liminka · 2019-02-15 · tila, jolla harjoitetaan kotieläintaloutta. maa- ja metsätalousalue....

1
9. Limingan lakeuden alue on kokonaisuudessaan potentiaalista happamien sulfaattimaiden aluetta. Peltojen ja muiden alueiden kuivatuksessa ja kuivatusvesien johtamisessa, sekä kaikessa yksityiskohtaisessa maankäytön suunnittelussa ja maaperän muokkausta edellyttävissä toimissa tulee tarkemmin selvittää happamien ja potentiaalisesti happamien sulfaattimaiden sijainti ja laatu, sekä toimenpiteet niistä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi. 10. Tarkemmassa suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee huolehtia riittävästä melun- ja tärinäntorjunnasta erityisesti pääteiden, Pohjanmaan radan ja kaksoisraiteen, sekä muiden melua aiheuttavien kohteiden ympäristössä. Tässä yhteydessä tulee rakentamiseen osoitetuilla alueilla, joilla valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset päivä- tai yömelutason ohjearvot ylittyvät tai saattavat ylittyä, toteuttaa tarvittavat suojaukset ja rakenteet, sekä varmistaa, että melutason ohjearvot eivät ylity sisätiloissa tai ulko-oleskeluun tarkoitetuilla piha-alueilla. Oleskelupihat tulee lisäksi sijoittaa niin, että rakennukset suojaavat niitä melulta. Kaksoisraidetta koskevan meluselvityksen (Destia 2010) mukaan: Uusia asuinalueita koskevan yöajan 45 dB ohjearvon voi olettaa ilman meluntorjuntatoimenpiteitä ylittyvän alle 880 metrin etäisyydellä Pohjanmaan radasta. Olemassa olevia asuinalueita koskevan yöajan 50 dB ohjearvon voi olettaa Limingan keskustan meluntorjuntatoimenpiteiden toteuduttua ylittyvän Limingan keskustassa alle 450 etäisyydellä Pohjanmaan radasta. Näillä alueilla tulee asemakaavoituksen yhteydessä selvittää tarkemmin raideliikenteen laatu ja määrä, sekä suunnitella ja toteuttaa tarvittavat meluntorjuntatoimenpiteet. 11. Pesimä- ja muuttolinnusto, sekä uhanalaisten hyönteis- ja lepakkolajien esiintyminen tulee selvittää rakentamisalueiden asemakaavoituksen yhteydessä. 12. Temmesjoen ja Liminganjoen rantatörmällä saattaa esiintyä silmälläpidettävää lajia, jokipajua, noin 4 metrin etäisyydelle rantaviivasta. Jokipajun esiintymistä ei tule vaarantaa, ja sen säilyminen tulee huomioida raivaus- ja rakentamistoimenpiteissä. 13. Temmesjoen ja Ruotsinojan ympäristössä tulee vesivahingoille alttiiden rakennusosien sijaita vähintään 1,3 m, ja pysyvälle asunnolle johtavan tien vähintään 1,0 m ylimmän, kerran 50 vuodessa esiintyvän vesistötulvakorkeuden yläpuolella. Alueella missä oleva tai rakennettava tieyhteys voi padottaa tulvaa, tulee tien ja vesistön väliselle alueelle rakennettaessa vesivahingoille alttiiden rakennusosien sijaita myös vähintään 1,0 m tienpinnan yläpuolella. Palvelujen ja hallinnon alue. Julkisten palvelujen ja hallinnon alue. Liike- ja toimistorakennusten alue. Kyläalue. Keskustatoimintojen alue. Maaseutumaisen asutuksen alue, jolla voidaan harjoittaa maataloutta ja sen sivuelinkeinoja, kotieläintalous mukaan lukien. Rakennuspaikan vähimmäiskoko on 5000 m2. Rakennuspaikalle saa rakentaa asunnon lisäksi hevostallin tai vastaavia kotieläinten pitoon liittyviä rakennuksia, jos rakennuspaikan koko on vähintään 1 ha. Rakennuspaikan kokoon voidaan laskea hyväksi ne viereiset maa-ja metsätalousalueet, jotka ovat rakennuspaikan omistajan omistuksessa tai hallinnassa. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. Maaseutumaisen asutuksen alue, jolla voidaan harjoittaa maataloutta ja sen sivu- elinkeinoja, kotieläintalous mukaan lukien. Rakennuspaikan vähimmäiskoko on 1ha. Rakennuspaikalle saa rakentaa asunnon lisäksi hevostallin tai vastaavia kotieläin- ten pitoon liittyviä rakennuksia. Eläinurheiluun ja kotieläinten pitoon liittyen rakennuspaikan kokoon voidaan laskea hyväksi ne viereiset maa- ja metsätalous- alueet, jotka ovat rakennuspaikan omistajan omistuksessa tai hallinnassa. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. Kyläalue. Uusi työpaikka-alue. Uusi pientalovaltainen asuntoalue. Uusi keskustatoimintojen alue. Kaupallisten palveluiden mitoitus ratkaistaan asemakaavassa. P PY KLT AT C AT-1 TP AP C AM Maatilojen talouskeskusten korttelialue. Z Z Yleiskaava-alueen raja. Alueen raja. Osa-alueen raja. Moottori- tai moottoriliikennetie. Seututie. Yhdystie. Pääsytie / katu. Pääradan liikennepaikka. hlö = uusi henkilöliikennepaikka. Merkittävästi parannettava päärata. Merkinnällä osoitetaan eurooppalaiseen TEN-T -ydinverkkoon kuuluvan Helsinki- Tornio -välisen nopean junaliikenteen ja raskaan tavaraliikenteen rata. Kaikessa suunnittelussa on varauduttava kaksoisraiteen toteuttamiseen ja muuhun radan parantamiseen, kuten tasoristeysten poistamiseen ja liikenteen kapasiteetin lisäämiseen, sekä rataan liittyvien rakenteiden parantamiseen. Pohjanmaan rata ja uusi kaksoisraide, sekä niiden liikennöinti tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että ne eivät Limingan keskeisillä asuinalueilla tai valtakunnallisesti arvokkaalla Limingan Rannan alueella aiheuta tärinä- tai meluhaittaa, eivätkä vaurioita rakennuksia tai rakennelmia. Eritasoliittymä. Alikulku tai alikulkuvaraus. Ohjeellinen moottorikelkkaura tai -reitti. Johto tai linja. z = 20 kV sähkölinja. KOHDE- JA VIIVAMERKINNÄT: PIIRTÄMISTEKNISET MERKINNÄT: Matkailupalvelujen alue. Maa- ja metsätalousvaltainen alue. Maisemallisesti arvokas peltoalue. Alue on tarkoitettu pääasiallisesti maatalouskäyttöön. Alueen maisemallisten ja kulttuurihistoriallisten arvojen säilymiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Alueeseen sisältyvät peltojen keskellä sijaitsevat metsäsaarekkeet. Alue