bod uutuuksia syksy 2013

8
TIETOJA UUTUUSKIRJOISTA KIRJAKAUPOILLE IKÄVISTÄ POHJATTOMIN SISARUKSEN MENETTÄNEIDEN TARINOITA Sisaruksen kuolema jättää jälkeensä monia vastaamat- tomia kysymyksiä. Tähän kirjaan on koottu sisaruksen menettäneiden tarinoita surusta ja ikävästä. Sisaruksen menettäneet kertovat, miten elämä on mennyt eteenpäin surun ja ikävän kanssa hiljaa rukoillen tai toivoen, että kipu joskus helpottaisi. He kertovat vahvoilla sanoilla surustaan ja siitä, miten elämässä alkaa näkyä mustan ja harmaan lisäksi myös muita värejä, ja pimeyden lisäksi valoa. MIETTINEN, JENNA (TOIM.) Ikävistä pohjattomin ISBN 978-952-286-192-4 kovakantinen, 132 sivua € 22,90 SISÄLLYS MYYNTI- MENESTYKSET SIVU 2 BoD-KIRJAT MEDIASSA SIVU 3 UUTUUKSIA LAAJENNETUT ESITTELYT SIVU 4 KAUNOKIRJALLISUUS SIVU 4 TIETOKIRJALLISUUS SIVU 6 BoD on tarjonnut kirjailijoille jo yli kymmenen vuoden ajan mahdollisuuden julkaista oman kirjansa riskittömästi ja hel- posti. BoD:n palvelimella on yhteensä noin 1,3 miljoonaa nimikettä ja BoD:n kautta il- mestyy noin 10 000 ensijulkai- sua vuodessa, ja näin ollen yri- tyksellä on vahva asema kirja-alalla. Neljä kertaa vuo- dessa ilmestyvä uutuusluettelo informoi teitä kirjakauppiaita viimeisten kuukausien aikana ilmestyneistä uusista julkai- suista. Tutustu luetteloomme ja inspiroidu kirjojen laajasta valikoimasta! Uutuuksia NUMERO 3 SYKSY 2013

Upload: bodfinland

Post on 30-Nov-2015

94 views

Category:

Documents


1 download

DESCRIPTION

Luettelo syksyn uutuuksistamme.

TRANSCRIPT

TIETOJA

UUTUUSKIRJOISTA

KIRJAKAUPOILLE

IkävIstä pohjattomin SiSarukSen menettäneiden tarinoita

Sisaruksen kuolema jättää jälkeensä monia vastaamat-tomia kysymyksiä. tähän kirjaan on koottu sisaruksen menettäneiden tarinoita surusta ja ikävästä. Sisaruksen menettäneet kertovat, miten elämä on mennyt eteenpäin surun ja ikävän kanssa hiljaa rukoillen tai toivoen, että kipu joskus helpottaisi. he kertovat vahvoilla sanoilla surustaan ja siitä, miten elämässä alkaa näkyä mustan ja harmaan lisäksi myös muita värejä, ja pimeyden lisäksi valoa.

M I E T T I N E N , J E N N A ( TO I M .)Ikävistä pohjattomin

ISBN 978-952-286-192-4kovakantinen, 132 sivua

€ 22,90

SiSällyS

myynti-meneStykSet

Sivu 2

Bod-kirjatmediaSSa

Sivu 3

uutuukSia laajennetut

eSittelytSivu 4

kaunokirjalliSuuSSivu 4

tietokirjalliSuuSSivu 6

Bod on tarjonnut kirjailijoille jo yli kymmenen vuoden ajan mahdollisuuden julkaista oman kirjansa riskittömästi ja hel-posti. Bod:n palvelimella on yhteensä noin 1,3 miljoonaa nimikettä ja Bod:n kautta il-mestyy noin 10 000 ensijulkai-sua vuodessa, ja näin ollen yri-tyksellä on vahva asema kirja-alalla. neljä kertaa vuo-dessa ilmestyvä uutuusluettelo informoi teitä kirjakauppiaita viimeisten kuukausien aikana ilmestyneistä uusista julkai-suista. tutustu luetteloomme ja inspiroidu kirjojen laajasta valikoimasta!

