneet.

Edellä mainitut ongelmat koskevat yhtälailla nuoria, sillä olisi melkoinen ihme, jos

hyvin- ja pahoinvoinnin epätasainen jakautuminen ei näkyisi myös heidän elämässään

(Laaksola 2012, 3; Relander 2007, 144–148). Itse asiassa tällaisilla yhteiskunnallisilla

ongelmilla on taipumusta kasautua juuri lapsille ja nuorille. Vaikka suomalaisnuoret

voivat kansainvälisesti vertaillen hyvin (Joutulainen & Ruokanen 2008, 21), tutkimuk-

set osoittavat samalla, että aikuisten tavoin myös osalle nuorista on kasautunut ongel-

mia toistenkin edestä (Linnossuo 2004, 18). Viitteenä nuorten ongelmista on se, että

pienituloisissa talouksissa elää 136.000 ja kodin ulkopuolelle sijoitettuna 15.000 lasta

(Hemming 2006; Kaakinen 2009), 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli vuonna 2011

keskimäärin 20,1 prosenttia eli 2,5-kertaisesti yleiseen tasoon verrattuna (Työvoima-

tutkimus 2011b) ja 6–10 prosenttia nuorista ei jatka kouluttautumista peruskoulun

jälkeen tai sitten he jättävät opiskelunsa kesken (Nurmi 2009; Vertanen 2008; Änges-

levä 2009). Varusmies- ja siviilipalveluksen ulkopuolelle jää kutsunnoissa viidennes

miehistä ja palveluksen aloittaneistakin armeijan keskeyttää 15 prosenttia ja siviili-

palveluksen lähes kolmannes (Liiten 2010). 15–24-vuotiaista nuorista vähintään 40.000

on viranomaisten ulottumattomissa, sillä heitä ei löydy oppilaitoksista, työpaikoilta tai

asevelvollisten parista (Häggman & Walldén 2007; Myrskylä 2011). Kaiken tämän

päälle on olemassa lisäksi määrittelemätön määrä sellaisia nuoria, jotka ovat nuorten

arkitodellisuuden näkökulmasta syrjässä ja yksinäisiä, mutta jotka eivät kuitenkaan

sovi vallalla oleviin syrjäytymisen määrittelyihin tai tartu viranomaisten ylläpitämiin

turvaverkkoihin ja tilastoihin (Myllyniemi, Suurpää & Hoikkala 2012). Niin tai näin,

nämä yksittäiset tilastotiedot osoittavat joka tapauksessa, että kaikesta yltäkylläisyy-


11

destä ja paremmin voinnista huolimatta iso joukko nuoria on todellisessa vaarassa

ajautua syrjään yhteiskuntamme rakenteista, inkluusion piiristä – ainakin jos heitä ei

auteta ajoissa.

Onneksi kuitenkin syrjäytymisvaarassa olevien ja jo syrjäytymään päästettyjen nuorten

hyväksi työskentelevät lukuisat tahot, kuten koulu-, sosiaali-, nuoriso-, terveys- ja

poliisitoimi, oikeuslaitos, kriminaalihuolto, puolustusvoimat, työvoimahallinto, seura-

kunnat sekä lukemattomat yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat (Huhtanen 1999,

243; Kuorelahti & Viitanen 1999, 5; Linnossuo 2004, 19; Raunio 2000, 14). Erityisesti

jo sivuun luisuneiden, moniongelmaisten nuorten eteen tehdään kovasti arvokasta työtä

tälläkin hetkellä. Nuorten ongelmiin puuttuminen nähdään tärkeäksi sen vuoksi, että

jos syrjäytymisuhan alaisia ja syrjäytyneitä nuoria ei onnistuta palauttamaan yhteis-

kunnan toivomille raiteille, heidän ja sitä kautta koko yhteiskunnan ongelmat tulevat

vain pahenemaan (Kemppinen 1997, 131; Linnossuo 2004, 18; Lämsä 1999, 54; Noke-

lainen & Toikander 2006, 12–13). Nykyään pyritäänkin erityisesti siihen, että varhai-

sella puuttumisella ja vielä mieluummin ennakoivalla työotteella onnistuttaisiin katkai-

semaan syrjäytymisen vaivihkainen syöksykierre heti alkuunsa.

Koska nuorten syrjäytyminen on toimenpiteistä huolimatta edelleen yleinen ja vakava

ongelma, tarvetta uusille interventio- ja etenkin preventiomalleille on valtavasti. Ti-

lausta löytyy nimenomaan sellaiselle nuoria tukevalle työlle, joka ei ole pelkästään

oireita hoitavaa ja korjaavaa, vaan ennaltaehkäisevää, varhaisessa vaiheessa

tapahtuvaa ja todellisiin syihin porautuvaa

ongelmia ja menneisyyttä vatvovaa, vaan voimavarakeskeistä ja tulevaisuuteen

suuntautuvaa

sektoroitunutta ja keskenään kilpailevaa, vaan poikkisektoriselle ja moni-

ammatilliselle yhteistyölle rakentuvaa

amatöörimäisyyteen ja tuttuihin toimintatapoihin tyytyvää, vaan hyviin koke-

muksiin ja tutkittuun tietoon perustuvaa sekä itsekriittisyyteen ja muutokseen

kykenevää

autoritaarisuuden suojissa lymyävää ja minuutta riistävää, vaan nuorten pariin

etsiytyvää sekä heitä itseään osallistavaa, kunnioittavaa ja voimaannuttavaa

lyhytnäköistä ja poikkileikkaavaa, vaan pitkäjänteistä sekä elämän prosessi-

maisuuden ja nuoreen jo kohdennetut toimenpiteet huomioon ottavaa

organisaatioita ja työntekijöitä palvelevaa, vaan nuoren elämästä ja tarpeista

kumpuavaa (Harrikari 2008; Huttunen ym. 2008; Isotalo & Ringman 2008;

Kuure ym. 2008; Myllyniemi ym. 2012; Ängeslevä 2009.)

Näiden tarpeiden pohjalta perustettiin vuonna 2003 Hämeenlinnassa NäytönPaikka ry

(jatkossa NäytönPaikka). Kyseessä on hyvinvointialalla poikkisektorisesti toimiva,

verkostoyhteistyöstä ja moniammatillisuudesta voimansa ammentava sitoutumaton

yhdistys, joka pyrkii asiakaslähtöisellä, kokonaisvaltaisella ja sosiaalipedagogisella

työotteella edistämään nuorten voimaantumista ja parantamaan heidän mahdollisuuk-

siaan kiinnittyä takaisin yhteiskuntaan. Alusta alkaen nähtiin tärkeäksi ensinnäkin se,

että yhdistyksessä toimitaan nuorten voimavarojen ja tarpeiden mukaisesti, heitä


12

tukien ja heidän rinnallaan kulkien. Toisaalta tärkeänä on pidetty sitä, että ko. toiminta

on ollut kautta linjan todellisille tarpeille perustuvaa ja keinotekoiset, nuorten arki-

todellisuudelle vieraat sektorirajat ylittävää.

Em. muutostarpeisiin lähdettiin vastaamaan NäytönPaikan hallinnoimalla ja Raha-

automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittamalla Yhteistoiminnallisen Kehittämisen Paikka

-projektilla (YTKP-projekti).1 Aluksi, vuosina 2006–2008, tavoitteena oli

1) poikkisektorisen yhteistyön kehittäminen Hämeenlinnan seudulla

2) uuden työvälineen, digitaalisen portfolion rakentaminen.

Sitä, miten poikkisektorisuuden kehittämisessä onnistuttiin ja syitä, miksi tämä tavoite

jätettiin onnistumisista huolimatta vähemmälle huomiolle jatkohankkeen aikana, käsi-

teltiin jo hankkeen edellisessä raportissa Eteenpäin (Isotalo & Ringman 2008). Tässä

yhteydessä voidaan kuitenkin todeta, että poikkisektorisen yhteistyön edistämistä han-

kaloitti merkittävästi samaan aikaan tapahtunut elämänkaari- ja tilaaja-tuottaja -malliin

siirtyminen sekä Hämeenlinnan ja viiden lähikunnan yhä edelleen etsikkoaikaansa elä-

vä yhdistyminen yhdeksi kunnaksi.

Vuosina 2009–2011 toteutetun, valtakunnalliseksi laajentuneen jatkohankkeen aikana

keskityttiin digitaaliseen portfolioon. Tavoitteena oli tällöin työvälineen







Tässä raportissa paneudutaan siihen, miten näihin kolmeen päivitettyyn tavoitteeseen

pyrittiin vuosina 2009–2011 ja miten siinä käytännössä onnistuttiin.

Raportti rakentuu siten, että johdantoluvun jälkeen tarkastellaan nuoruuden (luku 2) ja

syrjäytymisen (luku 3) käsitettä, sillä ilman niiden tarkkaa määrittelyä koko hanke ja

sen aikana kehitetty työväline jäävät ikään kuin ilmaan leijumaan. Erityisesti syrjäy-

tymiskäsitteen monipuoliselle, analyyttiselle ja kriittiselle, mutta samalla kansan-

tajuiselle käsittelylle on paljon tilausta nimenomaan hyvinvointialan työntekijöiden ja

opiskelijoiden keskuudessa. Käsitteenmäärittelyn jälkeen tarkastellaan projektin taus-

toja, tavoitteita, hallinnointia, resursseja ja yhteistyökuvioita (luku 4) sekä sitä, millä

tavoin hanketta ja työvälinettä arvioitiin (luku 5). Projektille asetettujen tavoitteiden

kannalta kiinnostavimman ja samalla laajimman osan raportista muodostaa luku 6.

1 Projektin nimellä viitattiin siihen, että hyvinvointialalla on tarvetta tehdä entistä tiiviimpää

yhteistyötä niiden tahojen kesken, joilla on yhteinen intressi: tukea syrjäytymisvaarassa olevia

ja syrjäytyneitä nuoria. Toisaalta nimi viittasi siihen, että kehittämisen paikkoja löytyy aina ja

että projekti tarjoaa osaltaan vakiintuneiden rakenteiden ja menetelmien painolastista vapaita

mahdollisuuksia yhteisille kohtaamisille ja ponnistuksille.


13

Siinä käydään läpi ensinnäkin portfolion rakentamisprosessia, toisaalta työvälineestä

löytyviä nuoren ja työntekijän työkaluja ja kolmanneksi sen markkinointia, juurrut-

tamista ja konkreettista käyttöä. Luvun 6 lopussa portfoliota arvioidaan vielä nuorten ja

työntekijöiden näkökulmasta. Raportin viimeisessä luvussa 7 pohditaan puolestaan sitä,

miten projekti onnistui kokonaisuutena, mitä olisi kannattanut tehdä toisin ja mitä

suuntia tulevaisuudella on tarjottavanaan yhdistykselle, hankkeelle, työvälineelle ja tie-

tysti nuorille.

Projektien onnistuminen on kiinni paitsi hanketyöntekijöistä, myös heidän ympärillään

olevista ihmisistä. Yksinäiset sudet eivät nimittäin ihmis- ja järjestötyön saralla pitkälle

pääse. Onneksi YTKP-projektin ja sen kahden työntekijän tukena oli erittäin kattava,

osaava ja motivoitunut valtakunnallinen verkosto, jota ilman hankkeessa ei olisi saavu-

tettu sille asetettuja tavoitteita, portfolio ei olisi kehittynyt nykyiseen muotoonsa, eivät-

kä työntekijät ja nuoret olisi saaneet mahdollisuutta ottaa tätä askelta syrjäytymisen

vastaisen työn rintamalla.

Projektin onnistumisesta kuuluu kiitos ensinnäkin NäytönPaikan uudistusmieliselle ja

avarakatseiselle hallitukselle, toisaalta hankkeen moniammatilliselle ohjausryhmälle,

kolmanneksi portfolion teknisestä toteutuksesta ammattitaitoisesti vastanneelle

Hämeen ammattikorkeakoulun Mediatekniikan Verstaalle, neljänneksi hanketta rahoit-

taneelle RAY:lle ja viidenneksi tietysti kaikille niille nuorille, työntekijöille ja organi-

saatioille, jotka olivat aktiivisesti mukana portfolion ideoimisessa, luomisessa, kehittä-

misessä, käyttöönottamisessa ja juurruttamisessa. Raportista tulee selviämään, että

yhteistyötä tehtiin kuuden vuoden aikana satojen toimijoiden ja tuhansien ihmisten

kanssa, joten kaikkia ei ole mahdollista kiittää henkilökohtaisesti tässä yhteydessä.

Seuraaville henkilöille haluamme kuitenkin lausua erityiskiitokset saamastamme

tuesta: Ari Mattilalle, Ilkka Revolle ja tiimille toimintaedellytysten tarjoamisesta, Katja

Lahdelle ja kumppaneille hyvästä hankejohtamisesta, Kauko Ojaselle ja opiskelijoille

teknisestä taitavuudesta, Mari Isotalolle raportin ulkoasusta, Tiina Laakkoselle tiivis-

telmän kääntämisestä kunnolliselle englanninkielelle sekä Anna Riitta Mylläriselle ja

Petri Isotalolle hyödyllisistä kommenteista raportin käsikirjoitukseen liittyen.

Etelä-Suomen läänin pääkaupungissa maaliskuussa 2012

Panu Isotalo Miikka Ringman

projektikoordinaattori projektinjohtaja

YTKP-projekti YTKP-projekti


14

2 NÄKÖKULMIA NUORUUTEEN

Edeltä selvisi, että YTKP-projektin tavoitteena oli tukea ja voimaannuttaa digitaalisen

portfolion avulla syrjäytymisvaarassa olevia ja syrjäytyneitä nuoria. Ennen raportin

varsinaiseen aiheeseen – portfolion kehittämiseen, juurruttamiseen ja arviointiin – siir-

tymistä onkin syytä määritellä, mitä tässä hankkeessa itse asiassa tarkoitettiin nuo-

ruuden ja syrjäytymisen käsitteellä. Näistä ensimmäistä tarkastellaan tässä ja jälkim-

mäistä seuraavassa pääluvussa.

Ajallemme on tyypillistä, että markkinavoimien annetaan houkutella lapsia kuluttamis-

haluisiksi nuoriksi, keski-ikäiset pitävät rakennekynsin ja valkaistuin hampain kiinni

nuoruutensa rippeistä ja vanhukset myhäilevät tyytyväisinä, jos heitä kehutaan nuorek-

kaiksi. Nuoruus on siis kiinteä osa nyky-yhteiskuntaa, mutta tiedämmekö silti kovin-

kaan tarkasti, mistä siinä lopulta on kyse? Laajasti ymmärrettynä kyseessä on kulttuuri-

sidonnainen ja aikuisten maailmasta tulevia määrittely- ja hallintayrityksiä väistelevä

käsite, jonka sisällöt elävät reaaliajassa ja jopa tulevaa ennakoiden. Kyseessä on myös

käsite, joka ymmärretään eri yhteyksissä hyvin eri tavoin. Nuoruuden monenkirjavat

määrittelyt riippuvatkin pitkälti siitä, mistä viitekehyksestä käsin sitä kulloinkin

tarkastellaan (Nokelainen & Toikander 2006, 31). Esimerkiksi psykologia-, lääke-,

historia-, yhteiskunta- ja taloustieteellinen teoriaperusta avaavat kukin aivan omanlai-

siaan näkökulmia nuoruuden ilmiöön.

Nuoruuden käsitettä tarkastelevan kirjallisuuden (Hoikkala 1993; Isotalo 2011a;

Nieminen 2007; Nivala & Saastamoinen 2007; Puuronen 2006) pohjalta on erotetta-

vissa ainakin kolme, toisistaan selvästi poikkeavaa näkemystä nuoruudesta:

1) biologis-fysiologinen

2) psykologis-sosiologinen

3) historiallis-sosiologinen.

Biologis-fysiologinen näkemys nuoruudesta on näistä konkreettisin ja tutuin. Sille on

ominaista, että nuoruus nähdään ensisijaisesti biologisena, hormonaalisten muutosten

aikaansaamana prosessina, johon kuuluu fysiologisia muutoksia, kuten äänenmurros,

pituuskasvu ja sukupuolinen kypsyminen. Ratkaisevana seikkana pidetään ihmisen

fyysistä ikää, jolloin nuoruus asettuu kutakuinkin ikävuosien 10 ja 25 välille. Jos

mukaan otetaan lisäksi henkisiä ja kulttuurisia ominaisuuksia, nuoruus ulottuu nykyään

jopa 35–40 ikävuoteen asti (Ek ym. 2004, 13; Nurmi 2000, 256; Paju & Vehviläinen

2001, 85). Kuten laaja vaihteluväli paljastaa, yksilölliset erot biologis-fysiologisessa

kehityksessä ovat huomattavia; kun yksi saavuttaa maksimipituutensa 12-vuotiaana,

toisen kasvupyrähdys osuu vasta armeija-aikaan. Vaikka usein ajatellaan, että fyysistä

kehitystä ohjaa nimenomaan perimä, myös ympäristötekijöillä, kuten elintavoilla,

ravinnolla, kemikaaleilla ja ympäristömyrkyillä, saattaa olla suurikin merkitys.

YTKP-projektin virallisena kohderyhmänä olivat 18–29-vuotiaat nuoret. Koska

hankkeen aikana kuitenkin huomattiin, että portfolion työstäminen sopii yhtä hyvin


15

tulevaisuuttaan miettivälle 16-vuotiaalle koulupudokkaalle kuin pitkän työuran teh-

neelle eläköityjälle, fyysinen ikä osoittautui lopulta melko epäolennaiseksi seikaksi

hankkeen, työvälineen ja auttamisen näkökulmasta. Portfoliota käyttäneet ”nuoret”

olivatkin käytännössä 15–35-vuotiaita ja jopa vanhempia, sillä hanketyöntekijät eivät

halunneet omalta osaltaan luoda työvälineen käytölle tiukkoja ikärajoja, jos vain

syrjäytymisen vastaisen työn kentällä ajateltiin, että joku asiakkaista hyötyy – ikään

katsomatta – oman elämänsä reflektoinnista portfolion avulla. 2

2.1 Kriisistä kriisiin

Toisaalta nuoruutta voidaan tarkastella psykologis-sosiologisena ilmiönä (Isotalo

2011a). Tämän näkemyksen mukaan olennaista on mm. se, että ihmisellä on elämän

eri vaiheissa kriisejä, jotka pitäisi pystyä ratkaisemaan rakentavalla ja persoonallisuu-

den kehittymistä tukevalla tavalla. Mikäli yksilö selviää näistä koettelemuksista kunni-

alla, hän on luultavasti entistä vahvempi ja viisaampi kohtaamaan elämän mukanaan

tuomat uudet haasteet. Koska kriisit ovat kiinteä osa ihmisen elämää ja kasvua,

portfolion toivottiin osaltaan tukevan nuoria niiden käsittelemisessä ja ratkaisemisessa.

Nuoruudessa on omat kriisinsä, jotka ovat usein seurausta ympäristön ja omien odotus-

ten sekä vallitsevien edellytysten välisistä ristiriidoista. Esimerkkinä ovat eri aika-

kausien kauneusihanteet, joihin tytöt ovat yrittäneet ahdistuneina mukautua: 1800-

luvulla pyöreys ja kauneus kulkivat käsikkäin, kun taas 1920-luvulla tuli olla poika-

maisen laiha, sota- ja pula-aikana hyvälihainen ja 70-luvulle tultaessa langanlaiha

Twiggy. Tällä hetkellä pitäisi puolestaan olla rintava, mutta samalla barbiemaisen ano-

rektinen pitkäkinttu. (Isotalo 2011a.)

Nuoruuden kriisit liittyvät nimenomaan kolmeen asiaan:

ihmissuhteiden monimutkaistumiseen

oman identiteetin rakentumiseen

lapsuuden perheestä irtaantumiseen.

Ihmissuhteet muuttuvat perusteellisesti nuoruudessa, koska silloin tapahtuu irtaantu-

mista vanhemmista ja toisaalta kiinnittymistä kodin ulkopuolisiin ihmisiin. Vaiheen

repivyyttä lisää nuoren tietoisuus autonomisuutensa tiukoista rajoista ja se, että lapsuu-

den ihannekuvat vanhemmista murenevat kuin suomalainen hyvinvointivaltio.

Toisaalta nuoruus on identiteetin rakentumisen aikaa. Jos nuori selviää identiteetti-

kriisistä, tuloksena on itsenäisyyteen, huolenpitoon ja vastuullisuuteen kykenevä aikui-

nen. Identiteettikriisiin kuuluu kolme vaihetta: Aluksi nuoren pitäisi luopua lapsen

minäkuvastaan, joka perustuu ennen kaikkea vanhemmilta, mutta myös sisaruksilta ja

lähipiiriltä, kuten koulusta ja kavereilta, saatuun malliin sekä ympäristön odotuksiin.

2 Suomessa on 15–29-vuotiaita noin miljoona ja 15–34-vuotiaita peräti 1.345.000 (Meskanen &

Ylä-Sulkava 2002; Myllyniemi 2009, 12; Työvoimatutkimus 2011a).


16

Tämän jälkeen tulisi rakentaa itsenäinen ja tasapainoinen, mutta samalla ympäristön

vaatimukset täyttävä kokonaispersoonallisuus kokeilemalla erilaisia rooleja ja rajoja.

Oman persoonallisuuden aineksia haetaan paitsi lapsuudenkodista, myös perheen

ulkopuolisista suhteista, sillä ne auttavat etääntymisessä ja uusien samaistumiskoh-

teiden löytämisessä. Lisäksi pitäisi saada sosiaalinen hyväksyntä omalle identiteetille.

Ongelmia saattaa koitua siitä, että vaikka ihmisen sisäinen minä olisi pitkälle työstetty

ja ehjä, sosiaalinen minä voi jäädä keinotekoiseksi, sosiaaliselle suotavuudelle rakentu-

neeksi. Esimerkkinä tästä on poikkeava sukupuoli-identiteetti tai ylilahjakkuus; vaikka

ihminen olisikin hyväksynyt sisäisesti itsensä ja erilaisuutensa, vapauttava ”kaapista

tuleminen” jää monelta tekemättä. Koska ihmisen on hyvä olla sinut itsensä kanssa,

hankkeen aikana uskottiin, että digitaalisen portfolion kaltainen työkalu voi tarjota

ainakin yhden kanavan oman elämän jäsentelylle ja näin ollen eheämmän identiteetin

rakentamiselle. (Isotalo 2011a.)

Kolmas nuoruuden kriisi liittyy fyysiseen ja emotionaaliseen irtaantumiseen lapsuuden

perheestä. Tämä voi tapahtua professori Tor-Björn Hägglundin (1985) mukaan kol-

mella tavalla: Alloplastisessa, toista muokkaavassa irtaantumisessa nuori pyrkii muut-

tamaan vanhempansa ja lapsuudenkotinsa itselleen sopiviksi. Kodista tulee helposti

nuoren viihdekeskus, jossa hän päättää esimerkiksi perheen elämänrytmistä, ruokai-

lusta ja television katselusta. Etuna alloplastisessa irtaantumisessa on se, että nuoren

kanssa ei muodostu ristiriitoja vanhempien joustaessa jatkuvasti. Ongelmana on kuiten-

kin se, että näin ei tapahdu myöskään aitoa itsenäistymistä. Toisaalta irtaantuminen voi

tapahtua liian rajusti mm. pakenemalla tai siirtymällä kertaheitolla toiseen ympäristöön

esimerkiksi niin, että 17-vuotias muuttaa yllättäen eri puolelle maata opiskelemaan.

Myös tässä on riskinsä, sillä hätäisen ja liian varhaisen irtirepäisyn vuoksi nuoren ja

vanhempien surutyö saattaa jäädä tekemättä ja mahdolliset taustalla olevat ongelmat

käsittelemättä. Kolmas irtaantumisen tapa on autoplastinen, itsestään muotoutuva ja

yhdessä työstetty irtaantuminen. Sille on ominaista vanhempien ja nuoren yhteinen

uuteen tilanteeseen totutteleminen ja rauhallinen identiteetti- ja surutyön tekeminen.

Autoplastisessa irtaantumisessa hyväksytään yhdessä, että lapsuus ja lapsen vanhem-

muus ovat ohi. Tämän seurauksena on paitsi itsenäinen nuori, myös itsenäinen van-

hempi.

2.2 Nuoruus kulttuurisidonnaisena ilmiönä

Kokonaisvaltaisin tapa lähestyä nuoruutta on tarkastella sitä historiallis-sosiologisena

ilmiönä, kulttuurisena rakenteena. Olennaista on tällöin tiedostaa, että nuoruus on koko

ikäluokalle kuuluvana ja selvästi erottuvana elämänvaiheena varsin uusi ”keksintö”,

joka on syntynyt vasta teollistumisen, kaupungistumisen, elintason nousemisen, työn ja

vapaa-ajan eriytymisen, ydinperheen muodostumisen ja nuoruuden pedagogisoitu-

misen myötä. Aikaisemminhan nuoruuden kaltaisiin haihatuksiin oli varaa vain hyvä-

osaisilla, joutilailla ja koulua käyvillä nuorilla. Sen sijaan valtaväestön siirtyminen

lapsuudesta aikuisuuteen kuitattiin monesti vain siirtymäriiteillä, kuten erilaisilla

miehuuskokeilla, ripille pääsyllä tai avioitumisella. Länsimaisesta nuoruudesta onkin

tullut jokamiehen- ja vähitellen myös jokanaisenoikeus vasta 1900-luvun jälkipuolis-


17

kolla, kun nuorten enemmistöllä alkoi olla riittävästi omaa aikaa ja rahaa. Nuoruuden

läpimurtoa ovat Suomessa edistäneet erityisesti jälleenrakennuksen ajan suuret ikä-

luokat, joilla oli mahdollisuus istua massan suomalla voimalla ja varmuudella edel-

listen sukupolvien kattamaan sekä hyvinvointia, tulevaisuuden uskoa ja ennennäke-

mättömiä mahdollisuuksia lupailevaan pöytään. Ikävä vain, tuoreemmat nuorisosuku-

polvet ovatkin sitten saaneet tyytyä eritoten 90-luvun laman jälkeen enimmäkseen

rääppiäisiin ja viulujen maksamiseen.

Kun nuoruutta tarkastellaan historiallis-sosiologisena ilmiönä, olennaista on sen tiedos-

taminen, että nuoruus on erilaista eri aikoina ja erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa.

Todisteeksi riittää, kun vertaa toisiinsa 50-luvun tanssilavakulttuuria ja nykyistä klubi-

kulttuuria tai suomalaisia ja japanilaisia nuoria lukemattomine alakulttuureineen.

Koska eroja löytyy yhtä paljon kuin yhtäläisyyksiä, nuorten niputtamisella yhdeksi

homogeeniseksi ryhmäksi tehdään vääryyttä ihmiselämän, nuoruuden ja kulttuurien

monimuotoisuudelle. Tämän vuoksi onkin syytä olla tarkkana myös silloin, kun puhu-

taan mutkia oikoen esimerkiksi syrjäytyneistä ja tavallisista nuorista.

Digitaalisen portfolion kannalta on lisäksi tärkeä huomata, että nuoruuteen liittyy

tutkimusprofessori Tommi Hoikkalan (1993) mukaan kaksi ilmiötä, jotka sekä tukevat

toisiaan että aiheuttavat ristiriitoja: Yhtäältä nuoruuteen kuuluu kasvatuksellisuus, joka

pitää sisällään ajatuksen nuoruudesta kehityksellisenä välivaiheena matkalla kohti

jotain parempaa, aikuisuuden täysivaltaisuutta. Nuori mielletäänkin keskeneräiseksi ja

houkutuksille alttiiksi ihmisaihioksi, joka tarvitsee kasvatusta, ohjausta ja sosiaalista-

mista, joista vastaavat esimerkiksi vanhemmat, koulujärjestelmä ja lukemattomat nuo-

rille suunnatut palvelut. Samalla nuoruuteen liitetään kuitenkin kapinallisuus, kuten

tietoinen marginaaliin hakeutuminen ja rajojen kokeileminen, jota pidetään saman-

aikaisesti huonona ja hyvänä asiana. Nuoret nimittäin nähdään vakavana uhkana vallit-

sevalle yhteiskuntajärjestykselle ja valtaapitäville ikäluokille, mutta myös kaivattuina

muutoksen airuina. Nuorten epäkiitollisena tehtävänä onkin uusintaa hyvänä pidettyjä

rakenteita oikealla ja korjata yhteiskunnallisia epäkohtia vasemmalla kädellä.

Kuten edeltä on tullut ilmi, ihmisen kronologinen ikä, tässä tapauksessa nuoruus, oli

oikeastaan vain sivuseikka hankkeen ja portolion kannalta. Sen sijaan nuoruus itses-

sään miellettiin tärkeäksi elämänvaiheeksi, keskeiseksi identiteetin rakentamisen ikä-

kaudeksi sekä inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeäksi kulttuuriseksi rakenteeksi.

Mikäli hanketyöntekijät pystyivät auttamaan hankkeen aikana edes pientä osaa nuorista

tulemaan paremmin sinuiksi itsensä kanssa ja edistämään heidän kasvuaan aktiivisiksi

kansalaisiksi, YTKP-projekti täytti sille asetetut tavoitteet paremmin kuin hyvin.


18

3 NUORTEN SYRJÄYTYMINEN ILMIÖNÄ

Piti ajatuksesta tai ei, hyvinvointialan toimijoista todella merkittävän osan perimmäi-

senä tehtävänä on pyrkiä palauttamaan joukostamme harhautuneet takaisin normaa-

liuden piiriin – vaikka sitten väkisin. Hyvinvointipalveluiden tehtävänä onkin kurotella

ulkopuolisuuden alueille ja patistella sivuraiteille ajautuneita takaisin ruotuun; työhön,

koulutukseen, kuntoutukseen sekä säälliseen ja tuottavaan kansalaisuuteen. Tästä

autoritaarisesta, normatiivisesta ja utilitaristisesta perusvireestä huolimatta syrjäyty-

misen vastainen työ on kuitenkin arvokasta ja jopa välttämätöntä, sillä raaka tosiasia

on, että vakaudestaan ja jatkuvuudestaan piittaavalla yhteiskunnalla ei ole varaa pääs-

tää liian monia jäseniään lipeämään järjestelmän, sovinnaisuuden ja kontrollin ulko-

puolelle. (Ängeslevä 2009, 39; ks. myös Kurki & Nivala 2006; Nivala 2008.)

Vaikka erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymiseen puuttumisen välttämättömyydestä

hurskastellaan januksenkasvoisesti johtavia poliitikkoja ja tuoretta hallitusohjelmaa

myöten, syrjäytymisen käsite on kuitenkin jäänyt monille toimijoille ilmeisen hämä-

räksi abstraktioksi tai sitten se on näivettynyt pelkäksi populistiseksi iskusanaksi. Ku-

vaavana esimerkkinä käsitteen epätarkasta ja pelkästään oman työn suppeasta viite-

kehyksestä kumpuavasta käytöstä jopa hyvinvointialan työntekijöiden keskuudessa on

eräs tilaisuus, jossa hanketyöntekijät tiedustelivat yhden arvostetun nuorisotyön toimi-

jan työntekijöiltä, millaiseen tausta-ajatukseen heidän syrjäytymisen vastainen työnsä

nojautui. Pitkän hiljaisuuden ja ankaran pohdinnan jälkeen vastaukseksi saatiin, että

ei me oikeestaan olla koskaan juteltu tollasista asioista, me vaan ollaan ruvettu

tekeen näin.

Koska syrjäytymisen käsite on käyttötaajuudestaan huolimatta huolestuttavan vieras

jopa monille alan työntekijöille, tässä luvussa avataan yksityiskohtaisesti sitä, miten se

ymmärrettiin YTKP-projektissa. Se, että raportissa on panostettu tavallista syvällisem-

min ja moniulotteisemmin syrjäytymisen käsitteen määrittelyyn lienee seurausta

hanketyöntekijöiden yhteiskunta- ja kasvatustieteellisestä koulutuksesta sekä moni-

puolisesta alan työkokemuksesta. Näiden lisäksi syynä oli itse YTKP-projekti, jonka

aikana hanketyöntekijöiden oli mahdollista käydä mieltä avartanutta ja omia ennakko-

käsityksiä armotta moukaroinutta vuoropuhelua syrjäytymisen ilmiöstä satojen työn-

tekijöiden ja nuorten kanssa.

Tämä luku rakentuu niin, että aluksi kiinnitetään huomiota syrjäytymisen käsitteen

kompleksisuuteen (alaluku 3.1) sekä tarkastellaan sen ulottuvuuksia ja taustatekijöitä

(alaluku 3.2). Tämän jälkeen haarukoidaan syrjäytymisen yleisyyttä (alaluku 3.3) ja

pohditaan ilmiön kielteisiä, mutta myös myönteisiä seurauksia (alaluku 3.4). Lopuksi

tarkastellaan syrjäytymisen prosessimaisuutta (alaluku 3.5) ja nostetaan esille seikkoja,

jotka unohtuvat helposti, kun puhutaan syrjäytymisestä (3.6).


19

3.1 Syrjäytyminen laaja-alaisena käsitteenä

Jopa hyvinvointialan työntekijät ovat taipuvaisia käyttämään syrjäytymisen käsitettä

varsin huolettomasti ja yksioikoisesti, vaikka tosiasiassa kyseessä on moniulotteinen

termi, jolle ei ole vakiintunutta määritelmää arkielämässä tai edes tiedemaailmassa

(Linnossuo 2004, 16; Savioja 2007, 142). Kuten sosiaalipolitiikan professori Kyösti

Raunio (2006, 6) toteaa, voidaan jopa väittää, että kyseessä on suorastaan ”epäselvä,

sekava, hämärä, epämääräinen, epäanalyyttinen ja mitäänsanomaton” käsite.

Käsitteen moniulotteisuus ilmenee hyvin siinä, että syrjäytymistä voidaan tarkastella

mitä moninaisimmista näkökulmista, kuten

yksilöiden hyvinvoinnin ongelmina

yksilöä ja yhteiskuntaa yhdistävien siteiden heikkoutena

normaaliuteen, marginaalisuuteen ja syrjäyttämiseen liittyvänä ilmiönä

syrjäytymisen vastaisten toimenpiteiden näkökulmasta

ongelmista voimavaroihin etenevänä kehityskulkuna (Raunio 2006, 19).

Käsitteen kompleksisuus ja sitä myöden sekavuus johtuu pitkälti siitä, että se liitetään

huolettomasti mitä erilaisimpiin sosiaalisiin ongelmiin ja toisaalta siitä, että ilmiön

moniulotteisuutta jaksetaan korostaa kyllästymiseen asti (Raunio 2006, 24). Vaikka

kyseessä on heiveröinen käsite, josta on vaikea saada otetta, sosiaaligerontologian

professori Antti Karisto (1986, 35) kuitenkin muistuttaa, että se kuvaa kaikesta huoli-

matta erittäin osuvasti inhimillisten ongelmien luonnetta yhteisöissä ja yhteiskunnissa.

Syrjäytyminen on moniselitteinen ja jopa kiistanalainen käsite (Kuorelahti & Viitanen

1999, 5; Nokelainen & Toikander 2006, 12), jonka eri tieteenalat ja toimijat ymmär-

tävät kukin omalla tavallaan, omista intresseistään käsin (Linnossuo 2004, 17).

Jokaisen syrjäytymistä koskevaan keskusteluun osallistuvan olisikin hyvä tehdä

selväksi edes itselleen

mitä syrjäytymisen käsitteellä tarkoitetaan ko. yhteydessä?

missä kulkee syrjäytymisen (ekskluusio) ja normaaliuden (inkluusio) raja?

mitkä elämänalueet ovat syrjäytymisen kannalta avainasemassa?

mistä syrjäytyminen johtuu?

miten yleistä syrjäytyminen on?

millaisia seurauksia syrjäytymisellä on?

kenellä on oikeus, velvollisuus ja mahdollisuus puuttua syrjäytymiseen?

miten syrjäytymisen prosessi rakentuu?

mikä tekee syrjäytymisestä ongelman, johon pitää puuttua ja kenelle se lopulta

on ongelma?

Tässä luvussa käydään läpi sitä, miten näihin kysymyksiin vastattiin YTKP-projektin

aikana.


20

Usein esitetään, että syrjäytyminen on mm. teollistumisen, kaupungistumisen, työnjaon

eriytymisen, nuoruuden pedagogisoitumisen ja jopa hyvinvointipalveluiden ja tieteel-

lisen diskurssin itsensä mukanaan tuoma (jälki)modernin yhteiskunnan ilmiö (Isotalo

2010; Isotalo 2011b; Ritakallio 1992). Tosiasiassa syrjäytymistä on kuitenkin ollut

olemassa aina, vaikka sitä onkin tutkittu luotettavasti ja siitä on käyty kriittistä debattia

vasta edellisen vuosituhannen viimeisiltä vuosikymmeniltä lähtien (Linnossuo 2004,

16).3 Historiantunneilla hereillä pysyneet tietävät kyllä, että jokaiselta aikakaudelta

löytyvät omat ulkopuolisensa; irtolaisensa, kulkurinsa, kylähullunsa, häjynsä, lättä-

hattunsa, pudokkaansa ja elämän eri nivelvaiheissa notkujansa.

Syrjäytymisen käsitteen nouseminen yhteiskunnallisen mielenkiinnon, keskustelun ja

tutkimuksen keskiöön on arveltu johtuneen mm. siitä, että ns. länsimaiset sivistys-

valtiot, kuten Iso-Britannia ja Saksa, ovat olleet haluttomia myöntämään sitä arjessa

kuitenkin selvästi näkyvää tosiasiaa, että myös heillä esiintyy edelleen paitsi syrjäyty-

mistä, myös suoranaista köyhyyttä. (Joutulainen & Ruokanen 2008; Ruotsalainen

2005, 33.) Voikin hyvin kuvitella, että hyvinvointivaltioiden lippulaivoina viime vuosi-

kymmenet purjeet pulleina seilanneiden Pohjoismaiden on ollut vielä tuskallisempaa

tunnustaa, että myös meiltä löytyy roppakaupalla samanlaisia ongelmia. Epäkohtien

rehellinen myöntäminen on ollut hankalaa siitäkin huolimatta, että Suomessa esi-

merkiksi elää köyhyysrajan alapuolella useita satojatuhansia ihmisiä. Vaikka köyhyys

ja muut vastaavat ilmiöt eivät siis ole kadonneet Euroopastakaan mihinkään, syrjäyty-

minen on korvannut pehmeämpänä ja mediaseksikkäämpänä käsitteenä monet perin-

teiset ja historian painolastista raskaat termit, kuten köyhyyden, rikollisuuden, irtolai-

suuden ja juoppouden. Syrjäytyminen on sopivan vellova ja abstrakti käsite, jonka alle

voi vaivihkaa sysätä kaikenlaisia inhimillisiä ongelmia ja jonka harteille on huojen-

tavaa ulkoistaa yhteiskunnalliset epäkohdat ja varsinkin vastuukysymykset.

On totta, että syrjäytyminen on hankala ja heiveröinen termi, jolle löytyy yhtä monta

määritelmää kuin määrittelijää (Isotalo 2010; Kuorelahti & Viitanen 1999; Nokelainen

& Toikander 2006). Käsitteen hahmottamista häiritsee entisestään se, että pohjimmil-

taan samalla ilmiöllä on monia synonyymejä ja lähikäsitteitä: Kun yksi käyttää syrjäy-

tymisen käsitettä, toinen puhuu marginaalisuudesta, kolmas toiseudesta ja neljäs ulko-

puolisuudesta (Helne 2002a; Häggman & Walldén 2007).4 Asiaa ei helpota myöskään

se, että syrjäytymisestä puhuttaessa viitataan monesti tosiasiassa johonkin sitä rajatum-

paan sosiaaliseen ongelmaan, kuten asunnottomuuteen, pudokkuuteen, työttömyyteen

tai syrjäytyneiden akanvirtaan5. (Isotalo & Ringman 2008, 9; Linnossuo 2004, 16).

3 Toisaalta on muistettava, että mm. alkoholismin, asunnottomuuden, työttömyyden ja rikolli-

suuden aiheuttamat ongelmat ovat olleet eurooppalaisen yhteiskuntatieteellisen keskustelun ja

tutkimuksen keskeisinä teemoina jo 1800-luvulta lähtien (Ek ym. 2004, 16). 4 Esimerkiksi Jaana Walldén opetusministeriöstä puhuu nuorten kohdalla mieluummin ulko-

puolisuudesta kuin syrjäytymisestä, sillä esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jäämisestä on

vielä pitkä matka syrjäytymiseen (Ängeslevä 2009, 39). 5 Syrjäytyneiden akanvirta on vähän tutkittu ilmiö, jossa on kyse siitä, että syrjäytyneet muut-

tavat mm. taloudellisista syistä ja jopa päättäjien suotuisalla avustuksella vallitsevan muutto-

liikkeen vastaisesti alueille, jotka ovat rakennemuutoksen, joukkoirtisanomisten tai imago-

ongelmien vuoksi kärsineet muuttotappiosta ja jotka ovat näin ollen edullisempia asua.


21

Koska syrjäytymis-käsite on lähtöisin alkujaan työmarkkinatutkimuksen piiristä, missä

sillä on tarkoitettu erityisesti työelämän ulkopuolelle joutumista, se liitetään edelleen

voimakkaasti työttömyyteen. Tätä yhteyttä vahvistaa entisestään se, että Suomi on ollut

perinteisesti protestanttisen etiikan läpitunkema, työorientoitunut yhteiskunta (Raunio

2006, 11; 2009, 274–276). Itse asiassa vasta viime vuosina – ehkä juuri nuorten työtä

koskevissa asenteissa tapahtuneen pehmenemisen myötä (Mehine 2012) – syrjäytymi-

nen on liitetty avarakatseisemmin myös muuhun huono-osaisuuteen kuin työttömyy-

teen. (Joutulainen & Ruokanen 2008; Karisto, Takala & Haapola 2003, 108.)

Sen lisäksi, että syrjäytymistä voidaan tarkastella synonyymien ja sitä lähellä olevien

ilmiöiden kautta, syrjäytymistä voidaan hahmotella myös sen pohjalta, mitä se ei ole.

Raunion (2006, 9; 2009, 273) mukaan syrjäytymisen vastakohtia ovatkin mm.

osallistuminen, sosiaalinen integraatio ja sosiaalinen osallisuus.

Syrjäytymisen sekä siihen liittyvän marginaalisuuden ja toiseuden välisiä suhteita on

tarkastellut tutkija Tuula Helne (2002b), jonka teksteissä nousevat olennaiseen ase-

maan inkluusion ja ekskluusion käsitteet. Sosiaalipolitiikan professori Risto Eräsaaren

(2005) mukaan inkluusio viittaa siihen, että yksilöllä tai ryhmällä on pääsy

yhteiskunnan instituutioihin ja järjestelmiin, kun taas ekskluusiolle on ominaista osal-

listumattomuus ja ulkopuolisuus. Syrjäytymistä käsittelevässä kirjallisuudessa käyte-

tään paljon juuri Helneen (2002a) kuvausta ekskluusion yhteiskunnasta (ks. myös

Joutulainen & Ruokanen 2008; Piikkilä & Savitie 2010; Raunio 2006). Hänen

mukaansa inkluusion ja ekskluusion sekä normaaliuden ja marginaalisuuden käsitteet

nivoutuvat toisiinsa seuraavan kuvion mukaisesti:

KUVIO 1. Ekskluusion yhteiskunta (Helne 2002a)


22

Helnen (2002b) mukaan syrjäytyneet paikantuvat inkluusion ulkopiirille, marginaaliin,

saattaen kuitenkin palata takaisin normaaliuden piiriin tai sitten lipua entistä enemmän

sivuun, ekskluusion puolelle. Samalla Helne (2002a) kuitenkin korostaa, ettei mikään

piiri, ei myöskään ekskluusio, ole lopullinen ja että myös ulossuljetuilla on aina jonkin-

lainen suhde yhteiskuntaan, vaikka sitten negaatioiden kautta.

Helne (2002a) kutoo inkluusion, marginaalin, ekskluusion ja syrjäytymisen käsitteet

kiinnostavasti ja uskottavasti toisiinsa. YTKP-projektin aikana kallistuttiin kuitenkin

enemmän Raunion (2000) kannalle, joka ehdottaa, että ainoastaan riittävän pitkälle

menevää marginalisaatiota kutsuttaisiin syrjäytymiseksi (ks. myös Vähätalo 1998, 40).

Kuten kuviosta 2 näkyy, hanketyöntekijät katsoivatkin tarpeelliseksi terävöittää hieman

Helneen (2002a) sinällään erinomaista tarkastelua:

KUVIO 2. Normaalius, marginaalisuus, syrjäytyminen ja syrjäyttäminen Tuula Helneä

(2002a) vapaasti mukaillen

Inkluusion sisäpiiriin kuuluvat sellaiset ihmiset, jotka täyttävät yhteiskunnan normit ja

jotka edustavat ns. keskivertokansalaista, mitä se sitten tarkoittaakaan. Inkluusion sisä-

piiriin kuulumista pidetään tavoitetilana, johon yhteiskuntamme reunoille ajautuneet

jäsenet nähdään tarpeelliseksi palauttaa (Helne 2002a; Ängeslevä 2009). Inkluusion

sisäpiiri on marginalisoitumisen, syrjäytymisen ja syrjäyttämisen kannalta olennainen

nimenomaan siksi, että normaaliuden kautta määrittyy, kuka kuuluu eri aikoina, pai-

koissa ja tilanteissa enemmistöön, ”meihin”, ja kuka ei. Kuten alaluvusta 2.1 tuli ilmi,

kauneusihanteiden mukaiset normaali- ja ihannepaino ovat tiukasti sidoksissa vallitse-


23

vaan kontekstiin. Normaaliuden kannalta on tärkeää tilastollinen keskivertoisuus, ei

niinkään se, mikä on todellista, oikein ja järkevää tai onko inkluusion sisäpiiri auto-

maattisesti ihmiselämän taivas ja kaikki sen ulkopuolelle asemoituva maanpäällinen

helvetti (Helne 2002a, 175). Näitä perustavaa laatua olevia kysymyksiä, kuten sitä,

miksi lapsista halutaan pakonomaisesti muovata massasta erottumattomia ja järjestel-

mään kyselemättä sujahtavia sopeutujia, tarkastellaan ajatuksia herättelevästi Jukka

Laajarinteen kirjassa Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset (2011).

Syrjäytymisen kannalta on ratkaisevaa myös se, ketkä kuuluvat inkluusion ulkopiiriin,

marginaaliin, ”heihin”. Matti Kortteisen ja Hannu Tuomikosken (1998) mukaan mar-

ginaalissa, valtavirrasta sivussa olijoita ovat mm. pitkäaikaistyöttömät, joille on kasau-

tunut huono-osaisuutta. Raunion (2000, 222) mielestä marginaalisuudesta on kuitenkin

mahdollista muodostaa edellistä vivahteikkaampi ja armollisempi käsitys. Sen mukaan

marginaalissa eläminen ei merkitse automaattisesti ongelmia ja vaikea-asteista sivuun

joutumista normaalista toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Raunio (2000) katsookin, että

marginaalisuudessa ei ole kyse yksioikoisesti taloudellisten resurssien niukkuudesta,

köyhyydestä sellaisenaan, vaan laajemmin elinoloissa ja erityisesti täysimittaisen

kansalaisuuden mahdollistavissa olosuhteissa esiintyvistä puutteista. Varsinaisesta syr-

jäytymisestä voidaankin puhua vasta kun erilaisia ongelmia ja marginaalisuuksia ka-

sautuu riittävästi, yli vaikeasti määriteltävän kriittisen pisteen. (Raunio 2000.) 6

Helne (2002b) käyttää marginaalisuutta syrjäytymisen rinnakkaiskäsitteenä. Se on pe-

rusteltua siinä mielessä, että marginaalisuus on neutraalimpi, lempeämpi ja vähemmän

leimaava ilmaisu, joka ei liitä ihmistä niin armottomasti huono-osaisuuteen ja yhteis-

kunnan ulkopuolisuuteen (Joutulainen & Ruokanen 2008, 19). Kuten kuviosta 2 näkyi,

YTKP-projektissa marginaalisuus nähtiin kuitenkin selkeästi eri ilmiöksi kuin syrjäyty-

minen. Tämä johtui ensinnäkin siitä, että toisin kuin syrjäytyminen, marginaalisuus on

usein itse valittua. Toisaalta marginaalisuuden mieltäminen eri asiaksi johtui siitä, että

vaikka ihminen kuuluu joiltain osin marginaaliin, hän voi olla muuten yhteiskunnan

keskiössä ja jopa sen ytimessä. Itse asiassa voidaan jopa väittää, että jokainen meistä

kuuluu marginaaliin ainakin joillain elämänalueilla. Tästä on esimerkkinä ihminen,

jolla on vammasta tai poikkeavasta sukupuoli-identiteetistä huolimatta merkittävä

yhteiskunnallinen asema. Marginaalisuus ei siis ole musta-valkoinen on/off-tila, vaan

siinä on Helneen (2002a) ja Raunion (2006) mukaan kyse dynaamisesta, elävästä ja

aaltoilevasta liikkeestä yhteiskunnalliseen normaaliuteen ja sieltä pois.

Vaikka marginaalisuus ei itsessään merkitse syrjäytymistä, siihen voi siis sisältyä

syrjäytymisen riski. Samalla tavoin normaaliuteen palaaminen ja palauttaminen on hel-

pompaa marginaalista kuin ulossuljettujen ja varsinkin omaehtoisesti sivuun heittäyty-

neiden piiristä (Raunio 2006, 55–56). Tämä johtuu siitä, että marginaalissa elävät

6 Ruotsalaisen Henrik Thamin (1994, 220–222) mukaan marginalisoituminen edellyttää ongel-

mia vähintään kolmessa elintasotekijässä: terveydessä, taloudellisissa resursseissa, sosiaalisissa

suhteissa, asuinolosuhteissa, vapaa-ajan aktiviteeteissa, poliittisissa resursseissa, työolosuhteissa

tai elämän ja omaisuuden turvassa. Kullekin tekijälle määritellään erikseen, milloin tilanne on

yhteiskunnan täysimääräisen jäsenyyden kannalta ongelmallinen. (Raunio 2000.)


24

ihmiset eivät ole vielä syrjäytyneitä, vaan ainoastaan osittain yhteiskunnallisen nor-

maaliuden, inkluusion ulkopiiriläisiä (Raunio 2006, 56).

Marginaalisuudelle on tyypillistä, että se voi olla yksilön tietoinen valinta – toisin kuin

syrjäytyminen, johon ihminen useimmiten ajautuu tai ajetaan tahtomattaan, olosuhtei-

den pakosta (Raunio 2006, 56). Syrjäytyminen ja marginaalisuus eroavat myös siinä

mielessä, että syrjäytyminen paikantuu usein yhteiskunnan alempiin sosiaalisiin kerros-

tumiin, kun taas marginaalisuuden voi valita kuka tahansa (Järvinen & Jahnukainen

2001, 142–145). On jopa niin, että tiettyihin marginaaliryhmiin, kuten poliittiseen,

taloudelliseen tai kulttuuriseen eliittiin, pääseminen on mahdollista vain harvoille ja

valituille. Raunio (2006, 57) muistuttaa lisäksi siitä, että toisin kuin syrjäytymiseen,

marginaalisuuteen liitetään usein myös myönteisiä merkityksiä: marginaali on

parhaimmillaan elämää rikastuttava ja yksilöä voimaannuttava näköalapaikka, emansi-

poitumisen temmellyskenttä, josta voi havaita uusia ja aikaisemmasta poikkeavia

mahdollisuuksia. Esimerkkinä tästä ovat Pentti Linkolan kaltaiset eksentrikot, oman

tiensä kulkijat, jotka ovat tietoisesti syrjäyttäneet itsensä monista yhteiskunnallisista

rakenteista pyrkien näin saavuttamaan aseman, josta on mahdollista nähdä asioita

laajemmin tai ainakin eri tavoin kuin inkluusion sisäpiiristä katsottuna.

Samalla pitää muistaa, että on olemassa myös sellainen ilmiö kuin normaaliuden

marginaalisuus. Tästä on kysymys esimerkiksi silloin, kun palvelujärjestelmässä

mielenkiinto ja voimavarat kohdistetaan voimallisesti poikkeavuuteen, jolloin ns. nor-

maalius jää ikään kuin huomaamatta lapsipuolen asemaan. Kuvaava ja arkipäiväinen

esimerkki on se, että koululuokan 22 normi(!)oppilasta unohtuvat oman onnensa no-

jaan, kun valtaosa opettajan voimavaroista kuluu kahden erityishuomiota vaativan,

puolipakolla ja hyvien aikeiden ryydittäminä luokkaan integroidun oppilaan kaitsemi-

seen. Onneksi viime aikoina on sentään käyty edes jonkin tasoista, vaikkakin melko

ontuvaa keskustelua ja eettistä pohdintaa mm. positiivisen diskriminaation perusteista,

oikeutuksesta ja lopullisesta hinnasta.

Helne (2002a) puhuu yhdestä ekskluusion piiristä; ulossuljetuista, toisista. YTKP-pro-

jektin aikana tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että tosiasiassa ekskluusion piiri on

jaettavissa ainakin kahteen osaan:

ekskluusion sisäpiiriin

ekskluusion ulkopiiriin.

Ekskluusion sisäpiirillä, ”niillä”, viitataan tässä syrjäytyneiden enemmistöön; ihmisiin

jotka ovat syystä tai toisesta, usein kenenkään haluamatta, ajautuneet sivuun yhteiskun-

nan rakenteista (ks. Eräsaari 2005). Syrjäytyneet määritelläänkin usein ”heiksi, joille

meidän tulee tehdä jotain, jotta he tulevat meidän kaltaisiksi”. Uskomme, että ”heidän

tulisi liittyä meihin, tavoitella meidän elämäntapaamme”. (Granfelt 2004, 140–141.)

Tosin samalla on hyvä pitää mielessä, mitä Mia Hemming (2006, 661) on todennut:

puhe syrjäytyneistä on oikeastaan harhaanjohtavaa, sillä tosiasiassa juuri nämä ihmiset

ovat usein vuosien ja jopa sukupolvien ajan lukemattomien yhteiskunnallisten toimen-

piteiden kohteina, joista vastaa kymmenien tuhansien ammattiauttajien armeija.


25

Ekskluusion ulkopiirillä taas tarkoitetaan ihmisiä ja ryhmiä, jotka ovat omasta syystään

jättäytyneet tai jotka ovat muiden ihmisten toimesta ajettu pois inkluusion piiristä ja

jopa syrjäytyneiden joukosta. Esimerkkinä ”niistä, joita ei edes nimeltä mainita” ovat

mm. pedofiili vankien keskinäisessä hierarkiassa, narkomaani alkoholistien joukossa

tai ns. puoliverinen etnisen vähemmistön keskuudessa. Syrjäytynyt – tai syrjäytetty –

voi siis olla paitsi suhteessa ”meihin” (Helne 2002a; Joutulainen & Ruokanen 2008),

myös toisiin syrjäytyneisiin, ”niihin”.

3.2 Syrjäytymisen ulottuvuuksia ja taustatekijöitä

Syrjäytymisen ratkaisevina ulottuvuuksina pidetään nimenomaan

työmarkkinoilta syrjäytymistä

koulutuksellista syrjäytymistä

taloudellista syrjäytymistä

sosiaalista syrjäytymistä

normatiivista syrjäytymistä, normatiivisuuden rikkomista

vallan ulkopuolelle jäämistä, kyvyttömyyttä vaikuttaa itseä koskeviin asioihin

terveydellistä syrjäytymistä (Isotalo 2010; Kuure 2001; Lehtonen & Lehkonen

2008; Ängeslevä 2009).

Suomalaisessa yhteiskunnassa ihminen integroituu toisiin ihmisiin ja pyrkii vaikutta-

maan asioihin ja omaan elämänkulkuunsa pitkälti työn kautta. Voidaan jopa väittää,

että kokonaisvaltainen kiinnittyminen yhteiskuntaamme on yhä suorastaan mahdotonta

ilman työtä ja siihen johtavaa koulutusta (Nurmi 2009, 13). Tämän vuoksi erityisesti

työelämästä ja koulutuksesta syrjäytymistä pidetään ratkaisevina syrjäytymisen perus-

teina (Raunio 2006, 11; Myrskylä 2012). Lisäksi laaja-alaista työttömyyttä pidetään

vakavana uhka hyvinvointivaltiolle, yhteiskuntajärjestykselle, yhteiskunnan solidaari-

suudelle ja sosiaaliselle kiinteydelle (Raunio 2009, 275–276). Vaikka ulkopuolisuus,

kuten työttömyys tai kouluttamattomuus, ei ole automaattisesti ongelma yksilölle itsel-

leen, syrjäytymisen riski kasvaa, jos ulkopuolisuus laajenee useammille em. alueista

(Ängeslevä 2009, 39).

