aluekerÄyspistemaksu jÄtteidenkÄsittelyalue … · käyttömaksu, sillä pisteiden luvaton...

2
Kiinteistösi jätehuolto 2019 ALUEKERÄYSPISTEMAKSU Jos kiinteistölle ei ole mahdollista järjestää kiinteistökohtaista jäteastiaa, selvitä onko kuntasi alueella aluekeräyspistettä, jonka käyttäjäksi voisit liittyä. Aluekeräyspisteitä on muutamissa Kiertokapulan toimialueen kunnissa. Aluekeräyspistemaksu on kiinteistökohtainen vuosimaksu, jonka maksaneilla on oikeus viedä sekajätteensä yhteiseen pisteeseen. Keräyspisteen vuosimaksu on yleensä korkeampi kuin oman astian käyttömaksu, sillä pisteiden luvaton käyttö ja roskaaminen aiheut- tavat lisäkustannuksia. LASKUTUS Laskutusväli on yleensä kolme kuukautta. Jos kuukausittainen jätelasku on yli 50 €, lasku lähetetään kerran kuukaudessa. Jos tyhjennyksiä on vuoden aikana vain muutama, ne laskutetaan kerran vuodessa. Laskun saat valintasi mukaan paperisena, suoramaksuna tai e-laskuna. Laskutuksen hoitaa Kiertokapula. WWW.KIERTOKAPULA.FI Valkeakoski Hattula Janakkala Mäntsälä Hyvinkää Riihimäki Hausjärvi Järvenpää KARANOJAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE Karanojantie 145, 13430 Hämeenlinna Avoinna ma-pe klo 7-19 Kerava KAPULAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE Kapulasillantie 2, 05880 hyvinkää Avoinna ma-pe klo 7-19 PUOLMATKAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE Hyötykuja 3, 04400 Järvenpää Avoinna ma-pe klo 7-19 Hämeenlinna 3 4 54 25 10 12 E12 E75 LUMIKORVEN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE Meijerikuja, 37600 Valkeakoski Avoinna ma-to klo 10-18 pe klo 9-15 METSÄ-TUOMELAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE Iivarin metsätie 224, 01900 Nurmijärvi Avoinna ma-pe klo 7.30-17.15 Kiertokapula Oy Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna www.kiertokapula.fi Vaihde Puh. 075 753 0000 avoinna ma-pe 8-15 (pvm/mpm) Nurmijärvi Tuusula Loppi

Upload: others

Post on 19-Feb-2020

3 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: ALUEKERÄYSPISTEMAKSU JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE … · käyttömaksu, sillä pisteiden luvaton käyttö ja roskaaminen aiheut-tavat lisäkustannuksia. LASKUTUS Laskutusväli on yleensä

Kiinteistösi jätehuolto

2019

ALUEKERÄYSPISTEMAKSU

Jos kiinteistölle ei ole mahdollista järjestää kiinteistökohtaista jäteastiaa, selvitä onko kuntasi alueella aluekeräyspistettä, jonka käyttäjäksi voisit liittyä. Aluekeräyspisteitä on muutamissa Kiertokapulan toimialueen kunnissa.

Aluekeräyspistemaksu on kiinteistökohtainen vuosimaksu, jonka maksaneilla on oikeus viedä sekajätteensä yhteiseen pisteeseen. Keräyspisteen vuosimaksu on yleensä korkeampi kuin oman astian käyttömaksu, sillä pisteiden luvaton käyttö ja roskaaminen aiheut-tavat lisäkustannuksia.

LASKUTUS

Laskutusväli on yleensä kolme kuukautta. Jos kuukausittainen jätelasku on yli 50 €, lasku lähetetään kerran kuukaudessa. Jos tyhjennyksiä on vuoden aikana vain muutama, ne laskutetaan kerran vuodessa.

Laskun saat valintasi mukaan paperisena, suoramaksuna tai e-laskuna. Laskutuksen hoitaa Kiertokapula.

WWW.KIERTOKAPULA.FI

Valkeakoski

Hattula

Janakkala

Mäntsälä

Hyvinkää

Riihimäki

Hausjärvi

Järvenpää

KARANOJAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE

Karanojantie 145, 13430 HämeenlinnaAvoinna ma-pe klo 7-19

Kerava

KAPULAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE

Kapulasillantie 2, 05880 hyvinkääAvoinna ma-pe klo 7-19

PUOLMATKAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE

Hyötykuja 3, 04400 JärvenpääAvoinna ma-pe klo 7-19

Hämeenlinna

3

4

54

25

10

12

E12

E75

LUMIKORVEN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE

Meijerikuja, 37600 ValkeakoskiAvoinna ma-to klo 10-18

pe klo 9-15

METSÄ-TUOMELAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE

Iivarin metsätie 224, 01900 NurmijärviAvoinna ma-pe klo 7.30-17.15

Kiertokapula OyVankanlähde 713100 Hämeenlinnawww.kiertokapula.fi

VaihdePuh. 075 753 0000avoinna ma-pe 8-15(pvm/mpm)

Nurmijärvi Tuusula

Loppi

Page 2: ALUEKERÄYSPISTEMAKSU JÄTTEIDENKÄSITTELYALUE … · käyttömaksu, sillä pisteiden luvaton käyttö ja roskaaminen aiheut-tavat lisäkustannuksia. LASKUTUS Laskutusväli on yleensä

ASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSU

Kunnallisen jätehuollon kustannukset katetaan toiminnasta saatavin tuloin, kuten jäteastian tyhjennysmaksuilla tai jätteidenkäsittelyalueilla perittävillä maksuilla. Jätehuollon järjestämiseen ei saa käyttää verotuloja.