tulee pitää avoimena valtakunnallisesti arvokkaana Suomessa ainutlaatuisena tasaisena peltolakeutena. Alueelle saa rakentaa ainostaan maataloutta palvelevia asuin-, varasto- ja tuotantorakennuksia, joiden tulee maisemallisesti tukeutua alueella oleviin puustosaarekkeisiin tai jokivarsipuustoon. Tieliikenteen melualue 55 dB. Teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Huoltoasema-alue. Lähivirkistysalue. Laskuoja. Pyörreselkeytyslampi. Kohdemerkintä osoittaa pintavesien puhdistukseen tarkoitetun pyörreselkeytys- lammen vedenkiertosuunnan sekä likimääräisen koon ja sijainnin. Pyörrelampien toteutus edellyttää ilmoitusta alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökes- kukseen, joka ottaa kantaa mahdolliseen vesilain mukaisen luvan tarpeeseen. Pysähtymispaikka. Lakeusmaiseman ja linnuston kerääntymisalueen tarkkailupaikka. Jalankulku- ja pyöräilyreitti, jolla maatalouselinkeinoihin liittyvä liikenne on sallittu. Ulkoilureitti. Työpaikka-alue. Maatalousalue. Alue on tarkoitettu ensisijaisesti ympäristöhäiriötä aiheuttamattomalle pienteollisuudelle alueilla, joilla on olevaa asutusta. Työpaikkoihin liittyvä asuinrakentaminen on sallittu. Voimalinja ja sen ohjeellinen suojavyöhyke. 110 kV voimalinja. Katkoviiva 40 metrin etäisyydellä 110 kV:n linjasta osoittaa ohjeellisen suoja- vyöhykkeen, jolle ei suositella asuinrakennusten sijoittamista. Puutarha- ja kasvihuonealue. Ohjeellinen hevosreitti. Toteuttaminen edellyttää sopimusta maanomistajien kanssa. Alueelle saa sijoittaa myös liike- ja toimistorakennuksia sekä työpaikkoja. Nykyiset tiet ja linjat. Merkittävästi parannettava tieosuus. Uudet tiet ja linjat. Meluntorjuntarakenne tai meluntorjuntatarve. Yleisen tien alue. Jalankulun ja pyöräilyn aluereitti. Jalankulun- ja pyöräilyn paikallisreitti. Vesialue. Rautatien tärinävaikutusalue. Ohjeellinen tärinävaikutusalue, 200 m nykyisestä Pohjanmaan radasta tai kaksoisraiteesta. Uusien reitin osien toteuttaminen edellyttää reittitoimitusta tai sopimusta maanomistajien kanssa. Uusi huoltoasema-alue. Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue. Raideliikenteen päivämelualue 55 dB yleissuunnitelman meluselvityksen mukaisilla meluntorjuntatoimenpiteillä. Raideliikenteen yömelualue 50 dB yleissuunnitelman meluselvityksen mukaisilla meluntorjuntatoimenpiteillä. Merkinnällä osoitetaan reittiyhteydet, jotka palvelevat monipuolisesti eri liikuntamuotoja ja -palveluita. RM M MA TY LH-1 VL TP-1 MT MP W LT LH-1 VU mo 55dB 55dB 55dB 50dByö Uudet ja olennaisesti muuttuvat alueet. Alueen väri ja kirjaintunnus ilmaisevat käyttötarkoituksen. Reservialue. Yhdyskuntarakenteen laajenemisalue, joka otetaan käyttöön mikäli viljely tai muu nykyinen toiminta lakkaa, tai kunnan maanhankinta edistyy alueella. ALUEIDEN KÄYTTÖTARKOITUKSET: Alueen väri ja kirjaintunnus ilmaisevat käyttötarkoituksen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue. Lapinkankaan yhteislaidun. Oulun seudun muuttolintujen kerääntymisalue (IBA, FINIBA) Tila, jolla harjoitetaan kotieläintaloutta. Maa- ja metsätalousalue. Maaseutumaisen asumisen reservialue. Aluetta voidaan käyttää maaseutumaiseen asutukseen, mikäli viljely vähenee tai lakkaa. Alueella voidaan harjoittaa maataloutta ja sen sivuelinkeinoja, kotieläintalous mukaan lukien. Rakennuspaikan vähimmäiskoko on 5000 m2. Rakennuspaikalle saa rakentaa hevostallin tai vastaavan kotieläinten pitoon liittyvän rakennuksen, jos rakennuspaikan koko on vähintään 1 ha. Rakennuspaikan kokoon voidaan laskea hyväksi ne viereiset maa-ja metsätalousalueet, jotka ovat rakennuspaikan omistajan omistuksessa tai hallinnassa. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. =hevostila. =karjatila. Nykyisellään säilyvä alue. Alueen väri ja kirjaintunnus ilmaisevat käyttötarkoituksen. Maa- ja metsätalousalue. Maaseutumaisen asumisen reservialue. Aluetta voidaan käyttää maaseutumaiseen asutukseen. Alueella voidaan harjoittaa maataloutta ja sen sivuelinkeinoja, kotieläintalous mukaan lukien. Rakennuspaikan vähimmäiskoko on 1 ha. Rakennuspaikalle saa rakentaa hevostallin tai vastaavan kotieläinten pitoon liittyvän rakennuksen. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. Maa- ja metsätalousalue. Asumisen reservialue. Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue. Suikea noidanlukko (VU) Kissankäpälä (NT) M/ATres res M/AT-1res rhu ka rhu ka luo luo-1 Paikallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde. (lähde: Kioski-tietokanta ja Oulun seudun yleiskaavakartta 2) 8. Häkkisen aitta 9. Temmesjoen radanvartijan tupa 10. Koivikko (Lännentie 2b) 11. Pihlaja (Lännentie 2a) 12. Kylliälä (Lännentie 1) 13. Jaakkola (Peräkyläntie 13) Tärkeä maisemanäkymä. Kosteikko, LUMO-kohde. (popely, ProAgria) Historiallinen tielinjaus. Pohjanmaan rantatie Wallenborgin tiekartan v. 1785 mukaan. Pohjanmaan rantatien jaksot, joilla on säilynyt vanhan tien piirteitä. Tien linjaus tulee säilyttää ja tien kulttuurihistorialliset arvot sekä historiallinen luonne tulee ottaa huomioon tien kunnossapidossa. Tien säilyneiden osien käyttöä virkistysreittinä ja kevytliikenneyhteytenä tulee edistää kevyelle liikenteelle soveltuvilla osilla. Tulvauhan alainen yhtenäinen alava alue. Säilytettävä tai muodostettava maiseman reunavyöhyke. sm-1 Värminkoski Lauri (mj-tunnus 1000030803), kuppikivet. Historiallinen talonpaikka (kantatalo). Alue, jolla karttaselvityksen perusteella sijaitsee vuotta 1750 vanhempi talonpaikka. Alueen ja sen lähiympäristön arkeologinen säilyneisyys tulee selvittää tarkemman suunnittelun yhteydessä. 