crusell viikon 2015 ohjelma

52

Upload: uudenkaupungin-kulttuuritoimi

Post on 07-Apr-2016

229 views

Category:

Documents


3 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

Page 1: Crusell viikon 2015 ohjelma
Page 2: Crusell viikon 2015 ohjelma

VOIMAAHORISONTISTA

KUVA: ANTTI KANGASSALO

2

Page 3: Crusell viikon 2015 ohjelma

Suomi on syrjässä. Pariisi-Wien-Berliini akselilta kat-sottuna moni muukin maa ja maanosa voidaan luokitella länsimaisen taidemusiikin periferiaksi. Halusimme tämän viikon ohjelmalla osoittaa, että

esimerkiksi Böömin alueen barokkinerojen boheemius, Espanjan alkuvoimainen arvokkuus ja muiden maanosien musiikkikulttuuri on ollut tärkeänä energialähteenä Keski-Euroopan taidemusiikille.

Ennen sulautumistaan valtavirtaan nämä vaikutteet ovat mielenkiintoisimmillaan. Olemme löytäneet myös monia oman tiensä kulkijoita, joilla on paljon ilmaisuvoimaista sanottavaa.

Yksi oman tiensä kulkija meillä on omasta takaa. Ikinuori Aulis Sallinen täyttää 80 vuotta ja juhlistam-me tätä ohjelmissamme. Jean Sibelius toise-na syntymäpäiväsankarina on itseoikeutetus-ti mukana. Kuulemme musiikkia myös Kalevi

Aholta, Pehr-Henrik Nordgrenilta ja Aki Yli-Salomäeltä.

Kutsumme kaikki kuulijat havainnoimaan ja löytämään vai-kutteita ja yhteyksiä. Pohjois-Amerikka, Latinalainen Ame-rikka, Afrikka, Lähi-Itä kommunikoivat musiikin kautta myös keskenään. Kaikki tiet eivät vie Keski-Eurooppaan!

Saattaa olla että kaikilta osin säveltäjänimet eivät ole tuttuja mutta lupaan, että kiehtovia ja mieleenpainuvia konserttiko-konaisuuksia on tarjolla!

HARRI MÄKICrusell-viikon taiteellinen johtaja

3

Page 4: Crusell viikon 2015 ohjelma

LIPUTLipunmyynti 16.3. alkaen Uudenkaupungin matkailutoimisto 050 420 5333 ja Lippupalvelun toimipisteistä kautta maan. Hinnat 5 € - 35 €.

Uudenkaupungin matkailutoimiston kautta liput ilman toimitusmaksuja.

Lippupalvelun kautta hinnat 6,50 € - 37,50 € sisältäen toimitusmaksut.

MUUT TIEDUSTELUTUudenkaupungin kulttuuritoimisto, Rauhankatu 10, 23500 Uusikaupunki

Puh. 050 4205401, [email protected]

www.crusell.fi

LIPPUJEN HINNOITTELUKonsertit, joissa on mainittu kaksi hintaa, vasemmanpuoleinen on normaalihinta ja oikeanpuoleinen eläkeläis-, opiskelija- ja työttömien lipunhinta. Konserteissa, joissa on kaksi hintaa sekä hinnat suluissa, ensimmäiset hinnat koskevat lähinnä esiintymislavaa olevia paikkoja ja suluissa olevat hinnat kauempana olevia paikkoja tai paikkoja, joista on rajoitettu näköyhteys esiintymislavalle.

S-Etukortilla merkityistä konserteista 2 € alennus S-Etukortilla.

Päivän Puhallus joka päivä Uudenkaupungin torilla klo 12.00

TAITEILIJAT

ESITTEEN TEKIJÄTGraafinen suunnittelu Markus KaartoPaino Newprint Oy

4

Page 5: Crusell viikon 2015 ohjelma

TAITEILIJATOrkesterinjohto

Dima Slobodeniouk

HuiluPetri AlankoEmily Beynon

Heli HaapalaHanna Juutilainen

Heljä Räty

OboeMarkku MoilanenPhilibert Perrine

Marja TalkaJacques Tys

KlarinettiYehuda Gilad

Joan Enric LlunaHarri Mäki

Pekka NiskanenChristoffer Sundqvist

Tuulia Ylönen

FagottiJaakko LuomaAntal Mojzer

Gustavo Núñez

SaksofoniJouni Järvelä

Jukka PerkoLenny Pickett

Pertti Päivinen

KäyrätorviIlkka Puputti

Tero Toivonen

ViuluSiljamari Heikinheimo

Eriikka MaalismaaPaula Sundqvist

Elina Vähälä

AlttoviuluEriikka Nylund

Riitta-Liisa Ristiluoma

SelloMarkus HohtiMikko Ivars

KontrabassoVille HerralaEero IgnatiusMatti Tegelman

Piano Naoko IchihashiVäinö JalkanenJarkko KiiskiKiril KozlovskyJouko LaivuoriIiro RantalaRobert RoozemanKari Tikkala

Urut Kalevi KiviniemiVille Urponen

CembaloMatias Häkkinen KitaraTeemu Viinikainen Laulu Olga HeikkiläTarja LuomaJenni LättiläUlla PiispanenVirpi RäisänenMatti TegelmanMati Turi

LyömäsoittimetTeppo MäkynenJonatan Sarikoski OrkesteritTapiola Sinfonietta

YhtyeetAuriga puhallinkvintettiFabulous Bäckström BrothersJukka Perko JazztetMoonwinds –yhtyeTango Finlandés

5

Page 6: Crusell viikon 2015 ohjelma

6

Page 7: Crusell viikon 2015 ohjelma

7

Page 8: Crusell viikon 2015 ohjelma

EMILY BEYNON 28.7.-1.8. Opetuspaikkana kulttuurikeskus CruselliPianistina Kiril Kozlovsky

PETRI ALANKO 27.7.-1.8.Opetuspaikkana Raatihuoneen SaliPianistina Robert Roozeman

JACQUES TYS 27.7.-1.8.Opetuspaikkana Viikaisten koulun auditorioPianistina Kari Tikkala

YEHUDA GILAD 27.7.-1.8.Opetuspaikkana Srk-keskusPianistina Naoko Ichihashi

CHRISTOFFER SUNDQVIST 27.7.-1.8.Opetuspaikkana Raatihuoneen luokkaPianistina Robert Roozeman GUSTAVO NÚÑEZ 27.7.-1.8. Opetuspaikkana TyöväentaloPianistina Jouko Laivuori

HUILU

OBOE

KLARINETTI

FAGOTTI

MESTARIKURSSIT 2015

8

Page 9: Crusell viikon 2015 ohjelma

LISÄTIETOJA MESTARIKURSSEISTAKurssihakemukset voi tehdä netissä osoitteessa www.crusell.fi

Hakulomakkeita voi tilata myös sähköpostitse osoit-teesta [email protected] tai puhelimitse numerosta 0500 743073.

