ao osayleiskaava 1:10 000 - salo · sm 51 sr-1/1 sr-2/1 sr-3/1 z eritasoristeys ilman liittymÄÄ....

1
sm 51 sr-1/1 sr-2/1 sr-3/1 z ERITASORISTEYS ILMAN LIITTYMÄÄ. SÄHKÖJOHDOLLE VARATTU ALUEEN OSA. Päävoimansiirtolinja. MUINAISJÄÄNNÖSKOHDE. Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Kohteessa on voimassa mitä SM-alueen kaavamääräys muinaismuistolain nojalla alueen käytöstä toteaa. Numero viittaa kaavaselostuksessa olevaan luetteloon ja kohdekuvaukseen. VALTAKUNNALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE. Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muita rakenteita ei saa purkaa. Aluetta koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmista on neuvoteltava Museoviraston kanssa. Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon. KIERTOLIITTYMÄ. MAAKUNNALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE. Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muita rakenteita ei saa purkaa. Rakennuksissa tehtävistä toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan saa muuttaa niiden kulttuurihistoriallista arvoa, on pyydettävä lausunto Museovirastolta tai maakuntamuseolta. Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon. PAIKALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE. Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muita rakenteita ei saa ilman erityisiä pakottavia syitä purkaa. Rakennuksissa tehtävistä toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan saa muuttaa niiden kulttuurihistoriallista arvoa, on pyydettävä lausunto museoviranomaiselta. Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon. LISÄMÄÄRÄYKSET: Vanhoja tielinjoja pyritään käyttämään hyväksi uusilla asumiseen kaavoitettavilla alueilla. MELUALUE. Laskennallinen melualueraja, jonka sisäpuolella liikennemelu voi ylittää 45 dBA (yö) ja 55 dBA (päivä). TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVE. me ERITASORISTEYS ILMAN LIITTYMÄÄ. SÄHKÖJOHDOLLE VARATTU ALUEEN OSA. Päävoimansiirtolinja. MUINAISJÄÄNNÖSKOHDE. Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Kohteessa on voimassa mitä SM-alueen kaavamääräys muinaismuistolain nojalla alueen käytöstä toteaa. Numero viittaa kaavaselostuksessa olevaan luetteloon ja kohdekuvaukseen. VALTAKUNNALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE. Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muita rakenteita ei saa purkaa. Aluetta koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmista on neuvoteltava Museoviraston kanssa. Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon. KIERTOLIITTYMÄ. MAAKUNNALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE. Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muita rakenteita ei saa purkaa. Rakennuksissa tehtävistä toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan saa muuttaa niiden kulttuurihistoriallista arvoa, on pyydettävä lausunto Museovirastolta tai maakuntamuseolta. Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon. PAIKALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE. Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muita rakenteita ei saa ilman erityisiä pakottavia syitä purkaa. Rakennuksissa tehtävistä toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan saa muuttaa niiden kulttuurihistoriallista arvoa, on pyydettävä lausunto museoviranomaiselta. Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon. LISÄMÄÄRÄYKSET: Vanhoja tielinjoja pyritään käyttämään hyväksi uusilla asumiseen kaavoitettavilla alueilla. MELUALUE. Laskennallinen melualueraja, jonka sisäpuolella liikennemelu voi ylittää 45 dBA (yö) ja 55 dBA (päivä). TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVE. ht MY MT VALTAKUNNALLISESTI ARVOKAS MAISEMA-ALUE. Alueen kehittämisessä tulee vaalia maisema-aluekokonaisuuden, maiseman erityspiirteiden ja luonnon- ja kulttuuriperinnön säilymistä. Alueiden käytön on sovelluttava maisema-alueiden historialliseen kerrokselliseen kehitykseen. LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA ERITYISEN TÄRKEÄ ALUE. MAA- JA METSÄTALOUSALUE, JOLLA ON ERITYISIÄ YMPÄRISTÖARVOJA. Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouskäyttöön. Alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota kulttuuri- ja luonnonmaiseman arvoihin ja ympäristönhoitoon. Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 hehtaaria. Rakentaminen on sallittua vain olemassa olevien rakennusryhmien yhteydessä. MOOTTORI- TAI MOOTTORILIIKENNETIE. YHDYSTIE/KOKOOJAKATU. LIIKENNETUNNELI. ULKOILUREITTI. KEVYEN LIIKENTEEN REITTI. YLEISKAAVA-ALUEEN RAJA. ALUEEN RAJA. OSA-ALUEEN RAJA. MOOTTORITIEN ERITASOLIITTYMÄ. TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVE Salaisten moottoritieliittymän mahdollinen yhteys- ja aluetarve. SEUTUTIE/PÄÄKATU. MAATALOUSALUE. Alueella on sallittu maatalouteen liittyvä rakentaminen olemassa olevien tilakeskusten yhteydessä. VALTATIE/KANTATIE HISTORIALLINEN TIE ALUE, JOLLA ON SÄILYTETTÄVIÄ YMPÄRISTÖARVOJA. Yksityinen puulajipuisto. ma luo VALTAKUNNALLISESTI ARVOKAS MAISEMA-ALUE. Alueen kehittämisessä tulee vaalia maisema-aluekokonaisuuden, maiseman erityspiirteiden ja luonnon- ja kulttuuriperinnön säilymistä. Alueiden käytön on sovelluttava maisema-alueiden historialliseen kerrokselliseen kehitykseen. LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA ERITYISEN TÄRKEÄ ALUE. MAA- JA METSÄTALOUSALUE, JOLLA ON ERITYISIÄ YMPÄRISTÖARVOJA. Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouskäyttöön. Alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota kulttuuri- ja luonnonmaiseman arvoihin ja ympäristönhoitoon. Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 hehtaaria. Rakentaminen on sallittua vain olemassa olevien rakennusryhmien yhteydessä. MOOTTORI- TAI MOOTTORILIIKENNETIE. YHDYSTIE/KOKOOJAKATU. LIIKENNETUNNELI. ULKOILUREITTI. KEVYEN LIIKENTEEN REITTI. YLEISKAAVA-ALUEEN RAJA. ALUEEN RAJA. OSA-ALUEEN RAJA. MOOTTORITIEN ERITASOLIITTYMÄ. TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVE Salaisten moottoritieliittymän mahdollinen yhteys- ja aluetarve. SEUTUTIE/PÄÄKATU. MAATALOUSALUE. Alueella on sallittu maatalouteen liittyvä rakentaminen olemassa olevien tilakeskusten yhteydessä. VALTATIE/KANTATIE HISTORIALLINEN TIE ALUE, JOLLA ON SÄILYTETTÄVIÄ YMPÄRISTÖARVOJA. Yksityinen puulajipuisto. mo yt/kk st/pk vt/kt AM/s S-1 TP LT SM MA AP-1 AP-2 VL M P AO AM/AO AP-3 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Ympäristö säilytetään. Alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennusperinnön ja kulttuurimaiseman arvoihin. Alueella sallitaan täydennysrakentaminen olemassa olevien tilakeskusten yhteydessä. SUOJELUALUE. Luonnonsuojelulain 29 § perusteella suojeltu pähkinäpensaslehto. TYÖPAIKKA-ALUE. YLEISEN TIEN ALUE. MUINAISMUISTOALUE. Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Muinaismuistolain perusteella on kohteen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty ilman muinaismuistolain nojalla annettavaa lupaa. Suojelun oikeusvaikutukset tulevat suoraan muinaismuistolaista. MAISEMALLISESTI ERITTÄIN ARVOKAS PELTOALUE. Alue on tarkoitettu pääasiassa maatalouskäyttöön. Alueen säilyminen avoimena ja viljelykäytössä on kulttuurimaiseman säilymisen kannalta oleellista. Joki- ja puronvarsiniittyjen säilymistä tulee edistää. Alueella sallitaan maatalouteen liittyvä rakentaminen olemassa olevien tilakeskusten yhteydessä. PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Uudisrakennusten on sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja kulttuurimaisemaan. PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. LÄHIVIRKISTYSALUE. Alue on tarkoitettu päivittäiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön tai suojaviheralueeksi. MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE. Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 hehtaaria. Rakentaminen on sallittua vain olemassa olevien rakennusryhmien yhteydessä. PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE. Alueelle saa sijoittaa julkiselle tai yksityiselle liiketoiminnalle ja palvelulle tarvittavia tiloja sekä niihin liittyvää asumista. ERILLISPIENTALOJEN ALUE. Alueella sallitaan täydennysrakentaminen asuinrakennuksilla. Uudisrakennusten on sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja luonnonympäristöön. MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueella sallitaan täydennysrakentaminen asuinrakennuksilla. Uudisrakennusten on sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja luonnonympäristöön. PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Rakennuspaikoille saa asuintilojen lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia työtiloja. YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Ympäristö säilytetään. Alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennusperinnön ja kulttuurimaiseman arvoihin. Alueella sallitaan täydennysrakentaminen olemassa olevien tilakeskusten yhteydessä. SUOJELUALUE. Luonnonsuojelulain 29 § perusteella suojeltu pähkinäpensaslehto. TYÖPAIKKA-ALUE. YLEISEN TIEN ALUE. MUINAISMUISTOALUE. Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Muinaismuistolain perusteella on kohteen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty ilman muinaismuistolain nojalla annettavaa lupaa. Suojelun oikeusvaikutukset tulevat suoraan muinaismuistolaista. MAISEMALLISESTI ERITTÄIN ARVOKAS PELTOALUE. Alue on tarkoitettu pääasiassa maatalouskäyttöön. Alueen säilyminen avoimena ja viljelykäytössä on kulttuurimaiseman säilymisen kannalta oleellista. Joki- ja puronvarsiniittyjen säilymistä tulee edistää. Alueella sallitaan maatalouteen liittyvä rakentaminen olemassa olevien tilakeskusten yhteydessä. PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Uudisrakennusten on sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja kulttuurimaisemaan. PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. LÄHIVIRKISTYSALUE. Alue on tarkoitettu päivittäiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön tai suojaviheralueeksi. MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE. Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 hehtaaria. Rakentaminen on sallittua vain olemassa olevien rakennusryhmien yhteydessä. PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE. Alueelle saa sijoittaa julkiselle tai yksityiselle liiketoiminnalle ja palvelulle tarvittavia tiloja sekä niihin liittyvää asumista. ERILLISPIENTALOJEN ALUE. Alueella sallitaan täydennysrakentaminen asuinrakennuksilla. Uudisrakennusten on sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja luonnonympäristöön. MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueella sallitaan täydennysrakentaminen asuinrakennuksilla. Uudisrakennusten on sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja luonnonympäristöön. PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Rakennuspaikoille saa asuintilojen lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia työtiloja. 503 503 Usk.Isokylä ISOKYLÄ 27 Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Pappila Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä OLLIKKALA 6 Joensuu Usk.Anjala Usk.Pappila Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Joensuu Joensuu Joensuu Toijala Toijala Paijula Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Toijala Joensuu Toijala Toijala Joensuu RAPPULA 19 Joensuu Paijula Usk.Anjala Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Toijala Joensuu Toijala Toijala Joensuu Joensuu RAPPULA 19 Usk.Isokylä Usk.Isokylä Usk.Isokylä Toijala OLLIKKALA 6 Toijala Joensuu Joensuu sm 73 sm 709 sm 51 ma25, 37-42,58 sm 49 sm sr-3/1 sr-3/3 sr-3/2 sr-2/2 sr-3/4 sr-1/1 z z z z z z Susi-Saari Valhojanmäki Paukkula Tavola Isohärjänmäki Putola Vanutehtaanmäki Ollikkala Härkä Ketunpesä Pappila Kuru Rappula Isokylä Toijala sr-2/1 luo luo luo luo luo luo luo luo luo luo luo luo luo ht /s /s LT LT AP-1 AP-1 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 AO AM/AO AO AO AO VL VL VL VL VL VL AP-1 AM AP-1 M MA MY MY MY S-1 VL M AP-1 AP-1 AP-1 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 AP-2 MY AP-2 M VL AP-1 AP-1 P MY VL M M MA AO P AP-1 AP-1 MY M AM/AO AO AP-1 AP-2 AP-1 AP-2 AP-3 AP-3 AP-3 AP-3 AM/s S-1 S-1 SM SM AM TP TP MT VL me me me 0 100 200 300 400 500 mo mo yt/kk yt/kk yt/kk yt/kk yt/kk st/pk vt/kt ma ma ma ma ma ma KÄSITTELYT MRA 30§ Osayleiskaavaluonnokset näht. 4.8.-2.9.2011 MRA 30§ Osayleiskaava luonnos 2 näht. 12.1.-10.2.2012 MRA 19§ näht. 17.1.-18.2.2013 KH 9.9.2013, § 376 MRL 37§ Kaupunginvaltuuston hyväksymispäätös 16.9.2013, § 117 Tampereella 28.5.2013 PÖYRY FINLAND OY Kaupunki- ja aluesuunnittelu Jarmo Lukka Johtava asiantuntija, arkkitehti Kaisa Rantee Suunnittelupäällikkö, maisema-arkkitehti SALON KAUPUNKI ISOKYLÄ-TOIJALA-TAVOLAN OSAYLEISKAAVA 1:10 000 Tampereella 28.5.2013 PÖYRY FINLAND OY Kaupunki- ja aluesuunnittelu Jarmo Lukka Johtava asiantuntija, arkkitehti Kaisa Rantee Suunnittelupäällikkö, maisema-arkkitehti SALON KAUPUNKI ISOKYLÄ-TOIJALA-TAVOLAN OSAYLEISKAAVA 1:10 000