1. Ruotsinoja (mj-tunnus 1000031937) 2. Ojanperä (mj-tunnus 1000031938) Muinaismuistolain (295/63) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös. Kohteen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen tai muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Kohdetta ja sen lähialuetta koskevista maankäyttösuunnitelmista on pyydettävä museoviranomaisen (Museovirasto/maakuntamuseo) lausunto. Rajaus SYKE-aineiston 1/50a pohjalta. Ranta noin vuonna 1350, kuvaa korkeustasoa +5m (n-60). Alueella ja sen ympäristössä tulee vesivahingoille alttiiden rakennusosien olla vähintään 1,3 m ylimmän, kerran 50 vuodessa esiintyvän tulvakorkeuden yläpuolella, ja joen ja tien väliselle alueelle rakennettaessa vähintään 1 m tienpinnan korkeuden yläpuolella. 7. 1. ma Ranta 1350=5m lumo sm1 KAAVAMÄÄRÄYKSET: 1. Alueiden toteuttaminen edellyttää asemakaavoitusta tai AT-alueilla suunnittelutarveratkaisua taikka tätä yleiskaavaa tarkempia osayleiskaavoja, jotka ovat rakennusluvan myöntämisen perusteena. 2. Alueet sisältävät sisäiset virkistysalueet, kulkuyhteydet ja tarvittavat lähipalvelut. 3. Keskeisillä alueilla tulee asemakaavasuunnittelussa ja toteuttamisessa kiinnittää erityistä huomiota kevyen liikenteen toimivuuteen, sekä kehittää vetovoimaista ja omaleimaista ympäristöä. 4. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on pyrittävä edistämään jalankulku- ja pyöräteiden, ulkoilureittien ja alikulkujen toteuttamista erityisesti taajamien, kyläkeskusten ja koulujen läheisyydessä, sekä maatalouden tarvitsemien yhteyksien toteuttamista. 5. Virkistysyhteyksien suunnittelussa ja toteutuksessa tulee pyrkiä katkeamattomiin yhteyksiin ja ottamaan monipuolisesti huomioon eri virkistystoiminnot ja -reitit. 6. Suunnittelualue sisältyy pääosin Limingan lakeuden valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Alueella tulee edistää avoimen peltomaiseman säilymistä toimivaa maataloutta ja maaseudun sivuelinkeinoja tukemalla. 7. Taajamakuvan kannalta keskeisillä tai tieverkolta hyvin näkyvillä alueilla sekä maisemallisesti arvokkaisiin peltoihin (MA) rajautuvilla alueilla tulee kiinnittää huomiota rakentamisen sopeuttamiseen maisemaan ja kyläkuvaan, sekä rakentamisen laatuun. Asemakaavoituksessa tulee arvokkaisiin peltoihin rajautuvilla rakentamisalueilla jättää tai istuttaa luontainen reunapuusto rajaamaan peltomaisemaa. 8. Suunnittelualueen koillis- ja kaakkoisosia sisältyy kansainvälisesti tärkeään Oulun seudun muuttolintujen kerääntymisalueeseen (IBA). Kyseessä on monen kunnan alueelle ulottuva laaja vyöhyke. Muuttolintujen levähdysmahdollisuudet tulee turvata Oulun seudun kerääntymisalueella. Pientalovaltainen asuntoalue. Maatalousalue. Asumisen reservialue. Aluetta voidaan käyttää asuntoalueena, mikäli viljely lakkaa ja aluetta tarvitaan tonttivarannon lisäämiseksi tai taajaman täydennysrakentamiseen. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon rakennusten sijoittelussa. Alle 250 metrin etäisyydellä Pohjanmaan radasta tulee asuinrakennukset suunnitella ja toteuttaa junaliikenteen tärinävaikutuksia ehkäisevällä tavalla. Maatalousalue. Työpaikkatoimintojen reservialue. Aluetta voidaan käyttää työpaikka-alueena, mikäli viljely lakkaa. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. Uusi pientalovaltainen asuntoalue. Maatalousalue. Keskustatoimintojen reservialue. Aluetta voidaan käyttää keskustatoimintojen alueena, mikäli viljely lakkaa. Kaupallisten palveluiden mitoitus ratkaistaan asemakaavassa. Mikäli aluetta käytetään asumiseen tai muuhun tärinälle herkkään toimintaan, tulee rakennukset suunnitella ja toteuttaa junaliikenteen tärinävaikutuksia ehkäisevällä tavalla. Maatalousalue. Työpaikkatoimintojen reservialue. Aluetta voidaan käyttää työpaikka-alueena, mikäli viljely lakkaa. Alue on tarkoitettu ensisijaisesti ympäristöhäiriötä aiheuttamattomalle pienteollisuudelle alueilla, joilla on olevaa asutusta. Työpaikkoihin liittyvä asuinrakentaminen on sallittu. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. Maa- ja metsätalousalue. Lähivirkistyksen reservialue. Aluetta voidaan käyttää lähivirkistysalueena viereisten asumiseen varattujen alueiden toteutuessa. Maa- ja metsätalousalue. Asumisen reservialue. Maatalousaluetta voidaan käyttää asuntoalueena mikäli viljely lakkaa ja mikäli aluetta tarvitaan tonttivarannon lisäämiseksi tai taajaman täydennysrakentamiseen. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon rakennusten sijoittelussa. Alle 250 metrin etäisyydellä Pohjanmaan radasta tulee asuin- rakennukset suunnitella ja toteuttaa junaliikenteen tärinävaikutuksia ehkäisevällä tavalla. Maatalousalue. Lähivirkistyksen reservialue. Aluetta voidaan käyttää lähivirkistysalueena viereisten asumiseen varattujen alueiden toteutuessa. Maisemallisesti arvokas peltoalue. Asumisen reservialue. Aluetta voidaan käyttää asuntoalueena, mikäli viljely lakkaa. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa erityisellä painoarvolla huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. Rakennusten kohdalle tulee varata tilaa suojapuustolle, ja aueelta tulee järjestää näkymiä maisemallisesti arvokkaalle peltoaluelle. AP MT/Ares MT/TPres MT/Cres MT/TP-1res M/VLres M/Ares MT/VLres MA/Ares YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Rakennuksissa tehtävät korjaus- ja muutostyöt sekä lisärakentaminen tulee toteuttaa siten, että kohteen historiallinen, rakennustaiteellinen ja maisemallinen arvo ei vähene. Kohteessa toteutettavien toimenpiteiden tulee sopeutua ympäristöön. Merkittävistä korjaus- ja muutostöistä sekä lisärakentamisesta tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. Kohteessa olevia rakennuksia ei saa purkaa ilman MRL 127 §:n mukaista lupaa. Kohteet on merkitty osayleiskaavakarttaan seuraavan numeroinnin mukaisesti: Maakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde. 1. Emäntäkoulu. Suojelun perusteena Laki rakennusperinnön suojelemisesta 2010/498 ja Asetus valtion omistamien rakennusten suojelusta 480/85. 