Hakemukset tulee jättää 24.4.2015 mennessä.

MESTARIKURSSIT 2015

9

Page 10: Crusell viikon 2015 ohjelma

1. AVAUSPUHALLUS

Saturday at noon Live!

Lenny Pickett

Jouni Järvelä

Pertti Päivinen

Jonatan Sarikoski

2. CRUSELL-HÖLKKÄSibelius-Akatemian klarinettikvartetti

3. KISSAKEISARI JA APPELSIINIKUU

Timo Klemettisen säveltämä musiikkisatu lapsille.

Sov. Jarkko Kiiski

Tarja Luoma, laulu

Ulla Piispanen, laulu

Matti Tegelman, laulu ja kontrabasso

Heljä Räty, huilu ja pikkolo

Marja Talka, oboe ja englannintorvi

Tuulia Y lönen, klarinetti ja bassoklarinetti

Jarkko Kiiski, piano

KLO 12.00

UUDENKAUPUNGIN

TORI

KLO 13.00

SORVAKON

URHEILUKENTTÄ

KLO 17.00

KULTTUURIKESKUS

CRUSELLI

LIPUT 10€/5€

LAUANTAI 25.7.

10

Page 11: Crusell viikon 2015 ohjelma

4. LAUANTAI-ILLAN HUUMAA!

Tower of Powerin voimahahmo ja Saturday Night Liven saksofonisti ja musiikillinen joh-taja Lenny Pickett. Hänen kanssaan saksofo-neja, klarinetteja ja lyömäsoittimia operoivat Suomen huiput Jouni Järvelä, Pertti Päivinen ja Jonatan Sarikoski.

Lenny Pickett

Jouni Järvelä

Pertti Päivinen

Jonatan Sarikoski

KLO 21.00

TYÖVENTALO

LIPUT 25 €/20 €

(SIS.KAHVIN JA

PIKKUSUOLAISEN)

LENNY PICKETT - KUVA: MARY ELLEN MATTHEWS PERTTI PÄIVINEN

JOUNI JÄRVELÄ

JONATAN SARIKOSKI

11

Page 12: Crusell viikon 2015 ohjelma

SUNNUNTAI 26.7.

5. GOLFKILPAILU – B.H.CRUSELL OPEN

6. JUHLAMESSUJ.S. Bach: Osia soolosellosarjasta nro 3 C-duuri

Mikko Ivars, sello

7. AULIS SALLINEN 80 V

Yli 100 levytystä tehnyt legendaarinen konserttiurkuri Kalevi Kiviniemi esittää mm. ystävämme Aulis Sallisen uuden teoksen.

Kalevi Kiviniemi, urut

MIKKO IVARS KALEVI KIVINIEMI - KUVA : SOILE SILTANEN

KLO 9.00

UUDENKAUPUNGIN

GOLF-KENTTÄ

KLO 10.00

UUSI KIRKKO

KLO 15.00

UUSI KIRKKO

LIPUT 25 €/20 €

12

Page 13: Crusell viikon 2015 ohjelma

JOAN ENRIC LLUNA

KLO 18.00

VANHA KIRKKO

LIPUT 25 €/20 €

8. ”UNA COSA RARA” PUHALTIMET OOPPERASSA

Oopperaa ja uutta musiikkia Espanjasta puhallinyhtyeelle.

Joan Enric Lluna, johtaja

Francois Couperin (1688-1733)/César Cano (1960): La Bondissante et La Couperin( 2014)Blai Soler (1977): Antiphonia (2010/12)J. L. Turina (1952): Octeto del agua (2004) ----------------------

V. Martin y Soler/J.N. Wendt: Puhallinsovituksia oopperasta ”Una Cosa Rara”W.A. Mozart/ J.N. Wendt: Puhallinsovituksia oopperasta ”Ryöstö Seraljista”

Moonwinds -yhtye :

Cristina Gómez & Juan Antonio Ferriol (oboe)

Joan Enric Lluna & Ma. Angeles Galán (klarinetti)

Higinio Arrue & Tania García (fagotti)

David Fernández & José Lluna (käyrätorvi)

Toni García (kontrabasso)

13

Page 14: Crusell viikon 2015 ohjelma

MAANANTAI 27.7.

9. RAKKAUDEN PUUTARHAT

Intohimon musiikkia Turkista ja Libanonista. Joan Enric Lluna taituroi klarinetillaan.

B. Kovacs: Hommage a de FallaLluna

H. Khoury: Rakkauden PuutarhatLluna, Maalismaa, Heikinheimo, Nylund, Hohti

S. Prokofiev: Alkusoitto juutalaisista teemoista op. 34Lluna, Maalismaa, Heikinheimo, Nylund, Hohti, Kozlovsky

--------------U.C. Erkin: PianokvintettoMaalismaa, Heikinheimo, Nylund, Hohti, Kozlovsky

KLO 18.00 VANHA

KIRKKO

LIPUT 25 €/ 20 €

MARKUS HOHTI ERIIKKA MAALISMAA

14

Page 15: Crusell viikon 2015 ohjelma

KLO 21.00

KULTTUURIKESKUS

CRUSELLI

LIPUT 25 €/20 €

10. FABULOUS BÄCKSTRÖM BROTHERS

Hulvaton musiikkikomedia laulajaveljek-sistä.

Fabulous Bäckström Brothers

FABULOUS BÄCKSTRÖM BROTHERS - KUVA: TOPIAS TOPPINEN

ERIIKKA NYLYNDSILJAMARI HEIKINHEIMO

15

Page 16: Crusell viikon 2015 ohjelma

TIISTAI 28.7.