Kuten jo edellisessä hankeraportissa (Isotalo & Ringman 2008, 10) todettiin,

syrjäytyminen ei ole kuitenkaan vain esimerkiksi työ- tai opiskelupaikan puuttu-

mista, vaan se on monissa tapauksissa seurausta lukuisista, yhdelle ihmiselle tai

ihmisryhmälle pitkällä aikavälillä kasautuneista hyvinvointipuutteista kulttuurisen,

sosiaalisen, henkisen, fyysisen ja taloudellisen pääoman suhteen.

Syrjäytymisen tyypillisiä, toisiinsa nivoutuvia ja kasautumaan taipuvaisia, pääasiassa

yksilötason taustatekijöitä saattavat olla esimerkiksi:

päihdeongelmat

terveysongelmat ja epäterveelliset elämäntavat


26

mielenterveysongelmat, psyykkiset häiriöt ja itsetunto-ongelmat

erilaiset kehityshäiriöt ja pitkäaikaissairaudet

koulu- ja oppimisvaikeudet, koulupudokkuus

sosio-emotionaaliset ongelmat

normatiivinen poikkeavuus, lainrikkojuus

sosioekonominen tausta ja tilanne

persoonallisuustekijät, vähälahjaisuus ja jopa ylilahjakkuus (Fjällström & Tuu-

sa 2005, 6; Isotalo 2010; Launonen & Pulkkinen 2004; Lehtonen & Lehkonen

2008, 53; Linnossuo 2004, 17–18; Rintanen 2000; Vertanen 2008, 14).

Kuvaavia esimerkkejä tällaisten yksilötason ongelmien kasautumistaipumuksesta ja tu-

hovoimaisuudesta löytyy mm. Rikosseuraamuslaitoksen tutkimuksesta (Joukamaa ym.

2010; Vähäsarja 2010). Sen mukaan tutkituista vangeista ja yhdyskuntapalvelua suo-

rittavista henkilöistä mielenterveyden ongelmia oli 93,8 prosentilla, päihdehäiriöitä

88,2 prosentilla ja pitkäaikaisen hoidon tarvetta 87,1 prosentilla. Samainen tutkimus

osoitti, että ainoastaan 22 prosenttia vastaajista oli ollut ansiotyössä ennen vankilaan

joutumistaan ja vain 52,5 prosenttia oli todettu täysin työkykyisiksi.

Kooten voidaan todeta, että erityisen haavoittuvia ryhmiä marginalisoitumisen ja näin

ollen syrjäytymisen kannalta näyttävät olevan esimerkiksi

lainrikkojat

päihde- ja mielenterveysongelmaiset

yksinhuoltajat

nuoret, kouluttamattomat ja ammattitaidottomat miehet

työttömät ja eritoten pitkäaikaistyöttömät

toimeentulotuen saajat

pienituloiset, yksinäiset ja huonokuntoiset vanhukset

maahanmuuttajat (Ks. Raunio 2000, 224–225; Tham 1994).

Koska syrjäytymisen käsite on siinä määrin kompleksinen, nuorisotutkimusverkoston

tilastotutkija Sami Myllyniemi (2009, 125) on oikeassa todetessaan, että edellä maini-

tun kaltaisten yksilötason syiden esiin nostaminen on kuitenkin arveluttavaa ja riskaa-

belia. Hän muistuttaakin, että asiat, jotka nähdään syrjäytymisen syiksi kertovat

samalla yhtä paljon siitä, miten syrjäytyminen määritellään. Voidaankin ajatella, että

jos määrittelijän viitekehyksenä on päihde- ja mielenterveystyö, päihteiden liikakäyttö

ja mielenterveyden ongelmat nähdään luultavasti erityisen painaviksi tekijöiksi syrjäy-

tymiskierteen taustalla. Ihmisellä kun on taipumus kiinnittää huomiota seikkoihin,

jotka tukevat hänen omaa maailmankuvaansa ja vastaavat hänen kokemuksiaan.

Pirkko Nurmi (2009, 14), Kyösti Raunio (2006, 128) sekä Juhani Laurinkari ja Pauli

Niemelä (1999), huomauttavat, että epäkohdistaan ja omaan viitekehykseen fiksoitu-

misen riskeistä huolimatta syrjäytymisen syiden selvittäminen saattaa auttaa puuttu-

maan syrjäytymiseen ja pienentämään sen riskiä: taloudelliseen syrjäytymiseen voi-

daan usein vastata huolehtimalla toimeentuloturvasta, terveydellisiin ongelmiin edistä-


27

mällä terveyttä ja hyvinvointia, työmarkkinoilta syrjäytymistä poistamalla työmarkki-

noille pääsyn esteitä, asunnottomuutta vahvistamalla asuntomarkkinoiden toimivuutta

sekä kouluttamattomuutta turvaamalla erilaisia kouluttautumismahdollisuuksia.

Vaikka syrjäytyminen näyttäytyy ja jopa halutaan nähdä nimenomaan yksilötason ilmi-

önä, sillä on myös yhteisölliset, yhteiskunnalliset ja rakenteelliset taustatekijänsä, joita

ei voi, eikä pidä erottaa yksilötason tekijöistä (Isotalo 2010, 8–11; Raunio 2009, 273).7

Näistä makrotason tekijöistä mainittakoon yksittäisinä, mutta keskeisinä esimerkkeinä

yleinen talous- ja työllisyystilanne

vallitsevat arvot ja arvostukset

muuttuvat ja kiristyvät vaatimukset yksilön taloudellisen, sosiaalisen ja kult-

tuurisen kompetenssiin suhteen. (Fjällström & Tuusa 2005; Helne 2002b;

Isotalo 2010; Isotalo & Ringman 2008; Linnossuo 2004; Raunio 2000, 2009.)

Traagisuudestaan huolimatta yksilötason syyt ovat yhteiskunnalle kuitenkin vähemmän

kiusallisia ja hankalia kuin rakenteelliset epäkohdat. YTKP-projektissa oltiin kuitenkin

samaa mieltä kuin Raunio (2009, 274), joka korostaa, että jos syrjäytymiseen halutaan

todella puuttua, tarvitaan yksilötason kuntouttavien toimien ohella myös yleisiä yhteis-

kunta- ja talouspoliittisia toimenpiteitä ja ennaltaehkäisevää työotetta.

3.3 Syrjäytyneet keskellämme

Itse käsitteen lisäksi myös syrjäytymisen yleisyydestä on vallalla hyvin erilaisia ja jopa

ristiriitaisia käsityksiä. Tämä johtuu paitsi käsitteen epätarkkuudesta, myös mm.

tutkijoiden erilaisista viitekehyksistä ja intresseistä, tehtyjen tutkimusten käytännön

toteutuksesta sekä käytettyjen mittareiden erilaisuudesta (Isotalo 2010; Myllyniemi

2010; Myrskylä 2012). Näkemyserot syrjäytymisen laajuudesta johtuvat myös siitä,

että vaikka syrjäytyminen on ilmiönä konkreettinen ja arkipäiväinen, käsitteenä se on

teoreettinen. Yleisyyden tarkka mittaaminen edellyttäisikin napakkaa mallintamista ja

käsitteellistämistä, joista taas ei vallitse yksimielisyyttä (Myllyniemi 2010, 124).

Ilmiön laajuudesta voitaisiin tietysti kysyä suoraan ihmisiltä itseltään, mutta siinäkin

on ongelmansa: syrjäytyminen on ulkoapäin annettu määre, johon ihmisten on vaikea

samaistua ja identifioitua. Toisena ongelmana on se, että syrjäytyneet – keitä sitten

ovatkaan – osallistuvat tutkimuksiin epätodennäköisemmin kuin inkluusion piiriin

asemoituneet. (Helne 2002b; Myllyniemi 2010). Ainoita mahdollisuuksia saada kuta-

kuinkin objektiivista tietoa syrjäytyneiden lukumäärästä olisi haalia kokoon eri tavoin

kerättyä dataa useista lähteistä, pyrkien samalla poistamaan päällekkäisyyksiä. Kuten

voi kuvitella, se olisi kuitenkin erittäin työlästä ja ainoastaan suppean näytteen muo-

dossa mahdollista. (Myllyniemi 2010, 124).

7 Dosentti Sakari Kainulainen (2006, 373) on todennut, että syrjäytymisen ja huono-osaisuuden

empiirinen arviointi on usein yksilökeskeistä, jolloin yhteisölliset ja nimenomaan yhteiskunnal-

liset syyt jäävät helposti liian vähälle huomiolle. Samalla pitää kuitenkin muistaa myös yksilön

oma vastuu ja se, ettei yhteiskuntaakaan voi kaikista vastoinkäymisistä syyttää.


28

Vaikka kyse ei ole syrjäytymisestä käsitteen varsinaisessa merkityksessä, jotain voi

kuitenkin päätellä muista syrjäytymistä lähellä olevista ja siihen nivoutuvista ilmiöistä,

kuten työttömyydestä, asunnottomuudesta, päihteiden käytöstä tai ystävien ja harras-

tusten puutteesta (Isotalo 2010; Myllyniemi 2010, 124; vrt. alaluku 3.1). Nuorten

syrjäytymisen yleisyydestä antaakin osviittaa esimerkiksi se, että Suomessa

pienituloisiksi luokiteltuja ihmisiä on 694.000 mikä on 300.000 enemmän kuin

vuonna 1990 (Lohikoski 2010)

pienituloisissa talouksissa elää 136.000 ja kodin ulkopuolelle sijoitettuna

15.000 lasta (Hemming 2006, 662; Kaakinen 2009, 2)

nuorten tulot ovat kasvaneet muita ikäryhmiä hitaammin, tuloköyhyys on

kasautunut eniten alle 23-vuotiaisiin ja nuorten kotitalouksien köyhyysriski on

kolminkertaistunut vuodesta 1990 vuoteen 2005 (Ylitalo 2009)

8 prosentilla aikuisista on vähintään yksi voimassa oleva maksuhäiriömerkintä

(Törnudd 2012, 10)

suljetuissa vankiloissa ja avolaitoksissa on noin 3.500 henkilöä (Yhdistymisen

aika 2009, 35)

15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli 20,1 prosenttia vuonna 2011 (Työvoima-

tutkimus 2011b)

peruskoulun päästötodistusta vaille jää vuosittain kolmisensataa nuorta (Num-

minen & Ouakrim-Soivio 2007)

6–10 prosenttia nuorista ei jatka peruskoulun jälkeen kouluttautumista tai

heidän opiskelunsa jäävät kesken (Nurmi 2009, 13; Vertanen 2008, 13; Änges-

levä 2009, 39)

ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 10 prosenttia (12.300) ja lukiolaisista

4 prosenttia (4.400) keskeyttää opintonsa (Liiten 2010, 5)

kutsunnoissa varusmies- ja siviilipalveluksen ulkopuolelle jää viidennes mie-

histä ja palvelukseen astuneistakin armeijan keskeyttää 15 prosenttia ja siviili-

palveluksen 30 prosenttia (Liiten 2010, 5).

Kun tarkastelee näitä pirstaleisia, ajassa eläviä, tulkinnanvaraisia ja jopa ristiriitaisia

tiedonjyväsiä, ei ole ihme, että myös arviot syrjäytyneiden nuorten määrästä vaihtele-

vat 10.000–29.000:sta (Kaukonen 2007; Myllyniemi 2010; Ängeslevä 2009) yli

50.000:een (Myrskylä 2012). Esimerkiksi Erik Häggman (2007) on laskenut, että 15–

24-vuotiaista on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella lähes 100.000, mikä vastaa

joka seitsemättä nuorta (ks. myös Häggman & Walldén 2007; Vertanen 2008). Heistä

yli puolet oli työnhakijoiksi ilmoittautuneita, mutta loput, noin 40.000 nuorta, ainakin

viranomaisten näkökulmasta tarkasteltuna teillä tietymättömillä. (Häggman & Walldén

2007, 27–35.)8 Eikä tämän joukon, jota ei löydy oppilaitoksista, työpaikoilta tai ase-

velvollisten parista, tilanne ole viime aikoina muuttunut Myrskylän (2011) mukaan

yhtään paremmaksi. Itse asiassa voidaan olla varmoja, että tiedossa olevat valtion-,

8 Myös tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylän (2012) selvityksestä ilmenee,

että vuonna 2010 syrjäytymisen kovassa ytimessä oli 32.500 nuorta, jotka eivät olleet rekisteröi-

tyneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. Hänen mukaansa he ovat nuoria, jotka eivät näy tilas-

toissa, eikä kukaan tiedä tarkkaan, keitä he ovat ja mitä he tekevät.


29

kunta- ja yksityistalouden leikkaukset sekä veronkorotukset tulevat hankaloittamaan

tilannetta entisestään. Varovasti voidaan siis sanoa, että vähintään viidelle prosentille

nuorista on annettu kasautua ongelmia siinä määrin, että voidaan puhua syrjäytymi-

sestä. Surullisinta on se, että viiden vuoden päästä näistä nuorista arviolta 40 prosenttia

on edelleen luokiteltavissa syrjäytyneiksi (Myrskylä 2012.)

On syytä huomata, että em. luvuissa on kyse vain niistä, joita ongelmat koskevat suo-

raan, henkilökohtaisesti. Epäsuorat vaikutukset, kuten palveluiden ruuhkautuminen,

verotulojen menetykset ja läheisten pahoinvointi, ovatkin sitten huomattavasti laajem-

mat. Siksi ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että syrjäytyminen lyö tavalla tai toisella

leimansa jopa satojentuhansien suomalaisten elämään (Isotalo 2010).

3.4 Syrjäytymisen seuraukset puuttumisen taustalla

Syrjäytymisen määritelmät elävät jatkuvasti, mutta yksi asia pysyy samana: se mielle-

tään yksilöiden hyvinvointia ja yhteiskunnan harmoniaa uhkaavaksi ongelmaksi, johon

pitää puuttua ja josta tulee pyrkiä pois kaikin keinoin (Hemming 2006, 661; Isotalo &

Ringman 2008, 9; Raunio 2006, 44). Yhteiskuntamme kiinteänä, sisään rakentuneena

missiona onkin, että kaikki syrjäteille harhautuneet pitää palauttaa yhteisyytemme

piiriin (Helne 2002a, 169; Isotalo & Ringman 2008, 9).

Samalla kun toteamme syrjäytymisen kielteiseksi ilmiöksi, oletamme, ettei kukaan pyri

tarkoituksella syrjäytyneeksi (Raunio 2006, 44). Tämän oletetun tahattomuuden, uhri-

maisuuden vuoksi syrjäytymiseen puuttuminen katsotaan entistä perustellummaksi,

sillä pitäähän muiden auttaa parhaansa mukaan olosuhteiden viattomia uhreja.

Puuttumisen näkyvinä ja markkinoituina ilmisyinä ovat nimenomaan syrjäytymisen

kielteiset seuraukset yksilölle ja hänen lähipiirilleen. Syrjäytymisen nähdään nimittäin

aiheuttavan yksilö- ja yhteisötasolla mm. toivottomuutta, päihde- ja mielenterveys-

ongelmia, taloudellista ahdinkoa, rikollisuutta, itsetunto-ongelmia, epäonnistumisen

kierteen syvenemistä ja ongelmien kasautumista (Raunio 2009, 273; Vertanen 2008,

15). On selvää, että yksilö- ja lähiyhteisötason haitoilla on suhteellisen helppo perus-

tella syrjäytymiseen puuttumisen välttämättömyyttä; viranomaisethan haluavat vain

helpottaa, silkkaa hyvyyttään, inhimillistä kärsimystä – ja tehdä samalla itsensä tarpeel-

lisiksi ja arvonantoa ansaitseviksi.

Kriittistä keskustelua on sen sijaan käyty niukasti siitä, että syrjäytymiseen puuttumi-

sen julkilausumattomina ja vähemmän mainostettuina motiiveina ovat yhtä usein syr-

jäytymisen kielteiset seuraukset instituutioille ja koko yhteiskunnalle. Puuttumisen

todellisena, vaikkakin tiedostamattomana pontimena onkin usein se, että syrjäytyminen

aiheuttaa huomattavia kustannuksia yhteiskunnalle

uhkaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä.


30

Syrjäytyneet näyttäytyvätkin yhteiskunnan näkökulmasta usein hankaluuksia aiheutta-

vina, tuottamattomina ja resursseja haaskaavina kuluerinä. Vai mistä kertovat mm.

Valtiontalouden tarkastusviraston laskelmat, joiden mukaan jokainen syrjäytynyt nuori

maksaa yhteiskunnalle 27.500 euroa vuodessa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että koko työ-

uransa ajaksi syrjäytynyt aiheuttaa 700.000 euron loven kansantuloon. (Kortteinen &

Tuomikoski 1998; Liiten 2010; Ängeslevä 2009.) Vaikka nämä luvut vaikuttavat jo

kyllin massiivisilta tavallisen veronmaksajan näkökulmasta, Jouko Kajanoja (2000)

huomauttaa, että ne ovat tosiasiassa alakanttiin, sillä niissä ei ole otettu huomioon esi-

merkiksi epäsuoria kustannuksia, sosiaalisia ongelmia ja toimintakyvyn menetystä. On-

kin esitetty, että työelämän ulkopuolelle jäänyt nuori aiheuttaa 60-vuotiaaksi mennessä

jopa 1,2 miljoonan euron kustannukset pelkästään menetettyinä verotuloina. Päälle

tulevat vielä yksilötason kärsimykset, henkinen ja sosiaalinen pahoinvointi, sosiaalisen

turvattomuuden lisääntyminen ja muut vastaavat seikat, joita on vaikea mitata rahassa.

Kun nämä luvut kertoo hukkateille joutuneiden nuorten lukumäärällä, ei ole ihme, että

päättäjät ja virkamiehet ovat syvästi huolissaan nuorten syrjäytymisestä.

Raunion (2009, 273) mukaan yhteiskunta on sosiaalinen kooste, joukko yhteisöjä, joita

sitovat toisiinsa yhteisesti hyväksytyt oikeudet ja velvollisuudet, jotka puolestaan pe-

rustuvat laajempaan moraaliseen järjestykseen. Sosiaalinen syrjäytyminen, yhteisyy-

destä irtautuminen taas merkitsee uhkaa tälle moraaliselle järjestykselle (Heikkilä

2000, 168–169). Esimerkiksi sisäministeriö ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero ovat

todenneet syrjäytymisen olevan peräti sisäisen turvallisuutemme suurin uhka tällä het-

kellä (Hemming 2006; Myllyniemi 2010). Koska syrjäytyminen uhkaa yhteiskunnan

harmoniaa, erilaisten instituutioiden, hyvinvointipalveluiden ja niiden edustajien tehtä-

vänä on palauttaa syrjäytyneet takaisin ennustettavissa ja hallittavissa olevaan inkluu-

sion piiriin (Raunio 2009, 273). Tämä syrjäytymiseen puuttuminen, kadonneen lam-

paan palauttaminen laumaan kietoutuu Helneen (2000, 182) mukaan pitkälti moraalin

käsitteeseen, sillä ensinnäkin se on humaania ja toisaalta sillä luodaan ja ylläpidetään

yhteiskuntamoraalia. Se kun ei vain sovi, että osa kansalaisista elää kuin siat vatukossa.

Samalla on kuitenkin syytä kysyä, miten vakavasta asiasta todella on kysymys yhteis-

kuntarauhan ja -moraalin kannalta. Vaikka syrjäytyminen lisää yksilötason tyytymättö-

myyttä yhteiskuntaa, viranomaisia ja vallitsevaa poliittista järjestelmää kohtaan,

Raunion (2006, 40) mielestä syrjäytyminen ei ole siltikään merkittävä uhka suomalai-

selle yhteiskuntajärjestykselle. Tämä johtuu siitä, että syrjäytyneet ovat melko hetero-

geeninen, hajanainen ja jo sisäisen logiikkansa pohjalta järjestäytymätön ja sitoutu-

maton ihmisryhmä, johon suurin osa ihmisistä ei edes halua tulla yhdistetyksi.

(Myllyniemi 2010, 124; Raunio 2006, 40.) Syrjäytyneet eivät ole myöskään keskitty-

neet Suomessa – ainakaan toistaiseksi – vain tietyille asuinalueille, vaan he ovat hajau-

tuneet ja heidät on myös hajautettu ympäriinsä.9 Sitä paitsi Raunio (2006) on luulta-

9 Vrt. kuitenkin myös Suomessa viime aikoina päätään nostaneet ilmiöt, kuten syrjäytyneiden

akanvirta, slummiutuminen ja ns. white flight. Näistä ilmiöistä viimeksi mainittu on Yhdys-

valloissa syntynyt termi sisäiselle muuttoliikkeelle, joka syntyy kun keski- ja yläluokkaa edus-

tavan kantaväestön asuinalueelle alkaa muuttaa parempana pidetyn elämän toivossa mm. etnis-

ten vähemmistöjen edustajia ja alhaisemman sosio-ekonomisen statuksen omaavia muuttajia,

mikä puolestaan aiheuttaa pakenemisreaktion kantaväestön keskuudessa.


31

vasti oikeassa todetessaan, että barrikadeille nousemisen sijasta suomalaisten syrjäyty-

neiden todennäköisempi reaktio on itsesääliin vajoaminen ja sisäänpäin kääntynyt

pahanolontunne. Päihteiden liikakäytön ryydittämästä jupinasta ja kitkerästä Facebook-

mielenilmauksesta on pitkä matka kadulla mellakointiin.

Syrjäytyminen mielletään siis vakavaksi ja puuttumista vaativaksi ongelmaksi. Samalla

unohdetaan kuitenkin pohtia sitä, kenelle se itse asiassa on ongelma: syrjäytyneille vai

muille. Syrjäytymiseen puuttumisen hankaluus piileekin usein siinä, että ne, joita syr-

jäytyminen eniten verottaa, siis syrjäytyneitä itseään, eivät yleensä näe tilanteessaan

mitään huolestuttavaa. Syrjäytyneistä ovatkin usein enemmän huolissaan heidän lähei-

sensä, viranomaiset ja päättäjät. Toisaalta puuttumista hankaloittaa se, että syrjäytymi-

sellä on tai ainakin sillä kuvitellaan olevan myös myönteisiä seurauksia. (Isotalo &

Ringman 2008, 11.) Voidaan esimerkiksi ajatella, että syrjäytyminen tarjoaa mahdolli-

suuden paeta nykyelämän hektisyyttä, ryhtyä downshiftaajaksi. Tai sitten se saattaa

olla ainoa kaikkien ulottuvilla oleva väylä riippumattomuuteen yhteiskunnan rakenteis-

ta. Onkin muistettava, että ekskluusion piiriin kuuluminen voi parhaimmillaan tarjota

marginaalisuuden tavoin elämää rikastuttavan ja uusia näkökulmia avaavan näköala-

paikan (Raunio 2006, 57). Lisäksi voidaan ajatella sosiologian klassikoiden (mm.

Émile Durkheim, Robert K. Merton ja Talcott Parsons) tapaan, että kaikesta näennäi-

sestä huolestuneisuudestamme huolimatta me itse asiassa tarvitsemme myös rikolli-

suuden, poikkeavuuden ja syrjäytymisen kaltaisia ”instituutioita” sekä vertailukohdak-

si normaaliudelle että tunteaksemme itsemme kelpo kansalaisiksi (Isotalo 2011b, 16).

Syrjäytymistä ei ollakaan Raunion (2006, 63) mukaan analysoitu mainittavasti posi-

tiivisten funktioiden näkökulmasta, sillä koko ajatusta on pidetty yhteiskuntapoliitti-

sesti mahdottomana ja muutenkin sopimattomana. Samanlaista osatotuuteen tyytymistä

on nähtävissä myös muiden vastaavien ilmiöiden, kuten köyhyyden, poikkeavuuden ja

kiusaamisen (Isotalo 2006), kohdalla. Silmien sulkeminen syrjäytymisen myönteisiltä

ulottuvuuksilta johtuu ensinnäkin vallitsevasta ajattelutavasta, jonka mukaan inkluu-

sion piiri, normaalius on itsestään selvä ihmiselämän tavoitetila ja ekskluusion piiri

puolestaan jotain sellaista, mihin kukaan järkevä ihminen ei halua joutua (Helne 2002a,

175; ks. alaluku 3.1). Toisaalta silmien ummistaminen johtunee siitä, että positiivisten

funktioiden myöntäminen tarkoittaa samalla sen ikävän tosiseikan tunnustamista, että

jotkut tahot yhteiskunnassa saattavat jopa hyötyä toisten ihmisten syrjäyttämisestä,

syrjäytymisestä tai ainakin niillä pelottelusta (Raunio 2006, 63; ks. Gans 1972; Merton

1968). Kuvaava esimerkki tästä on keskiverto nykysuomalainen, joka muuttuu – kuten

sanotaan – alta aikayksikön korskeasta oriista lauhkeaksi ja kuuliaiseksi ruunaksi, kun

hänet on saatu yhtäältä hirttäytymään jopa koko työuran kestävään asuntolainaan ja toi-

saalta peloteltua puolikuoliaaksi työttömyyden ja syrjäytymisen kauhuilla. Se, että

syrjäytymisen positiivisista funktioista vaietaan, ei siis tarkoita sitä, ettei niitä ole ole-

massa. Itse asiassa niiden tarkempi selvittäminen auttaisi ymmärtämään paljon syvälli-

semmin, miksi syrjäytymiseen puuttuminen on niin vaikeaa ja tulokset niin laihoja.

Vaikka syrjäytymisen myönteisiä ulottuvuuksia ei ole liiemmin tutkittu, voidaan olet-

taa, että syrjäytymiselle löytyy yhteiskunnallista tilausta ensinnäkin inkluusion vasta-

poolina ja varoittavana esimerkkinä. Syrjäytyminen auttaakin omalta osaltaan pitä-


32

mään yllä vallitsevaa arvojärjestelmää, jossa kovalla työllä, yksilöllisellä pärjäämisellä

ja hyvinvointipalveluista riippumattomuudella on keskeinen asemansa. (Raunio 2006,

65.) Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin suomalaisen yhteiskunnan lisääntynyt arvo-

konservatiivisuus ja markkinaliberalismin sokea ihannointi tulevat tässä mielessä

johtamaan. Toisaalta suomalaisesta hyvinvointivaltiosta löytyy lukemattomia toimi-

joita, joiden olemassaolo ja ansaintamekanismit perustuvat siihen, että ympäriltämme

löytyy apua tarvitsevia ihmisiä. Vaikka syrjäytyneiden hyväksi tehdään upeaa työtä,

pitäisi samalla uskaltaa kysyä, ovatko syrjäytyneiden asioita hoitavan palvelujärjes-

telmän auttamisyritykset kokonaisuutena – ei niinkään yksilötasolla – aitoja. Kummit-

teleeko kollektiivisessa takaraivossamme sittenkin epäilys, että jos autamme syrjäyty-

neitä riittävästi, luovummeko samalla lypsävästä lehmästä ja teemmekö itsemme

tarpeettomiksi? Tähän kysymykseen linkittyy se, että syrjäytymisen ympärillä pyörii

kokonaisuutena todella isot rahat, jos otetaan huomioon kaikki julkisen, yksityisen ja

kolmannen sektorin toimijat, erilaiset projektit – tämä mukaan lukien – koulutukset ja

paljon kritisoidut tempputyöllistämistoimenpiteet. Ei pidä myöskään unohtaa, että

kaikki ne miljardit, jotka uppoavat hyvinvointipalveluiden menopuolelle, näkyvät

BKT:ssa taloudellisena toimeliaisuutena. Asia voidaan nimittäin kääntää jopa niin

päin, että mitä enemmän nuori rikkoo ikkunoita ja mitä pontevammin me häntä

autamme, sitä lujempaa meillä menee kansantaloutena. Kajanoja (2000, 233) muistut-

taakin, että syrjäytyminen ei ole talouden kannalta pelkästään kielteinen ilmiö, vaan se

saattaa olla välttämätön osa kehitystä. Syrjäytyminen nimittäin saattaa esimerkiksi

havahduttaa yhteisön näkemään normaalin toimintatavan epäkohdat, jolloin syrjäyty-

minen voi edistää taloutta estäessään pysähtyneisyyttä.

3.5 Syrjäytyminen prosessina

Harva muuttuu syrjäytyneeksi yhdessä yössä, pelkästään jonkin yksittäisen tapahtu-

man, kuten työttömyyden, päihdeongelman tai sairastumisen, seurauksena. Sen sijaan

syrjäytyminen on useimmissa tapauksissa seurausta lukuisista, yhdelle ihmiselle tai

ihmisryhmälle pitkällä aikavälillä kasautuneista, kumuloitumaan taipuvaisista ja toi-

siinsa herkästi nivoutuvista hyvinvointipuutteista kulttuurisen, sosiaalisen, henkisen,

fyysisen ja taloudellisen pääoman suhteen (Ek ym. 2007; Halleröd & Heikkilä 1999;

Lehtonen & Lehkonen 2008; Raunio 2009). Syrjäytyminen ei ole myöskään pysyvä tila,

elinkautinen tuomio, johon ei voi hakea armahdusta. (Isotalo 2010.) Tosiasiassa syrjäy-

tyminen on jatkuvasti muuttuva, usein asteittain ja huomaamattomasti syvenevä tai

auki keriytyvä prosessi (Hänninen 2007, 5; Isotalo & Ringman 2008, 10; Linnossuo

2004, 16; Savioja 2007, 142), jonka on huomattu etenevän periaatteessa viiden vaiheen

kautta:


33

KUVIO 3. Syrjäytymisen prosessi ja siihen puuttuminen

10

Kuten kuviosta 3 ilmenee, keskeisiltä yhteiskunnallisilta foorumeilta ulos ajautuminen

alkaa usein jo kotoa ja koulusta, jolloin kyse saattaa olla esimerkiksi ylisukupolvisesta

huono-osaisuuden kasautumista tai koulunkäyntiin tarvittavan kompetenssin vähyy-

destä. Siitä on puolestaan seurauksena koulutusurille pääsyn valikoitumista ja edelleen

työmarkkinamahdollisuuksien kapenemista ja työmarkkinoilta syrjäytymistä. Tämä

taas johtaa taloudelliseen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen, kuten yhteiskunnallisen vai-

kutusvallan heikkenemiseen, perhesiteiden murenemiseen ja sosiaalisten kontaktien

rajautumiseen. (Lehtonen & Lehkonen 2008, 53; Vertanen 2008, 14.)

Kuviosta näkyy myös, että syrjäytymiseen puututaan yleensä vasta silloin, kun ihmisen

elämä on jo ajautunut umpikujaan ja hän aiheuttaa näkyviä ja tuntuvia ongelmia lähi-

ympäristölleen ja kustannuksia yhteiskunnalle. Näin toimitaan siitä huolimatta, että

varhaisen puuttumisen ja eritoten ongelmien ennaltaehkäisyn tiedetään olevan paljon

helpompaa, tuloksellisempaa, halvempaa ja – mikä tärkeintä – inhimillisesti kestä-

vämpää. (Isotalo 2010, 2011a; Nurmi 2009, 15.) Kuten prosessin vaiheista voi huoma-

ta, erityisesti koti-, varhais- ja koulukasvatuksella on tärkeä rooli ongelmien ehkäise-

misessä sekä syrjäytymiskierteen varhaisessa havaitsemisessa ja katkaisemisessa.

10

Prosessista tarkemmin Alatupa (2007), Isotalo ja Ringman (2008), Järvinen ja Jahnukainen

(2001), Nokelainen ja Toikander (2006), Takala (1992) sekä Timonen ja Tuuteri (2009).

Vaikeudet koulussa, kotona tai

sosiaalisessa ympäristössä

Epäonnistuminen koulussa ja

koulun keskeyttäminen

Huonoon työmarkkina-asemaan

ajautuminen

Taloudelliset ongelmat ja riippuvuus

hyvinvointivaltiosta

Elämänhallinnan ongelmat:

päihde- ja mielenterveysongelmat,

rikollisuus, laitostuminen, totaalinen

yhteiskunnasta vieraantuminen

SYRJÄYTYMISEEN

KANNATTAISI

PUUTTUA

JO…

SYRJÄYTYMISEEN

PUUTUTAAN

YLEENSÄ

VASTA…


34

Syrjäytymisen ongelmaa ratkottaessa tulisikin pitää mielessään sanonta, jonka mukaan

on viisaampaa rakentaa aita kallionkielekkeelle kuin sairaala jyrkänteen pohjalle.

(Isotalo 2010, 2011a; Myrskylä 2012.) Missään nimessä ei siis pitäisi toimia kuten 90-

luvun lamassa, kun leikkaukset kohdistettiin lyhytnäköisesti nimenomaan lapsiin, nuo-

riin, lapsiperheisiin ja ennaltaehkäisevään työhön ja joiden aiheuttamia vahinkoja me

maksamme vielä tänäkin päivänä, korkojen kera.

3.6 Olennaista syrjäytymisessä

Kuten edellä on todettu, syrjäytymiselle löytyy yhtä monta määritelmää kuin määritte-

lijää (Isotalo 2010, 2011a). Syrjäytymistä kuvataankin alan kirjallisuudessa esimerkiksi

yhteiskunnan normaalitilan, työelämän ja tärkeiden sosiaalisten areenoiden

ulkopuolelle joutumiseksi

vallan puuttumisen kokemukseksi

hyvinvointipuutteiden kasautumiseksi yksilölle

yksilöä ja yhteiskuntaa yhdistävien siteiden heikkoudeksi.11

Näiden kuvailujen sekä kaiken luvussa 3 esitetyn pohjalta voidaan sanoa, että YTKP-

projektin aikana syrjäytyminen määriteltiin

lukuisista epäedullisista tekijöistä koostuvaksi, hitaasti ja huomaamattomasti ete-

neväksi, usein jo lapsuudessa alkaneeksi ja jopa ylisukupolviseksi prosessiksi, jon-

ka seurauksena yksilön siteet ympäröivään yhteiskuntaan murenevat, hänen henki-

lökohtainen ja hänen lähellään olevien ihmisten hyvinvointi vaarantuu ja vallitseva

yhteiskuntajärjestys tulee uhatuksi (Isotalo & Ringman 2008, 10; ks. myös Fjäll-

ström & Tuusa 2005, 3; Kokko 1999, 34; Rönkä 1999, 10; Ylänen 1997, 7).

Lukemattomista määrittely-yrityksistä huolimatta syrjäytyminen on kompleksinen il-

miö, jota ei voida, eikä oikeastaan edes pitäisi sulloa yksinkertaisen määritelmän aset-

tamiin raameihin. Ettei liian kompakteilla määrittelyillä tehtäisi vääryyttä käsitteen

monimuotoisuudelle, ainakin seuraavat seikat on syytä pitää mielessä syrjäytymisen

ilmiötä tarkasteltaessa:

Syrjäytymiseen liittyy myös onnistumistarinoita.

Inkluusion ja ekskluusion piiriin kuuluminen eivät ole muuttumattomia olo-

tiloja.

Harva määrittelee itsensä syrjäytyneeksi.

Jokainen syrjäytymis- ja selviytymistarina on omanlaisensa.

Syrjäytyneitä käsitellään usein homogeenisena massana, ”niinä toisina”; paatuneina

rikollisina, alkoholisteina, asunnottomina, koulupudokkaina ja pitkäaikaistyöttöminä.

11

Ks. tarkemmin esimerkiksi Alatupa (2007), Ek ym. (2004), Kuula (2000, 35), Raunio (2006,

9; 2009, 273), Ritakallio (1992) ja Savioja (2007, 142).


35

Kyseessä on kuitenkin huomattavasti moniportaisempi ja -tahoisempi prosessi, joka ei

etene lineaarisesti (Nurmi 2009, 15) ja jossa ei ole kysymys yksinomaan nopeasta

vajoamisesta, vaan hitaasta, edestakaisesta liikkeestä inkluusion ja ekskluusion välillä

ja jopa selviytymistarinoista. (Isotalo 2010, 8–11.) Esimerkiksi moni pohjalla ollut on

jättänyt taakseen entisen elämänsä ja pyrkii nyttemmin auttamaan muita yhteiskunnan

rakenteista syrjään ajautuneita ihmisiä.

Edelliseen liittyen on toisaalta hyvä pitää mielessä, että inkluusion ja ekskluusion pii-

riin kuuluminen eivät ole pysyviä, kiveen hakattuja olotiloja. Kenen tahansa elämä

saattaa nimittäin muuttua täysin milloin vain, jopa silmänräpäyksessä, esimerkiksi

vammautumisen, paranemisen, avioeron, rakastumisen, konkurssin, työttömyyden,

työllistymisen tai uskoontulon myötä. Siltojen ja veneiden alta löytyykin paitsi lapsesta

saakka päähän potkittuja ihmisiä, myös entisiä toimitusjohtajia, lääkäreitä, opettajia,

tuomareita ja päihdetyöntekijöitä. Ja kuten edellä jo todettiin, myös moni yhteiskun-

tamme reuna-alueille livennyt on palannut takaisin yhteisyytemme piiriin.

Kolmanneksi on tärkeä muistaa, että vain harva kutsuu itseään syrjäytyneeksi ja haluaa

tietoisesti ottaa syrjäytyneen kielteisesti värittyneen polttomerkin kantaakseen. (Isotalo

& Ringman 2008, 11; Mannila & Peltoniemi 1997, 4; Myllyniemi 2010, 124). Tämä

taas kertoo Raunion (2006, 16) mukaan siitä, että inkluusion piiriin kuuluminen, nor-

maali elämä, ei ole syrjäytyneille automaattisesti vastenmielinen asia, jota tietoisesti ja

silkkaa laiskuuttaan pakoillaan. Koska yksilön subjektiivinen kuva omasta elämän-

tilanteesta ja syrjäytyneisyyden asteesta voi poiketa huomattavasti jonkun toisen tahon,

kuten viranomaisen, tutkijan tai kanssaihmisen näkemyksestä (Linnossuo 2004, 21),

auttamisen kannalta on tärkeää, että ihmisen tilanteesta päästään aitoon yhteisymmär-

rykseen (Fjällström & Tuusa 2005, 3).

Yhteisymmärryksen löytäminen ja olemassa olevien ongelmien yhteinen tunnistaminen

ja tunnustaminen ovat ensimmäisiä, ratkaisevia askeleita syrjäytymiseen puuttumi-

sessa. Eri asia sitten on, kenellä on loppujen lopuksi oikeus nimetä toinen ihminen syr-

jäytyneeksi, normaalista poikkeavaksi (Helne 2002b; 2003) – varsinkaan lapsista ja

nuorista puhuttaessa (Ritakallio 1993) – ja missä määrin syrjäytyneeksi määrittely voi

itsessään olla ihmisen lopullisesti sivuun sysäävä tekijä (Fjällström & Tuusa 2005, 4).12

Kun käytämme huolettomasti tai ylimielisesti syrjäytymisen käsitettä, saatammekin

samalla pystyttää lasiseinän, jonka toiselle puolelle syrjäytyneet paikantuvat (Helne

2002b). Käsitteen käyttö ja syrjäytyneeksi määrittely onkin hienovaraista peliä, jonka

tulisi perustua tarkkanäköisyydelle, vahvalle asiantuntijuudelle, tahdikkuudelle ja ai-

dolle asiakaslähtöisyydelle. (Isotalo & Ringman 2008, 11.)

12

Nykyään ajatellaan, että lasten ja nuorten kohdalla ei edes pitäisi puhua syrjäytymisestä vaan

syrjäytymisriskistä tai syrjäytymisvaaraan joutumisesta, sillä vasta kroonistunut huono-osaisuus

aikuisella oikeuttaa käyttämään syrjäytymisen käsitettä (Järvinen & Jahnukainen 2001; Rita-

kallio 1993; Savioja 2007). YTKP-projekti kohdistui kuitenkin niin laaja-alaiseen, monenikäi-

seen ja heterogeeniseen asiakasryhmään, että sen aikana oli perusteltua puhua syrjäytymis-

vaarassa olevista ja syrjäytyneistä nuorista, kuten näkyy jo raportin nimestä.


36

Neljänneksi on hyvä tiedostaa, että jokainen syrjäytymis- ja selviytymistarina on

omanlaisensa. Prosessin kannalta on merkitystä mm. sillä, mitkä tekijät ja olosuhteet

ovat johtaneet syrjäytymiseen tai valtaistumiseen ja millä painoarvolla. Merkitystä on

myös sillä, mikä rooli ihmisellä itsellään on ollut omassa elämäntarinassaan. Kuten

tästä luvusta on tullut ilmi, suurin osa syrjäytyneistä on ajautunut inkluusion piiristä

pois ikään kuin huomaamatta, olosuhteiden johdosta, kenenkään sitä tarkoittamatta.

Toisaalta mukana on myös niitä, jotka ovat siirtyneet syrjään yhteiskunnallisista

rakenteista – ainakin näennäisesti – omasta halustaan. Raunio (2006, 16) muistuttaa-

kin, että eritoten vaikeasti syrjäytyneiden joukossa on myös niitä, jotka ovat vapaa-

ehtoisesti valinneet syrjäytyneen – tai sivustaseuraajan – paikan yhteiskunnassa. He

pitävät usein tietoisesti yllä yhteiskunnan normien vastaista elämäntapaa, halveksivat

näkyvästi valtakulttuuria ja inhoavat viranomaisia. Juuri tämä syrjäytyneiden vapaa-

ehtoinen joukko kokee helposti kaikki yhteiskunnan heihin kohdistamat toimenpiteet

pakkointegraatioksi, jolloin heidän auttamisensa on erityisen haastavaa ja jopa mahdo-

tonta ja tarpeetonta. (Granfelt 2004, 141–142.) Hämeenlinnalaisen Holstilan kuntou-

tumisyksikön yksikkövastaava Jaakko Vesterberg osuu oikeaan todetessaan Hämeen

Sanomien haastattelussa, että

on ihmisiä, jotka eivät halua elämäänsä mitään kontrollia --- [ja jotka] eivät halua

sitoutua mihinkään. Kaikista ei vain tule ns. normaaleja. (Antila-Andersson 2010,

14.)

Tämän lisäksi, kautta ihmiskunnan historian, on ollut ihmisiä, jotka on työnnetty syr-

jään yhteiskunnallisista rakenteista tietoisesti ja jopa väkivaltaa käyttäen.13

Sen lisäksi,

että ihmiset joutuvat sivuun yhteiskunnallisen osallisuuden valtavirrasta mykkien pak-

kojen sekä yhteiskunnan rakenteellisten ja institutionaalisten muutosten myötä, yhteis-

kunnassa tapahtuu myös tarkoituksellista ulossulkemista, syrjäyttämistä (Raunio 2006,

62). Jälkimodernin, kaikkea jopa liiankin löysästi ja piittaamattomasti suvaitsevan

yhteiskuntamme näkökulmasta ehkä hieman liian provokatiivisia, mutta kuitenkin var-

sin kuvaavia ja ajatuksia herättäviä esimerkkejä tällaisesta vallan väärinkäytöstä ja

suoranaisesta väkivallasta löytyy mm. kanadalais-yhdysvaltalaisen sosiologi Erving

Goffmanin klassikkoteoksesta Minuuden riistäjät (1961/1997).

Vaikka syrjäytymisen ei yleensä ajatella olevan kenenkään syy, voidaan kuitenkin

puhua myös diversiosta, poiskäännyttämisestä, sosiaalisen syrjäytymisen aktiivisesta

muodosta (Hänninen 2007, 6–7). Matti Heikkilä (2000), Sakari Hänninen (2007) ja

Kyösti Raunio (2006) toteavat, että itse asiassa on olemassa kahdenlaista syrjäyttä-

mistä:

1) poistoa

2) torjuntaa.

13

Näkyvä, aktiivinen ja konkreettinen väkivalta on vain yksi, suhteellisen marginaalinen vallan

väärinkäytön muoto (Isotalo 2006).


37

Poisto liittyy läheisesti siihen, miten syrjäytyminen tavallisesti ymmärretään: se viittaa

persoonattomaan syrjäyttämiseen, kasvottomaan vallankäyttöön ilman tarkoituksellista

syrjäyttämisen ajatusta (Raunio 2006, 63). Poisto perustuu makrotason prosesseihin,

kuten markkinatalouden lainalaisuuksiin, poliittisiin päätöksiin ja yhteiskunnallisiin

rakennemuutoksiin. Vaikka kyse on syrjäyttämisestä, poistolle on ominaista, että tosi-

asiallista syrjäyttäjää on vaikea tunnistaa ja varsinkaan saattaa vastuuseen teoistaan.

Tämä johtuu siitä, että syrjäyttäjä, joka yleensä tekee mielestään vain olosuhteiden

vaatimat velvollisuutensa, voi usein vedota esimerkiksi yhteiskunnallisiin ja taloudel-

lisiin välttämättömyyksiin, kuten globaalien markkinavoimien asettamiin vaatimuksiin,

valtiontalouden kestävyysvajeeseen ja tuottavuusohjelmaan sekä yhteiseen tai ainakin

osakkeenomistajien etuun. Voi jopa olla, ettei syrjäyttäjä aina edes tiedosta olevansa

syrjäyttäjä. Vaikka poisto on yksilön kannalta yhtä traagista, traumatisoivaa ja

konkreettista kuin asteittainen syrjään hivuttautuminen, erona on kuitenkin se, että

poisto nähdään useammin yhteiskunnan, instituution tai vaikka yksittäisen konsernin

kannalta jopa tarkoituksenmukaisena ja hyödyllisenä. Kuvaavana esimerkkinä poiston

kautta tapahtuvasta syrjäyttämisestä ovat YT-neuvottelut ja rakennetyöttömyys. (Heik-

kilä 2000, 167–168; Raunio 2006, 63–67.)

Torjunta taas on poistoa selkeämmin avointa ja tietoista syrjintää esimerkiksi

etnisyyden, uskonnon, sukupuolen, poikkeavuuden tai jopa normaaliuden perusteella

(Heikkilä 2000, 167–168). Torjunnasta puhuttaessa liikutaan usein sellaisten ilmiöiden

rajapinnassa, kuten sukupuolinen diskriminaatio, kiusaaminen ja rasismi. Tämä taas

osoittaa jälleen kerran, kuinka väljärajaisesta ja epämääräisestä käsitteestä syrjäytymi-

sessä on kysymys (Karisto 1986; Raunio 2006). Toisin kuin poistossa, torjunnan koh-

dalla on suhteellisen helposti tunnistettavissa paitsi syrjäytetty, myös hänen syrjäyttä-

jänsä (Raunio 2006, 68). Vaikka torjunta on todellista – ainakin pinnan alla kytien –

myös jälkimodernissa yhteiskunnassa, voidaan kuitenkin todeta, että onneksi syrjäyty-

misen suuri yhteiskunnallinen linja on kulkenut suomalaisessa yhteiskunnassa torjun-

nasta poistoon ja tarkoituksellisuudesta tahattomuuteen (Heikkilä 2000).

Tapahtui syrjäytyminen sitten tiedostamattomien yhteiskunnallisten prosessien kautta

tai tarkoituksella, oman valinnan tai torjunnan kautta, olennaista on se, että syrjäyty-

minen on siinä määrin tuhoisaa yksilöille ja yhteiskunnalle, että siihen puuttuminen on

välttämätöntä. Erityisen tärkeäksi on huomattu varhainen ja mieluusti ennakoiva

puuttuminen lasten, nuorten ja lapsiperheiden ongelmiin. Seuraavassa luvussa tarkas-

tellaankin lähemmin sitä, miten NäytönPaikka ja YTKP-projekti pyrkivät omalta osal-

taan tekemään nuorten syrjäytymisen vastaista työtä.


38

4 YTKP-PROJEKTI – SUUNTANA NUORTEN VOIMAANTUMINEN

4.1 Taustavoimana NäytönPaikka ry

Syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten hyväksi työskentelevät useat

tahot omien tavoitteidensa ja mahdollisuuksiensa puitteissa: koulu-, nuoriso-, sosiaali-,

terveys- ja poliisitoimi, oikeuslaitos, kriminaalihuolto, puolustusvoimat, työvoima-

hallinto, seurakunnat sekä useat muut julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin

toimijat palveluineen ja projekteineen (Helne 2002, 20; Huhtanen 1999, 243; Isotalo &

Ringman 2008, 14; Kuorelahti & Viitanen 1999, 5; Linnossuo 2004, 19; Raunio 2000,

14; Ängeslevä 2009, 39). Eikä ainoastaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, sillä

syrjäytyminen ei ole sidoksissa vain länsimaiseen postmoderniin yhteiskuntaan (Rau-

nio 2006, 9). Esimerkiksi Johanna Pohjola (2011, 3) on raportoinut, että Brasiliassa

ollaan valtion ylintä johtoa myöten huolissaan siitä, että peräti viidesosa maan 140

miljoonasta nuoresta ei opiskele tai käy töissä. Vähintään yhtä pysäyttäviä lukuja löy-

tyy myös lähempää, Euroopan finanssikriisin pesäkkeistä, kuten Espanjasta, Irlannista,

Italiasta, Kreikasta, Latviasta, Liettuasta ja Portugalista.

Koska nuorten syrjäytyminen on ratkaisuyrityksistä huolimatta edelleen todellinen

ongelma, tarvetta uusille puuttumisen ja ennaltaehkäisyn malleille on jatkuvasti. Eniten

tilausta löytyy sellaiselle nuoria tukevalle työlle, joka ei ole pelkästään

oireita hoitavaa ja korjaavaa, vaan ennaltaehkäisevää, varhaisessa vaiheessa

tapahtuvaa ja todellisiin syihin porautuvaa

ongelmia ja menneisyyttä vatvovaa, vaan voimavarakeskeistä ja tulevaisuuteen

suuntautuvaa

sektoroitunutta ja keskenään kilpailevaa, vaan poikkisektoriselle ja moni-

ammatilliselle yhteistyölle rakentuvaa

amatöörimäisyyteen ja tuttuihin toimintatapoihin tyytyvää, vaan hyviin koke-

muksiin ja tutkittuun tietoon perustuvaa sekä itsekriittisyyteen ja muutokseen

kykenevää

autoritaarisuuden suojissa lymyävää ja minuutta riistävää, vaan nuorten pariin

etsiytyvää sekä heitä itseään osallistavaa, kunnioittavaa ja voimaannuttavaa

lyhytnäköistä ja poikkileikkaavaa, vaan pitkäjänteistä sekä elämän prosessi-

maisuuden ja nuoreen jo kohdennetut toimenpiteet huomioon ottavaa

organisaatioita ja työntekijöitä palvelevaa, vaan nuoren elämästä ja tarpeista

kumpuavaa. (Huttunen ym. 2008; Isotalo & Ringman 2008; Kuure ym. 2008;

Ängeslevä 2009.)

Näiden haasteiden pohjalta joukko hämeenlinnalaisia hyvinvointialan ammattilaisia

perusti vuonna 2003 NäytönPaikka ry:n. Kyseessä on poikkisektorisesti toimiva, ver-

kostoyhteistyöstä ja moniammatillisuudesta voimansa ammentava sitoutumaton yhdis-

tys, joka pyrkii asiakaslähtöisellä, kokonaisvaltaisella ja sosiaalipedagogisella työ-

otteella edistämään nuorten voimaantumista sekä parantamaan heidän mahdollisuuk-

siaan työllistyä ja kuntoutua takaisin yhteiskuntaan. Alusta alkaen on nähty tärkeäksi,


39

että yhdistyksessä toimitaan asiakkaan voimavarojen ja tarpeiden mukaisesti, häntä

tukien ja rinnalla kulkien. Koska ihmisen elämä on monimutkainen, ainutlaatuinen ja

jatkuvasti muuttuva kokonaisuus – ei esimerkiksi pelkkää päihdeongelmaa, työttö-

myyttä tai asunnottomuutta – NäytönPaikassa on toisaalta pidetty kiinni moniammatil-

lisuudesta ja poikkisektorisuudesta.

NäytönPaikan toiminta perustuu pitkälti sosiaalipedagogiikkaan, joka on edelleen mel-

ko uusi ajattelu- ja toimintatapa Suomessa. Näin siitä huolimatta, että se on ollut aina

ikään kuin tiedostamattomasti sisään kirjoitettuna ajatusrakennelmana monenlaisessa

kasvatus- ja yhteiskuntatieteellisessä toiminnassa. (Ranne 2005; Rautiainen 2005.) Val-

litsevan näkemyksen mukaan sosiaalipedagogiikka on käytännöllinen toimintatiede,

joka on syntynyt tarpeesta jäsentää ja kehittää toimintaa, joka suuntautuu sosiaalisten

ongelmien ehkäisyyn ja lievittämiseen sekä hyvinvoinnin edistämiseen. (Hämäläinen

1999; Rautiainen 2005.) Lyhyesti ilmaistuna kyse on sosiaalisten ongelmien, kuten

köyhyyden ja syrjäytymisen, tunnistamisesta, lievittämisestä ja ehkäisemisestä kasva-

tuksen keinoin. Juha Hämäläisen ja Leena Kurjen (1997) sekä Asta Rautiaisen (2005)

mukaan sosiaalipedagogiikan tavoitteena on

yksilön elämänhallinnan, subjektiuden ja autonomisuuden tukeminen

yksilön sosiaalisen toimintakyvyn palauttaminen ja vahvistaminen

itsekasvatuksellisten prosessien käynnistäminen ja tukeminen

yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen oma-apuun kannustaminen

yhteisöllisyyden vahvistaminen.

Kuten seuraavasta alaluvusta selviää, YTKP-projektin tavoitteet olivat monin tavoin

yhtenevät näiden perusprinsiippien kanssa. Sosiaalipedagoginen orientaatio kulki ni-

mittäin läpi koko hankkeen erityisesti siinä mielessä, että molemmissa ihminen näh-

dään aktiivisena toimijana ja oman elämänsä parhaana asiantuntijana. Kummassakin

on tärkeää myös se, että ihminen itse huomaa, vaikkapa digitaalisen portfolion avulla,

muutoksen tarpeen elämässään, minkä jälkeen häntä rohkaistaan ongelmien realistiseen

kohtaamiseen ja ratkaisemiseen. Lisäksi yhteistä on se, että voimaantuminen ja toimin-

ta, kuten portfolion käyttö, lähtee ihmisen omista kokemuksista, todellisuudesta,

voimavaroista ja tarpeista. Ihmistä ei siis pyritä diagnosoimaan, holhoamaan ja mani-

puloimaan, vaan hänelle tarjotaan uusia näkökulmia ja edellytyksiä rakentaa itse omaa

elämää ja parempaa huomista. (Hämäläinen & Kurki 1997.) Portfolio ei kerro, onko

ihmisen elämä hyvää tai huonoa, eikä se myöskään sanele, mitä hänen pitäisi sille

tehdä. Sen sijaan portfolio saattaa helpottaa oman elämäntilanteen hahmottamisessa,

mikä taas auttaa muuttamaan elämänkulun suuntaa.

4.2 YTKP-projektin tavoitteet

NäytönPaikan ja YTKP-projektin perimmäisenä päämääränä on ollut alusta asti 1)

vahvistaa nuorten kansalaisuutta ja osallisuutta, 2) ehkäistä nuorten syrjäytymistä, 3)

kuntouttaa syrjäytyneitä nuoria takaisin yhteiskuntaan ja työelämään sekä 4) vahvistaa

ajattelutapaa asiakkaasta oman elämänsä parhaana asiantuntijana.


40

Yhdistyksen ja hankkeen johtotähtenä on siis ollut syrjäytymisvaarassa olevien ja syr-

jäytyneiden nuorten emansipoitumisen tukeminen, voimaannuttaminen sosiaalipedago-

gisella työotteella.14

Kasvatustieteen tohtori Juha Siitosen (1999) mukaan voimaantu-

minen on ihmisestä itsestään lähtevä henkilökohtainen prosessi, jonka ansiosta hän

kasvaa passiivisesta ja ulkoisten toimenpiteiden kohteena olevasta objektista aktiivi-

seksi, luovaksi ja vapaaksi subjektiksi. Voimaantunut ihminen päättää omasta elämäs-

tään, hallitsee itseään ja asettaa elämälleen tavoitteita. Vaikka yksilön aito voimaantu-

minen nousee hänestä itsestään, ei ulkoisen pakon ohjaamana, toiset ihmiset voivat

kuitenkin kannustaa ja tukea häntä tässä prosessissa. (Siitonen 1999; ks. Huolman &

Takala 2008; Kivipelto 2008; Kuronen 2004; Rautiainen 2005.) Kuten tästä raportista

ilmenee, digitaalinen portfolio on yksi varteenotettava ja toimivaksi havaittu, yhäti val-

lalla olevan työntekijäkeskeisen toimintakulttuurin myönteisesti haastava keino nuo-

relle heittäytyä voimaantumisen virtaan. Toisaalta se antaa myös työntekijälle keinoja

ja ideoita tukea omia asiakkaitaan heidän voimaantumisessaan. Samalla on kuitenkin

hyväksyttävä ajatus, ettei mikään yksittäinen työväline ole autuaaksitekevä ja ongelmia

kerralla poispyyhkivä.