Upload: others

Post on 04-Jul-2020

6 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: AO OSAYLEISKAAVA 1:10 000 - Salo · sm 51 sr-1/1 sr-2/1 sr-3/1 z ERITASORISTEYS ILMAN LIITTYMÄÄ. SÄHKÖJOHDOLLE VARATTU ALUEEN OSA. Päävoimansiirtolinja. MUINAISJÄÄNNÖSKOHDE

sm 51

sr-1/1

sr-2/1

sr-3/1

z

ERITASORISTEYS ILMAN LIITTYMÄÄ.

SÄHKÖJOHDOLLE VARATTU ALUEEN OSA.Päävoimansiirtolinja.

MUINAISJÄÄNNÖSKOHDE.Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Kohteessa on voimassa mitäSM-alueen kaavamääräys muinaismuistolain nojalla alueen käytöstä toteaa.Numero viittaa kaavaselostuksessa olevaan luetteloon ja kohdekuvaukseen.

VALTAKUNNALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE.Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tuleeolla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisestija maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muitarakenteita ei saa purkaa. Aluetta koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmistaon neuvoteltava Museoviraston kanssa.

Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon.

KIERTOLIITTYMÄ.

MAAKUNNALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE.Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tuleeolla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisestija maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muitarakenteita ei saa purkaa. Rakennuksissa tehtävistä toimenpiteistä, jotkaeivät kuitenkaan saa muuttaa niiden kulttuurihistoriallista arvoa, on pyydettävälausunto Museovirastolta tai maakuntamuseolta.

Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon.

PAIKALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE.Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tuleeolla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisestija maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muitarakenteita ei saa ilman erityisiä pakottavia syitä purkaa. Rakennuksissatehtävistä toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan saa muuttaa niidenkulttuurihistoriallista arvoa, on pyydettävä lausunto museoviranomaiselta.

Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon.

LISÄMÄÄRÄYKSET:Vanhoja tielinjoja pyritään käyttämään hyväksi uusilla asumiseen kaavoitettavilla alueilla.

MELUALUE.Laskennallinen melualueraja, jonka sisäpuolella liikennemelu voi ylittää 45 dBA (yö)ja 55 dBA (päivä).

TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVE.

me

ERITASORISTEYS ILMAN LIITTYMÄÄ.

SÄHKÖJOHDOLLE VARATTU ALUEEN OSA.Päävoimansiirtolinja.

MUINAISJÄÄNNÖSKOHDE.Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Kohteessa on voimassa mitäSM-alueen kaavamääräys muinaismuistolain nojalla alueen käytöstä toteaa.Numero viittaa kaavaselostuksessa olevaan luetteloon ja kohdekuvaukseen.

VALTAKUNNALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE.Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tuleeolla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisestija maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muitarakenteita ei saa purkaa. Aluetta koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmistaon neuvoteltava Museoviraston kanssa.

Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon.

KIERTOLIITTYMÄ.

MAAKUNNALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE.Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tuleeolla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisestija maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muitarakenteita ei saa purkaa. Rakennuksissa tehtävistä toimenpiteistä, jotkaeivät kuitenkaan saa muuttaa niiden kulttuurihistoriallista arvoa, on pyydettävälausunto Museovirastolta tai maakuntamuseolta.

Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon.

PAIKALLISESTI ARVOKAS RAKENNUSSUOJELUKOHDE.Rakennuksissa ja niiden ympäristössä tehtävien toimenpiteiden tuleeolla sellaisia, että alueen rakennushistoriallisesti, kulttuurihistoriallisestija maisemahistorialliesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ja muitarakenteita ei saa ilman erityisiä pakottavia syitä purkaa. Rakennuksissatehtävistä toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan saa muuttaa niidenkulttuurihistoriallista arvoa, on pyydettävä lausunto museoviranomaiselta.

Numero merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksessa olevaan kohdeluetteloon.

LISÄMÄÄRÄYKSET:Vanhoja tielinjoja pyritään käyttämään hyväksi uusilla asumiseen kaavoitettavilla alueilla.

MELUALUE.Laskennallinen melualueraja, jonka sisäpuolella liikennemelu voi ylittää 45 dBA (yö)ja 55 dBA (päivä).

TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVE.

ht

MY

MT

VALTAKUNNALLISESTI ARVOKAS MAISEMA-ALUE.Alueen kehittämisessä tulee vaalia maisema-aluekokonaisuuden, maisemanerityspiirteiden ja luonnon- ja kulttuuriperinnön säilymistä. Alueiden käytön onsovelluttava maisema-alueiden historialliseen kerrokselliseen kehitykseen.

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA ERITYISEN TÄRKEÄ ALUE.

MAA- JA METSÄTALOUSALUE, JOLLA ON ERITYISIÄ YMPÄRISTÖARVOJA.Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouskäyttöön. Alueella tulee kiinnittää erityistähuomiota kulttuuri- ja luonnonmaiseman arvoihin ja ympäristönhoitoon.Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 hehtaaria. Rakentaminen onsallittua vain olemassa olevien rakennusryhmien yhteydessä.

MOOTTORI- TAI MOOTTORILIIKENNETIE.

YHDYSTIE/KOKOOJAKATU.

LIIKENNETUNNELI.

ULKOILUREITTI.

KEVYEN LIIKENTEEN REITTI.

YLEISKAAVA-ALUEEN RAJA.

ALUEEN RAJA.

OSA-ALUEEN RAJA.

MOOTTORITIEN ERITASOLIITTYMÄ.

TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVESalaisten moottoritieliittymän mahdollinen yhteys- ja aluetarve.

SEUTUTIE/PÄÄKATU.

MAATALOUSALUE.Alueella on sallittu maatalouteen liittyvä rakentaminen olemassa olevientilakeskusten yhteydessä.

VALTATIE/KANTATIE

HISTORIALLINEN TIE

ALUE, JOLLA ON SÄILYTETTÄVIÄ YMPÄRISTÖARVOJA.Yksityinen puulajipuisto.

ma

luo

VALTAKUNNALLISESTI ARVOKAS MAISEMA-ALUE.Alueen kehittämisessä tulee vaalia maisema-aluekokonaisuuden, maisemanerityspiirteiden ja luonnon- ja kulttuuriperinnön säilymistä. Alueiden käytön onsovelluttava maisema-alueiden historialliseen kerrokselliseen kehitykseen.

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA ERITYISEN TÄRKEÄ ALUE.

MAA- JA METSÄTALOUSALUE, JOLLA ON ERITYISIÄ YMPÄRISTÖARVOJA.Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouskäyttöön. Alueella tulee kiinnittää erityistähuomiota kulttuuri- ja luonnonmaiseman arvoihin ja ympäristönhoitoon.Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 hehtaaria. Rakentaminen onsallittua vain olemassa olevien rakennusryhmien yhteydessä.

MOOTTORI- TAI MOOTTORILIIKENNETIE.

YHDYSTIE/KOKOOJAKATU.

LIIKENNETUNNELI.

ULKOILUREITTI.

KEVYEN LIIKENTEEN REITTI.

YLEISKAAVA-ALUEEN RAJA.

ALUEEN RAJA.

OSA-ALUEEN RAJA.

MOOTTORITIEN ERITASOLIITTYMÄ.

TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVESalaisten moottoritieliittymän mahdollinen yhteys- ja aluetarve.

SEUTUTIE/PÄÄKATU.

MAATALOUSALUE.Alueella on sallittu maatalouteen liittyvä rakentaminen olemassa olevientilakeskusten yhteydessä.

VALTATIE/KANTATIE

HISTORIALLINEN TIE

ALUE, JOLLA ON SÄILYTETTÄVIÄ YMPÄRISTÖARVOJA.Yksityinen puulajipuisto.

mo

yt/kk

st/pk

vt/kt

AM/s

S-1

TP

LT

SM

MA

AP-1

AP-2

VL

M

P

AO

AM/AO

AP-3

YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE.Ympäristö säilytetään. Alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennusperinnön jakulttuurimaiseman arvoihin. Alueella sallitaan täydennysrakentaminen olemassa olevientilakeskusten yhteydessä.

SUOJELUALUE.Luonnonsuojelulain 29 § perusteella suojeltu pähkinäpensaslehto.

TYÖPAIKKA-ALUE.

YLEISEN TIEN ALUE.