Tyhjennysmaksuun vaikuttavat jäteastian koko, siihen kerättävä jätelaji sekä alue, jossa astia sijaitsee.

Jäteastian tyhjennysmaksu koostuu• kuljetusmaksusta, joka maksetaan kuljetusyhtiölle• käsittelymaksusta, joka on laskennallinen painoperusteinen maksu. Tällä

kustannetaan jätteen käsittely sekä jätehuoltoviranomaisen kulut• hallinnointimaksusta, joka sisältää kilpailutuksen, urakoiden valvonnan,

asiakaspalvelun ja laskutuksen aiheuttamat kustannukset.

Kimppa-jäteastian tyhjennysmaksu on astiakohtainen eli se jaetaan astian osakkaiden kesken.

Jätehuollon maksut

Kiertokapulan järjestämä jätehuolto

Kiertokapula Oy on jätehuoltoyhtiö, joka hoitaa omistajakuntiensa vastuulla olevan jätehuollon. Toiminnassa huo-mioidaan asiakas, ympäristö, määräykset ja kiertotalouden periaatteet asiantuntevasti ja tehokkaasti - yhteistyössä kuljetusyhtiöiden ja jätehuoltoviranomaisen kanssa.

PARAS JÄTE ON SYNTYMÄTÖN JÄTE.

LAITA TAVARA ROSKIIN VAIN, JOS SITÄ EI VOI KÄYTTÄÄ,

KORJATATAI KIERRÄTTÄÄ!

KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEHUOLTO

Kiertokapulan järjestämä kiinteistökohtainen jätehuolto tarkoittaa sitä, että kunta on siirtänyt kilpai-lutuksen ja jätteenkuljetuksen järjestämisen Kiertokapulalle. Se säästää sinulta kilpailuttamisen ja tarjousten vertailun vaivan. Lisäksi voit helposti hoitaa päivittäiset jätehuoltoasiat yhden tahon kanssa.

Kaikkien kiinteistöjen tulee kuulua jätehuoltoon; sekä vakituisten että vapaa-ajan asuntojen. Kiin-teistön haltijana sinä järjestät jätteille keräyspaikan ja hankit sinne tarvittavat jäteastiat. Kiinteistöllä voi olla joko ostettu tai vuokrattu oma astia, tai yhteis- eli kimppa-astia lähinaapureiden tai vaikka tiekunnan osakkaiden kanssa. Jäteastioiden tyhjennyksistä sovit Kiertokapulan asiakaspalvelun kanssa. Jätehuoltomääräyksistä löytyvät tiedot mm. tarvittavista jäteastioista ja niiden tyhjennyksistä.

Voit viedä maksutta kierrätykseen lajitellut pakkausjätteesi (metalli-, lasi-, kartonki- ja muovipakka-ukset) ja keräyspaperin. Kompostoimalla biojätteesi tai hankkimalla biojäteastian saat pidemmän tyhjennysvälin kuivajäteastiallesi.

Lajitteluvelvollisuus koskee meitä kaikkia. Jotta kaikki jätteet saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla, tulee jätteet lajitella jo kotona oikein. Esimerkiksi pakkaukset voidaan kierrättää materiaalina vain, jos ne laitetaan oikeaan keräysastiaan. Kartongista tehdään uusia kartonkipakkauksia ja muovista vaikkapa puutarhakalusteita. Sekajäteastiaan laitettuna kartonkinen maitotölkki tai muovinen salaattipakkaus päätyy todennäköisesti poltettavaksi.

KIERTOKAPULA• kilpailuttaa jätteiden kiinteistökohtaisen kuljetuksen seka-, kuiva- ja biojätteen, sekä jois-

sain paikoin myös pakkausjätteiden osalta• vastaa kaikesta jätehuollon asiakaspalvelusta, esim. - jätehuoltoon liittyminen ja sopimuksen lopettaminen

- tyhjennysvälien muuttaminen - kimppa-astiat ja aluekeräyspisteet - jäteastioiden vuokraus ja myynti

- reklamaatiot, lisätyhjennykset jne.• vastaa tiedotuksesta ja neuvonnasta• kilpailuttaa ja kehittää jätteiden käsittelymenetelmiä.

SINÄ• hankit tarvittavat ja jätehuoltomääräyksien mukaiset jäteastiat ja järjestät niille asianmukaisen paikan • sovit asiakaspalvelumme kanssa jäteastiasi tyhjennysväleistä ja muutoksista• lajittelet jätteet ohjeiden mukaan• pidät jäteastiat siistinä ja jätetilan kunnossa.

JÄTELAUTAKUNTA KOLMENKIERTO (jätehuoltoviranomainen)• hyväksyy jätehuoltomääräykset• päättää jätehuoltomääräyksistä poikkeamisesta (hakemukset aina kirjallisena) - esim. 12 viikon tyhjennysväli ja jätehuollon pidempiaikainen keskeyttäminen

• hyväksyy jätetaksan• määrää jätemaksut ja käsittelee niitä koskevat hakemukset ja muistutukset.• lisätietoja: www.kolmenkierto.fi

Toimiva jätehuolto tehdään yhdessä

WWW.KIERTOKAPULA.FI

TUOTTAJAYHTEISÖT• järjestävät palautuspisteitä tuottajavastuun alaisille jätteille, kuten renkaille, romuajo-

neuvoille, sähkö ja elektroniikkalaiteromulle, paristoille ja akuille• järjestävät pakkauskierrätyspisteet (Rinki -ekopisteverkosto) - pakkausjätteet - keräyspaperi.