NäytönPaikan toiminnan pääpaino oli vuosituhannen alkupuolella matalakynnyksisessä

ja kuntouttavassa asiakastyössä. Yhteistyökumppaneina oli keskeisiä julkisen ja kol-

mannen sektorin toimijoita Hämeenlinnan seudulta ja asiakkaina päihde-, talous- ja

mielenterveysongelmaisia, usein lainrikkojataustaisia nuoria. Käytännössä työ oli yksi-

löllistä asiakastyötä ja keskustelua, epävirallista talousneuvontaa sekä asiakkaiden

opastamista sekavassa, ahdistavassa ja voimavaroja syövässä palveluviidakossa. (Fjäll-

ström & Tuusa 2005; Isotalo & Ringman 2008; Niuta & Puhtila 2006.) Yleisen asenne-

ilmaston muuttumisen ja yhteistyökumppaneiden esittämien toiveiden myötä Näytön-

Paikan fokus on kuitenkin siirtynyt viime vuosina yhä enemmän korjaavasta ja

konkreettisesta asiakastyöstä laaja-alaiseen, poikkisektoriseen ja monia vaikuttamis-

kanavia pitkin tapahtuvaan syrjäytymisen ehkäisyyn. Myös tutkimus- ja kehittämis-

toiminta ovat saaneet yhä vahvemmin jalansijaa yhdistyksen strategiassa. (Kouhia,

Mäntylä, Pälä & Röntynen 2009.) Samalla yhdistyksen kohderyhmäksi ja kontakti-

pinnaksi hyvinvointialan kenttään ovat tulleet asiakkaiden ohella myös nuorten hyväksi

toimivat, asiakkaiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja ongelmien ehkäisystä kiin-

nostuneet työntekijät. NäytönPaikka on kurssinmuutoksessaan ajan hermolla, sillä nuo-

risotyön asiantuntijoiden, kuten tutkimusprofessori Tommi Hoikkalan (Seppälä 2008,

10) ja tutkija Timo Harrikarin (2008), mielestä onkin jo aika siirtyä 90-luvun laman

ajoilta peräisin olevasta kontrolloivasta, holhoavasta ja korjaavasta työstä nuorten

ongelmien ennaltaehkäisyyn ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Hämeen Sanomien artikke-

lissa (Huuhtanen 2008, 10) todetaan osuvasti Harrikariin viitaten:

Hyvinvoinnista huolehtimisesta on siirrytty enenevässä määrin kohti lasten ja

nuorten kontrollointia. Julkista keskustelua leimaavat nyt huoli ja pelko, jopa pa-

niikki lapsiperheiden tilasta. - - . Hyvinvointipolitiikan vetovastuu on enenevässä

määrin siirtynyt sisäasiain- ja oikeusministeriön puolelle, kun se aiemmin oli

14

Minna Kivipellon (2008, 29) mukaan voidaan puhua myös valtaistumisesta, valtautumisesta,

voimavaraistumisesta ja toimintavoiman lisääntymistä sekä tietysti empowermentistä, mikä on

kylläkin vierasperäisyydessään ja konsulttimaisuudessaan melko teennäinen termi.


41

enemmän sosiaali- ja terveys- sekä opetusministeriön heiniä. - - . Ei voi olla niin,

että hyvinvoinnin lisäämisen tavoite käännetään kokonaan vain pahoinvoinnin ja

syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kyllä pääpainon tulisi olla taas itse hyvinvoinnin

lisäämisessä.

Vaikka muutoksen suunta kohti ongelmien ennaltaehkäisyä ja hyvinvoinnin lisäänty-

mistä on ollut viime vuosina lupaava – ainakin puheiden tasolla – valtion, kuntien ja

kansalaisten velkaantuminen, kestävyysvajeen kasvaminen huolestuttaviin mittoihin,

palveluiden tuottaminen lainarahalla sekä toistuvasti maton alle lakaistujen globaalien

talousriskien ja nurinpäin kääntymässä olevan huoltosuhteen realisoituminen tulevat

lyömään kapuloita rattaisiin jo lähitulevaisuudessa tämän kehityksen osalta. Näin mm.

siitä syystä, että väistämättä edessä olevat veronkorotukset ja ankarat leikkaukset

tullevat kohdistumaan tälläkin kertaa kaikkein heikoimpiin, inkluusion ja geronto-

kratisoituvan yhteiskunnan ulkopuolisiin ryhmiin: lapsiin, nuoriin, sairaisiin, vajaa-

kuntoisiin, köyhyysrajan alapuolella eläviin, pienituloisiin ja syrjäytyneisiin.15

Kuviosta 4 ilmenee syrjäytymisen vastaisen työn kolme perusmuotoa suhteessa toimin-

takentän ja haetun vaikuttavuuden laajuuteen sekä kyseisen työmuodon vaatimiin

resursseihin: mitä isompi alue, sitä laajemmalla kentällä toimitaan ja mitä tummempi

taustaväri, sitä enemmän toiminta syö voimavaroja suhteessa saatuihin tuloksiin.

KUVIO 4. Syrjäytymisen vastaisen työn perusmuodot Reijo Väärälää (2000) mukaillen

Vaikka kaikkia näitä työmuotoja tarvitaan kiistatta, voidaan kuitenkin väittää, että

ennaltaehkäisyyn panostamalla pystytään puuttumaan syrjäytymisen problematiikkaan

15

Gerontokratialla, vanhusvallalla viitataan siihen, että koko aikuisikänsä inkluusion ytimessä

olleet suuret ikäluokat tulevat varmasti pitämään nykyisen ja tulevan valta-asemansa ja volyy-

minsä voimin huolta siitä, ettei heidän saavuttamiinsa etuihin tulla kajoamaan. Yksittäisinä

esimerkkeinä tästä ovat eläkkeiden superkertymä viimeisiltä työvuosilta sekä eläkeiän noston ja

eläkekaton kiihkeä vastustaminen.

ENNALTAEHKÄISY: Hyvin toimiva kansalaisyhteiskunta ja arjen rakenteet, jotka

luovat elämään turvaa ja ennustettavuutta

VARHAINEN PUUTTUMINEN: Hyvin toimivat palvelut,

sosiaaliturva ja turvaverkosto, jotka auttavat elämän riskeissä

KORJAAVA TOIMINTA: Valikoidut ja kohdistetut

toimet suurimmassa vaarassa oleville sekä jo

syrjäytymään päässeille


42

nykyistä vaikuttavammin, kustannustehokkaammin ja vähemmän inhimillistä kärsi-

mystä sallien. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä tästä on kantahämäläisessä Janak-

kalan kunnassa vuonna 2010 käynnistynyt, Suomessa ainutlaatuinen ennaltaehkäisevä

perhetyö, jonka tulokset ovat olleet erittäin hyvät (Lehtinen 2011, 7). Tämän vuoksi

NäytönPaikassa, jolla on käytössään varsin rajalliset, viime vuosina vain RAY:n

projektirahoituksen suomat taloudelliset resurssit, on katsottu järkeväksi siirtyä korjaa-

vasta ja ongelmakeskeisestä toiminnasta ongelmien moniammatilliseen ehkäisemiseen

ja ihmisten voimaantumisen tukemiseen. Vuotavan veneen toivoton äyskäröinti myrs-

kynsilmässä on siis vaihdettu kokonaistilanteen rauhalliseen arviointiin, vaikeuksien

ennakointiin ja kadoksissa olevan pohjatulpan etsimiseen.

Osoituksena NäytönPaikan profiloitumisesta syrjäytymisen ehkäisyyn ja varhaiseen

puuttumiseen on kolmannen sektorin toimijoiden yhdessä ideoima ja NäytönPaikan

hallinnoima YTKP-projekti, joka toteutettiin vuosina 2006–2011 RAY:n myöntämän

rahoituksen turvin. Tavoitteena oli aluksi, vuosina 2006–2008 poikkisektorisen yhteis-

työn kehittäminen ja digitaalisen portfolion luominen (ks. tarkemmin luku 1). Sen

sijaan vuosina 2009–2011, joita tämä raportti pääasiassa koskee, projekti keskittyi

digitaaliseen portfolioon. Taulukkoon 1 on koottu yhteen YTKP-projektin vuosien saa-

tossa laajentunut toiminta-alue ja tarkentuneet tavoitteet.

TAULUKKO 1. YTKP-projektin toiminta-alueet ja tavoitteet vuosina 2006–2011

VUODET

TOIMINTA-

ALUE

TAVOITTEET

2006–2008

Hämeenlinnan

seutu

1) poikkisektorisen yhteistyön kehittäminen

2) digitaalisen portfolion luominen

2009–2010

2010–2011

Kanta-Häme

Koko Suomi

Digitaalisen portfolion

1) sisällöllinen ja tekninen kehittäminen sekä vai-

kuttavuuden arvioiminen yhteistyössä nuorten

ja yhteistyökumppaneiden kanssa

2) tunnetuksi tekeminen sekä asiakas- ja tarve-

lähtöinen käyttöönottaminen yhteistyökump-

paneiden toiminnassa

3) vakiinnuttaminen kiinteäksi osaksi sitä työtä,

jolla tuetaan nuorten osallisuutta, oman elä-

män hallintaa ja aktiivista kansalaisuutta.

Tässä raportissa keskitytään digitaaliseen portfolioon, joten seuraavassa alaluvussa

käydään läpi vain pintapuolisesti poikkisektorisen yhteistyön rakentamista vuosina

2006–2011. Näin tehdään siksi, että kyseistä tavoitetta ja sen saavuttamista on käsitelty

yksityiskohtaisesti jo projektin edellisessä raportissa (Isotalo & Ringman 2008). Toi-

saalta taas sen vuoksi, että vuosina 2009–2011 poikkisektorisuuden kehittäminen jätet-


43

tiin tietoisesti taka-alalle johtuen mm. samaan aikaan tapahtuneesta kuntauudistuksesta

sekä elämänkaari- ja tilaaja-tuottaja -malliin siirtymisestä.

4.2.1 Tavoitteena poikkisektorisen yhteistyön kehittäminen

Projektin ensimmäisenä tavoitteena oli vuosina 2006–2008 kehittää Hämeenlinnan

seudulla uusia käytäntöjä ja toimintamalleja, jotka parantavat yhteistyötä asiakkaiden

sekä julkisen ja kolmannen sektorin palveluiden välillä. Projektin aikana haluttiin

rakentaa usein toisistaan erillään työskentelevien kolmannen sektorin toimijoiden

yhteinen monituottajamalli, joka parantaa syrjäytymisvaarassa oleville ja syrjäytyneille

nuorille tarkoitettujen palveluiden laatua ja saatavuutta (Isotalo & Ringman 2008; ks.

myös Mahlamäki-Kultanen 2007, 44). Poikkisektorisen yhteistyön kehittämisellä ja

palvelujärjestelmän toimivuuden parantamisella haluttiin valmistella syrjäytymisongel-

man kanssa painivia kolmannen sektorin toimijoita vuoden 2009 alusta voimaan tullee-

seen kunta- ja palvelurakenneuudistukseen sekä sen tuomiin haasteisiin. Hämeenlinnan

kaupunginvaltuusto sekä Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kunnan-

valtuustot olivat nimittäin päättäneet, että kyseiset kunnat yhdistyivät vuoden 2009

alusta Hämeenlinnan kaupungiksi. Tämän muutoksen seurauksena ns. Uudistuvan

Hämeenlinnan oli tarkoitus siirtyä vuosina 2009–2012 uuteen toimintamalliin, joka

perustuu tilaaja-tuottaja -malliin, elämänkaari-ajatteluun ja isäntäkuntamalliin (Organi-

saatio ja johtotehtävät päätöksentekoon 2008).

Poikkisektorisen yhteistyön kehittämisellä ja palvelujärjestelmän toimivuuden paranta-

misella haluttiin vastata nykyisen palvelujärjestelmän epäkohtiin.16

Projektin uskottiin

tuovan parannusta siihen, että myös syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden

nuorten kohdalla saattaa juhlapuheista, yksittäisten työntekijöiden aidosta auttamisen

halusta ja kovasta yrittämisestä huolimatta käydä niin, että

palvelut ovat joustamattomia ja yksilöllisiin erityistarpeisiin vastaamattomia

kaikki tarvitsevat eivät saa apua ongelmiinsa, sillä etenkin julkinen sektori toi-

mii usein rakenne- ja tarjontakeskeisesti, asiakas ei täytä määrättyjä kriteereitä

tai palvelujärjestelmä ei osaa reagoida riittävän tarkasti kaikkiin merkkeihin,

kuten tytöille ominaiseen hiljaiseen oireiluun

palvelut eivät kohdistu niitä eniten tarvitseville tai sellaisille, jotka niistä eniten

hyötyisivät, kun taas vähemmän apua tarvitsevat mutta profiiliin sopivat,

kompetentit ja vaateliaat asiakkaat saavat palveluita suhteellisesti enemmän

palvelujärjestelmä on pirstaleinen, koska palveluita järjestävät lukuisat, usein

pitkälle erikoistuneet tahot, jotka eivät tunne tai ota riittävästi huomioon tois-

tensa toimintaa, tavoitteita, lainsäädäntöä, asiakkaita ja heidän kanssaan jo

tehtyä työtä

16

Palvelujärjestelmällä tarkoitetaan tässä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämiä,

eri ikäryhmien erilaisissa elämäntilanteissa tarvitsemia sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalve-

luja (Fjällström & Tuusa 2005, 3).


44

palvelutarpeiden muutoksia ei seurata, eikä tarjontaa mukauteta riittävästi,

vaikka todellinen tarve jollekin palveluille lisääntyisi, saisi uusia muotoja,

vähentyisi tai loppuisi

yksittäisten palveluntarjoajien näkökulma asiakkaan elämään on usein varsin

ongelmakeskeinen ja rajallinen, vaikka tosiasiassa palvelun käyttäjä on vain

pieneltä osin tietyn ongelman kanssa painiva asiakas ja suurimmaksi osaksi

jotain muuta

palvelujärjestelmä on lähete-ketju -luonteinen, siinä on päällekkäisyyksiä,

umpikujia, väliinputoamisia ja katkoksia, eikä mikään nimenomainen taho ole

välttämättä vastuussa asiakkaan palvelukokonaisuudesta

palveluiden rahoittaja ei aina käytä niukkoja resursseja harkitusti, eikä välttä-

mättä ole selvillä vaihtoehtojen todellisista kustannuksista, sisällöistä, laadusta

tai edes siitä, mitä oikeastaan pitäisi tilata.17

Samat epäkohdat koskevat pitkälti myös syrjäytymisen vastaista työtä. Outi Linnos-

suon (2004) mukaan syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten kohdalla

toimitaankin usein eriytyneesti ja mustasukkaisesti, toisten lainsäädäntöä, työmuotoja,

tavoitteita ja tehtyä työtä tuntematta ja huomioon ottamatta.

Näihin palvelujärjestelmän kompastuskiviin pyrittiin puuttumaan paitsi YTKP-projek-

tin ensimmäisellä tavoitteella, myös laajemmassa mittakaavassa Hämeenlinnassa uu-

teen tilaaja-tuottaja -malliin ja elämänkaariajatteluun siirtymällä. Kaikkinensa projektin

aikana oli haastavaa saattaa yhteen tahoja, joilla on usein melko rajatut tausta- ja

toimintafilosofiat, toiminta-alueet, kohderyhmät ja tehtävät, ja jotka ovat lisäksi tottu-

neet työskentelemään omillaan. Poikkisektorista yhteistyötä pyrittiin siitä huolimatta

edistämään Hämeenlinnan seudulla vuosina 2006–20011 mm.

rakentamalla avaintyöntekijämallia

verkostoitumalla

järjestämällä seminaareja, joihin kutsuttiin mahdollisimman laaja-alaisesti syr-

jäytymisen vastaista työtä tekeviä ja ihmisten voimaantumista edistäviä yhteis-

työkumppaneita. (Isotalo & Ringman 2008, 30–35.)

Edellisessä raportissa (emt. 2008) käsiteltiin jo avaintyöntekijämallia ja verkostoitu-

mista, joten niihin ei puututa enää tässä yhteydessä.

Vuosina 2006–2011 järjestettiin kaikkiaan 11 seminaaria, joiden teemat tukivat poikki-

sektorisen yhteistyön rakentamista. Osa niistä järjestettiin projektin omin voimin

(seminaarit 1–3 ja 6), osa taas moniammatillisuuden ja verkostoitumisen hengessä yh-

dessä hämeenlinnalaisista sosiaalialan yhdistyksistä koostuvan vaikuttamisryhmän

17

Ks. palvelujärjestelmän kritiikistä tarkemmin Ala-Nikkola ja Valokivi (1997), Fjällström ja

Tuusa (2005), Helminen, Hämäläinen ja Mäkinen (2010), Isotalo ja Ringman (2008), Karja-

lainen (1996), Linnossuo (2004) sekä Metteri (1996).


45

kanssa (seminaarit 4–5 ja 7–11).18

Liitteeseen 1 on koottu nämä seminaarit ajankohti-

neen, paikkoineen, kohderyhmineen, tavoitteineen ja osallistujamäärineen.

Vaikka seminaarien teemat vaihtelivat, perustavoite pysyi kuitenkin samana: foorumin

tarjoaminen hyvinvointialan toimijoille, jotta heille avautui mahdollisuus

tavata muita, oman toiminnan kannalta tärkeitä yhteistyökumppaneita

saada päivitettyä tietoa muista toimijoista ja uusista työkäytännöistä

reflektoida olemassa olevan verkoston vahvuuksia, heikkouksia, haasteita ja

mahdollisuuksia

arvioida omaa osaamista, toimintaa, vaikuttavuutta ja asemaa verkostossa

parantaa ja järkiperäistää omaa toimintaa ja yhteistyötä muiden kanssa

rakentaa yhdessä asiakas-, tarve- ja voimavarakeskeistä tulevaisuutta

sopeutua yhdessä tulevaan kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, tilaaja-tuot-

taja -malliin ja elämänkaariajatteluun.

Seminaarien käytännön toteutuksessa noudatettiin toimintafilosofiaa, joka perustui

autoritaarisen tiedonvälittämisen sijasta vuorovaikutuksellisuuteen ja kyseenalaistami-

seen, kokemusten, osaamisen ja näkemysten jakamiseen, yhdessä olemiseen, tekemi-

seen ja oppimiseen sekä tulevaisuuden yhteiseen rakentamiseen. On myönteistä, että

vuosina 2009–2011 Hämeenlinnan kaupungin kiinnostus kolmannen sektorin kanssa

tehtävää yhteistyötä kohtaan lisääntyi suuresti. Tästä kuului kiitos paitsi aktiiviselle ja

osaavalle vaikuttamisryhmälle, myös mm. ajan hermolla olevalle Hämeenlinnan kau-

pungin hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikölle.

Kuten liitteestä 1 näkyy, seminaareihin osallistui kaikkiaan 478 hyvinvointialan asian-

tuntijaa. Heiltä saadun palautteen mukaan seminaareissa oli parasta se, että ne tarjo-

sivat työntekijöille tilaisuuden päivittää omia tietojaan, taitojaan ja näkemyksiään,

tavata muita asiantuntijoita, vaihtaa kuulumisia, tutustua toistensa työhön sekä pysäh-

tyä avoimin mielin ja rakentavan kriittisesti työstämään hyvinvointialan tulevaisuutta.

Vaikuttamisryhmän toiminnan myötä kaikille osapuolille tuli entistä vahvemmin sel-

väksi, että poikkisektorista yhteistyötä pitää ja kannattaa tehdä.

Seminaarien järjestämistä, järjestöyhteistyötä ja poikkisektorisuuden rakentamista

Hämeenlinnan seudulla on käsitelty tätä raporttia yksityiskohtaisemmin mm. hankkeen

edellisessä raportissa (Isotalo & Ringman 2008) sekä Heli Laurikaisen kirjassa ”Rajan-

ylittäminen paikallisyhdistysten yhteistyöverkostossa” (2009).

18

Esimerkiksi vuonna 2011 vaikuttamisryhmässä olivat mukana Hämeenlinnan Setlementti ry,

Hämeenlinnan Seudun Nuorisoasunnot ry, Hämeenlinna-Seura ry, Hämeen Sininauha ry,

Kanta-Hämeen Osteoporoosiyhdistys ry, Kanta-Hämeen Perhetyön Kehittämisyhdistys ry,

NäytönPaikka ry ja Omaiset Mielenterveystyön Tukena Kanta-Häme ry. Kiinteänä yhteistyö-

kumppanina oli myös mm. Hämeenlinnan kaupunki.


46

4.2.2 Tavoitteena nuorten voimaantuminen digitaalisen portfolion avulla

Projektin toisena tavoitteena oli luoda uutta teknologiaa hyödyntäen nuorille tarkoitettu

www-pohjainen, voimavarakeskeinen, ilmainen, voimaantumista tukeva ja tulevaisuu-

teen tähyävä työväline, digitaalinen portfolio. Perimmäisenä ajatuksena oli, että sen

avulla syrjäytymisvaarassa olevat ja syrjäytyneet nuoret voivat pysähtyä pohtimaan

elämäänsä ja työstämään tulevaisuuttansa. Samalla portfolion katsottiin tarjoavan nuor-

ten kanssa toimiville työntekijöille yhteistyötyöhön kannustavan, omaan työhön struk-

tuuria tuovan, monipuolisen ja aidosti asiakaslähtöisen tavan tehdä syrjäytymisen vas-

taista työtä. Portfolion suunnittelua, kehittämistä, sisältöä ja käyttöä tullaan tarkaste-

lemaan yksityiskohtaisesti luvussa 6.

Projektin alkaessa vuonna 2006 hankkeen ensimmäiselle työntekijälle, projektinjohtaja

Miikka Ringmanille annettiin tehtäväksi luoda ”jonkinlainen sähköinen työväline, jon-

ka avulla työntekijät voivat tukea syrjäytymisriskissä elävien ja syrjäytyneiden nuorten

elämänhallintaa”. Koska ohjeistus oli suuntaa antava ja työvälineen sisältöjä ja

teknistä toteutusta koskevat ideat yleisluonteisia, projektissa piti lähteä liikkeelle sen

määrittelystä, mihin digitaalisen portfolion käsitteellä ylipäätään viitataan.

Yleisesti ottaen portfoliolla tarkoitetaan professori Anneli Niikkon (2000) mukaan eri

yhteyksissä hyvin erilaisia asioita. Portfolio voidaan ymmärtää esimerkiksi 1) doku-

menttien ja kirjoitusten kokoelmaksi, 2) monenlaisia käyttömahdollisuuksia sisältä-

väksi välineeksi ja menetelmäksi, 3) omaa osaamista kuvaavaksi tuotokseksi tai 4) pro-

sessiksi. YTKP-projektissa portfolio haluttiin nähdä laajemmin kuin pelkkänä sisältönä

tai tuotoksena. Siksi portfolio-käsitteellä viitattiin koko hankkeen ajan kokonais-

valtaiseen uuden luomisen, kehittämisen ja kasvun prosessiin, jossa itse toiminta ja

tekeminen ovat yhtä tärkeitä kuin näkyvä lopputulos. (Niikko 2000, 13–19.)

Muodoltaan portfolio voi olla tekstikeskeinen, kuvakeskeinen tai niitä molempia yh-

distävä (Hankala 1999, 66–73). YTKP-projektin alkumetreiltä asti oli selvää, että digi-

taalisessa portfoliossa tullaan yhdistämään kuvaa ja tekstiä, koska tietotekniikka antaa

siihen mitä parhaimmat edellytykset. Toiminnan ja vaikuttavuuden kannalta vielä tär-

keämpi syy oli kuitenkin se, että ensinnäkin nuorille haluttiin tarjota erilaiset ihmiset

sekä hahmottamis- ja ilmaisutavat huomioon ottavia keinoja työstää omaa elämää ja

toisaalta työtekijöille vaihtoehtoisia välineitä tukea nuoria tässä prosessissa. Hyvin-

vointialalle tyypillinen puhuminen kun ei ole kaikille asiakkaille tai edes työntekijöille

luontevin ja helpoin tapa työstää asioita ja ilmaista itseään.

Digitaalisen portfolion luomisen taustalta voidaan löytää mm. seuraavia portfoliotoi-

mintaan muutenkin liitettyjä teoreettisia käsitteitä:

oppijakeskeisyys, elämänläheisyys, kokemuksellisuus, reflektiivisyys

itseohjautuvuus, motivoituneisuus, sitoutuneisuus, vastuuntuntoisuus

projektiopiskelu, oppiminen, kasvaminen

tekeminen, toimiminen

kokonaisvaltaisuus, kontekstuaalisuus (Niikko 2000, 23).


47

Kuten alaluvusta 4.1 saattoi jo nähdä, nämä kaikki käsitteet nivoutuvat luontevasti sekä

NäytönPaikan taustafilosofiaan että laajemminkin sosiaalipedagogiseen ajattelutapaan.

Digitaalisen portfolion käyttöä syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten

tukemisessa voidaan perustella monilla tutkimuksin19

todennetuilla seikoilla:

Tietotekniikalla on tärkeä rooli nykynuorten elämässä; monille tietotekniikka

on arkipäiväinen, luonteva ja kiinnostava vuorovaikutuksen, työskentelyn ja

itsereflektion väline. Osalle taas tietotekninen osaamattomuus saattaa olla jopa

yksi syrjäytymisen syy ja seuraus. Näille nuorille digitaalisen portfolion käyt-

täminen tarjoaa paitsi pysähtymisen ja kasvamisen välineen, myös helpon,

turvallisen ja mielenkiintoisen tavan päästä sisälle tietotekniikan maailmaan.

Tietotekniikka on monipuolisia vaihtoehtoja tarjoava, erilaisten työskentely-,

hahmottamis- ja oppimistapojen sekä niissä olevien ongelmien huomioon otta-

misen mahdollistava, mutta vähän käytetty työväline hyvinvointialalla. Näin

siitä huolimatta, että mm. digitaalisen portfolion edellyttämä, sinällään vaati-

maton tekniikka on ollut kaikkien ulottuvilla jo 10–15 vuoden ajan.

Portfolio tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan elettyä elämää,

pohtimaan tulevaisuutta ja asettamaan tavoitteita.

Portfolio auttaa havaitsemaan, arvioimaan ja organisoimaan itseä, lähiympäris-

töä ja yhteiskuntaa koskevia asioita sekä niiden välisiä suhteita.

Portfolio auttaa hahmottamaan, visualisoimaan, pukemaan sanoiksi ja myöntä-

mään omat vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat.

Portfolio auttaa lisäämään itsetuntemusta, kehittämään omaa persoonallisuutta

ja rakentamaan omaa elämänfilosofiaa.

Portfolion kautta oppii ymmärtämään kasvua ja muutosta sekä elämän histo-

riallisuutta ja kontekstuaalisuutta; oma elämä on kokonaisuus, jossa asiat

nivoutuvat toisiinsa.

Portfolio rohkaisee ottamaan vastuuta omasta elämästä ja tulevaisuudesta.

Portfolio tarjoaa helpon, ekonomisen ja ekologisen tavan tuottaa, muokata,

säilyttää, esittää ja kuljettaa mukana materiaalia sekä yhdistää sitä muihin

tietoihin ja tietokantoihin.

Kuten portfolion eduista voi huomata, on hämmästyttävää ja jopa surullista, että tieto-

tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia on käytetty ylipäätään niin vähän hyödyksi syrjäy-

tymisen vastaisessa työssä. Syitä tälle vastahankaisuudelle ja ignoroinnille, hyljeksin-

nälle tullaan tarkastelemaan lähemmin luvussa 6.

19

Portfolion etuja ovat tarkastelleet mm. Awouters ym. (2007), Härkönen (1999), Kankaanranta

ja Linnakylä (1999), Linnakylä, Kankaanranta ja Bopry (1999), Linnakylä, Kankaanranta ja

Grant (2007), Niikko (2000), Stefani, Mason ja Pegler (2007), Stenman (2005) sekä Vikstedt

(2007).


48

4.3 YTKP-projektin rahoitus, hallinnointi ja ohjaus

NäytönPaikka sai rahoituksen RAY:ltä aluksi huhtikuusta 2006 vuoden 2008 loppuun.

Tälle ajalle asetettiin tavoitteeksi poikkisektorisen yhteistyön rakentaminen sekä

digitaalisen portfolion luominen ja tunnetuksi tekeminen Hämeenlinnan seudulla.

Koska syksyllä 2007 valmistunut ensimmäinen versio portfoliosta herätti konkreet-

tisena työvälineenä ja laajempana nuorisotyön ajattelu- ja lähestymistapana suurta kiin-

nostusta, yhdistys haki jatkorahoitusta vuosille 2009–2010. Uuden rahoituksen myötä

poikkisektorisen yhteistyön rakentaminen jäi sivujuonteeksi ja voimavarat kohdistettiin

sen raudan takomiseen, joka hehkui tulikuumana: portfolion työstämiseen ja jalkautta-

miseen aiempaa laajemmalla alueella, Kanta-Hämeessä. Koska työvälineelle ja sen

mukanaan tuomalle ideologiselle muutokselle löytyi yhä enemmän tilausta ja vastaan-

ottavaisuutta nuorten ja työntekijöiden keskuudesta, yhdistys haki ja sai täydennys-

rahoitusta syksyksi 2010 ja vuodeksi 2011. Kahtena viimeisenä vuonna toiminta-alue

laajeni kasvaneen kiinnostuksen myötä koko maata koskevaksi.

Hanketta rahoitti RAY, mutta lisäksi NäytönPaikka sai yhdistyksenä lähes joka vuosi

noin tuhannen euron erillisen toiminta-avustuksen tai tilasetelin Hämeenlinnan kaupun-

gilta hallinto- ja toimitilakulujen kattamiseksi.

Rahoituksen lisäksi projektissa tarvitaan jäntevää koordinointia ja viisasta johtamista.

NäytönPaikan hallitus arvioi ja suuntasi yhdistyksen ja sitä kautta myös sen vuosina

2006–2011 tärkeimmän toiminnon, YTKP-projektin päälinjauksia. Yhdistys seurasi

projektin etenemistä kokonaisuutena ja oli päävastuussa projektin taloushallinnosta.

NäytönPaikan hallituksen kokoonpano vaihtui vuosien saatossa jonkin verran, mutta

enimmän osan ajasta siihen kuuluivat samat jäsenet. Vuosina 2009–2011 hallituksessa

olivat seuraavat henkilöt:

diakoni Katja Lahti, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta (puheenjohtaja 2009–)

koulutusohjelmajohtaja Anna Riitta Myllärinen, Hamk, sosiaaliala (puheen-

johtaja 2008–2009)

kehityspäällikkö Raili Virta, Rikosseuraamuslaitos (puheenjohtaja 2006–2008)

tukipartio-ohjaaja Mervi Kallio, Rikosseuraamuslaitos (sihteeri)

lehtori Heikki Autere, Hamk, sosiaaliala

johtava diakoniatyöntekijä Airi Raitaranta, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta

päätoiminen tuntiopettaja Saija Silvennoinen, Hamk, sosiaaliala.

YTKP-projektin ohjausryhmällä oli puolestaan päävastuu hankkeen strategisesta johta-

misesta – toisin sanoen projektin käytännön seurannasta, toiminnan arvioinnista, sisäl-

töjen kehittämisestä ja tulevien toimenpiteiden visioinnista. Vuonna 2006 itselleen

asettamiensa tavoitteiden mukaan ohjausryhmän tehtävänä oli koko hankkeen ajan

tarjota projektin käyttöön asiantuntemusta, resursseja ja valmiita verkostoja

kehittää eri osapuolten välistä yhteistyötä

ohjata ja tukea projektin työntekijöitä

seurata projektin toteutumista ja tavoitteiden saavuttamista


49

tukea työntekijöitä projektia koskevassa dokumentoinnissa ja raportoinnissa

tiedottaa projektista.

Projektin ohjausryhmään kuuluivat vuosina 2009–2011 seuraavat henkilöt:

toiminnanjohtaja (vs.) Maija Jokinen, Hämeenlinnan Setlementti

erityisopetuksen koordinaattori Hilkka Seppänen, Koulutuskeskus Tavastia

toimitusjohtaja Liisa Tiilikkala, työvalmennussäätiö Luotsi.

projektityöntekijä Kaisa Tuuteri, Nuorisoasuntoliitto

kasvatusjohtaja Tapio Vesa, Harvialan koulukoti.

Ohjausryhmä kokoontui pari kertaa vuodessa. Kokouksissa edettiin hanketyönteki-

jöiden laatiman esityslistan mukaisesti ja niistä kaikista kirjoitettiin muistiot. Kokouk-

sissa käytiin läpi kunkin hetken tilannetta ja pohdittiin tulevia linjanvetoja projektin ja

työvälineen suhteen. Erityisen paljon ryhmässä panostettiin portfolion arviointiin ja

juurtumisen tukemiseen sekä uusien työkalujen ideointiin. Vaikka virallisia kokouksia

pidettiin tarkoituksella harvakseltaan, antoi ohjausryhmä kuitenkin merkittävää tukea

projektille ja hanketyöntekijöille.

Projektille asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa auttoi siis huomattavasti kaksi

moniammatillista ryhmää, joista molempien toimintaan hanketyöntekijät osallistuivat

poikkeuksetta. Tavoitteisiin pääsemisen kannalta molemmat ryhmät olivat hyödyllisiä,

sillä niiden kautta oli mahdollista ensinnäkin luoda kontakteja tärkeisiin yhteistyö-

kumppaneihin ja sitä kautta syrjäytymisvaarassa oleviin ja syrjäytyneisiin nuoriin,

toisaalta saada asiantuntevaa, ajankohtaista ja eri viitekehyksistä kumpuavaa tietoa

nuorista, heidän kanssaan tehtävästä työstä ja kentän tarpeista sekä tiedottaa projektiin

liittyvistä asioista yhteistyökumppaneille ja nuorille.

4.4 YTKP-projektin resurssit

RAY:n myöntämä rahoitus antoi tarvittavat edellytykset kehittää digitaalista portfoliota

nuorten ja heidän hyväkseen työskentelevien toimijoiden käyttöön. Taloudellisen tuen

ansiosta oli mahdollista ensinnäkin hankkia tarkoituksenmukaiset työtilat ja -välineet.

Toimitilat vuokrattiin Hämeenlinnan keskustasta, helposti löytyvältä paikalta. Tavalli-

nen kerrostalokaksio ei ollut suureellinen, mutta sieltä löytyi kaikki tarvittava: tilaa

kahdelle työntekijälle sekä kokousten ja työvälineen esittelyjen pitämiselle. Tarpeel-

liset kalusteet, astiat ja sisustustarvikkeet saatiin pääasiassa lahjoituksina tai haettiin

kierrätyksestä. Tavoitteiden kannalta välttämättömimmät työvälineet – tietokoneet

oheislaitteineen – saatiin osittain lahjoituksena Hämeen ammattikorkeakoululta. Joitain

laitteita ja esimerkiksi jatkuvasti kuluvia toimistotarvikkeita jouduttiin toki hankki-

maan uutena. Yhteistyökumppaneilta saadun palautteen mukaan projektin työtilat oli-

vat kodikkaat ja luontevaan yhdessäoloon motivoivat. Osa projektin varoista kului

paitsi työtiloihin ja -välineisiin, myös muihin välttämättömiin menoihin, joista maitta-

koon suurimpina matka-, kokous-, markkinointi- ja raportointikulut. Mitä pitemmälle

projekti eteni ja mitä suuremmaksi toiminta-alue laajeni, sitä enemmän mm. matka-


50

kulut lohkaisivat myönnetystä avustussummasta, joka oli aluksi 60.000 ja myöhemmin

98.000 euroa vuodessa. Esimerkiksi vuonna 2008 matkakustannuksiin käytettiin 1.700

euroa ja vuonna 2011, kun toiminta oli laajentunut valtakunnalliseksi, 4.700 euroa.

Onneksi osa yhteistyökumppaneista tuli vastaan matkakulujen osalta, sillä saivathan he

vastineeksi ilmaisen ja ajan hermolla olevan työvälineen koulutuksineen.

Kuten syrjäytymisen vastaisessa työssä yleensä, myös YTKP-projektin suurin menoerä

oli kahden työntekijän aiheuttamat henkilöstökulut, joihin hupeni sivukuluineen vuosi-

budjetista kolme neljäsosaa. Projektinjohtajana oli koko hankkeen ajan (2006–2011)

sosionomi (amk) Miikka Ringman. Hänen tehtävänkuvaansa kuului päävastuu

projektin operatiivisesta johtamisesta ja päätöksenteosta

projektin kokonaisvaltaisesta koordinoinnista, arvioinnista ja kehittämisestä

tiedottamisesta, markkinoinnista ja verkostojen luomisesta

toiminnan juurruttamisesta.

Projektin onnistumisen ja digitaalisen portfolion juurtumisen kannalta oli ratkaisevaa,

että projektinjohtajan verkostoitumis- ja viestintätaidot olivat vertaansa vailla.

Projektissa oli valtaosan ajasta myös toinen työntekijä. Projektityöntekijän tehtävää

hoiti vuosina 2006–2011 kolme eri henkilöä: Kesästä 2006 seuraavaan kesään osa-

aikaisena projektityöntekijänä oli merkonomi Mervi Kallio. Hän työskenteli projektissa

vain kolmasosan työajalla ollen enimmäkseen NäytönPaikan palkkalistoilla. Vuoden

2007 lopulla kolmen kuukauden ajan hankkeen kokopäiväisenä työntekijänä käväisi

artenomi (amk) Pirjo Kannisto. Suurimman osan ajasta, vuodet 2008–2011, koko-

päiväisenä projektityöntekijänä ja sittemmin projektikoordinaattorina oli kasvatus-

tieteen tohtori Panu Isotalo. Kukin näistä kolmesta työntekijästä toi oman työ- ja

elämänkokemuksensa sekä koulutuksensa mukaista osaamista, näkemystä ja lisäväriä

projektiin. Projektityöntekijä vastasi puolestaan, yhdessä projektinjohtajan kanssa,

käytännön työtehtävistä, kuten

digitaalisen portfolion ylläpidosta, tunnetuksi tekemisestä ja kehittämisestä

verkostojen luomisesta

dokumentoinnista ja raportoinnista.

Lisäksi viimeisimmällä projektityöntekijällä oli koulutuksensa sekä tutkija- ja opettaja-

kokemuksensa vuoksi päävastuu projektin tavoitteiden saavuttamista tukevasta tutki-

mus- ja kehittämistyöstä, opiskelijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä erilaisten

hakemusten, artikkelien, raporttien ja selvitysten laatimisesta (ks. Isotalo 2010; Isotalo

2011a; Isotalo 2011b; Isotalo & Ringman 2008).

Vaikka työtehtävät oli virallisesti jaettu projektinjohtajan ja projektityöntekijän kesken,

hanketta vietiin käytännössä eteenpäin yhteisvoimin kiinteänä ja keskustelevana pari-

työnä. Siten pystyttiin parhaiten ottamaan käyttöön työntekijöiden erityistaidot ja vah-

vuudet, välttämään päällekkäistä työtä, reagoimaan nopeasti eteen tulleisiin haasteisiin,

kuten sairastumisen tai loman aiheuttamiin poissaoloihin, sekä toimimaan joustavasti.


51

4.5 Voimavarana yhteistyö

YTKP-projektin tavoitteena oli kehittää nuorille uusi itsereflektioon, henkilökohtaiseen

kasvuun ja aktiiviseen kansalaisuuteen kannustava työväline, digitaalinen portfolio.

Kuten olettaa saattaa, tavoitteeseen pääseminen edellytti paitsi resursseja, kuten riit-

tävää rahoitusta, vahvaa johtamista ja osaavia tekijöitä, myös aktiivista, ennakkoluulo-

tonta ja tarkoin harkittua verkostoitumista sekä kiinteää yhteistyötä muiden samaan

suuntaan pyrkivien toimijoiden kanssa (ks. Mahlamäki-Kultanen 2007). Sitä, miten

verkostoa käytännössä rakennettiin portfolion markkinoinnin ja esittelyjen kautta,

tarkastellaan lähemmin luvussa 6.

Tavoitteiden saavuttamisen kannalta tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi nousivat taulu-

kosta 2 löytyvät hyvinvointialan toimijat ympäri Suomen.

TAULUKKO 2. YTKP-projektin yhteistyötahot (Aiesopimukset lihavoidusti)

VALTAKUNNALLISET TOIMIJAT

A-klinikkasäätiö

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry

Kriminaalihuollon tukisäätiö

Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö ry

Mielenterveyden keskusliitto ry

Nuorisoasuntoliitto

Nuorten Tuetun Asumisen Kansallinen hanke

Pelastakaa Lapset ry

Potku-hanke

Samaria ry

Sininauhaliitto

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry

Suomen Setlementtiliitto

Terveyden edistämisen keskus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Työ- ja elinkeinoministeriö

Valtakunnallinen Työpajayhdistys ry

Välittäjä 2009 –hanke

OPPILAITOKSET

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere

Diakonia ammattikorkeakoulu

Espoon Seudun Koulutuskuntayhtymä Omnia

Forssan ammatti-instituutti

Helsingin diakonissalaitos

Hyria koulutus Oy

Hämeen ammattikorkeakoulu

Kanneljärven opisto, Lohja

Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä

Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus

Koulutuskeskus Salpaus

Koulutuskeskus Tavastia

Lahden ammattikorkeakoulu

Lounais-Suomen Koulutuskuntayhtymä

Nuorten Akatemia, Helsinki

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä

Saimaan ammattikorkeakoulu

Tampereen ammattikorkeakoulu

Tampereen ammattiopisto

Tampereen yliopisto

Vanajaveden opisto


52

KOLMAS SEKTORI

Ahjola Setlementti, Tampere

Auralan Setlementti ry, Turku

Avain-säätiö, Hämeenlinna ja Lahti

Erilaiset oppijat ry, Hämeenlinna

Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry

Espoon Mielenterveysyhdistys EMY ry

Espoon Nuorisoasunnot ry

Forssan Seudun Mielenterveysseura ry

Harjulan Setlementti ry, Lahti

Hausjärven Työmylly, Hyria

Helsingin ensikoti ry

Hyvinkään nuorisoasuntoyhdistys ry

Hyvinkään Työmylly, Hyria

Hämeenlinnan A-klinikkatoimi

Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö

Hämeenlinnan Seudun Nuorisoasunnot ry

Hämeenlinnan Setlementti ry

Hämeenlinnan Seudun Kehitysvammaisten

tuki ry

Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ja

Läheiset ry

Hämeenlinnan Seudun Työvalmennussäätiö

Luotsi

Hämeenlinnan Työsilta HäTy ry

Hämeen Sininauha ry, Hämeenlinna

Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry

Joensuun Nuorisoverstas ry

Joensuun Pelastakaa Lapset - Nuoret ry

Jyränkölän Setlementti ry, Heinola

Jyvälän Setlementti ry, Jyväskylä

Jyväskylän Katulähetys ry

Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasunnot Oy

Kalliolan Setlementti ry, Helsinki

Kanta-Hämeen erilaiset oppijat ry

Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry

Kanta-Hämeen perhetyön kehittämisyhdistys

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry

Keski-Uudenmaan Sopimuskoti ry, Kerava

KRIS-Lahti ry

KRIS-Tampere ry

Laitilan Nuorisoverstas ry

Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry, Helsinki

Lasten Liikunnan Tuki ry, Hämeenlinna

Lopen Työmylly, Hyria

Luotolan Nuoret ry, Kemi

Matarin nuorisokoti, Vantaa

Mielenterveysyhdistys HÄMI ry,

Hämeenlinna

Mielenterveysyhdistys Mielikki ry, Forssa

Mäkirinteen nuorisokoti, Hausjärvi

Nokian ja Pirkkalan Seudun Nuorisoasunnot

ry

Nuoret Asujat Stadissa ry

Nurmijärven Työmylly, Hyria

Omaiset Mielenterveystyön Tukena Kanta-

Häme ry

Omapolku ry, Tampere

Oskelakoti, Helsinki

Oulun Seudun Setlementti ry

Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry,

Joensuu

Päihdekuntoutusyksikkö Hämeen Mokia ry,

Hauho

Rauman Seudun Katulähetys ry

Rikosuhripäivystys, Hämeenlinna

Riihimäen seudun nuorisoasunnot ry

Riihimäen Työmylly, Hyria

Rovalan Setlementti ry, Rovaniemi

S-Asunnot, Helsinki

Setlementti Naapuri ry, Tampere

Silta-Valmennus ry, Tampere

Sopimusvuori ry, Tampere

SPR, Jyväskylä

Tampereen Seudun Nuorisoasunnot ry

Tampereen seudun Työllistämisyhdistys

Etappi ry

Tampereen Vuokratalosäätiö

Tukeva-työvalmennussäätiö

Tyttöjen Talo, Helsinki

Tyttöjen Talo, Turku

Tyttöjen Tupa, Tampere

Työvalmennuskeskus Työsilta, Kuhmo

Uudenmaan Sijaiskotiyhdistys ry, Lohja

Vailla Vakinaista Asuntoa ry, Helsinki

Vantaan Nuoret Asujat ry

Vastuunkantajat ry, Sipoo

Visio-säätiö, Saarijärvi

Voimanpesä-hanke, Espoo

Väentupa ry, Laukaa

Yhteiset Lapsemme ry, Hyvinkää


53

JULKINEN SEKTORI

Akseli, Lahden kaupungin nuorisotoimi

Asunnottomien palvelut, Helsingin kaupunki

Dynamo, Lahden kaupungin nuorisotoimi

Etsivä nuorisotyö, Hämeenlinnan kaupunki

Etsivä nuorisotyö, Lahden kaupunki

Etsivä nuorisotyö, Tampereen kaupunki

Forssan nuorisotoimi

Forssan nuorten työpaja

Harvialan koulukoti, Hämeenlinna

Helsingin kaupungin opetusvirasto

Helsingin kaupungin TYP

Hyvinkään kaupungin nuorisopalvelut

Hämeenlinnan Itäinen Lähiökeskus

Hämeenlinnan Läntinen Lähiökeskus

Hämeenlinnan kaupunki

Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalvelut

Hämeenlinnan seudun TYP

Hämeenlinnan seudun TE-toimisto

Hämeenlinnan vankila

Hämeenlinna-Vanajan srk

Joensuun kaupungin nuorisotoimi

Joensuun nuorisoverstas

Jämsän kaupungin nuorisopalvelut

Järvenpään kaupungin nuorisopalvelut

Kaira-hanke, Kainuu

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, Nuorten

terveysneuvontapiste

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, psykiatria

Keravan kaupunki

Keski-Uudenmaan Päihdepysäkki

Kiimingin kunnan työpajatoiminta

Kivikon nuorisotalo, Helsingin kaupunki

Kontiolahden kunnan nuorisopalvelut

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Kuntouttava työtoiminta, Kajaanin kaupunki

Kuntouttava työtoiminta, Kuhmon kaupunki

Kuntouttava työtoiminta, Puolangan kunta

Kuntouttava työtoiminta, Ristijärven kunta

Kuntouttava työtoiminta, Sotkamon kaupunki

Kuntouttava työtoiminta, Suomussalmen

kunta

Kuntouttava työtoiminta, Vaalan kunta

Kuopion Yhdyskuntaseuraamustoimisto

Kuopion kaupunki

Maahanmuuttajien palvelupiste,

Hämeenlinnan kaupunki

Lempäälän kaupungin työvoimapalvelut

Mainiemen kuntoutumiskeskus

Mikkelin kaupungin nuorisotoimi

Mäntyharjun kunnan perusturva

Nuorisoasema Klaara, Vaasan kaupunki

Nuorisoasiainkeskus, Helsingin kaupunki

Nuorten palvelupiste, Helsingin kaupunki

Nuorten työpaja, Loimaa kaupunki

Nuorten työpaja, Nivalan kaupunki

Nuorten monipalvelukeskus Domino,

Lahden kaupunki

Nuorten työharjoitteluyksikkö Horisontti,

Lahden kaupunki

Nuorten työpaja, Helsingin kaupunki

Nuortenpaja Apaja, Nurmeksen kaupunki

Nuorten Verkostotyöpaja -projekti,

Tampereen kaupunki

Oulaisten kaupungin nuorisotoimi

Oulun kaupunki

Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskus

Oulun seudun nuorten palveluohjaus

Oulun seudun välityömarkkinat -hanke,

Oulun kaupunki

Palvelukeskus Virvelinranta, Hämeenlinna

Pietarsaaren kaupungin nuorisotoimisto

Päijät-Hämeen TE-toimisto

Rikosseuraamuslaitos, Hämeenlinna

Rikosseuraamuslaitos, Tampere

Tulevaisuustiski, Helsingin kaupunki

Tuusulan nuorisopalvelut

Vaahteramäen perhetyö, Hämeenlinnan kaup.

Valkeakosken kaupungin nuorisotoimi

Vanajan vankila, Hämeenlinna

Lisäksi hankkeessa tehtiin yhteistyötä muutamien hyvinvointialan yritysten kanssa,

jotka operoivat mm. lastensuojelun alalla. Näistä mainittakoon Active Life Village,

Dumela koulutus, Elämänhallintapalvelu Visio, Kannonkosken OIVA, Kuntoutuskoti

Tarpoila, Lehmuskolo, Maisonkoti, Mansikkavuoren Perhekoti, Merikratos lasten-


54

suojelu, Nuorisokoti Hopo ja Pienryhmäkoti Helmiina. Kokemukset yksityiseltä sekto-

rilta olivat samansuuntaisia kuin julkiselta ja kolmannelta sektorilta, joten voidaan

sanoa, että toiminnallisesti ja varsinkaan nuorten kannalta sillä ei ollut käytännön mer-

kitystä, mille sektorille kukin palvelu virallisesti kuului.

Projektilla oli siis yli 200 yhteistyökumppania, jotka edustivat kattavasti käytännössä

kaikkia sektoreita, nuorille suunnattuja palveluita ja maakuntia. Tosin merkittävä osa

kumppaneista löytyi Kanta-Hämeestä ja lähitienoolta, sillä projekti toimi aluksi vain

kyseisellä alueella. Lienee selvää, että osan kanssa yhteistyö oli intensiivistä ja jatku-

vaa, osan taas kokeiluluonteista. Osan kanssa oltiin samalla taajuudella alusta asti, osan

kanssa yhteisen sävelen löytäminen vei pidempään. Vaikka edellä ollut luettelo on

mittava, on huomattava, että yhteistyökumppaneita oli käytännössä paljon enemmän,

sillä siitä on jätetty pois mm. monia sellaisia toimijoita, joiden kanssa yhteistyö jäi

lopulta vähäiseksi tai se kuivui kasaan mm. hankkeiden päättymisen tai työntekijä-

vaihdosten myötä. Taulukko on siis ennemminkin vain suuntaa antava hahmotelma

siitä verkostosta, jollainen YTKP-projektin ympärillä eli hankkeen aikana.

Toisaalta taulukosta 2 selviää, että aiesopimuksia solmittiin yhteensä 22 keskeisen,

työvälineestä ja sen hengestä innostuneen toimijan kanssa. Osa sopimuksista on ollut

voimassa vuosia ja osa taas astuu virallisesti voimaan vasta uuden OEN-projektin

myötä. Aiesopimuksissa oli kyse siitä, että osapuolet sitoutuivat edistämään omalta

osaltaan portfolion kehittämistä, käyttöönottoa ja juurtumista sekä toistensa toimintaa

syrjäytyneiden nuorten hyväksi. Aiesopimuksesta löytyy esimerkki liitteestä 2.

Toiminta kohdistui nimenomaan sellaisiin hyvinvointialan valtakunnallisiin järjestöi-

hin ja kolmannen sektorin toimijoihin, jotka tekevät työtä syrjäytymisvaarassa olevien

ja syrjäytyneiden nuorten hyväksi. Näin toimittiin siksi, että niiden kautta oli helpom-

paa ja voimavarojen kannalta järkevämpää tehdä tunnetuksi ja juurruttaa työvälinettä.

Vaikka mukana oli runsaasti myös julkisen sektorin palveluita, käytännössä toiminta

oli kuitenkin aktiivisempaa järjestöjen ja yhdistysten suuntaan myös siitä syystä, että se

on paitsi tutkimusten (Blomfelt 2010), myös projektista saatujen kokemusten mukaan

paljon joustavampi ja vastaanottavaisempi yhteistyökumppani kuin julkinen sektori.

Niin surullista kuin se onkin, julkisen sektorin toimijat – eräitä toivoa antavia, usein

nuorempaa ikäpolvea edustavia poikkeuksia lukuun ottamatta – perustelivat nihkeää

suhtautumistaan uusiin ajattelu- ja toimintatapoihin ennen kaikkea kiireellä, resurssien

riittämättömyydellä, virkamiehen velvollisuuksilla ja perinteillä. Vaikka kolmannen

sektorin toimintaedellytykset ja puitteet ovat usein virkamiehiä niukemmat, heillä ei

kuitenkaan ollut hankaluuksia pysähtyä tarkastelemaan kriittisesti ja tarvittaessa päivit-

tämään omia asenteitaan ja toimintatapojaan.

Poikkisektorisuutta edistämään pyrkivän YTKP-projektin verkostossa oli mukana

myös useita oppilaitoksia ja julkisen sektorin toimijoita. Yhteistyö niiden suuntaan

lepäsi pitkälti yksittäisten työntekijöiden ja heidän aktiivisuutensa varassa. Oli hienoa,

että näitäkin tahoja saatiin hankkeeseen mukaan, sillä kuten edeltä on jo tullut ilmi,

projektin tehtävänä oli rakentaa yhteistyötä ja vuoropuhelua, ei vahvistaa entisestään

eri sektoreiden välillä olevia muureja.


55

5 JATKUVA ARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TAUSTALLA

Projektien arviointi jää usein ohueksi ja yksipuoliseksi, vaikka se olisikin ensiarvoisen

tärkeää (Linnossuo 2004, 13). Sen vuoksi YTKP-projektissa panostettiin tietoisesti

1) hankkeen

2) hankkeelle asetettujen tavoitteiden

3) hankkeen tuotoksen, digitaalisen portfolion jatkuvaan ja kriittiseen arviointiin.

Kelan johtava tutkija Marketta Rajavaara (2006, 32) muistuttaa, ettei ole olemassa vain

yhtä oikeaa arvioinnin ideaa, vaan käytettävissä on lukemattomia tapoja järkeillä vai-

kutuksia. Vaihtoehtojen moninaisuus tulee ilmi professori Pentti Meklinin (2001, 108–

110) luokittelusta, jonka mukaan mm. toimenpiteitä, menetelmiä ja projekteja voidaan

arvioida sen pohjalta, mitkä ovat niiden 1) asiakasvaikutukset ja yhteiskunnalliset

vaikutukset, 2) määrälliset ja laadulliset vaikutukset, 3) subjektiiviset ja objektiiviset

vaikutukset, 4) lyhyt- ja pitkäkestoiset vaikutukset, 5) ulkoisvaikutukset, 6) myönteiset

ja kielteiset vaikutukset sekä 7) odotetut ja odottamattomat vaikutukset.

Tästä ja seuraavista luvuista 6–7 tulee ilmenemään, että YTKP-projektin arvioinnissa

pyrittiin ottamaan huomioon em. arvioinnin ulottuvuudet mahdollisimman monipuoli-

sesti. Tarkastelu kohdistettiin erityisesti portfolion sisällölliseen ja tekniseen toteutuk-

seen, mutta myös koko hankkeen asiakas-, työntekijä- ja organisaatiovaikutuksiin, laa-

dullisiin ja määrällisiin vaikutuksiin sekä myönteisiin ja kielteisiin vaikutuksiin. Koska

kyse oli nuorille suunnatusta, aidosti asiakaslähtöisestä ja henkilökohtaisesta työväli-

neestä, arvioinnissa korostettiin nimenomaan ihmisten omia, subjektiivisia kokemuksia.

Käytännössä projektia ja portfoliota arvioitiin viidellä tavalla:

1) harjoittamalla systemaattista itsearviointia

2) keräämällä spontaania palautetta yhteistyökumppaneilta ja nuorilta

3) järjestämällä työpajoja yhteistyökumppaneiden kanssa

4) testaamalla ja kehittämällä digitaalista portfoliota sen teknisestä toteutuksesta

vastanneen Mediatekniikan Verstaan kanssa

5) keräämällä systemaattista palautetta yhteistyökumppaneilta ja nuorilta.