uutuuksia numero 3SykSy 2013

2/myyntimeneStykSet

Lukijat ovat päättäneet: BoD-myyntimenestykset SykSy 2013

10

9

8

7

6

5

4

3

2

1

Buddhalaisuudessa on lihansyönnistä niin monenlaisia eri yhteyksissä annettuja ohjeita, että paikoin opetukset saattavat vaikuttaa jopa ristiriitaisilta. Tiibetiläinen vaeltavava joogi Shabkar (1781-1851) kokosi suuren määrän lihansyöntiin liittyviä opetuksia kaikilta buddhalaisuuden tasoilta - hinayanasta, mahayanasta ja vajrayanasta - ja osoitti, ettei minkäänlaista ristiriitaa ole, jos opetukset ymmärretään Buddhan tarkoittamalla tavalla.

R A N g dRö l , Sh A B k A R T SO g dRu k | ku ole m a t tom uu de n n ek t ar i | ISB N 978 -952-286 - 528 -1 | p eh m eä ka n t in e n | 16 4 s . | € 15,0 0

Enni Yli-hynnilän esikoisteos ”Taireteos” kertoo huumorin siivittämänä pohjalaisesta rakkaudesta ja sen tuomista tuntemuksista - tietenkin eteläpohjanmaan murteella. Yli-hynnilän runot ovat koskettavia ja maanläheisiä, sillä hän on elänyt koko lapsuutensa maatilalla eläinten parissa.

Y l I - h Y N N I l ä , E N N I | Ta i r e te o s | ISB N 978 -952-286 - 538 - 0 | kov akan t in e n | 72 s . | € 15,90

kirja on ensimmäinen suomenkielinen Android-ohjelmointia käsittelevä teos, joka tarjoaa Android-ohjelmoinnin oppimateriaalin sekä itseopiskeluun että oppilaitoskäyttöön. kirjassa käydään läpi Android-sovelluksen toteuttamiseen tarvittavat perusrakenteet ja -tekniikat. luvuista rakentuu valmis sovellus, joka antaa lukijalle eväät omien sovellusten suunnitteluun ja toteuttamiseen.

h A R J u, J u k k A | A n dr o id - oh je lmoin n in p e r u s te e t | ISB N 978 -952-286 - 612-7 | p e h m eäkan t in e n | 192 s . | € 34 ,0 0

harkitsetko maailman pienimmän koirarodun hankintaa? Tassutteleeko kotonasi jo chihuahua? kirjassa annetaan mahdollisimman todellinen kuva tästä kauniista ja älykkäästä rodusta. kirja kertoo, mitä on odotettavissa hankkiessasi pienen chihuahuan, sekä antaa selviytymisohjeita erilaisiin kiperiin tilanteisiin.

R A N TA N E N , k AT R I | C h ihuahuan A BC | ISB N 978 -952-286 - 428 - 4 | p e h m eäkan t in e n | 8 4 s . | € 16, 50

”Mitenkäs se menikään?” avaa nettitaipaleen alkumatkalla oleville tärkeitä taitoja, antaa vinkkejä mm. netin lyhenteistä ja tietoturvasta sekä linkkejä erilaisille hyöty- ym. sivustoille. lisäksi kirja sisältää harjoitustehtäviä, joilla voi kokeilla oppimiaan asioita käytännössä.

l A I N E , M A R JAT TA | M i te nkä s s e m e nikä än? | ISB N 978 -952-286 - 613 - 4 | p e h m eäkan t in e n | 136 s . | € 15,0 0

lähihoitaja Sari kuusisto työskentelee Auroran kotiavussa Itä-helsingissä. hänen asiakaskuntaansa kuuluu vanhuksia, vammaisia, mielenterveys- ja päihdeongelmaisia kaupunkilaisia. he ovat kaikki omanlaisiaan persoonia eikä heidän seurassaan yksikään päivä ole samanlainen. Työpäivät sisältävät tragediaa ja komediaa.

V uO R E l A , SuSA N N A | koh t a loka s ko t ikäy n t i | ISB N 978 -952-286 - 485 -7 | p e h m eäkan t in e n | 160 s . | € 12 ,0 0

Tämä teksti ei ole mikään tavallinen kirja, vaan henkisen heräämisen kaava. Se sisältää energian, jota valkoinen lootuskukka kuvaa. Sen sanat ovat kuin se kuuluisa sormi, joka osoittaa kuuta. älä katso sormeen jos haluat nähdä kuun, eli anna sanojen ja sanojen välisen hiljaisuuden viedä sinut Olemisen ja autuuden tanssisaleihin. Sinne ne sinua osoittavat kulkemaan.