11. AULIS JA JANNE

Kiril Kozlovsky, Jenni Lättilä ja Olga Heikkilä tulkitsevat syntymäpäiväsankareiden (Salli-nen, Sibelius) yksinlauluja.

J. Sibelius (1865-1957):Norden op. 90 nr. 1Kaiutar op. 72 nr. 4En slända op. 17 nr. 5Bollspelet vid Trianon op. 36 nr. 3Kuusi laulua Op. 86VarförnimmelserLängtan heter min arvedelDold föreningOch finns det en tanke?SångerlönI systrar, I bröderViisi laulua Op. 37Den första kyssenLasse litenSoluppgångVar det en dröm?Flickan kom ifrån sin älsklings möte

Olga Heikkilä, sopraano

Kiril Kozlovsky, piano

KLO 18.00

VANHA KIRKKO

LIPUT 25 €/20 €

OLGA HEIKKILÄ JENNI LÄTTILÄ

16

Page 17: Crusell viikon 2015 ohjelma

Aulis Sallinen (*1935): Neljä laulua unestaUnesta tehty mies Kehtolaulu kuolleelle ratsumiehelleOn kolme unta sisäkkäinEi mikään virta

Jean Sibelius: Seitsemän laulua op. 13Under strandens granarKyssens hoppHjärtats morgonVåren flyktar hastigtDrömmenTill FriggaJägargossenHöstkväll op. 38 nr. 1På veranden vid havet op. 38 nr. 2Svarta Rosor op. 36 nr. 1

Jenni Lättilä, sopraano

Kiril Kozlovsky, piano

12. LUOMAN SÄHKÖ

Jaakko Luoma yhtyeineen sähköistää fago-tin.

Jaakko Luoma, fagotti

KLO 21.00

KULTTUURIKESKUS

CRUSELLI

LIPUT 25 €/20 €

KIRIL KOZLOVSKY JAAKKO LUOMA

17

Page 18: Crusell viikon 2015 ohjelma

KESKIVIIKKO 29.7.

13. MAAILMANMATKAAJAT

Maailmanmusiikkia Suomesta ja muualta.

Thierry Pécou: Perroquets d ’azurPerrine

M. de Falla: CembalokonserttoHäkkinen, Beynon, Tys, C. Sundqvist, P. Sundqvist, Ivars

H. Villa-Lobos: Bachianas brasileiras No 6, W392Beynon, Núñez

A. Yli-Salomäki: Uusi teosBeynon, Perrine, C. Sundqvist, Núñez, Vähälä, P. Sundqvist, Ristiluoma, Ivars

----------A. Piazzola: OblivionTys, Vähälä, P. Sundqvist, Ristiluoma, Ivars, Ignatius

B.H. Crusell: Huilukvartetto Op. 7Beynon, P. Sundqvist, Ristiluoma, Ivars

KLO 18.00

VANHA KIRKKO

LIPUT 25 €/20 €

EMILY BEYNONGUSTAVO NÚÑEZ PHILIBERT PERRINE

18

Page 19: Crusell viikon 2015 ohjelma

14. POHJOINEN ULOTTUVUUS

Lapin Kamariorkesterin huippumuusikot ja pianistilahjakkuus Väinö Jalkanen soittavat musiikkia Atlantin valtameren molemmilta puolilta.

S. Rasmussen: Cantus Borealis (1995)L. Wennäkoski: Mien (2014) S. Rasmussen: Andalag #11 (2011)E. Carter: Woodwind Quintet (1948

-----------

K. Aho: Quintetto per oboe, clarinetto, fagotto, corno e pianoforte (2013)Lapin kamariorkesterin puhallinkvintetti Auriga: Heli Haapala (huilu), Markku Moilanen (oboe), Pekka Niskanen (klarinetti), Antal Mojzer (fagotti) ja Ilkka Puputti (käyrätorvi)

KLO 21.00

SRK-KESKUS

LIPUT 25 €/20 €

PUHALLINKVINTETTI AURIGA

19

Page 20: Crusell viikon 2015 ohjelma

TORSTAI 30.7.

15. BAROKKIA ERI MANTEREILTA

Festivaalin taiteilijat soittavat barokin ajan musiikkia Böömistä ja Boliviasta.

J.D. Zelenka: Overture & Folie ZWV 188Tys, Perrine, Núñez, Vähälä, P. Sundqvist, Ristiluoma, Ivars, Ignatius

Anon.: Pastoreta Ychepe FlautaBeynon, Vähälä, P. Sundqvist, Häkkinen, Núñez, Ignatius

M. Marais: Suite in DTys, Perrine, Ignatius, Häkkinen

--------------------F. Couperin: Les Concerts Royaux, Premier ConcertTys, Ivars, Häkkinen

G.F. Händel: Sonaatti oboelle c-molli HWV 366Perrine, Häkkinen

J.D. Zelenka: Triosonaatti nro 6 c-molli ZWV 181Tys, Perrine, Núñez, Häkkinen, Ignatius

KLO 18.00

VANHA KIRKKO

LIPUT 25 €/20 €

JACQUES TYS EERO IGNATIUS

20

Page 21: Crusell viikon 2015 ohjelma

16. LYHTYJEN YÖ

Jukka Perko uusine yhtyeineen luo yhtei-sen kokemuksen pimenevään iltaan.

Jukka Perko Jazztet

KLO 21.00

VALLINMÄKI

VAPAA PÄÄSY!

JUKKA PERKO JAZZTET

TUNNELMIA LYHTYJEN YÖSTÄ

21

Page 22: Crusell viikon 2015 ohjelma

17. JA 18. NUORET TAITAJAT 1 JA 2Mestarikurssien oppilaat

19. TZIGANE!

Matka mustalaismusiikista klezmeriin. Mat-kaoppaina Elina Vähälä ja Christoffer Sund-qvist ystävineen.

M. Ravel: Tzigane Vähälä, Ichihashi

E. Dohnányi: Sekstetto op. 37Sundqvist, Puputti, Vähälä, Ristiluoma, Ivars, Ichihashi

-----------O. Golijov: The Dreams and Prayers of Isaac the Blind (1994)Sundqvist, Vähälä, P. Sundqvist, Ristiluoma, Ivars

KLO 14.00 JA 16.00

SRK-KESKUS

VAPAA PÄÄSY!

KLO 18.00

VANHA KIRKKO

25 €/20 €

PERJANTAI 31.7.