Voi nähdä, että hanketyöntekijät käyttivät arvioinnissa apunaan myös ulkopuolisia ta-

hoja, kuten asiakkaita. Apuvoimiin turvauduttiin ensinnäkin sen vuoksi, että niin saa-

tiin moniulotteisempi ja luotettavampi kuva tarkasteltavasta ilmiöstä ja toisaalta siksi,

että kyseessä oli taloudellisesti pieni kehittämis-, ei varsinainen tutkimushanke. Koska

uskottavaan ja perusteelliseen tutkimustyöhön nojautuvaa arviointia oli mahdollista

tehdä vain sivutoimisesti, varsinaisten hanketehtävien ohella, projektissa luotettiin

myös siksi yhteistyön voimaan.

Tässä luvussa käydään läpi sitä, millä tavoin projektin aikana kerättiin ja työstettiin

aineistoa tämän arviointi- ja kehittämistyön tueksi.


56

5.1 Itsereflektointi ja spontaani palaute kehittämisen välineenä

Kuten alaluvusta 4.3 selvisi, projektin hallinnoinnista ja tulevaisuuden visioinnista

vastasivat NäytönPaikan hallitus ja hankkeen ohjausryhmä. Sen sijaan monet käytän-

nön toimet, kuten verkoston rakentaminen, portfolion sisältöjen ideoiminen ja työväli-

neen jalkauttaminen, jäivät paljolti kahden projektityöntekijän vastuulle. Jotta hanke

eteni oikeaan, käyttäjiä todenteolla hyödyttävään suuntaan, projektityöntekijät arvioi-

vat jatkuvasti itse hanketta ja työvälinettä. Koska portfolio oli tarkoitettu aidosti

asiakaslähtöiseksi ja käyttökelpoiseksi työvälineeksi, he pysähtyivät toistuvasti pohti-

maan seuraavia kysymyksiä:

miten voi parhaiten tukea syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuor-

ten voimaantumista ja vahvistaa heidän elämänhallintaansa?

millaiset portfolion sisällöt palvelevat parhaiten nuoria ja heidän kanssaan

työskenteleviä työntekijöitä?

mitä hyötyä portfoliosta on nuorille sekä alan työtekijöille ja organisaatioille?

millainen rooli portfolion kaltaisilla asiakaslähtöisillä ja nykyteknologiaa hyö-

dyntävillä työvälineillä on syrjäytymisen vastaisessa työssä?

Koska projekti oli taloudellisessa mielessä pienehkö ja sen taustalla oleva yhdistys

monille entuudestaan vieras, vastausten saaminen näihin kysymyksiin oli haastavaa.

Toisaalta juuri pienimuotoisuuden mukanaan tuoma autonomisuus ja joustavuus mah-

dollistivat sen, että projekti pystyi reagoimaan välittömästi muuttuneisiin olosuhteisiin,

tarttumaan viivytyksettä erilaisiin mahdollisuuksiin ja muuttamaan hankkeen kurssia

tarvittaessa radikaalistikin. Suuri, kankea ja perinteidensä raskasta painolastia muka-

naan raahaava organisaatio olisi sen sijaan ollut kuin valtamerilaiva, joka ehkä herättää

kunnioitusta, mutta jonka kääntäminen on hidasta ja vaivanloista.

Molemmilla hanketyöntekijöillä oli laaja-alaista tietoa, kokemusta ja näkemystä hyvin-

vointialan työtehtävistä sekä yhdenmukainen visio portfolion kehittämisestä. Vaikka

heillä oli hyvät edellytykset arvioida ja muuttaa projektin suuntaa, muiden toimijoiden

näkemykset hankkeen eteenpäin viemiseksi ja työvälineen muovaamiseksi olivat silti

korvaamattoman arvokkaita. On nimittäin selvää, että myös tämän projektin työn-

tekijöillä oli jatkuvana vaarana urautua, kuin huomaamatta, totunnaisiin ajattelu- ja

toimintatapoihin. Sen vuoksi projektissa kerättiin aina tilaisuuden tullen spontaanisti

työntekijöiden ja nuorten näkemyksiä portfolion vahvuuksista, heikkouksista ja kehit-

tämistarpeista sekä tietysti itse projektista. Erityisen antoisiksi kehittämistyön kannalta

muodostuivat portfolion esittelytilaisuudet,

joita pidettiin yhteensä 181 kappaletta

joihin osallistui 1.545 työntekijää ja nuorta

jotka toteutettiin mahdollisimman avoimina ja keskustelunomaisina.

Näitä esittelytilaisuuksia käsitellään yksityiskohtaisesti alaluvussa 6.4.


57

Vaikka hanketyöntekijöillä oli oma tärkeä roolinsa projektin koordinoinnissa ja eteen-

päin viemisessä, portfolion sisältöjen ideoiminen, rakentaminen ja muokkaaminen

kumpusivat kuitenkin suurimmaksi osaksi nuorten ja työntekijöiden esiin nostamista

tarpeista, toiveista ja visioista. Projektin alusta asti oli selvää, ettei kehitteillä ollut

työväline voinut rakentua pelkästään kahden hanketyöntekijän näkemyksille, vaan

heidän tehtävänään oli toimia ennemminkin syrjäytymisen vastaista työtä käsittelevien

keskustelufoorumien tarjoajina ja esiin tulleiden ideoiden vastaanottajina, suodattajina

ja jatkojalostajina. Hanketyöntekijät olivatkin eräänlaisia katalysaattoreita, jotka koko-

sivat yhteen kentän näkemyksiä ja siivilöivät niistä kriittisen synteesin yhteistyössä

teknisestä toteutuksesta vastanneen Mediatekniikan Verstaan kanssa.

5.2 Työpajat kehittämisen välineenä

Työvälineen kehittämiseksi pidettiin kerran tai pari vuodessa erilaisia vaihtuvajäsenisiä

työpajoja yhteistyökumppaneiden kanssa. Näihin vapaamuotoisiin ideariihiin kutsuttiin

poikkisektorisesti muutamia sellaisia ihmisiä, joiden tiedettiin olevan yhtäältä rakenta-

van kriittisiä realisteja, mutta toisaalta myös avarakatseisia ja tulevaisuuteen suuntau-

tuneita innovaattoreita. Mukaan pyydettiin tarkoituksella myös henkilöitä, joiden tie-

dettiin suhtautuvan varsin skeptisesti portfolion kaltaisiin välineisiin. Katsantokantojen

laaja-alaisuuden varmistamiseksi oli tärkeää myös se, että osa työpajojen osallistujista

oli syrjäytymisilmiön rautaisia asiantuntijoita ja osa taas sellaisia, jotka eivät olleet niin

sanotusti liian syvällä kyseisessä ilmiössä.

Työpajoja järjestettiin siksi, että hanketyöntekijät saivat niiden avulla uusia ideoita työ-

välineen kehittämiseksi. Pajojen tavoitteena oli paitsi arvioida analyyttisesti kyseisellä

hetkellä käytössä olevaa portfolion versiota, myös innovoida kokonaan uusia työkaluja,

edistää verkostoitumista ja luoda pohjaa työvälineen jatkuvuudelle. Työpajojen aikana

nousi esiin paljon ehdotuksia projektin ja työvälineen eteenpäin viemiseksi. Hanke-

työntekijöiden tehtäväksi jäi tarjota tilaisuus ideoinnille, toisaalta oksastaa liian lennok-

kaat ja turhan spesifit visiot sekä työstää eteenpäin toteuttamiskelpoisia, riittävän moni-

käyttöisiä ja tavoitteiden mukaisia ideoita. Varteenotettavia ehdotuksia sateli pitkin

matkaa eri puolilta, mutta erityisen antoisiksi osoittautuivat tapaamiset, joita pidettiin

mm. Espoon Järjestöjen Yhteisön, Hyria koulutuksen, Setlementtiliiton, Mediateknii-

kan Verstaan sekä Hämeenlinnan järjestötyöntekijöistä koostuvan vertaistyönohjaus-

ryhmän kanssa. Luonnollisesti myös säännöllinen vuoropuhelu hanketta rahoittaneen

RAY:n kanssa vaikutti ratkaisevasti työvälinettä koskeviin linjanvetoihin, kuten siihen,

että projektin aikana keskityttiin nuorten työkalujen kehittämiseen ja siirrettiin työn-

tekijöiden ammatillista itsereflektointia ja voimaantumista tukevien välineiden työstä-

minen tuonnemmaksi.

Projektissa keskityttiin vuosina 2009–2011 portfolion kehittämiseen, jalkauttamiseen ja

juurruttamiseen. Sen vuoksi työvälineen teknisestä rakentamisesta vastanneen Media-

tekniikan Verstaan kanssa tehty yhteistyö muodostui tärkeäksi osaksi projektin koko-

naisarviointia. Verstaalla oli luonnollisesti eniten merkitystä työvälineen teknisen to-

teutuksen ja toimivuuden arvioinnissa. Työskentely näissä yhteisissä tapaamisissa eteni


58

usein niin, että hanketyöntekijät esittelivät uusia, kentältä kummunneita ideoita port-

folion sisältöjen suhteen ja Mediatekniikan väki nosti tai laski peukalonsa sen mukaan,

olivatko ne teknisesti toteutettavissa olemassa olevien resurssien puitteissa. Verstaalai-

set myös testasivat joka kehittämiskierroksella, että portfolio todella toimi ja kesti

kaatumatta kaikenlaista, myös osaamatonta ja tahallisen epäasiallista käyttöä. Lisäksi

verstaan työntekijät korjasivat mahdolliset virheet sitä mukaan, kun he itse, hanketyön-

tekijät tai asiakkaat niitä havaitsivat.

5.3 Systemaattinen aineistonkeruu kehittämisen välineenä

Spontaanin ja vapaamuotoisen palautteen keräämiseen liittyi kuitenkin omat ongel-

mansa, kuten se, että aineisto saattoi olla epärelevanttia ja jopa -luotettavaa. On myös

selvää, ettei ex tempore -palautteen asiallinen dokumentointi ollut aina mahdollista esi-

merkiksi intensiivisten esittelytilaisuuksien yhteydessä, vaikka tärkeimmät ideat saa-

tiinkin toki painetuksi mieleen ja joskus jopa kirjatuksi ylös.

Spontaanin palautteen epätieteellisyyden vuoksi portfoliota käyttäneiden nuorten ja

työntekijöiden näkemyksiä kerättiin myös systemaattisesti ja suunnitellusti. Koska

toiminnan kehittäminen perustuu hyvinvointialalla edelleen pitkälti työntekijöiden nä-

kemyksiin (asiakkaiden näkemyksistä), projektin aikana haluttiin nostaa esiin myös

asiakkaiden omia ajatuksia. Nuorten näkökulmaa painotettiin siksi, että heiltä löytyy

paljon sellaista hiljaista ja vähän hyödynnettyä tietoa, joka on arvokasta ja jopa välttä-

mätöntä kehittämistyön kannalta. (Koivisto 2007; Krogstrup 2004.) Nuorten näkemys-

ten selvittäminen oli tarpeen nimenomaan siksi, että portfolion haluttiin olevan vah-

vasti nuorten itsensä näköinen sekä heidän kasvuaan aidosti tukeva työväline.

Systemaattista aineistoa kerättiin nuorilta ja työntekijöiltä neljällä tavalla:

1) Opiskelijat keräsivät nuorilta ja työntekijöiltä kvalitatiivisin menetelmin

laadullista aineistoa, joka koski yhdistystä, projektia ja portfoliota.

2) Projektityöntekijät keräsivät avoimella kyselylomakkeella nuorilta ja työn-

tekijöiltä laadullista aineistoa, joka koski portfoliota.

3) Projektityöntekijät kokosivat määrällistä aineistoa, joka koski portfolion

esittelytilaisuuksia ja käyttäjätunnuksia.

4) Projektityöntekijät poimivat palvelimelta anonyymejä määrällisiä tilastoja,

jotka koskivat portfolion käyttöä.

Yhdistyksen, hankkeen ja työvälineen arvioinnin kannalta oli suurta apua Hämeen

ammattikorkeakoulun sosionomi- ja medianomiopiskelijoista, jotka tekivät vuosina

2005–2011 seitsemän projekti- ja opinnäytetyötä NäytönPaikalle. Taulukkoon 3 on

koottu kaikki nämä tutkimukset lyhyine kuvauksineen. Parissa niistä projektikoordi-

naattori toimi ohjaavana opettajana Hamk:n opettajan roolista käsin ja muuten molem-

mat hanketyöntekijät olivat työpaikkaohjaajia.


59

TAULUKKO 3. NäytönPaikalle ja projektille vuosina 2005–2011 tehdyt opiskelijatyöt

TEKIJÄ(T)

OPINNOT

TYÖN NIMI

KUVAUS

Fjällström, E.

Tuusa, M.

Sosiaaliala,

opinnäytetyö

(2005)

”Ettei mee taas

sukellusvene pohjaan”.

Asiakkaiden koke-

muksia NäytönPaikka

ry:n epävirallisesta

velkaneuvonnasta ja

palvelujärjestelmästä.

Asiakkaiden kokemuk-

sia NäytönPaikan

tarjoamasta epäviralli-

sesta velkaneuvonnasta.

Niuta, P.

Puhtila, P.

Sosiaaliala,

opinnäytetyö

(2006)

”…Toivookin, et joku

sitten löytää ittensä

noista kuvista”. Valo-

kuvaus asiakastyön

menetelmänä.

Voimauttavan valo-

kuvan mahdollisuudet

asiakastyön menetel-

mänä NäytönPaikassa.

Javanainen, J.

Mäkinen, T.

Ristolainen, E.

Vuorio, H.-K.

Sosiaaliala,

toiminta-

tutkimuksellinen

projektityö

(2007)

Digitaalinen portfolio

päihdekuntoutujille.

Suunnitteilla olleen

portfolion soveltuvuus

päihdekuntoutujille.

Ikonen, A.-L.

Karilainen, K.

Laaksonen, H.

Salmivaara, J.

Uusitalo, E.

Sosiaaliala,

toiminta-

tutkimuksellinen

projektityö

(2008)

Yhteistoiminnallisen

kehittämisen paikka.

Portfolion toimivuus,

kehittämismahdolli-

suudet ja potentiaaliset

kohderyhmät.

Huolman, L.

Takala, S.

Sosiaaliala,

opinnäytetyö

(2008)

”Ei se oo koskaan niin-

ku turhaa työskennellä

itsensä kanssa”. Digi-

taalisen portfolion mer-

kitys Harvialan koulu-

kodin jälkihuollossa.

Portfolion soveltuvuus

koulukodin jälki-

huoltoon.

Kouhia, K.

Mäntylä, M.

Pälä, K.

Röntynen, S.

Sosiaaliala,

toiminta-

tutkimuksellinen

projektityö

(2009)

NäytönPaikkaa etsimäs-

sä. NäytönPaikka ry:n

tehtävä yhteistyökump-

paneiden verkostossa

nyt ja tulevaisuudessa.

NäytönPaikan tehtävät

palveluverkostossa tällä

hetkellä ja tulevaisuu-

dessa.

Pelttari, M.

Mediatekniikka,

opinnäytetyö

(2010)

Tietokantalähtöisen

PHP-ohjelmoinnin

tietoturvaoptimointi

Portfolion tietoturva.

Opiskelijatöiden tärkein anti liittyi siihen, että niiden kautta saatiin – projektin resurs-

seja säästäen ja suhteellisen helposti – avattua uusia näkökulmia yhdistyksen, hank-


60

keen ja työvälineen kehittämiseksi. Opiskelijoiden raporteista oli nimittäin mahdollista

poimia mm. omien näkemysten kanssa ristiriitaisia ja uusia ajatuksia herättäneitä

ideoita projektin käyttöön ilman aineistonkeruun ja analysoinnin vaivaa. Samalla opis-

kelijoiden saamat tulokset lisäsivät myönteisyydessään hanketyöntekijöiden uskoa

siihen, että projektissa oltiin oikeilla jäljillä: luomassa uudenlaista, hyvinvointialan

kipeästi tarvitsemaa ja aidosti asiakaslähtöistä työvälinettä. Vaikka opiskelijat helpotti-

vatkin monilta osin projektityöntekijöiden työtaakkaa, täytyy myös muistaa, että opis-

kelijoita piti ajoittain tukea melkoisesti heidän tutkimustyössään ja oppimisprosessis-

saan, mikä ei aina ollut helppo tehtävä.

Luotettavaa ja vertailukelpoista aineistoa kehittämistyön tueksi saatiin toisaalta siten,

että hanketyöntekijät keräsivät itse, avoimen kyselylomakkeen avulla kvalitatiivista ai-

neistoa portfoliota käyttäviltä

työntekijöiltä

nuorilta.

Aineistonkeruussa pyrittiin laadullisuuteen siksi, että niin pystyttiin paremmin takaa-

maan portfolion käyttäjien oman äänen kuuluminen. Tavoitteena ei nimittäin ollut vah-

vistuksen saaminen hanketyöntekijöiden näkemyksille ja asetettujen hypoteesien tes-

taaminen, vaan käyttäjien itsensä näköisen ja heitä oikeasti hyödyttävän työvälineen

rakentaminen.20

Laadullista aineistoa kerättiin kyselylomakkeella, joka sisälsi 7–9 avointa kysymystä.

Lomake lähetettiin vuosina 2008–2010 yhteensä 93 työntekijälle aluksi sähköpostin

liitetiedostona ja sittemmin – mm. tiukkojen roskapostisuodattimien ja yleisen virus-

pelon takia – vain sähköpostin runkoon liitettynä. Työntekijöiden sähköpostiosoitteet

poimittiin digitaalisesta portfoliosta, johon ne oli syötetty työntekijätunnuksia luotaessa

ja joihin hanketyöntekijöillä oli mahdollisuus päästä käsiksi järjestelmän pääkäyttäjinä.

Kyselylomakkeessa tiedusteltiin työntekijöiltä seuraavia asioita portfolioon liittyen:

Millaisia kokemuksia sinulla on portfolion käytöstä?

Mikä on parasta portfoliossa?

Miten portfoliota pitäisi kehittää?

Mitkä seikat estävät portfolion käyttöönottoa ja käyttöä?

Millaisille asiakasryhmille portfolio soveltuu parhaiten? Miksi juuri heille?

Millaisille asiakasryhmille portfolio ei sovellu? Miksi ei?

Mitä haittaa portfoliosta on asiakkaille ja työntekijöille?

Mitä hyötyä portfoliosta on?

Millaisia vaikutuksia portfoliolla on asiakkaisiin ja työntekijöihin?

Työntekijöille tarkoitetun lomakkeen viimeisin versio saatesanoineen, suostutteluineen

ja kysymyksineen löytyy liitteestä 3. Työntekijöiltä olisi toki voinut kysyä samalla mo-

20

Ks. kvalitatiivisesta tutkimusotteesta tarkemmin Jari Eskola ja Juha Suoranta (1998), Tarja

Heikkilä (2004), Sirkka Hirsjärvi ja Helena Hurme (2008) sekä Michael Quinn Patton (2002).


61

nia muitakin asioita, mutta tästä kuitenkin pidättäydyttiin, ettei vastaaminen olisi muo-

dostunut liian aikaa vieväksi ja näin ollen epähoukuttelevaksi. Lomakkeessa keskityt-

tiin siis portfolion arvioinnin ja kehittämisen kannalta vain olennaisimpiin seikkoihin.

Lomake lähetettiin vuonna 2008 yhteensä 23:lle, seuraavana vuonna 14:lle ja vuonna

2010 peräti 56 työntekijälle, joille oli luotu portfolion käyttäjätunnukset kyseisen vuo-

den aikana. Tämä 93 henkilön otos vastasi 17 %:ia työntekijöiden perusjoukosta, joka

oli 547 henkilöä. Vaikka kaikki havaintoyksiköt sisältävä kokonaistutkimus olisi ollut

mahdollista toteuttaa perusjoukon maltillisen koon vuoksi, aineiston keräämisessä pää-

dyttiin kuitenkin – leikkisästi ilmaisten – harkinnanvaraiseen satunnaisnäytteeseen.

Kysely nimittäin toteutettiin kyllä satunnaisotannalla, mutta lomaketta ei kuitenkaan

lähetetty suotta kaikille perusjoukon jäsenille, sillä hanketyöntekijät tiesivät, että osa

potentiaalisista vastaajista oli tutkimushetkellä lomalla tai työtehtävien kuormittamia,

ja osalla oli vaihtunut työpaikka tai toimenkuva käyttäjätunnusten saamisen jälkeen.

Osa työntekijöistä oli taas sellaisia, joille oli luotu tunnukset esimerkiksi työkaverin tai

esimiehen pyynnöstä, mutta joiden oletettiin jättäneen tunnuksensa käyttämättä. (Ks.

Gall, Borg & Gall 1996; Heikkilä 2004; Nummenmaa 2009.) Lisäksi on myönnettävä,

että eräät yksittäiset työntekijät olivat tehneet tavalla tai toisella tiettäväksi jo aiemmin,

ettei yhteistyö YTKP-projektin kaltaisen pienen ja lisäksi vielä hyvinvointialan vallit-

sevia rakenteita, ajatusmalleja ja toimintatapoja voimakkaasti kyseenalaistavan toimi-

jan kanssa kiinnostanut heitä.

Aivan kuten kyselytutkimuksissa yleensä (Heikkilä 2004), vastausprosentti jäi 2–3

muistutuksesta huolimatta 25,8:aan, sillä lomakkeen palautti täytettynä 24 työntekijää.

Tuloksia arvioitaessa onkin syytä pitää mielessä, että kyselyyn vastasivat luultavasti

sellaiset työntekijät, joita portfolio ja sen taustalla oleva ajatusmaailma puhuttelivat

keskivertoa enemmän – joko hyvässä tai pahassa. Syitä, miksi vastausprosentti jäi

alhaiseksi, on pohdittu jo hankkeen edellisessä raportissa (Isotalo & Ringman 2008,

26–27). Joka tapauksessa on perusteltua olettaa, että katoa ovat aiheuttaneet mm. ylei-

nen tutkimus- ja projektikyllästyneisyys, avoimiin kysymyksiin vastaamisen työläys,

työntekijöiden kiireisyys ja se, että sähköpostitse toteutettu kysely ei havaintojen

mukaan tavoittanut kaikkia otokseen kuuluvia henkilöitä esimerkiksi roskaposti-

suodattimien, muuttuneiden sähköpostiosoitteiden ja poissaolojen vuoksi. On myös

selvää, että sähköpostikyselyyn on ylipäätään helppoa ja anonymiteetin puuttumisen

vuoksi jopa houkuttelevaa olla vastaamatta. (Ks. Gall ym. 1996; Heikkilä 2004; Isotalo

& Ringman 2008.)

Nuorille suunnattu kyselylomake löytyy puolestaan liitteestä 4. Vaikka lomaketta muo-

kattiin projektin edetessä jonkin verran mm. tilanteen ja kohderyhmän mukaan, pysyi

se perusrakenteeltaan ja -sisällöltään samanlaisena. Nuorille suunnatusta lomakkeesta

näkee, että myös heiltä kysyttiin käytännössä samoja asioita kuin työntekijöiltä: mitkä

ovat portfolion parhaita puolia, mitä hyötyä siitä on ja miten sitä tulisi kehittää? Vaikka

lomaketta olisi voinut ja varmasti pitänytkin parannella projektin edetessä, suurista

muutoksista pidättäydyttiin siksi, että vastausten käsittely ja analysointi sekä tulosten

vertailu oli näin helpompaa ja luotettavampaa.


62

Koska kato olisi luultavasti ollut vielä työntekijöitäkin suurempi syrjäytymisvaarassa

olevien ja syrjäytyneiden nuorten kohdalla, lomake toimitettiin heille täytettäväksi joko

henkilökohtaisesti tai sitten työntekijöiden välityksellä. Lisäksi katoa pyrittiin ehkäise-

mään tarjoamalla mahdollisimman suotuisat puitteet vastaamiselle sekä ohjeistamalla

työntekijät motivoimaan nuoria vastaamaan ja keräämään vastaukset talteen hetimiten.

Kaikkiaan kyselyyn vastasi 27 nuorta. Vaikka potentiaalisten vastaajien määrästä ei

nuorten kohdalla ole toissijaisten tiedonkerääjien käytön vuoksi täsmällistä kuvaa, saa-

tujen tietojen mukaan valtaosa lomakkeen käsiinsä saaneista nuorista vastasi kyselyyn.

Yhteensä lomakkeeseen saatiin siis vastaus 51 ihmiseltä, joista työntekijöitä oli 24 ja

nuoria 27. Nuoret kirjoittivat vastauksensa käsin lomakkeelle, kun taas työntekijät pa-

lauttivat vastauksensa sähköpostin kautta, mikä helpotti huomattavasti hankkeen työn-

tekijöiden litterointiurakkaa. Vaikka nuorten ja työntekijöiden vastaukset olivat perus-

vireeltään samansuuntaisia, erona oli se, että nuorten vastaukset olivat pääasiassa muu-

taman sanan mittaisia, kun taas työntekijöiden hyvinkin monisanaisia ja -ulotteisia.

Hyvinvointialan eri toiminnot tulivat kattavasti otetuksi huomioon aineistonkeruussa,

sillä kyselyyn vastanneet 24 työntekijää edustivat seuraavia palveluita:

koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalvelut (6 vastaajaa)

asumispalvelut (4)

työllistymispalvelut (4)

rikosseuraamusalan palvelut (3)

muut palvelut (2)

nuorisopalvelut (2)

päihde- ja mielenterveyspalvelut (2)

lastensuojelupalvelut (1).21

Nuoret puolestaan edustivat kolmea palvelualaa: vajaa puolet heistä oli vastaushetkellä

kiinnittyneenä työllistymispalveluihin (12 vastaajaa), lähes yhtä moni koulutus-, tutki-

mus- ja kehittämispalveluihin (9) ja loput muihin, mm. moniammatillisiin palveluihin

(6). Erilaisten viitekehysten ja niistä kumpuavien näkemysten esiin saaminen nähtiin

tärkeäksi, sillä jos aineistonkeruulla olisi tavoitettu vain tiettyihin palveluihin linkitty-

viä ihmisiä, näkemysten ja kehittämisideoiden kirjo olisi todennäköisesti ollut sup-

peampi ja tiettyyn suuntaan painottunut.

Työntekijöiltä ja nuorilta kerätty aineisto litteroitiin ja koottiin alkajaisiksi yhdeksi, lo-

makkeessa esitettyjen kysymysten mukaan järjestellyksi tiedostoksi. Tällaista esikäsi-

teltyä, pistekoolla 12 ja rivivälillä 1 puhtaaksi kirjoitettua raakadataa oli yhteensä 19

sivua. Tämä oli varsin hyvin, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli laadullinen aineisto

ja hanketyöntekijät pystyivät keskittymään tutkimustyöhön ainoastaan sivutoimisesti,

varsinaisten työtehtäviensä ohella.

21

Hyvinvointialan palveluiden luokittelua käsitellään tarkemmin luvussa 6 sekä Terttu Kettu-

sen, Jarmo Ihalaisen ja Hannele Heikkisen (2001) sekä Juha Niemisen (2007) kirjoissa.


63

Aineiston analysointi eteni siten, että ensin hanketyöntekijät tutustuivat raakadataan

lukemalla sen läpi useaan kertaan ja keskustelemalla sen keskeisistä sisällöistä. Pereh-

tymisen seurauksena aineistosta nousi esiin mm. usein toistuvia, ristiriitaisia ja ennen

kaikkea portfolion arvioinnin ja kehittämisen kannalta tärkeitä teemoja. Niiden pohjalta

aineistoa ryhdyttiin järjestelemään uudelleen eli teemoittelemaan yhdistelemällä

autenttisia tekstikatkelmia. Näitä teemojen mukaan rakentuvia aineistokokonaisuuksia

alettiin puolestaan tiivistää ja kuoria niistä esiin olennaista sanomaa. Vaikka analysoin-

nissa käytettiin ensisijaisesti teemoittelua (Eskola & Suoranta 1998; Hirsjärvi & Hurme

2008), vaikutteita otettiin myös fenomenografisesta analyysistä. Jos teemoittelussa on

tarkoitus nostaa esiin tutkittavan ilmiön perusrakenteet, fenomenografisessa analyy-

sissä pyritään ottamaan huomioon mahdollisimman kattavasti tutkittavien erilaiset,

myös tavallisesta poikkeavat käsitykset kiinnostuksen kohteena olevasta ilmiöstä.22

Kerätyn aineiston pohjalta oli siis tarkoitus saada sekä yleiskuva siitä, miten digitaa-

linen portfolio näyttäytyi työntekijöiden ja nuorten arkisessa käytössä että nostaa moni-

puolisesti esiin sitä koskevia näkemyksiä ja kehittämisideoita.

Se, millaisia kokemuksia ja käsityksiä työntekijöillä ja nuorilla oli portfoliosta, käy-

dään läpi luvussa 6. Jotta lukija pystyy tekemään samalla omia johtopäätöksiään ja

arvioimaan tutkimuksen luotettavuutta, tuloksia esiteltäessä käytetään myös autenttisia

sitaatteja. Anonymiteetin turvaamiseksi lainausten yhteydessä ei ilmoiteta vastaajan

nimeä tai edes palvelua, johon hän oli vastaushetkellä kiinnittyneenä joko asiakkaana

tai työntekijänä. Sen sijaan jokainen vastaaja ja sitaatti on yksilöity omalla koodilla,

kuten T2 tai N18. T-kirjain tarkoittaa työntekijää ja N-kirjain nuorta, kun taas kirjai-

men perässä oleva numero viittaa kullekin tutkittavalle annettuun numeroon. Sitaattien

esittäjät olisi toki voitu yksilöidä tarkemminkin, mutta katsottiin, ettei esimerkiksi sen

tietäminen, mitä hyvinvointialan palvelua tai kumpaa sukupuolta kyseinen vastaaja

edustaa, olisi tuonut kovinkaan merkittävää lisäarvoa vastausten tulkinnalle. Lisäksi on

muistettava, etteivät hanketyöntekijät edes tienneet kaikkien vastaajien nimiä, saati

muita tietoja, sillä osa lomakkeista palautettiin nimettöminä paperiversioina. Tarkasta

yksilöinnistä luopuminen oli perusteltua myös siinä mielessä, että – esittämästään kri-

tiikistä huolimatta – NäytönPaikan ja projektin yhtenä tehtävänä oli madaltaa eri toimi-

joiden välisiä raja-aitoja, ei korostaa ja korottaa niitä. Tiukkaa anonymiteettiä puolsi

myös se seikka, että vastaukset riippuivat lopulta huomattavasti enemmän vastaajien

persoonasta kuin siitä, mihin palveluihin he sattuivat olemaan kiinnittyneenä.

5.4 Tilastot kehittämisen välineenä

Vaikuttavuuden arvioinnissa oli apua myös siitä, että projektin aikana pidettiin tarkkaa

kirjaa digitaalisen portfolion 1) esittelytilaisuuksista ja 2) käyttäjätunnuksista. Hanke-

työntekijät kirjasivat ylös tietoja portfolion esittelytilaisuuksista sen osalta,

22

Fenomenografista tutkimusotetta ovat käsitelleet mm. Sirkka Ahonen (1994), Kirsti Häkkinen

(1996), Panu Isotalo (2006), Pertti ja Annikki Järvinen (2004), Annikki Järvinen ja Päivi Kart-

tunen (1997), Ference Marton (1997), Anneli Niikko (2003) sekä Renata Tesch (1995).


64

millä paikkakunnalla esittely oli pidetty

montako osallistujaa tilaisuudessa oli ollut

mikä hyvinvointialan palvelu oli ollut kyseessä.

Esittelyjä käydään läpi alaluvussa 6.4, kun taas alaluvussa 6.5 tarkastellaan portfolion

käyttäjiä, sillä työvälineen pääkäyttäjillä oli mahdollisuus paitsi luoda, muokata ja

poistaa käyttäjätunnuksia, myös päästä listaamaan seuraavat tiedot käyttäjistä:

käyttäjänimi (ja sukupuoli)

käyttäjätunnusryhmä (asiakas vai työntekijä)

sähköpostiosoite

maantieteellinen toiminta-alue

käyttäjäryhmä (organisaatio).

On tärkeä muistaa, ettei edes pääkäyttäjillä ollut mahdollisuutta päästä näkemään, kuka

portfoliota oli käyttänyt, saati mitä hän oli sinne kirjoittanut. Kaikki asiat, jotka sinne

syötettiin, olivat ja ovat edelleen vain nuorten itsensä nähtävissä ja hallinnoitavissa.

Neljäs tapa, jolla hankittiin aineistoa arviointityön tueksi, oli portfolion käyttöä koske-

vat anonyymit tilastot, joita pääkäyttäjät pystyivät hakemaan palvelimelta. Nämä ni-

mettömät tilastot koskivat mm. sitä, miten monta uniikkia vierailijaa palvelimella oli

käynyt ja mihin vuorokaudenaikaan portfoliota oli käytetty. Myös näitä työvälineen

vaikuttavuutta valaisevia tietoja analysoidaan ja pohditaan lähemmin luvussa 6.

Kuten tästä luvusta on ilmennyt, yhdistyksen, hankkeen ja työvälineen arvioinnissa

pyrittiin kattavuuteen ja luotettavuuteen

ottamalla huomioon eri tahojen näkemyksiä

hajauttamalla aineistonkeruuta ajallisesti projektin eri vaiheisiin

käyttämällä aineistonkerääjinä eri toimijoita

turvautumalla erilaisiin aineistoihin ja analysoinnin menetelmiin.

Voi huomata, että arvioinnissa turvauduttiin monessa mielessä triangulaatioon, moni-

menetelmällisyyteen.23

Käytännössä tämä toteutui hankkeen aikana ensinnäkin tutkija-

triangulaationa, sillä aineistonkeruuseen osallistui hanketyöntekijöiden lisäksi myös

yhteistyökumppaneita ja opiskelijoita. Toisaalta menetelmätriangulaationa, koska tie-

toa kerättiin eri tahoilta, kuten nuorilta ja työntekijöiltä, ja vaihtelevin menetelmin,

kuten haastattelemalla ja käyttämällä kyselylomakkeita ja tilastoja. Triangulaation

käyttöä voidaan perustella sillä, että sen avulla pystyttiin parantamaan huomattavasti

arvioinnin luotettavuutta ja tuomaan esille näkemysten ja kehittämisideoiden moni-

muotoisuutta. Seuraavassa luvussa esitelläänkin tarkemmin näiden moninaisten näke-

mysten pohjalta rakennetun portfolion sisältöjä ja käyttöä sekä sitä, miten työvälinettä

on kehitetty jatkuvasti kentän muuttuvien tarpeiden ja toiveiden mukaiseksi.

23

Triangulaatiota ovat käsitelleet mm. Louis Cohen, Lawrence Manion ja Keith Morrison

(2011), Jari Eskola ja Juha Suoranta (1998) sekä Jouni Tuomi ja Anneli Sarajärvi (2009).


65

6 DIGITAALINEN PORTFOLIO – OMA ELÄMÄ NÄKYVÄKSI

NäytönPaikan päämääränä on parantaa syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden

nuorten mahdollisuuksia kiinnittyä ja osallistua aktiivisesti yhteiskuntaan. Samaan py-

rittiin myös yhdistyksen hallinnoiman YTKP-projektin aikana kahta, projektin tavoit-

teiksikin alkujaan (vuosina 2006–2008) asetettua strategiaa käyttäen:

1) parantamalla hyvinvointialan toimijoiden keskinäistä, loppujen lopuksi nuorten

hyväksi koituvaa poikkisektorista yhteistyötä

2) tarjoamalla nuorille ja työntekijöille asiakaslähtöinen, voimavarakeskeinen ja

poikkisektorisuuteen kannustava työväline, digitaalinen portfolio.

Tässä luvussa keskitytään näistä jälkimmäiseen, vuosina 2009–2011 kolmeksi täsmälli-

semmäksi alatavoitteeksi jakautuneeseen tavoitteeseen. Luku muodostuu siten, että

aluksi käydään läpi portfolion sisältöjen ideointia ja teknistä toteutusta (alaluku 6.1)

sekä esitellään nuoren ja työntekijän työkaluja (alaluvut 6.2–6.3). Tämän jälkeen ku-

vaillaan portfolion markkinointia ja juurruttamista (alaluku 6.4) sekä sen käyttöä ja

vaikuttavuutta (alaluku 6.5). Lopuksi arvioidaan portfolion käytöstä saatuja kokemuk-

sia ja tulevaisuuden näkymiä (alaluku 6.6).

6.1 Digitaalisen portfolion kehittäminen prosessina

Poikkisektorisen yhteistyön kehittäminen osoittautui luutuneiden toimintatapojen ja

asenteiden sekä tuolloin käynnistyneen Hämeenlinnan seudun kunta- ja palveluraken-

neuudistuksen vuoksi vaikeaksi saavuttaa yksittäisen projektin resursseilla ja vaikutus-

mahdollisuuksilla. Hankaluudet eivät suinkaan koskeneet vain YTKP-projektia, sillä

luonteva yhteistyö ei ole tuntunut sujuvan käsikirjoituksen mukaan edes kunnilta itsel-

tään. (Isotalo & Ringman 2008, 58–59; Pelto-Huikko & Säkäjärvi 2007.) Sen vuoksi

projektin voimavarat kohdistettiin vuosina 2009–2011 digitaalisen portfolion kehittä-

miseen ja valtakunnalliseen juurruttamiseen. Tähän linjaukseen vaikutti kokemukset

siitä, että nuoret ja hyvinvointialan toimijat olivat ottaneet työvälineen innostuneesti

vastaan (Isotalo & Ringman 2008). Hyvin alkanutta kehittämistyötä kannatti jatkaa,

sillä nuoret ja työntekijät näkivät portfolion ja sen tulevaisuuden ”hyvänä ja [että] se

tulee kehittymään ja leviämään” (T6). Valtaosa kenttäväestä oli samoilla linjoilla kuin

eräs työntekijä, joka totesi ottavansa portfolion ”käyttöön ja uskon monen muunkin niin

tekevän” (T2).

Projektin aikana rakennettu digitaalinen portfolio voidaan määritellä

nuoren kokonaistilanteen, ongelmien moniulotteisuuden ja elämän prosessimai-

suuden huomioon ottavaksi, osallistavaksi, tarve- ja voimavarakeskeiseksi sekä

tulevaisuuteen suuntaavaksi Internet-pohjaiseksi työvälineeksi, joka auttaa hah-

mottamaan omaa elämäntilannetta ja parantamaan sitä työntekijän tuella.


66

Portfolion perusolemusta kuvasivat osuvasti myös kaksi työntekijää, joista toinen näki

sen ”tulevaisuuden työpöytänä asiakkaan ja työntekijän välillä” (T5) ja toinen taas

neutraalina asiakastietopakettina ja identiteettityökaluna, jonka hallinnasta vastaa

asiakas, mutta myös tärkeänä kommunikaation sekä itsearvioinnin työkaluna

asiakkaan ja ohjaajan yhteisessä työskentelyssä (T3).

Portfolion käytössä on olennaista se, että ihmiselle annetaan henkilökohtainen väline

pohtia omaa elämää ja ottaa siitä vastuuta, mutta toisaalta myös asiantuntevaa tukea

tämän voimaantumisprosessin läpikäymiseen. Toisin sanoen ihmistä motivoidaan ja

vastuutetaan, mutta ei kuitenkaan jätetä yksin virtuaalitodellisuuteen vaikeiden asioi-

den kanssa. Portfolio on siis asiakkaan oma työväline ja kasvunkansio, joka tarjoaa

samalla työntekijöille valmiin, monikäyttöisen ja ajan hengen mukaisen työ- ja apu-

välineen. Sen avulla työntekijät pystyvät konkreettisesti, asiakaslähtöisesti ja hyväksi

havaittuja työkaluja käyttäen

tukemaan nuorten itsereflektointia, kasvua ja voimaantumista

kohtaamaan nuoret uudella tavalla virtuaalisessa toimintaympäristössä

saamaan monipuolista ja asiakkaiden itsensä näköistä, sosiokulttuurista todel-

lisuutta kuvaavaa tietoa nuorista

päivittämään omia työmenetelmiä, tietoja ja asenteita sekä verkostoitumaan

entistä tiiviimmin muiden työntekijöiden kanssa.

Portfolio on RAY:n rahoituksen ansiosta kaikille ilmainen ja avoin Internet-palvelu. Se

on myös helposti saatavilla, sillä sitä voi käyttää henkilökohtaiset käyttäjätunnukset

saatuaan miltä tahansa tietokoneelta, jossa on Internet-yhteys, kuten nuoren koti-

koneelta, työntekijän työkoneelta tai kirjaston yleisökoneelta. Portfolio nimittäin

sijaitsee palvelimella, jonne myös kaikki portfolion käyttäjien tiedot ovat tallennetta-

vissa. Portfolio on siis aina nuoren ja työntekijän käytettävissä, täytettävissä ja näytet-

tävissä. Tämä on tärkeää, sillä niillä portfolioilla, joita nuorten kanssa yleensä kootaan

esimerkiksi tavalliseen kansioon, on tapana olla väärässä paikassa, kuten auton taka-

penkillä, työntekijän hallussa tai tyystin hukassa. Lisäksi portfolioita laaditaan tavalli-

sesti vain tietyn palveluntarjoajan intressien mukaisesti ja johonkin yksittäiseen ongel-

maan tai elämänalueeseen linkittyen, ei suinkaan nuoren kokonaistilanteen pohjalta,

saati sellaiseksi, että se kulkisi hänen itsensä mukana paikasta toiseen.

Välinettä kutsuttiin alusta asti digitaaliseksi portfolioksi, koska nimi kuvaa osuvasti sen

perusluonnetta ja toteutustapaa: nuoret kokoavat tietotekniikkaa, digitaalisuutta hyö-

dyntäen itseään koskevia asioita yhteen paikkaan, portfolioon. Vaikka digitaalinen

portfolio on käsiteparina suhteellisen ymmärrettävä alan työntekijöille, sitä voidaan

myös kritisoida mm. markkinoinnin ja nuorten näkökulmasta, kuten näkyy seuraavista

kommenteista:

Selkeyttäkää itse tuotteen ja palvelun nimi, joka on nyt ”Digitaalinen portfolio” ja

keksikää sille helppo nimi (T24).


67

Nimen kyllä muuttaisin: digitaalinen portfolio kuulostaa kovin teennäiseltä ja

viralliselta (ja vähän hienostelevalta). Ei oikein houkuttele käyttämään, jos asia-

kasnäkökulmasta tätä pohtii. Joku kiva ja silti kuvaava lyhyt nimi olisi paljon

parempi! (T1.)

Tähän on pakko sanoa, että onko mietitty mitään muuta nimeä? Nimi on ehkäpä

vähän harhaanjohtava ja voi sellaisenaan saada hylkäämään koko tuotteen, vaikka

ei tietäisi siitä mitään. (T13.)

On myönnettävä, että nimi kalskahtaa hieman viralliselta ja työntekijälähtöiseltä, eikä

se välttämättä avaudu heti kaikille tai anna houkuttelevinta ensivaikutelmaa. Vaikka

vaihtoehtoisia nimiä mietittiin nuorten ja yhteistyökumppaneiden kanssa monissa eri

yhteyksissä, ko. ilmauksesta päätettiin kuitenkin pitää kiinni. Näin toimittiin siksi, että

nimi oli jo saanut tunnettuutta ympäri maan ja toisaalta siksi, että toisin kuin työn-

tekijät, nuoret eivät nähneet nimessä mitään ongelmallista, hankalaa tai keinotekoista.

Sen sijaan he olivat päinvastoin sitä mieltä, että esimerkiksi keksimällä keksitty ja

nuoria kosiskeleva nimi olisi ollut pahimmillaan alentuva ja myötähäpeää aiheuttava,

kääntyen lopulta itseään vastaan. Myös tämä tapaus osoitti, jälleen kerran, että nuoret

ovat paljon fiksumpia kuin me hyvinvointialan ammattilaiset (olemme taipuvaisia

ajattelemaan). Vaikka alkuperäisestä nimestä pidettiin kiinni, sen verran hanketyön-

tekijät kuitenkin myöntyivät, että tilanteen niin vaatiessa työvälinettä kutsuttiin mm.

NäytönPaikka -nettipalveluksi.

Ajatus portfolion rakentamisesta virisi vuonna 2005 syrjäytyneiden nuorten kanssa

toimivien työntekijöiden havainnosta, että hyvinvointialalla hyödynnetään edelleen

liian vähän nykyteknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Vanhakantaisuus johtunee

työntekijöiden huonoista kokemuksista ja tietämättömyydestä, resurssien vähyydestä

sekä kalliiksi ja toimimattomiksi osoittautuneista, jatkuvia päivityksiä ja koulutuksia

vaatineista tietoteknisistä ratkaisuista. Vielä niukemmin alalta löytyy tietoteknisiä so-

velluksia, jotka on tarkoitettu organisaatioiden ja työntekijöiden sijasta asiakkaille.

Koska tarvittava tekniikka, ts. tietokone ja Internet-yhteys, on ollut käytännössä kaik-

kien ulottuvilla jo 10–15 vuoden ajan (vrt. Awouters, Bongaerts & Schrooten 2007),

todelliset esteet löytynevät asennepuolelta: monet työntekijät selvästi pelkäävät edel-

leen, että persoonattomaksi, tehokkuuteen pakottavaksi ja välineellistäväksi mielletty

teknologia eristää asiakkaat lopullisesti toisista ihmisistä, karsii inhimillistä vuorovai-

kutusta ja – mikä pahinta – vähentää työntekijöiden tarvetta. Uusien toimintatapojen ja

välineiden pelätään myös kuormittavan lisää muutenkin kovilla olevia työntekijöitä.

Huoli on kuitenkin turha, sillä portfolion kaltaiset työvälineet päinvastoin helpottavat

työntekijöiden työsarkaa mm. siten, että ne vastuuttavat asiakkaita omasta kuntou-

tumisprosessista, tarjoavat vaihtoehtoisia tapoja oman elämän reflektoinnille sekä aut-

tavat havaitsemaan palveluverkoston puutteita ja päällekkäisyyksiä.

Vaikka ennakkoluulot teknologiaa kohtaan ovat edelleen voimissaan, on ollut lohdul-

lista huomata, että työntekijöiden asenteet ovat lientyneet huomattavasti parin vuoden

aikana. Asiaa pitäisi tutkia nykyistä tarkemmin, mutta saattaa olla, että selkeä murros

työntekijöiden asenteissa on seurausta monista yhtaikaisista tekijöistä, kuten tietotek-


68

niikan arkipäiväistymisestä, teknologian kehittymisestä käyttäjäystävällisempään suun-

taan ja tietyn kulminaatiopisteen saavuttaneesta sukupolvenvaihdoksesta työntekijöi-

den keskuudessa. Samalla on todettava, että uudet ajattelu- ja toimintatavat eivät ole

aiheuttaneet nuorille missään vaiheessa hankaluuksia. He nimittäin tulevat sinuiksi

portfolion kanssa puolen tunnin tutustumisen jälkeen. Inkluusion sisäpiirille itsensä

paikantavilta työntekijöiltä välineen omaksuminen vaatii sen sijaan puolitoista tuntia,

osalta vielä pidempään.

Koska pelot jopa näin yksinkertaista ja arkista teknologiaa kohtaan ovat useimmiten

perusteettomia, NäytönPaikka päätti vastata ajanmukaisiin, todellisiin ja nimenomaan

asiakkailta ja kehitysorientoituneilta työntekijöiltä nousseisiin tarpeisiin ja hakea

rahoitusta YTKP-projektille. Sen puitteissa oli tarkoitus ryhtyä suunnittelemaan uuden-

laisia, tietotekniikkaan kevyesti nojautuvia tapoja tehdä töitä ihmisten kanssa sekä

tukea ja voimaannuttaa syrjäytymisvaarassa olevia ja syrjäytyneitä nuoria. Tältä poh-

jalta lähdettiin vuonna 2006 suunnittelemaan digitaalista portfoliota.

Työvälineen rakentamisen kannalta ratkaisevat kysymykset liittyivät läpi koko hank-

keen (2006–2011) nimenomaan digitaalisen portfolion 1) tekniseen toteutukseen ja 2)

sisältöihin. Näitä seikkoja käydään läpi kahdessa seuraavassa alaluvussa 6.1.1–6.1.2.

6.1.1 Digitaalisen portfolion tekninen rakentaminen

Yhdistykseltä, hanketyöntekijöiltä tai läheisiltä yhteistyötahoilta ei löytynyt riittävästi

tietoteknistä osaamista, joten portfolion teknisessä toteutuksessa päätettiin turvautua

suosiolla ict-alan ammattilaisiin. Koska palveluiden ostaminen yksityiseltä yritykseltä

olisi tullut kalliiksi, konsultaatioapua pyydettiin Hämeen ammattikorkeakoululta. Neu-

vottelujen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että portfolion tekninen toteutus kannatti

tilata sekä taloudellisessa, teknisessä, pedagogisessa että sisällöllisessä mielessä

Hamk:n Riihimäen yksikön Teknologiateollisuuden KT-keskukselta. Siellä, mediatek-

niikan koulutusohjelman puitteissa, toimii nimittäin Mediatekniikan Verstas, joka on

erikoistunut juuri digitaalisen median projekteihin.

Hamk:n kanssa solmittiin vuonna 2006 sopimus, minkä pohjalta digitaalisen portfolion

teknisestä rakentamisesta ja tarvittavista päivityksistä tuli huolehtimaan pääasiassa

opiskelijavoimin pyörivä Mediatekniikan Verstas. Käydännössä portfolion teknisestä

rakentamisesta ja kehittämisestä vastasivat vuosina 2007–2011 seuraavat henkilöt

Mediatekniikan Verstaalta: Tero Aitta-Aho, Rosa Kuusipalo, Matti Laakso, Noora

Lindholm, Matti Niemelä, Martti Pelttari, Petri Sainio ja Hanne Voittonen. Jokaisella

heistä oli oma tärkeä roolinsa teknisessä toteutuksessa, kuten graafisen ilmeen suunnit-

telussa, flash-koostamisessa ja www-ohjelmoinnissa, mutta erityisesti Rosa Kuusipalo

ja Noora Lindholm sekä ennen kaikkea Martti Pelttari ja Hanne Voittonen osallistuivat

portfolion teknisen alustan rakentamiseen ja työstämiseen todella merkittävällä ja

osaavalla työpanoksella.


69

Koska teknisestä toteutuksesta vastasi vuosien saatossa monilukuinen ja vaihtuva

joukko ihmisiä Mediatekniikan Verstaalta, toiminnan napakka koordinointi oli välttä-

mätöntä. Erityiskiitos tästä kuuluu koko hankkeen ajan mukana olleelle lehtori Kauko

Ojaselle, joka piti huolta siitä, että kehittämistyö eteni Verstaan osalta säntillisesti ja

että hankkeen käytössä oli aina osaavia ja asiasta innostuneita opiskelijoita, jotka

ymmärsivät paitsi tekniikkaa, myös nykynuorten todellisuutta ja hyvinvointialan viite-

kehyksestä näkemyksensä ammentaneita hanketyöntekijöitä. Ilman verstaalaisten osaa-

vaa panosta, asiakaslähtöistä työotetta ja motivoituneisuutta portfolion tekninen toteu-

tus olisi taatusti jäänyt huomattavasti vaatimattomammaksi.

Alkusyksyllä 2007 valmistuneesta ensimmäisestä versiosta ja vuodesta 2008 eteenpäin

toteutetuista päivityksistä (näistä tarkemmin alaluvussa 6.1.2) vastattiin kiinteässä

yhteistyössä tilaajan (YTKP) ja toimittajan (Mediatekniikan Verstas) kesken. YTKP-

projektin vastuulla oli yhdessä laadittujen projektisopimusten mukaan

osallistua portfolion sisällön ja rakenteen suunnitteluun

toimittaa kaikki portfolion rakentamisessa ja päivittämisessä tarvittavat teksti-

sisällöt sovitun aikataulun mukaan

varmistaa, että NäytönPaikalla on tekijänoikeudet toimitettuihin materiaaleihin

varmistaa, että portfolion luomisessa ja käytössä noudatetaan vallitsevia sään-

töjä ja tapoja.

Mediatekniikan Verstaan tehtävänä oli puolestaan

suunnitella ja kehittää portfoliota yhdessä hanketyöntekijöiden kanssa

määritellä portfolion tekniset ratkaisut

muokata toivotut sisällöt sivustolle soveltuvaan muotoon

toteuttaa portfolion tekninen luominen (2007) ja päivitykset (2008–)

varmistaa testaamalla portfolion tekninen toimivuus.

Portfolion rakentamisesta ja päivityksistä laadittiin joka kerta erillinen sopimus sisäl-

töineen ja aikatauluineen, jotka pitivät erinomaisesti kautta linjan. Verstas oli viralli-

sesti velvollinen tekemään ainoastaan sovitut sisällöt ja muutokset, joten myöhemmin

esiin tulleista muutostarpeista piti, periaatteessa, sopia aina erikseen. Käytännössä

Verstas oli kuitenkin todella joviaali yhteistyökumppani, jonka kanssa asiat hoituivat

luontevasti ja nopeasti, terveen kaupunkilaisjärjen mukaisesti.

6.1.2 Digitaalisen portfolion sisältöjen rakentaminen

Projektin päämääränä oli parantaa syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytymään pääs-

tettyjen nuorten mahdollisuuksia voimaantua ja kiinnittyä takaisin yhteiskuntaan. Sen

vuoksi portfoliota rakennettaessa haluttiin panostaa erityisesti siihen, että siitä tuli

paitsi tekniseltä toteutukseltaan ja ulkonäöltään, myös sisällöltään mahdollisimman

kiinnostava, toimiva, hyödyllinen sekä monipuolinen ja -käyttöinen työväline.


70

Portfoliota ryhdyttiin suunnittelemaan heti, kun projekti käynnistyi huhtikuussa 2006.

Hanketyöntekijät saivat tällöin tukea erityisesti kentän työntekijöiltä, NäytönPaikan

hallitukselta ja projektin ohjausryhmältä. Heidän avullaan portfolioon luotiin sen alku-

peräiset sisällöt, joita esiteltiin hankkeen edellisessä raportissa (Isotalo & Ringman

2008) ja joita on muokattu sen jälkeen melkoisesti käyttäjäpalautteen perusteella. Nuo-

ret otettiin mukaan suunnittelutyöhön heti alusta lähtien, sillä yhdistyksen ja projektin

mielestä heidän ei pitäisi olla vain toimenpiteiden kohteita, passiivisia asiakkaita, vaan

aktiivisia toimijoita ja kehittämisen moottoreita (Kurki & Nivala 2006; Nordlund 2009;

Toivonen 2010). Käytännössä työnjako portfolion luomisessa olikin sellainen, että

1) nuoret ja työntekijät ideoivat työvälineen perussisällöt

2) hanketyöntekijät muokkasivat ideoiden pohjalta toteuttamiskelpoisen, eri näkö-

kulmat huomioon ottavan ja projektin tavoitteiden mukaisen synteesin

3) Mediatekniikan Verstas huolehti työvälineen teknisestä kokoamisesta.

Alusta asti pidettiin välttämättömänä, että portfoliossa otetaan huomioon ihmiselämän

moniulotteisuus ja prosessimaisuus, sillä elämä on paljon muutakin kuin mitä yksittäi-

set, usein ongelmakeskeiset ja sektoroituneet palveluntarjoajat siitä näkevät (Toivonen

2010). Siksi portfolio rakennettiin perus-, näyte- ja arviointiportfolion sijasta prosessi-

portfolion muotoon (Niikko 2000). Elämän moniulotteisuus ja prosessimaisuus näky-

vät portfoliossa siinä, että sen ansiosta

nuori saa tilaisuuden pohtia ja työstää itse omaa elämäänsä

nuorella on käytössään useita erilaisia itsereflektoinnin välineitä

nuori saa mahdollisuuden tarkastella menneisyyttä ja nykyisyyttä sekä enna-

koida odotettavissa olevia muutoksia

työntekijät voivat ottaa monipuolisesti huomioon nuoren ominaispiirteet ja

kokemukset

työntekijät pystyvät seuraamaan ja edistämään nuoren kasvua. (Ks. myös

Niikko 2000, 55–58).

Nämä seikat tulevat konkreettisesti esiin alaluvussa 6.2, jossa esitellään portfoliosta

löytyvää, nuoren kasvua ja voimaantumista tukevaa nuoren työkaluvalikoimaa.