M O ISA l A , M A R J u T | A m e nho te p | ISB N 978 -952-286 - 496 - 3 | p eh m eäkan t in e n | 152 s . | € 20,0 0

Bodhisattvan harjoituksia on mahdollisesti keskeisin buddhalaisuuden klassikko, opas valaistumismielen kehittämiseen. Sen perusteella on opiskeltu, harjoitettu ja opetettu dharmaa vuosisatojen ajan katkeamattomana perinteenä, ensin Intiassa ja myöhemmin Tiibetissä. Siinä kerrotaan, kuinka bodhisattva itsetutkiskelun keinoin hylkää pyrkimyksensä henkilökohtaiseen valaistumiseensa työskennelläkseen kaikkien olentojen vapauden eteen.

Sh A N T I dE VA | B o dhi s a t t v an h ar jo i t uk s ia | ISB N 978 -952-286 - 470 - 3 | p e h m eäkan t in e n | 168 s . | € 15,0 0

Australian alkuasukkaiden perinteinen elämänmeno mahdollisti paljon aikaa taiteelle ja henkiselle elämälle. he muun muassa tekivät luolamaalauksia jo 20 000 vuotta ennen Ranskan dordognen taidetta. he myös elivät sopusoinnussa luonnon kanssa paljon paremmin kuin nykypäivän ihminen. Melkoinen yllätys lienee, että alkuperäisasukkaiden ruokavalio oli monipuolisempaa ja terveellisempää kuin valkoisten valloittajien tai tämän päivän kuluttajien, jotka syövät etupäässä teollisen massatuotannon antimia. luonnosta löytyi helposti niin etu-, pää- kuin jälkiruoat ilman viljelyä tai karjanhoitoa.

R ä ISä N E N , h E l Jä V I O l A | A b or g in a a l i t | ISB N 978 -952-286 -113 -9 | p e h m eäkan t in e n | 236 s . | € 29,90

Mirko harjulan tutkimus ”Ryssänupseerit” esittelee ensimmäiseen maailmansotaan Venäjän asevoimissa osallistuneet suomalaistaustaiset upseerit ja heidän toimintansa kyseisessä sodassa, Suomen itsenäistymistapahtumissa, Venäjän vallankumous- ja sisällissota-aikana sekä Suomen puolustusvoimissa toisessa maailmansodassa. Teos tarjoaa runsaasti uutta tietoa aihepiiristä kiinnostuneellle.

h A R J u l A , M I R kO | R y s s änup s e e r i t | ISB N 978 -952-286 - 566 - 3 | p e h m eäkan t in e n | 50 4 s . | € 35,0 0

3 /Bod-kirjoja lehdiStÖSSä

Bod-kirjat

mediaSSaluETTu

JA hYVäkSI

TOdETTu

Susanne karlssonin rikos-romaani ”uhrilehto” on rakkaustarina, joka saa voimaa vuosisatojen takaa. tapahtumat voisivat sijoit-tua Suomeen, joka lisää ta-rinan uskottavuutta. ny-kyhetken tapahtumat kietoutuvat 1700-luvulla Suomessa esiintyneeseen pakanallisuuteen, mikä li-sää tarinan mielenkiintoi-suutta […] kirjan tapahtu-mapaikat kuvaillaan lukijalle jättäen varaa mie-likuvitukselle ja tapahtu-mat etenevät sopivalla tempolla. kirjan loppurat-kaisu yllättää lukijan.

I lTA lE h T Ik A R l SSO N , SuSA N N EUhrilehto

ISBN 978-952-286-626-4pehmeäkantinen | 208 s.€ 19,90

martti huttusen värit pin-taa syvemmältä on usko-mattoman moniulotteinen tietopakettivärien maailmaan. värejä ja niiden havaitsemista pohditaan kirjassa kaikista mieleen juolahtavista- ja muistakin - näkökul-mista. huttunen tarjoaa jokapäiväiseen havainnoin-tiin ja tieteelliseen tutki-mukseen tukeutuvaa tietoa sujuvasanaisesti ja ymmär-rettävästi. innostavaa kir-jaa voi suositella yksinker-taisesti kaikille, joita värit jollain tavalla kiinnostavat.