ILKKA PUPUTTIRIITTA-LIISA RISTILUOMA

22

Page 23: Crusell viikon 2015 ohjelma

20. IIRO RANTALA & JUKKA PERKO

Jazzkentän voimakaksikko kohottaa työväentalon tunnelman kattoon.

Iiro Rantala, Jukka Perko

KLO 21.00

TYÖVÄENTALO

30 €/25 €

(SIS.KAHVIN JA

PIKKUSUOLAISEN)

CHRISTOFFER SUNDQVIST

PAULA SUNDQVIST

ILKKA PUPUTTI

ELINA VÄHÄLÄ

IIRO RANTALA

23

Page 24: Crusell viikon 2015 ohjelma

21. JA 22. NUORET TAITAJAT 3 JA 4Mestarikurssien oppilaat

23. JUKKA PERKO & TEEMU VIINIKAINEN

Horisontissa soi jazz.

Jukka Perko, Teemu Viinikainen

Kuljetukset:

Vesibussi M/S Diana klo 11.00 Uudestakau-pungista 30 €/henki. Paluukuljetus konser-tin päätyttyä n. klo 15.15.

Brigantiini Mary Ann klo 10.30 Uudesta-kaupungista 48 €/henki (sis. menomatkalla lohikeiton).

KLO 13.00 JA 15.00

SRK-KESKUS

VAPAA PÄÄSY!

KLO 14.00

KATANPÄÄN VIE-

RASVENESATAMA.

LIPUT 15€

LAUANTAI 1.8.

JUKKA PERKO TEEMU VIINIKAINEN

24

Page 25: Crusell viikon 2015 ohjelma

24. MAAN LAULU

Kaikkialla ikuisesti horisontti sininen! Ikui-sesti... ikuisesti...

P.H. Nordgren: Pelimannimuotokuvia op. 26 (1974) jousiorkesterilleTapiola Sinfonietta, johtaa Dima Slobodeniouk

A. Sallinen: Kamarimusiikki VII (”Cruselliana”) solistiselle puhallinkvintetille ja jousiorkesterilleTapiola Sinfonietta, johtaa Dima Slobodeniouk

SOLISTIT:

Hanna Juutilainen, huilu - Tuulia Y lönen, klarinetti - Marja Talka, oboe - Jaakko Luoma, fagotti - Tero Toivonen, käyrätorvi

-------------G. Mahler: Maan laulu (Glen Cortesen uudelleenorkestrointi)Tapiola Sinfonietta, johtaa Dima Slobodeniouk

SOLISTIT:

Virpi Räisänen, mezzosopraano

Mati Turi, tenori

25. LOPPUKARONKKA: TANGO FINLANDÉS

Suomalaisia tangoja Berliinistä. Tanssimi-nen sallittu.

Tango Finlandés –yhtye

KLO 18.00

UUSI KIRKKO

LIPUT 35 €/30 €

JA (30 €/25 €)

KLO 21.00

TYÖVÄENTALO

LIPUT 25 €/20 €

(SIS.KAHVIN JA

PIKKUSUOLAISEN)

TANGO FINLANDÉS

25

Page 26: Crusell viikon 2015 ohjelma

26. JUHLASEMINAARI

Zachariassenin merkitys Suomen urkujenra-kennukselle ja Uudellekaupungille.

Seminaarin järjestävät Organum-seura, Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdis-tys ja Uudenkaupungin seurakunta. Semi-naarissa puhuu mm. emeritusprofessori Pentti Pelto.

Kahvitarjoilu!

KLO 17.00

SRK-KESKUS

VAPAA PÄÄSY!

KLO 19.00

UUSI KIRKKO

LIPUT 25 €/20 €

SUNNUNTAI 2.8.

27. UUDEN KIRKON URUT 150 VUOTTA

Ville Urponen tulkitsee Uudenkaupungin Uuden kirkon urkujen vihkiäiskonsertin ohjelman vuodelta 1865.

G. Mankell: Allegro concertant in FA. Hesse: Concert-fantasieF. Mendelssohn: Sonata No. 4 in B AllegrettoJ.S. Bach: Präludium und Fuge in h, BWV 544J. Lemmens: Andante Concert pieceG. Mankell: Adagio in CJ. Lemmens: Marche triomphaleJ. Brahms: Hezlich tut mich verlangen, Op. 122 Präludium und Fuge in g, WoO 10

Ville Urponen, urut

Konsertti järjestetään yhteistyössä Uudenkaupungin seurakunnan kanssa.

26

Page 27: Crusell viikon 2015 ohjelma

CRUSELL-VIIKON YHTEISTYÖKUMPPANIT

Gasthaus PookiJane ja Aatos Erkon säätiöKalannin SäästöpankkiLounaisrannikon OsuuspankkiLännen Omavoima OyMusiikinedistämissäätiöNordeaOpetus- ja kulttuuriministeriöSuomen kulttuurirahastoTapiola SinfoniettaTS-Yhtymä OyTurun OsuuskauppaUudenkaupungin kaupunkiUudenkaupungin Sanomat OyUudenkaupungin SeurakuntaUudenkaupungin Suomalaisen Seuran SäätiöVahterus OyVakka-Suomen Puhelin OyVakka-Suomen Voima OyValmet Automotive OyTaiteen edistämiskeskusTaiteen edistämiskeskus, Lounais-Suomen aluetoimikuntaYara Suomi Oy

CRUSELL-VIIKKO 2016: 23. - 30.7.2016

Liittymällä Crusell-seura ry:n jäseneksi tuet musiikkijuhlan toimintaa!Ilmoittaudu jäseneksi sähköpostitse osoitteeseen: [email protected] jäsenmaksun varmistat liittymisesi.