2. Entinen Lapinkankaan kansakoulu 3. Huvila Terijoelta (Leinosen talo) 4. Kennilä 5. Ojanperä 6. Tuorila 7. Molnberg Kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde. Tieliikenteen yhteystarve. Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Limingan lakeuden maisema-alue. (Pohjois-Pohjanmaan 2.vaihemaakuntakaava, päivitysinventointi 2013.) Vaikutukset arvokkaaseen maisemaan tulee huomioida alueen suunnittelussa, rakentamisessa ja muussa maankäytössä. Rakennukset, rakennelmat ja laitteet tulee sijoittaa siten, että niistä ei aiheudu maisema- eikä ympäristöhaittaa. Jalankulun ja pyöräilyn yhteystarve. KEHITTÄMISTAVOITTEITA: ERITYISOMINAISUUKSIEN RASTERI- TAI VIIVAMERKINNÄT: Yhdyskuntarakenteen laajenemissuunta. Nuolen väri ilmaisee käyttötarkoituksen. Ruskea=pääasiassa asumiseen varattatavia alueita. Vaaleanpunainen=pääasiassa työpaikoille varattatavia alueita. Limingan keskustan kehittämisvyöhyke. Kehitettävä vyöhyke sijaitsee kunnan keskustan ydinalueella alle kilometrin etäi- syydellä Limingan asemasta. Aluetta kehitetään monipuolisena keskustatoimintoja sisältävänä kävelypainotteisena vyöhykkeenä. Tarkemmassa suunnittelussa huomioon otettavia tärkeimpiä kehittämistavoitteita ovat ympäristön laadun ja viihtyisyyden parantaminen, matkaketjujen sekä kestävien liikennemuotojen kuten jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kehittäminen, henkilöraideliikenne mukaan lukien. 1. ma Kunnanarkkitehti Venanzia Rizzi Oulussa 5.2.2019 LIMINKA VALTATIE 8:N YMPÄRISTÖN OSAYLEISKAAVA 2040 1:10 000 EHDOTUS LIMINKA Arkkitehti, YKS-260 Kristiina Strömmer Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z 25 30 20 40 20 15 20 25 18629 8 18666 18628 813 18624 18623 18624 8 86 18624 8 18625 4 18634 4 18627 angas Paloaro Kurrankangas Kurranjärvi Lamperoinen Jauholaarinkangas Vanhahamina Hyrynranta Routunkari Perkkiö Korpi Routunaro Matinmäki Vonganperä Hahtikari Lepikko Hemminvainio Vellisuo Lallinkaara Vaattasenkaara Myllyvainio Isoselkä Koivuselkä Mäntyräme Varmankedot Piiskankedot Mätässuo Äidinniitty kuru Salakarinkurvi Suutarinkangas Vainio Hekkala Rämepirtti Pisinmaa Palo Takalo Piikkilä Perkkaus Ojanperänkangas Martonen Kenninkangas Korpi Isokumpu Kumpu Vittikko Jäkäli Värminkoski Limingan koulutuskeskus Pikkukumpu Lintutorni Liminganlahden opastuskeskus Puhdistamo Jäähalli H.as. Urh. Kirkko Koulu K.talo Paloas. Terv.k. Pappila Museo Vedenottamo Koulu Kaivo Esihist. asuinpaikka Puisto Rauh. Maakuoppia Leir.alue Koulu LIMINKA Rauhala Virkkulanoja Ruotsinoja Liminganjoki Jäkälioja Myllyoja Okkosen Kursuoja aslahti Takajoki Temmesjoki i Eskuri Kukkala Aarnio Nieminen Huumonen Hakala Hälli Niemelä Pääskylä Seikkula Ilola Kivimäki Annala Anttila Matturi Ranta Niemelä Jurvala Ala-Toppila Ylä-Toppila Ylä-Jutila Ala-Jutila Puuskala Ruhkola Karppala Suutari Nahkala Kangas Kokkola Pyyvilä Yli-Klaavula Klaavula Simula Nuuttila Ketopelto Pattinen Pilto Koivikko Ritola Kaitera Matinlauri Totto Kaarto Kantola Luukinen Jatkola Pynnö Korpela Anttila Niemi Lauri Lallila Vaattanen Aaltola Perälä Vuotila Lepistö Kurra Tulola Mäntylä Kuusela Puottula Karittala Hietala Koivikko Hyrynkangas Teos Mäntylä Sangi Kölkkä Pajala Niemi Kauppila Kangas Mäntylä Kaara Kangas Risulampi Kaartola Maja Kaarteenaho Junttila Aro Kälkäjä Vesala Piipari Salopelto Metsäpelto Kunnas Häkkinen Riiku Päkkilä Kennilä Pennilä Veikonvainio Tuorila Heikkilä Juustila Ojala Eerola Saahkari Kangastalo Suutari Siltala Hakala Markkula Kilola Ollila Rasila Yli-Kestilä Ala-Kestilä Suojala Laitila Keinänen Syrjälä Paakkola Jukkala Kuusikko Erilä Viitamaa Sarvela Riivari Kuusisto Syrjälä Ruonala Peltola Lepikkö Jokisaari Perälä Suni Jokela Vikiö Kauppi Arvola Martikkala Härmä Alatalo Arvonolli Rapakko Jukola Pyhtilä Heiskari Muistola Puodinmäki Ranta-Hirvelä Hirvelä Ojala Ruotsinoja Seppälä Jaatinen Halonen Haara Inkala Molnberg Kelttu Uusi-Sohlo Pusala Vänttilä Kaikkola Leh T Pertunku Rauha Pyhtine Vikki Pikkukorpi Väisälä K Honkala Vehkamaa Rauhala Jäkäli Hannila Virkkula Rantakylä Kelttu Jutkokylä Kurranperä Ketunmaa Selkäsenkylä Lapinkangas Ylipää Alapää Haaransilta Hon Ked LIMINGO LIMINKA Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z 1. 5. 4. 6. 3. 2. 8. 9. 10. 11. 1. 7. 2. 13. 12. ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma ma hlö rhu rhu rhu rhu rhu rhu ma ma ma ma Ranta 1350=5m ka rhu ma ka ka rhu RM TP AP AP AP AP AP AP AP AP AP PY AP AP P AP AP C TY KLT TP-1 LH-1 VL AT AP AP PY VL VL VL VL VL M AT-1 VL TP MA M M M AT M AP VU MA MA MA VL AT-1 AT-1 AT-1 TP M MA MA C MA C MA TP AT-1 M M M M VL M MA MA AT M VL M C VL VL AP VL AT AT MP KLT AT-1 MA AP MT C MT MT MT MT MA MA MA M M M M M M M MT M M VL AP AP AP AP AP AP AP VL VL AP AP AP AP AT-1 VL VL VL LH-1 VL AP LT LT LT LT M AP AT AM TP AP AP AP W W AT C VL VL M AT VL RM M AP AP TP 55dB 55dB 55dB lumo lumo lumo lumo lumo lumo lumo lumo lumo lumo luo 55dB lumo sm1 ma ma ma ma lumo lumo luo-1 lumo 55dB 55dB 55dB 55dB 55dB 50dByö 50dByö 50dByö 50dByö M/AT-1res TP/res MT/Ares MT/TPres M/Ares MT/Ares MT/Ares MT/Ares MT/TP-1res MT/Ares M/Ares MT/Ares M/Ares MT/Ares TP/res MA/Ares MT/TPres M/ATres MT/Cres Cres M/Ares M/Ares M/VLres MT/VLres MT/ M/VLres