Portfolion rakentaminen, muokkaaminen, markkinoiminen ja juurruttaminen etenivät

vuosina 2007–2011 kuvion 5 mukaisesti. Siitä ilmenee myös, millä maantieteellisellä

alueella projektissa operoitiin eri vuosina.


71

KUVIO 5. YTKP-projekti ja digitaalisen portfolion kehittäminen vuosina 2007–2011

YTKP-PROJEKTI 2006–2008

1) Syksy 2007: Versio 1.0:n

valmistuminen

2) Syksy 2007: 23 versio

1.0:n esittelytilaisuutta

3) Syksy 2007: Versio 1.0:n

testaaminen ja palautteen

kerääminen

YTKP-PROJEKTIN

JATKOHANKE 2009–2010

1) Kevät 2009: 19 versio


2) Syksy 2009: Versio

2.0:n valmistuminen



YTKP-PROJEKTI 2006–2008



2) Kesä 2008: Versio 1.0:n

päivittäminen 1.1:ksi



Hämeenlinnan seutu Kanta-Häme ja

valtakunnalliset pilotit

Koko Suomi

YTKP-PROJEKTIN

JATKOHANKE 2009–2010



2) Kevät 2010: Versio

2.0:n testaaminen ja

palautteen kerääminen

3) Kesä 2010: Versio 2.0:n

päivittäminen 2.1:ksi



2007

2008

2009

2010

2011

PROJEKTIN TOIMINTA-ALUE

YTKP-PROJEKTIN

TÄYD.RAHOITUS

2010–2011

1) Syksy 2010: Versio

2.1:n päivittäminen

2.2:ksi

2) Kevät 2011: 20

versio 2.2:n

esittelytilaisuutta

3) Syksy 2011: 22

versio 2.2:n

esittelytilaisuutta

P

RO

JE

KT

IVU

OS

I


72

Kun portfolion ensimmäinen versio 1.0 saatiin valmiiksi syksyllä 2007, reilun vuoden

päästä projektin käynnistymisestä, hanketyöntekijät ryhtyivät markkinoimaan sitä

Hämeenlinnan seudulla. Vaikka esittelemisessä ja testaamisessa keskityttiin syrjäy-

tymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten hyväksi työskenteleviin toimijoihin,

samalla haluttiin ottaa huomioon myös muita näkökulmia. Hanketyöntekijät ottivatkin

yhteyttä mahdollisimman erityylisiin ja -kokoisiin tahoihin, kuten yhdistyksiin, seura-

kuntiin, oppilaitoksiin sekä valtion ja kuntien edustajiin. Kaikki, joita lähestyttiin,

pitivät nuorten hyväksi tehtävää työtä tärkeänä ja portfoliota kaivattuna työvälineenä.

Vain pari tahoa kieltäytyi yhteistyöstä ja nekin useimmiten ko. organisaatiossa vallit-

sevaan hierarkkiseen työkulttuuriin, kiireisiin sekä vakiintuneisiin työmenetelmiin ja -

välineisiin vedoten. Kuten arvata saattaa, kolmannen sektorin toimijat suhtautuivat

portfolioon alusta asti ennakkoluulottomammin ja kannustavammin kuin monet muut

tahot (ks. luku 4).

Kaikkiaan portfoliota esiteltiin syksyllä 2007 ja keväällä 2008 yhteensä 229 nuorelle ja

työntekijälle, jotka edustivat 52:ta hyvinvointialan toimijaa pääasiassa Hämeenlinnan

seudulla. Näiden esittelyjen yhteydessä tiedusteltiin ihmisten näkemyksiä versio 1.0:n

sisällöistä ja toimivuudesta. Koska he pitivät kyseistä versiota toimivana, monikäyttöi-

senä ja hyödyllisenä työvälineenä, sen perusrakenteeseen, logiikkaan, teknisiin ratkai-

suihin ja sisältöihin ei katsottu tarpeelliseksi puuttua kovalla kädellä vielä siinä vai-

heessa. Hienosäädölle löytyi toki tarvetta, kuten ilmenee seuraavista kommenteista:

Mikään ei ole ikinä täydellistä missään, joten en voi kuitenkaan antaa [arvosanaa]

10 (N3)

Parantamista löytyy aina, vaikka ohjelma on jo sinänsä hieno (N11)

Täydellinen ei voi koskaan olla, mutta suunta on kuitenkin oikea (N17).

Ensimmäisen version arvioinnissa oli apua lomakkein ja haastatteluin kerätystä aineis-

tosta, käyttäjien antamasta suullisesta palautteesta ja hanketyöntekijöiden omista ha-

vainnoista. Palautteen pohjalta toteutettiin kesällä 2008 portfolion ensimmäinen päi-

vitys yhdessä Mediatekniikan Verstaan kanssa. Tähän versio 1.1:een tehtiin lisäyksiä,

tarkennuksia ja parannuksia mm. työvälineen

visuaaliseen ja kielelliseen ulkoasuun

asiakaskeskeisyyteen

interaktiivisuuteen

rakenteelliseen selkeyteen ja loogisuuteen

tietotekniseen toimintavarmuuteen

tietoturvallisuuteen.

Vaikka nämä parannukset teettivät teknisesti paljon työtä, suurin osa niistä näyttäytyi

portfolion käyttäjille melko pieninä muutoksina. Uusittua versiota esiteltiin syksyn

2008 aikana kahdessakymmenessä tilaisuudessa 101 työntekijälle ja nuorelle.


73

Kuten kuviosta 5 ilmeni, portfolion rakentaminen, kehittäminen ja markkinoiminen

olivat vasta päässeet kunnolla käyntiin, kun projekti uhkasi jo päättyä vuoden 2008

lopussa. Koska työväline oli saatu viimein valmiiksi ja kentän kiinnostus oli käsin

kosketeltavaa, NäytönPaikka haki rahoitusta vuosille 2009–2010. RAY jatkoi hank-

keen tukemista, joten portfoliota päästiin tarjoamaan konkreettiseksi työvälineeksi

entistä laajemmalla alueella Kanta-Hämeessä ja kokeilumuotoisina pilotteina myös

isoimmissa kaupungeissa, kuten Espoossa, Helsingissä, Tampereella ja Vantaalla.

Versio 1.1:tä esiteltiin kevään 2009 aikana 144 ihmiselle, jotka edustivat 19:ää hyvin-

vointialan toimijaa. Samalla kerättiin lisää palautetta ja kehittämisideoita, joiden perus-

teella ryhdyttiin työstämään totaalisen muodonmuutoksen kokevaa uutta versiota.

Versio 2.0 valmistui syksyllä 2009 ja se poikkesi aikaisemmasta huomattavasti niin

ulkonäöltään, sisällöltään kuin toiminnaltaan. Muutoksia tuli mm. siihen, että

portfolion visuaalinen maailma, graafiset ratkaisut ja kuvitus uudistettiin täysin

portfolion tekstiosuudet muokattiin perusteellisesti

portfolion alueelliset (Kanta-Häme) viittaukset muutettiin valtakunnallisiksi

portfolion etusivulle lisättiin Eteenpäin -raportti PDF-tiedostona

asiakkaalle luotiin mahdollisuus yksilöidä, mitä tietoja hän jakaa työntekijöille

työntekijän työkaluvalikoimaan lisättiin asiakashallinnan työkalu ja tilastointi-

järjestelmä, joiden katsottiin palvelevan erityisesti pieniä toimijoita

portfolioon jätettiin tekninen optio myös muille, mahdollisesti tulossa oleville

työntekijän ammatillista itsereflektointia ja kasvua tukeville työkaluille.

Versio 2.0:aa esiteltiin syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana 30 tilaisuudessa 246 ihmi-

selle ja samalla kerättiin uutta palautetta portfolion käyttäjiltä. Tämän pohjalta raken-

nettiin kesällä 2010 uudistettu versio 2.1, johon tehtiin pieniä parannuksia. Esimerk-

kinä näistä mainittakoon ”Tilaa tunnukset” -painikkeen lisääminen palvelun etusivulle.

Suurin osa muutoksista oli kuitenkin luonteeltaan teknisiä, kuten selainyhteensopi-

vuuden laajentaminen ja palvelintilan kasvattaminen, joten ne eivät näkyneet käyttäjillä

kuin korkeintaan sovelluksen käytettävyyden paranemisena. Versio 2.1:een tehdyistä

muokkauksista näkyvimmät ja konkreettisimmat koskivat nimenomaan portfolion pää-

käyttäjiä eli kahta hanketyöntekijää. He pystyivät päivityksen jälkeen ensinnäkin

muokkaamaan ja listaamaan käyttäjiä monipuolisemmin, toisaalta yksilöimään heistä

jokaiselle myös maantieteellisen toiminta-alueen ja käyttäjäryhmän sekä kolmanneksi

hakemaan palvelimelta entistä paremmin portfolion yleistä käyttöä koskevia anonyy-

mejä tilastoja. Versio 2.1:tä esiteltiin syksyllä 2010 yhteensä 18 tilaisuudessa peräti

287 ihmiselle.

Syksyn 2010 aikana huomattiin portfoliossa joitain yksittäisiä epäkohtia, jotka kor-

jattiin, kun siihen tehtiin vielä yksi päivitys 2.2 loppusyksystä 2010. Tämä toistaiseksi

viimeisin versio oli jo muodostunut tekniikaltaan ja sisällöltään sen verran toimivaksi

ja kehittyneeksi, ettei siihen katsottu välttämättömäksi tehdä muutoksia projektin vii-

meisen vuoden aikana.


74

Portfolion viimeisintä versiota 2.2 esiteltiin vuonna 2011 kaikkiaan 44 tilaisuudessa eri

puolilla Suomea, kuten Helsingin, Hämeenlinnan, Jyväskylän, Lahden, Oulun, Tampe-

reen ja Vaasan seudulla. Esittelyihin osallistui viimeisenä vuonna ennätykselliset 538

ihmistä. Myös tämä osoittaa, että portfolion kaltaisille, aidosti asiakaslähtöisille ja nuo-

ria valtaistaville työvälineille on yhä enemmän tilausta hyvinvointialan kentällä. Ulko-

kultaisen pinnan alla edelleen vahvana elävä työntekijä-, organisaatio- ja tarjontakes-

keisyys ovat siis tulossa hitaasti, mutta varmasti tiensä päähän myös hyvinvointialalla.

6.2 Nuoren työkalut – näkökulmia omaan elämään

Kuten edeltä ilmeni, portfolion sisältöjen rakentaminen ja hiominen oli koko hankkeen

ajan kestänyt, jatkuvalle arvioinnille ja avoimelle vuoropuhelulle perustunut prosessi.

Kehittämistyön onnistumisen kannalta oli tärkeää se, että teknisestä toteutuksesta huo-

lehti osaavasti Mediatekniikan Verstas ja toisaalta se, että työvälineen sisällöt kumpu-

sivat suoraan hyvinvointiala kentältä; työntekijöiden ja varsinkin nuorten tarpeista,

toiveista ja näkemyksistä.

Portfoliosta löytyy sekä nuorille että työntekijöille omat työkalut, joita pääsee käyttä-

mään asiakas- ja työntekijätunnusten avulla. Nuorten työkalupakki alkaa olla useiden

päivityskierrosten myötä hyvässä kunnossa, vaikka hienosäätöä tullaankin vielä teke-

mään. Työntekijöiden repertuaarista löytyy sen sijaan vasta kaksi työkalua, joten niitä

tullaan luultavasti ja toivottavasti rakentamaan lisää joskus tulevaisuudessa, jos vain

työntekijöiden ammatillisen kasvun ja voimaantumisen tukemiseen löytyy tarpeeksi

tahtoa. Se, että työntekijät ovat nykyistä paremmin selvillä omasta elämästään ja am-

matillisuudestaan koituu nimittäin esimerkiksi hiljaisen tiedon näkyväksi tulemisen ja

työntekijän voimaantumisen myötä myös asiakkaiden ja organisaatioiden eduksi. Li-

säksi on huomattava, että työntekijöiden jaksamisen tukeminen on linjassa mm. työ-

uran pidentämispyrkimysten kanssa.

Nuorten työkalut muovautuivat saadun palautteen ja tehtyjen päivitysten myötä monin

tavoin vuosien saatossa. Tällä hetkellä, vuoden 2012 alkupuolella heillä on käytössään

seuraavat, kuvan 1 mukaiset työkalut:


75

KUVA 1. Nuoren työkalut

Seuraavissa luvuissa 6.2.1–6.2.6 käydään läpi näitä nuorten työkaluja, kun taas luvussa

6.3 tarkastellaan työntekijän jo olemassa olevia ja suunnitteilla olevia työkaluja.

6.2.1 Elämäntilannekartoitus

Työkaluista ensimmäisessä, elämäntilannekartoituksessa, nuori voi nopeasti ja hel-

posti, mutta samalla monipuolisesti ja herättelevästi tarkastella tämän hetkistä elämän-

tilannettaan. Tälle työkalulle katsottiin olevan tilausta siitä syystä, että nuorten kanssa

työskentely on usein varsin ongelmakeskeistä ja olemassa oleviin sektoroituneisiin

palveluihin, ei niinkään nuoren kokonaistilanteeseen, nojautuvaa. Nuoren yksittäisiin

ongelmiin, kuten työttömyyteen, velkaantumiseen, lainrikkojuuteen tai päihteiden

liikakäyttöön, kiinnitetään kyllä asianmukaista ja osaavaa huomiota omina erillisinä

seikkoina, mutta hänen kokonaistilanteensa ja varsinkin voimavaransa jäävät herkästi

hämärän peittoon työntekijöiltä ja jopa nuorelta itseltään.


76

Elämäntilannekartoitus sisältää muutamista kysymyksistä koostuvia kysymyssarjoja

liittyen seuraaviin elämän osa-alueisiin:

ihmissuhteeni

koulutukseni ja työkokemukseni

terveydentilani

asumistilanteeni

taloudellinen tilanteeni

voimavarani

harrastukseni ja vapaa-ajankäyttöni

tulevaisuuteni.

Kartoitukseen sisältyvät kysymykset ovat joko strukturoituja, puolistrukturoituja tai

strukturoimattomia. Osa strukturoiduista kysymyksistä on vaihtoehtoja osa moni-

valintakysymyksiä. Puolistrukturoituihin ja strukturoimattomiin kysymyksiin voi taas

vastata niin lyhyesti tai monisanaisesti kuin haluaa – vaikka pienen romaanin verran.

Kysymyksiin voi myös jättää vastaamatta ilman, että ohjelma kehottaa palaamaan

takaisin. Ylipäätään portfolion jokaista työkalua voi käyttää vain siltä osin, siinä järjes-

tyksessä ja sillä intensiteetillä kuin itselle sopii. Olennaista ei nimittäin ole, käyttääkö

ihminen portfoliota, vaan se, mitä hän saa selville itsestään ja elämästään.

Kysymykset on esitetty kaunistelemattomaan, mutta samalla kannustavaan sävyyn

muistuttaen, tilaisuuden niin salliessa, vastaajaa olemassa olevista voimavaroista. Kos-

ka ihmisten mieltymykset ovat erilaisia, on selvää, että osa kysymyksistä oli joidenkin

portfolion käyttäjien mielestä turhan suorasukaisia ja toisten taas liian myönteisiä,

kuten seuraavat kaksi, täysin erisävyistä kommenttia osoittavat:

– – tylyhköä, että heti ensimmäisenä on kysymys: Olenko huolissani alkoholin-

käytöstäni? (T24).

Eniten kiinnitti huomiotani se, että (ehkä tarkoituksella?) kysymyksillä ohjattiin

myönteisiin asioihin ja tukeutumaan omia voimavaroja kohti, mutta voisiko

kuitenkin jossain kysyä myös niitä vaikeita tilanteita. Uskoisin, että nuori vastaa

kysymyksiin juuri siten kuin ne on esitetty, mutta kirjoittaa tuskin mitään

ylimääräistä; ei ainakaan silloin, jos ei osaa/halua tilannettaan käsitellä, kokee

tilanteensa muutenkin hankalaksi ja puhumisen vaikeaksi. (T21).

Kysymykset on muotoiltu niin, että nuori kysyy asioita itseltään ja vastaa itselleen, ei

vallitsevaan tapaan työntekijälle, kuten näkyy seuraavista esimerkeistä:

Mitä harrastan?

Miten vietän vapaa-aikaani?

Mitä harrastuksia haluaisin kokeilla?


77

Yksikön ensimmäistä persoonaa käyttämällä voidaan häivyttää työntekijän läsnäoloa ja

ulkoisen kontrollin tunnetta. Samalla pystytään lisäämään nuoren elämänhallinnan ja

osallisuuden tunnetta sekä rohkaisemaan häntä pohtimaan omaa rooliaan ja vastuutaan.

Kaikki vastaukset voi tallentaa suoraan palvelimelle Tallenna-painikkeen avulla, joten

nuori voi muokata, täydentää ja poistaa niitä milloin vain ja miltä koneelta tahansa. Jo-

kaisen portfolion näkymän pystyy myös tulostamaan sellaisenaan hiiren oikean painik-

keen avulla, ilman palkkeja ja marginaalimerkintöjä. Jatkossa on tarkoitus, että kulle-

kin sivulle tulee valmis tulosta-painike. Nämä tallennus- ja tulostusominaisuudet löyty-

vät luonnollisesti portfolion jokaisesta osiosta.

Elämäntilannetta koskevat kysymykset auttavat nuorta rakentamaan kokonaiskuvaa

paitsi oman elämän kipupisteistä, uhkatekijöistä ja tuen tarpeista, myös toiveista,

mahdollisuuksista ja vahvuuksista. Työntekijät ja nuoret tiedostivat hyvin kokonai-

suuden hahmottamisen tärkeyden, kuten ilmenee seuraavista lainauksista:

Sen [digitaalisen portfolion] avulla voidaan laajasti käsitellä elämänhallintaan ja

työhön sekä opiskeluun liittyviä aihealueita (T3).

Omaa elämää on joiltain alueilta helpompi funtsia, kun asiat näkee näytölle kirjo-

tettuna (N1).

Mun mielestä tosi mielenkiintonen paikka. Löytyy kaikkee mietittävää ja pohdit-

tavaa elämästä ja itsestä (N3).

Siihen oli osattu ajatella niin monipuolisesti kaikkea, mikä voi liittyä ihmisen elä-

mään (N17).

On kuitenkin muistettava, että portfolio auttaa hahmottamaan omaa elämää, tuen tar-

peita ja voimavaroja ainoastaan päällisin puolin, sillä siinä raapaistaan – tosin täysin

tietoisesti ja asiakasta uuvuttamatta – vain pintaa. Vaikka portfolioon olisi voitu lisätä

kymmenittäin erilaisia hyväksi havaittuja työkaluja ja nykyistä ”monipuolisempia ja

’syvemmälle’ meneviä kysymyksiä, [jotka] antaisivat monipuolisemmin tietoa kokonais-

tilanteesta” (T1), on hyvä pitää mielessä myös se, että yksittäisten ongelmien syvälli-

seen kartoittamiseen ja työstämiseen on saatavilla viljalti muita, kyseiseen teemaan

profiloituneita palveluita ja välineitä. Portfolion etu moniin muihin verrattuna onkin se,

että nuori pysähtyy itse miettimään elämäänsä kokonaisuutena.

6.2.2 Ansioluettelopohja

Portfoliosta löytyy toisaalta valmis ansioluettelopohja. Sen avulla nuori voi laatia itsel-

leen helposti CV:n esimerkiksi työ- tai harjoittelupaikan hakemista varten. Henkilön

perustietojen, kuten yhteystietojen, koulutuksen ja työkokemuksen, lisäksi nuori voi

lisätä ansioluetteloon oman kuvansa sekä vapaasti valitsemiaan otsikoita ja hyödylli-

seksi katsomiaan ansioita kielitaidosta luottamustehtäviin ja sotilasarvosta harrastuk-


78

siin. Sähköinen, milloin vain muokattavissa ja tulostettavissa oleva ansioluettelo saat-

taa osoittautua hyödylliseksi mm. tilanteissa, joissa avoinna oleva työpaikka täytetään

heti, kun sopiva henkilö löytyy. Myös sen seikan tiedostaminen, että on sittenkin

saanut elämässään aikaiseksi myös monia hyviä asioita, voi olla monelle ”lyödylle”

ihmiselle yllättävä ja jo itsessään voimaannuttava havainto. Vaikka aikuisista valmis

CV-pohja saattaa tuntua triviaalilta, monet nuoret ja työntekijät näkevät sen kuitenkin

tarpeelliseksi, kuten seuraavat sitaatit osoittavat:

Kunnon CV-pohja on tärkee mulle (N3).

Ansioluettelo on hyödyllinen, josta voi olla hyötyä jatkossakin (N4).

Kuvittelisin ansioluettelon mallin olevan monille nuorille tarpeellinen ja hyödyl-

linen (T19).

Tällä hetkellä ansioluettelosta pystyy tekemään yhden version, mutta voisi olla hyvä,

että niitä olisi mahdollista työstää jatkossa useita erilaisia, eri tarkoituksia varten.

6.2.3 Aikajana

Kolmas työkalu, aikajana auttaa nuorta hahmottamaan oman elämän historiallisuutta ja

prosessimaisuutta, sillä sen avulla voi käydä läpi mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Aika-

janaa työstetään siten, että nuori poimii vetovalikosta haluamansa vuoden ja kirjoittaa

sen kohdalle itselleen ja läheisilleen, kuten ystävilleen, vanhemmilleen, isovanhemmil-

leen tai omille lapsilleen, merkittäviä myönteisiä ja kielteisiä tapahtumia, muistoja ja

odotuksia. Nuori voi käydä laaja-alaisesti läpi koko elämäänsä, muistella paria viime

vuotta tai tarkastella vain jotain tiettyä teemaa, kuten ihmissuhteita, asumishistoriaa tai

harrastuksia. Ohjelma asettaa tapahtumat automaattisesti vuosien mukaiseen järjestyk-

seen. Lisäksi jokaiselle vuodelle voi antaa arvosanan yhdestä kymmeneen. Tämän

pohjalta portfolio piirtää viivadiagrammin, josta näkyvät elämän ylä- ja alamäet ja mitä

silloin on tapahtunut. Tulevaisuudessa on toivottavasti mahdollista antaa oma arvosana

usealle eri teemalle. Siitä olisi nimittäin huomattavaa apua, kun nuori vertailee keske-

nään elämän eri osa-alueilla, kuten ihmissuhteissa, päihteidenkäytössä ja velkaantumi-

sessa, tapahtuneita muutoksia ja niiden keskinäisiä kausaalisuhteita.

Aikajanan työstäminen nuorten kanssa osoitti hanketyöntekijöille kouriintuntuvasti,

että osalle nuorista kirjoittaminen ja visualisointi on luontevampi tapa ilmaista itseään

kuin hyvinvointialalla voimakkaasti painottunut puhuminen. Aikajanatyöskentely

nuorten kanssa antoi samalla muistutuksen siitä, että jokaisen työntekijän tulee varoa

tekemästä pitkälle meneviä johtopäätöksiä toisista ihmisistä pelkästään lyhyen tutustu-

misen perusteella, korskeasti omaan ammattitaitoon ja näkemykseen luottaen. Puhumi-

sen ylikorostumisesta puheeksi ottamisen menetelmänä (ks. Eriksson & Arnkil 2005),

kirjoittamisen tarjoamista mahdollisuuksista (Ilonen 2012) ja hätäisten tulkintojen teke-

misen karikoista on kuvaavana esimerkkinä seuraava tapaus projektin ajalta:


79

Olimme esittelemässä portfoliota erään päihdetyötä tekevän yhteistyökumppanim-

me luona. Tilaisuudessa oli meidän lisäksemme läsnä neljä työntekijää ja saman

verran heidän asiakkaitaan, ns. katkolla olevia nuoria.

Leppoisasti sujuneen esittelyn loppupuolella loimme ihmisille käyttäjätunnukset

portfolioon ja jäimme juttelemaan heidän kanssaan työvälineen soveltuvuudesta

päihdekuntoutukseen. Joukon jatkona, hieman sivummalla istui yksi karunnäköi-

nen, arviolta 25-vuotias nuorimies, jolla oli takanaan todella rankka, lähes puolet

hänen elämästään kestänyt päihdehistoria. Koska me molemmat projektityöntekijät

olemme gramofoninneulalla rokotettuja sosiaali- ja kasvatusalan moottoriturpia,

koetimme tietysti keskustella myös hänen kanssaan. Yritys oli kuitenkin turha, sillä

saimme vastaukseksi korkeintaan yksisanaisia murahduksia.

Kun lähdimme esittelytilaisuuden jälkeen ajamaan kohti Hämeenlinnaa, totesimme

yhteen ääneen, että ”Ei kyllä ollut mikään Runeberg se iso kaveri, joten tuskinpa

vaan rupeaa käyttämään portfoliota ja kirjoittamaan sinne elämästään!”

Pari päivää myöhemmin olimme NäytönPaikan toimistolla ja kirjauduimme työn-

tekijätunnuksilla portfolioon. Yllätyksemme oli suuri, kun huomasimme, että tuo

vaitonainen nuorimies oli antanut meille työntekijöinä luvan päästä katsomaan

hänen tietojaan. Esimerkiksi aikajana oli todella vaikuttavaa ja informatiivista

luettavaa, sillä hän oli kirjoittanut elämänsä jokaisesta vuodesta vähintään pari

A4-arkkia, yhteensä yli viisikymmentä sivua. Vaikka emme olleet saaneet hänestä

keskustelun avulla irti mitään, aikajanasta löytyi yksityiskohtaisia, selkeää kielel-

listä lahjakkuutta osoittavia kuvauksia harrastuksista, koulunkäynnistä, kavereista,

tyttöystävistä, vanhempien ongelmista ja avioerosta, ensimmäisistä päihdekokei-

luista, kovempiin aineisiin siirtymisestä sekä elämän ylä- ja alamäistä. Mukana oli,

totta kai, kieli poskessa kirjoittelua, mutta myös paljon vakavaa, selvästi pures-

keltua asiaa. Ulkoisesta habituksestaan, rankoista kokemuksistaan ja harvasanai-

suudestaan huolimatta kirjoittaminen – ei suinkaan meidän hyvinvointialan am-

mattilaisten kovasti suitsuttama puhuminen – oli siis hänen tapansa ilmaista

itseään ja tunteitaan.

Kylmä hiki nousi pintaan kun pohdimme, miten monta vuotta häntäkin tullaan vie-

lä puolipakolla istuttamaan erilaisissa sohvaryhmissä ja terapiasessioissa pullaa

ja kahvia tarjoten, kun hänestä yritetään saada jääräpäisesti keskustelun avulla

selville edes puolet siitä, mitkä hän teki kirjoittamalla näkyväksi parissa päivässä.

Tämä tapaus osoittaa, miten tärkeää ihmisille on tarjota puhumisen rinnalla myös muita

tapoja käsitellä ja ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan. Kirjallisuusterapeutti Satu Niemi-

nen onkin oikeassa todetessaan omasta työstään saamiensa kokemusten pohjalta, että

”joskus puheen keinot eivät riitä” (Ilonen 2012, 16).


80

6.2.4 Verkostokartta

Digitaaliseen portfolioon kuuluu kiinteänä ja suurta kiinnostusta herättäneenä osana

myös sähköinen verkostokartta, josta löytyy fiktiivinen esimerkki kuvasta 2.

KUVA 2. Esimerkki sähköisestä verkostokartasta

Verkostokarttaa, sosiogrammia on käytetty ihmistyön menetelmänä ahkerasti ja hyväl-

lä menestyksellä jo vuosikymmeniä, mutta edelleen se tehdään pääsääntöisesti pape-


81

rille (Niemistö 2007; Seikkula 1994). Vaikka perinteinen paperiversio ajaa sisällölli-

sesti ja toiminnallisesti sekä yksittäisen asiakassuhteen ja työntekijän kannalta saman

asian kuin sähköinen verkostokartta, ongelmana on se, että paperisilla kartoilla on ikä-

vä taipumus kadota tai jäädä työntekijöiden ja organisaatioiden, ei suinkaan nuoren

itsensä haltuun. Sähköisen verkostokartan etuna onkin, että se on helposti muokatta-

vissa ja se kulkee nuoren itsensä mukana palvelusta toiseen siirryttäessä.

Sähköisestä muodosta ja erilaisista muokkausmahdollisuuksista huolimatta kyseessä on

varsin tyypillinen verkostokartta, kuten näkyy kuvasta 2: Nuori on verkoston keskellä

pystyen lisäämään ympärilleen tahtomansa määrän muita ihmisiä ja tahoja haluamal-

leen etäisyydelle itsestään ja toisistaan. Nuori voi nimetä jokaisen toimijan ja kuvata

symbolien värivalinnoilla, onko suhteen laatu parempi (vihreä symboli) vai heikompi

(punainen symboli). Verkostoon on mahdollista ottaa mukaan myös reaalisesti tai aja-

tuksellisesti edesmenneitä henkilöitä, kuten isovanhemmat, päihteidenkäyttäjän edes-

menneet ystävät tai vihamieliset velkojat. Lisäksi nuori voi antaa oman verkostonsa ih-

misille erilaisia myönteisiä tai kielteisiä ominaisuuksia, minkä ansiosta hän pystyy laa-

timaan elämästään verkostokartan mm. sen suhteen, kuinka moni hänen lähipiiristään

on työelämässä, suomenkielinen tai ylivelkaantunut. Lisäksi nuori voi kuvailla ihmis-

ten välisiä suhteita punaisten (huonot välit) ja vihreiden (hyvät välit) viivojen avulla.

Näiden toimintojen lisäksi käyttäjät ovat toivoneet mm. sitä, että verkostokartan ulko-

kehälle lisätään tulevaisuudessa jonkinlainen harmaa sektori, jonne voi sijoittaa ne toi-

mijat, jotka eivät enää tai vielä kuulu henkilön elämänpiiriin, mutta joilla on hänelle

merkitystä hyvässä tai pahassa. Käyttäjät ovat kaivanneet myös toimintoa, jolla voisi

osoittaa mm. erilaisten nuolten avulla, mihin suuntaan kukin suhde on kehittymässä.

Jokainen käyttäjä pystyy tallentamaan palvelimelle 14 erilaista, eri konteksteissa tai eri

muuttujien suhteen laadittua verkostokarttaa. Vertailemalla näitä karttoja keskenään

nuori voi seurata ihmissuhteissaan tapahtuneita ja tapahtumassa olevia muutoksia. Kar-

tat voi nimetä sen mukaan, missä ja milloin ne on tehty, kenen työntekijän tuella ja

mikä teema oli kyseessä. Nuori voi esimerkiksi tehdä uuden verkostokartan parin kuu-

kauden välein, tulostaa ne kaikki vuoden päästä, asettaa pöydälle aikajärjestykseen ja

ryhtyä keskustelemaan tukihenkilön kanssa siitä, miten ihmissuhteet ovat muuttuneet ja

mihin suuntaan elämä näyttäisi olevan menossa. Verkostokartta onkin erinomainen pu-

heeksi ottamisen metodi mm. silloin, kun keskustelu on lukkiutunut tai halutaan saada

myös aikaulottuvuuden sisältävä kokonaiskuva vaikkapa itsenäiseen asumiseen siirty-

neen, vankilasta vapautuneen tai opiskelunsa aloittaneen nuoren elämäntilanteesta.

6.2.5 Yhteystietopankki

Yhteystietopankki on päällisin puolin yksinkertainen, mutta piilofunktioiltaan moni-

ulotteinen työkalu. Sen avulla nuori voi ensinnäkin koota yhteen kaikkien hänen hy-

väkseen työskentelevien tai muuten hänelle tärkeiden henkilöiden ja tahojen yhteys-

tiedot. Kun tärkeät tiedot löytyvät keskitetysti portfoliosta, ne ovat aina saatavilla. Yh-

teystietojen kokoamisen helpottamiseksi ja samalla olemassa olevasta palvelutarjon-


82

nasta tiedottamiseksi portfolioon on otsikoitu valmiiksi seuraavat, todennäköisimmät

palveluntuottajat:

A-klinikkasäätiö

Asumispalvelut

Avain-säätiö

Koulut ja oppilaitokset

Kriminaalihuollon tukisäätiö

Kriminaalihuoltolaitos

Nuorisoasunnot

Nuorisotyö

Psykiatriset palvelut

Päihdepalvelut

Setlementti

Seurakunta / Diakoniatyö

Sininauha

Sosiaalipalvelut

Terveyspalvelut

Työpajat

Työvoimatoimisto / Työvoiman

palvelukeskus

Vankeinhoitolaitos

Vertaistuki / Tukiryhmät

Virastot (esim. Kela)

Muut henkilöt / Tukipalvelut / Yhdistykset.

Kuten luettelosta voi havaita, organisaatiomuutokset ovat nykyään siinä määrin vauh-

dikkaita, että listaa pitäisi muokata ja täydentää seuraavan portfolion päivityksen yh-

teydessä. Lisäksi on huomattava, että kyseiset otsikot on luotu siinä vaiheessa, kun pro-

jektin toimialueena oli vielä Kanta-Häme. Valtakunnan tasolla tarkasteltuna palvelun-

tuottajista koostuva luettelo on hieman toisen näköinen.

Toisaalta yhteystietopankkia voi perustella sillä, että yhteystietojen kokoaminen yhteen

paikkaan auttaa nuorta ja työntekijää arvioimaan yhdessä tukiverkon kattavuutta, pääl-

lekkäisyyksiä ja puutteita sekä kehittämään kaikkien eduksi koituvaa yhteistyötä. Niin-

kin yksinkertaisen seikan kuin päällekkäisen työn ja tukitoimissa olevien aukkojen ha-

vaitseminen auttaa sekä säästämään vähäisiä voimavaroja että kohdentamaan ne tar-

kemmin. Vaikka portfolion päämääränä ei ollut toiminnan rationalisoiminen ja ihmis-

työn vähentäminen sinällään, ei siitä haittaakaan ole, jos edes osa pysähtyy harkitse-

maan niukkojen resurssien käyttöä hieman tarkemmin. Esimerkiksi sen seikan näky-

väksi tekeminen, että nuoren hyväksi työskentelee toisistaan tietämättä neljä päihde-

työntekijää ja kymmenen muuta toimijaa, joista kukaan ei kuitenkaan puutu varsinai-

sesti nuoren velkaongelmaan, voi olla pysäyttävä havainto sekä työntekijöille että

nuorelle. Työntekijöiden osalta tämä kaikki edellyttää tietysti sitä, että nuori on antanut

luvan päästä katsomaan niitä tietoja, joita hän on tallettanut yhteystietopankkiinsa.

6.2.6 Päiväkirjat ja lisätyökalut

Portfolion työkalupakista löytyy myös seuraavat päiväkirjapohjat:

henkilökohtainen päiväkirjani

liikunta- ja ravintopäiväkirjani

rahankäyttöpäiväkirjani

nukkumispäiväkirjani

oppimispäiväkirjani.


83

Henkilökohtainen päiväkirja noudattaa muodoltaan tavallista päiväkirjaa: nuori voi

kirjoittaa valitsemansa päivämäärän kohdalle mistä asiasta tahansa ja niin pitkästi kuin

haluaa. Päiväkirjaa voi käyttää esimerkiksi henkilökohtaisten kokemusten reflektointi-

välineenä tai muistikirjana kuntoutumis- tai harjoittelujakson yhteydessä. Käyttötavasta

riippumatta tämä päiväkirja on tarkoitettu portfolion käyttäjän yksityiseksi työkaluksi,

sillä se on ainoa työkalu, jota ei ole edes mahdollista jakaa työntekijöiden kanssa. Ai-

van kuten aikajanatyöskentelyn kohdalla tapahtui, myös päiväkirjan käyttäminen nuor-

ten kanssa pakotti hanketyöntekijät heittämään omat ennakko-oletuksensa romukop-

paan. Tästä on osoituksena seuraava tapaus parin vuoden takaa:

Halusimme kerätä nuorten näkemyksiä portfoliosta myös niiltä nuorilta, joiden

asiat ovat ihan kunnossa, sillä onhan portfolio tarkoitettu ongelmia ehkäiseväksi ja

valtaistavaksi työvälineeksi kaikille nuorille. Niinpä otimme yhteyttä erääseen

entuudestaan tuttuun, työlleen omistautuneeseen, opiskelijoidensa parasta ajattele-

vaan ja uusiin ideoihin avoimesti suhtautuvaan ammatilliseen opettajaan. Esitte-

limme portfoliota ensin hänelle ja parille muulle opettajalle, ja muutaman päivän

päästä eräälle opiskelijaryhmälle. Kun esittely oli ohi ja opiskelijat olivat tutus-

tuneet rauhassa työvälineeseen, kyselimme heidän näkemyksiään portfoliosta ja

siitä, mikä oli heidän mielestään kiinnostavin työkalu. Yksi nahkatakkipoika, jolle

oli selvästi langennut ryhmän koviksen rooli, mietti pitkään, rykäisi ja totesi

lopulta lähes kuiskaten: ”Mun mielestä se on toi päiväkirja”.

Liikunta- ja ravintopäiväkirja, rahankäyttöpäiväkirja ja nukkumispäiväkirja ovat toi-

minnaltaan ja ulkonäöltään samanlaisia kuin henkilökohtainen päiväkirja. Erona on

kuitenkin se, että ne voi jakaa työntekijöiden kanssa. Nämä päiväkirjapohjat on raken-

nettu puhtaasti nuorten ja työntekijöiden esittämien toiveiden ja tarpeiden pohjalta.

Oppimispäiväkirja on sen sijaan hieman erilainen kuin muut päiväkirjat. Se on tarkoi-

tettu apuvälineeksi tilanteisiin, joissa nuoren on hyvä pysähtyä pohtimaan ja tekemään

muillekin ihmisille näkyväksi sitä, missä hän on menossa omassa kasvuprosessissaan.

Oppimispäiväkirjan on huomattu soveltuvan mm. tilanteeseen, jossa nuori on aloittanut

uudessa työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikassa, muuttanut ensimmäiseen omaan asun-

toon tai harjoittelee päihteettömyyttä.

Oppimispäiväkirjassa tiedustellaan tapahtuman paikkaa, ajanjaksoa, yhdyshenkilöä ja

tavoitetta sekä annetaan vapaata tilaa omille merkinnöille. Tärkeintä tässä työkalussa

on se, että nuori konkretisoi ja näin ollen hahmottaa ehkä hieman paremmin asioissa ja

hänessä itsessään tapahtuneita muutoksia.

Kuten kuvasta 1 (s. 75) näkyi, varsinaisten työkalujen lisäksi portfoliosta löytyy myös

tallennustilaa omille tiedostoille

viestit -osio

hankkeen ja yhdistyksen yhteystiedot

valmis linkkipaketti

rekisteriseloste.


84

Järjestelmässä on 30 MB:n käyttäjäkohtainen tallennustila omille tiedostoille, kuten

opinto- ja työtodistuksille, mielimusiikille, kuntoutussuunnitelmalle, valokuville ja

työhakemuksille. Tällaisellekin työkalulle on tarvetta, sillä hankkeen kohderyhmänä

olevilla nuorilla on suunnan lisäksi usein hukassa myös paperit.

Portfolion sisäisen viestijärjestelmän avulla nuori voi olla yhteydessä niihin työntekijä-

tunnukset omaaviin henkilöihin, joille hän on antanut luvan päästä katsomaan tietojaan.

Viestit-osio muistuttaa yksinkertaista sähköpostiohjelmaa, joten se tarjoaa samalla

tietotekniikkaan vihkiytymättömille nuorille helpon tavan harjoitella sähköpostin

käyttöä. Toisin kuin yleensä ajatellaan, myös sellaisia nuoria on olemassa, joiden ict-

taidot ovat jääneet puutteellisiksi mm. varhain alkaneen päihteiden käytön, oppimis-

vaikeuksien tai sosio-ekonomisen taustan vuoksi. Olikin varsin kannustavaa kuulla,

kun eräs vahvasti tietokoneallerginen pitkäaikaistyötön totesi, että

Kiitti jätkät, oli muuten eka kerta, ku meikäläiseltä ei lentäny näppis seinään!

Viestijärjestelmä eroaa tavallisesta sähköpostista siten, että nuori voi viestiä ainoastaan

niiden työntekijöiden kanssa, joilla on portfolion työntekijätunnukset ja joille hän on

antanut luvan katsoa tietojaan. On tärkeä huomata, että työntekijät eivät voi viestiä

toistensa kanssa, eivätkä asiakkaat keskenään. Portfolioon aiottiin alun perin luoda

myös kaikille käyttäjille yhteinen, vertaistuen mahdollistava keskustelufoorumi. Tästä

pohjimmiltaan hyvästä ideasta kuitenkin luovuttiin, sillä ilman jatkuvaa valvontaa täl-

laiset areenat saattavat johtaa väärinkäytöksiin. Moderoimattoman keskustelufoorumin

tarjoaminen esimerkiksi tietyn kaupungin lainrikkojataustaisille ja päihdeongelmaisille

nuorille sisältää useita riskejä, kuten arvata saattaa.

Portfoliosta löytyy myös kattava määrä valmiita linkkejä erilaisiin nuorille hyödyllisiin

palveluihin. Niiden kautta pääsee mm. kirjastojen, työnhakupalveluiden, pankkien,

järjestöjen ja monien muiden nuorten kasvua, arkea ja elämänhallintaa tukevien pal-

veluntarjoajien ja toimijoiden verkkosivuille. Ainakin ne nuoret, joille portfoliota esi-

teltiin, yllättyivät myönteisesti, miten paljon hyödyllistä tietoa ja esimerkiksi erilaisia

lomakkeita, laskureita ja testejä netistä on saatavilla. Ihmisiltä kun helposti unohtuu,

että verkosta löytyy tyhjäpäisen viihteen lisäksi myös paljon tarpeellista. Portfoliosta

löytyy lisäksi perustietoa hankkeesta ja yhdistyksestä, molempien yhteystiedot sekä

henkilötietolain mukainen rekisteriseloste, jossa todetaan mm. seuraavat asiat:

Portfolion ylläpidosta huolehtivat NäytönPaikka ry ja YTKP-projekti.

Pääkäyttäjien saatavilla on vain portfolion käyttäjien käyttäjänimet, sähköpos-

tiosoitteet, toiminta-alueet ja käyttäjäryhmät. Kaikki muut käyttäjien syöttämät

tiedot on suojattu kunkin käyttäjän henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen ja vaih-

dettavissa olevan salasanan avulla ja näin ollen ne ovat ainoastaan heidän

itsensä nähtävissä.

Pääkäyttäjä ei luovuta hallussaan olevia tietoja kolmannelle osapuolelle mis-

sään olosuhteissa.

Rekisteriseloste on nähtävissä myös raportin liitteessä 5.


85

6.2.7 Käyttäjätunnukset ja tietoturva

Käyttäjätunnuksen (ts. käyttäjänimen ja salasanan) portfolioon saa tilaamalla sen port-

folion pääkäyttäjiltä. Tunnuksen luomiseksi tarvitaan seuraavat tiedot:

käyttäjänimi (etuja sukunimi)

käyttäjätunnusryhmä (asiakas vai työtekijä)

sähköpostiosoite

maantieteellinen toiminta-alue

käyttäjäryhmä.

Tilastoinnin ja raportoinnin vuoksi portfolion käyttäjistä tultaneen tulevaisuudessa

syöttämään em. tietojen pohjalta myös tiedot käyttäjän sukupuolesta sekä siitä, mikä

maakunta ja hyvinvointialan sektori on kyseessä. Nämä uudet tiedot tulevat vain tutki-

mukselliseen ja portfolion ylläpitäjien käyttöön, eivätkä ne näy mitenkään käyttäjien

suuntaan tai edellytä heiltä toimenpiteitä.

Tunnistamisen helpottamiseksi ja sekaannusten välttämiseksi käyttäjänimeksi suositel-

laan etuja sukunimeä. Myös muunlaiset käyttäjänimet, kuten lempinimi tai organi-

saation nimi, ovat toki mahdollisia, jos se on perusteltua esimerkiksi asian arkuuden tai

ryhmäkäytön vuoksi. Samalla tarvitaan tieto siitä, onko kyseessä asiakas- vai työn-

tekijätunnus. Sähköpostiosoitteeksi tulee oma osoite tai sitten työntekijän sähköposti-

osoite, mikäli tämä tilaa tunnukset asiakkaittensa puolesta tai sellaisille asiakkaille,

joilla ei ole omaa sähköpostiosoitetta. Maantieteelliseksi toiminta-alueeksi voi ilmoit-

taa omien toimintarajojen puitteissa ja haluamassaan muodossa esimerkiksi kunnan,

kaupungin, maakunnan tai koko maan. Käyttäjäryhmän nimeksi suositellaan riittävän

virallista ja informatiivista, mutta kuitenkin lyhyttä sekä asiakkaille ja yhteistyökump-

paneille tuttua nimeä, kuten Koulutuskeskus Tavastia tai Hyvinkään Työmylly. Edellä

luetelluista tiedoista vain käyttäjänimi, käyttäjätunnusryhmä ja sähköpostiosoite ovat

pakollisia, kun taas maantieteellinen toiminta-alue ja käyttäjäryhmä ovat suotavia.

Tunnuksen voi tilata itselleen puhelimitse, sähköpostitse tai käyttämällä portfoliosta

löytyvää ”tilaa käyttäjätunnus” -painiketta. Tunnuksia hankittiin projektin aikana pal-

jon myös esittelytilaisuuksien yhteydessä, jolloin käyttäjätunnuksen halunneet kuun-

telijat kirjoittivat em. tiedot hanketyöntekijöiden kierrättämään tilauslistaan.

Valtaosa, arviolta 90 prosenttia tunnusten tilaajista oli työntekijöitä, jotka hankkivat

tunnukset sekä itselleen että muutamalle, tarkoin harkitsemalleen asiakkaalle tai

asiakasryhmälle. Työntekijöitä oli kannustettu tarkoituksella kyseiseen marssijärjestyk-

seen, sillä portfolio on tarkoitettu nimenomaan nuoren ja työntekijän yhteiseksi, nuoren

kasvua tukevaksi työvälineeksi. Nuorta ei siis haluta sysätä yksinään Internetiin ongel-

mineen. Käyttäjätunnusten jakaminen ensisijaisesti työntekijöiden kautta oli perustel-

tua myös siksi, että heidän uskottiin ja luotettiin osaavan parhaiten markkinoida työ-

välinettä omille asiakkailleen, joihin heillä oli jo valmiiksi luottamuksellinen suhde.

Hanketyöntekijät kun olisivat saattaneet näyttäytyä joidenkin nuorten silmissä vieraina,

arastelua aiheuttavina viranomaisina.


86

Osalle työntekijöistä ja työyhteisöistä luotiin myös ns. demoasiakastunnukset. Niiden

avulla heidän oli mahdollista tutustua ensin itse nuorten työkaluihin ja esitellä niitä sen

jälkeen omille työtoveilleen, yhteistyökumppaneilleen ja tietysti asiakkailleen.

Kun hanketyöntekijät saivat käyttäjätunnustilauksen, he loivat tunnukset useimmiten

samana päivänä. Kiireisimpinä aikoina tunnusten luominen saattoi tosin siirtyä seuraa-

vaan tai korkeintaan sitä seuraavaan päivään. Hanketyöntekijät tarkistivat sähköpostin

säännöllisesti myös loma-aikoina ja viikonloppuisin, joten tilaajat saivat tunnukset

itselleen yleensä melko nopeasti. Joitakin kertoja kävi tosin niin, että tunnustilaus ei

tullut perille esimerkiksi virheellisestä sähköpostiosoitteesta johtuen tai sitten luodut

tunnukset eivät päässeet läpi vastaanottajien sähköpostisuodattimista. Nämäkin ongel-

mat ratkesivat kuitenkin pienen selvittelyn jälkeen.

Käyttäjänimi ja -ryhmä sekä maantieteellinen toiminta-alue kirjoitettiin useimmiten

samassa muodossa, jossa ne oli tilattu. Tosin joissain tapauksissa hanketyöntekijät jou-

tuivat tarkistamaan tietojen oikeellisuuden ja tarkan muodon puhelimitse, kyseisen

toimijan www-sivuilta tai aikaisempien käyttäjien antamien tietojen pohjalta. Salasana,

jonka käyttäjät saivat, oli järjestelmän automaattisesti lähettämä pitkä ja hankala

kirjain–numero-yhdistelmä. Hanketyöntekijät neuvoivatkin käyttäjiä muuttamaan sen

heti ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä helpommin muistettavaksi.

Kaikki portfolioon tallennetut tiedot ovat yksinomaan käyttäjän itsensä takana, eikä

muilla, ei edes pääkäyttäjillä ole niihin pääsyä. Edeltä on tullut ilmi, että nuori voi tosin

halutessaan antaa omille työntekijöilleen, kuten tukihenkilölleen tai ohjaajalleen, luvan

päästä katsomaan tietojaan valituilta osin. Nuori siis pystyy itse päättämään, mitä asioi-

ta hän jakaa tänään esimerkiksi työnantajalleen ja mitä terapeutilleen ja mitä taas huo-

menna. Kysymys on siis pitkälti nuoren ja työntekijän välisestä luottamuksesta. Nuoret

eivät sen sijaan pysty jakamaan tietojaan toisten nuorten kanssa, vaikka haluaisivatkin.

Vaikka edes pääkäyttäjät eivät pääse katsomaan ihmisten tietoja, he pystyvät kuitenkin

näkemään, keillä kaikilla on käyttäjätunnus portfolioon, onko se vielä aktiivinen (pal-

velintilan säästämiseksi tunnus on voimassa vuoden kerrallaan) ja antamaan järjestel-

mälle käskyn palauttaa unohtunut salasana käyttäjän sähköpostiin. Ylläpitäjät pystyvät

tarvittaessa myös poistamaan – mm. portfolion väärinkäytöstä johtuen tai nuoren

omasta pyynnöstä – käyttäjän ja samalla hänen tietonsa palvelimelta. Vaikka tällainen

mahdollisuus olikin, yhtään käyttäjää ei tarvinnut poistaa hankkeen aikana. Sen sijaan

unohtuneita salasanoja palautettiin käyttäjien pyynnöstä vähintään satakunta kertaa.

Portfolion tietoturvan taso on erinomainen, sillä siihen panostettiin paljon työvälineen

teknisen rakentamisen ja päivitysten yhteydessä. Tietoturvasta huolehdittiin mm. estä-

mällä haitalliset syötteet sivuille ja tietokantaan, sijoittamalla lähdekoodi suojattuun

sijaintiin ja käyttämällä SuPHP:tä, joka mahdollistaa suojautumisen myös niiltä, jolla

on pääsy palvelimelle (Pelttari 2010). Tietoturvan kannalta kaikkein olennaisin tekijä

on kuitenkin loppujen lopuksi se, että jokaisen käyttäjän tulisi pitää huolta omasta sala-

sanastaan. Tästä seikasta muistutettiin esittelyjen yhteydessä sekä työntekijöitä että

nuoria. Sitä, että valtaosa järjestelmistä – portfolio mukaan lukien – perustuu henkilö-


87

kohtaiseen käyttäjänimeen ja salasanaan, voidaan myös kritisoida aiheesta, sillä ne

eivät ole tietoturvaltaan suinkaan aukottomia. Vaikka salasanat alkavatkin olla ict-alan

asiantuntijoiden mukaan jo eilispäivän tietotekniikkaa, täytyy kuitenkin muistaa, että

muut vaihtoehdot, kuten helppo ja luotettava mobiilitunnistaminen, ovat vasta kehit-

teillä ja muutenkin vielä pienten toimijoiden ulottumattomissa. (Järvinen 2011.)

Portfolion tietoturvan on arvioitu olevan tavallisten verkkopankkien ja sähköpostien

luokkaa, joten palveluun ja sitä kautta ihmisten tietoihin käsiksi pääseminen edellyttää

melkoisia taitoja. Jos joltakulta kuitenkin löytyy tarvittava osaaminen ja – tekijöiden

kuvailun mukaan – ”tuhansia tunteja aikaa hakata koodia”, hän luultavasti pyrkii mie-

luummin jonkin pankin sivuille siirtämään pilkkua. Lisäksi on vaikea kuvitella, millä

tavoin joku ulkopuolinen voisi oikeasti käyttää hyväkseen portfolioon tallennettuja,

vieraalle ihmiselle varsin epäkiinnostavia tietoja. Tarkempi kuvaus tietosuojasta löytyy

projektin www-sivuilta, tämän raportin liitteenä olevasta rekisteriselosteesta ja ennen

kaikkea portfolion teknisestä rakentamisesta pitkälti huolehtineen Martti Pelttarin opin-

näytetyöstä vuodelta 2010.

6.3 Työntekijän työkalut – kohti voimaantunutta asiantuntijuutta

Edellä on tarkasteltu nuoren työkaluja, joita hän pääsee käyttämään oman asiakastun-

nuksen avulla. Työntekijällä taas on käytössään työntekijätunnus, jonka avulla hän voi

käyttää yksinkertaista asiakashallintajärjestelmää

katsoa omien asiakkaiden niitä tietoja, joihin hänelle on myönnetty valtuudet.

Asiakashallintajärjestelmässä työntekijä pystyy tallentamaan yhteen paikkaan omista

asiakkaistaan niitä tietoja, joita hänellä on muutenkin lupa kerätä. Kyseinen työkalu on

tarkoitettu apuvälineeksi nimenomaan niille toimijoille, joilla ei ole varaa käyttää ole-

massa olevia, usein melko kalliita järjestelmiä, ja jotka joutuvat näin ollen kirjaamaan

asiakastietonsa perinteiseen tapaan esimerkiksi paperille. Työntekijän on mahdollista

syöttää järjestelmään tarpeellisiksi katsomiaan perustietoja asiakkaistaan, kuten heidän

nimensä, yhteystietonsa, syntymäaikansa ja sukupuolensa, sekä tietoja tapaamisista,

niihin käytetystä ajasta ja asiakkaiden statuksesta eri aikoina. Asiakkaista voi myös ha-

kea tilastoja syötettyjen ja haluttujen muuttujien, kuten iän, sukupuolen tai asiakkaan

lähtömaan, mukaan. Näistä tilastoista saattaa olla paljonkin hyötyä mm. vaikuttavuu-

den arvioimisessa, raportoimisessa ja rahoituksen hakemisessa.

Toinen työntekijän käytössä oleva työkalu, portfolion käyttäjät, liittyy tietojen jakami-

seen. Sen avulla hän pääsee nimittäin näkemään asiakkaidensa portfolioon tallentamia

tietoja, mutta vain siltä osin kuin he ovat antaneet niitä luvan katsoa. Asiakkaat saavat

siis valita, keille työntekijöistä he tietojaan jakavat ja miltä osin. Työntekijä pääsee

vain katsomaan nuoren tietoja, mutta ei muokkaamaan tai siirtämään niitä eteenpäin.

Lienee selvää, että portfolion kautta asiakkaista saatuihin tietoihin pätevät samat vaiti-

oloa koskevat periaatteet kuin muutenkin.


88

Portfolio on ennen kaikkea nuorille suunnattu työväline, jonka avulla he voivat pysäh-

tyä miettimään elämäänsä ja rakentamaan tulevaisuuttansa. Kysyntä tällaisille nuorta

vastuuttaville ja aktivoiville välineille on kouriintuntuvan suurta hyvinvointialan ken-

tällä, sillä asiakkaan elämänhallinnan tiedostetaan olevan edelleen aivan liian vahvasti

toisistaan irrallaan operoivien ja ongelmakeskeisten työntekijöiden, ei hänen itsensä

käsissä. Portfolion perimmäisenä päämääränä onkin vahvistaa nuoren tunnetta siitä,

että lopulta hän itse, ei kukaan muu, määrää hänen elämästään.