Jäsenmaksut:Henkilöjäsenet 20 €/vuosiYritykset ja yhteisöt 200 €/vuosi

Tilinumero:Lounaisrannikon OsuuspankkiIBAN FI11 5491 0220 0193 06SWIFT OKOYFIHH

27

Page 28: Crusell viikon 2015 ohjelma

JUHLAMESSU

Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi Crusell-juhlamessu sunnuntaina 26.7. klo 10 Uudenkaupungin Uudessa kirkossa

Messun toimittavat- pastori Aino Savolainen- kanttori Henri Sarametsä

J.S. Bach: Osia soolosellosarjasta nro 3 C-duuriMikko Ivars, sello

W. A. Mozart: Et Incarnatus est, sopraanoaaria c-mollimessustaLaura Kaarlonen, sopraanoHenri Sarametsä, urut

28

Page 29: Crusell viikon 2015 ohjelma

UUDENKAUPUNGIN Uuden kirkon urut 150 vuotta

Juhlakonsertteja

Sunnuntai 14.6. klo 19Ben van Oosten (Hollanti)

Tiistai 23.6. klo 19 Tomi Satomaa

Sunnuntai 26.7. klo 15 Kalevi Kiviniemi Aulis Sallinen 80 v.

Sunnuntai 2.8. klo 19 Ville Urponen Uuden kirkon urut 150 vuotta- Klo 17 juhlaseminaari, srk-keskus

Sunnuntai 25.10. klo 18 Jan LehtolaUskonpuhdistuksen muistopäivän konsertti

Tiistai 8.12. klo 19 Kari Vuola, urut Melis Jaatinen, mezzosopraano Jean Sibeliuksen syntymästä 150 v.

29

Page 30: Crusell viikon 2015 ohjelma

BERNHARD HENRIK CRUSELL (1775-1838), SÄVELTÄJÄ JA KLARINETISTI.

Uudessakaupungissa syntynyt B.H.Crusell on kansainväli-sesti tunnetuin suomalainen säveltäjä ennen Sibeliusta. Hän asui vuodesta 1791 Ruotsissa, missä työskenteli 1793-1833 Tukholman hovikapellin klarinetistina.

Hänen sävellyksensä ”Tolf Sånger ur Frithiofs saga” (1826) ja ”Sång till solen” olivat aikanaan tavattoman suosittu-ja, samoin laulut mieskvartet i l le , esim. ”Hell dig, du höga Nord” (”Oi terve, Pohjola”). Crusellin ainoaksi yritykseksi ooppe-rasäveltäjänä jäi teos Pieni orjatar.Se on romantti-nen ooppera, joka pohjautuu satuun Ali Babasta ja 40 rosvosta. Ooppera on ensimmäinen suomalaisen sävel-täjän luoma teos, ja sen kantaesitys oli 1824 Tukhol-massa. Libreton on laatinut ranska-lainen Guilbert de Pixérécourt. Crusell laati ruotsinkielisen käännöksen useisiin oopperakirjallisuuden mestariteoksiin, mm. eräisiin Mozartin oopperoihin. Hänen parhaita ja vieläkin soitettuja teoksiaan ovat klarinettikonsertot sekä kamarimusiikki, jossa yleensä on mukana klarinetti tai muu puupuhallin. Melodiikan ja laulullisuuden osalta hänen musiikkinsa on ranskalaisvaikut-teista, muoto sen sijaan seuraa enemmän wieniläisklassisti-sia esikuvia ja myöhemmin siinä oli romanttisiakin aineksia Spohrin ja Weberin hengessä. Kielitaitonsa ansiosta hän sai

30

Page 31: Crusell viikon 2015 ohjelma

käännettäväkseen lukuisia librettoja (mm. Mozartin, Rossi-nin, Meyerbeerin ja Auberin oopperoihin).

Hän saavutti mainetta taiturillisena soittajana ja kävi opinto- ja esiintymismatkoilla Saksassa 1798, 1803 (myös Pariisissa) ja 1811. Crusell sävelsi sujuvaan klassiseen tyyliin mm. kol-me klarinettikonserttoa, muita solistisia teoksia, kolme klarin-ettikvartettoa ja muuta kamarimusiikkia sekä lauluja.

Säveltäjämestari Bernhard Henrik Crusellin suku oli kotoisin Satakunnasta. Bernhard Henrikin isoisä oli Turussa ja Tukhol-massa oppinsa saanut kirjansitojamestari Henrik Kruselius, joka asettui asumaan Poriin. Perheeseen syntyi yhdeksän las-ta, joista yksi oli Jakob, säveltäjämestarin isä. Jakob peri isän-sä kirjansitoja-ammatin. Vuonna 1765 kisällinpaperit saatu-aan Jakob asettui asumaan Uuteenkaupunkiin. Täällä hän avioitui kahdesti. Ensimmäinen puoliso Helena Ylander kuoli jo runsaan vuoden avioliiton jälkeen. Toisen avioliiton hän solmi vuonna 1769 Margaretha Messmanin kanssa. Jakob ja Margaretha Crusell saivat neljä lasta, joista vain Uudessakau-pungissa 15.10.1775 syntynyt Bernhard Henrik eli aikuisek-si. Pojan syntymän aikoihin perhe asui Uudessakaupungissa Myllykadulla sijainneessa talossa. Perhe muutti Uudestakau-pungista Nurmijärvelle pojan ollessa vasta 8-vuotias. Cru-sellin omien kirjoitusten mukaan kipinä musiikkiin syntyi kuitenkin jo Uudessakaupungissa. B.H. Crusellin omissa muisteluissaan hän käyttää itsestään hän-muotoa, kuten seu-raavassa lainauksessa nähdään:

”Hänen pienessä synnyinkaupungissaan oli vain yksi ainoa henkilö, joka harrasti musiikkia: eräs puotiapulainen, joka iltaisin puhalteli huvikseen huilua. Eräänä iltana nelivuotias Berndt istui kadulla selkä seinää vasten suunniltaan ihastuk-sesta kuullessaan sulosävelmiä.”

Hänen vanhempansa, jotka olivat jo pitkään etsineet poikaa, toruivat häntä vakavasti, mutta tämä ei estänyt poikaa mene-mästä seuraavana iltana mielipaikalleen. Hän sai nyt totte-lemattomuudestaan selkäänsä, mutta kun tästäkään ei ollut apua, hänet jätettiin ”kärpäsensä” pariin luottaen siihen, että hän aina palaisi kotiin heti, kun huilu vaikeni...”

31

Page 32: Crusell viikon 2015 ohjelma

UUDENKAUPUNGIN TAPAHTUMIA

Tarkemmat tiedot tapahtumista: uusikaupunki.fi/tapahtumakalenteri tai matkailutoimistosta, puh. 050 420 5333. Muutokset mahdollisia.