Upload: others

Post on 15-Aug-2020

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: LIMINKA · 2019-02-15 · Tila, jolla harjoitetaan kotieläintaloutta. Maa- ja metsätalousalue. Maaseutumaisen asumisen reservialue. Aluetta voidaan käyttää maaseutumaiseen asutukseen,

9. Limingan lakeuden alue on kokonaisuudessaan potentiaalista happamien sulfaattimaidenaluetta. Peltojen ja muiden alueiden kuivatuksessa ja kuivatusvesien johtamisessa, sekäkaikessa yksityiskohtaisessa maankäytön suunnittelussa ja maaperän muokkaustaedellyttävissä toimissa tulee tarkemmin selvittää happamien ja potentiaalisesti happamiensulfaattimaiden sijainti ja laatu, sekä toimenpiteet niistä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi.

10. Tarkemmassa suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee huolehtia riittävästä melun- jatärinäntorjunnasta erityisesti pääteiden, Pohjanmaan radan ja kaksoisraiteen, sekä muidenmelua aiheuttavien kohteiden ympäristössä. Tässä yhteydessä tulee rakentamiseenosoitetuilla alueilla, joilla valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset päivä- taiyömelutason ohjearvot ylittyvät tai saattavat ylittyä, toteuttaa tarvittavat suojaukset jarakenteet, sekä varmistaa, että melutason ohjearvot eivät ylity sisätiloissa taiulko-oleskeluun tarkoitetuilla piha-alueilla. Oleskelupihat tulee lisäksi sijoittaa niin, ettärakennukset suojaavat niitä melulta.Kaksoisraidetta koskevan meluselvityksen (Destia 2010) mukaan: Uusia asuinalueitakoskevan yöajan 45 dB ohjearvon voi olettaa ilman meluntorjuntatoimenpiteitä ylittyvänalle 880 metrin etäisyydellä Pohjanmaan radasta. Olemassa olevia asuinalueita koskevanyöajan 50 dB ohjearvon voi olettaa Limingan keskustan meluntorjuntatoimenpiteidentoteuduttua ylittyvän Limingan keskustassa alle 450 etäisyydellä Pohjanmaan radasta.Näillä alueilla tulee asemakaavoituksen yhteydessä selvittää tarkemmin raideliikenteen laatuja määrä, sekä suunnitella ja toteuttaa tarvittavat meluntorjuntatoimenpiteet.

11. Pesimä- ja muuttolinnusto, sekä uhanalaisten hyönteis- ja lepakkolajien esiintyminen tuleeselvittää rakentamisalueiden asemakaavoituksen yhteydessä.

12. Temmesjoen ja Liminganjoen rantatörmällä saattaa esiintyä silmälläpidettävää lajia,jokipajua, noin 4 metrin etäisyydelle rantaviivasta. Jokipajun esiintymistä ei tule vaarantaa,ja sen säilyminen tulee huomioida raivaus- ja rakentamistoimenpiteissä.

13. Temmesjoen ja Ruotsinojan ympäristössä tulee vesivahingoille alttiiden rakennusosien sijaitavähintään 1,3 m, ja pysyvälle asunnolle johtavan tien vähintään 1,0 m ylimmän, kerran 50vuodessa esiintyvän vesistötulvakorkeuden yläpuolella. Alueella missä oleva tai rakennettavatieyhteys voi padottaa tulvaa, tulee tien ja vesistön väliselle alueelle rakennettaessavesivahingoille alttiiden rakennusosien sijaita myös vähintään 1,0 m tienpinnan yläpuolella.

Palvelujen ja hallinnon alue.

Julkisten palvelujen ja hallinnon alue.

Liike- ja toimistorakennusten alue.

Kyläalue.

Keskustatoimintojen alue.

Maaseutumaisen asutuksen alue, jolla voidaan harjoittaa maataloutta ja sensivuelinkeinoja, kotieläintalous mukaan lukien. Rakennuspaikan vähimmäiskoko on5000 m2. Rakennuspaikalle saa rakentaa asunnon lisäksi hevostallin taivastaavia kotieläinten pitoon liittyviä rakennuksia, jos rakennuspaikan koko onvähintään 1 ha. Rakennuspaikan kokoon voidaan laskea hyväksi ne viereisetmaa-ja metsätalousalueet, jotka ovat rakennuspaikan omistajan omistuksessa taihallinnassa. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätäyleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa.

Maaseutumaisen asutuksen alue, jolla voidaan harjoittaa maataloutta ja sen sivu-elinkeinoja, kotieläintalous mukaan lukien. Rakennuspaikan vähimmäiskoko on 1ha.Rakennuspaikalle saa rakentaa asunnon lisäksi hevostallin tai vastaavia kotieläin-ten pitoon liittyviä rakennuksia. Eläinurheiluun ja kotieläinten pitoon liittyenrakennuspaikan kokoon voidaan laskea hyväksi ne viereiset maa- ja metsätalous-alueet, jotka ovat rakennuspaikan omistajan omistuksessa tai hallinnassa.Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaatarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa.

Kyläalue.

Uusi työpaikka-alue.

Uusi pientalovaltainen asuntoalue.

Uusi keskustatoimintojen alue.Kaupallisten palveluiden mitoitus ratkaistaan asemakaavassa.

P

PY

KLT

AT

C

AT-1

TP

AP

C

AMMaatilojen talouskeskusten korttelialue.

Z

Z

Yleiskaava-alueen raja.

Alueen raja.

Osa-alueen raja.

Moottori- tai moottoriliikennetie.

Seututie.

Yhdystie.

Pääsytie / katu.

Pääradan liikennepaikka.hlö = uusi henkilöliikennepaikka.

Merkittävästi parannettava päärata.Merkinnällä osoitetaan eurooppalaiseen TEN-T -ydinverkkoon kuuluvan Helsinki-Tornio -välisen nopean junaliikenteen ja raskaan tavaraliikenteen rata.Kaikessa suunnittelussa on varauduttava kaksoisraiteen toteuttamiseen jamuuhun radan parantamiseen, kuten tasoristeysten poistamiseen ja liikenteenkapasiteetin lisäämiseen, sekä rataan liittyvien rakenteiden parantamiseen.

Pohjanmaan rata ja uusi kaksoisraide, sekä niiden liikennöinti tulee suunnitellaja toteuttaa siten, että ne eivät Limingan keskeisillä asuinalueilla taivaltakunnallisesti arvokkaalla Limingan Rannan alueella aiheuta tärinä- taimeluhaittaa, eivätkä vaurioita rakennuksia tai rakennelmia.

Eritasoliittymä.

Alikulku tai alikulkuvaraus.

Ohjeellinen moottorikelkkaura tai -reitti.

Johto tai linja.z = 20 kV sähkölinja.

KOHDE- JA VIIVAMERKINNÄT:

PIIRTÄMISTEKNISET MERKINNÄT:

Matkailupalvelujen alue.

Maa- ja metsätalousvaltainen alue.

Maisemallisesti arvokas peltoalue.

Alue on tarkoitettu pääasiallisesti maatalouskäyttöön. Alueen maisemallisten jakulttuurihistoriallisten arvojen säilymiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.Alueeseen sisältyvät peltojen keskellä sijaitsevat metsäsaarekkeet. Alue tuleepitää avoimena valtakunnallisesti arvokkaana Suomessa ainutlaatuisena tasaisenapeltolakeutena. Alueelle saa rakentaa ainostaan maataloutta palvelevia asuin-,varasto- ja tuotantorakennuksia, joiden tulee maisemallisesti tukeutua alueellaoleviin puustosaarekkeisiin tai jokivarsipuustoon.

Tieliikenteen melualue 55 dB.

Teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiävaatimuksia.

Huoltoasema-alue.

Lähivirkistysalue.

Laskuoja.

Pyörreselkeytyslampi.Kohdemerkintä osoittaa pintavesien puhdistukseen tarkoitetun pyörreselkeytys-lammen vedenkiertosuunnan sekä likimääräisen koon ja sijainnin. Pyörrelampientoteutus edellyttää ilmoitusta alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökes-kukseen, joka ottaa kantaa mahdolliseen vesilain mukaisen luvan tarpeeseen.

Pysähtymispaikka.Lakeusmaiseman ja linnuston kerääntymisalueen tarkkailupaikka.

Jalankulku- ja pyöräilyreitti, jolla maatalouselinkeinoihin liittyvä liikenne on sallittu.

Ulkoilureitti.

Työpaikka-alue.

Maatalousalue.

Alue on tarkoitettu ensisijaisesti ympäristöhäiriötä aiheuttamattomallepienteollisuudelle alueilla, joilla on olevaa asutusta. Työpaikkoihin liittyväasuinrakentaminen on sallittu.