A R kh u T T u N E N , M A R T T IVärit pintaa syvemmältä

ISBN 978-952-286-602-8pehmeäkantinen | 200 s.€ 38,00

enni yli-hynnilän esikois-kirja, runokokoelma nimel-tä taireteos on miellyttä-vää ja helppoa luettavaa. […] se on suoraan puhut-tua elämän – erityisesti rakkauselämän – pohtimis-ta, joka saa hymynkareen nousemaan lukijan huulille. on innostavaa lukea vasta lukiosta päässen tytön ru-noja, jotka saavat ajattele-maan vanhaa rakkautta. […] pohjalainen rujo men-taliteetti yhdistettynä lem-peen on ihanan elämänma-kuista […] ja runot tuovat varmasti hyvän mielen.

VA A SA N Y l I O PPI l A SlE h T IY l I - h Y N N I l ä , E N N I Taireteos

ISBN 978-952-286-538-0kovakantinen | 72 s.€ 15,90

päivi lappalainen aloitti runojen kirjoittamisen 15-vuotiaana. […] Face-bookin kautta hän on ta-voittanut samanhenkisiä ihmisiä ja nyt on syntynyt päivin toimittama runo-kirja kulkisitko kanssani, jossa on mukana 31 eri henkilön koskettavia runo-ja. runot kertovat ystävyy-destä. rakkaudesta, ilosta ja vapaudesta […] mutta tekstejä on myös elämän tummemmista sävyistä. tässä kirjassa on elämä läsnä. runojen kirjoittajat ovat monipuolisia eri alo-jen taitajia.[…] jokaisella on oma tapansa nähdä asioita ja kirjoittaa.

k ä SI k ä dE SSäl A PPA l A I N E N , Pä I V IKulkisitko kanssani

ISBN 978-952-286-148-1pehmeäkantinen | 84 s.€ 11,90

Hyvät arviot puhuvat puolestaan –pidä nämä kirjat mieleSSä!

4/ uutuukSia laajennetut eSittelyt

turkin Qatal hüyükista, ja eufrat-virran alkulähteiltä ar-keologit ovat kaivaneet esiin maailman vanhimmat sivili-saatiot. kysymyksessä on vaa-leaihoisten euroopan alkupe-räiskansojen alkukoti, ja vuosituhansien taival, joiden kulttuurihistoria on tämän teoksen pääteema.

FR ANgéN, PA AVO

Suomalaisten laulu

ISBN 978-952-286-100-9 | kovakantinen | 220 s. | € 34,60

pauli liikala kertoo kirjas-saan elämänsä tarinoita. kes-keisenä teemana on ihmisen tasapainoinen kehitys lapsuu-desta eläkevuosiin saakka. pauli kertoo miten hän on kasvanut ja kehittynyt neljällä keskeisellä osa-alueella, jotka ovat pää, kroppa, sydän ja

sielu. ”aivan uskomattoman ihana kertomus henkisestä kasvusta.” lI Ik Al A , PAulI

Totuuden henki – Ihmisen tasapainoinen kehitys

ISBN 978-952-286-661-5 | pehmeäkantinen | 264 s. | € 15,00

venäjän kouluopetus on maassamme niukkaa. kyn-nyksenä on muun muassa eri-lainen kirjaimisto. Silti kie-lestä ollaan kiinnostuneita. neuvostoliiton jälkeen mat-kailu on vaihtanut suuntaa. nykyisin venäläiset tulevat vierailulle Suomeen paljon

suurempina joukkoina kuin silloin. olisi mukavaa hieman kohentaa venäjän taitoa.SAdOkhOVA , AlEF TINA;

lEMPINEN, MARJAlEENA

A vot! Kas tässä! – venäjää kaikelle kansalle

ISBN 978-952-286-655-4 | pehmeäkantinen | 76 s. | € 20,00

letters to my idol on jokai-sen 80-luvun paul oxley’s unit -fanin muSt-pokkari! Se kertoo epätavallisen tari-nan nuoruudesta, faniudesta ja aikuseksi kasvamisesta ja on lukemisen arvoinen seik-kailu, vaikkei bändi olisi en-tuudestaan tuttu. kirja vauh-

dittaa p.o.u:n jäähyväiskiertuetta ympäri Suomea tänä syksynä!VAN VIll A , l AuR A

Letters to my Idol – from the girl on the train

ISBN 978-952-286-141-2 | kovakantinen | 96 s. | € 24,90

kaunokirjalliSuuS

ERVA S TI , SA AR A

Amorialaiset

ISBN 978-952-286-685-1

kovakantinen | 204 s.