MUINAISMUISTOALUE.Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Muinaismuistolain perusteellaon kohteen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminenja muu siihen kajoaminen kielletty ilman muinaismuistolain nojalla annettavaa lupaa.Suojelun oikeusvaikutukset tulevat suoraan muinaismuistolaista.

MAISEMALLISESTI ERITTÄIN ARVOKAS PELTOALUE.Alue on tarkoitettu pääasiassa maatalouskäyttöön. Alueen säilyminen avoimena javiljelykäytössä on kulttuurimaiseman säilymisen kannalta oleellista. Joki- ja puronvarsiniittyjensäilymistä tulee edistää. Alueella sallitaan maatalouteen liittyvä rakentaminen olemassa olevientilakeskusten yhteydessä.

PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.Uudisrakennusten on sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaanja kulttuurimaisemaan.

PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.

LÄHIVIRKISTYSALUE.Alue on tarkoitettu päivittäiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön taisuojaviheralueeksi.

MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE.Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 hehtaaria.Rakentaminen on sallittua vain olemassa olevien rakennusryhmien yhteydessä.

PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE.Alueelle saa sijoittaa julkiselle tai yksityiselle liiketoiminnalle ja palvelulle tarvittaviatiloja sekä niihin liittyvää asumista.

ERILLISPIENTALOJEN ALUE.Alueella sallitaan täydennysrakentaminen asuinrakennuksilla. Uudisrakennustenon sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja luonnonympäristöön.

MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE.Alueella sallitaan täydennysrakentaminen asuinrakennuksilla. Uudisrakennustenon sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja luonnonympäristöön.

PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.Rakennuspaikoille saa asuintilojen lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitäaiheuttamattomia työtiloja.

YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE.Ympäristö säilytetään. Alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennusperinnön jakulttuurimaiseman arvoihin. Alueella sallitaan täydennysrakentaminen olemassa olevientilakeskusten yhteydessä.

SUOJELUALUE.Luonnonsuojelulain 29 § perusteella suojeltu pähkinäpensaslehto.

TYÖPAIKKA-ALUE.

YLEISEN TIEN ALUE.

MUINAISMUISTOALUE.Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Muinaismuistolain perusteellaon kohteen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminenja muu siihen kajoaminen kielletty ilman muinaismuistolain nojalla annettavaa lupaa.Suojelun oikeusvaikutukset tulevat suoraan muinaismuistolaista.

MAISEMALLISESTI ERITTÄIN ARVOKAS PELTOALUE.Alue on tarkoitettu pääasiassa maatalouskäyttöön. Alueen säilyminen avoimena javiljelykäytössä on kulttuurimaiseman säilymisen kannalta oleellista. Joki- ja puronvarsiniittyjensäilymistä tulee edistää. Alueella sallitaan maatalouteen liittyvä rakentaminen olemassa olevientilakeskusten yhteydessä.

PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.Uudisrakennusten on sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaanja kulttuurimaisemaan.

PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.

LÄHIVIRKISTYSALUE.Alue on tarkoitettu päivittäiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön taisuojaviheralueeksi.

MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE.Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 hehtaaria.Rakentaminen on sallittua vain olemassa olevien rakennusryhmien yhteydessä.

PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE.Alueelle saa sijoittaa julkiselle tai yksityiselle liiketoiminnalle ja palvelulle tarvittaviatiloja sekä niihin liittyvää asumista.

ERILLISPIENTALOJEN ALUE.Alueella sallitaan täydennysrakentaminen asuinrakennuksilla. Uudisrakennustenon sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja luonnonympäristöön.

MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE.Alueella sallitaan täydennysrakentaminen asuinrakennuksilla. Uudisrakennustenon sopeuduttava olemassa olevaan rakennuskantaan ja luonnonympäristöön.

PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.Rakennuspaikoille saa asuintilojen lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitäaiheuttamattomia työtiloja.

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

72109

72121

72114

72208

72106

390

87

88

72110

5751

49

69

66

65

63

13

14

39

72111

72112

561

557

72071

7

72113

10r pr p

12

777

520

519

544

543

542

545

7208172079

383

382

251

252

381380

72077

72209

9608

72210

72080

72078

399

390

392

394

397

388

387

389

72076

72074

r

72073

72072

9609

72070

538

537528

527

536

535

534

531

530

529

9603

9607

268233

760

759

761

767

766

763

762

765

764

768

r p

790

797

800

801

799

798

72053

72203r

72056

72062

72064

72066

72068806

3001

72052

30102

72059

7206372067

3040

3036

3035

72211

3037

9663

4

8211

8205

9606

7805

619

3009

3005

3008

3010

667

666

669

668

670

659

658

660

663

662

665

664

654

656

39

44

72028

420

422

418

423

30103

72057

2132

2134

1817

1816

72065

95003

3039

9661

7806

3007

p15

p41p40

p38p36

30104

72023

72060

2131

18151818

1792

1791

72069

1167

894

1168

3034

67

95007

95006

897

3022

1015

1002

1013

18

72026

4383

30105

72024

72025

1203

1204

1186

2130

1804

1803

1813

882

1801

1800

1802

1793

1794

1175

1795

1176

4

5

6

7

1

2

3

1174

95002

1169

1132

1164

1163

1162

3028

30107

rp2rp1

72022

2182

2183

1187

1207

1327

1252

1208

1188

2181

880

1812

1808

1198

945

881

1805

1181

1806

887

1799

1797

885

939

1173

1172

1171

95005

1131

95014

95012761

1129

1161

3031

1009

1010

8222

9605

810

2173

2171

2177

1326

2180

956

946

1807

947

1200

1199

1182

1036

1811

1810

18091798

1034

1033

890

941

940

916

95011

919

1028

95008

1133

756

759

755

760

758

757

203

205

9610

72021

98153

2170

955

1211

948

1096

1035

891915

9531138

95009

1135

1020

864

1018

1227

1226

96546

9653

423

425

31

424

428

426

427

429

503

503

6K00:2656

6K01:5367

6K01:3661

6K01:5366

6K00:2661

6K00:26626K00:2660

6K00:2661

6K00:2658

5K03:351

6K00:2659

7K03:3571

8K03:3544

4002:5741

5K03:24198002:9461

8K01:8612

8K01:86118K02:3371

7K02:1502

4003:6597

6K00:2664

6K00:2663

9K02:2

4002:5741

9K01:8614

5K00:9438

3K00:7

3K00:7

3K00:8

3K00:8

6K02:8213

7K00:9353

6K00:3169

1003:3922

6K00:3166

6K00:31676K00:2665

3002:3117

9K01:1896

6K00:2662

9K03:506

9000:9883

9K03:5108K03:4157

8K03:4153

9001:2834

8K02:89608K02:8962

8003:761

6K00:2666

6K00:2665

9000:9881

9000:9880

9K03:512

9001:87

9001:86

8002:3175

9000:9882

8002:6773

8002:3175

8002:3175

9000:9883

8K03:3303

8003:7748003:774

8003:774

6K00:3192

7K00:9353

6K00:3169

6K02:309

6K02:2068

K03:8813

K03:8808

2:4392

9K03:597

9000:8678

9000:8680

9000:8679

6K00:2662

8003:774

6K02:9842

8K01:9052

8K01:9528

8K01:90468K01:9044

8K01:9533

8K01:9527

4001:7608

4001:7746

8K01:9062

8K01:9061

8K01:9065

8K01:9069

8K01:2298

K03:8259

K03:8255

9000:8677

5K02:5214

5K02:5214

9000:6036

8K01:9530

4001:8407

6K02:7161

8K00:1

8K00:2

1001:3668

9001:3678

9K01:8364

9K02:37499K02:3752

9K02:3897

9K02:3897

9K02:37639K02:3762

9K02:3764

9K02:38999K02:3899

9K02:38819K02:3892

9K02:3892 9K02:3940

9K02:3940

9K02:3896

9K02:3896

9K02:3937

9K02:3740

9K02:3881

9000:9135

8K01:8768

8K01:8769

K00:18K01:855

8K01:844

8K01:1152

8K01:1152

8K01:1173

8K00:168K00:15

9K01:8370

9K01:8367

K03:87875K02:6436

5K02:6437

1K00:11K00:2

7K00:63407K00:6341

9K02:35537K04:3027

5K02:2881

2K00:1

6K00:56K00:2

6K00:1

6K00:2

6K00:1

K03:8170

K03:8173

6K04:19444003:6231

2003:3990

2003:3991

8K03:1798

5K00:3

6K04:1944

9K01:7999

9K01:8016

9K01:8020

4003:6231

9K03:5540

9K03:5540

9903:1

9901:

9903:2

9903:19901:

9901:

9903:3

9901:

9903:24

9903:30

9903:4

9901:

9901:

9904:1

9903:29

9903:29

9903:30

9901:

9908:1

9901:

9901:

9903:13

9903:29

1:91

5:41

1:38

5:35

2:8

2:35

1:24

3:6

2:27

4:21

1:36

15:2

1:24

2:35

878:1

1:23

1:24

:224

1:37

1:24

2:35

4:9

5:46

6:50

1:202

3:46 3:58

3:39

3:47

4:63

4:61

1:13

2:21

1:15

1:194:11

1:25

1:26

3:9

3:9

4:22

3:7

3:8

3:9

2:35

2:45

2:48

7:395:21

5:30

5:38

5:39

5:43

5:28

5:44

5:52

5:53

5:53

5:55

6:59

6:39

1:162

1:208

1:163

1:184

2:12

2:2

1:23

3:20

3:20

4:51

4:46

4:47

4:56

2:51

2:52

2:55

2:392:27

2:36

1:9

2:25

2:38

2:37

3:5

2:16

2:54

5:21

5:22

2:1

:1

1:32

1:19

1:164

1:165

1:240

1:33

12:

2:2

2:140

3:49

3:47

4:42

4:40

4:65

2:39

4:36

4:53

4:54

4:58

4:64

2:49

4:27

4:65

4:68

4:38

4:63

2:54

3:9

:1

5:49

12:

12:1

5:54

5:57

8:4

5:35

1:56

2:1

1:167

1:209

1:33

1:68

12:

2:143

2:136

5:581:11

3:23

3:373:46

3:25

3:26

3:283:33

4:11 4:672:50

3:49

2:50

4:60

4:62

3:9

3:312:

8:62

8:26

1:8

6:7

1:48

1:52

1:53

1:32

1:19

1:246

1:210

1:189

1:166

2:18

2:31

6:1

5:59

5:60

5:84

3:49

3:24

2:12

3:33

3:41

2:6

3:33

3:50

3:494:63

3:8

3:4

4:

876:1

8:51

6:59

6:54

6:58

6:62

6:9

1:200

1:201

1:185

1:186

1:212

1:2181:190

1:211

1:227

3:72

1:172

1:188

1:189

2:85

2:91

2:922:93

2:94

2:95

2:96

2:97

2:98

2:68

2:69

2:86

2:87

2:88

2:89

2:90

2:99

5:49

5:57

5:62

5:72

5:73

5:74

5:75

5:76

5:78

5:79

5:80

5:81

5:82

5:83

5:45

5:45

5:49

5:63

5:645:65

5:67

5:68

5:69

5:70

5:71

5:77

5:85

1:73

1:67

1:2210

3:42

7:88

1:1

8:51

1:56

8:37

8:54

6:37

8:56

1:239

1:199

1:198

1:223

1:224

1:166

1:213

1:173

1:236

1:172

1:208

1:209

2:65

2:66

2:67

2:70

2:71

2:73

2:74

2:75

2:76

2:77

2:78

2:79

2:80

2:81

2:82

2:83

2:84

2:46

2:50

2:51

2:52

2:53

2:54

2:63

2:64

2:72

5:51

5:52

5:53

5:54

5:55

5:56

2:102

5:16

5:17

5:18

5:19

30:

5:20

5:22

5:23

5:24

5:25

5:26

5:41

5:46

2:43

2:442:45

2:47 2:48

5:6

5:7

5:8

5:9 5:10

5:11

5:12

5:13

5:14

5:34

5:35

5:36

5:37

5:38

5:39

5:40

5:42

5:43

5:44

5:45

5:45

5:66

16:

18:

19:

20:

21:

22:

23:

24:

25:

2:97

2:116

2:117

2:118

2:119

2:121

2:122

2:123

2:125

2:126

2:127

2:128

2:129

15:

17:

1:41

1:44

1:49

1:69

1:70

1:2210

1:73

3:14

7:1083:6

1:5

6:41

8:22

8:33

8:55

1:219

1:171

1:236

1:116

1:133

1:111

1:112

1:113

1:114

1:115

1:34

1:210

1:211

1:35

1:212

1:213

1:214

1:215

1:216

1:217

1:218

1:219

1:220

1:221

1:222

1:223

1:224

2:27

2:28

2:29

2:30

2:31

2:32

2:33

2:34

2:35

2:37

2:38

2:39

2:40

2:41

2:42

2:43

2:44

2:45

2:47

2:48

2:49

5:31

2:23

4:62

5:3

5:4

5:28

5:29

5:30

5:32

5:33

16:

29:1

29:3

29:6

4:49

4:50

4:51

4:52

4:53

4:54

4:55

4:56

4:57

4:58

5:21

28:

29:5

2:462:49

2:50

2:51

2:52

2:53

2:54

2:63

2:64

2:65

2:68

2:69

2:70

2:71

2:72

2:73

2:74

2:75

2:76

2:77

2:78

2:79

2:80

2:81

2:82

2:83

2:84

2:85

2:1052:106

2:109

2:55

2:562:57

2:58

2:59

2:60

2:61

2:62

2:66

2:67

2:98

2:99

2:110

2:1112:112

2:113

2:1142:115

2:120

2:124

2:129

4:44

4:45

4:61

27:

1:35

1:48

1:56

1:57

1:58

2:16

2:19

2:25

2:130

2:132

32:

1:45

1:46

1:47

1:50

1:51

1:52

1:53

1:54

1:55

1:73

876:1

3:13

876:1

3:7

3:6

6:41

8:518:9

8:21

8:41

8:42

8:43

8:44

8:46

8:48

8:56

8:6

8:53

8:55

1:233

1:172

1:241:168

1:169

1:170

1:235

1:23

1:230

3:26

1:138

1:147

1:148

1:134

1:135

1:136

1:137

1:139

1:140

1:141

1:142

1:143

1:144

1:145

1:146

1:149

1:150

1:1511:153

1:117

1:118

1:119

1:120

1:121

1:1221:123

1:124

1:125

1:126

1:127

1:128

1:129

1:130

1:131

1:132

1:185

1:186

3:53

1:225

2:101

2:102

2:103

2:104

2:105

2:106

2:107

2:108

2:109

2:21

2:22

2:58

2:59

2:60

4:65

4:66

2:29

4:61

4:64

6:61

6:62

6:63

6:64

6:65

6:66

6:67

6:69

7:24

7:257:31

8:

2:332:34

2:86

2:94

2:95

2:107

2:108

2:1332:134

4:3

4:4

4:5

4:42

6:60

7:1

7:2

7:3

7:4

7:5

7:12

7:13

7:14

7:16

7:17

7:18

7:19

7:20

7:22

7:23

1:11

4:39

4:40

4:41

4:43

26:

6:12

6:374:72

1:12

3:6

1:219

:224

1:231

2:17

8:47

8:57

8:58

8:63

10:27

8:39

8:57

1:68:15

8:15

1:24

8:53

1:69

1:73

1:226

1:239

1:177

1:232

1:49

1:77

1:83

1:84

1:85

1:86

1:87

1:89

1:91

1:92

1:93

1:97

1:98

1:99

1:102

1:103

1:104

1:152

1:71

1:72

1:75

1:76

1:77

1:78

1:79

1:88

1:186

3:149

3:150

3:152

3:153

3:154

3:155

1:73

1:74

1:80

1:108

1:109

1:185

2:16

2:37

2:89

2:103

2:104

2:104

2:141

6:57

6:77

6:78

6:79

6:81

14:6:90

6:94

6:946:97

6:98

6:114

6:116

6:117

7:32

7:33

7:34

7:35

7:38

10:

31:

1:11

6:19

6:78

6:78

6:80

6:112

7:6

7:7

7:8

7:9

7:10

7:11

7:157:21

7:26

7:277:28

7:29

7:30

7:38

9:

4:72

34:

1:79

1:78

8:51

12:3

12:

12:

10:32

5:51

1:43

1:27

1:25

1:26

3:74

3:47

3:65

1:122

1:27

3:59

1:73

1:73

1:75

1:73

1:75

1:148

1:75

1:151

1:150

1:77

1:78

1:146

1:147

1:65

1:76

1:90

1:94

1:951:96

1:100

1:101

1:105

1:106

1:1631:169

1:170

1:176

1:177

1:69

1:70

1:81

1:82

1:155

1:162

3:73

1:189

1:110

1:111

1:112

1:113

1:114

1:115

1:116

1:117

1:118

1:1191:120

1:121

1:122

1:123

1:124

1:125

1:126

1:1271:128

1:131

1:197

1:138

1:139

1:1501:151

1:153

1:173

6:84

6:85

6:86

6:87

6:88

6:89

15:

6:92

6:93

6:95

7:38

11:

12:

13:

14:

6:21

6:46

6:75

6:76

6:82

6:83

6:96

6:99

6:99

6:100

6:113

6:123

6:125

6:126

7:39

4:67

4:68

4:69

6:35

6:36

34:1

1:11

4:36

4:72

34:

876:1

1:141

1:101

1:172

1:173

1:120

1:174

1:175

1:1761:1771:178

1:179

1:180

1:183

1:184

1:1851:197

1:232

12:

12:2

12:

3:9

3:64

3:60

3:73

3:75

3:76

3:54

3:74

3:77

3:9

3:78

3:48

1:74

1:28

1:80

1:80

1:74

1:81

1:82

1:63

1:63

1:75

1:75

1:18

1:25

1:166

1:167

1:168

1:171

1:172

1:173

1:174

1:175

1:178

1:179

1:180

1:19

1:164

1:165

1:158

1:159

1:160

1:161

1:132

1:157

1:89

1:90

1:92

1:93

1:94

1:95

1:96

1:97

1:98

1:99

1:100

1:101

1:102

1:103

1:104

1:133

1:18

1:91

1:145

1:180

1:181

1:198

1:211:44

1:69

1:20

1:183

1:200

2:11

2:14

2:15

2:142

6:25

6:26

6:39

6:42

6:44

6:45

6:47

6:50

6:51

6:52

6:53

6:54

6:55

6:56

6:56

6:71

6:72

6:118

6:124

33:

6:48

6:49

6:73

6:101

6:110

6:121

6:122

6:122

876:1

1:140

1:231

1:168

1:169

1:170

1:171

1:230

1:181

1:1821:186

1:187

1:188

1:189

1:1901:191

1:192

1:193

1:194

1:195

1:205

1:206

1:2071:208

1:196

10:42

3:77

3:59

3:58

3:78

3:34

3:43

1:66

1:77

1:12

1:11

1:38

1:61

1:57

1:73

1:77

1:77

1:57

1:17

1:68

1:187

3:85 3:86

1:60

1:61 1:62

1:63

1:64

1:39

1:40

1:41

1:42

1:43

1:45

1:46

1:47

1:48

1:49

1:51

1:52

1:53

1:54

1:55

1:57

1:58

1:59

1:65

1:66

1:80

1:81

1:105

1:72

1:73

1:136

5:28

1:29

1:48

1:59 1:135

1:137

1:19

1:242

5:23

1:15

6:29

6:70

6:72

6:119

6:38

6:109

6:111

1:236

1:210

1:234

1:209

1:2111:212

1:1

114:1

113:4

113:2

113:5

113:3

113:1

112:13

112:12

112:11

112:10

112:9

112:7

111:12

111:11

111:10

111:9

111:8111:7

111:6

111:3

111:5

111:4

110:7

110:6

110:5

110:4

110:3

110:2

105:5

105:4

104:9

103:10

103:9

117:6

117:5

117:4

117:3

117:2

117:1

116:7

116:6

116:5

116:4

116:3

116:2

116:1

115:9

115:8

115:7

115:6

115:5

115:4

115:3

115:2

111:2

111:1

109:1

115:1

110:1

109:3

109:2

108:3

108:2

108:1

107:3

107:2

107:1

106:7

106:1

106:6

106:5

105:3

105:2

105:1

103:8

103:7

103:6

103:5

103:4

103:3

103:2

103:1

102:10

102:9

102:8102:7

102:6

102:5

104:8

104:7

104:6

104:5

104:4

104:3

104:2

104:1

100:4

100:3

36:7

36:3

36:2

36:1

81:6

81:5

81:4

81:3

81:1

101:1

106:4

106:2

102:4

102:3

102:2

102:1

101:3

101:2

82:1

100:12

100:11

100:10

100:9

100:8

100:7

100:6

100:5

100:2

100:1

99:4

99:3

99:2

87:5

87:2

98:3

99:5

99:1

98:4

30:8

30:7

30:6

28:4

69:1

67:4

67:3

67:2

69:5

69:4

69:3

69:2

80:7

80:9

80:8

80:5

68:4

79:5

78:3

80:2

80:1

79:4

79:3

79:2

79:1

78:1

86:6

86:4 85:12

85:11

85:10

85:9

85:8

85:7

85:6

85:5

85:4

85:3

85:2

85:1

84:5

83:11

83:10

83:9

83:8

83:7

83:6

83:5

83:4

83:3

83:2

83:1

89:2

89:8

91:4

89:6

89:5

89:4

89:3

89:1

88:4

87:1

86:7

86:5

86:3

86:2

86:1

98:2

98:1

96:3

91:2

91:1

88:5

88:3

97:5

97:397:2

97:1

35:4

34:6

34:5

34:4

34:3

34:2

34:1

33:433:3

32:12

32:11

32:10

32:9

32:8

32:732:6

32:5

32:4

32:3

32:2

32:1

31:4

31:3

31:2

30:14

30:13

30:12

30:11

30:10

30:9

30:5

30:4

30:3

30:2

30:1

29:3

29:2

28:3

28:2

28:1

27:227:1

26:2

26:1

57:11

58:6

58:5

58:4

58:3

58:2

58:1

57:12

57:10

57:9

57:8

66:3

68:6

68:5

67:1

66:4

66:2

68:3

68:2

68:1

65:4

65:3

65:2

65:1

64:3

64:1

77:2

64:2

63:4

86:11

86:10

86:8

84:4

84:3

84:2

84:191:9

89:14

91:13

91:12

91:11

91:10

91:8

91:7

91:6

90:3

90:2

90:1

89:15

89:13

89:12

89:11

89:10

89:9

89:7

86:9

94:3

94:1

94:4

94:2

93:2

92:9

92:8

92:7

92:6

92:5

92:4

92:3

92:2

92:1

91:5

91:3

32:8

32:6

31:17

31:16

31:15

31:14

31:13

31:12

31:11

31:10

31:9

31:831:7

31:631:5

31:4

35:3

35:2

35:1

33:7

33:6

33:533:2

33:131:6

31:5

31:1

29:1

22:8

22:7

22:6

22:5

22:4

22:3

22:1

21:1

19:8

19:7

19:6

19:5

120:1

56:12

56:11

56:10

56:9

57:7

57:6

57:5

57:4

57:3

57:2

57:156:8

56:7

56:6

56:5

56:4

56:3

56:2

56:1

52:5

52:4

52:3

51:10

51:9

51:8

51:6

66:1

52:2

52:1

63:1

59:662:1

77:363:3

63:2

62:3

62:2

61:3

61:2

77:4

31:9

31:8

31:2

93:1

33:7

32:7

33:8

33:6

33:5

33:4

33:3

33:2

33:1

32:5

32:4

32:3

32:2

32:1

30:7

30:6

30:5

30:4

30:3

29:8

31:3

31:2

31:1

29:7

29:6

29:5

29:2

29:1

5:24

2:33

2:32

5:5

4:6

4:3

4:2

4:1

5:3

19:10

19:9

19:4

19:3

19:2

19:1

18:1

5:6

5:4

5:2

5:1

4:5

3:53

3:52

3:51

3:45

3:43

3:41

3:40

3:38

3:3318:3

18:2

36:6

36:5

36:4

80:4

80:3

78:2

97:4

78:4

79:9

79:8

79:7

79:6

2:31

4:4

427:3:9:M601

409:8:39:M601

434:1:75:M602

409:3:9:M3

434:1:81:M602

434:1:80:M601

434:1:81:M601

426:1:77:M1

426:1:66:M601

426:1:62:M601

4:21

2:27

1:36

2:35

2:35

2:35

1:23

1:24

2:35

4:21

1:37

1:162

1:162

1:202

3:58

3:58

3:39

4:61

1:13

1:13

1:19

2:21

1:15

4:11 4:11

1:25

1:24

1:26

3:8

3:8

2:35

2:35

2:45

2:45

7:39

12:12:

5:30

5:38

5:28

5:38

5:44

5:28

5:44

5:52

5:53

1:162

1:163

1:23

3:47

3:47

3:47

4:46

4:46

4:47

4:47

4:47

4:56

2:39

2:39

2:52

2:51

2:27

2:37

2:16

2:37

1:1

7:45

4:42

4:42

4:42

4:11

4:404:40

4:36

4:53

4:53

4:58

4:58

4:64

4:64

2:49

2:50

4:27

4:68

4:68

12:

12:

12:

5:49

5:57

5:57

8:62

5:57

5:54

5:54 12:1

1:8

12:

12:

2:143

3:23

3:46

3:46

3:46

3:46

3:28

2:50

2:50

2:50

2:50

4:60

4:60

3:83:9

3:9

8:51

12:

12:

12:

8:62

8:62

8:26

8:26

8:51

6:7

1:52

1:48

1:48

1:19

1:19

2:18

2:85

5:60

5:60

5:84

5:84

3:24

3:24

3:50

4:60

4:60

4:60

3:9

4:8:51

8:51

6:59

6:59

6:59

6:59

6:626:62

6:62

:

6:54

1:186

1:186

1:199

1:201

1:185

1:223

1:167

1:212

1:218

1:190

1:190

1:190

1:227

1:188

1:188

1:189

1:189

2:86

2:92

2:92

2:93

2:94

2:952:96

2:96

2:97

2:98

2:98

2:68

2:69

2:87

2:88

2:89

2:90 2:90 2:91

5:80

5:71

5:72

5:73

5:74

5:75

5:75

5:76

5:77

5:78

5:795:79

5:80

5:81

5:82

5:82

5:83

5:70

5:71

5:63

5:645:63

5:64 5:655:65

5:66

5:67

5:68

5:69

5:70

5:77

1:11

1:67

1:67

1:73

3:42

8:37

8:37

6:37

1:198

1:198

1:223

1:224

1:224

1:166

1:173

1:211

2:75

2:82

2:65

2:66

2:672:67

2:68

2:70

2:71

2:73

2:74

2:74

2:75

2:76

2:77

2:78

2:79

2:80

2:81

2:82

2:83

2:83

2:84

2:84

2:84

5:51

5:51

5:52

5:535:53

5:54

5:55

5:56

2:50

2:50

2:51

2:52

2:52

2:53

2:54

2:63

2:64

2:72

30:

30:

5:16

5:16

5:17

5:17

5:18

5:19

5:46

5:465:20

5:22

5:22

5:23

5:23

5:24

5:24

5:25

5:265:39

5:40

5:43

16:

18:

19:

20:

22:

23:

24:

25:

2:432:43

2:44 2:44

2:45

2:47

2:482:49

5:6

5:7

5:8

5:9

5:10

5:11

5:12

5:14

5:34

5:36

5:37

5:38

5:39

2:97

2:116

2:116

2:121

2:122

2:123

2:124

2:125

2:126

2:127

2:128

1:57

1:69

1:41

1:41

1:49

1:50

1:69

1:70

1:70

1:41

1:44

1:731:73

8:22

114:1

113:2

113:4

117:6

111:6

111:8

111:12

113:5

111:11

112:10

113:5

111:3

111:4

111:5

111:6

111:8

111:9111:10

111:12

112:7

112:9

112:11

112:12

112:13

113:1

113:3

105:4

105:4

105:5

105:5

110:2

110:3

110:7

111:5

110:3

105:4

105:4

105:5

105:5

110:2

110:4

110:5

110:6

110:7

111:7

103:9

103:10105:5

103:9

103:10105:5

1:219

1:116

1:111

1:111

1:112

1:112

1:113

1:114

1:115

1:222

1:224

1:221

1:212

1:2132:52

1:217

1:217

1:213

1:219

1:212

2:22

2:23

2:27

2:28

2:29

2:30

2:312:31

2:33

2:35

2:37

2:40

2:41

2:42

2:44

2:45

2:47

2:47

2:47

2:48

2:49

16:

5:31

29:6

29:6

2:23

2:23

29:1

29:1

29:3

29:3

29:5

4:49

5:3

5:3

5:3

5:4

5:28

5:29

5:29

5:30

5:32

5:33

28:

29:5

4:50

4:51

4:52

4:53

4:54

4:55

4:56

4:57

4:58

5:21

2:79

2:80

2:81

2:822:82

2:85

2:94 2:105

2:105

2:46

2:50

2:51

2:52

2:522:53

2:53

2:54

2:55

2:63

2:64

2:65

2:68

2:69

2:70

2:71

2:73

2:74

2:752:76

2:76

2:77

2:77 2:78

26:

27:

2:992:99

2:110

2:110

2:111

2:112

2:1132:1142:115

2:124

4:44

2:56

2:572:57

2:58

2:59

2:60

2:61

2:62

2:67

2:66

6:37

32:

2:16

2:162:19

2:19

2:25

2:130

2:132

1:48

1:55

1:57

1:58

1:58

1:35

1:35

1:471:51

1:52

1:53

1:541:54

1:45

1:46

3:13

3:13

3:7

3:7

8:9

8:48

8:48

8:21

8:9

8:21

8:42

117:4

117:3

117:5

116:2

115:2

115:3

115:4

115:7

115:8

115:3

115:6

116:1116:4

116:7

111:1

111:2

115:2 115:4

115:5

115:7

115:8

115:9

116:2

116:3

116:5

116:6

117:1

117:2

107:3

115:1

109:2

110:1

107:2

108:3

109:3

106:1

106:7

107:1

107:3

108:1

108:2

109:1

109:2

110:1

115:1105:1

102:10

102:7

103:6

102:5

102:9

103:2

103:6

104:9

106:6

102:6

102:7102:8

103:1

103:3

103:4

103:5

103:7

103:8

104:8

105:1

105:2

105:3

105:3

106:5

104:5

104:4

100:3

104:3

104:7

104:3

104:6

104:1

104:2

104:7

100:3

100:4

100:5

36:7

1:23

1:24

36:136:2

1:23

36:1

36:1

36:3

1:138

1:138

1:147

1:148

1:149

1:121

1:134

1:135

1:136

1:136

1:137

1:139

1:139

1:139

1:140

1:140

1:1411:141

1:1421:142

1:143 1:144

1:145

1:146

1:146

1:146

1:148

1:150

1:151

1:151

1:152

1:115

1:117

1:117

1:118

1:118

1:119

1:119

1:120

1:120

1:121

1:122

1:122

1:123

1:123

1:124

1:124

1:125

1:126

1:127 1:127

1:128

1:1291:129

1:130

1:130 1:131

1:131

1:1322:105

1:225

2:109

2:101

2:107

2:22

2:21

2:21

2:21

2:22

2:58

2:59

2:60

2:60

4:62

4:65

6:61

6:61

6:62

6:62

6:63

6:63

6:64

6:65

6:66

6:69

7:24

7:25

8:

2:29

2:29

4:64

4:64

4:65

6:60

6:60

7:1

7:2

7:4

7:57:5

7:12

7:13

7:14

7:14

7:16

7:17

7:18

7:20

7:22

7:23

2:33

2:133

2:134

4:4

4:4

4:5

4:42

4:43

4:404:40

4:41

4:43

6:12

6:12

6:37

8:58

8:6

1:24

81:6

81:1

81:3

106:2

106:2

106:2106:2

80:1

81:181:1

81:3

81:4

81:5

106:2

106:1

106:2

8:15

3:59

102:3

106:5

101:1

102:1

106:2106:2

106:2

106:2

106:2

82:1

102:2

101:1

101:2101:3

102:1

102:3

102:4

106:2

106:4

87:5

99:5

100:1

100:2

100:11100:12

99:5

99:5

100:1

100:7

100:8

100:9

100:10

100:11

100:12

87:2

87:5

99:2

99:3

99:4

99:5

99:5

99:5

100:2

100:6

98:4

98:4

99:598:4

98:4

98:4

99:1

99:5

99:5

98:3

98:3

98:4

98:4

98:4

98:4

98:4

98:4

98:4

98:4

98:4

98:4

98:498:4

98:4

99:5

99:5

99:5

99:5

99:5

99:5

97:5

97:5

97:5

97:5

97:5

98:4

97:5

97:5

97:5

97:5

98:4

98:4

98:4

98:4

98:4

1:226

1:1771:232

1:232

28:428:4

28:428:4

30:828:4

30:8

30:6

30:7

1:65

1:102

1:103

1:104

1:83

1:83

1:84

1:84

1:85

1:85

1:86

1:86

1:87

1:87

1:89

1:89

1:911:91

1:92

1:92

1:93

1:97

1:97

1:98

1:98

1:99

1:103

1:1521:153

1:186

1:186

1:186

1:71

1:72

1:75

1:76

1:77

1:781:79

1:81

1:82

1:88

1:88

1:88

1:88

1:108

1:186

1:186

1:186

1:73

1:73

1:74

1:80

1:80

1:109

1:109

3:149

3:149

3:152

3:153

3:154

3:155

2:99

2:99

2:99

2:99

6:77

6:79

6:80

6:86

6:90

6:92

6:97

6:98

6:114

6:116

6:117

7:31

7:34

10:10:

31:

31:

2:89

2:103

2:103

14:

2:37

2:141

6:19

6:80

6:80

7:6

7:7

7:7

7:8

7:9

7:10

7:11

7:157:19

7:21

7:27

7:29

9:

9:

1:11

4:724:72

69:1

67:3

67:4

69:1

67:3

67:4

69:2

69:3

67:2

69:3

80:7

80:8

80:9

80:7

80:7

80:8

80:5

80:9

1:6

78:1

3:47

78:1

80:1

78:1

78:1

79:2

79:3

79:4

80:2

78:1 79:1

79:5

83:9

85:10

85:12

86:6

83:1

83:2

83:3

83:4

83:5

83:6

83:7

83:8

83:9

83:10

83:11

84:4

85:1

85:2

85:3

85:5

85:6

85:8

85:9

85:10

85:11

84:5

85:4

85:7

85:1286:4

86:6

88:4

91:2 89:3

88:4

86:1

86:3

86:7

89:2

89:6

91:2

86:2

86:5

87:1

88:3

88:4

89:189:4

89:589:8

91:4

98:1

88:3

96:3

96:3

98:2

98:2

88:5

88:5

91:1

96:3

98:1

1:148

97:5

97:5

97:5

98:4

97:3

97:1

97:2

97:597:5

97:5 97:5

1:75

1:80

1:146

1:77

1:78

1:146

32:2

32:5

32:9

34:1

34:4

34:5

35:4

32:1

34:2

32:2

32:5

32:9

34:1

34:2

32:6

32:12

32:6

32:7

32:10

32:11

33:4

32:4

32:7

32:11

34:6

32:3

32:8

32:10

33:333:4

34:3

30:2

29:2

30:2

28:2

28:3

29:1

29:2 29:229:2 29:2 29:2

30:3

30:5 30:9

30:12

31:2

29:3

30:5

30:11

31:4

28:1

28:2

28:3

29:2

30:1

30:3

30:4

30:9

30:10

30:12

30:13

30:14

31:3

27:1

27:1 27:1

1:105

1:77

1:771:177

1:90

1:94

1:95

1:95

1:96

1:100

1:101

1:105

1:106

1:106

1:163

1:163

1:163

1:169

1:169

1:1701:170

1:176

1:176

1:177

1:69

1:69

1:70

1:811:82

1:90

1:155

1:155

1:162

1:162

1:162

1:162

1:1621:162

1:162

1:162

1:162

1:80

1:80

1:132

1:113

1:114

1:115

1:115

1:116

1:117

1:118

1:119

1:120

1:121

1:122

1:123

1:123

1:124

1:124

1:125

1:126

1:127

1:128

1:197

1:197

1:110

1:111

1:112

1:138

1:139

1:151

1:153

14:

6:84

6:856:85

6:87

6:88

6:88

6:936:93

6:95

6:9511:

12:

13:13:

14:

15:

6:123

6:25

6:123

6:19

6:216:21

6:36

6:44

6:75

6:76

6:82

6:83

6:96

6:100

6:113

6:113

6:113

6:113

6:113

6:126

7:39

6:35

6:36

4:36

4:67

4:68

4:68

1:141

1:78

1:120

1:185

1:174

1:183

1:179

1:176

1:174

1:177

1:177

1:178

1:178

1:180

1:181

57:11

57:1157:6

57:8

57:9

57:10

57:12

58:1

58:2

58:3

58:4

58:5

58:6

67:2

66:3

66:1

66:2

66:2

66:3

66:3

67:1

67:167:1

67:1

66:2

66:3

66:4

66:2

66:4

68:5

64:3

64:1

64:3

65:3

65:3

68:1

68:3

65:1

65:2

65:4

68:1

68:2

68:3

65:3

3:73

3:54

3:54

3:75

64:2

63:4

64:1

64:2

65:4

3:9

3:54

77:2

63:4

77:2

3:603:64

84:1

84:2

84:3

86:8

86:10

90:3

91:11

89:14

91:8

89:11

89:12

90:3

86:11

89:9

89:13

90:2

91:6

86:9

89:789:10

89:15

90:1

90:3

91:9

91:10

91:12

91:13

93:2

92:8

92:5

93:1

94:3

91:3

91:5

91:7

92:1

92:2

92:3

92:4

92:5

92:6

92:7

92:9

1:74

31:14

31:15

31:8

31:12

31:15

31:9

31:10

31:11

31:13

31:14

31:16

31:17

32:6

32:8

1:81

31:5

31:4

31:6

31:7

35:3

33:2

33:1

33:5

33:7

33:6

33:5

33:7

35:1

35:2

31:5

31:631:1

29:1

31:2

31:5

31:6 33:1

22:7

27:1

22:7

22:7

22:7

22:4

22:5

19:5

19:619:7

19:8

19:9

21:1

22:1

22:1

22:3

22:6

1:25

1:178

1:18

1:18

1:18

1:25

1:163

1:163

1:166

1:166

1:167

1:168

1:168

1:171

1:171

1:172

1:173

1:174

1:174

1:175

1:175

1:179

1:179

1:1801:180

1:164

1:164

1:164

1:164

1:164

1:164

1:19

1:164

1:1651:165

1:165

1:165

1:164

1:1611:157

1:157

1:158

1:158

1:158

1:159

1:159

1:159

1:160

1:160

1:131

1:133

1:1331:89

1:90

1:91

1:92

1:93

1:94

1:95

1:961:96

1:97

1:98

1:99

1:100 1:100

1:1011:101

1:102

1:102

1:103

1:104

1:98

1:145

1:181

1:183

1:183

1:183

1:198

1:18

1:18

1:18

1:1051:20

1:20

7:38

2:11

2:11

1:44

1:48

6:25

6:26

6:39

6:396:42

6:45

6:47

6:47

6:50

6:51

6:52

6:536:53

6:54

6:55

6:56

6:70

6:71

6:72

6:111

6:118

6:118

6:124

2:14

2:152:15

2:142

2:142

6:121

6:110

6:110

6:49

6:73

6:73

6:1016:101

6:1016:101

6:1216:121

1:231

1:231

1:171

1:171

1:191

1:192

1:207

1:192

1:182

1:182

1:191

1:196

1:204

1:205

1:206

1:206

1:209

1:197

56:7

55:4

56:9

56:10

56:12

56:1157:3

51:9

56:8

51:4

51:6

51:7

51:8

51:1052:2

52:4

52:5

56:1

56:2

56:4

56:5

56:657:1

57:2

57:4

57:5

57:7

52:3

56:3

50:4

52:1

64:1

64:1

59:6

63:1

62:2

62:3

63:2

63:2

3:78

62:1

63:3

61:2

31:5

31:9

77:3

31:2

93:1

33:7

32:1

33:4

30:5

32:2

29:8

30:3

30:4

30:6

30:732:3

32:4

32:5

32:7

33:1

33:2

33:3

33:4

33:5

33:6

33:829:5

31:129:6

29:1

29:7

5:23

29:2

31:2

31:3

2:102:32

2:33

5:9

5:24

4:3

4:6

4:2

4:1

4:6

5:5

1:66

4:5

5:5

5:618:1

3:40

3:41

5:1

5:6

3:45

3:46

3:52

3:53

5:3

5:4

19:1

19:2

19:3

19:4

19:10

1:17

18:2

18:3

1:68

1:187

1:61

1:63

1:64

1:65

3:85

3:86

3:87

1:39

1:40

1:40

1:41

1:42

1:42

1:43

1:441:44

1:45

1:46

1:471:47

1:48

1:49

1:50

1:51

1:521:52

1:53

1:54

1:55

1:56

1:57

1:58

1:58

1:59

1:60

1:65

1:200

1:73

1:80

1:81

1:82

1:105

1:105

1:200

1:200

1:72

1:74

1:1051:105

1:135

1:136

1:242

5:20

5:23

1:29

6:29

6:29

6:70

6:109

6:109

6:119

1:236

1:2341:234

1:234

1:234

1:234

1:234

1:209

1:212

Tavolantie

Haavistontie

Koivumäentie

Haavi

stontie

Jonintie

Iso

kylä

nti

e

Vuohikalliontie

Väinäläntie

Pu

on

tintie

Lapsikatraantie

Susisaarentie

Aaritie

Eekkerit

ie

Ilmarintie

Martinkuja

Ainontie

Alh

on

pe

llo

nti

e

Vaakatie

Punnuskuja

Senttaalitie

Aamintie

Ketunpesäntie

Suumalontie

Luhtimäentie

Sormustie

Kutu

rint ie

Ta

ka

pe

llon

ka

tu

Siik

inm

äe

nka

tu

Pa

ltan

ka

tu

Metsäkedonkatu

Ke

inu

pu

un

ka

tu

VoikakuntieIntonkuja

Elmerannantie

Nuutintie

Nuutintie

Tuo

maa

ntie

Mikkelintie

Ortukantie

Toltintie

Tikkurintie

Savikankaantie

Punakorvaantie

Suvikkaantie

Talvikuormantie

Juurustie

Reiskontie

Valjastie

Luokkitie

Prestkul lantie

Ruustinnanpolku

Sentraal inkuja

Sentraal ikuja

Hem

anuk

senk

uja

Vanha Perttel int ie

Takapellonkatu

Keinupuunkatu

Siikinm

äenkatu

Paltankatu

Vih

tha

r jun

ka

tu

V ihthar junkatu

Ku

use

lan

ka

tu

Aronkatu

pyp

iha

Ne

ula

sp

iha

Elmerannantie

Pitkämäentie

Puttehevosentie

Tervapurkintie

Santakasankuja

Kiikunkuja

Leikintie

Laulunkuja

Piritantie

Pentt i jaakontie

Aisakuja

Toivontie

Papinniityntie

Metsäkedonkatu

Vanumammantie

Neulaspolku

Valhojanpolku

Hämeenojanpolku

Pe

täjä

tie

Pin

jatie

Salaistentie

Martunkuja

Kääriäisentie

Suomalaisuudentie

Toukonkuja

Hild

an

ku

ja

Tukkipojantie

Hurt int ie

Vaaksakuja

Ojatie

Pappilankuja

Rovastintie

Ma

hti

mie

he

nti

e

Vanha P

ert

tel int ie

Häm

eeno

jank

atu

Ka

taja

en

tieHäm

eenojanpolku

Ha

ap

atie

Ha

ap

atie

Le

pp

ätie

Le

pp

ätie

Valhojanpolku

Koivu

tie

Valhojanpolku

Metsäkedonkatu

Ho

nka

tie

Uh

ri läh

tee

nka

tuSa

rvik

atu

P ikkuhärjänkatu

Iso

rjä

nk

atu

Va

nk

ku

rik

atu

Ju

hta

ka

tu

Ju

hta

ka

tu

Kettutarhanpolku

Hovinkuja

Lastusirpaleentie

Linnankoskentie

Isokuja

Liekakuja

Rantakuja

Vähäkäräntie

Munaojankuja

Perätie

Törnintie

Kannikontie

Kas

vita

rhan

polk

u

Kas

vita

rhan

polk

u

Koivulehdonpolku

Päivä

rinnanka

tu

Puuta

rhurin

polku

Koivulehdonkatu

Järvelänpolku

Va

nu

ma

mm

an

tie

Va

nu

teh

taa

nk

atu

Le

pp

ätie

Ko

ivutie

Va

ah

tera

t ie

Mets

äke

donpolk

u

Valhoja

npolku

Va

lho

jan

po

lku

Metsäkedonpolku

Metsäkedonkatu

Kirpitsänkatu

Sala

iste

ntie

Sa

rvik

atu

Va

nkku

rika

tu

Iso

rjä

nk

uja

I sohär jänkatu

Ris

tinke

do

nka

tu

Kynäkuja

Kirjail i jantie

Rantiontie

Salamankuja

Urmaksenkuja

Sarvikuja

Caireniuksenkuja

Koulukuja

Isokärä

nkuja

Välitie

Välikuja

Jussinkuja

Mörlingintie

Tavastintie

Ketopellonkatu

Ollikkala

nkatu

Niin

istönka

tu

Salonojankatu

Puusepänkatu

Talvelankatu

Häm

eeno

jank

atu

Ketomäenpolku

KetomäenkatuVanulanpolku

Iso

tuva

np

olk

u

Uh

ri läh

tee

nka

tu

Loukankatu

Tenhonkatu

Hurt inkatu

Metso

lanpih

a

Ruu

hiko

sken

katu

Toijalanmäki

Pensalantie

Peltosenkuja

Kairilankuja

Tasalankuja

Kuruntie

Kalliokuja

Suntionkuja

Puotilantie

Saparokuja

27

19

19

6

25,6

24,6

Myllyoja

20

kV

10,0

19,9

16,4

24,5

48,4

44,7

44,8

44,3

44,6

45,6

43,4

43,7

42,8

43,9

46,2

41,5

40,5k j

23,3

12,9

8,7

Mylly

oja

45,2

48,6

44,7

50,5

44,644,4

43,5

42,8

43,5

61,9

58,3

43,3

43,0

42,4

44,3

43,7

44,1

44,645,3

40,4

52,6

20kV20

kV

26,4

26,5

26,3

24,6

21,3

22,1

49,8

49,6

49,9

81m

51,0

69,5

62,3

59,3

58,9

56,6

57,4

53,5

65,2

60,6

43,7

44,1

44,7

44,3

43,8

44,1

44,2

k t

46,0

50,3

42,2

40,6

52,9

41,1

41,8

40,6

27,7

27,6

27,6

27,3

50,5

51,3

60,5

51,551,4

63,0

59,4

51,2

51,6

59,7

53,2

51,255,4

50,9

52,0

54,5

45,4

44,6

44,3

k t

45,2

44,2

43,3

42,3

49,148,6

47,7

48,3

42,5

40,7

41,7

k jk j

42,4

42,8

40,5

41,8

41,9

42,2

43,0

42,7

42,5

42,4

41,5

41,8

40,5

37,4

40,1

36,8

33,7

35,2

40,9

60,1

62,2

63,0

64,3

63,4

61,8

62,6

63,7

48,9

46,3

45,4

46,3

50,1

53,4

47,4

46,4

45,3

49,9

54,2

55,2

46,2

47,1

42,4

41,9

42,3

41,5

42,4

42,8

44,0

42,2

47,9

47,0

45,5

44,6

42,5

46,6

20

kV

48,5

49,3

31,6

32,5

35,3

32,5

41,0

20

kV

13,3

15,9

15,2

68,8

66,9

59,9

58,0

59,8

61,5

62,7

48,4 50,6

51,9

51,0

49,9

42,3

41,7

49,5

41,5

40,6

41,6

20kV

40,9

41,9

43,0

44,6

42,8

38,6

38,4

37,9

45,9

43,9

12,7

Krapuoja

20

kV

20kV

110kV

Halikonjoki

110kV20kV

20kV

110kV

k j

110kV

110kV

20

kV

110kV

allas

a t

20

kV

110k

V

Halikonjoki

20

kV

a t

20

kV

11

0kV

20kV

11

0kV

Vesitorni

k t

20

kV

20kV

Kirkko

11

0kV

20

kV

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra r

t r

t r

a r

t r

t r

a t

a r

t r

t r

t r

t r

a r t rt r

a r

t r

a ra r

t r

t r

t r

t r

t r

a r

t r

a r

t r

t r

t r

t r

t r

a r

a r

a r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

a r

a r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

t r

t ra r

t r

a r

20kV

a r

20

kV

Kra

pu

oja

t r

t r

a r

a r

t r

t r

t ra r

t r

t r

t r

t r

a r

a r

t r

t r

t r

t rt ra r

t r

t r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a rt rk t

a r

a r

a r

t r

t r

t r

a r

a r

t r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r a r

a r

a r

a r

t r

t r

a r k t

k t

a r

a r

k t

k t

a r

a r

k ta r

a r

k t

k t

a r

k t

a rk t

a r

k t a r

a rk t

a r

a r

a r

a t

a r

a ta r

a r

a r

a r

a r

t r

t r

a t

a r

a t

a r

a t

a r

a r

a r

a r

a t

a r

a r

a t

I Ia r

a t

a t

a t

a rI I

a ra t

a rI I

a t

a ta r

a r

a rt r

a r

a r

a r a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a t

t r

a ra t

t r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

t r

v r

a r

t r

t r

a r

t r

t r

a r

t r

a r

a r

a r

a t

a r

k t

a r

t r

k t

a r

a r

a rk t

a r

k tv r

a r

a r

a r

a r

a r

a t

a r

a t

k t

a r

a ta r

k t

a r

a ta r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

t r

a r

a r

a r

a r

k t

a r

a r

a r

a ta r

k t

a r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

k t

k t

k t

a r

a r

a t

t r

k t

v r

a r

a ra r

a r

a ta r

a r

a r

a r

v ra r

a r

a r

k t

a r

k t

k t

a r

k t

k t

a r

t r

k t

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

t r

a r

a r

a r

a r

t r

a t

a r

a r

a r

a r

t r

t r

a t

t r

a r

a r

a t

a r

a r

t r

k t

t r

t r

a r

t r

a r

t ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

t r

a r

a t

t r

k r

t r

t r

k r

a rt r

a r

k r

a r

a r

t r

a t

a r

a r

v r

v r

v r

v r

a r

t ra r

a t

a r

a r

a t

20 kV

k ta r

v rv rv r

k t

a r

v rv rv r

a r

v r

v r

v r

v r

v r

v r

a r

v rv r

v r

v r

v r

a r

a rk t

k t

a t

a r

a r

a r

a r

k t

k t

a t

k t

k t

a ra ra r

k tk t

k tk t

k ta r

k t

k t