Voimalinja ja sen ohjeellinen suojavyöhyke.110 kV voimalinja.Katkoviiva 40 metrin etäisyydellä 110 kV:n linjasta osoittaa ohjeellisen suoja-vyöhykkeen, jolle ei suositella asuinrakennusten sijoittamista.

Puutarha- ja kasvihuonealue.

Ohjeellinen hevosreitti.Toteuttaminen edellyttää sopimusta maanomistajien kanssa.

Alueelle saa sijoittaa myös liike- ja toimistorakennuksia sekä työpaikkoja.

Nykyiset tiet ja linjat.

Merkittävästi parannettava tieosuus.

Uudet tiet ja linjat.

Meluntorjuntarakenne tai meluntorjuntatarve.

Yleisen tien alue.

Jalankulun ja pyöräilyn aluereitti.

Jalankulun- ja pyöräilyn paikallisreitti.

Vesialue.

Rautatien tärinävaikutusalue.Ohjeellinen tärinävaikutusalue, 200 m nykyisestä Pohjanmaan radasta taikaksoisraiteesta.

Uusien reitin osien toteuttaminen edellyttää reittitoimitusta tai sopimustamaanomistajien kanssa.

Uusi huoltoasema-alue.

Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue.

Raideliikenteen päivämelualue 55 dB yleissuunnitelman meluselvityksenmukaisilla meluntorjuntatoimenpiteillä.

Raideliikenteen yömelualue 50 dB yleissuunnitelman meluselvityksenmukaisilla meluntorjuntatoimenpiteillä.

Merkinnällä osoitetaan reittiyhteydet, jotka palvelevat monipuolisesti eriliikuntamuotoja ja -palveluita.

RM

M

MA

TY

LH-1

VL

TP-1

MT

MP

W

LT

LH-1

VU

mo

55dB

55dB55dB

50dByö

Uudet ja olennaisesti muuttuvat alueet.Alueen väri ja kirjaintunnus ilmaisevat käyttötarkoituksen.

Reservialue.

Yhdyskuntarakenteen laajenemisalue, joka otetaan käyttöön mikäli viljely tai muunykyinen toiminta lakkaa, tai kunnan maanhankinta edistyy alueella.

ALUEIDEN KÄYTTÖTARKOITUKSET:

Alueen väri ja kirjaintunnus ilmaisevat käyttötarkoituksen.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue.Lapinkankaan yhteislaidun.

Oulun seudun muuttolintujen kerääntymisalue (IBA, FINIBA)

Tila, jolla harjoitetaan kotieläintaloutta.

Maa- ja metsätalousalue. Maaseutumaisen asumisen reservialue.Aluetta voidaan käyttää maaseutumaiseen asutukseen, mikäli viljely vähenee tailakkaa. Alueella voidaan harjoittaa maataloutta ja sen sivuelinkeinoja,kotieläintalous mukaan lukien. Rakennuspaikan vähimmäiskoko on 5000 m2.Rakennuspaikalle saa rakentaa hevostallin tai vastaavan kotieläinten pitoon liittyvänrakennuksen, jos rakennuspaikan koko on vähintään 1 ha. Rakennuspaikan kokoonvoidaan laskea hyväksi ne viereiset maa-ja metsätalousalueet, jotka ovatrakennuspaikan omistajan omistuksessa tai hallinnassa. Maiseman kannalta tärkeätpeltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytönsuunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa.

=hevostila. =karjatila.

Nykyisellään säilyvä alue.Alueen väri ja kirjaintunnus ilmaisevat käyttötarkoituksen.

Maa- ja metsätalousalue. Maaseutumaisen asumisen reservialue.Aluetta voidaan käyttää maaseutumaiseen asutukseen. Alueella voidaan harjoittaamaataloutta ja sen sivuelinkeinoja, kotieläintalous mukaan lukien. Rakennuspaikanvähimmäiskoko on 1 ha. Rakennuspaikalle saa rakentaa hevostallin tai vastaavankotieläinten pitoon liittyvän rakennuksen. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymättulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa jarakennusten sijoittelussa.

Maa- ja metsätalousalue. Asumisen reservialue.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue.Suikea noidanlukko (VU)Kissankäpälä (NT)

M/ATres

res

M/AT-1res

rhuka

rhu ka

luo

luo-1

Paikallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde.(lähde: Kioski-tietokanta ja Oulun seudun yleiskaavakartta 2)

8. Häkkisen aitta9. Temmesjoen radanvartijan tupa10. Koivikko (Lännentie 2b)11. Pihlaja (Lännentie 2a)12. Kylliälä (Lännentie 1)13. Jaakkola (Peräkyläntie 13)

Tärkeä maisemanäkymä.

Kosteikko, LUMO-kohde.(popely, ProAgria)

Historiallinen tielinjaus.Pohjanmaan rantatie Wallenborgin tiekartan v. 1785 mukaan.

Pohjanmaan rantatien jaksot, joilla on säilynyt vanhan tien piirteitä.

Tien linjaus tulee säilyttää ja tien kulttuurihistorialliset arvot sekä historiallinenluonne tulee ottaa huomioon tien kunnossapidossa. Tien säilyneiden osienkäyttöä virkistysreittinä ja kevytliikenneyhteytenä tulee edistää kevyelle liikenteellesoveltuvilla osilla.

Tulvauhan alainen yhtenäinen alava alue.

Säilytettävä tai muodostettava maiseman reunavyöhyke.

sm-1 Värminkoski Lauri (mj-tunnus 1000030803), kuppikivet.

Historiallinen talonpaikka (kantatalo).Alue, jolla karttaselvityksen perusteella sijaitsee vuotta 1750 vanhempitalonpaikka. Alueen ja sen lähiympäristön arkeologinen säilyneisyys tuleeselvittää tarkemman suunnittelun yhteydessä.

1. Ruotsinoja (mj-tunnus 1000031937)2. Ojanperä (mj-tunnus 1000031938)

Muinaismuistolain (295/63) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös.Kohteen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen tai muu siihen kajoaminen onmuinaismuistolain nojalla kielletty.Kohdetta ja sen lähialuetta koskevista maankäyttösuunnitelmista onpyydettävä museoviranomaisen (Museovirasto/maakuntamuseo) lausunto.

Rajaus SYKE-aineiston 1/50a pohjalta.

Ranta noin vuonna 1350, kuvaa korkeustasoa +5m (n-60).

Alueella ja sen ympäristössä tulee vesivahingoille alttiiden rakennusosien ollavähintään 1,3 m ylimmän, kerran 50 vuodessa esiintyvän tulvakorkeudenyläpuolella, ja joen ja tien väliselle alueelle rakennettaessa vähintään 1 mtienpinnan korkeuden yläpuolella.

7.

1.

ma

Ranta 1350=5m

lumo

sm1

KAAVAMÄÄRÄYKSET:

1. Alueiden toteuttaminen edellyttää asemakaavoitusta tai AT-alueilla suunnittelutarveratkaisuataikka tätä yleiskaavaa tarkempia osayleiskaavoja, jotka ovat rakennusluvan myöntämisenperusteena.

2. Alueet sisältävät sisäiset virkistysalueet, kulkuyhteydet ja tarvittavat lähipalvelut.

3. Keskeisillä alueilla tulee asemakaavasuunnittelussa ja toteuttamisessa kiinnittää erityistähuomiota kevyen liikenteen toimivuuteen, sekä kehittää vetovoimaista ja omaleimaistaympäristöä.

4. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on pyrittävä edistämään jalankulku- ja pyöräteiden,ulkoilureittien ja alikulkujen toteuttamista erityisesti taajamien, kyläkeskusten ja koulujenläheisyydessä, sekä maatalouden tarvitsemien yhteyksien toteuttamista.

5. Virkistysyhteyksien suunnittelussa ja toteutuksessa tulee pyrkiä katkeamattomiin yhteyksiinja ottamaan monipuolisesti huomioon eri virkistystoiminnot ja -reitit.

6. Suunnittelualue sisältyy pääosin Limingan lakeuden valtakunnallisesti arvokkaaseenmaisema-alueeseen. Alueella tulee edistää avoimen peltomaiseman säilymistä toimivaamaataloutta ja maaseudun sivuelinkeinoja tukemalla.

7. Taajamakuvan kannalta keskeisillä tai tieverkolta hyvin näkyvillä alueilla sekämaisemallisesti arvokkaisiin peltoihin (MA) rajautuvilla alueilla tulee kiinnittää huomiotarakentamisen sopeuttamiseen maisemaan ja kyläkuvaan, sekä rakentamisen laatuun.Asemakaavoituksessa tulee arvokkaisiin peltoihin rajautuvilla rakentamisalueilla jättää taiistuttaa luontainen reunapuusto rajaamaan peltomaisemaa.

8. Suunnittelualueen koillis- ja kaakkoisosia sisältyy kansainvälisesti tärkeään Oulun seudunmuuttolintujen kerääntymisalueeseen (IBA). Kyseessä on monen kunnan alueelle ulottuvalaaja vyöhyke. Muuttolintujen levähdysmahdollisuudet tulee turvata Oulun seudunkerääntymisalueella.

Pientalovaltainen asuntoalue.

Maatalousalue. Asumisen reservialue.Aluetta voidaan käyttää asuntoalueena, mikäli viljely lakkaa ja aluetta tarvitaantonttivarannon lisäämiseksi tai taajaman täydennysrakentamiseen. Maisemankannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon rakennusten sijoittelussa. Alle250 metrin etäisyydellä Pohjanmaan radasta tulee asuinrakennukset suunnitella jatoteuttaa junaliikenteen tärinävaikutuksia ehkäisevällä tavalla.

Maatalousalue. Työpaikkatoimintojen reservialue.Aluetta voidaan käyttää työpaikka-alueena, mikäli viljely lakkaa.Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon tätä yleiskaavaatarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa.

Uusi pientalovaltainen asuntoalue.

Maatalousalue. Keskustatoimintojen reservialue.Aluetta voidaan käyttää keskustatoimintojen alueena, mikäli viljely lakkaa.Kaupallisten palveluiden mitoitus ratkaistaan asemakaavassa. Mikäli aluettakäytetään asumiseen tai muuhun tärinälle herkkään toimintaan, tulee rakennuksetsuunnitella ja toteuttaa junaliikenteen tärinävaikutuksia ehkäisevällä tavalla.

Maatalousalue. Työpaikkatoimintojen reservialue.Aluetta voidaan käyttää työpaikka-alueena, mikäli viljely lakkaa.Alue on tarkoitettu ensisijaisesti ympäristöhäiriötä aiheuttamattomallepienteollisuudelle alueilla, joilla on olevaa asutusta. Työpaikkoihin liittyväasuinrakentaminen on sallittu. Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tuleeottaa huomioon tätä yleiskaavaa tarkemmassa maankäytön suunnittelussa jarakennusten sijoittelussa.

rakennusten sijoittelussa.

Maa- ja metsätalousalue. Lähivirkistyksen reservialue.Aluetta voidaan käyttää lähivirkistysalueena viereisten asumiseen varattujenalueiden toteutuessa.

Maa- ja metsätalousalue. Asumisen reservialue.Maatalousaluetta voidaan käyttää asuntoalueena mikäli viljely lakkaa ja mikälialuetta tarvitaan tonttivarannon lisäämiseksi tai taajaman täydennysrakentamiseen.Maiseman kannalta tärkeät peltonäkymät tulee ottaa huomioon rakennustensijoittelussa. Alle 250 metrin etäisyydellä Pohjanmaan radasta tulee asuin-rakennukset suunnitella ja toteuttaa junaliikenteen tärinävaikutuksia ehkäisevällätavalla.

Maatalousalue. Lähivirkistyksen reservialue.Aluetta voidaan käyttää lähivirkistysalueena viereisten asumiseen varattujenalueiden toteutuessa.

Maisemallisesti arvokas peltoalue. Asumisen reservialue.Aluetta voidaan käyttää asuntoalueena, mikäli viljely lakkaa. Maiseman kannaltatärkeät peltonäkymät tulee ottaa erityisellä painoarvolla huomioon tätä yleiskaavaatarkemmassa maankäytön suunnittelussa ja rakennusten sijoittelussa. Rakennustenkohdalle tulee varata tilaa suojapuustolle, ja aueelta tulee järjestää näkymiämaisemallisesti arvokkaalle peltoaluelle.

AP

MT/Ares

MT/TPres

AP

MT/Cres

MT/TP-1res

M/VLres

M/Ares

MT/VLres

MA/Ares

YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Rakennuksissa tehtävät korjaus- ja muutostyöt sekä lisärakentaminen tuleetoteuttaa siten, että kohteen historiallinen, rakennustaiteellinen jamaisemallinen arvo ei vähene. Kohteessa toteutettavien toimenpiteiden tuleesopeutua ympäristöön. Merkittävistä korjaus- ja muutostöistä sekälisärakentamisesta tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. Kohteessa oleviarakennuksia ei saa purkaa ilman MRL 127 §:n mukaista lupaa.

Kohteet on merkitty osayleiskaavakarttaan seuraavan numeroinnin mukaisesti:Maakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde.

1. Emäntäkoulu. Suojelun perusteena Laki rakennusperinnön suojelemisesta2010/498 jaAsetus valtion omistamien rakennusten suojelusta 480/85.

2. Entinen Lapinkankaan kansakoulu3. Huvila Terijoelta (Leinosen talo)4. Kennilä5. Ojanperä6. Tuorila7. Molnberg

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde.

Tieliikenteen yhteystarve.

Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue.Limingan lakeuden maisema-alue.(Pohjois-Pohjanmaan 2.vaihemaakuntakaava, päivitysinventointi 2013.)

Vaikutukset arvokkaaseen maisemaan tulee huomioida alueen suunnittelussa,rakentamisessa ja muussa maankäytössä. Rakennukset, rakennelmat ja laitteettulee sijoittaa siten, että niistä ei aiheudu maisema- eikä ympäristöhaittaa.

Jalankulun ja pyöräilyn yhteystarve.

KEHITTÄMISTAVOITTEITA:

ERITYISOMINAISUUKSIEN RASTERI- TAI VIIVAMERKINNÄT:

Yhdyskuntarakenteen laajenemissuunta.Nuolen väri ilmaisee käyttötarkoituksen.Ruskea=pääasiassa asumiseen varattatavia alueita.Vaaleanpunainen=pääasiassa työpaikoille varattatavia alueita.