Hankkeen aikana tuli kuitenkin toistuvasti esiin, että asiakkaiden ohella myös työnteki-

jöiden olisi hyvä pohtia omatoimisesti ja nykyistä analyyttisemmin omaa elämäänsä,

työtänsä ja ammatillisuuttansa. Vaikka kiinnostusta ja erityisesti tarvetta tällaiselle

reflektoinnille on esimerkiksi järjestötyöntekijöiden keskuudessa valtavasti, ikävä tosi-

asia on, ettei heillä ole vaihtelevanlaatuista työnohjausta ja satunnaisia kehityskeskus-

teluja lukuun ottamatta käytössään kummoisiakaan välineitä. Sekin vähä, mitä työn-

tekijöille on tarjolla, pohjautuu ensisijaisesti työnantajan ja organisaation, ei suinkaan

yksittäisen ammattilaisen yksilöllisille ja kokonaisvaltaisille tarpeille. Asiakkaiden ta-

paan myös työntekijöiden kohdalla käy nimittäin usein niin, että valtaosa pohdinnasta

ja tiedonkeruusta on sidoksissa tiettyyn toimenkuvaan ja työtehtäviin, ei tekijään ja

hänen elämäänsä kokonaisuutena. Se, että työntekijä on asiakkaan tavoin liian usein

vain sivustaseuraajana omassa – toisistaan irrallaan olevista episodeista ja työsuhteista

muodostuvassa – elämässään, saattaa johtaa siihen, että hänen ammatillinen identiteet-

tinsä jää ohueksi ja hajanaiseksi sekä kasvunsa torsoksi. Onkin sääli, etteivät edes

ammattilaiset itse tunnu olevan kovinkaan hyvin perillä omista vahvuuksistaan, kehit-

tymistarpeistaan, mahdollisuuksistaan ja heitä koskevista uhista. Organisaatiolle nimit-

täin välttää monesti se, että työntekijät hoitavat tietyt työtehtävät jotensakin, sen enem-

piä miettimättä tai kyselemättä. Eräs englantilainen tutkimus jopa väittää, että työn-

tekijä pystyy säilyttämään työpaikkansa pelkästään 20–30 prosentin työpanoksella ja

omistautumisella. (Isotalo 2006.)

Projektin aikana tulikin selväksi, että myös työntekijällä pitäisi olla henkilökohtaiseen

käyttöön tarkoitettuja ja laaja-alaiseen reflektointiin kannustavia työkaluja, jotka tuke-

vat hänen kasvuaan niin työntekijänä kuin yksityishenkilönä. Nämä elämän osa-alueet

kun voivat paitsi tukea, myös kampittaa toisiaan. Se, että työntekijällä on käytössään

itsearviointia ja voimaantumista edistäviä välineitä on tärkeää, sillä omasta elämästään

selvillä oleva ja ammatti-identiteetiltään eheä työntekijä paitsi jaksaa ja onnistuu työs-

sään, myös kykenee auttamaan ja tukeman omia asiakkaitaan ja työtovereitaan entistä

paremmin. Lisäksi se, että työntekijällä on käytössään kattava valikoima omia työka-

luja, kannustanee häntä tarjoamaan portfoliota entistä enemmän myös asiakkaille.

Hankkeen viimeisenä vuonna ideoitiin alustavasti eräiden yhteistyökumppaneiden,

kuten Hyria koulutuksen, YTKP-projektin ohjausryhmän ja Espoon Järjestöjen Yhtei-

sön, edustajien kanssa kuvion 6 mukaiset työkalut, jotka voisi olla monessa mielessä

viisasta lisätä joskus hamassa tulevaisuudessa työntekijöiden työkaluvalikoimaan:


89

KUVIO 6. Visio työntekijän työkaluvalikoimasta

Edellä esiteltiin asiakkaani ja portfolion käyttäjäni -työkalut, jotka ovat ainoat tällä

hetkellä käytössä olevat työntekijän välineet. Suunnitteilla olevista työkaluista ansio-

luetteloni, aikajanani, verkostokarttani, yhteystietopankkini ja päiväkirjani voisivat

olla pääpiirteissään samanlaisia kuin nuorten vastaavat. Erona olisi kuitenkin esimer-

kiksi se, että verkostokartasta voisi luoda erikseen yksityiselämän ja työelämän kartan;

yksityiselämän kartta olisi muodoltaan samanlainen kuin nuorilla, kun taas työelämän

kartan sektorit voisivat jakautua mm. ensimmäiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin

sekä muihin tahoihin, kuten rahoittajiin ja päättäjiin. Omien tukiverkostojen näkyväksi

tekeminen ja kriittinen tarkastelu kun voivat olla silmiä avaava kokemus myös monelle

työntekijälle. Työntekijöille tarkoitettu päiväkirjani eroaisi puolestaan nuorten vastaa-

vasta siten, että sieltä löytyisi paitsi oma päiväkirja, myös valmiit pohjat esimerkiksi

työ- ja projektipäiväkirjalle. Samaan yhteyteen voisi liittää myös vuosikellon, johon

olisi mahdollista merkitä kaikki tärkeimmät tapahtumat ja aikarajat.

Täysin uudenlainen työkalu olisi sen sijaan työnkuvani. Sen avulla työntekijä voi tehdä

näkyväksi itselleen, työtovereilleen ja yhteistyökumppaneilleen sen, mitkä tehtävät hä-

nelle kuuluvat ja mitä hän konkreettisesti tekee. Samalla jokainen työntekijä saa mah-

dollisuuden hahmotella myös muiden työyhteisön jäsenten ja miksei jopa keskeisten

kumppaneiden roolia perustehtävän, tavoitteiden, organisaation, työyhteisön ja asiak-

kaiden kannalta. Idea tämän työkalun luomiseksi nousi havainnosta, jonka mukaan

yksittäisillä työyhteisön jäsenillä on usein yllättävän rajallinen ja jopa vääristynyt kuva

organisaation perustehtävästä ja toisten työntekijöiden toimenkuvasta. Se, että työn-

PORTFOLION

KÄYTTÄJÄNI

AIKAJANANI

YHTEYSTIETO-

PANKKINI

ASIAKKAANI

PÄIVÄKIRJANI

OMA

TILANI

TYÖNKUVANI

VERKOSTO-

KARTTANI

IDEA-

PANKKINI

ANSIO-

LUETTELONI


90

tekijät ovat nykyistä paremmin tietoisia mm. yhteisestä olemassaolon tarkoituksesta

sekä toistensa työtehtävistä, vahvuuksista ja tuen tarpeista, vähentää tutkitusti päällek-

käistä työtä, väärinkäsityksiä ja työntekijöiden välisiä konflikteja, edistää tehtävien

hoitamista ja helpottaa resurssien kohdentamista. Vaikka tätä työkalua voi käyttää

yksinään, vielä suotavampaa on, että näitä asioita käydään rakentavasti läpi koko työ-

yhteisön voimin. (Isotalo 2006.)

Samalla tavoin kuin nuorella, myös työntekijällä olisi hyvä olla käytössään ajasta, pai-

kasta ja tietystä organisaatiosta riippumaton oma tila, jonne hän voi laittaa turvaan

esimerkiksi tärkeimmät työtä ja omaa elämää koskevat tiedostot, lomakkeet ja todis-

tukset, ja jonne hän pääsee helposti milloin vain ja miltä tahansa koneelta. Jo pelkäs-

tään YTKP-projektin aikana tuli nimittäin ilmi monta tapausta yhteistyökumppaneiden

keskuudessa, joissa tärkeät tiedostot olivat hukkateillä työntekijän vaihduttua tai tieto-

koneen hajottua.

Työntekijän työkalupakkiin olisi hyvä sisällyttää myös ideapankki, jonne voi kirjata

uusia ajatuksia ja kehittämisideoita. Sen kohdalla olisi erityisen hyödyllistä, että sen

pystyy jakamaan haluamiltaan osin valitsemilleen työtovereille ja yhteistyökumppa-

neille. Parhaimmillaan ideapankki voi toimia yhteisenä poikkisektorisena ajatushauto-

mona, joka kannustaa työntekijöitä rakentavaan kriittisyyteen ja kehittämiseen, lisää

heidän vaikuttamismahdollisuuksiaan ja ehkäisee sitä, ettei pyörää keksitä ja rakenneta

yhä uudestaan. Lisäksi – vaikka ajatus saattaa kuulostaa radikaalilta ja työntekijöiden

vaalimaa ammatillista suojapanssaria nakertavalta – kannattaa pohtia samalla sitä, voi-

siko ideoita ja muita tietoja jakaa yhteisökuntoutuksen periaatteiden mukaisesti myös

asiakkaiden nähtäväksi. Vaikka siinä on toki omat ongelmansa mm. tietosuojan ja

rooliristiriitojen kannalta, parhaimmillaan tällainen työntekijöiden harkittu ammatil-

linen avautuminen asiakkaiden suuntaan voi johtaa liiallisen vastakkainasettelun lie-

ventymiseen, asiakkaan ja työntekijän välisen luottamuksen lisääntymiseen, kumman-

kin osapuolen valtaistumiseen sekä siihen, että molemmat saavat lopulta enemmän

kuin antavat.

Edellisten lisäksi on toivottu, että portfoliosta löytyisi tulevaisuudessa myös esimer-

kiksi seuraavat arjen työtä konkreettisesti helpottavat ja jäntevöittävät apuvälineet, jot-

ka auttavat työntekijää oman työn hallinnassa ja tukevat hänen ammatillista kasvuaan:

oma työajanseurantajärjestelmä, jaettava kalenteri, työyhteisön yhteinen SWOT-

analyysi sekä tulevaisuuden muistelun työnkalu.

Se, millainen työntekijän työkalupakki tulee joskus tulevaisuudessa konkreettisesti ole-

maan sisällöltään ja tekniseltä toteutukseltaan, riippuu mm. työntekijöiden toiveista,

portfolion sen hetkisestä versiosta ja asiakkaan työkaluista sekä siitä muodollisesta

pikkuseikasta, löytyykö työntekijöiden ammatillista kasvua tukevien työvälineiden ke-

hittämiseksi ylipäätään kiinnostusta ja sopivia rahoituskanavia.


91

6.4 Digitaalisen portfolion markkinoiminen ja juurruttaminen

Edellä on tarkasteltu työkaluja, joita on jo tarjolla nuorille ja työntekijöille. Samalla

nostettiin esiin ideoita, joiden suuntaan työvälinettä kannattaisi kehittää. Erityisen

tarpeellista olisi panostaa työntekijän työkalujen lisäämiseen, sillä ainoastaan ammatti-

identiteetistään perillä oleva työntekijä kykenee kehittämään itseään ja auttamaan näin

entistä osaavammin myös asiakkaitaan. Samalla työvälineen omakohtaiseksi kokeva

työntekijä tarjoaa sitä herkemmin myös asiakkailleen.

Tässä alaluvussa käsitellään puolestaan sitä, miten portfoliota markkinoitiin ja juurru-

tettiin syrjäytymisen vastaisen työn kentällä ympäri Suomen. Liike-elämän puolelta

tiedetään, että markkinointi kannattaa suunnata tarkasti harkittuihin segmentteihin

käyttäen hyödyksi eri kanavia (Kotler & Armstrong 2010; Rope 2005). Tämän vuoksi

portfoliota markkinoitiin tarkoituksella eritoten sosiaalipedagogisen viitekehyksen

suuntaisesti toimiville tahoille sekä niille avainasemassa oleville ammattilaisille, joiden

tiedettiin olevan avarakatseisia sekä kehitys- ja tulevaisuusorientoituneita.

Markkinoinnissa edettiin usein niin, että 1) hanketyöntekijät selvittivät kontaktiensa ja

saatavilla olevien tietojen avulla kunkin alueen ja organisaation avainhenkilöt, 2) otti-

vat heihin yhteyttä ja esittelivät projektin ja työvälineen lyhyesti sekä 3) lupautuivat

kertomaan asiasta tarkemmin koko työyhteisölle tai laajemmallekin verkostolle. Tämä

etenemisjärjestys johtui siitä, että uusien ajattelu- ja toimintatapojen juurtumisen tiedet-

tiin vaativan sekä johdon siunausta että työntekijöiden omakohtaista, omasta arjen

työstä ja asiakkaista kumpuavaa hyväksyntää (Pelto-Huikko & Säkäjärvi 2007). Johta-

jat kun eivät yleensä pidä siitä, että heidän ohitetaan, eikä suorittava porras tunnu

nauttivan siitä, että heitä tullaan mestaroimaan ylä- tai ulkopuolelta käsin. Pyrkimyk-

senä oli siis esitellä portfoliota johdon suosiollisella myötävaikutuksella suoraan työn-

tekijöille. Hankkeen aikana opittiin samalla, että yhteyttä kannattaa ottaa empimättä

tarpeeksi korkeassa asemassa olevaan henkilöön, jolla on todellista päätäntävaltaa

organisaatiossaan, joka pystyy itse tekemään päätöksiä nopeasti ja jonka ei ole niin

helppoa luimistella esimiesarmeijan selän takana.

Perinteiset ajattelu- ja toimintatavat kyseenalaistavaa ja kentän työntekijöille entuu-

destaan vierasta työvälinettä piti markkinoida hankkeen alkuaikoina aktiivisesti ja jopa

maanitella toimijoita yhteistyöhön. Mitä enemmän tunnettuutta ja arvostusta portfolio

saavutti esittelyjen, seminaarien, opinnäytetöiden (ks. sivu 59), artikkeleiden ja raport-

tien (Isotalo 2010, 2011a, 2011b; Isotalo & Ringman 2008; Taivassalo 2009) sekä ver-

kostoitumisen myötä, sitä enemmän hyvinvointialan toimijat alkoivat itse lähestyä

hanketyöntekijöitä, kutsua esittelemään työvälinettä ja tilata tunnuksia. Tyypillinen esi-

merkki tästä prosessista on tapaus, jossa hanketyöntekijät ottivat yhteyttä erään kau-

pungin työllistymispalveluverkoston johtohenkilöön, jonka olivat kuulleet olevan kiin-

nostunut portfoliosta. Yhteydenoton seurauksena hanketyöntekijät kävivät esittelemäs-

sä työvälinettä verkoston keskeisille esimiehille, joista osa taas kutsui hanketyöntekijät

kertomaan asiasta oman vastuu- ja toiminta-alueensa rivityöntekijöille. Portfolioon tu-

tustuneet työntekijät puolestaan esittelivät työvälinettä omille yhteistyökumppaneilleen

ja asiakkailleen sekä tilasivat tarvitsemansa määrän tunnuksia asiakkaidensa käyttöön.


92

Harkittu, sitkeä ja raja-aitoja kumartelematon markkinointi eri kanavia pitkin johti

lopulta lumipallo-efektiin: vaikka hanketyöntekijät olivat aluksi joutuneet toimimaan

liikkeelle panevana voimana, portfolio alkoi vähitellen puhua omasta puolestaan ja

markkinoida itse itseään. Tämä ilmeni mm. siinä, että projektin viimeisenä vuonna yli

puolet uusista tunnuspyynnöistä tuli alan toimijoilta, jotka olivat hanketyöntekijöille

entuudestaan vieraita.

Vaikka hanketyöntekijät esittelivät portfoliota toisinaan, noin joka kymmenes kerta,

myös suoraan nuorille, vastuu heidän perehdyttämisestään pyrittiin tarkoituksella dele-

goimaan nuorten omille työntekijöille. Näin toimittiin siksi, että työntekijöillä tiedettiin

olevan omiin asiakkaisiinsa jo valmiiksi luottamukselliset välit ja he osasivat markki-

noida työvälinettä nuorille oikeista naruista vetäen. Toisaalta vetovastuuta esittelyistä

ohjattiin työntekijöille siitä raadollisesta syystä, että näin säästettiin huomattavasti

hankkeen resursseja. Koska kentän työntekijät vastasivat pitkälti omien asiakkaidensa

koulutuksesta, hanketyöntekijät saattoivat keskittyä markkinoimaan portfoliota työn-

tekijöille, työvälineen taustoja ja ammatillisia funktioita tarkemmin avaten.

Esittelytilaisuudet sinällään olivat suhteellisen helppoja toteuttaa, sillä kiinnostuneen

kuulijakunnan lisäksi tarvittiin vain rauhallinen tila, Internet-yhteys, tietokone ja data-

projektori – ainakin jos esittelyä oli seuraamassa isompi ryhmä. Sopiva tila löytyi

poikkeuksetta, mutta koska välillä tuli kiusallisia ongelmia monenkirjavien ja jopa

toimimattomien laitteiden kanssa, katsottiin viisaimmaksi hankkia projektin käyttöön

kannettava tietokone ja matkaprojektori. Esittelyihin otettiin lisäksi mukaan tarvittava

määrä projektiesitteitä, valmis käyttäjätunnustilauslomake ja usein myös jommankum-

man hanketyöntekijän henkilökohtainen USB-modeemi, nettitikku.

Portfolion 181 esittelystä suurin osa järjestettiin yhteistyökumppaneiden luona. Varsin-

kin pienempiä tilaisuuksia pidettiin tarpeen vaatiessa myös YTKP-projektin toimi-

tiloissa Hämeenlinnassa. Yhteen esittelyyn osallistui keskimäärin yhdeksän ihmistä,

vaikkakin käytännössä osallistujamäärät vaihtelivat yhden ja 63:n välillä. Koska esitte-

lyjä ja muita työtehtäviä oli runsaasti, molempien hanketyöntekijöiden ei ollut aina

mahdollista osallistua jokaiseen esittelyyn, vaikka siihen pyrittiinkin.

Koska osallistujia oli useimmiten muutama, tilaisuudet olivat luonteeltaan hyvin va-

paamuotoisia ja keskustelunomaisia. Avoimeen vuorovaikutukseen pyrittiin siksi, että

työntekijät olisivat tunteneet portfolion heti omakseen, omaa työtään ja asiakkaitaan

konkreettisesti tukevaksi apuvälineeksi. Vapaata keskustelua syntyi paljon erityisesti

silloin, kun aikaa oli riittävästi, 1,5–2 tuntia, vaikka perusidean pystyi toki esittelemään

lyhyemmässäkin ajassa, hätäpäissään jopa varttitunnissa. Pitempi aika oli kuitenkin

toivottava, koska silloin ehti käymään perusteellisesti läpi kaikki työkalut, kertomaan

hankkeen taustoista ja portfolion käyttökokemuksista sekä keskustelemaan laajemmin

syrjäytymisen vastaisesta työstä, poikkisektorisesta ja asiakaslähtöisestä työotteesta

sekä tietysti portfolion soveltuvuudesta ko. palveluntarjoajan toimintaan. Avoimuuteen

liittyi myös se, että hanketyöntekijät tunnustivat kuulijoille suoraan, että he olivat paitsi

konkreettisen työvälineen esittelijöitä ja tarjoajia, yhtä paljon myös syrjäytymis-

tietoisuuden, asiakaslähtöisyyden ja sosiaalipedagogisen työotteen kauppamiehiä.


93

Vaikka onnistunut esittely vaati sitä, että koolla oli motivoitunut kuulijakunta, tarjolla

innostava työväline sekä käytössä toimiva tekniikka ja sopivasti aikaa, portfolion vas-

taanottaminen ja juurtuminen riippuivat paljon myös kahdesta muusta seikasta: 1) esit-

telijöistä ja 2) kuulijoiden esimiehestä.

Hanketyöntekijät olivat kokeneita esiintyjiä, jotka olivat olleet projektissa mukana jo

vuosia, joten esittelytilaisuudet etenivät saadun palautteen mukaan sujuvasti ja innosta-

vasti. Tosin on myönnettävä, että lähes kahdensadan esittelyn ja tuhansien ajokilomet-

rien jälkeen hanketyöntekijöissä ilmeni toisinaan pientä, mutta onneksi vain ohimene-

vää taisteluväsymystä nimenomaan luutuneita asenteita ja rakenteita kohtaan. Tämä ei

kuitenkaan tainnut välittyä kuulijoille asti kuin ajoittaisena sarkastisuutena, johon myös

yllättävän monet kuulijoista yhtyivät täysin omien kokemustensa pohjalta. Sitä paitsi

tiettyjen tahojen vetäytyminen välittömästi omiin poteroihinsa ja vallitseviin toiminta-

tapoihin oli vain omiaan lisäämään hanketyöntekijöiden sisuuntuneisuutta ja vankkaa

uskoa siihen, että portfolion kaltaisia aidosti asiakaskeskeisiä työvälineitä ja varsinkin

niiden mukanaan kantamia uudenlaisia ajattelutapoja tullaan tarvitsemaan vielä paljon.

Työnjako kahden hanketyöntekijän välillä muovautui esittelyjen myötä sellaiseksi, että

useimmiten projektinjohtaja aloitti tilaisuuden kertomalla hankkeen, työvälineen ja

työntekijöiden taustoista. Tämän jälkeen molemmat esittelivät työvälinettä yhdessä,

toinen toisiaan täydentäen ja melko lailla spontaanisti, nimenomaan kuulijakunnan

ominaispiirteet ja toiveet sekä tilaisuuden luonteen huomioon ottaen. Projektityöntekijä

piti lisäksi kirjaa esittelyistä, mistä oli myöhemmin apua mm. raportoinnin suhteen.

Esittelytilaisuuksien onnistuminen ja työvälineen juurtuminen olivat pitkälti kiinni

myös johdon asenteista: Mikäli esimies oli innostunut toiminnan kehittämisestä, port-

foliosta ja sen mukanaan tuomista ajatuksista, myös työntekijöiden suhtautuminen oli

pääsääntöisesti myönteistä. Jos taas johto oli jo lähtökohtaisesti orientoinut asiaan nui-

vasti ja skeptisesti, myös se tarttui helposti kuulijakuntaan. Onneksi valtaosa vastaan

tulleista esimiehistä oli ensiksi mainitun kaltaisia avarakatseisia ja rakentavia oman

alansa kehittäjiä. Portfolioon suopeasti suhtautuvien esimiesten osumista kohdalle

edisti tosin merkittävästi se, mistä oli puhetta jo edellä: markkinoinnissa lähdettiin

tunnustellen liikkeelle kentän todellisista tarpeista ja avainasemassa olevista henki-

löistä.

Kuviosta 7 ilmenee, että portfoliota esiteltiin vuosina 2007–2011 yhteensä 181 tilai-

suudessa, joihin osallistui 1.545 nuorta ja työntekijää. Vaikka kaikenkattavia tilastoja

osallistujista oli mahdotonta kerätä, voidaan kuitenkin sanoa, että valtaosa osallistujista

oli hyvinvointialan työntekijöitä, kuten nuorisotyöntekijöitä, tukihenkilöitä, kuraatto-

reita, päihdetyöntekijöitä, työpajaohjaajia ja heidän esimiehiään.


94

18115913912111191725223

1198

1007

720

603

474

330

229

127

1545

0

200

400

600

800

1000

1200

1400

1600

1800

Syksy

2007

Kevät

2008

Syksy

2008

Kevät

2009

Syksy

2009

Kevät

2010

Syksy

2010

Kevät

2011

Syksy

2011

Esittelyjen ajankohta

Ku

mu

lati

ivin

en l

uk

um

ää

rä

Esittelyjen kumulatiivinen lkmEsittelyihin osallistuneiden kumulatiivinen lkm

KUVIO 7. Digitaalisen portfolion esittelyjen ja niihin osallistuneiden henkilöiden ku-

mulatiivinen kertymä vuosina 2007–2011

Kuviosta 8 näkyy puolestaan se, miten esittelyjen ja niihin osallistuneiden henkilöiden

lukumäärät jakautuivat puolivuosittain tarkasteltuna ja toisaalta se, miten näiden luku-

määrien trendit muuttuivat aikaa myöten. Suurena linjana oli se, että esittelyjen määrä

säilyi käytännössä samana, mutta esittelytilaisuuksiin osallistuneiden määrä kasvoi aal-

toillen projektin edetessä.


95

287

2220182019202923 10

127102 101

129117

191

347

144

0

50

100

150

200

250

300

350

400

Syksy

2007

Kevät

2008

Syksy

2008

Kevät

2009

Syksy

2009

Kevät

2010

Syksy

2010

Kevät

2011

Syksy

2011

Esittelyjen ajankohta

Lu

ku

mä

ärä

Esittelyjen lkmEsittelyihin osallistuneiden lkmTrendi (Esittelyjen lkm)Trendi (Esittelyihin osallistuneiden lkm)

KUVIO 8. Digitaalisen portfolion esittelyjen (n = 181) ja niihin osallistuneiden henki-

löiden (n = 1.545) lukumäärien jakautuminen ja niiden trendit vuosina 2007–2011

Jos trendejä tarkastelee lähemmin, voi huomata, että esittelyjen lukumäärä laski aavis-

tuksen verran, vaikka samalla esittelyihin osallistuneiden määrä kasvoi huomattavasti.

Näiden kahden trendin eriytyminen oli seurausta tietoisesta strategisesta linjauksesta,

jolla pyrittiin yhtäältä hankkeen vaikuttavuuden parantamiseen ja toisaalta resurssien

säästämiseen: Tavoitteiden kannalta relevantit yhteistyökumppanit ja esittelypaikat

haarukoitiin entistä tarkemmin ja samalla hyödynnettiin aikaisempaa suurempien osal-

listujajoukkojen kutsumisessa valmiita verkostoja, kuten valtakunnallisten järjestöjen

yhteistyöelimiä ja poikkisektorisia seminaareja. Hankkeen alkumetreillä, kun port-

foliota vasta rakennettiin ja sen istuvuutta soviteltiin syrjäytymisen vastaisen työn ken-

tälle, jouduttiin usein toimimaan yrityksen ja erehdyksen kautta ja etenemään sinne

suuntaan, missä ovi sattui olemaan raollaan. Vaikka tämän hakuammunnan seurauk-

sena portfoliolle saatiin todellisia käyttäjiä ja arvokasta palautetta toiminnan kehittämi-

seksi, esittelyjen huomattiin olleen liian sattumanvaraisia, panos-hyöty -suhteeltaan

vaatimattomia ja perinteisiä sektorirajoja mukailevia. Hyvänä esimerkkinä tästä alku-

aikojen kompuroinnista on syksy 2008, jolloin esittelyjä oli pelkästään Hämeenlinnan

seudulla kaksikymmentä, mutta osallistuja vain 101. Toista ääripäätä edustaa taas

hankkeen viimeinen syksy, jolloin esittelyjä oli lähes saman verran, mutta osallistujia

huomattavasti enemmän, 347. Tämä kehitys johtui mm. siitä, että syksyllä 2008 työ-

välinettä esiteltiin kokeilumielessä ja turhan arkaillen yksi kerrallaan pienille toimijoil-

le, joilla oli muutama työntekijä. Sen sijaan kolme vuotta myöhemmin markkinointia


96

tehtiin voimavaroja säästellen huomattavasti isommilla foorumeilla, kuten Sosiaali- ja

terveysturvan päivillä Hämeenlinnassa, Setlementtiliiton nuorisotyön neuvottelupäi-

villä Oulussa ja Nuorten tuetun asumisen kansallisen hankkeen loppuseminaarissa

Vantaalla, joista jokaiseen osallistui kymmeniä ammattilaisia ympäri Suomen. Vaikut-

tavuuden, tavoittamisen ja tavoitteellisuuden kannalta merkitystä oli siis sillä, että

kokemusten karttuessa markkinointia osattiin kohdentaa entistä paremmin työvälineen

kannalta relevantteihin kumppaneihin.

Kuviosta 8 nousee siis esiin erityisesti polveillen kasvanut osallistujamäärä ja toisistaan

myönteisellä tavalla eriytyneet trendit. Samalla kuviossa pistää silmään kevään 2010

keskivertoa vaatimattomampi esittelyjen määrä. Niitä olisi todennäköisesti ollut muu-

ten saman verran kuin yleensä, mutta hanketyöntekijöistä toinen oli pitkään poissa töis-

tä alkuvuodesta ja toinen myöhemmin keväällä. Tämä osoittaa, miten haavoittuva pieni

hanke voi olla jopa tällaisten varsin tavanomaisten epävarmuustekijöiden edessä. On-

neksi projektilla oli kuitenkin kaksi työntekijää, joten hanke eteni sentään perus-

tehtävien osalta myös yhden miehen voimin. Projektin pyörittämisessä ilman toista

työntekijää auttoi kylläkin huomattavasti se, ettei työntekijöiden kesken ollut tiukkaa

työnjakoa, vaan kaikki tehtävät verkostoitumista, raportointia ja taloushallintoa myöten

oli totuttu hoitamaan yhdessä (ks. tarkemmin alaluku 4.4). Tällaista parityöskentelyä

voikin suositella myös muille pienille toimijoille ja hankkeille, ettei toiminta vaarannu

suotta mm. työntekijävaihdosten tai poissaolojen seurauksena.

Projektin toiminta-alueena oli vuosina 2006–2008 Hämeenlinnan seutu, tämän jälkeen

Kanta-Häme ja vuoden 2010 alusta koko Suomi. Kuten kuviosta 9 näkyy, toiminta-

alueen rajaus vaikutti niukkojen matkaresurssien ohella siihen, että portfolion 181 esit-

telystä 111 (61,3 %) pidettiin Kanta-Hämeessä ja 59 (32,6 %) Pirkanmaalla, Päijät-

Hämeessä ja Uudellamaalla. Ainoastaan 11 esittelyä ehdittiin järjestää muualla Suo-

messa; Etelä-Savossa, Kainuussa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa,

Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Portfoliota esiteltiin kokeilumielessä

myös parillekymmenelle ruotsalaiselle ja parille virolaiselle hyvinvointialan työn-

tekijälle kahdessa eri tilaisuudessa, jotka pidettiin Suomessa. Heiltä saatu palaute työ-

välineestä oli yhtä kannustavaa kuin muiden antama, vaikkakin he tietysti toivoivat,

että portfoliosta olisi olemassa myös mm. ruotsin-, venäjän-, viron- ja englannin-

kielinen versio. Erityisen paljon käyttöä katsottiin muutenkin olevan ruotsinkieliselle

sovellukselle mm. pääkaupunkiseudulla, Pohjanmaan rannikolla ja Ruotsissa, jossa

tehdään hyvin samankaltaista työtä syrjäytyneiden nuorten hyväksi kuin Suomessa.


97

2

3

10

13

36

1

1

1

1

2

111

0 20 40 60 80 100 120

Varsinais-Suomi

Pohjanmaa

Kainuu

Etelä-Savo

Pohjois-Karjala

Keski-Suomi

Pohjois-Pohjanmaa

Päijät-Häme

Pirkanmaa

Uusimaa

Kanta-HämeM

aa

ku

nta

Esittelyjen lukumäärä

KUVIO 9. Digitaalisen portfolion esittelyjen (n = 181) jakautuminen maakunnittain

Vaikka kuviosta 9 ei selviä yksittäiset paikkakunnat, voidaan paljastaa, että valtaosa

esittelyistä pidettiin isoissa kaupungeissa, joihin myös palvelut keskittyvät. Tulevan

kuntaremontin myötä myös nuortenpalveluiden keskittyminen suuriin keskuksiin tulee

arvatenkin olemaan vielä voimakkaampaa. Hankkeen kannalta tärkeimpiä kaupunkeja

olivat monessa mielessä Espoo, Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Oulu ja Vantaa sekä tie-

tysti Hämeenlinna ja sen lähikaupungit Forssa, Hyvinkää, Lahti, Riihimäki ja Tampere.

Myös Rovaniemen suuntaan aloiteltiin yhteistyötä, mutta se ei ehtinyt toteutua tällä

aikataululla. Sen sijaan on myönnettävä, että esimerkiksi Kotka, Kuopio, Lappeen-

ranta, Pori ja Turku jäivät esittelyjen osalta liian vähälle huomiolle.

Esittelyjen painottuminen tietyille alueille johtui paitsi (havaittujen ja diagnosoitujen)

ongelmien ja palveluiden kasautumisesta, myös siitä, että markkinoinnissa turvaudut-

tiin pitkälti valmiisiin verkostoihin ja että markkinointi oli itseään ruokkiva, myöntei-

nen kehä; kun portfoliota esiteltiin mm. Oulussa, kyseiselle seudulle tuli asiasta kuul-

leiden yhteistyökumppaneiden toimesta kohta uusi kutsu.

Kuviosta 9 voi nähdä myös, että Suomessa on vielä monta maakuntaa, joissa port-

foliota ei ole esitelty lainkaan, vaikka näiltäkin alueilta löytyy jo käyttäjätunnusten hal-

tijoita. Koska portfolion levittämistyö tulee jatkumaan uuden OEN-projektin myötä,

toimintaa laajennetaan myös näille alueille ja erityisesti tähän asti vähemmälle huo-

miolle jääneisiin lähimaakuntiin, kuten Etelä-Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Varsinais-

Suomeen.


98

Hankkeen vaikuttavuuden kannalta on tärkeää tarkastella myös sitä, millaisten palve-

luiden puitteissa portfoliota esiteltiin. Ongelmana tällaisessa tarkastelussa on kuitenkin

se, että olemassa olevat hyvinvointialan palveluluokittelut ovat usein mustavalkoisia,

arkielämälle vieraita, teknisiä, lainkirjainta orjallisesti noudattavia, sektoriajatteluun

urautuneita tai muuten vain liian karkeita, minkä vuoksi ne eivät sellaisenaan istuneet

hankkeen poikkisektorisuutta ja asiakaslähtöisyyttä korostavaan henkeen. Projektin ai-

kana laadittiinkin alan kirjallisuuden (mm. Kettunen, Ihalainen & Heikkinen 2001;

Nieminen 2007) ja arkikokemusten pohjalta oma, nuorten syrjäytymisen vastaista työtä

kokonaisuutena kuvaava luokittelu. Se, miten työvälineen 181 esittelyä jakautuivat näi-

den nuorille suunnattujen palveluiden kesken, selviää kuviosta 10.

3

3

5

5

6

7

11

14

15

22

23

33

34

0 5 10 15 20 25 30 35 40

Vammaispalvelut

Seurakuntien palvelut

Terveyspalvelut

Monikulttuuriset palvelut

Kunnalliset sosiaalipalvelut

Lastensuojelupalvelut

Rikosseuraamusalan palvelut

Nuorisopalvelut

Asumispalvelut

Päihde- ja mielenterveyspalv.

Koulutus-, tutk.- ja kehitt.palv.

Työllistymispalvelut

Muut palvelut*

Nu

oril

le s

uu

nn

atu

t p

alv

elu

t

Esittelyjen lukumäärä

* Esimerkiksi poikkisektoriset ja muihin ryhmiin kuulumattomat palvelut

KUVIO 10. Digitaalisen portfolion esittelyjen (n = 181) jakautuminen palveluittain

Portfolio herätti parhaiten vastakaikua niissä palveluissa, joissa 1) operoi suhteellisesti

eniten toimijoita, 2) syrjäytymisongelma ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen ovat toi-

minnan keskiössä ja 3) työskentely nuorten kanssa on jo lähtökohtaisesti ongelmia

ehkäisevää, voimavaroja hyödyntävää, moniammatillista ja tulevaisuusorientoitunutta.

Tällaisia olivat eritoten työllistymispalvelut, koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalvelut

sekä päihde- ja mielenterveyspalvelut. Eniten portfoliota esiteltiin kuitenkin ns. muiden


99

palveluiden piirissä, joista mainittakoon esimerkkeinä poikkisektoriset toimijat, kuten

Setlementtiliitto, monialaiset seminaarit sekä yhteen marginaaliseen ilmiöön, kuten

oppimisvaikeuksiin, profiloituneet yhdistykset.

Jo hankkeen keskeisiä kumppaneita kuvanneesta taulukosta 2 (ks. sivut 51–53) voi

päätellä, että iso osa esittelyistä pidettiin kolmannen sektorin palveluiden piirissä. Sen

sijaan monet julkisen puolen toimijat ja seurakunnat suhtautuivat vielä ennakoituakin

kalseammin uudenlaiseen työvälineeseen. Nuiva suhtautuminen johtunee siitä, että ko.

tahoilla on usein hierarkkinen johtamismalli, vakiintuneet rakenteet, viranhaltijat ja

työmuodot sekä vahvat perinteet ja ns. virkamiehen velvollisuus, joiden taakse on

myös helppo piiloutua (Isotalo 2006). Järjestötoimijat ovat sen sijaan tottuneet kuulos-

telemaan herkällä korvalla kansalaisten todellisia tarpeita ja ympäröivän maailman

muutoksia sekä tarttumaan uusiin haasteisiin. Vaikka erilaisten palveluntarjoajien suh-

tautumisessa hanketta ja työvälinettä kohtaan oli silmiinpistäviä eroja, täytyy muistaa,

että vastaanotto oli kuitenkin todella paljon kiinni yksittäisten työntekijöiden asen-

teista. Samalla on myönnettävä, että myös hanketyöntekijöiden suhtautuminen mm.

kuntien virkamiehiin olisi toki voinut olla vieläkin pitkämielisempi.

Portfoliota kannattanee markkinoida myös jatkossa erityisesti työllistymispalveluiden,

päihde- ja mielenterveyspalveluiden, koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalveluiden

sekä isojen valtakunnallisten järjestöjen suuntaan. Näin siitä syystä, että niillä on saatu-

jen kokemusten mukaan sekä aitoa mielenkiintoa asiaa kohtaan että käyttöä portfolion

kaltaisille työvälineille. Portfolioon sisältyvät työkalut kun vastaavat pitkälti sitä, mitä

nuorten kanssa käydään joka tapauksessa läpi näiden palveluiden piirissä. Tämä entistä

vahvempi profiloituminen suopeaksi havaittuihin kumppaneihin – ankkuroituminen

markkinoille heidän kauttaan – ei kuitenkaan poista sitä, että juurruttamista pitää tehdä

vieläkin pontevammin myös muiden palveluiden piirissä. Suurimmat haasteet tulevat-

kin jatkossa liittymään siihen, miten esimerkiksi lastensuojelu, kunnalliset sosiaalipal-

velut, seurakunnat ja terveyspalvelut saadaan innostumaan myös arjessa oikeasti näky-

vällä tavalla portfoliosta tai ainakin sen sisältämästä ajatuksesta, jonka mukaan asiakas

on moniulotteinen yksilö, aktiivinen subjekti ja oman elämänsä paras asiantuntija.

6.5 Digitaalisen portfolion käyttäjät

Hankkeen tavoitteena oli lisätä portfolion tunnettuutta yhteistyökumppaneiden keskuu-

dessa ja muistuttaa heitä syrjäytymisilmiön kompleksisuudesta ja asiakaslähtöisen työ-

otteen tärkeydestä. Vaikuttavuuden ja tulevaisuuden kannalta oli kuitenkin välttämä-

töntä pyrkiä samalla vakiinnuttamaan työväline kiinteäksi osaksi sitä työtä, jolla Suo-

messa tuetaan nuorten osallisuutta, oman elämän hallintaa ja aktiivista kansalaisuutta.

Siksi ei riittänyt, että portfoliota pelkästään markkinoitiin; sitä piti myös istuttaa

konkreettiseksi asiakastyön menetelmäksi hyvinvointialalle.

Juurtumisen kannalta oli tärkeää, että mahdollisimman monelle portfolioon tutustu-

neelle sekä asiasta kiinnostuneelle nuorelle ja työntekijälle annettiin oma käyttäjä-

tunnus. Alaluvussa 6.2.6 kerrottiin, että tunnuksia tilasivat itselleen ja asiakkailleen


100

pääasiassa työntekijät. Tämä oli tarkoituskin, sillä näin varmistettiin, että portfoliota

käyttävät nuoret olivat jo kiinnittyneenä johonkin palveluun, eivätkä siis jääneet yksin

ongelmiensa kanssa. Käytännössä tunnuksia tilattiin yhtä paljon esittelyjen yhteydessä,

ottamalla suoraan yhteyttä hanketyöntekijöihin ja portfolion etusivulta löytyvän ”tilaa

käyttäjätunnus” -painikkeen avulla.

Kuviosta 11 selviää, että käyttäjätunnuksia jaettiin vuosina 2007–2011 yhteensä 1.748.

Kuriositeettina todettakoon, että helmikuun loppuun 2012 mennessä tunnuksia oli käy-

tössä jo 1.910, joten käyttäjäkunta laajeni vauhdilla. Tämä on varsin kunnioitettava

määrä, kun ottaa huomioon, että 1) syrjäytyneet nuoret ovat lopulta pieni, vaikeasti

tavoitettava ja interventioyrityksiä aktiivisesti väistelevä kohderyhmä, 2) hyvinvointi-

alan kenttä on melko vahvasti perinteisiin, sektoroituneisiin ja ongelmalähtöisiin toi-

mintatapoihin urautunut ja 3) kyseessä oli kuitenkin vain pienen yhdistyksen hallin-

noima ja kahden työntekijän vetämä määräaikainen hanke.

139

402

654

6

72

475

0 100 200 300 400 500 600 700

Työntekijätunnus (547)

Asiakastunnus (1201)

Kä

ytt

äjä

tun

nu

sry

hm

ä

Käyttäjätunnusten lukumäärä

NainenMiesEi tietoa

KUVIO 11. Digitaalisen portfolion käyttäjätunnusten (n = 1.748) jakautuminen käyt-

täjätunnusryhmittäin ja sukupuolittain

Tunnusten haltijoista asiakkaita oli 1.201 (68,7 %) ja työntekijöitä 547 (31,3 %). Tosin

asiakastunnuksista noin parisataa oli työntekijöiden ja organisaatioiden demokäytössä

nuorten työkaluihin tutustumista ja työvälineen esittelyä varten, joten todellisia nuoria

oli käyttäjistä tuhatkunta. Koska portfolio on nimenomaan nuorille tarkoitettu itse-

reflektoinnin ja valtaistumisen työväline, on selvä, että enemmistö käyttäjistä oli asiak-

kaita. Jos työntekijälle suunnattuja ammatillisen reflektoinnin työkaluja lisätään tule-

vaisuudessa, työntekijätunnusten määrä ja suhteellinen osuus tulevat todennäköisesti

kasvamaan huomattavasti. Työntekijätunnusten määrä oli kuitenkin näinkin suuri, lä-

hes kolmasosa, siksi, että uudenlaista työvälinettä ja ajattelutapaa juurrutettiin kentälle

nimenomaan työntekijöiden kautta. Toisaalta työntekijöiden määrä oli korkea siksi,

että asiakkaita ei haluttu jättää yksinään pohtimaan elämäänsä ja sen kipupisteitä.


101

Portfolio onkin paitsi yksilön henkilökohtainen itsepohdinnan väline, yhtälailla myös

asiakkaan ja työntekijän yhteinen foorumi, ihmistyön välikappale.

Kaikista käyttäjistä naisia oli selvä enemmistö eli 1.056 (60,4 %), kun taas miehiä oli

614 (35,1 %). Loppujen 78:n (4,5 %) sukupuolta ei ollut mahdollista määritellä mm.

siksi, että asiakas oli halunnut operoida portfoliossa nimimerkillä anonymiteetin tur-

vaamiseksi. Vielä suurempi syy oli se, että demokäytössä olleiden asiakastunnusten

haltijoina oli erilaisia sukupuolettomia toimijoita, kuten työyhteisöjä.

Kuviosta 11 selviää myös, että portfoliota käyttävistä työntekijöistä (n = 547) peräti

73,5 prosenttia oli naisia, kun taas asiakkaista heitä oli huomattavasti vähemmän, 54,5

prosenttia. Miesten vastaavat osuudet olivat aivan toisenlaiset, sillä työntekijöistä oli

miehiä ainoastaan neljäsosa ja asiakkaista kuitenkin 39,6 prosenttia. Tämä ero suku-

puolten välillä johtunee ensinnäkin siitä, että hyvinvointiala on selkeästi naisvaltainen;

miehiä on esimerkiksi terveyspalveluiden työntekijöistä 14 ja sosiaalipalveluiden vain

yhdeksän prosenttia (Ailasmaa 2011, Outakoski 2009). Onkin kiintoisa yksityiskohta,

että ainakin tämän aineiston pohjalta näyttää siltä, että sosiaalialan harvoista miehistä

varsin monet työskentelevät juuri syrjäytyneiden ja muiden haastavien asiakkaiden

parissa. Toisaalta miesten suhteellinen yliedustus asiakkaista on seurausta siitä tasa-

arvovaateiden ulkopuolelle ”unohtuneesta” seikasta, että syrjäytyminen ja siihen ni-

voutuvat ongelmat, kuten lainrikkojuus, asunnottomuus, pitkäaikaistyöttömyys, päih-

deongelmat, ylivelkaantuminen sekä väkivallan uhriksi ja tekijäksi päätyminen, koh-

distuvat voittopuolisesti miehiin. (Kotro & Sepponen 2007; Laasanen 2008; Malmi

2008; Taipale 2007; Törnudd 2012). Esimerkiksi Myrskylän (2012, 3–4) laaja tutkimus

osoittaa, että 15–29-vuotiaista syrjäytyneistä kaksi kolmasosaa on miehiä. Se on sitten

toinen kysymys, miten sukupuolittuneita mm. erilaiset syrjäytymismääritelmät, tutki-

mukset ja palvelut puolestaan ovat.

Edeltä on ilmennyt, että portfoliota esiteltiin enimmäkseen työllistymis-, päihde-,

mielenterveys-, koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalveluissa sekä moniammatillisten

toimijoiden keskuudessa. Vähemmälle huomiolle jäivät sen sijaan vammais-, terveys-,

seurakunta-, lastensuojelu- ja kunnalliset sosiaalipalvelut. Tämä oli seurausta paitsi

kyseisten palveluntarjoajien yleisestä asennoitumisesta, vallitsevista toimintatavoista ja

vähäisestä lukumäärästä, varmasti myös hanketyöntekijöiden omista asenteista ja aikai-

semmista kokemuksista. Tässä mielessä myös hanketyöntekijöiden olisi hyvä katsoa

kriittisin silmin peiliin tulevaa markkinointistrategiaa rakentaessaan.

Markkinoinnin painottuminen tiettyihin palveluihin aiheutti sen, että myös työvälineen

käyttäjiä löytyi eniten näiltä samoilta aloilta, kuten kuvio 12 osoittaa.


102

10

3

9

12

78

82

119

42

40

76

61

41

34

11

9

3

125

55

40

236

78

49

13

8

53

315

146

0 50 100 150 200 250 300 350

Seurakuntien palvelut (3)

Vammaispalvelut (12)

Monikult.palvelut (18)

Rikosseur.alan palvelut (21)

Terveyspalvelut (24)

Kunnalliset sos.palvelut (87)

Lastensuojelupalvelut (89)

Asumispalvelut (119)

Nuorisopalvelut (143)

Päihde- ja mielenterv.palv. (154)

Muut palvelut* (174)

Ei tietoa palvelusta (186)

Koulutus-, tutk.- ja kehitt.palv. (278)

Työllistymispalvelut (440)

Nu

oril

le s

uu

nn

atu

t p

alv

elu

t


AsiakastunnuksetTyöntekijätunnukset

* Esimerkiksi poikkisektoriset ja muihin ryhmiin kuulumattomat palvelut


täjätunnusryhmittäin ja palveluittain

Samalla voi huomata, etteivät esittelyjen ja käyttäjien palvelukohtaiset lukumäärät

kulkeneet täysin käsi kädessä. Esimerkiksi lastensuojelusta ja kunnallisista sosiaali-

palveluista löytyi monia portfolion käyttäjiä, vaikka työvälinettä ei heille pahemmin

markkinoitukaan. Käyttöönotto olikin paljon kiinni paitsi pidetyistä esittelyistä, myös

palveluntarjoajien omasta aktiivisuudesta ja halusta omaksua uusia työskentelytapoja.

Mitä pidemmälle hanke eteni, sitä enemmän hanketyöntekijät saivat tunnuspyyntöjä

sellaisilta toimijoilta, joita eivät olleet aikaisemmin tavanneet. Ihmiset ottivat itse yh-

teyttä hanketyöntekijöihin, sillä he olivat kuulleet työvälineestä jotakin muuta kautta.

Vaikka hajonta eri palveluiden kesken oli tasaisempaa käytön kuin esittelyjen osalta,

kuviosta 12 voi silti nähdä, että portfoliota pitäisi istuttaa tulevaisuudessa enemmän

esimerkiksi maahanmuuttajatyöhön ja erityisryhmien palveluihin, vaikka ne ovatkin

volyymiltään marginaalisia palveluita.


103

Alaluvusta 6.4 ilmeni, että portfoliota markkinoitiin mm. hankkeen aluerajauksen ja

niukkojen matkaresurssien vuoksi pääasiassa Etelä-Suomessa. Kuviosta 13 sen sijaan

näkyy, että käyttäjät jakautuivat esittelyjä tasaisemmin ympäri Suomen.

4

3

13

13

2

5

3

6

8

8

13

9

17

18

49

76

150

321

425114

131

77

50

45

37

24

14

7

8

7

48

43

0 50 100 150 200 250 300 350 400 450

Etelä-Karjala (2)

Ulkomaat (5)

Etelä-Savo (7)

Satakunta (9)

Lappi (15)

Pohjanmaa (21)

Pohjois-Savo (21)

Etelä-Pohjanmaa (22)

Varsinais-Suomi (24)

Kainuu (32)

Pohjois-Karjala (73)

Päijät-Häme (80)

Pohjois-Pohjanmaa (93)

Keski-Suomi (126)

Pirkanmaa (227)

Uusimaa (452)

Kanta-Häme (539)

Ma

ak

un

ta


Asiakastunnukset

Työntekijätunnukset


täjätunnusryhmittäin ja maakunnittain

Käyttäjiä löytyi siis kaikista maakunnista Ahvenanmaata, Keski-Pohjanmaata ja Ky-

menlaaksoa lukuun ottamatta. Lienee selvää, että tunnuksia oli eniten käytössä niillä


104

alueilla, joilla työvälinettä etupäässä markkinoitiin eli Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla,

Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla. Kiinnostava seikka oli sen sijaan se, että harvoista

esittelyistä huolimatta työvälineen käyttäjiä oli yllättävän paljon mm. Keski-Suomessa,

Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tämä johtunee osittain siitä yksinkertai-

sesta syystä, että toisilla alueilla ollaan avoimempia uusille ideoille kuin toisilla.

Luvusta 5 ilmeni, että hanketyöntekijät keräsivät kehittämistyötä, markkinointia ja ra-

portointia varten tietoja esittelyistä ja käyttäjätunnuksen haltijoista. Niiden lisäksi oli

mahdollista hyödyntää palvelimelta saatavia, portfolion käyttöä koskevia tilastoja

vuosilta 2009–2011. Vanhempia tilastoja ei ollut saatavilla tai ainakaan hanketyön-

tekijöillä ei ollut tietoa niiden olemassa olosta.

Kuten edellä on korostettu, kukaan ulkopuolinen, eivät edes järjestelmän pääkäyttäjät,

pääse näkemään, kuka portfoliota käyttää, milloin ja miten. Pääkäyttäjätkin pääsevät

omilla tunnuksillaan käsiksi vain työvälineen käyttöä koskeviin anonyymeihin palve-

lintilastoihin. Vaikka niiden pohjalta ei pääse tarkastelemaan yksittäisten käyttäjien

tietoja tai edes käyttöaktiivisuutta, tilastojen ansiosta portfolion käytöstä tiedetään kui-

tenkin seuraavat, taulukosta 4 näkyvät seikat vuosilta 2009–2011:

TAULUKKO 4. Digitaalisen portfolion käyttö vuosina 2009–2011 palvelintilastojen

mukaan

VUOSI

2009

2010

2011

Hakusanat,

joilla haettiin

portfolioon

NäytönPaikka

portfolio

syrjäytyneet nuoret


NäytönPaikka

NäytönPaikka


Uniikkeja

vierailijoita

koko vuonna*

1.413

1.806

2.182

Käytetyimmät

sivut

Eteenpäin-raportti

aikajana

ansioluettelo

elämäntilannekartoitus

Eteenpäin-raportti


ansioluettelo

aikajana

päiväkirja

verkostokartta

Eteenpäin-raportti


aikajana

päiväkirja

ansioluettelo

verkostokartta

Yleisimmät

käyttöpäivät

MA–KE (70,6 %)

SU (26,6 %)

TI–TO (89,5 %)

KE, PE (78,1 %)

Yleisimmät

käyttökellonajat

8.00–14.00 (26,2 %)

18.00–24.00 (53,3 %)

10.00–14.00 (67,4 %)

20.00–22.00 (12,0 %)

9.00–16.00 (81,1 %)


105

Vierailuja

koko vuonna*

3.264

4.561

6.890

Sivulatauksia

koko vuonna*

19.037

39.471

43.413

Osumia

koko vuonna*

71.653

125.679

127.067

* Koko vuosi = tammikuun alusta tilastojen ajopäivään marras-joulukuun vaihteessa

Portfolioon hakeuduttiin tarkan www-osoitteen, valmiin linkin ja muutaman yleisim-

män hakusanan, kuten ”NäytönPaikka” tai ”digitaalinen portfolio”, avulla. Portfolioon

kirjautuneiden uniikkien kävijöiden24

lukumäärän kasvu 54,4 prosentilla vuosina 2009–

2011 mukaili käyttäjätunnusten lukumäärässä tapahtunutta muutosta. Se, että uniikkien

kävijöiden määrä oli joka vuosi suurempi kuin käyttäjätunnusten haltijoiden määrä,

antaa viitteitä kahdesta seikasta: merkittävä osa käyttäjätunnusten haltijoista on käyt-

tänyt saamiaan tunnuksia oikeasti ja lisäksi eri IP-osoitteista, kuten työ- ja kotikoneel-

ta. On myös todennäköistä, että www-sivuihin on tutustunut muitakin kuin käyttäjä-

tunnusten haltijoita.

Kuten taulukon kolmannesta varsinaisesta sarakkeesta näkyy, vierailijat tutustuivat

eniten palvelun etusivuun ja siellä olevaan ”Eteenpäin” -raporttiin. Havainto raportin

taajasta lataamisesta vahvisti hanketyöntekijöiden näkemystä siitä, että myös tämän

”Suuntia”-raportin kaltaiselle, syrjäytymistä ja portfoliota analyyttisesti, mutta käytän-

nönläheisesti käsittelevälle kirjalle löytyy tilausta. Ongelmana kun on monesti se, että

syrjäytymistä käsittelevät tekstit ovat monilukuisuudestaan ja viitekehystensä moni-

puolisuudesta huolimatta usein joko kovin teoreettista, vaikeatajuista ja elitististä tie-

teellistä saivartelua tai sitten vahvasti tunteisiin nojautuvaa, epäanalyyttistä ja irrele-

vantteihin yksityiskohtiin kompuroivaa käytännön kuvausta.

Itse työvälineen kannalta on kiinnostavaa, että palvelintilastojen mukaan käyttäjätun-

nusten haltijat käyttivät portfolion työkaluista eniten

elämäntilannekartoitusta

aikajanaa

valmista ansioluettelopohjaa

erilaisia päiväkirjoja

verkostokarttaa.

Vaikka suosituimmuusjärjestys onkin eri, seuraavasta alaluvusta 6.6 tulee ilmenemään,

että nämä samat työkalut olivat myös nuorilta ja työntekijöiltä kerätyn aineiston mu-

kaan hyödyllisimpiä ja kiinnostavimpia.

24

Kävijät olivat eri IP-osoitteista. Samalla on muistettava, että yhdessä IP-osoitteessa voi olla

useita eri käyttäjiä ja että yksi käyttäjä voi kirjautua portfolioon monista eri IP-osoitteista.


106

Koska portfolio on tarkoitettu ennen kaikkea ihmistyön apuvälineeksi, on selvää, että

sitä käytettiin pääasiassa arkipäivisin ja virka-aikaan. Erityisen paljon se oli käytössä

tiistaista torstaihin, jolloin monissa palveluissa olivat jo takana alkuviikon kiireet, eikä

viikonloppu kuitenkaan painanut vielä päälle. Kiinnostavana yksityiskohtana mainitta-

koon, että työvälineen käyttö oli hyvin vähäistä lauantaisin, mutta sunnuntai-iltaisin

ihmisten ajatukset alkoivat jo selvästi pyöriä tulevan viikon töissä. Sama ilmiö näkyi

myös siinä, mihin vuorokaudenaikoihin portfoliota käytettiin: sitä työstettiin virka-

aikana, jonka jälkeen tuli muutaman tunnin tauko. Tämän jälkeen käyttäjät palasivat

työvälineen pariin rauhallisina myöhäisillan tunteina. Yöaikaan ja aamutuimaan port-

folion käyttö oli sen sijaan vain satunnaista. Tästä kaikesta voidaan päätellä varovasti,

että portfoliota käytettiin juuri siihen, mihin se oli rakennettu: yhtäältä asiakastyön te-

kemiseen ja toisaalta oman elämän kokonaisvaltaiseen ja rauhalliseen reflektoimiseen.

Taulukosta 4 selviää myös, että vierailujen ja sivulatausten lukumäärät yli kaksin-

kertaistuivat vuosina 2009–2011: vierailut lisääntyivät 111,1 ja lataukset 128,0 pro-

senttia. Myös osumat kasvoivat merkittävästi, 77,4 prosenttia. Nämä luvut ovat objek-

tiivisuudessaan validi osoitus paitsi siitä, että portfolion juurtuminen eteni tavoitteiden

mukaisesti, myös siitä, että sitä todella käytettiin syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäy-

tyneiden nuorten osallistamisen ja voimaannuttamisen välineenä.