€ 24,90

FlE x , WAlTER

Kahden maailman vaeltaja –

Sotamuistelma

ISBN 978-952-286-597-7

pehmeäkantinen | 120 s.

€ 17,95

FRISk , hElVI

Hetki vain – ja sitten ohi – Totta ja

leikkiä – sitähän elämä on

ISBN 978-952-286-198-6

kovakantinen | 124 s.

€ 20,00

gR ANFORS, S TIg

Skärseld

ISBN 978-952-286-567-0

pehmeäkantinen | 232 s.

€ 15,90

hANNIl A , A IJA

Child of Light

ISBN 978-952-286-694-3

pehmeäkantinen | 100 s.

€ 18,00

huT Tu, SY lVI

Eksynyt Elämän lapsi

ISBN 978-952-286-189-4

pehmeäkantinen | 148 s.

€ 12,90

kORPIlINNA , MARITA

Eläinten vanhainkoti –

Eläimet evakossa

ISBN 978-952-286-687-5

pehmeäkantinen | 128 s.

€ 8,00

kuRkI , MIkkO

Kivinilkka

ISBN 978-952-286-664-6

kovakantinen | 108 s.

€ 19,00

k Y l äNPä ä , JANNE

Seinä

ISBN 978-952-286-668-4

pehmeäkantinen | 24 s.

€ 11,90

k äRkI , V Ik TOR

Hyyryläinen

ISBN 978-952-286-658-5

kovakantinen | 204 s.

€ 31,90

NEMESChANSkY, ANN-MONICA;

NORdS TRöM, MIRJAM

Mitä pahaa on pilvilinnoissa

ISBN 978-952-286-520-5

pehmeäkantinen | 388 s.

€ 25,90

PIT zéN, JORMA

Jussu, taistelu jatkuu

ISBN 978-952-286-618-9

kovakantinen | 500 s.

€ 45,00

SEPPäl ä , MIk A

Uskolaiset

ISBN 978-952-286-682-0

pehmeäkantinen | 108 s.

€ 9,90

SOkkINEN, MARkO

Unettomuuden sietämätön

keveys – Porttikielto

höyhensaarille

ISBN 978-952-286-652-3

pehmeäkantinen | 96 s.

€ 14,50

TANNINEN, SATu

Patajätkä – Runoteos

ISBN 978-952-286-708-7

pehmeäkantinen | 100 s.

€ 8,00

ThEMAN, TuJA

Onnistuuko Eppu

ISBN 978-952-286-172-6

kovakantinen | 196 s.

€ 26,90

5 /kaunokirjalliSuuS

6/ novitäten Spezial6 / kaunokirjalliSuuS

TOlONEN, INk A

Lumoava hetki

ISBN 978-952-286-637-0

pehmeäkantinen | 48 s.

€ 14,90

VET TENTER ä , MEllI

Seitsemän kissatarinaa

ISBN 978-952-286-561-8

pehmeäkantinen | 32 s.

€ 7,25

VIlENIuS, MERJA ANNElI

Runoja omenasta ja päärynästä

ISBN 978-952-286-622-6

pehmeäkantinen | 32 s.

€ 13,95

VIROl AINEN, ANu;

S Ill ANPä ä , l AuR A

Vunukkakirja –

Karjalainen vauvakirja

ISBN 978-952-286-643-1

kovakantinen | 24 s.

€ 39,90

l A A JA SAlON OPIS TO,

k IRJAIl IJAlINJA

Sana sateessa

ISBN 978-952-286-653-0

pehmeäkantinen | 120 s.

€ 10,00

R Akk AuSRuNOT RY

Nuoren sydämellä 2013

ISBN 978-952-286-617-2

pehmeäkantinen | 168 s.