k t

k t

I I

a r

t ra r

a r

a t

a r

I Ia r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

k t

k t

k t

I I

a r

v rv r

k t

a t

k t

I Ia r

t r k t

a r

a t

a r

a r

a r

a t

a t

a r

v r

v r

a r

k t

a r

a r

a r

a r

a t

a r

k t

a r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a t

a t

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a t

a r

a r

a r

a r

a t

a r

a t

a ta r

k t

a ra t

a t

a r

t r

t r

a r

a r

a t

t rt r

a r

a r

a t

a r

a t a ta t a r

a r

t rt r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra r

a ra r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

l r

t r

t r

t r a r

a r

a r

a r

a r

t r

I Va r

aI I

t r

k t

v r

a r

I I Ia r

a r

a t

t r

t r

a t

a r

a ta r

a r

a r

t r

a rt ra t

k t

k t

k t

t r

k t

a r

a r

a r

a r

a r

a t

I Ia r

a t

a r

I Ia r

I Ia r

t r

a t

a r

a r

k tv ra r

a ta r

k tv r

a t

a r

a r

a t

k t

a r

a r

a ra t

a r

a t

k tv r

a t

a r

a tv r

a r

a r

a t

a r

k ta t

a t

v r

a r

a t

v r a r

a r

t r

a r

k tv r

a r

a r

a t

a r

a ta r

v r

a r

a r

k t

a r

k tv r

a t

a r

a r

k t

a r

a r

t r

a t

a r

a r

a r

a rv r

k t

a r

v r

a r

v r

v rk t

a r

a r v rk t

a r

t r a r

a r

t r

a r

v r

a r

a r

v r

a t

a t

a r

a r

a r

k t

a r

a t

a r

v r

v r

k t

k t

v rk t

k t

a r

a t

a r

a r

a rt r

a ra r

a r

a r

a r

t r

a t

a t

a r

a r

a ta r

a ta r

t rk t

a r

t r

a r

t r

a r

I II

I

I

a r

a r

a r

a t

a ra r

a r

a r

a t

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

I I I

I

I I

a r

a r

a ra r

a r

a r

II I

a r

t r

a ta r

a r

a r

a r

a t

a r

a r

a t

a r

a r

a r

a r

a r

a t

a t

a r

a r

a r

a t

a t

a r

a t

a r

a r

k t

k t

a ra r

a r

t r

t rt r

a ra r

a r

k t

k tk ta r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

k t

a r

a t

a r

k tv r

a r

a r

a r

a t

a r

k t

a r

a t

a t

a t

a r

a ta r

a r

a r

a r

a r

v r

päiväkotikuntakotiseura-

a r

v r

v r

k t

I Va r

t r

t r

t r

t r

a r

a r

k tk t

k t

a r

a r

a r

päiväkoti

t rI V

a r

t r

k t

I I Ia r

t r

I I Ia r

I I I

a r

I I Ia r

v r I I Ia r

I I Ia r

k t

k t

k t

t ra r

k t

a r

t r

k t

k t

v r

I I Ia r

v r

I I Ia r

a r

a r

a rt r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

a r

a r

a r

a tt r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

v r

v r a r

v r

a t

a r

a r

a r

t r

k t

k tv r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

k ta r

t r

a r

I Ia r

a t

a r

a r

a r

a t

a t

a r

a r

a r

k t

a r

t r

a r

t r

t r

a r

a r

t r

a r

k t

a t

a t

k t

a t

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a t

a r

a t

a r

a t

a r

a r

a r

a r

a r

a t

a r

a r

a r

a rk t

päiväkoti

a rV I

a rV I

V Ia r

a rV I

a rVI I

V Ia r

a r a t

V Ia r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

a r

a r

a r

k t

t r

a r

k t

k t

k tt r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

k t

a r

a r

a r

k t

k t

t r

a t

a r

a r

a r

a r

t ra r

a t

a t

a r

a r

a r

a r

t r

t r a r

a r

a t

a r

a t

k t

k t

a r

a r

a t

a r

a r

a r

a r

a r

a r

v rk t

a r

k t

a r

v rk t

a r

a r

a r

a t

a r

v rk t

a r

v r

a t

a r

a t

a r

t r k tv r

v rk t

a r

a r

k t

k t

k t

k t

k t

v r

t r

k t

k t

k t

I I

koulu

I I Ia r

I I Ia r

v rI I Ia r

I I Ia r

v r

I I Ia r

a r

k t

v r

v rI I Ia r

k t

k t

v r

I I Ia r

t s

t r

a r

a r

a r

k t

a r

a r

a t

a r

k ta r

t r

a ra t

a r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

a t

k t

a r

a r

a r

a r

a r

k t

a r

a r

a r

a r

a r

a rk t

a r

k t

a ra r

a r

t r

a r

a r

a r

a r

a r

a t

a r

a t

a r

a r

a r

a r

k rt r

a r

a r

a t

a r

a r

k t

k rt r

t ra r

a r

a r a r

a tk t

a r

k t

a r

a r

a r

a r

t r

a r

a r a r

a r

a r

a r

a r

Va r

I Va r

a r

a r

a r

a r a r

a r

a r a ra r

a r a ra r

a r

a r

a r

a ra r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

a r

k t

k t

k t

a r

a r

a r

a r

a r

a rk t

k t

t r

t r

Usk.Isokylä

ISOKYLÄ 27

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Pappila

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

OLLIKKALA 6

Joensuu

Usk.Anjala

Usk.Pappila

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Joensuu

Joensuu

Joensuu

Toijala

Toijala

Paijula

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Toijala

Joensuu

Toijala

Toijala

Joensuu

RAPPULA 19

Joensuu

Paijula

Usk.Anjala

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Toijala

Joensuu

ToijalaToijala

Joensuu

Joensuu

RAPPULA 19

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Usk.Isokylä

Toijala

OLLIKKALA 6

Toijala

Joensuu

Joensuu

49,2

43,8

Hurtinmäki

Myllyoja

41,2

55,1

49,0

69,3

Us

ke

lan

jok

i

46,2

Sa

litu

no

ja

Sal

onjo

ki

Halikonjoki

Ha

lik

on

jok

i

Salitunoja

Salitunoja

Haliko

njo

ki

38,2

20

kV

110 kV

20 kV

110 kV

20

kV

110 kV

20 kV

110 kV

20 kV

20 kV

20 kV

20 kV

110 kV

20 kV

20 kV

20

kV

20 kV

20

kV

20

kV

20 kV

110 kV

20

kV

20

kV

20 kV

110 kV

20 kV

20 kV

20

kV

20

kV

20

kV

110 kV

20 kV

20 kV

20 kV

20

kV

20 kV

20 kV

20

kV

20 k

V

20 kV

20 kV

20

kV

20

kV

20 kW

20 kV

20 kV

20 k

V

20 kV

20 kV

20 k

V

20 k

V

20 kV

20 kV

20

kv

20

kV

20 k

V

PUISTOKAARNA-

PUISTOSIIKINMÄEN-

KEINUPUUNPUISTO

KEINUPUUNPUISTO

NE

ULA

SP

UIS

TO

KAARNAPUISTO

HÄMEENOJANPUISTO

ISOTUVANPUISTO

METSÄKEDONPUISTO

HO

NK

AP

UIS

TO

ISOHÄRJÄNMÄKI

ISOHÄRJÄNMÄKI

ISOHÄRJÄNMÄKI

KAILINKETO

HÄMEENOJANPUISTO

ISOTUVANPUISTO

VALHOJANPUISTO

VALHOJANPUISTO

VALHOJANPUISTO

VALHOJANPUISTO

ISOHÄRJÄNMÄKI

KETTUTARHANPUISTO

PUUSEPÄNPUISTO

PUISTO

KASVITARHAN-

KASVITARHANPUISTO

HÄMEENOJANPUISTO

ISOTUVANPUISTO

ISOTUVANPUISTO

VALHOJANPUISTO

VALHOJANPUISTO

VALHOJANPUISTO

ISOHÄRJÄNMÄKIISOHÄRJÄNMÄKI

METSOLANPUISTO

PUUSEPÄNPUISTO

KASVITARHANPUISTO

ISOHÄRJÄNMÄKIISOHÄRJÄNMÄKI

HEIJARINPUISTO

VA

AR

ALA

NP

UIS

TO

:

::

: :

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

::

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

:

::

:

:

:

:

:

390

471

470

383

469

475

465

466

r p

391

393

395

396

385

476

388

468

908

909

22

682

596

597

598

599

600

601

592

594

40

571

574

579

577

584

582

467

387

903

582101

9000

384

477

8

6

9

148

165

166

167

9

101

152

179

10

124

10

884481

178

180

15

130

5

11

102

153

17

100

107

106

901

77

86

229

240

239 331

332

333

334

335

336

4

242

225

227

28

3

64

65

67

68

1

54

37

55

36

10

6

2

77

8

7

10

9

14

13

56

57

69

6

71

3

4

49

2

248

47

2

1

6

3

3

11

43

34

42

129

38

32

31

13

14

12

30

1

2

11

16

5

1 3

2

14

9

5

4

4X

10

53

9

21

12

54

55

52

16

13

90

66

30

8

6

11

6

2

12

13

27

8

1

11

7

12

6

11

7

626x

25X

5x

25

18

32

31

3

9

7

2

65

11

25

24

23

26

2

1

17

16

22

21

26

30x

1

1

30

28

31

7022

549

550

516

515

518

517

547

548

546

03M82321

7020

7021

7019

7007

7006

7004

63

43

70024

75

101

10

102

60

62 59

61

4

18

20

19

18

104

1

57

58

63

64

65

13

14

16

15

18

17

5

203

12

9a

9

62

103

1

102

27

28

103101

45

56

55

52 51

54

202

7

59

60

109

6

10010

9

8

116

168

38

161

63

101

145

4

58

54

52

51

116

41

218222

104

108

113

112

111

110

18 35

3613

33

38

210

414

413

209

34

37

114

420

418

419

417

416

415

10

9

8

7

6

5

4

3

2

1

7

22

101

103

102

105106

4

123

118

104

159

178

149

144

146

147

158

143142

140

155

141

154

213

214

117

114

110109

106107 111

105

210221

211212

215

216

223

224

2

206207

138

105

106

208

119

137

308

310309

311

130129

135134

121122

133132

123124

224131

125223

40

39

103

102

108

101

31

12

205

411

412

204

222

104

409

410

202

221

203

101404

405

102

103407

406

408

3

6

2

54

S

10

9

8

7

6

rp3

1

24

5

204

1 2

202

203

107106

115

125

114

117123

122

117

113

112

111

172

157

138

316

317

315

314313

325324

329

312

4

201

200

303

100402

403

301

302

400

401

91

L

108

107

93O

N92

K

ÖÖ

ÄÄ

Ö

Ä110

R

Q

P

Å

ZY

X

WU

109

200725

200724

r p

84

200726

249

247

200723

200722

95003

95002

1164

95001

95004

961

1137

sm 73sm 709

sm 51

ma25, 37-42,58

sm 49

sm

sr-3/1

sr-3/3

sr-3/2

sr-2/2sr-3/4

sr-1/1

z

z

z

z

z

z

Susi-Saari

Valhojanmäki

Paukkula

Tavola

Isohärjänmäki

Putola Vanutehtaanmäki

Ollikkala

Härkä

Ketunpesä

Pappila

Kuru

Rappula

IsokyläToijala

sr-2/1

luo

luo

luo

luo

luoluo

luo

luo

luo

luo

luo

luo

luo

ht

/s/s

LT

LT

AP-1

AP-1

AP-2

AP-2

AP-2

AP-2

AP-2

AP-2

AP-2

AP-2

AP-2

AP-2 AO

AM/AO

AO

AO

AO

VL

VL

VL

VL

VL

VL

AP-1

AM

AP-1

M

MA

MY MY

MY

S-1

VL

M

AP-1

AP-1

AP-1

AP-2AP-2

AP-2

AP-2AP-2

MY

AP-2

M

VL

AP-1

AP-1

P

MY

VL

M

M

MA

AO

P

AP-1

AP-1

MY

M

AM/AO

AO

AP-1

AP-2

AP-1

AP-2

AP-3

AP-3AP-3

AP-3

AM/s

S-1

S-1

SM

SM

AM

TPTP

MT

VL

me

me

me

0 100 200 300 400 500

mo

mo

yt/kk

yt/kk

yt/kk

yt/kk

yt/kk

st/pk

vt/kt

ma

ma

ma

ma

ma

ma

KÄSITTELYTMRA 30§ Osayleiskaavaluonnokset näht. 4.8.-2.9.2011MRA 30§ Osayleiskaava luonnos 2 näht. 12.1.-10.2.2012MRA 19§ näht. 17.1.-18.2.2013KH 9.9.2013, § 376

MRL 37§ Kaupunginvaltuustonhyväksymispäätös 16.9.2013, § 117

Tampereella 28.5.2013

PÖYRY FINLAND OYKaupunki- ja aluesuunnittelu

Jarmo LukkaJohtava asiantuntija, arkkitehti

Kaisa RanteeSuunnittelupäällikkö, maisema-arkkitehti

SALON KAUPUNKI

ISOKYLÄ-TOIJALA-TAVOLANOSAYLEISKAAVA

1:10 000

Tampereella 28.5.2013

PÖYRY FINLAND OYKaupunki- ja aluesuunnittelu

Jarmo LukkaJohtava asiantuntija, arkkitehti

Kaisa RanteeSuunnittelupäällikkö, maisema-arkkitehti

SALON KAUPUNKI

ISOKYLÄ-TOIJALA-TAVOLANOSAYLEISKAAVA

1:10 000