19.4. Uusikaupunki 398 v. Opastettu bussikierros klo 15 keskusta-alueella14.5. Opastettu puistokierros pyöräillen klo 18-19.3016.5. Hymyilevän motoristin kevätpäivä, järj. Ugin MP-kerho16.5. Cykel Party – leikkimielinen pyöräily- ja ruokailutapahtuma23.5. Uisteluseura Kalavaleen Haukikilpailu, heittokisa klo 10-1523.-24.5. Kukkamessut ja Minifarmi –tapahtuma klo 10-17, Jäähalli ja sen ympäristö23.5. Kukkatori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-146.6. Moottoritori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-146.-7.6. Merefesti, markkinat Kaupunginlahden ympäristössä6.-7.6. Miniristeilyjä Merefesteillä klo 12, 14 ja 1613.6. Usko Kemppi -tori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-14 14.6. Ben van Oosten (Hollanti), urkukonsertti, uusi kirkko klo 1923.6. Tomi Satomaa, urkukonsertti, uusi kirkko klo 1923.6.-8.8. Hylkyretket - matka uponneiden purjelaivojen menneisyyteen ti, to ja la24.6. Pakkahuoneen iltatorin avaus, Satama Soi, Petri Laaksonen klo 16-1924.6.-5.8. Ohjelmalliset iltatorit Pakkahuoneella keskiviikkoisin klo 16 alkaen24.6.-5.8. Lasten Satama, Pakkahuoneella keskiviikkoisin klo 16.30-1825.6. Opastettu puistokierros pyöräillen klo 18-19.3027.6. Senioritori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-1428.6. Pyhämaa-päivä – kotiseutupäivä Pyhämaassa klo 1330.6.-30.7. Myllymuorin pytinkien paris retket lapsille ti ja to klo 11-12.301.-22.7. Opastettu kävelykierros keskiviikkoisin klo 14-15.30 lähtö Pakkahuoneelta3.-5.7. Luodolla Tuulee – ohjelmallinen viikonvaihde Pyhämaassa4.7. Wanhan tavaran tori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-144.-5.7. Nopperlan Antiikkimarkkinat, Antiikki-Taide Klaarassa, Nopperlantie 1, Lokalahti5.7. Saariston Suvimessu, Haiduksen saaressa klo 1114.7. Kesän Soundi klo 19, Haapaniemi, Tammikehto, Sundholmantie 768.7. Mansikkakarnevaalit, Pakkahuoneen vierassatamassa11.7. Lastentori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-1411.7. Lokalahden Suvipäivä, Lokalahden kirkonkylässä17.-18.7. Karjurock – rockfestivaali Nopperlantie 1, Lokalahti18.7. Käsityöläistori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-14 18.7. Ike-hölkkä klo 13 ja Kids-hölkkä klo 12 Lokalahden urheilukentällä24.-26.7. Museojuna-ajot Turun ja Uudenkaupungin välillä, www.hmvy.fi25.7. Crusell-tori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-14 25.7.-1.8. Crusell-viikon Päivän Puhallukset torilla klo 1225.7. Opastettu kävelykierros klo 11-13, lähtö Pakkahuoneelta25.7. Crusell-hölkkä, Sorvakon urheilukentällä klo 1327.7. Opastettu kävelykierros klo 11-13, lähtö Pakkahuoneelta26.7. Golfkilpailu B.H. Crusell Open, Uudenkaupungin golf-kentällä klo 929.7. Opastettu kävelykierros klo 11-13, lähtö Pakkahuoneelta30.7. Lyhtyjen Yö – Crusell-viikon piknik-konsertti klo 21 Vallimäellä31.7. Opastettu kävelykierros klo 11-13, lähtö Pakkahuoneelta1.8. Musatori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-14 2.8. Kalanti-päivä, Kalannin kotiseutumuseolla klo 18 6.8. Opastettu puistokierros pyöräillen klo 18-19.308.8. Flikkatten tori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-1415.8. Ryjätori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-1422.8. Ukin Plarin tori Tul toril teematoritapahtuma klo 9-1422.8. Puupaatei Pakkahuoneel, puuvenenäyttely Pakkahuoneella29.8. Puhtitori Tul toril tapahtuma klo 9-14 ja Venetsialaiset Pakkahuoneella klo 20 alkaen5.9. Keräilymessut Ugin Työväentalolla klo 9-17 ja Lähetystori torilla klo 9-145-6.9 Uudenkaupungin Vanhat Talot –puutalotapahtuma klo 10-185.-6.9. Opastettu kävelykierros puutalotapahtumassa klo 11-12.3012.9. Uusikaupunki-ralli, Historic-ralli19.9. Opastettu kotiseutukierros Kalannissa ja Lokalahdella klo 10-163.10. Linturetki Putsaareen klo 8-16.30

32

Page 33: Crusell viikon 2015 ohjelma

NÄYTTELYITÄ, TAIDETTAUUDENKAUPUNGIN AUTOMUSEO

Autotehtaankatu 14, puh. 020 484 8068, 0500 845 835.Yli sata autoa, veteraanimopoja, muutama moottoripyörä sekä kaksi lentokonetta. Kolmessa avarassa näyttelyhallissa on laajan yleiskokoelman lisäksi mm. oma osasto Saab-merkille. Myös ensimmäinen suomalaisauto, Korvensuu v. 1913. Avoinna ympäri vuoden joka päivä klo 11 – 17. Pidennetyt aukioloajat kesä- elokuussa, joka päivä klo 10 – 18. Ryhmille sopimuksen mukaan.

BONK-MUSEO

Siltakatu 2, puh. 02 841 8404, 050 588 6677, [email protected] Alvar Gullichsenin ideoiman Bonk-taiteen näyttelykeskuksen toimintavapaat koneet ja laitteet sekä niihin liittyvät tarinat saavat väkisinkin vierailijoiden suun kääntymään hymyyn. Kesäisin Bonkin Lasten Keksimössä voi rakentaa oman Bonk-koneen.Avoinna: 2.—18.6. ti—la klo 11—15. Juhannus suljettu. 22.6.—9.8. joka päivä klo 10—18 sekä 11.—29.8. ti—la klo 11—15. Muulloin sopimuksesta.