6.6 Digitaalisen portfolion arviointia

Luvussa 6 on käyty läpi portfolion teknistä ja sisällöllistä rakentamista (alaluku 6.1),

nuoren ja työntekijän työkaluja (6.2–6.3) sekä työvälineen markkinointia, käyttöä ja

juurtumista (6.4–6.5). Lopuksi tarkastellaan vielä portfolion käyttäjien kokemuksia ja

kehittämisideoita työvälineeseen liittyen. Projektin ja sille asetettujen tavoitteiden to-

teutumista sekä työvälinettä kokonaisuutena arvioidaan puolestaan luvussa 7.

6.6.1 Nuorten ja työntekijöiden näkemyksiä digitaalisesta portfoliosta

Hankkeen tavoitteena oli luoda nuoren todellisuutta monipuolisesti ja realistisesti

mukaileva työväline, jonka avulla hän voi pysähtyä pohtimaan elämää eri näkökulmis-

ta. Samalla sen haluttiin tarjoavan työntekijälle moniammatilliseen yhteistyöhön kan-

nustavan ja konkreettisen tavan tehdä ammattimaisesti syrjäytymisen vastaista ja nuo-

ria tukevaa työtä. Portfoliota lähdettiin rakentamaan asiakkuuden kautta ja ihmisen

itsemääräämisoikeutta kunnioittaen, jättäen työntekijöiden ja organisaatioiden tarpeet

tarkoituksella vähemmälle huomiolle. Ilmeisesti tästä triviaalista, mutta samalla suoras-

taan vallankumouksellisesta perusasetelmasta johtuen työväline otettiin myönteisesti

vastaan tavallisten käyttäjien parissa, kuten näkyy seuraavista kommenteista:

– – olen erittäin kiinnostunut siitä järjestöni toimijoiden työvälineenä (T9).

Ja muuten vain fanittanut koko portfolion olemassa oloa ja sen tausta-ajatusta

nuoren oman elämän osallisuudesta ja asiantuntijuudesta (T14).


107

Portfolion käyttäjät arvostivat sitä, että kyseessä on helppokäyttöinen, asiakkaan ja

työntekijän aitoa kohtaamista edistävä sekä asioiden omatoimiseen työstämiseen sel-

keää rakennetta tuova työväline, joka antaa elämän hallinnan ohjakset nuorelle itsel-

leen. Nämä myönteiset näkemykset välittyvät hyvin seuraavista sitaateista:

Olen käyttänyt sitä työskentelyyn muutamien asiakkaiden kanssa. Asiakkaat ovat

olleet nuoria, joilla on ongelmia monilla elämänalueilla. Se on helppokäyttöinen ja

looginen, ja asiakkaat ovat oppineet sen käytön nopeasti. (T3.)

– – se toimii lähinnä alussa ”keskustelunavaajana”, ja hyvänä runkona edetä ja

nuorelle kertoa itsestään (T13).

Tämä antoi asiakkaalle mahdollisuuden jatkaa asioiden työstämistä myös tapaa-

mistemme ulkopuolella. Minulle valkeni myös asioita, joita muuten ehkä olisin jou-

tunut utelemaan useammankin kerran (kun en olisi osannut esittää juuri sellaisia

kysymyksiä, [joita] nyt asiakas pystyi itse tuottamaan). (T16.)

Olemme vasta kokeiluasteella, mutta alku on ollut positiivinen. Olemme jo pitem-

pään etsineet yksilönohjaukseen soveltuvaa työkalua ja tämä on paras mitä olem-

me tähän mennessä löytäneet. (T7.)

Itse asiassa koko hankkeen ajan tuli toistuvasti esiin, että juhlapuheista ja hyvistä ai-

keista huolimatta muita vastaavia, selkeästi asiakaslähtöisiä, ilmaisia, monikäyttöisiä ja

sektorirajat ylittäviä sähköisiä työvälineitä ei ole pahemmin, jos ollenkaan, tarjolla. To-

sin on ollut ilo huomata, että nyt aletaan olla selvästi jonkinlaisella vedenjakajalla sekä

kulttuurisen muutoksen, asenteiden päivittymisen että aitojen pyrkimysten suhteen.

Mainintojen yleisyydestä ja autenttisista sitaateista näkee, että käyttäjät arvostivat

eritoten portfolion teknistä toimivuutta (27 mainintaa). Työntekijät ja nuoret olivat yhtä

mieltä siitä, että portfolio ”tuntui toimivalta, sillä se onnistui tumpulaltakin” (T18) ja

että kyseessä on kaikkinensa ”asiallisesti rakennettu ja auttava sivusto” (N2).

Toisaalta käyttäjät olivat mieltyneet työvälineen helppokäyttöisyyteen (16 mainintaa).

Kyseessä on nimittäin ”hyvä, selkeä ja hallittava” (T20) väline, jossa ei ole ”liikaa ala-

toimintoja” (T20). Vaikka tarjolla on käytännössä rajattomat tietotekniset mahdolli-

suudet portfolion kaltaisten työvälineiden kehittämiselle ja jopa audio-visuaaliselle

irrottelulle, tavoitteena ei ollut rakentaa portfoliosta koko maailmaa syleilevää ja ulko-

asultaan mykistävää työvälinettä syvällisine päihde- ja asumiskartoituksineen, oppimis-

tyylitesteineen, henkilökohtaisine muokkausmahdollisuuksineen, taustalla soivine lem-

pikappaleineen ja vilkkuvaloineen. Päinvastoin se haluttiin pitää kaikista houkutuksista

ja yksittäisistä toiveista huolimatta yksinkertaisena, helppokäyttöisenä ja mahdollisim-

man monenlaisille ihmisille sopivana työvälineenä. Hyvinvointialan ongelmakeskei-

sessä ja sektoroituneessa palvelukentässä kun on tarvetta nimenomaan ihmisen voima-

varat ja elämän moniulotteisuuden huomioiville, mutta kuitenkin yksinkertaisille työ-

välineille. Hanketyöntekijät olivatkin tyytyväisiä saadessaan runsaasti seuraavan-

tyylistä palautetta:


108

Luotettavan oloinen. Helppo käyttää. Ei vaadi liikoja, voisin käyttää jatkossakin.

(N13.)

Vaikka käyttäjät arvostivat portfolion yksinkertaisuutta ja selkeyttä, he pitivät samalla

sen monipuolisuudesta (15 mainintaa), kuten tulee ilmi mm. seuraavista sitaateista:

Siinä on paljon eri osia ja juuri sellaisia mitä on todettu meidän asiakkaiden tar-

vitsevan ja pystyvän tekemään (T15).

Hyvin ajateltu kaikkia ihmisen osa-alueita, runsas ja monipuolinen (N17).

Hankkeen yhtenä suurimmista haasteista olikin löytää kultainen keskitie rajattomien

mahdollisuuksien ja liiallisen yksinkertaisuuden välimaastosta. Portfolion haluttiin ni-

mittäin tarjoavan käyttäjilleen riittävästi, mutta ei kuitenkaan ylitsevuotavasti.

Käyttäjät tykästyivät myös erääseen portfolion kulmakiveen, asiakaslähtöisyyteen (8

mainintaa). Nuoret arvostivat erityisesti sitä, että ”sen saa muokattua oman näköisek-

seen (N16)”, kun taas työntekijät näkivät asiakaslähtöisyyden nuoria syvällisemmin.

Heidän mielestään portfolio nimittäin

vähentää ihmisten pallottelua viranomaiselta toiselle, tekee ihmisestä oman elä-

mänsä vastuullisen tekijän, auttaa ihmistä itseänsä hahmottamaan elämäänsä ja

syy-seuraus-mekanismeja (T9).

Edellä mainittuihin ominaisuuksiin linkittyen käyttäjiä miellytti myös mm. portfolion

”selkeys ja keveys” (T7), ”nuorten vastuuttaminen ja osallistaminen omaan elämään-

sä” (T14), ”nuoren elämän näkeminen kokonaisuutena” (T14) sekä voimavarakeskei-

syys. Tämä tulee hyvin näkyviin erään työntekijän vastauksesta:

Työväline ei ole ongelmakeskeinen, vaan painottaa ennemminkin voimavaroja.

Vaikka olisi ongelmia jollain elämänalueella, voi hyvin löytyä vahvuuksia jollain

toisella. (T11.)

Yhteenvetona edellä esitetyn ja muun kerätyn aineiston pohjalta voidaan todeta, että

nuoret ja työntekijät pitivät portfolion parhaina puolina sitä, että se on

asiakaslähtöinen ja asiakkaan osallisuutta vahvistava

asiakkaan elämäntilannetta selkiyttävä

monipuolinen ja -käyttöinen

motivoiva ja kannustava

toiminnallisesti yhtenäinen ja looginen

helppokäyttöinen ja nopeasti omaksuttava

esteettisesti kiinnostava

tiedonkulkua ja vuorovaikutusta edistävä

aikaa ja vaivaa säästävä

lukuisille kohderyhmille soveltuva työväline.


109

Käyttäjät suhtautuivat myönteisesti myös portfolion yksittäisiin työkaluihin, joita esi-

teltiin alaluvuissa 6.2–6.3. Monet valitsivat suosikikseen tietyn työkalun, kun taas osa,

erityisesti työntekijät, olivat sitä mieltä, että kaikki ovat omalla tavallaan kiinnostavia

tai ainakin hyödyllisiä. Toisten mielestä mielenkiintoisimpia olivat ”verkostokartta,

päiväkirja ja oppimispäiväkirja” (N3), kun taas toiset nostivat esiin ”valmiin CV-

pohjan, aikajanan ja elämäntilanne-kohdat” (N1). Vaikka vastauksissa oli melkoisesti

hajontaa, seuraavia työkaluja kiiteltiin varta vasten:

verkostokartta (10 mainintaa)

ansioluettelopohja (6)

elämäntilannekartoitus (5)

aikajana (3)

päiväkirja (3).

Kuten portfolion käyttöä kuvanneesta taulukosta 4 (s. 104–105) ilmeni, nuoret ja työn-

tekijät myös vierailivat näissä samaisissa osioissa eniten. Mieltymyksissä ei siis ollut

kyse vain käyttäjien mielipiteistä, vaan myös työkalujen todellisesta käytöstä.

Koska kohderyhmänä olivat syrjäytymisvaarassa olevat ja syrjäytyneet nuoret, mukana

oli, totta kai, myös niitä, jotka eivät oikeastaan välittäneet koko portfoliosta. Tämä

näkyy hyvin eräästä kursailemattomasta vastauksesta: ”Mikään ei kiinnostanut” (N12).

Koska portfolion tahdottiin olevan nuoria aidosti inspiroiva, valtaistava ja hyödyttävä

työväline, heiltä haluttiin kysyä kiertelemättä, miltä osin työväline oli heistä epäkiin-

nostava ja toimimaton. Vaikka enemmistö oli sitä mieltä, että ”kaikki asiat olivat mie-

lenkiintoisia” (N26), eivätkä he osanneet ”erotella, mikä olisi vähiten kiinnostavaa”

(N25), portfoliosta löydettiin myös paljon kehitettävää. Kuten nuorten vastauksista nä-

kyy, jotkut heistä suhtautuivat karsastaen etenkin seuraaviin työkaluihin:

Aikajana [on] melko hankala/epäselvä (N8).

Päiväkirjat, koska itse en niistä oikein pidä (N17).

Verkostokartta, [sillä] se melkein pakottaa valehteluun, jos on tyyppi, jolla ei ole

paljon tuttavia (N11).

Työntekijät eivät sen sijaan kritisoineet liiemmin yksittäisiä työkaluja, vaikka jotkut

heistä olivat, varsinkin aluksi, epäluuloisia uutta työskentelytapaa kohtaan, jossa elä-

män hallinnointi siirretään poikkeuksellisesti asiakkaalle itselleen. Myötämielisyys työ-

kaluja kohtaan saattoi johtua osittain siitä, että työntekijät olivat työkokemuksensa,

korkeatasoisen koulutuksensa (Ailasmaa 2011) ja kulttuuristen piireiden, kuten protes-

tanttisen ja individualistisuutta korostavan ihmiskäsityksen, myötä tottuneet vastaaviin

yksilökeskeisiin ja omatoimisuutta arvostaviin työskentelytapoihin, vaikkakaan eivät

ehkä sähköisessä muodossa. Toisaalta työntekijöiden tyytyväisyys saattoi johtua siitä,

että heidät oli perehdytetty etukäteen työkalujen taustoihin, käyttötapoihin ja ammatil-

lisiin funktioihin. Samalla voidaan varovasti olettaa, että nuorten kriittisyys oli vastaa-

vasti seurausta paitsi syrjäytymisen sisäisestä logiikasta ja nuoruuteen kuuluvasta kapi-


110

nallisuudesta (Hoikkala 1993; ks. luku 2), myös siitä, että heitä ei ilmeisesti tutustutettu

aina tarpeeksi syvällisesti työvälineeseen. Portfolion käyttöä omassa työssään harkit-

sevan työntekijän kannattaakin pitää huolta siitä, että nuori todella ymmärtää, mistä

siinä on kysymys, miksi sitä tehdään ja mitä hyötyä siitä on hänelle itselleen.

Erilaisten portfolioiden hyödyllisyydestä välitetään yleensä varsin myönteistä kuvaa

(Niikko 2000, 112), vaikka tosiasiassa epäkohtia on yhtä paljon kuin etuja (Awouters

ym. 2007, 89; Kankaanranta & Linnakylä 1999, 3; Stefani ym. 2007, 38). Onkin sel-

vää, että myös digitaalisesta portfoliosta löytyy omat ongelmansa ja kehittämisen paik-

kansa. Käyttäjien mielestä ”parantamista löytyy” (N11) etenkin siitä, että

portfolion toimivuutta ja ulkonäköä pitäisi kehittää edelleen

portfolioon tulisi lisätä uusia työkaluja.

Joistain kriittisistä kannanotoista huolimatta portfolion tekniseen toimivuuteen ja sel-

keään, myös mm. erilaiset hahmotus-, lukija keskittymisvaikeudet huomioon ottavaan

ulkonäköön oltiin voittopuolisesti tyytyväisiä. Apua toimivuuden ja ulkoasun suhteen

oli siitä, että portfolion rakennetta, etenemislogiikkaa, sisältöjä ja graafista ilmiasua

suunniteltaessa noudatettiin Mari Hankalan (1999, 64–65) sähköisten portfolioiden te-

kijöille antamia ohjeita:

Portfolion on oltava kokonaisuutena selkeä, harmoninen, nopeasti haltuun otet-

tava ja helppokäyttöinen.

Portfolion rakenteen pitää olla looginen sekä navigoinnin nopeaa ja helppoa,

ilman umpikujaan päätymisen tai eksymisen mahdollisuutta.

Portfolion yleisilmeen, tekstien, kuvien ja värimaailman tulee olla esteettisesti

miellyttäviä ja sopusointuisia.

Informaatiota on oltava riittävästi, muttei liikaa.

Saadun palautteen perusteella näiden ohjeiden noudattamisessa onnistuttiin hyvin; itse

asiassa sitä paremmin, mitä useampia päivityksiä portfolioon tehtiin. Hyvänä esimerk-

kinä tästä on se, kun työvälineen graafinen ulkoasu uudistettiin värimaailmaan myöten

täysin vuonna 2009 käyttäjien toiveita entistä paremmin vastaavaksi. (Ks. alaluku 6.1.)

Vaikka enemmistö käyttäjistä ”ei huomannut portfoliossa korjaamista tarvitsevia epä-

kohtia” (N19), osa kaipasi mm. sitä, että ”portfoliota voisi muokata enemmän itsensä

näköiseksi” (T7) siten, että ”omalla profiililla sais vaikuttaa siihen, miltä oma sivu

näyttää mm. värin suhteen” (N3). Vaikka portfolio varmasti ”voisikin olla pikkuisen

’taiteellisempi’, jottei se hukkuisi muiden sekaan” (N11), samalla täytyy muistaa, mitä

erityisesti nuoret itse korostivat: Portfoliolla on tarkoitus tehdä töitä, ei viihdyttää itseä.

Paljon toivottiin myös sitä, että työvälineen ”ohjeistusta voisi parantaa” (N27). Vaikka

portfoliosta löytyy jo nyt monenlaisia ohjeita ja lisäksi käyttäjät tutustutetaan – tai ai-

nakin pitäisi tutustuttaa – sen käyttöön, kansantajuisia ohjeita voisi toki olla nykyistä

enemmän ja helpommin saatavilla esimerkiksi tunnusten tilaamiseen ja poistamiseen,

tietoturvaan, tietojen jakamiseen sekä asiakashallintaan liittyen.


111

Portfolioon ehdotettiin vuosien saatossa lukemattomia muutoksia ja lisäyksiä, joista

osaan tartuttiin hanakasti ja osaan ei lainkaan. Valikoiva reagoimattomuus johtui siitä,

että joitain ideoita ei ollut mahdollista toteuttaa nykyisillä resursseilla ja toisaalta siitä,

että monet toiveista olivat kovin spesifejä, sektoroituneita, työntekijän tarpeista kum-

puavia tai ongelmakeskeisiä. Esimerkiksi nykyistä syvällisempien, mm. päihde-

ongelmaan tai asunnottomuuteen liittyvien työkalujen lisääminen portfolioon saattaa

tuntua äkkiseltään välttämättömältä, mutta lopulta ongelmaksi muodostuisi se, että

työvälineen syventäminen joka saralla tekisi siitä samalla raskaamman ja jälleen kerran

epäonnistumisia korostavan. Sitä paitsi se olisi myös turhaa työtä, sillä eri palvelun-

tarjoajilla on jo valmiiksi käytössään eksaktit välineet oman työn tueksi. Portfolion

tehtävänä kun ei ole astua muiden toimijoiden reviirille, eikä varsinkaan laulaa nuorta

erilaisten, jopa puoliväkisin esiin pengottujen ja diagnosoitujen ongelmien pohjatto-

maan suohon, vaan antaa hänelle mahdollisuus hahmottaa itse omaa elämää kokonai-

suutena vastoinkäymisineen, onnistumisineen ja voimavaroineen. Vaikka on ymmär-

rettävää, että eri toimijat, kuten työpajaohjaajat ja päihdetyöntekijät, toivovat erityisesti

juuri omaa työtään ja asiakkaitaan tukevia välineitä, kaikkiin toiveisiin vastaaminen

olisi tehnyt portfoliosta lopulta liian monimutkaisen, vaikeakäyttöisen ja raskaan appa-

raatin, joka pahimmillaan vain kuormittaisi ja hämmentäisi työntekijää ja asiakasta

entisestään. Pahimmillaan kaikkia miellyttämään pyrkivästä portfoliosta olisi muodos-

tunut juuri päinvastaista kuin Hankalan (1999) ohjeistuksessa edellä suositeltiin.

Toisaalta käyttäjät toivoivat, että portfoliosta löytyisi nykyistä enemmän työkaluja nuo-

rille ja ennen kaikkea työntekijöille. Ajatuksia työntekijöiden lisätyökaluista on tarkas-

teltu jo edellä, joten siihen ei palata enää tässä yhteydessä. Koska nuorten käytössä on

jo nyt monipuolinen ja laajasti testattu työkaluvalikoima, sen osalta käyttäjät olivat

varsin tyytyväisiä. On kuitenkin mahdollista, että nuorille on – käyttäjien toiveiden

mukaisesti – tulevaisuudessa tarjolla myös esimerkiksi seuraavat työkalut:

mielialakartta tunteiden käsittelyä varten

valmis, tarvittaessa yhdessä täytettävä kalenteripohja

julkinen ilmoitustaulu

valmiita työhakemuspohjia ja -malleja

testejä rahankäyttöön, nukkumiseen, oppimiseen, riippuvuuksiin jne. liittyen.

Lisäksi toivottiin, että palvelimelle tallennettu materiaali olisi nykyistä helpommin

tulostettavissa, siirrettävissä, tallennettavissa eri tiedostomuodoissa ja lähetettävissä

esimerkiksi sähköpostin liitetiedostona. Nämä ovat erittäin perusteltuja toiveita, joihin

pyritään vastaamaan teknisten ja taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa tulevan

OEN-projektin aikana.

Portfolio sai nuorilta kouluarvosanaksi 8,4. Se on varsin hyvin, kun ottaa huomioon,

että arvioijina olivat syrjäytymisvaarassa olevat ja syrjäytyneet nuoret, joita ei tunne-

tusti kiinnosta – ainakaan aikuisten ja viranomaisten näkövinkkelistä – mikään suosi-

teltava asia.


112

Hyvästä arvosanasta huolimatta on muistettava, että edellä mainittujen kehittämis-

kohteiden lisäksi portfoliota arvosteltiin muistakin seikoista. Käyttäjät kritisoivat en-

sinnäkin siitä, että portfolio edellyttää nuorilta sekä ajallista panostusta että motivaa-

tiota, sitoutuneisuutta, pitkäjänteisyyttä ja itseohjautuvuutta – siis juuri niitä ominai-

suuksia, jotka ovat usein kadoksissa syrjäytyneiltä. Lisäksi työvälineen käyttäminen ja

juurruttaminen vaativat myös työntekijöiden omistautumista asialle, sillä monet

asiakkaat tarvitsevat käyttöönottovaiheessa ohjausta, ennen kuin käytöstä tulee

’rutiini’, [sillä] asiakkaiden sitoutuminen ja itseohjautuvuus portfolio-työsken-

telyyn on heikkoa (T3).

Portfolion käyttöönottoon kannattaa silti uhrata voimavaroja, sillä työntekijöiden mie-

lestä se on joka tapauksessa työväline, joka ”pysäyttää edes hetkeksi nuoria - - pohti-

maan omaan elämään liittyviä asioita, joita ei muuten tulisi mietittyä” (T5).

Toisaalta sähköisiä portfolioita voidaan arvostella siitä, että ne edellyttävät sopivaa

laitteistoa ja riittävästi tietoteknisiä taitoja (Awouters ym. 2007, 89; Stefani ym. 2007,

32–33), mikä saattaa aiheuttaa tavallista enemmän ongelmia juuri syrjäytyneiden koh-

dalla. Työntekijät pelkäsivätkin, että portfolion ”käyttöönoton esteenä voi olla esimer-

kiksi tietokoneen käyttö, jos se pelottaa” (T4) tai se, että ”asiakkailla ei ole käytössään

tietokonetta, suurimmalla osalla ei ole edes atk-taitoja” (T16). Nämä kuitenkin osoit-

tautuivat hankkeen aikana marginaalisiksi, usein vain yksittäisiä ihmisryhmiä koske-

viksi ongelmiksi, sillä kokonaisuutena nykynuoret ovat erittäin osaavia tässäkin asias-

sa, eikä tietokoneen puuttuminenkaan ole nykyään mikään kynnyskysymys. Samalla

on kuitenkin todettava, että vaikka valtaosa nykynuorista hallitsee tietotekniikan käy-

tön, myös niitä nuoria löytyy, joiden ict-taidot ovat jääneet kehittymättä esimerkiksi

laitoskierteen, oppimisvaikeuksien tai rankan päihteidenkäytön seurauksena. Heille di-

gitaaliseen portfolioon tutustuminen tarjoaakin hyvän, helpon ja turvallisen tavan pääs-

tä sinuiksi tietotekniikan kanssa.

Tietoteknistä uusavuttomuutta enemmän hankaluuksia aiheutunee sen sijaan mm. siitä,

että myös nuorten keskuudesta löytyy peli- ja Internet-riippuvaisia.

Meillä on muutama nuori, joita ei ole hyvä päästää koneelle, koska he ovat kone- /

peliriippuvaisia (T3).

Joku nettiaddikti saattaa saada siitä sähköpostin, Facebookin yms. lisäksi yhden

”päivittäin tarkasteltavan” asian lisää (T17).

Portfolioita ja tietotekniikkaa ylipäätään kritisoidaan kolmanneksi siitä, että ihmisten

välinen henkilökohtainen vuorovaikutus saattaa jäädä vähäiseksi, etäiseksi ja välineel-

liseksi (Stefani ym. 2007, 7). Vaikka tämä riski on olemassa myös digitaalisen port-

folion kohdalla, hankkeen aikana ilmeni, että tällainen vaihtoehtoinen työskentelytapa

saattaa olla samalla esimerkiksi introverteille ihmisille jopa parempi, luontevampi ja

turvallisempi tapa ilmaista itseään ja käydä vuoropuhelua muiden kanssa kuin tavalliset

puheeksi ottamisen menetelmät. Tietotekniikan käyttö – istuminen hiljaa vierekkäin il-


113

man suoraa katsekontaktia – voikin olla yhtä käyttökelpoinen, mutta samalla jopa sisäl-

töpitoisempi ja funktionaalisempi kontaktinluomisväline kuin ruuanlaitto, liikunta tai

muu vastaava yhdessä tekeminen. Tästä on hyvänä esimerkkinä seuraava tapaus pro-

jektin ajalta:

Portfolioon oli tehty uusi päivitys ja halusimme päästä testaamaan, mitä mieltä

nuoret siitä ovat. Saimmekin sovittua erään ammatillisen opettajan kanssa, että

kaksi fiksua, mutta eri syistä useaan otteeseen opiskelunsa keskeyttänyttä nuorta

miestä tulisivat toimistollemme tutustumaan työvälineeseen ja antamaan siitä

palautetta.

Oli perjantai-iltapäivä ja kello jo hieman yli yksi, kun pojat saapuivat. Olimme

ehtineet hädin tuskin tervehtiä heitä, kun he jo totesivat: ”Me tultiin, ku päästiin

samalla häippäseen etuajassa harjoittelupaikalta. Mutta me ei sitten ehitä oleen

kauaa, kun meillä on illalla kaverin synttärit”. Ajattelimme mielessämme, että

mitähän tästä tulee, mutta pyysimme pojat silti peremmälle.

Aloitimme kahvittelemalla ja yritimme samalla jutella jännityksen laukaisemiseksi

niitä näitä musiikista jääkiekkoon ja opiskelusta autoihin, mutta poikien ajatukset

taisivat olla jo tulevassa illassa. Koska kahvi, limu, munkit ja jutustelu eivät sulat-

taneet jäätä ja avanneet kielenkantoja, siirryimme suosiolla tietokoneiden ääreen.

Esittelimme pojille pääpiirteittäin, miten portfolio toimii ja päästimme heidät työ-

hön. Itse siirryimme vaivihkaa syrjään omien työpöytiemme ääreen, mutta kuiten-

kin niin, että olisimme tarvittaessa heidän käytettävissään. Aluksi pojat eivät pu-

kahtaneet tai kirjoittaneet juuri mitään, mutta vähitellen puhe ja näppäimistön

nakutus alkoivat kiihtyä. Ensin pojat juttelivat keskenään, mutta pikkuhiljaa he

rohkaistuivat kertomaan myös meille elämästään ja kyselemään kaikenlaista mm.

oman asunnon hankkimisesta, jatko-opinnoista ja armeijasta.

Lopulta tilanne oli sellainen, että pojat juttelivat, naureskelivat ja täyttivät port-

folioitaan niin innokkaasti, että me työntekijät aloimme jo hermostuneina muistu-

tella heitä siitä, että kello on kohta viisi, meillä molemmilla odottavat lapset ko-

tona ja heilläkin on ne syntymäpäivät alkamassa. Koska pojat innostuivat siinä

määrin mm. elämäntilannekartoituksen ja verkostokartan tekemisestä, sovimme,

että he voivat tulla uudestaan seuraavalla viikolla ja jatkaa siitä mihin jäivät.

Kun pojat viimein lähtivät, saatoimme vain naureskellen todeta, että nykynuorille

tietokone on selvästi kotoisampi ja turvallisempi vuorovaikutuksen ja yhdessä

olemisen väline kuin meille futikseen ja Kirkonrottaan tottuneille 70-luvun lapsille.

Vaikka portfolio soveltuu hyvin myös omatoimisesti käytettäväksi, projektin aikana

tehtiin siitä huolimatta periaatepäätös, jonka mukaan käyttäjätunnuksia ei jaettu kerral-

laan suurina, kontrolloimattomina määrinä, eikä mielellään suoraan nuorille. Nähtiin

nimittäin välttämättömäksi, että nuoren rinnalla kulkee joka tapauksessa osaava ja luo-


114

tettava aikuinen. Siksi tunnuksia jaettiin hankkeen aikana käytännössä vain työnteki-

jöiden kautta ja sellaisille nuorille, jotka olivat jo kiinnittyneinä johonkin palveluun.

Portfolioita arvostellaan neljänneksi siitä, että asioihin pureudutaan pinta- ja yksi-

puolisesti tai sitten niissä keskitytään liiaksi epäolennaisuuksiin (Niikko 2000). Myös

tämä kritiikki pitää osittain paikkansa digitaalisen portfolion kohdalla, sillä on selvää,

että nykyistä laaja-alaisemmat ja syvällisemmät kysymykset antaisivat monipuoli-

semmin tietoa nuoren tilanteesta. Voidaan kuitenkin todeta samoin kuin aikaisemmin,

että portfolion tehtävänä on auttaa nuorta hahmottamaan omaa elämäänsä ja tulevai-

suuttansa kokonaisvaltaisesti, ei niinkään yksittäisten elämänalueiden, saati ongelmien

kautta. Niiden syvälliseen ja analyyttiseen kartoittamiseen ja ratkaisemiseen kun on jo

saatavilla lukemattomia muita, yleensä tiettyyn teemaan profiloituneita palveluita ja

välineitä. Lisäksi on muistettava, että ulkopuolisten henkilöiden on vaikeaa, tarpeetonta

ja jopa vahingollista määritellä, mitkä asiat toisen ihmisen elämässä ovat olennaisia ja

mitkä epäolennaisia. Esimerkiksi se, että työntekijät kokevat nuoren työttömyyden tai

koulupudokkuuden ongelmaksi, ei välttämättä tarkoita sitä, että kyseinen asia haittaisi

nuorta itseään. Sen vuoksi digitaalinen portfolio tarjoaakin vain asiakkuudesta itsestään

kumpuavan ja rakentavan tavan tarkastella omaa elämää eri näkökulmista.

Vaikka portfolion katsottiin mukautuvan monenlaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin, erityi-

sen hyvin sen nähtiin istuvan

Nuorille, jotka ovat jokseenkin omatoimisia ja kiinnostuneita kehittämään elä-

määnsä (T19).

Pitkäkestoiseen asiakassuhteeseen, jossa nuorella on oma lähityöntekijä, jolla on

aikaa paneutua nuoren kanssa portfolioon ja käyttää sitä nuoren tukitoimien yh-

tenä välineenä. Ajankäytön mahdollisuus (+lähityöntekijä) nuoren kanssa on olen-

naista, koska paneutuminen asioihin ja niiden prosessointi portfoliota hyödyntäen

vievät aikaa. Hätäillen portfolion käyttö muuttuu helposti itsearvoksi, eikä niin saa

tapahtua. (T8.)

Nuorille, jotka vasta etsivät paikkaansa yhteiskunnassa ja tarvitsevat apua työn-

hakuun tai opiskelujen suhteen tai hankalissa perhetilanteissa [sillä se] havainnol-

listaa nuorelle itselleen hyvin, missä ollaan nyt ja mihin ollaan menossa. Parhaiten

erityisesti tilanteisiin, joissa vuorovaikutuksen aikaansaaminen ei onnistu keskus-

telemalla tai tilanteisiin, joissa luottamussuhteen rakentaminen on vasta alku-

vaiheessa tai luottamussuhteeseen on jostain syystä tullut katkos. Tutustuminen vie

aikansa ja uskoisin, että nuorille kaikki tilanteet, joissa ollaan vieraan aikuisen

kanssa kasvotusten, ovat aina aluksi hankalia. (T21.)

Vastauksista voi päätellä, että portfolion käyttäjien mielestä se taipuu monenlaiseen

käyttöön. Erityisesti sen katsotaan istuvan niille, joilla on monia ongelmia, mutta kui-

tenkin myös motivaatiota niiden ratkaisemiseen ja joiden kanssa on aikaa työskennellä

pitkäjänteisesti.


115

Vaikka portfolio mukautuu moniin tarpeisiin, työntekijät muistuttivat samalla, että ihan

kaikille se ei välttämättä sovi, ainakaan sellaisenaan. Erityisen tarkkana kannattaakin

olla esimerkiksi niiden kanssa,

joilla on esimerkiksi selkeä psyykkinen tai fyysinen rajoite (T21)

joilla on puutteelliset resurssit ylipäätään hahmottaa tai ymmärtää (T9) [tai] joilla

on suuria keskittymisvaikeuksia (T10)

jotka eivät ole kiinnostuneita tietokoneista (T19) [tai] jotka eivät halua oppia käyt-

tämään tietokonetta (T14)

joilla ei ole halua prosessoida asioita (T8).

Se, miten hyvin näihin rajoitteisiin ja haasteisiin onnistutaan vastaamaan, riippuu pit-

kälti tietysti työntekijän omasta motivaatiosta, näkemyksestä ja ohjauskyvyistä. Koska

hanketyötekijöiden kokemuksen mukaan portfolion käyttämisen suurimmat esteet liit-

tyvät nuoria ja heidän oletettuja rajoitteitansa enemmän työntekijöiden asenteisiin ja

vallitsevaan, betoniin valettuun työkulttuuriin, työntekijöitä rohkaistiin unohtamaan

ennakko-oletuksensa ja yksinkertaisesti kokeilemaan portfoliota erilaisten nuorten

kanssa. Vasta sen jälkeen he nimittäin pystyvät oikeasti sanomaan, kenelle portfolio

todella sopii ja kenelle ei. Kuvaava esimerkki tästä on tapaus, jossa erään erityisoppi-

laitoksen opettajat olivat aluksi täysin vakuuttuneita siitä, etteivät heidän nuorensa osaa

käyttää tarpeeksi hyvin tietokonetta. Pari opettajaa kuitenkin uskaltautui testaamaan

työvälinettä omien oppilaidensa kanssa, minkä seurauksena he huomasivat itsekin, että

”eihän niillä mitään ongelmia ollutkaan, vaan nehän oli kuin kalat vedessä!”

6.6.2 Digitaalinen portfolio uraauurtavana ja hyödyllisenä työvälineenä

Voidaan kysyä kriittisesti, mitä uutta annettavaa digitaalisella portfoliolla lopulta on

verrattuna jo käytössä oleviin työvälineisiin. Portfoliohan ei ole itsekään uusi keksintö,

sillä moni muukin on ennen YTKP-projektia rakennellut erilaisia tietokonepohjaisia,

elektronisia tai monimediaisia portfolioita (Kankaanranta & Linnakylä 1999, 5). Vaik-

ka portfolioon sisällytetyt työkalut saattavat olla jo entuudestaan tuttuja monille hyvin-

vointialan työntekijöille, digitaalisessa portfoliossa on kuitenkin aikaisemmasta poik-

keavaa ja jopa uraauurtavaa työvälineen

monipuolisuus ja kattavuus

digitaalisuus

asiakaslähtöisyys ja voimavarakeskeisyys.

Uutta luovaa on ensinnäkin se, että siihen on koottu monipuolisesti ja kattavasti yhteen

useita itsereflektointia ja voimaantumista tukevia työkaluja, joita yleensä käytetään toi-

sistaan irrallaan. Ehdottomana etuna onkin se, että portfolion avulla nuori saa kattavan

kuvan elämästään hyvine ja huonoine puolineen. Vaikka portfoliosta on kokonaisuute-


116

na rakennettu mahdollisimman laajasti elämän eri ulottuvuudet huomioon ottava työvä-

line, on muistettava, että sitä voi halutessaan käyttää myös suppeammin, vain tarvit-

tavin ja kuhunkin tilanteeseen soveltuvin osin. Yksi käyttäjä voi mm. tehdä vain elä-

mäntilannekartoituksen ja toinen keskittyä pohtimaan ympärillään olevaa verkostoa.

Toisaalta portfoliossa on uutta tietojen käsittely sähköisessä muodossa. Se puolestaan

helpottaa asioiden hahmottamista ja tietojen prosessimaista muokkaamista, tallenta-

mista, yhdistämistä, säilyttämistä ja löytämistä. Enää ei tarvitse etsiä paperille laadittua

verkostokarttaa työntekijän mapeista tai selvittää elämänhistoriaansa, harrastuksiansa

tai päihteidenkäyttöänsä erikseen jokaiselle kohdalle sattuvalle palveluntarjoajalle, sillä

tärkeimmät asiat ovat jo tallessa portfoliossa, jonne pääsee käytännössä miltä tahansa

koneelta. Portfoliota voidaankin verrata tässä mielessä perinteiseen kasvunkansioon tai

oppimispäiväkirjaan, joka on kuitenkin aina nuoren ulottuvilla hänen kulkiessaan pal-

velusta toiseen (Linnakylä ym. 1999, 4–5; Stenman 2005, 2). Itse asiassa vaikuttaa

siltä, että monet työkalut ovat ensimmäistä kertaa vapaasti käytettävissä suomenkielellä

ja sähköisessä muodossa. Eräs nuorista totesikin:

Aika mielenkiintoinen, kun aikaisemmin ei ole tällaiseen törmännyt ja aikas kätevä

(N6).

Kolmas ja inhimillisessä mielessä tärkein uutta luova ulottuvuus on portfolion asiakas-

lähtöisyys ja voimavarakeskeisyys: ihmisten todellisten tarpeiden pohjalta rakennetussa

ja niihin mukautuvassa portfoliossa nuori – ei siis perinteiseen tapaan työntekijä – ky-

syy itse itseltään, mistä hän on tulossa, missä hän on tällä hetkellä ja mihin suuntaan

elämänpolku näyttäisi johtavan. Kun syrjäytymisvaarassa oleva tai syrjäytynyt nuori

saadaan omaehtoisesti pohtimaan näitä kysymyksiä ja miettimään omaa elämäänsä

joko yksinään tai mieluusti jonkun aikuisen kanssa, on otettu melkoinen harppaus yh-

teiskuntaan kiinnittymisen ja oman paikan löytymisen suuntaan. Työntekijöiden mie-

lestä parasta onkin se, että portfolio ”selkeyttää sekä asiakkaalle itselleen että verkos-

tolle asiakkaan tilannetta” (T3). Työväline kun mahdollistaa sen, että

kaikki saavat työstää asioita omaan tahtiinsa, tieto tulee jaetuksi asiakkaan tahdon

mukaisesti verkossa, eikä hänen tarvitse kerrata kaikkea jokaisen toimijan kanssa

(T2).

tarvittaessa nuoren tilanteen näkee helposti myös verkostotapaamisissa ja lisäksi

eri yhteistyökumppanit näkevät omissa tapaamisissaan nuorten kanssa sen työn,

jota tämä on tehnyt muiden kanssa (T1).

Voi siis nähdä, että portfolion myönteiset vaikutukset ulottuvat ennen kaikkea

syrjäytymisvaarassa oleviin ja syrjäytyneisiin nuoriin

nuorten hyväksi työskenteleviin työntekijöihin ja sitä kautta koko syrjäytymi-

sen vastaisen työn pirstaleiseen kenttään

syrjäytymisen käsitteeseen, syrjäytymisen ilmiöön ja vallitseviin asenteisiin.


117

Oli heillä ongelmia tai ei, suurimpia hyötyjiä ovat nuoret. Portfolio nimittäin tarjoaa

heille pysäyttävän, mielekkään, luotettavan, omannäköisen, tulevaisuuteen suuntaavan

ja tavoitteellisen välineen oman elämän tarkastelulle, identiteetin työstämiselle (ks.

luku 2), ihmisenä kasvamiselle, tulevaisuuden rakentamiselle sekä viime kädessä osal-

listumiselle ja yhteiskuntaan integroitumiselle. Koska ekskluusion yhtenä konkreettise-

na syynä ja seurauksena on tietotekninen syrjäytyneisyys, digitaalinen portfolio tarjoaa

tarvittaessa myös matalakynnyksisen tavan hankkia tietoteknistä rohkeutta ja osaamis-

ta. Tämä on tärkeää, sillä nyky-yhteiskunnassa tällaista osaamista tarvitaan yhä enem-

män kirjastolainojen uusimisesta laskunmaksuun, koulujen yhteishakuun osallistumi-

sesta avointen työpaikkojen etsimiseen, työhakemusten lähettämisestä vaalikoneen

käyttämiseen ja tuotteiden tilaamisesta uudenlaisen yhteisöllisyyden rakentamiseen

sosiaalisen median kautta.

Toisaalta digitaalinen portfolio vaikuttaa myönteisesti nuorten kanssa työskenteleviin

työntekijöihin. Tämä tapahtuu siten, että portfolio luo entistä tukevampaa pohjaa asia-

kaslähtöiselle toimintakulttuurille, tarjoaa työntekijöille konkreettisen ja monipuolisen

työvälineen, valmistaa heitä tietoyhteiskunnan haasteisiin, uusien toimintatapoihin tu-

lemiseen ja virtuaaliolemisen muotoihin sekä tarjoaa tietysti uuden, reflektiivisen tavan

nykyistä systemaattisemman, tavoitehakuisemman ja intensiivisemmän yhteistyön te-

kemiselle nuorten ja muiden palveluntarjoajien kanssa.

Lisäksi portfolion käyttö vaikuttaa myönteisesti ympäröivään yhteisöön, kulttuuriin ja

niin ollen myös yksittäisiin ihmisiin. Tämä tapahtuu siten, että sen ansiosta syrjäyty-

misen ilmiö nostetaan avoimesti ja kiihkottomasti tarkasteltavaksi ja ratkaistavaksi.

Voi myös olla, että YTKP-projekti ja portfolio toimivat osaltaan jonkinlaisina tien-

raivaajina, kun nuorten syrjäytymisen vastaisen työn kentällä mietitään uudenlaisia

tulokulmia ja tapoja lähteä ratkaisemaan syrjäytymisen ongelmaa.

Vaikka hankkeen kohteina ja hyötyjinä olivat ennen kaikkea syrjäytymisvaarassa ole-

vat ja syrjäytyneet nuoret, yhteistyökumppaneilta saadun palautteen mukaan portfolios-

ta voi olla hyötyä myös monille muille. Se on nimittäin osoittautunut käytännön kokei-

luissa oivaksi pysähtymisen, pohtimisen, voimavarojen ja kipupisteiden arvioimisen,

kasvamisen ja tulevaisuuteen suuntautumisen välineeksi kenelle tahansa: tulevaisuutta

miettivälle koululaiselle, välivuotta pitävälle ylioppilaalle, itsenäiseen asumiseen siirty-

välle nuorelle, juuri eronneelle yksinhuoltajalle, takaisin työelämään hakeutuvalle pit-

käaikaistyöttömälle, alan vaihtoa pohtivalle aikuisopiskelijalle, pitkän työuran teh-

neelle tuoreelle eläkeläiselle tai leskeksi jääneelle ikääntyneelle. Portfolion nimittäin

huomattiin olevan kuin peili, jonka avulla ihminen voi iästä, elämäntilanteesta ja on-

gelmien luonteesta riippumatta tarkastella itseään eri suunnista, katsella taaksepäin

elettyä elämää ja jopa kurkata hieman tulevaisuuden nurkan taakse. Vaikka digitaali-

nen portfolio tai mikään muukaan yksittäinen menetelmä ei yksinään tee autuaaksi tai

pyyhi pois ongelmia, voidaan kuitenkin todeta, että se on joka tapauksessa saatujen ko-

kemusten mukaan todella käyttökelpoinen, omaa ajattelua ja elämäntilannetta jäsen-

tämään auttava työkalu mitä moninaisimmissa elämän kriisitilanteissa ja siirtymä-

vaiheissa.


118

7 UUSIA SUUNTIA ETSIMÄSSÄ

Hyvinvointivaltion näivettyminen pala palalta ja feodaaliyhteiskuntaa muistuttavaa

paremminvointivaltiota kohti hivuttautuminen on tarkoittanut tilastojen ja arkirealiteet-

tien valossa sitä, että valikoitu osa kansasta voi entistä paksummin, suuri enemmistö

maksaa vöitään ja hampaitaan kiristellen lystin ja pahnanpohjimmaiset joutuvat tyyty-

mään armopaloihin. Tämä polarisaatiokehitys on näkynyt luonnollisesti myös nuorten

kohdalla esimerkiksi köyhyytenä, työttömyytenä, koulupudokkuutena ja ylipäätään

syrjäytymisenä. Onneksi kuitenkin lukuisat julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin

toimijat tekevät hartiavoimin töitä syrjäytymisvaarassa olevien ja jo syrjäytymään

päästettyjen nuorten hyväksi.

Vaikka jokainen palveluntuottaja vastaa omasta leiviskästään suurella sydämellä ja

ammattitaidolla, palvelukokonaisuuden ja nimenomaan autettavien nuorten kannalta

ongelmana on kuitenkin se, että olemassa olevat palvelut ovat monissa tapauksissa

korjaavia, toisistaan irrallisia ja yksittäiseen ongelmaan, kuten työttömyyteen, päihtei-

den väärinkäyttöön tai mielenterveysongelmiin, yksipuolisesti keskittyviä – mistä kuu-

luu kiitos mm. ammattien professionalisoitumiselle ja yhteiskunnan byrokratisoitumi-

selle. Toisaalta epäkohtana on se, että nuori jää näissä auttamis-, kelvollistamis- ja jopa

tilastojensiivoamistoimenpiteissä liian usein vain passiiviseksi vastaanottajaksi, oman

elämän statistiksi.

Vuoden 2006 keväällä käynnistyneen YTKP-projektin tarkoituksena oli tuoda omalta

osaltaan parannusta näihin kahteen ongelmaan. Hankkeen tavoitteena kun oli aluksi,

vuosina 2006–2008, ensinnäkin kehittää hyvinvointialan eri palveluntarjoajien keski-

näistä yhteistyötä Hämeenlinnan alueella ja toisaalta rakentaa uudenlainen, syrjäyty-

misvaarassa oleville ja syrjäytyneille nuorille suunnattu työväline, digitaalinen port-

folio. Projektin edellisestä raportista (Isotalo & Ringman 2008) ilmenee, että toimijoi-

den välinen yhteistyö parantui lupaavasti esimerkiksi YTKP-projektin, Hämeenlinnan

Setlementin Osuma-hankkeen ja kolmannen sektorin paikallisista työntekijöistä koos-

tuvan vaikuttamisryhmän toiminnan myötä (Laurikainen 2009). Siitä huolimatta poik-

kisektorisen yhteistyön kehittämisestä päätettiin luopua hankkeen tavoitteena, sillä sa-

manaikainen kuntauudistus, taloudellinen notkahdus sekä elämänkaari- ja tilaaja–tuot-

taja-mallia kohti hapuilu löivät pahasti kapuloita hyvin alkaneen muutoksen rattaisiin.

Sen sijaan vuosina 2006–2008 ideoitu ja rakennettu digitaalinen portfolio sai todella

innostuneen vastaanoton sekä Hämeenlinnan seudulla ja Kanta-Hämeessä että nimen-

omaan valtakunnallisesti. Portfolio kun oli paitsi konkreettisena työvälineenä, myös

perinteiset toiminta- ja ajattelutavat ylösalaisin kääntävänä ajatusrakennelmana jotain

sellaista, mille oli ollut jo pitkään tilausta syrjäytymisen vastaisen työn kentällä.

Vaikka projektin rahoitus loppui alun alkaen jo vuonna 2008, portfolion kehittämisen

tukemista kuitenkin jatkettiin ensin kahdella ja sitten vielä yhdellä vuodella, sillä

RAY:ssä nähtiin, että tällaiset työvälineet ja varsinkin niiden mukanaan tuomat ajat-

telutapojen muutokset tarjoavat uusia ja kipeästi kaivattuja tuulahduksia perinteisten


119

työntekijävetoisten ja nykyteknologian tarjoamia mahdollisuuksia karsastaneiden toi-

mintamallien rinnalle. Hyvinvointialan rakenteissa yhä edelleen salakavalasti piileksivä

ajattelutapa, jonka mukaan asiakas on lähtökohtaisesti aina väärässä, ei vain ole enää

tätä päivää. YTKP-projektin jatkohankkeen, joka toteutettiin vuosina 2009–2011,

tavoitteena olikin hyväksi ja toimivaksi havaitun työvälineen, digitaalisen portfolion







Tästä raportista, jossa on keskitytty pääasiassa vuosiin 2009–2011, on tullut ilmi, että

nämä tavoitteet myös saavutettiin projektin aikana: Portfoliosta nimittäin muovautui

käyttäjiltä kerätyn palautteen ja eri päivitysten ansiosta moni- ja helppokäyttöinen, toi-

miva ja konkreettinen työväline. Portfolio sai laajaa valtakunnallista tunnettuutta, sillä

sitä esiteltiin 181 tilaisuudessa 1.545 nuorelle ja työntekijälle. Lisäksi esittelyihin osal-

listuneet kertoivat asiasta ystävilleen, työtovereilleen ja asiakkailleen. Samalla port-

folion käyttäjätunnuksia jaettiin 1.748 kappaletta, joista 1.201 oli asiakas- ja 547 työn-

tekijätunnuksia. Tavoitteisiin päästiin myös siinä mielessä, että portfoliota testattiin ja

otettiin käyttöön yli 200 hyvinvointialan palveluntarjoajan toiminnassa ympäri maata.

Raportissa on kuvailtu ja arvioitu asetettujen tavoitteiden pohjalta yksityiskohtaisesti

portfolion rakentamista, siihen sisältyviä työkaluja, työvälineen markkinointia ja juur-

ruttamista sekä tietysti portfolion käyttöä syrjäytymisen vastaisen työn kentällä. On

kuitenkin tärkeää, että lopuksi noustaan vielä yksittäisten tavoitteiden yläpuolelle ja

tarkastellaan kriittisesti myös

projektin tavoitteita laajemmissa asiayhteyksissään

projektin arvioinnin taustalla ollutta tutkimustyötä

projektin ja portfolion laajempia vaikutuksia

projektin ja portfolion tulevaisuutta, huomispäivän suuntia.

YTKP-projektin tavoitteet nousivat alun alkaen kentän todellisista tarpeista: ensinnäkin

syrjäytymisen vastaista työtä pitäisi organisoida ja järkiperäistää kovalla kädellä ja

toisaalta kentällä on tilausta nykyteknologiaa arkisesti hyödyntäville, asiakkaille itsel-

leen suunnatuille työvälineille. Vaikka poikkisektorisen yhteistyön kehittäminen jätet-

tiin olosuhteiden vuoksi vähemmälle painotukselle vuosina 2009–2011, se ei suinkaan

tarkoita sitä, ettei syrjäytymisen vastaisen työn perinpohjainen ruoppaaminen ja uudis-

taminen olisi enemmän kuin tarpeen tälläkin hetkellä niin Hämeenlinnassa kuin muu-

alla. Päinvastoin se on suorastaan välttämätöntä, kun otetaan huomioon, miten valta-

vasti upeaa työtä nuorten hyväksi tehdään ja miten vähän sillä lopulta saadaan aikai-

seksi. Riittää, kun katsoo ympärilleen ja toteaa, että samat asiakkaat ovat kiinnittyneinä

samoihin palveluihin vuodesta ja jopa sukupolvesta toiseen. Vaikka se on helpommin

sanottu kuin tehty, auttajien pitäisi keskittää huomio omista rakenteista asiakkaiden tar-


120

peisiin, ottaa laput pois silmiltä, siirtää katse menneisyydestä ja ongelmista tulevaisuu-

teen ja voimavaroihin, ryhtyä tekemään todenteolla yhteistyötä ja pitää mielessä seu-

raava sanonta:

Anna miehelle kala, niin ruokit hänet päiväksi. Opeta hänet kalastamaan, niin ruo-

kit hänet loppuelämäksi.

Projektin kahdesta alkuperäisestä tavoitteesta jälkimmäiseen, digitaalisen portfolion

kehittämiseen ja juurruttamiseen, paneuduttiin vuosina 2009–2011 intensiivisesti. Jat-

kohankkeelle asetetut tavoitteet onnistuttiin saavuttamaan odotusten mukaisesti, mutta

koska syrjäytymisen vastaisen työn kenttä on laaja ja Suomi vielä laajempi, paljon jäi

yhä tekemättä. Sen vuoksi portfolion kehittämistä, arviointia ja juurruttamista jatketaan

myös tulevina vuosina OEN-projektin myötä. Koska tavoitteet ovat eläneet olosuhtei-

den mukaan jo vuosien ajan, on selvää, että myös OEN-projektin tavoitteet tulevat to-

dennäköisesti muuttumaan tai ainakin tarkentumaan aikaa myöten.

Tavoitteet ja nimenomaan itse työväline muovautuivat pitkälti sen perusteella, millaista

palautetta nuorilta ja työntekijöiltä saatiin hankkeen aikana. Jos YTKP-projektin ai-

kaista aineistonkeruuta ja -käsittelyä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, voidaan sanoa,

että erityisen hyvin onnistuttiin siinä, että käyttäjien todelliset näkemykset ja kokemuk-

set, myös kielteiset sellaiset, saatiin monipuolisesti ja luotettavasti näkyviin nimen-

omaan triangulaation ansiosta: 1) aineistoa hankittiin eri lähteistä, 2) sitä kerättiin ja

käsiteltiin eri aikoina ja erilaisilla menetelmillä, 3) tutkijoita ja tulkitsijoita oli useita ja

4) asioita myös lähestyttiin erilaisista viitekehyksistä käsin (ks. luku 5). Sitä, mitä miel-

tä nuoret ja työntekijät sitten olivat portfoliosta ja mihin suuntaan sitä kehitettiin, on

käsitelty yksityiskohtaisesti jo luvussa 6. Vaikka arvioinnin taustalla ollut tutkimustyö

oli monipuolista ja tieteellisessä mielessä uskottavaa, parantamisen varaa on aina. Jos

vain aikaresursseja olisi ollut enemmän ja kyseessä olisi ollut nimenomaan tutkimus-

eikä niinkään käytännönläheinen kehittämishanke, luotettavuutta olisi voitu parantaa

nykyistä laajemmalla ja monipuolisemmalla aineistolla sekä syvällisemmillä ja katta-

vammilla laadullisilla tutkimuksilla. Myös erilaisilla käyttö- ja varsinkin pitkittäis-

tutkimuksilla olisi voitu tuoda lisää uskottavuutta ja syvyyttä työvälineen ja koko hank-

keen arviointiin.

Luvussa 6 tarkasteltiin projektin ja portfolion vaikuttavuutta nimenomaan markkinoin-

tia ja käyttöä koskevien tilastojen sekä käyttäjäkokemusten avulla. Kuten ilmeni, vai-

kuttavuutta pyrittiin edistämään ennakkoluulottomalla verkostoitumisella ja jatkuvalla

markkinoinnilla, panostamalla www-sivuihin, kirjoittamalla artikkeleita ja raportteja,

esittelemällä työvälinettä ja hanketta aktiivisesti sekä jakamalla käyttäjätunnuksia. Tä-

män lisäksi on tärkeä pohtia myös hankkeen ja työvälineen laajempia vaikutuksia syr-

jäytymisen vastaisen työn kentällä. Ensinnäkin voidaan sanoa, että projektista hyötyi-

vät nimenomaan ne 1.201 nuorta, jotka käyttivät portfoliota, sillä se tarjosi heille mie-

lekkään, luotettavan, pysäyttävän, omannäköisen, tarpeisiin mukautuvan, tulevaisuu-

teen suuntaavan ja tavoitteellisen välineen identiteetin työstämiselle, oman elämän tar-

kastelulle, ihmisenä kasvamiselle ja yhteiskuntaan integroitumiselle. Koska syrjäyty-

misen yhtenä muotona on tietotekninen syrjäytyneisyys ja osaamattomuus, portfolio


121

tarjosi varsinkin tällaisille nuorille myös helpon ja matalakynnyksisen tavan hankkia

tietoteknistä rohkeutta ja osaamista.

On kuitenkin selvää, ettei yksikään työväline tai -menetelmä voi korvata ihmistyötä,

saati ratkaista ihmisyydestä ja yhteiskunnallisista rakenteista kumpuavia ongelmia het-

kessä heidän puolestaan. Sen vuoksi portfoliota käyttävien nuorten oli hyvä olla jo

valmiiksi kiinnittyneenä johonkin palveluun, sillä sen piirissä hän pystyi omien val-

miuksiensa, voimiensa ja tarpeidensa mukaan työstämään portfoliota joko omatoimi-

sesti tai sitten työntekijän tuella. Tärkeintä oli joka tapauksessa se, että nuorta ei jätetty

missään vaiheessa yksin ongelmiensa kanssa, ilman mahdollisuutta kääntyä luotettavan

ja osaavan aikuisen puoleen. Portfolio ei siis ollut, eikä tule olemaan itseisarvo, vaan

nimenomaan auttamisen apuväline, joka tuo toimintaan struktuuria ja professionaa-

lista sisältöä sekä tarjoaa vaihtoehtoisia tapoja työstää omaa elämää. Luvussa 6 oli

useita esimerkkejä siitä, miten hyvinvointialalla tarvitaan kipeästi muitakin puheeksi

ottamisen tapoja kuin perinteinen puhuminen.