€ 20,00

tietokirjalliSuuS

hANNu

Learn to Listen to Yourself 1 –

Active Book

ISBN 978-952-286-692-9

pehmeäkantinen | 48 s.

€ 10,50

hANNu

Lär dig att lyssna på dig själv 1 –

aktivbok

ISBN 978-952-286-679-0

pehmeäkantinen | 48 s.

€ 11,50

hANNu

Opi kuuntelemaan itseäsi 1 –

aktiivikirja

ISBN 978-952-286-662-2

pehmeäkantinen | 48 s.

€ 11,50

hARJu, Jukk A

Android-ohjelmoinnin perusteet

ISBN 978-952-286-612-7

pehmeäkantinen | 192 s.

€ 34,00

huT TuNEN, MART TI

Värit pintaa syvemmältä

ISBN 978-952-286-602-8

pehmeäkantinen | 200 s.

€ 38,00

k AuhANEN, JuhA

Euroopan rajat

ISBN 978-952-286-609-7

kovakantinen | 88 s.

€ 29,90

7 /tietokirjalliSuuS

kulMAl A , TAPIO

Jokisten eväät

ISBN 978-952-286-197-9

pehmeäkantinen | 160 s.

€ 13,90

k Y l äkOSkI , k AISA

Suomen naisellista historiaa

ISBN 978-952-286-546-5

pehmeäkantinen | 156 s.

€ 25,00

luOS TARINEN, MAT TI

Mediayhteiskunnan suurten

tapahtumien dramatiikkaa

ISBN 978-952-286-673-8

kovakantinen | 384 s.

€ 87,00

l ähdE , hEIkkI k

Käsityöammatteja

maaseutuelämässä

ISBN 978-952-286-659-2

pehmeäkantinen | 100 s.

€ 15,00

MAT TI , Al AdIN

Inter Galactic Monarchy

Earth Operation

ISBN 978-952-286-656-1

pehmeäkantinen | 224 s.

€ 30,00

Mä äT TäNEN, EE VA

Teoriasta käytäntöön - ratkaisu-

keskeisiä työkaluja myönteisem-

pään elämään

ISBN 978-952-286-574-8

pehmeäkantinen | 124 s.

€ 21,90

PA JuNEN, PEkk A

Various Artists Vol 1

ISBN 978-952-286-640-0

pehmeäkantinen | 168 s.

€ 10,90

PAul , TERT Tu

Nykynaisen asu matematiikkaa

ISBN 978-952-286-676-9

pehmeäkantinen | 192 s.

€ 32,90

SARlIN, MIk A

Romanian Grammar

ISBN 978-952-286-627-1

pehmeäkantinen | 392 s.

€ 32,00

VuENTO, MAT TI

Ilpo, Vaari ja Vappu-koira

luonnonilmiöitä tutkimassa

ISBN 978-952-286-601-1

pehmeäkantinen | 60 s.

€ 14,90

VuOllE-SElkI , Tuul A

Vera Hjelt – Työväensuojelija

ISBN 978-952-286-173-3

kovakantinen | 116 s.

€ 21,10

MIET TINEN, JENNA

Ikävistä pohjattomin – Sisaruksen

menettäneiden tarinoita

ISBN 978-952-286-192-4

kovakantinen | 132 s.

€ 22,90

tutuStu Bod-kirjoihin

kirjan meneStykSeStä päättävät lukijat – on yksi Bod:n konseptin perus-ideoista. lisäksi Bod pyrkii an-taamaan tilaa, joustavuutta ja vapautta ihmisten kasvavalle kommunikaatiotarpeelle. juuri tämän vuoksi tekee Bod kirjan julkaisun jokaiselle mahdolliseksi.