TAIDETALO PILVILINNA

Hiuntie 212, Uusikaupunki. www.nokkala.netTaiteilija Raija Nokkalan naivistista taidetta, postikortteja. Pilvilinna on värikäs ja omaperäinen taidetalo, jonka ulko- ja sisäseinät on koristeltu maalauksin. Pihapiirissä pitsimökki, hauska taidepolku ja kahviterassi meren rannalla.Avoinna: 23.6.—13.8. tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 14—18. Ryhmäaikoja voidaan varata 15.5.-15.9. yleisten aukioloaikojen ulkopuolella puh. 050 420 5329/matkailutoimisto.

WAHLBERGIN TALO, UUDENKAUPUNGIN MUSEO

Ylinenkatu 11, puh. 044 351 5447. www.uudenkaupunginmuseo.fiKesällä esitellään museon 120-vuotista historiaa kokoelmien helmillä. Yleisöopastukset kesä-torstaisin klo 14. Avoinna: 8.6.—30.8. ma—pe klo 10—17 ja la—su klo 12—15.Muulloin ti—pe klo 12—15 tai sopimuksen mukaan. Ryhmät aina sopimuksen mukaan.

PAKKAHUONEEN VIERASSATAMA

Pakkahuoneentori 2, puh. 044 712 3500. Taidetta kahvion näyttelytilassa.20.4.-31.5. Olli Joki, 1.6.-12.7. Juhani Palmu, 13.7.-23.8. Raija Nokkala ja 24.8.-30.9. Vesa Taskinen.

RUNONKULMAN GALLERIA

Ylinenkatu 38 B, puh. 040 708 4776, www.pikkukylanpuoti.fi.Taidegalleria keskustan puutaloalueella. Tiloissa myös käsityötuotteita myyvä Pikkukylän Puoti.Avoinna: 1.6.- 8.8. ti ke—pe klo 11—18 ja la klo 11—15.

VASON MYLLYRANNAN NÄYTTELYTILA

Pakkahuoneen vierassatama. Parkkilaiva Warman pienoismalli ja merellinen näyttely. Myynnis-sä Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen kirjoja ym. tuotteita.Avoinna: Kesä—syyskuussa joka päivä klo 10—17.

KATUJUNA

liikennöi keskikesällä keskusta-alueella. Sen lähtöpaikka on Wanhan Kaupunginportin edustal-ta, Sairaalankatu 1. Keskusta-alueella pysäkki sijaitsee torin laidalla, linja-autoaseman vieressä, myös Tokmannin edustalla voi nousta kyytiin tai jäädä pois kyydistä. Keskikesällä lähdöt tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 13, 14 ja 15. Lauantaisin klo 12 ja 13. Lisätietoja reiteistä ja aikatauluista puh. 0440 786 963 tai puh. 050 420 5329/matkailutoimisto.

LISÄTIETOJA UUDENKAUPUNGIN KOHTEISTA: HTTP://UUSIKAUPUNKI.FI/MATKAILU

33

Page 34: Crusell viikon 2015 ohjelma

TIETOA CRUSELL-SEURA RY:STÄ

Crusell-seura ry perustettiin vuonna 1989 tekemään tun-netuksi säveltäjä B.H. Crusellin elämäntyötä.

CRUSELL-VALTUUSKUNTA

Vuonna 2001 perustettiin Crusell-valtuuskunta tuke-maan Crusell-seuran toimintaa. Toimikauden 2012-2014 kokoonpano on seuraava:

Päätoimittaja Matti Jussila (pj), aluejohtaja Kari Kaivo-Oja, kansanedustaja Ilkka Kanerva, kansanedustaja Ilkka Kan-tola, toimitusjohtaja Keijo Ketonen, toimitusjohtaja Mau-ri Kontu, toimitusjohtaja Harri Koponen, toimitusjohtaja Jarmo K. Lahtinen, toimitusjohtaja Juha-Pekka Nieminen, Crusell-seura ry:n pj. Pekka Patjas, ylijohtaja Rauno Saari, Helsingin Uudenkaupungin killan olderman Antti Sala-terä, professori/säveltäjä Aulis Sallinen, valtiotiet. tohtori Sinikka Salo, kaupunginjohtaja Atso Vainio, tuottaja Heik-ki Valsta, kansanedustaja Anne-Mari Virolainen ja Turun Uuudenkaupungin killan olderman Sirkka-Liisa Virtanen-Lohtaja.

CRUSELL-SEURAN HALLITUS 2014

Pekka Patjas pjArja Tanner varapjMerja Hannula siht.Merja KoskiMatti JalavaMarko KivistöEsa PalletvuoriJaana VasamaTimo ReivonenAnja SavolainenSynnöve Tapio

34

Page 35: Crusell viikon 2015 ohjelma

KansainvälistäPaikallista

Page 36: Crusell viikon 2015 ohjelma

OP-Pohjola syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden omistamaksi – ja sellaisena se myös säilyy. Asiakasomistajuus on nyt vähintäänkin yhtä merkityksellistä kuin silloin aikoinaan. Tänään lähes joka kolmas suomalainen on omistajamme. Yhdessä toimien edistämme suomalaisten taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Kaikki asiakasomistajan edut näet osoitteessa op.fi

Yhdessä hyvä tulee.

Page 37: Crusell viikon 2015 ohjelma

ENEMMÄN MAKUJA ELÄMÄÄSI.

Omistajan käyntikortti

OP-Pohjola syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden omistamaksi – ja sellaisena se myös säilyy. Asiakasomistajuus on nyt vähintäänkin yhtä merkityksellistä kuin silloin aikoinaan. Tänään lähes joka kolmas suomalainen on omistajamme. Yhdessä toimien edistämme suomalaisten taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Kaikki asiakasomistajan edut näet osoitteessa op.fi

Yhdessä hyvä tulee.