Vaikuttavuus ilmeni myös siten, että nuorten tukena olevilla työntekijöillä oli käytös-

sään työväline, jonka avulla he pystyivät

edistämään nuorten kasvua ja vahvistamaan heidän elämänhallintansa tunnetta

tavoittamaan ja kohtaamaan paremmin nuoret, jotka ovat siirtyneet perintei-

sistä vuorovaikutusverkostoista sähköisiin

saamaan monipuolista ja nuorten itsensä konstruoimaa, dekonstruoimaa ja re-

konstruoimaa sosiokulttuurista todellisuutta vastaavaa tietoa nuorista

päivittämään omaa osaamistaan, kartuttamaan työvälinevalikoimaansa ja saa-

maan uusia näkökulmia asiakaslähtöisen työn tekemiseen

saamaan tietoa muista nuorten hyväksi työskentelevistä toimijoista ja sitä kaut-

ta vahvistamaan heidän kanssaan tehtävää, palvelujärjestelmän ja nuorten hy-

väksi koituvaa yhteistyötä.

Digitaalinen portfolio vaikuttikin työntekijöihin siten, että se

herätteli ja loi pohjaa asiakaslähtöiselle toimintakulttuurille

tarjosi heille kouriintuntuvan ja monipuolisen työvälineen

valmisti heitä tietoyhteiskunnan tuleviin haasteisiin, virtuaaliolemisen tapoihin

ja uusien työvälineiden tulemiseen

tarjosi heille uuden, reflektiivisen tavan intensiivisen, systemaattisen ja tavoite-

hakuisen yhteistyön tekemiselle muiden työntekijöiden kanssa.

Lisäksi portfolioon sisältyvä pienimuotoinen asiakashallinnan työkalu tilastointimah-

dollisuuksineen tarjosi etenkin pienille ja heikosti resursoiduille toimijoille ilmaisen,

perinteistä ruutuvihkoa luotettavamman ja monipuolisemman tavan oman työn tekemi-

seen. Se, että nuorelle tarjotaan omia työkaluja, ei nimittäin poista sitä, että useimmat

työntekijät ja organisaatiot tarvitsevat edelleen omaa työntekoaan tukevia työkaluja,

jotka auttavat esimerkiksi asiakkuuksien hallinnoinnissa ja tilastoinnissa.


122

Projekti ja portfolion käyttö vaikuttivat myönteisesti myös ympäröivään yhteisöön ja

kulttuuriin ja niin ollen myös yksittäisiin ihmisiin ja heidän asenteisiinsa. Tämä tapah-

tui siten, että niiden ansiosta syrjäytymisen ilmiö oli mahdollista nostaa avoimesti, rea-

listisesti ja kiihkottomasti tarkasteltavaksi ja ratkaistavaksi.

Vaikka projektin pääasiallisina kohteina ja hyötyjinä olivat syrjäytymisvaarassa olevat

ja syrjäytyneet nuoret sekä heidän tukenaan olevat työntekijät, portfoliosta oli hyötyä

laajemmallekin kohderyhmälle. Tämä yksilöä osallistava ja aktivoiva työväline osoit-

tautui nimittäin käytännön kokeiluissa oivaksi pysähtymisen, itsereflektoinnin, voima-

varojen ja kipupisteiden arvioimisen, kasvamisen ja tulevaisuuteen suuntautumisen

välineeksi kenelle tahansa ihmiselle: tulevaisuutta aprikoivalle koululaiselle, välivuotta

viettävälle ylioppilaalle, itsenäiseen asumiseen siirtyvälle nuorelle, vankilasta vapautu-

valle äidille, juuri eronneelle isälle, takaisin työelämään siirtyvälle pitkäaikaistyöt-

tömälle, alan vaihtoa miettivälle aikuisopiskelijalle, pitkän työuran tehneelle eläköity-

jälle tai leskeksi jääneelle ikääntyneelle. Voidaankin sanoa, että portfolio oli omaa

ajattelua ja elämäntilannetta jäsentämään auttava työkalu mitä erilaisimmissa elämän

nivelvaiheissa, kriisitilanteissa ja kasvunpaikoissa. Koska näiden erilaisten ihmisten

kokemukset portfoliosta olivat lupaavia, sen käyttöönottoon, kehittämiseen ja juurrut-

tamiseen aiotaan panostaa myös jatkossa, OEN-projektin aikana. Satsaaminen port-

folioon on tärkeää myös siksi, että ilman tällaisia kehittämishankkeita ja välineitä kuilu

nuorten todellisen elämismaailman, teknologian tarjoamien mahdollisuuksien ja hyvin-

vointialan arkikäytänteiden välillä kasvaa muuten entistä vaikeammin ylitettäväksi.

Vaikka YTKP-projekti loppui, työskentely nuorten hyväksi jatkuu: portfolion kehittä-

minen ja juurruttaminen jatkuvat OEN-projektin myötä, NäytönPaikka ry on valmiina

tarttumaan uusiin haasteisiin (ks. Kouhia ym. 2009) ja syrjäytymisen vastainen työkin

hakee hitaasti, mutta varmasti uusia, entistä asiakaslähtöisempiä ja moniammatilli-

sempia uomia. Sitä, miten hyvin nämä seikat tulevat etenemään ja kohtaamaan toisen-

sa, tultaneen pohtimaan hankkeen seuraavassa raportissa muutaman vuoden kuluttua.

Tätä odotellessa on vain tartuttava rivakasti työhön ja lohduttauduttava sillä, mitä

Buddha on sanonut: ”Onneen ei ole tietä, onni on tie itse”.


123

LÄHTEET

Ahonen, S. 1994. Fenomenografinen tutkimus. Teoksessa L. Syrjälä, S. Ahonen, E.

Syrjäläinen & S. Saari. Laadullisen tutkimuksen työtapoja. Helsinki: Kirjayhtymä,

113–160.

Ailasmaa, R. 2011. Sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstö 2008. Tilastoraportti

13/2011. Helsinki: THL.

Ala-Nikkola, M. & Valokivi, H. 1997. Yksilökohtainen palveluohjaus käytäntönä.

Loppuraportti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja yksilökohtaista

palveluohjausta (case management) koskeneesta tutkimuksesta Hämeenkyrössä ja

Tampereella. Raportteja 215. Helsinki: Stakes.

Alatupa, S. (toim.) 2007. Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma – löytyykö

huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta? Raportteja 75. Helsinki: Sitra.

Antila-Andersson, H. 2010. Kaikki eivät halua normielämää. Hämeen Sanomat

17.10.2010, Sunnuntai, 14.

Awouters, V., Bongaerts, K. & Schrooten, J. 2007. e-Portfolios as an instrument for

assessment and a technigue for learning. Teoksessa M. Kankaanranta, A. Grant &

P. Linnakylä (toim.) e-Portfolio. Adding value to lifelong learning. Jyväskylä:

Institute for Educational Research, 83–103.

Blomfelt, T. 2010. ”Jos ei sit järjestykään mitään”. Asiakkaiden näkemyksiä Syväpuro-

yhteisön toiminnan päättymisestä. Opinnäytetyö. Hämeenlinna: Hamk.

Cohen, L., Manion, L. & Morrison, K. 2011. Research Methods in Education. 7. pai-

nos. Abingdon, VA: Routledge.

Ek, E., Saari, E., Viinamäki, L., Soivio, U. & Järvelin, M.-R. 2004. Nuorten aikuisten

työelämästä syrjäytyminen ja sosiaaliturvan käyttö. Sosiaali- ja terveysturvan tutki-

muksia 76. Helsinki: Kela.

Eriksson, E. & Arnkil, T. 2005. Huoli puheeksi. Opas varhaisista dialogeista. Oppaita

60. Helsinki: Stakes.

Eräsaari, R. 2005. Inkluusio, ekskluusio ja integraatio sosiaalipolitiikassa. Kiistakysy-

mysten kartoitusta. Janus 13 (3), 252–267.

Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vasta-

paino.

Fjällström, E. & Tuusa, E. 2005. ”Ettei mee taas sukellusvene pohjaan”. Asiakkaiden

kokemuksia NäytönPaikka ry:n epävirallisesta velkaneuvonnasta ja palvelujärjes-

telmästä. Opinnäytetyö. Hämeenlinna: Hamk.

Gall, M. D., Borg, W. R. & Gall, J. P. 1996. Educational research. An introduction. 6.

painos. New York, NY: Longman.

Gans, H. J. 1972. The positive funktions of poverty. American Journal of Sociology 78

(2), 275–289.

Goffman, E. 1961/1997. Minuuden riistäjät. Tutkielma totaalisista laitoksista. Suom.

A. Tarkka & R. Suominen. 2. painos. Helsinki: Mielenterveyden keskusliitto.

Granfelt, R. 2004. Hetkeksi jaetut maailmat? Kokemuksia vankilasta ja tuetun asumi-

sen yhteisöstä. Janus 12 (2), 134–154.


124

Halleröd, B. & Heikkilä, M. 1999. Poverty and social exclusion in the nordic countries.

Teoksessa M. Kautto, M. Heikkilä, B. Hvinden, S. Marklund & N. Ploug (toim.)

Nordic social policy. Changing welfare states. London: Routledge, 185–214.

Hankala, M. 1999. Verkkoportfolioiden visuaalisuuden tarkastelua. Teoksessa P.

Linnakylä, M. Kankaanranta & J. Bopry (toim.) Portfolioita verkossa – Portfolios

on the web. Jyväskylä: Koulutuksen tutkimuslaitos, 54–76.

Harrikari, T. 2008. Riskillä merkityt. Lapset ja nuoret huolen ja puuttumisen politii-

kassa. Julkaisuja 87. Helsinki: Nuorisotutkimusseura / Nuorisotutkimusverkosto.

Heikkilä, M. 2000. Syrjäytymisen tutkimus 1990-luvulla. Teoksessa M. Heikkilä & J.

Karjalainen (toim.) Köyhyys ja hyvinvointivaltion murros. Helsinki: Gaudeamus,

167–181.

Heikkilä, T. 2004. Tilastollinen tutkimus. 5. uudistettu painos. Helsinki: Edita.

Helminen, P., Hämäläinen, M. & Mäkinen, S. 2010. Redefining user perception – A

method for fully capturing the user perspective of a product concept. Proceeding of

the ASME 2010 international design engineering, technical conferences and

computers and information in engineerin conference DETC2010. 15–18.8.2010,

Montreal, Quebec.

Helne, T. 2000. Toiseudesta yhteisyyteen? Kysymyksiä syrjäytymiskeskustelun oletuk-

sista. Teoksessa M. Heikkilä & J. Karjalainen (toim.) Köyhyys ja hyvinvointi-

valtion murros. Helsinki: Gaudeamus, 182–200.

Helne, T. 2002a. Sisällä, reunalla, ulkona? Kohti relationaalista syrjäytymisen tarkaste-

lua. Teoksessa K. Juhila, H. Forsberg & I. Roivainen (toim.) Marginaalit ja

sosiaalityö. SoPhi 65. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 20–43.

Helne, T. 2002b. Syrjäytymisen yhteiskunta. Tutkimuksia 123. Helsinki: Stakes.

Hemming, M. 2006. Syrjäytyneet ja syrjäytyvät miehet ja lapset. Yhteiskuntapolitiikka

71(6), 661–662.

Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 2008. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käy-

täntö. Helsinki: Gaudeamus.

Hoikkala, T. 1993. Katoaako kasvatus, himmeneekö aikuisuus? Aikuistumisen puhe ja

kulttuurimallit. Jyväskylä: Gaudeamus.

Huhtanen, K. 1999. Kunnan omat voimavarat syrjäytymisen ehkäisemisessä. Teokses-

sa M. Kuorelahti & R. Viitanen (toim.) Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhai-

luun. Nuorten syrjäytymisen riskit ja selviytymiskeinot. NUORAn julkaisuja 14.

Helsinki: OPM, Nuorisoasiain neuvottelukunta, 241–250.

Huolman, L. & Takala, S. 2008. ”Ei se oo koskaan niinku turhaa työskennellä itsensä

kanssa.” Digitaalisen portfolion merkitys Harvialan koulukodin jälkihuollossa.

Opinnäytetyö. Hämeenlinna: Hamk.

Huttunen, M., Ilonen, M., Karttunen, K., Korppinen, S., Koste, A., Maude, S., Salo-

vaara, R. & Wenzell, C. (toim.) 2008. Nuorista Suomessa 2008–2009. Helsinki:

Allianssi. Saatavilla www-muodossa <URL: http://www.alli.fi/binary/file/-/id/665

/fid/831/>. Viitattu 20.6.2011.

Huuhtanen, H. 2008. Kun pihalta on pakko tulla kotiin. Lasten hyvinvoinnista huoleh-

timinen on kääntynyt riskien ehkäisemiseksi. Hämeen Sanomat 10.10.2008, Koti-

maa, 10.

Hägglund, T.-B. 1985. Psyyken synty ja kehitys. Teoksessa T.-B. Hägglund (toim.)

Nuoruusiän psykiatria. Jyväskylä: Tammi, 13–22.


125

Häggman, E. 2007. Polarisaatio-muistio. 95 000 nuorta koulutuksen ja työelämän

ulkopuolella 2004. Länsi-Suomen lääninhallitus.

Häggman, E. & Walldén, J. 2007. Nuoret ja ulkopuolisuus. Teoksessa T. Tarvainen, V.

Pietiläinen & T. Kuure (toim.) Nuoret eivät odota. Palvelurakenteen muutos nyt.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:61. Helsinki: STM, 27–35.

Häkkinen, K. 1996. Fenomenografisen tutkimuksen juuria etsimässä. Teoreettinen kat-

saus fenomenografisen tutkimuksen lähtökohtiin. Opetuksen perusteita ja käytän-

teitä 21. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos.

Hämäläinen, J. 1999. Johdatus sosiaalipedagogiikkaan. Opetusjulkaisuja 1/1999.

Kuopio: Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus.

Hämäläinen, J. & Kurki, L. 1997. Sosiaalipedagogiikka. Helsinki: WSOY.

Hänninen, S. 2007. Johdanto. Teoksessa S. Hänninen, J. Karjalainen & K.-M. Lehtelä

(toim.) Pääsy kielletty! Poiskäännyttämisen politiikka ja sosiaaliturva. Helsinki:

Stakes, 5–19.

Härkönen, P. 1999. Portfolio-käsikirja. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden ammatil-

linen kasvu. Helsinki: Samok.

Ikonen, A.-L., Karilainen, K., Laaksonen, H., Salmivaara, J. & Uusitalo, E. 2008.

Yhteistoiminnallisen kehittämisen paikka. Toimintatutkimuksellinen projektityö.

Hämeenlinna: Hamk.

Ilonen, M. 2012. Kun puhe ei riitä. Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 18.1.2012, 16.

Isotalo, P. 2006. Lehtori Janssonin kiusaus. Fenomenografinen näkökulma opettajien

käsityksiin opettajien välisen työpaikkakiusaamisen syistä, seurauksista ja ennalta-

ehkäisystä. Turun yliopisto. Annales Universitatis Turkuensis. Scripta Lingua Fen-

nica Edita C 243.

Isotalo, P. 2010. Koulu syrjäytymisen keskellä. Soolibooli 4/2010, 8–11.

Isotalo, P. 2011a. Nuoruuden monet kasvot. Näkemyksiä nuoruudesta. Soolibooli

2/2011, 10–12.

Isotalo, P. 2011b. Syrjäytyneet keskellämme. Hämeen Sanomat 1.5.2011, Sunnuntai,

16.

Isotalo, P. & Ringman, M. 2008. Eteenpäin. Syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa

olevien nuorten tukeminen Hämeenlinnan seudulla poikkisektorisen yhteistyön ja

digitaalisen portfolion avulla. Hämeenlinna: NäytönPaikka. Saatavilla myös www-

muodossa: <URL: http://www.naytonpaikka.fi/Eteenpain.pdf>. Viitattu 9.1.2012.

Jaskari, H. 2007. Suomalainen köyhyys – oma syy vai yhteiskunnan vika. Teoksessa S.

Hintikka-Varis (toim.) Sisällä vai ulkona – kohti perustuloa? Helsinki: Kansallinen

Sivistysliitto, 73–121.

Javanainen, J., Mäkinen, T., Ristolainen, E. & Vuorio, H.-K. 2007. Digitaalinen port-

folio päihdekuntoutujille. Toimintatutkimuksellinen projektityö. Hämeenlinna:

Hamk.

Joukamaa, M., Aarnio, J., von Gruenewaldt, V., Hakamäki, S., Hypén, K., Lauerma,

H., Lintonen, T., Mattila, A., Tyni, S., Vartiainen, H., Viitanen, P. & Wuolijoki, T.

2010. Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve. Rikosseuraa-

muslaitoksen julkaisuja 1/2010. Tampere: Tampereen yliopisto ja Rikosseuraamus-

laitos.


126

Joutulainen, M. & Ruokanen, P. 2008. Nuorten elämää yhteiskunnan reunalla. Kou-

lusta ja työelämästä syrjäytymisen tarkastelua. Opinnäytetyö. Kemi: Kemi-Tornion

amk.

Järvinen, A. & Karttunen, P. 1997. Fenomenografia – käsitysten kirjon kuvaaja. Teok-

sessa M. Paunonen & K. Vehviläinen-Julkunen (toim.) Hoitotieteen tutkimus-

metodiikka. Juva: WSOY, 164–173.

Järvinen, P. 2011. Salasanat joutavat mennä. Saatavilla www-muodossa: <URL:

http://petterijarvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88461-salasanat-joutavat-menna>.

Viitattu 14.11.2011.

Järvinen, P. & Järvinen, A. 2004. Tutkimustyön metodeista. Uudistettu painos.

Tampere: Opinpajan kirja.

Järvinen, T. & Jahnukainen, M. 2001. Kuka meistä onkaan syrjäytynyt? Marginalisaa-

tion ja syrjäytymisen käsitteellistä tarkastelua. Teoksessa M. Suutari (toim.) Vallat-

tomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Jul-

kaisuja 20. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, 125–151.

Kaakinen, J. 2009. Yhteiskunta on halkeamassa kahtia. Hämeen Sanomat 21.2.2009,

Kotimaa, 2.

Kainulainen, S. 2006. Huono-osaisuuden kasautuminen ja pitkittyminen Suomessa

1970–2000. Yhteiskuntapolitiikka 71 (4), 373–386.

Kajanoja, J. 2000. Syrjäytymisen hinta. Teoksessa M. Heikkilä & J. Karjalainen (toim.)

Köyhyys ja hyvinvointivaltion murros. Helsinki: Gaudeamus, 233–247.

Kankaanranta, M. & Linnakylä, P. 1999. Verkkoportfolioita kokemassa. Teoksessa P.

Linnakylä, M. Kankaanranta & J. Bopry (toim.) Portfolioita verkossa – Portfolios

on the web. Jyväskylä: Koulutuksen tutkimuslaitos, 2–13.

Karisto, A. 1986. Sosiaaliset ongelmat ja sosiaalityö. Teoksessa A. Karisto & T. Purola

(toim.) Sosiaalityön kehittäminen: taustoja, reunaehtoja, näkökulmia. Oppimate-

riaaleja 1. Helsingin yliopiston Lahden koulutus- ja tutkimuskeskus, 21–41.

Karisto, A., Takala, P. & Haapola, I. 2003. Matkalla nykyaikaan. Elintason, elämän-

tavan ja sosiaalipolitiikan muutos Suomessa. 3. painos. Porvoo: WSOY.

Karjalainen, V. 1996. Verkoston lupaus. Tutkimus aikuisasiakkaan palveluverkoston

rakentumisesta. Tutkimuksia 68. Helsinki: Stakes.

Kaukonen, R. 2007. Tilastoista syrjäytyneitä nuoria on noin 14.000. Tieto&Trendit

7/2007. URL: <http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_002.html>. Vii-

tattu 5.7.2011.

Kemppinen, P. 1997. Nuori minänsä vankina. II osa: poikkeava käyttäytyminen, tunne-

elämän häiriöt, katuelämä, syrjäytyminen, terapiayhteiskunta. Vantaa: Kannustus-

valmennus.

Kettunen, T., Ihalainen, J. & Heikkinen, H. 2001. Monimuotoinen sosiaaliturva. 3.

uudistettu painos. Helsinki: WSOY.

Kivipelto, M. 2008. Osallistava ja valtaistava arviointi. Johdatus periaatteisiin ja

käytäntöihin. Stakesin työpapereita 17/2008. Helsinki: Stakes.

Koivisto, J. 2007. Kuinka paljon asiakkaan sana painaa? Bikva-menetelmän relationaa-

linen arviointi. Stakesin raportteja 21. Helsinki: Stakes. Saatavilla www-muodossa:

<URL: http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/raportit/R21-2007-VERKKO.pdf>.

Viitattu 31.1.2012.


127

Kokko, K. 1999. Lapsuuden aggressiivisuus ja aikuisiän pitkäaikaistyöttömyys – riski-

tekijät ja suojaavat vaikutukset. Teoksessa M. Kuorelahti & R. Viitanen (toim.)

Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhailuun – nuorten syrjäytymisen riskit ja

selviytymiskeinot. NUORAn julkaisija 14. Helsinki: OPM, Nuorisoasiain

neuvottelukunta, 31–35.

Kortteinen, M. & Tuomikoski, H. 1998. Työtön. Tutkimus pitkäaikaistyöttömien

selviytymisestä. Helsinki: Tammi.

Kotler, P. & Armstrong, G. 2010. Principles of marketing: Global edition. 13. painos.

Upper Saddle River, NJ: Pearson Prentice Hall.

Kotro, A. & Sepponen, H. T. (toim.) 2007. Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi.

Kouhia, K., Mäntylä, M., Pälä, K. & Röntynen, S. 2009. NäytönPaikkaa etsimässä.

NäytönPaikka ry:n tehtävä yhteistyökumppaneiden verkostossa nyt ja tulevaisuu-

dessa. Toimintatutkimuksellinen projektityö. Hämeenlinna: Hamk.

Krogstrup, H. K. 2004. Asiakaslähtöinen arviointi. Bikva-malli. FinSoc-arviointi-

raportteja 1. Helsinki: Stakes.

Kuorelahti, M. & Viitanen, R. 1999. Esipuhe. Teoksessa M. Kuorelahti & R. Viitanen

(toim.) Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhailuun – nuorten syrjäytymisen ris-

kit ja selviytymiskeinot. NUORAn julkaisuja 14. Helsinki: OPM, Nuorisoasiain

neuvottelukunta, 5.

Kurki, L. & Nivala, E. (toim.) 2006. Hyvä ihminen ja kunnon kansalainen – Johdatus

kansalaisuuden sosiaalipedagogiikkaan. Tampere: University Press.

Kuronen, M. 2004. Valtaistumista vai voimavaraistumista – Feministisiä näkökulmia

empowermentiin sosiaalityön käsitteenä ja käytäntönä. Teoksessa M. Kuronen, R.

Granfelt, L. Nyqvist & P. Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön

tutkimuksen 3. vuosikirja. Jyväskylä: PS-kustannus, 277–296.

Kuure, T. 2001. Perustilastoaineisto. Teoksessa T. Kuure (toim.) Aikuistumisen

pullonkaulat. Nuorten elinolot -vuosikirja. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 11–50.

Kuure, T., Tarvainen, T., Pelto-Huikko, A. & Säkäjärvi, M. 2008. ”Kaikki kymmenen

tikkua laudalla!”. Onnistuvat opit -juurruttamishankkeen loppuraportti. Sosiaali- ja

terveysministeriön selvityksiä 2008:21. Helsinki: STM.

Laajarinne, J. 2011. Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset. Helsinki:

Atena.

Laaksola, H. 2012. Syrjäytymisen ehkäisystä kärkihanke. Opettaja 107 (8–9), 3.

Laasanen, H. 2008. Naisten seksuaalinen valta. Jyväskylä: Multikustannus.

Launonen, L. & Pulkkinen, L. (toim.) 2004. Koulu kasvattajayhteisönä. Jyväskylä: PS-

kustannus.

Laurikainen, H. 2009. ”Me voidaan jopa keksii jotain uutta toimintaa, kun me tehään

vähän yli rajojen.” Rajanylittäminen paikallisyhdistysten yhteistyöverkostossa.

Sarja D. Opinnäytetyöt 8. Helsinki: Humak.

Laurinkari, J. & Niemelä, P. 1999. Elämänhallinta ja syrjäytyminen Suomussalmella.

Tutkimus ennaltaehkäisevän sosiaalipolitiikan toimintaohjelman toteuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 1999:28. Helsinki: STM.

Lehtinen, I. 2011. Ennaltaehkäisevä perhetyö voi vähentää lasten sijoittumista kodin

ulkopuolelle. Hämeen Sanomat 9.8.2011, Kotimaa, 7.


128

Lehtonen, H. & Lehkonen, H. 2008. Avauksia perusopetuksen yrittäjyyskasvatukseen.

Teoksessa H. Lehtonen (toim.) Sytykkeitä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Hämeen-

linna: Tampereen yliopisto, 48–67.

Liiten, M. 2010. Yhtäkään nuorta ei jätetä. Helsingin Sanomat 5.2.2010, Kotimaa, A5.

Linnakylä, P., Kankaanranta, M. & Bopry, J. (Toim.) 1999. Portfolioita verkossa –

Portfolios on the web. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino.

Linnakylä, P., Kankaanranta, M. & Grant, A. 2007. e-Portfolios for personal and

professional development. Teoksessa M. Kankaanranta, A. Grant & P. Linnakylä

(toim.) e-Portfolio. Adding value to lifelong learning. Jyväskylä: Institute for

Educational Research, 3–12.

Linnossuo, O. 2004. Syrjäytymisestä selviytymiseen? Arviointitutkimus työttömien

nuorten palveluohjauksesta. Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 61. Helsinki:

Kela.

Lohikoski, L. 2010. Suuri osa pienituloisista elää perusturvan varassa. Hyvinvointi-

katsaus 4/2010. Helsinki: Tilastokeskus.

Lämsä, A.-L. 1999. Nuorten elämänpiirit syrjäytymisen ja selviytymisen näyttämönä.

Teoksessa M. Kuorelahti & R. Viitanen (toim.) Holtittomasta hortoilusta hallittuun

harhailuun – nuorten syrjäytymisen riskit ja selviytymiskeinot. NUORAn julkai-

suja 14. Helsinki: OPM, Nuorisoasiain neuvottelukunta, 49–59.

Mahlamäki-Kultanen, S. 2007. Syrjäytymisen ehkäisy -projektin johtamisen ja juurrut-

tamisen kysymyksiä. Teoksessa L. Nikander & J. Lahtinen (toim.) Projekti tuli

taloon – käymään vai asumaan. Kokemuksia syrjäytymisen ehkäisy -projektien

tuloksista ja toteuttamisesta ammatillisissa oppilaitoksissa. Ammatillisen opettaja-

korkeakoulun julkaisuja 7. Hämeenlinna: Hamk, 40–57.

Malmi, P. 2009. Discrimination against men. Appearance and causes in the context of

modern welfare state. Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis 157. Mannila, S. & Peltoniemi, J. 1997. Köyhiä ja kipeitä. Terveydentila ja syrjäytyminen.

Tutkimuksia 57/97. Helsinki: Kuntoutussäätiö.

Marton, F. 1997. Phenomenography. A research approach to investigating different

understanding of reality. Teoksessa R. R. Sherman & R. B. Webb (toim.) Quali-

tative research in education. Focus and methods. 4. painos. New York, NY: Falmer

Press, 141–161.

Mehine, M. 2012. Miten voidaan tukea nuorten valmiuksia siirtyä työelämään ehjinä ja

hyvinvoivina? Nuorten arjen- ja elämänhallinnan -keskustelutilaisuus 14.3.2012.

Helsinki.

Meklin, P. 2001. Tavoitteiden saavuttamisen arviointi kuntataloudessa. Teoksessa A.

Myllymäki & J. Vakkuri (toim.) Tulos, normi, tilivelvollisuus. Tampere: Tampere

University Press, 91–117.

Merton, R. K. 1969. Social Theory and Social Structure. New York, NY: Free Press.

Meskanen, S. & Ylä-Sulkava, O. 2002. Nuorten aikuisten toiminta ja sen kehittäminen

Järvenpään seurakunnassa. Selvitys nuorten aikuisten toiminnan aloittamisesta ja

sen kehittämisestä Järvenpään seurakunnassa. Opinnäytetyö. Järvenpää: Diak.

Metteri, A. (toim.) 1996. Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Sosiaalityön vuosikirja.

Helsinki: Edita.

Myllyniemi, S. 2009. Taidekohtia. Nuorisobarometri 2009. Julkaisuja 97. Helsinki:

Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura.


129

Myllyniemi, S. 2010. Nuorten hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Teoksessa N. Koivisto, K.

Lehikoinen, R. Pasanen-Willberg, M. Ruusuvirta, P. Saukkonen, P. Tolvanen & A.

Veikkolainen (toim.) Kolmannella lähteellä. Hyvinvointipalveluja kulttuurin, lii-

kunnan ja nuorisotyön aloilta. Kokos julkaisuja 1. Helsinki: Teatterikorkeakoulu,

47–55.

Myllyniemi, S., Suurpää, L. & Hoikkala, T. 2012. Nuorten äänen on kuuluttava tilas-

tojen alta. Helsingin Sanomat 10.2.2012, Mielipide, C8.

Myrskylä, P. 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elin-

keinoministeriön julkaisuja 12/2011. Helsinki: TEM.

Myrskylä, P. 2012. Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? EVA:n analyysi 19. Hel-

sinki: EVA. Saatavilla www-muodossa: <URL : http://www.eva.fi/wp-content/

uploads/2012/02/Syrjaytyminen.pdf>. Viitattu 2.2.2012.

Nieminen, J. 2007. Vastavoiman hahmo – Nuorisotyön yleiset tehtävät, oppimisympä-

ristöt ja eetos. Teoksessa T. Hoikkala & A. Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä.

Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Julkaisuja 76. Helsinki: Nuoriso-

tutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, 21–43.

Niemistö, R. 2007. Ryhmän luovuus ja kehitysehdot. 7. painos. Helsinki: Palmenia.

Niikko, A. 2000. Portfolio oppimisen avartajana. Helsinki: Tammi.

Niikko, A. 2003. Fenomenografia kasvatustieteellisessä tutkimuksessa. Joensuun yli-

opisto. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia 85.

Niuta, P. & Puhtila, P. 2006. ”…Toivookin, et joku sitten löytää ittensä noista kuvista”.

Valokuvaus asiakastyön menetelmänä. Opinnäytetyö. Hämeenlinna: Hamk.

Nivala, E. 2008. Kansalaiskasvatus globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnassa. Kansa-

laiskasvatuksen sosiaalipedagoginen viitekehys. Jyväskylä: Gummerus.

Nivala, E. & Saastamoinen, M. 2007. Nuorisokasvatuksen teoria – perusteita ja

puheenvuoroja. Julkaisuja 73. Helsinki: Nuorisotutkimusseura / Nuorisotutkimus-

verkosto.

Nokelainen, E. & Toikander, T. (toim.) 2006. Ohjattu pienryhmätoiminta osana nuori-

sotyötä. Perusteluita toiminnan tehokkuudelle. Sarja D. Opinnäytetyöt 2. Helsinki:

Humak.

Nordlund, H. 2009. Constructing customer understanding in front end of innovation.

Tampereen yliopisto. Acta Universitatis Tamperensis 1478.

Nummenmaa, L. 2009. Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät. Helsinki:

Tammi.

Numminen, U. & Ouakrim-Soivio, N. 2007. Joustava perusopetus. JOPO-toiminnan

aloittaminen ja vakiinnuttaminen. Opetusministeriön julkaisuja 15. Helsinki: OPM.

Nurmi, J.-E. 2000. Nuoruusiän kehitys: etsintää, valintoja ja noidankehiä. Teoksessa P.

Lyytikäinen, M. Korkiakangas & H. Lyytinen (toim.) Näkökulmia kehitys-

psykologiaan. Kehitys kontekstissaan. Helsinki: WSOY, 256–274.

Nurmi, P. 2009. Opettaja kouluhyvinvoinnin edistäjänä. Toisen asteen opettajat

dialogisuutensa ja autenttisuutensa sääntelijöinä. Kuopion yliopiston julkaisuja E.

Yhteiskuntatieteet 170.

Organisaatio ja johtotehtävät päätöksentekoon 2008. Uudistuvan Hämeenlinnan leh-

distötiedote 14.3.2008.

Outakoski, O. 2009. Nuoret miehet sosiaalialalle – kokemuksia sosiaalialan mies-

työntekijöiltä Pohjanmaalta. Opinnäytetyö. Seinäjoki: Seamk.


130

Paju, P. & Vehviläinen, J. 2001. Valtavirran tuolla puolen. Nuorten yhteiskuntaan kiin-

nittymisen kitkat 1990-luvulla. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 18. Helsinki:

Nuorisotutkimusseura.

Patton, M. Q. 2002. Qualitative research & evaluation methods. 3. painos. Thousands

Oaks, CA: Sage.

Pelto-Huikko, A. & Säkäjärvi, M. 2007. Kehittämistyön tulokset pysyviksi nuorten

tukipalveluiden juurruttamisessa. Teoksessa T. Tarvainen, V. Pietiläinen & T.

Kuure (toim.) Nuoret eivät odota. Palvelurakenteen muutos nyt. Sosiaali- ja

terveysministeriön julkaisuja 2007: 61. Helsinki: STM, 123–141.

Pelttari, M. 2010. Tietokantalähtöisen PHP-ohjelmoinnin tietoturvaoptimointi. Opin-

näytetyö. Riihimäki: Hamk.

Piikkilä, K. & Savitie, P. 2010. Avainsäätiön työhönvalmennusasiakkaiden työelämä-

valmiuksien kartoitus. Erityistyöllistymisen ammatillisten erikoistumisopintojen

opinnäytetyö. Hämeenlinna: Hamk.

Pohjola, J. 2011. Nuorten väkivalta jäytää Brasiliaa. Helsingin Sanomat 6.5.2011,

Ulkomaat, B3.

Puuronen, V. 2006. Nuorisotutkimus. Tampere: Vastapaino.

Rajavaara, M. 2006. Yhteiskuntaan vaikuttava Kela. Katsaus vaikuttavuuden käsit-

teisiin ja arviointiin. Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 69. Helsinki: Kela

Ranne, K. 2005. Sosiaalipedagogiikka koulutuksessa ja työelämän kehittämisessä.

Teoksessa K. Ranne, A. Sankari, T. Rouhiainen-Valo & T. Ruusunen (toim.)

Sosiaalipedagoginen ammatillisuus. Madsenin kukasta toiminnan tulppaaniksi.

Sarja D. Muut julkaisut 1/2005. Pori: Samk, 14–19.

Rauhala, P.-L. 1998. Mistä ehkäisevässä sosiaalipolitiikassa on kysymys? Käsitteellistä

ja historiallista tarkastelua. Tutkimuksia 90. Helsinki: Stakes.

Raunio, K. 2000. Sosiaalityö murroksessa. Helsinki: Gaudeamus.

Raunio, K. 2006. Syrjäytyminen. Sosiaalityötä kiinnostavia näkökulmia. Helsinki:

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto.

Raunio, K. 2009. Olennainen sosiaalityössä. 2., uudistettu laitos. Helsinki: Gaudeamus.

Rautiainen, A. (Toim.) 2005. Koulu yhteisöllisenä toimijana. Stadian julkaisuja. Sarja

B: Oppimateriaalit 4. Helsinki: Helsingin amk.

Relander, J. 2007. Aikuisuus – uusiutumaton luonnonvara. Teoksessa T. Tarvainen, V.

Pietiläinen & T. Kuure (toim.) Nuoret eivät odota. Palvelurakenteen muutos nyt.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:61. Helsinki: STM, 145–148.

Rintanen, H. 2000. Terveys ja koulutuksellinen syrjäytyminen nuoren miehen elämän-

kulussa. Tampereen yliopisto. Acta Universitatis Tamperensis 740.

Ritakallio, V.-M. 1992. Johdatus sosiaalipoliittiseen tutkimukseen. Opas sosiaali-

poliittisen tutkimuksen perusteisiin, menetelmiin ja käytäntöihin. Turun yliopisto.

Sosiaalipolitiikan julkaisuja C7.

Ritakallio, V.-M. 1993. Köyhyyden monet kasvot. Puun ja kuoren välistä? Turun

opetussosiaalikeskuksen julkaisuja 4.

Rope, T. 2005. Suuri markkinointikirja. 2. painos. Helsinki: Kauppakaari.

Ruotsalainen, S. 2005. Syrjäytyminen – syrjäyttäminen. Syrjäytymisen tarkastelua

talouden, yhteiskunnallisten toimijoiden ja sosiaaliturvan näkökulmasta. Helsinki:

TA-tieto.


131

Rönkä, A. 1999. Sosiaalinen selviytyminen lapsuudesta aikuisuuteen – ongelmien ka-

sautumisen kolme väylää. Teoksessa M. Kuorelahti & R. Viitanen (toim.)

Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhailuun – nuorten syrjäytymisen riskit ja

selviytymiskeinot. NUORAn julkaisuja 14. Helsinki: Opetusministeriö, Nuoriso-

asiain neuvottelukunta, 9–15.

Savioja, H. 2007. Koulutekijät nuorten syrjäytymisriskiä selittämässä. Teoksessa S.

Alatupa (toim.) Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma. Sitran raportteja 75.

Helsinki: Edita, 140–144.

Seikkula, J. 1996. Sosiaaliset verkostot – ammattiauttajan voimavara kriiseissä. 1.–2.

painos. Helsinki: Kirjayhtymä.

Seppälä, P. 2008. Nuorisotutkija perää kunnon kasvatuskeskustelua. Nuorten nykyinen

kasvuympäristö ei pysty ehkäisemään väkivaltaa. Hämeen Sanomat 10.10.2008,

Kotimaa, 10.

Siitonen, J. 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun yliopisto.

Acta Universitatis Ouluensis. Series E. Scientiae rerum socialium 37.

Stefani, L., Mason, R. & Pegler, C. 2007. The educational potential of e-portfolios.

Supporting personal development and reflective learning. New York, NY:

Routledge.

Stenman, P. 2005. Digitaalinen portfolio kasvatuskumppanien silmin. Opinnäytetyö.

Hämeenlinna: Hamk.

Taipale, I. 2007. Hylättyjä vai hylkiöitä? Teoksessa A. Kotro & H. T. Sepponen (toim.)

Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, 145–152.

Taivassalo, L. 2009. Ehkä vika ei ollutkaan naapureissa. Hämeen Sanomat 20.4.2009,

Kotimaa, 8.

Tesch, R. 1995. Qualitative research: Analysis types and software tools. 3. painos. New

York; NY: Falmer Press.

Tham, H. 1994. Ökar marginaliseringen i Sverige? Teoksessa J. Fritzell & O. Lund-

berg (toim.) Vardagens vilkor. Levnadförhållanden I Sverige under tre decennier.

Stockholm: Brombergs, 215–234.

Timonen, S. & Tuuteri, K. 2009. Mitä voimme tehdä vuoden 2010 teemavuoden eteen?

NAL-päivät 19.–20.11.2009. Tampere.

Toivonen, M. 2010. Asiakastarpeet ja asiakasyhteistyö palveluinnovaatiotoiminnassa.

Uusien kehittämishankkeiden ja ideoiden ilta 27.10.2010. Hämeenlinna.

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 5. uudistettu

laitos. Helsinki: Tammi.

Työvoimatutkimus. 2011a. Marraskuu. Helsinki: Tilastokeskus. Saatavilla www-muo-

dossa: <URL: http://www.stat.fi/til/tyti/2011/11/tyti_2011_11_2011-12-20_fi.

pdf>. Viitattu 11.1.2012.

Työvoimatutkimus. 2011b. Työttömyys väheni vuonna 2011. Helsinki: Tilastokeskus.

Saatavilla www-muodossa: <URL: http://www.stat.fi/til/tyti/2011/tyti_2011_2012-

01-26_tie_001_fi.html>. Viitattu 13.2.2012.

Törnudd, N. 2012. Maksuhäiriöt kasvavat edelleen. Hämeen Sanomat 13.1.2012,

Talous, 10.

Vertanen, I. 2008. Yrittäjyyskasvatus syrjäytymisen ehkäisemisessä. Teoksessa H.

Lehtonen (toim.) Sytykkeitä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Hämeenlinna: Tampe-

reen yliopisto, 10–47.


132

Vikstedt, H. 2007. e-Portfolios supporting the development of teachership. Teoksessa

M. Kankaanranta, A. Grant & P. Linnakylä (toim.) e-Portfolio. Adding value to

lifelong learning. Jyväskylä: Institute for Educational Research, 71–81.

Vähäsarja, I. 2010. Yhä useampi vanki sairastaa. Helsingin Sanomat 18.6.2010,

Kotimaa, A6.

Vähätalo, K. 1998. Työttömyys ja suomalainen yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus.

Väärälä, R. 2000. Tarvitseeko Suomi syrjäytymisen vastaista ohjelmaa? Teoksessa M.

Heikkilä & J. Karjalainen (toim.) Köyhyys ja hyvinvointivaltion murros. Helsinki:

Gaudeamus, 74–85.

Yhdistymisen aika. 2009. Rikosseuraamuslaitoksen vuosikertomus 2009. Helsinki:

Rikosseuraamuslaitos. Saatavilla www-muodossa: URL: <http://www.rikosseuraa-

mus.fi/uploads/hdieo2.pdf>. Viitattu 16.8.2011.

Ylitalo, M. 2009. Nuorten kotitalouksien asema kulutuksessa. NAL-päivät 19.11.2009.

Tampere.

Ylänen, T. 1997. Koulu ja syrjäytyminen. Kuraattoreiden näkemyksiä. Kandidaatin

tutkielma. Tampereen yliopisto.

Ängeslevä, M. 2009. Kuinka koppi otetaan. Opettaja 37 (104), 38–42.


133

LIITTEET

Liite 1. Poikkisektorista yhteistyötä tukevat seminaarit

Seminaari

Ajankohta

ja paikka

Kohderyhmä ja

tavoite

Osall.

määrä

1.

Kehittämisen paikka –

avausseminaari

27.11.2006

klo 13–16

Hämeenlinna,

HAMK

Kohderyhmä: Nuorten kanssa toimivat

kolmannen sektorin palveluntuottajat.

Tavoite: Avata näkökulmia kolmannen

sektorin toimijuuteen osana seudullista

palveluntuottajien verkostoa. Nostaa esille

nuorten kanssa työtä tekevien toimijoiden

ajankohtaisia haasteita ja odotuksia.

23

2.

YTKP-projektin

II

koulutusiltapäivä

5.3.2007

klo 12–16

Hämeenlinna,

HAMK



Tavoite: Lisätä tietoutta ja antaa käytännön

ohjeistusta omien palvelujen tuotteistamisesta.

Tarjota kolmannen sektorin palveluntuottajille

mahdollisuus vaihtaa kokemuksia ja kehittää

omaa toimintaansa.

25

3.

YTKP-projektin

III

koulutusiltapäivä

5.11.2007

klo 12–16

Hämeenlinna,

HAMK



Tavoite: Herättää keskustelua ja antaa tietoa

palvelunohjauksesta ja verkostotyöstä. Esitellä

digitaalisen portfolion mahdollisuuksia.

21

4.

Tulevaisuusfoorumi –

yhteistyön

mahdollisuudet

7.4.2008

klo 12–16

Hämeenlinna,

HAMK

Kohderyhmä: Syrjäytyneiden ja

syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa

toimivat palveluntuottajat.

Tavoite: Osaamisen ja asiantuntijuuden

jakaminen sekä yhteistyön kehittäminen.

29

5.

Järjestöt voimavarana

uudistuvassa

Hämeenlinnassa

23.10.2008

klo 13–16

Hämeenlinna,

Raatihuone

Kohderyhmä: Hyvinvointialan virkamiehet ja

järjestöt sekä poliittiset päättäjät.

Tavoite: Järjestöjen roolin, toiminnan ja

merkityksen kartoittaminen sekä

tulevaisuuden rakentaminen uudessa

kunnassa.

66

6.

YTKP-projektin

IV

koulutusiltapäivä

7.4.2009

klo 13–15

Hämeenlinna,

Seurakuntatalo

Kohderyhmä: Syrjäytyneiden ja

syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa

työskentelevät toimijat.

Tavoite: YTKP-projektin jatkohankkeen

esitteleminen

24


134

7.

Sosiaali- ja

terveysalan

järjestöfoorumi:

Arjen asiantuntijuus

22.10.2009

klo 13–16

Hämeenlinna,

Koulutuskeskus

Tavastia

Kohderyhmä: Hyvinvointialan virkamiehet ja

järjestöt sekä poliittiset päättäjät.

Tavoite: Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen

toiminnan, tulevaisuuden ja voimavarojen

sekä uusien yhteistyömahdollisuuksien

käsitteleminen

85

8.

Sosiaali- ja

terveysalan

järjestöfoorumi:

Yhdessä parempaan

16.4.2010

klo 12–16

Hämeenlinna,

Wetteri

Kohderyhmä: Sosiaali- ja terveysalan

yhdistysten työntekijät ja vapaaehtoiset sekä

kaupungin työntekijät ja luottamushenkilöt.

Tavoite: Sosiaali- ja terveysalan toimijoiden

yhteistyön kehittäminen.

86

9.

Uusien

kehittämishankkeiden

ja ideoiden ilta I

27.10.2010

klo 16–19

Hämeenlinna,

Virvelinranta


yhdistykset.

Tavoite: Uusien kehittämishankkeiden ja

ideoiden yhteinen työstäminen ja

voimavarojen yhdistäminen.

22

10.

Sosiaali- ja

terveysalan

järjestöfoorumi:

Yhdessä sopimalla

8.4.2011

klo 9–15

Hämeenlinna,

Koulutuskeskus

Tavastia


yhdistysten työntekijät ja vapaaehtoiset.

Tavoite: Kuntien, kylien ja järjestöjen välisen

yhteistyön edistäminen sekä vapaaehtoistyön

ja palkkatyön välisten rajapintojen

tarkasteleminen.

80

11.

Uusien

kehittämishankkeiden

ja ideoiden ilta II

9.11.2011

klo 17–20

Hämeenlinna,

Virvelinranta


yhdistykset.

Tavoite: Uusien kehittämishankkeiden ja

ideoiden yhteinen työstäminen ja

voimavarojen yhdistäminen.

17

Yhteensä

478


135

Liite 2. Esimerkki aiesopimuksesta

AIESOPIMUS

Tässä aiesopimuksessa sovitaan sopijaosapuolten osallistumisesta suunniteltuun hankkeeseen. 1. SOPIJAOSAPUOLET

NäytönPaikka ry ja Yhteistoiminnallisen Kehittämisen Paikka -projekti Hallituskatu 4 B 11, 13100 Hämeenlinna Katja Lahti - puheenjohtaja Miikka Ringman - projektinjohtaja ja Suomen Setlementtiliitto Läntinen Brahenkatu 2, 00510 Helsinki Pentti Lemmetyinen – pääsihteeri

2. SOPIMUKSEN KOHDE

Tämän aiesopimuksen kohteena on hanke nimeltään Yhteistoiminnallisen Kehittämisen Paikka (jatkossa "Hanke"), johon kuuluvat keskeiset toimenpiteet on esitetty kohdassa 5 ja joka on yksilöidymmin selostettu liitteenä olevassa hankesuunnitelmassa (liite 1). Aiesopimus liittyy hankkeen toteutukseen.

3. SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

Tämä aiesopimus astuu voimaan, mikäli hankkeelle myönnetään haettu rahoitus ja on voimassa tulevan hankkeen ajan. Kielteisen rahoituspäätöksen seurauksena sopimuksen voimassaolo päättyy.

4. SOPIMUKSEN EHDOT

Tämän aiesopimuksen sopijaosapuolet vakuuttavat, että hanke siihen kuuluvine osioineen tukee sopijaosapuolen oman organisaation kehittämistavoitteita ja että sopijaosapuolet osaltaan sitoutuvat liitteenä 1 olevan hankesuunnitelman mukaiseen toteuttamiseen. Hankkeen hakijana toimii NäytönPaikka ry.


136

Mikäli hankkeen toteuttaminen tai rahoittajaviranomaisten päätökset edellyttävät muutoksia liitteenä 1 olevaan hankesuunnitelmaan ml. esitettyyn rahoituksen kokonaismäärään, rahoituksen jakaumaan tai työsuunnitelmaan, muutoksista neuvotellaan sopijaosapuolten kesken ennen täydentävän hankehakemuksen jättämistä rahoitusviranomaisille.

Kaikki se tieto, jonka sopijaosapuoli luovuttaa muulle tai muille sopijaosapuolille ja joka on selvästi merkitty luottamukselliseksi, on luottamuksellisesti käsiteltävää. Sopijaosapuolet sitoutuvat siihen, etteivät he käytä tätä tietoa ilman sopijaosapuolelta saamaansa lupaa muuhun tarkoitukseen kuin tässä aiesopimuksessa tarkoitettujen velvoitteidensa täyttämiseen. Tämä ehto on voimassa aiesopimuksen päättyessä tai purkautuessa 5 vuotta päättymisen tai purkautumisen jälkeen. Aiesopimusta voidaan tarkistaa tai se voidaan purkaa sopijaosapuolen aloitteesta, jos edellytykset hankkeen toteuttamiseksi oleellisesti muuttuvat. Aiesopimus purkautuu ilman erillistä irtisanomista hankehakemuksen saadessa kielteisen rahoituspäätöksen.

5. HANKKEEN OSAPUOLTEN KESKEISET TEHTÄVÄT

Projektin yhteistyökumppanit sitoutuvat markkinoimaan digitaalista portfoliota omassa toiminnassaan sekä osallistumaan työvälineen arviointiin ja kehittämiseen.

6. SOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET

Tätä sopimusta on laadittu kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin sopijaosapuolelle.

Hämeenlinna 26.8.2009

_____________________ _____________________ Katja Lahti Miikka Ringman puheenjohtaja projektinjohtaja NäytönPaikka ry YTKP-projekti

_____________________ Pentti Lemmetyinen Pääsihteeri Suomen Setlementtiliitto


137

Liite 3. Avoin kyselylomake työntekijöille digitaalisesta portfoliosta

Arvoisa yhteistyökumppanimme!

Alustavan ehdotuksen mukaan Raha-automaattiyhdistys on myöntänyt YTKP-projektille

jatkorahoitusta vuosiksi 2010–2011.

Sen vuoksi olemme nyt keräämässä yhteistyökumppaneiltamme palautetta YTKP-projektin

aikana kehitetystä digitaalisesta portfoliosta. Portfoliosta on valmistunut juuri ennen

vuodenvaihdetta uusi, monin tavoin paranneltu versio 3.0, johon kannattaa käydä tutustumassa

www-sivuillamme. Jos salasanasi on päässyt katoamaan tai tarvitset lisää käyttäjätunnuksia, ota

rohkeasti yhteyttä ([email protected]). Tarvitsemme vain nimen, sähköposti-

osoitteen ja tiedon, onko kyseessä asiakas vai työntekijä.

Toivomme, että vastaat omin sanoin ja mieluusti oman työsi näkökulmasta alapuolella oleviin

kysymyksiin. Vastaaminen ei vie aikaasi kuin muutaman minuutin.

Näkemyksesi ovat meille erittäin tärkeitä, kun arvioimme ja kehitämme digitaalista portfoliota.

Vastauksesi käsitellään nimettömästi ja ehdottoman luottamuksellisesti.

Pyydämme lähettämään vastaukset sähköpostitse tiistaihin 9.2. mennessä.

Ystävällisin terveisin,

Panu Isotalo

KYSYMYKSET:

1) Millaisia kokemuksia sinulla on digitaalisesta portfoliosta?

2) Mikä digitaalisessa portfoliossa on parasta?

3) Miten digitaalista portfoliota tulisi kehittää?

4) Mitkä seikat estävät digitaalisen portfolion käyttöönottoa ja käyttöä omassa työssäsi?

5) Millaisille asiakasryhmille digitaalinen portfolio soveltuu parhaiten? Miksi juuri heille?

6) Millaisille asiakasryhmille digitaalinen portfolio EI sovellu? Miksi ei?

7) Mitä haittaa digitaalisesta portfoliosta on asiakkaille ja työntekijöille?

8) Mitä hyötyä digitaalisesta portfoliosta on asiakkaille ja työntekijöille?

9) Millaisia vaikutuksia digitaalisella portfoliolla on asiakkaisiin ja työntekijöihin?

KIITOS VASTAUKSISTASI!


138

Liite 4. Avoin kyselylomake nuorille digitaalisesta portfoliosta

PALAUTE

Keräämme käyttäjiltä palautetta digitaalisesta portfoliosta. Toivomme, että vastaat

omin sanoin, rehellisesti ja rakentavasti alapuolella oleviin kysymyksiin.

Näkemyksesi ovat meille tärkeitä, kun kehitämme digitaalista portfoliota. Voit vastata

kysymyksiin nimettömästi. Annetut vastaukset käsitellään nimettömästi ja ehdottoman

luottamuksellisesti.

Panu Isotalo ja Miikka Ringman

YTKP-projekti

1) Mitä mieltä olet digitaalisen portfolion sisällöstä?

2) Mitä mieltä olet digitaalisen portfolion (tieto)teknisestä toimivuudesta?

3) Mikä oli mielestäsi kiinnostavinta digitaalisessa portfoliossa?

4) Mikä oli mielestäsi vähiten kiinnostavaa digitaalisessa portfoliossa?

5) Mitä digitaalisen portfolion käyttö on antanut / opettanut sinulle?

6) Miten digitaalista portfoliota voisi mielestäsi muuttaa / parantaa?

7) Minkä kouluarvosanan (4–10) antaisit digitaaliselle portfoliolle kokonaisuutena?

Perustele lyhyesti antamasi arvosana.


139

Liite 5. Digitaalisen portfolion rekisteriseloste

Rekisteriseloste

Henkilötietolain (523/1999) 10§:n mukainen rekisteriseloste.

Laatimispäivä: 24.8.2010

Rekisterinpitäjä

NäytönPaikka ry, YTKP-projekti

Hallituskatu 4 B 11

13100 Hämeenlinna

Rekisteriasioista vastaava henkilö

YTKP-projektin pääkäyttäjä, projektinjohtaja Miikka Ringman

Hallituskatu 4 B 11

3100 Hämeenlinna

Puhelin: 050 511 9179

Sähköposti: miikka.ringman(at)wlanmail.com

Rekisterin nimi

YTKP-projekti – digitaalinen portfolio

Rekisterin käyttötarkoitus

Digitaalisen portfolion käyttäjien käyttäjätietojen (käyttäjänimi, sähköpostiosoite, toi-

minta-alue ja käyttäjäryhmä) ylläpito (käyttäjien lisääminen ja poistaminen).

Rekisterin sisältämät tiedot

Digitaalisen portfolion pääkäyttäjän saatavilla ovat ainoastaan seuraavat käyttäjien an-

tamat tiedot:

Digitaalisen portfolion käyttäjän käyttäjänimi

Digitaalisen portfolion käyttäjän sähköpostiosoite

Digitaalisen portfolion käyttäjän toiminta-alue

Digitaalisen portfolion käyttäjän käyttäjäryhmä

Digitaalisen portfolion käyttäjien ilmoittamat muut tiedot ovat ainoastaan käyttäjien

itsensä saatavilla ja muokattavissa.


140

Säännönmukaiset tietolähteet

Käyttäjien antamat tiedot.

Tietojen luovuttaminen

Rekisterin käyttöoikeus on ainoastaan digitaalisen portfolion pääkäyttäjällä. Rekis-

terissä olevia tietoja (käyttäjänimi, sähköpostiosoite, toiminta-alue ja käyttäjäryhmä) ei

luovuteta sivullisille. Digitaalisen portfolion käyttäjät voivat halutessaan luovuttaa it-

seään koskevia tietoja muille digitaalisen portfolion käyttäjille.

Rekisterin suojaus

Digitaalisen portfolion käyttäjätiedot (käyttäjänimi, sähköpostiosoite, toiminta-alue ja

käyttäjäryhmä) ovat pääkäyttäjän selattavissa www-selaimen avulla. Digitaalisen port-

folion käyttäjien muut tiedot eivät ole pääkäyttäjän saatavissa. Digitaalisen portfolion

käyttäjien muut tiedot on suojattu kunkin käyttäjän henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen

ja vaihdettavissa olevan salasanan avulla.

digitaalinen portfolio syrjäytymisvaarassa olevien ja ... · yksi haastavimmista nuorten...

Documents