Bod-kirjoja ei paineta varastoon, vaan ne ovat virtuaalisesti kirja-kauppojen käytössä ja kirjat pai-netaan ja lähetetään välittömästi aina vasta tilauksesta, jopa yh-den kappaleen painoksina. Bod:n vahvuus on se, että vahvan yh-teistyön ansioista kirjatukku-kauppiaiden kanssa kirjat toimi-tetaan nopeasti ja vaivatta kaikille kirjakaupoille. lisäksi nimikkeet ovat tilattavissa suu-rimmista suomalaisista verkko-kirjakaupoista. Bod muuntaa kirjat myös maksutta yleisimpiin e-kirja formaatteihin ja välittää e-kirjat euroopanlaajuisesti myyntiin mm. applen iBooksto-reen. Saksan ja Suomen lisäksi Bod toimii itävallassa, Sveitsis-sä, ranskassa, tanskassa, ruotsissa ja norjassa.

ihre BeStellungen

Bod-kirjat ovat tilat-taviSSa kirjavälitykSen

ja Btj Finlandin kaut-ta Sekä Suoraan

Bod:lta:FakSi +358 (0)9 25166100

B o D – B o o k s o n D e m a n D G m B H

m a n n e r H e i m i n i e 1 2 B , 0 0 1 0 0 H e l s i n k i

puh. +358 (0)9 25166349 [email protected] • www.Bod.Fi

omat tilaukSeSi:

TieToja

:sTaBoD™

keski-iän ohittanut nainen kaipaa rakkautta, syliä, johon kaivautua. netistä löytyy ilmari, herrasmies vailla vertaa. Sitten alkaakin tapahtua. miten pilvilinnat voivat romahtaa näin?

N E M E SC h A NSk Y, A N N - M O N I C A ; N O R dS T Rö M , M I R JA MMitä pahaa on pilvilinnoissa

ISBN 978-952-286-520-5pehmeäkantinen | 388 s.€ 25,90

nuoren sydämellä 2013 -projek-tissa kirjoittajiksi kutsuttiin 12–18 -vuotiaat nuoret. tämä runo-kokoelma edustaa sitä, mitä nuoret ajattelevat elämästä ja yh-teiskunnasta vuonna 2013.kirjamyynnin tuotot ohjataan nuorten syrjäytymistä ehkäise-vään työhön tukikummit-sääti-ölle.

R A k k AuSRu N OT RYNuoren sydämellä 2013

ISBN 978-952-286-617-2pehmeäkantinen | 168 s.€ 20,00

kirja on ensimmäinen suomen-kielinen android-ohjelmointia kä-sittelevä teos, joka tarjoaa an-droid-ohjelmoinnin oppimateriaalin sekä itseopiske-luun että oppilaitoskäyttöön. kir-jassa käydään läpi android-sovel-luksen suunnitteluun ja toteuttamiseen tarvittavat perus-rakenteet ja -tekniikat.

h A R J u, J u k k AAndroid-ohjelmoinnin perusteet

ISBN 978-952-286-612-7pehmeäkantinen | 192 s.€ 34,00

oletko kuullut, kun lumi laulaa? Sukeltanut epätoivon ja tuskan mustaan virtaan ja noussut sieltä iloon, rakkauteen ja säkenöivään onneen? eksynyt elämän lapsi vie sinut mukanaan kaikkiin noihin elämäntilanteisiin ja vielä moneen muuhunkin kokemukseen.

h u T T u, S Y lV IEksynyt Elämän lapsi

ISBN 978-952-286-189-4kovakantinen | 148 s.€ 12,90

utelias ja välitön aili-tyttö joh-dattaa kertomaan tarinoita ja muistelemaan lapsen ja hänen lä-heistensä elämän suuria ja pieniä tapahtumia. vunukkakirja on täytettävä vauvakirja, joka on tarkoitettu kaikkien lapsen lä-heisten täytettäväksi ja luetta-vaksi yhdessä lapsen kanssa.

V I RO l A I N E N , A N u; S I ll A N Pä ä , l Au R AVunukkakirja

ISBN 978-952-286-643-1kovakantinen | 24 s.€ 39,90

ammattientarkastaja, kansan-edustaja ja sosiaalimuseon perus-taja vera hjelt (1857–1947) on vaikuttanut merkittävällä tavalla suomalaisen työläisnaisen ase-maan. toimillaan hän tähtäsi ko-ko perheen hyvinvoinnin edistä-miseen. vera hjelt tallensi samalla suomalaista sosiaalihis-toriaa niin tutkimuksillaan kuin myöhemmin sosiaalimuseon johtajana.

V uO llE -SE lk I , T u u l AVera Hjelt - Työväensuojelija

ISBN 978-952-286-173-3kovakantinen | 116 s.€ 21,10