Page 38: Crusell viikon 2015 ohjelma

monikanavainen asiakaspalvelu

asiakkuudenhoito toimiston rutiinityöt IT-käyttäjätuki

Vakka-Suomen Puhelin Oy 200 ICT-ammattilaista

ISO 9001 -laatusertifioitu palveluntarjoaja

Hämeenlinna Turku Uusikaupunki

Laadukkaat ulkoistusratkaisut

www.vsp.fi

Page 39: Crusell viikon 2015 ohjelma

monikanavainen asiakaspalvelu

asiakkuudenhoito toimiston rutiinityöt IT-käyttäjätuki

Vakka-Suomen Puhelin Oy 200 ICT-ammattilaista

ISO 9001 -laatusertifioitu palveluntarjoaja

Hämeenlinna Turku Uusikaupunki

Laadukkaat ulkoistusratkaisut

www.vsp.fi

Page 40: Crusell viikon 2015 ohjelma
Page 41: Crusell viikon 2015 ohjelma
Page 42: Crusell viikon 2015 ohjelma

Alinenkatu 19 puh. 842 6100 www.uginuusiapteekki.fi

Musikaalisessakin menossa mukana

ris

-

Page 43: Crusell viikon 2015 ohjelma

Hakulintie 6 A23500 UUSIKAUPUNKI

0440 - 534 094

Page 44: Crusell viikon 2015 ohjelma

Tervetuloa!

6.-15.8.2015

Ohjelma julkaistaan 9.3.2015 | www.tmj.fi

TURUN MUSIIKKIJUHLAT | ÅBO MUSIKFESTSPEL

Page 45: Crusell viikon 2015 ohjelma

LiputPyyrmanni, Valtakatu 2, Rauma

p. (02) 834 [email protected]

www.raumanfestivo.fi

NaantalinMusiikkijuhlatMusiikkijuhlat2.–13.6.2015

Page 46: Crusell viikon 2015 ohjelma

-Ilmoitukseen kehys -vihreä liukuväri

Page 47: Crusell viikon 2015 ohjelma

Kauniit kukat Kukkapirtistä

Siivosen Kukkapirttiwww.siivosenkukkapirtti.fi

Aukioloajat ja pääsylippujenhinnat www.bonkcentre.fi tai

02-8418404Siltakatu 2, 23500 Uusikaupunki

Page 48: Crusell viikon 2015 ohjelma

KOTIMAINEN • PALVELEVA • LAADUKASfennooptiikka.fi • linssiklinikka.fi

Sinua palvelevatoptikkoyrittäjä Anna Pietilä

ja myyjä Paula Kuusjärvi

Tervetuloa hyvän näön kaupoille!

628464_Fenno_Uusi-Optiikka_90x97.indd 1 28/01/15 08:16

Page 49: Crusell viikon 2015 ohjelma

RISTEILYTJärjestetyillä risteilyillä pääsee Uudestakaupungista tutustumaan merellisiin kohteisiin, joita ovat mm. Isonkarin majakkasaari ja Katan-pään linnakesaari. Brigantiini Mary Annilla ja vesibussi Dianalla on keskikesällä aikataulutettuja risteilyjä.

ISONKARIN MAJAKKASAARELLEwww.isokari.fi

Laivalaiturista on majakalle noin 1 km. Tie on hieman epätasainen ja kivinen, joten tukevat jalkineen ovat tarpeen.

Brigantiini Mary Ann25.6.—9.8. to ja su klo 10.30—18.00Perjantaisin iltaristeily klo 13.00—21.00Risteilypaketti: 48 €/aikuinen ja 24 €/lapsi (4—12-v.). Hintaan sisältyy edestakainen laivamatka, lounas menomatkalla lai-vassa (lohikeitto ja saaristolaisleipä) sekä opastetun kierroksen saa-rella.

Vesibussi Diana24.6.—15.8. ke ja la klo 11.00-17.30.Risteilypaketti: 49 €/aikuinen ja 25 €/ lapsi (4—12-v.). Hinta sisältää edestakaisen merikuljetuksen, lounaan Pursiseuran Paviljongilla menomatkalla sekä opastetun kierroksen saarella.

KATANPÄÄN LINNAKESAARELLEwww.katanpaa.fi

Katanpään veneily- ja retkikohde sijaitsee sadunhohtoisen Ströömin varrella Kustavin kauneimmassa saaristossa. Veneilijöille ja matkaili-joille on hyvät palvelut ovat linnakesaarella.

Brigantiini Mary Ann24.6.—8.8. ke ja la klo 10.30—18.00.Risteilypaketti: 48 €/aikuinen ja 24 €/lapsi (4—12-v.). Hintaan sisältyy edestakainen laivamatka, lounas menomatkalla lai-vassa (lohikeitto ja saaristolaisleipä) sekä opastetun kierroksen saa-rella.

Vesibussi Diana23.6.—13.8. ti ja to klo 11-18Risteilypaketti: 49 €/aikuinen ja 25 €/ lapsi (4—12-v.). Hinta sisältää edestakaisen merikuljetuksen, lounaan Pursiseuran Paviljongilla menomatkalla sekä opastetun kierroksen saarella.

Risteilyt vaativat toteutuakseen väh. 15-20 matkustajaa. Varaukset viimeistään risteilyä edeltävänä päivänä: Uudenkaupungin matkailutoimisto, puh.050 420 5425, 050 420 5333 [email protected]

Page 50: Crusell viikon 2015 ohjelma

Vehm

aaLo

kala

hti

Turk

u

Kal

anti,

Lai

tila,

Turk

u

Pyh

äran

ta

Po

hitu

llin

koul

u

Viik

aist

en k

oul

u

Seu

raku

ntak

esku

s

Ho

telli

Län

nent

ie

Mus

eo Työ

väen

talo

Gas

thau

s P

oo

ki

Uus

i kir

kko

Kul

ttuu

rito

imis

to

Tori

Po

sti

Vanh

a ki

rkko

Wal

lila

Valli

nmäk

i Kul

ttuu

rike

skus

Cru

selli

Ho

telli

Aq

uari

us

Pur

sise

uran

Pav

iljo

nki

Yara

n te

htai

lle

No

vid

a

Page 51: Crusell viikon 2015 ohjelma

Maanviljelyn globaaleja haasteita on tuottaa ruokaa kasvavalle väestölle kannattavasti ja tehokkaasti ja samalla ottaa huomioon ympäristö ja luonnonvarojen kestävä käyttö.

Yara on kehittänyt viljelijöiden tueksi uusia teknologioita ja innovatiivisia ratkaisuja, joilla voidaan tehostaa typen käyttöä sekä vähentää fosforin valumista vesistöihin. Lue lisää kestävästä ruoantuotannosta:

www.yara.fi

Selvät sävelet kestävään viljelyyn

Page 52: Crusell viikon 2015 ohjelma

45vuotta

Find us on Facebook

www.valmet-automotive.com . www.facebook.com/valmetautomotive