Limingan keskustan kehittämisvyöhyke.Kehitettävä vyöhyke sijaitsee kunnan keskustan ydinalueella alle kilometrin etäi-syydellä Limingan asemasta. Aluetta kehitetään monipuolisena keskustatoimintojasisältävänä kävelypainotteisena vyöhykkeenä. Tarkemmassa suunnittelussa huomioonotettavia tärkeimpiä kehittämistavoitteita ovat ympäristön laadun ja viihtyisyydenparantaminen, matkaketjujen sekä kestävien liikennemuotojen kuten jalankulun,pyöräilyn ja joukkoliikenteen kehittäminen, henkilöraideliikenne mukaan lukien.

1.

ma

Kunnanarkkitehti

Venanzia Rizzi

Oulussa 5.2.2019

LIMINKA

VALTATIE 8:N YMPÄRISTÖNOSAYLEISKAAVA 2040

1:10 000

EHDOTUS

LIMINKA

Arkkitehti, YKS-260

Kristiina Strömmer

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

25

30 20

40

20

15

20

25

18629

8

18666

18628

813

18624

1862

3

1862

4

8

86

1862

4

8

18625

4

1863

4

4

18627

Tahkokangas

PaloaroKurrankangas

Kurranjärvi

Lamperoinen

Jauholaarinkangas

Vanhahamina

Hyrynranta

Routunkari

Perkkiö

Korpi

Routunaro

Matinmäki

Vonganperä

Hahtikari

Lepikko

HemminvainioVellisuo

Lallinkaara

Vaattasenkaara

Myllyvainio

Isoselkä

Koivuselkä

Mäntyräme

Varmankedot

Piiskankedot

Mätässuo

Äidinniitty

Mustakuru

Salakarinkurvi

Suutarinkangas

Vainio

Hekkala

Rämepirtti

Pisinmaa

Palo

TakaloPiikkilä

Perkkaus

Ojanperänkangas

Martonen

Kenninkangas

Korpi

Isokumpu

Kumpu

Vittikko

Jäkäli

Värminkoski

Limingan koulutuskeskus

Pikkukumpu

Lintutorni

Liminganlahden opastuskeskus

Puhdistamo

Jäähalli

H.as.

Urh.

Kirkko

Koulu

K.talo

Paloas.

Terv.k.

Pappila

MuseoVedenottamo

Koulu

Kaivo

Esihist. asuinpaikka

Puisto

Rauh.

Maakuoppia

Leir.alue

Koulu

LIMINKA

Rauhala

Virk

kula

noja

Ruotsinoja

Liminganjoki

Jäkälioja

Myllyoja

Okkosen K

ursuoja

Hirvaslahti

Takajoki

Temmesjoki

Uu

si Lim

ing

an

joki

Eskuri

Kukkala

Aarnio

Nieminen

Huumonen

Hakala

Hälli

Niemelä

Pääskylä

Seikkula

Ilola

Kivimäki

Annala

Anttila

Matturi

Ranta

Niemelä

JurvalaAla-Toppila

Ylä-Toppila

Ylä-Jutila

Ala-Jutila

Puuskala

Ruhkola

Karppala

Suutari

Nahkala

Kangas

Kokkola

Pyyvilä

Yli-Klaavula

KlaavulaSimula

Nuuttila

Ketopelto Pattinen

Pilto

Koivikko

Ritola

KaiteraMatinlauri

Totto

Kaarto

Kantola

Luukinen

Jatkola

Pynnö

Korpela

Anttila

Niemi

Lauri

Lallila

Vaattanen

Aaltola

Perälä

Vuotila

Lepistö

Kurra

Tulola

Mäntylä

Kuusela

Puottula

Karittala

Hietala

Koivikko

Hyrynkangas

Teos

Mäntylä

Sangi

Kölkkä

Pajala

Niemi

Kauppila

Kangas

Mäntylä

Kaara

Kangas

Risulampi

Kaartola

Maja

KaarteenahoJunttila

Aro

Kälkäjä

Vesala

PiipariSalopelto

Metsäpelto

Kunnas

Häkkinen

RiikuPäkkilä

Kennilä

PenniläVeikonvainio

Tuorila

Heikkilä

Juustila

Ojala

Eerola

Saahkari

Kangastalo

Suutari

Siltala

Hakala

Markkula

Kilola

Ollila

Rasila

Yli-Kestilä

Ala-Kestilä

Suojala

Laitila

Keinänen

Syrjälä

PaakkolaJukkala

Kuusikko Erilä

Viitamaa

SarvelaRiivari

Kuusisto

Syrjälä

Ruonala Peltola Lepikkö

Jokisaari

Perälä

Suni

JokelaVikiö

Kauppi

Arvola

Martikkala

Härmä

Alatalo

Arvonolli

Rapakko

Jukola

Pyhtilä

Heiskari

Muistola

PuodinmäkiRanta-Hirvelä

Hirvelä

Ojala

Ruotsinoja

Seppälä

Jaatinen

Halonen

Haara

Inkala

MolnbergKelttu

Uusi-Sohlo

Pusala

Vänttilä

Kaikkola

Lehtola

Toikka

Pertunkumpu

Rauhala

Pyhtinen

Vikkilä

Pikkukorpi

Väisälä

Kärnälä

Honkala

Vehkamaa

Rauhala

Jäkäli

Hannila

Virkkula

Rantakylä

Kelttu

Jutkokylä

Kurranperä

Ketunmaa

Selkäsenkylä

Lapinkangas

Ylipää

Alapää

Haaransilta

Honkisuo

Kedonperä

LIMINGO

LIMINKA

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

ZZ

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

Z

1.

5. 4.

6.

3.

2.

8.

9.

10.

11.

1.

7.

2.

13.

12.

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

ma

hlö

rhu

rhu

rhu

rhu

rhu

rhu

ma

ma

ma

ma

Ranta 1350=5m

ka

rhu

ma

ka

karhu

RM

TP

AP

AP

AP

AP

AP

APAP

AP

AP

PY

AP

AP

P

AP

AP

CTY

KLT

TP-1

LH-1

VL

AT

AP

AP

PY

VL

VL

VL

VL

VL

M

AT-1

VL

TP

MA

M

M

M

AT

M

AP

VU

MA

MA

MA

VL

AT-1AT-1

AT-1

TP

M

MA

MA

C

MA

C

MA

TP

AT-1

M

M

M

M

VL

M

MA

MA

AT

M

VL

M

C

VL

VL

AP

VL

AT

AT MP

KLT

AT-1

MA

AP

MT

C

MT

MT

MT

MT

MA

MA

MAM

M

M

M

M

M

M

MT

M

M

VLAP

AP

AP

AP

AP AP

AP

VL

VLAP

AP

APAP

AT-1

VL

VL

VL

LH-1

VL

AP

LT

LT

LT

LT

M

AP

AT

AM

TP

APAP

AP

W

W

AT

C

VL

VL

M

AT

VL

RM

M

AP

AP

TP

55dB

55dB

55dB

lumo

lumo

lumo

lumo

lumo

lumo

lumo

lumo

lumo

lumo

luo

55dB

lumo

sm1

ma

ma

ma

ma

lumolumo

luo-1

lumo

55dB

55dB

55dB

55dB

55dB

50dByö

50dByö

50dB

50dB

M/AT-1res

TP/res

MT/Ares

MT/TPres

M/Ares

MT/Ares

MT/Ares

MT/Ares

MT/TP-1res MT/Ares

M/Ares

MT/Ares

M/Ares

MT/AresTP/res

MA/Ares

MT/TPres

M/ATres

MT/Cres

Cres

M/Ares

M/Ares

M/VLres

MT/VLres MT/

M/VLres